Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suviseurat, Sievi Rakkaat ystävät, sisaret ja veljet Kristuksessa Jeesuksessa!

Transkriptio

1 Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suviseurat, Sievi Rakkaat ystävät, sisaret ja veljet Kristuksessa Jeesuksessa! Sievin suviseuroihin tulevien matkalaisten ja seuravieraiden rintapieleen on annettu kiinnitettäväksi tunnuslause. Se tulee näiden seurojen aikana tutuksi muistoksi ja toivomme mukaan myös pysyväksi aarteeksi. Kerrotaanhan siinä psalminsanoin uskonelämän syvä-äänestä: Autuas on se, jonka synnit on annettu anteeksi. (Ps.32:1). Suviseurat käynnistyvätkin tällä kertaa viikolla, joka muistuttaa meitä apostolien merkityksestä ja keskeisistä opetuksista kirkollemme. Vielä kuin kaikuna taustalla olevasta sunnuntaista kuuluu tällekin avauspäivällemme teksti Matteuksen (16:13-19) evankeliumista. Evankeliumin katkelma muodostaa ikään kuin taustan juuri sille tunnuslauseelle, jolle näidenkin seurojen anti ja siunaus on tahdottu suunnata ja rakentaa: Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, joidenkin mielestä Jeremia tai joku muu profeetoista. Entä te? kysyi Jeesus. Kuka minä teidän mielestänne olen? Simon Pietari vastasi: Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika. Jeesus sanoi hänelle: Autuas olet sinä Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.

2 Mistä oikeastaan on viime kädessä kysymys kuulemamme tekstikatkelman äärellä? Kohtaamme keskeisessä asemassa Jeesuksen itsensä ja hänen oppilaansa. Heidän välillään käydään keskustelua sillä matkalla, jolla Jeesus teki itseään ja tehtäväänsä tunnetuksi. Hän kulkee valitsemiensa apostolien kanssa seuduilla, jotka ovat olleet toimintaa ajatellen jokseenkin toisarvoisessa asemassa. Sana on kuitenkin kulkenut Kristuksen työstä, sana miehestä, joka puhuu Jumalasta ja Jumalan valtuuksin. Tekstin kuvaus tuo kuitenkin mieleen hetkittäisen epävarmuuden. Se liittyy Jeesukseen itseensä silloin, kun hän matkalla ollessaan kohtaa uusia ja uusia kasvoja. Miten tehtäväni ja sanomani otetaan vastaan? Entä se vastakaiku, jota ilman ei ole mitään todellista? Näissä ajatuksissa rivien välistä lukien osaamme kuvitella Herramme olleen. Kenen ihmiset sanovat minun olevan? Tuossa kysymyksessä häivähtää epävarmuus josko sittenkään. Mutta ihmisen korvalle Jeesuksen kysymys on nöyrä ja arkakin. Kenen he sanovat minun olevan, minun, joka olen antanut koko elämäni pyhän Jumalan käyttöön, tuntuu rivien välinen kysymys kuuluvan. Sanalla sanoen uskottavuudesta oli vihdoin kysymys. Siellä, missä ei ole uskottavuutta, ei ole todellisia kysymyksiäkään, kysymyksiä, jotka kantaisivat elämää ja synnyttäisivät luottamusta. Siksi Kristuksen mieli lopulta ei ole epävarmuutta, vaan huolta. Se on huolta juuri siitä, että ihmisten maailman täyttävät liian monet askareet ja ajatusmallit, totutut ympyrät, joiden keskelle ei uusi Jumalan todellisuus helposti löydä tietään. Uskottavuuden kanssa Kristus sai käydä kamppailuaan; mutta ei sen uskottavuuden kanssa, jota hän itse edusti ja mitä hän itse oli. Hän oli Jumalan lähettämä ja hänellä oli tehtävä. Se oli keskeisesti sen sanan tuomista ihmisten maailmaan, jota te kaikki seurojen tunnuksessa myös kannatte: Autuas on se, jonka synnit on annettu anteeksi. 2 Uskottavuuden ongelma oli siellä, missä ihmisten maailma oli täynnä eri suuntiin kulkevia kuvitelmia Jumalan miehestä ja Jumalan rakkaudesta. Jo katkelma Jeesuksen keskustelusta oppilaiden kanssa paljastaa välähdyksen siitä kirjosta, jolla ihmiset suhtautuivat uutiseen Jumalan rakkaudesta. Tässä vanavedessä Kristusta sanotaan Johannes Kastajaksi, toiset puhuttelevat Eliaaksi, toiset sanovat hänen olevan Jeremia ja monen muun profeetan nimi tulee yhtä kaikki mainituksi, kun Jeesuksen toiminta ja elämä otetaan esille ihmisten kanssapuheissa. Ongelma ei ollut Kristuksen uskottavuudessa. Ongelma oli ytimeltään siinä, että ihmisten omassa elämänasenteessa ei

