LÖYDETTY! Draamakasvatuksen perusopinnot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LÖYDETTY! Draamakasvatuksen perusopinnot"

Transkriptio

1 Pas Kattoen! Sastamalan Opiston tiedotuslehti Mitä meistä ajatellaan muualla? Vastaus: kekseliäs, ketterä ja kansainvälinen Sastamalan Opistossa huonoa on se, että se on niin kaukana. Näin vastasi kyröskoskelainen ystäväni kysyttyäni häneltä ja tusinalta muulta, mitä tulee mieleen sanoista Sastamalan Opisto. Lähetin kysymyksen tsättinä Facebookissa toveriopistoihin, opiston lähi- ja etäopiskelijoille, opettajille, toimittajille. Opisto on liikkeellä tosissaan. Kuuntelee ja vastaa. Ei ole jämähtänyt paikoilleen. Opiston imagoa kuvailtiin myös sanoin eturivin kehittäjä, joka osoittaa, että kansalaisopisto voi seurata aikaansa muuallakin kuin isoissa kaupungeissa. Paikallisuus onkin ollut aina melkein 60-vuotiaan opistomme tietoisesti kehitetty vahvuus. Alueilla on omat johtajat, jotka kuulevat kuntalaisen toiveet, ja tekevät työtä sen mukaan. Samaten tekee muu henkilöstö. Tällä työllä ansaitsemme kuulla olevamme elinvoimainen, avarakatseinen, tasaarvoinen, kansainvälinen, monipuolinen opisto jossa on hinta-laatusuhde kohdallaan. Tai sitten aktiivinen kansainvälistyjä, lämmin, inhimillinen, maanläheinen. Ja vieläpä reilu, notkea, inhimillinen, omaperäinen, aito, rohkea, juureva, eteenpäin katsova. Vaikuttaisi siltä, kuin Sastamalan Opisto pyrkisi pysyttelemään myönteisissä asioissa kärkisijoilla kaltaistensa joukossa. Ilman nettiopiskelun mahdollisuutta tuskin olisin koskaan kirjautunut opiskelijaksi, Enossa (en sentään Enontekiöllä) kun asun. Opistossa opiskelee paljon sellaisia opiskelijoita, jotka tulevat meille sen hyvän opettajan perässä. Siitä kertoo myös pitkän linjan opistolainen: Olen vuosikymmenien mittaan saanut valtavan määrän taitoa ja tietoa, joita upeiden opettajien mukaan ovat vain uinuneet minussa. He ovat saaneet minusta irti asioita, joita en koskaan olisi uskonut osaavani; rohkeutta käyttää neulaa ja lankaa, pensseliä, kirjoittaa elämäkertaa ja runoja, tanssia salsaa, joogata, sukeltaa sosiaaliseen mediaan ja kylpeä kielissä. Syksy on ihmisen itsensä kehittämisessä uuden alku. Kansalaisopisto tuo aikuisille oikeuden aloittaa alusta. Jos naapurikunnassa arvostetaan sitä kuinka Sastamalan Opisto taipuu nopeasti uusiin kuvioihin, eikä mieti ensin kahta vuotta tai on huomattu bonuksena lyhyet kurssit, jotka eivät sido moneksi kuukaudeksi arki-iltoja, tätä taipuvuutta kannattaa hyödyntää. Tiedätkö jo, mitä tarkoittavat Sastamalan Opiston kekseliäät HH-kurssi, kotikurssi tai omatoimikurssi? (Oikea vastaus s. 4 opinto-oppaassa.) Tervetuloa vaikuttamaan osallistumalla! 5/2015 Sisältö Mitä meistä ajatellaan muualla? Kuuminta hottia! Vammala Keikyä/ Kiikka Kiikoinen Mouhijärvi/ Suodenniemi s. 1 s. 2 s. 5 s. 7 s. 8 s. 9 Kokemuksia kurssilta s. 14 Ajankohtaista Olethan huomannut jo Opiston uudenlaiset kurssit? Lukukauden mittaisten kurssien lisäksi Opisto tarjoaa nyt 6, 12 tai 18 tunnin mittaisia moduulikursseja, yhden illan HH- kursseja, kotikursseja sekä omatoimikursseja. Lue ja tutustu lisää tuoreesta opinto- oppaasta tai netistä osoitteessa TYKKÄÄ meistä Facebookissa!

