Tulosta ja tiukkaa treeniä
|
|
- Ari-Pekka Jokinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 15. heinäkuuta 2009 Tulosta ja tiukkaa treeniä Jukolassa sitä pitkään kaivattua tulosta sitten viimeinkin tuli...ja oikeastaan ihan vahingossa ja odottamatta. Lähdin kisaan rennolla ja väljällä valmistautumisella. Siinä se salaisuus taisi ollakin. Kun on riittävän hyvin valmistautunut, mutta silti on riittävästi RENTOUTTA ja VÄLJYYTTÄ niin homma sujuu, alitajunnalle ja intuitiolle jää tilaa reagoida. Juoksuni kakkososuudella osui lähes täysin nappiin ja olin osuuden 13. nopein ja voitin ykkösjoukkueen juoksijaakin muutamalla minuutilla, eli näytin valitsijoille että paikkani on ykkösessä :) Jukolan jälkeen suuntasin kisareissulle Venäjän puolelle Karjalan kannaksen juhannuskisoihin lähelle Pietaria. Vastassa oli kovakulkuisia venäläisiä vauhdikkaiden kankaiden vallitsemissa kotimaastoissaan. Pidin rentoa kisaotetta yllä ja onnistuin tasaisesti joka päivä, mikä riitti miesten eliitissä jopa toiseen sijaan kun monet venäläiset sortuivat isoihin virheisiin! Nyt on ollut pitkä kilpailutauko, mikä onkin enemmän kuin tervetullut. Olen ehtinyt keskittyä harjoitteluun paremmin, kun koko ajan ei tarvitse valmistautua tai palautella kisoista. Olen käynyt Askolassa tutustumassa SM-pitkän matkan maastoihin ja Tammisaaressa SM-yön maastoihin. Askolassa on luvassa vaihtelevaa, haastavaa ja hidaskulkuista maastoa, jossa rauhallisuus ja sinnikkyys palkitaan. Tammisaaresta puolestaan löytyy vauhdikasta avokalliota, jossa voi edetä hyvinkin suoraviivaisesti toki koko ajan tiukasti keskittyen. Viime viikolla pääsin pukemaan maajoukkuevaatteita ylleni hieman etuajassa, kun olin Pohjois-Italiassa nuorten mm-kisoissa apuvalmentajana. Urheilijoiden kanssa oli mukava työskennellä ja reissusta sain kerättyä paljon arvokasta kokemusta. Havaitsin voittajista ja menestyjistä sen, että he ovat kaikki iloisia, positiivisia, rentoja sekä tekevät asiat omalla tavallaan ja luottavat tekemiseensä. Valmennustehtävien ohessa ehdin itsekin harjoitella mukavasti. Suunnistusharjoituksissa muistin taas, kuinka haastavaa on sopeutua uudenlaisiin maastoihin. Viikon teemana oli mäkivoima, josta esimerkkinä 1,5h vaellus hotellin viereisellä vuorelle, joka oli 1000m korkeammalla. Tällä viikolla kotoisat Suomen mäet ovatkin jo tuntuneet helpoilta ;) Ensi viikolla on vuorossa SM-keskimatkan tyyppiharjoitukset Savonlinnassa ja viikonloppuna kilpailut Kuusamossa. Kisojen jään viikoksi harjoittelemaan Kainuun maisemiin ennen kuin suuntaan kolmeksi viikoksi Lappiin viimeistelemään SM-kisakuntoani kohti syksyä. Italian vuoristo oli häikäisevän kaunista, mutta edelleenkään en ole maailmasta löytänyt Lapin voittanutta! Liitteenä kuvia ja tuloksia. Nauttikaa kesästä ja muistakaa välillä PYSÄHTYÄ ja tarkastella luontoa ja elämää. -aapo
2 Mikkeli-Jukola Osuusajat 2. osuus 12,7 km 1 23 Tobias Noborn 1:11:31 IFK Göteborg SWE 2 70 Lukas Peterson 1:11: IFK Umeå SWE 3 5 Mattias Karlson 1:11: Halden SK NOR 4 51 Johan Eriksson 1:13:41 +2:10 Gävle OK SWE 5 1 Janne Heikka 1:14:28 +2:56 Delta FIN 6 34 Nielsen Emil Folino 1:15:01 +3:29 OK Denseln SWE 7 24 Anders Åkerman 1:15:05 +3:33 Malungs OK Skogsmårdarna SWE 8 48 Matt Speake 1:15:09 +3:37 OK Tisaren SWE 9 20 Niclas Jonasson 1:15:25 +3:53 Leksands OK SWE 10 6 Tommi Tölkkö 1:15:43 +4:11 Kalevan Rasti FIN Ola Martner 1:15:45 +4:13 Göteborg Majorna OK SWE 12 9 Zsolt Lenkei 1:16:30 +4:58 IFK Moras OK SWE Aapo Summanen 1:16:35 +5:03 Rajamäen Rykmentti 2 FIN Jussi Suna 1:16:36 +5:05 Angelniemen Ankkuri FIN Daniel Nilsson 1:16:58 +5:26 OK Orion SWE Martin Soukup 1:16:59 +5:27 Bäkkelagets SK NOR Wojciech Dwojak 1:17:01 +5:29 Rehns BK SWE Mikko Heinonen 1:17:22 +5:50 MS Parma FIN Matti Vainionpää 1:17:27 +5:56 Rasti-Kurikka FIN Ola Lindqvist 1:17:30 +5:58 Nydalens SK NOR Mats Dahlen 1:17:32 +6:00 Paimion Rasti FIN 22 7 Timo Joensuu 1:17:39 +6:07 Vaajakosken Terä FIN Joakim Hederskog 1:17:40 +6:08 IK Hakarpspojkarna SWE Stig Alvestadt 1:17:49 +6:17 Wing OK NOR Nilsen Audun Bjerkreim 1:17:51 +6:19 Kristiansand OK NOR Indgaard Ulf Forseth 1:17:51 +6:19 Frol IL NOR Anders Hedman 1:17:54 +6:22 IFK Lidingö SOK SWE Niklas Serrander 1:18:13 +6:42 Södertälje Nykvarn Orienter 2 SWE Sebastian Hägler 1:18:14 +6:42 IFK Moras OK 2 SWE Erik Engstrand 1:18:18 +6:46 IFK Göteborg 2 SWE