3 ollut tilaa Jumalan uskottavalle puhuttelulle. Siksi oli helpompaa asettaa kysymys Kristuksesta ikään kuin hyllylle. Hän oli kuin esine tai kirja, joka mielenkiintoisesti puhui Jumalasta. Mutta elämässä hänellä ei ollut sijaa, sellaista, joka olisi elämän täyttävä asenne ja toimintatasolla aiheuttanut muutoksen. 3 Tässä yhteydessä alamme ymmärtää Kristuksen kysymyksen, kenen ihmiset sanovat minun olevan? Kenen te sanotte minun olevan? Oli lopulta kysymys koko Jumalan maailmanhistoriallisen pelastustehtävän uskottavuudesta. Pienen opetuslasten joukon keskellä tämä kysymys nousee väistämättömänä esiin. Ympärillä on hetken hiljaista. Yksi läsnä olleista avaa vihdoin suunsa ja lausuu ääneen jotain, joka muutti kaiken. Pietari, joukon johtaja, katsoo Kristukseen ja sanoo tunnustuksensa: Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika. Pietarin tunnustuksen jälkeen Kristus näyttää tulleen oman kyselynsä ja tarkoitusperiensä ytimeen. Hän näkee Pietarin tunnustuksessa sen, minkä varassa kaikki lepää. Hän tunnistaa Pietarin muiden opetuslasten kanssa nähneen, ettei Jeesuksen jumaluus ollut jotain otettua ja omaksuttua, se ei ollut ohjelma, julistus tai liike. Oli kysymys Jumalan rakkauden virrasta, joka suuntautui koko ihmiskuntaa varten. Hän, Jeesus, oli tämän rakkauden vuoksi lähetettynä maailmaan, jotta jokainen saisi tuntea pelastuksen lahjan. Tästä lähetettynä olemisesta oli kysymys, kun armon evankeliumia oli lähdettävä viemään eteenpäin koko maailmaan. Mutta mikään työ ei voinut edistyä, ellei se rakennu kalliolle. Siksi Kristus etsimällä etsi vastauksen uskottavuuteensa, mille se siis viime kädessä perustui, oli hänen huolensa. Ja Pietarin tunnustuksen saatuaan hän oli saavuttanut päämääränsä: Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaassa vapautettu. Jumalan valtakunta, hänen armonsa ja anteeksiantamuksensa kirkko, maailmassa ei voi suorittaa sille uskottua tehtävää ilman kosketusta Jumalan omaan ja omimpaan todellisuuteen. Se todellisuus ei ole kenenkään omaisuutta, se todellisuus ei ole oppi, sääntö, asenne tai liike. Se on yksin aran ja palelevan sydämen kosketus

