Oikeusministeri Leena Luhtanen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oikeusministeri Leena Luhtanen"

Transkriptio

1 Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (yhtiöoikeus, direktiivi osakkeenomistajan äänioikeuksien käytöstä) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään eduskunnalle komission 5 päivänä tammikuuta 2006 tekemä ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi osakkeenomistajien äänioikeuksien käytöstä yhtiöissä, joiden sääntömääräinen kotipaikka on jäsenvaltiossa ja joiden osakkeet on otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellyillä markkinoilla, sekä direktiivin 2004/109/EY muuttamisesta. Helsingissä 9 päivänä maaliskuuta 2006 Oikeusministeri Leena Luhtanen Lainsäädäntöneuvos Pekka Pulkkinen

2 2 OIKEUSMINISTERIÖ MUISTIO EU/2005/1774 EHDOTUS EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI OSAK- KEENOMISTAJIEN ÄÄNIOIKEUKSIEN KÄYTÖSTÄ 1. Ehdotuksen tausta ja tavoite Euroopan yhteisöjen komissio antoi 5 päivänä tammikuuta 2006 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi osakkeenomistajien äänioikeuksien käytöstä yhtiöissä, joiden sääntömääräinen kotipaikka on jäsenvaltiossa ja joiden osakkeet on otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellyillä markkinoilla, sekä direktiivin 2004/109/EY muuttamisesta (KOM(2005) 685 lopullinen). Ehdotuksen tarkoituksena on säätää vähimmäisvaatimuksista, joilla parannettaisiin listayhtiöiden osakkeenomistajien mahdollisuuksia käyttää yhtiökokouksiin liittyviä oikeuksiaan erityisesti rajat ylittävissä tilanteissa. Direktiivillä varmistettaisiin, että osakkeenomistajat saavat tarvitsemansa tiedot riittävän ajoissa ja että osakkeenomistajat voivat käyttää äänioikeuttaan myös silloin, kun eivät olisi yhtiökokouksessa paikalla. Komission vuonna 2003 antamassa toimintasuunnitelmassa yhtiöoikeuden uudistamiseksi ja omistajanohjauksen parantamiseksi Euroopan unionissa todetaan, että osakkeenomistajille on annettava paremmat mahdollisuudet käyttää oikeuksiaan muissa jäsenvaltioissa. Toimintasuunnitelmassa todetaan, että osakkeenomistajilla olisi oltava oikeus käyttää yhtiökokouksiin liittyviä oikeuksiaan ja osallistua niihin riippumatta asuinvaltiostaan EU:n alueella. Lisäksi olisi ratkaistava useita rajat ylittävään äänestämiseen liittyviä ongelmia. Direktiivin oikeusperustaksi ehdotetaan EY:n perustamissopimuksen 95 artiklaa. Direktiivi ehdotetaan käsiteltäväksi perustamissopimuksen 251 artiklassa säädetyssä yhteispäätösmenettelyssä. Komissio on järjestänyt asiasta kaksi kuulemiskierrosta. Ehdotuksen käsittely aloitettiin neuvoston työryhmässä 13 päivänä helmikuuta Ehdotuksen pääasiallinen sisältö Yleiset säännökset. Ehdotuksen mukaan direktiivissä säädettäisiin vaatimuksista, jotka liittyvät äänioikeuksien käyttöön niiden liikkeeseenlaskijoiden yhtiökokouksissa, joiden sääntömääräinen kotipaikka on jäsenvaltiossa ja joiden osakkeet on otettu kaupankäynnin kohteeksi direktiivissä 2004/39/EY tarkoitetuilla säännellyillä markkinoilla (1 artiklan 1 kohta). Ehdotuksen soveltamisala on 1 artiklassa rajoitettu osakkeiden liikkeeseenlaskijoihin, koska direktiivin tarkoituksena on parantaa osakkeenomistajien mahdollisuuksia käyttää äänioikeuttaan yhtiökokouksissa. Ehdotuksen 2 artiklassa liikkeeseenlaskija on määritelty yleisesti siten, että liikkeeseenlaskijalla tarkoitetaan yksityis- ja julkisoikeuden soveltamisalaan kuuluvaa oikeushenkilöä, myös valtiota, jonka osakkeet on otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellyillä markkinoilla. Jäsenvaltiot voisivat rajata yhteissijoitusyritykset direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle (1 artiklan 2 kohta). Direktiiviehdotuksen 2 artiklan mukaan osakkeenomistajalla tarkoitetaan direktiivissä yhtäältä henkilöä, jolla on hallussaan osakkeita omissa nimissään omaan lukuunsa, ja toisaalta henkilöä, jolla on hallussaan osakkeita omissa nimissään mutta toisen lukuun. Direktiivillä pyritään saavuttamaan yhdenmukaistamisen vähimmäistaso. Direktiivissä ehdotetaan otettavaksi käyttöön vähimmäissäännökset, joilla varmistettaisiin osakkeenomistajien tiedonsaanti ja äänioikeuden käyttäminen. Jäsenvaltiot voisivat asettaa liikkeeseenlaskijoille tiukempia vaatimuksia kuin mitä direktiivissä säädettäisiin (3 artikla). Yhtiökokoukset. Ehdotus sisältää yleissäännöksen osakkeenomistajien yhdenvertaisesta kohtelussa yhtiökokouksissa (4 artikla).

