Tapahtuma- kalenteri 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tapahtuma- kalenteri 2017"

Transkriptio

1 Tapahtumakalenteri 2017

2 klo 18 & 23:50 Uuden vuoden vastaanotto Juvan torilla, klo 18 lasten ilotulitus laavukylässä. Juvan kunta Tammikuu Kuukauden kirjastonäyttely: Anu Ahosen akvarelleja kirjastossa. Toenperän kirjasto 2.1. Nuorten videokilpailu Minun Juva alkaa (päättyy kesäkuun 2017 loppuun). Juvan kunta 7.1. Kalevi Hämäläisen muistohiihdot (säävarauksella). JuvU klo Lastentapahtuma Juvan ammattikoulun salissa. Lions Club Juva Luonteri klo 18 Juvan perustamispäivän kunniaksi: Juvan vuosisadat luento seurakuntasalissa. Erkki Hänninen, Mervi ja Juhani Kukkonen. Juvan Maa ja kotitalousnaiset klo 19 Juvan Lukioteatteri esittää: Juutuin Juvalle revyyn ensi-ilta auditoriossa. Juvan Lukioteatteri klo 13 Aikaa oleelliseen yleisöluento kirjastossa. Järvi-Saimaan kansalaisopisto, Toenperän kirjasto klo 10 Juvan juhlapäivän jumalanpalvelus ja juhlatilaisuus kirkossa ja seurakuntatalolla. Osana ohjelmaa Juva 550-juhlakantaatti Kallio ja elämänpuu. Juvan kunta ja seurakunta. Juvan Kamarikuoro, Järvi-Saimaan kansalaisopisto, Mikkelin musiikkiopisto, Juvan mieslaulajat, Kukkokoulun lapsikuoro, Vuorenmaan kuoro, Kirkkokuoro klo 18 Everstiluutnantti evp Pekka Intken luento Tapahtumia maailmalla, Suomessa ja maakunnassa Partalan Kuninkaankartanossa. Juvan Rotaryklubi Helmikuu Kuukauden kirjastonäyttely: Taideryijyt. Avajaiset 1.2. klo Toenperän kirjasto Näyteikkunanäyttelyt keskustan liiketiloissa. Juvan kunta, Juvan Osuuspankki, Juvan Kotiseutu ja museoyhdistys ry, Järvi-Saimaan kansalaisopisto klo 16 Arja Korisevan konsertti Juvan kirkossa. Juvan Rotaryklubi klo 18 Yhteislaulutilaisuus Koikkalan seurakuntasalissa: virret. Järvi-Saimaan kansalaisopisto klo 18 Prof. Martti Häikiön luento Suomen itsenäisyyden juhlavuosi Partalan Kuninkaankartanossa. Juvan Rotaryklubi klo 15 Laskiaistapahtuma Sampolassa. Juvan kunta klo 12-15:15 Koko Juva lukee tempaus. Toenperän kirjasto, Pohjola Norden

3 Maaliskuu Kuukauden kirjastonäyttely: Marjatta Seistosen tilkkutöitä ja käsinmaalattua posliinia. Toenperän kirjasto Juhlavuoden Tonnipilkki. Hatsolan koulu & vanhempaintoimikunta klo 18 Yhteislaulutilaisuus Kuosmalan koululla: pop-laulut. Järvi-Saimaan kansalaisopisto Lasten toimintatapahtuma Kaarihallilla. Vuoden Iskät ry klo 13 Partala-hankkeen yleisöluento, luennoimassa Kirsi Vertainen. Partala-hanke, Toenperän kirjasto Juhlavuoden gaala. Juvan kunta klo 18 Ilmari Kososen luento Mitä Juvan vanhat paikannimet tarkoittavat virastotalolla. Juvan Kotiseutu ja museoyhdistys klo itsenäisyyden vuosikymmentä seurakuntasalissa. Mikkelin musiikkiopisto Huhtikuu Kuukauden kirjastonäyttely: Nepalin naisia kirjastossa. Toenperän kirjasto 4.4. klo 17 Prof. Timo Vihavaisen luento Pietarin naapurina ennen ja jälkeen itsenäistymisen Partalan Kuninkaankartanossa. Juvan Rotaryklubi 8.4. Juva Rock City kirjan julkistamistilaisuus Bar Alassa. Vesa Kontiainen, Bar Ala klo 17 Eversti evp Heikki Harjunmaan luento Laivuevierailut Neuvostoliitossa Partalan Kuninkaankartanossa. Juvan Rotaryklubi klo 11 Juvan Reuma ja Tules ry:n kirkkokahvitus. Juvan Reuma ja Tules ry Näkymätön Yö. Nuorisovaltuusto R.A.T.A.S., Juvan kunta, Järvi-Saimaan kansalaisopisto, yhteistyö klo 11 Veteraanipäivän seppeleenlasku ja juhlatilaisuus kirkossa ja seurakuntatalolla. Juvan Reserviupseerikerho, Juvan Reserviläiset, Juvan veteraanijärjestöt, Juvan kunta ja seurakunta klo Pihapäivä ja juhlavuositaimien jakaminen sekä istutus. Juvan kunta, Juvan Reuma ja Tules ry