4 Jumalan sydämeen, hänen sydämeensä, joka rakasti jokaista meitä niin, että lähetti oman Poikansa kärsimään ja kuolemaan puolestamme. Jumalan sydämen lyönnit tulevat vastaamme Kristuksen sanoissa: Jolla on jano, se tulkoon minun tyköni ja juokoon. 4 Pietarin tunnustuksessa Jeesus näki kirkkonsa alun. Se ei tapahtunut siksi, että Pietari olisi niin tahtonut rohkaista Jeesusta hänen kyselyissään. Kristus näki uuden maailman kevään siinä sanassa, joka lausuttiin Jumalan Hengen vaikutuksesta. Sinä olet elävän Jumalan poika! Elämän ja uskon perusta oli löytynyt Jumalan puhutellessa sydäntä. Armon todellisuuden virrat täyttivät Pietarin ja hän sai juoda iankaikkisuuden lähteestä. Olennaista ei enää ollut se, mitä ihmiset sanovat Kristuksesta, tärkeää oli vain se, että pelastuksen sanoma Herrasta Jeesuksesta olisi liikkeellä. Kun Jumalan sydämeltä Kristuksessa Jeesuksessa ja hänen Hengessään tulee rauha sydämeen, silloin myös anteeksiantamuksen rauha voi olla liikkeellä ilman rajoja sydämestä sydämeen. On ilo kantaa tunnusta rinnallaan ja tunnistaa elävän Jumalan ääni sisimmässä: Kaikki synnit ovat anteeksi annetut Herran Jeesuksen nimessä ja veressä. Ilo, rauha ja vapaus tarttuvat silloin maailmassa toinen toisiimme, koska niiden alkuperä ei riipu ihmisten tunnustuksista tai ajatuksista. Vain se sana, jonka Jeesus sanoi Pietarille, riittää vakuudeksi: Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha ja veri, vaan minun Isäni, joka on taivaassa. Mihin täällä voi enää uskoa? Kysymys ei tällä kertaa nouse apostolien sunnuntain sanasta, vaikka ajatuksen yhteys juontaa juurensa siihen maastoon asti. Luulen, että tuon kysymyksen kanssa olemme joutuneet koville omana aikanamme, eritoten. Ei ainoastaan Jeesuksen aikalaisten tapa heitellä vastauksia Kristuksen persoonan suhteen ole ainutkertaista ihmisen käyttäytymisen tapaa. Toimimme tänäänkin, ikään kuin omien valintojemme pääarkkitehteinä. Kysymys uskottavuudesta on viime kuukausien kansallisessa keskustelussa ollutkin polttavan raastavaa. Sama uskottavuuskriisi koettelee yhtäaikaisesti elämän eri sektoreita yhteiskunnassa. Joudumme kansakuntana vakavasti kysymään, keitä meidän sanotaan olevan. Uskottavuuden saavuttaminen on elämän ydinkysymyksiä. Sillä tiellä totuuskomissiot olivatpa ne mihin tahansa tilattuja eivät viime kädessä yksin tarjoa toivottua lopputulosta. Totuuskomissioiden henki on ottaa ihmisen käsiin se, mikä viime kädessä on Jumalan. Vain Kristuksen sydämeltä tuleva anteeksiantamus on sitä evankeliumia, joka voi muuttaa maailman ja antaa

5 uskottavuuden ja uudelleen alkamisen ilon. Tässä on Jeesuksen syvä muistutus meille jokaiselle, jonka hän Pietarille ensimmäisenä lausui: Autuas olet sinä Simon, koska liha ja veri ei tätä ole sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaassa. 5 Keitä me siis olemme? Mitä ihmiset meistä sanovat? Rukoukseni on, että me voisimme kansakuntana, kirkkona, seurakuntina ja herätysliikkeinä olla niitä, jotka näemme edessämme Jumalan ennättävän armon ja rakkauden. Rukoukseni on, että voisimme ilolla ja rauhalla sekä yhteydellä toinen toisiimme kantaa tunnusta rinnalla ja sydämessämme, tunnusta, jossa sanotaan: Autuas on se, jonka synnit on annettu anteeksi. Näin saamme käydä rauhassa eteenpäin luottaen siihen, että Jumalan työ tapahtuu keskellämme eheyttäen ja korjaten sekä uudistaen ja tekee meidät toivon ihmisiksi minne kuljemmekin.