2 Kuuminta hottia!

3 LÖYDETTY! Draamakasvatuksen perusopinnot Draamakasvatuksen perusopinnot sopivat kaikille, jotka ovat kiinnostuneita draamasta taidemuotona sekä draaman ja toiminnallisten työtapojen käyttämisestä kasvatus- ja opetustyössä. Opiskelu soveltuu esimerkiksi opettajille, teatterikerhojen vetäjille, nuoriso-ohjaajille sekä niille, jotka ovat kiinnostuneita oman ilmaisunsa kehittämisestä. Draamakasvatuksen perusopinnot käyvät myös esim. opettajankoulutuslaitosten erikoistumisaineeksi. Opinnot järjestetään Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston kautta Sastamalan Opistossa lukuvuonna Draamakasvatuksen opintoihin haetaan vapaamuotoisella hakemuksella. Mikäli hakijoita on enemmän kuin 25, opiskelijat valitaan hakemusten perusteella. Hakemukset lähetetään mennessä sähköpostitse tai postitse osoitteeseen: Miikka Mäkelä, Sastamalan Opisto, Onkiniemenkatu 1, Sastamala. Lisätiedot ja aikataulut:

4 JOULUMARKKINAT PORVOOSSA käsityökohteita ja Haikon Kartano, 2 pv - joulutunnelmaa ja kartanoidylliä pe-la MATKAOHJELMA PERJANTAI Kiikan uimahalli Sastamalan Opisto Häijään Neste Askartelutukku Charlotta Oy / Hollola Naisten pukutehdas / Hollola Novitan tehtaanmyymälä / Koria Taidetehtaan joulumarkkinat Majoittuminen Haikon kartano. Buffet-ruokailu (lisämaksu) ja kylpylä. MATKAOHJELMA LAUANTAI Aamiainen hotellissa Brunbergin tehtaanmyymälä Porvoon vanha kaupunki n Lähtö Porvoosta Iittalan lasitehdas n Takaisin Sastamalassa Hinta/henkilö 105 Hinta edellyttää vähintään 40 henkilön ryhmää. Hintaan sisältyy: bussimatkat matkaohjelman mukaisesti majoitus Haikossa standard-luokan 2 hengen huoneissa hotellin saunan ja allasosaston käyttö aamiainen hotellissa käynti sekä vanhan kaupungin että Taidetehtaan joulumarkkinoilla tutustumiskohteet matkaohjelman mukaan Lisämaksusta: yhteinen buffet- ruokailu kartanossa 25 /hlö yhden hengen huone Varaa paikkasi mahdollisimman pian: Sari Rossi-Ollila sari@sastamalanopisto.fi

5 Vammala Avoimen yliopiston opintotarjontaa Sastamalan Opistossa lukuvuonna TURUN YLIOPISTON AVOIN YLIOPISTO Erityispedagogiikan perusopinnot 25 op Kasvatustieteen perusopinnot 25 op Kasvatustieteen aineopinnot 35 op Psykologian perusopinnot 25 op Taidehistoria: Suomen ja lähialueiden taidehistoria I ja II, yht. 5 op (slk 2015) Tulevaisuudentutkimuksen opintokokonaisuus 25 op Kieli- ja viestintäopinnot: Englannin kielen tekstin ymmärtäminen 4 op (klk 2016) Ruotsin kielen kirjallinen ja suullinen viestintä 5 op (klk 2016) JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON AVOIN YLIOPISTO Draamakasvatuksen perusopinnot 25 op Etiikan opintokokonaisuus 25 op Lisätietoja ja ilmoittautumiset:

6 Kurvaa kursseille! VAMMALA/ tanssi Kaikilla tanssikursseilla vielä tilaa! ja nuorille suunnattuja kursseja: Lapsille Street- tanssi alkeet/perus yli 13v. Tiistaisin alkaen klo 16:30-17:30 Oivapaja Hip hop- tanssi perus yli 13v. Keskiviikkoisin alkaen klo 17:00-18:00 Oivapaja Nykytanssi yli 13v. Tiistaisin alkaen klo 17:30-18:30 Oivapaja Jazz- tanssi alkeet alle 13v. Perjantaisin alkaen klo 15:00-16:00 Oivapaja Jazz- tanssi alkeet yli 13v. Perjantaisin alkaen klo 16:00-17:00 Oivapaja VAMMALA/ kielet Kaikilla kielten kursseilla on vielä tilaa! Täydennystä syksyn ohjelmaan: Suomen kielen alkeiskurssi Tiistaisin alkaen klo 17:00-19:15 Vammalan lukio Suomen kielen jatkokurssi Torstaisin alkaen klo 17:00-19:15 Aittalahden Opistotalo, Järvisali Täyttä hepreaa! jatkokurssi Tiistaisin alkaen klo 17:30-19:30 Vammalan lukio VAMMALA/ sana Kaikilla kirjoituskursseilla vielä tilaa! Tarjolla mm. luovan kirjoittamisen kurssi, elämä tarinaksi kurssi sekä antologiakurssi. Ilmoittaudu mukaan osoitteessa:

7 Keikyä, Kiikka Kurvaa kursseille! Luontokerho kaiken ikäisille 6.9., ja Kevään päivät kevään esitteessä (18t) 25 Ilm mennessä Opitaan liikkumaan monenlaisissa maastoissa ja tutustutaan Suomen luonnon ihmeisiin metsissä, soilla, rannoilla ja puutrhoissa. Tied. opettajalta p Lapset vanhempien kanssa. Perhemaksu (2+2) 35. Perheilm. p Ensimmäinen kok. Kiikan pururadalla Kiikan koulun vieressä, Vehkatie 3, muut paikat ilmoitetaan edellisellä kokoontumiskerralla. Su 10:00-12:15. Marko Alakruuvi Sienikurssi (3t) 10 Aktiivimaksu ei voimassa Ilm mennessä Opitaan perusohjeita sienten keräämisestä. Tutustutaan parhaisiin ruokasieniin ja vaarallisimpiin myrkkysieniin sekä jokamiehenoikeuksiin. Mukaan sienikoppa, pieni veitsi ja puhdistusharja. Su 12:45-15:00. Keikyän pururata. Marko Alakruuvi Jouhikonsoittokurssi (48t) 59 Ilm mennessä Perehdytään jouhikonsoiton perusteisiin sekä jouhikon ja sen soiton historiaan. Opetellaan korvakuulolta karjalaisia, savolaisia ja virolaisia jouhikkokappaleita. Oma jouhikko mukaan. Opettajalla muutama soitin. Voit tehdä oman jouhikon viulunrakennuskurssilla Syksyn toinen kokoontuminen selviää ensimmäisellä kerralla. Kurssi sis. myös keväällä kaksi viikonloppua. La ja Su 10:00-15:00. Kannari. Pekko Käppi Swing - tanssit (2t) 10 Aktiivimaksu ei voimassa Ilm mennessä Tule kokeilemaan erilaisia swing- tansseja ja niiden yhdistelemistä. Sopii kaikille nuorille ja aikuisille tanssitaidosta riippumatta. Tiedustelut opettajalta: jaana.heino@kopteri.net tai p Su 12:00-13:30. Kiikan koulu, sali. Jaana Heino Syksyn värit sisustuksessa (9t) 28 Ilm mennessä Tule valmistamaan lyhyessä ajassa syksyiset sisustuskoristelut niin ulos kuin sisälle. Lyhdyt, kranssit, ruukunsuojat, koristelut seinälle. Materiaaleina pitsit, betoni, syksyn lehdet ja erilaiset verkot. Tiedustelut opettajalta p La 10:00-17:00. Kannari. Seija Toivola.

8 Kiikoinen Kurvaa kursseille! Pianonsoitto, yksittäisopetus alkaa maanantaina Yksittäisopetuksen kesto ja ajat sovitaan opettajan Sirpa Maja- Lähdekorven kanssa puh Maksut esim. 15 min/viikko 99 tai 30 min/viikko 198 /työvuosi. Opetus opettajan kotona Majalla, Jaaranraitti 22. Mahdollisuus opetella laulujen säestystä soinnuilla, joka on helppo säestystapa sekä aikuisille että nuorille. Maastopyöräilyilta perjantaina klo 17:30-20:30 Toukolan koululla. Kurssilla tutustutaan maastopyöräilytekniikkaan, ajoasentoon sekä lyhyesti pyörän tekniikkaan. Tutustutaan myös lyhyesti harjoitteluun eli mitä kannattaa tehdä, jotta maastossa pyöräily sujuu joutuisammin. Tarkoitus on säätää kaikille ajoasento mahdollisimman hyväksi ja harjoitella ajotekniikkaa käytännössä sekä yksinkertaisella tekniikkaradalla, että maaston puolella. Kurssi alkaa lyhyellä teoriaosuudella, jonka jälkeen siirrytään ulkotiloihin harjoittelemaan asioita käytännössä. HH- kurssi, kurssimaksu 10, aktiivikortti ei käy. Opettajana Pekka Niemi.

9 Mouhijärvi, Suodenniemi Muutoksia opiston joka kotiin jaettuun esitteeseen: Mouhijärven osasto Italian alkeiden jatko, yhteiskoululla. Kokoontumispäivä keskiviikko, alkaen 16.9 klo Opettajana toimii Ulla Helminen Tuolijumppa, yhteiskoululla torstaisin 17.9 klo Suodenniemen osasto Pitsinnypläys, Suodenniemen koululla alkaa vasta ke 23.9 klo Huonekaulujen verhoilu, Koskelan hallilla kokoontuu tiistaisin klo Mouhijärvellä uudet tilat monille ryhmille Mouhijärven puukoulu Puutyö, entisöinti ja huonekalujen verhoilu - ryhmät siirtyvät meijerin tiloista syksystä alkaen Mouhijärven yhteiskoulun teknisiin tiloihin, entiselle puukoululle. Koulu sijaitsee kirjaston takana. Myös lasten kuvataiteen perusteet, kuvataidekoulu/työpaja ja tänä syksynä uutena alkava Nappulakuvataideryhmä kokoontuvat puukoulun päädyssä olevassa luokkatilassa. Siellä on myös rumpujen ja kitaran soittoryhmät ja muita askarteluryhmiä. Luokkatila on yhteiskäytössä eri paikallisten yhdistyksen kanssa. Mouhijärven yhteiskoulu Syksystä lähtien Opiston toiminta on yhteiskoulun uudisrakennuksessa. Sisäänkäynti luokkiin tapahtuu koulun vasemman puoleisesta ovesta, esikoulun puolelta. Opettajilla on avaimet, ja he huolehtivat omat oppilaansa sisään. Koulun sisätiloissa ei saa käyttää ulkojalkineita. Tervetuloa opiskelemaan uusiin tiloihin!

