TUOTANTOTALOUDEN KOULUTUSOHJELMAN TUOTANTOTALOUDEN SUUNNAN OPINTO-OPAS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUOTANTOTALOUDEN KOULUTUSOHJELMAN TUOTANTOTALOUDEN SUUNNAN OPINTO-OPAS 2002-2003"

Transkriptio

1 TEKNILLINEN KORKEAKOULU TUOTANTOTALOUDEN OSASTO TUOTANTOTALOUDEN KOULUTUSOHJELMAN TUOTANTOTALOUDEN SUUNNAN OPINTO-OPAS OPAS TUOTANTOTALOUDEN KOULUTUSOHJELMAN TUOTANTOTALOUDEN OPINTOSUUNNAN OPISKELIJOILLE VUODEN 1995 TUTKINTOSÄÄNNÖN MUKAAN Toimittanut: Helena Lakervi ISSN Otamedia, Helsinki 2002

2 Hyvä Tuotantotalouden Opiskelija, Tuotantotalouden opinnot palvelevat kahta tavoitteiltaan erilaista opiskelijaryhmää: erikoistujia ja täydentäjiä. Tuotantotalouteen erikoistuu kultakin Teknillisen korkeakoulun vuosikurssilta noin pari sataa opiskelijaa, jotka suorittavat pää- tai sivuaineen Tutalla. Valtaosalla tuotantotaloutta opiskelevista on kuitenkin pää- tai sivuaineet tuotantotalouden koulutusohjelman ulkopuolella, monilla jopa muissa yliopistoissa. Tehtävämme on palvella kaikkia teitä, noin tuhatta opiskelijaa, siten, että kukin mahdollisimman hyvin pääsee tavoitteisiinsa. Tätä varten meillä on opintojaksojen portfolio, josta voitte valita sekä syvyyttä että laajuutta. Syvyyssuunnassa osa opintojaksoista on rakennettu kaksitasoisiksi - laaja ja suppeampi versio, toinen erikoistujille ja toinen perustietojen hakijoille. Samoin useimmista teemoista tarjotaan perus- ja jatko-opintojaksoa. Laajuussuunnassa tuotantotalouden tietämystä tarjotaan viidentoista professorin ja vielä laajemman muun opettajajoukon voimin. Mottonamme on: "Opettavaa tutkimusta". Perustamme opetuksen omaan, kansainvälistä huipputasoa edustavaan tutkimukseemme, jota harjoitetaan noin 200 tutkijaopettajan voimin. Opetuksemme on elävästi yhteydessä elinkeinoelämään. Useimmilla opintojaksoillamme tehdään harjoitustöitä yritysten ja organisaatioiden todellisista ongelmista ja haasteista, useimmiten suoraan yritysten toimeksiannoista. Tällaisesta opetuksesta on tullut erittäin positiivista palautetta sekä opiskelijoilta että yrityksiltä. Harjoitamme tiivistä opetusyhteistyötä maailman johtavien alan opetusyksiköiden kanssa sekä tutkinto-opetuksessa että yritysjohdon kompetenssien kehitysohjelmissa. Teekkareille tämä yhteistyö näkyy parhaiten uusien, ajankohtaisten teemojen nopeana esille tuomisena opintojaksoillamme. Opetuksemme jatkuvasta arvioinnista ja kehittämisestä huolimatta suhtaudumme nöyrästi oppimisen ja opettamisen haasteisiin. Elinkeinoelämä kehittyy nopeasti ja sen mukana oppimistarpeet muuttuvat jatkuvasti. Pyrimme pysymään tämän muutoksen tahdissa parhaimmillaan jopa edellä. Onnistumisesta saamme jatkuvaa palautetta asiakkailtamme teiltä ja teidän tulevilta työnantajiltanne. Tervetuloa tuotantotalouden opiskelijaksi! Teemme parhaamme, että oppisit huippuammattilaiseksi ja pystyisit tehokkaasti ja viisaasti kartuttamaan varallisuutta, missä roolissa sitten jatkossa toimitkaan! Paul Lillrank Tuotantotalouden osaston johtaja

3 1. TUOTANTOTALOUDEN OSASTON ESITTELY Osaston hallinto tuotantotalouden osaston yksiköt Henkilökunta ja opiskelijat Tuotantotalouden koulutusohjelman opintosuunnat Kirjastot Osaston ja koulutusohjelman tiedotus OPISKELU Yleistä opiskelusta Opiskelu ja oppiminen Tuotantotalouden koulutusohjelman tavoitteet Opetuksen yhteys tutkimukseen ja teollisuuteen Opetusmenetelmät Opiskelijan oikeusturva Opiskelun ja opetuksen kehittäminen Kurssit ja tentit Tentti- ja lukujärjestykset Ilmoittautuminen opintojaksoille ja tentteihin Luento ja tutkintokaudet Koulutusohjelman vaihto OPINNOT Opintosuoritusten rekisteröinti, arvostelu ja keskiarvo Kieliopinnot Tutkintosäännön vaatimukset pakollisesta kielestä täyttävät opintojaksot Kielten kursseille ilmoittautuminen Toisen kotimaisen kielen koe Viestintä Harjoittelu Harjoittelun hyväksyttäminen Harjoittelukirja Kansainvälinen harjoittelu Työympäristöharjoittelu Ammattiharjoittelu Työnhakuun ja uraan liittyvät palvelut TKK:lla Opintojaksopuut Teollisuustalous Yritysstrategia ja kansainvälinen liiketoiminta Yritysstrategia ja kansainvälinen liiketoiminta MUISSA KORKEAKOULUISSA/ YLIOPISTOISSA TEHTÄVÄT OPINNOT Kotimaiset korkekoulut ja yliopistot Solmitut sopimukset Opintoyhteistyösopimusten ulkopuoliset opinnot Käytännön menettely opintoyhteistyösopimusten pohjalta Ulkomaalaiset korkeakoulut ja yliopistot Solmitut sopimukset Opintoyhteistyösopimusten ulkopuoliset opinnot Tietolähteet Ulkomailla suoritettujen opintojen hyväksyminen tutkintoon... 33

4 5. OPINTOJEN OHJAUS Osaston opintojen ohjaus Kuka neuvoo missäkin asiassa Yhteystiedot Muualla tapahtuva opintojen ohjaus Tietoa opinnoista INFO-tilaisuudet ja muut tapahtumat Tuotantotalouden Kilta Prodeko Uusien opiskelijoiden pienryhmäohjaus Teollisuus- ja tutkimusmentortoiminta Professorimentortoiminta Tuotantotalouden alumnitoiminta OPISKELU Yleistä opiskelusta Opiskelu ja oppiminen Tuotantotalouden koulutusohjelman tavoitteet Opetuksen yhteys tutkimukseen ja teollisuuteen Opetusmenetelmät Opiskelijan oikeusturva Opiskelun ja opetuksen kehittäminen Kurssit ja tentit Tentti- ja lukujärjestykset Ilmoittautuminen opintojaksoille ja tentteihin Tutkinnon I osan sekä suunnan opintojen opintosuunnitelma Perusosa Muut tutkinnon I osan opinnot Suunnan opinnot Tekninen kokonaisuus Opintoviikkomäärien jakauma Matematiikan ja fysiikan laajojen oppimäärien suorittajat Mallilukujärjestys Käytännön asiat Opintojaksojen päällekkäisyys Siirtyminen eri vuosien oppaiden välillä Anojan opas: Mitä muutoksia voin anoa tutkintoon ja miten? TUOTANTOTALOUDEN KOULUTUSOHJELMAN PÄÄAINEET TU Teollisuustalous TU Johtaminen ja työpsykologia TU-53 Oppivan organisaation kehittäminen ja johtaminen TU-53 Organizational behavior and knowledge management TU Yritysstrategia ja kansainvälinen liiketoiminta International Business Linkage Program Venturing in Digital Economy Major TU Ympäristöstrategiat, ympäristö- ja laatujohtaminen Teollisuuden kehittäminen ja johtaminen Muut Linkage Program 2: Framtidens Industriföretag (FIF) International Design Business Management... 95

5 8. TEKNISET SIVUAINEET Teknillisen fysiikan ja matematiikan osasto Systeemi- ja operaatiotutkimus (Mat-2) Tietotekniikan osasto Ohjelmistojärjestelmät (T-106) Tietoliikenneohjelmistot (T-109/110) Sisällöntuotanto (T-111) Käyttöliittymät ja käytettävyys Digitaalisten tuotteiden kehittäminen Puunjalostustekniikan osasto Paperitekniikka (Puu-21) Teollisuuden ympäristötekniikka (Puu-127) Konetekniikan osasto Energiatalous ja -markkinat (Ene-59) Valmistustekniikka (Kon-15) Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osasto Tietoverkkotekniikka (S-38) Teleliikenneteoria (S-38) Sähkötekniikka (S-81) Kemian tekniikan osasto Tehdassuunnittelu (Kem-107) Prosessien ohjaus (Kem-90) Biokemia (Kem-30) Automaatio- ja systeemitekniikan osasto Automaatio- ja systeemitekniikka (AS-74/84/116) Viestintätekniikka (AS-75) YLIMÄÄRÄISET SIVUAINEET Kansantaloustiede European Business Administration DIPLOMITYÖ JA VALMISTUMINEN Jatko-opiskelu

6 1. TUOTANTOTALOUDEN OSASTON ESITTELY Tuotantotalouden osasto on yksi Teknillisen korkeakoulun kahdestatoista osastosta. Osasto suorittaa tutkimusta ja antaa opetusta tuotantotalouden alalla. Osasto vastaa tuotantotalouden koulutusohjelmasta, joka on jaettu kahteen opintosuuntaan: tuotantotalouden opintosuuntaan sekä liiketoiminnan kehittämisen ja johtamisen opintosuuntaan. Liiketoiminnan kehittämisen ja johtamisen opintosuunta perustettiin joulukuussa 1998 vastaamaan insinööristä diplomi-insinööriksi tarvittavan koulutuksen haasteisiin. Osasto on jaettu 4 vastuualueeseen, joista kukin muodostaa oman yksikkönsä. Osaston yksiköt ovat: Teollisuustalouden laboratorio, Työpsykologian ja johtamisen laboratorio, Yritysstrategian ja kansainvälisen liiketoiminnan laboratorio ja Lahden keskus. Tuotantotalouden osasto toimii läheisessä yhteistyössä TAI-tutkimuslaitoksen sekä ExIMa (Executive School of Industrial Management) kanssa. Toiminnallisesti yksiköt sijoittuvat pääosin Spektrin vuokrakiinteistöön noin 15 minuutin kävelymatkan päässä Otaniemen pääkampusalueelta. Tuotantotalouden osaston visiona on kuulua globaalisti johtavien akateemisten asiantuntijaorganisaatioiden joukkoon osaamisalueellaan. Osaston Missiona on myötävaikuttaa siihen, että Suomi kehittyy varallisuuden luontiyhteiskuntana globaalisti menestyvän elinkeinoelämän siivittämänä. Osaton strategia: Tuotantotalous tutkii arvoa tuottavia prosesseja ja organisaatioita erityisesti tekniseen, taloudelliseen, yksilölliseen ja sosiaaliseen käyttäytymiseen paneutuen. Arvoa tuottavat prosessit voivat olla teollista tuotantoa, palveluja ja erilaisia arvoa lisääviä tukitoimia, kuten suunnittelua, kuljetusta ja hallintoa. Tuotantotalouden tieteenala on laaja. TKK:n tuotantotalouden osaston toiminta täsmentyykin sen yksiköiden tutkimus- ja opetusalojen ympärille. Asiakkaita ovat elinkeinoelämä ja opiskelijat. Asiakkaiden tarpeita tyydytetään opetus- ja tutkimuspalveluilla. Osaston kotisivu on: 1.1 OSASTON HALLINTO Tuotantotalouden osaston osastojohtajana toimii professori Paul Lillrank, varaosastonjohtajana professori Veikko Teikari. Tuotantotalouden osastoneuvosto on osaston ylin päätöksiä tekevä elin. Osastolla toimii kaksi toimikuntaa, joiden tehtävänä on valmistella asioita osastoneuvostolle ja osastonjohtajalle päätettäväksi sekä kehittää osaston toimintaa. Toimikunnat ovat seuraavat Jatko-opintotoimikunta - puheenjohtaja professori Eila Järvenpää Opintotoimikunta - puheenjohtaja professori Karlos Artto 1 Tuotantotalouden koulutusohjelma

