Eurooppalaiset yritysneuvostot. Daniel Valtakari
|
|
- Tyyne Nieminen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Eurooppalaiset yritysneuvostot
2 Eurooppalainen Yritysneuvosto - EWC European Works Council Eurooppalainen yritysneuvosto on EU- ja ETA- maissa yrityksissä Eurooppa- tasolla toimiva henkilöstöä edustava elin. Toiminta perustuu EU- direkfiviin (DirekFivi 2009/38/EU) ja kansalliseen lainsäädäntöön (laki yhteistoiminnasta 335/2007). Yritystasolla toiminta perustuu sopimukseen (ensisijaisesf) ja lainsäädäntöön (toissijaisesf). Molemmissa tapauksissa toiminnalla on ennalta määritelty minimitaso, jota Suomessa valvoo yt- asiamies.
3 Perusajatus Viime kädessä EWC- toiminnan voidaan katsoa perustuvan EU:n periaaseeseen, jonka mukaan meillä EU- kansalaisina on oikeus saada Fetoa meitä koskevissa asioissa ja esä voimme osallistua meitä koskevaan päätöksentekoon.
4 Keskeistä EWC- toiminnalle Keskeistä EWC- toiminnalle on FedoSamista ja kuulemista koskeva menesely ylikansallisissa Flanteissa ja etenkin poikkeuksellisissa Flanteissa. Nämä on tarkemmin määritelty direkfivissä ja ne on sellaisina transponoitu kansalliseen lainsäädäntöön. Määritelmät sovivin Eurooppa- tasolla Trialogissa, johon kuuluivat palkansaajien, työnantajien ja EU Komission edustajat.
5 Määritelmät TiedoSaminen Oikea- aikainen ja sisällöltään riisävä (* Kuuleminen Ennen kuin päätös on tehty (* Ylikansallinen Asia koskee vähintään kahta maata tai päätöksellä on laajemmat vaikutukset (* Poikkeuksellinen Flanne Normaalista toiminnasta poikkeava Flanne, jolla voi olla vaikutuksia henkilöstön asemaan (* *) Tarkemmat määritelmät löytyvät laista ja kaikkien yritysten on noudatesava näitä. Ei voida sopia huonommiksi.
6 TiedoSaminen 13 c Tiedo,aminen ja kuuleminen TiedoSaminen on toteutesava ajankohdaltaan, tavaltaan ja sisällöltään siten, esä työntekijöiden edustajille annetaan asian käsiselyn kannalta tarpeelliset Fedot ja esä työntekijöiden edustajat voivat riisäväsf perehtyä asiaan ja valmistautua kuulemiseen yhteisönlaajuisen yrityksen tai yritysryhmän toimivaltaisen elimen kanssa. (Lähde Finlex, Laki yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä 335/2007, 2015)
7 Kuuleminen 13 c Tiedo,aminen ja kuuleminen Kuuleminen on toteutesava siten, esä työntekijöiden edustajien ja keskushallinnon tai muun asianmukaisen yritysjohdon tason kesken käydään vuoropuhelu. Kuulemisen ajankohdan, tavan ja sisällön on oltava sellaiset, esä työntekijöiden edustajat voivat, johdon vastuuta rajoisamasa, antaa saamiensa Fetojen perusteella kuulemisen kohteena olevista ehdotetuista toimenpiteistä lausunnon, joka voidaan osaa huomioon asiaa yhteisönlaajuisessa yrityksessä tai yritysryhmässä ratkaistaessa. (Lähde Finlex, Laki yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä 335/2007, 2015)
8 Ylikansallinen 13 a Ylikansallinen asia Ylikansallisella asialla tarkoitetaan asiaa, joka koskee koko yhteisönlaajuista yritysryhmää tai yritystä taikka vähintään kahta yritysryhmän yritystä tai yhteisönlaajuisen yrityksen toimintayksikköä, jotka sijaitsevat Euroopan talousalueen eri jäsenvalfoissa, sekä asiaa, jolla jäsenvalfoiden määrästä riippumasa on merkisävä vaikutus työntekijöiden asemaan tai johon liisyy toimintojen siirtoja jäsenvalfoiden välillä. (Lähde Finlex, Laki yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä 335/2007, 2015)
9 Oikeus tulla kuulluksi 13 b Työntekijöiden oikeus saada :etoja ja tulla kuulluiksi Yhteisönlaajuisessa yritysryhmässä ja yrityksessä työntekijöille on FedoteSava ylikansallisesta asiasta ja heitä on kuultava ylikansallisessa asiassa asianmukaisella johdon ja edustuksen tasolla. (Lähde Finlex, Laki yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä 335/2007, 2015)
10 Poikkeukselliset Flanteet, / Poikkeuksellisissa Flanteissa on pidesävä ylimääräinen kokous, jossa on käsiteltävä ainakin ne asiat, jotka vaikusavat huomasavasf henkilöstön asemaan (FedoSaminen ja kuuleminen): toiminnan uudelleensijoisaminen yrityksen tai toimintayksikön lopesaminen 33 :n 4 momenfssa tarkoitetut irfsanomiset
11 Mitä lainsäädäntö noudatetaan Yritys noudasaa sen maan EWC- lainsäädäntöä, jossa yrityksen pääkonsori sijaitsee EU/ETA- alueella. Yrityksen, joka pääkonsori sijaitsee EU/ETA- alueen ulkopuolella, on velvollinen nimeämään EU/ETA- alueelta maan, jonka lainsäädäntöä se noudasaa.
