Tornionjoen vesienhoitoalueen toimenpideohjelma pohjavesille vuoteen 2015

Transkriptio

1 Tornionjoen vesienhoitoalueen toimenpideohjelma pohjavesille vuoteen 2015 Tornionjoen vesienhoitoalue 2009

2 Sisällys 1 YLEISTÄ Johdanto Toimenpideohjelma-alueen kuvaus Toimenpideohjelman laatiminen ja yhteistyö Tarkasteltavat pohjavedet Pohjavesialueiden rajaus ja luokittelu Pohjavedet Lapin ympäristökeskuksen alueella Pohjavedet Tornionjoen vesienhoitoalueella VESIENHOITOON LIITTYVÄT OHJELMAT JA SUUNNITELMAT Kansainväliset ja kansalliset ohjelmat Alueelliset ohjelmat ja suunnitelmat Maankäytön suunnittelu ja ohjaus Vesihuoltosuunnitelmat Vedenottamoiden suoja-alueet Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat ERITYISET ALUEET Vedenhankintakäytössä olevat pohjavesialueet Pohjavesialueet Natura-suojelualueilla EU-uimarannat ILMASTONMUUTOS JA MUUT TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOKSET POHJAVETTÄ VAARANTAVA JA MUUTTAVA TOIMINTA Maatalous Peltoviljely Karjatalous Metsätalous Turvetuotanto Asutus Liikenne Teollisuus ja yritystoiminta Pilaantuneet maa-alueet Maa-ainesten otto Vedenotto ja tekopohjaveden muodostaminen POHJAVESIEN SEURANTA, RISKINARVIOINTI JA TILAN LUOKITTELU Pohjavesien seuranta Riskinarviointi Tilatavoitteet ja tilan luokittelu VESIENHOIDON TOIMENPITEET Toimenpiteiden suunnittelun perusteet Nykykäytännön mukaiset toimenpiteet Maa- ja metsätalous Turvetuotanto Asutus Liikenne Teollisuus ja yritystoiminta Vedenotto ja tekopohjaveden muodostaminen Maa-ainesten otto ja rakentaminen Pilaantuneet maa-alueet Arvio nykykäytännön toimenpiteiden riittävyydestä

3 7.3 Ehdotukset lisätoimenpiteiksi ja ohjauskeinoiksi Maa- ja metsätalous Asutus Liikenne Teollisuus ja yritystoiminta Vedenotto ja tekopohjaveden muodostaminen Maa-ainestenotto ja rakentaminen Pilaantuneet maa-alueet Pohjavesien seuranta, selvitykset ja suojelusuunnitelmat Arvio lisätoimenpiteiden riittävyydestä Toimenpiteiden seuranta Pohjavesien suojelun kustannukset, rahoitusjärjestelmät ja toteutusvastuut YHTEENVETO TARVITTAVISTA TOIMENPITEISTÄ Tarvittavat toimenpiteet Arvio toimenpiteiden vaikutuksista ja niiden kustannuksista SELOSTUS VUOROVAIKUTUKSESTA Kuulemiskierrokset Kuuleminen vesienhoitosuunnitelman laatimisen työohjelmasta ja aikataulusta Vesienhoidon keskeiset kysymykset Vesienhoidon yhteistyöryhmä VIITTEET LIITTEET Liite 1. Pohjavedenotto pohjavesialueittain Tornionjoen vesienhoitoalueella Liite 2. Haitta-aineiden raja-arvot Liite 3. Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokoonpano ( ) Liite 4. Alueelliset yleisötilaisuudet Liite 5. Vesienhoitoalueelta suojelualuerekisteriin valitut Natura alueet

4 1 YLEISTÄ 1.1 Johdanto Vesipolitiikan puitedirektiivin tavoitteena on vesien hyvän tilan saavuttaminen ja sen säilyttäminen. Vesienhoito on koko Euroopan laajuista, vesipolitiikan puitedirektiiviin (2000/60/EY) pohjautuvaa työtä. Suomessa vesipolitiikan puitedirektiivi on pantu toimeen lailla vesienhoidon järjestämisestä (1299/2004) ja siihen liittyvillä asetuksilla vesienhoitoalueista (1303/2004) ja vesienhoidon järjestämisestä (1040/2006). Lisäksi on soveltuvin osin muutettu ympäristönsuojelulakia (86/2000) ja vesilakia (264/1961). Näillä säädöksillä vesipolitiikan puitedirektiivi on liitetty osaksi suomalaista vesien käyttöön, hoitoon ja suojeluun liittyvää toimintaa. Pohjavesien suojelun olennaisena perustana ovat edelleen pohjaveden pilaamis- ja muuttamiskielto sekä ympäristönsuojelulain ja vesilain mukainen lupajärjestelmä. Vesienhoitotyöhön kuuluva vesien tilan arviointi, tilan seuranta, tilatavoitteiden asettaminen ja tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeelliset toimenpiteet kootaan vesienhoitosuunnitelmaksi, joka tehdään jokaiselle vesienhoitoalueelle. Toimenpiteistä laaditaan erillinen toimenpideohjelma, jonka yhteenveto on osa vesienhoitosuunnitelmaa. Vesienhoitosuunnitelmat hyväksytään valtioneuvostossa vuoden 2009 aikana. Toimenpideohjelma ja vesienhoitosuunnitelmat päivitetään seuraavien kuusivuotisten hoitosuunnitelmakausien aikana. Vesienhoidossa ja toimenpideohjelmien laadinnassa pyritään pohjavesien osalta seuraaviin tavoitteisiin: Pohjavesien tila ei heikkene. Pohjavesien kemiallinen ja määrällinen tila on vuoteen 2015 mennessä vähintään hyvä. Pilaavien sekä muiden haitallisten ja vaarallisten aineiden pääsy pohjavesiin ehkäistään ja rajoitetaan. Lapin ympäristökeskuksen ryhmittelemät pohjavesialueet sijoittuvat kolmelle eri vesienhoitoalueelle, jotka ovat Tornionjoen vesienhoitoalue, Kemijoen vesienhoitoalue ja Teno Näätämöjoen Paatsjoen vesienhoitoalue (kuva 1). Aivan eteläisen Lapin pohjavesialueet kuuluvat Oulujoen Iijoen vesienhoitoalueeseen, ja tälle alueelle sijoittuvien pohjavesialueiden ryhmittelystä vastaa Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. Kuva 1. Lapin läänin vesienhoitoalueet 4

5 1.2 Toimenpideohjelma-alueen kuvaus Tornionjoen valuma-alue ulottuu Ruotsin pohjoisilta tunturialueilta ja Suomen Lapin luoteisosista etelään Perämeren rannikolle saakka. Paikoin vesistöalueen latvaosat ulottuvat Norjan puolelle. Vesistö koostuu kahdesta suuresta joesta: Ruotsin puolelta virtaavasta Tornionjoesta sekä Muonionjoesta, joka kulkee Suomen ja Ruotsin välisellä rajalla. Joet yhtyvät Pajalan kunnan kirkonkylän eteläpuolella. Ruotsin puoleinen Tornionjoki on luonteeltaan erikoinen kahteen suuntaan laskeva joki (ns. bifurkaatiojoki). Junosuvannossa Tornionjoen pääuomasta haarautuu Täräntöjoki, joka laskee etelään Kalixjokeen. Yli puolet Ruotsin puoleisen Tornionjoen latvaosien vedestä virtaa Kalixjokeen. Toimenpideohjelma-alue kattaa koko Tornionjoen vesienhoitoalueen Torniosta Kilpisjärvelle sivujokineen (kuva 2). Tornionjoen alueella on eroteltavissa pohjaveden laadun suhteen erilaisia alueita lähinnä kallio- ja maaperäolosuhteiden ja etelässä muinaisten merivaiheiden ja maankohoamisen vaikutuksesta. Kokonaisuutena alue on pääosin boreaalista, humidia ilmastovyöhykettä, jossa sadannan määrä on haihduntaa suurempi. Vesienhoitoalueen pohjoisimmassa osassa on myös alpiinista aluetta. Pohjavedet purkautuvat tyypillisesti hitaana virtauksena vesistöjen ja ojien pohjien kautta pintavesiin tai soille. Paikoin pohjavesi purkautuu keskitetysti ulos tietystä kohdasta maakerroksista muodostaen lähteitä tai vähän heikompana, laaja-alaisena tihkupintavyöhykkeenä. Pohjaveden pinta on ylimmillään tyypillisesti lumensulamiskauden jälkeen loppukeväällä ja alimmillaan keväällä ennen lumensulamiskautta. Kivennäismaista suurin osa on moreenialueita, mutta pohjavesialueet ovat tyypillisesti hiekka- ja soramuodostumia. Soiden osuus maapinta-alasta on suhteellisen suuri, usein yli 20 %. Kuva 2. Tornionjoen vesienhoitoalue (Suomen puoli). 5

