LEIRIKIRJE 2016 SNJ:N KESÄLEIRI
|
|
- Petri Katajakoski
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LEIRIKIRJE 2016 SNJ:N KESÄLEIRI AIKA: Ma-pe PAIKKA: Mustiala, Tammela OSOITE: Mustialantie 105, Mustiala MUSTIALA 24h: Olet ilmoittautunut SNJ:n kesäleirille heinäkuun alussa. Hienoa, että olet mukana! Leirille on tulossa viikon aikana noin 280 ihmistä ja 230 koiraa. Tässä leirikirjeessä on viimeisimpiä tietoja ja ohjeita käy myös leirin nettisivulla Leiri järjestetään jälleen Mustialassa, Forssan läheisyydessä, jossa olemme leireilleet jo useana vuonna. Osa leiripaikasta on remontissa ja sen vuoksi koirallista majoitusta oli valitettavan vähän tarjolla. SAAPUMINEN Kun saavut leirille, ilmoittaudu sekä Mustialan matkailuun että Lurppaan. Mustialasta saat majoittumis- ja ruokailuohjeet. Lurpassa ilmoittaudut läsnä olevaksi ja maksat mahdollisesti varaamasi koulutukset. Koulutukset maksetaan käteisellä ja koulutukseen pääsee kun maksu on kirjattu. Voit maksaa koko viikon koulutukset kerralla. Ilmoittautuminen saattaa olla auki vain tiettyinä aikoina, mutta tule myöhemmin uudelleen jos emme ole paikalla. Jos leirisi peruuntuu tai sait tämän kirjeen vaikket ole tulossa leirille, ilmoita siitä viipymättä osoitteeseen kiitos. Sisämajoitukset perutaan Mustialaan. Mustialan Matkailu p VIESTINTÄ MOBIILISOVELLUKSELLA Käytämme WhatsApp-mobiilisovellusta leirin sisäiseen viestintään leirin aikana. Tämän viestipalvelun avulla toivomme saavuttavamme suurimman osan leiristä nopeasti. Tarkoitus on viestiä lähinnä järjestäjiltä leiriläisille päin, jottei viestimäärä "lähde lapasesta", mutta toki esimerkiksi kysymyksiä voi lähettää jos kokee sen auttavan muitakin. Viestiessämme kunnioitamme myös yörauhaa klo 23:00-08:00! Ryhmästä voi kuka tahansa poistua milloin tahansa eikä liittyminen ole pakollista. Normaaliin tapaan myös Lurpan ilmoitustaululla ilmoitetaan ajankohtaisista asioista. Tiedot voi antaa nettilomakkeella ( jo ennen leiriä tai leirille saavuttaessa kun ilmoittautuu Lurppaan. Leirille perustetaan kaksi "virallista" keskustelua. Koko leirille omansa ja lisäksi työntekijöille omansa. Näiden lisäksi tietenkin pienemmät ryhmät voivat hyödyntää palvelua omien tarpeidensa mukaisesti. Tarvitset palvelun käyttämiseksi "WhatsApp" -mobiilisovelluksen, joka pitää ladata esimerkiksi AppStoresta tai Google Play -kaupasta. Sovellus on ilmainen.
2 PÄIVÄOHJELMA Tarkempi leiriohjelma on luettavissa Lurpan ilmoitustaululta, mutta rakenne on seuraava: 08:00 09:00 Aamianen 08:45 09:00 Aamun avaus 09:00 14:00 Koulutukset 14:00 15:30 Ruokailu 16:00 17:00 Luento/ tietoisku Lurpassa 17:00 18:30 Sauna/ naiset 18:30 20:00 Sauna/ miehet 20:15 22:00 Iltaohjelma Lurpassa 23:00 07:00 Hiljaisuus majoitusalueilla KOULUTUKSET Koulutusryhmät ja oma kouluttajasi selviävät vasta leirillä. Listat julkaistaan Lurpan ilmoitustaululla edellisenä iltana. Koulutusvalintasi voit tarkistaa leirin nettisivuilta jo nyt. Leirillä on kaksi koulutusjaksoa ma-ti ja to-pe. Koulutukset alkavat aamuisin Lurpan edustalta aamun avauksella klo 8:45. Varsinkin maanantaina ja torstaina paikalla olo on välttämätöntä, jotta tiedät mihin maastoon ryhmäsi lähtee. Koira ja varusteet kannattaa ottaa mukaan aamulla. Pentukoulutus alkaa hieman myöhemmin, joten pentuja ei tarvitse ottaa mukaan ruuhkaan. Koulutus kestää noin klo 14 asti eikä välillä ole tarkoitus tulla tauolle/ syömään. Koulutukseen kannattaa ottaa omat eväät mukaan ja pieni ruokatauko pidetään maastossa. Koulutuksen jälkeen myöhäinen lounas on tarjolla Huttulassa. Muista ottaa itsellesi ja koirallesi juotavaa, aurinkorasvaa yms. mukaan koulutukseen. Muista huolehtia myös leiriin jäävien koirien hyvinvoinnista. Pääsääntöisesti koulutuksiin kuljetaan jalan. NUORTEN KOULUTUS Kennelliiton teemavuoden johdosta myös SNJ huomio nuoria koiranohjaajia. Nuorille järjestetään omaa koulutusta päivittäin, mutta ei välttämättä täysin muiden koulutusten