4 Toukokuu Kuukauden kirjastonäyttely: Juva kuvina. Toenperän kirjasto, Antti Kilkki Yläkoulun ja lukion bändikonsertti. Juvan koulukeskus Vko 20 Koko kansa likkeelle. EsLi XXL-Olympics nuorten urheilutapahtuma. Juvan kunta Uimasalon JOTOS. Juvan Reserviupseerikerho & Juvan Reserviläiset Koirien kinkerit seurakuntatalon alueella. Juvan seurakunta Villinä luonnosta ulkoilutempaus. Savon sydänpiiri Juvan sydänyhdistys, Juvan kunta, Essote Partalan museoalue avautuu: ti-la klo (Juvan museo, Juvan Karjalaisten museo & Galleria Kuninkaankartano). Juvan Kamerakerhon näyttely Vanhoja kuvia Juvasta museolla. Juvan kunta, Juvan Kamerakerho Gottlundin tuvan kunnostaminen käyntikohteeksi hankkeen talkoopäivät. Juvan kunta, Kevätkauden päätösnäyttelyitä ja -konsertteja. Järvi-Saimaan kansalaisopisto, Mikkelin musiikkiopisto Kesäkuu Kuukauden kirjastonäyttely: Kuvia Juvasta, Juva kuvina. Toenperän kirjasto, taideyhdistys Jutakka 3.6. Koikkalan kesätorit (kesälauantaisin saakka). Koikkalan kyläyhdistys 7.6. Pattoin perintötalo avautuu: ke-su klo Kesänäyttely Pattoi kolmen valtion ajalta. Ulkoilmanäyttely Pattoin unohdetut esineet. Juvan kunta. Studio CH klo 19 Komedia Takahuoneen taika ensi-ilta Kuninkaankartanon kesäteatterilla. Kuninkaankartanon kesäteatteri Superpesistä Juvalla: Kiteen Pallo vs. Pattiojoen Urheilijat. Juvan kunta, Pesäpalloliitto Vko 23 & 24 Sampolan teemaleirit (Juvan juhlat). Juvan kunta klo Koikkalan kesätori. Koikkalan kyläyhdistys Pieni eläin Seela Sella 80 vuotta ensi-ilta Kuninkaankartanon kesäteatterilla. Kuninkaankartanon kesäteatteri Juva rokkaa Camping alueella. Jiipee Lomat ky

5 Heinäkuu Kuukauden kirjastonäyttely: Hanna Rädyn ja Kari Kärkkäisen töitä. Toenperän kirjasto 1.7. klo 12 Retkivaellus Sarkasvuoren kalliomaalauksille. Juvan Kotiseutu ja museoyhdistys 1.7. klo 12 Hildurin kesänäyttelyn Tarinaryijy avajaiset: avoinna ma-pe 12-18, ka Juvan Käsityöläiset 2.7. Juva 575 piknik: Juva rokkaa jatkot. Juvan kunta, Jiipee Lomat ky Gottlund viikko. Gottlund työryhmä Paju ja tuohileiri. Auli Vasara & työryhmä 3.7. klo 10 Partala-hankkeen yleisöinfo esinelöydöistä ja perehdyttäminen arkeologisissa kaivauksissa työskentelyyn. Partala-hanke 3.7. ja 4.7. klo 9-16 Kotiseuturetki Länsi Juvalle. Juvan Reuma ja Tules ry 7.7. Tryffelikeskuksen avoimet ovet kesäperjantaisin Juvan Tryffelikeskus 8.7. Juvan Kesäkarkelot. Ohjelmassa juhlakulkue Koko Juvan kirjo ja yhteislaulutilaisuus Lauluista kaunein. Juvantie ry, Juvan yrittäjät, Juvan kunta, seurakunta & yhteistyökumppanit klo Avoimet kuopat tapahtuma Partalassa. Partala hanke, Partalan Kuninkaankartano klo 10 Metsäkirkko Pattoin perintötalolla. Juvan seurakunta, Kotiseutu ja museoyhdistys Lastenkomedia Maltti ja Valtti: Koko perheen liikennepoliisit ensi-ilta Kuninkaankartanon kesäteatterilla. Kuninkaankartanon kesäteatteri klo Joroisten musiikkipäivien lastenkonsertti: Pikku Papun Trio. Joroisten musiikkipäivät Koikkalan kyläjuhla. Koikkalan kyläyhdistys klo 19 Martti Talvela palkitut taiteilijat TeaHouse of Wehmaisilla. Joroisten musiikkipäivät Kuosmalan kyläjuhlat. Kuosmalan kyläyhdistys klo Kaskiin kesäjuhla. Kaskiin Martat, Kaskiin Maa ja kotitalousseura, Kaskiin seudun erämiehet Joroisten musiikkipäivien päätöskonsertti kirkossa. Joroisten musiikkipäivät