6 Järvien ja jokien tilaan on vaikuttanut niin haja- ja pistekuormitus kuin maa- ja vesiympäristön fyysinen muokkaaminenkin. Pohjavesialueilla on tyypillisesti vähän ihmistoimintaa eikä pohjaveden laadussa ole käytännössä nähtävissä ihmistoiminnan vaikutusta. Vesistöjä kuormittavat tekijät painottuvat vesienhoitoalueen eteläosaan. Alueen ihmistoiminnasta sisävesiin merkittävin fosfori- ja typpikuormitus tulee hajakuormituksena maa- ja metsätaloudesta sekä haja- ja loma-asutuksesta. 1.3 Toimenpideohjelman laatiminen ja yhteistyö Vesiensuojeluongelmien määrittämisessä tarvitaan tietoa pohjavesien tilasta, kuormituksesta ja muuttavasta toiminnasta. Keskeisimmät sidosryhmät ovat osallistuneet suunnitteluun ja merkittävistä kysymyksistä sidosryhmiä on kuultu laajemminkin. Vesien tärkeimmät ongelmat on esitetty vuoden 2007 kuulutetussa keskeisten kysymysten asiakirjassa. Pohjavesien suojelun osalta on tullut esille joitain kysymyksiä liittyen pohjaveden laatuun ja määrään. Keskeisistä kysymyksistä saatu palaute on huomioitu toimenpideohjelman laadinnassa. Vesien tilan parantamiseen soveltuvia toimenpiteitä on etsitty portaittain etenevänä prosessina (kuva 3), jossa on tarkasteltu EU:n lainsäädäntöön perustuvat perustoimenpiteet, yleisesti käytössä olevat täydentävät toimenpiteet ja vaativammat täydentävät toimenpiteet. Mikäli riskikohteita ilmenee, niille etsitään tarvittaessa toimenpiteitä pohjavesitilanteen parantamiseksi ja vaihtoehtoja vertailemalla pyritään löytämään kustannuksiltaan kohtuullisimmat ja vaikutuksiltaan parhaimmat toimenpiteet. Tunnistetaan ja luokitellaan tarkasteltavat vedet. Arvioidaan, riittävätkö nykykäytännön mukaiset toimenpiteet tilatavoitteen saavuttamiseksi viimeistään vuonna 2015 ottaen huomioon toimintojen todennäköinen kehitys. Riittävät Esitetään nykykäytännön mukaisia toimenpiteitä Eivät riitä Suunnitellaan lisätoimenpiteitä. Arvioidaan, saavutetaanko niillä tilatavoite viimeistään vuonna Saavutetaan Ei saavuteta Esitetään kustannustehokkaita lisätoimenpiteitä Arvioidaan, onko tilatavoitteen saavuttaminen lisätoimenpitein mahdollista viimeistään vuonna 2021 tai On Esitetään tavoitteen myöhentämistä Ei ole Selvitetään vähemmän vaativien tavoitteiden asettamista Kuva 3. Kaaviokuva toimenpideohjelman laatimisesta. 6

7 Mikäli vaihtoehtotarkastelun kautta ei kaikilta osin löytyisi soveltuvia toimenpiteitä hyvän tilan saavuttamiseen vuonna 2015, seuraavaksi tarkastellaan voidaanko hyvä tila saavuttaa seuraavalla kuuden vuoden jaksolla. Jos tavoitteita ei saavutettaisi jatkoajankaan avulla, voidaan tarkastella vähemmän vaativia tavoitteita. Vaiheittainen eteneminen on päätynyt yhteenvetoon ehdotettavista tavoitteista ja toimenpiteistä. Toimenpideohjelman laadinnassa on noudatettu osallistuvan suunnittelun periaatteita. Varsinainen vesienhoitosuunnitelma on laadittu suunnitelmien ja ohjelmien vaikutusten arvioinnista annetun lain mukaisin menettelytavoin ja siihen sisältyy niin kutsuttu ympäristöselostus. Lain periaatteiden mukainen vuorovaikutus on toteutunut toimenpideohjelmaa laadittaessa osallistumisena ja kuulemisena erilaisissa valintatilanteissa. Toimenpideohjelman laatimisen yhteydessä on syntynyt myös suuri osa vesienhoitosuunnitelman ympäristöselostukseen tarvittavasta aineistosta. Tämän toimenpideohjelman laatimiseen on voinut vaikuttaa Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kautta. Yhteistyöryhmään kuuluu runsaat 30 alueen eri viranomaisen, kuntien, elinkeinojen ja järjestöjen edustajaa. Toimenpideohjelman laatimisen vaiheita on esitelty yhteistyöryhmän kokouksissa ja se on myös osallistunut toimenpideohjelman laatimiseen. Vesilaitosten erityisedustajana työryhmässä on ollut Markku Koivisto Kemijärven kaupungista (liite 4). 1.4 Tarkasteltavat pohjavedet Pohjavesimuodostumalla tarkoitetaan maa- tai kallioperään varastoitunutta kyllästyneessä vyöhykkeessä yhtenäisenä esiintymänä olevaa vettä. Pohjavesimuodostumalle ominaista on merkittävä pohjaveden virtaus, joka mahdollistaa merkittävän pohjavedenoton (keskimäärin vähintään 10 m 3 /d). Käytännössä pohjavesimuodostumat sisältyvät ympäristöhallinnon kartoittamiin ja luokittelemiin vedenhankintaa varten tärkeisiin ja vedenhankintaan soveltuviin pohjavesialueisiin. Toimenpideohjelmassa käsitellään kokonaisuutena vedenhankintaa varten tärkeät ja vedenhankintaan soveltuvat pohjavesialueet (I- ja II-luokka). Tarvittaessa huomioidaan myös tulevaisuuden vedenhankinnan kannalta mahdollisesti merkittävät muut pohjavesialueet (esim. III-luokka) ja alueet, joilla on oleellista vaikutusta pintavesien tilaan tai maaekosysteemeihin. Pohjavesialueille on tehty alustava riskinarviointi asiantuntija-arvioon huomioiden pohjavesialueilla sijaitsevat toiminnot. Riskinarvioinnissa on hyödynnetty muun muassa pohjavesitietojärjestelmässä (POVET) käytettyä riskipisteytystä. Riskialueita, joilla pohjaveden hyvä tila on heikentynyt tai uhattuna, tarkastellaan toimenpideohjelmassa yksityiskohtaisemmin. Tällaisten kohteiden osalta tarkennetaan tietoja pohjavesiin kohdistuvista paineista, pohjaveden laadusta ja ihmistoiminnan vaikutuksista pohjaveden laatuun. Pohjavesialuekohtaiset riskinarvioinnit ja ihmistoiminnan vaikutusarviot todennetaan muun muassa suojelusuunnitelmamenettelyn ja seurantatietojen perusteella. 1.5 Pohjavesialueiden rajaus ja luokittelu Suomessa pohjavesialueet sijaitsevat pääosin sora- ja hiekkamuodostumissa, kuten harjuissa ja reunamuodostumissa. Pohjavesialueiden rajaus perustuu alueen maa- ja kallioperän hydrogeologisiin ominaisuuksiin: alueiden rajaamisessa on kiinnitetty huomiota etenkin esiintymän maalajikoostumukseen, hydraulisesti yhtenäisen alueen laajuuteen sekä vedenläpäisevyyteen. Pohjavesialueen ulompi määritysraja osoittaa sitä aluetta, joka voi vaikuttaa pohjavesiesiintymän veden laatuun tai muodostumiseen. Tämän lisäksi on erikseen rajattu pohjavesialueen varsinainen hyvin vettä läpäisevä osa eli muodostumisalue siten, että tällä alueella maaperän vedenläpäisevyys maanpinnan ja pohjavedenpinnan välillä on vähintään hienohiekan läpäisevyyttä vastaava. 7