3 Karjalan kannaksen kolmipäiväiset juhannuskisat М21Э п/п Фамилия Имя Команда Сумма Место Дельта 1 БОНДАРЕНКО РОМАН Геленджик-Надежда 00:48:58 (1) 00:57:52 (3) 00:32:04 (3) 2:18: SUMMANEN AAPO RajamaenRykmentti 00:51:41 (4) 00:56:37 (2) 00:33:21 (5) 2:21: :45 3 АРТЕМОВ ЕВГЕНИЙ Выборг-Ориентир 00:54:26 (7) 00:55:16 (1) 00:32:02 (2) 2:21: :50 4 ЧЕГАРОВСКИЙ МИХАИЛ БалтийскийБерег-MS 00:50:09 (2) 00:58:55 (5) 00:33:53 (7) 2:22: :03 5 СОКОЛОВ ДАНИЛА МосКомпас-Ориента 00:51:00 (3) 00:59:50 (8) 00:32:27 (4) 2:23: :23 6 ДИНГЕС ВИКТОР СКИ-Родник-Екатеринб 00:53:03 (6) 00:59:05 (6) 00:33:52 (6) 2:26: :06 7 ЛАХМАНОВ АЛЕКСЕЙ Колпино 00:51:42 (5) 00:59:40 (7) 00:35:01 (8) 2:26: :29 8 ИВАНОВ ЕВГЕНИЙ Гольфстрим 00:58:10 (10) 01:05:42 (10) 00:30:45 (1) 2:34: :43 9 ГРУШИН СЕРГЕЙ Гольфстрим 00:56:55 (8) 01:04:55 (9) 00:38:51 (12) 2:40: :47 10 КОРОБОВ ДМИТРИЙ inhd 01:00:42 (13) 01:15:23 (18) 00:37:38 (10) 2:53: :49 11 БОРОЗДИН АНДРЕЙ Университет 01:01:32 (14) 01:11:58 (13) 00:40:31 (14) 2:54: :07 12 ПОПОВ АЛЕКСАНДР Сестрорецк-Дроб 01:00:11 (11) 01:13:34 (16) 00:41:37 (18) 2:55: :28 13 СИМАНОВ АЛЕКСАНДР Кинеф-о-кириши 01:05:01 (16) 01:17:01 (19) 00:41:51 (19) 3:03: :59 14 ПОТОПАЕВ АНДРЕЙ Кинеф-о-кириши 00:57:44 (9) 01:12:50 (15) 00:59:48 (26) 3:10: :28 15 РУСАКОВ СЕРГЕЙ Азимут 01:09:13 (18) 01:29:08 (21) 00:48:20 (22) 3:26: :47 16 БАРАНОВ ЕВГЕНИЙ Ориента-Виктория 01:11:52 (21) 01:35:04 (24) 00:41:11 (16) 3:28: :13 17 ГОРЯЧЕВ МИХАИЛ СК_Фотон 01:10:16 (19) 01:33:02 (22) 00:47:17 (21) 3:30: :41 18 КУРАКИН АНДРЕЙ Кинеф-о-кириши 01:14:34 (22) 01:34:32 (23) 01:05:06 (27) 3:54: :18 19 ХАМИЦЕВИЧ РОМАН Азимут 02:05:40 (23) 02:07:59 (27) 00:53:16 (24) 5:06: :01 20 ФИЛАТОВ ЕГОР Университет снят 01:35:54 (25) 00:42:26 (20) x 21 КОВАЛЕНКО АНТОН АЛКО-СТОП 01:07:09 (28) x 22 ЛЯБИН ЕВГЕНИЙ лично 01:44:18 (26) 00:58:48 (25) x 24 КОНТР_М21Э лично снят 01:12:12 (14) 00:49:37 (23) x 26 ГЛЕБОВ СЕРГЕЙ АЛКО-СТОП 00:38:57 (13) x 28 СУГАК ЮРИЙ БалтийскийБерег-Ф 01:14:17 (17) 00:41:00 (15) x 30 СМИРНОВ СЕРГЕЙ Гольфстрим 01:06:05 (11) 00:37:44 (11) x 31 ФАРХУТДИНОВ РАВИЛЬ Дефспорт 01:05:06 (17) 00:41:19 (17) x 32 ТРЕГУБОВ ВЛАДИМИР Геленджик-Надежда 01:03:33 (15) снят 00:37:11 (9) x 33 КУПРИЕНКО ДЕНИС O-site 01:00:41 (12) 01:07:40 (12) снят x 34 ЛАМОВ АНДРЕЙ Череповец 00:58:02 (4) x 35 ХРАБРЫХ ИВАН Азимут 01:11:25 (20) снят x 36 ФИНАГИН АЛЕКСЕЙ Гольфстрим 01:23:30 x
4 Jukola Pietari
5 Pietari
6 Pohjois-Italia
Miestä koetellaan 13.06.2009
13.06.2009 Miestä koetellaan Viimein pääsen rauhassa netin ääreen kun olen matkustellut viimeiset kaksi viikkoa(toissa viikko Vuokatissa ja tämä viikko Ylitorniossa). Viime aikoja ovat varjostaneet synkät
Viime kauden kakkonen Halden SK on jälleen paperilla piin kova joukkue. Viime kauden kolmonen, Kalevan Rasti, säilyy aikalailla ennallaan:
12.12.05 10-mila ennakko, Halden 14.12.05 10-mila ennakko, KR Viime kauden kakkonen Halden SK on jälleen paperilla piin kova joukkue. Viime kauden kolmonen, Kalevan Rasti, säilyy aikalailla ennallaan:
Tuulisuojapaikka / Vindkyddsplats / Wind shelter place
Tuulisuojapaikka / Vindkyddsplats / Wind shelter place Seura Aamulehden Lukijat Lasten hyväksi Annikin Voimailijat Anttolan Urheilijat Arboro OK Ark United Artjärven Ahjo Team Autocenter Bergnäsets AIK
Lehdistöpäällikön ja tiedottajan tervetulotoivotus
MEDIAOPAS 2011 Lehdistöpäällikön ja tiedottajan tervetulotoivotus Hei ja tervetuloa vuoden 2011 10MILA-viestiin. Nimeni on Maria Bratt toimin tapahtuman lehdistöpäällikkönä. Yhdessä tiedottaja Lennart
Lopputulokset, results FIN 65 / SWE 37 / NOR 36 / MIESTEN keskarvot: pist sar KA NAISTEN keskiarvot: pist sar KA
Lopputulokset, results FIN 65 / 17731 SWE 37 / 17583 NOR 36 / 16853 MIESTEN keskarvot: pist sar KA NAISTEN keskiarvot: pist sar KA 1. Asko Rönty FIN 1698 8 212,3 1. Helena Josjö SWE 1638 8 204,8 2. Kyösti
1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta.