7 1.2 TUOTANTOTALOUDEN OSASTON YKSIKÖT Teollisuustalouden laboratorio Teollisuustalouden laboratorion missio on osallistua suomalaisen teollisuuden ja yhteiskunnan kehitykseen luomalla uutta henkistä ja fyysistä varallisuutta. Teollisuustalouden laboratoriolla on neljä professuuria: teollisuustalouden, logistiikan, laadunohjauksen sekä kansainvälisen projektiliiketoiminnan professuurit. Teollisuustalouden laboratorio on keskittynyt näiden aihealueiden opetukseen ja tutkimukseen. Laboratorion toiminnan strateginen tavoite on panostaa erityisesti tulevaisuuden kasvualoihin. Tällaisia aloja ovat mm. informaatio- ja kommunikaatioteknologiasektori. Laboratorion eri professuurit katsovat eri näkökulmista näiden alojen keskeisiä haasteita: miten kehitetään kilpailukykyisesti toimivia globaaleja yritysverkostoja ja miten johdetaan ja ohjataan näiden verkostojen kysyntä- ja toimitusketjuja sekä liiketoiminnan ja tuotteiden kehittämistä verkostoissa. Teollisuustalouden laboratorion tutkimusta tehdään TAI Tutkimuslaitokseen sijoitetuissa teollisuustalouden tutkimusprojekteissa. Tutkimusprojektit hyödyttävät myös laboratorion opetusta uuden opetuksessa käytetävän tiedon tuottamisen kautta, mutta myös tarjoamalla opiskelijoille näkymiä yritysmaailmaan tutkimusprojekteissa olevien työpaikkojen välityksellä. Eräs keskeinen keino ympäristössä ilmenevien kompleksien ongelmien ymmärtämiseen ja ratkaisemiseen on simulointi. Teollisuustalouden laboratorion Yritystoiminnan Simulointilaboratoriota (SimLab) hyödynnetään sekä laboratorion opetuksessa että tutkimuksessa. Yrityselämälle tehtävät harjoitustyöt syventävät teollisuustalouden opetusta. Teollisuustalouden laboratoriossa työskentelee 4 professoria, 2 lehtoria, yliassistentti, assistentti, toimistosihteeri sekä TAI Tutkimuslaitoksen puolella noin 60 teollisuustalouden tutkimushenkilökuntaan kuuluvaa henkilöä. Jatkokoulutus toteutetaan kahdessa eri instituutissa: ExIMassa ja Graduate Schoolissa. Laboratorion tutkimustoiminta kanavoidaan pääosin TAI Tutkimuslaitoksen kautta. TAI Tutkimuslaitoksen tutkimus rahoitetaan ulkopuolisella rahoituksella, minkä takia tutkimushenkilökunta on määräaikaisessa työsuhteessa, jossa määräajan määrittää kulloinkin toteutettavan tutkimusprojektin kesto ja rahoitus. Graduate School Graduate Schoolin pääsyvaatimuksena on suoritettu maisterin tutkinto tai vastaava. Jatko-opiskelijat suorittavat opintoja vähintään kahdessa eri aineessa: yhdessä pääaineessa ja sivuaineessa. Jatko-opintojen pääaineeseen liittyvä tutkimusprojekti on pakollinen. Lisensiaattitutkinnon suorittaminen kestää 2-3 vuotta (80 opintoviikkoa) ja tohtorin tutkinnon 3-5 vuotta (160 opintoviikkoa). Jatko-opintojen aikana opiskelijat tutustuvat tutkimusalueeseensa ja opettelevat käyttämään tieteellisiä menetelmiä itsenäisesti ja kriittisesti. Tuotantotalouden koulutusohjelma 2

8 Työpsykologian ja johtamisen laboratorio Työpsykologian ja johtamisen laboratoriossa on neljä professuuria, joiden opetusaloja ovat mm. työn, työprosessien ja organisaation kehittäminen, osaamisen kehittäminen, johtamisen, työn psyykkisen kuormittavuuden ja kommunikaation tutkimusmenetelmien kehittäminen ja soveltaminen työorganisaatioissa, organisaatiokäyttäytyminen ja knowledge management sekä sosiaalipoliittiset kysymykset. Työpsykologian laboratoriossa työskentelee neljä professoria, lehtori, kaksi assistenttia, laboratorioinsinööri, erikoislaboratoriomestari, toimistosihteeri sekä tutkimushenkilökuntaa. Sosiaalipolitiikan professori siirtyy eläkkeelle lukuvuoden 2003 päätteeksi. Tästä johtuen sosiaalipolitiikan kurssit Tu , TU , TU , TU ja TU toteutetaan viimeistä kertaa lukuvuonna Yritysstrategian ja kansainvälisen liiketoiminnan laboratorio Yritysstrategian ja kansainvälisen liiketoiminnan laboratorio keskittyy strategian, yrittäjyyden ja kansainvälisen liiketoiminnan ohella teknologian hallinnan, uuden liiketoiminnan kehittämisen, pääomasijoittamisen, kansantaloustieteen ja markkinoinnin opetukseen sekä tutkimukseen. Kansainvälisen ulottuvuuden ohella yritysstrategian ja kansainvälisen liiketoiminnan laboratorion toiminnassa tulee vahvasti esille vuorovaikutus opiskelijoiden ja yritysmaailman välillä. Opetukseen sidotut yrityksille tehtävät käytännön harjoitustyöt uudistavat opetusta jatkuvasti yritysten strategisen suunnittelun ja kansainvälisten toimintojen tarpeiden mukaisesti. Toisaalta korkeakoulun puolelta tuleva asioiden syvällisempi systemaattinen tarkastelu on arvokasta yrityksille. Opetuksessa strategisen suunnittelun puolella yritysten teknologisten osaamisalueiden dynaaminsen kehittämisen tutkimus kytkee laboratorion toiminnan tiiviisti Teknillisen korkeakoulun vahvimpiin osaamisalueisiin. Tutkimuksessaan laboratorio pyrkii kansainväliseen huippulaatuun, ja tekee tutkimusta yhteistyössä tutkimus-painopistealueiden johtavien tutkimusinstituutioiden ja tutkijoiden kanssa. Laboratorion tutkimusalojen uusimmat löydökset otetaan myös mahdollisimman varhaisessa vaiheessa mukaan opetukseen. Yritysstrategian ja kansainvälisen liiketoiminnan laboratoriossa työskentelee: 4 professoria, 1 lehtori, 1 assistenttia, suunnittelija, toimistosihteeri sekä muuta tutkimus- ja opetushenkilökuntaa. Lahden keskus Teknillisen korkeakoulun Lahden keskus tuottaa tiedekorkeakoulun tutkimus-, koulutus- ja kehittämispalvelut Lahden alueelle. Lahden keskuksen ansiosta Lahdessa voi suorittaa diplomi-insinööritutkinnon, lisensiaattitutkinnon tai tohtoritutkinnon siten, että kaikki opiskelu tapahtuu Lahdessa. Suurin osa Lahden keskuksen opiskelijoista ei tähtää tutkintoon. He osallistuvat avoimeen yliopisto-opetukseen sekä erilaisiin täydennyskoulutusohjelmiin. Lisäksi keskuksen erityistehtävänä on edistää paikallisen elinkeinoelämän kehitystä. Teknillisen korkeakoulun Lahden keskus on toiminut vuodesta Vuoden 2002 alussa keskuksessa työskenteli noin 80 henkilöä. Teknillisen korkeakoulun Lahden keskuksessa toimii neljä professoria. Heidän opetus- ja tutkimusalansa ovat: laatujärjestelmät ja laatujohtaminen, teollisuuden kehittäminen ja johtaminen, ympäristö- ja laatujohtaminen sekä 3 Tuotantotalouden koulutusohjelma

9 teollisuuden tietotekniikka. Näistä kolme ensimmäistä professorin virkaa on sijoitettu tuotantotalouden osastolle; teollisuuden tietotekniikan professorin virka on sijoitettu tietotekniikan osastolle. Lahden keskuksen johtajana ja samalla teollisuuden kehittämisen ja johtamisen professorina toimii TkT Ilkka Kauranen. Executive School of Industrial Management - ExIMa ExiMa Executive School of Industrial Management (ExiMa) tuottaa teollisuuden jatkokoulutukseen suuntautuneen tohtoriohjelman (Industrial Phd-Program, InPhD), sekä yrityksille räätälöityjä johdon koulutusohjelmia. Tohtoriohjelma on tarkoitettu lähinnä teollisuuden ja teknisten palvelualojen tuotannon, tuotekehityksen ja teknologiakehityksen keskijohdossa tai keskeisissä asiantuntija-tehtävissä olevien koulutukseen. Tavoitteena on antaa valmiudet ratkaista teollisuuden haasteellisia kehitystehtäviä ja mahdollistaa intensiiviset opinnot osittain työn lomassa. Keskeiset opinnäytetyöt kuten väitöskirja tehdään oman työnantajan haasteellisiin ja kilpailuedun kannalta merkittäviin kehityskohteisiin liittyen. Oleellista on kolmikantainen sitoutuminen hankkeeseen: opiskelija itse, tutkimusta rahoittava yritys ja ExiMa'n ohjaava professori. Pääsyvaatimuksena on TUTAn opiskeluvaatimusten täyttäminen, kokemus teollisuuden tai palvelualojen tehtävistä ja työnantajan sitoutuminen kehityshankkeeseen sekä ExiMan hakuprosessin erityisvaatimukset. Räätälöidyt yritysohjelmat voidaan jakaa kahteen osaan. 1) Yrityksissä toteutettaviin jatko-opintokelpoisiin ohjelmiin (corporate university) ja 2) ohjelmiin, jotka tähtäävät yleisempään osaamisen kehittämiseen ja tukevat yritysten kehityshankkeita. Lähtökohtana yritysohjelmien suunnittelussa ovat yrityksen ajankohtaiset erityistarpeet. ExiMassa työskentelee kehitysjohtaja, ohjelmakoordinaattori sekä projektipäälliköitä. TAI 1 -Tutkimuslaitos Osaston kanssa läheisessä yhteistyössä toimii vuonna 1987 perustettu TAI Tutkimuslaitos, joka on TKK:n suurin tutkimusyksikkö. Se toteuttaa suuren osan Tuotantotalouden ja Tietotekniikan osastojen tutkimusprojekteista. TAI:n toimitilat ovat pääosin yhdessä Tuotantotalouden osaston kanssa Spektrissä, mutta osa projekteista toimii Tietotekniikan talossa ja Lahdessa. TAI Tutkimuslaitos kehittää suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä ja tuottavuutta parantavia toimintamalleja, menetelmiä ja teknologiaa. Kehitystyön kohteena ovat tuotantojärjestelmät, joissa inhimillinen toiminta yhdistyy tietotekniikkaan ja tuotantotalouteen. TAI toimii täysin ulkoisen rahoituksen varassa. Suurimmat rahoittajat ovat yritykset sekä TEKES, EUkomissio, ESR, Työsuojelurahasto ja Suomen Akatemia. TAI-tutkimuslaitoksessa työskentelee johtaja, 4 sihteeriä sekä tutkimushenkilökuntaa. TAI = Tuotantotalous, Automaatio, Informaatioteknolgia Tuotantotalouden koulutusohjelma 4

