Tuen järjestämisestä Lohjalla. Taina Hämäläinen

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuen järjestämisestä Lohjalla. Taina Hämäläinen"

Transkriptio

1 Tuen järjestämisestä Lohjalla

2 KOHTI UUDEN LAIN VAATIMUKSIA ARVIOINTI PEDAGOGISENA TYÖKALUNA/ EDISTYMISEN SEURANTA KOLMIPORTAISEN TUEN PROSESSIT selkeät käytänteet, työjako, lomakkeet OPETUSMENETELMÄT/TYÖKALUPAKIT työtapoja, -menetelmiä ja joustavia ratkaisuja eri tilanteisiin, tukea koko luokalle, pienelle ryhmälle vai yksilölle VARHAINEN HAVAITSEMINEN arjen havainnot,havainnointivälineet, yhteiset seulat, MYÖNTEISEN OPPIMISILMAPIIRIN LUOMINEN mm. Myönteisen käyttäytymisen tukeminen ja selkeät seuraamukset, oppimaan oppiminen, elämänhallinnantaidot, KiVa-koulu TOIMINTAKULTTUURI yhteisöllisyys, tavoitteet, rakenteet, vuorovaikutus, johtajuus

3 : laadukas perusopetus, kasvua ja kehitystä tukeva toimintakulttuuri, yhteisöllisyys, kodin ja koulun yhteistyö, turvallisuus. Erityinen HOJKS (erityisopettaja +) pedagoginen selvitys (moniammatillisesti) Yleinen Tehostettu osa-aikainen erityisopetus oppimissuunnitelma avustajapalvelut opetus oppilashuollolliset toimet ohjaus- ja palvelut elämänhallintataidot oppilaiden osallisuuden lisääminen oppilaanohjaus eriyttäminen oppimissuunnitelma pedagoginen arvio joustavat ryhmittelyt, ryhmäkoko, samanaikaisopetus, tiimiopettajuus, osana kerhotoimintaa sekä aamu- ja iltapäivätoimintaa

4 Opettajan työotteen muutos TIEDONSIIRTÄJÄ Opetussuunnitelman tiedot ja taidot opetetaan oppilaille REFLEKTOIJA Opetussuunnitelman tietojen ja taitojen oppimistulosten jatkuva arviointi ja toiminta sen pohjalta Yksin selviytyminen Verkostoituminen ja tiimityö

5 OPPILAIDEN OPPIMINEN JA KÄYTTÄYTYMINEN tehostettu pedagoginen arvio LÄHTÖTILANNE analyysi

6 1. Yhteistoiminnalliset menetelmät 2. Vertaisohjaus 3. Kertaa ja harjoittele opetus ja muu lisäharjoittelu 4. Formatiivinen arviointi 5. Palaute What really works David Mitchell 6. Oppimaan oppiminen kognitiiviset strategiat 7. Omien tavoitteiden asettaminen ja itsearviointi

7 oppilastuntemus opettajan ja oppilaan vuorovaikutus vinkit työrauhaan ja turvallinen oppimisympäristö oppilaiden keskinäinen kumppanuus 1 alkuarviointi formatiivinen arviointi/jatkuva arviointi summatiivinen arviointi selkeät kriteerit onnistumiseen erilaiset tehtävät (kirjoitelmat, rakennelmat, näytelmät, haastattelut) erilaiset kokeet 5 ARVIOINTI 4 TUOTOS YHTEISÖLLISYYS ERIYTTÄMINEN Taina 3 2 SISÄLTÖ OPETUS eli prosessi keskeiset (välttämätön, tärkeä, kiva tietää) sisältö (laajennettu, kaikki, keskeiset, yksilöllinen) oppimaan oppiminen ja ajatteluntaidot joustavat ryhmittelyt samanaikaisopetus materiaali useita strategioita (yksin, pareittain, ryhmässä, opejohtoista jne.) osallisuus, aktiivisuus, valinta tarvittava lisäopetus

8 Mihin voidaan vaikuttaa eriyttämällä? valmiudet kiinnostuksen kohteet oppimistyyli kasvu motivaatio tehokkuus

9 OPPILASTUNTEMUS omat havainnot HOJKS edellinen opettaja lausunnot huoltajat oppilas itse seulat, testit oppimissuunnitelma