6 Elokuu Kuukauden kirjastonäyttely: Sadonkorjuu juvalaista ruokaperinnettä. Toenperän kirjasto, Juvan Maa ja kotitalousnaiset 5.8. Hyötyyn vattukarnevaalit. Hyötyyn hommakka Maakunnallinen maanpuolustusjuhla. Puolustusvoimat, Juvan kunta klo 18 Yhteislaulutilaisuus Pattoin perintötalolla: kansanlaulut. Järvi-Saimaan kansalaisopisto, Juvan kunta klo 18 Esko Valtaoja: elämä, maailmankaikkeus ja kaikki esitys Partalan Kuninkaankartanon kesäteatterin tiloissa. Järvi-Saimaan kansalaisopisto, Toenperän kirjasto, Juvan kunta klo 12 Seitsenottelu urheilukentällä. Juvan kunta & yhteistyökumppanit klo 11 Juvan Kirkonseudun Marttojen kirkkokahvitus seurakuntatalolla. Juvan Kirkonseudun Martat klo 10 Kaiken kansan karjalainen päivä Juvalla. Messu kirkossa, päiväjuhla Partalan Kuninkaankartanossa. Juvan Karjalaiset ry:n 70-vuotisjuhla. Karjalaisseurojen Mikkelin piiri ry & Juvan Karjalaiset ry Syyskuu Kuukauden kirjastonäyttely: Juvan Kamerakerho. Toenperän kirjasto, Juvan Kamerakerho 3.9. Pyhä Jysäys hyväntekeväisyystapahtuma Sampolassa. Juvan seurakunta, yhteistyökumppanit Parasta Partalassa syysmarkkinat. Partalan Kuninkaankartano, Juvan Tryffelikeskus, Paavilan lammastila, Juvan kunta klo Koikkalan Sadonkorjuutori. Koikkalan kyläyhdistys Vanhan ajan iltamat Jukolassa. Eläkeliiton Juvan yhdistys, Juvan Sydänyhdistys klo 18 Yhteislaulutilaisuus Paatelan koululla: koululaulut. Järvi-Saimaan kansalaisopisto Pattoin kekri markkinatapahtuma. Juvan kunta, yhteistyökumppanit Itä-Suomi rukoilee päätapahtuma Juvan kirkossa. Juvan seurakunta Vanhusten viikko. Juvan kunta, seurakunnat, vanhusneuvosto, Järvi-Saimaan kansalaisopisto

7 Lokakuu Kuukauden kirjastonäyttely: Pekka Hiltunen/ Raimo Suhonen/ Peter Strebel/ Eija Parkkinen. Toenperän kirjasto Pertti Laamasen yleisöluento: Juva on musiikkia Juvan kirjastolla. Järvi-Saimaan kansalaisopisto, Toenperän kirjasto Kaiken kansan kekrijuhla. Juvan Maaseutuseuran ja Maa ja kotitalousnaisten yhteinen 80-vuotisjuhla. Juvan Maaseutuseura, Juvan Maa ja kotitalousnaiset Koko Juvan tankofutisturnaus. Juvan kunta & yhteistyökumppanit Marraskuu Vko. 46 Kuukauden kirjastonäyttely: alakoulujen kuvataidekilpailun parhaat. Toenperän kirjasto, Taideyhdistys Jutakka Pohjoismainen kirjastoviikko. Pohjola Norden, Toenperän kirjasto klo 16 Suomalainen juhlamessu kirkossa. Juvan seurakunnat klo 18 Ari Raution yleisöluento: Kalevi Hämäläinen juvalainen olympiavoittaja kirjastolla. Järvi- Saimaan kansalaisopisto, Toenperän kirjasto klo 18 Yhteislaulutilalaisuus Vuorenmaan seurakuntakodilla: Vanhat tanssilaulut. Järvi-Saimaan kansalaisopisto Lasten parlamentti juhlii Lastenoikeuksien päivää. Lasten parlamentti, Juvan kunta Yhteishirvijahti ja lihojen luovuttaminen Suomi 100 juhlaan. Alueen metsästysseurat ja riistanhoitoyhdistys Joulukuu Kuukauden kirjastonäyttely: Juvalainen joulu. Toenperän kirjasto Vko. 48 Kehitysvammaisten viikko. Juvan kehitysvammaisten tuk ry Koko Juvan linnanjuhlat Kaarihallilla. Juvan kunta & yhteistyökumppanit Itsenäisyyspäivän juhlatilaisuus kirkossa ja seurakuntatalolla. Juvan kunta, Juvan seurakunta, Juvan Partioveikot, Juvan reserviläisjärjestöt, Juvan veteraanijärjestöt Lucia kulkue. Juvan kunta, Pohjola Norden Joulukonsertteja, syyskauden päätöskonsertteja ja näyttelyitä. Järvi-Saimaan kansalaisopisto, Mikkelin musiikkiopisto Joulutulet. Juvan reserviläisjärjestöt, Juvan riistanhoitoyhdistys ja alueen metsästysseurat, yhteistyökumppanit Kaskiin jouluhartaus. Juvan seurakunta Koikkalan joulutori ja kauneimmat joululaulut. Koikkalan kyläyhdistys klo 18 & 23:50 Uuden vuoden vastaanotto. Laavukylässä klo 18 lasten ilotulitus. Juvan kunta