10 1.3 HENKILÖKUNTA JA OPISKELIJAT Tuotantotalouden osastolla on 16 professoria professuureissa TU-22, TU-53, TU-91 ja TU-117. Osaston hallintohenkilökuntaan kuuluvat hallintopäällikkö, suunnittelija, taloussihteeri, opintoneuvojat, harjoittelusihteeri, laboratorioiden sihteerit, laboratoriomestari ja kansliahenkilökuntaa. Lisäätietoa henkilökunnasta saat tuotantotalouden osaston kotisivuilta, myös tässä oppaassa kappaleessa on henkilökunnan yhteystietoja. Tuotantotalouden koulutusohjelmassa on perusopiskelijoita noin 450, joiden lisäksi noin 280 jatko-opiskelijaa. Lisäksi osastolla opiskelee ulkomaalaisia opiskelijoita sekä ns. JOO-opiskelijoita erityisesti Helsingin yliopistosta. Ulkomaalaisten osuus koulutusohjelman opiskelijoista on nopeasti kasvamassa, ja tuotantotalouden koulutusohjelma pyrkii jatkuvasti kehittämään kansainvälistä opiskelukulttuuria. Tuotantotalouden alan opinnot ovat suosittuja myös muiden koulutusohjelmien opiskelijoiden keskuudessa, heille on tehty TUTA-opas Vuonna 2001 tuotantotalouden osastolta valmistui 6 tohtoria, 8 tekniikan lisensiaattia ja 49 diplomi-insinööriä. Lisäksi vuoden 2001 aikana diplomitöitä valvottiin muille osastolle yhteensä 33 kappaletta. 1.4 TUOTANTOTALOUDEN KOULUTUSOHJELMAN OPINTOSUUNNAT Syksystä 1998 tuotantotalouden koulutusohjelmassa on kaksi opintosuuntaa: perinteinen tuotantotalous, jonka opas tämä on, ja opistoinsinööritaustan omaaville opiskelijoille suunniteltu liiketoiminnan kehittämisen ja johtamisen opintosuunta (oma opas). 1.5 KIRJASTOT Teknillisen korkeakoulun pääkirjasto, joka samalla on koko maan teknillinen keskuskirjasto, on avoinna lukukausien aikana ma-pe , la ja kesäaikaan ma , ti-pe Lainaustoimiston puhelinnumero on Pääkirjaston julkaisurekisteri sisältää tiedot myös eri osastojen sekä laboratorioiden kirjoista. (http://www.hut.fi/yksikot/kirjasto/) Tuotantotalouden osaston kirjasto sijaitsee Spektrissä, Metsänneidonkuja 6:ssa. Kirjastossa on voimassa rajoitettu lainaoikeus, mikä tarkoittaa sitä, että vain tuotantotalouden osaston henkilökunnalla ja tutan opiskelijoilla on oikeus lainata tutan kirjastosta. Lukuoikeus on kaikilla. Tuotantotalouden raportteja ja väitöskirjoja lainataan kuittilainana kaikille. Teollisuustalouden, työpsykologian ja yritysstrategian kurssikirjojen lainaus tapahtuu pääkirjastosta. Kurssikirjoista on lukusalikappaleet osaston kirjastossa. Tuotantotalouden lehtien mahdolliset e-versiot löytyvät pääkirjaston www-sivuilta sekä tutan kirjaston sivuilta Osaston kirjasto on avoinna ma-to klo 9-16 ja pe klo 9-15 ja kesäaikaan ma-pe klo Kirjaston puhelinnumero on (09) tai (09) (http://www.tuta.hut.fi/library/) 5 Tuotantotalouden koulutusohjelma

11 Jokaisella osastolla on oma kirjastonsa - samoin VTT:lla, Helsingin yliopistolla, Helsingin kauppakorkeakoululla jne., joissa on myös tuotantotalouden opiskeluun liittyvää kirjallisuutta. Niistä saa tietoa esim. WWW:stä, TKK:n pääkirjaston henkilökunnalta ja teekkarikalenterista. 1.6 OSASTON JA KOULUTUSOHJELMAN TIEDOTUS Tuotantotalouden osaston tiedotus toimii yhä enemmän sähköisesti. Tuotantotalouden koulutusohjelman www-kotisivuilta löytyy laajasti tietoa tuotantotalouden osastosta, henkilökunnasta ja opinnoista. Lisäksi sieltä löytyy opintohallinnon ajankohtaista asiaa, kurssien tiedotusta jne. WWW-sivulta pääsee myös uutisryhmiin, newsseihin, joissa on ajankohtaisinta tietoa. Tuotantotalouden koulutusohjelma 6

12 2. OPISKELU 2.1 YLEISTÄ OPISKELUSTA Opiskelu ja oppiminen Korkeakouluopiskelu vaatii opiskelijalta paljon. Opiskelija on itse vastuussa omasta opiskelustaan ja oppimisestaan sekä omien opintojensa suunnittelusta. Itsenäisyyden merkitys korkeakouluopinnoissa ja erityisesti ohjauksen etsimisessä korostuu. Valmiin tiedon soveltaminen saattaa korostua lukio-opiskelussa ja valintakokeissa. Myös Teknillisessä korkeakoulussa on opintojen alkuvaiheessa valmiin tiedon soveltamisella keskeinen osuus perusasioita opiskeltaessa. Opintojen edetessä vaatimukset kasvavat ja omaksuttavat asiakokonaisuudet muuttuvat laajemmiksi. Pää- ja sivuaineen opinnoissa opiskelijalta vaaditaan enemmän itsenäistä työskentelyä ja tiedon syvällistä käsittelyä sekä uuden tiedon tuottamista. Syvällisen oppimisen merkitys korostuu tulevaisuudessa yhä enemmän, koska omaksuttavan tiedon määrä kasvaa jatkuvasti ja tieto vanhenee yhä nopeammin. Tulevaisuuden ammatit vaativat monipuolisuutta ja joustavuutta. Jotta oppiminen olisi tietoista ja orientoitunutta ja siten myös syvällistä, opiskelijalla tulisi olla oikeanlainen motivaatio opiskeluun, kyky jäsentää opittavan asian sisältö sekä edetä oppimisprosessissaan tiedon sisäistämisestä sen laaja-alaiseen sovellettavuuteen. Korkeakouluopintojen aikana opiskelijan tulisi oppia muun muassa: Opiskelemaan ja oppimaan entistä paremmin ja nopeammin Ratkaisemaan erilaisia ammatillisia ja soveltavia tieteellisiä ongelmia Hahmottamaan ja hallitsemaan sekä laajoja kokonaisuuksia että eri asioiden yksityiskohtia Etsimään tietoa sekä erottamaan olennaisen epäolennaisesta Akateeminen vapaus tuo mukanaan myös akateemisen vastuun. Opiskelijalla on vapaus valita omat pää- ja sivuaineensa sekä erilaisia opintojaksoja täydentääkseen omaa osaamistaan. Useimmiten opiskelijalla on myös vapaus valita, osallistuuko hän ohjattuihin opetustilaisuuksiin vai opiskeleeko hän itse. Valintoja tehdessään on opiskelijan syytä harkita tarkasti seurauksia myös pitkällä tähtäimellä. Opintojakson suorittamisen tavoitteena tulisi olla oppimisen avulla saavutettu ammattitaito. Opiskelija voi itse tehdä paljon omien opiskelukäytäntöjensä kehittämiseksi. Aktiivinen asennoituminen omien opiskelutaitojen kehittämiseen on edellytys korkeakouluopintojen menestyksekkäälle suorittamiselle. Aiheesta on kirjoitettu lukuisia hyviä kirjoja, joihin kannattaa tutustua. Menestyäkseen tulevaisuuden haasteellisissa, monipuolisissa alati muuttuvissa tehtävissä tuotantotalouden diplomi-insinöörillä tulee olla halu ja kyky elinikäiseen oppimiseen ja itsensä kehittämiseen. 7 Tuotantotalouden koulutusohjelma

13 2.1.2 Tuotantotalouden koulutusohjelman tavoitteet Teknilliselle korkeakoulutukselle on asetettu tavoitteita sekä asetuksessa teknillistieteellisestä tutkinnosta että Teknillisen korkeakoulun tutkintosäännössä. Seuraavat tavoitelistat on laadittu ohjaamaan opiskelijoiden opiskelua. Näitä tavoitteita olisi hyvä aika ajoin pysähtyä miettimään opintojen edistyessä. Opintojensa aikana tuotantotalouden diplomi-insinöörin tulisi saavuttaa seuraavat valmiudet: 1. Valmiudet teknillis-tieteelliseen toimintaan - teoreettinen, käytännöllinen ja asenteellinen perusvalmius Valmius itsenäiseen tieteellisen tiedon hankintaan Valmius itsenäiseen tieteellisen tiedon arviointiin Valmius tieteellisten ongelmien ratkaisemiseen Valmius tuottaa uutta tietoa Valmius käyttää tieteellistä tietoa yhteiskunnan ongelmien ratkaisemisessa Valmius soveltaa tieteellistä tietoa Valmius tieteellisen ja teknillisen kehityksen seuraamiseen Valmius tutkimustyöhön Teoreettiset ja menetelmälliset valmiudet taloustieteissä, työtieteissä, tietojenkäsittelyssä ja näihin liittyvissä suunnittelumenetelmissä erityisesti tekniikan soveltamiseen ja hyväksi käyttöön liittyvien ongelmien yhteydessä 2. Valmiudet ammatilliseen toimintaan Valmius perehtyä teknillisiin ongelmiin Valmius käyttää tieteellistä tietoa ammatillisessa toiminnassa tekniikan ja teknisten tieteiden alalla esiintyvien ongelmien ratkaisuun Tehdä perusteltuja ratkaisuja tekniikkaa koskevissa yleisissä kysymyksissä Suorittaa tavallisimpia tehtäviä koulutusohjelman perustana olevalla ammatillisella tehtäväalueella Kehittää ammatillista tehtäväaluetta Valmius teknillis-tieteellistä asiantuntemusta edellyttäviin tehtäviin Valmius monipuolisiin tehtäviin ja näin mahdollisuus siirtyä tehtävistä toiseen Laaja perehtyneisyys yrityksen eri osatoimintoihin, kuten atk, henkilöstöhallinto, tuotantotekniikka, markkinointi ja talous sekä ymmärrys näiden niveltymisestä toisiinsa sekä kytkeytymisestä kansantalouteen Teoreettinen valmius sekä sovellusvalmius sellaisiin tehtäviin, joissa edellytetään tekniikkaan ja tuotantotoimintaan liittyvien markkinointi-, tuotanto-, taloussuunnittelu, henkilöstöhallinto-, organisaatio-, työntutkimus- ja tietojenkäsittelyongelmien käsittelyä ja ratkaisua Syvällinen valmius vaativienkin tehtävien suorittamiseen jollain edellä mainituista aloista 3. Valmiudet yhteiskunnalliseen toimintaan Kokonaiskuva tieteen ja teknologian yhteiskunnallisista tehtävistä, asemasta ja vaikutuksista, yhteiskunnan, tieteellisteknillisen kehityksen ja luonnonvarojen käytön välisistä riippuvuuksista Tuotantotalouden koulutusohjelma 8