kanssa samaan aikaan. Koulutus on osallistujille ilmainen ja siihen voi ilmoittautua mukaan vielä leirin aikanakin ilmoitustaululla tai suoraan kouluttaja Minttu Kruusille. Vaatimuksena on, että nuori hallitsee koiransa itsenäisesti. Ryhmässä kokeillaan eri lajeja ja kisataan leikkimielisesti. Joukkoon voi ilmoittautua vaikka vain yhdeksikin päiväksi. KESKIVIIKKO Keskiviikko on ohjelmaltaan erilainen. Päivän aikana on neljä koetta (NOWT, VEPE, MEJÄ ja BHkäyttäytymiskoe). Kokeiden aikataulut, ilmoittautuminen yms. kerrotaan kilpailukutsussa. Kokeiden järjestämisen hoitaa kukin organisaatio leiristä erillään vaikka ovatkin osa leirikokonaisuutta. Tätä kirjoittaessa kokeisiin kaivattiin vielä muutamia talkoolaisia, jos keskiviikolle ei ole tekemistä ja kiinnostaa nähdä jokin koe aitiopaikalta, niin ilmoittaudu vapaaehtoiseksi. Ainakin Facebookissa saa lisätietoa ryhmässä SNJ:n kesäleiri 2016, Mustiala. Kokeessa olevien kannattaa varautua siihen, etteivät välttämättä ehdi Mustialan lounaalle. WTkokeeseen on järjestetty ruokailu ulkopuoliselta toimijalta maastoon ja se on pitänyt tilata koesihteeriltä erikseen. WT-kokeesta ei ole mahdollista tulla Mustialaan syömään. Jotain ruokailuja saatetaan järjestää omin voimin mm. työntekijöille, mutta tätä kannattaa kysyä Lurpasta jo vaikka tiistaina ennakkoon.
3 NOSEWORK keskiviikkona Koulutuksen pitää Päivi Berg ja se sisältää luento-osuuden ja käytännön harjoituksia. Koulutukseen voi ilmoittautua vielä leirin ilmoitustaululla ja koulutus maksaa 10 / koirakko. Koulutus kestää noin 2-3 tuntia. RALLY-TOKO keskiviikkona Koulutuksen pitää Sanna Tahvanainen ja se sisältää mm. eritasoisten ratojen tekemistä, katsotaan oikeat paikat ja hiotaan tekniikkaa. Koulutukseen voi ilmoittautua vielä leirin ilmoitustaululla ja koulutus maksaa 10 / koirakko. Koulutus kestää noin 2-3 tuntia. BH-KOE keskiviikkona Koirien käyttäytymiskoe eli BH-koe järjestetään keskiviikkona klo 9-13 välillä. Kokeeseen tarvitaan muutamia apuhenkilöitä ja apuvälineitä. Apuvälineiksi tarvitaan mm. polkupyörä. Jos olet kiinnostunut tulemaan avuksi kokeeseen tai jos voit lainata polkupyörääsi kokeen ajaksi, laita sähköpostiviestiä osoitteeseen pk@snj.fi Olen itse kokeessa ylitoimitsijana ja kerron kokeen aikana, mitä siinä tapahtuu ja miksi. Kerron myös arvostelusta ja opastan oikeanlaisen suorituksen saloihin. Eli samalla on mahdollisuus saada koulutusta BH-kokeeseen. T. Ammi (Anna-Mari Matikainen) ILTAOHJELMAT Iltaisin leirin toivotaan kokoontuvan Lurpan läheisyyteen ja osallistumaan iltaohjelmiin klo 20 alkaen. Luvassa on leikkimielisiä visoja ja kisoja sekä varmaankin mm. karaokea. Leiriohjelman kruunaa tietenkin leirikisa tiistaina, jossa joukkueittain kierretään rasteja, joissa on mitä mielenkiintoisempia tehtäviä, joita pisteytetään. Perinteisesti joukkueessa on ollut 3-5 ihmistä ja vähintään yksi koira. Kisassa on pärjännyt nokkeluudella, heittäytymisellä, huumorilla, lahjonnalla ja joskus pienellä vilpilläkin LURPPA Lurpan sijainti ei tätä kirjoittaessa ole vielä selvillä, mutta oletettavasti se on vanhalla paikallaan Pajan läheisyydessä. Lurppa on leirin oma kahvila, jossa on myynnissä pientä purtavaa ja juotavaa. Leiri kokoontuu aamuisin Lurpan edustalle samoin kuin iltaisin iltaohjelman pariin. Tänä vuonna Lurppaan ei ole haettu anniskeluoikeuksia. Jos leirin aikana tulee kysyttävää leirin tekijöiltä, niin varmimmin heitä tavoittaa Lurpan kautta. Lurppa on auki viikonlopusta alkaen noin klo 08:00 00:30. RUOKAILUT Ruokailut järjestetään Mustialan toimesta Huttulassa. Aamiainen on tarjolla klo 8:00-9:00, lounas klo 14:00-15:30. Ruokailut varataan ja maksetaan suoraan Mustialaan. Iltaruokaa ei ole tarjolla, mutta Lurpasta voi jonkinlaista suolaista ostaa (voileipiä, makkaraperunoita, pitsaa tms.) Koulutuksiin voi ottaa omia eväitä mukaan jos tuntuu tarpeelliselta. Varaudu, ettei kaikista kokeista välttämättä ehdi Mustialaan syömään.
4 KOIRAT Alueella on reilu 200 koiraa leiriviikon aikana. Jokainen huolehtii koiransa kakat pois pihoilta, teiltä, treeni- ja nurmialueilta. Ota omat pussit mukaan, vaikka niitä joihinkin paikkoihin pyritään toimittamaan. Vie kakkapussit luonnollisesti myös lähimpään roskikseen. Treeniajan ulkopuolella koirat pidetään välittömästi kytkettävissä tai kytkettyinä. Jokainen huolehtii, ettei oma koira aiheuta turhaa häiriötä muille koirille tai ihmisille. Majoitusrakennusten yleisissä tiloissa koirat pidetään kytkettyinä. Lurppaan ei ole tarkoituksenmukaista tulla vietta mään aikaa koiran kanssa. Koirien ulkoilutusalueista tiedotetaan aamukokoontumisessa. Alueella on läpiajoliikennettä ja tämä tulee huomioida teillä liikkuessa varsinkin koirien kanssa. PALVELUT Lurpan ja Huttula-ruokalan lisäksi alueella on yleinen anniskeluravintola Iso-Piippu, jonka palveluita toki voi käyttää. Tammelan keskusta on vain noin 1,5 kilometrin päässä. Siellä on mm. kauppa, bensa-asema ja pankkiautomaatti. Forssaan matkaa on noin 10 kilometriä ja siellä on tietysti enemmän valinnan varaa. MUSTIALAN ALUE Mustiala on Hämeen Ammattikorkeakoulun käytössä ja alueella useita maataloustuotantotiloja sekä alueella asuu vakituista henkilökuntaa. Aiempina vuosina olemme saaneet palautetta metelistä ja leiriytymisestä heidän pihoilleen. Majoitutaan teltoilla nurmialueelle saunan yläpuolelle varoen fresbee-golf-rataa ja vaunuilla alueen pohjoisosan hiekka-alueelle. Alueen läpi kulkee yleinen tie, jolla on jonkin verran läpikulkuliikennettä Tammelaan joten ollaan varovaisia varsinkin koirien kanssa ja pidetään tie auki. PAKKAA MUKAAN Tarpeet riippuvat lajista ja majoituksesta, mutta tässä vähän listaa mitä saatat tarvita säänmukaisen vaatetuksen ja yöpymistarvikkeiden lisäksi. - Koiranruokaa ja kuppi - Talutin ja pilli, valjaat - Häkki tai aitaus - Koulutusnameja - Rekisteripaperit ja rokotustodistus (kokeisiin) - Koiran lääkkeet - Punkkipihdit ja ensiapua - Matkavesipullo - Hattu, aurinkovoide, hyttysmyrkky, aurinkolasit - Reppu, retkituoli, juomapullo - Koulutusliivi, dameja - Taskulamppu, pyykkinarua - Eväitä koulutuksiin - Käteistä rahaa koulutusten maksamiseen ja Lurppa-ostoksiin
5 HÄTÄTILANTEESSA Yleisissä hätätilanteissa apua hälytetään numerosta 112. Paikan yleisnimi on HAMK Mustiala. Tämän lisäksi apua voi pyytää Lurpasta tai leirin WhatsApp-ryhmästä. Lurpassa on jonkin verran ensiaputarvikkeita, toki jotain kannattaa ehkä itsekin varata mukaan. Eläinlääkäripäivystys löytyy Forssasta p Kaikista vahingoista, vatsataudeista ja tapaturmista tulee ilmoittaa Lurppaan. Leiripäällikkö Kirsi Rantala p Mustiala 24h p LEIRIKARTTA KESÄLEIRI 2014 MUSTIALANTIE 105, TAMMELA HÄMEENLINNA FORSSA D E C B F 1. LURPPA/ INFO 2. KOKOONTUMINEN 3. WC/ SUIHKU 4. VESIKAIVO 5. MEJÄ-LEIRI 6. RUOKALA Huttula 7. PARKKI/ VAUNUT 8. TELTTA-ALUE 9. SAUNA A PÄÄRAKENNUS B KARJAMAJA C TOUKOLA D TAVASTILA E MAIJALA F ANTTILA TAMMELA A MUSTIALANLAMMI KARTTA HUOM!!! Lurppa ja kokoontumispaikka lienevät rakennuksen toisella puolella karttakuvasta poiketen.