3 3 Ensimmäinen yhtiökokouskutsu olisi ehdotuksen mukaan lähetettävä viimeistään 30 päivää ennen kokousta. Direktiiviehdotuksessa määritetään kokouskutsun vähimmäistiedot sekä tiedot, joiden on oltava nähtävänä liikkeeseenlaskijan Internet-verkkosivuilla edellä mainitussa määräajassa (5 artikla). Direktiivissä säädettäisiin, että osakkeenomistajilla on oikeus lisätä kohtia yhtiökokouksen asialistaan ja tehdä päätösehdotuksia. Tämä oikeus on perustelujen mukaan jäsenvaltioissa yleensä varattu osakkeenomistajille, joilla on tietty vähimmäisomistusosuus tai vähimmäismäärä osakkeita. Direktiivissä määritettäisiin näiden raja-arvojen enimmäistaso. Vähimmäisosuus saisi olla enintään viisi prosenttia yhtiön osakepääomasta tai nimellisarvoisesti 10 miljoonaa euroa, riippuen siitä, kumpi määrä on pienempi. Ehdotuksen mukaan osakkeenomistajan on käytettävä oikeuksiaan riittävän ajoissa, jotta tarkistettu asialista ja päätösehdotukset ovat muiden osakkeenomistajien saatavilla tai ne voidaan toimittaa muille osakkeenomistajille ennen yhtiökokousta. Lisäksi ehdotuksessa säädettäisiin vaatimuksesta toimittaa muutettu asialista ja uudet päätösehdotukset osakkeenomistajille tai näiden olisi muutoin oltava osakkeenomistajien saatavilla ennen yhtiökokousta (6 artikla). Ehdotuksessa kiellettäisiin kaikenlainen osakkeiden ns. pysäyttäminen yhtiökokoukseen osallistumisen edellytyksenä (share blocking). Tällä tarkoitetaan järjestelmää, jossa yhtiökokoukseen osallistuminen edellyttää esimerkiksi osakkeiden tallettamista luottolaitokseen niin, että niillä ei voida käydä kauppaa ennen yhtiökokousta. Sen sijaan sallittu olisi järjestelmä, jossa oikeus osallistua yhtiökokoukseen määräytyy tietyn yhtiökokousta edeltävän päivän mukaan. Määräajan määrittäminen jäisi jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädännön varaan. Määräaika ei kuitenkaan saisi olla pidempi kuin 30 kalenteripäivää ennen yhtiökokousta (7 artikla). Ehdotuksen 8 artiklan mukaan kaikki esteet osakkeenomistajien sähköiseltä osallistumiselta yhtiökokouksiin on poistettava. Ainoastaan osakkeenomistajien henkilöllisyyden ja sähköisen viestinnän varmistamiseen liittyvät vaatimukset ja rajoitukset ovat sallittuja, jos ne ovat oikeassa suhteessa tavoitteeseen nähden. Osakkeenomistajilla olisi ehdotuksen mukaan oltava oikeus esittää kysymyksiä yhtiökokouksessa ja/tai ennen yhtiökokousta. Liikkeeseenlaskijoilla olisi velvollisuus vastata osakkeenomistajien esittämiin kysymyksiin. Tällä ei kuitenkaan rajoitettaisi toimia, joiden tarkoituksena on varmistaa yhtiökokouksen asianmukainen kulku, asioiden valmistelu sekä tietojen luottamuksellisuus ja yhtiöiden etujen suojaaminen. Esitettyihin kysymyksiin annetut vastaukset olisi asetettava saataville yhtiön Internet-verkkosivuille (9 artikla). Jokaisella osakkeenomistajalla olisi oltava oikeus käyttää äänioikeuttaan valtuutetun välityksellä. Valtuutetun henkilöä eivät saisi koske a muut rajoitukset kuin vaatimus oikeustoimikelpoisuudesta. Jos valtuutettu on eturistiriitoja aiheuttavassa asemassa artiklan tarkemmin määrittelemällä tavalla, voisivat jäsenvaltiot harkintansa mukaan rajoittaa valtuutetun oikeutta käyttää äänioikeuksia. Osakkeenomistaja voi nimetä yksittäiseen yhtiökokoukseen vain yhden valtuutetun, jolla puolestaan voi olla valtuutus useammalta kuin yhdeltä osakkeenomistajalta. Valtuutetulla on lähtökohtaisesti samat oikeudet kuin edustamillaan osakkeenomistajilla, ellei valtuutuksen antanut osakkeenomistaja ole antanut muita ohjeita (10 artikla). Valtuutetun nimeämiselle ja osakkeenomistajan tälle antamille äänestysohjeille ei saisi ehdotuksen mukaan asettaa muodollisia vaatimuksia. Tämä ei kuitenkaan estäisi osakkeenomistajan ja valtuutetun henkilöllisyyden varmistamiseen liittyvien, tavoitteisiin nähden oikeasuhtaisten vaatimusten soveltamista (11 artikla). Ehdotuksen mukaan osakkeenomistajilla olisi oltava mahdollisuus äänestää postitse ennen yhtiökokousta. Lisäksi jäsenvaltioiden on kiellettävä vaatimukset ja rajoitukset, jotka estävät osakkeenomistajia käyttämästä osakkeisiin liittyviä äänioikeuksia sähköisillä välineillä (12 artikla). Ehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jolla jäsenvaltion lainsäädännön mukaan on oikeus osana liiketoimintaansa säilyttää osakkeita sijoittajan lukuun, voi säilyttää asiakkaansa osakkeita joko erillisillä tileillä tai yhteistilillä. Jos osakkeita säilyte-