8 Lions Club Juva Luonteri tekee kaikille vuonna 2017 syntyville juvalai- sille vauvoille vauvasukat juhlavuoden kunniaksi. Juvalla tapahtuu mm. seuraavissa osoitteissa: Juvan kirkko ja seurakuntatalo: Virastotie 2, Juva Toenperän kirjasto, Juvan toimipiste: Raili Kostien tie 2, Juva Juvan koulukeskus ja koulukeskuksen Auditorio, Juvantie 20, Juva Juvan kunnanvirasto, Juvantie 13, Juva Vesiliikuntakeskus Sampola, Puistolan ulkoilualue & laavukylä: Hiihtäjäntie 3, Juva Partalan museoalue Juvan museo, Juvan Karjalaisten museo, Galleria Kuninkaankartano: Huttulantie 1, Juva Pattoin perintötalo: Kettulantie 315, Juva Juva Camping: Poikolanniementie 68, Juva Juvan Tryffelikeskus: Huttulantie 1, Juva Vuorenmaan seurakuntakoti: Pohjoiskyläntie 16, Vuorenmaa Koikkalan seurakuntasali: Koikkalantie 1467, Juva Järvi-Saimaan kansalaisopisto: Tirrolantie 3, Juva Juva 575 juhlavuosi kulttuuriohjaaja/juhlavuoden koordinaattori Laura Partamies laura.partamies(at)juva.fi Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Tapahtuma- kalenteri 2017

Tapahtuma- kalenteri 2017 Tapahtumakalenteri 2017 Juhlavuosi 2017 2017 on juhlan paikka. Valtakunnallisesti juhlimme 100 vuotiasta Suomea, Juvaa vuosi koskettaa myös kuntakohtaisella tasolla. Vuonna 2017 tulee kuluneeksi 575 vuotta

Lisätiedot

TAPAHTUMIA KESÄTEATTEREITA KONSERTTEJA KÄYNTIKOHTEITA OSTOSPAIKKOJA MAJOITUSTA JUVAN JUHLAKATTAUS

TAPAHTUMIA KESÄTEATTEREITA KONSERTTEJA KÄYNTIKOHTEITA OSTOSPAIKKOJA MAJOITUSTA JUVAN JUHLAKATTAUS 2 7 1 0 TAPAHTUMIA KESÄTEATTEREITA KONSERTTEJA KÄYNTIKOHTEITA OSTOSPAIKKOJA MAJOITUSTA JUVAN JUHLAKATTAUS Kansanrunouden kerääjänä tunnettu suomen kielen lehtori, suomalaisuusmies, Carl Axel Gottlund myös

Lisätiedot

Näitä toimijoita on ehdotettu mukaan kulttuurisivuille (aakkosjärjestys)

Näitä toimijoita on ehdotettu mukaan kulttuurisivuille (aakkosjärjestys) Tähän tiedostoon on koottu juvalaisia kulttuurintekijöitä. Nimilista on saatu yhdistämällä vuoden 2016 kulttuurikyselyllä saadut nimiehdotukset, vanhan Gottlundin puistikko sivun henkilölista, Juvan wikipediasivuilla

Lisätiedot

Matkailijan Juva 2018

Matkailijan Juva 2018 Matkailijan Juva 2018 Kulttuuria Historiaa Makuja Järviluontoa Tunnelmia Kansanrunouden kerääjänä tunnettu suomen kielen lehtori ja suomalaisuusmies, Carl Axel Gottlund, myös Kaarle Aksel Gottlund (1796-1875),

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Orimattilan sotaveteraaniapu Tavoitteena 100 hyvää tekoa Orimattilan sotaveteraaneille yhteistyökumppaneiden ja vapaaehtoisten toimesta.

Orimattilan sotaveteraaniapu Tavoitteena 100 hyvää tekoa Orimattilan sotaveteraaneille yhteistyökumppaneiden ja vapaaehtoisten toimesta. Orimattilan sotaveteraaniapu 2017 Tavoitteena 100 hyvää tekoa Orimattilan sotaveteraaneille yhteistyökumppaneiden ja vapaaehtoisten toimesta. Orimattilan sotaveteraaniapu Toiminnan perusta Suomi 100 v.

Lisätiedot

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 TAMMIKUU 2013 1 2 3 4 5 6 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi Venäjällä Loppiainen 7 8 9 10 11 12 13 JOULUKUU 2012 48 1 2 49 3 4 5 6 7 8 9 50 10 11 12 13 14 15 16 51 17 18 19 20 21 22 23 52 24 252627

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Koko Juvan kirjo - juhlakulkue

Koko Juvan kirjo - juhlakulkue Koko Juvan kirjo - juhlakulkue Juvan 575-vuotinen historia esittäytyy kulkueen muodossa Kesäkarkeloissa lauantaina 8.7. klo 9.30 alkaen. Historiakulkue ilmentää Juvan eri vaiheita niistä ajoista lähtien,

