Syömishäiriö ja lihavuus

Transkriptio

1 Jäsen ja tiedotuslehti 1/2014 Syömishäiriö ja lihavuus Rohkeus ei ole sitä, että ei pelkää, vaan sitä että menee ja tekee, vaikka pelkää. Jos lapsen ylipainoon ei pystytä puuttumaan kunnolla ja vanhempien tuen avulla, niin sitten on parempi olla puuttumatta. Minä en ole outo, minä sairastan syömishäiriötä. Ihmiset eivät ikään kuin voi uskoa, että lihava voisi olla terve, ongelmaton ja onnellinen. *LIHAVUUSLEIKKAUS *BED *LASTEN LIHAVUUS *VERTAISTUKI *TUTKIMU

2 Tervehdys puheenjohtajalta Haastan sinut Laiha on kaunis! Tämä oli yksi päässäni pyörineistä ajatuksista pitkän ja sitkeän syömishäiriösairauteni aikana. Laihuuden eteen olin valmis rääkkäämään itseni hengiltä. Parannuttuani katselen tuota elämääni määritellyttä lausetta sekä surullisena että helpottuneena. Surullisena siksi, että tiedän syömishäiriötä sairastavien kuulevan nuo sanat päässään ja arvottavan itsensä painon mukaan. Helpottuneena siksi, että minulle tuolla lauseella ei ole enää merkitystä. Tiedän, että ihminen on hyvin paljon muutakin kuin paino tai ulkonäkö. Kunpa voisimme olla hieman armollisempia itsellemme edes yhden päivän ajan. Tai vaikka edes osan siitä. Toukokuussa 6.5 vietetään kansainvälistä Älä laihduta päivää. Älä laihduta -päivän tarkoituksena on herätellä ihmisiä kyseenalaistamaan laihduttamiseen ja painoon liittyviä päähänpinttymiä ja pakkomielteitä. Toivon, että edes yhtenä päivänä vuodessa jokainen voi ja saa hyväksyä kehonsa sellaisena kuin se on. Älä laihduta päivä viestii, että ihminen voi elää terveellisesti ja olla terve koosta riippumatta. Älä laihduta - päivänä muistetaan myös syömishäiriöön sairastuneita. Kiitos kaikille, jotka olette tehneet mahdolliseksi sen, että vietämme tänä vuonna liiton 10- vuotisjuhlavuotta. Kiitos myös kaikille vuosikokousedustajille osoittamastanne luottamuksesta, että valitsitte minut liiton puheenjohtajaksi seuraavalle kaudelle. Vuosikokouksessa haastoin jokaista paikalla ollutta hankkimaan vuoden aikana ainakin yhden uuden jäsenen. Tavoitteenamme on vihdoin rikkoa 600 jäsenen raja. Laajennan tätä kutsua hieman. Haastan myös sinut hyvä SYLILLISEN lukija hankkimaan vuoden aikana yhden uuden jäsenen. Tai jos et vielä itse ole jäsen lähimmässä yhdistyksessä, niin liity nyt. Liittymällä jäseneksi tuet arvokasta työtä syömishäiriötä sairastavien ja heidän läheistensä hyväksi. TUU SYLIIN! Eija Eija Salo-Rankila, puheenjohtaja pj@syomishairioliitto.fi, Liity jäseneksi! Sivu 2 SYLILLINEN 1/2014

3 SISÄLTÖ Tervehdys puheenjohtajalta 2 Toiminnanjohtajalta 4 Yhteystiedot 4 Ilmoitukset 5 Hyvinvointia joka koossa Syömishäiriöliiton kolumni 6 Vuoristoradalla aina liian suuri itselleni Kokemuspuheenvuoro 8 Lasten ylipainoon puuttuminen Asiantuntijapuheenvuoro 10 Irti ahminnasta itsehoito-ohjelma Asiantuntijahaastattelu 12 ISO kirja lihavuudesta. Kirjailijahaastattelu 16 Ryhmiä BED:tä sairastaville ja ahmimiselle oireileville 19 Painonhallintakäyttäytyminen ja painonmuutos suomalaisilla nuorilla aikuisilla 21 Puheella vai puukolla? Asiantuntijapuheenvuoro 22 Jäsenyhdistysten terveiset 24 Muistitaulu - ajankohtaisuuksia 26 SYLILLINEN Syömishäiriöliitto-SYLI ry:n jäsen ja tiedotuslehti Päätoimittaja Marja-Leena Laiho-Lehto Toimitus Tea Viljanen Kannen kuva: Jenni Littow Kuvat: Annakaisa Vääräniemi, Jenni Littow ja Heini Laukkanen sekä kirjoittajien omat kuvat Osoitteenmuutokset, peruutukset puh , info@syomishairioliitto.fi Ilmoitukset ja ilmoitushinnat ilmoitukset@syomishairioliitto.fi. SYLILLINEN on Syömishäiriöliitto-SYLI ry:n julkaisema tiedotus ja jäsenlehti. SYLILLINEN toimitetaan kaikille liiton jäsenyhdistyksiin kuuluville henkilö ja yhteisöjäsenille. SYLILLINEN toimii tiedotuskanavana myös yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille. SYLILLINEN 1/2014 on sähköinen julkaisu. Sivu 3 SYLILLINEN 1/2014

4 toiminnanjohtajalta neuvontapuhelin maanantaisin klo 9-15 YHTEYSTIEDOT Syömishäiriöliitto-SYLI ry Keskustoimisto Yliopistonkatu 16 B b Turku info@syomishairioliitto.fi p Toiminnanjohtaja Marja-Leena Laiho-Lehto Talouspäällikkö Raili Willberg Viestintävastaava Tea Viljanen Jäsensihteeri Liisa Lindström Aluetoimisto, Oulu Isokatu Oulu Aluepäällikkö Tanja Tiainen p Toimintakeskus, Tampere Aleksanterinkatu 22 C 35 Toiminnanohjaaja Ritva Näräkkä Haaveita Kirjoitin helmikuussa, että huhtikuussa toteutuu pitkäaikainen haave tutustumismatkasta Tukholmaan. Tarkoituksemme oli lähteä matkalle yhdessä liiton ja yhdistysten toimijoiden sekä yhdistysten jäsenten kanssa. Mutta niin vain kävi, että haave ei sittenkään vielä toteutunut. Uutena tavoitteena on, että matka toteutuu syyskuussa. Jotta haave voi toteutua, tarvitsemme vähintään 20 matkaajaa. Ohjelma pidetään pääsääntöisesti samana kuin mikä peruuntuneelle matkalle oli suunniteltu. Huomioimme kuitenkin myös sen, että Tukholmassa kokoontuu Pohjoismainen syömishäiriökonferenssi samanaikaisesti matkamme kanssa. Tutustumismatkan ohjelma päivittyy kotisivulle heti kun saamme sen viimeisteltyä. Syyskuussa, ensimmäisellä viikolla, toteutuu myös läheisille tarkoitettu loma Pieksämäellä, mikäli hakijoita on riittävästi. Toivon, että läheiset rohkeasti lähettävät hakemuksia Hyvinvointilomat ry:lle toukokuun puoliväliin mennessä. Hakemuslomake on lähetetty jokaiselle jäsenrekisterissä olevalle läheiselle Älä laihduta päivän kortin ja rintamerkin mukana maalis-huhtikuun vaihteessa. Lomalle hakevan läheisen ei tarvitse olla jäsen, joten lomakkeita kannattaa jakaa kaikissa vertaistukiryhmissä ja muissa tilaisuuksissa, joissa läheiset käyvät. Vaatii uskallusta irrottautua perheestä, mutta niille, jotka vuosia sitten toteutuneille lomille ovat uskaltautuneet, kokemus on ollut tärkeä ja antanut hengähdystauon arjen haasteisiin. Vuosikokouspäivänä 5.4.Turussa näkyi paljon uusia kasvoja, innokkaita nykyisiä ja tulevia päättäjiä sekä vanhoja konkareita, perustajajäseniä. On erittäin hienoa, että toinen sukupolvi toimijoita tulee mukaan: äitien jälkeen tyttäret jatkavat työtä osallistuen ja ottaen vastuuta toiminnasta. Kiitos kaikille aktiivisesta osallistumisesta! Kevätterveisin, Mallu Marja-Leena Laiho-Lehto, toiminnanjohtaja marja-leena.laiho-lehto@syomishairioliitto.fi Sivu 4 SYLILLINEN 1/2014

5 Hyvä sairaanhoitopiirin tai kaupungin mielenterveyspalvelujen edustaja! Syömishäiriöliitto-SYLI ry tarjoaa sairaanhoitopiireille ja kaupunkien mielenterveyspalveluille Ensitietoryhmä syömishäiriöön sairastuneiden vanhemmille* Vanhempien jaksaminen on tärkeää hoidon onnistumisen kannalta Ryhmässä vanhemmilla on mahdollisuus keskustella yleisemmin esille tulevista kysymyksistä turvallisessa ympäristössä. Ryhmä tarjoaa vanhemmille tietoa, tukea ja työvälineitä selviytyä arjessa Ryhmän hinta 610 euroa + ryhmää ohjaavan liiton työntekijän matkakulut sekä kokemusasiatuntijan matkakulut. Hintaan sisältyy ilmoittautumisten vastaanotto, ryhmän ohjaaminen ja materiaalit sekä palautteiden koonti. Lisätietoja: tea.viljanen@syomishairioliitto.fi, *Vanhempien mielestä parasta ryhmässä ensitietoryhmässä Avoin keskustelu Vertaisuus Paikka kysyä, jakaa, oppia Konkretia Oivallus, että omasta jaksamisesta pitää huolehtia Ajatus siitä, että Me selviämme kyllä Tue Syömishäiriöliittoa mainostamalla! Osallistu terveemmän ja omannäköisemmän yhteiskunnan rakentamiseen. Nettisivuilla Internet -sivuillamme tavoitat noin henkilöä kuukaudessa. Mainoshinnat nettisivuilla: Minibanner, 200 /kk, Koko: 178 x 58 pikseliä; Minitaulu, 400 /kk, Koko: 178 x 129 pikseliä Suurtaulu, 600 /kk, Koko: 178 x 288 pikseliä; Jättitaulu, 1400 /kk Koko: 178 x 572 pikseliä SYLILLISESSÄ SYLILLINEN on sähköinen lehti, jota julkaistaan 2-3 kertaa vuodessa. SYLILLINEN toimii paitsi jäsenlehtenä myös tiedotuskanavana sidosryhmille. Sidosryhmämme koostuvat mm. hoitavien tahojen edustajista sekä järjestö ja liikunta-alan toimijoista. SYLILLINEN on luettavissa koti ja facebook sivuillamme. Kaikki SY- LILLISEN numerot löytyvät arkistoituna sivultamme. Mainoshinnat SYLILLISESSÄ 1/1 sivu, 500 euroa, Leveys: 210 mm, korkeus: 280 mm; 1/2 sivu, pystymainos, 250 euroa, Leveys: 85 mm, korkeus: 235 mm 1/2 sivu, vaakamainos, 250 euroa, Leveys: 175 mm, korkeus: 115 mm 1/4 sivu, pystymainos, 125 euroa, Leveys: 85 mm, korkeus: 115 mm 1/4 sivu, vaakamainos, 125 euroa, Leveys: 175 mm, korkeus: 55 mm Lisätiedot: ilmoitukset(at)syomishairioliitto.fi, Sivu 5 SYLILLINEN 1/2014

