Kestävän kemian. tutkimusta Oulun. yliopistossa. Professori Ulla Lassi Oulun yliopisto
|
|
- Onni Väänänen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kestävän kemian tutkimusta Oulun yliopistossa Professori Ulla Lassi
2 Kestävän kemian tutkimusyksikkö Kuva: Tero Luukkonen Yksikkö on 44 hengen asiantuntija-organisaatio Yksikössä 1 professori, 15 senioritutkijaa, n. 20 jatko-opiskelijaa ja 4 tutkimusta avustavaa henkilöä ja 3 koordinaattoria Yksikössä on edustettuina analyyttisen kemian, orgaanisen kemian ja soveltavan kemian tieteenalat Soveltavan kemian osalta tutkimusta tehdään n kampuksella ja Kokkolassa (Kokkolan yliopistokeskus, soveltavan kemian yksikkö) Tutkimuksen ohella yksikön henkilöstö antaa opetusta kemian tutkinto-ohjelmaan (kemisti ja kemian aineenopettajakoulutus) Yksikkö ja kemian tutkinto-ohjelma siirtyvät hallinnollisesti teknilliseen tiedekuntaan alkaen 2
3 Kestävän kemian tutkimusyksikkö Keskeisimmät tulokset vuosina : 76 tieteellistä julkaisua - joista JUFO3 julkaisuja 7 - joista 12% kv-yhteistyössä 13 ohjattua, hyväksyttyä väitöstutkimusta 46 kemian maisteria Ulkoisen rahoituksen määrä n. 67% yksikön rahoituksesta
4 Globaaleja ja lokaaleja haasteita ja mahdollisuuksia Osallistumme koko maailman haasteiden ratkaisemiseen omilla vahvuusalueillamme: - Ilmastonmuutos mm. hiilidioksidin hyödyntäminen - Saastuminen ja ympäristön tilan seuranta - Fossiilisten polttoaineiden ja kemikaalien korvaaminen biomassapohjaisilla - Veden puhdistus - Uudet, vihreämmät energiaratkaisut Työmme tuloksena syntyy: - Uutta tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa tietoa - Osaamista ja tulevaisuuden osaajia - Mahdollisuuksia uusiin innovaatioihin Kuva: Ville Kuokkanen
5 Kestävän kemian tutkimusyksikkö Keskeisimmät tutkimusalueet: -Uudet vedenpuhdistuskemikaalit ja -ratkaisut -Katalyyttiset materiaalit biomassan muokkauksessa ja veden käsittelyssä -Energiaa varastoivat uudet materiaalit (aurinkokennot, litiumioniakut) -Epäorgaaninen hivenaineanalytiikka
6 Epäorgaaninen analyyttinen kemia Paavo Perämäki, Matti Niemelä
7 Epäorgaaninen instrumenttianalytiikka on välttämätön työkalu tutkimuksessa ja laadunvalvonnassa - Ympäristön tilan seuranta - Kemiallisten prosessien ja tuotteiden laadunvalvonta - Geologisten ja mineralogisten näytteiden analytiikka (mm. kaivostoiminta) - Kliinisten näytteiden analytiikka
8 Esimerkkejä tutkimuksesta Analyysimenetelmien kehittäminen jalometallianalytiikkaa varten - Jalometallien määritys katalyyteistä ja ympäristönäytteistä - Jalometallien erotus samepisteuutolla Analyyttisen kemian sovellukset teollisuusprojekteissa - Määritysmenetelmien kehitys ja validointi Kemometristen menetelmien hyödyntäminen instrumenttianalytiikassa - Sisäinen standardointi ICP-OES- ja ICP-MS -tekniikoissa - Koesuunnittelu analyysimenetelmien kehityksessä Erittäin vaikeasti hajoavien näytteiden näytteenkäsittely- ja analyysimenetelmien kehittäminen - Orgaanispohjaisten näytteiden kaasufaasihajotus
9 Orgaaninen (materiaali)kemia Juha Heiskanen, Johanna Kärkkäinen
10 Tärkkelyksen modifiointi Sulfonylointi Kationisointi Lähtöaineina: - Perunatärkkelys - Perunan kuorintajätteestä saatava tärkkelys Reaktioliuottimina: vesi, etanoli tai ioninen neste Sovellutuskohteena: Tuotteiden analysointimenetelmiä: HPLC-ELSD, 1 H ja 13 C NMR, FTIR ja MS. - Haitallisten metalli-ionien sitominen kaivos- ja yhdyskuntavesistä
11 Korkean lisäarvon biotuotteet ORGANIC PHOTOACTIVE MATERIALS APPLICATIONS IN ORGANIC SOLAR CELLS - nanocellulose as a substrate - furfural based active materials BIORESOURCES? DEVELOPMENT OF BIOBASED WATER PURIFICATION CHEMICALS APPLICATIONS IN MINING INDUSTRY - straw (waste) from agriculture as a raw material FURFURAL BASED CHEMICALS APPLICATIONS IN MANY DIFFERENT FIELDS - furfural as a raw material
12 Recyclable organic solar cells on cellulose nanocrystal substrates Kippelen et al, Scientific Reports 3 (2013)
13 Soveltava kemia Ulla Lassi
14 Tutkimusprofiili FT Anne Heponiemi FT Teija Kangas FM Tero Luukkonen (väit.) TkT Ville Kuokkanen FT Hanna Runtti FM Emma-Tuulia Tolonen FM Pekka Myllymäki DI Kyösti Rajaniemi FT Henrik Romar FT Sari Tuomikoski M.Sc. (Eng.) Davide Bergna FM Riikka Lahti DI Henna Lempiäinen FM Annu Rusanen M.Sc. Yue Dong M.Sc. Laura Schneider FT Matti Kuokkanen FM Janne Pesonen FM Toni Varila FT Hanna Prokkola FT Pekka Tynjälä TkT Tao Hu DI Janne Keränen DI Juho Välikangas FM Tuomas Vielma Dr. Lonjie Liu ( alk) Ins. (amk) Toni Kauppinen Ins. (amk) Sofia Hatakka
15 Teollisuuden (jäte)vesien kemiallinen/katalyyttinen käsittely
16 Teollisuuden (jäte)vesien kemiallinen/katalyyttinen käsittely Keskeiset aihealueen projektit: Moniwater/Tekes Valokata/Tekes AOPI/Suomen Akatemia, Teollisuuden jätevesien käsittely, SULKA/EU, GeoSorbents/Tekes, Tilaustutkimukset yrityksille
17 Katalyyttinen märkähapetus Katalyyttiset märkähapetuskokeet Biomassapohjaisen hiilikatalyytin käyttö katalyyttitukiaineena Reaktiokinetiikan mallinnus 17 Kuva: Anne Heponiemi HEPONIEMI, AZALIM, S., HU, T.& LASSI, U. (2015) Cerium oxide based catalysts for wet air oxidation of bisphenol A, Topics in Catalysis 58(14), HEPONIEMI, AZALIM, S., HU, T.& LASSI, U. (2015) Catalytic wet air oxidation of bisphenol A with platinum catalysts supported on cerium and cerium-titanium oxides, submitted JUHOLA, R., HEPONIEMI, A., TUOMIKOSKI, S., HU, T., VIELMA, T. & LASSI, U. (2016) Preparation of novel Fe catalysts from industrial by-products: catalytic wet peroxide 1 oxidation of bisphenol A, submitted in Topics in Catalysis HEPONIEMI, A. (2016) PhD thesis, University of Oulu.
18 Kemiallinen saostus vesien käsittelyssä Kemiallinen saostus kaivosvesien käsittelyssä Elektrokoagulaatio Reaktiokinetiikan mallinnus 18 Kuvat: Pekka Tynjälä, Ville Kuokkanen ja Emma-Tuulia Tolonen KUOKKANEN, V. (2016) PhD thesis, University of Oulu. TOLONEN, E., RÄMÖ, J. & LASSI, U. (2015) The effect of magnesium on partial sulphate removal from mine water as gypsum, Journal of Environmental Management 159, KUOKKANEN, V., KUOKKANEN, T., RÄMÖ, J., LASSI, U. (2015) Electrocoagulation treatment of peat bog drainage water containing humic substances. Water Research 79, TOLONEN, E., SARPOLA, A., HU, T., RÄMÖ, J. & LASSI, U. (2014) Acid mine drainage treatment using by-products from quicklime manufacturing as neutralization chemicals, Chemosphere 117,
19 Adsorptio ja adsorbentit veden käsittelyssä Uudet adsorbentit vesien käsittelyssä, mm. hiilipohjaiset adsorbentit ja geopolymeerit Adsorptiokinetiikka ja adsorptioisotermimallinnus LUUKKONEN,T., HEYNINCK, T., RÄMÖ, J. & LASSI, U. (2015) Comparison of organic peracids in wastewater treatment: disinfection, oxidation and corrosion, Water Research 85: doi: /j.watres LUUKKONEN,T., SARKKINEN, M., KEMPPAINEN, K., RÄMÖ, J. & LASSI, U. (2015) Metakaolin geopolymer characterization and application for ammonium removal from model solutions and landfill leachate, Applied Clay Sciences 119, RUNTTI, H. (2016) PhD thesis, University of Oulu LUUKKONEN, T. (2016) PhD thesis, University of Oulu.
20 TEOLLISUUDEN JÄTEMATERIAALIT VEDENPUHDISTUKSESSA Terästeollisuus Kaoliniïtti Biomassa Kalsinointi 600ºC:ssa Masuunikuona Metakaoliini Sorbentit (geopolymeeri) Sorbentit Hiilijäännös 20 LUUKKONEN, T., RUNTTI, H., NISKANEN, M., TOLONEN, E-T., SARKKINEN, M., KEMPPAINEN, K., RÄMÖ, J. & LASSI, U. (2015) Simultaneous removal of Ni(II), As(III) and Sb(III) from spiked mine effluent with metakaolin and blast furnace slag geopolymers, Journal of Environmental Management 166,
21 Amorfisia alumiinisilikaatteja RUNTTI, H., LUUKKONEN, T, NISKANEN, M., TUOMIKOSKI, S., KANGAS, T., TYNJÄLÄ, P., TOLONEN, E-T., SARKKINEN, M., KEMPPAINEN, K., LASSI, U. & RÄMÖ, J. (2016) Sulphate 21 removal over barium-modified blast-furnace-slag geopolymer, J. Haz. Mat. 317,
22 GEOPOLYMEERIEN KÄYTTÖ JÄTEVEDEN KÄSITTELYSSÄ Nikkeli (Ni), arseeni (As) ja antimoni (Sb) ovat myrkyllisiä (suuri kertaannos) ja karsinogeenisia (jatkuvampi pieni annos) Juomaveden raja-arvot (µg/l): Ni: 70, As: 10 ja Sb: 20 Tekstiiliteollisuuden jätevesien puhdistus geopolymeerillä Kuvat: Pekka Tynjälä, Ville Kuokkanen ja Emma-Tuulia Tolonen Tutkittiin kaivoksen purkuveden yhtäaikaista Ni-, As- ja Sb-poistoa, jossa masuunikuonageopolymeeri osoittautui tehokkaaksi (poistoteho yli 90 %) 22
23 Biomassan kemiallinen (katalyyttinen) muokkaus Lisää tarvittaessa alatunnisteteksti
24 Biomassan mekaanis-katalyyttinen esikäsittely Biomassojen kemiallinen hydrolyysi Tavoitteena sokereiden tehokas erottaminen biomassasta kemiallisen hydrolyysin kautta SCHNEIDER, L., DONG, Y., HAVERINEN, J., JAAKKOLA, M. & LASSI, U. (2016) Efficiency of acetic acid and formic acid as a catalyst in catalytical and mechanocatalytical pretreatment of barley straw, Bioresource Technology DONG, Y., HOLM, J., NOWICKI, J., KÄRKKÄINEN, J. & LASSI, U. (2014) Dissolution and hydrolysis of fibre sludge using ionic liquids containing sulfonic group, Biomass and Bioenergy 70, SCHNEIDER, L., DONG, Y., HAVERINEN, J., JAAKKOLA, M. & LASSI, U. (2016) Efficiency of acetic acid and formic acid as a catalyst in catalytical and mechanocatalytical pretreatment of barley straw, Biomass and Bioenergy 91, ,
25 Biopohjaiset hiiliadsorbentit Tavoitteet: Kehittää hiilipohjaisia vedenkäsittelykemikaaleja lignoselluloosapohjaisista materiaaleista (mm. turve, sahanpuru, ligniini) hyödyntämällä termokemiallisia käsittelymenetelmiä Kehittää kustannustehokkaita adsorbenttimateriaaleja teollisuuden jätevesien puhdistukseen ja arvoaineiden talteenottoon (raskasmatellit, orgaaninen materiaali, sulfaatti, ravinteet) Kehittää muita korkean lisäarvon sovelluksia (katalyytin tukiaine, anodimateriaaleiksi pattereihin, pelkistyshiili metallurgiseen teollisuuteen)
26 Biomassapohjainen hiili uudet sovellukset Uudet adsorbentit vesien käsittelyssä Katalyyttitukiaine Anodihiili litiumioniakuissa KILPIMAA, S. RUNTTI, H., KANGAS, T., LASSI, U. & KUOKKANEN, T. (2014) Removal of phosphate and nitrate over a modified carbon residue from biomass gasification, Chemical Engineering Research and Design 92(10), ROMAR, H., LILLEBØ, A.H., TYNJÄLÄ, P., HOLMEN, A, BLEKKAN, E.A., & LASSI, U. (2015) Supported cobalt catalysts for Fischer-Tropsch synthesis using biomass-derived syngas, Topics in Catalysis 58(14), KILPIMAA, S. RUNTTI, H., KANGAS, T., LASSI, U. & KUOKKANEN, T. (2015) Physical activation of carbon residue from biomass gasification: Novel sorbent for the removal of phosphates and nitrates from aqueous solution, Journal of Industrial and Engineering Chemistry 21, DOI: /j.jiec ROMAR, H., LILLEBØ, A.H., TYNJÄLÄ, P., HOLMEN, A, BLEKKAN, E.A., & LASSI, U. (2016) H 2 -TPR, XPS and TEM Study of the Reduction of Ru and Re promoted Co/γ-Al 2 O 3, Co/TiO 2 and Co/SiC catalysts, Journal of Material Science Research
27 AKTIIVIHIILEN VALMISTUS Carbonization Activation e.g. sawdust, sidestreams Sorbent material Activated carbon Reuse Regeneration! Adsorptiokapasiteettia voidaan parantaa kemiallisella (ZnCl 2 ) ja fysikaalisella (CO 2 ) aktivoinnilla tai kemiallisella modifinoinnilla (FeCl 3 ) Hyviä tuloksia saatu: - Raskasmetallien poistoon (synteettinen vesi, teollisuuden jätevesi) - Sulfaatin poisto (synteettinen vesi, kaivoksien jätevedet) - Bisfenoli A:n poisto (synteettinen vesi)
28 Uudet akkukemikaalit, metallien talteenotto ja kierrätys Lisää tarvittaessa alatunnisteteksti
29 Uudet litiumioniakkukemikaalit ja energiaa varastoivat materiaalit Uusien Li-ioniakkukemikaalien valmistus ja karakterisointi Aurinkokennojen materiaalit Akkukem.kierrätys (Li-paristot ja alkaliparistot) Metallien talteenotto kem.teoll. jäte/sivutuotevirroista KARHUNEN, T., VÄLIKANGAS, J., TORVELA, T., LÄHDE, A., LASSI, U. & JOKINIEMI, J. (2016) Effect of doping and crystallite size on the electrochemical performance of Li 4 Ti 5 O 12, Journal of Alloys and Compounds 659,
30 SOVELTAVAN KEMIAN TUTKIMUSRYHMÄ - Energiaa varastoivat uudet kemikaalit Li-ioniakuissa- Akkukemikaalien valmistus Karakterisointi Sovellukset Professori Ulla Lassi,
31 Akkukemikaalien kierrätys Akkukemikaalien kierrätys (Liioniakut ja alkaliparistot) Metallien talteenotto kem.teoll. jäte/sivutuotevirroista TYNJÄLÄ, P., KAUPPINEN, T. & LASSI, U. (2016) Leaching and precipitation of zinc manganese sulphate from spent alkaline batteries, manuscript
32 Kiitokset mielenkiinnostanne! Yhteystiedot: Professori Ulla Lassi, / Kokkolan yliopistokeskus Chydenius sposti: ulla.lassi@oulu.fi, puh:
33
Teollisia mineraalisia sivuvirtoja hyödyntävät vesien puhdistusratkaisut. Janne Pesonen Kestävän kemian tutkimusyksikkö Oulun yliopisto
Teollisia mineraalisia sivuvirtoja hyödyntävät vesien puhdistusratkaisut Janne Pesonen Kestävän kemian tutkimusyksikkö Kestävän kemian tutkimusyksikkö Ulla Lassi Professori Yksikön johtaja Paavo Perämäki
ALKALIPARISTOJEN KIERRÄTYS: HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET
1 ALKALIPARISTOJEN KIERRÄTYS: HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET Professori Ulla Lassi Oulun yliopisto, Kestävän kemian tutkimusyksikkö JOHDANTO Alkaliparistoja on noin 75-85 massa-% kaikesta kierrätettävästä
Seminar 24.1.2014. Wet chemistry alliance Synthetic chemistry
*not as active students 24.1.2014 Kaivosvesiasioiden verkostoitumistilaisuus UEF Farmasia Wet Chemistry Alliance Seminar 24.1.2014 Wet chemistry alliance Synthetic chemistry Prof. J. Vepsäläinen (UEF)
Oulun yliopiston ja hankkeen toteuttaneiden tutkimusyksikköjen esittely
Oulun yliopiston ja hankkeen toteuttaneiden tutkimusyksikköjen esittely Heini Postila (Vesi- ja ympäristötekniikka), Tiina Leiviskä (Kemiallinen prosessitekniikka) ja Satu Pitkäaho (Ympäristö- ja kemiantekniikka)
Metallipitoisten vesien puhdistaminen luonnonmateriaaleilla
Metallipitoisten vesien puhdistaminen luonnonmateriaaleilla Tiina Leiviskä Kemiallinen prosessitekniikka, Miksi luonnonmateriaaleja vedenpuhdistukseen? Hyvin saatavilla, edullisia/ilmaisia, biomateriaalit
Aalto-yliopisto Kemian tekniikan korkeakoulu Kemian tekniikan lukujärjestys SYKSY 2012
Aalto-yliopisto Kemian tekniikan korkeakoulu Kemian tekniikan lukujärjestys SYKSY 2012 Muutokset mahdollisia - tarkista kurssien tiedot aina WebOodista ja seuraa kurssien Noppa-sivuja! 28.6.2012 / AMa
BIOMASSAN ESIKÄSITTELYN MERKITYS BIOMASSA ARVOKETJUSSA. Jana Holm
BIOMASSAN ESIKÄSITTELYN MERKITYS BIOMASSA ARVOKETJUSSA Jana Holm 8.4.2014 Lähtötilanne Biotaloudessa keskeisiä globaaleja haasteita ovat: Kasvava energian tarve Vähenevät fossiiliset öljyvarannot Tarve
YHTEISTYÖLLÄ MENESTYSTÄ KIERTOTALOUDESTA OULUN YLIOPISTO KIERTOTALOUSOSAAJANA Kiertotalous Oulu -työpaja, 15.3.2016
YHTEISTYÖLLÄ MENESTYSTÄ KIERTOTALOUDESTA OULUN YLIOPISTO KIERTOTALOUSOSAAJANA Kiertotalous Oulu -työpaja, 15.3.2016 OULUN YLIOPISTO Uudet epäorgaaniset materiaalit ja kiertotalous tutkimusyhteisö Yliopisto-opettaja
KaiHali & DROMINÄ hankkeiden loppuseminaari
KaiHali & DROMINÄ hankkeiden loppuseminaari Kaivosvesien muuttamien vesistöjen aktiiviset puhdistusmenetelmät Esther Takaluoma / Kimmo Kemppainen, KAMK 04.12.2018 Aktiiviset puhdistusmenetelmät 1. Luontainen
Keski-Pohjanmaalle. Professori Ulla Lassi
BIOTALOUS JA KEMIA Tutkimuksesta ksesta uusia liiketoimintamahdollisuuksia ksia Keski-Pohjanmaalle Professori Ulla Lassi 24.9.2013 2013 BIOECONOMY CHALLENGES Global scale Policies of research and innovation
Lentotuhkan hyödyntämisen mahdollisuudet metsäteollisuuden jätevesien käsittelyssä
Lentotuhkan hyödyntämisen mahdollisuudet metsäteollisuuden jätevesien käsittelyssä Sakari Toivakainen RAE-projekti, RAKEISTAMINEN AVARTAA EKOLOGISUUTTA MINISEMINAARI 16.10.2014, Oulu. Clean Technologies
Kaasutus tulevaisuuden teknologiana haasteita ja mahdollisuuksia
Kaasutus tulevaisuuden teknologiana haasteita ja mahdollisuuksia Prof. Ulla Lassi, Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Kokkola 24.2.2011 24.2.2011 1 HighBio-hanke Päärahoittaja: EU
AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY LUONNONVARAKESKUS VANTAA, ROVANIEMI
T203/M13/2014 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(5) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY LUONNONVARAKESKUS VANTAA, ROVANIEMI NATURAL RESOURCES INSTITUTE FINLAND VANTAA, ROVANIEMI
Prosessimetallurgian opintosuunta
Opintosuuntainfo Perjantai 27.1.2017, PR102 1 prosessi- ja ympäristötekniikan koulutusohjelmissa Osaamistavoitteet - Tutkimus- ja kehitystehtävissä tarvittava menetelmällinen osaaminen - Kokeellinen tutkimus
Kaivosvesiin liittyvä tutkimus ympäristötieteen laitoksella Itä- Suomen yliopistossa
Kaivosvesiin liittyvä tutkimus ympäristötieteen laitoksella Itä- Suomen yliopistossa Professori Mikko Kolehmainen Professori Simo Pehkonen Yliopistotutkija Eila Torvinen Yliopistotutkija Sari Makkonen
Pellettien ja puunkuivauksessa syntyneiden kondenssivesien biohajoavuustutkimus
Pellettien ja puunkuivauksessa syntyneiden kondenssivesien biohajoavuustutkimus FM Hanna Prokkola Oulun yliopisto, Kemian laitos EkoPelletti-seminaari 11.4 2013 Biohajoavuus Biohajoavuudella yleensä tarkoitetaan
Catalytic conversion of synthesis gas: Methods and applications
Catalytic conversion of synthesis gas: Methods and applications Ulla Lassi HighBio projektiseminaari 18.11.2008 Introduction Synthesis gas is traditionally produced from fossil fuels (GTL) HighBio project
Prosessimetallurgian opintosuunta
Opintosuuntainfo Perjantai 19.1.2018 prosessi- ja ympäristötekniikan koulutusohjelmissa Osaamistavoitteet - Tutkimus- ja kehitystehtävissä tarvittava menetelmällinen osaaminen - Kokeellinen tutkimus ja
DEPARTMENT OF CHEMISTRY. Toivo Kuokkanen Oulun yliopisto, Kemian laitos HighBio, Kokkola 18.11.2008
DEPARTMENT OF CHEMISTRY Toivo Kuokkanen Oulun yliopisto, Kemian laitos HighBio, Kokkola 18.11.2008 1 Jätteiden käsittely hyödyntäminen ja hävittäminen Käsittelyluvat edellytetään aina jätteiden kohdalla
Teollisuusveden ja kaupungin huleveden käsittely bio- ja mineraalisorbenteilla laboratoriomittakaavan tutkimus
Teollisuusveden ja kaupungin huleveden käsittely bio- ja mineraalisorbenteilla laboratoriomittakaavan tutkimus Tiina Leiviskä HuJa-projektin loppuseminaari, Oulun yliopisto Miksi luonnonmateriaaleja vedenpuhdistukseen?
Tilanne KEMIANTEKNIIKKA OPINTOJAKSOMUUTOKSET/LUKUVUOSI
Tilanne 14.5.2008 KEMIANTEKNIIKKA OPINTOJAKSOMUUTOKSET/LUKUVUOSI 2008-2009 Hyväksytty tiedekuntaneuvostossa 13.2.2008 Koulutusohjelman johtajan päätös 14.5.2008 Koulutusohjelman johtaja hyväksynyt 19.3.2008
LUKUJÄRJESTYS KEVÄTLUKUKAUDELLE 2009
LUKUJÄRJESTYS KEVÄTLUKUKAUDELLE 2009 Kemian tekniikan tutkinto ohjelma /Sirje Liukko Versio 2.12.2008 / (tämän version tiedot menevät automaattisiirrolla weboodiin ja tilavarauksiin mutta manuaalisesti
kaivostoiminnan Ritva Heikkinen Tekes Matkailun, ympäristön ja kaivostoiminnan Yhteensovittaminen Koillis-Suomessa Rukatunturi Copyright Tekes
Green Mining-ohjelma kaivostoiminnan ympäristöteknologian kehittämisessä Ritva Heikkinen Tekes Matkailun, ympäristön ja kaivostoiminnan Yhteensovittaminen Koillis-Suomessa 24.2.20122 2012 Rukatunturi Green
Kemiantekniikan osaston opintojaksot Lukuvuosi
Kemiantekniikan osaston opintojaksot Lukuvuosi 2005-2006 Erotustekniikan laboratorio Johtaja: Professori, TkT Juha Kallas Ke3110000 Nesteiden, kaasujen ja kiintoaineiden käsittely 5 2 1-2 Nesteiden, kaasujen
Omaopettajaohjaus DI-vaiheessa Prosessimetallurgia
Omaopettajaohjaus DI-vaiheessa Prosessimetallurgia Eetu-Pekka Heikkinen Tiistai 11.9.2018 Omaopettajaohjaus DI-vaiheessa 1) Opintosuunnasta tiedottaminen - Opintosuuntainfot 3. vsk:n opiskelijoille - DI-vaiheen
Mitä ovat ioniset nesteet eli suolasulat?
Mitä ovat ioniset nesteet eli suolasulat? ''huoneen lämpötilan ioniset nesteet'' ''nestemäiset orgaaniset suolat'' + + ' ' + ' P + P B C 3 S S C 3 C 3 S eferences for ionic liquids in Scifinder 9701 references
Sivuainekokonaisuus: Moninäkökulmainen asiantuntijuus kiertotaloudessa
Sivuainekokonaisuus: Moninäkökulmainen asiantuntijuus kiertotaloudessa TkT Satu Pitkäaho satu.pitkaaho@oulu.fi, +358403593434 Teknillinen tiedekunta, Ympäristö- ja kemiantekniikan yksikkö Ympäristö- ja
OPINTOJAKSOJA KOSKEVAT MUUTOKSET/KEMIANTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA/LUKUVUOSI
OPINTOJAKSOJA KOSKEVAT MUUTOKSET/KEMIANTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA/LUKUVUOSI 2007-2008 Hyväksytty tiedekuntaneuvostossa 6.2.2007 * Hyväksytty tiedekuntaneuvostossa 11.4.2007 ** Hyväksytty tiedekuntaneuvostossa
Kemiantekniikan tekniikan kandidaatin tutkinto
Kemiantekniikan tekniikan kandidaatin tutkinto 2016-2017 Yleisopinnot (vähintään 63 op) SUORITUSVUOSI PERIODI Yleisopinnoissa opiskellaan perustiedot insinööritieteistä ja saadaan tarpeellisia esitietoja
Sivuainekokonaisuus: Moninäkökulmainen asiantuntijuus kiertotaloudessa
Sivuainekokonaisuus: Moninäkökulmainen asiantuntijuus kiertotaloudessa Tekniikan torstai 6.9.2018 TkT Satu Pitkäaho, PR329 satu.pitkaaho@oulu.fi, +358403593434 Faculty of Technology, Environmental and
ICP-OES JA ICP-MS TEKNIIKAT PIENTEN METALLIPITOISUUKSIEN MÄÄRITYKSESSÄ. Matti Niemelä, Oulun yliopisto, kemian laitos
ICP-OES JA ICP-MS TEKNIIKAT PIENTEN METALLIPITOISUUKSIEN MÄÄRITYKSESSÄ Matti Niemelä, Oulun yliopisto, kemian laitos Oulun yliopisto - Kemian laitos Laitoksen tiedealat Epäorgaaninen kemia Fysikaalinen
Kemiantekniikan tekniikan kandidaatin tutkinto
Kemiantekniikan tekniikan kandidaatin tutkinto 2016-2017 Yleisopinnot (vähintään 63 op) SUORITUSVUOSI PERIODI Yleisopinnoissa opiskellaan perustiedot insinööritieteistä ja saadaan tarpeellisia esitietoja
Biomassasta aktiivihiileksi - biohiilen aktivointimenetelmistä ja sovelluksista
Biomassasta aktiivihiileksi - biohiilen aktivointimenetelmistä ja sovelluksista Virpi Siipola, VTT Kestävää liiketoimintaa biohiilestä-workshop HAMK, Forssa 15.3.2019 VTT beyond the obvious 1 Aktiivihiili
AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY
T073/A16/2016 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(6) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY KEMIALLISEN ASEEN KIELTOSOPIMUKSEN INSTITUUTTI FINNISH INSTITUTE FOR VERIFICATION OF THE
JÄTTEET HARVINAISTEN LUONNONVAROJEN LÄHTEENÄ
JÄTTEET HARVINAISTEN LUONNONVAROJEN LÄHTEENÄ Ari Väisänen 8.5.2019 Sisältö Kriittisten materiaalien tuotanto Potentiaalisia raaka-ainelähteitä Raaka-aineiden talteenotto lietteestä 3D tulostetut metallisiepparit
Biotalouden rooli ilmastonmuutoksen ehkäisyssä
VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Biotalouden rooli ilmastonmuutoksen ehkäisyssä Teollisuuden metsänhoitajien syysseminaari Metsäpäivillä 10.11.2016 Jussi Manninen Taustamateriaalia tähän esitykseen
Ympäristömonitoroinnin neljäs kansallinen seminaari Vantaa 16.6.2009
Ympäristömonitoroinnin neljäs kansallinen seminaari Vantaa 16.6.2009 Jari Moilanen Esityksen sisältö Outotec metallurgian teknologiafirmana Ympäristönäkökulma Vesienkäsittely metallurgisessa teollisuudessa
Kalevi Pihlaja Prof. Emeritus, Kemian laitos, Turun yliopisto. Turpeen kemianteknologian sovellusmahdollisuudet
Kalevi Pihlaja Prof. Emeritus, Kemian laitos, Turun yliopisto Turpeen kemianteknologian sovellusmahdollisuudet Turpeen (mahdollisia) käyttötarkoituksia Ympäristönsuojelu - öljyn, metallien ja saasteiden
Konetekniikan koulutusohjelman opintojaksomuutokset
Konetekniikan koulutusohjelman opintojaksomuutokset 2016-2017 UUDET OPINTOJAKSOT: BK10A3800 Principles of Industrial Manufacturing Processes BK10A3900 Reliability Based Machine Element Design BK10A4000
Tekes BioRefine and Water: Water Innovations and Business Eväitä jatkoon Smart Water alueella Marina Congress Center Katri Mehtonen
Tekes BioRefine and Water: Water Innovations and Business Eväitä jatkoon Smart Water alueella Marina Congress Center 27.11.2012 Katri Mehtonen Toimitusjohtaja, Finnish Water Forum Finnish Water Forum Missio:
YMPÄRISTÖTOHTORIKOULU JA VIHREÄ KEMIA
YMPÄRISTÖTOHTORIKOULU JA Suomen Teollisen Ekologian Forumin Seminaari 1.- Jouni Pursiainen POHJOISUUS JA YMPÄRISTÖ PAINOALA OULUN YLIOPISTO THULE-INSTITUUTTI Thule-Instituutti (http://thule.oulu.fi/) Kaikki
Case Outotec: Kestäviä ratkaisuja raskaalle teollisuudelle
Case Outotec: Kestäviä ratkaisuja raskaalle teollisuudelle Kädenjälkiajattelulla ratkaisuja merkittävimpiin ympäristöhaasteisiin 30.8.2018 Susanna Horn Outotec - prosessiteknologiayritys Edistyksellisiä
Tavoite. Projektissa tutkitaan ja prosessoidaan mineraalivarantoja ja teollisuuden sekä voimalaitosten yhteydessä syntyviä sivuvirtoja ja poisteita.
GEOMATERIALS Tavoite Projektin tavoitteena on tutkia ja kehittää geopolymeeritekniikkaan pohjautuvia uusia tuotteita ja luoda näin uusia korkean teknologian liiketoimintamahdollisuuksia. Projektissa tutkitaan
OULUN YLIOPISTON TUTKIMUKSEN JA KOULUTUKSEN NYKYPÄIVÄ
1 OULUN YLIOPISTON TUTKIMUKSEN JA KOULUTUKSEN NYKYPÄIVÄ Seminaari 23.2.2015 Professori Rakenteet ja rakentamisteknologia Teknillinen tiedekunta, Oulun yliopisto 2 SISÄLTÖ Rakennusalan koulutuksen kehityshistoria
Energian tuotanto haasteita ja mahdollisuuksia Pohjois- Suomessa. Pekka Tynjälä Ulla Lassi
Energian tuotanto haasteita ja mahdollisuuksia Pohjois- Suomessa Pekka Tynjälä Ulla Lassi Pohjois-Suomen suuralueseminaari 9.6.2009 Johdanto Mahdollisuuksia *Uusiutuvan energian tuotanto (erityisesti metsäbiomassan
Mittaaminen kaivosvesien hallinnan perustana. Esko Juuso Säätötekniikan laboratorio Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto
Mittaaminen kaivosvesien hallinnan perustana Esko Juuso Säätötekniikan laboratorio Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Sisältö Kaivoksen yksikköprosessit Kaivosvesien hallinta Ympäristöluvat Viranomaiset
Continuous environmental monitoring for the automation of water balance management at mines
Continuous environmental monitoring for the automation of water balance management at mines SYKE Helsinki 28.8.2015 Jaakko Seppälä M.Sc Eng. Head of the Board EHP-Tekniikka Ltd. EHP-Tekniikka Oy Jaakko
KEMIANTEKNIIKAN DI-OHJELMA MASTER S DEGREE PROGRAMMES IN CHEMICAL ENGINEERING 2014-
KEMIANTEKNIIKAN DI-OHJELMA 2014- MASTER S DEGREE PROGRAMMES IN CHEMICAL ENGINEERING 2014- Tuomo Sainio Head of Degree Programmes Room: 2117D Tel.: 040-3578683 E-mail: tuomo.sainio@lut.fi THESIS 30 cr 120
KAIVOSTEN VESIENHALLINTA JA POHJOISTEN OLOSUHTEIDEN ERITYISPIIRTEET
KAIVOSTEN VESIENHALLINTA JA POHJOISTEN OLOSUHTEIDEN ERITYISPIIRTEET Piia Juholin Maailman vesipäivän seminaari 22.3.2018 SISÄLTÖ Pohjoiset olosuhteet Kaivosvedet ja kaivosvesien hallinta Kaivosvesien hallinta
KRIITTISTEN RAAKA-AINEIDEN SELEKTIIVINEN TALTEENOTTO SE-ROMUSTA
KRIITTISTEN RAAKA-AINEIDEN SELEKTIIVINEN TALTEENOTTO SE-ROMUSTA 16.5.2018 Ari Väisänen Kriittisten metallien tuotanto Harvinaisten maametallien tuotanto 95% Kiinassa Pd ja Pt tuotanto keskittynyt Etelä-Afrikkaan
KURSSIEN POISTOT JA MUUTOKSET LUKUVUODEKSI
Liite 6.5/2/2016 Aalto-yliopisto Insinööritieteiden korkeakoulu KURSSIEN POISTOT JA MUUTOKSET LUKUVUODEKSI 2016-2017 RAKENNE- JA RAKENNUSTUOTANTOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA Valmistelija Seppo Hänninen (Päivi
Kaivosvesien puhdistukseen ratkaisuja metsäteollisuudesta
Kaivosvesien puhdistukseen ratkaisuja metsäteollisuudesta Yrjö Hiltunen Mikkelin ammattikorkeakoulu iformine-hanke Itä- ja Pohjois-Suomen temaattinen yhteistyö 2014-2020 -ohjelma (maakuntaliitot) Toteuttajat:
Pyrolyysitekniikalla sivuvirroista lannoitehiiltä
Pyrolyysitekniikalla sivuvirroista lannoitehiiltä Itä-Suomen yliopisto tutkii ja kehittää pyrolyysiprosesseja ja käyttökohteita Yrityksesi sivuvirroista biokaasua ja lannoitetta tilaisuus Navitas, Varkaus,
YYttrium. WTungsten. Hydrogen
74 WTungsten 1 H Hydrogen 39 YYttrium? 183.84 1.0079 88.906 Mihin voin työllistyä? kemistit sijoittuvat työelämässä yleensä asiantuntija- ja esimiestehtäviin: tutkimus, tuote- ja prosessikehitys, laaduntarkkailu,
VALTAKUNNALLINEN YLIOPISTOKESKUSSEMINAARI Tulevaisuuden innovaatioiden, oppimisen ja osaamisen ekosysteemejä
VALTAKUNNALLINEN YLIOPISTOKESKUSSEMINAARI Tulevaisuuden innovaatioiden, oppimisen ja osaamisen ekosysteemejä 13. 14.11.2017 KAJAANISSA Päivi Tikkakoski, tuotekehitysjohtaja, Analysaattorit ja mittaukset
Tie biotalouteen - VTT kehittää uusia elinkeinoelämän biotalousinnovaatioita. Lehdistötilaisuus Kristiina Kruus, tutkimusprofessori VTT
Tie biotalouteen - VTT kehittää uusia elinkeinoelämän biotalousinnovaatioita Lehdistötilaisuus 10.9.2014 Kristiina Kruus, tutkimusprofessori VTT VTT on vahva ja monipuolinen biotaloustoimija Ruoka ja rehu
YYttrium. WTungsten. Hydrogen
74 WTungsten 1 H Hydrogen 39 YYttrium? 183.84 1.0079 88.906 Mihin voin työllistyä? kemistit sijoittuvat työelämässä yleensä asiantuntija- ja esimiestehtäviin: tutkimus, tuote- ja prosessikehitys, laaduntarkkailu,
OPEN YOUR MIND LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO
OPEN YOUR MIND LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO 2 RATKAISUKESKEINEN YLIOPISTO ETSIMME VASTAUKSIA AVAINKYSYMYKSIIN Poltammeko kaiken loppuun? Hautaammeko tulevaisuutemme jätteiden mukana? Jätämmekö ihmiskunnan
Vesi- ja Ympäristötekniikan Tutkimusryhmä
Vesi- ja Ympäristötekniikan Tutkimusryhmä Kaivosvesiin liittyviä tutkimuksia Dr. Katharina Palmer (katharina.palmer@oulu.fi) Yleistä: Tutkimusrymä Henkilökunta ~30 työntekijää 2 professoria (Björn Klöve,
Yksityisen sektorin rooli kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi kansanvälisesti
Yksityisen sektorin rooli kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi kansanvälisesti Vesikysymykset kansainvälisessä luonnonvarapolitiikassa Kaj Jansson Maa- ja metsätalousministeriö/luonnonvarasto
Smart Mine Water Treatment System SEEWAY Tekes/Greenmining -programme project 2013-2015. Janne Kankkunen Geological Survey of Finland/Kuopio
Smart Mine Water Treatment System SEEWAY Tekes/Greenmining -programme project 2013-2015 Janne Kankkunen Geological Survey of Finland/Kuopio Osaamisverkosto vesiturvallisuuden kokonaisratkaisuissa Kuopiossa
Sellutehdas biojalostamona Jukka Kilpeläinen, tutkimus- ja kehitysjohtaja, Stora Enso Oyj 28.11.2007 Biotekniikka kansaa palvelemaan yleisötilaisuus
Sellutehdas biojalostamona Jukka Kilpeläinen, tutkimus- ja kehitysjohtaja, Stora Enso Oyj 28.11.2007 Biotekniikka kansaa palvelemaan yleisötilaisuus Porthaniassa Sellutehdas biojalostamona Tausta Sellu-
Kaivannaisjätteiden hallintamenetelmät (KaiHaME)
Kaivannaisjätteiden hallintamenetelmät (KaiHaME) Yhteenveto projektin päätuloksista 18.4.2018 KaiHaMe-projektin loppuseminaari Kaivainnaisjätteiden optimointi ja hallinta Toimintamalli kaivannaisjätteiden
Vesihuoltolaitos ympäristön suojelijana uusien haasteiden edessä
Vesihuoltolaitos ympäristön suojelijana uusien haasteiden edessä Prof. Riku Vahala, Aalto-yliopisto Tall Ships Race Kotkan meripäivät 2017 Meripäiväseminaari 14.7.2017 Aalto-yliopiston vesi- ja ympäristötekniikan
SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy
SmartChemistryPark Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy Varsinais-Suomessa on laajasti kemian osaamista jolla voidaan vastata moneen tulevaisuuden yhteiskunnalliseen haasteeseen MATERIAALI- VIRTOJEN
Kokkolan seudun osaamiskeskuksen tulosseminaari 2010
Kokkolan seudun osaamiskeskuksen tulosseminaari 2010 1 Tampereen teknillinen yliopisto / Materiaaliopin laitos / Muovi- ja elastomeeritekniikka / Kokkola Alueellinen tutkimusjohtaja Mirja Andersson Esityksen
Älykäs erikoistuminen. Kristiina Heiniemi-Pulkkinen
Älykäs erikoistuminen Kristiina Heiniemi-Pulkkinen 9.6.2015 Miksi? Perimmäisenä ajatuksena on EU rahoituksesta saatavan hyödyn kasvattaminen; kullakin alueella on omat vahvuutensa ja päällekkäisen työn
Tuhkasta uutta liiketoimintaa (TUULI)
Tuhkasta uutta liiketoimintaa (TUULI) Anne Marttila 14.6.2013 Taustaa Monien tuhkien (erityisesti seostuhkien ja biopohjaisten tuhkien) hyödyntämismahdollisuudet ovat nykyisin esimerkiksi haittaainepitoisuuksien
TÄUBLER OY. Vuorimiehenkatu Helsinki Finland. Puh: Fax:
TÄUBLER OY Vuorimiehenkatu 21 00140 Helsinki Finland Puh: 09-175 491 Fax: 09-175 735 TÄUBLER OY Perustettu vuonna 1990 Itsenäinen suomalainen yritys Myy ja markkinoi edustamiaan tuotteita; SIEMENS H+H
Kaivosten Ympäristöhaitat Vesistöille and Niiden Teknologiset Ratkaisut. Professori Simo O. Pehkonen Ympäristötieteiden Laitos UEF (Kuopio)
Kaivosten Ympäristöhaitat Vesistöille and Niiden Teknologiset Ratkaisut Professori Simo O. Pehkonen Ympäristötieteiden Laitos UEF (Kuopio) Taustaa Taustaa Elohopea Riski Talvivaaran pohjavesituloksia,
17VV VV 01021
Pvm: 4.5.2017 1/5 Boliden Kevitsa Mining Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA Tutkimuksen nimi: Kevitsan vesistötarkkailu 2017, huhtikuu Näytteenottopvm: 4.4.2017 Näyte saapui: 6.4.2017 Näytteenottaja: Mika
ERIKOISTAPAUKSET VEDEN KÄSITTELYYN SIVUTUOTTEISTA TEHDYILLÄ RAKEILLA,
ERIKOISTAPAUKSET VEDEN KÄSITTELYYN SIVUTUOTTEISTA TEHDYILLÄ RAKEILLA, Kuokkanen, T., Kuokkanen, V., Rämö, J. Rakeistettujen materiaalien ominaisuuksia Kalsiumkarbonaatti, tuhka, verkkosilikaattipohjainen
Resurssikontilla ravinteita ja vettä uudelleen käyttöön
Resurssikontilla ravinteita ja vettä uudelleen käyttöön YM, Tuloskiertue, Joensuu 30.1.2019 Hanna Kyllönen, Antti Grönroos, Juha Heikkinen, Tommi Kaartinen, Lotta Sorsamäki and Mona Arnold 29.1.2019 VTT
Kosteikot kaivosvesien puhdistuksessa Maailman vesipäiväseminaari 2018
Kosteikot kaivosvesien puhdistuksessa Maailman vesipäiväseminaari 2018 Anna-Kaisa Ronkanen, Heini Postila, Uzair Khan, Katharina Kujala Vesi- ja ympäristötekniikan tutkimusyksikkö Oulun yliopisto SISÄLTÖ
Miten ymmärtää puubiomassan kaasutusta paremmin? - Hiilen kaasutusmallin kehittäminen
Miten ymmärtää puubiomassan kaasutusta paremmin? - Hiilen kaasutusmallin kehittäminen How to Improve Understanding of Gasification of Woody Biomass? - Development of the Carbon Gasification Model Researcher
Liikenteen biopolttoaineet
Liikenteen biopolttoaineet Jäte- ja tähdepohjaisen uusiutuvan dieselin ilmastohyödyt Pekka Tuovinen Using advanced refinery technologies 3 15 November 2018 Uusiutuvat tuotteet TUOTANTOKAPASITEETTI: 2,7
AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY
T032/M27/2019 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(5) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY WATER AND ENVIRONMENT RESEARCH OF SAIMAA Tunnus Code
AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY EUROFINS LABTIUM OY
T025/A33/2018 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(10) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY EUROFINS LABTIUM OY Tunnus Code Laboratorio Laboratory Osoite Address www www T025 n laboratorio
Materiaaliviisaus on tuotekehityksen uusi MUST
Materiaaliviisaus on tuotekehityksen uusi MUST Löydä uutta bisnestä pääse kiertotalouden vauhtiin 1.11.2018 Mervi Matilainen Apila Group Oy Ab @Apilagroup #materialswisdom #materiaaliviisaus Käyttö Talouden
Yleisesittely kiertotaloudesta
VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Yleisesittely kiertotaloudesta Alihankintamessut 2015 Dr. Päivi Kivikytö-Reponen Miksi kiertotalous? Voiko nykyinen ylikulutus jatkua? Tänävuonna torstaina
Influence of nano-sized catalysts on pyrolysis of plastic waste (PYROL) Tausta
Influence of nano-sized catalysts on pyrolysis of plastic waste (PYROL) Tausta Polymeerien (muovijäte ym.) hajottaminen katalyyttisen pyrolyysin avulla oligomeereiksi pyrolyysituotteiden hyödyntäminen
AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY
T032/M24/2016 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(5) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY WATER AND ENVIRONMENT RESEARCH OF SAIMAA Tunnus Code
Metsäbiojalostamot. Energia-lehti 7/2006: "Biojalostamo pelastaa" "Kaasutuksessa muhii miljardibisnes" Metsätehon seminaari Helsinki, 17.3.
Metsäbiojalostamot Energia-lehti 7/2006: "Biojalostamo pelastaa" "Kaasutuksessa muhii miljardibisnes" Metsätehon seminaari Helsinki, 17.3.2009 Klaus Niemelä 1 Metsäbiojalostamoista Mistä oikein on kysymys
Uusiutuvan energian tuotanto haasteet ja mahdollisuudet. Ulla Lassi
Uusiutuvan energian tuotanto haasteet ja mahdollisuudet Ulla Lassi EnePro seminaari 3.6.2009 Aurinkoenergian hyödyntäminen Auringonvalo Energian talteenotto, sähkö BIOENERGIA Bioenergiaraaka-aineet
Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT
Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT 2 Maapallo kohtaa haasteet - kestävän kehityksen avaimet Vähähiilisyys Niukkaresurssisuus Puhtaat
Biomassan käyttömahdollisuudet
Biomassan käyttömahdollisuudet Dr Jyri Maunuksela, Senior Scientist (Chemistry, Energy and Biotechnology) +358 29 53 222 20 or +358 400 74 34 94 Industrial Symbiosis, Circular Economy and Energy Bio-based
AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY
T013 Liite 1.03 / Appendix 1.03 Sivu / Page 1(8) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY TYÖTERVEYSLAITOS, ASIAKASRATKAISUT FINNISH INSTITUTE OF OCCUPATIONAL HEALTH, CLIENT SERVICES
17VV VV Veden lämpötila 14,2 12,7 14,2 13,9 C Esikäsittely, suodatus (0,45 µm) ok ok ok ok L. ph 7,1 6,9 7,1 7,1 RA2000¹ L
1/5 Boliden Kevitsa Mining Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA Tutkimuksen nimi: Kevitsan vesistötarkkailu 2017, elokuu Näytteenottopvm: 22.8.2017 Näyte saapui: 23.8.2017 Näytteenottaja: Eerikki Tervo Analysointi
Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma 18.11.2014 Biotalous tehdään yhteistyöllä. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö
Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma Biotalous tehdään yhteistyöllä Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Aiheet: 1. Biotalous ja hyvinvointi 2. Biotalous ja yhteistyö
Ainevirta analyysi, esimerkkinä ravinteet jätevirroissa
Ainevirta analyysi, esimerkkinä ravinteet jätevirroissa Laura Sokka 14.10.2003 Helsingin yliopisto Limnologian ja ympäristönsuojelun laitos Ainevirta analyysi (substance flow analysis, SFA) Perustuu aineen
KE1 - Kemiaa kaikkialla on pakollinen kurssi, joka on päästävä läpi lukion läpäisemiseksi
KE1 - Kemiaa kaikkialla on pakollinen kurssi, joka on päästävä läpi lukion läpäisemiseksi Kurssin tavoitteena on, että opiskelija saa kokemuksia kemiasta kehittää valmiuksia osallistua kemiaan liittyvään
ELEKTROKOAGULAATION (EC) HYÖDYNTÄMINEN RAVINTEIDEN TALTEENOTOSSA
ELEKTROKOAGULAATION (EC) HYÖDYNTÄMINEN RAVINTEIDEN TALTEENOTOSSA ESITYKSEN RAKENNE Elektrokoagulaatio (EC) Teoriaa EC-kokeet ja niiden tulokset Demonstraatiovideo turvesuovesien EC-käsittelystä Yhteenveto
Fimecc Tutkimusta yritysten lähtökohdista Miten mukaan? Fimecc, CTO Seppo Tikkanen
Fimecc Tutkimusta yritysten lähtökohdista Miten mukaan? Fimecc, CTO Seppo Tikkanen Fimecc Oy FIMECC Oy on metallituotteet ja koneenrakennusalan strategisen huippuosaamisen keskittymä. Tehtävänä on valmistella
Biometaanin tuotannon ja käytön ympäristövaikutusten arviointi
From Waste to Traffic Fuel W-Fuel Biometaanin tuotannon ja käytön ympäristövaikutusten arviointi 12.3.2012 Kaisa Manninen MTT Sisältö Laskentaperiaatteet Perus- ja metaaniskenaario Laskennan taustaa Tulokset
Talousnäkökulmia jatkuvapeitteiseen metsänhoitoon
Talousnäkökulmia jatkuvapeitteiseen metsänhoitoon Janne Rämö Metsätieteiden laitos, Helsingin yliopisto Taloudellis-ekologinen optimointi -tutkimusryhmä (prof. Tahvonen, Assmuth, Parkatti, Pekkarinen,
Uutta liiketoimintaa jätteestä tuhkien modifiointi ja geopolymerisointi
Uutta liiketoimintaa jätteestä tuhkien modifiointi ja geopolymerisointi Tuhkasta timantteja Liiketoimintaa teollisista sivutuotteista ja puhtaasta energiasta Peittoon kierrätyspuisto -hanke Yyterin kylpylähotelli,
Etanolin tuotanto teollisuuden sivuvirroista ja biojätteistä. Kiertokapula juhlaseminaari St1Biofuels / Mika Anttonen 16.05.2013
Etanolin tuotanto teollisuuden sivuvirroista ja biojätteistä Kiertokapula juhlaseminaari St1Biofuels / Mika Anttonen 16.05.2013 Globaali energiahaaste Maailma vuonna 2030... Source: BP 2012, Energy Outlook
Kuusakoski Oy:n rengasrouheen kaatopaikkakelpoisuus.
Kuusakoski Oy:n rengasrouheen kaatopaikkakelpoisuus. 2012 Envitop Oy Riihitie 5, 90240 Oulu Tel: 08375046 etunimi.sukunimi@envitop.com www.envitop.com 2/5 KUUSAKOSKI OY Janne Huovinen Oulu 1 Tausta Valtioneuvoston
HARVINAISTEN MAAMETALLIVARANTOJEN TALTEENOTTOMENETELMÄT!
UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ HARVINAISTEN MAAMETALLIVARANTOJEN TALTEENOTTOMENETELMÄT Ari Väisänen 5.10.2016 TUTKIMUSRYHMÄMME HANKKEITA n Harvinaisten maametallien talteenotto puun- ja turpeenpolton tuhkasta