Lisätiedot

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Jumalanpalvelukset 26.11. Messu - Oriveden kirkko klo 10 Messu - Eräjärven kirkko klo 13 Messu - Juupajoen kirkko klo 10 Sanajp

Lisätiedot

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013 1 TAMMIKUU 2014 1 2 3 4 5 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi ja joulu Venäjällä Koululaisten Joululoma 22.12.2013-6.1.2014 6 7 8 9 10 11 12 JOULUKUU 2013 48 1 49 2 3 4 5 6 7 8 50 9 10 11 12 13 14 15 51

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

Uusi Vuosi Helmikuu. La klo Uudenvuoden vastaanottokahvit urheilukentällä. Järj. Kaatamon kyläyhdistys ry

Uusi Vuosi Helmikuu. La klo Uudenvuoden vastaanottokahvit urheilukentällä. Järj. Kaatamon kyläyhdistys ry Uusi Vuosi 2009 La 31.12. klo 22.30 Uudenvuoden vastaanottokahvit urheilukentällä. Helmikuu Su 1.2.klo 14.00-16.00 Tämän runon ja laulun haluaisin kuulla. Liperin. Vapaa pääsy. Järj. Runo- ja laulumaailma

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2015 KALLAVEDEN KIRKKO (Rauhalahdentie 21) su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

Lisätiedot

Maanpuolustustapahtumat Pohjois-Karjalassa 2015

Maanpuolustustapahtumat Pohjois-Karjalassa 2015 2015 P-KR Kertausharjoitukset Esikuntaupseeri 0295 423 000 5.1. P-KR 1/15 varusmiehet palvelukseen 8.1. P-KR Tulojuhla 3.2. PKALTSTO Kilta Maanpuolustustapahtumien allakointitilaisuus Torikatu 36 Jari

Lisätiedot

Lappeenrannan Joulu TAPAHTUMAT 2014 LAPPEENRANTA.FI/JOULU

Lappeenrannan Joulu TAPAHTUMAT 2014 LAPPEENRANTA.FI/JOULU Lappeenrannan Joulu TAPAHTUMAT 2014 LAPPEENRANTA.FI/JOULU Joulunajan markkinat ja myyjäiset 21. 22.11. Kaupunkikeskustan Joulunavaus ja Magic by Christmas 29.11. 14:00 Joulumyyjäiset Abc Viipurinportilla

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

Reformaatio 500 v ja Suomi100-tapahtumat. Seinäjoen seurakunnassa

Reformaatio 500 v ja Suomi100-tapahtumat. Seinäjoen seurakunnassa Reformaatio 500 v ja Suomi100-tapahtumat Seinäjoen seurakunnassa Vuonna 2017 Suomi täyttää 100 vuotta ja reformaatio juhlii merkkivuottaan, sillä Martti Luther julkaisi 95 teesiään 31.10.1517. Vuonna 2017

Lisätiedot

Ensio Lamberg. Leningradin taideteollinen korkeakoulu. Kankaanpään kaupunki 24 26.8.1978. Kankaanpään kaupunki 24 26.8.1978

Ensio Lamberg. Leningradin taideteollinen korkeakoulu. Kankaanpään kaupunki 24 26.8.1978. Kankaanpään kaupunki 24 26.8.1978 Kotiseutukokoelma Kansio: JUHLAT JA TAPAHTUMAT a Asiakirja Toimijat Päiväys 1. Lehtinen: Ensio Lambergin Kankaanpään kaupunginkirjasto; 18.4. 7.5.1977 taidenäyttely, luettelo teoksista hintoineen Ensio

Lisätiedot

;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12

;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12 ;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12 Miettinen Heikki 9 Seppälä Janne 9 Tikkanen Toivo 9

Lisätiedot

ILOMANTSIN TAPAHTUMAKALENTERI AJALLA KOHDERYHMÄ PVM TAPAHT.NIMI JÄRJESTÄJÄT Marraskuu

ILOMANTSIN TAPAHTUMAKALENTERI AJALLA KOHDERYHMÄ PVM TAPAHT.NIMI JÄRJESTÄJÄT Marraskuu ILOMANTSIN TAPAHTUMAKALENTERI AJALLA 1.8.2016-31.7.2017 KOHDERYHMÄ PVM TAPAHT.NIMI JÄRJESTÄJÄT Marraskuu kaikille 15.11. Joululeivonta- ja askarteluilta ev.lut. seurakuntatalolla ev.lut. seurakunnan lapsityö

Lisätiedot

SYKSY Perinteinen joulukonsertti, Paimion kko. Nouse lentoon kyyhky valkein! (Kuva: Päivi Hörkkö)

SYKSY Perinteinen joulukonsertti, Paimion kko. Nouse lentoon kyyhky valkein! (Kuva: Päivi Hörkkö) SYKSY 2016 27.11. Perinteinen joulukonsertti, Paimion kko Nouse lentoon kyyhky valkein! (Kuva: Päivi Hörkkö) 1.10. Paimio opiston 50 v. juhla Paimiosalissa KEVÄT 2016 14.4. Paimiolaisen kuvanveistäjä Raili