1970-luku 1972 Sumiaisten Kunto järjesti Keski-Suomen viestin Syvälahden koululla. Radat suuntautuivat Vintilänvuoren suuntaan. Voittajaksi yöviestissä suunnisti Rajamäen Rykmentti joukkueella Matti Kovanen,
Kangasniemen Jukolan Viestit ja Venlojen Juoksut / Viestit
Aluksi ja ohjeeksi Lähteenä on käytetty Internetissä olevia Jukola sivustoja höystettynä mukana olleiden suunnistajien ja tukijoukkojen tarinoilla. Alleviivatuista linkeistä pääset kilpailuita ja tuloksia
Varuboden-Osla edustajiston vaalit 2011
Sivu: 1 A Åland Lähetetty: 124 Äänestys%: 33,1 Hyväksytty: 41 Hyväksytty%: 100,0 Hylätty: 0 Hylätty%: 0,0 Valitaan: 1 Lista M Ääniä: 41 Ääniä%: 100,0 Valittuja: 1 Valittuja%: 100,0 1 90 Kivinen Minna-Lotta
Lehekülg 1/ :49
http://www.liga-db.de/turniere/vt/fi/2014/fi/140504_turku/fin15.. Lehekülg 1/2 02014 17:49 Täyd. tulosluettelo - Kr.room. (40 Osallistujat) Tuloslista 59 66 71 75 80 85 98 130 pisteet Ottelutulos 59 66
Pudasjärven Urheilijat ry. Yhdessä PuU:n parhaaksi
Pudasjärven Urheilijat ry Yhdessä PuU:n parhaaksi Toimintaedellytykset - yleisseura (8 jaostoa) - kasvattajaseura - yhteisiä tapahtumia (mm. Umpihanki, Kesäpilikki) - jaostojen juttuja Syöte-Suunnistus
Lnro Korttinro Nimi Maa Seura Lähtö. H21 (54) 3,0 km 22 R
Sivu 1 H21 (54) 3,0 km 22 R 1 161113 Otto Sund IF Femman 15:45:00 2 47799 David Brickhill-Jones AUS Rasti-Kurikka 15:46:00 3 79386 Samuli Salmenoja MS Parma 15:47:00 4 157527 Jesse Laukkarinen Rajamäen
Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018
Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paras suunnistaja Olav Lundanes kolme SM-kultaa, kaksi EM-kultaa, yksi MM-kulta sekä nopein 10milan, Jukolan ja SM-viestin ankkuriosuudella Paras -16v.
Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta
Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Kaikki ykköset 3, 5, 7 ja 10km radoilla oli lyhyemmät ykköset (56 ja 53). 9, 12 ja 15km radoilla pidemmät (62 ja 67). Lyhyillä ykkösillä oli
KALEVAN POJAT JUKOLAN VIESTISSÄ VUODET 2008 2013
KALEVAN POJAT JUKOLAN VIESTISSÄ VUODET 2008 2013 SISÄLTÖ Johdanto...3 Kilpailut...4 Juostut osuudet...5 2008 Tampere...6 2009 Mikkeli...7 2010 Hyvinkää...8 2011 Virolahti...9 2012 Vantaa... 10 2013 Jämsä...
Biathlon Orienteering in Vimpeli, Mass start
Biathlon Orienteering 6.-7.5.2016 in Vimpeli, Mass start H21 : 9,5 km Lähti: 20, Keskeytti: 0, Hylätty: 0 1. 319 Hölsö Mikko LÄÄKVU FIN 1:22:14 +0 (1/4 2. 317 Kallio-Könnö Jarno Hyypän Urheilijat FIN 1:22:21
KULTAKIVI XXVII (6.-7.06.2015) Naiset / Ladies HIPPUJA: 10 finaali
Naiset / Ladies HIPPUJA: 10 1 Maija Keränen 01:13,0 10 01:13,0 2 Laura Iltanen 01:20,0 10 01:20,0 3 Anita Patala 01:32,0 10 01:32,0 4 Säilä Marjo 02:09,0 10 02:09,0 5 Marina Lindqvist 02:14,0 10 02:14,0
ULKORATAENNÄTYKSET. 4x400 m. 4x800 m. 4x1500 m. 1000 m viesti
ULKORATAENNÄTYKSET M30 100 m 12,46 Risto Karasmaa Espoo/K 6.6.1981 200 m 25,22 Risto Karasmaa Tampere 4.9.1980 400 m 54,69 Risto Karasmaa Helsinki/E 13.7.1982 2.06,53 Lasse Hakulinen Kirkkonummi/V 29.7.2014
Sijoitukset paranivat Jukolassa
Sijoitukset paranivat Jukolassa Suunnan Venlat paransivat viimevuoden sijoitusta 13 tilaa: nyt 73, viime vuonna 86. Kakkosjoukkueen sijoitus parani sijaan 151 (182). Hyvän aloituksen teki Maiju Kovanen,
1 9 Lappi Arttu Puijon Hiihtoseura 66,0 64,8 18,5 19,0 18,5 19,0 19,0 56,5 121,3 64,0 60,0 18,5 18,5 18,5 19,0 19,0 56,0 116,0 237,3
Pienmäen SM-kilpailu Tekn.asiantjaSeppo Hiltunen K 64 Arv.tuomari Esko Venäläinen JHS ry Tuomarit - C - Pekka Heikkinen - E - Pertti Laaksonen Pit.kerroin +/ 2,4 1 9 Lappi Arttu Puijon Hiihtoseura 66,0
St1 2015-2016. Juho Halonen Jussi Piirainen Vierumäki 28.5.2015
St1 2015-2016 Juho Halonen Jussi Piirainen Vierumäki 28.5.2015 ST1 nuorten maajoukkue 2015-2016 Valmentajat: Jussi Piirainen ja Juho Halonen Urheilijat: Tytöt (6) Jasmi Joensuu (-96) Johanna Matintalo
C Y K E L TÄVLINGSRESULTAT
C Y K E L 2 0 1 4 TÄVLINGSRESULTAT SFIM Cyclo Cross, Lundo ( kördes 20.10.13 ) Damer 16 1) Vilhelmiina Suvisaari Akilles 39,27 Damer 18 1) Cecilia Aintila IK-32 35,56 Damer 1) Jaana Hyvärinen IK-32 51,36
Tervetuloa seuraamaan Tukholman 10MILA-viestiä 3.-5. toukokuuta 2013! Kilpailuareena sijaitsee Gällöfstan kartanon mailla Upplands-Bron kunnassa.
Tervetuloa Tervetuloa seuraamaan Tukholman 10MILA-viestiä 3.-5. toukokuuta 2013! Näin löydät perille! Kilpailuareena sijaitsee Gällöfstan kartanon mailla Upplands-Bron kunnassa. Autolla Poistu Tukholman
K-1 MEN MASTER Likely moved to M55 4 Laps - 17km Number Name Nation Club Year of Birth Time SIMPANEN Veijo FIN Rauman seudun melojat 1949
K-1 MEN Seniors 7 Laps - 30km HOLST Jacob KK Eskimå 1985 JENSEN Tom DEN Kolding KK 1977 GRANSTEDT Björn 1988 LJUNGBERG Björn LJUNGBERG Magnus RENE Olsen DEN Maribo 1978 RINGSING Rasmus DEN Maribo 1992
Ole osa elämystä! Käsiohjelma. Enossa Jukolan viesti 40. Venlojen viesti - Suomi 100 Venlojen juhlaviesti
Käsiohjelma Ole osa elämystä! Enossa 17.-18.6.2017 www.jukola.com #joensuu #jukola 69. Jukolan viesti 40. Venlojen viesti - Suomi 100 Venlojen juhlaviesti 2 JOENSUU-JUKOLA 2017 Sisällysluettelo 4 Kilpailunjohtajan
Siluettpistol Nordiska Mästerskap BBP - 40 skott
Sibbo (2000-06-01-2000-06-04) Resultat Production Siluettpistol Nordiska Mästerskap 2000 - BBP - 40 skott 1 16 Kelo Toni FIN 10 10 10 10 40 8 4 4 JJ 2 41 Piirto Hannu FIN 10 10 10 10 40 8 4 3 JJ 3 23 Lehtosaari
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26
Kuhmolainen Maraton 2015
Kuhmolainen Maraton 2015 T U L O K S E T Kilpailun sarjat: MYLM; NYLM; M40M; N40M; M50M; M60M; MP; NP; M40P; N40P; M50P; N50P; M60P; N60P; M10; N10; MYLM Miehet Maraton 42.2 km 1. Daniel Kannapinn Selbstläufer
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura
Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010
Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme
Tulokset / Results. Medal count after 12/12 competitions. Individual matches. Class 1 with Ramp
Sivukartta På svenska In English etsi lajia, tapahtumaa jne. Hae Etusivu Liikunta ja urheilu Palvelut Yhteistyökumppanit Mikä on VAU? Yhteystiedot Olet tässä: Etusivu Ajankohtaista PM-Boccia 2016 Tulokset
Suomen JetSport Liitto JetSki/Aquabike Nordic Championship 2017 Imatra
13 Pancho Marjak Runabout GP1 2 20 2 20 2 20 60 1 333 Rainer Lepp Runabout GP1 DNF 0 1 25 1 25 50 2 84 Johan Johansson Runabout GP1 1 25 DNS 0 3 16 41 3 887 Timo Kangastie Runabout GP1 5 11 3 16 DQF 0
VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN
VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja
Nuorten maajoukkueleiri Fuerteventura (Playitas)
Nuorten maajoukkueleiri 6.3-28.3 Fuerteventura (Playitas) Maanantaina 6.3 aamulla klo 6.30 lähdimme Helsinki-Vantaan lentokentältä Triathlonliiton järjestämälle nuorten maajoukkueleirille Fuerteventuralle.
Hejdå! - Terveisiä Norjasta
Hejdå! - Terveisiä Norjasta. 17.06.2109 Tai oikeastaan tällä hetkellä istun jo autossa ruotsin puolella, matkalla kohti Tulkholmaa. Reissun viimeinen treeni tehtiin juuri Örebrossa joka oli 1,30h juoksu.
11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa
11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa Kehityshanke yhteistyössä seurojen kanssa Hankkeen tavoitteita Painopiste tämän ikäluokan toiminnan kehittämiseen erityisesti hankeseuroissa, mutta viestinnän
LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET POJAT
LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET POJAT Tummennetut lajit ovat viralliset lajiohjelman lajit v.2015 pa=ponnistusalue, h=käsiajanotto, i=hallissa Ilmoita mahdolliset virheet, puutteet ja uudet ennätystulokset:
1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013
Tarinoita kotikulmilta ja vähän maailmaltakin: Onpa tässä muutama kisa kurvailtu edellisen kirjoittelun jälkeenkin 1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tuttuja teitä kotikulmilla. Mekaanikkoina
Program. Join the story! In Eno on June 17th - 18th Jukola realy 40. Venla relay - Finland 100 Venla relay. #joensuu #jukola
Program Join the story! In Eno on June 17th - 18th 2017 www.jukola.com #joensuu #jukola 69. Jukola realy 40. Venla relay - Finland 100 Venla relay 2 JOENSUU-JUKOLA 2017 Contents 4 Welcome 6 Greetings 8
kierros/ kierros/ kierros/ kierros/ kierros/ kierros/ kierros/ kierros/ kierros/ omg.1. omg.2. omg.3. omg.4. omg.5. omg.6. omg.7. omg.8. omg.9.
kierros/ kierros/ kierros/ kierros/ kierros/ kierros/ kierros/ kierros/ kierros/ omg.1. omg.2. omg.3. omg.4. omg.5. omg.6. omg.7. omg.8. omg.9. 1=2 9=1 8=9 7=9 6=8 5=7 4=7 3=6 2=6 3=4 2=3 1=3 8=1 7=2 6=1
Kultakisat Eväjärvi Yleinen sarja, CUP-osakilpailu Finaali. Kultakisat Eväjärvi Naiset Finaali 9 FINAL TIME 11 FINAL TIME
Yleinen sarja, CUP-osakilpailu 1 Mika Yläpelto FI 02:56,4 9 02:56,37 2 Helvi Mäkilaurila FI 03:00,2 9 03:00,23 3 Reijo Nivala FI 03:29,6 9 03:29,56 4 Seppo Mauno FI 02:15,7 8 05:15,70 5 Jarkko Turunen
KULTAKIVI XXX ( ) Yleinen HIPPUJA: 8 finaali
Yleinen HIPPUJA: 8 1 Hannu Raja 02:56,0 8 02:56,0 2 Reijo Eskola 04:11,0 8 04:11,0 3 Auvo Syrjälä 02:55,0 7 05:55,0 4 Jarkko Turunen 02:35,0 6 08:35,0 5 Leena Pihlman 05:39,0 7 08:39,0 6 Antti Seppälä
NUOREN SUUNNISTAJAN TALVIHARJOITTELU
NUOREN SUUNNISTAJAN TALVIHARJOITTELU Janne Salmi Turun AV-leiri 1.12.2013 SUUNNISTUS ON KESTÄVYYSLAJI jossa suunnistustaito on merkittävässä roolissa Harjoitusmäärien on oltava suuret Harjoittelun on oltava
Sorted on Best Lap time. National Touring Cars Series Botniaring. Porsche GT3. Botniaring 4,014 km :15. Porsche GT3 Challege Aika-ajo
Porsche GT Porsche GT Challege Aikaajo Botniaring, km.. : Qualifying started at :: Niemi Raimo Westman Emil Nylund Tom Westergård Johan Skurnik Daniel Haru Tommi Laivola Julle Palmberg Clas Nisula Juha
LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 6/2015 1. PAIKKA Sivistyskeskuksen kokoushuone, Karlskronabulevardi 8
LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 6/2015 1 Vapaa-aikalautakunta AIKA 15.12.2015 klo 18:00 PAIKKA Sivistyskeskuksen kokoushuone, Karlskronabulevardi 8 LÄSNÄ Lappalainen Kalevi puheenjohtaja Väkevä Antti varapuheenjohtaja
Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 2000 Wikipedia
Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 2000 Wikipedia Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 2000 olivat historian viidennet maailmanmestaruuskilpailut ja kolmannet miesten MM kisat. Ne pela4in Norjassa.
Mukwan Cup. Vaajakosken liikuntahalli D1 Male A -32 (26) Competition date: Nestor Mäkinen (PTF)
D1 Male A -32 (26) Nestor Mäkinen Michael Rautsala Jesse Haavisto Nestor Mäkinen Porin Taekwondo (FIN) 07-00 (PTF) Michael Rautsala Budokwai Taekwondo (FIN) 03-00 (PTF) 03-00 (PTF) Jesse Haavisto Budokwai
Aktiviteetit ryhmille
Aktiviteetit ryhmille Tiimihenkeä nostattavaa kisailua ja hauskanpitoa Puhalletaan yhteen hiileen 60 min, max 30 hlöä 135 Kisaillaan tiimin nostatus hengessä hauskojen tehtävien parissa. Aktiviteetti toteutetaan
SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset
1(5) SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset Rullaluistelu 300m, miehet 1)Tommi Lahti If Femman 50,7 1) Jukka Korpi Kristiinan Urheilijat 31,2 1) Urmas Leirost Lahden
World Biathlon orienteering championship 2019 Classic, Resultlist (unofficial M21)
World Biathlon orienteering championship 2019 Classic, 2.8.2019 Resultlist (unofficial M21) M16 Place No Lastname Firstname Club Country Result Diff Penalty 1 120 Donner Jesper Ingå IF FIN 1:56:07 11/18/12
Sorted on Laps. Porsche Club Festival. Alastaro Circuit 2,721 km :00 Race started at 14:05:48. GT3 Cup Porsche GT3 Cup Race 1.
Porsche Festival Sorted on GT Cup Porsche GT Cup Race Alastaro Circuit, km..0 :00 Race started at :0: 0 0 No. 0 0 Name Buri Antti Schroderus Esa Laivola Ari Carlsson Carl-Olov Krohn Jesse Laaksonen Kari-Pekka
Scandinavian EB Champion SINGLES
Scandinavian EB Champion SINGLES 31 Hanko, Finland 4 4 M M 40 Toomas Jurikivi 1 1 Åberg Jörgen SWE Åberg Schröder 3 Rosvall Niklas FIN w.o. Schröder 4 Schröder Björn SWE 6-0, 6-0 Schröder 5 3 Rajala Petri
Total Tm. Club Diff
GT CUP Trophy GT Cup Trophy Race..0 :0 Race started at ::0 0 0 Lintumäki Jesse Helistekangas Marko Muhonen Simo Laivola Ari Haru Tommi......0 0.00 0.0 :0.0 Lap Lap Lap :. :. :. :.0 :. :0. :0. :. :. :.
Suomen Cup - Vöyri Miehet 30 km (P) yhteislähtö
Apulais- 1 2 22471565 Ari Luusua 13:54.0 (2) 28:16.4 (8) 42:43.9 (4) Ski Team Mäenpää 57:08.2 (3) 1:11:44.7 (3) 1:25:32.5 2 9 275649 Juho Mikkonen 13:54.5 (3) 28:14.0 (4) 42:46.9 (9) 57:09.1 (5) 1:11:46.1
Mikä on SUUNNISTUSTAIDON ja SUORITUKSEN kannalta oleellista. Treenipäivä Orimattilassa
Mikä on SUUNNISTUSTAIDON ja SUORITUKSEN kannalta oleellista erilaisissa tilanteissa? Treenipäivä Orimattilassa 13.3.2010 Käydään läpi kaikissa suunnistussuorituksissa esiintyviä tilanteita. Tilanteiden
Agility Games Gamblers
Agility Games Gamblers Games-lajeista ehkä hieman helpommin sisäistettävä on Gamblers, jota on helppo mennä kokeilemaan melkein ilman sääntöjä lukematta. Rata koostuu kahdesta osuudesta: 1. Alkuosa, jossa
Palmisano-kilpailu 2014, Houraati, Lohtaja
Palmisano-kilpailu 2014, Houraati, Lohtaja 26.4.2014 5 x 5 HV100m Kilpailun pienin kasa 3,79 Mikko Erkkilä 16:33 Sarjojen pienimmät kasat: 04,51 03,92 04,91 03,79 04,02 Aleksi OJanne JuMarko PiMikko ErMauri
Järjestäjien järjestämä telttapaikka/tältplats av arrangörerna/tent by the organizers
86. Kadettikurssi 303 Aaterbaaten 350 Aivan Sama 336 Alahärmän Kisa 168 Alajärven Ankkurit 341 ATC EFHK 331 Atria 239 Attunda OK 248, 265, 266 Beach Boys 147b Bergnäsets AIK 150 Bristol OK 297 Bromma-Vällingby
Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2014
KAUDEN KOHOKOHTIA 2014 Juha Laasanen 12.11.2014 Kolme omaa kilpailua: 8. 5. Koulujen välinen sprintti-suunnistuskilpailu keskuskoululla, 63 osallistujaa 26. 7. EP:n am-oravapolkukilpailu + avoin kansallinen
1990-luku. Tiistairastien järjestelyvastuun otti Rasti E4. Osanottajamäärissä tapahtui hypähdys. Keskimääräinen osanotto nousi yli sadan.
1990-luku 1990 Rasti E4 ensimmäisiä kansallisia rasteja suunnistettiin Petomäessä. Laajarannan koulun ollessa kisakeskuksena. Maaliviitoitus oli Äänekosken ja Konginkankaan rajalla. Tiistairastien järjestelyvastuun
Pietarin matka. - Sinella Saario -
Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta
Sarjakuvaseuran Jukola-sanoma
Sarjakuvaseuran Jukola-sanoma Monta Jukolan viestin sanomaa on kuultu eri puolilla Suomea, miten viestin suunnistajat ovat kiidättäneet viestiä yöttömässä yössä läpi tuoksuvien metsien ja jylhien maastojen.
Sprintin valmennus ja harjoittelu seuratasolla
Sprintin valmennus ja harjoittelu seuratasolla Turun sprinttiseminaari 3.3.2012 Janne Salmi Sprintin järjestelyhaasteet Vähän karttoja Turun seudulla poikkeuksellisen hyvä tilanne Karttojen vaatima ajantasaistustyö
Pl St.Nr Lag. Tid Strpl Gaff Banpl Växltid Växpl
Smålandskavlen 2002 Resultat Pl St.Nr Lag Namn H21 (200) Tid Tid Strpl Gaff Banpl Växltid Växpl 1 133 IK Hakarpspojkarna 1 5:04:43 Håkan Öhlund 1:01:11 6 AA 4 1:01:11 6 Klas Karlsson 58:27 6 BB 2 1:59:38
Maailman paras seura voittaa. Kilpailukutsu 25manna-viesti Lauantaina 7. lokakuuta 2017
Maailman paras seura voittaa Kilpailukeskus Ensta Gård, Vårsta, Botkyrka GPS - 59.175901, 17.767317 Kilpailukutsu 25manna-viesti Lauantaina 7. lokakuuta 2017 Kartta Kartoitus Roger Åsberg 2016-2017. Mittakaava
Suomen Cup - Vantaa Miehet 20 km (V)
- Apulais-,5 km 1,5 km Aika Ero 1 1 2124371 Matti Heikkinen 1:18. (4) 41:54.1 (1) 50:18. 0.0 2 5 22733274 Ville Nousiainen 1:17.1 (1) 41:54. (2) 50:35.1 +1.5 3 2 2745314 Sami Jauhojärvi 1:18.3 (3) 42:10.9
ULKORATAENNÄTYKSET. 4x400 m. 4x800 m. 4x1500 m m viesti
ULKORATAENNÄTYKSET M30 100 m 12,46 Risto Karasmaa Espoo/K 6.6.1981 200 m 25,22 Risto Karasmaa Tampere 4.9.1980 400 m 54,69 Risto Karasmaa Helsinki/E 13.7.1982 2.06,53 Lasse Hakulinen Kirkkonummi/V 29.7.2014
KULTAKIVI XXVIII ( ) Yleinen finaali HIPPUJA: 10 AIKA HIPUT SAKKO LOPPUAIKA
Yleinen finaali HIPPUJA: 10 1 Antti Seppälä 02:43,0 10 1 02:43,0 2 Auvo Syrjälä 02:44,0 10 1 02:44,0 3 Martti Mäkilaurila 02:47,0 10 1 02:47,0 4 Outi Mikkonen 03:35,0 10 1 03:35,0 5 Jarkko Turunen 04:21,0
SM-perho 2019 Kuusamo
