ISIEN JUMALASTA YHTEEN JUMALAAN Risto Lauha

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ISIEN JUMALASTA YHTEEN JUMALAAN Risto Lauha"

Transkriptio

1 HELSINGIN YLIOPISTO ISIEN JUMALASTA YHTEEN JUMALAAN Risto Lauha Julkaisusta: Paimentolaisten uskonnosta kirkkolaitokseksi. Toim. Raija Sollamo. Suomen eksegeettisen seuran julkaisuja 35. Helsinki (S. 3-16) Verkkojulkaisu:2001 Saanti: Tämä aineisto on julkaistu verkossa oikeudenhaltijoiden luvalla. Aineistoa ei saa kopioida, levittää tai saattaa muuten yleisön saataviin ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Aineiston verkko-osoitteeseen saa viitata vapaasti. Aineistoa saa selata verkossa, mutta sitä ei saa tallentaa pysyvästi omalle tietokoneelle. Aineistoa saa opiskelua, opettamista ja tutkimusta varten tulostaa omaan käyttöön muutamia kappaleita. Helsingin yliopiston opiskelijakirjasto Vanha testamentti antaa pinnalta katsoen selvän ja melko yksiselitteisen kuvan Israelin kansan historiasta ja jumalasta. Yksi ja sama jumala on johtanut tapahtumia maailman luomisesta lähtien. Aluksi tämä jumala oli nimeltään El tai Elohim, jota kutsutaan myös isien jumalaksi. Mooses saa kuitenkin tietää, että isien jumalan oikea nimi on Jahve (2 Moos 3:14-15). Israelin jumalana Jahve ohjaa kansansa elämää, eikä vain Israelin kansan, vaan kaikkien kansojen. Pääpiirteissään Vanha testamentti liikkuu koko ajan yhden jumalan toiminnan puitteissa. Yleensä ne kohdat, joissa muista jumalista puhutaan, ovat esimerkkejä Israelin kansan luopumuksesta ainoasta oikeasta jumalasta ja esimerkkejä epäjumalien palvonnasta. Ainoastaan aivan poikkeuksellisesti pilkahtaa siellä täällä Vanhasta testamentista esiin toisenlaisia, selvästi monista jumalista puhuvia eli polyteistisia näkemyksiä. Esimerkiksi Psalmi 82 kuvaa aivan luontevasti ilman mitään polyteismin vastaista tendenssiä, miten jumala seisoo jumalten kokouksessa ja puhuttelee näitä jumalia. Kokonaisuudessa Vanhan testamentin itsensä antama kuva on kuitenkin myöhemmän ajan uskonnollinen tulkinta tapahtumista. Vanha testamentti ei välitä ensisijaisesti historiallista tietoa tapahtumista vaan myöhemmän uskonnollisen tulkinnan näistä tapahtumista. Israelin kansan vaiheista ja elämästä ennen kuningasaikaa, ennen Daavidin tuloa kuninkaaksi noin 1000 ekr., ei tiedetä paljoakaan historiallisesti varmaa. Daavidin valtakunnan myötä syntyi kuninkaan kirjurien kirjoittamia vuosikertomuksia, annaaleita, ja annaalikokoelmia, joita myöhemmät Vanhan testamentin kirjoittajat käyttivät apunaan tulkitessaan oman kansansa vaiheita ja merkitystä. Mutta Daavidin ja kuninkuutta edeltävän ajan kuvauksessa nämä uskonnolliset kirjoittajat ja julistajat ovat saaneet tyytyä aineistoon, joka on luonteeltaan pääosin muuta kuin historiallista. Kyseessä ovat vanhat tarinat, legendat, yleisitämaiset kertomukset ja myytit. Tällaisten lähteidenpohjalta

2 kuvan muodostaminen Israelin kansan ja sen uskonnon varhaishistoriasta eli ajasta ennen Daavidia, on vähintäin yhtä ongelmallista kuin historiallisen kuvan luominen minkä tahansa muinaisen Lähi-Idän kansan historiasta sen myöhempien uskonnollisten tekstien tai kulttitekstien pohjalta. Vanhan testamentin antama kuva Israelin kansan varhaisvaiheista ei ole historiallinen siihen asti kun sen antama kuva on osoitettu vääräksi. Päinvastoin, uskonnolliset tekstit pysyvät epähistoriallisina aina siihen asti kunnes toisin on osoitettu. Kukaan ei ole pystynyt osoittamaan varmasti, mikä Vanhan testamentin kertomuksissa ennen kuningasaikaa on historiallista, vaikka näihin kertomuksiin mitä ilmeisimmin sisältyy historiallisestikin luotettavia tietoja. Niin sanottu maahantulo ja israelilaiset Arkeologisten kaivausten valossa, joiden tulkinta on myös sangen ongelmallista ja moniselitteistä, näyttää tällä hetkellä. ilmeiseltä, ettei sellaista israelilaisten heimojen suorittamaa maahan tunkeutumista ja maan valloitusta, minkä kuvan Vanha testamentti ja erityisesti Joosuan kirja antaa, ole tapahtunut. Useimpia niistä Palestiinan kaupungeista, jotka Joosuan kirjassa luetellaan israelilaisten hävittämiksi, ei ole tuhottu myöhäispronssikauden ja varhaisen rautakauden taitteessa noin 1200 ekr. Myöskään mitään laajamittaista rauhanomaista vieraiden ja uusien kansanainesten tunkeutumista Palestiinaan tuohon aikaan ei ole arkeologian pohjalta osoitettavissa, ainakaan sellaisten kansanainesten, joihin israelilaiset kansana voisi samaistaa. Sen sijaan aivan selvästi on osoitettavissa, että juuri noin 1200 paikkeilla ekr. Palestiinaan saapui niin kutsuttuja merikansoja, joihin muun muassa Vanhassa testamentissa mainitut filistealaiset kuuluivat. Filistealaiset asettuivatkin asumaan Palestiinan rannikkoseudulle. Selvää kuitenkin on, että Vanhassa testamentissa kuvatut israelilaiset eivät olleet filistealaisia. On todennäköistä, että valtaosa niistä ihmisistä, jotka muodostivat Daavidin johdolla kuningaskunnan ja kansan nimeltä Israel, oli kanaanilaisia, Palestiinan kanta-asukkaita. Nämä kanaanilaiset olivat paenneet tiheään asutuilta rannikkotansangoilta ja hedelmällisistä laaksoista Palestiinan asumattomille vuoristoseuduille, joille he asettuivat asumaan joko suoraan tai jonkinasteisen paimentolaisvaiheen jälkeen. Sodat ja rauhattomuudet, erityisesti merikansojen ja niihin kuuluneiden filistealaisten tulo, on aiheuttanut siirtymistä pois. Myös pienten kanaanilaisten kaupunkivaltioiden keskinäiset riidat ja johtavan, maataomistavan yläluokan sorto on aiheuttanut pakenemista. Maattomia maanviljelijöitä ja muutoin heikossa asemassa olevia siirtyi vuoristoon. Arkeologisista löydöistä voidaan selvästi havaita, että myöhäispronssikauden ja varhaisen rautakauden taitteessa noin 1200 ekr. Palestiinan siihen asti lähes asumattomalle vuoristoalueelle syntyi runsaasti uusia siirtokuntia, joissa talot ja keramiikka noudattivat pääosin samaa kanaanilaista tyyliä kuin tasankojen ja laaksojen alueilla. Vuoriston uudet siirtolaiset osasivat pengertää, jotta saatiin lisää viljelysmaata. Näistä vuoristoalueen siirtokunnista syntyi aikanaan Israelin kansa. Koska näyttää ilmeiseltä, että vuoriseudun uudet asukkaat olivat valtaosaltaan kanaanilaisia maanviljelijöitä, on luonnollista, että heidän uskontonsa oli pääpiirtein samanlaista kuin muidenkin Palestiinan kanta-asukkaiden, kanaanilaisten. Jahve-uskon synty Kanaanilaiset palvelivat ylijumalanaan Elnimistä jumaluutta eli samannimistä jumalaa, jota israelilaiset palvelivat Vanhan testamentin kertomuksen mukaan Mooseksen aikaan asti, sillä isien jumala oli El. Kanaanilainen El oli jumalten isä ja ihmisten isä. Hän oli luoja, joka oli luonut maailman ja ihmiset. Hänestä tuli ajan kuluessa yhä enemmän taka-alalle, eläkkeelle siirtyvä jumaluus. Tällaista jumalaa kutsutaan uskonnonhistoriassa nimellä deus otiosus, lepäävä, jouten oleva jumala, siis jumala, joka ei enää aktiivisesti toimi. El-jumalaan viittaa myös nimi Isra-el, joka tarkoittaa El-jumala taistelee tai El-jumala säteilee. Elin puolisona esiintyi jumalatar nimeltä Asera, joka oli suuri äiti-jumaluus, taivaan kuningatar. Kanaanilaisten jumalten joukossa valovoimaisin ja aktiivisin jumaluus oli hedelmällisyyden ja kasvullisuuden jumala Baal, jonka symbolina oli sonni. Baalin vastustajana esiintyi Mot eli kuolema,jonka valtaan Baal joutui joka vuosi määrätyksi ajaksi. Kanaanilaisilla oli myös runsaasti muita jumalia, mutta niiden joukossa ei aluksi esiintynyt Vanhan testamentin jumalaa Jahvea. Jahve ei esiinny misään kanaanilaisten jumalia käsittelevissä listoissa, myyteissä tai legendoissa. Hän ei ole minkäänlaisessa sukulaisuussuhteessa kehenkään tunnettuun jumalaan, kuten yleensä muut jumalat olivat. Tästä johtuen tutkimus on jokseenkin yksimielinen siitä, että

3 Jahven alkuperäinen kotipaikka on sijainnut varsinaisen Palestiinan alueen ulkopuolella. Vanha testamentti itse puhuu useissa hyvin erityyppisissä teksteissä miten Jahve lähtee, tulee ja loistaa Siinailta, Seiristä, Paranista, Temanista tai Edomin maasta (5 Moos 33:2; Tuom 5:4-5; Ps 68:8-9,18; Hab 3:3). Kaikki nämä paikat sijoittuvat Palestiinasta etelään Kuolleen meren ja Akaban lahden väliselle alueelle. Myös Midianin maa, jossa Mooses sai Vanhan testamentin kertomuksen mukaan tietää Jahven nimen, näyttää sijoittuvan samalle alueelle. Lisävalaistusta Jahven eteläiseen alkuperään antavat eräät Vanhan testamentin ulkopuoliset tekstit. Runsaat 10 vuotta sitten löydettiin Negevin ja Siinain niemimaan rajalta, paikasta nimeltä Kuntillet Adžrud, noin vuodelta 800eKr. peräisin olevia piirtokirjoituksia, joissa mainitaan Temanin Jahve ja hänen Aseransa. Myös egyptiläisissä temppelilistoissa faarao Amenofis III:n ajalta noin 1400 ekr. ja faarao Ramesses II:n kaudelta noin 1250 ekr. esiintyy maininta Jahve šasu-beduiinien maassa. Nämä sasubeduiinit asuivat egyptiläisten lähteiden mukaan suunnilleen juuri samalla Akaban lahden ja Kuolleen meren välisellä alueelle, jonne muutkin Jahven kotipaikasta kertovat lähteet hänet sijoittavat. Jahve saattaa tosin tarkoittaa edellä mainituissa egyptiläisissä temppelilistoissa maata, mutta hyvin yleinen ilmiö muinaisessa Lähi- Idässä oli, että tietty nimi, esimerkiksi Assur, tarkoitti sekä jumalaa että maata, jossa jumalaa palveltiin. Jahve tulee jostakin etelästä, ehkä juuri Edomin alueelta, ja hän astuu kanaanilaisten jumalten rinnalle. Voidaan esittää olettamus, joka jää puhtaaksi olettamukseksi, että Jahve tuli niiden kansanainesten mukana, jotka toivat israelilaiseen perinteeseen voimakkaan näkemyksen siitä, että israelilaiset olivat kerran olleet paimentolaisia, nomadeja. Jahve oli paimentolaisten jumala. Nämä ehkä itsekin jonkinasteista paimentolaisuutta edustavat tulokkaat liittyivät Palestiinan vuoristoseudun uudisasukkaisiin ja samalla Jahve tulee yhdeksi jumalaksi muitten jumalten joukkoon. Jahve alkaa esiintyä kanaanilasten jumalten Elin ja Baalin rinnalla. Jopa Vanha testamentti itsekin kertoo, että Saulilla oli pojat, joiden nimiin sisältyi sekä Baalin että Jahven nimi: Iisbaal Baalin mies ja Meribbaal Baalin soturi sekä Jonatan, mikä puolestaan merkitsee Jahve antoi eli Jahve antoi (lapsen). Samoin tunnetun israelilaisen sotasankarin Gideonin toisena nimenä oli Jerubbaal eli Baal taistelee tai Baal on suuri. Daavidin poikien nimiin liittyy aluksi Hebronissa jumalan nimi Jahve, esim. Adonia (ia= ja =Jahve), mutta myöhemmin Jerusalemissa syntyneet pojat saavat nimensä El-jumalan tai Baaljumalan mukaan: esim. Elisama, Elifelet ja Baaljada, mikä merkitsee Baal tuntee (1 Aikak. 14:7). Vanhemmat, jotka antoivat lapselleen sellaisen nimen, johon liittyi jonkun jumalan nimi, toivoivat erityisesti juuri tämän jumalan suojelusta lapselle. Myöhemmät Vanhan testamentin kirjoittajat ovat pahentuneet erityisesti Saulin poikien nimiin, ja he ovat vääntäneet Iisbaalin nimen Iisbosetiksi eli häpeän mieheksi ja Meribbaalin nimen Mefibosetiksi eli häpeän (joksikin). Jahve, Baal ja El sekä muutkin jumalat näyttävät elävän jopa kuningasperheissä rinnakkain. Kuitenkin on huomattava, että varsinkin El ja Jahve samaistettiin usein, sillä heprean sana el tarkoittaa ei vain erisnimeä El-jumala, vaan myös jumalaa yleensä. Daavid asettaa kaikesta jumalten rinnakkaisuudesta huolimatta Jahven erityisasemaan. Jahvesta tulee kuninkaan ja kuningashuoneen jumala. Halutessaan kysyä neuvoa jumalalta Daavid kääntyy Jahven puoleen. Daavidilla tai paremminkin hänen seuralaisenaan kulkeneella papilla, nimeltä Ebjatar, oli mukana esine,jonka avulla voitiin kysyä neuvoa nimenomaan Jahvelta ja saada oraakkelivastaus (1 Sam 23:9-12). Salomo jatkoi isänsä Daavidin perinnettä ja rakennutti Jerusalemiin temppelin, josta tuli Jahven temppeli. Kuningashuoneen jumalasta tuli nyt maan jumala ja valtiojumala. Jahven nimi liitettiin yhä useammin henkilönimiin. Niinpä sekä löydetyissä piirtokirjoituksissa että Vanhassa testamentissa esiintyvissä henkilönimissä Jahven nimi tuli ylivoimaisesti hallitsevaksi verrattuna muiden jumalten nimien käyttöön henkilönimissä. Samoihin aikoihin on havaittavissa aivan samanlaista keskittymistä yhteen pääjumalaan myös Israelin naapurikansojen keskuudessa. Mooabin valtiojumalaksi kohosi Kemos, Ammonin Milkom, Aramin Hadad ja Tyyron Melkart. Salomo ei kuitenkaan näytä palvelleen mitenkään yksin Jahvea, vaan päinvastoin Vanha testamentti kertoo hänen palvelleen useita jumalia, niin kanaanilaisia kuin muitakin. Hän pystytti uhrikukkuloita esimerkiksi Mooabin valtiojumalan Kemoksen ja Ammonin Milkomin eli Vanhan testamentin Molokin kunniaksi (1 Kun 11:5-7). Kuva kanaanilaisesta uskonnosta, jolle kuningasajan israelilaisten uskonnollinen elämä rakentui, jää kuitenkin yksipuoliseksi ja vääristyneeksi, jos muistetaan vain hedelmälli-

4 syyden palvonta, veririitit, erilaiset uhrit ja suuri jumalten paljous. Usein unohdetaan, että kanaanilaisten elämään ja uskontoon on sisältynyt toinenkin puoli. Tästä on selvänä osoituksena se, että valtaosa muinaisen Lähi-Idän säilyneestä uskonnollisesta traditiosta ei koske uhreja ja riittejä, vaan lakia, oikeutta ja oikeudenmukaisuutta. Uskonnon eettisellä puolella oli Lähi-Idässä pitkät ja syvät perinteet, joihin kanaanilaiset ovat omana aikanaan liittyneet ja joita israelilaiset ovat kehitelleet edelleen. Daavidin ja Salomon jälkeiset hallitsijat ovat jatkaneet edeltäjiensä linjaa. Jahve pysyi valtiojumalana ja pääjumalana, mutta vaikka Jerusalemin temppeli oli Jahven temppeli, siellä on harjoitettu jo Vanhan testamentin oman kuvauksen mukaan hyvin monien jumalten kultteja. Temppeliin liittyi kiinteästi myös sekä naispuolinen että miespuolinen prostituutio. Samoin ihmisuhrit olivat käytössä muinaisessa Israelissa (Mi 6:7). Tällaisena polyteistisena kulttikeskuksena temppeli näyttää toimineen aivan Jerusalemin ja sen temppelin hävitykseen eli vuoteen 586 ekr. asti. Kun Daavid oli pitänyt perhejumalanaan Jahvea ja kysynyt häneltä neuvoa, niin pohjoisvaltakunnan Israelin kuningas Ahasja, jonka nimeenkin liittyi teoforisena elementtinä Jahven nimi ja, lähettää sanansaattajansa kysymään neuvoa filistealaisen Ekronin kaupungin jumalalta Baal-Sebubilta, joka tunnetaan myöhemmin nimellä Beelsebul tai Beelsebub (2 Kun 1:2). Kuningasajan yleisestä polyteistisesta tilanteesta kertovat jo aiemmin mainitut 800-luvulta ekr. peräisin olevat Kuntillet Adžrudin tekstit, joissa mainitaan Temanin Jahve ja hänen Aseransa sekä Samarian Jahve ja hänen Aseransa. Jälkimmäisessä kohdassa esitetään toivotus: Siunatkoot teitä Samarian Jahve ja hänen Aseransa. Sisällöltään hyvin samankaltainen toivotus on löydetty myös Khirbet el- Qomista, joka sijaitsee 14 km länteen Hebronin kaupungista. Noin vuodelta 750 ekr. peräisin olevan hautakammion piirtokirjoituksessa sanotaan: Siunatkoon Urijahua Jahve ja hänen Aseransa. Aivan varmasti ei voida sanoa, onko Asera näissä tapauksissa kanaanilainen jumalatar ja samalla Jahven puoliso, kuten eräät tutkijat esittävät, vai onko Asera Asera-jumalattaren puinen symboli, joka Vanhassa testamentissakin liittyy Jahven palvelemiseen, kuten taas toiset tutkijat olettavat. Joka tapauksessa Jahve näyttää esiintyvän Israelin kuningasajalla ei vain kanaanilaisten jumalten rinnalla, vaan myös sukulaisuussuhteessa heihin. Jahve on tavalla tai toisella liitetty kanaanilaisten jumalten perheeseen. Aikaisemmassa tutkimuksessa on pidetty jonkinlaisena poikkeavana kuriositeettina Egyptistä Niilin saarelta löydettyjen papyrusten kuvauksia. Tällä saarella nimeltä Elefantine toimi luvuilla ekr. juutalainen sotilassiirtola, jolla oli oma temppeli. Siellä palveltiin Jahvea ja hänen puolisonaan kanaanilaista jumalatarta sekä eräitä muita jumalia. Tällä hetkellä näyttää Kuntillet Adžrudin, Khirbet el-qomin ja eräiden muiden tekstilöytöjen valossa ilmeiseltä, että tuon syrjäisen Elefantinen juutalaisen sotilassiirtolan uskonnolliset olosuhteet eivät olleetkaan mikään kuriositeetti, vaan suoraa jatkoa kuningasajan uskonnollisesta tilanteesta. Jahve yksin -liike Israelin kansan kuningasajalla on kuitenkin syntynyt näkemyksiä ja liikkeitä, jotka ryhtyivät vastustamaan polyteismia. Polyteismi kuului nimen omaan kaupunkikulttuureihin ja muinaisen Lähi-Idän kehittyneisiin korkeakulttuureihin, jotka olivat organisoituneet ja eriytyneet yhteiskunnallisesti pitkälle. Komplisoitua ja eriytynyttä ihmisen maailmaa vastasi jumalten analogisesti järjestynyt maailma, joka ilmeni usein jumalten välisenä sukulaisuutena. Kun Jahveen liittyy Vanhassa testamentissa koko ajan paimentolaisuus ja paimentolaisihanteet, voisi ajatella, että tällaista paimentolaisihannetta tai muutoin yksinkertaista elämänmuotoa edustavien piiristä lähti aikanaan liike, joka ryhtyi ajamaan Jahvea israelilaisten ainoaksi jumalaksi. Tämän liikkeen jäsenet katsoivat, ettei israelilaisten synti ollut siinä, että nämä eivät palvelleet valtakunnan jumalaa ja samalla tärkeintä jumalaa Jahvea, vaan siinä, että nämä palvelivat Jahven ohella muitakin jumalia. Yhdysvaltalainen antiikin ja Vanhan testamentin tutkija Morton Smith on hahmotellut sen liikkeen tai puolueen vaiheita, joka piti tiukasti kiinni yksin Jahvesta. Eräät eurooppalaiset Vanhan testamentin tutkijat, kuten katolinen Bernhard Lang, ovat kehitelleet Smithin näkemyksiä liikkeestä, jolle Smith on antanut nimen Jahve yksin -liike. On vaikeaa osoittaa tarkasti, milloin Jahve yksin -liike on syntynyt ja missä liikkeen juuret ovat, mutta ensimmäisiä kertoja liike esiintyy pohjoisvaltakunnassa Israelissa 800-luvulla ekr., kun profeetta Elia ryhtyy taisteluun Baalin profeettoja vastaan. Pienenä vähemmistönä toimineen ja hyvin erilaisia yhteiskunnallisia taustoja edustaneen liikkeen taisteluun osallistuivat eräät

5 muutkin profeetat, kuten Hoosea. Kun pohjoisvaltakunta tuhoutui vuonna 722 ekr., liikkeen kannattajia siirtyi etelävaltakuntaan Juudaan ja sen pääkaupunkiin Jerusalemiin. Siellä liike sai kannattajikseen joitakin vaikutusvaltaisia henkilöitä, kuten esimerkiksi kuningas Hiskian, joka tyhjensi ja puhdisti noin vuonna 700 ekr. Jerusalemin temppelin kanaanilaisista ja muista jumalista. Sieltä hävitettiin muun muassa pronssikäärme, jonka nimi oli Nehustan ja jonka Vanhan testamentin mukaan jo Mooses oli tehnyt (2 Kun 18:4). Jahve yksin -liike koki kuitenkin tappion heti Hiskian kuoltua. Jerusalemin temppelistä tuli entistä useampien jumaluuksien palvontapaikka. Jopa assyrialaiset jumalat saivat asuinpaikan siellä. Toisaalta juuri assyrialaisvallan aikana kehittyi myöhemmälle Israelille niin tärkeä liittoajatus. Samalla tavoin kuin Assyrian suurkuninkaan ja hänen vasallinsa, Juudan ja Jerusalemin kuninkaan, välillä vallitsi liittosuhde, jota säätelivät suurkuninkaan antamat tarkat määräykset, samoin Jahven ja hänen kansansa Israelin välillä. Jahve yksin liike sai elävän ja toimivan mallin kansainvälisestä politiikasta. Samoin kuin oli toteltava, palveltava ja oltava uskollinen vasalli yhdelle suurkuninkaalle, samoin Israelin kansa sai palvella vain yhtä jumalaa, Jahvea. Jahve yksin -liike näyttääkin edustavan selvää monolatriaa eli yhden jumalan palvelemista aina Jerusalemin hävitykseen asti. Monolatrialla tarkoitetaan sitä, että Israelin kansa sai palvella vain yhtä jumalaa, Jahvea, mutta muiden kansojen jumalien olemassaoloa ei kielletty. Viimeinen merkittävä vaihe ennen Jerusalemin tuhoa Jahve yksin -liikkeen historiassa oli kuningas Joosian kulttireformi vuonna 622 ekr., jolloin Baal, Asera ym. jumalat poistettiin Jerusalemin temppelistä ja Jahven kultti keskitettiin juuri sinne. Maaseutupyhäköt suljettiin ja muiden jumalten papit pantiin viralta (2 Kun 23). Mutta kuningas Joosian kuoltua Jerusalemin temppeli palasi vanhaan käytäntöön, mikä tulee hyvin selvästi ilmi kahden kiivaan Jahve yksin -liikkeen edustajan julistuksessa, nimittäin profeetta Jeremian ja profeetta Hesekielin. Kohti monoteismiä Polyteismin lopullinen tappio liittyy Jerusalemin ja sen temppelin tuhoon. Kun Uus- Babylonian suurkuningas Nebukadrnessar valloitti vuonna 586 ekr. Juudan, hävitti Jerusalemin ja sen temppelin, surmasi kuninkaan pojat, vei kuninkaan ja osan väestöä pakkosiirtolaisuuteen, jouduttiin Israelin kansan historia miettimään aivan uudelleen. Tässä toivottomassa tilanteessa, kun kaikki oli menetetty, kun Israelin kansa oli historiansa suurimmassa ja syvimmässä kriisissä, täydellisessä umpikujassa, Jahve yksin - liike näytti ulospääsyn: Israelin kansan ainoa toivo on Jahvessa, sillä Jahve ei ole vain Israelin jumala, vaan hän on ainoa todellinen olemassaoleva jumala. Jahve yksin -liikkeen monolatrian vaatimus vaihtuu samalla monoteismin vaatimukseksi. Jahve ei olekaan ainoa jumala, jota Israelin kansa sai palvella, vaan hän on ylipäänsä ainoa jumala. Kaikki muut jumalat ovat harhaa, he ovat epäjumalia. Israelin kansan katastrofin syynä ei ollutkaan sen jumalan Jahven voimattomuus ja heikkous, vaan syynä olikin kansan synti. Israel ei ollut pysynyt uskollisena Jahvelle. Siksi se tuhoutui. Mutta nyt, jos Israelin kansa palaa Jahven, ainoan olemassaolevan jumalan luo, sillä voi vielä olla tulevaisuus. Kaikki ei päätykään katastrofiin Monoteismi ei siis syntynytkään Israelin kansan keskuudessa teoreettisena ideana, vaan se palveli Jerusalemin hävityksen ja pakkosiirtolaisuuden synnyttämän kriisin ratkaisijana. Kaikkein selvimmin Jahve yksin -liikkeen monoteistisen näkemyksen toi ilmi Babylonian pakkosiirtolaisuudessa noin vuonna 540 ekr. toiminut tuntematon profeetta, jonka julistus sisältyy Jesajan kirjan lukuihin ja joka siksi on saanut nimen Deuterojesaja eli Toinen Jesaja. Hän korosti voimakkaasti, että Jahve on ainoa olemassaoleva jumala. Kaikki muut jumalat ovat petosta ja valhetta. Samalla, jos on vain yksi jumala Jahve, hänen on täytynyt luoda maailma ja hän hallitsee myös koko universumia. Kanaanilainen El ei enää olekaan maailman luoja, kuten kuningasajalla uskottiin, vaan Jahve. Kysymykseen, onko persialaisen Zarathustran opetuksilla ollut suoraa vaikutusta israelilaisen monoteismin muotoutumiseen, on vaikea vastata, sillä samantyyppinen monoteismin vaatimus esiintyy pakkosiirtolaisuuden aikana myös Juudassa eikä vain Babylonian siirtolaisten keskuudessa. Zarathustran vaikutus kyllä kasvoi Babyloniassa juuri samoihin aikoihin, jolloin israelilaiset olivat pakkosiirtolaisina siellä. Jahve yksin -liike pystyi johtamaan Israelin kansan läpi katastrofin ja siitä ulos. Niinpä vuonna 515 ekr. valmistunut uusi Jerusalemin temppeli oli täysin liikkeen edustajien hallinnassa. Jahve yksin -liikkeen pohjalle rakentui juutalaisuus ja sen tiukka monoteismi. Polyteistisesta Israelista oli kasvanut

6 monoteistinen juutalaisuus, joka itse asiassa oli jo aivan eri uskonto kuin kuningasajan vanha polyteistinen uskonto. Meille Vanhassa testamentissa säilynyt kuva Israelin kansan elämästä ja vaiheista on läpikotaisin Jahve yksin-liikkeen ja sille rakentuneen juutalaisuuden muovaamaa ja tulkitsemaa. Monoteistisesta näkökulmasta tulee se hallitseva perspektiivi, josta koko mennyt historia arvioidaan. Kirjallisuus Aharoni, Y : Land of the Bible. Philadelphia. Ahlström, G. W. 1984: An Archaeological Picture of Iron Age Religions in Ancient Palestine. StOr 55/3, Helsinki. 1986: Who were the Israelites? Eisenbrauns, Winona Lake, IN. Amiran, R. 1969: Ancient Pottery of the Holy Land. Jerusalem. Astour, M. C (2): Yahweh in Egyptian Topographical Lists. Ägypten und Altes Testament 1, FS E. Edel, Bamberg, Bailey, L. R. 1968: Israelite El Sadday and Amorite Bel Sade, JBL 87, Cross, F. M Canaanite Myth and Hebrew Epic. Essays in the History of the Religion of Israel. Cambridge. Donner, H. 1984: Geschichte des Volkes Israel und seiner Nachbarn in GrundzÜgen I. A TD Erg. 4/1. Göttingen. Garbini, G. 1988: History and Ideology in Ancient Israel. London. Giveon, R. 1971: Les bedouins Shosou des documents egyptiens. Leiden. Gottwald, N. K. 1979: The Tribes of Yahweh: A Sociology of the Religion of Liberated Israel B.C.E. New York. Görg, M. 1976: Jahwe - ein Toponym? Biblische Notizen 1,7-14. Emerton, J. A. 1982: New Light on Israelite Religion: The Implications of the Inscriptions from Kuntillet Ajrud. ZA W 94, Emerton, J. A. 1982: The Origin of the Promises to the Patriarchs in the Older Source of the Book of Genesis. VT 32, Finkelstein, I 1988: The Archaeology of the Israelite Settlement. Jerusalem. Fohrer, G. 1969: Geschichte der israelitischen Religion. Berlin. (myös engl. ) Fritz, v. 1987: Conquest or Settlement? The Early Iron Age in Palestine. BA 50, Herrmann, S (2): Geschichte Israels in alttestamentlicher Zeit. München. Hyatt, J. P. 1967: Was Yahweh originally a Creator Deity? JBL 86, Keel, O. (hrsg,) 1980: Monotheismus im alten Israel und seiner Umwelt. BB 14, Fribourg. Kenyon, K. M Amorites and Canaanites. London. Koch, K 1976: Saddaj. VT 26, Lang, B. (hrsg. ) 1981: Der Einzige Gott. Die Geburt des biblischen Monotheismus. München. Lemaire, A. 1977: Les inscriptions de Khirbet el-q6m et I Asherah de Yhwh. RB 84, Lemche, N. P. 1985: Early Israel. Anthropological and Historical Studies on the Israelite Society before the Monarchy. VT Suppl. 37, Leiden. Mazar, A 1981: Giloh: An Early Israelite Settlement near Jerusalem. IEJ 31, Mazar, A 1982: Three Israelite Sites in the Hill of Judah and Ephraim. BA 45, Mazar, A. 1990: Archaeology of Land of the Bible 10, B.C.E. New York-London- Toronto-Sydney-Auckland. Margalit, B. 1990: The Meaning and Significance of Asherah. VT 40, Mendenhall, G. E. 1962: The Hebrew Conquest of Palestine. BA 26,

7 Meshel, Z. 1979: Did Yahweh have a Consort? The New Religious Inscriptions from the Sinai. BAR 5, Mettinger, T. N. D Namnet och Närvaron. Gudsnamn och Gudsbild i Böckernas Bok. Örebro. Müller, H.-P. 1981: Der Jahwename und seine Deutung Ex 3, 14 im Licht der Textpublikationen aus Ebla. Biblica 62, Neu, R. 1992: Von der Anarchie zum Staat. Entwicklungsgeschichte Israels vom Nomadentum zur Monarchie im Spiegel der Ethnosoziologie. Neukirchen- Vluyn. Noth, M : Geschichte Israels. Göttingen. Ringrren, H. 1963: Israelitische Religion. Die Religionen der Menschheit 26. Stuttgart. van Seters, J. 1980: The Religion of the Patriarchs in Genesis. Biblica 61, Shea, W. H. 1990: The Khirbet el-qom Tomb Inscription again. VT 40, Smith, M. 1971: Palestinian Parties and Politics that shaped the Old Testament. New York. de Vaux, R. 1971: Histoire ancienne d Israel I. Paris. Veijola, T. 1980: Liittoteologian tulevaisuus. Mitä eksegetiikassa tapahtuu, Suomen Eksegeettisen Seuran vuosikirja SES 35, Helsinki, 5-25.

PROFETIA JA PROFEETTAKIRJAT

PROFETIA JA PROFEETTAKIRJAT PROFETIA JA PROFEETTAKIRJAT Profetia: jumalallisiksi uskottujen viestien välittämistä ihmisille Kommunikaatioprosessi: lähettäjä (jumala tai jumalien kokous) viesti välittäjä (profeetta) vastaanottaja

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Oliko Israelin Jumala naimisissa? - Kuntillet c Ajrudin piirtokirjoitus ja kysymys aserasta

Oliko Israelin Jumala naimisissa? - Kuntillet c Ajrudin piirtokirjoitus ja kysymys aserasta Vanhan testamentin historiaa ja arkeologiaa Timo Eskola / STI Oliko Israelin Jumala naimisissa? - Kuntillet c Ajrudin piirtokirjoitus ja kysymys aserasta Viime aikojen kuuma kysymys Vanhan testamentin

Lisätiedot

Opiskelijakirjaston verkkojulkaisu Monoteismin synty Israelin uskonnossa

Opiskelijakirjaston verkkojulkaisu Monoteismin synty Israelin uskonnossa Opiskelijakirjaston verkkojulkaisu 2006 Monoteismin synty Israelin uskonnossa Juha Pakkala Julkaisu: Teologinen aikakauskirja Helsinki: Teologinen julkaisuseura ISSN 0040-3555 105 (2000): 5 s. 435-439

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 9/24 Daniel Lähteet: Raamatut RK92 &RK33/38 &RK& KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo Auvinen 2013-2014

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Raamatun sisältöjä. Vanha testamentti / Septuaginta (kreikaksi kääntämisen jälkeen)

Raamatun sisältöjä. Vanha testamentti / Septuaginta (kreikaksi kääntämisen jälkeen) Pentateukki / Laki / Torah (juutalaisuudessa) 1. Mooseksen kirja / Genesis 2. Mooseksen kirja / Exodus 3. Mooseksen kirja / Leviticus 4. Mooseksen kirja / Numeri 5. Mooseksen kirja / Deuteronomium Genesis

Lisätiedot

JUUTALAISUUDEN TÄRKEÄT KÄSITTEET:

JUUTALAISUUDEN TÄRKEÄT KÄSITTEET: JUUTALAISUUS AP Juutalaisuus syntyi 1200-luvulla ekr Lähi-idässä. Juutalaisuuden syntyyn ovat vaikuttaneet kantaisä Abraham ja juutalaisten johtajana toiminut Mooses. Juutalaisuus on monoteistinen uskonto

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Vanhan testamentin arkeologian pääpiirteitä Timo Eskola / STI

Vanhan testamentin arkeologian pääpiirteitä Timo Eskola / STI Vanhan testamentin arkeologian pääpiirteitä Timo Eskola / STI YLEISTÄ Israelin aluetta ja historiaa koskeva Raamatun arkeologia on merkittävä ja tarpeellinen historian tutkimuksen alue siitä huolimatta,

Lisätiedot

VALTAKUNTA JAKAANTUU JUUDAAN JA ISRAELIIN

VALTAKUNTA JAKAANTUU JUUDAAN JA ISRAELIIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) VALTAKUNTA JAKAANTUU JUUDAAN JA ISRAELIIN 1. Kertomuksen taustatietoja Kuningas Salomo oli teettänyt kovia töitä ja kerännyt veroja loistonsa ylläpitämiseksi.

Lisätiedot

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO?

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? Uskonto voidaan määritellä monella eri tavalla... Mitkä asiat tekevät jostain ilmiöstä uskonnon? Onko jotain asiaa, joka olisi yhteinen kaikille uskonnoille? Uskontoja voidaan

Lisätiedot

EK 101 Vanha testamentti. Mitä on eksegetiikka? Mitä on eksegetiikka? Peruskurssiluennot 2008 Anneli Aejmelaeus

EK 101 Vanha testamentti. Mitä on eksegetiikka? Mitä on eksegetiikka? Peruskurssiluennot 2008 Anneli Aejmelaeus EK 101 Vanha testamentti Peruskurssiluennot 2008 Anneli Aejmelaeus 8.9.2008 Mitä on eksegetiikka? Historiallis-kriittinen raamatuntutkimus historialliset kysymykset: tekstin alkuperä ja ajoitus, historiallinen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Raamattu on kirjojen kokoelma, jossa on yhteensä 66 kirjaa. Raamattu sisältää historiallisia kertomuksia, runoutta, opetuspuheita, kirjeitä

Raamattu on kirjojen kokoelma, jossa on yhteensä 66 kirjaa. Raamattu sisältää historiallisia kertomuksia, runoutta, opetuspuheita, kirjeitä RAAMATTU kaksi osaa: Vanha testamentti ja Uusi testamentti Raamattu on kirjojen kokoelma, jossa on yhteensä 66 kirjaa Raamattu sisältää historiallisia kertomuksia, runoutta, opetuspuheita, kirjeitä Raamattu

Lisätiedot

Syntyikö Israel 500-luvulla ekr.?

Syntyikö Israel 500-luvulla ekr.? Iustitia 10 (1998) s. 69 79 Syntyikö Israel 500-luvulla ekr.? Eero Junkkaala Israelin historia on yleensä tavallisen raamatunlukijan mielestä sama kuin raamatunhistoria. Teologiassa näitä kahta on vedetty

Lisätiedot

Hakola, R., Pakkala, J.: Kristinuskon ja juutalaisuuden juuret: Arkeologian näkökulmia (Helsinki: Kirjapaja. 2008)

Hakola, R., Pakkala, J.: Kristinuskon ja juutalaisuuden juuret: Arkeologian näkökulmia (Helsinki: Kirjapaja. 2008) Miten ymmärtää tenttikirjoja 4 Hakola, R., Pakkala, J.: Kristinuskon ja juutalaisuuden juuret: Arkeologian näkökulmia (Helsinki: Kirjapaja. 2008) Timo Eskola Yleisesti ottaen Hakolan ja Pakkalan kirja

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Yleistä. Kivet vastaan teksti -ongelma (1000 hämärää 800 alku 600 tuho 500 VT)

Yleistä. Kivet vastaan teksti -ongelma (1000 hämärää 800 alku 600 tuho 500 VT) Debatti Raamatun arkeologiasta 17.2.2009 STI:ssä Kriittinen arvio kirjasta Hakola, R., Pakkala, J.: Kristinuskon ja juutalaisuuden juuret. Arkeologian näkökulmia (2008) Yleistä Yleisessä mielessä Hakolan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 11/24 Jesaja, Jeremia (ja Valitusvirret), Hesekiel Lähteet: Raamatut RK92 &RK33/38 &RK& KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset

Lisätiedot

Raamatun sisältöjä. Raamatun sisältöjä. Vanha testamentti / Septuaginta (kreikaksi kääntämisen jälkeen)

Raamatun sisältöjä. Raamatun sisältöjä. Vanha testamentti / Septuaginta (kreikaksi kääntämisen jälkeen) Vanha testamentti / Septuaginta Pentateukki / Laki / Torah 1. Mooseksen kirja / Genesis 2. Mooseksen kirja / Exodus 3. Mooseksen kirja / Leviticus 4. Mooseksen kirja / Numeri 5. Mooseksen kirja / Deuteronomium

Lisätiedot

Samuel, Jumalan palvelija

Samuel, Jumalan palvelija Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (1. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kuudes etappi: Daavidin jälkeläiset Juudan kuninkaina

Kuudes etappi: Daavidin jälkeläiset Juudan kuninkaina Kuudes etappi: Daavidin jälkeläiset Juudan kuninkaina Viikko Psalmi Kirja Luvut Sananlaskut 2019 3.1. 6. ETAPPI: DAAVIDIN JÄLKELÄISET JUUDAN KUNINKAINA 1. 42-43 Salomosta Elian aikaan 1. Kuninkaiden kirja

Lisätiedot

Elohisti ei muodosta yhtäjaksoista kertomusta JE = Elohistin aineksella täydennetty J

Elohisti ei muodosta yhtäjaksoista kertomusta JE = Elohistin aineksella täydennetty J EK 101 Vanha testamentti Peruskurssiluennot 2008 Anneli Aejmelaeus 15.10.2008 Kurssista yleensä Vähän tunteja paljon asiaa VT:n johdanto-oppia (= kirjojen synty) VT:n uskonnonhistoriaa ja teologiaa (=

Lisätiedot

AINEISTOKOKEEN KYSYMYKSET Vastaa aineistokokeen tekstien ja muistiinpanojesi perusteella seuraaviin tehtäviin (1 2). Vastaa täydellisillä suomen kielen virkkeillä. Vastausaikaa on 55 minuuttia (klo 13.55

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Vanha testamentti EK 101. Kurssin jälkipuolen suunnitelma. Kronistinen historiateos. Peruskurssiluennot 2008 Anneli Aejmelaeus 24.9.

Vanha testamentti EK 101. Kurssin jälkipuolen suunnitelma. Kronistinen historiateos. Peruskurssiluennot 2008 Anneli Aejmelaeus 24.9. EK 101 Vanha testamentti Peruskurssiluennot 2008 Anneli Aejmelaeus 24.9.2008 Kurssin jälkipuolen suunnitelma 29.9.2008 Profeetat ja profetia Jesajan kirja 1.10.2008 Jeremia profetian loppu --- 13.10.2008

Lisätiedot

Historiallisia tosiasioita Lähi-idässä. Israel

Historiallisia tosiasioita Lähi-idässä. Israel Luvattu Maa Israel Pala monumentista, jonka Damaskuksen kuningas pystytti 800-luvulla ekr. (noin 250 vuotta Kuningas Daavidin jälkeen). Monumenttiin kaiverrettu kirjoitus mainitsee taistelut ja voitot

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hesekiel: Näkyjen mies

Nettiraamattu lapsille. Hesekiel: Näkyjen mies Nettiraamattu lapsille Hesekiel: Näkyjen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 7/24 Samuel, kuninkaat, monarkian nousu ja tuho Lähteet: Raamatut RK92 &RK33/38 &RK& KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset

Lisätiedot

Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi

Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi 1 2.oppituntti Isak Pensiev 14.4.2012 Ystävät, me jatkamme oppituntia, joka avaa meille juutalaisia käsitteitä ja juutalaista näkökulmaa sekä Uuteen- että Vanhaan

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) Luterilainen Kirkko 3. vuosi nro VT2 _2 /28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 8.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) Luterilainen Kirkko 3. vuosi nro VT2 _2 /28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 8.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) PALAVA PENSAS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siinain erämaassa, Hoorebin vuoren juurella. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Daniel leijonien luolassa

Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Vanha Testamentti 1: Yleistä 1

Vanha Testamentti 1: Yleistä 1 Vanha Testamentti 1: Yleistä 1 Nimi Vanha Testamentti on kristillinen. Se tarkoittaa 1:o, että kirjakokoelma on Uuden Testamentin edeltäjä. Se tarkoittaa 2:o sitä, että molemmilla kirjakokoelmilla on yhteys

Lisätiedot

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA 1. Kertomuksen taustatietoja Nyt meillä on poikkeuksellisesti kaksi eri kertomusta. Ne eivät

Lisätiedot

Hesekiel: Näkyjen mies

Hesekiel: Näkyjen mies Nettiraamattu lapsille Hesekiel: Näkyjen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Ruut: Rakkauskertomus

Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

PAIMENPSALMI 23 Perusanalyysi ja metaforat

PAIMENPSALMI 23 Perusanalyysi ja metaforat PAIMENPSALMI 23 Perusanalyysi ja metaforat Raija Sollamo 12. 11. 2008. Teologinen tiedekunta Yleisohjeet psalmianalyyseja varten Johdanto-opilliset tiedot Psalmin laji Psalmin ajoitus Tekstikritiikki Tärkeimmät

Lisätiedot

Juutalaisen uskon perusteet

Juutalaisen uskon perusteet 1 Juutalaisen uskon perusteet 1.oppituntti Isak Pensiev 4.4.2012 Shalom on hyvin tunnettu juutalaisen kielen sana. Se on myös hyvin tunnettu sana koko maailmassa. Mutta ei kukaan ajattele tarkkaan mitä

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 10/24 Esra, Nehemia, Ester Lähteet: Raamatut RK92 &RK33/38 &RK& KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo

Lisätiedot

Israelin kadonneet heimot osa 4

Israelin kadonneet heimot osa 4 British/Anglo -israelismin perusväittämiin kuuluu, että raamatullisessa kielenkäytössä Juuda (juutalaiset) ja Israel (israelilaiset) erotetaan toisistaan. Opin kannattajat lukevat Raamatusta Israelille

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Aabrahamin isä Terah lähti ja myös halusi Kanaanin maahan. 1: Moos. 11: 31-32:

Aabrahamin isä Terah lähti ja myös halusi Kanaanin maahan. 1: Moos. 11: 31-32: Lech Lecha 1. Moos. 12: 1-17: 27 Lech Lecha viikon Tooran jakso kertoo Aabrahamin elämästä. Aabraham kuulee elävän Jumalan äänen. Jumalan ääni käski Aabrahamin lähteä Harranin kaupungista Kanaanin maahan.

Lisätiedot

APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE Bel ja lohikäärme

APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE Bel ja lohikäärme www.scriptural-truth.com APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE 1611 Bel ja lohikäärme Kirja Bel ja lohikäärme [in Daniel] Bel ja lohikäärme, historia Eristyksissä Daniel loppuun. {1:1} ja kuningas

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Kaldean maassa (eli Babyloniassa) Kebar-joen varrella. b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Hesekiel: Näkyjen mies

Hesekiel: Näkyjen mies Nettiraamattu lapsille Hesekiel: Näkyjen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 29/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

7 Historiankirjat 34

7 Historiankirjat 34 7 Historiankirjat 1 VT:n historiankirjoihin luemme 1. ja 2. Aikakirjan, Esterin, Esran ja Nehemian kirjat. Ne kuuluvat kirjoituksiin ( ketubim ) yhdessä viisauden kirjojen kanssa. Jumalan lain totuuden

Lisätiedot

Hesekiel: Näkyjen mies

Hesekiel: Näkyjen mies Nettiraamattu lapsille Hesekiel: Näkyjen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

JUUTALAISUUS. Katso Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin

JUUTALAISUUS. Katso Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin JUUTALAISUUS Katso Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin Historia 2 Uskontotieteellinen historia poikkeaa merkittävästi juutalaisuuden omasta historiankertomuksesta. Juutalaisuus ei ala pakona

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. 40 vuotta

Nettiraamattu lapsille. 40 vuotta Nettiraamattu lapsille 40 vuotta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VASKIKÄÄRME 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - Siinain erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Sen 40 vuoden aikana,

Lisätiedot

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia)

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) TAVOITTEET tapoihimme, lakeihimme jne. ymmärtää, että erilaiset uskonnot muissa kulttuureissa määrittävät niiden

Lisätiedot

Tanachin luvut ovat teoksesta A New Concordance of the Bible. Ed. Abraham Even-Shoshan. HaMilon hechadash, Israel 1977

Tanachin luvut ovat teoksesta A New Concordance of the Bible. Ed. Abraham Even-Shoshan. HaMilon hechadash, Israel 1977 H8A TANACHIN KIRJAT (luonnos) 8 HEPREA, TEKSTIT, https://genfibeta.weebly.com/h8.html (genfibeta.weebly.com/ muuttuu myöhemmin gen.fi/-osoitteeksi) H8A YLEISTÄ, https://genfibeta.weebly.com/h8a.html H8A

Lisätiedot

TUOMARIEN AIKA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Luvatussa Kaanaan maassa

TUOMARIEN AIKA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Luvatussa Kaanaan maassa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) TUOMARIEN AIKA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Luvatussa Kaanaan maassa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Tuomarien aika

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

SALOMO RIKKOO ENSIMMÄISTÄ KÄSKYÄ

SALOMO RIKKOO ENSIMMÄISTÄ KÄSKYÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) SALOMO RIKKOO ENSIMMÄISTÄ KÄSKYÄ Kun Salomo vanheni, taivuttivat hänen vaimonsa hänen sydämensä seuraamaan muita jumalia, niin ettei hän antautunut ehyin

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. 40 vuotta

Nettiraamattu. lapsille. 40 vuotta Nettiraamattu lapsille 40 vuotta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg, MB

Lisätiedot

SAULIN TOTTELEMATTOMUUS

SAULIN TOTTELEMATTOMUUS Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) SAULIN TOTTELEMATTOMUUS 1. Kertomuksen taustatietoja Saulista tuli kuningas, joka menestyi sodissa. Kun nyt Saul oli saanut kuninkuuden Israelissa, soti

Lisätiedot

IUSTITIA 11. Suomen teologisen instituutin aikakauskirja

IUSTITIA 11. Suomen teologisen instituutin aikakauskirja IUSTITIA 11 Suomen teologisen instituutin aikakauskirja IUSTITIA 11 Suomen teologisen instituutin aikakauskirja ISRAELIN HISTORIAN PÄÄPIIRTEITÄ tekstien ja arkeologian valossa Eero Junkkaala SUOMEN TEOLOGINEN

Lisätiedot

PROFEETTA ELIA SARPATISSA

PROFEETTA ELIA SARPATISSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) PROFEETTA ELIA SARPATISSA 1. Kertomuksen taustatietoja Israelin kuninkaana oli nyt Ahab, pohjoisen valtakunnan seitsemäs kuningas (n. 874-853 ekr.), Omrin

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 3, aihe 5 Viisi tasoa

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 3, aihe 5 Viisi tasoa Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 3, aihe 5 Viisi tasoa Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet on saatu Raamatun ohjeista ja esimerkeistä, ja tässä esityksessä

Lisätiedot

Juutalaispoika lukemassa pyhää kirjaa: https://peda.net/oppimateriaalit/eoppi/verkkokauppa/e7lum/8-juutalaisuus

Juutalaispoika lukemassa pyhää kirjaa: https://peda.net/oppimateriaalit/eoppi/verkkokauppa/e7lum/8-juutalaisuus Juutalaisuus NV Juutalaisuus on Lähi-idässä 1200-luvulla ekr. syntynyt uskonto, jolla on noin 15 miljoonaa kannattajaa. Viisi miljoonaa heistä asuu Israelissa. Juutalaisuudella ei ole varsinaisesti perustajaa.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Raamatunkäännös: KR 1933/38 ALKUKERTOMUKSET

Raamatunkäännös: KR 1933/38 ALKUKERTOMUKSET Raamatunkäännös: KR 1933/38 ALKUKERTOMUKSET Ensimmäisen Mooseksen kirjan (hepr. b e rē šī t ב ר אש ית alussa, kreik. génesis γένεσις syntyminen) yhdessä toista ensimmäisessä luvussa (1Moos. 1:1-11:26)

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen syntymä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Kati Hämäläinen Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Kronologia, eli aikajärjestys, ajanlasku, tarkoittaa historiallisten tapahtumien ajallista määrittämistä.

Kronologia, eli aikajärjestys, ajanlasku, tarkoittaa historiallisten tapahtumien ajallista määrittämistä. RAAMATUN KRONOLOGIA eli Raamatun tapahtumien aikajärjestys Esipuhe Kronologia, eli aikajärjestys, ajanlasku, tarkoittaa historiallisten tapahtumien ajallista määrittämistä. Koska Raamattua ei ole kirjoitettu

Lisätiedot