Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Transkriptio

1 Lapin XV Kirkkomusiikkijuhlat, Rovaniemi Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Uuden kevään ja kesän herääminen pitkän ja kylmän talven jälkeen on aina Jumalan ihme. Sen tunnemme erityisesti me täällä pohjoisessa, jossa hanki ja jää tekevät meille seuraa pitkään. Mutta silloin kun valo ja lämpö alkavat tehdä tuloaan, vääjäämättömästi myös pimeys ja halla väistyvät ja tunnemme keskellämme kesän ja valon juhlan. Lapin XV:n Kirkkomusiikkijuhlissa ovat lähellä Jumalan luomistyön ajatukset. Ne kumpuavat esiin käsillä olevasta kevään juhlasta, mutta myös siitä todellisuudesta, mitä Jumala on. Teemalla Luomisen juhlaa olemme tulleet yhteen. Aihe tulkitsee parhaillaan kaikkea sitä, minkä näemme ympärillämme tapahtuvan. Katsokaa, Jumala luo uutta! Vihreys ja uusi elämä kutsuvat meidät luonnon kanssa uudistumaan ja iloitsemaan elämän lahjasta. Mutta samalla kun katsomme kaikkea luomisen voimaa luonnossa ja ympärillämme, kutsuu juhliemme teema meitä tänään myös matkalle sisimpään ja itseemme. Luomisen juhlaa eletään silloin, kun musiikin voimin saadaan tulkita elämää. Sävelet vievät meitä kertomaan sitä, mitä toiset ovat luovuudellaan aikaansaaneet, mutta samalla juhlien teema muistuttaa musiikin ja sanojen uudesta luomisesta. Jatkuvasti keskellemme syntyy uusia säveliä, joita tunnistamme itsessämme ja niin tahdomme kertoa uutta kieltä, jossa luominen on läsnä. Kirkkomusiikin juhla on keskeisesti myös sanojen ja sävelten juhla. Yhdessä Jumalan sanan kanssa sävelet vievät meitä luomisen aamuun. Kuin etsimättä avautuvatkin pyhästä Raamatusta esiin ensimmäisen aamun sanat: Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä. Jumala sanoi: Tulkoon valo! ja valo tuli. Jumala näki,

2 2 että valo oli hyvä. Valo on kaiken luomisen kehto. Ilman sitä ei ole mitään. Valo on luomisen töistä ensimmäinen. Se on siten lähinnä Jumalaa. Kurottautuminen kohti valoa on tulemista lähelle Jumalaa. Valossa nähdään kaiken kasvaminen. Juuri sitä ylistää taas uusi elettävä kevät. Mutta ennen valoa oli olemassa jotakin. Se oli Jumala itse. Hänessä oli Sana, joka pyrki luomaan kaiken, niistä ensimmäisenä valon. Ja tapahtui niin. Jumala lausui Sanan. Sen välityksellä kaikki sai alkunsa. Sen välityksellä kutsuttiin esiin koko luomakunta. Sana oli alussa, sana, joka lausuttuna sisälsi luomisen voiman. Se toi esiin maailman, josta Jumala itse sanoi: Se on hyvä. Sana luo kauneutta, eheyttä, tarkoitusta elämään, kaiken sen, mistä ihminen voi iloita ja tuntea olevansa Jumalan ajatuksista lähtenyt. Luomisen aamu voidaan nähdä myös toisesta näkökulmasta, joka tänään tulee lähelle meitä erityisellä tavalla. Se näkökulma liittää yhteen erottamattomalla tavalla Jumalan sanan ja musiikin, sen, minkä juhlaa tänään vietämme. Raamatun ensimmäiset sanat on tuon näkökulman mukaan kirjoitettu tulkiten sitä, mitä kerran tapahtui. Silloin sanotaan näin: Alussa oli hiljaisuus, sitten kuului ensimmäinen ääni. Musiikki oli syntynyt. Ajatelma vie musiikin sen kosmiseen yhteyteen. Ajatuskulkuna lausuttu päätelmä on vastaansanomattoman kaunis. Jumalan puhuma ja lausuma ensimmäinen sana olevaisuudessa on äänenä musiikkia, joka soi koko universumin alkuäänenä. Miten innostavaa onkaan ajatella, että musiikki on ollut luomisen perussävel. Se olisi ollut Jumalan sanan kääreenä ja kapalona, kun Jumalan luova tahto on ollut liikkeellä. Jumalan Sana ja musiikki yhdessä ovat vaikuttaneet sen, että me näemme valon, joka puolestaan kutsuu kaiken elämään. Musiikin ja luomisen aamun yhteys on tunnettu todellisuus myös toista tietä. Historia kertoo lukuisia tarinoita suurten säveltäjien elämästä, tarinoita, joissa musiikki erottuu elämää suurempana todellisuutena. Monet tarinat lienevät tosia, mutta myös ne kertomukset, jotka myyttisesti luovat kuvaa mestareista, tahtovat viestiä musiikin kosmista ulottuvuutta. Kukapa meistä ei tunnistaisi kuuroutuneen Beethovenin lausumaa ennen kuolemaansa: Tuokaa minulle äkkiä kynä ja paperia, minun päässäni soi! Musiikki on jotain, mikä on olemassa ennen meitä. Se on meidän yläpuolellamme, mutta myös meissä. Siinä on Beethovenin lausuman aikoja ylittävä muistutus.