12 EWC- lainsäädännön yhdenmukaisuus EU/ETA- maiden lainsäädäntö perustuu samaan EWC- direkfiviin. Kansallisia poikkeavuuksia kuitenkin esiintyy. EWC- direkfivissä olevat määritelmät on Trialogin tekemän sopimuksen mukaisesf pakko transponoida sellaisinaan. Lainsäädännön poikkeamat vaikusavat vahvasf siihen, minkä maan EU/ETA- alueen ulkopuolelta tulevat yritykset valitsevat EWC- toiminnan keskukseksi.
13 Miltä pohjalta EWC toimii? Pohjautuu direkfiviin ja kansalliseen lainsäädäntöön. EWC on olemassa sisen Vapaaehtoispohjalta (ArFkla 13 sopimukset) LakisääteisesF 1996 jälkeen (22 syyskuuta, ArFkla 6 sopimukset) Eurooppalainen yritysneuvosto EWC edustaa yrityksen kaikkia työntekijöitä Euroopassa Kaikissa EU ja EEC maissa Kaikista henkilöstöryhmistä Kaikkia järjestäytyneitä työntekijöitä Kaikkia ei- järjestäytyneitä työntekijöitä
14 EWC- toiminnan taustaa Henkilöstön osallistumisesta ja vaikusamisesta käyfin eri tasoisia ja syvyisiä keskusteluja useiden vuosikymmenien ajan. Keskustelut johfvat lopulta ensimmäisen EWC- direkfivin laafmiseen ja hyväksymiseen Samalla sovivin, esä direkfivi olisi implementoitava kansalliseen lainsäädäntöön viimeistään 22 syyskuuta Yrityksille, jotka perusfvat EWC:n ennen lain voimaantuloa myönnevin lupa jäädä ko. lain ulkopuolelle
15 EWC-direktiivi 1994/45/EC Taustahistoriaa EWC-direktiivi hyväksytään 1996 Direktiivi implementoidaan kansalliseen lainsäädäntöön 1999 Dead line direktiivin uudistukselle (joka ei silloin vielä toteutunut) 2000 Komissio julkaisee raportin direktiivistä 2001 EU-parlamentti vaatii direktiivin uudistamista 2002 Informaatiota ja konsultointia koskeva direktiivi hyväksytään kansallisella tasolla 2003/4 EAY esittää lausunnon direktiivin revisiosta 2004 Komissio käynnistää konsultaation EU:n sosiaalisten osapuolten kanssa 2004 EAY vastaa hyväksyvästi! 2007 EU-parlamentin resoluutio komissiolle EWC-direktiivin tarkennuksen käynnistämisestä
16 EWC-direktiivi 2009/38/EC Taustahistoriaa Komissio ehdottaa sosiaalisten osapuolten konsultoimista 2008 huhtikuu EAY ilmaisee kantansa EAY kieltäytyy neuvotteluista työnantajan kanssa EAY ilmoittaa syyn kieltäytymiseensä Komissio ilmaisee arvion tarkennuksen vaikutuksista Komissio esittelee direktiiviehdotuksen Sosiaalisten osapuolten yhteinen kokous Yhteinen direktiiviehdotus esitellään Trialogi hyväksyy lopullisen kompromissin EU- parlamentti hyväksyy uuden direktiivin EU-neuvosto hyväksyy direktiivin
17 EWC-direktiivi 2009/38/EC Taustahistoriaa EWC-direktiivi astuu voimaan 2011 kesäkuu EWC-direktiivin implementointi kansalliseen lakiin takaraja EWC-laki 620/2011 allekirjoitetaan Suomessa
18 EWC tänään Tällä hetkellä on yli rekisteröityä EWC:tä Suuri osa on akfivisia. Osa toimii lähinnä muodollisesf. Kaikki eivät täysin hyödynnä mahdollisuuksiaan. EWC:t ovat solmineet noin 100 erilaista sopimusta. EWC- määrä voidaan kaksinkertaistaa VaaFi aitoa mielenkiintoa ja sitoutumista yritystasolla sekä yrityksiltä esä niiden henkilöstöltä VaaFi liisojen sitoutumisen kansallisella tasolla VaaFi akfivista työtä EWC- koordinaasorilta
19 EWCn perustamisen edellytys Vähintään työntekijää yhteisönlaajuisesta yrityksestä tai yritysryhmästä, josta ainakin kahdessa maassa on vähintään 150 työntekijää/ maa.