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2012 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 2.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Huittisten musiikkiopisto Tapahtumakalenteri elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Elokuu su 31.8. klo 14 Kesäistä klassista jousilla,uusi Lahti Kamariorkesteri,

Lisätiedot

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Kunnan ja seurakunnan tiedostuslehti syys lokakuu 2019 47. vuosikerta Vapaana 180m2 toimitila Ypäjän keskustassa Lepolantie 2. Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Yhteisellä asialla 2 Vanhustentalojen peruskorjaus

Lisätiedot

HELSINGIN TAITEILIJASEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2013 HALLITUKSEN ESITYS VUOSIKOKOUKSELLE

HELSINGIN TAITEILIJASEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2013 HALLITUKSEN ESITYS VUOSIKOKOUKSELLE 1 HELSINGINTAITEILIJASEURA TOIMINTASUUNNITELMA2013 HALLITUKSENESITYSVUOSIKOKOUKSELLE 1.YLEISTÄ HelsinginTaiteilijaseurary:ntarkoituksenaonedistääjavalvoahelsinkiläistenkuvataiteilijoidenyleisiä jayhteisiäammatillisia,taloudellisiajasosiaalisiaetujasekäedistääsuurenyleisönkuvataiteen

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info Elokuu Viikko 32 Jakso 1 7 Maanantai 8 Tiistai 9 Keskiviikko 10 Torstai 11 Perjantai 12 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen / /2017 KH 524

Kaupunginhallitus Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen / /2017 KH 524 Kaupunginhallitus 524 30.10.2017 Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen 6.12.2017 896/07.02.02.04.00.00/2017 KH 524 Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Tapahtumatoiminnan

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND 120000 100000 80000 60000 40000 20000 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Tiedot taulukkomuodossa ovat seuraavilla sivuilla. - Sifferuppgifterna finns på följande sidor.

Lisätiedot

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille Insinöörikoulutuksen ja tietojenkäsittelyn tärkeät päivät 2013 2014 heinäkuu elokuu 26 29 syyskuuta Elokuu 2013 27 30 28 31 elokuu 291 302 313 syyskuu 14 25 36 47 58 69 10 7 11 8 12 9 10 13 11 14 12 15

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen /

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen / Kaupunginhallitus 524 30.10.2017 Kaupunginhallitus 537 06.11.2017 Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen 6.12.2017 896/07.02.02.04.00.00/2017 KH 524 Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 5 Maanantai 6 Tiistai 7 Keskiviikko 8 Torstai 9 Perjantai 10 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05 11

Lisätiedot

Toimintakalenteri. lokakuu. Iisalmen Rauhanyhdistys ry

Toimintakalenteri. lokakuu. Iisalmen Rauhanyhdistys ry lokakuu su 02.10. 13:00 SRK Lähetysseurat Iisalmi, Lippuniemen seurakuntakoti Osmo Pekkala ja Seppo Ranua su 02.10. 18:00 SRK Lähetysseurat, Lapinlahti Lapinlahti, Alapitkän kirkko Osmo Pekkala ja Seppo

Lisätiedot

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola. TULOS Etelä-Savo

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola. TULOS Etelä-Savo 1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 1 1786 Neuvonen Mikko Juvan yhd. 2 1154 Kuitunen Heimo Hirvensalmen yhd. 3 1129 Luhanko Mauri Haukivuoren yhd. 4 1120 Liukkonen Aarre Hirvensalmen yhd. 5 1118 Simonen Matti Pieksämäen

Lisätiedot

Reformaatio 500 v ja Suomi100-tapahtumat. Seinäjoen seurakunnassa

Reformaatio 500 v ja Suomi100-tapahtumat. Seinäjoen seurakunnassa Reformaatio 500 v ja Suomi100-tapahtumat Seinäjoen seurakunnassa Vuonna 2017 Suomi täyttää 100 vuotta ja reformaatio juhlii merkkivuottaan, sillä Martti Luther julkaisi 95 teesiään 31.10.1517. Vuonna 2017

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirj-kulttltk 17 KunL:n 58 :n 2 mom. mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä ja kokouskutsu on saapunut

Lisätiedot

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue Tammikuu PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA LA Ampumahiihtopaviljonki, rak 359 Riimu, rak. 358 Helmikuu Ma Ti Ke To Pe La Su Ma Ti Ke To Pe La Su

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Matkailijan Juva 2019

Matkailijan Juva 2019 Matkailijan Juva 2019 Makuja Kulttuuria Historiaa Järviluontoa Kansanrunouden kerääjänä tunnettu suomen kielen lehtori ja suomalaisuusmies, Carl Axel Gottlund, myös Kaarle Axel Gottlund (1796 1875), kasvoi

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 25.6..2014 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 27.1.2015 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Laulu ja viulu (Hyvinkään Salonkiorkesteri)

Laulu ja viulu (Hyvinkään Salonkiorkesteri) Joulukuu 2013 To 19.12. An die Freude (HKO) Musiikkitalon kuoro, sopraano Musiikkitalo, Ke 18.12. An die Freude (HKO) Musiikkitalon kuoro, sopraano Musiikkitalo, Su 15.12. Kauneimmat joululaulut klo 20