8 Pohjavesialueiden luokittelu perustuu muodostuman käyttökelpoisuuteen ja suojelutarpeeseen. Vedenhankintaa varten tärkeäksi, luokan I, pohjavesialueeksi luokitellaan pohjavesialue, jonka javettä käytetään tai tullaan suunnitelmien mukaan käyttämään vuoden kuluessa, tai sitä muutoin tarvitaan esimerkiksi kriisiajan vedenhankintaa varten liittyjämäärältään vähintään kymmenen asuinhuoneiston vesilaitoksessa tai hyvää raakavettä vaativassa teollisuudessa. Luokkaan II, vedenhankintaan soveltuvaksi pohjavesialueeksi katsotaan alue, joka on tutkimuksin osoitettu veltuvaksi yhteisvedenhankintaan, mutta jolle ei ole toistaiseksi osoitettu käyttöä yhdyskuntien, haja-asutuksen tai muussa vedenhankinnassa. Muut pohjavesialueet ovat luokan III pohjavesialueita, joiden hyödyntämiskelpoisuuden arviointi vaatii tutkimuksia vedensaantiedellytysten, veden laadun tai likaantumis- tai muuttumisuhan selvittämiseksi. Suomessa on tällä hetkellä noin ympäristöhallinnon luokittelemaa pohjavesialuetta. Tutkimusten myötä pohjavesialueiden luokitus tarkentuu vielä nykyisestään; vedenhankintaan soveltuvia alueita otetaan vedenhankintakäyttöön ja ne siirtyvät II-luokasta I-luokkaan. Muiden (III-luokan) pohjavesialueiden soveltuvuus vedenhankintaan selvitetään ja ne siirretään joko I- tai II-luokkaan. Alueita voidaan myös poistaa kokonaan luokituksesta, mikäli ne todetaan tutkimuksissa soveltumattomaksi vedenhankintaan. 1.6 Pohjavedet Lapin ympäristökeskuksen alueella Lapin ympäristökeskuksen alueella on kaikkiaan noin pohjavesialuetta, joista vedenhankintaa varten tärkeitä I-luokan alueita on noin 295 kpl, vedenhankintaan soveltuvia II-luokan alueita on noin 185 kpl ja muita III-luokan alueita on noin kpl (taulukko 1, kuva 4). Taulukko 1. Pohjavesialueet ja muodostuvan pohjaveden määrä Lapin ympäristökeskuksen alueella. Luokka Pohjavesialueet, Pinta-ala yhteensä, Osuus LAP:n Muodostuvan pohjaveden kpl km 2 maapinta-alasta, % määrä, m 3 /vrk I ,5 0, II , III , Yhteensä ,5 3, Pohjavedet Tornionjoen vesienhoitoalueella Tornionjoen vesienhoitoalueen pohjavesialueet voidaan jakaa kolmeen ryhmään: Pohjanmaan rannikko (VHA6_01), Happamien kivilajien pohjavesialueet (VHA6_02) ja Keski-Lapin liuskealue (VHA6_03). Alueen käytössä oleva talousvesi on käytännössä kokonaan pohjavettä ja 93 prosenttia väestöstä on liittynyt vesijohtoverkostoon. Tornionjoen vesienhoitoalueella on kaikkiaan 61 tärkeää I luokan pohjavesialuetta ja hieman yli 80 kaivoa, joista vettä otetaan yleisiin verkostoihin (taulukko 2). Näiden pohjavesialueiden antoisuudesta on käytössä noin kymmenesosa. II-luokan alueita on 40 kpl. Tämän lisäksi on suuri määrä tutkimattomia III luokan pohjavesialueita, jotka eivät ole tämän tarkastelun piirissä (taulukko 3). Tutkimusten perusteella näistä alueista hyvin suuri osa osoittautuisi vedenottoon soveliaiksi IIluokan alueiksi. Maa- ja kallioperän mineraalikoostumus vaikuttaa suuresti pohjaveden kemialliseen peruskoostumukseen. Suomessa pohjavedet ovat yleensä pehmeitä, pienen elektrolyyttipitoisuuden omaavia ja herkkiä happamoitumiselle. Sähkönjohtavuusarvot ovat yleensä Etelä-Suomessa pohjoista suurem- 8

9 S Y K E M a a n m it ta u sla it o s lu p a n ro 7 / M M L / 0 8 Pohjavesiluokka Vesienhoitoalue VHA5 VHA6 VHA7 Mittakaava 1: Km N Koo rd in aatisto: yk j Nurk kako ordinaatit: , , // Kuva 4. Pohjavesialueet Lapin vesienhoitoalueilla. 9

10 Taulukko 2. Tornionjoen vesienhoitoalueen I-luokan pohjavesialueet. I-luokan pohjavesialueiden pinta-ala km 2 65 I-luokan pohjavesialueiden osuus koko alueen pinta-alasta (%) 0,41 I-luokan pohjavesialueiden vedenottomäärät m 3 /d** Muodostuvan pohjaveden määrä (I-luokka) m 3 /d Kokoalueen pinta-ala, km Taulukko 3. Tornionjoen vesienhoitoalueen pohjavesiluokat. I-luokka II-luokka III-luokka Yhteensä Pohjavesialueita Kuva 5. Pohjanmaan rannikon pohjavesiryhmän alue. pia korkeimpien sähkönjohtavuusarvojen esiintyessä Pohjanmaan sulfaattimailla. Suomessa luonnontilainen pohjavesi luokitellaan yleensä hyväksi. Pohjanmaan rannikon (VHA5_01) pohjavesiryhmän pohjavesialueet sijaitsevat Tornion kunnan länsiosassa ja Ylitornion kunnan eteläosassa. Luokitellut pohjavesialueet ovat enimmäkseen reunamuodostumakomplekseja, rantakerrostumia tai ohutkerroksisia harjuselänteitä, joita peittää moreeni. Alueen on aiemmin peittänyt Litorinameri, jonka sijainnin mukaan määräytyy ryhmäalueen pohjoisraja. Kahdestakymmenestä pohjavesialueesta tärkeäksi luokiteltuja pohjavesialueita on kaksi. Pohjavesialueet ovat yleensä aika pieniä, poikkeuksena Laivakankaan ( ) ja Kyläjoenkankaan ( ) pohjavesialueet, joiden antoisuudet on arvioitu selvästi suuremmaksi kuin muiden. Alueella on kaksi seurantapistettä, joista toinen sijaitsee Nivavaarassa ( ) ja toinen Laivakankaan ( ) pohjavesialueella. Pohjanmaan rannikkoalueen kallioperä on hyvin vaihteleva. Aivan eteläosassa on dioriittejä. Paikoin pohjavesienmuodostumien alla on kiilleliuskeita, mustaliuskeita ja arkosiittiä. Myös karbonaattia ja kalkkisilikaattikiveä ja metavulkaniitteja tavataan alueella, samoin kuin kvartsiittia ja tonaliittia. Rannikkoseudulle tyypilliseen tapaan pohjavedenveden sähkönjohtavuus on korkea, mikä kertoo siitä, että veteen on liuennut ioneja. Pohjavedessä voi esiintyy jonkin verran natriumia ja kloridia. Pohjaveden ph on yleensä noin 7,5, mikä johtuu emäksisestä kallioperästä. Alueen karbonaattikivet nostavat alkaniteetti-arvoja, mikä antaa hyvän puskurikyvyn happamoitumista vastaan. 10

11 Kuva 6. Happamien kivilajien pohjavesiryhmän alue. Taulukko 4. Happamien kivilajien pohjavesiryhmän yhteenveto. Kokonaispinta-ala (km 2 ) Muodostumisalueen pinta-ala (km 2 ) Arvio muodostuvan pohjaveden määrästä (m 3 /d) I-luokka 49,9 20, Kaikki alueet 532,4 231, Pohjavesi sisältää kallioperästä johtuen paikoin runsaasti kalsiumia ja magnesiumia, joten vesi on keskikovaa. Niin kuin muillakin rannikkoalueilla, tällä alueella pohjavedessä voi esiintyä runsaasti rautaa ja mangaanina. Laivakankaan ( ) pohjavesialueelta on tutkittu vesi edustaa seudulle tyypillistä pohjaveden kemiallista koostumusta, eli vesi on emäksistä, siinä on hyvin vähän happea ja rauta- ja mangaanipitoisuudet ovat korkeita (taulukko 6). Happamien kivilajien (VHA6_02) pohjavesiryhmän pohjavesialueet jakaantuvat kahteen osaalueeseen. Ensimmäinen sijaitsee Ylitornion, Pellon ja Kolarin eteläosan alueella ja toinen osa-alue levittäytyy Muonion ja Enontekiön alueelle. Koko pohjavesialueryhmässä on 419 pohjavesialuetta, joista 54 on luokiteltu tärkeäksi. Pohjoiselle ryhmittelyalueella tutkittuja I- ja II-luokan pohjavesialueita on aika harvassa. Eteläisellä osa-alueella on kolme seurantapistettä: Ylitornion Eholampi ( ), Pellon Kiimamaa ( ) ja Kolarin Käkivaarannokka ( ). Pohjoisemmalla osa-alueella on neljä seuranta-asemaa, Muonion pohjavesiasema, Utkujoki (Alalompolo ), Muotkavaara ( ) ja Ailakkavaara ( ). Pellon ja Ylitornien puoleisella osa-alueella I- ja II-luokan pohjavesialueet ovat enimmäkseen harjuja. Paikoittain lajittuneen aineksen päällä on moreenia. Tälle alueelle ja erityisesti Ylitornion seudulle ovat tyypillisiä moreenivaarojen rinteiden juurilla olevat lähdepurkaumat. Niissä on usein pieniä kylävedenottamoja. Joidenkin rinnemuodostumien pohjavesialueilla on myös rantakerrostumia. Joidenkin laajojen vaarojen tai tuntureiden rinnealueilla voi olla runsastuottoisiakin lähteitä. Laajojen rinnealueiden välisissä laaksoissa voi olla glasifluviaalisen sulavesitoiminnan synnyttämiä sandureita, deltoja ja muita laaksontäytekerrostumia, joiden kautta ylemmiltä rinnealueilla muodostuvat pohjavedet virtaavat ja ne voivat muodostaa antoisiakin pohjavesialueita. Pohjoisemmalla osaalueella I- ja II-luokan pohjavesialueet ovat suurimmaksi osaksi harju- ja reunamuodostumia, mutta 11

12 pohjavettä saadaan myös moreenimuodostumista. Muonion ja Enontekiön seudulla useat pohjavesimuodostumista saavat osan vedestään tuntureiden ja vaarojen rinteiltä. Happamien kivilajien alueen kallioperä koostuu graniitista, granodioriitista, gneissistä ja migmatiiteista, mutta joiltain osin kallioperän kivilajit myös vaihtelevat. Osa Ylitornion puoleisista pohjavesialueista sijoittuu liuskealueelle. Käsivarren keskiosassa ja Muonion koilliskulmalla on paikallisia emäksisempiä kivilajeja kuten vulkaniitteja ja gabroja. Aivan käsivarren päässä on "norjalaista Kölivuoriston" sedimenttikiviä muun muassa Saanatunturin tienoilla olevien pohjavesialueiden kohdalla. Pohjavesialueryhmä sijaitsee geologisesti alueella, jonka kallioperä on vaihteleva. Pääosin kallioperä on sellaista, että sen vaikutuksesta veden ph on happamen puolella. Alueella pohjaveden ph on keskimäärin 6,2 6,6. Osa vedenottamoista tarvitsee alkalointia, jolloin esim. kalkkiyhdisteillä nostetaan veden ph:ta ja poistetaan happamen veden aiheuttamaa korroosiovaikutusta metalliputkiin. Yleisesti ottaen alueen pohjavedet soveltuvat hyvin talousvesikäyttöön, veden happipitoisuudet ovat korkeita ja rauta- ja mangaanipitoisuudet pieniä. Pohjavesien sähkönjohtavuus ja alkaliteettilukemat ovat keskimääräisesti pieniä ja pohjavesi on pehmeää. Ryhmäalueen pohjaveden laatu ei ole täysin yhtenäinen kallioperävaihtelun vuoksi, esimerkiksi Olostunturin vedenottamolla Muoniossa kalkkipitoinen kallioperä nostaa veden ph:n yli seitsemään (taulukko 6). Keski-Lapin liuskealueen (VHA6_03) pohjavesiryhmän alueella on isoja vaaroja ja alueen itä- ja koillisosa ovat Yllässeudun tunturialuetta. Alueen voimakas topografia ja laaksot ovat vaikuttaneet paljon glasifluviaalisen virtausten suuntautumiseen ja harjujen suuntautuneisuus vaihtelee paljon laaksojen mukaan. Laajojen moreenirinteiden juurille on kerrostunut myös sandureita, deltoja ja muita pääosin hiekasta ja sorasta syntyneitä laaksontäytekerrostumia, joita ei selkeästi voi luokitella yhdeksi muodostumatyypiksi. Näistä on syntynyt muodostumatyypiltään vaikeasti yksilöitäviä hiekka- soramuodostumia. Moreenirinteiden juurilla on lähteitä, joissa voi olla suuriakin purkautumia. Keski-Lapin liuskekivialueelle sijoittuu varsinaisen tarkastelun kohteena olevia tärkeitä pohjavesialueita kahdeksan kappaletta ja II-luokan pohjavesialueita neljä kappaletta. Lisäksi alueella on 28 tutkimatonta III-luokan pohjavesialuetta. Seuranta-asemia on alueella ehdolla neljä. Yksi seuranta asema on Pitkäranta ( ) Kolarin länsiosassa. Näiden lisäksi on kolme suhteellisen lähekkäin olevaa mahdollista seuranta-asemaa eli Tunturipalo ( ), Palovaara ( ) ja Tunturinhäntä ( ). Kuva 7. Keski-Lapin liuskealueen pohjavesiryhmän alue. 12

13 Taulukko 5. Keski-Lapin liuskealueen pohjavesiryhmän yhteenveto. Kokonaispinta-ala (km 2 Muodostumisalueen Arvio muodostuvan ) pinta-ala (km 2 ) pohjaveden määrästä (m 3 /d) I-luokka 8,3 4, Kaikki alueet 41,7 20, Keski-Lapin liuskealueella Kolarin pohjoisosa ja Muonion eteläosa ovat melko emäksistä kivilajialuetta ja paikoin on hyvinkin kalkkipitoista kallioperää kapeina vyöhykkeinä. Pohjaveden laadun osalta tämä alue erottuu omana kokonaisuutena ympäröivistä happamien kivilajien alueista. Alueella on paljon mafista ja felsistä metavulkaniittia ja jonkun verran karbonaatti- ja kalkkikivisilikaattia ja dioriitteja. Alueen pohjaveden ph vaihtelee tällä alueella paljon. Keskimäärin se on noin 7 mutta voi vaihdella yleisesti 6,4 7,5 välillä ja esimerkiksi Kolarissa pohjaveden ph-arvo on joillakin ottamoilla yli kahdeksan (taulukko 6). Taulukko 6. Tornionjoen vesienhoitoalueen eri pohjavesiryhmien tyypillisiä vedenlaatuarvoja. Nimi Pohjavesiryhmä ph Sähk. joht. ms/m Ca +Mg mg/l Happi liuk. mg/l NH 4 N mg/l Fe µg/l COD Mn mg/l Laivakangas P3 1 7, ,71 2,3 < , Juoksenki 2 6,3 2,5 0,09 8,0 <5 20 0,3 < Kolarinsaari P7 3 6,83 3,4 0,13 10,7 <5 68 0, Mn µg/l NO 3 µg/l Väriluku mg/l 2 VESIENHOITOON LIITTYVÄT OHJELMAT JA SUUNNITELMAT 2.1 Kansainväliset ja kansalliset ohjelmat Kansainvälinen yhteistyö ja sopimukset Suomen vesiensuojelun ja hoidon politiikkaan vaikuttaa kansainvälinen yhteistyö eri tasoilla. Suomella on Venäjän (1964), Ruotsin (1971) sekä Norjan (1980) kanssa rajavesistösopimus, joilla edistetään vesiensuojelua yhteisissä vesistöissä. Kokemuksia hyödynnetään UNECE:n yhteistyössä sekä muussa vesiensuojeluun ja vesivarojen yhdennettyyn suunnitteluun liittyvässä kansainvälisessä yhteistyössä. EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin toimeenpanossa Suomi valmistelee Ruotsin ja Norjan kanssa yhteen sovittaen vesienhoitosuunnitelmat yhteisille vesistöalueille. Suomen ja Ruotsin välistä rajajokisopimusta (SopS 53/1971) sovelletaan vesialueella, jonka muodostavat: Könkämäeno ja Muonionjoki sekä se osa Tornionjoesta ja ne järvet, missä Suomen ja Ruotsin välinen valtakunnanraja kulkee (rajajoet). Sekä ne järvet ja vesistöt, jotka ovat rajajokien haarautumia tai laskevat näihin jokiin; ne erityiset lasku-uomat, jotka muodostavat Tornionjoen eri suuhaaroista; sekä se osa Pohjanlahtea, joka on Suomen ja Ruotsin Alatornion kuntien alueilla. Rajajokisopimuksen soveltamisala käsittää vesistöön rakentamisen ja muut vesitalousasiat uittoa lukuun ottamatta, vesiensuojelun sekä kalastuksen. Näitä asioita käsittelee yhteisenä päätöksentekoelimenä toimiva rajajokikomissio. Sopimuksen keskeinen tavoite on, että suomalaiset ja ruotsalaiset voivat hyödyntää Tornionjokea tasapuolisesti rajaseudun etuja edistäen. Erityistä huomiota on kiinnitettävä luonnonsuojeluun, kalakantoja tulee suojata ja veden pilaantumista ehkäistä. Sopimus 13

14 syrjäyttää suurelta osin kansallisen lainsäädännön, mutta sopimuksen mukaan voidaan säännösten puuttuessa soveltaa kansallista lainsäädäntöä. Rajajokisopimusta ollaan uudistamassa. Uusi sopimus on neuvoteltu ja hallituksen esitys rajajokisopimuksen hyväksymisestä jätettäneen eduskunnalle Uuden sopimuksen myötä komission rooli lupaviranomaisena lakkaisi ja siitä tulisi vesipuitedirektiivin edellyttämä yhteistyöelin maiden välille. Komission tehtävänä olisi kehittää sopimuspuolten yhteistyötä vesienhoitoalueella sekä edistää sopimuspuolten viranomaisten välistä yhteistyötä sellaisten ohjelmien, suunnitelmien ja toimenpiteiden yhteensovittamiseksi, joiden tarkoituksena on vesiympäristön tilatavoitteiden saavuttaminen ja vesien tilan seuraaminen. Komissio vahvistaisi tai hylkäisi ehdotukset vesienhoitoaluetta koskeviksi ohjelmiksi tai suunnitelmiksi. Komissiolla olisi oikeus tehdä aloitteita ja antaa lausuntoja vesienhoitoalueen vesiä koskevissa asioissa. Pohjavesien osalta Tornionjoen alueella tilanne on selkeä, koska rajajoen ylittäviä kahden valtakunnan yhteisiä pohjavesialueita ei ole olemassa. Merkittävää ympäristökuormitusta rajan yli ei myöskään tapahdu esim. ilmansaasteiden osalta, joten pohjavesien suhteen ei ole merkittäviä käytännön tarpeita kansainväliseen yhteistyöhön. Kansalliset ohjelmat ja suunnitelmat Suomessa vesiensuojelua ja -hoitoa ohjaavat useat kansainväliset sopimukset sekä valtakunnallisella että alueellisella tasolla laaditut ohjelmat ja suunnitelmat. Kansainvälisesti sovitut tavoitteet pyritään saavuttamaan toteuttamalla näitä ohjelmia ja suunnitelmia. Pohjavesien suojeluun vaikuttavat erityisesti valtakunnallinen vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015 ja muut pohjavesialuekohtaiset suunnitelmat. Vesiensuojelun valtakunnalliset tavoitteet on määritetty ja tavoiteohjelmia on laadittu jo luvulta lähtien. Vesiensuojelun tavoiteohjelma vuoteen 2005, jonka valtioneuvosto hyväksyi vuonna 1998, painotti pohjavesien suojelussa ennaltaehkäisyä sijoituspaikan valinnan avulla ja suojaamista niissä poikkeustapauksissa, joissa toiminto pohjavesialueelle sijoitetaan. Jo pohjavesialueille sijoittuneet pohjavettä vaarantavat toiminnot tarkastetaan ja toteutetaan riittävät pohjavesien suojelutoimenpiteet. Perusteluosassa esimerkiksi turkistarhauksesta todetaan, että tärkeillä ja muilla vedenhankintaan soveltuvilla pohjavesialueilla olevat tarhat siirretään vähitellen pohjavesialueiden ulkopuolelle nykyisten tarharakenteiden kestoiän päätyttyä, kuitenkin viimeistään vuoden 2005 loppuun mennessä. Vuonna 2006 valtioneuvostossa hyväksytty vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015 jatkaa aiempaa vesiensuojelupolitiikkaa. Vesiensuojelun suuntaviivoilla määritellään vesiensuojelun tarpeet ja tavoitteet valtakunnallisella tasolla. Vesiensuojelun suuntaviivojen on tarkoitus tukea alueellista vesienhoitosuunnittelua. Vesiensuojelun suuntaviivoissa on tarkasteltu eri toimenpidevaihtoehtojen vaikutuksia suhteessa vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisiin yleistavoitteisiin. Lainsäädännön asettamina tavoitteina on turvata pohjavesien määrällinen, kemiallinen ja mikrobiologinen hyvä tila kaikilla vedenhankintaa varten tärkeillä ja siihen soveltuvilla pohjavesialueilla. Hyvinä säilyneillä alueilla ei pohjavesien tilaa saa ihmistoiminnan vaikutuksesta heikentää. Keskeisinä tavoitteina vuoteen 2015 on, että pohjavesien laadullinen ja määrällinen tila säilyvät vähintään nykyisellä tasolla. Erityisesti vedenhankinnan kannalta tärkeiden ja muiden vedenhankintaan soveltuvien pohjavesialueiden veden laadun säilymisestä luonnontilaisena huolehditaan. Vesiensuojelun suuntaviivojen taustaselvitys IV (Gustafsson ym. 2006)) antaa tietoa valtakunnallisista kehitysnäkymistä vuoteen 2015 ja pohjavesien suojelutoimenpiteiden vaikutuksista ja vaihtoehdoista. 14

15 Maa- ja metsätalousministeriön laatiman Suomen maaseudun kehittämisstrategian yksi painopistealue on maa- ja metsätalouden harjoittaminen taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä sekä eettisesti hyväksyttävällä tavalla koko Suomessa. Toimintalinja 2:n ensisijainen vesistöihin vaikuttava tavoite on vähentää maataloudesta maaperään, pinta- ja pohjavesiin sekä ilmaan kohdistuvaa ympäristökuormitusta ympäristöystävällisten tuotantomenetelmien käyttöä edistämällä. Toimintalinjalla 2 käytettävästä yhteisön rahoitusosuudesta kohdennetaan vähintään 50 % luonnonhaittakorvauksiin ja vähintään 40 % maatalouden ympäristötukeen. Maatalouden ympäristötukijärjestelmässä korostetaan pinta- ja pohjavesiin kohdistuvien päästöjen vähentämistä. Ohjelmakautta koskevan tukijärjestelmäesityksen käsittely on hyväksytty EU:ssa vuonna Pohjavesien kannalta keskeisiä toimenpiteitä ovat muun muassa suojavyöhykkeiden perustaminen ja hoito sekä pohjavesialueiden peltoviljely. Vesivarojen tulevaisuuden tilaa ja käyttöä käsitellään myös maa- ja metsätalousministeriön laatimissa vesivara- ja luonnonvarastrategioissa sekä ilmastonmuutoksen kansallisessa sopeutumisstrategiassa. Vesivarastrategiassa vuosille linjataan vesivarojen käytön, vesihuoltopalveluiden ja vesistörakentamisen periaatteita. Yksi visioista on, että vesivarojen käyttö on yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää. Pohjavesien osalta strategian tavoitteena on edistää pohjavesivarojen käyttöä yhdyskuntien talousveden laadun parantamiseksi, tehostaa vedenhankintaan soveltuvien pohjavesialueiden seurantaa ja laatia pohjavesialueiden suojelusuunnitelmia (Vesivarastrategia 1999). Luonnonvarastrategian perusperiaate on uusiutuvien luonnonvarojen kestävä käyttö ja tavoitteena ihmisen ja luonnon hyvinvointi. Ilmastonmuutoksen kansallisessa sopeutumisstrategiassa tarkastellaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia muun muassa luonnonvarojen käyttöön ja toimialakohtaista sopeutumista muuttuviin olosuhteisiin. Ilmastonmuutoksen ennustetaan muuttavan vesimääriä, veden laatua ja merenpinnan korkeutta, ja ilmaston ääri-ilmiöiden kuten tulvien ja kuivuuden uskotaan yleistyvän. Tällaiset muutokset vaikuttavat muun muassa vedenhankintaan. Strategian tavoitteena on vahvistaa sopeutumiskykyä ilmastonmuutokseen ja strategiassa esitetään mahdollisia toimenpidelinjauksia eri toimialoille, muun muassa vesivarojen käyttöä ja hoitoa koskien, esimerkiksi vesihuollon suunnitteluun ja pohjaveden tarkkailuun liittyen. Liikenne- ja viestintäministeriön ympäristöohjelmassa liikenteen toimintalinjat ympäristökysymyksissä vuoteen 2010 määritellään ympäristötyön keskeiset toimintamallit kaikille liikennemuodoille. Yhtenä tavoitteena ympäristöohjelmassa on vesistöjen ja maaperän pilaantumisen ehkäisy ja jo pilaantuneiden alueiden aiheuttamien riskien hallinta siten, että ne eivät aiheuta haittaa ihmiselle eivätkä ympäristölle. Keskeisenä toimenpiteenä pohjavesien osalta on niiden tilan ja mahdollisen kunnostustarpeen arviointi maaperän kunnostushankkeiden yhteydessä. Ministeriön rooli ympäristöohjelman toteuttamisessa vesistöjen ja maaperän suojelussa on pilaantuneita alueita koskevan yhteisen toimintamallin aikaansaaminen yhteistyössä eri ministeriöiden ja muiden toimijoiden kanssa sekä pilaantuneiden alueiden selvittämiseen ja kunnostamiseen tarvittavien resurssien kartoitus. Toimintalinjoja täydennetään alempien liikennesektorin organisaatioiden omilla ympäristöohjelmilla. Radanpidon ympäristöhaittojen vähentäminen on yksi ratahallintokeskuksen (RHK) ympäristöraportissa 2006 esitetyistä ympäristöpoliittisista tavoitteista. Pohjavesien suojelussa RHK:n pääpaino on pilaantuneiden alueiden puhdistuksessa, joita tehdään ratojen ja ratapihojen perusparannustöiden yhteydessä. RHK:lla on myös omaa tutkimustoimintaa uusien ratahankkeiden yhteydessä. Näiden lisäksi RHK tarkkailee säännöllisesti pohjaveden laatua kohteessa eri puolilla Suomea. 15

16 Tiehallinnon ympäristöohjelmassa 2010 kirjataan keskeiset tavoitteet ja toimenpiteet tieliikenteestä ympäristöön kohdistuvien haittojen ja kuormituksen vähentämiseksi. Pohjavesien osalta tienpidon haasteena nähdään liukkaudentorjunnan toteuttaminen tärkeillä ja vedenhankintaan soveltuvilla pohjavesialueilla liikenneturvallisuus ja pohjaveden laatu huomioiden. Vuoteen 2010 mennessä tiehallinnon tavoitteena on vähentää tiesuolausta pohjavesialueilla osallistumalla muun muassa vaihtoehtoisten liukkaudentorjunta-aineiden tutkimukseen. Tavoitteena on myös saattaa loppuun vuosille ajoitettu kiireellisten pohjavesisuojausten teemaohjelma. Lisäksi Tiehallinnolla on erilaisia hankkeita yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, esimerkiksi valtakunnallinen pohjaveden kloridipitoisuuden seuranta, sekä piiritasolla tapahtuva pohjaveden laadun ja pohjavesisuojausten seuranta yhteistyössä ympäristöhallinnon kanssa. Metsätalouden ympäristönsuojelua tehostetaan muun muassa metsänhoitosuositusten ja metsäsertifioinnin avulla. Metsähallituksen Metsätalouden ympäristöoppaassa ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion Hyvän metsänhoidon suositukset luovat peruslinjauksen talousmetsien hoitoon ja niiden tavoitteena on taloudellisesti kannattavan puuntuotannon rinnalla turvata metsäluonnon monimuotoisuus ja ottaa huomioon metsien muut käyttömuodot ( Sertifioinnin tavoitteena on edistää taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää metsien hoitoa ja käyttöä ja sertifikaatti on siten todistus metsätalouden ympäristöystävällisyydestä. Suomen metsäsertifiointijärjestelmä FFCS on kehitetty soveltumaan Suomen metsänomistuksen oloihin ja koko Suomi kuuluu alueellisen ryhmäsertifioinnin piiriin. Metsäkeskuksittain muodostetut ryhmäsertifikaatit kattavat yli 95 prosenttia Suomen metsäpinta-alasta. Lapissa Metsähallituksen metsien osuus on suhteellisen suuri. FFCS:n vaatimukset ja säännöt on koottu standardeihin, joissa on asetettu kriteerit kestävän metsätalouden edistämiselle. Metsien hoidon ja käytön standardissa on kriteerit myös pohjavesialueilla harjoitettuja metsätalouden toimenpiteitä, kuten torjunta-aineiden ja lannoitteiden käyttöä varten ( 2.2 Alueelliset ohjelmat ja suunnitelmat Lapin ympäristökeskus sijoittuu kokonaisuudessaan Lapin maakunnan alueelle, joka käsittää saman alueen kuin Lapin lääni. Maakunnan kehittämisestä vastaa Lapin liitto. Maakuntakaavat Rovaniemen ja Itä-Lapin osalta ovat lainvoimaisia, Pohjois-Lapin maakuntakaava on ympäristöministeriön vahvistettavana ja Tunturi-Lapin maakuntakaavan laatiminen on aloitettu, Länsi-Lapin osalta on voimassa seutukaava. Maakuntien keskeisiä suunnitteluasiakirjoja maakuntakaavojen lisäksi ovat maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Maakuntasuunnitelma on pitkän aikavälin strateginen suunnitelma, joka osoittaa maakunnan tavoitetilan ja sen saavuttamiseksi tarvittavat strategiset linjaukset. Maakuntasuunnitelmassa määritellään muun muassa tärkeintä ympäristöä, alue- ja yhdyskuntarakennetta sekä alueidenkäyttöä koskevat tavoitteet. Maakuntaohjelma on maakuntasuunnitelmia toteuttava suunnitteluasiakirja, joka sisältää maakunnan keskeiset hankkeet ja muut olennaiset toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi. Lapin maakuntasuunnitelman 2022 tavoitteena on luonnonvarojen kestävä käyttö, viihtyisän ja terveellisen ympäristön luominen sekä luonnon biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemin toimivuuden turvaaminen. Hyvä ympäristö on tärkeä alueellisen kilpailukyvyn tekijä, ja vastuu tulevista sukupolvista velvoittaa pitämään hyvää huolta ympäristöstä ja luonnonvaroista. Lapin maakuntaohjelman mukaan vedenhankinnan käytössä olevia tärkeitä I luokan pohjavesialueita on noin 300 ja vedenottoon tutkimusten perusteella varmuudella soveltuvia II luokan alueita noin 180 kappaletta. Lapin pohjavesialueet ovat yleensä selvästi rajautuvia hiekka- ja soramuodostumia. Pohjavesialueet ovat käytännössä usein asumattomia ja siten suojassa monilta ihmistoiminnan riskitekijöiltä. Maanrakennukseen käyttökelpoisuudeltaan luontaisesti parhaat hiekat ja sorat ovat yleensä pohjavesien kanssa samoilla alueilla, minkä vuoksi maanoton suunnittelu ja pohjavesien suojelu on tärkeää. Yhtenä ohjelman kärkihankkeena todetaan ilmastonmuutoksen vaikutusten arviointi ja näihin sopeutuminen. 16

17 Lapin metsäohjelman metsähoito- ja perusparannustöiden tavoitteet ovat suuremmat kuin edellisellä ohjelmakaudella Ohjelmassa on arvioitu, että seuraavan 10-vuoden aikana kunnostusojitusten tarve Lapissa olisi noin ha. Nykyisin kunnostusojituksia tehdään ha vuodessa eli tarve olisi noin nelinkertainen nykytasoon verrattuna. Metsäsektori on Lapin metsäohjelman tavoitteiden mukaisesti sitoutunut huolehtimaan pohjavesien suojelusta metsätalouden harjoittamisen yhteydessä. Toimenpiteiksi metsäohjelmassa esitetään parannettavaksi vesiensuojelusuunnitelmien ja -toimenpiteiden laatua sekä luonnon monimuotoisuudelle tärkeiden kohteiden tunnistamista jatkamalla metsäammattilaisten ja urakoitsijoiden koulutusta, käynnistämällä ohjelmakauden aikana kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisia luonnonhoitohankkeita pää-asiassa vesiensuojelun ja monimuotoisuuden ylläpitämiseen ja lisäämiseen. Perämeren toimintasuunnitelmassa korostetaan viittä teemaa: rehevöitymisen vähentäminen, ympäristölle vaarallisten aineiden seuranta, alueidenkäytön kokonaissuunnittelu, luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen ja valmius uusien lajien varalta. Suunnitelmassa esitetään rannikkoalueiden rehevöitymisen vähentämiseksi toimenpiteitä kaikista valuma-alueen toiminnoista, kuten maa- ja metsätaloudesta sekä asutuksesta ja teollisuudesta, peräisin olevan ravinnekuormituksen pienentämiseksi. Haitallisten aineiden käsittelyyn tarvitaan kansallisen ja kansainvälisen tason toimia. Lapin Natura verkoston hoidon ja käytön yleissuunnitelman tavoitteena on määritellä kohdekohtaisen suunnittelun tarve ja tärkeysjärjestys Natura alueittain. Erillisillä Natura-alueilla olevat yleiset maankäyttörajoitteet luovat lisäturvaa pohjavesille ja pohjavesien tilanne on siten niillä hyvä. 2.3 Maankäytön suunnittelu ja ohjaus Maankäytön suunnittelun tavoitteena on luoda edellytykset hyvälle elinympäristölle edistämällä samalla ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Maankäytön suunnittelujärjestelmä koostuu valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista sekä kaavoituksesta. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä on muun muassa auttaa saavuttamaan maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) ja alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet sekä toimia kaavoituksen ennakko-ohjauksen välineenä valtakunnallisesti merkittävissä alueidenkäytön kysymyksissä. Alueidenkäyttötavoitteiden toteutumista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa. Maakuntakaava on ylin kaavamuoto ja keskeinen maankäytön ohjausväline, joka ohjaa kuntien kaavoitusta ja viranomaisten muuta alueiden käytön suunnittelua. Yleis- ja asemakaavoilla huolehditaan tavoitellun kehityksen toteutumisesta kunnissa ja pienemmillä alueilla. Maakuntakaavat laaditaan ja hyväksytään maakuntien liitoissa ja vahvistetaan ympäristöministeriössä, kunnat puolestaan vastaavat yleis- ja asemakaavojen laadinnasta ja hyväksymisestä. Maankäytön suunnittelussa vesivarojen kestävä käyttö ja suojelu pyritään sovittamaan yhteen muiden alueidenkäyttötavoitteiden kanssa. Pohjavesien suojelua pyritään edistämään osoittamalla kaavoissa yhdyskuntien ja teollisuuden raakavesihuollon kannalta tärkeät pohjavesialueet, eli luokkien I ja II alueet. Myös III-luokan alueet voidaan merkitä varsinkin niiden ollessa osa laajempaa pohjavesialuetta, josta osa kuuluu I- tai II-luokkaan. Näin huolehditaan siitä, että muu alueidenkäyttö kaavoissa osoitetuilla pohjavesialueilla ei uhkaa vesivarojen määrää ja laatua (Maankäyttö- ja rakennuslaki sarja, oppaat 6 ja 10). 17

18 Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaisesti pohjavesien pilaantumis- ja muuttumisriskiä aiheuttavat laitokset ja toiminnot tulisi sijoittaa riittävän etäälle vedenhankinnan kannalta tärkeistä ja vedenhankintaan soveltuvista pohjavesialueista. Tämä saattaa edellyttää näiden alueiden käyttöä koskevien rajoitusten määrittelyä esimerkiksi maakuntakaavassa, jolloin pohjavesialuemerkintään voidaan liittää maakuntakaavamääräys, jolla osoitetaan vesiensuojelun näkökulmasta tarpeelliset reunaehdot alueen muulle käytölle. Yksityiskohtaisempia määräyksiä pohjaveden suojeluun voidaan tarvittaessa antaa yleis- ja asemakaavoissa. Määräykset voivat koskea esimerkiksi jätevesien johtamista; öljysäiliöiden, liikenneväylien ja -alueiden sijoittamista; pohjavesisuojausten rakentamista sekä maaainesten ottoa (Maankäyttö- ja rakennuslaki sarja, oppaat 11 ja 12). 2.4 Vesihuoltosuunnitelmat Vesihuoltolaki (119/2001) velvoittaa kunnat laatimaan kuntakohtaiset vesihuollon kehittämissuunnitelmat ja osallistumaan ylikunnalliseen vesihuollon alueelliseen yleissuunnitteluun. Vesihuollon yleissuunnittelun tarvetta korostetaan myös vesipolitiikan puitedirektiivin toteuttamisen kannalta ja suunnitelmissa tuotettua tietoa voidaankin hyödyntää myös vesienhoitoalueiden hoitosuunnitelmissa (Vikman & Santala 2001). Vesihuollon alueellisten yleissuunnitelmien toteutuksesta huolehtivat kunnat yhteistyössä alueen tärkeimpien vesihuoltolaitosten ja alueellisten ympäristökeskusten kanssa. Vesienhoitoalueen kaikkiin kuntiin on vuosina laadittu vesihuoltolain (119/2001) mukainen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma. Kehittämissuunnitelmassa kiinnitetään erityistä huomiota vesihuollon järjestämiseen alueilla, joilla on voimassa maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettu yleis- tai asemakaava tai joilla em. kaavojen laatiminen on vireillä sekä alueilla, joita koskevat ympäristönsuojelulain 19 :n nojalla annetut ympäristönsuojelumääräykset. Kehittämissuunnitelma ei kuitenkaan ole kuntaa sitova oikeusvaikutteinen suunnitelma vaan se on tarkoitettu joustavaksi kunnan vesihuollon suunnittelun välineeksi. Sen sisältö ja tarkkuus riippuvat kunkin kunnan tarpeista. Suunnitelmassa esitetään mm. alueet, jotka kunnan on tarkoitus saattaa vesihuoltolaitosten vesijohto- ja viemäriverkoston piiriin. Vesienhoitoalueelle on laadittu vuonna 2004 Tornion Muonionjoen jokilaakson vesihuollon alueellinen yleissuunnitelma. Vesihuollon alueellisen yleissuunnittelun peruslähtökohtana on löytää alueellisesti tarkoituksenmukaisia vesihuoltoratkaisuja. Suunnitelman tarkoituksena on antaa kokonaiskuva niistä vesihuollon investointitarpeista, jotka noin 15 vuoden aikajänteellä on toteutettavana. Suunnitelma on pohjana yksityiskohtaisempien selvitysten ja suunnitelmien laatimiselle sekä taloudellisen varautumisen ohjaamiselle. Jätevesien osalta pääpaino on kyläkeskusten ja niiden lähialueiden jätevesien käsittelyn parantaminen. Käytännössä tämä tarkoittaa viemäriverkostojen laajentamista keskusten läheisyydessä sekä keskitettyjen jätevesijärjestelmien rakentamista. Vedenhankinnan osalta pääpaino on laatuvaatimukset täyttävän talousveden jakelun turvaamisessa ja pienten vesilaitosten organisoinnin kehittämisessä. 2.5 Vedenottamoiden suoja-alueet Aina vesilain voimaantulosta lähtien pohjaveden suojelua on voitu toteuttaa osaltaan perustamalla vesilain mukaisia suoja-alueita vedenottamoiden ympärille. Suoja-alueet on määrätty aiemmin vesioikeuksien päätöksillä ja myöhemmin ympäristölupaviraston päätöksellä terveydellisistä syistä tai pohjaveden puhtauden säilyttämiseksi. Pohjaveden laatua vaarantava toiminta suoja-alueella on siten kielletty ilman ympäristölupaviraston päätöstä. Suoja-aluepäätökset ovat ottamokohtaisia. Varsinkin vanhemmat suoja-alueet on jaettu lähi- ja kaukosuojavyöhykkeisiin veden virtauksen ja virtausajan mukaan, mutta nykyisin suojavyöhykejaosta on osin luovuttu pohjaveden pilaamis- ja muuttamiskieltojen koskiessa koko pohjavesialuetta. 18

19 Vedenottamoiden suoja-alueita on Suomessa kaikkiaan noin 220 kappaletta. Lapin vedenottamot sijaitsesevat yleensä varsin luonnontilaisilla alueilla, ja erityisten suojelualueiden hakemiselle ei juuri ole ollut tarvetta. Tällainen suoja-aluepäätös on annettu ( ) Pellon Takalammin pohjavesialueelle, jota ei juuri enää käytetä nykyisellään ja Ylitornion Reväsvaaraan Usein tällaiset vanhat suojaaluepäätökset ovat sisällöltään ja vaatimuksiltaan vanhemman ajan hengen mukaisia ja nykyiset normit ovat tiukempia. 2.6 Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat Nykyisin yhä merkittävämpi väline pohjavesien suojelussa suoja-alueiden rinnalla on pohjavesialue tai - muodostumakohtainen suojelusuunnitelmamenettely, jonka tarkoituksena on suojella pohjavesivaroja rajoittamatta kuitenkaan tarpeettomasti muita maankäyttömuotoja pohjavesialueella. Suojelusuunnitelmia on laadittu mm. riskinalaisille vedenhankintaa varten tärkeille ja soveltuville pohjavesialueille jo yli 15 vuoden ajan. Suojelusuunnitelmamenettely poikkeaa suoja-alueen muodostamisesta muun muassa siten, että suojelusuunnitelmia ei vahvisteta ympäristölupavirastossa, eikä niillä ole sitovia juridisia seurausvaikutuksia. Suojelusuunnitelmien laadinnasta tai laadituttamisesta vastaavat pääasiassa kunnat ja muut pohjaveden ottajat. Suojelusuunnitelmien yhteydessä kerätyt tiedot antavat hyvän pohjan riskien hallintaan. Valtakunnallisella tasolla suojelusuunnitelmia on tehty noin 260 kappaletta ja ne kattavat yhteensä noin tuhat pohjavesialuetta. Alueellisten ympäristökeskusten tekemien arvioiden mukaan noin 240 vedenhankintaa varten tärkeällä pohjavesialueella on todettu olevan pohjavedelle riskiä aiheuttavaa toimintaa siinä määrin, että suojelusuunnitelman laatiminen olisi kiireellinen tehtävä. Lähivuosien tavoite onkin laatia suojelusuunnitelmat ainakin kaikille riskialueille. Lisäksi on esitetty, että kaikki ennen vuotta 2000 laaditut suojelusuunnitelmat tulisi päivittää. Tornionjoen vesienhoitoalueen pohjavesillä ei ole todettu sellaisia riskitekijöitä, että suojelusuunnitelmia olisi lähdetty toteuttamaan. 3 ERITYISET ALUEET 3.1 Vedenhankintakäytössä olevat pohjavesialueet Suomessa on noin pohjavesialuetta. Näillä alueilla muodostuu yhteensä lähes kuusi miljoonaa kuutiometriä pohjavettä vuorokaudessa. Pohjavedellä on suuri merkitys Suomen vesihuollossa: Pohjaveden ja tekopohjaveden osuus vesilaitosten jakamasta vedestä on 60 prosenttia ja pohjavettä käyttää noin 3,5 miljoonaa asukasta. Lapin ympäristökeskuksen alueella on yhteensä noin 470 vedenhankintaa varten tärkeää ja vedenhankintaan soveltuvaa pohjavesialuetta. Tornionjoen alueella kaikki yleiset vesilaitokset käyttävät pohjavettä. Tärkeitä I-luokan pohjavesialueita, joista otetaan vettä vesilaitosten tarpeisiin on 65 kpl. Vedenhankintaan tutkittuja II-luokan soveliaita alueita, jotka ei vielä ole käytössä on 40 kpl ja tutkimattomia alueita 374 kpl. Vesienhoitoalueen pohjavesialueita on tarkasteltu perusteellisemmin luvussa Pohjavesialueet Natura-suojelualueilla Lapin Natura verkostoehdotus sijoittuu kahdelle luonnonmaantieteelliselle vyöhykkeelle, alpiiniselle ja boreaaliselle vyöhykkeelle. Verkostoon kuuluu 161 aluetta, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on yli 3 milj. ha. 19