Tämä ei olisi onnistunut Pietarissa
|
|
- Anton Lahti
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pasi Hujasen lähettikirje 6/2016, Pyhän Marian kirkko Tämä ei olisi onnistunut Pietarissa Turku-suomi-turku sanakirjan mukaan Hauska tavata pitkästä aikaa kuuluu turuksi Vieläk sääki elät? Vitsi tuli mieleeni, kun Nizzan terrori-iskua seuraavana aamuna sekä sähköpostilla että puhelimella kyseltiin vointiani. Olin kuitenkin lähdössä Nizzaan lomalle vasta seuraavana tiistaina. Sunnuntaina kirkossa käydessäni kävin katsomassa myös terrori-iskun paikkaa eli rantabulevardia. Santarmeja kulki neljän ryhmissä sormi konepistoolin liipasimella pitkin rantakatua ja vanhaa kaupunkia. Moni venäläinen ihmetteli, miten mies pystyi ajamaan kaksi kilometriä, ennen kuin hänet saatiin pysähtymään. Paikalliset asukkaat kertoivat, että ilotulituksen turvallisuudesta vastasivat paikalliset poliisit. He ovat niin lihavia, että jos he juoksevat, he saavat sydänkohtauksen! Itsekin ihmettelin monen poliisin vatsan ympärysmittaa on oltu ruoka-aikaan kotona. Venäjällä kaikkien isojen kokoontumisten turvallisuudesta vastaa OMON-poliisi suomalaisittain voisi ehkä kääntää mellakkapoliisi. Heidät on erikoiskoulutettu isojen ihmismäärien hallintaan. Olin opiskeluaikana neljä vuotta vartijana. Kun kerran opettelin uutta kohdetta, erästä tehdasta, opettajanani oli kohteen vakituinen vartija. Joku voisi syyttää häntä jopa asehulluksi: hänellä oli töissä laillinen pistooli. Pistoolissa oleellista on, että luodilla on suuri iskuvoima, että se pysäyttää hyökkääjän. Mutta tärkeintä on, että uskaltaa ampua. Jos ei uskalla käyttää asetta, on parempi, että sitä ei ole! Ranskan poliisien aseenkäytössä on jotain hämärää. Pariisin terrori-iskun epäiltyjen pidätyksen yhteydessä ammuttiin 4500 (neljätuhatta viisisataa) laukausta nyt ei meinannut löytyä ensimmäisen laukauksen ampujaa. Ranskalaispoliisien olisi tarvinnut ampua kuorma-auton renkaat matka olisi pysähtynyt siihen. Tuskin siitä kovia omantunnontuskia kenellekään olisi tullut. Venäjän televisiossa näytetyssä videossa poliisit kuulemma vain katsoivat auton menoa tekemättä mitään. Pietarissa kaikki suuremmat yleisötilaisuudet ovat joko pääkadulla Nevski prospektilla, Palatsiaukiolla tai Nevan rantakadulla jos ohjelmaan kuuluu oleellisen osana ilotulitus, joka tapahtuu Nevan yllä. Kaikki juhlapaikalle johtavat kadut suljetaan kuorma-autoilla. Osa niistä alkaa siivota juhlapaikkaa heti alueen sulkemisen jälkeen, osa on vain tien tukkona. Panssarivaunua kevyemmällä kulkupelillä Sley, PL 184, Helsinki Käyntiosoite Malminkatu 12 A, Helsinki Vaihde (09) Pankki Danske Bank FI Y-tunnus Internet Sähköpostit
2 Pietarissa ei onnistu ajamaan väkijoukkoon. Ja kun alkaa kaasutella T-72:lla, se kyllä huomataan panssarivaunu on kuorma-autoa leveämpi eikä sitä voi mitenkään tuoda kaupunkiin salassa. Nizzan rantakadun olisi voinut helposti sulkea kuorma-autoilla. Nyt käytettiin vain metalliaitoja ja betoniporsaita, joiden läpi kuorma-autolla pääsi helposti. Venäjällä terrorismi otetaan tosissaan. Ja siihen myös varaudutaan. Suomessa on pohdittu, miten estää autolla tehty isku Senaatintorilla: samalla tavalla kuin Pietarissa: ympäröivät kadut suljetaan kuorma-autoilla ja jätetään vain jalankulkijoiden mentävä aukko. Vihje on ihan ilmainen. Iskun jota pian seurasi Münchenin ampuminen ja Pohjois-Ranskassa tapahtunut roomalaiskatolisen papin tappaminen kirkossa sanoma oli selvä: kukaan ei ole turvassa missään. On vain ajan kysymys, koska terrori tulee myös Suomeen. Nizzan rantakatu reilu viikko terrori-iskun jälkeen Edellisen kirjeen jälkeen tapahtunutta 1. Paluumuutto loppui Heinäkuun alussa loppui inkeriläisten paluumuutto paitsi sotaveteraanien kohdalta. Toki Venäjältä edelleen voi tulla Suomeen, mutta vain normaalin käytännön mukaan. Presidentti Koiviston paluumuutto-ohjelma on siis loppunut. Lopullisesti. 2. Potkupalloteatteria Ollessani Nizzassa lomalla, kaupungissa pelattiin kaksi Euroopan mestaruuskisojen ottelua. Kun katsojat alkoivat riehua otteluiden yhteydessä ja jälkeen, Nizzan jälkimmäisen ottelun aikaan pelipäivänä kaikki alkoholin myynti oli kielletty koko kaupungissa. Kaupoissa näkyi pettyneitä kisaturisteja. Kun olin Vladimir Batuhtinin vieraana Narvassa, hän katsoi Itävalta-Portugal-ottelua televisiosta. Tulos oli 0-0, voisi sanoa avutonta ähräämistä ja lopulta Portugal voitti koko kisat! Katsoin muutaman pätkän: eräs portugalilainen kaadettiin ja hän kieriskeli tuskissaan kentällä. Piti jalkaansa molemmilla käsillä. Hidastuksesta kuitenkin näkyi, että vastustajan jalka osui eri kohtaan
3 toki samaan jalkaan. Tuollainen näyttely pitää lopettaa. 5 minuutin jäähy, eiköhän näyttelijöiden kaarti ala harventua. Mitähän tapahtuisi, jos joku jalkapalloilija joutuisi rugby-otteluun, jossa miestä otetaan ihan tosissaan eikä kukaan itke pikku kolhuja 3. Outo saarna Nizzan jumalanpalveluksessa pastori saarnasi terrori-iskusta ja Britannian lähdöstä EU:sta, josta pastori oli kovin pahoillaan (anglikaanikirkko ja englanninkielinen jumalanpalvelus). Hengellinen sanoma jäi aika vähiin. Minua huvitti Suomenkin tiedotusvälineiden uutisointi Britannian kansanäänestyksestä: eron kannattajat pelottelivat ihmisiä pakolaisten massoilla, sen sijaan EU:n kannattajat eivät saaneet perille tosiasioita eron merkityksestä. Melkoisen asenteellista tiedotusta. Voi olla, että se osaltaan ratkaisi tuloksen ihmiset eivät pidä siitä, että heitä aliarvioidaan. 4. Halpoja hajusteita Lehdessä oli juttu, että Komin alueella on vaadittu, että hajuvesiä saisi myydä vain 5 millilitran pulloissa, koska alkoholistit juovat hajuvesiä. Komilaisethan ovat suomalais-ugrilainen kansa ja meillähän on ikävä kyllä taipumusta juopotteluun. Eräs ystäväni sanoi, että erityisen suosittu alkoholistien keskuudessa on Punainen Moskova siinä on hyvä hinta-laatu-suhde. Täytyy olla halpaa hajua, sillä puolen litran votkapullon saa kaupasta noin kolmella eurolla. Katsoin Tallinkin hinnastosta Escadan hintoja (se on halpa merkki): 50 millilitraa maksoi halvimmillaan euroa. 5. Vaikea alku Olen jo kaksi viikkoa yrittänyt aloittaa tätä kirjettä. Esteitä on ollut monenlaisia laiskuus tietysti suurimpana. Korjasin Tuutarin kirkon ison portin lukituksen ja tein seurakunnan kirpputorille hyllyt. Myyjät olivat kovin iloisia. Tuutarilaiset ja muidenkin seurakuntien jäsenet tietävät, että minulla on Tuutarissa iso valikoima työkaluja ja osaan tehdä käsillä jotain. Venäjäksi sanotaan, että on kultaiset kädet. Kun korjasin Hatsinan kirkon ulko-ovea, suntio sanoi: Sinullahan on koko rautakauppa mukanasi! Eräs seurakuntalainen pyysi remonttiapua. Parveke pitäisi kaunistaa ja eristää, että siellä olisi lämpimämpää. Lupasin auttaa. Tietysti työ eteni paljon hitaammin kuin ajattelin. Mutta lopputulos oli parempi kuin ajattelin. Seurakuntalainen kertoi, että toista huonetta remontoimaan tulleet työläiset eivät olleet uskoneet, että parveke oli amatöörien kunnostama. Suuri hidastaja on ollut Virtain Evankeliumijuhlilta ostamani Matti Tainan kirja Hyvästi Inkeri. Siinä kerrotaan ihmisistä ja kylistä, jotka tunnen. Kunhan olen saanut lähes kuusisataasivuisen järkäleen luettua, lisää siitä. 6. Kamala kesä Kun tulin Tuutarin kirkolle, ihmettelin, kuka oli pannut huoneeni oven lukkoon. Ei se lukossa ollut kosteuden takia se oli turvonnut niin, että piti käyttää voimaa avaamiseen. Tuollainen on pieni ongelma siihen verrattuna, että mummojen perunat ja vihannekset märäntyvät jatkuvien sateiden takia. Eräässä kylässä nuoremmat sukulaiset olivat jo nostamassa sipuleita pieniä olivat, mutta pian olisivat märäntyneet. Huonolla sadolla on ikävä sivuvaikutus: tuontivihannekset esimerkiksi Valko-Venäjältä tuodaan paljon perunaa tulevat kalliimmiksi, kun tiedetään, että on pakko ostaa kaupasta. 7. Erikoinen vartija Tuutarissa oli välillä sähkökatkoksia. Yleensä ne eivät ole kovin pitkiä, mutta joskus ollaan ilman sähköä pitkiäkin aikoja. Olen laittanut pakastimeen jääpalapussin. Jos sähkökatkos on niin pitkä, että palat ovat sulaneet ja vesi valunut hyllylle, on syytä miettiä, mitkä ruoat ovat menneet pilalle. Uusi kausi Pitkän pohtimisen jälkeen päätin anoa uutta kautta, joka myönnettiin ja minut siunattiin uudelle työkaudelle Virroilla. Uusi kauteni loppuu
4 Kuten viime kirjeessäni kerroin, nyt on työlleni suurempi tarve, kun Puškinissa on joka kuun 1. sunnuntai suomenkielinen jumalanpalvelus ja Skuoritsassa joka kuun 2. sunnuntai suomenkielinen jumalanpalvelus. Kylillä mummot vähenevät, mutta muutamasta naapuriseurakunnasta löytyy lisää, jos omat mummot käyvät kovin vähiin. Mutta oli myös syitä olla jatkamatta. Matkalaukkuelämää on ollut jo yli 15 vuotta. Kun tulen jostain päin Helsinkiin, alan saman tien koota tavaroita seuraavaa matkaa varten. Kun olin Sleyn kotimaantyössä, silloinkin matkustin paljon, mutta olin toki Helsingissä enemmän kuin nyt. Tietty kurjuuden näkeminen on raskasta. Monen seurakuntalaisen tilanne on raskas. Venäjällä olisi hyvät mahdollisuudet hoitaa asiat niin, että ihmisillä olisi hyvä elintaso, mutta korruptio ym. jarruttavat kehitystä. Parina viime vuonna elintaso on laskenut. Huono kesä tietää lisävaikeuksia monelle seurakuntalaiselle. Eräs puškinilainen sanoi: Perunoita ei tule ollenkaan. Kaikki märäntyvät! Eräs ystäväni vaihtoi asuntoa. Kaksio vaihtui kolmioon ja hän sai jopa vähän rahaa vaihdossa. Arvasin syyn: uusi asunto on varustelematon. Kun kysyin, mitä siellä on, vastaus oli: Ulko-ovi ja betoniseinät. Ei edes vessanpyttyä, ei sähkörasioita, ei keittiön kaappeja jne. Sanoin hänelle, että varusteluun menee paljon rahaa ja se vie pitkään. Tytär saa mennä asumaan vanhempien luokse remontin ajaksi. En ymmärrä, mistä hän aikoo ottaa rahat remonttiin. Pelkät materiaalit maksavat paljon ja työ päälle. Huomasin taas kerran, että en ole vielä venäläistynyt. Muistan, kuinka Kauko Laivuoren kanssa kävimme eräässä asunnossa, jossa asuttiin remontin keskellä kaikkiaan kolmisen vuotta. Kauko totesi: Kukaan Suomessa ei suostuisi asumaan tuolla tavalla! Ei minusta taida koskaan tulla paikallista asukasta. Yritetään kestää vielä pari vuotta. On työssä hyviäkin hetkiä vertaa alla. Lähetystyö loppuu Venäjällä? Virtojen Evankeliumijuhlilla ja monta kertaa sen jälkeen eri tilaisuuksissa minulta on kysytty, mitä uusi Jerovajan laki tarkoittaa. Loppuuko lähetystyö Venäjällä? Ikävä kyllä Suomessa on muutamia tahoja esimerkiksi IRRTV joka lähettää sähköposteja ja muita viestejä, joissa ei aina ole totta juuri lainkaan. Moni luki niitä ja huolestui. Ilman muuta uusi laki lisää Inkerin kirkon byrokratiaa ja joitakin muutoksia työhön tulee esimerkiksi sairaaloissa ja kouluissa käyminen tulee vaikeammaksi mutta sellaisia kauhukuvia, joita on maalattu, ei tule tapahtumaan. Irina Jerovajaa kuvataan venäläisissä viestimissä ultrakonservatiiviksi, joka käytännössä tarkoittaa harras ortodoksi. Eli ei hän ole lopettamassa kristillisen kirkon työtä Venäjällä. Lakipaketin tarkoitus on ehkäistä terrorismia uusi uskontolaki on osa isompaa lakipakettia. Ilta-Sanomissa oli hyvä juttu asiasta ja kirjoitin myös Sanansaattajaan pitkän jutun. Nyt voimme vain odottaa, että nähdään, miten lakia aletaan tulkita. Erikoiset hautajaiset Kun olin lomalla Nizzassa, Hatsinan kirkkoherra Viktor Vorontsov kysyi, voisinko toimittaa seuraavana maanantaina hautauksen.
5 Ihmettelin pyyntöä: maanantaihin oli vielä melkein viikko ja yleensä hautajaiset ovat kolmantena päivänä kuolemasta. Lupasin kuitenkin, kun muuttuneiden aikataulujen takia kyseinen päivä oli kalenterissani aivan tyhjä. Syy myöhäiseen hautaukseen selvisi sunnuntaina: vainajan tytär asui Siperiassa eikä voinut tulla Pietariin kuin vasta maanantaiksi. Hautaus oli Hatsinan uudella hautausmaalla. Ensimmäisen kerran näin muslimien siunauskappelin: erään rakennuksen katon yllä oli puolikuu. Kun aloitimme hautauksen Hatsinan diakoniatyöntekijä Miran kanssa, kysyimme, kuka osaa suomea. vastaus oli: Vainaja. Vainajan tyttärentytär kuitenkin ehdottomasti halusi, että hautaus on suomeksi. Toimitimme hautauksen sekä suomeksi että venäjäksi. Myöhemmin paljastui, että vainajan sisar osasi suomea ja hän kovasti kiitteli, kun sai pitkästä aikaa kuulla suomea. Voileipiä, piirakoita ym. tarjottiin heti hautauksen loputtua. Paikalle tuli hautausmaan kissa, joka kerjäsi syötävää ja kun halusi lisää, ryhtyi omatoimiseksi ja nappasi yhden voileivän etukäpälällään. Paikalle tuli myös ampiaisparvi mehun houkuttelemana. Lieneekö ampiaisten suuren määrän syy haudan lähellä kasvanut omenapuu ja onhan hautausmaalla paljon kukkia, vaikka edelleen osa venäläisistä tuo haudalle muovikukkia. Hautausmaalla oli myös suuri muistomerkki vainoissa kuolleille, jonka oli pystyttänyt Memorialjärjestö, joka on tutkinut paljon Stalinin ajan vainoja. Meidät kutsuttiin myös muistotilaisuuteen, joka kestikin pitkään. Puheita pidettiin, keskusteltiin erilaisista teemoista ja syötiin hyvin, paljon ja monenlaista kuten Venäjällä on tapana. Tyttärentytär ylpeänä kertoi, että suuri osa ruoasta oli ostettu Suomesta, jossa he säännöllisesti käyvät. Kun lähdimme, sukulaiset kovin kiittelivät meitä ja osa tuli sateesta huolimatta autolle asti saattamaan. Kun opiskelin Helsingin yliopistossa, korostettiin kirkollisten toimitusten merkitystä. Ihan oikein! Ikävä kyllä läheskään kaikki Inkerin kirkon pastorit eivät näe hautajaisten merkitystä ihmisten kohtaamisen paikkana. Annoin periksi, osa 2 Olin heinäkuussa Imatralla ja Lappeenrannassa pitämässä jumalanpalvelukset. Matkalla huomasin, että ostamani TomTomin navigaattori näytti noin puolet ajasta väärää nopeusrajoitusta. Suurin heitto oli Haminan ohitustiellä: navigaattorin mukaan rajoitus oli 120 km/h, mutta todellinen oli 60 km/h. Välillä näytössä oli jopa kaksi eri nopeusrajoitusta: toinen kameratutkalle ja toinen tien nopeusrajoitukselle. Valitin asiasta TomTomille ja vastaus oli: Kuluttajariitalautakunta on päättänyt, että kyseinen vika ei oikeuta kaupan purkuun. En kyllä keksi, mitä teen navigaattorilla, joka antaa puolet ajasta väärää tietoa. Olen jo aikaisemminkin pettynyt kuluttajariitalautakunnan työskentelyyn, joten jätin tällä kertaa tekemättä valituksen Tyhjän saa ilmaiseksikin lautakuntaan. Garminin navigaattorit toimivat kuulemma paremmin. Mutta en osta toista, yhdessä on ihan tarpeeksi mieliharmia.
6 Internet toimii taas Ruåtsalainen Tele2 osti Venäjällä käyttämäni internetoperaattorin. Aluksi olin iloinen: internet alkoi toimia paljon paremmin, mutta heinäkuun alussa se lakkasi toimimasta kokonaan. Kanttori Nikolai kävi kysymässä, missä on vika. Kerrottiin, että koko Skylink-internet on lopetettu. Maksoivat onneksi sisällä olevat rahat takaisin. Erikoista oli, että samaan aikaan ilmestyi isoja mainoksia mm. lähelle Tuutarin kirkkoa Nopea internet. Skylink. En ymmärrä sitä, miksi ostaa jotain vain lopettaakseen sen. Ja mikä on tuo Skylink, joka on jopa nopea. Eräänä sunnuntaina Fjodor Tulynin oli toimittamassa jumalanpalvelusta Tuutarissa. Kysyin häneltä, mikä olisi hyvä vaihtoehto. Hän suositteli venäläistä Beeline-kännykkäoperaattoria, jota hän itse käyttää. Sanoin, että kokeillaan minun huoneessani, toimiiko se siellä. Hyvin toimi. Kanttori Nikolai kävi tekemässä uuden sopimuksen ja nyt internet on nopea, minusta välillä jopa nopeampi kuin Helsingin internet. Internet näyttää myös siirretyt bitit. Yhtenä iltana, jolloin katsoin sääennusteen, sähköpostit ym. ei mitään videoita tai suuria valokuvia dataa oli siirtynyt yli 50 megabittiä. Saan käyttää internettiä kuukausimaksulla 2 gigabittiä, joka aluksi tuntui valtavalta määrältä, mutta joka on vain noin 65 megabittiä päivässä. Kun en ole joka päivä Venäjällä, voin käyttää noin 120 megabittiä päivässä, joka kyllä riittää. Mutta mitä nuo valtavat bittivirrat oikein ovat? Jerovajan lakipakettiin kuului myös vaatimus, että internet-operaattorien ja kännykkäoperaattorien pitää varastoida kaikki tieto puoli vuotta. Firmat ovat sanoneet, että he eivät pysty edes ostamaan niin paljon tietokoneita, joihin tiedot voisi varastoida, niitä ei yksinkertaisesti ehditä valmistaa niin paljon. Vaatimus alkaa vasta vuodesta 2018 eli voi olla, että lakia muutetaan ennen sitä. Kalliita leirejä Kesäkuun lopulla Venäjän Karjalassa, Säämäjärvellä, kuoli 14 lasta, kun leiriläiset olivat lähteneet järvelle uhkaavasta myrskystä huolimatta. Venäjän hätätilaministeriö lähettää kännyköihin varoituksia myrskyistä, kovista sateista jne. Minäkin sain varoituksen tuona päivänä kännykkääni. Mutta ei varoitus auta, jos sitä ei oteta tosissaan. Nuo lasten kesäleirit ovat kalliita samalla hinnalla pääsee usein viikoksi Kreikkaan tai Turkkiin. Nyt ruplan devalvaatio on tosin tehnyt ulkomaanmatkoista kalliimpia. Tuon leirin lapsista suuri osa oli Moskovan kaupungin kustantamia eli köyhien perheiden lapsia. Hengen menetys on jotain, mitä rahassa ei voi mitata. Liian kallis hinta leiristä. Onnettomuuteen liittyi erikoinen sivujuonne, kun Venäjän lapsiasianvaltuutettu Pavel Astahov kysyi hymyillen kahdelta pelastuneelta tytöltä, jotka oli tuotu Moskovaan (josta leiriläiset olivat kotoisin): No, kuinkas uiskentelitte? Astahov tuli aikanaan Suomessa tunnetuksi omituisista Suomen lastensuojelua koskevista lausunnoistaan. Tällä kertaa sammakko koitui kohtalokkaaksi, Ashahov erosi pian lausunnosta nousseen kohun saattelemana.
7 Venäläisiä erikoisuuksia Permin alueella lääkäreitä on kehotettu vähentämään kuolemantapauksia ja ambulanssejakaan ei saisi kullakin alueella kutsua kuin korkeintaan 11 kertaa viikossa. Syy: että tilastot tulisivat kauniimmiksi! Aikanaan eräs mummo kertoi minulle: Panivat kotiin kuolemaan, että ei tulisi huonoa merkintää sairaalan tilastoihin, jos kuolisin siellä! Aina ei tiedä, mitä pitää ottaa tosissaan ja minkä kuitata huumorina. Inkerin historiaa, osa 10 Edellisellä kerralla pääsimme Siestarjokeen. Jatkamme seurakuntien läpikäyntiä seuraavassa kirjeessä. Huumori on välttämätöntä Potkupalloon liittyvä vitsi. Mies oli ostanut lipun Euroopan mestaruuskisojen loppuotteluun. Morsian kuitenkin kertoi, että hän oli varannut kirkon häitä varten juuri siksi päiväksi. Mies ajatteli, että internetin avullahan tästä selvitään. Hän kysyi: Kuka haluaa mennä naimisiin?. Uudenmaan piirin piirijohtajana toiminut Väinö Paldán sanoi: Urheilu on suomalaisten nykyajan uskonto! Tavaraa kaivataan Tällä hetkellä ei ole mitään erityisiä toiveita. Syksyn aikaan selviää, mihin uusi Helsingin välivarasto tulee. Kovin suurta määrää tavaraa en jatkossa voi varastoida vuokrat ovat korkeat eli jokainen neliö maksaa. Pieni opetuksen sana Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa. Jos panemme suitset hevosen suuhun, me saamme sen tottelemaan itseämme ja voimme ohjata koko hevosta. Entä laivat: vaikka ne ovat isoja ja rajut tuulet heittelevät niitä, pienen pieni peräsin ohjaa laivan minne peränpitäjä haluaa. Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän! Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta. Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni! Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä. Ei
8 viikunapuussa kasva oliiveja eikä viiniköynnöksessä viikunoita, vai mitä, veljeni? Samoin ei suolaisesta lähteestä juokse makeaa vettä. (Jaak 3:2-12) Tämä teksti on yksi ensi sunnuntain epistolateksteistä (2. vuosikerta, Inkerin kirkossa on menossa 3. vuosikerta eli saarnaan toisesta tekstistä). Sunnuntain otsikko on Inkerin kirkossa Puheemme, mutta Suomen uudessa käsikirjassa otsikko on Jeesus, parantajamme. Saarnasin heinäkuussa eräässä Inkerin kirkossa ja puhuin myös kahdeksannesta käskystä ja siitä, kuinka Luther katekismuksissaan sanoo, että käsky ei vain rajoita pahan puhumista lähimmäisestä, vaan meidän tulisi selittää kaikki parhain päin lähimmäisemme kannalta. Hieman myöhemmin eräs seurakuntalainen kertoi, kuinka ennen jumalanpalvelusta eräs seurakuntalainen oli hänelle haukkunut kirkkoherran ja muita ihmisiä. Toivottavasti sana sai aikaan parannusta. Tiedän, että tuo syytös kirkkoherraa kohtaan oli väärä. En edes halunnut kuulla, mitä muista seurakuntalaisista oli kerrottu. Vajavaisia me olemme. Vaikka toivoisi, että olisimme pyhiä ja virheettömiä. Kiitos- ja rukousaiheita Kiitosaihe: Hyvin mennyt loma. Lomaa on vielä vähän jäljellä ja lähden pois Suomen sateista. Sateiden loppumista. Ehkä vielä jotain satoa saadaan, jos säät paranevat. Uusi työkausi. Että osaisi tehdä sitä työtä, mitä Jumala haluaa. Meillä on kehitteillä yksi projekti Arvo Survon kanssa. Terveyttä. Oikea jalka välillä vihoittelee. Tämän renkaan yhdyshenkilönä toimii Pasi Hujanen. Hänelle tulee ilmoittaa osoitteenmuutokset jne. Mikäli ystäväsi/tuttavasi/naapurisi haluaa renkaan jäseneksi, ilmoitathan siitä Pasi Hujaselle, Sley, PL 184, Helsinki tai Lähetyskannatus Pasi Hujasen työn tukemiseksi Sleyn tilille IBAN: FI BIC:DABAFIHH henkilökohtaisella viitenumerollasi, jolloin kannatus näkyy automaattisesti myös kotiseurakuntasi lähetyskannatuksena. Henkilökohtaisen viitenumeron saat Sleystä Anna Poukalta puh tai tai kirjoittamalla viestikenttään Pasi Hujasen rengas + oma kotiseurakuntasi tai Pasi Hujasen renkaan yleisviitenumerolla Mikäli haluat avustaa diakoniatyötä, on vuonna 2016:kin koko vuoden kestävä keräys diakonia-avun saamiseksi Inkerin kirkon seurakuntiin. Jos haluat antaa lahjasi tähän tarkoitukseen, käytä tiliä: IBAN: FI viite Käytä viitettä, se takaa, että raha menee oikeaan kohteeseen, lisäksi se vähentää työtä ja kuluja Sleyn keskustoimistolla. Keräyslupa : Poliisihallituksen myöntämän keräysluvan POL mukaisesti Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ry voi kerätä varoja koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta julistus-, opetus- ja diakoniatyöhön kotimaassa sekä yhdistyksen lähetyskohteissa ulkomailla.
Keväisiä terveisiä! Kirsi Vimparin lähettikirje 3 /
Keväisiä terveisiä! Kirsi Vimparin lähettikirje 3 / 12.05. 20 1 6 Toivottavasti sinunkin toukokuusi on ollut kaunis! Tätä mietin, kun aloittelin kirjeen kirjoittamista. Jokakeväiset kasvun ihmeet ja kukkien
LisätiedotHerään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi
Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan
LisätiedotKummallista rahankäyttöä
Pasi Hujasen lähettikirje 1/2019, 23.1.2019 Kummallista rahankäyttöä Taaitsan joka oli aikanaan suuri inkeriläiskeskittymä hallintorakennuksen edessä on eläinpatsaita: jokin hirvensukuinen eläin, kaksi
LisätiedotSUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
LisätiedotLinnun aivot. Englantilaisessa maailmassa sanotaan oikein tyhmästä ihmisestä, että hänellä on linnun aivot.
Pasi Hujasen lähettikirje 4/2018, 22.5.2018 Linnun aivot Englantilaisessa maailmassa sanotaan oikein tyhmästä ihmisestä, että hänellä on linnun aivot. Toukokuun puolivälissä ajoin Tallinnasta Narvaan.
LisätiedotVoit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).
Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.
LisätiedotNimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
LisätiedotTyössäoppimiseni ulkomailla
Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä
LisätiedotTämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
LisätiedotJOKA -pronomini. joka ja mikä
JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa
LisätiedotTervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
LisätiedotPuuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri
Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin
LisätiedotKOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely
Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.
LisätiedotEn tiedä, mistä tämä ero johtuu. Lännen kirkossa hautaustapa lähtee siitä, että Kristuksen toinen
Pasi Hujasen lähettikirje 4/2016, 30.04.2016 Viimeinen toive Hatsinan kirkko Venäjällä hautajaiset ovat yleensä kolmas päivä kuolemasta. Silloin tällöin käy niin, että dokumentit eivät valmistu ajoissa
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
LisätiedotHän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme
Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua
LisätiedotVas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.
Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,
LisätiedotPAPERITTOMAT -Passiopolku
PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.
LisätiedotHerään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei
Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa
LisätiedotSeuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,
Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,
LisätiedotNettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
LisätiedotPreesens, imperfekti ja perfekti
Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka
LisätiedotKaija Jokinen - Kaupantäti
Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee
LisätiedotLöydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
LisätiedotNettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
LisätiedotKansalaisen oikeudet ja velvollisuudet
Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat
LisätiedotSAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.
MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat
LisätiedotSAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME
SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
LisätiedotLAUSESANAT KONJUNKTIOT
LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti
LisätiedotSimo Sivusaari. Nuori puutarhuri
Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan
LisätiedotMeillä karjalaisilla on hyvä sydän!
Pasi Hujasen lähettikirje 10/2016, 21.12.2016 Nizzalainen jouluseimi vuonna 2015 Meillä karjalaisilla on hyvä sydän! Olin jo toisissa hautajaisissa tänä vuonna matralla. Kummisetäni leski kuoli nelisen
LisätiedotMiten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio
A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin
LisätiedotSeuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,
Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,
LisätiedotYleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /
RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.
Lisätiedot6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?
5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän
LisätiedotSANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS
SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?
LisätiedotAIKAMUODOT. Perfekti
AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit
Lisätiedoto l l a käydä 13.1. Samir kertoo:
13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.
LisätiedotPoimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille
Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?
LisätiedotDialogi 1 Luonto ja ympäristö
Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä
LisätiedotRäystäät tippuvat. Myös katon eristyksessä on ongelmia: räystäille kasvaa pitkiä jääpuikkoja, kun on pakkasta ja lunta.
Pasi Hujasen lähettikirje 2/2019, 25.2.2019 Räystäät tippuvat Jos jotain tehdään, se pitää tehdä kunnolla ja perusteellisesti! Tuutarin kirkon rakensivat kouvolalaiset talkoolaiset ja venäläinen rakennusfirma.
LisätiedotNettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
LisätiedotMAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF
MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF Tämä esite on Edustajana turvapaikkamenettelyssä -julkaisun kuvaliite. Pakolaisneuvonta ry Kuvat: Teemu Kuusimurto Taitto ja paino: AT-Julkaisutoimisto Oy,
LisätiedotMODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)
MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies
Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
LisätiedotLAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.
LisätiedotKIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.
Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.
LisätiedotMORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA
Sanasto ja lämmittely ALIAS: valitse listasta sana ja selitä se. Muut arvaavat. MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU
LisätiedotSANATYYPIT JA VARTALOT
SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
LisätiedotJeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
LisätiedotOnneksi Suomi on niin maallistunut maa
Pasi Hujasen lähettikirje 5/2016, 10.06.2016 Skuoritsan kirkko Onneksi Suomi on niin maallistunut maa Helluntaina Helsingin Luther-kirkko otettiin uudelleen käyttöön. En päässyt paikan päälle olin lomalla
LisätiedotJeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
LisätiedotPuhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä
Puhelimen ostaminen Moi! Mä tarvisin uuden kännykän. Jaahas. Mitähän hintaluokkaa se saisi olla? No ei mikään ihan kauhean kallis, mutta siinä saisi olla hyvä akku, riittävästi muistia ja sellainen toimiva
LisätiedotMiten minä voisin ansaita rahaa
Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella
LisätiedotPIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka: Edelleen ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
LisätiedotVERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ
VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota
LisätiedotNettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
LisätiedotNettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies
Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
LisätiedotJumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Lisätiedotkielipassi Moduuli 1
kielipassi Moduuli 1 minä ja lähipiiri MINÄ / IHMINEN / MODUULI 1 / A1.3 Osaan kertoa perustiedot itsestäni kirjallisesti ja suullisesti. Osaan vastata henkilötietokysymyksiin. Osaan täyttää henkilötietolomakkeen.
LisätiedotTyöharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014
Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,
LisätiedotOLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS
Lämmittely / Sanastoa OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS OIKEUS SIVIILISÄÄTY LAITON LAILLINEN MAAHANMUUTTO HOITAA MAASTAMUUTTO
LisätiedotHIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma
NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät
LisätiedotTekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi
MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
LisätiedotMinun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017
Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun
LisätiedotHelatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
LisätiedotKesää ei oikeastaan ollutkaan
Pasi Hujasen lähettikirje 7/2016, 19.09.2016 Kesää ei oikeastaan ollutkaan Moloskovitsan kirkon rauniot Kun lähden käymään Hatsinassa, Skuoritsassa tai Puškinin eteläisillä kylillä, ajan Tuutarin mäellä
Lisätiedot1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA
1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.
LisätiedotValitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:
Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon
LisätiedotObjektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.
Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).
LisätiedotRemonttimiehenä. Pasi Hujasen lähettikirje 05/2017,
Pasi Hujasen lähettikirje 05/2017, 06.07.2017 Remonttimiehenä Sley, PL 184, 00181 Helsinki Käyntiosoite Malminkatu 12 A, 00100 Helsinki Vaihde (09) 251 390 Pankki Danske Bank FI13 8000 1500 7791 95 Y-tunnus
LisätiedotMIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,
LisätiedotPOSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat
Lisätiedot苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015
苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on
LisätiedotPasi Hujasen lähetysrengas
Pasi Hujasen lähetysrengas Kirje 2/2012, 23.02.2012 c/o Pasi Hujanen, SLEY, PL 184, 00181 Helsinki Tämän renkaan yhdyshenkilönä toimii Pasi Hujanen, osoite: Sley, PL 184, 00181 Helsinki. Hänelle tulee
LisätiedotNaapurin kasveja + 1 ulkoistutus
Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus Naapurin kasveja: ihmepensas, kiinanruusu ja orkidea Codiaeum variegatum ihmepensas Kävin naapurin luona katsomassa hänen kasvejaan ja hän pyysi katsomaan ihmepensastaan,
LisätiedotParitreenejä. Lausetyypit
Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on
LisätiedotKABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla
KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla Minulta kysytään usein "Miksi Suomi" ja jos sanon totuuden - Suomi oli minun 3 valitsenut. Mun ensimmäinen oli Holland ja toinen oli Belgia. - Halusin
LisätiedotKsenia Pietarilainen -keppinuket
Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo
LisätiedotPietarin matka. - Sinella Saario -
Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta
LisätiedotBob käy saunassa. Lomamatka
Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä
LisätiedotANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas
LisätiedotANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa
LisätiedotRuut: Rakkauskertomus
Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
LisätiedotLAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.
LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat
LisätiedotAjatuksia henkilökohtaisesta avusta
Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014
LisätiedotMe katoamme kuin uni aamun tullen, kuin ruoho, joka hetken kukoistaa, joka vielä aamulla viheriöi mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois.
Lähetysterveisiä Japanista Hanna Penttisen lähettikirje 1/2014 Higashi-Nakano 3-15-13-303 Nakano-ku Tokyo 164-0003 Japan sposti: hanna.penttinen@sley.fi Tokiossa 3.4.2014 Alkuvuoden kuulumisia Hyvät ystävät,
LisätiedotPrinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
LisätiedotMe lähdemme Herran huoneeseen
Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun
LisätiedotAJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3
AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,
LisätiedotSEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ
SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.
LisätiedotKristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus
Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Lisätiedot