14 Kokonaiskuva teknisten ratkaisujen vaikutuksista työolosuhteisiin, ympäristöön, sosiaalisiin rakenteisiin, taloudelliseen toimintaan ja koko yhteiskuntaan Kyky arvioida tekniikkaan liittyvien toimenpiteiden vaikutusta ihmisen elinympäristöön ja yhteiskuntaan Valmius toimia kansallisissa ja kansainvälisissä tehtävissä sivistystä edistäen ja yksilön perusoikeuksien puolesta 4. Muut valmiudet Kyky ryhmätyöskentelyyn Kyky viestintään Suullinen ja kirjallinen viestintävalmius Tarvittava kielitaito Kyky luovaan toimintaan Teoreettiset ja metodiset perusvalmiudet oman alan jatko-opintojen aloittamiseen Valmius jatkuvaan opiskeluun Valmius yrittäjyyteen Tuotantotalouden koulutusohjelman tavoitteena on kouluttaa yrityselämää kokonaisvaltaisesti ymmärtäviä diplomi-insinöörejä. Tavoitteena on rakentaa vankka tuotantotaloudellinen osaaminen insinööri- ja luonnontieteiden taitojen lisäksi. Tekniikan, talouden ja ihmisosaamisen yhdistäminen antavat mahdollisuuden ymmärtää ja kehittää yrityksen reaaliprosessia sekä strategiaa. Koulutuksen tarkoituksena on lähinnä antaa riittävä valmius monipuolisiin tehtäviin ja näin mahdollistaa myös joustava siirtyminen tehtävästä toiseen. Tuotantotalouden diplomi-insinöörin on perehdyttävä laajasti yrityksen eri osatoimintoihin. Hänen on tunnettava yrityksen tuotanto, markkinointi, talous, henkilöstöhallinto, atk ja muut tukitoiminnot sekä ymmärrettävä näiden niveltyminen toisiinsa ja kytkeytyminen kansantalouteen. Laaja-alaisten ja kokonaisvaltaisten opintojen lisäksi tuotantotalouden opinnoissa korostuvat käytännölliset ja useimmiten yrityselämässä tehdyt harjoitustyöt. Näiden kautta opiskelijat saavat kosketusta tulevaan työelämään sekä tuovat uusinta liiketaloudellista tietoa ja taitoa yritysten jokapäiväisiin ongelmiin. Tyypillisiä myös teknisiä tietoja vaativia tehtäväkenttiä, joihin tuotantotalouden koulutusohjelma tähtää, ovat esimerkiksi: Tuotantojärjestelmien ja tuotannonohjauksen suunnittelu Materiaalihallinto eli logistiikka Laatujohtaminen Markkinointi Kansainväliset operaatiot Organisaation kehittämistehtävät Henkilöstöhallinto Yritystutkimus Laskentatehtävät Informaatiojärjestelmien suunnittelu Konsultointi Kehittäminen ja rationalisointi 9 Tuotantotalouden koulutusohjelma

15 Projektitoiminta, projektien vetäminen Opetus ja tutkimus Tutkinnon tarkemmasta sisällöstä riippuen saattavat luonnollisesti muunkin tyyppiset tehtäväkentät tulla kysymykseen. Sopiva aineyhdistelmä, johon on sisällytetty teknisiä opintoja yhdeltä tai useammalta alalta, avaa mahdollisuuksia mm. perinteisiin insinööritehtäviin eri aloilta. Koulutusohjelman asettamien yleisten tavoitteiden lisäksi jokaisen opiskelijan olisi hyvä hahmotella omat tavoitteensa. Tämä hahmotelma toimii punaisena lankana esimerkiksi harjoitustyöaiheita valittaessa. Opiskelussaan voi joko keskittyä tietylle alueelle tai pyrkiä monipuoliseen kokonaisuuteen. Oma tietoinen valinta parantaa opintojen laatua ja lisää motivaatiota Opetuksen yhteys tutkimukseen ja teollisuuteen Teknillinen korkeakoulu on merkittävä tiedekorkeakoulu, jossa opetuksen ja tutkimuksen yhteydet ovat perinteisesti kiinteät. Tuotantotatalouden osaston opetuksessa painotetaan erityisesti opetuksen kiinteätä yhteyttä sekä tutkimukseen että teollisuuteen. Osastomme professorit ja muu henkilökunta osallistuvat aktiivisesti alan kansalliseen ja kansainväliseen tutkimustoimintaan. Tieto välittyy opiskelijoillemme opetuksen yhteydessä. Opintojaksoilla vierailee TAI-Tutkimuslaitoksen tutkijoita kertomassa käynnissä olevista tutkimusprojekteistaan, lisäksi harjoitus- ja diplomitöitä tehdään liittyen tutkimusprojektien aiheisiin. Tuotantotalouden osaston henkilökunnan ja opiskelijoiden yhteydet teollisuuteen ovat perinteisesti hyvät. Useilla opintojaksoilla on vierailevia luennoitsijoita teollisuudesta, harjoitustöitä tehdään teollisuuteen todellisten ongelmien ratkaisemiseksi ja joihinkin opintojaksoihin kuuluu osana yritysvierailuja. Toimialojen erityispiirteet -opintojakso on suunniteltu antamaan kokonaiskuva Suomen teollisuuden toimialoista erityisesti opintojen alkuvaiheessa. Tuotantotalouden Kilta Prodeko ry tekee arvokasta työtä opiskelijoiden teollisuuskontaktien edesauttamiseksi. Prodekon ja osaston yhteistyönä koordinoima TKK:n Tuotantotalouden osastolta valmistuneiden alumni-toiminta edesauttaa yhteyksien luomisessa Opetusmenetelmät Luennot Luennot muodostavat opetuksen rungon. Luentojen tarkoituksena on opintojakson keskeisen tiedon välittämisen lisäksi antaa opiskelijalle oikein painotettu kokonaiskuva kyseisestä opintojaksosta. Yleensä luennoilla syvennetään ja tarkennetaan kurssikirjallisuudessa esitettyjä asioita. Vierailuluennoitsijat yrityksistä kertovat esimerkkejä oppiaineen soveltamisesta käytäntöön. Tuotantotalouden koulutusohjelma 10

16 Laskuharjoitukset Erityisesti matemaattisia menetelmiä käyttävissä, luonteeltaan teoreettisissa opintojaksoissa järjestetään laskuharjoituksia, jotka helpottavat asian ymmärtämistä. Laskuharjoitusten tarkoituksena on myös opettaa käytännön sovelluksia esimerkkien avulla. Laboratorioharjoitukset Laboratorioissa suoritetaan pääasiassa kolmenlaisia töitä: 1. Demonstraatioharjoituksia, jotka ovat ryhmissä suoritettavia, välittömästi luentoihin liittyviä töitä. 2. Varsinaiset laboratorioharjoitukset suoritetaan pienissä ryhmissä tai henkilökohtaisina harjoitustöinä. Ne ovat konkreettisten tehtävien sovelluksia, jotka suoritetaan assistentin tai vastaavan henkilön välittömän ohjauksen alaisina tai itsenäisesti. 3. Tutkimustyötä laboratorioissa voidaan suorittaa erikoistumisvaiheessa pääaineen erikoistyöhön tai diplomityöhön liittyvänä. Harjoitustyöt Harjoitustöitä tehdään sekä yksin että ryhmissä. Tarkoituksena on soveltaa opittua tietoa, oppia tiedonetsintää, ryhmätyötaitoja sekä kirjallista ja suullista raportointia. Tuotantotalouden koulutusohjelmassa tehdään paljon harjoitustöitä yrityselämälle, jolloin opiskelija pääsee soveltaman opittua tietoa käytäntöön. Erikoistyöt Pää- ja sivuaineen opintoihin liittyvien erikoistöiden tarkoituksena on antaa opiskelijalle mahdollisuus perehtyä tarkemmin johonkin häntä kiinnostavaan pää- tai sivuaineen osasektoriin. Työ voi olla kokeellinen tutkimustehtävä, kirjallisuustutkimus tai vastaava, joka suoritetaan pää- tai sivuaineesta vastaavan professorin tai hänen määräämänsä opettajan ohjauksessa ja valvonnassa. Erikoistyön tekemisen yhtenä tavoitteena on valmentaa opiskelijaa diplomityön tekemiseen. Erikoistyö tehdään yleensä yksin. Seminaarit Seminaaritilaisuuksissa opiskelijaryhmä käsittelee opettajan ohjaamana tavallisesti opiskelijan tai opiskelijaryhmän kirjallisesti valmistelemaa aihetta, seminaariesitelmää. Käsittely tapahtuu tavallisesti järjestäytyneesti, jolloin seminaaritilaisuuteen joutuvat määrätyt esitelmänpitäjät, opponentti sekä puheenjohtaja valmistautumaan huolellisesti. Tarkoituksena on oppia kirjallisuustutkimuksen tekoa ja tiedon etsintää sekä kotimaisista että ulkomaisista julkaisuista. Opintoretket (ekskursiot) Opetuksen aihepiirin havainnollistamiseksi järjestetään tutustumiskäyntejä alan kohteisiin, yrityksiin, tutkimuslaitoksiin jne. Myös Tuotantotalouden Kilta Prodeko ry järjestää sekä yhteen yritykseen suuntautuvia, että monipäiväisiä, useaan yritykseen 11 Tuotantotalouden koulutusohjelma