SM-perho 2019 Kuusamo Jakso 1 Jakso 2 Jakso 3 Jakso 4 Jakso 5 Jakso 6 Jakso 7 Jakso 8 Yhteensä Sijoitus Kalallisia jaksoja Kokonaispisteet Kaloja yhtee C8 Räsänen Mikko 2 2 1 1 2 2 3 1 14 1 8 64500 96
Urheilu-, metsästys- ja kalastustarvikkeiden lahjoittama UMK-malja
Kiertopalkinnot 2010 KIERTOPALKINNOT 2010 Urheilu-, metsästys- ja kalastustarvikkeiden lahjoittama UMK-malja Piiri Pisteet 2010 Pisteet 2009 Pisteet 2008 1. Pohjois-Pohjanmaa 52 40 14 2. Lahti 47 51 89
SM-Hiihdot - Ruka. Miehet 50 km (V) LÄHTÖLISTA. 10 km. Mattias Skog Eero Sandgren. TD: Apulais-TD:
Miehet 0 km (V) - 6 m m 140 1 2 3 4 6 7 8 9 10 11 12 13 14 1 16 17 18 19 27033487 Niko Nättinen Finlandia Hiihto-Team 22763833 Santtu Nyman 13:00:30 273060 Jani-Pekka Pantti Sotkamon Jymy 13:01:00 33714826
Kansakoulun lukukirjassa joskus ammoisina aikoina oli loru:
17.2.2013 Hyvää helmikuuta Häjy! Kansakoulun lukukirjassa joskus ammoisina aikoina oli loru: "Helmikuu on pakkasherran. Maaliskuu maata näyttää. Huhtikuu humahuttaa. Toukokuussa touot tehdään." Jne. Tottahan
Kainuun Hiihtoseura ry Hopeasompa 2005 Kajaani 4.-6.3.2005 Hyppyjärjestys
SARJA: 16-vuotiaat MÄKI: K-60 4 Joona Piironen Siilinjärven Ponnistus 1 5 Niko Karhu Lahden Hiihtoseura 1 6 Niilo Salo Puijon Hiihtoseura 1 7 Ville Ihalainen Siilinjärven Ponnistus 2 8 Jesse Jääskeläinen
CLASSIC -- Overall Match Results PoP Action 2014 Printed toukokuu 25, 2014 at 17:06
CLASSIC -- Overall Match Results 1 100,00 813,6041 55 Lento, Mika FIN 2 92,26 750,6043 56 Parviainen, Pasi FIN 3 90,54 736,6376 47 Koski, Mikko FIN PC2 4 83,94 682,9043 59 Asikainen, Mikko FIN 5 82,32
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa 2008 Sinettiseura
Nimi Seura Ikäl. Tulos Ratko
1/13 Suomen ampumaurheiluliiton SM kilpailut Liikkuvan maali 50 m ja 100 m Ikämiehet ja, - naiset Sipoossa 10.-12.8.2018 Tulokset Hirvi 40 kertalaukaus Nimi Seura Ikäl. Tulos Ratko 1 Jetsonen Markku KAMS
Marsspelen, resultatlista 22 mars 1997
Marsspelen, resultatlista 22 mars 1997 MÄN 50 M 1 Palle Storm-77 Glanshammars IF 6,39 2 Valdemar Sten-79 Glanshammars IF 6,52 3 Mikael Nirholt-80 Åsbro GoIF 7,20 MÄN 200 M 1 Palle Storm-77 Glanshammars
Hiiden Shiai Nummela. Järj: Nummelan Judo ry Aloitus klo:
Sarja: Järj: Nummelan Judo ry Aloitus klo: 1. Arttu Määttä 3k JDK POOLI 4 osallistujaa 2. Henry Kolkkanen 3k JDK IPPON Judokaaviot Hontai Judo 3. Rene Villanello 2k CHI BP-45 Nro Kilpailija Paino 1 2 3
10MILA KVARNISSA 2012
KVARNISSA 2012 Föreningen ilta tomeksi saaneena toivottaa -föreningen i Östergötland 2012, suunnistajat ja yleisön tervetulleiksi 67. Miesten, 36 naisten ja 21. nuorten viestiin. THE VIESTIT juostaan lauantai-sununtai
Ounasvaaran Hiihtoseura
Kiertopalkinnot 2011 KIERTOPALKINNOT 2011 Pohjola-malja Pohjola-yhtiöiden lahjoittamasta Pohjola-maljasta kilpaillaan vuodesta 1997 alkaen toistaiseksi. Pohjola-maljan saa vuodeksi haltuunsa maastohiihdon
Ulkomaan jakson raportti
Ulkomaan jakson raportti Kauneudenhoitoala Zolero www.zolero.co.uk Bishop Street 146C Londonderry Pohjois-Irlanti 5 viikkoa Työpaikalla minulle aluksi esiteltiin kauneushoitolaa, jonka yhteydessä oli myös
Keski-Pohjanmaan AM-Sprintti Ylivieskan Kuula
Keski-Pohjanmaan AM-Sprintti 2.8.2017 Ylivieskan Kuula H21 : 2,8 km Lähti: 9, Keskeytti: 0, Hylätty: 1 1. 3 Koirikivi Anssi RasTiimi 11:37 +0 2. 5 Ketonen Miikka Kokkolan Suunnistajat 11:54 +17 3. 9 Poutanen
Sarja: 16-vuotiaat Sija Nro Nimi/Seura m pp A B C D E Pist. Yht.
Kainuun Hiihtoseura ry Hopeasompa 2005 6.3.2005 Mäkihypyn lopputulokset Sarja: 16-vuotiaat Sija Nro Nimi/Seura m pp A B C D E Pist. Yht. 1. ( 32) Mika Kauhanen 62.5 66.0 18.0 18.0 18.0 17.5 18.0 120.0
Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin!
Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin! Pilatestunnit jatkuvat 21.12. saakka ja Aitopilates päättää syksyn ns. old style pilates tuntiin. Syksyllä säännöllisesti studiolla
Seinäjoen vauhtiajot. Qualify Results. Camaro Cup. Katurata 2,100 Km. Camaro Cup Timed practice :55. Practice. Best Tm. Pos.
