TOIMINTAKERTOMUS 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS 2014"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS 2014 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry

2 YLEISTÄ YHDISTYKSESTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) järjestää jäsenilleen tapahtumia, koulutuksia ja erilaisia kursseja. Yhdistyksen tavoitteena on tarjota toimintaa mahdollisimman laajasti rajoittumatta mihinkään tiettyyn lajiin sekä saada jokainen toimialueella asuva kultaisennoutajan omistaja liikkeelle ja mukaan harrastamaan. PSK ry:n hallituksen vahvistama yhdistyksen jäsenmäärä oli Jäsenmäärällisesti Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry oli rotujärjestö Kultainen Rengas - Golden Ring GR ry:n suurin alueyhdistys. Yhdistys ei kerää omaa jäsenmaksua. GR tukee alueyhdistyksiä taloudellisesti jäsenmäärien suhteessa. Aktiivinen varainhankinta on edellytys yhdistyksen toiminnan mahdollistamiseksi. Keskeisimpänä varainhankintamuotona yhdistys on järjestänyt Match Shown (leikkimielinen koiranäyttely). Match Show ta ei järjestetty vuonna Yhdistyksen toimintaa koordinoi hallitus, joka kokoontui vuoden 2014 aikana kolme kertaa. Hallituksen lisäksi yhdistyksellä on NOME, TOKO ja MEJÄ toimikunnat, jotka huolehtivat oman harrastusmuotonsa koulutuksista ja kokeista sekä muista lajiin liittyvistä asioista. Elokuussa 2014 perustettiin uusi ArkiToiminta (ArTo) ryhmä, jonka tarkoituksena on houkutella mukaan PSK:n toimintaan myös niitä kultaisten omistajia, jotka eivät harrasta mitään tiettyä lajia koiriensa kanssa. Tavoitteena on antaa ideoita ja innostusta oman koiran kanssa touhuamiseen ja arjesta selviytymiseen. Muiden lajien (Agility, PK, näyttelyt/trimmaus) osalta toimintaa koordinoivat lajivastaavat. Vuoden 2014 hallituksen kokoonpano: Satu Hämäläinen puheenjohtaja Kati Kaihovirta varapuheenjohtaja Katri Lehtonen hallituksen jäsen Sari Pinomaa hallituksen jäsen Sanna Ylhäinen sihteeri Muut toimihenklöt: Liisa Ewart Mejä -lajivastaava Mira Heikkinen Agility -lajivastaava Kati Kujala Nome -lajivastaava Virpi Kärki jäsensihteeri 11-12/2014 Katri Lehtonen Terveys ja Näyttely/trimmaus yhteyshenkilö Camilla Lith-Malin TOKO -lajivastaava Pia Nieminen taloudenhoitaja Sari Pinomaa PK -yhteyshenkilö Anu Vainio jäsensihteeri 01-10/2014 Sanna Ylhäinen webmaster Yhdistyksen sponsorina v toimi Golden Eagle. Yhdistyksen hallitus kiittää lämpimästi kaikkia yhdistyksen toimintaan vuonna 2014 vaikuttaneita vapaaehtoisia ja yhteistyötahoja. Sivu 2 / 6

3 TIEDOTTAMINEN Yhdistys tiedotti toiminnastaan ensisijaisesti omilla internet-sivuillaan, jotka sijaitsevat osoitteessa Sivuilta löytyy yleistä tietoa yhdistyksestä ja sen toiminnasta sekä niiden kautta on mahdollista liittyä yhdistyksen jäseneksi. Internet-sivuston lisäksi kursseista ja kokeista tiedotettiin omassa Facebook-ryhmässä sekä Suomen Noutajakoirajärjestön keskustelupalstalla YHDISTYKSEN TOIMINTA Yhdistys tarjoaa jäsenilleen koulutusta eri lajeissa sekä erilaisia tapahtumia, joiden tavoitteena on aktivoida jäseniä harrastamaan koiriensa kanssa, tarjota mahdollisuuksia verkostoitua, lisätä rotuun ja koiriin liittyvää tietämystä sekä madaltaa harrastamisen aloittamisen kynnystä. Vuoden aikana järjestettiin kaksi PEVISA-joukkokuvaustilaisuutta Eläinlääkäriasema Mevet ssä. Kevään (huhtikuu) kuvaukseen osallistui 36 kultaistanoutajaa, syksyn (marraskuussa) joukkokuvaukseen osallistui 33 kultaistanoutajaa. Harrastuslajien esittely pidettiin kevätkokouksen yhteydessä Röylän tuvalla Espoossa. Yhdistys myi riistaa keväällä taipumuskoe-kurssin yhteydessä. Kevätkokouksessa palkittiin vuoden 2013 aikana ansioituneet ja valioituneet koirakot: Vuoden nomekoira 2013 Vuoden nometulokas 2013 Vuoden tokokoira 2013 Vuoden tokotulokas 2013 Vuoden vepekoira 2013 Vuoden vepetulokas 2013 Vuoden kaunein 2013 Valioruusukkeet Knu GOLDGINGERS BIG BAD WOLF, omistaja Helka Alanko Knn JOYSTEP S WILD DESIGN, omistaja Sanna Jääskeläinen & Juha Vaaksio Knn JOYSTEP S WILD DESIGN, omistaja Sanna Jääskeläinen & Juha Vaaksio Knn PAMMUKAN ADELAINE KULTAHIEKKA, omistaja Miia Pirinen Knn KERMAKOLAN HELMI, omistaja Katri Lehtonen Knn, KULTAMEREN COSMIC STARLET, omistaja Katri Lehtonen Knu KAYZAELLE KEEP THE SPIRIT, omistaja Tuija Hellman FI MVA GLADTAIL KIND OF MAGIC, omistaja Marika Kumpurinne-Harju FI VPVA GOLDGINGERS ARMANI, omistaja Merja Lumme LAJITOIMINTA Yhdistyksen lajitoiminta antaa jäsenistölle mahdollisuuden osallistua kursseille ja koulutuksiin ympäri vuoden. Koulutuksista vastaavat toimikunnat ja lajivastaavat, jotka koordinoivat samalla lajikohtaista koetoimintaa sekä ohjaavat jäsenistöä harrastustoiminnassa. Toiminnan tavoitteena on tarjota kaikille jäsenille eri harrastusmuotoja, oli kyse koiran aktivoinnista tai kilpailevien koirakoiden tukemisesta. Sivu 3 / 6