3 3 Musiikin ja luodun elämän yhteys on niin läheinen, ettemme aina pysähdy sitä edes miettimään. Musiikki tulkitsee sitä osaa ihmisyyttä, mitä emme saa sanoin tai kuvin sanotuksi. Musiikki on sydämen kieli, joka kertoo ilosta ja riemusta. Se tarttuu sellaisenaan ihmiseltä toiselle ja tuo tunteen elämän tarkoituksesta. Mutta yhtä lailla musiikki on kaihon ja surun tulkki. Se vie ihmisen lähelle rakkaita kokemuksia tai ihmisiä. Se silloittaa vuosikymmeniä ja siirtää meitä ajan ja paikan taakse. Se tuo eteemme läheisen, joka on sävelten takana. Se luo ymmärryksen sillan kielimuurien taakse. Sellaisenaan se yhdistää ja on rauhan ja yhteyden lähde. Mutta musiikin merkitys tuskin tässä on tullut edes raapaistuksi. Miten usein musiikki silloittaa rauhattoman elämän turvallisten kokemusten äärelle, ja miten lähelle musiikki voi tuoda hetket, joita vietettiin joskus lapsuudessa tai rakkaitten seurassa. Silloin musiikin voima, sen luovuus tuo esiin elämän katkeamattomuuden ja iäisyyden, silloinkin, kun ajalliset siteet ovat katkenneet. Musiikki on ylösnousemuselämän tulkki. Se voi olla sitä juuri siksi, että sen alkulähde on Jumalan luomisen sanassa. Jumalan sanan ja musiikin läheisyys on evankeliumin kokonaisuuden kannalta ehdotonta. Vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ne tuovat ihmiselle aarteista parhaimman. Se aarre on Jumalan parantava ja uudistava armo. Ne, jotka tuntevat suurten säveltäjien työn ja elämän voivat ymmärtää myös, mitä tarkoitetaan määritelmällä, että Johann Sebastian Bach olisi viides evankelista. Monen mielestä määritelmä on liioiteltu, mutta tarkemmin ajatellen se on ilmausta juuri siitä kapalosta, jossa Jumalan luova Sana toteutuu. Siellä, missä sävelten kulku johdattaa ajatukset armahtavan Jumalan syliin, siellä voi toteutua jotakin siitä, mistä Bach itse lausuu sävellystensä lopuksi kuin viimeisenä huipennuksenaan: Soli Deo gloria, Kunnia olkoon yksin Jumalalle. Näin hän sanoo ääneen myös sen tunnustuksen, että musiikin cantus firmus, sen hallitseva sävel, on Jumalan kunnia ja kiitos. Kun musiikki syntyy Jumalan tuntemisen läheltä, on lähellä Jumalakin, kuten luomisen sanassa ja äänessä. Maailmamme tänään on täynnä sanoja ja puhetta. Ne täyttävät elämämme monenlaisen median, mutta myös arkisen elämän keskellä. Sanat ovat laadultaan yhtä kirjavia kuin elämä itsessään. Toiset sanat luovat yhteyttä, rakentavat ja synnyttävät uutta. Toiset sanat taas voivat mitättömyydessään rasittaa, kun taas toiset voivat tuhota ja hävittää. Samaa on sanottava soinnuista ja sävelistä. Kaikki ei rakenna vaan synnyttää keskelle

4 4 elämän ristiriitaisen kokemuksen ja kenties turvattomuuden tunteenkin. Sanat ja sävelet luodun maailman keskellä voivat palvella hyvää vain silloin, kun ne lähtevät liikkeelle valon ajatuksesta, siitä että niiden välityksellä ollaan elämän puolella. Jumalan luodussa maailmassa sanat ja sävelet ovatkin kaikki lahjaa silloin, kun ne toteuttavat Jumalan luovaa tahtoa. Monille meistä suomalaisista onkin tuttua se, että elämän sointuja ja säveliä ei aina pidetä tai ole pidetty elämän puolella olevina ilmauksina. Koko elämää on voitu verrata sävelmään, joka voi myös kääntyä ihmistä vastaan. Kenties tunnetuimpiin runoihin juuri tässä katsannossa kuuluu Eino Leinon ajatus: Minä tahdon soittoni särkyneen viedä suurelle virittäjälleen, oi, Herra, tee minut lapseksi jälleen. Elämän särkynyt soitto voi näin syntyä, mutta sen lääke on siellä, missä musiikin luoja on lähellä. On olemassa suuri Virittäjä, joka voi tehdä kaiken uudeksi. Se on Hän, joka on rakkaus ja antaa ihmiselle uuden alkamisen mahdollisuuden. Olla lapsi, vastaanottaja, armahdettu, ihmettelijä Jumalan kämmenellä on olemista luomisen aamun todistaja. Kirkkomusiikin tehtävä on tuoda maailmamme keskelle Jumalan sana ja Jumalan sydän. Siellä, missä maailma on täynnä repiviä ja hajottavia sanoja ja säveliä, siellä, missä on harhailevia ja palelevia, vailla valoa olevia ihmisiä, sinne kuuluu kirkkomusiikin vapauttava ja armahtava viesti. Sen sisältö on yksinkertaisesti tässä: On olemassa Jumala, joka etsii tietä ihmisen luokse. On olemassa rakkaus, joka etsii syliinsä väsyneitä ja tahtoo uudistaa iankaikkisella olemuksellaan. On olemassa ilon lähde, joka pulppuaa elämään uutta kevättä. Kirkkomusiikin elämää uudistava merkitys perustuu keskeisesti siihen, että sen lähde on Jumalan omassa luomistyössä. Luojana Jumala on jatkuvasti keskellämme ja kutsuu meitä iloon sanojen ja sävelten kautta, jotka tulevat hänen sydämeltään hänen Henkensä kautta. Siitä, miten suuren Jumalan läsnäolo voi olla läsnä juuri ihmisen työn kautta, kuvaa välähdys säveltäjämestari Wolfgang Amadeus Mozartin elämästä. Hän kuuli ja tavoitti sellaisen sävelmän tajunnassaan, sävelmän, joka oli niin täydellinen, ettei hän koskaan saanut vangituksi kokemaansa paperille. Se, mitä hän kuuli ja koki, oli kuin katsomista itse luomisen aamuun. Tapahtuma teki mestarin nöyräksi, ja se saa myös meidät kaikki yhdessä hänen kanssaan sellaisiksi. On siis olemassa todellisuus, jota kohti saamme kulkea iloiten, toivon ihmisinä. Mutta niin kauan kuin olemme ajassa, olemme aina vajavaisuuksien, likiarvojen ja tulkintojen maailmassa. Siitä meille kerrotaan myös

5 5 toisaalla - niin tutussa ja turvallisessa, mutta samalla todellisessa - toisessa suomalaisessa elämää soittoon vertaavassa runossa ja laulussa: Mun kanteleeni kauniimmin taivaassa kerran soi, siell uusin äänin suloisin mun suuni laulaa voi. Uudet äänet ja uudet sanat ovat kerran vastauksia kaikkeen siihen, mikä nyt on vajavaista. Mutta vajavaisuus ei estä iloa, mikä syntyy elämisestä luomisen valon äärellä. Niinpä Jörg Zink on sattuvasti luonnehtinut kutsumustamme sanojen ja sävelten välittäjinä seuraavasti: Siinä on sen laulun salaisuus, jota sinä jo maan päällä laulat, että sinä pimeässä maailmassa tartut soittimeen ja soitat sitä, koska tiedät, miksi iloitset.