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 6 Maanantai 7 Tiistai 8 Keskiviikko 9 Torstai 10 Perjantai 11 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05 12

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Kuopion Bridgekerho ry

Kuopion Bridgekerho ry Kuopion Bridgekerho ry ; Kuopion Bridgekerho ry:n v.2009 voittopisteet ; ------------------------------------------- Hanski Matti 41 Koponen Ismo 35 Seppälä Janne 30 Miettinen Heikki 27 Siekkinen Jarmo

Lisätiedot

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/12 ( Uusi piirihallitus ) Aika: 15.12.2011 klo 19.35 19.49 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.35. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 23.4.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello

KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello KPYL Toiminnan vuosikello TAMMIKUU Uusien luottamusjäsenten koulutus Viestintävastaavien päivä Ajankohtaista asiaa nettisivuille HELMIKUU Kesäjuhlajärjestelyt käynnissä Toripaikkavaraukset Pitäjäinfon

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 26.1.2012 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-2011

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh , .

Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh ,  . Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI 2019-2020 Puinnintie 4, 28360 PORI puh. 02-631 6600, email. pkl@bowling4you.fi www.bowling4you.fi SYYSKAUSI 2019 HEINÄKUU KILPAILU SARJAA VALVOJA HUOM. 24.06.

Lisätiedot

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e)

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e) indeksin kehitys Lapin seutukunnissa 1994-30.6.2014(e) 110,0 105,0 indeksi v. 1994 = 100 indeksi 30.6.2014 Rovaniemen seutu; 104,6 100,0 95,0 90,0 85,0 Tunturi-Lappi; 90,6 Kemi-Tornio; 90,3 LAPPI; 89,8

Lisätiedot

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 AIKA: 18.11.2018, alkaen klo. 14:00 PAIKKA: Karvion Kievari Pöytäkirja: 1. Kokouksen avaus Pj. Eija Pesonen avasi kok. klo.14:05 2. Todetaan läsnäolijat Eija

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 25.3.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Aviisi-projektin avaamat mahdollisuudet

Aviisi-projektin avaamat mahdollisuudet Aviisi-projektin avaamat mahdollisuudet Taustaa Aviisi-projekti Aviisin avaamat uudet mahdollisuudet Ajatuksia jatkoon Vs. johtaja Pirjo Karppinen, Kansalliskirjasto, digitointi-ja konservointikeskus 22.11.2016

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 22.10.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

SIILIT LUKUVUOSI 2010 2011

SIILIT LUKUVUOSI 2010 2011 SIILIT LUKUVUOSI 2010 2011 Tälle koko lukuvuodelle olemme suunnitelleet teemaksi MATKALLA Tutkimusmatkamme lähtee minusta itsestä ja laajenee käsittämään ainakin Suomen ja Pohjoismaat. Otamme toimintaamme

Lisätiedot

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2016 Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa 2016 joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Mennyt vuosi ja tuleva

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen

Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen Juvan kunta 10.2.2016 12.2.2016 Page 1 Toimeksiantona määritellä toimitilojen tarve Kunnanjohtaja perusti marraskuussa työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää

Lisätiedot

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Ilomantsi, 14.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 6 PS 275 (29:07) 296 (0m/-2m) 528 (88) 1099 2. Varis Jukka 8 PK 266 (30:35) 276 (+7m/+5m) 546 (91) 1088 3. Seppä

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

VETERAANI- PERINNETTÄ LUOMASSA

VETERAANI- PERINNETTÄ LUOMASSA VAPAAEHTOINEN VETERAANITYÖ VETERAANI- PERINNETTÄ LUOMASSA 1939-1945 Talvi- ja jatkosota 1967-2017 Pukkilan Sotaveteraanit 50 vuotta PUKKILAN SOTAVETERAANIT RY Jaakko Karjalainen, 92 vuotta, on Uudenmaan

Lisätiedot

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Hyväksytty vuosikokouksessa 23.3.2016 1 Janakkala-Seura ry. tekee paikallista Janakkalan mielikuvaa tukevaa kotiseututyötä. Tavoitteena on 1. Lisätä täällä

Lisätiedot

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Talousarv. 2016. 003006 Opetussuunnitelma 2014-2016 0003 TULOSLASKELMA. 4000 TOIMINTAKULUT 4001 Henkilöstökulut -4 000 4300 Palvelujen ostot -4 688

Talousarv. 2016. 003006 Opetussuunnitelma 2014-2016 0003 TULOSLASKELMA. 4000 TOIMINTAKULUT 4001 Henkilöstökulut -4 000 4300 Palvelujen ostot -4 688 Joroisten kunta Sivu 1 07.01. Ulkoinen/Sisäinen 01.01. - 31.12. 003006 Opetussuunnitelma 2014-4001 Henkilöstökulut -4 000 4300 Palvelujen ostot -4 688-8 688 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -8 688 6999 VUOSIKATE

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Lapin liitto 6.11.2015 LÄHDE: Tilastokeskus Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 27.10.2011 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-30.9.2011