4 Agility TALVI 2014 TAMMIKUU-TOUKOKUU: Talven Agility ryhmät alkoivat Ojangon Vuokkoset areenalla Vantaalla. Agility ryhmät jatkuivat samoilla ryhmillä kuin olivat alkaneet syksyllä Agility ryhmiä oli kaksi, alkeisryhmä ja jatkoryhmä, joissa oli yhteensä 9 koirakkoa. Ryhmät toteutettiin kahden kouluttajan voimin. SYKSY 2014 LOKAKUU-JOULUKUU: Syksyn koulutuksia varten varattiin sama Ojangon Vuokkoset areena Vantaalta. Agility ryhmiä aloitti kaksi, alkeisryhmä sekä jatkoryhmä. Koulutukset toteutettiin kahden kouluttajan voimin, kouluttajat vuorottelivat vuoroviikoin. Koirakoita oli koulutuksissa yhteensä 9. Arkitoiminta (ArTo) Arkitoiminta (ArTo) ryhmä aloitti toimintansa syksyllä järjestämällä vakituisen uintivuoron kerran kuussa Hyvinkään Omakoiraan. Mejä Mejä-toimikunnassa oli mukana vuonna 2014 Liisa Ewart, Kati Kujala, Kati Kaihovirta ja Camilla Lith- Malin. Pia Kyllönen ja Marika Kumpurinne-Harju avustivat toimikuntaa mejä-kurssin järjestelyissä. Mejä-toimikunta toteutti vuonna 2014 mejä-kurssin. Teoriaosuus suoritettiin Tuusulassa, jossa Pia Kyllönen koulutti osallistujia jäljestämisen harjoitteluun, kartan ja kompassin käyttöön sekä metsästyskoirien jäljestämiskokeen kulkuun. Maastoharjoitukset pidettiin Porvoon Hinthaarassa Kurssille ilmoittautui 16 koirakkoa, joista tuli muutama peruutus. Maasto-osuudessa kouluttajina toimivat Liisa Ewart, Kati Kujala ja Camilla Lith-Malin. Kurssipäivinä tehtiin opastetusti noin 200 metrin jäljet, paistettiin makkaraa nuotiolla ja lopuksi ajettiin jäljet. Noin puolet kurssilaisista toivoi yön yli kehittynyttä jälkeä. Kurssi sai paljon kiitosta, kelit olivat ihanteelliset ja osallistujat olivat ilmeisen tyytyväisiä. Mejä-toimikunta ei järjestänyt vuonna 2014 virallista koetta. Toimikunnassa ei ollut kokeiden anomisaikana henkilöä, jolla olisi ollut koetoimitsijan pätevyyttä. Lisähaasteena oli tieto, että perinteisen keskuspaikan yhteydessä ollut sauna ja suihkuhuone oli poistettu käytöstä. Toimikunnassa keskityttiin vuonna 2014 toimikunnan osaamisen kehittämiseen. Liisa Ewart ja Kati Kujala osallistuivat metsästyskoirien jäljestämiskokeiden koetoimitsijakurssille Evolla ja molemmat suorittivat kurssin hyväksytysti saaden vastaavan koetoimitsijan pätevyyden. NOME Nome-toimikunnan kokoonpano: Kati Kujala, lajivastaava, toimikunnan puheenjohtaja ja sihteeri Liisa Ewart Satu Hämäläinen Tina Sihvo Marika Kumpurinne-Harju Krista Lindstedt Tarja Joensuu Pentti Perunka Sivu 4 / 6