Ta ssa leirikirjeessa on viimeisimpia tietoja ja ohjeita. Ka y myo s leirin verkkosivulla:
SNJ:N KESÄLEIRIN KIRJE 2019 Tervetuloa Keuruulle 1.7. 5.7.2019 Olet ilmoittautunut SNJ:n perinteiselle kesa leirille. Tällä kerralla leiri kokoontuu Keski-Suomessa Keuruun entisessä varuskunnassa. Paikka
LEIRI-INFO KESÄLEIRI 2012
1 LEIRI-INFO KESÄLEIRI 2012 TERVETULOA NOUTAJALEIRILLE! MAJOITUS JA RUOKAILU AIKA: la 7.7.2012 pe 13.7.2012 PAIKKA: Mustiala (Tammela) HAMK:in Maaseutuelinkeinojen toimipiste OSOITE: Mustialantie 105,
Vuoden 2017 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa
Vuoden 2017 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 1.-2.4.2017 LEIRIN OHJAAJAT: Jyrki Saario -pääkouluttaja Scandinavian Defendo Antti Nurmi 4.aste musta vyö Defendo -Defendo Blue pääkouluttaja -I.D.D.I-
Leirikirje. Kulttuuriympäristöleiri
Kulttuuriympäristöleiri 18.-20.8.2017 Leirikirje Tervetuloa kulttuuriympäristöleirille Kangasalle! Päävastuu leirin järjestelyistä on Pirkanmaan maakuntamuseolla. Leiri on osa maakuntamuseon Adoptoi monumentti
22.3.2016. Leirikutsu
22.3.2016 Leirikutsu Lapin ja Pohjois-Suomen pelastusliittojen palokuntanuorten In the Middle of Nowhere leiri järjestetään Sallassa koulukeskuksen alueella 3.-9.7.2016. Leirin järjestävät SPEK Lapin ja
JoVe ry koulutusinfo 5.5.
JoVe ry koulutusinfo 5.5. Asialista Kesän 2015 vepekoulutukset ja tapahtumat Yleistä vepekoulutuksista Nimenhuuto.com Koulutusryhmät Veneiden ym. hakuvuorojen jakaminen Kesän 2015 vepekoulutukset Harjoitukset
Dobermann Erikoisnäyttely Kiipula Finland. KEHÄ1 Tuomari Glenn-Are Haglind Norway
Dobermann Erikoisnäyttely 28.7.2019 Kiipula Finland KEHÄ1 Tuomari Glenn-Are Haglind Norway Arvostelu alkaa klo 10.00 Pentuja 4 Urospennut 5-7kk Urospennut 7- alle 9kk Paras urospentu Narttupennut 5-7kk
Vuoden 2013 Scandinavian Defendon Suurleiri- Surviving armed assaults Kotkassa 6-7.4.2013
Vuoden 2013 Scandinavian Defendon Suurleiri- Surviving armed assaults Kotkassa 6-7.4.2013 LEIRIN OHJAAJAT: Jyrki Saario pääkouluttaja Scandinavian Defendo Antti Nurmi/Madman Sport Center I.D.D.I- Level
Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016
Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016 LEIRIN OHJAAJAT: Jyrki Saario -pääkouluttaja Scandinavian Defendo Antti Nurmi 4.aste musta vyö Defendo -Defendo Blue pääkouluttaja -I.D.D.I-
Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015
Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?
MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA
MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 23.-27.7.2018 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.
Jaguars Spirit Athletes ry
Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää
Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri
Tampereen Kotkien kesäleiri 26.7-2.8.2018 Sudenpentuleiri 26.7.-29.7.2018 Kuva: CC BY 2.0 Ville Vuorisalmi LEIRIKIRJE Tervetuloa Kotkien kesäleirille Niinisaareen Ruovedelle. Tässä kirjeessä on paljon
Ohjeita MP:n Jaliskouluun
Ohjeita MP:n Jaliskouluun 5.-9.6.2017 1. Päivittäinen toiminta-aika Jaliskoulun päivittäinen toiminta-aika on klo 10.00-13.00 2. Paikka Jaliskoulu järjestetään Mikkelin Raviradalla, Raviradantie 22 Ilmoittautuminen/
Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012
Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kisat järjestetään Helsingissä 11. 12.2.2012. Järjestävät seurat Tapanilan Erän kendojaosto ja Helsingin Yliopiston Kendoseura toivottavat kaikki
ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv
ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv Kurssin sisältö Vuoristo-olosuhteet o vuoriston eri osat o vuoriston jatkuva muutos o sään vaikutus toimintaan Jäätikkövaeltamisen
JoVe ry koulutusinfo 10.5.
JoVe ry koulutusinfo 10.5. Asialista Kesän 2016 vepekoulutukset ja tapahtumat Yleistä vepekoulutuksista Nimenhuuto.com Koulutusryhmät Veneiden ym. hakuvuorojen jakaminen Kesän 2015 vepekoulutukset Harjoitukset
HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2015
HNMKY Seuraleiri Kisakallio 21.- 23.08. HNMKY Seuraleiri 21.-23.08. Kisakallion seuraleirikirje Seuramme lähtee jälleen avaamaan kautta seuraleirille. Leiri järjestetään jälleen Lohjan Kisakalliossa. Seuraleirille
Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin
Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin 7.-8.10.2017 Kilpailupaikan osoite: Rauhalantie 50, Mäntsälä www.uvu.fi/sm2017 AIKATAULU LAUANTAI Kilpailutoimisto aukeaa kello 7:30
OPINTOPÄIVÄT KUUSAMOSSA
12.12.2013 PALOKUNTANUORTEN OHJAAJIEN JA PALOKUNTANAISTEN OPINTOPÄIVÄT KUUSAMOSSA SPEK Pohjois-Suomi järjestää Pohjois-Suomen ja Lapin pelastusliiton palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten opintopäivät
MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015
MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.
Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:
Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen
Seuraleiri
Seuraleiri 2018 31.8.- 2.9.2018 Seuraleirikirje Seuramme lähtee jälleen vuoden tauon jälkeen seuraleirille Kisakallion leirikeskukseen. Kisakallio sijaitsee Lohjalla, Turuntien läheisyydessä noin 40 minuutin
OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA
1.12.2014 PALOKUNTANUORTEN OHJAAJIEN JA PALOKUNTANAISTEN OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA SPEK Pohjois-Suomi järjestää Pohjois-Suomen ja Lapin pelastusliiton palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten opintopäivät
KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE
KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE TAMMELAN URHEILUKENTÄLLÄ Tiistaisin ja torstaina 24.5 alkaen klo 17.30-19.00 Ilmoittautuminen joka kerralla klo 17.25 valmentajalle HUOM! omatoiminen alkuverkka ennen ilmoittautumista!
Jaguars Spirit Athletes ry
Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.
POWER CUP 2015 INFOPAKETTI
POWER CUP 2015 INFOPAKETTI JyLe lähtee Vaasan Power Cupiin 14 joukkueen voimin. Tähän infopakettiin on koottu tärkeimmät ajat, paikat ja yhteystiedot sekä listattu yleisiä ohjeita turnausta varten. Viimehetken
KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015
KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015 Hei jalkapalloleiriläinen ja leiriläisen vanhempi! Tervetuloa jalkapalloleirille 1. - 3.7. Leirille on ilmoittautunut yli neljäkymmentä innokasta jalkapalloilijaa. Tässä
TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto
TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs
MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA
MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 23-27.7.2012 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.
Vuoden 2019 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa
Vuoden 2019 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 11.-12.5.2019 LEIRIN OHJAAJAT: Jyrki Saario -pääkouluttaja Scandinavian Defendo Antti Nurmi 4.aste musta vyö Defendo -Defendo Blue pääkouluttaja -I.D.D.I-
Vahvinmies-kilpailun säännöt
Vahvinmies-kilpailun säännöt 1. Lajit ja niiden toteutus 1.1. Tukkipunnerrus - tukin paino on 65 kiloa - toteutusmuotona toistot/minuutti - tuomaristo laskee suoritukset ja täten myös hylkää vajaat punnerrukset
SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri
SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 21. 22.9.2013 Leiri alkaa lauantaina 21.9. klo 9:15 ja loppuu sunnuntaina 22.9. klo 15:00 mennessä. Eerikkilän urheilukeskuksen osoite on Urheiluopistontie 138,
Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012. sekä. spinone-vizslat haasteotteluun 14.10.
Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012 sekä spinone-vizslat haasteotteluun 14.10.2012 Vizslamestaruuskoe 13.10.2012 Viime vuonna aloitetun perinteen mukaisesti
- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta.
Tampereen vetokoiraseura Taves ry. Koulutuskalenteri 2011 Tampereen vetokoiraseuran jäsenet ovat etusijalla kaikissa Tavesin järjestämissä koulutuksissa. Jos koulutuksessa on kaksi hintaa, halvempi on
LEIRILÄISTEN UNELMIEN LIIKUNTATUOKIO
4 LEIRILÄISTEN UNELMIEN LIIKUNTATUOKIO Tänä vuonna leirillä kuunnellaan tavallista enemmän lasten liikuntaunelmia. Talvileirillä keräsimme lapsilta toiveita ja niiden pohjalta muun muassa leirin lajivalikoimaan
LAHTI: Tokon Alkeet- kurssi, Keskiviikkoisin 06.07.2016 klo 18.00, 3krt.
LAHTI: Tokon Alkeet- kurssi, Keskiviikkoisin 06.07.2016 klo 18.00, 3krt. TÄMÄ EI OLE perustottelevaisuus kurssi! Perustottelevaisuutta haluaville on arkitaitoa tassuihin- kurssi! Alokasluokka- kurssit
Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin
Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin 6.-7.7.2019 Viikonlopun tuomareina toimivat Johanna Wüthrich ja Riikka Kankainen, tarkemmat tuomarijaot löydät aikatauluista.
Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014
Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Ajankohtaista loka- marraskuussa: Ilmoittaudu mukaan ratanuorten syysleirille! Sileän veden melonnan kilpalajien seuratoiminnan ja
Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki
Samoajaluotsin infowebinar Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki Samoajan Ilves19 Samoaja saa vaikuttaa jo aika paljon oman leirinsä sisältöön Leiri koostuu pestistä ja ohjelmasta Pestiä on kolmena
Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut Hämeenlinnassa
Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut 15. 16.9.2018 Hämeenlinnassa Kilpailukutsu Osallistumisoikeus Osallistumisoikeus on kaikilla peruskoulujen, lukioiden ja ammatillisten koulujen vakituisilla
Golden Ringin 2017 Kesäleiri Ähtärissä
Golden Ringin 2017 Kesäleiri Ähtärissä 9. - 13.7.2017 Tervetuloa perinteiselle Golden Ringin Kesäleirille! Tänä vuonna leiripaikkana on Golden Ringin leiriläisille uusi tuttavuus keskellä Suomea eli Tuomarniemen
LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA
LEIRILIPPUKUNTAINFO 4 MARRASKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAILMOITTAUTUMINEN KUKSASSA ILMOITTAUTUMISOHJE OHJE IKÄKAUDEN VALINNASTA SAMOAJA- JA VAELTAJALUOTSIEN OPPAAT LISÄTIETOA PERHELEIRISTÄ ILVES19
Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi:
Nenustannokka Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006 LEIRILÄISEN KÄSIKIRJA Vartiolaisen nimi: Tervetuloa Nenustannokalle! Hyvä vartiolainen. Olet ilmoittautunut Salon alueen lippukuntien yhteiselle
Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje
Ambulo 2015 Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin Toinen leirikirje Kuljetusten aikataulu Lähtö : Bussi lähtee maanantaina 27.7.2015 kello 12.00 Konalan kirkolta (kyntäjäntie 4, 00390 Helsinki). Olethan
Kesä 2013. Lasten kesäleirit
Kesä 2013 Lasten kesäleirit 1 Luodaan kesämuistoja yhdessä! leirejä koskevaa tietoa Ilmoittautuminen Jymyjuttu-, Pikkuveturi-, Young Ladiessekä Seikkailuleirille jatkuu ilmoittautumista seuraavana arkipäivänä
HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2016
HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2.- 4.9. HNMKY Seuraleiri 2.-4.9. Kisakallion seuraleirikirje Helsingin NMKY:n korisjoukkueet lähtevät jälleen avaamaan kautta perinteiselle seuraleirille. Leiri järjestetään
Tervetuloa TSAUn järjestämään PM-kisaviikonloppuun 12. - 14. elokuuta!