6 Tanja Tiainen, Syömishäiriöliitto-SYLI ry Hyvinvointia joka koossa O len tehnyt syömishäiriötyötä reilun kuuden vuoden ajan. Edelleenkin työkenttä haastaa moniulotteisuudellaan. Olen vuosien mittaan kehittynyt syömishäiriö- ja järjestöasiantuntijaksi, mielenterveyskentän tuntijaksi sekä lihavuus-/laihdutusilmiön havainnoitsijaksi. Lihavuus- ja laihdutuskeskustelussa olen ottanut kyseenalaistavan katsantokannan äänitorven roolin. Tekemistä siis riittää. Syömishäiriöliitto on huolestunut puuttumistavoista ja niiden yhteydestä syömishäiriöiden puhkeamiseen. Meihin ottaa yhteyttä sairastuneiden läheisiä, jotka kertovat valitettavan usein, että lapsi alkoi laihduttaa tai kiinnittää huomiota syömiseensä kouluterveydenhoitajan aloitteesta. Olemme myös törmänneet sellai- Miksi liitto ottaa kantaa lihavuus- ja laihdutuskeskusteluun? Pääosin sen vuoksi, että aihe liittyy hyvin vahvasti syömishäiriöihin ja toisaalta sen vuoksi, ettei sitä kovin moni muukaan tee. Syömishäiriötä sairastaville on välillä vaikea realisoida sitä, mikä on normaalia ja mikä epänormaalia syömis- ja liikuntakäyttäytymistä, kun elämme keskellä laihuutta ihannoivaa yhteiskuntaa. Laihdutus- ja lihavuuskeskustelu on lähes aina läsnä silloin, kun puhutaan syömishäiriöistä, esimerkiksi luennoilla, koulutuksissa ja erilaisissa liiton ja yhdistysten ryhmissä. Liitto on viimeaikoina saanut pyyntöjä ottaa kantaa lasten ja nuorten ylipainoon ja siihen, miten lasten ja nuorten ylipainoon puututaan. Liitto otti jokin aika sitten kantaa myös kansalliseen lihavuusohjelmaan (kirjelmä THL:n Kansallista lihavuusohjelmaa koordinoiville löytyy täältä: sylillinen/sylillinen_ pdf). Huoli puuttumistavoista. Lasten ylipainoon on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota viime vuosien aikana. Tavoitteena on torjua aikuisiän lihavuutta. Annakaisa Vääräniemi Sivu 6 SYLILLINEN 1/2014

7 seen asenteeseen, että kouluterveydenhuollon mielestä ylipaino on jopa pahempi asia kuin syömishäiriö. Ympäristön paineesta johtuu, että yhä nuoremmat ja nuoremmat lapset laihduttavat. Se ei ole ihme, kun ympärillä oleva viesti on, että mitä tahansa muuta, kunhan et ole lihava. Kaikkien lasten oikeuksia. Eri kohderyhmille pidettyjen luentojen yhteydessä kysyn usein, että miksi vain ylipainoisia lapsia kannustetaan liikkumaan ja syömään säännöllisesti ja monipuolisesti? Eivätkö ne ole kaikkien lasten oikeuksia? Näillä asioilla ei pitäisi olla mitään tekemistä painon tai koon kanssa. Esittämieni kysymysten tarkoituksena on haastaa ajattelemaan toisesta näkökulmasta. Syömishäiriöliiton mielestä kaikille lapsille ja nuorille pitäisi antaa painosta riippumatonta elämäntapaohjeistusta. Jokaisen tulisi syödä monipuolisesti ja liikkua riittävästi. Miksi lapsen tulisi kokea, että hän on erilainen kun vain hänelle annetaan ohjeistuksia? Tai miksi lapsen pitäisi tuntea, että hän on vääränkokoinen? Eikö ole jo viitteitä monien vuosikymmenien ajalta, että syyllistäminen ja painoon keskittyminen eivät edesauta terveellisten elämäntapojen toteuttamista edes aikuisilla saati sitten lapsilla. Osallistuin viime syksynä kollegani Ritva Näräkän kanssa Jyväskylän ammattikorkeakoulun järjestämään IIRO seminaariin. Seminaariluennoilla kävi ilmi, että lasten ja nuorten kohdalta puuttuu tutkimukset siitä, ovatko lapsuudessa ja nuoruudessa tehdyt interventiot oikeasti vähentäneet aikuisuuden lihavuutta vai ovatko ne päinvastoin lisänneet häiriintynyttä ja vinoutunutta suhtautumista ruokaan ja omaan kehoon. Lisäksi 50% ylipainoisista aikuisista on ollut normaalipainoisia lapsia. Tarkoittaa siis sitä, jos yhtään olen ymmärtänyt, että normaalipainoisista lapsista tulee yhtä suurella todennäköisyydellä ylipainoisia aikuisia kuin ylipainoisista lapsista. Hyvinvointia joka koossa. Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus tuntea olevansa ihana juuri sellaisena ja sen kokoisena kuin on. Tänä lihavuushysterian aikana sanoman eteenpäin vieminen tuntuu olevan työn ja tuskan takana. Niin kauan kuin mielletään, että laihuus/ laihduttaminen on yhtä kuin terveys/ terveellisyys, niin kauan eri tahoja tarvitaan kyseenalaistamaan tätä sanomaa. Terveys on yhtä kuin hyvinvoiva mieli hyvinvoivassa kehossa. Se ei riipu koosta. Onko pakko laihduttaa? Liiton jäsenyhdistykset ovat jo vuodesta 2008 kyseenalaistaneet laihuutta ihannoivaa kulttuuria Älä laihduta -päivän yhteydessä. Lisäksi mm. liiton Olet arvokas - projektissa ( ) luotiin Kiva keho - ryhmämalli, jossa puhutaan hyväksyvästä suhtautumisesta omaan kehoon ja kyseenalaistetaan median luomia kauneusihanteita. Nykyään Kiva keho -ryhmiä toteutetaan yhdessä Tyttöjen talojen kanssa Oulussa ja Tampereella. Tanja Tiainen, FM, aluepäällikkö. Tiainen on työskennellyt liitossa vuodesta Hänen toimipaikkansa sijaitsee Oulussa. Sivu 7 SYLILLINEN 1/2014

8 Kokemuspuheenvuoro: Kukka-Maaria Ollus Vuoristoradalla aina liian suuri itselleni S yöminen ahmintatyyppisesti ei ole nautinnollista. Se on ahdistustila, jossa syöminen pitää suorittaa loppuun. Pitää syödä niin kauan, kuin ahmittavaa on, tai siihen saakka, kunnes on "kurkkua myöten täynnä". Ahdettu. Ahmittavat määrät ovat valtavia. Kaikkea rasvaista ja sokerista. Sen jälkeen on paha olo niin fyysisesti kuin henkisestikin. Erona bulimiaan ahmintahäiriössä ahmittua ruokaa ei pyritä kompensoimaan liikunnalla tai oksentamisella. Sen pahan olon kanssa vain ollaan. Kuin kuuta taivaalta Minä olin kuulemma jo vauvana hyvä syömään. Olin kooltani aina hieman ikäisiäni pidempi ja muutenkin kookkaampi. Lapsuus oli ihan tavallinen. Meillä oli nelihenkinen perhe, joka mökkeili viikonloppuisin ja kesäisin käytiin kesälomamatkoilla. Meillä syötiin aina aika terveellisesti ja säännöllisesti. Minulle kohokohtia olivat viikonloppujen karkkipäivät ja kyläreissujen makeat tarjottavat. Naapurin kaverin luonakin saatoin käydä jääkaapilla, koska tiesin heillä olevan herkkuja. Aloitin 11 -vuotiaana koripallon, joka oli minulle hyvä harrastus pitkään. Kuuluin tiimiin. Oli säännölliset harjoitukset ja pelit. Tykkäsin liikkua ja kokeilla erilaisia lajeja. Olin hyvä liikunnassa ja paino oli normaali. Tunsin kuitenkin itseni lihavaksi ja koin, että pitäisi laihduttaa. Yritin pitää laihiksia, mutta ne eivät kestäneet kuin päivän tai kaksi. Hyvää oli saatava. - Ja se tunne, mikä siitä tuli, kun herkkuja sai. Sitä voisi verrata lapsen innostukseen, kun odottaa jotakin kuin kuuta taivaalta. Olo on innostunut, iloinen ja onnellinen. Minulla herkkujen saaminen sai aikaan nuo tunteet. En tunnistanut peilikuvaani Nuorena aikuisena koripalloharrastus loppui, tuli muutto poikaystävän luo ja aloitin lähihoitajantyöt. Liikunta loppui, epäsäännölliset työajat toivat epämääräistä syömistä. Painoa tuli useampi kymmenen kiloa aika nopeassa ajassa. Peilikuvaani en tunnistanut. Ostin vaatteeni isojen tyttöjen osastolta. Olin sulke- Jenni Littow Sivu 8 SYLILLINEN 1/2014