10 Kurvaa kursseille! TEATTERIRYHMÄ ENSILEMPI MOUHIJÄRVELLÄ Teatteri- ilmaisuryhmä ENSILEMPI kokoontuu ensimmäisen kerran 15. syyskuuta klo Yhteiskoululla. Opettajana toimii teatteriohjaaja Jari Hiltunen. Ole utelias ja tule silloin paikalle. Keskustelemme ensimmäisellä kerralla ryhmän toiveista ja tavoitteista. JOS SANOT EN OSAA ET VOI OPPIAKKAAN, JOS SANOT HALUAN KOKEILLA OLET JO OPPIMASSA Teatteriryhmä tarjoaa mukavan mahdollisuuden tutustua itseilmaisun ja luovuuden kehittämiseen teatteritaiteen avulla. Ryhmässä teemme paljon erilaisia harjoituksia joista on paljon hyötyä myös töissä ja vapaa- ajalla. Leikki, heittäytyminen, ilo ja poikkitaiteellisuus on avainsanoja toiminnassa. Sovellamme siis vapaasti kaikkia teatterin menetelmiä. Aikaisempaa teatterin tuntemusta ei tarvita kaikki me panemme oman persoonan peliin ja siitä syntyy teatteri- ilmaisun riemu. Tavoitteena on valmistaa myös pienimuotoinen esitys katselijoiden iloksi kevään 2016 aikana. Tervetuloa kokeilemaan Et pety! HARMONIKAN SOITON OPETUSTA Harmonikan soittoryhmä alkaa yhteiskoululla to klo Opettajana toimii musiikinopettaja Markku Lindeman. Ryhmässä opit soittotekniikan, nuotinluvun ja ilmaisun perusteita. Opetellaan harmonikansoiton alkeita helppojen ja tuttujen kappaleiden avulla ja pidemmällä olevien ryhmässä syvennetään ja harmonikansoitin taitoja ja laajennetaan ohjelmistoa. Tarvittaessa ryhmä voidaan jakaa opiskelijoiden mukaan. Tule rohkeasti mukaan, vaikka katsomaan ensimmäiselle kerralle. ATK- NEUVONTAPISTE SUODENNIEMELLÄ Keskustellaan tietotekniikkaan liittyviin asioista ymmärrettävällä tavalla, ryhmä alkaa jo ke 2.9. klo Suodenniemen kirjastolla. Opettajana toimii Jari Penkkimäki. Edetään tosi rauhallisesti ja kurssilaisten tarpeiden mukaan. Ota tietokone mukaan jos on. Opettajalla on kone mukana. KUULOKOJE TUTUKSI JA KÄYTTÖÖN Tule Mouhijärven yhteiskoululle 16.9 klo Tutustutaan kuulokojeen käyttöön ja huoltoon. Löydetään harjoittelemalla kojeen hyvät ominaisuudet. Voit tulla yksin tai yhdessä omaisen kanssa. Opastamassa Meria Mäkinen.

11

12

13

14 Kokemuksia kurssilta Erityisesti se aamukurssi oli ihan huippu - kokemuksia opiston kesäpilateskursseilta Opistolla järjestettiin kuluneena kesänä muutamia liikunnallisia kesäkursseja. Kesäkuussa Zumbattiin maratonina kahtena sunnuntaina ja tutustuttiin pilateksen perusteisiin, heinäkuussa ohjelmassa oli virkistävää aamu- ja rentouttavaa iltajoogaa ja elokuussa alkukesän pilatesta jatkettiin Pilates ja venyttely - jatkokurssilla. Kesäkurssit olivat varsin suosittuja; sekä pilates- että joogakurssit tulivat nopeasti täyteen. Haastattelimme Opistolla ensimmäistä kertaa opettajana toiminutta pilatesohjaaja Niina Kastaria. Niina on tutustunut pilatekseen tanssiopintojen kautta ja valmistunut Somatic Pilates - ohjaajaksi kesäkuussa Niina puolestaan haastatteli viimeisellä pilatestunnilla kolmea kurssilaista: Marika Arbelius- Iltasta, Kirsi Kuja- Aroa ja Kirsi Viitalaa heidän kokemuksistaan uuteen kurssiin liittyen. Sastamalan Opiston henkilökunta ottaa mielellään vastaan uusia kurssi- ideoita. Kurssi- ideoita voi lähettää kuka tahansa joko suoraan opettajille tai osastonjohtajille. Nettisivuilla olevaan sähköistä lomaketta voi myös hyödyntää uuden kurssin tietojen jäsentelyyn ja lähettämiseen. Toiveiden mukaan räätälöityjen kurssien ja mahdollisesti myös uusien opettajien myötä opinto- ohjelmaan saadaan puolivuosittain uutuuksia. Näin kävi myös Niinan kurssin kohdalla. Niina otti itse yhteyttä opistolle ja tarjosi kesän kurssitarjontaan uusia pilateskursseja, joista sitten jalostui ajatus kahdesta kesäpilateskurssista. Vietin kesän tällä suunnalla ja Sastamalan Opisto tarjosi toimivan väylän pilatesosaamiseni hyödyntämiseen, Niina kertoo taustaa siitä, miten tuli ottaneeksi yhteyttä Opistoon. Jatkuu seuraavalla sivulla