Camaro Cup Camaro Cup Timed practice.0.00 : 0 0 Lindum OleMartin Gustavsson Jonny Brofalk Anders Gustavsson Tomas Högberg Bo Bryntesson Tony Ohlsson Görgen Johansson Niklas Bylund Fredrik Nilsson Jan Nilsson
Harjoitteluanalyysi. Marika Teini suunnistus
Harjoitteluanalyysi Marika Teini suunnistus 24.9.2018 Kuka? 29-vuotias suunnistaja Oikeustieteen opiskelija Itä-Suomen yliopistossa 1.1.2018 alkaen liikunta-aliupseeri Puolustusvoimien Urheilukoulussa
Käsipallon miesten SM-sarja Tilastot, SM-Play off JH
Torjunta- ja heittoprosentit sekä maaliin johtaneet syötöt Pudotuspelit 2010 Heittoprosentit/pelitilanneheitot A) Joukkueet B) Kenttäpelaajat TOP 40 (väh. 3 heittoyritystä) 1 Cocks 59,5 % 1 Johan Grönholm
S E U R A E N N Ä T Y K S E T
S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76
Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa
Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,
Vapaalla tapahtuu. - kesällä 2015 tiistaisin klo 17- kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi
- kesällä 2015 tiistaisin klo 17- Vapaalla tapahtuu kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi Kittilän kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi järjestävät erilaisia harrastekokeiluja kesällä 2015. Harrastekokeilut
Intervalliharjoittelun seuranta
Intervalliharjoittelun seuranta Runsas määrä muuttuvia tekijöitä tekee intervalliharjoittelun seurannasta vaikeaa. Intervalliharjoitusten teho ylittää usein maksimaalisen aerobisen tehon, jolloin sykemittarista
KILPAILUKALENTERIN POHJA 2020
SUOMEN SUUNNISTUSLIITTO 19.2.2019 Kilpailutoiminta KILPAILUKALENTERIN POHJA 2020 Pvm Kilpailu Laji Seura/Paikka 1.1.2020 ke 2.1.2020 to 3.1.2020 pe 4.1.2020 la 5.1.2020 su 6.1.2020 ma 7.1.2020 ti 8.1.2020
MIEHET / 15KM N: 36 Num. Lähtö Emit Nimi Seura 1 10:00: Ahvenainen Timo Lahden Suunnistajat :00: Auvinen Jukka Kuopion Suunn
MIEHET / 15KM N: 36 1 10:00:00 182769 Ahvenainen Timo Lahden Suunnistajat -37 2 10:00:00 505699 Auvinen Jukka Kuopion Suunnistajat 3 10:00:00 184974 Berg Kimmo Espoon Akilles 4 10:00:00 193644 Etula Atte
YHDISTETYN LOPPUTULOKSET. KLL SM 2010 Yhdistetty Sarjat Yli 16-v Alle 16-v Alle 14-v Alle 12-v
YHDISTETYN LOPPUTULOKSET KLL SM 2010 Yhdistetty Sarjat Yli 16-v Alle 16-v Alle 14-v Alle 12-v VuokattiSport nuoriso-cup Yhdistetty Sarjat Yli 16-v Alle 16-v Alle 14-v Alle 12-v Alle 10-vuotiaat sarjalla
D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta
D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan
TuMK Jäsentiedote 3 / 2017
TuMK Jäsentiedote 3 / 2017 Sarjacrossit 2017 2017 sarjacrossien täydelliset tulokset löytyvät kerhon nettisivuilta pdf tiedostoista. C85 luokassa ajoi vain kaksi kuskia ja Tiitus Enjalan loukkaantumisen
Kilpailut Suomi 100v PreO, Wednesday, December AM-Uusimaa, Rajamäen Rykmentti, PreO, Söndagen den 15 Oktober 2017 Maaottelu PreO-2,
Kilpailut Suomi 100v PreO, Wednesday, December 6. 2017 AM-Uusimaa, Rajamäen Rykmentti, PreO, Söndagen den 15 Oktober 2017 Maaottelu PreO-2, Rasti-Nokia, PreO, Sunday, October 1. 2017 Maaottelu PreO-1,
Biathlon Orienteering 6.-7.5.2016 in Vimpeli, Sprint
Biathlon Orienteering 6.-7.5.2016 in Vimpeli, Sprint H21 : 3,1 km Lähti: 31, Keskeytti: 0, Hylätty: 2 1. 113 Iivari Antti Isonkyrön Reserviupseerikerho FIN 26:22 +0 (4/1) 2. 120 Selenius Andreas OK Raseborg
HELSINKI, Konala: AGILITYN KOULUTUSPÄIVÄ Radan lukutaito (LUENTOPAIKKA), Sunnuntai klo 12.00
HELSINKI, Konala: AGILITYN KOULUTUSPÄIVÄ Radan lukutaito (LUENTOPAIKKA), Sunnuntai 30.07.2017 klo 12.00 KOULUTUSPÄIVÄN SISÄLTÖ: Agilityn koulutuspäivä Agilityradan suorittaminen puhtaasti loppuun asti
1.Ampujan fyysinen valmennus. 2. Ampujan psyykkinen valmennus. 3. Valmennuksen suunnittelu
1.Ampujan fyysinen valmennus 2. Ampujan psyykkinen valmennus 3. Valmennuksen suunnittelu Ampujan fyysinen harjoittelu Kysymys: Miksi ampujan täytyy olla fyysisesti hyvässä kunnossa? *kestääkseen lajiharjoittelua
Taso 4: tuntia viikossa, painotus juoksuharjoittelussa
Taso 4: 23.7 19.8.2018 5-7 tuntia viikossa, painotus juoksuharjoittelussa Ohjeita ajalle 23.7. 19.8.2018 Nyt kun kelit on suhteellisen kuumat, niin juoksut on tehollisesti suhteellisen kevyitä, jotta kuormitus