4 4 tään yhteistilillä, ei vo itaisi vaatia niiden tilapäistä kirjaamista erillisille tileille osakkeisiin liittyvien äänioikeuksien käyttämiseksi yhtiökokouksessa. Ehdotuksella olisi lisäksi tarkoitus varmistaa, että osakkeiden säilyttäjät voivat käyttää säilyttämiinsä osakkeisiin liittyviä äänioikeuksia, jos sijoittajat ovat antaneet äänestysohjeet. Säilyttäjällä olisi oikeus käyttää säilyttämiinsä eri osakkeisiin liittyvää äänivaltaa eri tavoin (13 artikla). Ääniä laskettaessa olisi otettava huomioon kaikki äänet, jotka yhtiökokouksen hyväksyttäväksi annetusta päätösehdotuksesta on annettu (14 artikla). Liikkeeseenlaskijan olisi julkaistava Internet-verkkosivuillaan äänestystulos jokaisesta päätösehdotuksesta viimeistään 15 kalenteripäivän kuluttua yhtiökokouksesta. Jokaisen päätösehdotuksen osalta olisi ilmoitettava vähintään äänioikeutettujen osakkeiden lukumäärä sekä päätösehdotuksen puolesta ja sitä vastaan annettujen äänien prosenttiosuudet. Voimaantulo. Ehdotetun 16 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on saatettava direktiivin noudattamisen edellyttämät säännökset ja määräykset voimaan viimeistään 31 päivänä joulukuuta Avoimuusvaatimuksista annetun direktiivin muuttaminen. Säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien arvopaperien liikkeeseenlaskijoita koskeviin tietoihin liittyvien avoimuusvaatimusten yhdenmukaistamisesta ja direktiivin 2001/34/EY muuttamisesta 15 päivänä joulukuuta 2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/109/EY 17 artiklaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että samaa asiaa koskevat direktiiviehdotuksen kanssa päällekkäiset säännökset poistettaisiin. 3. Voimassa oleva kansallinen lai n- säädäntö Direktiiviehdotuksen soveltamisalaan kuulunevat Suomessa osakeyhtiöt, vaikka liikkeeseenlaskija onkin direktiivin 2 artiklassa määritelty yleisemmin tavalla, joka on omiaan aiheuttamaan epäselvyyttä direktiivin soveltamisalasta. Osakeyhtiön osakkeenomistajien äänioikeuksien käytöstä sekä muista yhtiökokoukseen liittyvistä oikeuksista säädetään osakeyhtiölaissa (734/1978, OYL). Vireillä olevassa osakeyhtiölain kokonaisuudistuksessa (HE 109/2005 vp) ehdotettavan uuden osakeyhtiölain (OYLE) yhtiökokousta koskevat säännökset eivät aineellisesti olennaisesti poikkea voimassa olevan lain säännöksistä. Direktiiviehdotuksen 5 artiklan 1 kohta ede llyttää yhtiökokouskutsun toimittamista aikaisemmin kuin Suomen osakeyhtiölaki. Ehdotuksen mukaan kutsu on toimitettava viimeistään 30 päivää ennen yhtiökokousta. Osakeyhtiölain mukaan yhtiössä, jonka osakkeet on liitetty arvo-osuusjärjestelmään, kokouskutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen on toimitettava viimeistään viikkoa ennen niin sanottua täsmäytyspäivää eli päivää, jolloin osakkeenomistajan tulee olla merkittynä osakasluetteloon voidakseen osallistua yhtiökokoukseen. Täsmäytyspäivä on osakeyhtiölain mukaan kymmenen päivää ennen yhtiökokousta. Siten kokouskutsu tulee toimittaa viimeistään 17 päivää ennen yhtiökokousta (OYL 3 a luvun 11, OYLE 5 luvun 19 ). Ehdotuksen 5 artiklan 2 kohdassa ehdotetaan säännöksiä kokouskutsun sisällöstä. Osakeyhtiölain mukaan kutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat ja, jos asia koskee yhtiöjärjestyksen muuttamista, muutoksen pääasiallinen sisältö (OYL 9 luvun 9, OYLE 5 luvun 18 ). Lisäksi kokouskutsun sisällöstä on erityissäännöksiä muun muassa osakeantia, sulautumista ja jakautumista koskevissa säännöksissä. Myös muun muassa mahdollisuudesta osallistua kokoukseen teknisen apuvälineen kautta on mainittava kokouskutsussa (OYL 9 luvun 4 :n 2 momentti, OYLE 5 luvun 16 ). Direktiiviehdotuksen mukaan puolestaan kokouskutsussa tulisi olla selkeä ja tarkka kuvaus sekä menettelyistä, joita osakkeenomistajien on noudatettava voidakseen osallistua yhtiökokoukseen, että keinoista, joita käyttäen osakkeenomistajat voivat osallistua yhtiökokoukseen ja äänestää siellä. Ehdotuksen lähempi sisältö on tältä osin jossain määrin epäselvä. Direktiiviehdotuksen 5 artiklan 3 kohta edellyttäisi osakeyhtiölaista poiketen liikkeeseenlaskijan antavan vähintään kyseisessä kohdassa luetellut tiedot Internet-verkko sivuillaan ennen yhtiökokousta. Suomen voimassa olevassa laissa ei vaadita tällaisten tietojen esittämistä yhtiön Internet-verkko si-

