Rastivarsat ry Toimintakertomus 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rastivarsat ry Toimintakertomus 2014"

Transkriptio

1 Rastivarsat ry Toimintakertomus 2014 Sisältö 1 Yleistä Seuran hallinto Jäsenet Valmennustoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Iltarastitoiminta, Orimattilan Iltarastit Kartoitustoiminta Kilpailutoiminta... 9 Järjestämämme kilpailut... 9 Kansallinen keskimatka Pukkamäki/Hiitelä Muut järjestetyt kilpailut... 9 Kilpailumenestys... 9 SM- ja edustustaso... 9 Muu kilpailumenestys Muu toiminta Palkitut ja muistamiset Sivu 1

2 1 YLEISTÄ Päättynyt toimintavuosi oli seuran kolmaskymmeneskuudes. Rastivarsat kuului kertomusvuonna valtakunnallisella tasolla Suomen Suunnistusliittoon (SSL) ja sitä kautta Suomen Liikunta ja Urheiluun (SLU) sekä aluetasolla Päijät-Hämeen Suunnistukseen sekä Päijät-Hämeen Liikuntaan ja Urheiluun (P-HLU). Rastivarsat menestyivät vuoden 2014 lukuisissa kilpailuissa, joista tarkemmin valmennus- ja nuorisotoiminnan, sekä kilpailutoiminnan osioissa. Seura järjesti kesäkuun alussa Artjärven Hiitelässä kansallisen keskimatkan kilpailun. Ratamestarina toimi Jouni Tourunen. Kilpailunjohtajana toimi hieman nuorempaa sukupolvea edustava Aleksi Anttila. Kisatalkoissa ahersi lukuisa joukko seuran jäseniä. Iltarastien kävijämäärät kokivat pienen notkahduksen, liekö syynä ollut alkukesän koleus, keskikesän helteet vai syksyn sateet? Kuitenkin pääsimme hyvin lähelle edellisen vuoden huippulukuja. Kiitokset kuuluvat kaikille iltarastitoiminnassa mukana olleille ja erityisesti Veli-Matti Onnelan vetämälle iltarastitoimikunnalle. Veli-Matti siirtyi kauden loputtua eläkkeelle iltarastitoimikunnasta, jota hän luotsasi usean vuoden ajan erittäin mallikkaasti ja työtunteja laskematta. Vuoden aikana seuratoimintaamme ovat tukeneet mm. Orimattilan Sanomat, Orimattilan kaupunki, Orimattilan Osuuspankki, Kymenlaakso Sähkö, SVUL:n Lahden piirin tukiyhdistys ry sekä seuramme nettisivujen mainostajat. Kiitämme näitä yhteistyökumppaneita toimintamme tukemisesta. Seuran taloudenpidossa ovat auttaneet jälleen perinteiset joulukuusitalkoot, josta kiitos ahkerille talkoolaisille. Seuran kerhotila Virkkeen kiinteistössä oli käytössä edellisten vuosien tapaan. 2 SEURAN HALLINTO Seuran puheenjohtajana 2014 toimi Tomi Nieminen, varapuheenjohtajana Jorma Hämäläinen, sihteerinä Jenna Kuoppamäki sekä muina johtokunnan jäseninä Markku Hämäläinen, Harri Kettunen, Juha Kyrö, Reima Liikkanen, Harri Hytönen ja Antti Lepola.Varajäseninä toimivat Päivi Kaipiainen ja Hannu Laiho. Seuran kirjanpidosta ja talouden hoidosta huolehti Teratili Ky Orimattilasta. Toiminnantarkastajana oli Timo Leirimaa ja varalla Simo-Pekka Vennelä. Johtokunta kokoontui kertomusvuonna kymmenen kertaa. Sääntömääräisiä kokouksia pidettiin kaksi, joissa osanottajia oli 43 äänioikeutettua jäsentä. Seuran karttavaliokuntaa johti Jari Lehtonen, valmennus- ja nuorisovaliokuntaa Esa Orava, iltarastivaliokuntaa Veli-Matti Onnela, tiedotusvaliokuntaa Markku Hämäläinen ja talkoovaliokuntaa Jouni Mattila. IRMA -kilpailuihin ilmoittautumisjärjestelmän yhteyshenkilönä toimi Ari Kyöstilä. Jäsenrekisteriä piti Susanna Hämäläinen. Varustetiimin vetäjänä toimi Hannu Laiho. Mervi Suni oli seuran edustaja Päijät-Hämeen Suunnistuksen hallituksessa. Seuran edustajaksi Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilun kokouksiin ja Suunnistusliiton liittokokoukseen valittiin Tomi Nieminen. Sivu 2

3 3 JÄSENET Seuran jäsenmäärä vuonna 2014 oli 252 (247 jäsenmaksun suorittanutta), joista 84 alle 19-vuotiaita. Kunniajäseniä oli 5 henkilöä. Jäsenmaksut olivat; 50 kilpailevilta aikuisilta, 25 harrastajilta ja alle 19-vuotiailta, sekä 80 perhejäsenmaksu. Suomen Suunnistusliiton kilpailulisenssin lunastaneita suunnistajia seurassa oli 117, joista 41 (35 %) alle 14-vuotiaita, 17 (15 %) vuotiaita ja 59 (59 %) aikuisia. Lisenssisuunnistajista 47 (40 %) oli naisia ja 70 (60 %) miehiä. 4 VALMENNUSTOIMINTA Valmennustoiminnan tavoitteena oli tarjota kehittäviä harjoituksia seuran suunnistajille ikään ja tasoon katsomatta. Viikkoharjoittelun runko talvikaudella koostui seuraavista tapahtumista: Maanantain nuorten (Hippo) liikuntakerho, Tönnön koulu klo 18 Tiistain yhteislenkki, Urheilutalo klo 18 Keskiviikon lamppulenkki, Tönnönkoski klo 18 Perjantain salivuoro, Tönnön koulu keväällä klo 19 ja syksyllä klo Spinning-vuorot perjantaisin AlfaMoverilla vuorotellen salivuoron kanssa klo 18 Lauantain pelivuoro, Instituutti klo Sunnuntain pitkä harjoitus, Tönnönkoski 10 Viikkoharjoitusten osallistujamäärät 2014: alle 20-vuotiaat yli 20-vuotiaat yhteensä Liikuntakerho, maanantai Yhteislenkki, tiistai Urajuoksu, keskiviikko Hallijuoksu, torstai Jumppa, perjantai Pelivuoro, lauantai Pitkä harjoitus, sunnuntai Yhteensä (Vertailu 2013 yhteensä) (434) (317) (751) Muissa harjoitustapahtumissa (Spinning, päiväleirit, leirit, testijuoksut jne.) oli lisäksi 654 osallistujaa. Sivu 3

4 Leiritoiminta vuonna 2014 oli aktiivista. Järjestetyt leirit olivat: Loppiaisleiri, Vierumäki (27 osallistujaa) 9.2. Päiväleiri, Lahti/Hollola (28 osallistujaa) Pääsiäisleiri, Naantali (18 osallistujaa) Mila-leiri, SWE (32 osallistujaa) Leimausleiri, Rovaniemi (9 osallistujaa) SM-pitkien R1 valmistautumis- ja kisaleiri, Jyväskylä (14 osallistujaa) Lasten ja nuorten leiri-kisamatka; Nuorisoviesti & Oravatonni (33 osallistujaa) Testijuoksuja Kankaanmäen tiereitillä juostiin keväällä 2 kpl. Kesäkaudella yhdessä Orimattilan Jymyn hiihtojaoston kanssa juostiin 2 tuhannen metrin testiä. Testijuoksujen osalta päätettiin siirtyä käyttämään alueen testejä, jolloin tapahtumassa on jokaiselle enemmän kirittäjiä. Suoharjoituksia Mieliäissuolla järjestettiin kaksi kertaa kesän aikana. Pajulahtihallissa järjestettiin useita uuden Huipulle-ryhmän juoksutekniikka-/vauhtiharjoituksia. Ne toteutettiin yhdessä LS-37:n kanssa. Kuukauden treeni -konsepti oli jälleen käytössä vuoden 2014 aikana. Jäsenistön käytössä oli harjoituksia, joissa treenin rata oli vapaasti ladattavissa seuran valmennussivuilla ja rastiliput pidettiin metsässä kuukauden ajan. Vuoden aikana järjestettiin leirien ja kuukauden treenien lisäksi 14 johdettua taitoharjoitusta. Rastivarsoilla on käytössä useampikin virtuaaliyhteisö, joissa harjoittelukaverin tekemisiä voi seurata ja useissa myös antaa tukevia kommentteja aiheeseen liittyen. Urheilijoille itselleen suurin merkitys on omien treenien vertailu toisten kanssa ja sitä kautta motivoituminen omaan harjoitteluun. Myös hyvien harjoitusideoiden ammentaminen käy kuin luonnostaan samanhenkisessä porukassa. Tilastointi- ja yhteenvetotoiminnot puolestaan säästävät paljolta manuaaliselta työltä. Yhteisöjä ovat: Facebook-ryhmä RaVa treenipankki, Attackpoint-harjoituspäiväkirja, Doma GPSkarttapalvelin (yhdessä QuickRouten kanssa), Movescount-yhteisö Suunto-rannetietokoneiden käyttäjille ja Google Docsissa toimiva treenien kävijämääräseuranta, jota valmennus- ja nuorisovaliokunta ylläpitää. Merkittävin valmennustoiminnan uudistus 2014 oli uuden Huipulle-ryhmän perustaminen vastaamaan kovaan tarpeeseen saada pääsarjoihin siirtyneille tai sitä ikää lähestyville harjoituksen tehostumista. Suuren osallistujahalukkuuden johdosta ryhmä jaettiin kahteen osaan. 1-ryhmää veti Mikko Niskanen ja Haastajat-ryhmää Mika Tervala. Ryhmän toiminta oli heti alusta alkaen tehokasta analyyseineen ja joka torstain hallijuoksuineen. 1-ryhmään nimetyt urheilijat olivat: Ella Hyvärinen, Sanni Lepola, Tatu Leirimaa, Milla Lohikainen, Tuomo Niskanen ja Miska Tervala. Haastajaryhmän kokoonpano oli: Joni Hirvonen, Roosa Hyvärinen, Ella Immonen, Eemeli Kiljunen, Aino Kuusela, Iiro Kuusela, Lassi Kuva, Lauri Leirimaa, Siiri Lepola, Olli Liikkanen, Verneri Nieminen, Roosa Pelkonen ja Salla Päivähonka. Sivu 4

5 5 NUORISOTOIMINTA Seuran nuorisotoiminta jatkui edelleen vireänä osallistujamäärien ollessa edellisen vuoden tasolla. Isommat nuoret tekivät edelleen arvokasta seuratyötä mm. nuorempien ohjaamisessa sekä Orimattilan Iltarasteilla. Vanhempien osuus järjestelyissä ja ohjaustehtävissä oli tänäkin vuonna korvaamattoman arvokasta. Vuonna 2014 toiminnassa oli mukana nuoria seuraavasti (suluissa muutos vuoteen 2013): Ryhmän nimi Lukumäärä Hippokoulu: Ketut 22 (-8) Hippokoulu: Lumileopardit 12 (-4) Hippokoulu: Sudet 3 (-3) Nuorten Ryhmä (13 20 v) ja Hippokouluun kuulumattomat alle 13-vuotiaat (jos on sekä Hippo- että Nuorten ryhmässä, on laskettu vain Susiin) 40 (+6) Yhteensä 86 Edellä olevasta ja edellisestä vuodesta voidaan trendinä todeta, että Hippo-koulun rekrytointiin tulee kiinnittää huomiota vuonna Toiminta on erittäin laadukasta ja tunnustettua. On vain saatava nuoret ja heidän perheensä löytämään toimintamme. Hippo-suunnistuskoulun ryhmät vuonna 2014 olivat: Ketut: Alkeisryhmä vuotiaille Lumileopardit: Kertausryhmä vuotiaille Sudet: Jatkoryhmä vuotiaille. Hippo-suunnistuskoulu koostui 17 tapahtumasta, joista neljä oli Hippo-Cup - osakilpailuja yhteistyössä Mäntsälän Urheilijoiden suunnistusjaoston, Lahden Suunnistajien ja Hollolan Urheilijoiden kanssa, yksi kaikkien nuorten suunnistusviikonloppu Nuorisoviestissä ja Oravatonnissa Varsinais- Suomessa sekä yksi ohjattu yöharjoitus. Hippo-suunnistuskoulun toiminta jatkui talvikautena maanantaisin lasten- ja nuorten liikuntakerhona Tönnön koulun salissa maanantaisin klo erilaisten suunnistusharjoitusten, treenien ja joukkuepelien parissa. Sivu 5

6 Rankilistalle Rastivarsojen nuoria ylsi seuraavasti (suluissa muutos vuoteen 2013): 7/D10 (+1), 5/H10 (+2), 8/D12 (+5), 7/H12 (+5), 5/D14 (-2), 1/H14 (-1), 4/D16 (-3), 2/H16 (-6), 3/D18 (-1), 4/H18 (+/-), 3/D20 (+/-) ja 2/H20 (+/-). Yhteensä seurassa oli 51 (+/-) rankipisteitä kerännyttä nuorta. Edellisen vuoden johtopäätöksenä oli Hippo-koululaisten innostaminen kilpailujen kokemiseen. Se on toiminut hyvin ja sitä tulee jatkaa. Alle 14-vuotiaista I-luokan suunnistajiksi ylsivät seuraavat 10 nuorta: Anna Kurhinen, Anni Hyvärinen, Emmi Kiljunen, Otto Kuusela, Aapo Maasilta, Oula Pelkonen, Eveliina Lohikainen, Aino Kuusela, Eriikka Nenonen ja Lassi Kuva. Luku kertoo Hippo-koulun ja toiminnan korkeasta tasosta, sillä määrä on melkein puolet Päijät-Hämeen suunnistuksen koko määrästä (22). Nuoret noudattivat talvikaudella seuran valmennuskalenteria, joka on esitelty edellä kohdassa Valmennustoiminta. Nuoret ja heidän perheensä osallistuivat aktiivisesti Orimattilan Iltarasteille, seuran järjestämiin harjoitustapahtumiin sekä leireille. Venlojen viestiin osallistui 11 alle 21-vuotiasta tyttöä (+1 verrattuna vuoteen 2013) ja Jukolan viestiin vastaavasti kymmenen nuorta (sama 2013, paitsi että nyt Milla Lohikainen juoksi myös miesten viestissä, yöosuuden). Nuorten Jukolaan Kankaanpäässä osallistuttiin jo vakiintuneen tavan mukaan yhtenä kilpailijamäärältään suurimmista seuroista. Neljä joukkuetta starttasi matkaan. Ykkösjoukkue oli kilpailun kuluessa välillä todella korkealla ja ylsi lopulta sijalle 36. Kakkosjoukkue kamppaili sijalle 117 ja kolmonen 123. Kahdessa viime mainitussa oli varsin nuoret aloittajat. Nelosjoukkue muodostettiin muuten omista nuorista, mutta sairastumisen vuoksi tarvittiin laina-ankkuria Espoon Suunnalta. Sijoitus oli 161. Seuran nuoria osallistui runsain joukoin myös Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailuihin Tampereella koulukuntiensa Orimattila, Hollola, Lahti ja Nastola edustajina. Ella Hyvärinen (Orimattila) voitti KLL:n suunnistusmestaruuden sarjassa D15. Nuoret osallistuivat aktiivisesti SM-kilpailuihin. Niiden tuloksista enemmän Kilpailut-osiossa. 6 TIEDOTUSTOIMINTA Keväällä toteutettiin jo yhdeksättä kertaa Orimattilan Iltarastien ja Hippo-koulun nelivärinen ennakkolehti. Esite jaettiin talkootyönä Orimattilan talouksiin ennen Iltarastikauden alkua. Lisäksi lehti oli jaossa lähialueen suunnistustapahtumissa. Ajankohtaisten asioiden tärkeimpänä tiedotuskanava toimivat seuran kotisivut (rastivarsat.fi), jota päivittäisessä tiedotuksessa tukivat sähköpostilistat. Vuoden 2014 lopussa käytössä olivat seuraavat sähköpostilistat: lista koko seuralle, venlat, hippo, hippo-ohjaajat, valmentajat ja nuoret. Tiedotusta seuraväen kesken hoidettiin myös sosiaalisessa mediassa (Facebook) RaVa treenipankkisivustolla. Lisäksi toimintavuonna perustetulla Huipulle-ryhmällä oli oma Facebook-sivusto ja WhatsApp-ryhmä. Seuran kotisivujen tapahtumakalenteri ja uutiset -palsta olivat käytössä ja päivittyivät ahkerasti usean seurajäsenen toimiessa kirjoittajina. Tapahtumakalenteri vaihtui vuoden aikana Nimenhuutokalenteriksi. Sivu 6

7 Tapahtumatiedotuksessa tukeuduttiin edelleen vahvasti Orimattilan Sanomien seuratoimintapalstaan. Suunnistustuloksia, -juttuja ja kuvamateriaalia toimitettiin paikallislehden käyttöön aktiivisesti. Erityisesti kesäkaudella kisatapahtumista julkaistiin viikoittain uutisia paikallislehdessä. Elokuun Kaupunkisuunnistuksessa Orimattilan Sanomat toimi tapahtuman pääyhteistyökumppanina. 7 ILTARASTITOIMINTA, ORIMATTILAN ILTARASTIT Alkukaudella iltarasteilla oli kävijöitä enemmän kuin viime kaudella vastaavana aikana, mutta ilmoista tai jostain muusta syystä johtuen into hiipui syksyä kohden ja niin 2014 kävijämäärässä jäätiinkin jonkin verran edellisestä vuodesta. Suorituksia kirjattiin kaikkiaan yhteensä (kaudella 2013 yhteensä 3 855). Kaupungin eri puolilla tapahtumia oli yhteensä 25 kpl ja keskimäärin iltarasteilla kävi 151 kuntosuunnistajaa. Kaudella 2013 käyttöön otettua iltarastivaunun välineistöä paranneltiin jonkin verran. Muutamia uusia emit-kortteja hankittiin epäkuntoisten tilalle myös vuonna Iltarasteista tiedotettiin totuttuun tapaan. Ennen kauden alkua tuotettiin ennakkolehti, jota jaettiin pääasiassa keskustaajamaan, mutta myös jonkin verran kyliin. Iltarastien omilla nettisivuilla tapahtumista tiedotettiin etukäteen sekä tapahtuman jälkeen tuloksin ja usein myös kuntosuunnistajien haastatteluin. Viikoittain tapahtumista ilmoitettiin edelleen Orimattilan Sanomien, Seutunelosten ja Etelä-Suomen Sanomien tapahtumapalstoilla. Sähköpostilistalle lista@orimattilaniltarastit.fi kuuluneet henkilöt saivat viikoittain ennakot tulevan tapahtuman tarkemmista yksityiskohdista. Kuva 1. Suunnistajia iltarasteille Sivu 7

8 Kuva 2. Suunnistajia iltarastitapahtumissa Kaupunkisuunnistukseen 27.8 Jokivarren koululla osallistui 120 henkilöä. Samalla järjestettiin myös Hippo-cupin osakilpailu. 8 KARTOITUSTOIMINTA Jari Lehtonen päivitti Pukkamäen uuden kartan kesän kansallisiin Hiitelässä. Kartan mittakaava oli 1: ja tulostus tilattiin Mapline Oy:ltä. Harri Hytönen teki Hietastenkankaan alueesta kartan. Jari Lehtonen ja Harri Hytönen ajantasaistivat ja kartoittivat lisää Orimattilan keskustan sprinttikarttaa. Harri Hytönen kartoitti pyöräsuunnistuskarttaa Kankaanmäen ja hiihtokeskuksen väliseltä alueelta. Kartta tulee käyttöön SM-pyöräsuunnistuskilpailuihin elokuussa Seuralla on käytössä OCAD 9-kartanpiirto-ohjelma. Iltarastien ratamestarit ja pääosin Harri Hytönen täydensivät viimeiset muutokset iltarastien karttoihin ennen tapahtumia. Iltarastien ja harjoitusten kartat tulostettiin seuran väritulostimella ja ratojen laadinnassa käytettiin Condes-ratasuunnitteluohjelmaa. Veli-Matti Onnela hoiti karttojen tulostuksen. Sivu 8

9 9 KILPAILUTOIMINTA Järjestämämme kilpailut Kansallinen keskimatka Pukkamäki/Hiitelä Rastivarsojen järjestämät keskimatkan suunnistukset kilpailtiin sunnuntaina 1.6. Artjärvellä Hiitelän vaativissa maastoissa. Naisten pääsarjan 4,8 kilometrin radalla käytiin tiukka sekuntikamppailu kärkisijoista: Helsingin Suunnistajien Minna Ryyppö voitti niukasti neljällä sekunnilla Lahden Taimen Sanna Andelinin. Miesten A-sarjassa pidennetyn keskimatkan radan voitto meni Paimion Rastin Daniel Stenlundille joka suoriutui vain muutaman sekunnin kierroin radasta ja voitti ansaitusti. Toisen tilan suunnisti sipoolainen Jörgen Wickholm 12 sekuntia voittajaa perässä. Järjestelyt sujuivat hyvin ja kilpailut olivat taidollisesti vaativat. Osallistujia oli lähes 500. Kilpailunjohtajana toimi nuori rastivarsa Aleksi Anttila, radoista vastasi ratamestari Jouni Tourunen apunaan Harri Hytönen. Muut järjestetyt kilpailut Päijät-Hämeen aluemestaruusoravapolkukilpailut pidettiin Hiihtokeskuksessa 12.8 Tomi Kurhisen johdolla ja Pekka Raunion radoilla kisaili lähes 100 junioria. Kolmet seuranmestaruuskilpailut pidettiin, joista kaksi järjestettiin itse ja yömestaruudet ratkottiin Yökupin osakilpailun yhteydessä. Sprinttisuunnistuksen seuranmestaruuskilpailu järjestettiin Iltarastien yhteydessä Maken Maililla (jo 18. kerta). Seuran sprinttisuunnistusmestariksi (tasoitettu aika) suunnisti Hannu Laiho, hopealle Maarit Dahlman ja pronssille Tatu Leirimaa. Seuranmestaruuskilpailu pitkällä matkalla suunnistettiin Orimattilan Nikkijärvellä Iltarastien yhteydessä. Pisimmällä A-radalla kovinta vauhtia piti Tatu Leirimaa B-radalla Lauri Leirimaa, C-radalla Eriikka Nenonen. Kilpailusarjoissa seurasta oli 41 osallistujaa. Seuran yösuunnistusmestaruudet ratkottiin Orimattilan Hiitelässä Yökupin ja AMyökilpailun yhteydessä. Osallistujia oli varsoista 20. A-radalla nopein oli Jarkko Ryyppö B-radalla Heikki Vestola C-radalla Juha Suomela ja D-radalla Eriikka Nenonen. Kilpailumenestys SM- ja edustustaso Lumettoman talven ainoat Hiihtosuunnistukset pidettiin Lapin Lumirastien yhteydessä Sodankylässä: Perjantaina 28.3 pidettiin SM-sprintti; nelossijalle ylsivät Eemeli Kiljunen (H16) ja Heikki Lario (H80). Lauantaina hiihtosuunnistettiin keskimatkat; Heikki Lario suunnisti pitkän uran ensimmäisen kultamitalin (H80), Miska Tervala (H18) kumarsi 4. plaketin ja Eemeli Kiljunen jatkoi 6. sijalla. Sunnuntaina jatkettiin raskaalla erikoispitkän matkalla; Heikki Larion tuliaisina hopeaa, Miska Tervalalle pronssia ja Eemeli Kiljunen oli jälleen neljäs. Sivu 9

10 Tiomilassa Ruotsin Eksjössä nuorten 1. joukkue teki jälleen seuraennätyksen sijoittumalla 50:nneksi, kakkosjoukkue oli 249. Naisten viestissä sijoitus oli 160. viestissä. Miesten yhteisjoukkue Mäntsälän kanssa koki 4. osuudella hylkäyksen. Lauantaina 19.5 ratkottiin suunnistuksen keskimatkan SM-mitalit. Varsajoukkueella oli kisoista parhaina tuomisina Heikki Larion (H80) 5. tila Taipalsaarelta ja Ella Hyvärisen (D15) 18. sija Joutsenosta. Vehmersalmella suunnistettiin Jukolan viesti Venlojen viestissä Rastivarsojen ykkösjoukkue suunnisti sijalle 88, muut viisi joukkuettamme olivat sijoilla 281./RaVa-2, 324./RaVa-3, 504./RaVa-4, 779./RaVa-5., 898./RaVa-6. Miesten 1-joukkue oli 138:s, ja muut joukkueet 278., 493., 683., 981. ja Pyöräsuunnistuksen SM-pitkä matka ja SM-sprintti kisattiin Salon Kiikalan lentokentän maastoissa Menestystä tuli mitali- ja plakettisijojen muodossa: Lauantaina pitkältä matkalta Miska Tervala pokkasi H18-sarjasta hopeaa Verneri Niemisen säestäessä kuudennella sijalla. Miehissä (H21) Mika Tervala oli myös mitalilla nyt pronssilla, Tomi Nieminen (H45) hommasi ensimmäisen SM-plaketin 6. paikallaan. Sunnuntaina sprintissä oli varsoilla myös hieno päivä: hopeaa Vernerille, Eemeli Kiljuselle 5. sija ja kuutostilat Mikalle ja Tomille. Nuorten Jukola Kankaanpäässä 16.8 vietiin läpi neljän joukkueen voimin. Rastivarsojen 1-joukkue jäi sijalle 36. Rastivarsojen 2-joukkue suunnisti 117:nneksi ja kolmosjoukkue ylsi sijalle 123 ja nelosseitsikko yhden lainajuoksijan avulla maaliin sijalla 161. Koululiikuntaliiton (KLL) mestaruuskilpailuihin Tampereen Kaupissa 29.8 osallistui 23 rastivarsoja edustavaa nuorta suunnistajaa. Hyvien suoritusten kruununa Orimattilaan tuli voitto: Ella Hyvärinen (D15) sai kultaa sekunnin erolla lähes 100 suunnistajan sarjassa. Rastivarsa Elias Pelkonen (H10RR) hienosti pronssilla, Aapo Maasilta (H11TR) seitsemäs ja Lassi Kuva 8./H14. Miska Tervala valittiin nuorten pyöräsuunnistuksen Suomen maajoukkueeseen Puolan MMkisoihin. Henkilökohtaisilla matkoilla Miska haki kokemusta, viestissä lohkesi hieno neljäs tila Miskan ankkuroimana. Pitkän matkan Suomen mestaruuksista (Ryhmä 1) kilpailtiin Muuramessa. Parhaasta plakettisijoituksesta vastasi Ella Hyvärinen (D15./10). Finaaleihin ylsivät myös Emilia Hyvärinen, Tatu Leirimaa, Lauri Leirimaa, Eemeli Kiljunen ja Roosa Pelkonen. Seniorisarjojen (Ryhmä 2) SM-mittelöt pitkällä matkalla käytiin Vihdissä. A-finaaleissa suunnisti 10 Rastivarsaa., joista Heikki Lario sijoittui jälleen mitalille nyt pronssia. Heikki Vestola 6./H55. Pyöräsuunnistuksen SM-keskimatka ja SM-viesti olivat vuorossa Kurikassa. Parasta varsavauhtia piti H18-sarjan Miska Tervala voittamalla hopeamitalin. Lisäksi varsoista pistesijoille pääsivät Eemeli Kiljunen (4.), ja Mika Tervala (6.). Sunnuntain viesteissä Koskenkorvalla Mika Tervala ja Miska Tervala tekivät historiaa perhekaksikolla ollen neljäs pääsarjassa. Verneri Nieminen ja Eemeli Kiljunen tekivät myös historiaa ja huuhtoivat KULTAA H20-pariviestissä. Suunnistuksen SM-sprinttimatkalla Hollolassa Heikki Lario sijoittui hopealle ja Markku Hämäläinen pronssille (H55) Kymppisakissa lisäksi Lassi Kuva (10./H14). Sunnuntain R1 viesteissä Pukkilassa H20-trio Tatu Leirimaa, Miska Tervala ja Olli Likkaanen, nappasi seitsemännen tilan. Sivu 10

11 R2 viesteissä Nastolassa H150-kolmikko oli viides, H130 ja H190- triot sijalla kuusi. SM-yösuunnistus 2014 kisattiin Savonlinnan Tanhuvaarassa. Rastivarsat oli mukana isolla joukolla. Parhaaseen sijoitukseen ylsi jälleen Heikki Lario ottaen vuoden toisen kultamitalin. Tatu Leirimaa oli seitsemäs ja Tomi Kurhinen neljäs (H45) Syksyn suuri seuraviesti Ruotsissa, 25manna, järjestettiin 41:nnen kerran. Sijoitus tällä kertaa nuorekkaalla joukkueella 111. Halikkoviesti suunnistettiin Salon Vaskiolla Ykkösjoukkue suunnisti 28. tilalle, kakkosjoukkue oli 54. ja kolmonen 103. Miska Tervala ja Verneri Nieminen valittiin vuoden aikana pyöräsuunnistuksen nuorten MMryhmään ja Miska myös hiihtosuunnistuksen nuorten haastajaryhmään. SM-erikoispitkät käytiin poikkeukselliseti syysmyöhällä Hyvinkään Kytäjällä. Viileä ja kirkas sää toi mitalin Heikki Lariolle, nyt pronssia eli kuusi mitalia koko kaudelle! Emilia Hyvärinen otti kovassa loppukirissä plakettisijan 8. Muu kilpailumenestys AM-keskimatkalta Asikkalassa Rastivarsat keräsivät 17 mitalia, joista 3 kultaa AM-pitkät matkat ratkottiin 11.8 Kärkölässä Riuttalohkon kartalla 24 mitalin saaliiseen sisältyi 8 kultaa AM-viesteistä saalistettiin 6 kultaa, josta nuorille viisi, ja yhteensä 10 mitalia. Alueoravapolkukilpailuun Orimattilan Hiihtokeskuksessa osallistui mukavasti Rastivarsoja ja saatiin 17 mitalia, joista 6 kultaa. AM- yöstä saatiin 8 kultaa ja yhteensä 15 mitalia Yhteensä aluemitaleita kertyi 2014: Kultaa 45kpl, ja yhteensä 83 mitalia! Vuoden 2014 Kultainen Kompassi -finaalissa Päijät-Hämeen joukkueessa Kangasalla suunnisti neljä nuorta Rastivarsaa: Eveliina Lohikainen, Lassi Kuva, Aino Kuusela ja Eriikka Nenonen. 10 MUU TOIMINTA Megamyynnin pysäköinnin ohjaustalkoita järjestettiin kerran, 8 jäsenen voimin. Joulukuusten perinteiset keräys-, myynti- ja hoitotalkoot pidettiin noin 50 jäsenen voimin. Kevään ensimmäisten Orimattilan Iltarastien yhteydessä järjestettiin suunnistusopastusta, varsinaista suunnistuskoulua ei tänä vuonna järjestetty. Kolmannen kerran järjestetty Orimattilan Kaupunkisuunnistus keräsi mukavat 120 reitin kiertäjää Jokivarren koulun Käkelän alueella sprinttikartalla. Tapahtumaan liittyi Hippo-Cupin osakilpailu. Orimattilan Sanomat oli mukana tukemassa tapahtumaa. Sivu 11

12 11 PALKITUT JA MUISTAMISET Seuran syyskokouksessa Kerholla palkittiin vuoden 2014 saavutuksista seuraavat: Palkinnot SM-menestyksestä (mitalit) 2014 Heikki Lario H80 (SM-hisu keskimatka 1., SM-hisu erikoispitkä 2., SM-pitkä 3., SMsprintti 2., SM-yö 1., SM-erikoispitkä 3.) Miska Tervala H18 (SM-hisu erikoispitkä 3., SM-pysu pitkä 2., SM-pysu keski 2.) Mika Tervala H21 (SM-pysu pitkä 3.) Verneri Nieminen H18 (SM-pysu sprintti 2., SM-pysu H20 viesti 1.) Markku Hämäläinen H55 (SM-sprintti 3.) Eemeli Kiljunen H20 (SM-pysu viesti 1.) Paras miessuunnistaja 2014 Tatu Leirimaa Paras naissuunnistaja 2014 Emilia Hyvärinen Paras nuori suunnistaja 2014 Miska Tervala Kiertopalkinnot: Rankipokaali 2014 Heikki Lario H80 (5.) Pistepokaali 2014 Markku Hämäläinen Lammikon Läiskäys, Ohjaaja 2014 Tomi Kurhinen Lammikon Läiskäys, Kehittynyt nuori 2014 Ella Hyvärinen Vuoden juniorivalmentaja 2014 Juha Kiljunen Sivu 12

13 Aktiivinen talkoolainen 2014 Aleksi Anttila, kansallisten kilpailunjohtaja Jouni Tourunen, kansallisten ratamestari Veli-Matti Onnela, Iltarastien vastuuhenkilö Pekka Raunio, alueoravapolkukilpailun ratamestari Vuoden viestisuoritus 2014 (SM-pyöräsuunnistus viesti H20 1.) Eemeli Kiljunen Verneri Nieminen Päijät-Hämeen suunnistusalue ry palkitsi syyskokouksessaan alueen seuroja edustavia, kaudella 2014 menestyneitä suunnistajia, hiihtosuunnistajia ja pyöräsuunnistajia. Rastivarsoja palkittiin seuraavasti: MM- ja SM-menestyksen 2014 perusteella: Miska Tervala: MM-pyöräsuunnistus H20 viesti 4. sprintti 31. keskimatka 33. ja pitkä 35. SM-hiihtosuunnistus H18 erikoispitkä 3. SM-pyöräsuunnistus H18 pitkä 2 ja keskimatka 2. Verneri Nieminen: SM-pyöräsuunnistus H18 sprintti 2. ja H20 viesti 1. Eemeli Kiljunen: SM-pyöräsuunnistus H20 viesti 1. Mika Tervala: SM-pyöräsuunnistus H21 pitkä 3. Vuoden 2014 alueen parhaana sarjoissaan: D16 Roosa Pelkonen, H18 Miska Tervala, H16 Eemeli Kiljunen, D20 Emilia Hyvärinen ja H20 Tatu Leirimaa. Alueen Nuorten Cup 2014 loppupisteiden perusteella palkittiin: Anna Kurhinen (sija 3.), Eveliina Lohikainen (6.), Lassi Kuva (7.), Kuusela Otto, Eriikka Nenonen ja Roosa Pelkonen (9.), Aapo Maasilta (12.), Samuel Kurhinen (16.), Lumi Maasilta ja Aino Kuusela (21.), Olivia Halme (24.), Juuso Ketonen (27.) ja Salla Päivähonka (29.). Lisäksi muistettiin aluetta kansallisessa Kultainen Kompassi finaalissa Kangasalla edustaneita joukkueita. Varsoista joukkueissa juoksivat Eveliina Lohikainen, Eriikka Nenonen ja Aino Kuusela. Vuoden aikana muistettiin merkkipäiviään viettäneitä seuran jäseniä: Heikki Lario (80 v), Ari Kyöstilä (50 v), Saija Toivola (50 v), Teija Vehola (50 v) ja Taina Kuoppamäki (50 v), samoin kuin vuoden ylioppilastutkinnon suorittaneita: Tatu Leirimaa, Milla Lohikainen, Juho Kuoppamäki, Maria Anttila ja Inka Komonen. Rastivarsat ry Johtokunta Sivu 13

Rastivarsat ry Toimintakertomus 2013

Rastivarsat ry Toimintakertomus 2013 Rastivarsat ry Toimintakertomus 2013 Sisältö 1 Yleistä... 2 2 Seuran hallinto... 2 3 Jäsenet... 3 4 Valmennustoiminta... 3 5 Nuorisotoiminta... 5 6 Tiedotustoiminta... 7 7 Iltarastitoiminta, Orimattilan

Lisätiedot

Toimintakertomus 2009 Rastivarsat ry.

Toimintakertomus 2009 Rastivarsat ry. Toimintakertomus 2009 Rastivarsat ry. Rastivarsat 1 Yleistä Orimattila www.rastivarsat.fi Päättynyt toimintavuosi oli seuran kolmaskymmenesensimmäinen. Rastivarsat kuului kertomusvuonna valtakunnallisella

Lisätiedot

Rastivarsat ry. Toimintakertomus 2012

Rastivarsat ry. Toimintakertomus 2012 Rastivarsat ry Toimintakertomus 2012 Sisältö 1 Yleistä... 2 2 Seuran hallinto... 2 3 Jäsenet... 3 4 Valmennustoiminta... 3 5 Nuorisotoiminta... 5 6 Tiedotustoiminta... 7 7 Iltarastitoiminta, Orimattilan

Lisätiedot

Toimintakertomus 2010 Rastivarsat ry.

Toimintakertomus 2010 Rastivarsat ry. Toimintakertomus 2010 Rastivarsat ry. Rastivarsat Orimattila www.rastivarsat.fi 1 Yleistä Päättynyt toimintavuosi oli seuran kolmaskymmenestoinen. Rastivarsat kuului kertomusvuonna valtakunnallisella tasolla

Lisätiedot

Rastivarsat ry. Toimintakertomus 2011

Rastivarsat ry. Toimintakertomus 2011 Rastivarsat ry Toimintakertomus 2011 Sisältö 1 Yleistä...2 2 Seuran hallinto...3 3 Jäsenet...3 4 Valmennustoiminta...3 Muita tapahtumia...4 Koulutus...5 5 Nuorisotoiminta...5 6 Tiedotustoiminta...8 7 Iltarastitoiminta,

Lisätiedot

YLEISTÄ SEURAN TAVOITTEET VALMENNUS- JA NUORISOTOIMINTA RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2019

YLEISTÄ SEURAN TAVOITTEET VALMENNUS- JA NUORISOTOIMINTA RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2019 YLEISTÄ Rastivarsat toteuttaa vuonna 2019 sääntöjensä mukaisesti suunnistus-, hiihtosuunnistus-, pyöräsuunnistus-, ampumasuunnistus-, tarkkuussuunnistus- ja kuntourheilutoimintaa. Toiminnan painopisteitä

Lisätiedot

Rastivarsat järjestää laadukkaita kilpailuja sekä iltarastitapahtumia. Tavoitteena on tarjota kuntosuunnistajille miellyttäviä suunnistuselämyksiä.

Rastivarsat järjestää laadukkaita kilpailuja sekä iltarastitapahtumia. Tavoitteena on tarjota kuntosuunnistajille miellyttäviä suunnistuselämyksiä. YLEISTÄ Rastivarsat ry toteuttaa vuonna 2010 sääntöjensä mukaisesti suunnistus-, hiihtosuunnistus-, pyöräsuunnistus-, ampumasuunnistus- ja kuntourheilutoimintaa. Laadukkaan nuorisotoiminnan jatkumiseen

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa 2008 Sinettiseura

Lisätiedot

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paras suunnistaja Olav Lundanes kolme SM-kultaa, kaksi EM-kultaa, yksi MM-kulta sekä nopein 10milan, Jukolan ja SM-viestin ankkuriosuudella Paras -16v.

Lisätiedot

RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 YLEISTÄ

RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 YLEISTÄ YLEISTÄ Rastivarsat ry toteuttaa vuonna 2011 sääntöjensä mukaisesti suunnistus-, hiihtosuunnistus-, pyöräsuunnistus-, ampumasuunnistus- ja kuntourheilutoimintaa. Toiminnan painopisteitä ovat Nuori Suomi-sinetin

Lisätiedot

RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 YLEISTÄ

RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 YLEISTÄ YLEISTÄ Rastivarsat ry toteuttaa vuonna 2013 sääntöjensä mukaisesti suunnistus-, hiihtosuunnistus-, pyöräsuunnistus-, ampumasuunnistus-, tarkkuussuunnistus- ja kuntourheilutoimintaa. Toiminnan painopisteitä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006 Rastivarsat ry 1(8)

TOIMINTAKERTOMUS 2006 Rastivarsat ry 1(8) TOIMINTAKERTOMUS 2006 Rastivarsat ry 1(8) 2(8) YLEISTÄ Päättynyt toimintavuosi oli seuran kahdeskymmeneskahdeksas. Rastivarsat kuului kertomusvuonna valtakunnallisella tasolla Suunnistus- ja Kuntourheiluliittoon

Lisätiedot

Toimintakertomus 2008 Rastivarsat ry.

Toimintakertomus 2008 Rastivarsat ry. Toimintakertomus 2008 Rastivarsat ry. Rastivarsat 1 Yleistä Orimattila www.rastivarsat.fi Päättynyt toimintavuosi oli seuran kolmaskymmenes. Merkkivuotta juhlisti Nuori Suomi -sinetin saavuttaminen ja

Lisätiedot

Toimintakertomus 2007

Toimintakertomus 2007 Toimintakertomus 2007 Seura Laatija Rastivarsat ry Johtokunta Rastivarsat Orimattila www.rastivarsat.fi 1 Yleistä Päättynyt toimintavuosi oli seuran kahdeskymmenesyhdeksäs. Rastivarsat kuului kertomusvuonna

Lisätiedot

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma 30.12.2009 1(5) TVV SUUNNISTUS TOIMINTAKERTOMUS 2009 TVV jatkoi TVV2010 projektia, jonka tavoitteena on nostaa seura nuorisosuunnistuksen kärkiseurojen joukkoon Suomessa. Seuran nuoret menestyivät parhaiten

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 Juha Laasanen 10.11.2015 EPSU-seurapisteet 2015 EPSU-seurapisteet - Kehitys Lapsille ja nuorille: Laihian Luja, Suunnistusjaosto Oravapolkukoulu ja harjoitukset keväällä ja kesällä

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 19.4.2017 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa 2008 Sinettiseura

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 25.4.2012 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura

Lisätiedot

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka

Lisätiedot

ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011

ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011 ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011 1/9 YLEISTÄ Vuosi 2011 oli seuran 39. toimintavuosi. Seuran painopistealueina olivat kuntosuunnistukset kaikelle kansalle, nuorisotoiminta sekä huippusuunnistus

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 27.4.2011

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 27.4.2011 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 27.4.2011 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura

Lisätiedot

RASTIVARSOJEN TOIMINTASUUNNITELMA 2009 JOHTOKUNNAN EHDOTUS SYYSKOKOUKSELLE

RASTIVARSOJEN TOIMINTASUUNNITELMA 2009 JOHTOKUNNAN EHDOTUS SYYSKOKOUKSELLE RASTIVARSOJEN TOIMINTASUUNNITELMA 2009 JOHTOKUNNAN EHDOTUS SYYSKOKOUKSELLE SEURAN VISIO JA STRATEGIA Rastivarsat kehittää pitkäjänteisesti nuoriso-, valmennus-, kilpailu- ja harrastesuunnistusta. Rastivarsat

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2014

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2014 KAUDEN KOHOKOHTIA 2014 Juha Laasanen 12.11.2014 Kolme omaa kilpailua: 8. 5. Koulujen välinen sprintti-suunnistuskilpailu keskuskoululla, 63 osallistujaa 26. 7. EP:n am-oravapolkukilpailu + avoin kansallinen

Lisätiedot

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 18.4.2017 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta, 40 v. Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa

Lisätiedot

MÄÄRÄYTYVÄT STIPENDISÄÄNTÖJEN MUKAAN; PYSU, HISU TAI KESÄSU (TIIVIISTI KOOSTETTUNA):

MÄÄRÄYTYVÄT STIPENDISÄÄNTÖJEN MUKAAN; PYSU, HISU TAI KESÄSU (TIIVIISTI KOOSTETTUNA): - R1: - R2: MÄÄRÄYTYVÄT STIPENDISÄÄNTÖJEN MUKAAN; PYSU, HISU TAI KESÄSU (TIIVIISTI KOOSTETTUNA): RANKISSA 1. LUOKKA (H/D 12 H/D 21) SM/KLL -KISOISSA 1O PARHAAN JOUKOSSA EM/MM -KISOISSA HENKILÖKOHTAISESSA

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1 SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1. JAOSTON KOKOONPANO Jaoston kokoonpano/vastuut v. 2014: Puheenjohtaja: Riitta Jaakola Varapuheenjohtaja: Lauri Suorsa Sihteeri: Minna

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2017

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2017 Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2017 Juha Laasanen 9.11.2017 Suunnistuskauden Päätöstilaisuus 9.11.2017, Laihian nuorisoseura 18.00 Tarjoilua 18.15 Suunnistuskauden kohokohtia / Juha 18.30

Lisätiedot

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2019

Lisätiedot

Kaahareiden kesä 2019

Kaahareiden kesä 2019 Kaahareiden kesä 2019 Kaaharit 11-14-vuotiaita suunnistetaan avoratoja tai tukireittiä ohjaajat: Tuulikki Olkkonen 11-12-vuotiaat, 040 531 9018, marja.tuulikki.olkkonen@gmail.com Riina Liuha 13-14-vuotiaat,

Lisätiedot

Suunnistajia. Suunta Jyväskylä. Eeli Viholainen (1994)

Suunnistajia. Suunta Jyväskylä. Eeli Viholainen (1994) Suunta Jyväskylä Suunnistajia Eeli Viholainen (1994) Vanhemmat vei suunnistuskouluun siitä asti laji on ollut omassa elämässä hyvin läheisenä. Vanhempani Nuorten EM Pitkä Sijoitus: 2. 2012 (H18) Nuorten

Lisätiedot

2. TOIMINTA Jaoston toimintaan kuuluu suunnistuksen kilpailu- ja harjoitustoiminta sekä talkootoimintaa.

2. TOIMINTA Jaoston toimintaan kuuluu suunnistuksen kilpailu- ja harjoitustoiminta sekä talkootoimintaa. Pudasjärven Urheilijat ry SUUNNISTUSJAOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2007 1. JAOSTO Suunnistusjaosto on pitänyt vuoden 2007 aikana 2 kokousta. Kalevan Rastiviestien tiimoilta kokouksia, jossa jaoston edustus on

Lisätiedot

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2018

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2018 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2018 Kesä 2018 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2018 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2018

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016 Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2012 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Päijät-Rastin toimintakertomus

Päijät-Rastin toimintakertomus Päijät-Rastin toimintakertomus 1.10.2014-30.9.2015 Päättyvä kausi on ollut padasjokelais-kuhmoislaisen suunnistukseen erikoistuneen seuran Päijät- Rastin 46. toimintavuosi. Suunnistusvuoden kohokohta koettiin

Lisätiedot

egroup 2014 Valmennusryhmä-info

egroup 2014 Valmennusryhmä-info egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta

Lisätiedot

Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto

Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto Nordea Suunnistuskoulu 2015 Yhteenveto Suunnistuskoulu Kaudella 2015 suunnistuskoulu järjesti 14 suunnistustilaisuutta, niistä 4 iltarastien yhteydessä. Vakituisia ohjaajia oli 19 ja oppilaita 96. Suunnistuskoulun

Lisätiedot

RASTIIMI:N TOIMINTALINJA

RASTIIMI:N TOIMINTALINJA RasTiimi ry RasTiimi ry on suunnisseura, joka toimii Kalajokilaakson latvoilla, Haapajärvellä ja Reisjärvellä. Seura on perustettu vuonna 1990 ja sen jäsenmäärä on n. 190, joista aktiivisuunnistajia on

Lisätiedot

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta.

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta. 1970-luku 1972 Sumiaisten Kunto järjesti Keski-Suomen viestin Syvälahden koululla. Radat suuntautuivat Vintilänvuoren suuntaan. Voittajaksi yöviestissä suunnisti Rajamäen Rykmentti joukkueella Matti Kovanen,

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016 Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016 Juha Laasanen 3.11.2016 Suunnistuskauden Päätöstilaisuus 3.11.2016, Jokisalon Hovi 18.00 Suunnistuskauden kohokohtia 18.15 Iltarastien tavoitepalkinnot

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu 14.-15.9.2019 Tampere Tavoitteet Kultainen kompassi -cup on alueiden välinen joukkuekilpailu 13 14-vuotiaille. Vuoden 2019 finaali suunnistetaan Tampereella sunnuntaina

Lisätiedot

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2017

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2017 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2017 Kesä 2017 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2017 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2017

Lisätiedot

varapuheenjohtaja, kuntosuunnistusvastaava karttavastaava, ratamestarivastaava rahastonhoitaja, suunnistuskouluvastaava tiedotus- ja nettisivuvastaava

varapuheenjohtaja, kuntosuunnistusvastaava karttavastaava, ratamestarivastaava rahastonhoitaja, suunnistuskouluvastaava tiedotus- ja nettisivuvastaava 1 HOLLOLAN URHEILIJAT -46 RY TOIMINTAKERTOMUS Suunnistusjaosto 1.1.2013-31.12.2013 www.hollolanurheilijat.com/suunnistus JOHDANTO Suunnistusjaoston päätavoitteena on kuntoliikunnan edistäminen tarjoamalla

Lisätiedot

Kouvolan Suunnistajat teki ylijäämäisen tilinpäätöksen

Kouvolan Suunnistajat teki ylijäämäisen tilinpäätöksen TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. TIIVISTELMÄ Vuosi 2016 oli seuran kuudes toimintakausi ja samalla kolmas henkilöjäsenyydellä toteutunut suunnistuksen erikoisseuravuosi. Seuran toiminta oli edellisten vuosien

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola varapuheenjohtaja: Tarja Tolonen sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari

Lisätiedot

AURANMAAN PAINISEURA RY:N 1(5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009

AURANMAAN PAINISEURA RY:N 1(5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 AURANMAAN PAINISEURA RY:N 1(5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli juhlavuosi seuralla. Auranmaan Painiseura täytti 20 vuotta. Juhlavuotta vietettiin samaan tahtiin kuin ennenkin eli

Lisätiedot

Kesäkauden päättäjäisissä jaettavat kiertopalkinnot :

Kesäkauden päättäjäisissä jaettavat kiertopalkinnot : EsSun KIERTOPALKINTOJEN SÄÄNNÖT 2012 Espoon Suunnan Johtokunta on kokouksessaan 3.4.2012 vahvistanut nämä säännöt olemaan voimassa toistaiseksi. S Ä Ä N N Ö T Kiertopalkinto voidaan antaa joko henkilölle

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2015-2016 Yleistä Kausi 2015-2016 oli seuran 25. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin ja ystävyysotteluita pelattiin useita.

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2013 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Suunnistus ry Toimintakertomus 2015

Etelä-Pohjanmaan Suunnistus ry Toimintakertomus 2015 Etelä-Pohjanmaan Suunnistus ry Toimintakertomus 2015 Yleistä Vuosi 2015 sujui vaakaasti, kaikki am-kisat kisailtiin, vaikka latukisa meni juoksuksi. Suorituksia amkisoissa tuli yhteensä 2870 ja kuntosuunnistuksessa

Lisätiedot

KALEVAN POJAT JUKOLAN VIESTISSÄ VUODET 2008 2013

KALEVAN POJAT JUKOLAN VIESTISSÄ VUODET 2008 2013 KALEVAN POJAT JUKOLAN VIESTISSÄ VUODET 2008 2013 SISÄLTÖ Johdanto...3 Kilpailut...4 Juostut osuudet...5 2008 Tampere...6 2009 Mikkeli...7 2010 Hyvinkää...8 2011 Virolahti...9 2012 Vantaa... 10 2013 Jämsä...

Lisätiedot

Alkusanat SEURATOIMINTALINJA

Alkusanat SEURATOIMINTALINJA Alkusanat Tämä seuratoimintalinja kuvaa Rastivarsojen toimintatavat, -tavoitteet ja periaatteet. Toimintalinjan ensimmäinen versio valmistui keväällä 2008 kun Rastivarsat haki Nuori Suomi-sinettiä. Valmistelun

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Ajankohtaista 1/6 Kilpailutoiminta 2014-15 Ratamestarikoulutuksen kehittäminen Lajisääntöuudistuksia vuodelle 2015 1:7500 mittakaava sallittu suunnistuksessa = 45v. sarjoissa Uusia SM-sarjoja

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2016

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2016 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2016 Kesä 2016 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2016 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2016

Lisätiedot

Suunnistusvuosi 2015

Suunnistusvuosi 2015 Ylivieskan Kuula ry. Suunnistusjaoston toimintakertomus 2015 1/5 Suunnistusvuosi 2015 Suunnistusjaoston kokoonpano: Jaoston vastaavat: Puheenjohtaja ja rahastonhoitaja Sihteeri ja tiedottaja, varap.j.

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

3. Irrallisten rastinmääritteiden antohetki Irralliset rastinmääritteet on annettava kilpailijalle ennen lähtöä.

3. Irrallisten rastinmääritteiden antohetki Irralliset rastinmääritteet on annettava kilpailijalle ennen lähtöä. LAJISÄÄNTÖMUUTOKSET 1(5) Suomen Suunnistusliiton liittohallitus on hyväksynyt kokouksissaan 4.11.2013, 9.12.2013, 10.2.2014, 19.5.2014, 6.10.2014 ja 3.11.2014 seuraavat lajisääntömuutokset 1. Edustusoikeus

Lisätiedot

Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2013

Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2013 Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2013 WWW-ranki WWW-ranki on haettavissa jäljempänä mainittuina päivinä osoitteesta, jonka kilpailun tulospalveluvastaava saa pyydettäessä kilpailupäällikkö Petteri

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2008

TOIMINTAKERTOMUS 2008 TOIMINTAKERTOMUS 2008 Yleistä Suunnistusvuosi 2008 sujui myönteisissä merkeissä monella rintamalla. Kuntorastikävijöiden määrä nousi ja kolmantena vuonna peräkkäin. Kuntorastikävijöitä kirjattiin 11350

Lisätiedot

Toimintakertomus toimintakausi

Toimintakertomus toimintakausi Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa

Lisätiedot

Rasti-Nokia. Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi Pasi Isokallio Marika Pakarinen

Rasti-Nokia. Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi Pasi Isokallio Marika Pakarinen Rasti-Nokia Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi 27. -28.1.2018 Pasi Isokallio Marika Pakarinen Seuran perustiedot Perustettu 1995 Keskisuuri kasvattaja- ja harrasteseura Jäseniä n.230 kpl Lapsia

Lisätiedot

KOKKOLAN METSÄSTYS- JA AMPUMASEURAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

KOKKOLAN METSÄSTYS- JA AMPUMASEURAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 KOKKOLAN METSÄSTYS- JA AMPUMASEURAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. HALLINTO Puheenjohtajana on toiminut Ritva Karri ja sihteerinä Jussi Sirviö. Taloutta on hoitanut Seija Karri ja varapuheenjohtajana

Lisätiedot

Kysely kuntosuunnistajille

Kysely kuntosuunnistajille Kokonaisvastaajamäärä: 13 Kysely kuntosuunnistajille 1. Vastaajan sukupuoli Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 1,5) (1.1) Mies 53,8% 7 (1.2) Nainen 6 2. Vastaajan ikä Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 4,6)

Lisätiedot

RASKA:N LASTEN JA NUORTEN TOIMINTA

RASKA:N LASTEN JA NUORTEN TOIMINTA RASKA:N LASTEN JA NUORTEN TOIMINTA Seurassa jäseniä 374: alle 10v. 54 10-15v. 53 15-20v. 32 Suunnistajan polku Rastikarhuissa SUUNNISTUSKOULU Nykyisellä kaavalla vuodesta 2009 2009 26 lasta, 2013 49 lasta

Lisätiedot

TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 1/2011-15.3.2011 ***

TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 1/2011-15.3.2011 *** TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 1/2011-15.3.2011 *** Suunnistusta 1956-2011 KEVÄTKOKOUS Aika: Tiistaina 29.3.2011 klo 19.00 Paikka: Innilän maja Sotavallantie

Lisätiedot

Jäsenistön kasvava kilpailutoiminta luo haasteita tulevalle budjetille.

Jäsenistön kasvava kilpailutoiminta luo haasteita tulevalle budjetille. VAASAN SUUNNISTAJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 YLEISTÄ Vaasan Suunnistajat ry tarjoaa luonnonläheisiä liikuntamahdollisuuksia kaikenikäisille sekä tukee jäsentensä kilpailu- ja harrastetoimintaa.

Lisätiedot

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA. Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi.

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA. Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi. ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi. Hallitus kokoontui vuoden aikana 5 kertaa. Kerhon hallitus vuonna 2011: Lasse Virtanen,

Lisätiedot

Nuorisotoiminta sisältää oravapolku- valmennus- ja leiritoiminnan, joihin käytämme suuren osan seuran voimavaroista.

Nuorisotoiminta sisältää oravapolku- valmennus- ja leiritoiminnan, joihin käytämme suuren osan seuran voimavaroista. VAASAN SUUNNISTAJAT RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 YLEISTÄ Vaasan Suunnistajat ry:n suurin voimainponnistus kohdentuu Suomenmestaruus sprinttikilpailun järjestämiseen. Järjestämme sekä ryhmä 1 että

Lisätiedot

Päijät-Hämeen Suunnistus ry. AM AM OP AM AM Nuorten Suunnistus-Cup 2016 pitkä keski sprinti keski pitkä viesti sprintti keski yö Päivitetty 31.8.

Päijät-Hämeen Suunnistus ry. AM AM OP AM AM Nuorten Suunnistus-Cup 2016 pitkä keski sprinti keski pitkä viesti sprintti keski yö Päivitetty 31.8. MU RaVa VaHa RaVa HU-46 HML Tarmo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Päijät-Hämeen Suunnistus ry. AM AM OP AM AM Nuorten Suunnistus-Cup 2016 pitkä keski sprinti keski pitkä viesti sprintti keski yö Päivitetty 31.8.2016

Lisätiedot

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo Yleistä...2 Kausi 2010 yhteenveto...2 Painopisteet toiminnan kehittämisessä kaudelle 2011...2 Tiedottaminen...2 Yhteistyökumppanit...3 Kilpailutoiminta...4

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Pohjola-ryhmän tavoitteet Mitä on nuoren suunnistajan suomalainen SISU 2011? Olemmeko yksilöistä koostuva ryhmä vai ryhmä, joka tukee yksilön onnistumista?

Lisätiedot

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 KAJAANIN HIIHTÄJÄT ry JOHTOKUNTA 2013 Puheenjohtaja Kauko Berg Mesiheinäntie 28 C8 87500 Kajaani puh. 0500670625 Varapuheenjohtaja Jouni Vimpari Saviniementie

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO

SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO 1. JOHTORYHMÄN KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari kartta-asiat:

Lisätiedot

Jaosto on pitänyt vuoden aikana 7 kokousta. Jaoston kokoonpano: Pirkko-Liisa Kontio. Kari Sillanpää. Moilanen

Jaosto on pitänyt vuoden aikana 7 kokousta. Jaoston kokoonpano: Pirkko-Liisa Kontio. Kari Sillanpää. Moilanen Maarian Mahti ry Suunnistusjaosto PL 46, 20101 Turku TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Yleistä Hallinto Jaosto on pitänyt vuoden aikana 7 kokousta. Jaoston kokoonpano: Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri

Lisätiedot

Kuvat Heikki Helin Yhteenveto Aulis Tiensuu

Kuvat Heikki Helin Yhteenveto Aulis Tiensuu Kuvat Heikki Helin Yhteenveto Aulis Tiensuu 1 Venla Pulkkanen Riina Mantila Roosa Kinnunen 2 Anni Sinelampi 3 Venla, Anni, Riina ja Roosa, T15 4x80 m aidat P15 4x 100 m: Arttu Sandberg, Karim Echabid,

Lisätiedot

Nuorisotoiminta sisältää oravapolku- valmennus- ja leiritoiminnan, joihin käytämme suuren osan seuran voimavaroista.

Nuorisotoiminta sisältää oravapolku- valmennus- ja leiritoiminnan, joihin käytämme suuren osan seuran voimavaroista. VAASAN SUUNNISTAJAT RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 YLEISTÄ Vaasan Suunnistajat ry:n suurin voimainponnistus kohdentuu Suomenmestaruus sprinttikilpailun järjestämiseen. Järjestämme sekä ryhmä 1 että

Lisätiedot

JÄSENET Seuran jäsenmäärä oli 135 ( ). Nuoria, alle 20-vuotiaita oli naista/tyttöä ja 96 miestä/poikaa.

JÄSENET Seuran jäsenmäärä oli 135 ( ). Nuoria, alle 20-vuotiaita oli naista/tyttöä ja 96 miestä/poikaa. LOUNAIS-HÄMEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2017 TOIMINTAKAUSI Kulunut vuosi oli seuran 55. toimintakausi. YLEISTÄ Vuosi oli taas hieno suunnistusvuosi. Erityisen ylpeitä voimme olla Salla Koskelan

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 22.4.2015

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 22.4.2015 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 22.4.2015 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa 2008 Sinettiseura

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2013-2014 Yleistä Kausi 2013-2014 oli seuran 23. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin. Seuran yhteistä harjoitusvuoroa jatkettiin

Lisätiedot

rahastonhoitaja, Irma-yhteyshenkilö

rahastonhoitaja, Irma-yhteyshenkilö LOUNAIS-HÄMEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2014 TOIMINTAKAUSI YLEISTÄ Kulunut vuosi oli seuran 52. toimintakausi. Vuosi 2014 oli taas hieno suunnistusvuosi. Erityisen ylpeitä voimme olla siitä, että

Lisätiedot

Nordea Suunnistuskoulu 2014. Yhteenveto

Nordea Suunnistuskoulu 2014. Yhteenveto Nordea Suunnistuskoulu 2014 Yhteenveto Suunnistuskoulu Kaudella 2014 suunnistuskoulu järjesti 16 tilaisuutta, 4 niistä iltarastien yhteydessä. Vakituisia ohjaajia oli 15, apuohjaajia 10 ja oppilaita 89.

Lisätiedot

VUODEN 2016 ORIMATTILAN MENESTYNEIDEN URHEILIJOIDEN JA JOUKKUEIDEN PALKITSEMINEN

VUODEN 2016 ORIMATTILAN MENESTYNEIDEN URHEILIJOIDEN JA JOUKKUEIDEN PALKITSEMINEN VUODEN 2016 ORIMATTILAN MENESTYNEIDEN URHEILIJOIDEN JA JOUKKUEIDEN PALKITSEMINEN Kaupunki palkitsee vuosittain ansioituneet urheilijat ja joukkueet. Urheiluseuroja on pyydetty toimittamaan esitykset perusteluineen

Lisätiedot

a) Syöte-Suunnistus ja SM-esikisa 2018 sekä SM-keskimatka 2019 b) Toiminnan kehittäminen eri ikäryhmissä ja uusien harrastajien saaminen lajin pariin

a) Syöte-Suunnistus ja SM-esikisa 2018 sekä SM-keskimatka 2019 b) Toiminnan kehittäminen eri ikäryhmissä ja uusien harrastajien saaminen lajin pariin SUUNNISTUSJAOSTON 2018 TOIMINTASUUNNITELMA * JOHTORYHMÄN KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola varapuheenjohtaja: Tarja Tolonen sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna

Lisätiedot

Lapin Susirastit. {tab=esittely}

Lapin Susirastit. {tab=esittely} Lapin Susirastit Viimeksi päivitetty 22.06.2014 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin yli

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2008 1. URHEILIJOIDEN TUKEMINEN SEKÄ TOIMINNAN TASON NOSTAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

Rankiohje. Vuonna 2016 laskettavat rankilistat. Kilpailupisteet. Hiihtosuunnistuksen ranki 1. Suunnistuksen rankilistat 1. Suunnistuksen rankilistat 2

Rankiohje. Vuonna 2016 laskettavat rankilistat. Kilpailupisteet. Hiihtosuunnistuksen ranki 1. Suunnistuksen rankilistat 1. Suunnistuksen rankilistat 2 Rankiohje Vuonna 2016 laskettavat rankilistat Hiihtosuunnistuksen ranki 1 kilpailut ajalta: 1.12.2015 31.3.2016 julkaisu: IRMAssa viimeistään 12.4.2016 kilpailupistemääriä laskettaessa käytetään perustana

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) vapaa-aikatoimi PAKOLLINEN!!! Yhdistyksille järjestetään kaavakkeen täyttöilta 17.9.2019 HAKIJA: Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut,

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

1/5. VAASAN SUUNNISTAJAT ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018

1/5. VAASAN SUUNNISTAJAT ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 1/5 VAASAN SUUNNISTAJAT ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 YLEISTÄ Vaasan Suunnistajat ry tarjoaa luonnonläheisiä liikuntamahdollisuuksia kaikenikäisille, sekä tukee jäsentensä kilpailu- ja harrastetoimintaa.

Lisätiedot

Suunnistusvuosi 2017

Suunnistusvuosi 2017 Ylivieskan Kuula ry. Suunnistusjaoston toimintakertomus 2017 1/5 Suunnistusvuosi 2017 Suunnistusjaoston kokoonpano: Jaoston vastaavat: Puheenjohtaja ja rahastonhoitaja Samuli Törmälä Tulospalvelu, kuulutus

Lisätiedot

Eläkeliiton valtakunnallisten suunnistusmestaruuskilpailujen säännöt

Eläkeliiton valtakunnallisten suunnistusmestaruuskilpailujen säännöt Eläkeliiton valtakunnallisten suunnistusmestaruuskilpailujen säännöt Eläkeliiton suunnistusmestaruuskilpailuissa noudatetaan pääosin Suomen Suunnistusliiton julkaisemia, kulloinkin voimassaolevia Suunnistuksen

Lisätiedot