9 nut silmäni itseltäni. Muistan, kun silloinen ystäväni osallistui miss xl kisoihin. Olin kannustamassa häntä osakilpailuissa, kun eräs rouva tuli luokseni ja kysyi, että osallistunko minäkin. Olin pöyristynyt, enhän nyt minä kun minun ystäväni! Olin aikaisemmin ollut normaalipainoinen ja ystäväni oli aina ollut hieman ylipainoinen. Hän oli kuitenkin tyytyväinen ulkonäköönsä, osasi kantaa itsensä ylväästi ja hyväksyen. Minä en osannut, minä en halunnut olla lihava, en viihtynyt ulkokuoressani. Bulimia hiipi elämääni Käänne tapahtui, kun pääsin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Aloin syödä säännöllisemmin, harrastaa hyötyliikuntaa ja tavata ihmisiä. Laihduin hieman, mieli keveni ja olin sosiaalinen. Se meni kuitenkin yli. Tein itselleni mahdottomia suorituspäiviä. Söin vähän ja jumppasin paljon. Laihduin nopeasti. Minusta tuli ankara itselleni. Peili näytti liikaa. En saanut enää nukuttua, kun oli liikaa kierroksia. Sain lääkkeitä, mutta en halunnut syödä niitä, koska niistä tuli outo olo. Ahmin edelleen, mutta olin keksinyt oksentelun. Jälleen tuli muutto toiselle paikkakunnalle, säännöllinen työ ja menin naimisiin. Oksentelu oli jäänyt ja jollain lailla elämä oli ihan mallillaan. Kunnes aloin taas ahmia useamman kerran viikossa. Söin paljon ja salaa. Tulin raskaaksi ja painoa alkoi kertyä urakalla. Olin unohtanut itseni. Miksi? Mitä tapahtui? Painoa kertyi useampi kymmenen kiloa. Jossain vaiheessa aloitin taas laihduttamisen. Laihduinkin nopeasti kertyneet kilot pois ja paino putosi normaalipainon kohdille. Bulimia hiipi samalla takaisin elämääni. Sairastin bulimiaa salaa ympäristöltäni, tai niin ainakin kuvittelin. Sellaista elämää, jossa ruoka ei vie minua Elämäntilanteeseeni tuli taas muutos, kun muutin lapseni kanssa eri paikkakunnalle. Sairauteni oli mennyt liian pitkälle. Olin alipainon rajoilla, ahdistunut, syömisellä oireileva ihminen. Yritin jutella asioista ystävilleni, mutta en kuitenkaan kertonut heille totuutta siitä, kuinka syvällä sairaudessa elin. Vanhempani sanoivat, että olen liian laiha. En tietenkään uskonut heitä. Minä näin ja tunsin edelleen itseni liian suurena. Minulla kuitenkin oli suru siitä, etten ollut läsnä lapselleni. En halunnut olla sellainen äiti. Tapasin ihmisen, jolle uskalsin sanoa, että luulen minulla olevan ongelma. Tämä ihminen ohjasi minua ottamaan yhteyttä vertaistukihenkilöihin. Jo ensimmäisellä puhelulla tunsin suurta helpotusta, kun toisessa päässä oli ihminen, joka ymmärsi minua. Vertaistukiryhmässä sain tukea avun hakemiseen muualta. Monen yrityskerran jälkeen olen saanut apua toipumiseeni ravintoterapeutilta, pitkäjännitteisestä psykoterapiasta ja vertaistuesta. Ravitsemusterapiassa opin että ihminen tarvitsee energiaa liikkuakseen ja toipuakseen. Psykoterapiassa olen tutustunut ihmiseen (itseeni), joka ei käsittele elämäänsä ruualla. Vertaistuessa olen tavannut monta hienoa ihmistä ja elämäntarinaa. Minä olen elämässäni vasta 32 -vuotiaana ymmärtänyt, että minä en ole outo, minä sairastan syömishäiriötä. Nyt minä olen toipunut syömishäiriöstä ja olen elänyt neljä vuotta ensi kertaa elämässäni sellaista elämää, jossa ruoka ei vie minua. Olen oppinut syömään minulle sopivalla tavalla ja voin hyvin. Ja mitä tärkeintä, olen läsnä lapseni arjessa. <3 Kukka-Maaria Ollus toimii Pohjanmaan syömishäiriöperheet ry:ssä ja on kiinnostunut vertaistukitoiminnan käynnistämisestä Vaasaan. Kuva: Kukka-Maaria Ollus Sivu 9 SYLILLINEN 1/2014

10 Asiantuntijana Patrik Borg Lasten ja nuorten lihavuuteen puuttumisesta L asten ja nuorten ylipaino yleistyy, samoin tekevät syömishäiriöt. Ylipainon ja syömishäiriöiden samanaikaisessa yleistymisessä ei ole ihmeteltävää, sillä niiden takaa löytyy hyvin samankaltaisia ympäristön vaikuttajia ja ilmiöt myös ruokkivat toinen toisiaan. Lapsen ylipainon huono kohtaaminen tai ohjaus lisää syömishäiriön riskiä ja vastaavasti puutteellisesti hoidettu syömishäiriö usein johtaa erilaisten vaiheiden kautta ylipainoon. Mutta keskeistä on, että näin käy vain silloin kun hyvää apua kumpaankaan ei saada. Hyvä ohjausote ja tuki puolestaan ehkäisee molempia ongelmia. Joskus törmää siihen, että näiden kahden ongelman hoitaminen olisi jotenkin ristiriidassa toistensa kanssa ja painonhallintaohjauksen seurauksena nyt vain voi tulla syömishäiriöitä. Sananmukaisesti esimerkkinä tästä ristiriidasta olen kuullut kommentin mitään ei saisi sanoa kun heti muka pamahtaa syömishäiriö. Ikäänkuin olisi sattumanvaraista kuka reagoi painonhallintaoh- Jenni Littow jaukseen ongelmallisesti. Ei siinä paljoa sattumanvaraa ole. Jos painoon puuttumisen seuraus on syömishäiriö myöhemmin niin jotain on ohjauksessa tehty puutteellisesti tai huonosti. Ja jos annetaan hyvää ohjausta niin se nimenomaan vähentää syömishäiriön riskiä. Lisätään hyvää toimintaa Mikä sitten on hyvää puuttumista lapsen ja nuoren ylipainoon? Ensinnäkin asiasta ei puhuta ensin lapselle tai nuorelle vaan vanhemmille ja yhdessä heidän kanssaan mietitään, mikä on kodin voimavaratilanne ja miten kodin käytänteitä voitaisiin muuttaa painonhallintaa paremmin tukevaksi kyse on usein unesta, ruutuajasta, leikeistä, harrastuksista ja paremmasta syömisestä. Jos ja usein kun lapsi tulee tietoiseksi painonhallintapyrkimyksestä, niin syömisessä keskitytään parempaan ateriarytmiin ja mietitään, miten sinne saisi lisää terveellisiä aineksia, eikä sitä mitä ei pitäisi syödä. Parempi ateriarytmi ja ruokavalioon lisätyt terveellisemmät ratkaisut yhdessä muiden elintapamuutosten kanssa (liikkuminen, uni) kyllä alkavat parantaa painonhallintaa. Ja missään vaiheessa ei ole tarpeellista kehottaa syömään vähemmän tai kehottaa karkkien syömisen Sivu 10 SYLILLINEN 1/2014

11 vähentämiseen. Syömisen laskeminen tai vähentäminen ja joidenkin ruokien leimaaminen lihottaviksi, kielletyiksi tai rajoitetuiksi ei ole osa hyvää syömisen ohjausta, sillä näiden toimenpiteiden tiedetään vääristävän ruokasuhdetta ja takaiskut pian tai vuosien päästä ovat hyvin todennäköisiä. Ihannetilanteessa lapsi ei tiedä, että tarkoitus on vaikuttaa lapsen painonhallintaan. Tietysti tällainen vaivihkaisuus ei aina onnistu ja se kuvastaakin enemmän toiminnan ajatusmallia: perheen ja kodin kautta, ei lapsen kautta. Eli lisätään hyvää toimintaa, eikä painoteta mitä ei pitäisi tehdä. Toimitaan vanhempien kautta ja vältetään tiukkoja toimintatapoja, jotka voivat leimata nuorta tai leimata mukavat ja terveelliset elintavat ikäviksi ja epäterveelliseksi. Missään nimessä lapselle ja nuorelle ei anneta ohjeita syömisen vähentämiseen tai joidenkin ruokien välttämiseen tällaiset ohjeet ovat toimineet surkeasti aikuisten pysyvän painonhallinnan apuna ja ne toimivat surkeasti lapsilla. Yllä olevat hoitolinjaukset ovat nimenomaan lasten lihavuuden Käypä Hoito suositusten mukaisia. Puututaan kunnolla tai ei ollenkaan Arjessa on tietysti kiireitä, vanhemmat eivät aina innostu asiasta ja kaikenlaisia muitakin haasteita riittää. Jos lapsen ylipainoon ei pystytä puuttumaan kunnolla ja vanhempien tuen avulla, niin sitten on parempi olla puuttumatta lainkaan kuin heittää jotain parahultaisia kommentteja karkeista ja syömisen määrästä. Tai kuten surullisesti olen kuullut, niin pahimmillaan lapselle jaettavalla materiaalilla ruokien kaloreista. Lasten ylipaino on ongelma, mutta häiriintynyt syöminen on yksilötasolla huomattavasti enemmän elämänlaatua heikentävä ongelma, joten hinnalla millä hyvänsä painonhallintaohjausta ei voi antaa. Lasten ylipaino on ongelma, mutta häiriintynyt syöminen on yksilötasolla huomattavasti enemmän elämänlaatua heikentävä ongelma, joten hinnalla millä hyvänsä painonhallintaohjausta ei voi antaa. Oma suhde ylipainoisuuteen Ja sitten jäljellä on vielä se, miten puhutaan. Se on kaikki kaikessa. Jokainen voi varmasti opetella puhumaan empaattisemmin ja taitavammin kannustamisen parantamiseksi ja syyllistämisen vähentämiseksi. Ja kannatan sitä lämpimästi. Mutta kehotan myös miettimään omaa suhdetta ylipainoisuuteen? Koetko ylipainon jonkin luonteenheikkoutena? Onko ylipainoinen itse syypää ylipainoonsa, entä ylipainoinen lapsi? Jos vastaus on kyllä, niin ehkä ei kannata antaa painonhallintaohjeita lapselle. Jos ohjausta antaa henkilö, joka kokee että ylipainoisuudessa on kysymys jonkun saamattomuudesta, itsekurin puutteesta tai muista luonteenpirteistä, niin tämä syyllistävä sävy tulee ohjauksessa esiin ennemmin tai myöhemmin ja heijastuu lasten ja nuorten ongelmallisina reaktioina. Kukaan tuntemani kokeneempi painonhallinnan asiantuntija ei pidä ylipainoa luonnekysymyksenä tai joidenkin heikkoutena. Kyse on ihmisten taustoista. Jokainen sinäkin - voisi olla ylipainoinen, mutta joidenkin taustatekijät tukevat painonhallintaa paremmin kuin toisten. Lapsilla nämä taustatekijät ovat pitkälti perheessä ja kavereissa ja heidän vaikutuksessaan jaksamiseen, elämänlaatuun, liikkumiseen ja syömiseen. Ja ratkaisu on pohtia perheen käytäntöjä, eikä yrittää muuttaa vain lapsen tai nuoren toimintaa. Kun syömisestä ja liikkumisesta keskusteleminen sopivasti oivalletaan, niin elintapojenohjaus on sekä ylipainon hoitoa, elämänlaadun parannusta ja syömishäiriöiden ehkäisyä. Kyse on lähinnä siitä, ketä ohjataan, milloin ja miten. Se voidaan tehdä hyvin tai siten, että nuoren syömisen ongelmat vain kasvavat. Patrik Borg on ravitsemustieteilijä, painonhallintatutkija ja käytännön työn tekijä. Kuva: Patrik Borg

12 Haastateltavana psykologi Katarina Meskanen Irti ahminnasta itsehoito-ohjelma ensiapupaketti ahmimiseen HUS:n Mielenterveystalo sivustolta löytyy Irti ahminnasta itsehoito-ohjelma, joka perustuu samannimiseen kirjaan (Keski-Rahkonen, Meskanen, Nalbantoglu Duodecim). Irti ahminnasta sivustolla on ollut reilun vuoden aikana yli käyntiä. Palvelu on saatavilla myös ruotsinkielellä. Haastattelimme psykologi Katarina Meskasta, joka on ollut kirjoittamassa sekä kirjaa että tuottamassa sisältöä itsehoito-ohjelmaan. Kenelle sivusto on tarkoitettu? HUS Mielenterveystalon Irti ahminnasta itsehoito-osio on matalan kynnyksen itsehoitoportaali. Sivusto on tarkoitettu ihan kenelle tahansa jota ongelmallinen suhde ruokaan jollain tavalla koskettaa. Erityisesti itsehoito-ohjelma on suunnattu sellaiselle, joka painiskelee toistuvan ahmimisen kanssa: jos toistuva ahmiminen ja ruoan pakonomainen ajattelu hallitsee elämää, jos ruoka on rakas vihollinen ja paras kaveri, jos tunnistaa taipumuksen tunnesyömiseen ja itsensä lohduttamiseen ruoalla, jos syömisen hallinta lipsuu toistuvasti ja tuntee siitä häpeää tai itseinhoa, jos painonhallinta on karannut salakavalasti käsistä - siinä muutamia syitä tutustua itsehoito-ohjelmaan. Paitsi ahmijoille itselleen, itsehoito-ohjelman olemassaolosta on hyötyä myös syömishäiriös- tä kärsivien omaisille ja läheisille sekä terveydenhuollon ammattilaisille esimerkiksi työterveyshuollossa ja terveyskeskuksissa. Irti ahminnasta itsehoito-ohjelma on ensimmäinen suomeksi tehty ahminnan itsehoitoohjelma. Itsehoito-ohjelmia ja -oppaita on Yhdysvalloissa valtavan paljon, mutta suomeksi tämän kaltaista materiaalia ei ole ollut tarjolla. Laihdutusoppaita löytyy totta kai, mutta ongelmahan ei ole laihduttaminen tai painonhallinta sellaisenaan - vaan ahminta ja sen taustalla vaikuttavat syyt. Millaista palautetta sivusto on saanut? Sivuston on ollut käytössä vuoden verran. Sivusto valmistui samoihin aikoihin kun Irti ahminnasta -kirja ilmestyi. Halusimme tuoda kevennetyn version kirjasta kaikkien saatavil- Annakaisa Vääräniemi Sivu 12 SYLILLINEN 1/2014

13 le ja toisaalta rakentaa kirjan ympärille konkreettisia, ohjattuja harjoituksia, joilla voi syventää kirjan kanssa työskentelemistä. Palaute on ollut ainakin toistaiseksi hurjan positiivista. Nyt kun vihdoin on olemassa itsehoito-opas suomen kielellä, se on otettu tosi lämpimästi vastaan. Se, että ohjelma on netissä tarjolla ilmaiseksi harjoituksineen päivineen, on ollut pelkkää plussaa. Sekä ammattilaiset että potilaat ovat kiitelleet kirjaa ja nettiohjelmaa helposti lähestyttäväksi ja käytännönläheiseksi. Se on tarpeeksi monipuolinen erilaisiin tilanteisiin, erilaisille ihmisille, erilaisiin ongelmiin. Moni kuvaa käyttäneensä kirjaa yleisemminkin elämäntaidon oppaana, siinähän on paljon mm. mindfulness-ohjausta, asiaa itsetunnosta, liikunnasta, tunnetaidoista, jne. Kirjaa on myös kehuttu kauniiksi ja visuaalisesti houkuttelevaksi, kiitos upeiden kuviensa, joita jaksaa tutkiskella. Nettiohjelma on kerännyt kiitosta siitä, että se on helposti saatavilla, eikä se ole aikaan tai paikkaan sidottu. Ihan koska tahansa voi toteuttaa ohjatusti rentousharjoituksia tai tietoisen syömisen harjoituksia. Ja koska tahansa voi palata uudestaan tekemään harjoituksia, kertaamaan myötätuntoharjoituksia, harjoittelemaan ohjatusti rentoutumista. Käytännön harjoitukset ovat tuoneet monille konkreettisia ahaa-elämyksiä. Esim. mindfulness -harjoitukset eivät usein aukea, ellei niitä pääse kokeilemaan ensin ohjatusti. Tämä on ollut meidän tarkoituksemme, kun lähdimme tekemään tätä nettiportaalia käytännössä tarjota mahdollisuus omakohtaiseen kokemukseen ja oivallukseen. Halusimme kannustaa ihmisiä kokeilemaan ja tarjota vähän kättä pidempää tukea omaan kamppailuun. Yli käyntiä reilun vuoden aikana ahmimishäiriöosiossa kertoo mielestäni siitä, että itsehoito-ohjelma on löytänyt paikkansa. Palvelu on ollut varsin suosittu ja kerännyt oman asiakaskuntansa. Tiedän useita henkilöitä, jotka ovat ottaneet viikkotavoitteekseen yhden itsehoito-ohjelman askeleen kaikkine harjoituksineen. Jokainen tekee itsehoito-ohjelmasta omanlaisensa. Siitä tämänkaltainen nettiportaali on mukava siitä tekee jokainen juuri omanlaisensa, omien tarpeidensa mukaisen. Mikä on ohjelmassa on haasteellista? Ohjelma toimii parhaiten kun on aikaa ja malttia pysähdellä askeleittain, jäädä hetkeksi kuhunkin askeleeseen, tehdä harjoituksia omassa rauhassa, kuulostella omia ajatuksia ja tuntemuksia kunkin teeman ympäriltä. Itsehoito- Jatkuu... Ne tunteet! Syömishäiriöiden taustalla olevat tunnelukot ovat sitkeässä ja syvällä. Ajatusansoihinkin pääsee helpommin käsiksi kuin perustavanlaatuisiin tunnelukkoihin. Näiden lukkojen avaamiseen pitää varata aikaa ja tilaa. Tunteet ovat saattaneet muodostua niin kaukaisiksi, vieraiksi ja pelottaviksi, ettei niitä oikein uskallakaan kohdata sellaisenaan jos on pitkään niitä paennut ahmimiseen. Jos on iät ja ajat lanannut omaa ahdistustaan ahmimisella, voi olla vaikea kohdata vaikeita tunteita, jotka ovat taustalla. Vuosien saatossa on voinut tulla mestariksi ahmimaan surun, kiukun, yksinäisyyden, alakulon tunteet pois, ja nyt pitäisi lähteä harjoittelemaan uusia keinoja sietää, kohdata ja käsitellä näitä epämiellyttäviä tunteita kuin hukuttamalla ne ruoalla se on pelottavaa. Kukaan ei ahmi turhaan vaan sen takia että se palvelee jotain tarkoitusta ja tarvetta. Tämä voi olla esim. uskollisen ystävän, lohduttajan tai olkapään rooli. Jos itselle tarjoutuu vain sivustakatsojan rooli kun syömishäiriö heiluttaa tahtipuikkoa, on hyvä pysähtyä miettimään, kuka on ohjaksissa, minä vai ahminta. Tunteiden kohtaamisessa vaaditaan rohkeutta. Mutta rohkeus ei ole sitä, että ei pelkää vaan sitä, että menee ja tekee, vaikka pelkää. Että uskaltaa katsoa pelkoa silmästä silmään. Irti ahminnasta ohjelman Tunteet haltuun -askeleessa opetellaan välillä pysähtymään tunteiden äärelle pakenematta sitä. Haluamme kehottaa pysähtymään ja oikeasti pohtimaan, mitä todella tunnet ja mikä ehkä on laukaissut tunteen. Monelle kielteiset tunteet ovat niin iso tabu, että ne ovat suorastaan kiellettyjä tunteita. Niitä voi opetella olemaan pelkäämättä. Ihminen ei mene rikki, vaikka kokisi syvää ahdistusta, hehkuvaa raivoa tai kitkerää kateutta. Ohjelman tässä askeleessa opetellaan tunteen tietoista kokemista ja sitä, miltä tunne tuntuu omassa kehossa. Tärkeää tunnetaitojen opettelemisessa on sen hyväksyminen, ettei aina tarvitse aina olla miellyttävä ja mukava. Tämä on varmasti monelle haastava askel, ovathan syömishäiriöt tyypillisesti kilttien ihmisten riesa. Yhtä lailla kuin kielteisten tunteiden sietämisen opetteleminen, on tärkeää myös miettiä, millä muilla asioilla kuin ruoalla ja ahmimisella voisi tuottaa itselle iloa ja mielihyvää. Voisiko vaikka raivata päiviin hetkiä itsen hemmottelulle jollakin muulla kuin ruualla? Kun osaa helpottaa omaa oloaan, ei enää tarvitse aina hakea ruokaa tutiksi vaan voi pyrkiä helpottamaan omaa oloa muuten. Tunnetason työskentely on yleensä se haastavin askel. Se on pelottavaa, se on ahdistavaa, se voi olla musertavaakin. Jos tuntuu siltä, että tunnetason ongelmat ovat niin syvällä, ettei omat rahkeet riitä niiden käsittelemiseen, on syytä hakea tukea. Itsehoito-ohjelma ei koskaan kuitenkaan korvaa aitoa ihmistä, aitoa ihmistenvälistä vuorovaikutusta. Esim. psykoterapiassa voidaan pureutua tunnetason haasteisiin perusteellisemmin kuin tämän itsehoito-ohjelman puitteissa voidaan. Sivu 13 SYLILLINEN 1/2014

14 ohjelma on rakennettu askeleittain eteneväksi ja asteittain syveneväksi, siksi sitä ei ole tarkoitettu harpottavaksi läpi kiireellä. Mitä rauhallisemmin, sen parempi. Suosittelen lämpimästi ottamaan itsehoitoon avuksi jonkun, joka voisi seurata vähän edistymistä ja jonka kanssa voisi käydä läpi omia ajatuksia ja tunteita. Se voi olla yhtä lailla terveydenhuollon ammattilainen, työterveyslääkäri, diabeteshoitaja kuin ystävä, puoliso, työkaveri. On aina tehokkaampaa ja usein myös tavoitteellisempaa, jos on joku joka seuraa itsehoidon toteutumista, auttaa vaikeiden kohtien yli, pohtii yhdessä nousseita ajatuksia ja kuuntelee heränneitä tunteita. Mitä hyötyjä ohjelmasta on? Samalla kun ohjelma tarjoaa itsehoitomahdollisuuden, se voi myös madaltaa kynnystä hakeutua hoitoon, jos huomaakin, ettei omat voimat riitäkään tai ongelmat ovat isommat kuin oli ajatellutkaan. Osa voi saada ihan pelkän itsehoito-ohjelman avulla ahmimisen hallintaan, toiset tarvitsevat tiiviimpää hoitoa tuekseen. Vaikka terveydenhuollon piiristä on vaikea saada apua, ahminnasta kärsivät hyötyvät tutkimusten mukaan merkittävästi jo pelkistä itsehoito-ohjelmista. Jos siihen voi yhdistää vielä jonkunmoista seurantaa, entistä parempi! Yleensä noin kolmannes tämäntyyppisen ohjelman läpikäyneistä saa syömisensä huomattavasti aiempaa paremmin hallintaan. Yleensä noin kolmannes tämäntyyppisen ohjelman läpikäyneistä saa syömisensä huomattavasti aiempaa paremmin hallintaan. Ohjaat myös ryhmiä, joiden toiminta perustuu samoihin periaatteisiin kuin itsehoitoohjelma. Millaista palautetta olet saanut? HUS:n syömishäiriöklinikassa alkuarvioinnin jälkeen ahmintahäiriöpotilaat ohjataan ensin ravitsemusterapeutin vetämään syömisenhallintaryhmään. Tämä ryhmä keskittyy käytännönläheisesti syömisen hallintaan. Potilailta saadun palautteen perusteella heidän motivaationsa ja toiveikkuutensa paranemiseen lisääntyy ryhmässä. Erityisesti vertaistukea pidetään tärkeänä. Ryhmän avulla syömiseen liittyvä hallinnantunne yleensä vahvistuu, ahmintakohtauksien ruokamäärät vähenevät ja kohtauksia tulee harvemmin. Tämän syömisenhallintaryhmän jälkeen potilaat ohjataan jatkohoitoon tai seurantaan takaisin perusterveydenhuoltoon tai psykiatriseen erikoissairaanhoitoon. Minun vetämäni syömisen hallinnan jatkohoitoryhmä on ollut pohjana Irti ahminnasta - kirjalle ja itsehoito-ohjelmalle. Siinä pääasiallinen fokus ei ole enää pelkkä syömisen hallinta vaan syömishäiriön taustalla vaikuttavien asioiden purkaminen. Tämäkin ryhmä on saanut todella paljon positiivista palautetta. Eniten kiitosta saa toki vertaistuki ja yhdessä käydyt keskustelut päivän teemasta. Onhan se ihan ainutlaatuista. Monet saavat ryhmästä ihan konkreettista hyötyä ja tyypillisesti jokaisesta ryhmästä ainakin yksi vapautuu ahmimisesta kokonaan. Moni kertoo ikävöivänsä ryhmää se Annakaisa Vääräniemi Sivu 14 SYLILLINEN 1/2014