15 Mitä kesäpilateskurssin sisältöön sitten kuului? Ja mitkä olivat opettajan omat kokemukset ensimmäisiltä kursseiltaan Sastamalan Opistossa? Kesäkuun kurssilla aloitimme perusteista, ryhdistä, hengityksestä sekä taloudellisesta ja turvallisesta liikkumisesta. Elokuun kurssilla jatkoimme samojen teemojen parissa edeten kohti haastavampia liikeyhdistelmiä ja syventäen jo oivallettua. Kurssit olivat minulle erittäin positiivinen kokemus. Erityisesti ilahdutti osallistujien pitkäjänteinen työskentely ja sen myötä tapahtunut kehitys, Niina toteaa innostuneena. Myös kurssilaiset ovat kokemansa perustella varsin tyytyväisiä kesäpilateskurssiin. Pitkän tauon jälkeen pilates oli juuri niin kivaa kuin muistinkin, kertoo pilateskursseille osallistunut Marika Arbelius- Iltanen. Kirsi Kuja- Aronkin mielestä kurssi oli onnistunut ja hänen mielestään erityisesti henkilökohtainen ohjaus oli kurssin parasta antia: Kurssi ylitti odotukset siinä, miten paljon ohjaaja on pystynyt antamaan yksilöllistä ohjausta. Lisäksi ohjaajan hyväksyvä asenne auttaa keskittymään. Kaikki kolme haastateltua kurssilaista ovat sitä mieltä, että vastaavanlaisille pilateskursseille olisi kysyntää ensi kesänäkin. Kirsi Viitala muistelee hyvillä mielin kesäkuista aamupilatesta ja toivoo opistolle jatkossakin lisää pilateskursseja. Kun oot semmosessa aamutunnelmassa vielä, niin siinä herää hyvin uuteen päivään, Kirsi toteaa ja muut ovat samaa mieltä. Saamamme positiivisen palautteen perusteella jatkamme suosittuja kesäkursseja varmasti myös ensi kesänä!

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt!

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä tarjoaa yhteistyössä Tampereen kaupungin, asukkaiden ja järjestöjen kanssa maksutonta, kaikille asukkaille avointa ryhmätoimintaa Tammelassa ja Linnainmaalla.

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella Alkio-opisto Jyväskylän Korpilahdella Avoimia yliopisto- ja amk-opintoja Yleissivistäviä opintoja Kokous-, juhla- ja majoituspalveluja Kursseja Jyväskylän Korpilahdella Monipuolista oppia ja hyötyä Valmistautumista

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Syksyllä Jyväskylän avoin yliopisto Kirjoittamisen perusopinnot (30 op) Itä-Hämeen opisto Tekstihautomon työpajat (12 op)

Syksyllä Jyväskylän avoin yliopisto Kirjoittamisen perusopinnot (30 op) Itä-Hämeen opisto Tekstihautomon työpajat (12 op) ITÄ-HÄMEEN OPISTO Syksyllä 2018 Jyväskylän avoin yliopisto Kirjoittamisen perusopinnot (30 op) Itä-Hämeen opisto Tekstihautomon työpajat (12 op) Jyväskylän avoin yliopisto, kirjoittamisen perusopinnot

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv 13.9.2016 HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä

Lisätiedot

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Paremman avioliiton jatkoseminaari Hartolassa 26.-27.11.2011 Ilmoittaudu www.parempiavioliitto.fi www.hnmky.fi Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Linna-hotelliin ja Hartolaan 26.-27.11.2011. Nyt on

Lisätiedot

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon. TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Pas Kattoen! Sastamalan Opiston tiedotuslehti

Pas Kattoen! Sastamalan Opiston tiedotuslehti Pas Kattoen! Sastamalan Opiston tiedotuslehti 4/2016 Opistoa ympäri vuoden On taas se aika vuodesta kun leskenlehdet avaavat nuppujaan ja katupölyt leijuvat silmiin. Usein se tarkoittaa myös Opiston kevätkauden

Lisätiedot

Savonian suomen opinnot

Savonian suomen opinnot Savonian suomen opinnot Mavasuomi B1.2 Muut suomen kurssit suomi Työelämän suomi B1.1 Suullinen suomi suomi B1.2 Pääsykoevalmennus suomi B2 Työkokeilu Suullinen suomi B2 suomi C1 Sairaanhoitajan suomi

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t) TAITEEN PERUSOPETUS 42 Taiteen perusopetus alkaa kansalaisopistossa viikolla 36. Katso ilmoittautumisohjeet oppaan takakannesta. Taiteen perusopetuksessa opiskelevilla sisaruksilla on oikeus sisaralennukseen.