Tervetuloa TSAUn järjestämään PM-kisaviikonloppuun 12. - 14. elokuuta Turun Seudun Agilityurheilijat ry. järjestää Pohjoismaiden Mestaruuskisojen yhteydessä useita startteja kaikille luokille. Kisaviikonloppu
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita
Vuoden 2011 Scandinavian Defendon suurleiri Kotkassa 8.-10.4
Vuoden 2011 Scandinavian Defendon suurleiri Kotkassa 8.-10.4 LEIRIN OHJAAJAT: Jyrki Saario pääkouluttaja Scandinavian Defendo Antti Nurmi/Madman Sport Center I.D.D.I- Level 2 Instructor Avustavat ohjaajat:
HELSINKI, Konala: Kontakti & Arkikäytös Kurssi, Keskiviikko , klo , 6krt
HELSINKI, Konala: Kontakti & Arkikäytös Kurssi, Keskiviikko 04.01.2017, klo. 17.00, 6krt Kontakti ja Arkikäytös kurssi on tarkoitettu yli-innokkaille koirille, joilla on puutetta kontaktissa ja ohjaajaan
AMERIKANKARVATONTERRIERI, ROTTATERRIERI, AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERI SEKÄ ALASKAN KLEE KAI ROTUISILLE UKC-REKISTERÖIDYILLE KOIRILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ
AMERIKANKARVATONTERRIERI, ROTTATERRIERI, AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERI SEKÄ ALASKAN KLEE KAI ROTUISILLE UKC-REKISTERÖIDYILLE KOIRILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ JA NELJÄ TERRIER RACE KILPAILUA EM. TERRIEREILLE (ELI
Tervetuloa agilitykisoihin Nokialle ! Paras ysäriasu palkitaan jälleen! Huom! Taustamusiikkina legendaarisimmat ysärihitit!
Tervetuloa agilitykisoihin Nokialle 25.-26.5.2019! Kiitos ilmoittautumisestasi ysäriteemaisiin agilitykisoihimme. Viikonlopun tuomarina toimii Anne Viitanen. Luokkajärjestys lauantaille 1ABC ja 3CBA (SL,L).
1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE
1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE Tervetuloa Jäljille 2013 Olette ilmoittautuneet Mikaelin Sinikellojen mestaruuskisoihin, onnittelut loistavasta valinnasta! Tervetuloa mukaan! Tutustukaa
Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209
2 Lukijalle! Seurakunnan lastenleirit on tarkoitettu järvenpääläisille lapsille, leiripaikkoja on rajoitetusti, 1 paikka/lapsi. Jokaisella leirillä on osallistujakiintiönsä ja ikärajansa. Kaikki leiriläiset
1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,
Agirotu 2016. Teivon Ravikeskuksessa 8. 10.7.2016. KISAKIRJE AGIROTU 2016 Ylöjärvi
Agirotu 2016 Teivon Ravikeskuksessa 8. 10.7.2016 Kiitos ilmoittautumisestasi ja tervetuloa vuoden 2016 Agirotuun. Tässä sinulle kilpailuvahvistus, ajo-ohjeet, aikataulut ja muuta tärkeää tietoa tapahtumasta.
VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE
VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut
Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut
Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Sudenpentujen päiväretki Korkeasaareen Kaikki TaMen sudenpennut tekevät päiväretken Korkeasaareen 9.4. Lisätietoa tapahtumakirjeliitteessä.
Tyttöjen C14 Unitedin (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla
Tyttöjen C14 Unitedin (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Uudenmaan piirin C14 tyttöjen United -piirijoukkue kutsutaan
Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019
Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2019
Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016
Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9
Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu
Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu 14.-15.9.2019 Tampere Tavoitteet Kultainen kompassi -cup on alueiden välinen joukkuekilpailu 13 14-vuotiaille. Vuoden 2019 finaali suunnistetaan Tampereella sunnuntaina
Kilpailut päätetään sunnuntaina heti kun tulokset on saatu laskettua, noin klo 17:00-18:00. Palkintojen jako tapahtuu kentällä 1.
TERVETULOA PAIMIOON! Olet ilmoittautunut Paimiossa 03.-06.08.2016 pidettäviin Palveluskoirien SM-kisoihin. Kokeesta vastaava tuomari on Harri Laajajärvi ja toisena ylituomarina toimii Mika Laaksonen. Kilpailukeskus
Tervetuloa Savonlinnan palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin. Jussin Juoksut agilitykilpailuihin
Tervetuloa Savonlinnan palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin Jussin Juoksut agilitykilpailuihin 24.-25.6.2016 Olet ilmoittautunut Jussin Juoksut agilitykilpailuihin. Kisat pidetään Tanhuvaaran urheiluopistolla
Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011.
25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. Polkuretken teemana on SUUNNISTUS, Bisan majalla suunnistuksenohjausta, voit kokeilla suunnistustaitojasi suunnistusrasteilla Bisan
JUNNUJAOSTON UUDEN KAUDEN AVAJAISJUHLAN AJANKOHTA
TIEDOTTEEN SISÄLTÖ - Junnujaoston uuden kauden avajaisjuhlan ajankohta - Muutoksia ohjattuihin harjoituksiin - Harjoitusten perumisesta ja kahden tunnin varoajasta - Ilmoittautuminen harjoituksiin - SMM
ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI ROLLO UINNIT TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE!
ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI 8. 13.6.2012 ROLLO UINNIT 8. 10.6.2012 TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE! PUS PoPy Suomen Uimaliitto KU PTU 2 Rollo leirin yhteystiedot: Minna
ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1
ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLO-UINNIT 13. - 15.6.2014 ROLLO-LEIRI 13. - 18.6.2014 SEURATIEDOTE TOIMITETAAN SEURAN ROLLO-YHTEYSHENKILÖLLE Sivu 1 / 7 ROLLO-LEIRIN YHTEYSTIEDOT ja ROLLO-KISOJEN YHTEYSTIEDOT
TERVETULOA AGIPITSIIN 2018
TERVETULOA AGIPITSIIN 2018 Kilpailupaikka https://www.google.fi/maps/place/pulttivahe+2,+26100+rauma/@61.1432599,21.547948, 17z/data=!4m5!3m4!1s0x46897dd0e705f28d:0x10b2ce85f72d5587!8m2!3d61.1440595!4d
Leirilippukunnan infomateriaali
Leirilippukunnan infomateriaali AIHEET Valmistautuminen Leiriarki Majoitus Ohjelma Matkustus Leirivierailu VALMISTAUTUMINEN VARUSTEET Tavaroiden merkitseminen: Leiriläisen nimi Alaleirin nimi Leirilippukunnan
Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00
Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00 Iso tapahtuma! 850 joukkuetta, 6538 passia 300 pelikenttää, n. 5000 peliä 100 000
Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta
Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT
1(4) SAATTAJAN OHJE ULDA ULDA 2014. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 18.5.2014 Söderkullassa. Saattajan ohje
1(4) 2014 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 18.5.2014 Söderkullassa Saattajan ohje 2(4) TERVETULOA KISAAMAAN -MAAHISEN KANSSA! Olet ottanut tärkeän tehtävän toimiessasi sudenpentujen pentueen tai seikkailijoiden
LEIRIKIRJE ROLLOILLE 2015
LEIRIKIRJE ROLLOILLE 2015 Hei, olet osallistumassa Rolloille Oulussa 12. 17.6. Tässä sinulle leirikirje, joka sisältää lisätietoja tapahtumasta. Rollot koostuvat kahdesta osasta: kilpailuista ja leiristä.
Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla
Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Uudenmaan piirin C14 tyttöjen piirijoukkue kutsutaan 12. 14.6.pidettävälle
Tervetuloa Savonlinnan Palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin. Jussin Juoksut agilitykilpailuihin
Tervetuloa Savonlinnan Palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin Jussin Juoksut agilitykilpailuihin 23.-24.6.2017 Olet ilmoittautunut Jussin Juoksut agilitykilpailuihin. Kisat pidetään Tanhuvaaran urheiluopistolla
============================================================================
Syyspäivät 2014 Lähettäjä Minna Huuhtanen - 03.04.14 21:06 Yhdistyksen syyspäivät vietetään jo hyväksi havaitussa Hauhon lomakeskuksessa 3.-5.10. 2014 http://www.lastenkesa.fi/hauhon-lomakeskus/ Päivittelen
Tervetuloa. kilpailemaan Valkeakoskelle Teboil Pirkanhovi
Tervetuloa kilpailemaan Valkeakoskelle 13.-14.5.2017 Kisat järjestetään Korkeakankaan hiihtokeskuksen hiekkakentällä osoite: Veikko Hakulisentie 110 Valkeakoski Valkeakoski- Pirkkala Lielahti Teboil Pirkanhovi
SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014
SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 Leiri alkaa perjanitaina 5.9. klo 17:00 ja loppuu sunnuntaina 7.9. noin klo 13:30. Eerikkilän urheilukeskuksen osoite on Urheiluopistontie 138, 31370
1. Lähtövalmistelut. Osallistujakirje 3 16.7.2008. Hei!
Osallistujakirje 3 16.7.2008 Hei! Tässä tulee jälleen tärkeää asiaa Yodli! -leiristä. Tämä 3. ja viimeinen osallistujakirje on samalla virallinen leirikirje. Lukekaa kirje huolella! Kirje on jaettu kolmeen
HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeetkurssi, Tiistaisin klo 11.00, 4krt.
HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeetkurssi, Tiistaisin 09.05.2017 klo 11.00, 4krt. KURSSIN SISÄLTÖ: Rallytoko on hauska laji, jossa yhdistyvät tokoliikkeet, koiratanssi ja agility. Tärkeintä on ohjaajan
Leirikesä ry Töölönkatu 55, Helsinki (09)
Leirikesä ry Töölönkatu 55, 00250 Helsinki (09) 8865 1280 toimisto@leiri.fi www.leiri.fi 2 Tervetuloa Leirikesän päiväleirille! Sisällys... 3 Tervetuloa Leirikesän päiväleirille!... 4 Leirin ajankohta
Tervetuloa Raahen Koirakerhon agilitykilpailuihin
Tervetuloa Raahen Koirakerhon agilitykilpailuihin 2-3.9.2017 Kilpailupaikka on kivituhkapohjainen aidattu kenttä. Virallinen osoite on Oikotie 42, 92160 Saloinen. Navigaattoriin kannattaa laittaa osoitteeksi
TOKO SM 2012 Ennakkotiedote TERVETULOA KUOPIOON!
TERVETULOA KUOPIOON! Hyvät kilpailijat ja joukkueenjohtajat, tervetuloa Kuopion Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:n järjestämään TOKO SM 2012 tapahtumaan 9.10.6.2012. Kokeeseen on ennakkoilmoittautunut
6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?
5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän
OPEN SHOW 1.8.2015. Rastila Camping Karavaanikatu 4, 00980 Helsinki. Suomen Tanskalais-ruotsalaiset pihakoirat ry. Saapumisohjeet ja pysäköinti
OPEN SHOW 1.8.2015 Rastila Camping Karavaanikatu 4, 00980 Helsinki T ervetuloa viettämään iloista loppukesän lauantaipäivää Helsinkiin! Olemme koonneet tähän kirjeeseen Sinulle tietoja tietoa sekä ohjeita,
Tervetuloa Nokialle! Kiitos ilmoittautumisestasi syksyn agilitykilpailuun! Tuomareina toimii: Esa Muotka lauantaina ja Kari Jalonen sunnuntaina
Tervetuloa Nokialle! Nokian Palveuskoiraharrastajat ry 9.-10.9.2017 Konstintie 20, Nokia Kiitos ilmoittautumisestasi syksyn agilitykilpailuun! Tuomareina toimii: Esa Muotka lauantaina ja Kari Jalonen sunnuntaina
MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)
MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua
TERVETULOA AGIPITSIIN 2015!
TERVETULOA AGIPITSIIN 2015! Raumalla vietetään Pitsiviikkoa 18.-26.7.2015 - tästä siis teema RKS:n heinäkuun kisoihin. LAUANTAINA JA SUNNUNTAINA JOKA TASOLUOKAN PARAS OHJAAJAN PITSIASU PALKITAAN UPEIN
SÄHKÖPOSTITIEDOTE 3/2013
SÄHKÖPOSTITIEDOTE 3/2013 Tervehdys aurinkoisesta Ulvilasta! Viime hetken muistutuksia vilisevä sähköpostitiedote, ole hyvä! Luethan tarkkaan läpi! ENNAKKOON LASKUTETTAVAT TUOTTEET Ennen leirille saapumista
Syksy 2013 TERVETULOA!
Syksy 2013 TERVETULOA! Avaus Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilun erikoisseura Sinettiseura Kaksi
Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti
Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin
ESPOO: Arki TEHO- Kurssi, Keskiviikko 20.07.2016, klo. 17.00, 8krt
ESPOO: Arki TEHO- Kurssi, Keskiviikko 20.07.2016, klo. 17.00, 8krt Arki Teho- kurssilla harjoitellaan 8 kerralla laajasti tottelevaisuuden osaalueita koiran kanssa. Kurssilla harjoitellaan mm. istu, maahan,
TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!
TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)
Myös alueen kunnossapito tapahtuu yhdessä opiskelijoiden kanssa.
Näyttelykenttä Mustialaan Hämeen ammatti-instituutti Mustiala luonnonvara-alan opetusta Mustiala sijaitsee Tammelassa - Lounais-Hämeessä, hyvien yhteyksin varrella. Etäisyydet Mustialasta lähinnä oleviin
Agilityä lyhtyjen loisteessa! Tuomarina: Anders Virtanen. Lauantai-illan hämärtyessä 1lk ja maksit3. Sunnuntaina minit ja medit3 sekä 2lk
Agilityä lyhtyjen loisteessa! Tuomarina: Anders Virtanen Lauantai-illan hämärtyessä 1lk ja maksit3 3.-4.9.2016 Tervetuloa Nokialle kesäkauden päättäviin agilitykisoihin. Muista ottaa mukaan kilpailukirja
Haukan Sanomat Ennakkolehti
Haukan Sanomat Ennakkolehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Pianhan se leiri taas koittaa!
HELSINKI, Konala: Agilityn Alkeetkurssi, Tiistaisin klo 17.00, 8krt. TÄYNNÄ!
HELSINKI, Konala: Agilityn Alkeetkurssi, Tiistaisin 03.01.2017 klo 17.00, 8krt. TÄYNNÄ! KURSSIN SISÄLTÖ: Agilityn alkeiskurssi on tarkoitettu yli vuoden vanhoille koirille. Agilityn alkeiskurssilla harjoitellaan