15 on ollut monelle aika mullistavakin kokemus. Onhan se toki ihan eri lähtökohta jos voi kerran viikossa tulla ryhmään, jossa tapaa muita samasta ongelmasta kärsiviä, joiden kanssa voi jakaa kokemuksia ja kokea ahaa-elämyksiä, kuin itsekseen käydä läpi itsehoito-opasta tai nettiohjelmaa. Tämä mahdollisuus ei kuitenkaan valitettavasti ole kaikille tarjolla, siksi halusimme tuoda tämän itsehoito-ohjelman matalalla kynnyksellä ihan kaikille saatavilla olevaan muotoon: internetiin. Osataanko itsehoito-ohjelmaa hyödyntää terveydenhuollossa? En osaa varmuudella sanoa suuntaan tai toiseen, mutta toivon, että palvelua osataan käyttää. HUSin palveluna Mielenterveystalo alkaa olla jo aika tuttu, sitä rummutetaan ja mainostetaan aika paljon eri yhteyksissä. Monille kuitenkin on tullut yllätyksenä, että ei tarvitse olla HUSin alueella, että voi käyttää HUS Mielenterveystalon palveluita. Iso ongelma on edelleen se, että ahmintahäiriöön on vaikea saada asiantuntevaa apua terveydenhuollosta. Tämä on alitunnistettu ongelma niin perusterveydenhuollossa kuin esimerkiksi työterveyshuollossakin, jopa erikoissairaanhoidossa. Sen sijaan, että ohjattaisiin yksiselitteisesti vain laihduttamaan, on aiheellista kysyä suoraan mahdollisesta ahmimisesta ja jos se epäilys herää, ohjata itsehoitosivustolle. Tämä on hyvä ensiapupaketti ahmimiseen. Ahmintahäiriöön on vasta vähitellen alettu nyt herätä Suomessakin. Kuitenkin samaan aikaan moni salaa ahmiva liikapainoinen kokee valtavasti ennakkoluuloja niin terveydenhuollossa kuin omassa ympäristössäänkin. Siksikin moni kärsii yksin hiljaa häpeällisestä ylensyömisestään. Ahmintaan liittyy niin massiivista häpeän ja itseinhon tunnetta joka lopulta saattaa estää hoitoon hakeutumisen. Iso osa ahminnasta kärsivistä ei ehkä ihan täysin ymmärrä itsekään kyseessä olevan syömishäiriö eikä ainoastaan tahdonvoiman tai itsekurin puute syömisen kontrollin repsahtaessa toistuvasti! Milloin itsehoitosivusto ei riitä? Olemme kaikki yksilöitä ja osa meistä kamppailee vaikeampien ongelmien kanssa kuin toiset. Irti ahminnasta -sivusto on tarkoitettu tietopaketiksi ja ensiavuksi, mutta sen neuvot eivät välttämättä riitä, jos syömishäiriö on vaikea ja pitkäkestoinen. Itsehoito ei ehkä riitä, jos kärsii monesta muusta samanaikaisesta haasteesta tai vaikeudesta, esimerkiksi jos on paljon muuta psyykkistä ongelmaa, jos elämäntilanne on liian kuormittava jne. Mielialaongelmat ovat yleisiä ahmintahäiriöstä kärsivillä ja masentuneisuus voi haitata toiminta- ja aloitekykyä, tarkoituksellista toimintaa ja neuvoihin tarttumista. Usein työskentely syömisen hallitsemiseksi onnistuu vasta kun mieliala on hieman toipunut ja kyky tarttua asioihin alkanut palautua. Jos tuntuu, ettei itsehoito riitä, neuvon hakeutumaan terveyskeskukseen tai työterveyslääkärille. Mikäli asuu pääkaupunkiseudulla, voi pyytää lähetettä HYKS:n Syömishäiriöpoliklinikalle. Myös ravitsemusterapeutin tapaamisesta saattaa olla hyötyä. Erilaisista psykoterapioista on varmasti apua. Ja muistan aina korostaa Suomessa aktiivisesti toimivia vertaistukiverkostoja. Käytätkö itse itsehoito-ohjelmaa osana asiakastyötä? Kehotan omia potilaitani tutustumaan itsenäisesti sivustoon ja tekemään harjoituksia omassa tahdissaan. Jos jonkun potilaani kanssa sovin, että hän alkaa seurata itsehoitoohjelmaa systemaattisemmin, pyydän häntä raportoimaan minulle edistymistään. Aika yksilöllisesti käytän tätä itsehoito-ohjelman tuomaa mahdollisuutta: joillekin tiiviimmin, joillekin höllemmin. Mikä nyt hyödyttää ketäkin, vähän sen mukaan. Kaikille kuitenkin aina näytän sekä itsehoito-ohjelman että kirjan. Olen 31-vuotias psykologian maisteri, PsM, psykologi. Olen ollut töissä HYKS Syömishäiriöklinikassa vuodesta 2010 asti. Työnkuvani sisältää pääasiassa psykologisten tutkimusten tekemistä ja potilasryhmien vetämistä. Tapaan työssäni kaikenikäisiä nuorista keski-ikäisiin, ja erilaisista syömishäiriöistä kärsiviä laidasta laitaan. Olen hurjan kiitollinen että saan tehdä työtä näin upeiden ihmisten kanssa. Jokainen työpäivä haastaa ja palkitsee aina uudella tavalla. Jokainen tapaamani syömishäiriöön sairastunut on opettanut minulle jotain olennaista. Työni kautta olen oppinut valtavasti naiseudesta, itsensä hyväksymisestä ja häpeän käsittelemisestä, vaikeiden tunteiden kohtaamisesta. Sivu 15 SYLILLINEN 1/2014

16 Haastateltavana kirjailija Pekka Hiltunen ISO - kirja lihavuudesta Anni on 37-vuotias, hyvin fiksu, hyvin lihava ja hyvin terve. Hänellä on yksi ongelma: muu maailma. ISO on kirjailija ja toimittaja Pekka Hiltusen kolmas romaani, kirja lihavuudesta. Syksyllä 2013 julkaistu kirja on saanut Suomessa poikkeuksellisen vastaanoton: siitä tehtiin ilmestymispäivästään alkaen laajoja juttuja suurimpiin sanoma- ja aikakauslehtiin, lukuisia arvioita sekä tv- ja radio-ohjelmia. Kirjaa on sanottu yhdeksi viime vuosien tärkeimmistä romaaneista, koska se on nostanut esiin lihavia kohtaan yleistyvät torjuvat asenteet ja saanut lukijansa pohtimaan lihavuuden terveysvaikutuksia uusin silmin. Päähenkilö Anni Kantto joutuu romaanissa käymään läpi raskaitakin lihavuuden tuomia ongelmia, mutta Anni ei suostu alistumaan muiden paheksunnalle vaan etsii uutta itsetuntoa. siinä iso nainen kapuaa hitaasti mäkeä ylös, tuntien ihollaan koko maailman torjunnan lihavuutta kohtaan. Tämä nainen oli joutunut lukemattomat kerrat nolostelemaan painoaan, häpeämäänkin itseään, kohtaamaan ihmisten ennakkoluuloja ja pakenemaan muiden katseita. Ja tiesin, että kirjassa tulee kohta, jossa tämä nainen ei enää pakene. Hän päättää pysähtyä ja alkaa kertoa muille millainen hänen maailmansa on. Näkymät Annista olivat kauan mielessäni, ja niiden ja vuosien ajatustenkeruun kautta Annista tuli niin vahva persoona. Miksi päätit kirjoittaa kirjan tästä teemasta? Minun oli tavallaan pakko kirjoittaa lihavuudesta, kun olin kerran oivaltanut, kuinka iso aihe on ja kuinka vääriä käsityksiä lihavuudesta liikkuu. Mietin aikani, olenko oikea kirjailija tähän tehtävään, koska en ole ollut todella suuresti lihava enkä esimerkiksi istunut painonhallintaryhmissä. Mutta aihe tempaisi mukaansa, ja kirjoittamaan päästyäni koin pääseväni asian ytimeen. Halusin ISO-romaanissa kuvata lihavuuden kokemusta, kehonkuvan merkitystä meille ja kaikkea sitä tärkeää ja toisaalta järjetöntä asiaa, mitä meille lihavuudesta terveystietona jaetaan. Oletko tavannut tosielämän Annia? Anni ei syntynyt kenestäkään oikeasti olemassa olevasta ihmisestä. Itse asiassa olin aika tarkka siitä, etten omisi kenenkään todellisen ihmisen elämää kirjaan, vaikka kirjan ensimmäisen version kirjoitettuani tapasin lihavia naisia ja keskustelin heidän kanssaan. Mutta minusta tuntuu, että Anni on olemassa, hänestä tuli niin elävä ja todellinen. Samaa ovat sanoneet monet kirjan lukijat. Anni sai alkunsa mielikuvasta, jonka sain: Sivu 16 SYLILLINEN 1/2014

17 Millaista taustatyötä teit? Keräsin kirjaa varten tietoja hiljalleen useiden vuosien aikana. Luin ensin ulkomaisia tutkimusraportteja, tietokirjoja, verkkokeskusteluita, lehtijuttuja, kaikkea mikä liittyi lihavuuteen, sen kokemukseen ja terveystietoon. Kun olin kirjoittanut kirjasta ensimmäisen hahmotelman, halusin testata ajatuksiani ja hankin haastateltavikseni suomalaisia isokokoisia naisia, joille kerroin kirjasta. Heidän kanssaan puhuimme kaikesta elämässä. Nauroimme kovasti, ja joskus siinä mentiin kyyneliinkin asti. Haastattelin myös lääkäreitä, painonhallintaryhmiä vetäviä psykologeja, ja sosiologi Hannele Harjusta, joka on tunnettu lihavuustutkija. Perehdyin myös lihavuusleikkauksiin, sekä siihen kuinka hienoa apua niistä monille on, että siihen, kuinka niihin voi ajan mittaan liittyä monimutkaisia ongelmia, joista ei paljon puhuta. Halusin, että kirjalla olisi vankka pohja todellisuudessa, vaikka se onkin fiktiota. Romaani siitä piti tehdä etenkin siksi, että siihen sai mukaan kaikki tunteet, sen miten syvälle nämä kysymykset meissä kaikissa menevät. Paneuduin kirjaa varten tietysti myös moniin muihin asioihin, kuten Annin ammattiin kirjastossa ja historiallisiin hahmoihin, jotka ovat mukana tarinassa. Mikä oli yllättävintä? Yllättävää tiedonkeruussa oli oikeastaan kaksi asiaa. Ensiksi se, että vaikka moni ihminen tietää, ettei lihavuus tarkoita suoraan sairautta, silti lihavuus samastetaan niin yleisesti sairaudeksi tai sen esiasteeksi. Sen mielikuvan vallassa ovat monet asiantuntijatkin, jotka kohtaavat kyllä monenlaista tietoa lihavuuden terveysvaikutuksista ja terveistä lihavista. Ihmiset eivät ikään kuin voi kuitenkaan perimmältään uskoa, että lihava voisi olla terve ja vaikkapa ongelmaton ja onnellinen. Siellä on aina taustalla se mutta. Odotus siitä, että kyllä se lihava ennen pitkää sairastuu tai saa muita ongelmia. Toinen yllätys oli se, kuinka paljon olin intuitiivisesti tajunnut suuresti lihavien elämästä. Kun haastattelin niitä fiksuja naisia ja asiantuntijoita, kerta toisensa jälkeen huomasin, että olin jo kirjoittanut mukaan asioita, joista he kertoivat. Joskus joku heistä ihmettelikin: Mistä sinä saatat tietää tämän? Lihavuuden kysymykset ovat yleisinhimillisiä, me kaikki koemme maailman kehollamme, ja sen muutokset ja herkät paikat ovat tunnistettavissa muillekin. Siksi muuten ISO-romaanin ovat voineet kokea voimakkaasti monet sellaisetkin ihmiset, jotka eivät ole koskaan miettineet painoasioita Voi hyvin olla, että ISO on yhteiskunnallisesti tärkein kirja, minkä voin koskaan kirjoittaa. omalla kohdallaan. Olen saanut paljon viestejä kaikenlaisilta ihmisiltä, että he tunnistavat tarinassa itseään. Miksi ihmisten pitää kuulla Annin tarina? Anni on fiksu, enimmäkseen terve ja hyvin isokokoinen nainen. Heitä on tosielämässäkin, mutta heidän olemassaoloaan ei oikein nähdä. Annin elämässä tulee esiin monia asioita, joita lihavuuteen tai vaikka syömishäiriöihin liittyy mutta joita ei usein sanota ääneen. Hän näkee itse terävästi, miten ihmiset häneen ja isoon painoon asennoituvat, ja pystyy analysoimaan painon terveysvaikutuksia tarkasti. Meillä on Suomessa kuten muissakin maissa hyvin vähän suuresti lihavia, jotka olisivat yhteiskunnassa esikuvina tai muuten näkyvissä rooleissa ilman, että he joko ovat laihduttamassa, heidän painoaan arvostellaan tai heidän täytyy lunastaa paikkansa huumorilla. Annin tarina kattaa monet lihavuuteen liittyvät asiat mutta Anni on persoonana muuta, kuin mitä ihmiset odottavat. Häntä ei voi ohittaa tai ylenkatsoa. Anni ei silti ole mikään iloinen pulskien sankari. Pikemminkin hän kulkee varsinkin kirjan alussa hyvin syvällä raskaissa elämänkokemuksissaan. Yritin ensin kirjoittaa tarinasta iloisemman, mutta se tuntui heti valheelliselta. Vaikka moni meistä ei koe painoasioita lainkaan niin synkästi kuin Anni, kyllä suuri lihavuus on usein iso haaste, ja sen hankaluus on voitava sanoa ääneen. ISO-romaanin ilmestyttyä elokuussa 2013 Suomessa alkoi ensimmäistä kertaa laaja julkinen keskustelu terveistä lihavista. Kirjan tiimoilta on tehty kymmeniä lehtijuttuja, ja lukuisia radio-ohjelmia ja tv-keskusteluja. On kiinnostavaa, että siihen tarvittiin kirja, vaikka monet suomalaiset lääketieteen asiantuntijat ovat hyvinkin perillä näiden lihavien olemassaolosta ja maailmalla käytävästä debatista lihavuuden vaikutuksista. ISO on saanut valtavan kiinnostuneen vastaanoton sekä mediassa että lukijoiden taholta, mutta kirja ei silti noussut myyntilistoilla erityisen korkealle. Luulen, että moni on kirjasta kiinnostunut, mutta kynnys konkreettisesti hankkia itselleen kirja lihavuudesta tai vaikka antaa sellainen jollekulle toiselle, niin kuin romaaneja usein annetaan on korkealla. Vaikka lihavuus ja painoasiat ovat jatkuvasti kaikkialla esillä, niihin liittyy tabuja. Ainakin sen esiin nostaminen on tabu, että keskiverto lihavuus voi monille ihmisille olla aika vaaratonta ja lievä lihavuus joissakin terveysasioissa jopa hyväksi. Sivu 17 SYLILLINEN 1/2014

18 Voi hyvin olla, että ISO on yhteiskunnallisesti tärkein kirja, minkä voin koskaan kirjoittaa. Siksi toivon kovasti, että ihmiset löytävät sen. Moni lukija on sanonut maailmansa muuttuneen vähän sen luettuaan. Millaista palautetta olet saanut kirjastasi? Hienoa palautetta on ollut ihan upean paljon. Helsingin kirjamessuilla minua haluttiin halata: tuli lukija, joka sanoi että tämä on hänen elämänsä tärkein kirja ja saisiko hän halata. Tietysti halasimme, oikein kunnolla. Olen saanut viestejä ihmisiltä, pohdiskelevia ja tunteikkaitakin palautteita. Kritiikeissä on ehdotettu kirjalle ihmisoikeuspalkintoa ja usein todettu, että kunpa kaikki lukisivat tämän. Kirjan miinuspuolena osa lukijoista on kokenut tiedon paljouden, muuten sitä on kiitelty ja todella voimakkaastikin. Olen huomannut, että kirja tuntuu rohkaisseen joitakin lihavia puhumaan tai kirjoittamaan ajatuksistaan. Esimerkki löytyy vaikka sellaisesta kirjablogista kuin Lukutoukan kulttuuriblogi, jota pitävä Krista bloggasi kirjan tulevan lähemmäksi hänen sydäntään kuin mikään muu tähän mennessä ja sai siitä kimmokkeen myös pohtia blogissaan painon merkitystä omassa elämässään. Terveyden ammattilaisilta palautetta on tullut aika vähän. Muutama kiittävä viesti on tullut heiltäkin, ja minua on pyydetty puhumaan esimerkiksi Kätilöliiton tilaisuuteen, jossa kätilöt pohtivat sitä miten lihavuus näkyy synnyttäjien parissa. Kielteisiä kommentteja en ole lääkäreiltä tai viranomaisilta kuullut, mutta luulen, että se liittyy myös siihen, että suuri osa heistä vain ohittaa kirjan. Osallistuin esimerkiksi ISOn tiimoilta pidettyyn radiokeskusteluun, jossa toiseksi vieraaksi oli kutsuttu lääkäri, joka nimenomaan tutkii lihavuuden terveysvaikutuksia. Keskustelumme radiossa oli oikein hyvä, mutta hän ei ollut lukenut kirjaa eikä tuntunut keskustelun jälkeenkään olevan kiinnostunut siitä. Arvelen, että hän seuraa lääketieteen ammattilaisten keskusteluja eikä romaani aiheesta vain häntä houkutellut, tai kenties hän oletti sen olevan jonkinlaista fat pride -fiktiota. (ISO saattaa saada jonkun lukijan suoristamaan selkäänsä, mutta ei se ole mikään valoisa sankarikuvaus.) Millaisin ajatuksin seuraat lihavuuskeskustelua tämän päivän Suomessa? Siinä toistuu paljon samoja asioita, vuodesta toiseen. Tuon tuosta tulee uusia uutisia tai otsikoita, joissa lihavuutta syytetään taas jostakin pulmasta. Mikä niissä on totuus, onko syy lihavuuden, sitä ei aina ole todella tutkittu, asia usein vain näyttää siltä. Tämän vuosikymmeniä jatkuneen toistelun jälkeen tavallisten ihmisten asenne lihavuuteen on usein aika masentava. En esimerkiksi jaksa itse pitkään keskustella asiasta, jos toinen osapuoli selvästi ei vain tunne aihetta stereotypioita syvällisemmin. Asiantuntijoiden parissa sen sijaan on nähtävissä hyviäkin merkkejä. Vaikka esimerkiksi maan virallinen terveydenhuollon asiantuntijaorganisaatio THL aika yksioikoisesti kampanjoi lihavuutta vastaan, yhä useammat lääkärit ja muut ammattilaiset ovat jo tietoisia siitä, että kysymys on paljon monimutkaisempi. Heidän parissaan on fiksuja ihmisiä, jotka yrittävät työssään edistää fiksuja lähestymistapoja. Meillä ei Suomessa ole vielä esimerkiksi Health At Every Size -ajattelua, jota näkyy USA:ssa ja Britanniassa, mutta ehkä se vähitellen saa jalansijaa. Mitä ajattelet, mitä Annille kuuluu nyt? Minulla on joskus Annia ikävä. Hän kulki kanssani vuosia, ja nyt hän on tavallaan puoliksi lähtenyt. Voi kuulostaa hassulta, mutta kun saan joltakulta lukijalta palautetta ja varsinkin jos se ihminen on kokenut kirjan voimakkaasti se on kuin kuulisin uutisia vanhasta, läheisestä ystävästä: Anni! Annista on tullut osa tuon ihmisen elämää, mahtavaa kuulla hänestä! Mutta jokainen saa tietysti itse päättää, miten kokee hänen tarinansa ja miten se tosielämässä jatkuisi. Minulle tärkeintä on, että Anni menee tuolla ihmisten parissa. Enää häntä ei pysäytetä. Aina kun joku lukee kirjan, sieltä hän tulee läpi ja vahvasti. Hiltunen on helsinkiläinen kirjailija, jolla on yli 20 vuoden ammattiura toimittajana. Hän työskentelee Mondo-lehden toimituspäällikkönä. Kirjailijantyönsä hän aloitti Vuoden Johtolanka -palkitulla Vilpittömästi sinun -trillerillä. Hänen kahden psykologisen jännitysromaaninsa käännösoikeuksia on myyty seitsemälle kielelle. Niiden jälkeen ilmestynyttä ISOa Hiltunen työsti kolmen vuoden aikana. Kuva: Pertti Nisonen, WSOY Sivu 18 SYLILLINEN 1/2014

19 Vertaistuki Jenni Littow Ryhmiä BED:ia sairastaville ja ahmimisella oireileville S yömishäiriöliitto ja sen jäsenyhdistykset järjestävät vertaistukiryhmiä BED:ia sairastaville ja ahmintatyyppisesti oireileville. Mitä nimeä ryhmästä käytetään, vaihtelee hieman järjestäjän mukaan. Etelän- SYLI ry ja Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry ovat nimenneet ryhmänsä ahmintatyyppisesti oireilevien ryhmäksi. Liiton Tampereen toimintakeskuksessa ja Oulun toimistolla järjestettyjen ryhmien nimessä näkyy myös sana BED (binge eating disorder). Oulussa järjestetty ryhmä oli nimenomaan BED:ia sairastaville. Pisimpään ahmintatyyppisesti oireilevien ryhmä on toiminut Helsingissä (syksystä 2012), jossa ryhmä on vertaisohjaajavetoinen. Turun ryhmä on kokoontunut yhdistyksen työntekijän johdolla viime syksystä alkaen. Tavoitteena on, että lähitulevaisuudessa ryhmä siirtyy vertaistukiohjaajien vastuulle. Liiton järjestämissä ryhmissä, jotka ovat käynnistyneet tänä keväänä, ohjaajana on toiminut liiton työntekijä. Ahmimisella oireilevien ryhmiä on toivottu pitkään, koska häpeää aiheuttavista ahminta-, hallinnanmenettämis- ja kompensaatiokokemuksista on helpompi puhua muiden samalla tavalla oireilevien kanssa. Tosin, eivät kaikkien ahmimisella oireilevienkaan kokemukset ole samanlaisia. Toiminnasta saatujen kokemusten mukaan esimerkiksi BED:ia sairastavien tuen tarpeessa on erityispiirteitä. BED:iin liittyy usein ylipaino ja lihavuus. Bulimiassa ja muussa ahmintaoireilussa lihavuuden kokemus on yleensä ns. päänsisäistä. BED:ia sairastavat tarvitsevat keskustelua mm. siitä, millaista on olla oikeasti lihava ja miten se vaikuttaa elämään. Jännitin tänne tuloa tosi paljon, mutta täällä tunsin, että olisin löytänyt pullollisen kylmää vettä Saharasta. Sivu 19 SYLILLINEN 1/2014

20 On tavallista, että ylipainoiset syömishäiriötä sairastavat saavat kuulla painostusta laihduttamiseen. Paine laihduttaa tulee myös terveydenhuollon suunnasta. Ylipainoiset syömishäiriötä sairastavat kamppailevat sekä päänsisäisen, syömishäiriön aiheuttamien laihdutuskäskyjen että ulkoisten laihdutusviestien ristitulessa. Kuitenkin, ainoa keino toipua syömishäiriöstä on lopettaa laihduttaminen. Yhdistysten ryhmissä tapaamiset rakentuvat vapaan keskustelun ympärille. Liiton ryhmissä tapaamisia on pyritty teemoittamaan. Ryhmissä on käytetty psykoedukaation lisäksi HUS:n Mielenterveystalon itsehoito-ohjelman askeleita, mm. ajatusansojen korjaaminen, tunteiden hallinta ja ahmintakohtausten torjuminen. Lisäksi ryhmäläisille on annettu kotitehtäväksi itsehoito-ohjelman askeleita. Ahmintatyyppisesti oireilevien ryhmissä käy keskimäärin hieman vanhempaa väkeä kuin yhdistysten vertaistukiryhmissä yleensä. Ikähaitari on laajempi. Ryhmissä käy sekä naisia että miehiä. Osallistujamäärät vaihtelevat yleensä kolmen ja seitsemän välillä. Yhdistysten ryhmissä käy sekä bulimia- että BED - tyyppisesti oireilevia. Yhteinen nimittäjä on ahmiminen. Liiton ryhmät ovat painottuneet enemmän BED -tyyppisesti oireilevien tukemiseen. Palaute ryhmistä on ollut positiivista. Huumori on raskaasta teemasta huolimatta vahvasti läsnä, kuten vertaistukiryhmissä yleensäkin. Tästä ryhmästä on ollut jo nyt suurta apua itselleni. Prosessi on käynnistynyt TIETOA RYHMISTÄ Heini Laukkanen

21 Väitöskirjatutkija Ulla Kärkkäinen Painonhallintakäyttäytyminen ja painonmuutos suomalaisilla nuorilla aikuisilla V almistuin reilu vuosi sitten terveystieteiden maisteriksi ja laillistetuksi ravitsemusterapeutiksi Itä-Suomen yliopistosta. Jo opintojen alkuvaiheessa huomasin, että minua kiinnostaa enemmän syömiseen liittyvä käyttäytyminen ja ihmisen kokonaisvaltaisuus kuin ravinnon kemiallinen koostumus. Toki sekin on tärkeää, muttei minun intohimoni. Graduni tein aiheesta "Syömiskäyttäytyminen, laihduttaminen ja painonhallinta". Kiinnostuin erityisesti syömiskäyttäytymisestä ja sen vaikutuksista sekä lihavuuteen että syömishäiriöihin. Halusin lähteä tekemään väitöskirjaa saman teeman ympäriltä. Nyt teen väitöskirjaa Helsingin yliopistoon aiheesta "Painonhallintakäyttäytyminen ja painonmuutos suomalaisilla nuorilla aikuisilla" Anna Keski-Rahkosen ja Jaakko Kaprion tutkimusryhmässä. Käytössäni on FinnTwin16- aineisto, joka käsittää 5600 kaksosta, jotka ovat syntyneet Aineisto edustaa hyvin suomalaista nuorta aikuisväestöä. Aihe on tärkeä, koska perinteisesti lihavuutta Suomessa on tutkittu ulkoisten selittäjien (mm. sosiodemografiset tekijät) avulla tai biolääketieteellisesti, kuten geenitutkimuksin. Vähemmän huomiota ovat saaneet erilaiset painoon liittyvät asenteet ja hallintakeinot, vaikka nämä ovat todennäköisesti merkittäviä painoon vaikuttavia tekijöitä erityisesti nuorilla aikuisilla. Kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu, että tyytymättömyys omaan painoon, vääristynyt kehonkuva, häiriintynyt syöminen ja epäterveelliset painonhallintakeinot ovat riskitekijöitä sekä ylipainolle ja lihavuudelle että syömishäiriöön sairastumiselle. Väitöskirjani on vasta alkuvaiheessa, mutta pääsin jo kertomaan ensimmäisiä alustavia tuloksiani kansainväliseen syömishäiriökonferenssiin New Yorkiin nuorten aikuisten ihannepainosta ja vaikutuksista painonmuutokseen kymmenessä vuodessa. Surullista ja mielenkiintoista on se, että suurin osa naisista haluaisi painaa vähemmän, vaikka olisivat normaalipainoisia, ja ne naiset jotka ovat tyytyväisiä painoonsa, ovat hyvin hoikkia (19.8 kg/m2). Tämä kuvastaa väestötasolla vallitsevia kauneusihanteita. Annakaisa Vääräniemi Maailmanvalloittaja Sairastuin syömishäiriöön yläasteikäisenä. Rajumpi oireilu ei onneksi kestänyt kauaa. Varsinaiset pahan olon syyt jäivät kuitenkin silloin selvittämättä. Oireilu vain muutti muotoaan ja täytin vuosia kalenteriani pakonomaisesti ajamalla itseäni loppuun, kunnes tuli seinä vastaan ja oli aika ottaa etäisyyttä asioihin, levätä ja tutustua oikeasti itseeni. Nyt myöhemmin terapian läpi käyneenä ja itseäni paremmin tuntevana nuorena naisena, on ihana valloittaa maailmaa ja uskaltaa oikeasti elää. Näiden opettavaisten kokemusten myötä olen toiminut syömishäiriöön sairastuneiden vertaistukiryhmän ohjaajana noin 1,5 vuotta Tampereella ja Väli-Suomen syömishäiriöperheet ry:n hallituksessa olin mukana kolme vuotta. Toiminnassa mukana oleminen on ollut erittäin antoisaa. Omalla kohdallani uskallus kuunnella itseäni, riskien ottaminen haaveideni ja unelmieni puolesta ovat johtaneet tilanteeseen, jossa koen eläväni unelmaelämääni. Nyt asun Espanjassa avomiehen ja koiran kanssa. Tulevaisuudessa haluaisin asiantuntijaksi, joka ymmärtää syömiseen, käyttäytymiseen, painoon ja kehonkuvaan liittyviä asioita kokonaisvaltaisesti ja voisin tehdä sekä laadukasta väestötutkimusta että potilastyötä. ulla.karkkainen@helsinki.fi, Dulledoff, elelee, nauttii, tutkii ja hutkii-blogi ( Sivu 21 SYLILLINEN 1/2014

22 Asiantuntijana Terhi Jokelainen Puheella vai puukolla? Lihavuuden hoitamisesta Aikuisten lihavuuden käypä hoito suositus (2013) viitoittaa eri hoitomuotojen valintaa ja lihavuuden hoidon organisointia terveydenhuollossa kenelle, mitä, milloin ja missä. Suosituksen mukaan sairaalloista lihavuutta (BMI > 40) tai merkittävää lihavuutta (BMI > 35), johon liittyy lihavuuden liitännäissairauksia, voidaan hoitaa kirurgisesti silloin, jos asianmukainen konservatiivinen hoito ei ole tuottanut pysyvää laihtumistulosta. Asianmukaisella konservatiivisella hoidolla tarkoitetaan esimerkiksi terveydenhuollon toimintayksikön toteuttamaa laihdutusryhmähoitoa tai riittävän pitkää yksilöllistä hoitoa, joka on johtanut elintapamuutoksiin ja vähintään 7 %:n laihtu- Annakaisa Vääräniemi Sivu 22 miseen, mutta tulos ei ole kuitenkaan riittävä terveyden kannalta tai paino on noussut uudestaan. Lihavuusleikkaus ei itsessään laihduta Lihavuusleikkauksessa mahalaukkua pienennetään, jolloin se täyttyy nopeasti. Pieni annos ruokaa saa aikaan kylläisyyden tunteen. Myös ruokahalua säätelevien suolistohormonien toiminta muuttuu, eikä ruokaa tee yleensä samalla tavoin mieli kuin aikaisemmin. Esimerkiksi voimakas mieltymys makeaan voi muuttua vastenmielisyydeksi. Ei ole ihme, että lukuisia kertoja laihduttanut toivoo kirurgisesta hoidosta ratkaisua pysyvään laihtumiseen ja painonhallintaan. Lihavuuden kirurginen hoito ei ole helppo ratkaisu pysyvään painonpudotukseen, vaikka toisinaan median kautta voi tällainen mielikuva välittyäkin. Lihavuusleikkaus ei itsessään laihduta vaan se, minkälaisiksi elintavat muotoutuvat leikkauksen jälkeen. Lihavuusleikkauksen jälkeen on välttämätöntä sitoutua loppuelämän ajaksi elintapojen muutoksiin. Säännöllinen ateriarytmi (sopiva ateriaväli noin 2-3 h), pieni annoskoko, rauhallinen ruokailunopeus, huolellinen ruoan pureskelu ja monipuolinen terveyttä edistävä riittävän proteiinin saannin turvaava ruokailu sekä säännöllinen liikunta ovat elintapahoidon kulmakiviä. Elintapamuutosten teko on tarpeen aloittaa hyvissä ajoin. Ihanteellista potilaan kannalta on, jos hoitoyksikössä on tarjolla elintapojen muutokseen ja leikkaukseen valmentavaa pitkäjänteistä ryhmäohjausta leikkausta edeltävästi. Näin ei valitettavassylillinen 1/2014

23 ti ole tilanne useissa hoitopaikoissa. Parhaimmillaan lihavuusleikkaus ja sen myötä tapahtuvat elintapamuutokset johtavat pysyvään laihtumiseen, terveysetuihin ja toimintakykyä sekä elämänlaatua parantaviin muutoksiin potilaan elämässä. Moni potilas kuvaa lihavuusleikkauksen jälkeistä aikaa uutena mahdollisuutena, jopa uutena elämänä. Laihtuminen tapahtuu yleensä vauhdilla ensimmäisten kuukausien aikana leikkauksesta. Laihtumisnopeus hidastuu valtaosalla potilaista merkittävästi, kun leikkauksesta on kulunut noin 6 kk jatkuen usein kuitenkin vielä 1-2 vuoden ajan leikkauksesta. Kaikilla potilailla lihavuusleikkaus ei johda pysyvään painonpudotukseen, vaan paino alkaa nousta vähitellen. Tähän on syynä se, että vanhat ruokatottumukset hiipivät takaisin liikunnan jäädessä vähäiseksi. BED-potilaat väliinputoajina Sairaalloisesti lihavista potilaista noin neljänneksellä on ahmintahäiriö (BED). Tämä tarkoittaa sitä, että myös lihavuusleikkaukseen hakeutuvista potilaista osa kärsii ahmimisesta. Tällöin syömistä ohjaa fysiologisen nälän ohella jäykkä syömisen tietoinen hillintä, impulsiivinen syöminen eli syöminen hetken mielijohteesta sekä tunnesyöminen, jolloin syöminen on keino helpottaa oloa kielteisissä tunnetiloissa. Syöminen tuntuu usein potilaasta kaoottiselta. Kokemus siitä, että syömistä ei voi hallita on vahvasti läsnä. Muillakin elämänalueilla voi olla ongelmia. Suomessa tarvittaisiin huomattavasti nykyistä enemmän voimavaroja lihavuuden eikirurgisen hoidon kehittämiseen ja käytännön toteutukseen. BED-potilaat ja muista syömisen hallinnan vakavista häiriöistä kärsivät ovat erityisesti väliinputoajia. Ahmimisesta ei ole häpeän vuoksi helppo kertoa terveydenhuollon kontaktien yhteydessä, jolloin se jää piiloon. Nämä ns. riittävän terveet ihmiset kärvistelevät usein ahmimisongelman kanssa yksin vuosia ilman, että terveydenhuollolla on tarjota apua ja toimivia hoitomalleja. Osa päätyy lihavuusleikkaukseen ilman asianmukaista ahmimisen hoitoa. Auttaako silloin kirurgin veitsi? Mieluummin jarrua kuin kaasua Tutkimustieto tarjoaa varsin ristiriitaisia vastauksia sen suhteen, miten lihavuusleikkaus soveltuu BED-potilaille. Ei siis voida sanoa yksiselitteisesti, että se sopii tai ei sovi hoitomenetelmäksi. Tähän vaikuttaa monet asiat, kuten esimerkiksi potilaan syömisen hallinnan ongelmien vakavuus, potilaan elämäntilanne ja hoitoyksikön mahdollisuus tarjota tukea leikkaushoidon jälkeen. Leikkaushoidon suunnittelun tulee perustua aina huolelliseen potilaan tilanteen kartoitukseen, mutta erityistä harkintaa tarvitaan silloin, kun potilas ahmii tai kärsii muutoin vakavista syömisen hallinnan ongelmista. Jarrun painaminen on viisaampaa kuin kaasun lisääminen lihavuusleikkausta harkittaessa. Ensiarvoisen tärkeää olisi, että ahmimisen kanssa kamppaileville voidaan tarjota asianmukaista hoitoa, jossa keskiössä ovat syömisen hallinnan keinojen tarjoaminen sekä painohistorian ja syömisen tarkastelu laajemmassa kontekstissa osana elämäntilanne. Työkaluja ja uskoa seviytymiseen Kognitiivis-behavioraaliseen terapiaan (CBT) perustuvia menetelmiä soveltavilla hoitomalleilla on saatu hyviä hoitotuloksia ahminnan hoidossa. Kun potilaalla on riittävästi syömisen hallinnan työkaluja käytössään ja myös uskoa selviytymiseensä, on hänellä edellytyksiä pysyviin elintapojen muutoksiin, joiden seurauksena paino vähitellen laskee. Silloinkin, kun päädytään lihavuusleikkaukseen, on syömisen hallinnan keinojen opettelu avainasemassa. Laillistettu ravitsemusterapeutti, ETM, KM (kasvatuspsykologia) Terhi Jokelainen työskentelee Oulun yliopistollisessa sairaalassa päätyöalueenaan syömishäiriö- ja lihavuusleikkauspotilaat. Hän on myös mukana tutkimushankkeissa, joissa kehitetään lihavuuden hoidon ryhmäohjausta soveltaen kognitivis-behavioraalisen terapian menetelmiä. Sivu 23 SYLILLINEN 1/2014

24 Jäsenyhdistysten terveiset... Kevättervehdys! Yhdistyksemme kevätkausi on hyvässä vauhdissa. Tällä hetkellä meillä on ryhmätoimintaa Oulussa ja Rovaniemellä. Kemiin olemme saamassa jälleen sairastuneiden ryhmän käyntiin. Rovaniemen läheisten ryhmän kohtalo on hieman auki paikallisen ohjaajapulan vuoksi. Olemmekin pohtineet ryhmän järjestämistä puhelinrinkinä. Tämä mahdollistaisi osallistumisen myös muilta paikkakunnilta, onhan yhdistyksemme toiminta-alue varsin laaja. Maaliskuun vuosikokouksessa hallituksen kokoonpano säilyi pääosin samana tuttuna. Viime kuussa laitoimme myös mietintämyssyn päähän toista Olet arvokas -kiertuetta ajatellen. Tarkoitus on järjestää se parin päivän tehoiskuna Kajaaniin ensi syksynä. Näin kiertue ei vie liikaa tilaa yhdistyksen perustoiminnalta. Osallistumme myös Älä laihduta -päivän kampanjointiin 6.5. Jos haluat liittyä seuraamme, ota yhteyttä Riittaan Aurinkoista kevään jatkoa toivotellen, Pohjois-Suomen syömishäiriöperheet ry Tervehdys lakeuksilta, Pohjanmaan syömishäiriöperheet ry:n hallitus uudistui vuonna Uutena puheenjohtajana aloitti Emilia Jalomäki, joka on lupautunut auttamaan yhdistystä erityisesti hallinnollisissa asioissa. Varapuheenjohtajana jatkaa edelleen Helena Pohjasniemi, sihteerinä Maria Pohjoispää ja varajäsenenä Niina Heinonen. Vilma Kiiltomäki ja Joanna Juurakko ovat hallituksen uusia vahvistuksia. Yhdistyksellä on läheisten ryhmätoimintaa Seinäjoella ja Vaasassa. Sairastuneiden ryhmä on kokoontunut keväällä Seinäjoella liiton SALT - hankkeen avustuksella. Kuka määrää, miltä pitää näyttää? -yleisöluento pidetään Älä laihduta -päivänä 6.5. klo Seinäjoen uudessa pääkirjasto Apilassa, Jaaksi -salissa. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki asiasta kiinnostuneet. Hei, Kevätkausi on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Kaisun siirryttyä muihin tehtäviin, on Veeran työparina ollut maaliskuun alusta alkaen Kaisa Lehtonen. Säännöllisesti kokoontuvia avoimia vertaistukiryhmiä on tällä hetkellä neljä. Lisäksi on kaikille avoin erityisen matalan kynnyksen kahvihetki viikoittain torstaisin ja huhtikuun lopusta alkaen myös maanantaisin. Raha-automaattiyhdistyksen muutettua hakuaikataulua, menee kevät pitkälti hakemusten ja raportoinnin parissa. Hakemusta tehtäessä suunnittelemme samalla tulevaa toimintaa ja ideoita kyllä riittääkin. Katsotaan mitä kaikkea voimme oikeasti myös toteuttaa. Kevään aikana edessä on vielä Älä laihduta päivä, jota koordinoi harjoittelijamme Sari Kumpula. Lisäksi vietetään perinteistä kesäjuhlaa toukokuussa ja suunnitelmissa olisi vielä jotakin matalan kynnyksen toimintaa kesäkuulle ennen lomille rauhoittumista. Etelän-SYLI ry, Veera Lampi, toiminnanohjaaja Hei! Kevät on päässyt vauhtiin ja yhdistys yrittää pysyä perässä! Onneksi toukokuulle on luvassa tavallisen vertaistukitoiminnan lisäksi muutakin ohjelmaa. Älä laihduta -päivää vietämme jo hieman etukäteen maanantaina 5.5., jolloin järjestämme runollisen kahvihetken Kotkassa. Toivottavasti tämä hieman erilainen tilaisuus löytää yleisönsä ja pääsemme nauttimaan taidehetkistä tulevaisuudessakin! Toukokuun lopulla vapaaehtoiset viettävät kolme päivää kertomassa syömishäiriöistä yläkoululaisille Kuusankosken koulujen terveyskasvatuspäivillä. Toivottavasti puheenvuorot tukevat nuorten tervettä suhtautumista omaan kehoon ja syömiseen. Yhdistys on saanut viime vuonna uuden visuaalisen ilmeen, ja jatkossa yhdistyksen tunnistaa omasta joutsenlogostaan. Iloista ja aurinkoista kevättä kaikille! Anna-Liisa Luova, puheenjohtaja Emilia Jalomäki, puheenjohtaja Pohjanmaan syömishäiriöperheet ry Sivu 24 SYLILLINEN 1/2014