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 1 ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 2018-2019 Tähän on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

Pas Kattoen! Sastamalan Opiston tiedotuslehti

Pas Kattoen! Sastamalan Opiston tiedotuslehti Pas Kattoen! Sastamalan Opiston tiedotuslehti 1/2016 Talvesta on moneksi Aurinko paistaa ja vettä sattaa, taitaa tulla kesä. Näin lauletaan tunnetussa suomalaisessa sävelmässä. Tämän pohjalta voisi luulla,

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 9 12-vuotiaille RTF Report - luotu 01.04.2015 14:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Käpylä 9 12-vuotiaat 87 44 31 Yhteensä 87 44 31 Perustiedot 1. Ikäni on (44) (EOS: 0) Ikäni on 2. Olen ollut

Lisätiedot

Opetuksen järjestämisoikeuden haku lukuvuodelle

Opetuksen järjestämisoikeuden haku lukuvuodelle Opetuksen järjestämisoikeuden haku lukuvuodelle 2019 2020 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON YHTEISTYÖOPPILAITOKSILLE JYU. Since 1863. OPINTOMME SOPIVAT: OPINTOJAKSOT PERUSOPINTOTASO / yliopistojen

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu)

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Huom! Muutokset mahdollisia. Uusimmat tiedot löydät osoitteesta www.haapop.fi MAALISKUU 2012 SUOMI TUTUKSI -VIIKONLOPPUKURSSI: KIRJALLISUUS 30. 31.3.2012

Lisätiedot

Kokemuksia erilaisille oppijoille suunnattujen harrasteryhmien toiminnasta. Harrastajien ja heidän perheidensä tarpeiden ja toiveiden huomioiminen

Kokemuksia erilaisille oppijoille suunnattujen harrasteryhmien toiminnasta. Harrastajien ja heidän perheidensä tarpeiden ja toiveiden huomioiminen Kokemuksia erilaisille oppijoille suunnattujen harrasteryhmien toiminnasta. Harrastajien ja heidän perheidensä tarpeiden ja toiveiden huomioiminen Marika Kivilehto, vapaa-ajan &vapaaehtoistyön koordinaattori,

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 1 Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa 2019 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 2 Sisältö - Miksi opiskella kieliä? - Miksi opiskelisin

Lisätiedot

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kieliopinnot KTM-tutkinnossa 4.9.2017 Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelut: kielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Etelä-Hervannan koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Etelä-Hervannan koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Etelä-Hervannan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE. HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015

KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE. HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015 KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015 (Huom: Stand up -kurssi to su 8. 11.10 tai pe su 9. 11.10!) Järjestäjät: Kajaanin Kaupunginteatteri -alueteatteri,

Lisätiedot

- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta.

- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta. Tampereen vetokoiraseura Taves ry. Koulutuskalenteri 2011 Tampereen vetokoiraseuran jäsenet ovat etusijalla kaikissa Tavesin järjestämissä koulutuksissa. Jos koulutuksessa on kaksi hintaa, halvempi on

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Koiviston koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Koiviston koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Koiviston koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Kaarilan koulupolku Rahola - Kaarila lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu tiedottaa

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015 KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015 hyväksytty / 2015 maksun peruste 1.9.2015 alkaen 1.OPETUSKOHTAISET MAKSUT hyväksytty maksu Hintoihin sisältyy yleiskorotus sekä tarkistus erikoiskurssien maksuihin

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

Sinulle, joka työskentelet ryhmien kanssa.

Sinulle, joka työskentelet ryhmien kanssa. Sinulle, joka työskentelet ryhmien kanssa. ( Sovellusalueina mm. työnohjaus, kasvatus, koulutus, terapia, taide, seurakuntayö tai muu yhteisöllinen työ. ) TERVETULOA Tarinainstituuttiin! Tarinainstituutti

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pyynikin koulupolku Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1.

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

santasport.fi Tutkinnon saa nopealla aikataululla, käytännönläheisesti opiskellen Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja

santasport.fi Tutkinnon saa nopealla aikataululla, käytännönläheisesti opiskellen Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja Opinnot kestävät 3 vuotta Opinnot koostuvat ammatillisista opinnoista 90 ov, ammattitaitoa täydentävistä opinnoista 20 ov ja vapaasti valittavista opinnoista 10 ov. Kansainvälinen vaihto-opiskelumahdollisuus

Lisätiedot

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs Inarinsaamen kielen opetus 2019 2020 Anarâškielâ máttááttâs 2019 2020 Syksy 2019 / Čohčâ 2019 Perusopinnot / Vuáđu-uápuh 683659P Inarinsaamen peruskurssi I (5 op) 683660P Inarinsaamen suullinen käyttö

Lisätiedot

Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana

Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana VALOKUVAUS Valokuvauksen opettajana toimii pitkän linjan valokuvaaja ja kouluttaja Timo Ripatti. Kursseilla on mallit ja heidän kustannuksensa

Lisätiedot

TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019

TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019 TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Naisten piiri klo 9.30-10.30 Vetäjät: Tuija & Helena Multasormet klo 12.00-13.00 Vetäjät: Milja, Helena ja Maija Vetäjät:

Lisätiedot

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü 2 AMMATTILUKIO Entinen lukiopolku-nimitys Syksystä 2018 alkaen Ammattilukiolla tarkoitetaan lukioopintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Visio: päivälukiolaisilla mahdollisuus sisällyttää lukion oppimäärään

Lisätiedot

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Leirit: Pro-Sporttileiri Kulho 14.-16.7. Kolme vuorokautta mukavaa toimintaa liikunnan parissa. Hinta: 60 Sisältää: ruokailut, majoituksen, vakuutuksen ja

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssit 2017

Sopeutumisvalmennuskurssit 2017 -2016 Meri-karinan kurssi- ja neuvontapalvelut Seiskarinkatu 35, 20900 Turku lounais-suomen syöpäyhdistyksen Sopeutumisvalmennuskurssit 2017 KELAN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAT JA LÄHEISET

Lisätiedot

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari

Lisätiedot

Elämyksellinen TYKY- tai kokouspäivä Tallukassa!

Elämyksellinen TYKY- tai kokouspäivä Tallukassa! Jos sähköposti ei näy oikein, katso se täältä. Elämyksellinen TYKY- tai kokouspäivä Tallukassa! Hotelli Tallukka ja lahtelainen Painovoima ry. tarjoavat yhdessä kaksi hyvin omaperäistä ja luovaa, taidepainotteista

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I MUUT KIELIOPINNOT 3la71 Saksan kieli 1 (4 op) 3la31 Italian kieli 1 (4 op) 3la72 Saksan kieli 2 (5 op) 3la32 Italian kieli 2 (5 op) k0-9123 Englannin kielen valmentava opintojakso (3 op) k0-9122 Ruotsin

Lisätiedot

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 3.-4. luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Lukuvuoden aikana

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

OPISKELIJAPOLUN TOIMINTAMALLI

OPISKELIJAPOLUN TOIMINTAMALLI YHDESSÄ OPPIEN JA ASUEN OPISKELIJAPOLUN TOIMINTAMALLI OPISKELU SOVELTUVUUSKOKEET SOVELTUVUUSKOE KUTSU RYHMÄ JA HENKILÖKOHTAISET HAASTATTELUT PSYKOLOGISET SOVELTUVUUSTESTIT KIRJALLINEN JA KÄYTÄNNÖLLINEN

Lisätiedot

5. ja 6. luokkien valinnaisaineet

5. ja 6. luokkien valinnaisaineet 5. ja 6. luokkien valinnaisaineet 2019-2020 Sisältö Ohjeita... 3 VALINNAISAINEET 5. ja 6. LUOKILLE... 6 Bändikurssi... 6 Kielikaruselli... 6 Kotitalous... 6 Kuvataide... 7 Mailapelikurssi... 7 Ipad-taidot...

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

Parisalsan Tehoviikonloppu Jyväskylä

Parisalsan Tehoviikonloppu Jyväskylä Parisalsan Tehoviikonloppu Jyväskylä 26.-28.1.2018 Opettajana: Maria Ylönen Kurssipaikka: Kuokkalan Graniitin tanssisali Perjantai: 18.00 21.00 Parisalsa alkeet Lauantai: 13.30 15.00 Parisalsa alkeisjatko

Lisätiedot

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs Inarinsaamen kielen opetus 2018 2019 Anarâškielâ máttááttâs 2018 2019 Syksy 2018 / Čohčâ 2018 Perusopinnot / Vuáđu-uápuh 683659P Inarinsaamen peruskurssi I (5 op) 683660P Inarinsaamen suullinen käyttö

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

Tule opiskelemaan venäjää! Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma

Tule opiskelemaan venäjää! Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Tule opiskelemaan venäjää! Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma 1 Venäjän kielen tutkinto-ohjelma Tampereella Kiinnostaako sinua kielten ja kulttuurien välinen

Lisätiedot

VALITSE LUKIO-OPINNOT

VALITSE LUKIO-OPINNOT VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi

Lisätiedot

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa?

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa? Kuvallinen viikkotiedote Mitä se tarkoittaa? Taustaa Työskentelen Ammattiopisto Luovin Liperin yksikössä. Olen tehnyt työtä erityisopettajana ja kotitalousopettajana kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?

Lisätiedot

TAIDEPAINOTTEINEN KERHO MUSIIKKIOPISTOLLA

TAIDEPAINOTTEINEN KERHO MUSIIKKIOPISTOLLA TAIDEPAINOTTEINEN KERHO MUSIIKKIOPISTOLLA TAIDEPAINOTTEINEN KERHO MUSIIKKIOPISTOLLA Taidepainotteisen kerhon toteuttavat yhteistyössä Musiikkiopisto ja Niemelä-talon päiväkoti. Toiminnassa painottuvat

Lisätiedot

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa AIKATAULU VIRITÄ! -tapahtumista Perhonjokilaakson alueella Aikataulu päivittyy edelleen riippuen kunkin yhteisön toiveista ja tarpeista. Osa tilaisuuksista on avoimia,

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Tesomajärven koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Tesomajärven koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja 3.-9.

Lisätiedot

Kompassi pajatoiminta syksy 2018

Kompassi pajatoiminta syksy 2018 Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3 / 2014

JÄSENTIEDOTE 3 / 2014 LAVATANSSISEURA TANSSIKAS RY JÄSENTIEDOTE 3 / 2014 Hallituksen tervehdys Syksyn tapahtumat Tulevan talven ohjelmaa HALLITUKSEN TERVEHDYS Kymmenen ensimmäistä vuotta Tanssikkaan historiassa on tanssittu

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) MALLIOHJELMA 2017

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) MALLIOHJELMA 2017 Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) MALLIOHJELMA 2017 Sunnuntai Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Klo 18.00-19.00 Tuloinfo. Taloon ja toisiin tutustuminen

Lisätiedot

ARJEN PELASTAJAT: ATK-OHJAUSTA IKÄIHMISILLE

ARJEN PELASTAJAT: ATK-OHJAUSTA IKÄIHMISILLE ARJEN PELASTAJAT: ATK-OHJAUSTA IKÄIHMISILLE Arjen pelastajat - Klubitalo Tönäri Tönäri valitsi kehittämisen kohteeksi ikäihmisten atk-kurssin Valmistelu: Pilotti 8.10. 3.12.2015 Idean esittely mahdolliselle

Lisätiedot

Kiinnostaako. koodaus ja robotiikka? 2014 Innokas www.innokas.fi All Rights Reserved Copying and reproduction prohibited

Kiinnostaako. koodaus ja robotiikka? 2014 Innokas www.innokas.fi All Rights Reserved Copying and reproduction prohibited Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Innokas-verkosto Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen ja levittäminen Suomi Yli 30 000 osallistujaa vuosien 2011-2014 aikana Kouluja, kirjastoja, päiväkoteja,

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lielahden koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lielahden koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lielahden koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella. Avoimia yliopisto- ja amk-opintoja Yleissivistäviä opintoja Kokous-, juhla-, ja majoituspalveluja Kesäkursseja

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella. Avoimia yliopisto- ja amk-opintoja Yleissivistäviä opintoja Kokous-, juhla-, ja majoituspalveluja Kesäkursseja Alkio-opisto Jyväskylän Korpilahdella Avoimia yliopisto- ja amk-opintoja Yleissivistäviä opintoja Kokous-, juhla-, ja majoituspalveluja Kesäkursseja Avoimia yliopisto- ja amk-opintoja Kasvatus ja psykologia

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Kevään 2011 ohjelma Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät: Astrokerho Kerho on avoin kaikille astrologiasta kiinnostuneille. Kerhossa opimme katsomaan astrologiselta kartalta

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lentävänniemen koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lentävänniemen koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lentävänniemen koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat

Lisätiedot

Kämmenniemen koulupolku

Kämmenniemen koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018

Lisätiedot

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj 1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarjoaa kaikille avoimia suomen kielen kursseja pääsääntöisesti

Lisätiedot

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla.

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla. YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA Kaudella 2018-2019 Viikkoharjoitukset: Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo 17-18 alle 10-vuotiaille Valmennusryhmät: Keskiviikkoisin klo 18-19.30 Vetelin urheilutalolla Sunnuntaisin

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 Seuraava Yhdessä vireä arki -kehittämisiltapäivä on 6.2.2019 klo 13.30 Tule mukaan suunnitelmaan ja toteuttamaan Keinupuiston lähitoria! Tiistai

Lisätiedot

santasport.fi Tutkinnon saa nopealla aikataululla, käytännönläheisesti opiskellen Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja

santasport.fi Tutkinnon saa nopealla aikataululla, käytännönläheisesti opiskellen Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja Opinnot kestävät 3 vuotta Opinnot koostuvat ammatillisista opinnoista 90 ov, ammattitaitoa täydentävistä opinnoista 20 ov ja vapaasti valittavista opinnoista 10 ov. Kansainvälinen vaihto-opiskelumahdollisuus

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot