Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
|
|
- Paavo Jokinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OAS A D/1357/ /2014 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2673 Hennala, Rykmentinkatu (Tornator II) ALOITE/HAKIJA Asemakaava ja asemakaavan muutos laaditaan yksityisen maanomistajan aloitteesta. SUUNNITTELUALUE Kaavoitettava alue sijaitsee Hennalan kaupunginosassa Lahti-Helsinki radan eteläpuolella. Etäisyys matkakeskukseen on noin 1,5 km ja torille noin 2km. Aluetta rajaavat rata, Rykmentinkatu ja Wolter Ramsayn katu. TAVOITE Kaavamuutoksen tavoitteena on asuin-, liike- ja toimistokäyttöön osoitetun alueen teollisuusrakennusten suojeluarvon ja kaavamääräysten tarkistaminen.
2 OAS A D/1357/ /2014 2(6) LÄHTÖTIEDOT Aluetta koskevat seuraavat voimassa olevat kaavat ja suunnitelmat: - Ympäristöministeriön vahvistama Päijät-Hämeen maakuntakaava, missä alue on asuintoimintojen aluetta (A). Alue kuuluu Lahden keskustan kehittämisen kohdealueeseen. - Lahden läntisten osien oikeusvaikutteinen osayleiskaava on saanut lainvoiman , alue on merkitty asuinalueeksi (A). Rykmentinkadun reuna kuuluu pohjaveden muodostumisen alueeseen ja länsiosa kuuluu luokiteltuun pohjavesialueeseen. Rykmentinkadun varteen on merkitty ohjeellinen pyöräilyn aluereitti. - Suunnittelualue kuuluu hyväksyttyyn Stora-Enson tehdasalueelle laadittuun asemakaavamuutosalueeseen A-2222, jossa tuotantotoiminnalle tarpeettomat tontinosat on muutettu asumiseen ja muiksi työtiloiksi. Suunnittelualueen pääkäyttötarkoitus on asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue (AL). Rakennusoikeus on yhteensä kem2, josta kem2 sijoittuu asemakaavassa suojeltuihin rakennuksiin (entinen rullatehdas, pajarakennus ja entinen isännöitsijän asuinrakennus). Myös alueen itäosa on merkitty suojeltavaksi alueen osaksi (sp-1). Wolter Ramsaynkadun varteen on merkitty rakennusalat kolmelle IV kerroksiselle uudisrakennukselle. Luonnonympäristö - Alue on pohjaveden muodostumisen aluetta. - Tehdasalueella kasvaa istutettua puustoa sekä runsaasti luontaisesti kylväytynyttä puustoa. Rakennettu ympäristö - Yhdyskuntarakenteellisesti alue liittyy ympäröivään Hennalan asuinalueeseen. - Tornatorin rullatehtaan, myöhemmin Stora Enson teollisuustoiminnan takia mahdolliset maaperän puhdistustoimenpiteet tulee ottaa huomioon kaavassa. - Vanhoissa tehdasrakennuksissa on todettu haitta-aineita, joiden vaatimat toimenpiteet ja vaikutukset tulee selvittää suunnittelutyön aikana. - Tehdasrakennukset ovat tällä hetkellä huonokuntoisia ja tyhjillään. Niissä on tehty yleisen turvallisuuden takia suojaustoimenpiteitä. Entinen isännöitsijän asuinrakennus on hyväkuntoinen. Liikenne - Alue rajautuu rautatiealueeseen, mutta ei liity yleisiin tiealueisiin. - Alue kuuluu joukkoliikennevyöhykkeeseen. - Junaliikenne aiheuttaa melu- ja tärinähaittaa, mikä tulee ottaa huomioon suunnittelussa. Lähtötiedot on esitetty tarkemmin kaavan selostuksessa. SELVITYSTIEDOT (MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSASETUS 25 ) Alueesta on laadittu seuraavat selvitykset: Lahden yleiskaava 2025 yhteydessä tehdyt perusselvitykset Lahden kaupunkiseudun rataympäristöselvitys vaihe 1, lähtöaineisto ja nykytilan kartoitus, , Sito Lahden kaupunkiseudun rataympäristöselvitys vaihe 2, lähtöaineisto ja nykytilan kartoitus, , Sito Rakennettu kulttuuriympäristö 1. Stora Enso, Lahden tehtaiden vanhan osan rakennushistoriallinen selvitys, Jorma Latva Julkisivujen kuntotutkimus Vahanen Oy Rullatehtaan haitta-ainetutkimukset 3. Lahden rullatehdas Tornator, haitta-ainetutkimus, raportti Insinööritoimisto Mikko Vahanen. 4. Lahden Rullatehdas, haitta-ainetutkimus Vahanen Oy 5. Lahden Rullatehdas, lausunto Vahanen rakennusfysiikka Oy