5 5 vuilla. Sen sijaan ehdotetussa uudessa osakeyhtiölaissa annetaan yhtiöille mahdollisuus pitää kokousasiakirjat nähtävillä pääkonttorin sijasta yhtiön Internet-verkkosivuilla ennen yhtiökokousta. Osakeyhtiölain mukaan jokaisella osakkeenomistajalla on oikeus saada haluamansa asia yhtiökokouksessa käsiteltäväksi edellyttäen, että hän esittää asian niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun (OYL 9 luvun 7, OYLE 5 luvun 5 ). Päätösehdotuksia kokouksessa käsiteltävissä asioissa voidaan puolestaan Suomen lain mukaan tehdä vielä yhtiökokouksessa. Sen sijaan direktiiviehdotuksen 6 artiklassa ainakin lähtökohtana näyttäisi olevan kaksivaiheinen kutsumenettely, jossa ensimmäisen kutsun jälkeen osakkeenomistajilla on mahdollisuus lisätä yhtiökokouksen asialistalle käsiteltäviä asioita ja tehdä päätösehdotuksia, minkä jälkeen osakkeenomistajille toimitetaan vielä täydennetty asialista sekä tehdyt uudet päätösehdotukset ennen kokousta. Suomessa ei ole voimassa direktiiviehdotuksen 7 artiklassa kiellettäväksi ehdotettua osakkeiden pysäyttämismenetelmää (share blocking) osakkeenomistajan yhtiökokoukseen osallistumisen ja siellä äänestämisen ehtona. Osakeyhtiölain mukainen järjestelmä, jossa osakkeenomistajan tulee olla merkittynä osakasluetteloon kymmenen päivää ennen yhtiökokousta voidakseen osallistua yhtiökokoukseen (OYL 3 a luvun 11, OYLE 4 luvun 2 :n 2 momentti), on ehdotuksen mukainen. Osakeyhtiölain säännökset, joiden mukaan voidaan päättää osallistua yhtiökokoukseen osallistumisesta myös teknisen apuvälineen avulla (OYL 9 luvun 4 2 momentti, OYLE 5 luvun 16 :n 2 momentti), täyttävät ehdotuksen 8 artiklan vaatimuksen siitä, että jäsenvaltiot eivät saa estää osakkeenomistajia osallistumasta yhtiökokoukseen sähköisillä välineillä. Ehdotuksen 8 artiklan suhde 12 artiklan 2 kohdan säännökseen, jonka mukaan jäsenvaltioiden olisi kiellettävä sähköisillä välineillä osallistumista koskevat vaatimukset ja rajoitukset, on kuitenkin epäselvä. Direktiiviehdotuksen 9 artiklan mukaan osakkeenomistajalla on oltava kyselyoikeus yhtiökokouksessa ja/tai ennen yhtiökokousta. Osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistaja voi käyttää kyselyoikeuttaan yhtiökokouksessa ja kyselyoikeus on rajattu lähinnä sellaisiin seikkoihin, jotka saattavat vaikuttaa yhtiön tilinpäätöksen ja taloudellisen aseman tai muun kokouksessa käsiteltävän asian arviointiin (OYL 9 luvun 12, OYLE 5 luvun 25 ). Direktiiviehdotuksen artiklassa kyselyoikeutta ei ole nimenomaisesti rajoitettu tiettyihin seikkoihin, joskin muun muassa johdantolauseessa 6 todetaan, että osakkeenomistajalla pitäisi olla oikeus esittää kysymyksiä asialistan kohdista. Direktiiviehdotuksessa edellytetään, että vastaukset kysymyksiin on asetettava saataville liikkeeseenlaskijan Internet-verkko sivuille. Voimassa olevan osakeyhtiölain mukaan kysymykseen vastataan lähtökohtaisesti yhtiökokouksessa ja siinä tapauksessa, että kysymykseen ei voida vastata käytettävissä olevien tietojen perusteella yhtiökokouksessa, vastaus on pidettävä yhtiön pääkonttorissa osakkeenomistajien nähtävänä ja lähetettävä kysymyksen esittäneelle osakkeenomistajalle. Ehdotetun uuden osakeyhtiölain mukaan vastaus olisi toimitettava ainoastaan kysymyksen esittäneelle osakkeenomistajalle ja muulle osakkeenomistajalle pyydettäessä. Suomen lain säännökset asiamiehen käyttämisestä yhtiökokouksessa täyttänevät ehdotuksen 10 ja 11 artiklan valtakirjalla äänestämistä koskevien säännösten asettamat vaatimukset, joskin direktiiviehdotuksen vaatimukset ovat osittain tulkinnanvaraisia. Direktiiviehdotuksen 12 artiklan vaatimus osakkeenomistajan mahdollisuudesta äänestää postitse johtaisi suomalaisille listayhtiöille pakolliseen velvollisuuteen järjestää postiäänestys. Suomen voimassa oleva lainsäädäntö ei estä postiäänestystä, mutta ei myöskään pakota yhtiöitä käyttämään sellaista. Käytännössä postiäänestyksiä ei ole järjestetty. Suomen lain mukaan direktiiviehdotuksen 13 artiklassa tarkoitettu osakkeiden säilyttäminen omaisuudenhoitotilillä sekä tähän liittyvä osakkeiden hallintarekisteröinti voi koskea vain ulkomaalaisen tai ulkomaisen yhteisön tai säätiön omistamia osakkeita (laki arvo-osuusjärjestelmästä 28 ja laki arvoosuus tileistä 5 a ). Direktiiviehdotuksen 13 artiklan säännös, jonka mukaan oikeus tällaiseen säilyttämiseen osana liiketoimintaa määritellään kansallisessa lainsäädännössä, näyttäisi sallivan tämän rajoituksen. Vaikka