20 EWCn perustamispyyntö Vähintään työntekijää yhteisönlaajuisesta yrityksestä tai yritysryhmästä, joista kahdessa eri yrityksessä tai toimintayksikössä kahdessa eri maassa vähintään yhteensä 100 työntekijää tai heidän edustajansa, pyytävät neuvoselujen aloisamista. AloiSeen voi tehdä myös yritysjohto. NeuvoSeluaika on korkeintaan 3 vuosa, ellei toisin sovita. Ellei sopimusta saada aikaan määräajassa, siirrytään noudasamaan lain toissijaisia määräyksiä.
21 Tyypillinen EWC jäsentä, musa on jopa 70 edustajan EWC:tä Kokoontuu 1 2 kertaa/vuosi, joissain tapauksissa paljon useammin 1 3 päivän kokous Tarvitsee useimmiten tulkkauksen toimiakseen Työvaliokunta 3 6 jäsentä EWC- puheenjohtaja on myös työvaliokunnan puheenjohtaja Toimii säännöllisesf EWC- kokousten välissä
22 EWC- edustajat EWC- edustajat edustavat Kaikkia henkilöstöryhmiä Kaikkia järjestäytyneitä työntekijöitä Kaikkia ei- järjestäytyneitä työntekijöitä Kaikissa EU- ja EEC- maissa riippumasa siitä Missä maassa edustaja itse työskentelee Mitä henkilöstöryhmää edustaja itse edustaa (kofmaassaan) Kenen toimesta edustaja on tullut valituksi Miten on tullut valisua edustajaksi (äänestys, nimitys, )
23 EWC- koordinaasori KoordinaaSori tukee EWC:tä kaikin tavoin KoordinaaSori osallistuu keskusteluun yritysjohdon kanssa KoordinaaSori tekee yhteistyötä EWC- edustajien kanssa Eurooppalaisten ammavliisojen federaafoiden kanssa (esim. industriall ja UNI Euroopassa) Kansallisten ammavliisojen kanssa KoordinaaSori edustaa Eurooppalaisia ammavliisojen federaafoita
24 EWC- työtä ohjaavat EWC- sopimus EWC:n ja yrityksen välillä EWC- direkfivi (2009) Kansallinen lainsäädäntö (Laki yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä 335/2007, muu soveltuva lainsäädäntö) Henkilöstön ja yrityksen välinen toimintakulsuuri ja sopimukset Eurooppalaisten federaafoiden ohjeistukset Seuraavat Eurooppalaisten federaafoiden ohjeistuksia ja meneselytapoja
25 EWC- työ EWC käy vuoropuhelua yrityksen kanssa Mitä tapahtuu Eurooppatasolla Mitä tapahtuu yrityksen sisällä Hyödyntää Yrityksen materiaalia ja informaafota Ay- liikkeen asiantuntemusta EWC:n yhteistyökumppanit Eri maiden ay- liikkeet Eurooppalaiset federaafot EWC- koordinaasori (asiantunfja, joka edustaa federaafoita)
26 EWC:n ensisijainen tehtävä Saada ja vastaanosaa informaafota yritykseltä Tilanteissa, jotka koskevat useampaa kuin yhtä maata (*. Rajat ylisävässä rakennemuutoksessa. Kuulla ja tulla kuulluksi yrityksen suunnalta Edustaa työntekijöiden yhteistä näkemystä. Puolustaa työntekijöitä ja heidän oikeuksiaan. (* Voi koskea myös yhtä maata, jos vaikutukset saasavat olla merkisäviä myös toisessa maassa tai päätös on tehty eri maassa kuin missä se vaikusaa.