10 Lukeminen Erityinen Lukuryhmät HOJKS (erityisopettaja +) pedagoginen selvitys (moniammatillisesti) Yleinen Tehostettu Tukitoimien toimivuuden tarkempi seuranta Vertaisohjaus Tukiopetus Varikot Kirjallisuuspiirit Ekapeli Lukuryhmät Kaikkien edistymisen seuraaminen oppimissuunnitelma pedagoginen arvio joustavat ryhmittelyt, ryhmäkoko, samanaikaisopetus, tiimiopettajuus, osana kerhotoimintaa sekä aamu- ja iltapäivätoimintaa

11 KIRJALLISUUS ON KIVAA! Laura Niinikivi, Katri Piiparinen ja Mariia Kivelä (Muijalan koulu) Helena Linnan materiaaleihin perustuen Sosiokonstruktivismi pohjalla Kirjallisuuden opiskeluun houkuttava oppimisympäristö Tilat Kirjat Aika Keskustelu ja mallittaminen Lukijalähtöinen reaktio /opetus_ja_tyokalupakit

12

13 Oppiminen ja koulunkäynti Erityinen HOJKS (erityisopettaja +) pedagoginen selvitys (moniammatillisesti) Yleinen Tehostettu Hyvä oppilastuntemus Opiskelutekniikkakurssi Kertauskurssi Tukiopetus Läksyparkki tai - Eriyttäminen Kasvatuskeskustelut Tiivis yhteistyö opinto-ohjaajan kanssa Tiimityöskentely OHR oppimissuunnitelma pedagoginen arvio joustavat ryhmittelyt, ryhmäkoko, samanaikaisopetus, tiimiopettajuus, osana kerhotoimintaa sekä aamu- ja iltapäivätoimintaa

14 Vertaisohjaus D. & L. Fuchs HARJOITUS Äänteet, tavut ja sanat (tarvittaessa) min. TAITO fonologiset taidot dekoodaus sujuvuus nopeuskisa A=valmentaja B=lukija Parilukeminen ja kertominen (s. 5) sujuvuus luetusta kertominen A = lukija B = valmentaja 8-12 min. Kappaleen tiivistäminen (s.?) 8-10 min. tärkeimmän tekijän löytäminen (kuka tai mikä) tiivistäminen A = lukija B = valmentaja Ennustaminen (s. 9) 10 min. ennustuksen tekeminen oleellisen löytäminen ja nimeäminen tiivistäminen A = lukija B = valmentaja

15 Tuokio 3 Mikä tavu? a i n m na mii Valmentaja sanoo ruuduissa olevat äänteet. nim nam mai niin min nai maa mai nii aim Lukija lukee tavut. Valmentaja näyttää tavuja sormellaan.

16 Vertaisohjaus

17

18 Matematiikka Erityinen Matikkaterapia HOJKS (erityisopettaja +) pedagoginen selvitys (moniammatillisesti) Tehostettu Avustajan Osa-aikainen erityisopetus Noppa- ja kymppikerhot oppimissuunnitelma pedagoginen arvio Taitojen kehittymisen seuranta Yleinen Joustavat matematiikan opetusryhmät Toiminnallista, ymmärrykseen tähtäävää, peruslaskujen automatisoituminen tärkeää Koulutusta matemaattisten taitojen kehittämiseen Mikä keskeistä? joustavat ryhmittelyt, ryhmäkoko, samanaikaisopetus, tiimiopettajuus, osana kerhotoimintaa sekä aamu- ja iltapäivätoimintaa

19 Työrauha ja sosiaaliset taidot Erityinen HOJKS (erityisopettaja +) pedagoginen selvitys (moniammatillisesti) Tehostettu Työrauha kaikille malli oppimissuunnitelma pedagoginen arvio Yleinen Tukioppilaat Positive Behaviour Support Toimintasuunnitelma Hyppää hyvän kierteeseen joustavat ryhmittelyt, ryhmäkoko, samanaikaisopetus, tiimiopettajuus, osana kerhotoimintaa sekä aamu- ja iltapäivätoimintaa

20 Oppimaan oppiminen Erityinen HOJKS (erityisopettaja +) pedagoginen selvitys (moniammatillisesti) Tehostettu Oppimaan oppiminen + sisältö oppimissuunnitelma pedagoginen arvio Yleinen Karuselli Tietoisuuden lisääminen Dynaaminen arviointi Oppimaan oppimisen arviointi 4 lk & 7 lk joustavat ryhmittelyt, ryhmäkoko, samanaikaisopetus, tiimiopettajuus, osana kerhotoimintaa sekä aamu- ja iltapäivätoimintaa

21 Hahmottaminen Erityinen HOJKS (erityisopettaja +) pedagoginen selvitys (moniammatillisesti) Tehostettu Venny-tunnit oppimissuunnitelma pedagoginen arvio Yleinen Venny-kartoitus & -tunnit Koulutuksia tiedon ja toimivien käytäntöjen lisääminen joustavat ryhmittelyt, ryhmäkoko, samanaikaisopetus, tiimiopettajuus, osana kerhotoimintaa sekä aamu- ja iltapäivätoimintaa

KOHTI UUDEN LAIN VAATIMUKSIA

KOHTI UUDEN LAIN VAATIMUKSIA Eriyttämisestä KOHTI UUDEN LAIN VAATIMUKSIA ARVIOINTI PEDAGOGISENA TYÖKALUNA/ EDISTYMISEN SEURANTA KOLMIPORTAISEN TUEN PROSESSIT selkeät käytänteet, työjako, lomakkeet OPETUSMENETELMÄT/TYÖKALUPAKIT työtapoja,

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Oppilaiden tukimuodot Eriyttäminen, joustavat järjestelyt, yhteisopettajuus 14.3.2013 Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Tuija Vänni

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet uudistuivat Koulun toimintakulttuurin muutos Uudistuksessa keskeistä

Lisätiedot

Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla. Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585

Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla. Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585 Perusopetusta ohjaava kokonaisuus Perusopetuslaki1998/628 ja 2010/642 Perusopetusasetus

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Opettajatyöpäivä Lauantai 29.10.2016 Raija-Liisa Hakala ja Taina Huhtala YLEINEN TUKI: Eriyttäminen Joustavat ryhmittelyt Tiimiopettajuus Samanaikaisopetus Tukiopetus Ohjaus-

Lisätiedot

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen

Lisätiedot

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio)

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Kaustisen kunta Perusopetus Vuosi 201 LOMAKE B LUOTTAMUKSELLINEN kirjaa tiedot laatikoiden alle, älä laatikkoon ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Tämä selvitys

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

Oppilaan oppimisen etenemisestä selvityksen tehneet opettajat

Oppilaan oppimisen etenemisestä selvityksen tehneet opettajat SUOMUSSALMEN KUNTA Perusopetus Arkistointiohje: SALASSA PIDETTÄVÄ Liite 2 PEDAGOGINEN SELVITYS Perustiedot Oppilas Nimi Osoite syntymäaika puh. Kansalaisuus äidinkieli Vanhemmat / huoltajat Huoltajan nimi

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena - jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin oman potentiaalinsa mukaan - oppilaan saama tuki

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Tuen kolmiportaisuus

Tuen kolmiportaisuus Tuen kolmiportaisuus Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho & Katja Räisänen 13.4.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, 61 lähtökohtana sekä opetusryhmän että kunkin oppilaan vahvuudet ja oppimis-

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

(HOJKS) Koulu/päiväkoti: Oppilas:

(HOJKS) Koulu/päiväkoti: Oppilas: Mikkelin kaupunki Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma () () Koulu/päiväkoti: Henkilötiedot Päiväys / Oppilas Sukunimi Etunimi Syntymäaika Osoite Puhelin/sähköposti Koulun/päiväkodin

Lisätiedot

4. HOJKS ohje PERUSTIEDOT. Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: Isä Osoite: Puhelin: äiti Osoite: Puhelin:

4. HOJKS ohje PERUSTIEDOT. Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: Isä Osoite: Puhelin: äiti Osoite: Puhelin: 4. HOJKS ohje PERUSTIEDOT Luokanvalvoja: Työpuhelin: Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: Isä Osoite: Puhelin: äiti Osoite: Puhelin: Erityisen tuen päätöspäivä: Päätöksen tekijä: Opetuksen