6 6 direktiiviehdotuksen 13 artikla kieltää asettamasta äänioikeuden käyttämisen edellytykseksi, että yhteistilillä olevat osakkeet kirjataan tilapäisesti erillistileille, Suomen lain säännökset siitä, että osallistuminen yhtiökokoukseen hallintarekisteröidyllä osakkeella edellyttää osakkeenomistajan ilmoittamista merkittäväksi tilapäisesti osakasluetteloon (OYL 3 a luvun 9 ja 11 a, OYLE 4 luvun 2 sekä laki arvo-osuusjärjestelmästä 28 ), näyttäisivät olevan direktiiviehdotuksen mukaan sallittuja. Direktiiviehdotuksen 13 artikla on kuitenkin tulkinnanvarainen. Tulkinnanvaraisuutta lisää tapa, jolla osakkeenomistaja on määritelty direktiiviehdotuksen 2 artiklassa, vaikkakin komission työryhmässä esittämän lausuman mukaan se, ketä yleensä pidetään osakkeenomistajana, määräytyy jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädännön mukaan. Suomen lainsäädäntö näyttäisi täyttävän direktiiviehdotuksen 14 artiklan vaatimuksen, jonka mukaan kaikki päätösehdotuksesta annetut äänet on otettava huomioon. Direktiiviehdotuksen artikla on kuitenkin tulkinnanvarainen, koska sen voi tulkita tarkoittavan myös esimerkiksi niin sanottujen äänikattojen kieltämistä tai kannanottoa siihen, miten tyhjät äänet otetaan laskennassa huomioon. Suomen laissa ei edellytetä direktiiviehdotuksen 15 artiklaa vastaavalla tavalla äänestystulosten julkaisemista liikkeeseenlaskijan Internet-verkkosivuilla eikä määrätä äänestystulosten ilmoittamistavasta. 4. Lausuntokierrokset kansallisille etutahoille Oikeusministeriö järjesti tammi-helmikuussa 2006 lausuntokierrokset direktiiviehdotuksesta ja luonnoksesta valtioneuvoston kirjelmäksi eduskunnalle. 5. Vaikutukset Suomessa Lainsäädäntö. Suomen voimassa oleva yhtiö- ja arvopaperilainsäädäntö täyttää pääsääntöisesti ehdotetut vähimmäisvaatimukset. Jos direktiivi toteutuu ehdotuksen mukaisena, Suomen lainsäädäntöä on kuitenkin jossain määrin muutettava, kuten edeltä ko h- dasta 3 ilmenee. Direktiiviehdotuksen tulkinnanvaraisuuden vuoksi lähempää muutostarvetta on vaikea arvioida. Muutostarve koskisi kuitenkin ainakin listattujen yhtiöiden yhtiökokouskutsua koskevaa sääntelyä, erinäisten tietojen antamista Internet-verkkosivuilla ja velvollisuutta järjestää postiäänestys. Muutokset koskisivat etupäässä osakeyhtiölakia. Koska direktiivin soveltamisalaan kuuluvat nimenomaan liikkeeseenlaskijat, joiden osakkeet on otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellyillä markkinoilla, on harkittava, olisiko osa muutoksista, erityisesti tiedonantovelvollisuutta koskevat säännö k- set, aiheellista ottaa arvopaperimarkkinalakiin (495/1989). Taloudelliset vaikutukset. Direktiivillä ei olisi valtiontaloudellisia vaikutuksia. Direktiivi voisi jossain määrin vähentää suomalaisille sijoittajille aiheutuvia kustannuksia äänivallan käyttämisestä muista EUmaista olevissa yhtiöissä. Koska Suomen voimassa oleva yhtiö- ja arvopaperilainsäädäntö pääsääntöisesti täyttää ehdotetut vähimmäisvaatimukset, ehdotuksesta ei aiheudu merkittäviä lisäkustannuksia suomalaisille liikkeeseenlaskijoille. Ehdotetun pakollisen postiäänestyksen toteutuminen aiheuttaisi kuitenkin tarpeettomia kustannuksia suomalaisille yhtiöille, joissa ulkomaisten osakkaiden osallistuminen on tähän asti voitu järjestää riittävällä ja postiäänestystä joustavammalla tavalla valtuutuksen avulla. 6. Valtioneuvoston kanta Valtioneuvosto kannattaa direktiiviehdotuksen yleisiä tavoitteita parantaa osakkeenomistajien rajat ylittävää äänioikeuden sekä muiden ehdotuksessa käsiteltävien yhtiökokoukseen liittyvien oikeuksia käyttöä. Direktiiviehdotus on kuitenkin osin tarpeettoman yksityiskohtainen. Esimerkkinä tästä on säännös, jonka mukaan yhtiökokouskutsu on lähetettävä viimeistään 30 päivää ennen yhtiökokousta. Lisäksi direktiiviehdotus on osin epätäsmällinen ja tulkinnanvarainen. Esimerkiksi sähköistä osallistumista koskevia säännöksiä tulisi selventää niin, että sähköisen osallistumismahdollisuuden järjestäminen on selkeästi yhtiön harkinnassa ja että direktiivi ainoastaan velvoittaa jäsenvaltiot poistamaan lainsäädännölliset esteet tällais-

7 7 ten osallistumiskeinojen käyttämiseltä. Direktiiviehdotus ei saisi johtaa merkittäviin lisäkustannuksiin suomalaisille liikkeeseenlaskijoille ilman, että tästä olisi vastaavaa hyötyä rajat ylittävän sijoittamisen kannalta. Esimerkiksi postiäänestysmahdollisuuden järjestämisen ei tulisi olla velvollisuus yhtiöille, vaan sen käyttämisen tulisi olla yhtiöiden harkinnassa, eikä velvollisuuden tulisi johtaa siihen, että yhtiökokouksessa ei enää voitaisi tehdä uusia päätösehdotuksia. Jäsenvaltiot tulisi siis vain velvoittaa poistamaan lainsäädännölliset esteet postiäänestyksen järjestämiseltä. Direktiivissä ei myöskään tulisi vaikeuttaa etäosallistumisen kehittämistä entistä ajantasaisemmaksi tekniikan kehityksen myötä. Lisäksi on tärkeätä varmistaa, että kansallinen harkintavalta säilyy sen suhteen, sallitaanko osakkeiden hallintarekisteröinti Suomessa nykyisestä poiketen muillekin kuin ulkomaisille osakkeenomistajille. Samoin tulisi varmistaa, että direktiivin mukaan voidaan edelleen asettaa yhtiökokoukseen osallistumisen edellytykseksi hallintarekisteröityjen osakkeiden osalta osakkeenomistajan ilmoittautumisen tilapäiseen osakasluetteloon. Tätä sääntelyä on pidetty tärkeänä, jotta tiedetään, kuka käyttää yhtiöissä päätösvaltaa, ja jotta päätösvallan käyttäjien vastuuta koskevat kysymykset voidaan järjestää asianmukaisella tavalla.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 98/2009 vp. Hallituksen esitys laeiksi osakeyhtiölain, arvopaperimarkkinalain ja vakuutusyhtiölain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 98/2009 vp. Hallituksen esitys laeiksi osakeyhtiölain, arvopaperimarkkinalain ja vakuutusyhtiölain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 98/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi osakeyhtiölain, arvopaperimarkkinalain ja vakuutusyhtiölain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi osakeyhtiölain,