27 EWC- toiminnan arkea EWC on akfivinen rajat ylisävässä rakennemuutoksessa Käy keskustelua yritysjohdon kanssa (FedoSaminen ja kuuleminen) Tekee tarvisaessa raamisopimuksia yrityksen kanssa Eurooppalaisten federaafoiden tukemana Osallistuu tarvisaessa ay- yhteistoimintaryhmiin Voi solmia FeSyjä sopimuksia yritysjohdon kanssa Tarvitsee selkeän mandaafn (tämä on tärkeätä) Ei saa olla risfriidassa paikallisten Lakien kanssa Sopimusten kanssa, esim. TES:it tai paikalliset sopimukset SopimusmeneSelyn kanssa
28 EWCn toiminta (lain mukaan) 30 henkilöstön edustajaa eri maista (korkeintaan) 1 edustaja per maa 1 lisäedustaja jokaista alkavaa täysä 10% kohf jäsenvalfoiden yhteenlasketusta henkilöstömäärästä Työvaliokunta, jossa korkeintaan 5 edustajaa Valitaan EWC- edustajien keskuudesta Yksi kokous per vuosi Tulkkaus kaikille tarvisaville kielille Käsiteltävät aiheet on lueteltu laissa Työnantaja vastaa toiminnan kustannuksista ja ansiomenetysten korvaamisesta
29 EWCn käsiteltävät asiat, / ErityisesF seuraavia asioita on käsiteltävä normaalissa vuotuisessa kokouksessa (FedoSaminen ja kuuleminen): yhteisönlaajuisen yrityksen tai yritysryhmän rakenne talous- ja rahoitusflanne toiminnan, tuotannon ja myynnin kehitysnäkymät
30 Työntekijöiden edustajien Fedotusvelvollisuus / a EWC- edustajien tulee FedoSaa muille henkilöstön edustajille, tai suoraan henkilöstölle, FedoSamisen ja kuulemisen sisällöstä, ellei asia ole salassa pidesävä ( / ) Vaikka yritys noudasaisi Suomen lainsäädäntöä EWC- asioissa on syytä huomioida muiden maiden lainsäädäntöä paikallisesf toimisaessa. Suomalaisen edustajan on vastaavasf huomioitava mahdollinen muu lainsäädäntö, kun EWC- toiminta perustuu toisen maan lainsäädäntöön.
31 TiedoSaminen ja vaikusaminen EWC- toiminnan arvo perustuu pitkälf yrityksen toiminnasta ja toimista FedoSamiseen ja vuorovaikutukseen eri maiden henkilöstöedustajien kesken. Paikallistasolla tapahtuvat neuvoselut, muutokset ym. asiat tulee kertoa oman maan EWC- edustajille. Näin EWC- edustajat saavat Eurooppalaisen kokonaiskuvan ja voivat toimia sen pohjalta ennakoivasf. EWC- edustajilla on velvollisuus viesfä omissa maissaan EWC- toimintaan liisyvissä asioissa.
32 Lyhenteitä EAY (ETUC eng.) on eurooppalaisten ammavliisojen keskusjärjestö Business Europe on eurooppalaisten työnantajajärjestöjen keskusjärjestö Trialogi on EU Komission, työnantajien ja palkansaajien kolmikantainen neuvoselu EWC- koordinaasori toimii asiantunfjana, joka neuvoo ja opastaa EWC- edustajia EWC- toiminnassa TarkenneSu direkfivi tarkoisaa, esä direkfiviä ei uusisu, vaan vuoden 1994 direkfiviin tehfin 8 sopimukseen perustuvaa muutosta.
Julkaistu Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta /2011 Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta 2011 620/2011 Laki yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä
LisätiedotEurooppalaisten yritysneuvostojen uudet säännöt. Katsaus direktiiviin 2009/38/EY
Eurooppalaisten yritysneuvostojen uudet säännöt Katsaus direktiiviin 2009/38/EY Eurooppalaisten yritysneuvostojen tehtävä Eurooppalaiset yritysneuvostot ovat yrityksen eurooppalaisia työntekijöitä edustavia
LisätiedotToissijaisten säännösten noudattamiseen siirtyminen EWC-toiminnassa
Toissijaisten säännösten noudattamiseen siirtyminen EWC-toiminnassa Toissijaisten säännösten noudattamiseen siirrytään yleensä kahdessa eri vaiheessa: joko silloin, kun EWCsopimuksesta ei ole päästy yhteisymmärrykseen
LisätiedotEWC-toiminta. Työntekijöiden ja työnantajan yhteistyöelin monikansallisten yritysten hallinnossa
EWC-toiminta Työntekijöiden ja työnantajan yhteistyöelin monikansallisten yritysten hallinnossa Mitä EWC tarkoittaa? EWC on lyhennys sanoista European Works Council eli Eurooppalainen yritysneuvosto. Mitä
Lisätiedot(Laki yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä 30.3.2007/335 ja 15.6.2011 voimaan tulleet muutokset)
1 Yhteistoiminta yhteisönlaajuisessa yritysryhmässä ja yrityksessä (Laki yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä 30.3.2007/335 ja 15.6.2011 voimaan tulleet muutokset) Tavoite
LisätiedotU 39/2008 vp. Työministeri Tarja Cronberg
U 39/2008 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (yritysneuvostodirektiivi) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään Eduskunnalle
LisätiedotLAKI. yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain muuttamisesta Annettu Naantalissa 9 päivänä elokuuta 1996
LAKI yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain muuttamisesta Annettu Naantalissa 9 päivänä elokuuta 1996 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan yhteistoiminnasta yrityksissä 22 päivänä syyskuuta 1978
LisätiedotSisällys. Lukijalle Yhteistoimintalain ja konserniyhteistyön keskeinen sisältö Johdanto... 13
Sisällys Lukijalle........................................................ 11 Yhteistoimintalain ja konserniyhteistyön keskeinen sisältö..... 13 1. Johdanto..................................................
LisätiedotEsityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan
HE 125/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 2 ja 11 f :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan
LisätiedotLaki yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä / luku Yhteistoiminta suomalaisessa yritysryhmässä
Laki yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä 30.3.2007/335 Tämä säädös on tulostettu Edilex-lakitietopalvelusta osoitteesta www.edilex.fi/saadokset/lainsaadanto/20070335.
LisätiedotValtakunnallinen Unelmien työpäivä Työtä ja vapaa-aikaa sopivassa suhteessa!
Valtakunnallinen Unelmien työpäivä 5.10.2018 Työtä ja vapaa-aikaa sopivassa suhteessa! Valtakunnallinen Unelmien työpäivä 5.10.2018 https://www.unelmientyopaiva.fi/ Vietetään toista kertaa Tavoitteena
LisätiedotHE 1/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteistoiminnasta. Lakiin otettaisiin säännökset yhteisönlaajuisen
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
LisätiedotVAKUUTUSVÄKI IF RY Vakuutusväen Liiton jäsenyhdistys vuodesta 1964
VAKUUTUSVÄKI IF RY Vakuutusväen Liiton jäsenyhdistys vuodesta 1964 EK-STTK Työsuhdepäivät 10. 12.2.2011 Pääluottamusmies Liisa Halme Vakuutusväen liitto Hallitus/Edustajisto/Työttömyyskassan hallitus Nordiska
LisätiedotEhdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.6.2010 KOM(2010)264 lopullinen 2010/0142 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen
LisätiedotSÄÄDÖSKOKOELMAN. Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2014. 50/2014 (Suomen säädöskokoelman n:o 372/2014) Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUS SARJA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2014 (Suomen säädöskokoelman n:o 372/2014) Valtioneuvoston asetus suomalais-norjalaisesta vesienhoitoalueesta tehdyn sopimuksen
LisätiedotEhdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen
LisätiedotEhdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella
LisätiedotSopimus eurooppalaisesta yritysneuvostosta Scandic Hotels Holding AB -konsernissa
Sopimus eurooppalaisesta yritysneuvostosta Scandic Hotels Holding AB -konsernissa Scandic Hotels Holding AB:n sekä EFFAT-IUL:n (European Federation of Food, Agriculture and Tourism trade unions; Euroopan
LisätiedotEuroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0008 (NLE) 9666/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENV 544 COMER 73 MI 452 ONU 72 SAN 221 IND 138 NEUVOSTON
LisätiedotEUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI 2009/38/EY,
L 122/28 Euroopan unionin virallinen lehti 16.5.2009 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI 2009/38/EY, annettu 6 päivänä toukokuuta 2009, eurooppalaisen yritysneuvoston perustamisesta tai työntekijöiden
LisätiedotEhdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä
LisätiedotLIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.7.2014 COM(2014) 459 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi eurooppalaisen yhteisyrityksen perustamisesta ITERiä ja fuusioenergian kehittämistä varten
LisätiedotEsitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa
Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa 30.3.2017 Muutoksen johtoryhmän 3. kokous Henkilöstöryhmän pj Leena Kaunisto
LisätiedotHE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten
LisätiedotEhdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella
LisätiedotUlkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja
LisätiedotEUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 21. marraskuuta 2017 (OR. en) 2017/0060 (COD) PE-CONS 52/17 TRANS 415 DELACT 189 CODEC 1608 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN
Lisätiedot11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:
LisätiedotEsitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa
Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa 30.3.2017 Muutoksen johtoryhmän 3. kokous Henkilöstöryhmän pj Leena Kaunisto
Lisätiedot8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta
8. Miten EU toimii? EU:n toimielimet EU:n tärkeimmät toimielimet ovat: 1) Ministerineuvosto eli Euroopan unionin neuvosto 2) Eurooppa-neuvosto eli huippukokous 3) Euroopan parlamentti 4) Euroopan komissio.
LisätiedotEUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU
EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN
LisätiedotEhdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.10.2017 COM(2017) 574 final 2017/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välisellä assosiaatiosopimuksella
LisätiedotYHTEISTOIMINNAN JA TYÖSUOJELUN JÄRJESTÄMINEN ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.2014 ALKAEN
2 1. YHTEISTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT Yhteistoiminnan taustaa Yhtymähallituksen päätös 21.6.2006/ 82 vanha sopimus irtisanottiin 31.7.2007 tilalle valtakunnallinen yhteistoimintalaki 2007 / 449
LisätiedotKemianteollisuuden näkemyksiä EWC -toiminnasta. Työnantajaliiton näkökulma
Kemianteollisuuden näkemyksiä EWC -toiminnasta Työnantajaliiton näkökulma 14.3.2019 1 Kemianteollisuuden ja sen lähialojen toimialajärjestö Kasvinsuojeluteollisuus ry* Kenkä- ja nahkateollisuus ry Kultaseppien
LisätiedotEuroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO
Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on se EU:n toimielin, joka määrittelee Euroopan unionin yleisen suunnan ja prioriteetit. Sen jäseninä ovat EU:n jäsenmaiden
LisätiedotVesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu?
Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu? Hallitussihteeri Sara Viljanen Vaikuta vesiin päivät 2017 5.9.2017, Turku ALUEHALLINTOUUDISTUS VESIEN- JA MERENHOIDOSSA / LAINSÄÄDÄNTÖ
LisätiedotEhdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä
LisätiedotKuntayhtymien purkaminen ja perustaminen
Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Uuden kuntalain ja järjestämislain näkökulmasta Kuntien sote forum 27.1.2015 Kaupunginlakimies Tiina Mikkola Hallituksen esitys kuntalaiksi vp. 268/2014 Järjestämislakia
LisätiedotEuroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0053 (NLE) 7128/15 VISA 98 COLAC 27 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja
LisätiedotHenkilöstön edustus ja EWC. / Maria Jauhiainen, lakimies, Insinööriliitto IL ry
Henkilöstön edustus ja EWC Murikka-opisto 4.10.2018 / Maria Jauhiainen, lakimies, Insinööriliitto IL ry Lyhyesti hallintoedustuslaista 2 Lain soveltamisala Tätä lakia sovelletaan sellaiseen: suomalaiseen
LisätiedotLIITE. ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.10.2016 COM(2016) 620 final ANNEX 1 LIITE ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden ja Sveitsin valaliiton välisellä eurooppalaisia satelliittinavigointiohjelmia
LisätiedotValtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle
LisätiedotHELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS
1 LUONNOS 6.4.2005 Asia 1 / Liite 1 HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN TARKOITUS JA TAVOITTEET Sopimuskuntien yhteisenä tavoitteena on Helsingin seudun kansainvälisen kilpailukyvyn
LisätiedotEhdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 86 final 2016/0052 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen, ETA:n rahoitusjärjestelmää
LisätiedotUE-MD 1103/15 HKE/phk 1 DGC 2A
EUROOPAN UNIONIN JA MOLDOVAN TASAVALLAN VÄLINEN ASSOSIAATIO Tulliasioiden alakomitea Bryssel, 20. tammikuuta 2015 (OR. en) UE-MD 1103/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EU:N JA MOLDOVAN TASAVALLAN TULLIASIOIDEN
LisätiedotEhdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen
LisätiedotVerkkosääntöihin liittyvät viranomaishyväksynnät ja sidosryhmien rooli
Verkkosääntöihin liittyvät viranomaishyväksynnät ja sidosryhmien rooli Verkkosääntöfoorumi 17.3.2016 Jarno Lamponen Sääntelyviranomaiset hyväksyvät suuntaviivojen mukaiset ehdot Siirtoverkonhaltijat ja
LisätiedotKANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Liettuan tasavallan parlamentin perusteltu lausunto
LisätiedotLIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2014 COM(2014) 274 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Serbian tasavallan välisellä vakautus-
LisätiedotEuroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en) 13992/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso
LisätiedotEhdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta
LisätiedotEhdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 84 final 2016/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen, vuosia 2014
LisätiedotEhdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen
LisätiedotEUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan
LisätiedotL 210 virallinen lehti
Euroopan unionin L 210 virallinen lehti Suomenkielinen laitos Lainsäädäntö 61. vuosikerta 21. elokuuta 2018 Sisältö II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET
LisätiedotEU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta. Pekka Nurminen Kevät 2013
EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta Pekka Nurminen Kevät 2013 Mikä EU on? 27 kohta 28 - jäsenvaltion ja noin 500 miljoonan kansalaisen yhteisö Ei liittovaltio, vaan valtioiden liitto mutta EU:ssa
LisätiedotAlkusanat. Yksi strategian alkuperäisistä tavoitteista. tehdä opas luottamusmiehille ja luottamushenkilöille.