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Kuopio juhlii 2012 - tunnista tuntiin. 31.08.12 Klo 9.00 Klo 9-22 Avoimet ovet Hyvinvointikeskus Hytke

Kuopio juhlii 2012 - tunnista tuntiin. 31.08.12 Klo 9.00 Klo 9-22 Avoimet ovet Hyvinvointikeskus Hytke Kuopio juhlii 2012 Ohjelma tunnista tuntiin Kuopio juhlii 2012 - tunnista tuntiin Ohjelma täydentyy, ja muutokset ovat mahdollisia. Ohjelma on maksutonta, jos ei muuten ilmoiteta. 31.08.12 Klo 9.00 Klo

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Joulu 2015 adventista loppiaiseen

Joulu 2015 adventista loppiaiseen Joulu 2015 adventista loppiaiseen Adventtitapahtumat ja joulukuvaelmat Adventtitapahtuma Kuningas saapuu su 29.11. klo 11 13 Lauritsalan seurakuntakeskuksessa, Kauppalank. 1. Erilaista puuhaa lapsille

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och 100 kpl/st. Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 - Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan ja Nummi-Pusulan

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

9. Lehti: Karhunkierros Satakuntalainen Osakunta 1970 N:o 5

9. Lehti: Karhunkierros Satakuntalainen Osakunta 1970 N:o 5 Kotiseutukokoelma Kansio: NAAPURIKUNNAT Sekalaista Pohjois-Satakuntaan ja Satakuntaan liittyvää sekalaista aineistoa Taulukko 1: Satakuntalainen osakunta, punaisessa pahvikansiossa 1. Lehti: Karhunkierros

Lisätiedot

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Liite 1 Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytetään taulukuissa L1.1-L1.4 esitettyjä säätietoja. Suomi on jaettu neljään säävyöhykkeeseen,

Lisätiedot

Joulu 2015 adventista loppiaiseen

Joulu 2015 adventista loppiaiseen Joulu 2015 adventista loppiaiseen Lauantai 28.11. Wiipurilaisen osakunnan kuoron konsertti klo 16 Sammonlahden kirkossa, Hietakallionk. 7. Ensimmäinen adventtisunnuntai 29.11. Messu klo 10 Joutsenon kirkossa,

Lisätiedot

Reformaatio 500 v ja Suomi100-tapahtumat. Seinäjoen seurakunnassa

Reformaatio 500 v ja Suomi100-tapahtumat. Seinäjoen seurakunnassa Reformaatio 500 v ja Suomi100-tapahtumat Seinäjoen seurakunnassa Vuonna 2017 Suomi täyttää 100 vuotta ja reformaatio juhlii merkkivuottaan, sillä Martti Luther julkaisi 95 teesiään 31.10.1517. Vuonna 2017

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan

Lisätiedot

KAARINAN VALIKKORYHMÄ VUOSIKELLO 2019

KAARINAN VALIKKORYHMÄ VUOSIKELLO 2019 KAARINAN VALIKKORYHMÄ VUOSIKELLO 2019 TAMMIKUU Joka maanantai frisbeegolf klo 14 Keskusurheilukenttä (säävaraus), Kaarinan Kulkijat ry Joka tiistai keilailu klo 19.30 Kupittaan Keilahalli, Kaarinan Kulkijat

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan

Lisätiedot

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 31.5.2019 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Keskiviikko 1.5. VAPPUPÄIVÄ - EI OHJELMAA!

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

Uusi käyttäjälle helpompi kalenteri on sitten otettu käyttöön. Edelleen parannusehdotukset ovat tervetulleita, mutta kaikki tapahtumat ovat jo aitoja.

Uusi käyttäjälle helpompi kalenteri on sitten otettu käyttöön. Edelleen parannusehdotukset ovat tervetulleita, mutta kaikki tapahtumat ovat jo aitoja. Uusi käyttäjälle helpompi kalenteri on sitten otettu käyttöön. Edelleen parannusehdotukset ovat tervetulleita, mutta kaikki tapahtumat ovat jo aitoja. - pe 01.07.2016 (varaa pvm.: pe 01.07.2016) Naisten

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 14.15-15.15 15.15-16.45 Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto/kevennetty kuntopiiri 16.9.2013-2.12.2013

Lisätiedot

Juvan Koettu Kuntakeskusta Juvan Koettu Keskusta selvitys Raportti ja yhteenveto

Juvan Koettu Kuntakeskusta Juvan Koettu Keskusta selvitys Raportti ja yhteenveto Juvan Koettu Kuntakeskusta 2016 Juvan Koettu Keskusta selvitys Raportti ja yhteenveto 7.12.2016 Kyselyn perustiedot Kysely avattiin 25.10.2016 Muistutukset 3.11., 7.11. ja 10.11. Kysely suljettiin 11.11.

Lisätiedot

-2, SIV-SU :00

-2, SIV-SU :00 -2, SIV-SU 2018-12-05 16:00 Kokouskutsu Keskiviikkona 5.12.2018 klo 16.00, kokoushuone Panama (ent. Mårdin ruokala, Alholminkadulta vasemmalle alas kellariin Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset

Lisätiedot