17 eri paikkakunnilla kohdistuvia opintoretkiä. Näiden opintoretkien merkitys on opiskelijalle suuri, sillä niissä saa kosketuksen teollisuuteen ja liike-elämään Opiskelijan oikeusturva Seuraavat opiskelijan oikeusturvaan liittyvät asiat ovat yliopistoasetuksesta (115/98): 16 Opintosuoritus ja opiskelijan tiedonsaantioikeus Opiskelijalla on oikeus saada tieto arvosteluperusteiden soveltamisesta opintosuoritukseensa. Hänelle on varattava tilaisuus tutustua arvosteltuun kirjalliseen tai muuten tallennettuun opintosuoritukseen. Kirjalliset ja muulla tavoin tallennetut opintosuoritukset on säilytettävä vähintään kuuden kuukauden ajan tulosten julkistamisesta. 17 Opintosuorituksen arvostelun oikaiseminen Muun opintosuorituksensa kuin väitöskirjan, lisensiaatintutkimuksen ja näitä vastaavan opin- ja taidonnäyteen arvosteluun tyytymätön opiskelija voi pyytää siihen suullisesti tai kirjallisesti oikaisua arvostelun suorittaneelta opettajalta ja syventäviin opintoihin kuuluvan tutkielman tai muun vastaavan opintosuorituksen arvostelusta kirjallisesti yliopiston määräämältä hallintoelimeltä. Oikaisupyyntö on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä ajankohdasta, josta opiskelijalla on ollut tilaisuus saada arvostelun tulokset sekä arvosteluperusteiden soveltaminen omalta kohdaltaan tietoonsa. Oikaisupyynnön johdosta tehtyyn päätökseen tyytymätön voi saattaa asian tutkintolautakunnan tai yliopiston määräämän hallintoelimen käsiteltäväksi 14 päivän kuluessa siitä, kun hän on saanut päätöksestä tiedon. Seuraavat opiskelijan oikeusturvaan liittyvät asiat ovat Teknillisen korkeakoulun hallintojohtosäännöstä ( ) 28 Tentin ja diplomityön arvostelun oikaiseminen (Teknillisen korkeakoulun hallintojohtosääntö) Tentin arvostelusta annettuun opettajan oikaisupäätökseen tyytymätön opiskelija voi hakea oikaisua osastoneuvostolta Diplomityön arvosteluun tyytymätön opiskelija voi hakea oikaisua ensi vaiheessa osastoneuvostolta ja tämän päätöksestä edelleen muutoksenhakulautakunnalta. Lisätietoja oikeudellisista säännöksistä saa korkeakoulusihteeriltä, jonka yhteystiedot ovat kappaleessa Yhteystiedot Opiskelun ja opetuksen kehittäminen Opiskelun tehostamiseksi tuotantotalouden koulutusohjelman opiskelijoiden toivotaan kehittävän omatoimisesti omia opiskelutaitojaan. Lisäksi opiskelijoiden toivotaan osallistuvan aktiivisesti osaston opetuksen ja opintohallinnon kehittämiseen. Tuotantotalouden koulutusohjelma 12

18 Vuonna 1995 tehtyjen selvitysten perusteella voi sanoa, että opetuksen laadun jatkuvaan parantamiseen on halu sekä opiskelijoilla että opettajilla. Asioiden esille tuominen ja molemminpuolisen palautteen antaminen on erittäin arvokasta. Tärkeää olisi saada opiskelijoiden ja opettajien välille toimiva vuorovaikutussuhde. Ylimääräisen haasteen tälle suhteelle asettaa Spektri Business Parkin ja Otaniemen kampusalueen fyysinen etäisyys. On erityisen tärkeää, että opiskelijat ja opetushenkilökunta sekä osaston tutkijat säilyttävät keskinäisen suhteen tiiviinä ja kehittävät sitä yhä hedelmällisempään suuntaan. Tässä kehitystyössä vastuu on molemmilla osapuolilla, sekä opettajilla että opiskelijoilla. Tuotantotalouden osastolla toimii opintotoimikunta, johon osallistuu henkilökunnan edustajia sekä Prodekon nimeämiä opiskelijajäseniä. Toimikunta toimii opintojen kehittämisen foorumina. Tuotantotalouden osastolla on kaksi kurssipalautevastaavaa. Palautteen ja vuorovaikutuksen ensiaskel on palautekyselyjen järjestäminen eri kursseista. Tuotantotalouden kaikista kursseista, lukuun ottamatta aivan pienimpiä kerätään ja analysoidaan palautekyselyjä, joita käytetään opetuksen kehittämisen lähtökohtana. Koulutusohjelma ottaa mielellään vastaan palautetta kaikista opintoihin liittyvistä asioista. Koulutusohjelman opintoneuvojalle, suunnittelijalle ja opettajille voi antaa palautetta opintojaksoista, pää- ja sivuaineista sekä opintoinformaatiosta joko opetustilaisuuksissa tai vastaanottoaikoina. 2.2 KURSSIT JA TENTIT Tentti- ja lukujärjestykset Tuotantotalouden osaston luku- ja tenttijärjestys löytyy tutan www-sivuilta. Myös muiden osastojen luku- ja tenttijärjestykset ovat www-sivuilla ja niiden etsimisen kannattaa aloittaa korkeakoulun opintosivulta: Perusopinnoista järjestettävistä tenteistä julkaisee Matematiikan osasto oman perusopintojen tenttijärjestyksen, joka löytyy myös yllä mainitusta www-osoitteesta. Opintojaksojen luento- ja tenttiaikoja on saatavissa myös TOPI-järjestelmästä Ilmoittautuminen opintojaksoille ja tentteihin Yleensä opintojaksoille ilmoittaudutaan lukukausien alussa ensimmäisellä luentokerralla tai wwwtopin kautta Kaikkiin teollisuustalouden (TU-22) ja työpsykologian ja johtamisen (TU-53) opintojaksojen tentteihin on ilmoittauduttava ennakkoon edellisviikon perjantaihin klo 14 mennessä, muutoin tenttijän koepaperia ei tarkasteta. Ilmoittauminen on toteutettu TOPI-järjestelmällä (wwwtopi.hut.fi). Ilmoittautuminen on pakollista, jotta koetilaisuuteen pystytään varaamaan riittävät tilat ja tarpeeksi tenttikysymyspapereita. Ohje Topi-oikeuksien hankkimiseksi: Opiskelijanumero toimii topitunnuksena. Lisäksi jokainen saa oman salasanansa topin ylläpidolta mailitse. Mailaa osoitteeseen opiskelijanumerosi, sukunimi, etunimi, sähköpostiosoitteesi ja tunnuksesi atk-keskuksen koneisiin (jos on). 13 Tuotantotalouden koulutusohjelma

19 TKK:n eri osastoilla ja jopa eri opintojaksoilla voi olla erilaiset tentteihin ilmoittautumiskäytännöt. Opiskelijan on syytä varmistaa ilmoittautumissäännöt hyvissä ajoin etukäteen. Opintojaksosta riippuen tenttiin joko tuodaan omat konseptipaperit tai ne saadaan tenttitilaisuudessa, joten tarkista käytäntö ennen tenttiin menoa opintojaksosta vastaavalta opettajalta tai assistentilta tai www-sivuilta. Mukana on aina oltava kirjoitusvälineet sekä henkilöllisyystodistus. Ohjelmoitavan laskimen muisti tulee mahdollisesti tyhjentää ennen tenttiä. Joidenkin opintojaksojen tenteissä ei saa ohjelmoitavia laskimia käyttää lainkaan. Tenteistä saa (yleensä) poistua tunti tentin alkamisen jälkeen, minkä jälkeen tenttisaliin ei enää päästetä tenttijöitä. 2.3 LUENTO JA TUTKINTOKAUDET Syyslukukausi tutkintokausi luentokausi tutkintokausi Kevätlukukausi tutkintokausi luentokausi tutkintokausi Syyslukukauden 2. pl alkaa Kevätlukukauden 2. pl alkaa Pääsiäisloma on Korkeakoulun lukuvuoden avajaiset Lauantaitentit syyslukukaudella 31.8., 7.9., , , 9.11., , 7.12., Lauantaitentit kevätlukukaudella 11.1., 15.2., 8.3., 22.3., 5.4., 26.4., ja KOULUTUSOHJELMAN VAIHTO Tuotantotalouden koulutusohjelmasta muihin koulutusohjelmiin 2 Opiskelija voi hakemuksesta vaihtaa koulutusohjelmaa. Hakemuksen hyväksymisen edellytykset lähtien Teknillisen korkeakoulun tutkintosäännön mukaan ovat seuraavat: Opiskelijan valintapisteiden olisi tullut pyrkimisvuonna riittää haettuun koulutusohjelmaan. Jos valintakoeaineet ovat olleet osaksi poikkeavia, osaston tulee harkita tämän merkitys pisteisiin. Jos valintapisteet eivät pyrkimisvuonna olisi riittäneet haettuun koulutusohjelmaan, hakemus voidaan kuitenkin hyväksyä ottaen huomioon opintomenestys alkuperäisessä koulutusohjelmassa ja osaston harkinnan mukaan asiaan vaikuttavat muut seikat. Opiskelijan tulee tässä tapauksessa olla suoritettuna vähintään 30 ov oman alkuperäisen koulutusohjelman tutkinnon I osan opintoja. Hakemuksia käsiteltäessä otetaan huomioon alan ennakoitu koulutustarve. 2 Tarkemmat tiedot koulutusohjelmavaihdosta muista koulutusohjelmista tuotantotalouden koulutusohjelmaan ovat muiden koulutusohjelmien opiskelijoille suunnatussa Tuta-oppaassa Tuotantotalouden koulutusohjelma 14

20 Osastoilla voi lisäksi olla erityisiä kriteerejä koulutusohjelman vaihdolle. Tarkista mahdolliset erityiskriteerit haetun koulutusohjelman kansliasta. Keväällä 2001 astuivat voimaan koulutusohjelmaa esittelevät opintojaksot, jotka tulee suorittaa alkuperäisessä koulutusohjelmassa ennen koulutusohjelman vaihtoa. Tuotantotalouden osaston koulutusohjelmaa esittelevät opintojaksot ovat TU , TU Lisäksi hakemuksen hyväksymisen edellytyksenä on, että haettuun koulutusohjelmaan voidaan ottaa lisäopiskelija. Yhteisvalinnan piirissä tapahtuvaa korkeakouluvaihtoa koskeviin hakemuksiin sovelletaan edellä mainittuja perusteita siten täydennettynä, että hakemuksia käsiteltäessä voidaan ottaa huomioon myös erittäin painavat sosiaaliset syyt. Valintapisteiden riittävyyttä tarkasteltaessa verrataan hakijan hyväksymisvuonna valinnoissa saamia pisteitä (mahdolliset ensisijaisuuspisteet vähennettynä) hänen hakemansa koulutusohjelman hyväksymispisterajaan. Koulutusohjelman vaihtoanomukset tulee jättää korkeakoulun kirjaamoon lukukausittain lokakuun ja helmikuun kuluessa rehtorille osoitettuina. Anomus laaditaan erilliselle lomakkeelle, joita saa mm. TKK:n opintotoimistosta. MUISTA, ETTÄ TUTKINTOSÄÄNNÖN MÄÄRÄYKSIEN TULEE TÄYTTYÄ ENSIN. VASTA NIIDEN TÄYTTYMISEN JÄLKEEN VAIKUTTAVAT OSASTOJEN OMAT KRITEERIT. Lisätietoja saat tuotantotalouden osaston suunnittelijalta! 15 Tuotantotalouden koulutusohjelma

21 3. OPINNOT 3.1 OPINTOSUORITUSTEN REKISTERÖINTI, ARVOSTELU JA KESKIARVO Opettaja on velvollinen kuukauden kuluessa ilmoittamaan kuulustelun tulokset opintosuoritusrekisteriin. Tulokset viedään yleensä myöskin kurssien www-sivuille. Opintosuoritukset syötetään pääsääntöisesti opintorekisteriin sen osaston kansliassa, johon opintojakson tuottanut laboratorio kuuluu. Otteita opintorekisteristä saa koulutusohjelman kansliasta aukioloaikoina. Tuotantotalouden koulutusohjelmassa oikeaksi todistettuja opintorekisteriotteita saa tilata myös postitse kotiin tai riippukansioon. Tilaus tehdään joko sähköpostitse tai puhelimitse (puh tai ). Opiskelijan oman oikeusturvan kannalta opintorekisteriote on syytä tarkistaa silloin tällöin. Opintojaksoja suorittaessasi on välttämätöntä, että ilmoitat nimesi lisäksi opiskelijanumeron (myös kirjain!) ja koulutusohjelmasi tunnuksen (TU). Opintojaksot arvostellaan asteikolla 0-5, jossa 0 on hylätty, 1 tyydyttävä, 2 erittäin tyydyttävä, 3 hyvä, 4 erittäin hyvä ja 5 kiitettävä, tai arvosanoin hyväksytty/hylätty. Opintojaksojen osasuorituksissa voidaan noudattaa myös muunlaisia arvosteluasteikkoja. Pohjoismaissa teknillisissä yliopistoissa ja tiedekunnissa suoritetut opinnot skaalataan TKK:n arvosanoja vastaaviksi tai opiskelijan halutessa käytetään arvosanaa hyväksytty. Muut ulkomailla suoritetut opinnot arvosanalla hyväksytty/hylätty. Korkeakoulun hallitus on kokouksessaan tehnyt seuraavat keskiarvojen laskentaperiaatteita täsmentävät päätökset: 1. Tutkinnon yleiskeskiarvoa laskettaessa otetaan mukaan kaikkien tutkintoon kuuluvien siihen mennessä suoritettujen opintojaksojen, mukaan luettuna diplomityö, opintoviikkomäärillä painotettu keskiarvo. 2. Tutkintosäännön 70 :n soveltamisohje: " Maininta oivallisesti annetaan, jos tutkintoon kuuluvien muiden opintojaksojen kuin diplomityön opintoviikkomäärällä painotettu keskiarvon kokonaisosa on 4 tai suurempi ja diplomityön arvosana on 4 tai suurempi. Jos opintojaksojen arvostelussa on käytetty asteikkoa hyväksytty/hylätty, ei tätä oteta huomioon keskiarvoa laskettaessa." 3.2 KIELIOPINNOT Kieliopinnot ovat tärkeä osa diplomi-insinöörin opintoja. Tuotantotalouden diplomiinsinööri toimii mitä todennäköisimmin tehtävässä, jossa vaaditaan kielitaitoa. Valmistuneille tehdyssä kyselyssä lähes jokainen vastaaja painotti kielitaidon merkitystä. Teknillisen korkeakoulun kielikeskus tarjoaa opiskelijoille hyvät puitteet vieraiden kielten opiskeluun. Lisäksi yhteistyösopimusten nojalla on mahdollista opiskella joitakin kieliä Helsingin yliopistossa ja Helsingin kauppakorkeakoulussa. Opiskeluaika on oivallista aikaa kehittää koulussa opittuja kieliä ja/tai aloittaa uusi kieli. Tuotantotalouden koulutusohjelma 16

22 Korkeakoulun kielikeskuksessa annetaan opetusta ainakin ruotsin, englannin, saksan, venäjän, ranskan, espanjan, portugalin, japanin ja kiinan kielissä. Suomen kieltä opetetaan sekä toisena kotimaisena että vieraana kielenä. Kielten opetus tapahtuu kielikeskuksen tiloissa päärakennuksen 4. ja 5. kerroksissa. Kievarissa (Kielikeskuksen Valistusriihi, U522 ja U523) on myös mahdollisuus itseopiskeluun ja opitun kertaamiseen multimediakielistudion, opetusvideoiden sekä mikrotietokoneiden opetusohjelmien avulla. Kievarissa voi myös lukea vieraskielisiä lehtiä, käyttää sanakirjoja ja lainata kirjallisuutta kotiin. Tarkemmat tiedot Kievarin tarjoamista palveluista ja aukioloajoista on löydettävissä kieltenopetuksen ilmoitustauluilta, kielikeskuksen opinto-oppaasta sekä osoitteen alta. Opiskelijalla on mahdollisuus suorittaa vieraan kielen opintokokonaisuus, johon sisältyy kymmenen opintoviikkoa kyseisen kielen opintoja sekä kolmen kuukauden opiskelu, harjoittelu tai vastaava kyseistä kieltä puhuvassa maassa. Opintokokonaisuus kirjataan erikseen todistukseen. Tarkempia ohjeita saa kielikeskuksen www-sivuilta opinto-oppaasta. Perusopintoihin kuuluu kaikille pakollisena vähintään neljän opintoviikon verran vieraiden kielten opintoja, joista kaksi opintoviikkoa kuuluvat tutkinnon I osaan ja kaksi suunnan opintoihin. Valitse nämä neljä pakollista opintoviikkoa seuraavassa kappaleessa mainituista opintojaksoista. Lisäksi tutkintoon kuuluu vapaavalintaisia opintoja. Nämä on mahdollista sisällyttää tutkintoon kieliopintoina Tutkintosäännön vaatimukset pakollisesta kielestä täyttävät opintojaksot Seuraavat opintojaksot täyttävät tutkintosäännön vaatimukset pakollisesta kielestä. Eli valitse perusopintojen neljä pakollista kielen opintoviikkoa seuraavista opinnoista. KAIKKI KIELET Kie Diplomityö vieraalla kielellä (1 ov) ENGLANTI Kie Teknisen englannin lukukurssi (2 ov) Kie Käytännön englantia 1 (2 ov) Kie Tekniikan englantia 1 (2 ov) Kie Kaupallista englantia 1 (2 ov) Kie Käytännön englantia 2 (1 ov) Kie Kemistien englantia (1 ov) Kie Rakennustekniikan englantia (1 ov) Kie Arkkitehtien englantia (1 ov) Kie Puunjalostusalan englantia (1 ov) Kie Vientikaupan englantia 1 (2 ov) Kie Vientikaupan englantia 2 (2 ov) Kie Joukkoviestinnän englantia (1 ov) Kie Kaupallista englantia 2 (1 ov) Kie Päivän puheenaiheet (1 ov) Kie Itseohjaava englanti 1 (2 ov) Kie Itseohjaava englanti 2 (2 ov) Kie Englantia Internetissä (2 ov) Kie Englantia työpaikalla (1 ov) 17 Tuotantotalouden koulutusohjelma

4. Diplomi-insinöörin tutkinto ja koulutusohjelmien tutkintovaatimukset

4. Diplomi-insinöörin tutkinto ja koulutusohjelmien tutkintovaatimukset 34 4. Diplomi-insinöörin tutkinto ja koulutusohjelmien tutkintovaatimukset 4.1. DI-koulutusohjelmien rakenne ja tutkinnon suorittaminen Koulutusohjelman opintojen yleinen rakenne on Tampereen teknillisessä

Lisätiedot

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät Hyväksytty sähkötekniikan akateemisessa komiteassa 7. päivänä kesäkuuta 2011. Niissä kohdissa, joissa päättäjä johtuu jostain muusta säännöstä

Lisätiedot

Tekniikan kandidaatin ja diplomi-insinöörin tutkinnot

Tekniikan kandidaatin ja diplomi-insinöörin tutkinnot Helena Varmajoki Tekniikan kandidaatin ja diplomi-insinöörin tutkinnot 26.8.2015 Teknillinen tiedekunta Materiaali verkossa: Opiskelijat -> Opinnot ja opiskelu -> Uudelle opiskelijalle -> Orientaatiopäivät

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin.

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin. Hyväksymismerkinnät 1 (6) OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen

Lisätiedot

Tärkeää huomioitavaa:

Tärkeää huomioitavaa: Siirtymäohjeistus tuotantotalouden kandidaattivaiheen opiskelijoille 2005 tutkintorakenteesta 2013 Teknistieteellisen kandidaattiohjelman tuotantotalouden pääaineeseen Tärkeää huomioitavaa: Pääsääntöisesti

Lisätiedot

Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration

Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration 1 of 5 8.6.2010 12:39 Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma

Lisätiedot

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration Yrittäjyyden ja

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot, osa 3 28.10.2015 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien

Lisätiedot

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan?

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Ritva Jakku-Sihvonen projektinjohtaja, Vokke-projekti, Helsingin yliopisto Maisterin tutkinto voimassa olevan asetuksen mukaan Pääaineen hyvä tuntemus, sivuaineiden

Lisätiedot

Visualisointi informaatio- verkostojen opinto-oppaasta Informaatioverkostojen kilta Athene ry Opintovastaava Janne Käki 19.9.

Visualisointi informaatio- verkostojen opinto-oppaasta Informaatioverkostojen kilta Athene ry Opintovastaava Janne Käki 19.9. Visualisointi informaatio- verkostojen opinto-oppaasta 2005-2006 Informaatioverkostojen kilta Athene ry Opintovastaava Janne Käki 19.9.2006 Diplomi-insinöörin tutkinto (DI, 120 op) Diplomityö (30 op) Tieteen

Lisätiedot

HAKIJAN OPAS. AMK-INSINÖÖRISTÄ KONETEKNIIKAN (Koneteollisuuden tuotantotekniikka) DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI. Seinäjoella toteutettava koulutus

HAKIJAN OPAS. AMK-INSINÖÖRISTÄ KONETEKNIIKAN (Koneteollisuuden tuotantotekniikka) DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI. Seinäjoella toteutettava koulutus HAKIJAN OPAS AMK-INSINÖÖRISTÄ KONETEKNIIKAN (Koneteollisuuden tuotantotekniikka) DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI Seinäjoella toteutettava koulutus Seinäjoen ammattikorkeakoulun tekniikan yksikössä järjestetään avoimet

Lisätiedot

Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi. Markku Kokkonen Opetushallitus

Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi. Markku Kokkonen Opetushallitus Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus L ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998, 8 ) Koulutuksen järjestäjä päättää näyttötutkintoon valmistavan

Lisätiedot

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella Jyväskylän yliopisto 28.4.2016 Humanistinen tiedekunta 31.12.2016 asti Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 1.1.2017 alkaen HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty

Lisätiedot

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti klo Tervetuloa! UEF ADUCATE

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti klo Tervetuloa! UEF ADUCATE Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti 10.2.2015 klo 17.00-18 Tervetuloa! Kaikille avoin yliopisto Avoin yliopisto opetus vastaa yliopiston perusopetusta eli avoimessa yliopistossa tehdyt opintosuoritukset

Lisätiedot

VUODEN 2005 TUTKINTOSÄÄNNÖN MUKAISET JATKO-OPINNOT

VUODEN 2005 TUTKINTOSÄÄNNÖN MUKAISET JATKO-OPINNOT TEKNILLINEN KORKEAKOULU REHTORIN PÄÄTÖS 15.6.2005 VUODEN 2005 TUTKINTOSÄÄNNÖN MUKAISET JATKO-OPINNOT Teknillisen korkeakoulun rehtori on tänään tekemällään päätöksellä hyväksynyt liitteenä olevan tutkintorakennetyöryhmän

Lisätiedot

Oppimisen aikainen arviointi Osallistumistodistukset

Oppimisen aikainen arviointi Osallistumistodistukset Oppimisen aikainen arviointi Osallistumistodistukset Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi L ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998,

Lisätiedot

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun 2016 Luento #3 Tiedeyhteisö ja työelämä Kysymyksiä parin viikon takaa Toinen kotimainen kieli https://into.aalto.fi/display/filc/toinen+kotimainen+kieli

Lisätiedot

LISÄOHJEITA DIPLOMITYÖN TEKEMISEEN

LISÄOHJEITA DIPLOMITYÖN TEKEMISEEN LISÄOHJEITA DIPLOMITYÖN TEKEMISEEN TÄYDENTÄMÄÄN OSASTON DIPLOMITYÖOHJETTA http://www.ee.oulu.fi/opiskelu/lomakkeet/diplomity%f6/diplomity%f6n.teko-ohjeet.pdf Prof. Mika Ylianttila Informaationkäsittelyn

Lisätiedot

PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS

PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS PL 4600, 90014 Oulun yliopisto p. 029 448 2920 http://www.oulu.fi/kauppakorkeakoulu/ HOPS henkilökohtainen opintosuunnitelma Pelkkää KTM-tutkintoa suorittamaan siirtyvät opiskelijat Nimi: Opiskelijanumero:

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA 1 (6) HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Tohtoriopintojen opetussuunnitelma löytyy tiedekunnan jatko-opinto-oppaasta: www.utu.fi/fi/yksikot/edu/tutkimus/tohtorikoulutus/opinnot/opinto-opas/sivut/home.aspx

Lisätiedot

AUTOMAATIOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

AUTOMAATIOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA AUTOMAATIOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA Suomen teollisuuden kilpailukyky perustuu yhä enemmän tietotaitoon. Automaation avulla osaaminen voidaan hyödyntää tehostuvana tuotantona. Automaatiotekniikan koulutusohjelman

Lisätiedot

OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO

OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO Osaamistavoitteet Oikeustieteen maisterin tutkinnon (120 op) suorittanut henkilö: - on syventänyt ja laajentanut oikeusnotaarin tutkinnossa hankkimaansa oikeudellista osaamista

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTON TUTKINTOSÄÄNTÖ. Annettu Rovaniemellä 16 päivänä kesäkuuta 2014

LAPIN YLIOPISTON TUTKINTOSÄÄNTÖ. Annettu Rovaniemellä 16 päivänä kesäkuuta 2014 1 LAPIN YLIOPISTON TUTKINTOSÄÄNTÖ Annettu Rovaniemellä 16 päivänä kesäkuuta 2014 Lapin yliopiston hallitus on 16. päivänä kesäkuuta 2014 annetun yliopistolain (558/2009) 41 :n nojalla hyväksynyt seuraavan

Lisätiedot

MUUALLA KUIN MUODOLLISESSA KOULUTUKSESSA HANKITUN OSAAMI- SEN HYVÄKSILUKEMISLOMAKE

MUUALLA KUIN MUODOLLISESSA KOULUTUKSESSA HANKITUN OSAAMI- SEN HYVÄKSILUKEMISLOMAKE 1 Hakemus on saapunut käsiteltäväksi (pvm) MUUALLA KUIN MUODOLLISESSA KOULUTUKSESSA HANKITUN OSAAMI- SEN HYVÄKSILUKEMISLOMAKE Tällä lomakkeella tutkintoa suorittavat opiskelijat hakevat korvaavuuksia Vaasan

Lisätiedot

Visualisointi informaatioverkostojen Opintoneuvoja Janne Käki

Visualisointi informaatioverkostojen Opintoneuvoja Janne Käki Visualisointi informaatioverkostojen opinto-oppaasta 2007-2008 Opintoneuvoja Janne Käki 7.5.2007 Diplomi-insinöörin tutkinto (DI, 120 op) Diplomityö (30 op) Tieteen metodiikka M (10 op) Vapaasti valittavat

Lisätiedot

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014 1. Maisteriohjelman nimi Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014 Kauppatieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 2. Maisteriohjelman yleiskuvaus Maisteritason erillisessä

Lisätiedot

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Liite Kansallinen vaativuustaso / eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen taso Taso1 Tutkinnot, oppimäärät ja

Lisätiedot

OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE

OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE Ammattikorkeakoulun hallitus hyväksynyt 28.8.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Hyväksilukeminen... 3 2.1. Hyväksilukemismenettelyyn liitetään

Lisätiedot

Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti

Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello 11-12 Opintokoordinaattori Heli Tontti KTM, tutkinnon rakenne laajuus 120 op tutkinnon suorittamisaika tavoiteaika

Lisätiedot

Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille

Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen 1.8.2012 aloittaneille opiskelijoille Tampereen yliopiston hallituksen 13.6.2012 hyväksymän ja 1.8.2012 voimaan tulevan tutkintosäännön 33 2 momentin mukaan

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU TEKNILLINEN KORKEAKOULU Automaatio- ja systeemitekniikan osasto Osastoneuvoston kokous 11/2005

KOKOUSKUTSU TEKNILLINEN KORKEAKOULU Automaatio- ja systeemitekniikan osasto Osastoneuvoston kokous 11/2005 TEKNILLINEN KORKEAKOULU Automaatio- ja systeemitekniikan osasto KOKOUSKUTSU 2.12.2005 Aika Maanantaina 12.12.2005 kello 13.15 - Paikka TUAS-talo, kokoushuone 4126 Käsiteltävät asiat: 1. Ilmoitusasiat 2.

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta 24.3.2015 Lukuvuoden 2015 2016 työsuunnitelmat YKSITYISKOHTAINEN OHJE SoleTM:n lomakepohja on käytettävissä 30.3.2015. Numerointi vastaa SoleTM:n lomakkeen

Lisätiedot

Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa

Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa Tunnustetaanko osaaminen? Helsinki 3.12.2007 Riitta Pyykkö, Turun yliopisto Säädöspohjan antama tausta opiskelijavalintaa koskevat

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TOHTORIOHJELMA HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA LUKUVUOSILLE 2014-2015 JA 2015-2016,

KASVATUSTIETEIDEN TOHTORIOHJELMA HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA LUKUVUOSILLE 2014-2015 JA 2015-2016, PASSIIVIREKISTERI Henkilökohtainen opintosuunnitelma palautetaan tutkimus- ja jatkokoulutussuunnittelijalle passiivirekisterilomakkeen kanssa viimeistään 31.3. Lisätietoa passiivirekisteristä www.utu.fi/opiskelu/opinnot/passiivirekisteri/

Lisätiedot

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla. 1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot. Lukuvuosi Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot Lukuvuosi 2016-2017 Kahden tutkinnon suorittaminen - ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa

Lisätiedot

1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät

1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 9 Hallitus 25.1.2012 Päivitysvastuu: hallintojohtaja OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRYTOINTISÄÄNTÖ 1 luku Tehtävät 1 Professorin tehtävät Professorin tehtävistä

Lisätiedot

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne LT /FT tutkinto Tutkinnon rakenne Lääketieteellisessä tiedekunnassa voi suorittaa seuraavat jatkotutkinnot: lääketieteen tohtori (LT) filosofian tohtori (FT) ja filosofian lisensiaatti (FL) (lääketieteellisen

Lisätiedot

Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja

Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja 30.1.2013 Arvioinnin opas Arvioinnin suunnittelu Arvioinnista tiedottaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Oppimisen arviointi Osaamisen

Lisätiedot

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Tervetuloa! Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Ylioppilas Lukion oppimäärä min. 75 kurssia (pakolliset,

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO 1.8.2012 1 Visio ja toiminta ajatus Tampereen teknillinen lukio on Suomessa ainutlaatuinen yleissivistävä oppilaitos, jossa painotuksena ovat matematiikka ja tekniikka sekä

Lisätiedot

Päivitysvastuu: Hallintojohtaja. SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä

Päivitysvastuu: Hallintojohtaja. SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 9 Päivitysvastuu: Hallintojohtaja SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä 16.12.2009) Tehtävät Professorin

Lisätiedot

Oppaan käyttäjälle Opintojen suunnittelu, opinto-ohjaus ja opintoneuvonta

Oppaan käyttäjälle Opintojen suunnittelu, opinto-ohjaus ja opintoneuvonta Oppaan käyttäjälle Humanistisen tiedekunnan opinto-opas lukuvuosiksi 2007 2008 ja 2008 2009 sisältää tiedekunnan opetussuunnitelmat, jotka tulevat voimaan 1.8.2007. Opas sisältää perustutkintoja koskevat

Lisätiedot

Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin?

Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin? Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin? Opintotutorit Marja Elonheimo ja Salla Mäkinen Opintotutor-biz@aalto.fi Vastaanotto tiistaisin klo 12-13 BIZ Opiskelijapalvelut, U-249 Tiistai 6.9.2016 Oletko muistanut

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?

Lisätiedot

HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN koulutusohjelma MATKAILUN koulutusohjelma

HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN koulutusohjelma MATKAILUN koulutusohjelma AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO PÄIVÄOPISKELU HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN MATKAILUN 210 op / Restonomi (AMK) / Bachelor of Hospitality Management / 2012 2015 HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN MATKAILUN 210 op / Restonomi

Lisätiedot

Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla:

Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla: Lukioasetus 6.11.1998/810 Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla: 1 luku Opetus 1 Opetuksen määrä Opetusta eri oppiaineissa ja opinto-ohjausta

Lisätiedot

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Minna Daniel 15.6.2016 1 Opinnot Joka vuosi aloittaa 85 aikuisopetukseen suuntautuvaa opiskelijaa, joista puolet tutkintoopiskelijoita

Lisätiedot

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET BioMediTech Johtokunta hyväksynyt 25.8.2015 LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 2015-2018 1. Tutkintojen yleisrakenne, vaadittavat opintosuoritukset

Lisätiedot

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun tutkintosääntö

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun tutkintosääntö 1 Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun tutkintosääntö Hyväksytty Insinööritieteiden korkeakoulun akateemisessa komiteassa 27.5.2013. Täydennetty 9.9.2013 ja 2.2.2015 1 Yleisiä säännöksiä 1

Lisätiedot

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen 4.9.2012 Yliopisto-opiskelun

Lisätiedot

TUOTANTOTALOUDEN TUTKINTO-OHJELMAN TUOTANTOTALOUDEN SUUNNAN OPINTO-OPAS

TUOTANTOTALOUDEN TUTKINTO-OHJELMAN TUOTANTOTALOUDEN SUUNNAN OPINTO-OPAS TEKNILLINEN KORKEAKOULU TUOTANTOTALOUDEN OSASTO TUOTANTOTALOUDEN TUTKINTO-OHJELMAN TUOTANTOTALOUDEN SUUNNAN OPINTO-OPAS 2005-2006 OPAS TUOTANTOTALOUDEN TUTKINTO-OHJELMAN TUOTANTOTALOUDEN OPINTOSUUNNAN

Lisätiedot

CHEM-A jakson palautetilaisuus. Tapani Vuorinen

CHEM-A jakson palautetilaisuus. Tapani Vuorinen CHEM-A1000 1. jakson palautetilaisuus Tapani Vuorinen Sisältö 10:15 Aloitus ja ohjelma, Tapani 10:20 YTHS:n esittely & SÄTKY-kysely, Anna-Reetta 10:40 Vaihtoon 3. lukuvuotena, Heidi ja Kaisa 11:00 Omat

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3)

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) code name 1 2 3 sum YAKJA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 90 YAKJA15AYKJ01-1000 Toimintaympäristön muutos

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa:

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Arvioinnin opas 2015 (Oppaat ja käsikirjat 2015:11) - s. 18 viimeinen

Lisätiedot

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset 3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan

Lisätiedot

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016. Hakuohjeet Avoimen yliopiston DI-väylälle. Haku tutkinto-opiskelijaksi DI-väylältä

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016. Hakuohjeet Avoimen yliopiston DI-väylälle. Haku tutkinto-opiskelijaksi DI-väylältä HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016 Opiskelu avoimen yliopiston väylällä Opiskelu avoimen yliopiston väylällä on pääosin päiväsaikaan tapahtuvaa opiskelua, joitain opintojaksoja saattaa olla

Lisätiedot

Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon

Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon 2017 Oulun seudun ammattiopisto OSAO Kaukovainion yksikkö, liiketalous Kotkantie 2 C, 90250 Oulu www.osao.fi Sisällys Pääsyvaatimukset... 2

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto n koulutustarjonta Sisällys 1. Hakukohteet 2017 2. Haut 2017 3. Mitä seuraavaksi 2 Hakukohteet 2017 Kasvatusalat Opetus- ja kasvatusalan tutkinto-ohjelma Erityispedagogiikka 20 (14) Intercultural Teacher

Lisätiedot

Oulun ammattikorkeakoulu LIIKETALOUDEN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU

Oulun ammattikorkeakoulu LIIKETALOUDEN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU Oulun ammattikorkeakoulu LIIKETALOUDEN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan Medianomi (AMK) Musiikkipedagogi (AMK) Tanssinopettaja (AMK) Luonnonvara-alan

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteellinen koulutusala

Yhteiskuntatieteellinen koulutusala Yhteiskuntatieteellinen koulutusala Yhteiskuntatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoja koskevat määräykset pääainepohjaisen tutkintorakenteen mukaan opiskeleville (voimassa siirtymäkauden eli 1.8.2012

Lisätiedot

Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma

Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma Tutkintoja koskevan asetuksen (794/2004) 7 :n mukaan alempaan korkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen tulee antaa

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan!

Tervetuloa opiskelemaan! Tervetuloa opiskelemaan! Kandidaatin- ja maisterintutkinnon opiskelijan infopaketti Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkintoohjelma 28.8.2012 Sisältö Opinto-oikeus Onko sinulla aiempi

Lisätiedot

YTM. Politiikkatieteet

YTM. Politiikkatieteet YTM Politiikkatieteet Koontia ura- ja sijoittumisseurannoista Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Syksy 2011 2 1 TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA o Yhteiskuntatieteen maistereita o

Lisätiedot

Jatkotutkinnon suorittaminen työn ohella työnantajan näkökulma

Jatkotutkinnon suorittaminen työn ohella työnantajan näkökulma TYÖELÄMÄSSÄ TOHTORIKSI 27.10.2005 Oulun yliopisto Jatkotutkinnon suorittaminen työn ohella työnantajan näkökulma Outi Hyry-Honka Opetustoiminnan kehitysjohtaja Rovaniemen ammattikorkeakoulu AMMATTIKORKEAKOULUJEN

Lisätiedot

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto Yhteishaku 2017 Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö Hakukohteet 2017 Kandidaatti + maisterikoulutukset 3+2 v oulu.fi/yliopisto/hakijalle 3 Aloituspaikat ja ensikertalaiset - Vuoden 2017 yhteishaussa on n.

Lisätiedot

MATKAILUALAN KOULUTUS

MATKAILUALAN KOULUTUS Master s Degree Programme in Tourism MATKAILUALAN KOULUTUS 90 op OPINTOSUUNNITELMA 2014 2016 Opintojen lähtökohdat Työelämän toimintaympäristön nopeat muutokset, toimintojen kansainvälistyminen sekä taloutemme

Lisätiedot

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus 1 TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu TEHTÄVÄNTÄYTTÖSUUNNITELMA VAKUUTUSTIETEEN PROFESSORI Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA 2015 2016 Rehtorin päätös 22.4.2015 SISÄLTÖ 1 Yliopisto työympäristönä...1 2 Yliopisto opiskeluympäristönä...4 3 Yliopisto yhteiskunnallisena vaikuttajana...6

Lisätiedot

Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS. Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava

Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS. Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava 29.8.2012 29.8.2012 Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1 2op) Pakollinen opintojakso kandidaatintutkinnossa

Lisätiedot

PERUSTIETEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2012 informaatiotilaisuudet: TO 6.9. klo L-salissa TERVETULOA!

PERUSTIETEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2012 informaatiotilaisuudet: TO 6.9. klo L-salissa TERVETULOA! PERUSTIETEIDEN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Syksyn 2012 informaatiotilaisuudet: TO 6.9. klo 14.15-16 L-salissa TERVETULOA! prof. Juhani Pitkäranta (mat.) tutk. Antti Hakola(fys.) suunn. Linda Havola Guru ry. 1 Valintaperusteet

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus code name 1 2 3 sum YAKJA16XPROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 45 YAKJA16XYKJ05-1000 Toimintaympäristön muutoksiin varautuminen

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 25.8.2016 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ilmoittautuminen kevään 2017 tutkintoon alkaa pe 4.11. ja päättyy pe 18.11. Mikäli osallistuit syksyn yo-kirjoituksiin, voit odottaa niiden lopulliset tulokset ja ilmoittautua

Lisätiedot

Opetussuunnitelma alkaen

Opetussuunnitelma alkaen Opetussuunnitelma 1.8.2015 alkaen Ennen 1.8.2015 aloittaneet siirtyvät opiskelemaan 1.8.2015 jälkeen uusien tutkinnon perusteiden mukaan. Muutosta ohjaavat lainsäädäntö ja asetusmuutokset sekä Opetushallituksen

Lisätiedot

AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE

AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE Sisällys AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT)... 3 Mitä on AHOT?... 3 Millaisesta osaamisesta AHOTointia voi hakea?... 4 Osaamisen osoittaminen,

Lisätiedot

Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaine-info. Tanja Kähkönen

Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaine-info. Tanja Kähkönen Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaine-info Tanja Kähkönen 21.11.2014 Koulutusohjelmat, syksy 2014 Luonnontieteellinen tiedekunta Biologia Fysiikka Kemia Maantiede 15 suuntautumisvaihtoehtoa, 18 oppiainetta

Lisätiedot

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 24.11.2008 Pirkko Laurila ja Raili Laasonen Osaamisen ja sivistyksen asialla LABORATORIOALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ Johdanto

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan tutkintomääräykset

Teknillistieteellisen alan tutkintomääräykset 1 Teknillistieteellisen alan tutkintomääräykset (jatkotutkintoja koskevat määräykset löytyvät jatkotutkintojen opetussuunnitelmista) Teknillisessä tiedekunnassa suoritettavista tutkinnoista ja opinnoista

Lisätiedot

Visualisointi informaatio- verkostojen opinto-oppaasta Opintoneuvoja Teemu Meronen (päivitys Janne Käen visualisoinnin pohjalta)

Visualisointi informaatio- verkostojen opinto-oppaasta Opintoneuvoja Teemu Meronen (päivitys Janne Käen visualisoinnin pohjalta) Visualisointi informaatio- verkostojen opinto-oppaasta 2009-2010 Opintoneuvoja Teemu Meronen 10.9.2009 (päivitys Janne Käen visualisoinnin pohjalta) Diplomi-insinöörin tutkinto (DI, 120 op) Diplomityö

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 26.8.2016 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Tutkinnon uudistus. Tekniikan kandidaatin ja diplomiinsinöörin. rakenne

Tutkinnon uudistus. Tekniikan kandidaatin ja diplomiinsinöörin. rakenne Tutkinnon uudistus Tekniikan kandidaatin ja diplomiinsinöörin tutkintojen tavoitteet ja rakenne HUOM: tämä kalvosarja ei edusta mitään virallista kantaa. Se perustuu Nevanlinnan vetämässä tavoitetyöryhmässä

Lisätiedot

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Lokakuu 2016 Koonnut Irma Kettunen

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Lokakuu 2016 Koonnut Irma Kettunen VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA Lokakuu 216 Koonnut Irma Kettunen Sisällys 1. Opiskelu peruskoulussa... 3 2. Opiskelu lukiossa... 4 3. Opiskelu ammattioppilaitoksessa ja ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA HAKEMUS KASVATUSPSYKOLOGIAN MAISTERIOPINTOIHIN JOUSTAVAN OPINTOPOLUN OHJELMASSA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA HAKEMUS KASVATUSPSYKOLOGIAN MAISTERIOPINTOIHIN JOUSTAVAN OPINTOPOLUN OHJELMASSA KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA HAKEMUS KASVATUSPSYKOLOGIAN MAISTERIOPINTOIHIN JOUSTAVAN OPINTOPOLUN OHJELMASSA Ennen kuin täytät lomakkeen, tutustu valintaperusteisiin, jotka ovat tämän hakemuslomakkeen

Lisätiedot

Inkubion opintokysely 2015 * Required

Inkubion opintokysely 2015 * Required Inkubion opintokysely 2015 * Required 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Vuosikurssi * 1 After the last question in this section, skip to question 5. 2 After the last question in this section, skip to question

Lisätiedot

Miten suunnittelen opintoni?

Miten suunnittelen opintoni? Humanistinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos Miten suunnittelen opintoni? PL 35, 40014 Jyväskylän yliopisto 2 SISÄLLYSLUETTELO Opintojen suunnittelu... 3 Tärkeitä

Lisätiedot

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Johanna Kilpeläinen

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Johanna Kilpeläinen Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Johanna Kilpeläinen 3.9.2012 Yliopisto-opiskelun

Lisätiedot

Tutkintoja koskevat yleiset määräykset

Tutkintoja koskevat yleiset määräykset Tutkintoja koskevat yleiset määräykset Tutkintoasetuksissa määrätään tutkintojen sisältöä, järjestelyä ja suorittamista koskevat valtakunnalliset yleisperiaatteet. Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkintoja

Lisätiedot

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 12.12.2008 Elisabet Kinnunen ja Anne Huhtala Osaamisen ja sivistyksen asialla LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ Johdanto

Lisätiedot

Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi ammatillisessa peruskoulutuksessa

Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi ammatillisessa peruskoulutuksessa 2011 Osaamisen arviointi (1) Osaaminen (oppimisen tulosta) arvioidaan mahdollisimman aidoissa työelämän

Lisätiedot

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö 21.10.2013 YKYY0 Orientoivat opinnot ja HOPS 2 op 1. Orientoivat I: Tutkinto- ja opintoasiat Ma 2.9

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi

POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi 1 POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA Lukuvuosi 2015 2016 Opetussuunnitelma on käsitelty koulutustoiminnan ohjausryhmässä 5.5.2015. Poliisiammattikorkeakoulun hallitus on hyväksynyt

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Ulla Laakkonen

Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Ulla Laakkonen Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot 24.8.2016 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta Ulla Laakkonen Luennon sisältö Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) tutkinnot

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012

Lisätiedot

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 19.11.2008 Marja Hollo ja Hanna Ketonen Osaamisen ja sivistyksen asialla KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Osaamispisteet. Vapaasti valittava

Osaamispisteet. Vapaasti valittava Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammattiopiskelun S2 3 osp Osaaminen arvioidaan opiskelijan keräämän oman alan sanaston sekä portfolion avulla. Oman alan sanavaraston Tekstien ymmärtäminen Luku- ja opiskelustrategioiden

Lisätiedot