5 Toimikunnan vuonna 2014 järjestämät koulutukset: Noutamisen perusteet-kurssi maaliskuussa, osallistujia 6 WT-kurssi huhtikuussa, osallistujia kuunteluoppilasta Taipumuskoe-kurssi kesäkuussa, osallistujia 13 Nome-kuukausikoulutukset huhti-, kesä- ja marraskuussa x 2 Naisten Haulikkoilta Sipoon Ampumaradalla, osallistujia 11 Riistaan tutustuminen joulukuussa, osallistujia 6 Toimikunnan vuonna 2014 järjestämät kokeet: NOME-B koe ja taipumuskoe Raaseporissa , osallistujat: o NOU 15 o VOI 12 o ALO 15 o VO 15 WT-koe Sipoossa, osallistujia 33 Näyttelytoiminta Näyttelykurssi (kolme kertaa) pidettiin keväällä Luukissa. Kurssilla käytiin läpi näyttelyyn valmistautumista, harjoiteltiin oman koiran esittämistä sekä näyttelykehässä käyttäytymistä. Kurssille osallistui 8 koirakkoa. Kurssin vetäjänä toimi Tuija Hellman. Trimmauskoulutusta järjestettiin syksyllä North Pet n tiloissa Tapiolassa. Kurssille osallistui 6 koirakkoa. Kurssin vetäjänä toimi Emmi Levonen. Palveluskoiralajit (PK) Yhdistyksellä ei vuoden 2014 aikana ollut toimintaa palveluskoiralajeissa. Yhdistyksen jäsen Kirsi Tuomas-Kettunen on lahjoittanut yhdistykselle PK haku treenivälineitä. Kiitos lahjoituksesta! Tottelevaisuuskoulutukset (TOKO) Toimikunnan kokoonpano: Camilla Lith-Malin, lajivastaava ja toimikunnan puheenjohtaja Janina Vilen, toimikunnan sihteeri Mari Kärkkäinen Sanna Svanberg Kenttävuorot: Tali keskiviikkoisin klo Malminkartano perjantaisin klo Kevään kurssit: Pentukurssi, kouluttaja Anna-Kaarina Niskanen. Osallistujia 8. Rallytoko, kouluttaja Sonja Forsblom. Osallistujia 4. Syksyn kurssit: Kilpailevat, kouluttaja Katja Kuusela. Osallistujia 4. Kilpailemaan tähtäävät, kouluttaja Suvi Korkiakoski. Osallistujia 4. Pentukurssi, kouluttaja Sanna Ylhäinen. Osallistujia 8. Sivu 5 / 6

6 Yleisesti kursseista voidaan todeta, että ne onnistuivat hyvin. Rallytokoon ei ollut tulijoita niin runsaasti kuin vuosi sitten. Kenttävuoro perjantaisin arvelutti etukäteen. Oletus oli, että perjantai-illan kurssille ei osallistujia montaa tule. Olettamus osoittautui vääräksi. Perjantain pentukurssille oli yhtä paljon tulijoita kuin ennenkin. Osallistujilta kysyttiin mielipidettä viikonpäivästä. Sillä ei koettu olevan suurta merkitystä. Koe oli suunniteltu pidettäväksi Röylän tuvalla. Koe jouduttiin perumaan tuomarin sairastumisen vuoksi. Korvaavaa tuomaria ei nopealla aikataululla ehditty löytää. Omatoimiharjoitteluun jäsenillä oli aina mahdollisuus, kun kenttävuoroillamme ei pidetty kurssia. Sivu 6 / 6

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry järjestää jäsenilleen tapahtumia, koulutuksia ja erilaisia kursseja. Yhdistys pyrkii tarjoamaan toimintaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) on yksi rotujärjestön Golden Ring GR ry:n alueyhdistyksistä. PSK ry järjestää jäsenilleen tapahtumia,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) on yksi rotujärjestön Golden Ring GR ry:n alueyhdistyksistä. PSK ry järjestää jäsenilleen tapahtumia,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 TOIMINTAKERTOMUS 2013 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry YLEISTÄ YHDISTYKSESTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) järjestää jäsenilleen tapahtumia, koulutuksia ja erilaisia kursseja. Yhdistys pyrkii tarjoamaan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2012 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry YLEISTÄ YHDISTYKSESTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) järjestää jäsenilleen tapahtumia, koulutuksia ja erilaisia kursseja. Yhdistys pyrkii tarjoamaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK) on yksi rotujärjestön Kultainen Rengas - Golden Ring GR ry:n (GR) alueyhdistyksistä. PSK järjestää

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry YLEISTÄ YHDISTYKSESTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK) järjestää jäsenilleen tapahtumia, koulutuksia ja erilaisia kursseja. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2017

TOIMINTAKERTOMUS 2017 TOIMINTAKERTOMUS 2017 YLEISTÄ YHDISTYKSESTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK) järjestää jäsenilleen tapahtumia, koulutuksia ja erilaisia kursseja. Yhdistyksen tavoitteena on tarjota toimintaa mahdollisimman

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 TOIMINTAKERTOMUS 2015 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry YLEISTÄ YHDISTYKSESTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) järjestää jäsenilleen tapahtumia, koulutuksia ja erilaisia kursseja. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

Jäsenet tarvitsemme talkootyövoimaa kokeiden ja tapahtumien järjestämiseen ja onnistumiseen!

Jäsenet tarvitsemme talkootyövoimaa kokeiden ja tapahtumien järjestämiseen ja onnistumiseen! Jäsenet tarvitsemme talkootyövoimaa kokeiden ja tapahtumien järjestämiseen ja onnistumiseen! Tarjoa apuasi suoraan koevastaavalle tai lajin kurssitoimihenkilölle! Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry Jäsenlehti

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Kultaisetry. Hyvää joulua ja menestyksellistä uutta vuotta 2012 kultaisille harrastajille!

Kultaisetry. Hyvää joulua ja menestyksellistä uutta vuotta 2012 kultaisille harrastajille! Pääkaupunkiseudun Kultaisetry Jäsenlehti 4/2011 Hyvää joulua ja menestyksellistä uutta vuotta 2012 kultaisille harrastajille! Tokotoimikunta esittää: Tähtäimessä ensimmäiset tokokisat - juttu sarja päättyy

Lisätiedot

KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY

KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY Toimintasuunnitelma vuodeksi 2011 Yleistä Kultaistennoutajien rotujärjestönä yhdistyksen tärkein tehtävä on kultaistennoutajien rodunjalostus. Yhdistys järjestää taipumus-

Lisätiedot

Rotujärjestötehtäviä yhdistys hoitaa vuonna 2015 seuraavan toimintasuunnitelman mukaisesti:

Rotujärjestötehtäviä yhdistys hoitaa vuonna 2015 seuraavan toimintasuunnitelman mukaisesti: KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 Yleistä Kultaistennoutajien rotujärjestönä yhdistyksen tärkein tehtävä on kultaistennoutajien jalostuksen ohjaus. Yhdistys järjestää

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Vuosi 2014 on yhdistyksen 34. toimintavuosi. Yhdistys on jäsentensä näköinen ja aktiivisella, iloisella yhteistyöllä pyrimme toimimaan rakkaan rotumme cockerspanielin

Lisätiedot

KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY

KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY Toimintasuunnitelma vuodeksi 2013 Yleistä Kultaistennoutajien rotujärjestönä yhdistyksen tärkein tehtävä on kultaistennoutajien rodunjalostus. Yhdistys järjestää taipumus-

Lisätiedot

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka

Lisätiedot

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011 Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry Vuosikertomus 2011 YLEISTÄ Vuonna 2011 tuli yhdistyksen perustamisesta kuluneeksi 38 vuotta. Itsenäisenä rotujärjestönä yhdistys on toiminut 24 vuotta.

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KULTAISET RY Yhteystiedot ja -henkilöt vuonna 2009 HALLITUS. Varapuheenjohtaja Heidi Lautjärvi puh. 040-571 7715 e-mail: varapj @

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KULTAISET RY Yhteystiedot ja -henkilöt vuonna 2009 HALLITUS. Varapuheenjohtaja Heidi Lautjärvi puh. 040-571 7715 e-mail: varapj @ PÄÄKAUPUNKISEUDUN KULTAISET RY Yhteystiedot ja -henkilöt vuonna 2009 HALLITUS Puheenjohtaja Mirja Elo Annankatu 22 B 8, 00100 Helsinki puh. 040-722 4748 e-mail: puheenjohtaja @ Sihteeri, jäsensihteeri

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KULTAISET RY Yhteystiedot ja -henkilöt vuonna 2009 HALLITUS

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KULTAISET RY Yhteystiedot ja -henkilöt vuonna 2009 HALLITUS PÄÄKAUPUNKISEUDUN KULTAISET RY Yhteystiedot ja -henkilöt vuonna 2009 HALLITUS Puheenjohtaja Mirja Elo Annankatu 22 B 8, 00100 Helsinki puh. 040-722 4748 e-mail: puheenjohtaja@ Sihteeri, jäsensihteeri Anu

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY.

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 HALLITUS Hallituksen varsinaiset jäsenet: Ville Porthan Kari Puranen Meeri Juusola Ulla Henriksson Varajäsenet: Lotta Seppinen Katja Huurinainen

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot

KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY

KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY Toimintasuunnitelma vuodeksi 2012 Yleistä Kultaistennoutajien rotujärjestönä yhdistyksen tärkein tehtävä on kultaistennoutajien rodunjalostus. Yhdistys järjestää taipumus-

Lisätiedot

- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta.

- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta. Tampereen vetokoiraseura Taves ry. Koulutuskalenteri 2011 Tampereen vetokoiraseuran jäsenet ovat etusijalla kaikissa Tavesin järjestämissä koulutuksissa. Jos koulutuksessa on kaksi hintaa, halvempi on

Lisätiedot

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 YHDISTYS Vuosi 2014 oli Lapin Mäyräkoirakerho ry:n ensimmäinen varsinainen toimintavuosi. Yhdistys hyväksyttiin Suomen Kennelliiton jäsenyhdistykseksi. Yhdistykselle

Lisätiedot

Nose Work Finland ry missä mennään?

Nose Work Finland ry missä mennään? Nose Work Finland ry missä mennään? Puheenjohtajan esitys 17.9. hallituksen kokouksessa: hallitustyöskentelyn lähtökohdat Tämä tiedosto sisältää vain kokouksessa käytetyt diat. Kaikkea sisältöä ei valitettavasti

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012 Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012 Paikka: Isokatu 47, Oulun Kumppanuuskeskus 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Paula Ylipulli avasi kokouksen klo

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014. Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry.

TOIMINTAKERTOMUS 2014. Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry. Sisällys 1 HALLITUS... 3 2 TOIMINNANTARKASTAJAT... 5 3 KOKOUKSET... 5 4 NÄYTTELY- JA KOETOIMINTA... 6 4.1 Näyttelytoiminta... 6 4.1.1 Näyttelyharjoitukset...

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Talous 3 3 Jalostustoimikunta 3 4 Koulutus- ja Kilpailutoimikunta 3 5 Näyttelytoimikunta 4 6 Tiedotustoimikunta 4 7 Leiritoiminta 5 8 Aluetoiminta

Lisätiedot

Rotujärjestötehtäviä yhdistys hoitaa vuonna 2016 seuraavan toimintasuunnitelman mukaisesti:

Rotujärjestötehtäviä yhdistys hoitaa vuonna 2016 seuraavan toimintasuunnitelman mukaisesti: KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY Toimintasuunnitelma vuodeksi 2016 Yleistä Kultaistennoutajien rotujärjestönä yhdistyksen tärkein tehtävä on kultaistennoutajien jalostuksen ohjaus. Yhdistys järjestää

Lisätiedot

Paikalla: Sari Laitinen, Janika Wikstén, Seija Piipponen, Tiina Morri, Tiina Soininen, Heidi Ekman, Arja Immonen ja Kirsi Vallittu

Paikalla: Sari Laitinen, Janika Wikstén, Seija Piipponen, Tiina Morri, Tiina Soininen, Heidi Ekman, Arja Immonen ja Kirsi Vallittu HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 5.1.2019 klo 10.00 Paikka: Sokos Hotelli Paviljonki, Jyväskylä Paikalla: Sari Laitinen, Janika Wikstén, Seija Piipponen, Tiina Morri, Tiina Soininen, Heidi Ekman, Arja Immonen

Lisätiedot

Yleinen toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Yleinen toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Yleinen toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Kentän, tarvikkeiden ja parakkien kuntoa pidetään yllä säännöllisesti siivoamalla. Keittiöparakkiin tehdään ohjeistus kokeiden ja kisojen kanttiininpidosta. Kevättalkoot

Lisätiedot

Jyväskylän Agility Team ry:n harjoitusryhmät jakso 1/2018

Jyväskylän Agility Team ry:n harjoitusryhmät jakso 1/2018 Jyväskylän Agility Team ry:n harjoitusryhmät jakso 1/2018 (26.2.2018-26.8.2018) ALKEISRYHMÄT MA KLO 17.30-19.30: ALKEET A ja B / Sanna Rauhamäki, Marjo Nupponen ja Pilvi Hyttinen Alkeiskurssi. Kurssin

Lisätiedot

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 YHDISTYS Vuosi 2015 oli Lapin Mäyräkoirakerho ry:n toinen varsinainen toimintavuosi. Yhdistyksen oma fb-ryhmä toimii os. www.facebook.com/groups/1412528368992232/.

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014 Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014 Paikka: Kisakankaan hiihtomaja, Oulunsalo 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Heidi Helanen avasi kokouksen klo

Lisätiedot

Vuoden 2011 parhaat haussa!

Vuoden 2011 parhaat haussa! Vuoden 2011 parhaat haussa! Pian on taas käsillä se hetki, jolloin PON-kerho voi ylpeänä onnitella menestyneitä jäseniään! Tietoja Paras PON 2011 -pisteistä kerätään heti vuoden alusta ja tulokset julkistetaan

Lisätiedot

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT Yleiset säännöt 1 Palkinnot jaetaan vuosittain huomioiden kalenterivuoden tulokset. Palkinnon tulee olla esinepalkinto, johon on kaiverrettu palkinnon nimi, vuosiluku

Lisätiedot

Jenkki. Jenkki 2/2010. Jenkki 1/2010. Jenkki 4/2009. Jenkki on Amerikancockerspanielit ry rotujärjestön jäsenlehti.

Jenkki. Jenkki 2/2010. Jenkki 1/2010. Jenkki 4/2009. Jenkki on Amerikancockerspanielit ry rotujärjestön jäsenlehti. Jenkki Jenkki on Amerikancockerspanielit ry rotujärjestön jäsenlehti. Ilmoitushinnat, aineisto- ja ilmestymisaikataulu, aineiston lähettäminen Jenkki 2/2010 7 In Memoriam 8 Historian siipien havinaa 16

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla 3/2015 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin.

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin. Salon Seudun Noutajat ry Kiertopalkintojen säännöt 9.1.2014 Valionarvomuisto Yhdistys jakaa vuosittain (vuosikokouksessa) kaikille menneenä vuonna valioarvon saavuttaneille koirille muistoesineen ja kunniakirjan

Lisätiedot

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi 1 SISÄLTÖ JOHDANTO. 3 RATSASTUSSEURAN VISIO... 4 RATSASTUSSEURAN ARVOT... 4 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET... 5 Vakiintunut vuosittainen toiminta... 5 Seuran

Lisätiedot

LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT

LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT OVAT VIIMEINKIN HAUSSA! Hei jäsenet! Haettavien palkintojen lajikirjoa on kavennettu edellisvuosista vastaamaan yhdistyksen jäsenillensä

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Keinumäen kenttä Rengossa ja Merven kenttä Hattulassa. 25 /koirakko/laji

Keinumäen kenttä Rengossa ja Merven kenttä Hattulassa. 25 /koirakko/laji KOULUTUSTIEDOTE 1(5) Koulutuskausi 6.5.2013-1.9.2013 Koulutuspaikat Hinnat Keinumäen kenttä Rengossa ja Merven kenttä Hattulassa. 25 /koirakko/laji Täsmäkoulutukset ja tekniikkatreenit ovat ilmaisia jos

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Rallytokon JATKO 1, (AAMUKURSSI), Maanantaisin klo 10.00, 6krt.

HELSINKI, Konala: Rallytokon JATKO 1, (AAMUKURSSI), Maanantaisin klo 10.00, 6krt. HELSINKI, Konala: Rallytokon JATKO 1, (AAMUKURSSI), Maanantaisin 27.02.2017 klo 10.00, 6krt. Rallytoko on hauska laji, jossa yhdistyvät tokoliikkeet, koiratanssi ja agility. Tärkeintä on ohjaajan ja koiran

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeet Kurssi, Maanantai , klo , 4krt

HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeet Kurssi, Maanantai , klo , 4krt HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeet Kurssi, Maanantai 27.11.2017, klo. 19.00, 4krt Rallytokossa tärkeintä on ohjaajan ja koiran yhteistyö ja se sopiikin kaikille nuorille ja aikuisille koirille. Rally-toko

Lisätiedot

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna 1 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 2 Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Kontakti & Arkikäytös Kurssi, Keskiviikko , klo , 6krt

HELSINKI, Konala: Kontakti & Arkikäytös Kurssi, Keskiviikko , klo , 6krt HELSINKI, Konala: Kontakti & Arkikäytös Kurssi, Keskiviikko 04.01.2017, klo. 17.00, 6krt Kontakti ja Arkikäytös kurssi on tarkoitettu yli-innokkaille koirille, joilla on puutetta kontaktissa ja ohjaajaan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ Lounais-Suomen Pystykorvayhdistys ry:n toiminta on kuluneen vuoden aikana jatkunut melko vilkkaana. Kesällä järjestettiin yhteistyössä Nousiaisten Paukun kanssa näyttely

Lisätiedot

Kultaisetry. Tokotoimikunta esittää: Tähtäimessä ensimmäiset tokokisat - juttu sarja jatkuu

Kultaisetry. Tokotoimikunta esittää: Tähtäimessä ensimmäiset tokokisat - juttu sarja jatkuu Pääkaupunkiseudun Kultaisetry Jäsenlehti 3/2011 Tokotoimikunta esittää: Tähtäimessä ensimmäiset tokokisat - juttu sarja jatkuu Lisäksi mm. } Juttuja ja tuloksia yhdistyksemme järjestämistä kokeista } Ajankohtaista

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA (Hyväksytty vuosikokouksessa )

TOIMINTASUUNNITELMA (Hyväksytty vuosikokouksessa ) TOIMINTASUUNNITELMA 2019 (Hyväksytty vuosikokouksessa 2.3.2019) SSSK ry Toimintasuunnitelma 2 (5) 1 Yleistä SSSKn sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja suursnautserirodun

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut

OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut Oheisiin kilpailuihin on ehdottomasti ilmoittauduttava kirjallisesti määräaikaan mennessä. Tämä koskee myös valiokoiria, myöskin vuoden kuluessa ilmoitetut tittelit

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: LAPSI & KOIRAkurssi, Sunnuntaisin klo 16.00, 8krt. TÄYNNÄ!

HELSINKI, Konala: LAPSI & KOIRAkurssi, Sunnuntaisin klo 16.00, 8krt. TÄYNNÄ! HELSINKI, Konala: LAPSI & KOIRAkurssi, Sunnuntaisin 15.01.2017 klo 16.00, 8krt. TÄYNNÄ! Lapsi & Koira- kurssi on tarkoitettu 8 17 vuotiaille lapsille ja nuorille koiran kanssa. Kurssilla harjoitellaan

Lisätiedot

************************************************************************************

************************************************************************************ Esineruutukurssi Kokoontuminen 12.5. klo 17.00 Uuraisten Jokihaarassa Kouluttajana Kati Leppänen max 7 koiraa Hinta 15 /koirakko Ilmoittautumiset Katille 1.5. mennessä sähköpostitse: katij.leppanen[at]gmail.com

Lisätiedot

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään torstaina 14.2.2019 klo 18.00 alkaen Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat

Lisätiedot

Pidennetty Pentukurssi, Maanantai 4.1.2016, klo. 17.00, 6krt

Pidennetty Pentukurssi, Maanantai 4.1.2016, klo. 17.00, 6krt Pidennetty Pentukurssi, Maanantai 4.1.2016, klo. 17.00, 6krt Pentukurssi on tarkoitettu kaikille 3-6 kuukautta vanhoille pennuille rotuun katsomatta. Kurssi antaa hyvän lähtöpohjan pennun kouluttamiseen,

Lisätiedot

NOU/NOME/ WT. Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry

NOU/NOME/ WT. Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry NOU/NOME/ WT Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 4.2.2017 NOME-B ALO AVO VOI NOU NOWT ALO AVO VOI NOME-A NKM Taipumuskoe NOU Testinomainen koe, joka joko hyväksytään (NOU1) tai hylätään (NOU0). Kokeeseen voivat

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Kokouksesta on ilmoitettu jäsenistölle Hundur-lehdessä 2/2015, eli yli 14 päivää ennen kokousta. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksesta on ilmoitettu jäsenistölle Hundur-lehdessä 2/2015, eli yli 14 päivää ennen kokousta. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. ISLANNINLAMMASKOIRAT ISLANDHUNDARNA RY 1/(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 19.9.2015 Paikka: Lomasaari Marttinen, Virrat 1. Kokouksen avaus Kirsi Honkala avasi kokouksen kello 13:09. 4. Kokouksen

Lisätiedot

Kiertopalkintoja hakemaan

Kiertopalkintoja hakemaan Kiertopalkintoja hakemaan On taas aika kerätä kokoon kuluneen vuoden tulokset ja osallistua kilpailuun kiertopalkinnoista. Kopioita arvosteluista ei tarvitse lähettää, mutta hakemuksissa on oltava tieto

Lisätiedot

LAHTI: Teinikoira Haltuun- kurssi, Keskiviikko 01.06.2016 klo 17.00, 5krt.

LAHTI: Teinikoira Haltuun- kurssi, Keskiviikko 01.06.2016 klo 17.00, 5krt. LAHTI: Teinikoira Haltuun- kurssi, Keskiviikko 01.06.2016 klo 17.00, 5krt. Onko koirasi 6kk-1,5v? Meneekö hermo kun kaikki opit jotka koira vielä jokin aika sitten osasi menee kuuroille korville? Koirasi

Lisätiedot

-2- -

-2- - 2008-1 - -2- - - 3 - - 4 - - 5 - - 6 - - 7 - - 8 - - 9 - - 10 - - 11 - - 12 - - 13 - - 14 - - 15 - - 16 - - 17 - - 18 - - 19 - - 20 - - 21 - - 22 - - 23 - - 24 - Suomen Saksanpystykorvaharrastaja SAPY

Lisätiedot

Pentu Teho, Tiistai klo 17.00, 8krt.

Pentu Teho, Tiistai klo 17.00, 8krt. Pentu Teho, Tiistai 12.01.2016 klo 17.00, 8krt. Kurssin koko 5 koiraa. Pentujen Tehotottelevaisuus- kurssilla harjoitellaan 8 kerralla laajasti tottelevaisuuden osa-alueita koiran kanssa. Kurssilla harjoitellaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Talous 3 3 Jalostustoimikunta 3 4 Koulutus- ja Kilpailutoimikunta 3 5 Näyttelytoimikunta 4 6 Tiedotustoimikunta 4 6.1 Julkaisut 4 6.2 Sähköiset palvelut

Lisätiedot

Kiimingin Koiraharrastajat Ry 29.12.2008 info(@)kiiminginkoiraharrastajat.com

Kiimingin Koiraharrastajat Ry 29.12.2008 info(@)kiiminginkoiraharrastajat.com 1 Jäsentiedote 4/2008 Vuosi on taas lopuillaan ja siten on myös vuoden viimeisen jäsentiedotteen aika. Haluamme kehittää toimintaamme yhdessä KiiKon jäsenten kanssa ja tätä varten olemme koonneet kyselyn,

Lisätiedot

Suomen Bokseriyhdistys - Finlands Boxerförening ry Toimintasuunnitelma 2018 Suomen Bokseriyhdistys ry Finlands Boxerförening rf

Suomen Bokseriyhdistys - Finlands Boxerförening ry Toimintasuunnitelma 2018 Suomen Bokseriyhdistys ry Finlands Boxerförening rf 1 Suomen Bokseriyhdistys ry Finlands Boxerförening rf Vuosikokous 4.3.2018 Toimintasuunnitelmat 2018 2 JÄSENTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Jäsensihteeri ylläpitää SBY:n jäsenrekisteriä ja ottaa vastaan

Lisätiedot

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi. Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2015 31.12.2015 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 . TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli :n neljästoista toimintavuosi. oli yhdistysjäsen Suomen Snautseri-Pinserikeskusjärjestö (SSPK) ry:ssä, Suomen Kennelliito ry:ssä ja Helsingin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Suomen Affenpinserit ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Suomen Affenpinserit ry:n kuudestoista toimintavuosi. Suomen Affenpinserit ry oli yhdistysjäsen Suomen Kääpiökoirayhdistys

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus 2011 Kaarinan Urheiluratsastajat ry Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus SISÄLLYSLUETTELO Aloitussanat... 3 Yleistä... 3 Hallitus... 4 Toimikunnat... 4 Kokoustoiminta... 5 Tapahtumat...

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE 1. Tarkoitus Tämän rotumestaruuskokeiden järjestämisohjeen on laatinut Suomen Belgianpaimenkoirayhdistys ry:n johtokunta. Ohjeiden tarkoituksena on varmistaa,

Lisätiedot

7.6.2009. 1. Avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18.15

7.6.2009. 1. Avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18.15 Weivi ry PÖYTÄKIRJA 7.6.2009 VUOSIKOKOUS Aika 31.5.2009 Paikka Läsnä Janoinen Lohi Pekka Paavilainen, Ville Lampolahti, Janne Niemi 1. Avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18.15 2. Päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry Jäsenlehti 1/10. [Kirjoita teksti]

Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry Jäsenlehti 1/10. [Kirjoita teksti] Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry Jäsenlehti 1/10 [Kirjoita teksti] PÄÄKAUPUNKISEUDUN KULTAISET RY Yhteystiedot ja -henkilöt vuonna 2010 HALLITUS Puheenjohtaja Katja Kuusela, Espoo puh. 050-387 2889 e-mail:

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Agilityn Alkeetkurssi, Keskiviikkoisin klo 18.00, 5krt.

HELSINKI, Konala: Agilityn Alkeetkurssi, Keskiviikkoisin klo 18.00, 5krt. HELSINKI, Konala: Agilityn Alkeetkurssi, Keskiviikkoisin 23.08.2017 klo 18.00, 5krt. Agilityn alkeiskurssi on tarkoitettu yli vuoden vanhoille koirille. Agilityn alkeiskurssilla harjoitellaan erilaisia

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KULTAISET RY Yhteystiedot ja -henkilöt vuonna 2009 HALLITUS

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KULTAISET RY Yhteystiedot ja -henkilöt vuonna 2009 HALLITUS PÄÄKAUPUNKISEUDUN KULTAISET RY Yhteystiedot ja -henkilöt vuonna 2009 HALLITUS Puheenjohtaja Mirja Elo Annankatu 22 B 8, 00100 Helsinki puh. 040-722 4748 e-mail: puheenjohtaja@ paakaupunkiseudunkultaiset.com

Lisätiedot

LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2016

LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2016 LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2016 Hei jäsenet! Haettavien palkintojen lajikirjoa on kavennettu edellisvuosista vastaamaan yhdistyksen jäsenillensä järjestämää toimintaa palkittavien

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

ESPOO: Arki TEHO- Kurssi, Keskiviikko 20.07.2016, klo. 17.00, 8krt

ESPOO: Arki TEHO- Kurssi, Keskiviikko 20.07.2016, klo. 17.00, 8krt ESPOO: Arki TEHO- Kurssi, Keskiviikko 20.07.2016, klo. 17.00, 8krt Arki Teho- kurssilla harjoitellaan 8 kerralla laajasti tottelevaisuuden osaalueita koiran kanssa. Kurssilla harjoitellaan mm. istu, maahan,

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2013 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen

Lisätiedot

Salpausselän koirankasvattajat ry

Salpausselän koirankasvattajat ry Salpausselän koirankasvattajat ry Tiedote 1/2014 HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT 2014 Puheenjohtaja Arja Immonen p. 050 375 1308 Huvilatie 91, 16310 Virenoja sähköposti: kennelheikunkeikun@gmail.com Varapuheenjohtaja:

Lisätiedot

Jäsenlehti Pihaus ilmestyi neljä (4) kertaa. Kotisivujen ( www.pihakoirat.net ) ylläpitämistä jatkettiin.

Jäsenlehti Pihaus ilmestyi neljä (4) kertaa. Kotisivujen ( www.pihakoirat.net ) ylläpitämistä jatkettiin. Suomen Tanskalais ruotsalaiset pihakoirat ry TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 2014 Yhdistys on järjestänyt kahdentenatoista (12.) toimintavuotenaan tapahtumia sekä hoitanut neuvonta ja tiedotustehtäviä

Lisätiedot

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,

Lisätiedot

Kultaisetry. Tokotoimikunta esittää: Tähtäimessä ensimmäiset tokokisat - juttu sarja jatkuu

Kultaisetry. Tokotoimikunta esittää: Tähtäimessä ensimmäiset tokokisat - juttu sarja jatkuu Pääkaupunkiseudun Kultaisetry Jäsenlehti 2/2011 Tokotoimikunta esittää: Tähtäimessä ensimmäiset tokokisat - juttu sarja jatkuu Lisäksi mm. } Juttuja yhdistyksemme järjestämistä kursseista kevään aikana

Lisätiedot

TURUN SEUDUN AGILITYURHEILIJAT RY

TURUN SEUDUN AGILITYURHEILIJAT RY 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.06. 2. Läsnäolijat ja päätösvaltaisuus (pj. tai vpj. +3 johtokunnan jäsentä) Kokous on päätösvaltainen. Paikalla: Asko Jokinen pj. Sini Gren Minna

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Rally-Tokon Alkeetkurssi, Maanantaisin klo 11.00, 3krt.

HELSINKI, Konala: Rally-Tokon Alkeetkurssi, Maanantaisin klo 11.00, 3krt. HELSINKI, Konala: Rally-Tokon Alkeetkurssi, Maanantaisin 30.10.2017 klo 11.00, 3krt. Rallytokossa tärkeintä on ohjaajan ja koiran yhteistyö ja se sopiikin kaikille nuorille ja aikuisille koirille. Rally-toko

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,

Lisätiedot