Lisätiedot

Opetushallitus Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat)

Opetushallitus Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat) Opetushallitus 2009 Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat) 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Ajankohtaista perusopetuksessa

Lisätiedot

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on Yleisellä tuella tarkoitetaan jokaiselle suunnattua Yleinen tukea tuki muoto. erityisen Tehostamalla yleisen tuen tukimuotoja pyritään ennalta ja se on ehkäisemään ensisijainen tuen tehostetun järjestämisen

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa Pirjo Koivula Opetushallitus 17.3.2015 HYVÄ KOULUPÄIVÄ Laadukas perusopetus, ennaltaehkäisevät toimintatavat, yhteisöllisyys, välittävä ja kannustava ilmapiiri,

Lisätiedot

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Alueellisen yhteistyön malli

Alueellisen yhteistyön malli Alueellisen yhteistyön malli Savonlinnan seutu OPPIMISEN JA HYVINVOINNIN TUKI (Kelpo + oppilaanohjaus + oppilashuolto) KORJAAVASTA KOHTI ENNALTAEHKÄISEVÄÄ TOIMINTAA Savonlinnan seudun hankkeet (lisäksi

Lisätiedot

Koulu/päiväkoti: Oppilas: Hyväksytty Opetuslautakunta 13.6.2012 37

Koulu/päiväkoti: Oppilas: Hyväksytty Opetuslautakunta 13.6.2012 37 Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) (salassa pidettävä) Koulu/päiväkoti: Oppilas: Henkilötiedot Päiväys Oppilas Sukunimi Etunimi Syntymäaika Osoite Puhelin/sähköposti Koulun/päiväkodin

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä

SUOMUSSALMEN KUNTA Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä Liite 4 koskeva suunnitelma (HOJKS) Perustiedot: Koulu: lukuvuosi päiväys luokka Suunnitelman laatiminen ja käytetyt asiakirjat : Oppilaan nimi ja osoite: Syntymäaika Huoltaja(t) laatimisesta vastaavat

Lisätiedot

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE)

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) Tuki jaetaan kolmeen portaaseen: 1. Yleinen tuki Tuki on tilapäistä ja ennaltaehkäisevää. 2. Tehostettu tuki Oppilaalla oppimissuunnitelma, tuki on jatkuvaa/säännöllistä.

Lisätiedot

Tehostettu tuki käytännössä

Tehostettu tuki käytännössä Tehostettu tuki käytännössä - mitä se on ja miten tukea tehostetaan? Pyhäntä 29.2.2012 Raisa Sieppi, ohjaava opettaja Kolmiportainen oppimisen ja koulunkäynnin tuki Erityisen tuen päätökseen ja HOJKSiin

Lisätiedot

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Pirjo Koivula Opetusneuvos 1 Perusopetuslain

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI Laadukas opetus sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina työpäivinä on jokaisen oppilaan oikeus. Koulutyössä otetaan huomioon

Lisätiedot

ERKO erityispedagoginen täydennyskoulutus. Osallistava opetus ja eriyttämisen käytännöt alakoulussa

ERKO erityispedagoginen täydennyskoulutus. Osallistava opetus ja eriyttämisen käytännöt alakoulussa ERKO erityispedagoginen täydennyskoulutus Osallistava opetus ja eriyttämisen käytännöt alakoulussa Ohjaavat opettajat Petri Räihä ja Raisa Sieppi 25.2.2014 Haapavesi Perusopetuksen Opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen, ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen, ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen, ja koulunkäynnin tuki Tuen kolmiportaisuus: yleinen, tehostettu ja erityinen Hanna-Mari Sarlin, opetustoimen ylitarkastaja hanna-mari.sarlin@avi.fi Tuen tarvetta aiheuttavat: } Matemaattiset

Lisätiedot

Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki käytännössä

Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki käytännössä Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki käytännössä 12.10.2011 Pyhäntä 17.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi Muutosprosessin aikataulua Erityisopetuksen

Lisätiedot

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu Opetussuunnitelma Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu 1 Hyväksytty opetuslautakunnassa 12.4.2011 Johdanto Perusopetuslaki on muuttunut osittain 24.6.2010 (PoL 642/2010). Tästä johtuen myös perusopetuksen

Lisätiedot

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

1. Kolmiportainen tuki

1. Kolmiportainen tuki 1 1. Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Suunnataan pedagogiseen selvitykseen perustuen, opetuspäällikön päätöksellä oppilaalle, jonka selviytyminen perusopetuksesta edellyttää yksilöllisiä opetusjärjestelyjä.

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

SIJOITETUJEN LASTEN TUKEMINEN OPPIMISESSA JA KOULUNKÄYNNISSÄ- UNELMIA ONNISTUMISISTA

SIJOITETUJEN LASTEN TUKEMINEN OPPIMISESSA JA KOULUNKÄYNNISSÄ- UNELMIA ONNISTUMISISTA Johanna Juvonen, Oppimis- ja ohjauskeskus Mikael, Mikkeli SIJOITETUJEN LASTEN TUKEMINEN OPPIMISESSA JA KOULUNKÄYNNISSÄ- UNELMIA ONNISTUMISISTA Taustaa: Vuoden 2010 aikana oli huostassa 10 003 lasta 3 432

Lisätiedot

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Tavoitteena - vahvistaa esi- ja perusopetuksessa oppilaan oikeutta saada tukea riittävän varhain ja joustavasti

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala Kolmiportainen tuki Marjatta Takala 14.9.2011 1 Integraatio ja inkluusio Meillä on erityiskouluja ja -luokkia Integroitujen määrä lisääntyy koko ajan Inkluusio tavoitteena Erityinen tuki Tehostettu tuki

Lisätiedot

Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika

Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika esiopetusyksikkö ja ryhmä lastentarhanopettaja erityisopettaja/ kelto 1. Lapsen kasvun ja oppimisen tilanne Lapsen

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus Tuki annetaan mahdollisuuksien mukaan omassa tutussa ympäristössä ja luokassa. Tarpeen kasvaessa tukimuotoja voidaan lisätä joustavasti ja päinvastoin. Tuen kolmiportaisuus Peruskouluissa 3 Tuen kolmiportaisuus

Lisätiedot

Teija Kouhia Pälkäneen yhteiskoulu

Teija Kouhia Pälkäneen yhteiskoulu 28.4.2010 Teija Kouhia Pälkäneen yhteiskoulu 75 minuutin oppitunnit Oppilaita 181 Aineopettajia 25 Erityisopettajia 2 Kuraattori kerran viikossa Terveydenhoitaja kaksi kertaa viikossa Koululääkäri kerran

Lisätiedot

OPS 2016 ja oppimisen tuki - Mikä muuttuu?

OPS 2016 ja oppimisen tuki - Mikä muuttuu? OPS 2016 ja oppimisen tuki - Mikä muuttuu? - HYPEKS-verkoston verkostopäivä 26.11.2014 Marjatta Mikola marjatta.mikola@onerva.fi Verkkosivut: oph.fi/ops2016 Mikä on suhteesi opetussuunnitelmaan? Mitä sinä

Lisätiedot

Kolmiportaisen tuen suunnitelma

Kolmiportaisen tuen suunnitelma Kolmiportaisen tuen suunnitelma Utsjoen kunta esi- ja perusopetus Kolmiportaisen tuen suunnitelma Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki 4 Tukimuodot 8 Pedagoginen arvio tehostettua tukea varten 9 Oppimissuunnitelma

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki perusopetuksessa

Kolmiportainen tuki perusopetuksessa Kolmiportainen tuki perusopetuksessa Tuija Vänni Kelpo-kehittämishankkeen koordinaattori Turku 1 Miksi tämä muutos? Erityisopetuksen strategia 2007 (OKM) Perusopetuslain muutokset 1.8.10 ja 1.1.11 Perusopetuksen

Lisätiedot

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi

Lisätiedot

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011

Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 29.4.2011 Timo Lankinen pääjohtaja Opetushallitus Laadukas opetus (sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

Kouluyhteisön kehittämistyön tuloksia eriyttämisessä ja arvioinnissa case Muurame

Kouluyhteisön kehittämistyön tuloksia eriyttämisessä ja arvioinnissa case Muurame Kouluyhteisön kehittämistyön tuloksia eriyttämisessä ja arvioinnissa case Muurame Helsinki, 26.4. 2012 KT, ohjaava opettaja Marjatta Mikola (Haukkarannan ohjauspalvelut) KM, erityisluokanopettaja Tiina

Lisätiedot

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta?

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? - 1 - Mä en osaa! Jos lapsella on oppimisvaikeuksia ja koulunkäynti

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2012-2013

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2012-2013 OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2012-2013 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,

Lisätiedot

TOINEN KELPO-AALTO. Hokusain aalto

TOINEN KELPO-AALTO. Hokusain aalto TOINEN KELPO-AALTO Aalto syntyy, kun tuuli tarttuu vesimolekyyleihin ja ne lähtevät pyörivään liikkeeseen. Rikkoutuneeseen vedenpintaan syntyy lisää kitkaa, jolloin tuuli tarttuu siihen paremmin- - (Wikipedia,

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki

Lisätiedot

2. Oppimissuunnitelma ohje

2. Oppimissuunnitelma ohje 2. Oppimissuunnitelma ohje PERUSTIEDOT Luokanvalvoja: Työpuhelin: Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: TEHOSTETTUUN TUKEEN SIIRTÄMINEN KÄSITELTY MONIALAISESTI Käsittelypäivä, kommentit:

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia käytännössä

Erityisopetuksen strategia käytännössä Erityisopetuksen strategia käytännössä Opiskelun yleisten tukitoimien tehostettu kohdentaminen KELPO 16.4. 2009 Hallinnon kehittämisfoorumi hanna-mari.sarlin@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla KELPO-

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen, ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen, ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen, ja koulunkäynnin tuki Lapsen yhteisöllinen ja yksilöllinen tukeminen koulussa Hanna-Mari Sarlin, opetustoimen ylitarkastaja hanna-mari.sarlin@avi.fi Tuen tarvetta aiheuttavat: } Matemaattiset

Lisätiedot

Matinkylä-Olari Leppävaara Tapiola. Espoonlahti Keski- ja Pohjois-Espoo. Oikeus- ja koulutuspalvelu Lawpoint Ay

Matinkylä-Olari Leppävaara Tapiola. Espoonlahti Keski- ja Pohjois-Espoo. Oikeus- ja koulutuspalvelu Lawpoint Ay Matinkylä-Olari Leppävaara Tapiola Espoonlahti Keski- ja Pohjois-Espoo Oikeus- ja koulutuspalvelu Lawpoint Ay ELA ja samanaikaisopettajuus Kokemuksia samanaikaisesta pedagogiikasta Tallenne (dvd) yhteisopettajuusmallista

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

Oppimisen ja koulukäynnin tukea koskeva lainsäädäntö käytännössä. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Oppimisen ja koulukäynnin tukea koskeva lainsäädäntö käytännössä. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Oppimisen ja koulukäynnin tukea koskeva lainsäädäntö käytännössä Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Taustaa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden oppimisen ja koulunkäynnin tuen osuudet

Lisätiedot

Opetuksen järjestäjä PEDAGOGINEN SELVITYS ERITYISTÄ TUKEA VARTEN. Oppilaan nimi Syntymäaika Vuosiluokka

Opetuksen järjestäjä PEDAGOGINEN SELVITYS ERITYISTÄ TUKEA VARTEN. Oppilaan nimi Syntymäaika Vuosiluokka Opetuksen järjestäjä PEDAGOGINEN SELVITYS ERITYISTÄ TUKEA VARTEN Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan nimi Syntymäaika Vuosiluokka Koulu Huoltaja/huoltajat/laillinen

Lisätiedot

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN KOULUTULOKKAAN TARJOTIN 11.1.2016 VUOSILUOKAT 1-2 KOULULAISEKSI KASVAMINEN ESIOPETUKSEN TAVOITTEET (ESIOPETUKSEN VALTAKUNNALLISET PERUSTEET 2014) Esiopetus suunnitellaan ja toteutetaan siten, että lapsilla

Lisätiedot

Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta. Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus

Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta. Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta ja oppilaalle annettavaa muuta

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI. esi- ja perusopetuksessa

KOLMIPORTAINEN TUKI. esi- ja perusopetuksessa KOLMIPORTAINEN TUKI esi- ja perusopetuksessa YLEINEN TUKI * kaikille suunnattu, tilapäinen tuki * arviointi tapahtuu yleisopetuksen opetussuunnitelman mukaan * oppilaalle voidaan laatia oppimissuunnitelma

Lisätiedot

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne.

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne. YLEINEN TUKI Aloitetaan HETI tuen tarpeen ilmetessä. Ei vaadi testausta tai päätöstä. On yksittäinen pedagoginen ratkaisu sekä ohjaus- ja tukitoimi, jota toteutetaan joustavasti. Tuki järjestetään opettajien

Lisätiedot

Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT

Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Esiopetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Lapsen nimi Syntymäaika Esiopetusyksikkö Huoltaja/huoltajat/laillinen

Lisätiedot

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Muutokset luvuissa 4, 4.1, 4.2, 4.3, 4.4.1 ja 5.1.4

MÄNTSÄLÄN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Muutokset luvuissa 4, 4.1, 4.2, 4.3, 4.4.1 ja 5.1.4 MÄNTSÄLÄN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Muutokset luvuissa 4, 4.1, 4.2, 4.3, 4.4.1 ja 5.1.4 Sivistyslautakunta 26.8.2014 4 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Opetuksen ja tuen järjestämisen lähtökohtana

Lisätiedot

7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet

7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet 7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet Oppimisen ja koulunkäynnin tuen kolme tasoa ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Näistä oppilas voi saada kerrallaan vain yhden tasoista tukea. Perusopetuslaissa

Lisätiedot

11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen

11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen 11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä. 19.5. toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen toimikunta kokoontui sellaisenaan viimeisen kerran.

Lisätiedot

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2015-2020 Sivistystoimen palvelut Varhaiskasvatus: perhepäivähoito, ryhmäperhepäivähoito, päiväkoti, esiopetus Perusopetus: Vesannon yhtenäiskoulu, 1-9 lk Lukio: Vesannon

Lisätiedot

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat

Lisätiedot

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa OPStuki 2016 TYÖPAJA 3 Rauma 23.9.2015 Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet: luku 4.2. Arviointi opetuksen ja oppimisen tukena Opetushallituksen esiopetuksen

Lisätiedot

Tarja Ängeslevä-Furst / Laaja-alainen erityisopettaja Paula Loukkola / Erityisluokanopettaja

Tarja Ängeslevä-Furst / Laaja-alainen erityisopettaja Paula Loukkola / Erityisluokanopettaja Tarja Ängeslevä-Furst / Laaja-alainen erityisopettaja Paula Loukkola / Erityisluokanopettaja KOULUMME Yhtenäisperuskoulu Oppilasmäärä 794 Alakoulu 436 Yläkoulu 358 Jaksojärjestelmä Neljä jaksoa Oppitunnit

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yhden päivän mittaiset (6h) koulutustilaisuudet: "Tulevaisuuden koulu - mitä suuntaviivoja ops2016 antaa koulun ja opetuksen kehittämiseen" - uuden opetussuunnitelmaluonnoksen

Lisätiedot

Miten jalkauttaa kolmiportaista tukea opiskelijoille? enorssi-ohjauskoulutus Kehittämistehtävä Hennariikka Kangas Kevät 2012

Miten jalkauttaa kolmiportaista tukea opiskelijoille? enorssi-ohjauskoulutus Kehittämistehtävä Hennariikka Kangas Kevät 2012 Miten jalkauttaa kolmiportaista tukea opiskelijoille? enorssi-ohjauskoulutus Kehittämistehtävä Hennariikka Kangas Kevät 2012 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset (2010):

Lisätiedot

VUOSILUOKKIIN SITOMATON ESI-JA ALKUOPETUS TOHOLAMMILLA, OPETUSSUUNNITELMA

VUOSILUOKKIIN SITOMATON ESI-JA ALKUOPETUS TOHOLAMMILLA, OPETUSSUUNNITELMA VUOSILUOKKIIN SITOMATON ESI-JA ALKUOPETUS TOHOLAMMILLA, OPETUSSUUNNITELMA 1. Vuosiluokkiin sitomattoman alkuopetuksen määrittely Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) määritellään vuosiluokkiin

Lisätiedot

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt

Lisätiedot

4. Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

4. Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 4. Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tässä luvussa kuvataan oppimisen ja koulunkäynnin tuen keskeiset tavoitteet ja järjestäminen sekä tuen rakenne. Oppimisen ja koulunkäynnin tuen tasot, yleinen, tehostettu

Lisätiedot

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta 2008-2012 Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kehittämistoiminnassa mukana oleville opetuksen

Lisätiedot

Ohje HOJKS:n laadintaan

Ohje HOJKS:n laadintaan Ohje HOJKS:n laadintaan Luonnos 1 HOJKS 1.1 Perustiedot 1.2 Asiakirja 1.3 Opetuksen ja tukitoimien järjestäminen 1.4 Tukimuodot 1.5 Oppiaineet 1.6 Muut palvelut 1.7 Laatimisessa on hyödynnetty seuraavia

Lisätiedot

Miten erityisnuorta tuetaan peruskoulun aikana? Mari Raappana, koulupsykologi & Ulla Suosalo, toimintaterapeutti

Miten erityisnuorta tuetaan peruskoulun aikana? Mari Raappana, koulupsykologi & Ulla Suosalo, toimintaterapeutti Miten erityisnuorta tuetaan peruskoulun aikana? Mari Raappana, koulupsykologi & Ulla Suosalo, toimintaterapeutti Oppilashuollollinen tuki Yhteisöllistä Yksilökohtaista Yhteistyötahojen tärkeä merkitys

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Keuruun kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUEN KÄYTÄNNÖN JÄRJESTÄMISEEN LIITTYVÄT LINJAUKSET KEURUULLA

Keuruun kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUEN KÄYTÄNNÖN JÄRJESTÄMISEEN LIITTYVÄT LINJAUKSET KEURUULLA Keuruun kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUEN KÄYTÄNNÖN JÄRJESTÄMISEEN LIITTYVÄT LINJAUKSET KEURUULLA 2 1. OPPIMISEN KOLMIPORTAINEN TUKI Jokaisella oppilaalla on oikeus

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yhden päivän mittaiset (6h) koulutustilaisuudet: Kolmiportaisen tuen toteuttaminen - yleinen, tehostettu ja erityinen tuki koulun arjessa - pedagogiset asiakirjat ja lomakkeet

Lisätiedot

Oikeus- ja koulutuspalvelu Lawpoint Ay

Oikeus- ja koulutuspalvelu Lawpoint Ay Oikeus- ja koulutuspalvelu Lawpoint Ay 27.9.2012 1) Paras kokemuksesi erityisopetuksesta 2) Mikä tämänhetkisessä toimintaympäristössäsi a. toimii b. ei toimi erityisopetuksen ja tuen antamisen osalta?

Lisätiedot

Yhteisopettajuudella yhteisöllisempää pedagogiikkaa. Leena Liusvaara aluerehtori

Yhteisopettajuudella yhteisöllisempää pedagogiikkaa. Leena Liusvaara aluerehtori Yhteisopettajuudella yhteisöllisempää pedagogiikkaa Leena Liusvaara aluerehtori Keskustan koulu Salossa 375 oppilasta 34 opettajaa, 10 avustajaa 23 por, joista 8 pienryhmiä Valmistavan opetuksen ryhmä

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON OSA-ALUEET YHTEISÖLLINEN OPISKELUHUOLTO yhteisöllistä, ensisijaisesti ehkäisevää työtä YKSILÖKOHTAINEN OPISKELUHUOLTO yksilöllistä tukea monialaista

Lisätiedot

B3. Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi vastauksia osallistujien kysymyksiin tietoisku opiskelun erityisistä painoalueista eriyttämisen menetelmänä

B3. Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi vastauksia osallistujien kysymyksiin tietoisku opiskelun erityisistä painoalueista eriyttämisen menetelmänä B3. Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi vastauksia osallistujien kysymyksiin tietoisku opiskelun erityisistä painoalueista eriyttämisen menetelmänä Perusopetusasetus 1998/852 10 Arviointi opintojen aikana

Lisätiedot