3 OAS A D/1357/ /2014 3(6) Maaperä ja pohjatutkimus 6. Pohjatutkimusraportti ja alustava perustamistapaehdotus, Enso-Gutzeit Oy, Lahden tehtaat, Lahti, kortteli 1505, Pohjatutkimus Oy Tehdasalueen maaperän ja rakennusten purkujätteiden käsittelytarpeen arviointi, Pakenso Oy, Lahden tehtaat, Ettala& Rossi ay. 8. Johtopäätökset tehdasalueen maaperätutkimuksista Pohjaveden laadun tarkkailu Pakenso Oy:n tehtailla lokakuussa 1999, Matti Ettala Oy. 10. Stora Enso Oyj:n Lahden Hennalan teollisuustontin asemakaavan tarkistus / lausunto maaperätutkimusten tarkistamisesta , Matti Ettala Oy Ympäristömelu 11. Ympäristömelun laskennallinen mallinnus, Stora Enso, Hennala, Lahti , Promethor Oy 12. Tie- ja raideliikennemeluselvitys, Tornator, Hennala, Lahti , Promethor Oy Liikennetärinä 13. Raideliikenteen tärinä- ja runkomeluselvitys, Tornator, Hennala, Lahti Promethor Oy Maisema, kasvillisuus, puusto 14. Stora Enson maisemaselvitys Lahden kaupunki, tekninen ja ympäristötoimiala 15. Stora Enson kasvillisuusselvitys Anu Naskali, Seija Honkanen, Sirkka-Liisa Lehtinen. 16. Puuston kuntotutkimus tontilla 2, Markku Saari, Teky, viherympäristö, kasvillisuusvastaava Kaavatyön yhteydessä tullaan laatimaan/on laadittu lisäksi seuraavat selvitykset: - haitta-aineiden mahdollisten puhdistus- ja/tai tarvittavien purkutoimenpiteiden vaikutus rakennussuojelun edellytyksiin (liite 5) - maaperäselvityksiä tarkennetaan - meluselvitys tarkistetaan kaavaluonnoksen perusteella - puuston kuntokartoitus(liite 16) Kaavatyötä koskevien selvitysten antamat lähtökohdat on esitetty tarkemmin kaavan selostuksessa. OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUS Osalliset (Maankäyttö- ja rakennuslaki 62 ) Osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Tämän kaavatyön osallisia ovat: - Alueen maanomistajat - Muut vaikutusalueen kiinteistöjen omistajat, asukkaat ja yritykset - Kaupungin hallintokunnat - Hämeen ELY-keskus / ympäristö - Liikennevirasto - Lahden kaupunginmuseo - Erityistehtäviä hoitavat yhteisöt; Lahti Aqua, Lahti Energia, Le Sähköverkko, Päijät-Hämeen Pelastuslaitos, teleoperaattorit, Itella - Muut yhdistykset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään ja vuorovaikutuksen järjestäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on nähtävillä koko kaavoitustyön ajan internetissä osoitteessa sekä ehdotusvaiheen ajan kirjastossa. Suunnitelmaa täydennetään tarvittaessa työn aikana. Viimeisellä sivulla on esitetty osallistumismahdollisuudet kaavoituksen eri vaiheissa. Kaavatyön aikana saatu palaute kirjataan kaavaselostukseen, jossa myös kerrotaan, miten palaute on otettu huomioon kaavoituksessa. Asemakaavaluonnosta ja sen mahdollisia vaihtoehtoja esittelevä yleisötilaisuus pidetään luonnosvaiheessa. Yleisötilaisuudesta ilmoitetaan Uusi Lahti -lehdessä, tarvittaessa Nastola-lehdessä ja kaavan kotisivuilla. Viranomaisyhteistyö Viranomaisyhteistyö järjestetään erikseen. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma toimitetaan Hämeen ELY-
4 OAS A D/1357/ /2014 4(6) keskukselle tiedoksi. Kunnan ja alueellisen ympäristökeskuksen välinen viranomaisneuvottelu (MRL 66 ) pidetään tarvittaessa. Kaavan luonnosvaiheen valmistelumateriaalista pyydetään viranomaisilta tarvittavat lausunnot. Kaavamuutos ei liity liikennealueisiin, Uudenmaan Ely-keskukselta ei pyydetä lausuntoa. Kaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot tarvittaessa, mikäli kaava on oleellisesti muuttunut luonnosvaiheesta. KAAVOITUKSEN ETENEMINEN JA AIKATAULU on esitetty OAS:n lopussa/liitteenä. KAAVAN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI (MRL 9, MRA 1 ) Kaavan tulee perustua riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman toteuttamisen ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Selvitysten perusteella on voitava arvioida suunnitelman toteuttamisen merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset. Asemakaavan vaikutukset arvioidaan lähtötietojen pohjalta asiantuntijatyönä. Vaikutusarvioinnissa hyödynnetään myös osallisten mielipiteitä ja kommentteja. Vaikutusarviointi esitetään kaavaselostuksessa. Arvioitavat vaikutukset ovat: 1. ihmisen elinoloihin ja elinympäristöön 2. maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon 3. kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin 4. alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen 5. kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön. SOPIMUKSET Kaavamuutos vaatii maankäyttösopimuksen. ASEMAKAAVAN LAATIJA Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala / Maankäyttö ja aluehankkeet/kaavoitusarkkitehti Marja Mustakallio Lahti (käyntiosoite: Askonkatu 2, 5. kerros) gsm: sähköposti: marja.mustakallio@lahti.fi Päiväys ja allekirjoitus Lahdessa Marja Mustakallio, kaavoitusarkkitehti päivitetty yleiskaava, ehdotusvaihe aikataulu ja teksti Lahden ajankohtaiset hankkeet Tietoa kaavoituksesta ja kaavoituskatsaus kaavan kotisivu
5 OAS A D/1357/ /2014 5(6) KAAVOITUKSEN ETENEMINEN JA AIKATAULU Asemakaavamuutoksen hyväksyy kaupunginvaltuusto. Tavoitteellinen aikataulu, mikäli asemakaavan muutoksesta ei jätetä muistutuksia tai valiteta, on esitetty seuraavana (kuukausi/vuosi). 3 /16 1 Aloitusvaihe Kaavan vireille tulosta on ilmoitettu kaavoituskatsauksessa /16 2 Luonnosvaihe Luonnosvaiheessa laaditaan idealuonnoksia ja selvityksiä sekä arvioidaan luonnoksen tai luonnosvaihtoehtojen vaikutuksia. Lisäksi käydään neuvotteluja osallisten kanssa. Luonnosvaiheessa järjestetään osallisten ennakkokuuleminen ja tarvittaessa yleisötilaisuus. Osallisille lähetetään osallistumisja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos. Materiaalit lisätään myös kaavatyön verkkosivuille. Yleisötilaisuudesta ilmoitetaan Uusi Lahti -lehdessä, tarvittaessa Nastola-lehdessä ja kaupungin verkkosivuilla Osalliset voivat lausua kaavaluonnoksesta mielipiteensä kirjallisesti tai suullisesti. Mielipiteen voi jättää sähköpostilla suoraan kaavan laatijalle diaari.teky@lahti.fi. Tarvittavilta viranomaisilta ja yhteisöiltä pyydetään lausunnot. Annetut mielipiteet ja lausunnot julkaistaan nimineen kaupungin verkkosivuilla Ehdotusvaihe Ehdotusvaiheessa laaditaan kaavaehdotus valitun kaavaluonnoksen pohjalta. Suunnittelussa huomioidaan ennakkokuulemisessa esitetyt mielipiteet. Kaavaehdotus esitellään tekniselle ja ympäristölautakunnalle, jonka päätöksellä se asetetaan nähtäville 30 vuorokaudeksi Lahti-Pisteeseen pääkirjastoon, Kirkkokatu 31, Lahti, sekä Nastolassa Pekkalantie 5) sekä kaupungin verkkosivuille. Nähtävillä olosta kuulutetaan Uusi Lahti -lehdessä, Nastola-lehdessä ja kaupungin verkkosivuilla sekä ilmoitustaululla. Nähtävillä olon jälkeen kaavan laatija valmistelee vastineet mahdollisiin muistutuksiin. Jos muistutukset eivät aiheuta ehdotukseen olennaisia muutoksia, kaava etenee vastineineen hyväksymisvaiheeseen. Muussa tapauksessa tekninen ja ympäristölautakunta asettaa muutetun kaavaehdotuksen uudelleen nähtäville. Osalliset voivat jättää kaavaehdotuksesta kirjallisen muistutuksen nähtävillä olon aikana. Muistutus osoitetaan tekniselle ja ympäristölautakunnalle, ja sen voi toimittaa Lahti-pisteeseen tai sähköpostilla osoitteeseen diaari.teky@lahti.fi. Muistutuksen tehneille lähetetään perusteltu vastaus. Lausuntoja pyydetään tarvittavilta viranomaisilta ja yhteisöiltä, mikäli kaava on oleellisesti muuttunut luonnosvaiheesta. Muistutukset julkaistaan nimineen kaupungin verkkosivuilla Hyväksymisvaihe Kaupunginhallitus käsittelee kaavaehdotuksen ja mahdolliset muistutukset vastineineen sekä esittää kaupunginvaltuustolle kaavan hyväksymistä. Kaupunginvaltuusto hyväksyy ehdotuksen. Vaikutukseltaan vähäisen kaavan muutosehdotuksen hyväksyy tekninen ja ympäristölautakunta. Hyväksymispäätöksestä lähetetään tieto kaava-aloitteen tekijälle, muistutuksen tehneille ja viranomaisille. Osalliset ja kunnan jäsenet voivat valittaa kaupunginvaltuuston tai teknisen ja ympäristölautakunnan päätöksestä Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen 30 päivän valitusaikana. Hallinto-oikeuden päätöksestä on mahdollisuus valittaa edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen Voimaantulo Kaava saa lainvoiman noin 1,5 2 kuukauden kuluttua kaupunginvaltuuston päätöksestä, mikäli kaavasta ei valiteta. Kaava kuulutetaan lainvoimaiseksi kaupungintalon ilmoitustaululla.
A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi
A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS A-2666 - D/3466/10.02.03.00.04/2015 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2666, Ajokatu 197 (Sulonkuja 4) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan
A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2647 (Johtokatu 28, Tapsikadun pää) ALOITE Asemakaavan muutos laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.
A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (5) D/678/
OAS A-2702 1 (5) A-2702 Asemakaavan muutos 6.3.2017 Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2702 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue
OAS A-2707 1 (7) A-2707 Asemakaava 25.10.2017 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi OAS A-2707 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2707 (Orvokkitie
A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A (6) D/132/
OAS A-2712 1 (6) A-2712 17.5.2017 Asemakaava ja asemakaavan muutos Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A-2712 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
A Asemakaavan muutos. Kärpäsen koulun tontti Kärpänen. Lahti.fi OAS A (5) D/757/ /2017. Puh.
OAS A-2705 1 (5) A-2705 Asemakaavan muutos 28.3.2017 Kärpäsen koulun tontti Kärpänen Lahti.fi OAS A-2705 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
A Asemakaavan muutos. Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi Maankäyttö- ja aluehankkeet MS/RK
OAS A-2726 1 (5) A-2726 Asemakaavan muutos 21.11.2017 Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune Lahti.fi OAS A-2726 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
A Asemakaavan muutos. Jalkaranta, Tapanilankatu 6. Lahti.fi OAS A (7) D/1423/ /2017. Puh.
OAS A-2761 1 (7) A-2761 Asemakaavan muutos 5.11.2018 Jalkaranta, Tapanilankatu 6 Lahti.fi OAS A-2761 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava
A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala
OAS A-2685 1 (5) A-2685 Asemakaava ja asemakaavan muutos 8.5.2017 Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä Lahti.fi OAS A-2685 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti
OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
Hennala, Rykmentinkatu (Tornator II) Asemakaavamuutos A Yleisötilaisuus Maankäyttö/ kaavoitusarkkitehti Marja Mustakallio
Hennala, Rykmentinkatu 36-40 (Tornator II) Asemakaavamuutos A-2673 Yleisötilaisuus 1.12.2016 Maankäyttö/ kaavoitusarkkitehti Marja Mustakallio Suunnittelualue Matkakeskukseen 1,5 km, torille 2 km. Pinta-ala
päivitetty A-2657 N089. Asemakaavan muutos. Pappila, Nastola. Lahti.fi OAS A (7) D/1575/
OAS A-2657 1 (7) A-2657 N089 Asemakaavan muutos 8.8.2017 päivitetty 31.8.2017 Pappila, Nastola Lahti.fi OAS A-2657 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
päivitetty A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi
OAS A-2702 1 (5) A-2702 Asemakaavan muutos 6.3.2017 päivitetty 9.6.2017 Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2702 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
A Asemakaavan muutos. Hämeenkatu 24, Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (6) D/2334/ /2016. Askonkatu Lahti
OAS A-2703 1 (6) A-2703 Asemakaavan muutos 25.4.2017 Hämeenkatu 24, Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2703 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava
A Asemakaavan muutos. Kukkastie 8 ja Toivontien korttelit, Nastola. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue
OAS A-2747 1 (7) A-2747 Asemakaavan muutos 21.5.2018 Kukkastie 8 ja Toivontien korttelit, Nastola Lahti.fi OAS A-2747 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
A-2737 D/488/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kujalan pistoraide, Kujala Lahti.fi
OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2737 Asemakaavan muutos Kujalan pistoraide, Kujala 19.2.2018 Lahden kaupunki Lahti.fi ML/RK OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan
A Asemakaava. Laukkakuja 4, Pirttiharju. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue
OAS A-2751 1 (7) A-2751 Asemakaava 25.10.2018 Laukkakuja 4, Pirttiharju Lahti.fi OAS A-2751 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2751 (Laukkakuja
A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Kankaanpäänkadun länsipuoli, Karistonselkä (Kolavan) lahti.fi
OAS A-2724 1 (7) A-2724 10.1.2018 Asemakaava ja asemakaavan muutos Kankaanpäänkadun länsipuoli, Karistonselkä (Kolavan) lahti.fi OAS A-2724 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja
A Asemakaavan muutos. Vasikkahaantie 15, Jalkaranta. Lahti.fi OAS A-2695 D/2267/ / (5)
OAS A-2695 D/2267/10.02.03.00.04/2016 1 (5) A-2695 Asemakaavan muutos 2.2. Vasikkahaantie 15, Jalkaranta Lahti.fi OAS A-2695 D/2267/10.02.03.00.04/2016 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asunto Oy Vasikkahaantie 15 on
A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Pysäkkikatu 11, Kunnas. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue
OAS A-2749 1 (7) A-2749 Asemakaava ja asemakaavan muutos 11.10.2018 Pysäkkikatu 11, Kunnas Lahti.fi OAS A-2749 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
A Asemakaavan muutos. Ostoskatu 16 20, Kerinkallio. Lahti.fi OAS A-2775 D/2411/ / (5)
OAS A-2775 D/2411/10.02.03.00.04/2017 1 (5) A-2775 Asemakaavan muutos 21.3.2019 Ostoskatu 16 20, Kerinkallio (Liipolan ostoskeskuksen länsiosa) Lahti.fi OAS A-2775 D/2411/10.02.03.00.04/2017 2 (5) ALOITE/HAKIJA
A Asemakaava ja asemakaavan. Sipurantie 70 ja 74, Viuha. Lahti.fi OAS A-2700 D/428/ / (5)
OAS A-2700 D/428/10.02.03.00.04/ 1 (5) A-2700 Asemakaava ja asemakaavan muutos 28.3. Sipurantie 70 ja 74, Viuha Lahti.fi OAS A-2700 D/428/10.02.03.00.04/ 2 (5) ALOITE/HAKIJA Yrityskoulutus Oy/Timo Laine
A-2695a D/2267/ /2016. A-2695a. Asemakaavan muutos. Vasikkahaantie 15 ja Kankaankatu 19, Jalkaranta Lahti.
OAS A-2695a D/2267/10.02.03.00.04/2016 1 (5) A-2695a Asemakaavan muutos Vasikkahaantie 15 ja Kankaankatu 19, Jalkaranta 2.3.2018 Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue Askonkatu 2 15100 LAHTI Lahti.fi
A-2646 D/2381/ /2017. Asemakaavan muutos. Loviisankatu 2 4 (poliisitalo), Keski-Lahti. Lahti.fi
OAS A-2646 1 (6) A-2646 D/2381/10.02.03.00.04 /2017 20.10.2017 Asemakaavan muutos Loviisankatu 2 4 (poliisitalo), Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2646 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
A Asemakaava ja asemakaavan. Rälssin maan- ja lumenvastaanottoalueen. Lahti.fi OAS A-2739 D/489/
OAS A-2739 D/489/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2739 Asemakaava ja asemakaavan muutos 19.2.2018 Rälssin maan- ja lumenvastaanottoalueen laajennus, Jokimaa Lahti.fi OAS A-2739 D/489/10.02.03.00.04/2018 2 (5)
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS A-2668 D/475/10.02.03.00.04/ 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2668, Renkomäen väylä, Renkomäki ALOITE Asemakaava
A-2743 D/486/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kyösti Kallion kadun varren korttelit (Ranta-Kartano), Kartano Lahti.
OAS A-2743 D/486/10.02.03.00.04/ 1 (5) A-2743 Asemakaavan muutos Kyösti Kallion kadun varren korttelit (Ranta-Kartano), Kartano 19.2. Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue Askonkatu 2 15100 LAHTI
päivitetty A-2660 V113. Asemakaavan muutos. Lämpökeskus Koiskala. Lahti.fi OAS A (7) D/514/
OAS A-2660 1 (7) A-2660 V113 Asemakaavan muutos 12.5.2017 päivitetty 15.6.2017 Lämpökeskus Koiskala Lahti.fi OAS A-2660 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
TAVOITE Tavoite on kulttuurihistoriallisia arvoja käsittävän seurakuntarakennusten tontin asemakaavan tarkistaminen.
OAS A-2678 - D/288/10.02.02.00.04/2016 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2678 (Rajakatu 7) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan muutos laaditaan
A Asemakaavan muutos. Svinhufvudinkatu 7, 9 ja 11, Kartano. Lahti.fi OAS A-2698 D/3289/ / (5)
OAS A-2698 D/3289/10.02.03.00.04/2015 1 (5) A-2698 Asemakaavan muutos 29.8.2017 Svinhufvudinkatu 7, 9 ja 11, Kartano Lahti.fi OAS A-2698 D/3289/10.02.03.00.04/2015 2 (5) ALOITE/HAKIJA Päijät-Hämeen koulutuskonserni
A Asemakaavan muutos. Koritie, Suppalantie Villähde. Lahti.fi OAS A (9) D/621/ /2019. Askonkatu Lahti
OAS A-2758 1 (9) A-2758 Asemakaavan muutos 14.3.2019 Koritie, Suppalantie Villähde Lahti.fi OAS A-2758 2 (9) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava
A-2734 D/476/ /2017. Asemakaavan muutos. Katsastajankatu 16 Kärpänen. Lahti.fi OAS A (8) D/476/
OAS A-2734 1 (8) A-2734 Asemakaavan muutos 8.3.2018 päivitetty x.x.201x Katsastajankatu 16 Kärpänen Lahti.fi OAS A-2734 2 (8) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS A-2677 - D/3220/10.02.03.00.04/2016 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2677 (Lakkitehtaantien itäpuoli, Renkomäki)
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS A-2656 - D/229/10.02.03.00.04/2016 1(7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2656 (Villähde, Sepänkuja 1, V108) ALOITE Asemakaava
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Dnro 1029/2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 3:58 Puistikko ALOITE/HAKIJA Asemakaavan muutos laaditaan kaupungin ja yksityisen toimijan käymien neuvottelujen tuloksena. Kaupunginhallitus
A Asemakaava. Kytölä III, Kytölä. Lahti.fi OAS A-2745 D/394/ / (5)
OAS A-2745 D/394/10.02.03.00.04/2019 1 (5) A-2745 Asemakaava 5.2.2019 Kytölä III, Kytölä Lahti.fi OAS A-2745 D/394/10.02.03.00.04/2019 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asemakaava laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS A-2688 - D/2284/10.02.02.00.04/2016 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava A-2688 Eteläisen kehätien osa (Porvoonjoentien länsipuoli) ALOITE
Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2653 Hennalan kasarmialue, Hennala (kaavan 2. vaihe)
1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2653 Hennalan kasarmialue, Hennala (kaavan 2. vaihe) ALOITE/HAKIJA Asemakaava
(päivitetty ) A Asemakaavan muutos. Kartanonkadun varren korttelit (Ranta-Kartano), Kartano. Lahti.fi
OAS A-2738 D/487/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2738 Asemakaavan muutos 19.2.2018 (päivitetty 8.4.) Kartanonkadun varren korttelit (Ranta-Kartano), Kartano Lahti.fi OAS A-2738 D/487/10.02.03.00.04/2018 2
A Asemakaava. Kaukasenkadun eteläpuoli, Lahti.fi OAS A-2699 D/427/ / (5)
OAS A-2699 D/427/10.02.03.00.04/ 1 (5) A-2699 Asemakaava 1.2. Kaukasenkadun eteläpuoli, Ämmälä Lahti.fi OAS A-2699 D/427/10.02.03.00.04/ 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asemakaava tehdään kaupungin aloitteesta. SUUNNITTELUALUE
A Asemakaava. Vanha Tevi Vesijärvenkatu 11. Lahti.fi OAS A (8) D/1678/ /2018
OAS A-2754 1 (8) 27.6.2018 A-2754 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava Asemakaava A-2754 (Vanha Tevi) Vanha Tevi Vesijärvenkatu 11 Lahti.fi OAS
A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Rälssin maan- ja lumenvastaanottoalueen laajennus, Jokimaa. Lahti.fi
OAS A-2739 D/489/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2739 Asemakaava ja asemakaavan muutos 23.7.2019 Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue Rälssin maan- ja lumenvastaanottoalueen laajennus, Jokimaa Askonkatu
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Dnro LH/485/2019 31.3.2019 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4:46 Vanha paloasema ALOITE/HAKIJA Vanhan paloaseman asemakaavamuutos on kaavoitusohjelman 2019 kohde A14. Asemakaavan
A-2740 D/2794/ /2017. Asemakaavan muutos. Lestikatu 3 ja 8, Jalkarannantie 79 (Jaakkola), Jalkaranta
OAS A-2740 1 (6) A-2740 D/2794/10.02.03.00.04 /2017 Asemakaavan muutos 14.5.2018 Lestikatu 3 ja 8, Jalkarannantie 79 (Jaakkola), Jalkaranta Lahti.fi OAS A-2740 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen
A-2713 D/959/ / Asemakaavan muutos. Paavolan kampusalue, Paavola. Lahti.fi OAS A (6) D/959/
OAS A-2713 1 (6) A-2713 D/959/10.02.03.00.04/ 2017 4.5.2017 Asemakaavan muutos Paavolan kampusalue, Paavola Lahti.fi OAS A-2713 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
OAS A-2696 1 (9) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava / asemakaavan muutos A-2696 Mannerheiminkatu 10 ALOITE/HAKIJA Asemakaavan muutos laaditaan
A-2642 D/1170/ /2017. Asemakaava ja asemakaavan muutos. Nikkilä, Rengaskatu-Metsä- Pekkalantie, (Laakso-Nikkilä II) Lahti.
OAS A-2642 1 (7) A-2642 17.5.2017 Asemakaava ja asemakaavan muutos Nikkilä, Rengaskatu-Metsä- Pekkalantie, (Laakso-Nikkilä II) Lahti.fi OAS A-2642 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
A-2662 D/1528/ /2016. Asemakaava ja asemakaavan muutos. Villähteen koulu, Villähde V103
OAS A-2662 1 (6) A-2662 D/1528/10.02.03.00.04 /2016 28.2.2017 Asemakaava ja asemakaavan muutos Villähteen koulu, Villähde V103 Lahti.fi OAS A-2662 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
LUONNOS A Asemakaavan muutos. Veijalaisentie 35 (Kytölä) Lahti.fi
LUONNOS 17.6.2019 A-2755 Asemakaavan muutos Veijalaisentie 35 (Kytölä) Lahti.fi Selostus A-2755 2 (10) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 17. päivänä kesäkuuta 2019 päivättyä asemakaavakarttaa
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
A Asemakaavan muutos. Kilpiäinen Tervaskatu 6. Luonnos Lahti.fi
A-2654 Asemakaavan muutos Luonnos 10.1.2017 Kilpiäinen Tervaskatu 6 Lahti.fi Selostus A-2654 2 (12) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee xx.päivänä helmikuuta 2018 päivättyä asemakaavakarttaa nro
A-2476 D/1160/ /2017. Asemakaavan muutos. Vuoripojankadun pohjoispuoli (Stark) Niemi. Lahti.fi
OAS A-2476 1 (7). A-2476 Asemakaavan muutos 11.8.2009 päivitetty 3.12.2017 Vuoripojankadun pohjoispuoli (Stark) Niemi Lahti.fi OAS A-2476 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja
Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos
Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
Kaavarunko. Koiskala-Tiiranmäki. Lahti.fi OAS A (8) D/1190/ /2017. Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue
OAS A-2750 1 (8) Kaavarunko 12.12.2018 Koiskala-Tiiranmäki Lahti.fi OAS A-2750 2 (8) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Koiskala-Tiiranmäen kaavarunko SUUNNITTELUALUE
A-2703 D/2334/ /2016. Asemakaavan muutos. Hämeenkatu 24, Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (8) D/2334/
OAS A-2703 1 (8) A-2703 Asemakaavan muutos 25.4.2017 päivitetty 31.5.2018 Hämeenkatu 24, Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2703 2 (8) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2578 Lahden yhteiskoulu ja Ristin kirkko
1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2578 Lahden yhteiskoulu ja Ristin kirkko ALOITE/HAKIJA Asemakaava ja asemakaavan
Korttelin 4001 asemakaava
Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty
1 LIITE 8. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro Tekla /1711/2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5.2015, päivitetty 20.9.2017. Asemakaavan muutos 16:12 Räiskylänkatu 2 ALOITE/HAKIJA Kaupunginhallitus
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
A Asemakaavan muutos LUONNOS Ahtiala Markkinakuja 3. Lahti.fi
A-2757 LUONNOS 22.10.2018 Asemakaavan muutos Ahtiala Markkinakuja 3 Lahti.fi Selostus A-2757 2 (11) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee x. päivänä xxxkuuta 2018 päivättyä asemakaavakarttaa nro
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:
KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen (MRL
A-2653 D/346/ / Asemakaava ja asemakaavan muutos. Hennalan kasarmialue (kaavan 2. vaihe), Hennala. Lahti.
OAS A-2653 1 (7) A-2653 D/346/10.02.03.00.04/ 2016 9.2.2017 Asemakaava ja asemakaavan muutos Hennalan kasarmialue (kaavan 2. vaihe), Hennala Lahti.fi OAS A-2653 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen
Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-
Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty
SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 10.12.2008, 20.02.2009 SIPOON KUNTA KEHITYS-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta
LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen
Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Dnro 709/2018 17.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 7:28 Ruotsinkatu 5 ALOITE/HAKIJA Riihimäen kaupunki tehostaa toimitilojensa käyttöä ja luopuu osasta omistamiaan kiinteistöjä.
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
A Asemakaavan muutos. Luonnos. Ritomäentie 5,7 ja 9 (Villähde) Lahti.fi
A-2721 Asemakaavan muutos Luonnos 5.9.2017 Ritomäentie 5,7 ja 9 (Villähde) Lahti.fi Selostus A-2721 2 (9) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 5.päivänä syyskuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS A-2667 D/1874/10.02.03.00.04/2016 1(8) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2667, Kuusiniitynkatu 60 ja Mustatiaisenkatu
HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL
TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA
JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne
PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 20.11.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23
Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 5.11.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ORAVIN-JOUTENVEDEN
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin 2.kaupunginosan osaa kortteleista 91 ja 92 sekä niiden välistä jalankulkukatua Ekosentie Autokuja
KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö
KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö ASEMAKAAVAN MUUTOS osa 7. kaupunginosan korttelista 1052 29.4.2011, tarkistettu 26.3.2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,
A Asemakaavan muutos. Pirttiharju Sippalankatu 20 LUONNOS Lahti.fi
A-2766 Asemakaavan muutos LUONNOS 21.3.2019 Pirttiharju Sippalankatu 20 Lahti.fi Selostus A-2766 2 (11) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee xx. päivänä xxkuuta 2019 päivättyä asemakaavakarttaa
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 7.9.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MOINSALMEN OSAYLEISKAAVAN
ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE
PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050
ASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3
Ak 212 ASEMATIE 13 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.3.2015, päivitetty 22.11.2016 Valmistelija / lisätiedot: Kauniaisten kaupunki