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 05.01.2006 KOM(2005) 685 lopullinen 2005/0265 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI osakkeenomistajien äänioikeuksien käytöstä yhtiöissä, joiden

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien

Lisätiedot

Suomen Arvopaperikeskus Euroclear Finlandin lausunto Osakkeenomistajien oikeudet työryhmän työryhmämuistioon

Suomen Arvopaperikeskus Euroclear Finlandin lausunto Osakkeenomistajien oikeudet työryhmän työryhmämuistioon Valtiovarainministeriö Lausunto Osakkeenomistajien oikeudet työryhmän työryhmämuistioon VM080:00/2017 Helsinki, 31.5.2018 Suomen Arvopaperikeskus Euroclear Finlandin lausunto Osakkeenomistajien oikeudet

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU. A. Johdanto

YHTIÖKOKOUSKUTSU. A. Johdanto YHTIÖKOKOUSKUTSU Konecranes Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 31.8.2009 klo 11.00 yhtiön auditoriossa, joka sijaitsee Konecranes Visitors Centerissä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokouskutsu. Keskisuomalainen Oyj, yhtiökokouskutsu, 23.3.2015 klo 16.30

Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokouskutsu. Keskisuomalainen Oyj, yhtiökokouskutsu, 23.3.2015 klo 16.30 Keskisuomalainen Oyj Yhtiökokouskutsu Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokouskutsu Keskisuomalainen Oyj, yhtiökokouskutsu, 23.3.2015 klo 16.30 Keskisuomalainen Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen

Lisätiedot

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. 2007L0036 FI 02.07.2014 001.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI 2007/36/EY, annettu 11

Lisätiedot

Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30

Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30 Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30 KUTSU MARIMEKKO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Marimekko Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen WULFF-YHTIÖT OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 7. huhtikuuta 2016 alkaen kello 12.00 Radisson Blu Seaside -hotellissa, osoitteessa

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki 1. Yhtiökokouksen avaaminen 2. Puheenjohtajan valitseminen Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki Esityslista 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

SSH Communications Security Oyj

SSH Communications Security Oyj SSH Communications Security Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU SSH Communications Security Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 20. maaliskuuta 2014 klo 10.00 alkaen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten

Lisätiedot

Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012

Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Home > Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Pörssitiedote 20.3.2012 klo 15:30 FINNLINES OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU 2012 Finnlines Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen

Lisätiedot

AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 10.30

AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 10.30 AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.2.2009 klo 10.30 KUTSU AFFECTO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 3.4.2009 alkaen klo

Lisätiedot

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen 1 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Interavanti Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 8.3.2011 kello 10.00 alkaen yhtiön toimistossa osoitteessa Mannerheimintie

Lisätiedot

Laki. arvopaperimarkkinalain muuttamisesta. 1 luku. Yleiset säännökset. Euroopan unionin lainsäädäntö

Laki. arvopaperimarkkinalain muuttamisesta. 1 luku. Yleiset säännökset. Euroopan unionin lainsäädäntö Laki arvopaperimarkkinalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan arvopaperimarkkinalain (746/2012) 7 luvun, 8 luvun :n 2 ja 3 momentti sekä 5 ja 8, 15 luvun 2 :n 1 ja 5 momentti sekä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden

Lisätiedot

HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta

HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi ajoneuvoliikennerekisteristä

Lisätiedot

Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen

Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Home > Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Finnlines Oyj Pörssitiedote 18.3.2010 klo 14.00 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 2010 Finnlines

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0296 (CNS) 5931/16 SC 16 ECON 75 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.6.2011 KOM(2011) 377 lopullinen 2011/0164 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI kosmeettisia valmisteita koskevan direktiivin 76/768/ETY muuttamisesta sen liitteen III mukauttamiseksi

Lisätiedot

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous 22.4.2015

Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous 22.4.2015 Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous 22.4.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Oulu ICT Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 22.4.2015 klo 13.00

Lisätiedot

Arvopaperikeskusasetus, hallintarekisteröinti ja omistuksen julkisuus. Listayhtiöiden neuvottelukunta 12.9.

Arvopaperikeskusasetus, hallintarekisteröinti ja omistuksen julkisuus. Listayhtiöiden neuvottelukunta 12.9. Arvopaperikeskusasetus, hallintarekisteröinti ja omistuksen julkisuus Listayhtiöiden neuvottelukunta 12.9. 1 TAUSTA 2 Sääntelyn tausta Komission pitkäaikaisena tavoitteena ollut luoda tehokkaat eurooppalaiset

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Mietintö Cláudia Monteiro de Aguiar Ilman kuljettajaa vuokrattujen ajoneuvojen käyttö maanteiden tavaraliikenteessä

Mietintö Cláudia Monteiro de Aguiar Ilman kuljettajaa vuokrattujen ajoneuvojen käyttö maanteiden tavaraliikenteessä 11.6.2018 A8-0193/ 001-014 TARKISTUKSET 001-014 esittäjä(t): Liikenne- ja matkailuvaliokunta Mietintö Cláudia Monteiro de Aguiar A8-0193/2018 Ilman kuljettajaa vuokrattujen ajoneuvojen käyttö maanteiden