Alkusanat Syyskokouksessaan 2017 Insinööriliiton edustajakokous hyväksyi uuden strategian, jonka yksi kulmakivi on tarjota jäsenille turvaa. Turva voi olla monenlaista: sosiaaliset verkostot, liiton tarjoamat
LisätiedotEhdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.8.2016 COM(2016) 523 final 2016/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen
LisätiedotSosiaali- ja terveysministeriön asetus
Luonnos 22.4.2016 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annetun sosiaalija terveysministeriön asetuksen muuttamisesta Sosiaali- ja terveysministeriön
LisätiedotKARKKILAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS
KARKKILAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 JOHDANTO Työnantaja ja pääsopijajärjestöjen edustajat ovat valmistelleet yhteistyössä Karkkilan kaupungin yhteistoimintasopimuksen selkeyttääkseen yhteistoiminnan
LisätiedotEuroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0040 (NLE) 6396/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: COEST 48 UD 33 WTO 40 NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin,
LisätiedotEhdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.4.2016 COM(2016) 172 final 2016/0090 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta tarkistetun julkisia hankintoja
LisätiedotZA5558. Flash Eurobarometer 320 (European Contract Law in Business-to-Business Transactions) Country Questionnaire Finland
ZA5558 Flash Eurobarometer 320 (European Contract Law in Business-to-Business Transactions) Country Questionnaire Finland Fl320 FLASH EUROBAROMETER Business attitudes towards cross border business to business
LisätiedotKOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.7.2017 C(2017) 4675 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 11.7.2017, organisaatioiden hyväksymiseen Eures-jäseniksi ja Eures-yhteistyökumppaneiksi käytettävien
LisätiedotEhdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final 2016/0155 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan
LisätiedotPilvipalvelut ja henkilötiedot
Pilvipalvelut ja henkilötiedot Titta Penttilä Senior information security manager Group Security, TeliaSonera Muuttuva toimintaympäristö Alihankinta, pilvipalvelut Yleisen tietoisuuden ja kiinnostuksen
LisätiedotEUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ],
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ], siviili-ilmailun lentomiehistöä koskevien teknisten vaatimusten ja hallinnollisten menettelyjen säätämisestä Euroopan
LisätiedotEuroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en) 13883/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso
LisätiedotKOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.4.2019 C(2019) 2859 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 17.4.2019, katsastettavien kohteiden katsastamiseksi tarvittavista teknisistä tiedoista, suositeltavien
LisätiedotAmpuma-asedirektiivin lainsäädäntöprosessi (versio 2.0) Firearms United ja GRA
Ampuma-asedirektiivin lainsäädäntöprosessi (versio 2.0) Firearms United ja GRA Komission esitys Komissio antoi esityksensä pian Pariisin vuoden 2015 Marraskuun terrori-iskun jälkeen samanaikaisesti: Neuvosto
Lisätiedot*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0383(NLE) 9.6.2017 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Chilen tasavallan välisen, luonnonmukaisesti
LisätiedotHE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön
HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin
LisätiedotEhdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.11.2015 COM(2015) 552 final 2015/0256 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Belgian kuningaskunnalle annettavasta luvasta ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
LisätiedotEuroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0282 (NLE) 14045/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 80 EEE 54 N 52 ISL 47 FL 37 MI 786 ECO 66 INST
LisätiedotYHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE YHTEISTOIMINTALAIN SOVELTAMISESTA YRITYKSEN TYÖSOPIMUSSUHTEISEEN JOHTOON
YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE YHTEISTOIMINTALAIN SOVELTAMISESTA YRITYKSEN TYÖSOPIMUSSUHTEISEEN JOHTOON XXXXXX on pyytänyt 6.6.2011 yhteistoiminta-asiamieheltä ohjetta yhteistoiminnasta yrityksissä annetun
LisätiedotEUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI
EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on Euroopan unionin liikkeellepaneva voima. Se määrittelee EU:n toiminnan suuntaviivat ja poliittiset painopisteet.
LisätiedotEhdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.6.2016 COM(2016) 400 final 2016/0186 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kulttuuripääkaupunki -tapahtuman perustamista koskevasta unionin toiminnasta
LisätiedotEUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. huhtikuuta 2013 (OR. en) 8033/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0055 (NLE) ENV 254 OC 177
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. huhtikuuta 2013 (OR. en) 8033/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0055 (NLE) ENV 254 OC 177 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS vaarallisten jätteiden
LisätiedotSUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2007 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä maaliskuuta 2007 N:o 22 25 SISÄLLYS N:o Sivu 22 Laki Euroopan poliisiviraston perustamisesta
LisätiedotEuroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0102 (NLE) 8791/15 COEST 137 WTO 108 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. toukokuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n
LisätiedotEUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunta 27. kesäkuuta 2001 PE 294.969/1-10 TARKISTUKSET 1-10 LAUSUNTOLUONNOS: Luis Berenguer Fuster (PE 294.969) PUOLAN HAKEMUS
LisätiedotA8-0373/5. Perustelu
7.12.2016 A8-0373/5 5 Johdanto-osan 7 kappale (7) Toimivaltaisten viranomaisten olisi määriteltävä julkisessa henkilöliikenteessä sovellettavien julkisen palvelun velvoitteiden eritelmät. Tällaisten eritelmien
LisätiedotLaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.
EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä
LisätiedotUlkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa
LisätiedotSISÄLLYS. Esipuhe 11. Lyhenteet 13. Johdanto. Soveltamisala
SISÄLLYS Esipuhe 11 1 Johdanto 2 Soveltamisala 3 Yhteistoiminnan Lyhenteet 13 15 1.1 Vuoden 1978 yhteistoimintalaki....................... 15 1.2 Uusi yhteistoimintalaki...............................
LisätiedotEuroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2012/0340 (COD) 11407/16 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:
LisätiedotEsitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten
LisätiedotKäyttötoimikunta Laura Ihamäki. Tasehallinnan verkkosäännön sidosryhmävaikuttaminen
Käyttötoimikunta 21.3.2018 Laura Ihamäki Tasehallinnan verkkosäännön sidosryhmävaikuttaminen Euroopan komission verkkosääntöihin kuuluva tasehallinnan suuntaviiva tuli voimaan 18.12.2017 Verkkosäännöissä
LisätiedotEhdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä
LisätiedotSUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2007 Julkaistu Helsingissä 16 päivänä huhtikuuta 2007 N:o 39 40 SISÄLLYS N:o Sivu 39 Laki Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden
LisätiedotEhdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne) muuttamiseen
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.2.2018 COM(2018) 82 final 2018/0037 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne)
Lisätiedot22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19
22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä
LisätiedotTiedote yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisista tiedonsiirroista sopimuksettoman brexitin tapauksessa
Tiedote yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisista tiedonsiirroista sopimuksettoman brexitin tapauksessa Annettu 12. helmikuuta 2019 Johdanto Jos ETA ja Yhdistynyt kuningaskunta eivät pääse sopimukseen (sopimukseton
Lisätiedot1 Artikla. Sopimuksen tarkoitus
Liite Sopimusteksti SUOMEN TASAVALLAN JA RUOTSIN KUNINGASKUNNAN VÄLINEN SOPIMUS TIETTYIHIN JÄTEVIRTOIHIN KUULUVIEN JÄTTEIDEN SIIRROISTA MAIDEN RA- JA-ALUEILLA 1 Artikla Sopimuksen tarkoitus Tämän sopimuksen
LisätiedotSISÄLLYS. N:o 748. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1999 N:o 748 752 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä
LisätiedotPerustietoa IMIstä 1. IMI-TIETOA JA -APUA PERUSTIETOA IMISTÄ... 2
Perustietoa IMIstä 1. IMI-TIETOA JA -APUA... 2 2. PERUSTIETOA IMISTÄ... 2 2.1. MIKÄ IMI ON?... 2 2.2. MITEN IMI TOIMII?... 3 2.3. YLI KIELIMUURIN... 3 2.4. IMIN TOIMIJAT... 4 2.4.1. TOIMIVALTAISET VIRANOMAISET...
LisätiedotLainsäädäntö ja yritysten itsesääntely ohjaamassa kaivostoimintaa. Dilacomi-loppuseminaari Prof. Kai Kokko
Lainsäädäntö ja yritysten itsesääntely ohjaamassa kaivostoimintaa Dilacomi-loppuseminaari 27.9.2013 Prof. Kai Kokko Sisältö Sääntelyn kokonaisvaltaisuus Sääntely ja lainsäädäntö Yritysten ympäristövastuu
LisätiedotHE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT
HE 79/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetun lain 4 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
LisätiedotLaki kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä
N:o 497/2003 Annettu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2003 Laki kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain tarkoitus ja soveltamisala Lain
LisätiedotTILINTARKASTAJA JA EU:N TIETOSUOJA-ASETUS KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA
1 (5) PÄIVITETTY 29.10.2018 TILINTARKASTAJA JA EU:N TIETOSUOJA-ASETUS KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA SUOMEN TILINTARKASTAJAT RY:N SUOSITUKSIA 1/2018 Suomen Tilintarkastajat ry (Finnish Association of Authorised
Lisätiedot