Lisätiedot

KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Orava Asuntorahasto Oyj Pörssitiedote 16.8.2018 kello 9.30 KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Orava Asuntorahasto Oyj:n (jäljempänä Yhtiö ) osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 65/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 ja 3

Lisätiedot

6. 31.10.2013 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. 31.10.2013 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Panostaja Oyj Pörssitiedote YHTIÖKOKOUSKUTSU Panostaja Oyj Pörssitiedote 13.12.2013 klo 10:30 Panostaja Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona tammikuun 29. päivänä 2014 kello 13:00 Technopolis

Lisätiedot

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus 1 (5) ETTEPLAN OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Etteplan Oyj:n ( Yhtiö ) osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 4. huhtikuuta 2017 kello 13:00 alkaen Yhtiön toimitiloissa

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA 1 (6) HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA Yhtiön hallituksen voitonjakoehdotus on julkistettu 18.2.2010. ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa vuodelta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 11. maaliskuuta 2003 PE 323.132/2-8 TARKISTUKSET 2-8 Lausuntoluonnos (PE 323.132) Alexander Radwan Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen KUTSU FIT BIOTECH OY:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN FIT Biotech Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 14.12.2017 klo 10.00 alkaen Hotelli Arthur:ssa osoitteessa

Lisätiedot

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Nurminen Logistics Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 21. päivänä huhtikuuta 2017 kello 13.00 alkaen osoitteessa

Lisätiedot

(6) Vuoden 2016 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

(6) Vuoden 2016 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Ferratum Oyj:n osakkeenomistajille KUTSU FERRATUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Ferratum Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 4.5.2017, klo 10.00 alkaen

Lisätiedot

VARSINAISESSA YHTIÖKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

VARSINAISESSA YHTIÖKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Kutsu Keskisuomalainen Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Keskisuomalainen Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään huhtikuun 29. päivänä 2011 alkaen klo 12.00 Jyväskylän

Lisätiedot

Laki. vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain muuttamisesta

Laki. vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain muuttamisesta Laki vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain (162/2014) 7 luvun 8 :n 2 momentti ja 19 luvun 6, sellaisena

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 14/2013

Määräykset ja ohjeet 14/2013 Määräykset ja ohjeet 14/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51 faksi 09 183 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT

HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT HE 79/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetun lain 4 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS - mikä muuttui uuden lain myötä? Annika Kemppinen, OTM Kiinteistöliitto Uusimaa

YHTIÖKOKOUS - mikä muuttui uuden lain myötä? Annika Kemppinen, OTM Kiinteistöliitto Uusimaa YHTIÖKOKOUS - mikä muuttui uuden lain myötä? Annika Kemppinen, OTM Kiinteistöliitto Uusimaa YHTIÖKOKOUKSEN PITOAIKA VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Varsinainen kokous pidettävä 6 kk:n kuluessa tilikauden päättymisestä

Lisätiedot

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen KUTSU NIXU OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Nixu Oyj Kutsu yhtiökokoukseen 24.3.2015 kello 9.00 Nixu Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina huhtikuun

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Työsuhteen ehtoja koskeva direktiiviehdotus. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta

Työsuhteen ehtoja koskeva direktiiviehdotus. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Työsuhteen ehtoja koskeva direktiiviehdotus Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 28.2.2018 Direktiiviehdotuksen taustaa Direktiiviehdotuksen taustalla vuonna 1991 annettu todentamisdirektiivi, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.7.2010 KOM(2010)381 lopullinen 2010/0205 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI yksityiskohtaisista säännöistä direktiivissä 2006/112/EY säädetyn arvonlisäveron palauttamiseksi

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 05.08.2002 KOM(2002) 451 lopullinen 2002/0201 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 95/2/EY muuttamisesta elintarvikelisäaineen E

Lisätiedot

ROBIT OYJ YHTIÖTIEDOTE 28.3.2017 KLO 16.20 KUTSU ROBIT OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Robit Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 20.4.2017 klo 12.00

Lisätiedot

Kutsu postitettiin arvoosuusjärjestelmän

Kutsu postitettiin arvoosuusjärjestelmän Vhtiökokouskutsu Kutsu postitettiin 22.5.2019 arvoosuusjärjestelmän osakasluetteloon merkityille osakkeenomistajille. Kutsu julkaistiin 22.5.2019 yhtiön kotisivuilla internetissä osoitteessa: https ://leppa

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 139/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi painelaitelain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi painelaitelain 27 :n 3 momenttia. Lain siirtymäsäännöksen

Lisätiedot

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen

Lisätiedot

HE 52/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi osakeyhtiölakia, koskevat yhtiökokouksen täsmäytyspäivän

HE 52/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi osakeyhtiölakia, koskevat yhtiökokouksen täsmäytyspäivän Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi osakeyhtiölain, arvopaperimarkkinalain ja vakuutusyhtiölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi osakeyhtiölakia, arvopaperimarkkinalakia

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN 1/5 YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Enfo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 22. päivänä maaliskuuta 2012 kello 15.00 alkaen osoitteessa

Lisätiedot

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.2.2010 klo 8.30 YHTIÖKOKOUSKUTSU Martela Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 16.3.2010 klo 15.00 Martelatalossa, Takkatie

Lisätiedot

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 ~ - HE 113 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilakia muutettavaksi siten, että laissa säädettäisiin Euroopan

Lisätiedot

Suomen liittyessä Euroopan talousalueeseen sekä myöhemmin Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen yhteydessä

Suomen liittyessä Euroopan talousalueeseen sekä myöhemmin Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen yhteydessä HE 63/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työeläkevakuutusyhtiöistä

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan.

Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan. HE 220/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 10 luvun 1 :n ja säätiölain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Rapala VMC Oyj Yhtiökokous 30.3.2017 HALLINTAREKISTERÖITYJEN ÄÄNESTYSOHJEET Liite 1 NRO AIHE 16 Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Lisätiedot

Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI<t -/J~I LAUSUNTO /43/2014

Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI<t -/J~I LAUSUNTO /43/2014 Ii OIKEUSMINISTERiÖ Kriminaaltpoliittinen osasto Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI

Lisätiedot

Olvi Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Olvi Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen Olvi Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU Olvi Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 14.4.2016 kello 11.00 Olvi-oluthallilla osoitteessa Luuniemenkatu 4, 74100 Iisalmi.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet X/2013

Määräykset ja ohjeet X/2013 Määräykset ja ohjeet X/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro x/01.00/2013 Antopäivä x.x.2013 Voimaantulopäivä x.x.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus uudeksi yhtiöjärjestykseksi

Hallituksen ehdotus uudeksi yhtiöjärjestykseksi Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää muuttaa yhtiöjärjestystä lähinnä vuonna 2006 voimaantulleen uuden osakeyhtiölain johdosta seuraavasti: poistetaan

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen Yhtiökokouskutsu Konecranes Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 31.3.2011 klo 10.00 Hyvinkääsalissa (os. Jussinkuja 1, 05800 Hyvinkää). Kokoukseen ilmoittautuneiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

Luonnos. KOMISSION ASETUKSEKSI (EU) n:o /2010, annettu [ ], yhteisen ilmatilan käyttöä koskevista vaatimuksista ja toimintaohjeista

Luonnos. KOMISSION ASETUKSEKSI (EU) n:o /2010, annettu [ ], yhteisen ilmatilan käyttöä koskevista vaatimuksista ja toimintaohjeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, XXX Luonnos KOMISSION ASETUKSEKSI (EU) n:o /2010, annettu [ ], yhteisen ilmatilan käyttöä koskevista vaatimuksista ja toimintaohjeista (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

Lisätiedot

3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN

3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN SUOMEN HOIVATILAT OYJ:n osakkeenomistajille KUTSU SUOMEN HOIVATILAT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Suomen Hoivatilat Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina

Lisätiedot

HE 256/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kilpailulain 25 :n muuttamisesta

HE 256/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kilpailulain 25 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kilpailulain 25 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kilpailulakia. Esityksen mukaan lain yrityskauppavalvontaa koskevista

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta 2008/0045(COD) 24.6.2008 LAUSUNTOLUONNOS maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden

Lisätiedot

Oikeusministeri Johannes Koskinen

Oikeusministeri Johannes Koskinen Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi rikoksen uhrille maksettavista korvauksista (rikosvahinkokorvaukset) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään eduskunnalle

Lisätiedot

11.3.2014 klo 14.30. 6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

11.3.2014 klo 14.30. 6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen TULIKIVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.3.2014 klo 14.30 KUTSU TULIKIVI OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Tulikivi Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 2. huhtikuuta 2014

Lisätiedot

ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 13:00

ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 13:00 ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE 21.03.2017 KLO 13:00 YHTIÖKOKOUSKUTSU Elecster Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 20.4.2017 klo 13:00 alkaen yhtiön toimitiloissa

Lisätiedot

Ref. Ares(2014) /07/2014

Ref. Ares(2014) /07/2014 Ref. Ares(2014)2338517-14/07/2014 EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 2001/95/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 17.9.2007 KOM(2007) 525 lopullinen 2007/0192 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS euron väärentämisen torjunnan edellyttämistä toimenpiteistä annetun asetuksen (EY) N:o 1338/2001

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.5.2008 KOM(2008) 336 lopullinen 2008/0108 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1234/2007 muuttamisesta

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen Yhtiökokouskutsu Konecranes Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 25.3.2010 klo 11.00 Konecranes-konsernin tiloissa (os. Konecranes Visitors Center, Koneenkatu

Lisätiedot

INVESTORS HOUSE OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU. PÖRSSITIEDOTE klo 9.30 KUTSU INVESTORS HOUSE OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

INVESTORS HOUSE OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU. PÖRSSITIEDOTE klo 9.30 KUTSU INVESTORS HOUSE OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN INVESTORS HOUSE OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU PÖRSSITIEDOTE 21.8.2017 klo 9.30 KUTSU INVESTORS HOUSE OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Investors House Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen

Lisätiedot

UPM-Kymmene Oyj HALLITUKSEN EHDOTUS HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA (Esityslistan kohta 15) Hallitus ehdottaa UPM-Kymmene Oyj:n 29.3.2017 pidettävälle varsinaiselle

Lisätiedot

HE 100/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain muuttamiseksi

HE 100/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain muuttamiseksi Hallituksen esitys eduskunnalle ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi 1 päivänä joulukuuta 2015 voimaan tulevan ampumaaselain

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0189 (COD) 11667/17 JUSTCIV 189 CODEC 1312 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0242 (NLE) 12739/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EEE 64 CONSOM 159 MI 608 NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

AHLSTROM OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS

AHLSTROM OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS AHLSTROM OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 5.4.2016 1. Nimitystoimikunnan tarkoitus Ahlstrom Oyj:n (jäljempänä Yhtiö ) osakkeenomistajien nimitystoimikunta on Yhtiön osakkeenomistajien

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2017 C(2017) 6214 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 20.9.2017, asetuksen (EY) N:o 589/2008 muuttamisesta ulkokanojen munien kaupan pitämisen vaatimusten osalta

Lisätiedot

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä HE 23/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain 25 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jalometallituotteista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jalometallituotteista annettua lakia siten,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 25/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain 82 ja 84 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 17/2011 vp. täytäntöönpanokelpoisiksi säädetyt yhdenmukaistamisviraston

HE 17/2011 vp. täytäntöönpanokelpoisiksi säädetyt yhdenmukaistamisviraston Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan unionin jäsenyyteen liittyvistä oikeudenhoitoa koskevista säännöksistä annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Euroopan unionin jäsenyyteen

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot