Mukaan seuratoimintaan? Ilmoittaudu seuran toimintaa kehittäviin työryhmiin!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mukaan seuratoimintaan? Ilmoittaudu seuran toimintaa kehittäviin työryhmiin!"

Transkriptio

1

2 Mukaan seuratoimintaan? Ilmoittaudu seuran toimintaa kehittäviin työryhmiin! Pallokissojen kevätkokouksessa huhtikuussa oli loistava meininki. Saimme johtokuntaan uusia jäseniä ja vanhoista johtokuntalaisista löytyi innokkuutta jäädä vielä kehittämään upeaa seuraamme. Uusien johtokuntalaisten löytyminen ja vanhojen jäsenten into jatkaa seuran toiminnan kehittämisessä kertoo mielestäni siitä, että johtokuntatyöskentelyssä pääsee aidosti vaikuttamaan seuran asioihin ja toiminta on siltä osin mielekästä. Toisekseen se kertoo myös siitä, että seuramme haluaa aidosti kehittyä ja kehittää toimintaansa. Pallokissat seurana on olemassa sitä varten, että tytöt saisivat harrastaa mieluista lajiaan jalkapalloa, pelaajat saavat kehittyä jalkapallon parissa ja me seurana annamme mahdollisuuden kasvaa urheilijaksi, jopa huippu-urheilijaksi. Meidän tärkeä tehtävämme johtokunnassa on huolehtia siitä, että mahdollistamme nämä edellä mainitut asiat. Seuratyöhön kuuluu erittäin moninaisia asioita. Tänä keväänä olemme perustaneet johtokunnan alaisuuteen työryhmiä, joiden tarkoituksena on selkiyttää johtokunnan jäsenten vastuualueita. Samalla johtokuntalaiset ottavat enemmän vastuuta seuratyöstä, tästä tulee enemmän yhdessä tekemisen meininkiä. Työryhmiin tullaan rekrytoimaan jäseniä myös teistä pelaajien vanhemmista, koska tuolloin saamme monipuolisemman näkemyksen eri asioista.

3 Työryhmien ja vastuuhenkilöidenvalinnan jälkeen myös teidän vanhempien ja pelaajien on helpompi ottaa suoraan yhteyttä asianomaiseen henkilöön, jonka vastuulle asia kuuluu. Perustetut työryhmät ja niiden vastuuhenkilöt 1) Taloustyöryhmä: Kirsimarja Pyykönen, Aino Tanninen, Taru Hallinen 2) Ikäkausi- ja harrastejoukkueiden työryhmä: Heidi Kauppinen 3) Turnaus- ja tapahtumatyöryhmä: Olli Kuronen, Juha Romppanen, Jani Turunen 4) Olosuhdetyöryhmä: Jari Juvonen ja Marko Pulliainen 5) Pelaaja- ja valmentajapolkutyöryhmä: Juha Korhonen 6) Edustusjoukkueiden työryhmä (Ed, /2, BSM, B1): Vesa Kauppila 7) Dokumentointi: Jarmo Hartikainen 8) Fanituotteet ja seura-asut: Marika Winter 9) Mimmiliigatyöryhmä: Kirsimarja Pyykönen Perttu Rytivaara (toiminnanjohtaja) on osallisena osassa työryhmissä, lisäksi hän toimii myös johtokunnan sihteerinä. Tarkoituksena on siis löytää teistä vanhemmista osallisia näihin työryhmiin. Jos olet kiinnostunut osallistumaan ja vaikuttamaan Pallokissojen asioihin, on siihen nyt loistava mahdollisuus. Ota yhteyttä suoraan ryhmän vastuuhenkilöön tai minuun puheenjohtajaan. Työryhmien tarkoituksena on seuran ja pelaajien kehittäminen. Kesäisin terveisin -Kirsimarja-

4 Etuja seuran jäsenille (osa eduista vaatii Cardu-mobiilikortin): Fysiopalvelu Kunto Kuopio: -15% alennus palveluista Muumi Pannarikahvila: -10% alennus normaalihintaisista tuotteista Studio Blanko Hairlounge: Värjäyksen yhteydessä muotoon leikkaus veloituksetta Kauneus- ja jalkahoitola Eila Mytkäniemi: -10% hoidoista Muista myös seuraavat paikat, jossa asioimalla voit kerryttää etuutta Pallokissoille! Veikkaus: Mene Veikkauksen nettisivuille Pallokissojen sivuston kautta Stadium: Rekisteröi kanta-asiakaskorttisi tukemaan Pallokissoja. Lisätietoja tästä saat Stadiumista tai oman joukkueesi joukkueenjohtajalta.

5 Veljekset Laakkonen Kallantiellä: Ostaessasi auton Kallantien toimipisteestä tuet samalla Pallokissoja. Muista mainita kauppaa tehdessäsi, että olet osa Pallokissaperhettä! Myös ukit, mummot, serkut, naapurit jne. voivat mainta Pallokissat ostohetkellä, jolloin seuramme saa tukea yritykseltä. Mehiläinen: Rekisteröidy Mehiläisen Urheilunettiin ja voit tätä kautta tukea Pallokissoja ikävien loukkaantumistapausten kautta. Urheilunettiin voi rekisteröityä koko perhe! Lisätietoja seuramme nettisivujen linkin kautta IF: Ota yhteyttä Ifin Lauri Rissaseen kaikissa perheesi vakuutusasioissa. Nuorille pelaajillemme IFillä on tarjota edullinen tapaturmavakuutus, joka kattaa myös kilpaurheilun. Katso lisää tietoa ja Laurin yhteystiedot tämän tiedotteen myöhemmiltä sivuilta. Tele Finland: Vaihtamalla liittymän seuraavan sivun ohjeita seuraamalla, voit ohjata tuen suoraan omalle suosikkijoukkueellesi seurassamme. YIT: Ostamalla uuden YIT-kohteen Kuopion talousalueelta lahjoitat samalla 1000 seuran toimintaan. Mainitse Pallokissat kauppaa tehdessäsi.

6

7 Pallokissojen BSM katit Tsau! Tässä jutussa esitelemme teille Kissaperheen B- tyttöjen SM-sarjaa pelaavan joukkueen. Meitä on kaikkiaan 23 innokasta ja motivoitunutta nuorta naisenalkua tavoittelemassa mestaruutta ja samalla pitämässä lystiä pallon ja joukkuetovereiden kanssa. Pelaajien lisäksi joukkueessa on myös muutama varttuneempi henkilö, joista Jame vastaa valmennuksesta, Pete häntä siinä ahkerasti avustaa ja myös huoltaa tytöt pelikuntoisiksi, Riina toimii kirstunvartijana ja Paukku jojottaa minkä kerkiää. Treenattu on talvikaudella viisi x viikossa + parit aamutreenit ja siihen sopivasti harjoituspelejä ja muutama turnaus kaupanpäälle. Parhaillaan pelikauden ollessa käynnissä treenaamme joukkueena neljästi viikossa. Varsinainen kausi alkoi huhtikuussa ja jatkuu aina lokakuun alkuun saakka. Nyt kevätkaudella pelit pelataan osaltamme pohjoislohkossa, jolloin vastustajamme tulevat Kemistä, Seinäjoelta, Oulusta, Kokkolasta, Vaasasta, Jyväskylästä ja Siilinjärveltä. Tämän kevätsarjan neljä parasta joukkuetta pääsevät mittelöimään jatkossa etelälohkon neljää parasta joukkueetta vastaan ja taistelemaan mitalleista. Siellä mitallitaisteluissa on siis meidän ehdoton tähtäimemme ja tavoitteemme.

8 BSM-tyttöjen ikä jakautuu niin, että vanhimmat (-97) tytöt kaasuttelevat harjoituksiin jo omalla autolla, kun taas nuorin junnumme (-00) vasta haaveilee mopokortista. Joukkue on erittäin äänekäs, huumorintajuinen, urheilullinen ja aktiivinen ryhmä, joista jokainen on harrastanut jalkapalloa jo vuosien ajan. Meillä on taitoa, älyä ja halua kehittyä niin pelaajina kuin joukkueena eteenpäin. Kaikille jäsenillemme jalkapallo on SE juttu! Parhaillaankin istumme bussissa matkalla Seinäjoelle sateen ropistessa tuulilasiin, mutta pelaajien ja toimareiden fiiliksen ollessa hyvä. Lähdemme taistelemaan ja ottamaan hyvällä ja agressiivisella pelillä pisteet kotiin! Ainahan pelit eivät suju suunnitelmien mukaan ja niitä epäonnistumisiakin matkalle mahtuu. Nekin vaan kuuluvat elämään ja jalkapalloon. Myös pelaajien loukkaantumisia on koettu ja parhaillaankin muutama tyttö on sivussa peleistä kuntouttamassa itseään loppukesän mittelöihin. Uskomme kuitenkin tekemiseemme ja omaan osaamiseemme ja sitä kautta selätämme murheet ja käännämme ne voitoksi.

9 Kotiottelut pelaamme Savon Sanomat areenalla ja siellä vanhempamme pyörittävät pelien aikana Kissakioskia. Otteluissa on myös kuulutukset ja livetulospalvelu (otteluseuranta) ja niistä vastaavat yksinoikeudella ja erinomaisella otteella Huoltoyhtiö Holm & Huupponen! Peleissämme on aina myös pallotyttöjä ja poikia ja heidän panoksensa onkin pelien sujumisen kannalta erittäin tärkeä. Osa pelaajistamme on oman pelaamisensa ohella mukana myös Mimmiliigan ja jalkapallokoulun ohjaajina ja monella on E-valmentajantutkinto taskussaan. Tuomarointikaan ei ole vierasta. BSM-joukkueen kisulit toivottavat kaikille oikein hauskaa, menestyksekästä ja kokemusrikasta jalkapallokesää. Nähdään treeneissä ja peleissä. Tervetuloa kannustamaan meitä seuraavaan kotipeliimme stadionille torstaina 24.6 klo 19. Vastassa silloin JyPK Jyväskylästä.

10

11 Lapsi leikkii, liikkuu ja harrastaa aamusta iltaan ja päivästä toiseen. Silloin tällöin sattuu myös vahinkoja. Kun vakuutus on kunnossa, lapsesi saa varmasti parasta hoitoa. Lapsen Primus -tapaturmavakuutus on valmiiksi tehty paketti liikkuvan lapsen tarpeisiin. Se on voimassa aina ja kaikkialla, myös kilpaurheilussa eikä siinä ole omavastuuta. Vakuutus kattaa yksityisen sairaanhoidon palveluita, ja saat korvauksen kuluistasi nopeasti, parhaimmillaan jo samana päivänä. Mitä Lapsen Primus -vakuutuspaketti sisältää? Hoitokulut Turvan tapaturman aiheuttamien hoitokulujen varalta. Korvausmäärä enintään euroa. Pysyvä haitta Turvan tapaturman aiheuttaman pysyvän haitan varalta. Korvausmäärä enintään euroa. Kuolema Turvan tapaturman aiheuttaman kuoleman varalta. Korvausmäärä enintään euroa. Miksi Lapsen Primus -tapaturmavakuutus? Markkinoiden edullisin Noin 2-3 euron kuukausimaksu. Voimassa aina ja kaikkialla Voimassa alle 23-vuotiailla ja voimassa ilman lisämaksua myös kilpaurheilussa 18-vuotiaaksi asti. Ei omavastuuta Lapsesi pääsee hoitoon nopeasti, kun on tarve. Tapaturmavakuutus mahdollistaa sen, että voit vahingon sattuessa valita sopivimman hoitopaikan. Luotettavuus Primus-vakuutukset myöntää Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva, joka on Suomen vanhin ja vakavaraisin henkivakuutusyhtiö. Primus-asiakkaiden asiakas- ja korvauspalvelun hoitaa If Vahinkovakuutusyhtiö Oy. Vain järjestöjäsenille perheineen Primus-vakuutukset ovat Ifin ja Keskinäisen Vakuutusyhtiön Kalevan yhteistyöjärjestöjen jäsenille ja heidän perheilleen tarkoitettu jäsenetuvakuutus. Sinulla tulee olla voimassa oleva jäsenyys yhteistyöjärjestössä vakuutusta tehdessäsi. K-Plussapisteitä Saat K-Plussapisteitä kaikista Ifin henkilöasiakkaan vakuutusmaksuista. Kiinnostuitko? Lisätietoja vakuutuksesta saat Ifin paikalliselta yhteyshenkilöltä Lauri Rissaselta. Lauri Rissanen Myyntipäällikkö Työpuh (0) , If, Haapaniemenkatu 30, Kuopio. Puh if.fi

12

Toiminnanjohtajan terveiset

Toiminnanjohtajan terveiset Toiminnanjohtajan terveiset Hei, Kesäkausi on pyörähtänyt käyntiin ja nyt katsotaan, mitä kaikkea talvella on saatu aikaan. Peli-iloa ja mahtavia kokemuksia on epäilemättä luvassa. Kuukausitiedotteen tarkoitus

Lisätiedot

Etuja seuran jäsenille:

Etuja seuran jäsenille: Etuja seuran jäsenille: Fysiopalvelu Kunto Kuopio: -15% alennus palveluista Muumi Pannarikahvila: -10% alennus normaalihintaisista tuotteista Studio Blanko Hairlounge: Värjäyksen yhteydessä muotoon leikkaus

Lisätiedot

Jyty. Vakuuttavat jäsenedut

Jyty. Vakuuttavat jäsenedut Jyty Vakuuttavat jäsenedut Vakuutusedut jäsenistölle - liittovakuutus VAKUUTETUT Vakuutettuina ovat liiton kaikki alle 68-vuotiaat työvoimajäsenet ja toimihenkilöt, jotka asuvat vakinaisesti kalenterivuosittain

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja Sb*Somero haastaa seuranne ja joukkueenne mukaan yhteiseen, edulliseen lähiseutukuntien salibandyliigaan. Tarkoituksena on lisätä lähikuntien

Lisätiedot

FC INTER YRITYSPAKETIT

FC INTER YRITYSPAKETIT FC INTER YRITYSPAKETIT HYVÄ YRITYS, NOUSE UUDESTA KULMASTA! Kausi 2013 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme laajaa näkyvyyttä niin stadionilla

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Jäsenkirje 1/2015 SISÄLLYS

Jäsenkirje 1/2015 SISÄLLYS SISÄLLYS Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16 2 Ilmoittautuminen kesän SM-tourille 4 Sääntöakkreditointi SM-turnauksissa 5 Kesän 2015 turnauskalenteri 6 Talven tour-viikonloput 7 Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16

Lisätiedot

Pallokissat, Kuopio 05 joukkue Vanhempain palaveri 25.11.2015. www.pallokissat.fi

Pallokissat, Kuopio 05 joukkue Vanhempain palaveri 25.11.2015. www.pallokissat.fi Pallokissat, Kuopio 05 joukkue Vanhempain palaveri 25.11.2015 www.pallokissat.fi Mennyt kausi tiivistettynä 1. Kuluva kausi turnaukset: - junnupelemuut, talvi- ja kevätronaltiinat, 2xpiirisarja, tenavaliiga,

Lisätiedot

Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan!

Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan! Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan! Tervetuloa Suomen eurooppalaisimman seuran kumppaniksi.

Lisätiedot

TERVETULOA PUHU JUNIOREIHIN!

TERVETULOA PUHU JUNIOREIHIN! TERVETULOA PUHU JUNIOREIHIN! TERVETULOA HUKKALAUMAAN! PuHu Juniorit on vuonna 2008 perustettu vantaalainen koripalloseura, jonka toiminta-ajatuksena on mahdollistaa koripallon pelaaminen kilpa- ja harrastusmielessä

Lisätiedot

Pelipassi- ja vakuutusohje

Pelipassi- ja vakuutusohje Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Hallitus 9.3.2015 versio 1.0 Pelipassi- ja vakuutusohje 2 Pelipassi- ja vakuutusohje SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 3 1.1 Pelipassi 3 1.2 Vakuutukset 3 2 VASTUUT 4 2.1 Vastuu

Lisätiedot

Joukkueenjohtaja. Hoitaa varuste- ja muut hankinnat yhdessä ennalta sovitun varustevastaavan kanssa

Joukkueenjohtaja. Hoitaa varuste- ja muut hankinnat yhdessä ennalta sovitun varustevastaavan kanssa Joukkueenjohtaja Vanhempien ehdottama ja seuran hyväksymä Järjestää kauden aikana vähintään kaksi vanhempainiltaa: 1. Kauden alussa laaditaan budjetti yhdessä rahastonhoitajan kanssa, hyväksytetään se

Lisätiedot

Tyttöjen jalkapalloturnaus Kuopiossa KÄSIOHJELMA. Pallokissat.fi

Tyttöjen jalkapalloturnaus Kuopiossa KÄSIOHJELMA. Pallokissat.fi Tyttöjen jalkapalloturnaus Kuopiossa KÄSIOHJELMA Pallokissat.fi Tervetuloa Kuopioon! Loppiaisena 2013 sadat tyttöfutaajat pelaa yli 100 ottelua Kuopio- ja Kuplahallissa. Toinen TalviRonaltiina turnaus

Lisätiedot

1990-luvulla jääkiekon pelaaminen ulkojäillä tuli mahdottomaksi ja jääkiekkotoiminta seurassa loppui.

1990-luvulla jääkiekon pelaaminen ulkojäillä tuli mahdottomaksi ja jääkiekkotoiminta seurassa loppui. 1. Johdanto Seurakäsikirja on laadittu kaikkien seuratyötä tekevien avuksi. Tämän seurakäsikirjan tarkoituksena on esitellä Joutsan Seudun Pallon toimintaa sekä antaa suuntaviivat kaikille seuran toiminnassa

Lisätiedot

Tässä lyhyesti joukkueittemme tämän hetkiset pelisarjat kevätkierroksella. Käy katsomassa tarkemmin joukkueiden nettisivuilta.

Tässä lyhyesti joukkueittemme tämän hetkiset pelisarjat kevätkierroksella. Käy katsomassa tarkemmin joukkueiden nettisivuilta. Tässä luettavaksesi tämän vuoden toinen Palloviesti-tiedote. Liedon Pallon joukkueiden sarjat ovat alkaneet ja ottelutuloksia on nähtävissä LiePan nettisivuilla kunkin joukkueen omissa osioissa. Tässä

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 26.3.2004 SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 3.-4.4. VANTAALLA! KEVÄTKOKOUS 18.4. KUTSU, ESITYSLISTA JA VALTAKIRJA PELISÄÄNTÖPALAUTE Varaa aikaa ihmisille, jotka ovat Sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking MIESTEN YKKÖSPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Imatran Pallo-Veikot 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 12 2. Haminan Palloilijat 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 31 3. Ulvilan Pesä-Veikot 2 2 2 2 3 3 3 3 4 6 6 36 4.

Lisätiedot

Syksy 2014 TERVETULOA!

Syksy 2014 TERVETULOA! Syksy 2014 TERVETULOA! Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilua ajassa perinteitä kunnioittaen Vuonna

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) 31.5.2010 Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä parantamaan informointia

Lisätiedot

Jokelan Kisa jalkapallo

Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Timanttiselle kaudelle 2014-2015!

Tervetuloa mukaan Timanttiselle kaudelle 2014-2015! SB VANTAA TIMANTIT Timantit NEWS on SB Vantaa Timantit-joukkueen tiedotuslehtinen joukkueen pelaajille, toimihenkilöille, vanhemmille, tukijoille ja muille toiminnastamme kiinnostuneille henkilöille. Tervetuloa

Lisätiedot

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Pientä 'suurta' jännitystä ilmassa saapuminen majoituspaikkaan liikuntahallille. Makuupaikkojen valinta ja

Lisätiedot

VEIKKAUKSEN VERKKOKUMPPANUUS

VEIKKAUKSEN VERKKOKUMPPANUUS VEIKKAUKSEN VERKKOKUMPPANUUS Verkkokumppanuus on Veikkauksen ja Valon kehittämä yhteistyömuoto seuroille. Pelaamalla Veikkauksen pelejä netissä tai mobiilissa seuran omalla nettisivulla olevien linkkien

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

KONTU OPAS Ohjeita jalkapalloilua aloittavien perheille

KONTU OPAS Ohjeita jalkapalloilua aloittavien perheille KONTU OPAS Ohjeita jalkapalloilua aloittavien perheille FC Kontu - kaikille avoin FC Kontussa joukkuetoiminta alkaa 6-ikävuodesta niin tytöillä kuin pojillakin. Jalkapallon voi aloittaa myöhemminkin. Suositeltavaa

Lisätiedot

Vanhempainilta 3.5.2016

Vanhempainilta 3.5.2016 Vanhempainilta 3.5.2016 Perustettu 2006 Palloliiton Grassroots-palkinto Vuoden 2014 harraste- ja kasvattajaseura FC Kangasalan kausimaksut ovat mahdollisimman alhaiset Talkootyö Toiminta kasvaa Etenkin

Lisätiedot

SISÄLLYS. Jäsenkirje 1/2014

SISÄLLYS. Jäsenkirje 1/2014 SISÄLLYS Hallisarjan tulokset Uusi lisenssikausi alkaa 1.4.2014 Kertalisenssi Jäsen- ja lisenssimaksujen vahvistus sähköpostilla ja tarkistus otteluissa Liiton sääntömääräinen kevätkokous 13.4.2014 U20

Lisätiedot

Käpylän Pallo Pingviini Cup. 16. - 18.8.2013 Helsinki

Käpylän Pallo Pingviini Cup. 16. - 18.8.2013 Helsinki Käpylän Pallo Pingviini Cup 16. - 18.8.2013 Helsinki Tervetuloa Pingviini Cupiin Kumpulaan! Pelit pelataan Kumpulan KäPa-keskuksessa www.kumpulanlaakso.fi Ken$äkar$a Pingviini Cup 2013 Kumpula Turnausinfo

Lisätiedot

KAUSIKIRJE SYKSY 2015

KAUSIKIRJE SYKSY 2015 KAUSIKIRJE SYKSY 2015 Hei kaikki vanhemmat! Toivotamme kaikki vanhat ja uudet seuralaiset tervetulleiksi treenaamaan kanssamme myös ensi kautena. Tästä kirjeestä löydät tärkeitä tietoja syksyä koskien,

Lisätiedot

Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016

Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016 Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016 YLEISTÄ Tervetuloa KuPS 01-joukkueen järjestämään kutsuturnaukseen Kuopio hallin hyvälle tekonurmelle! Ottelut pelataan kahdessa neljän joukkueen lohkossa

Lisätiedot

JOUKKUETOIMINNAN VUOSIKELLO

JOUKKUETOIMINNAN VUOSIKELLO JOUKKUETOIMINNAN VUOSIKELLO LOKAKUU Vanhempainilta 1. Toimintasuunnitelma joukkueelle Budjetti Taitokisailmoittautumiset Hallitalkoot SYYSKUU Talviliigan maksujen eräpäivä Vuoden palkittavat Seuran taitokisat

Lisätiedot

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015 FC REIPAS Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015 P09 vanhempainilta Asialista Seuraesittely Kauden toimintasuunnitelma Maksut Toimihenkilöt Viestinnän käytännöt FC REIPAS Iloa, Innostumista,

Lisätiedot

KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja

KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja 1. Yleista joukkueenjohtamisesta - Joukkueenjohtajan valitsee vanhempainkokous, jonka vahvistaa juniorijaosto. Joukkueenjohtajia voi olla myos useampia - Joukkueenjohtaja

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP. 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP. 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Harraste Aamu/päiväsarja (HAP) 6 joukkueen kolminkertainen runkosarja. Runkosarjan neljä parasta joukkuetta pelaa playoff

Lisätiedot

VERKKOKUMPPANUUS PÄHKINÄNKUORESSA VEIKKAUS

VERKKOKUMPPANUUS PÄHKINÄNKUORESSA VEIKKAUS VERKKOKUMPPANUUS PÄHKINÄNKUORESSA VEIKKAUS sivu MIKÄ VERKKOKUMPPANUUS? Seuranne nettisivuille asennetaan nettibanneri, josta on linkkaus Veikkauksen sivuille Aktivoimalla seuran jäsenet, kannattajat ja

Lisätiedot

Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010. 24. kausi, miehet 4-sarja. Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986.

Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010. 24. kausi, miehet 4-sarja. Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986. www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010 24. kausi, miehet 4-sarja Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986 LAPUAN OSUUSPANKKI Ruhan pankki Ruhan lentopalloilun päätukija

Lisätiedot

FC Reipas P08 vanhempainilta

FC Reipas P08 vanhempainilta FC Reipas P08 vanhempainilta Aiheet Joukkueen säännöt Toimintasuunnitelma Joukkueen varainkäyttöarvio ja varojen käytön pelisäännöt Toimintamaksut yms. Joukkueen varainhankinta Toimihenkilöiden valinta

Lisätiedot

17.-19.4.2015 TURNAUSINFO OTTELUOHJELMA

17.-19.4.2015 TURNAUSINFO OTTELUOHJELMA KevätRonaltiina 2015 17.-19.4.2015 TURNAUSINFO OTTELUOHJELMA Tervetuloa Kuopioon kaikki futiksen ystävät! Tänään noin viikkoa ennen KevätRonaltiina turnauksen alkua on Lippumäen kentällä, yhdellä turnauskentistämme

Lisätiedot

Tampereen Harrasteurheilijat ry. Harrasteliikuntaa hyvässä seurassa

Tampereen Harrasteurheilijat ry. Harrasteliikuntaa hyvässä seurassa Tampereen Harrasteurheilijat ry. Harrasteliikuntaa hyvässä seurassa Tampereen Harrasteurheilijat ry. Perustettu lokakuussa 2012 kaveriporukan jalkapallojoukkueeksi Jäseniä 32 ja harrastajia n. 50 Toiminta-ajatuksena

Lisätiedot

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940 TOIMINNAN KÄIKIRJA 1940 JALKAPALLOA VUODETA 1940 IÄLLYLUETTELO 1 JOHDANTO 2 JÄNTEVÄN ARVOT JA TAVOITTEET 3 ORGANIAATIO MALLI 3.1 EURAN JOHTOKUNTA 4 JÄNTEVÄ JA VIETINTÄ 4.1 IÄINEN JA ULKOINEN VIETINTÄ 4.2

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kesäkausi, täältätullaan. Me kehitämme - Me menestymme

Kesäkausi, täältätullaan. Me kehitämme - Me menestymme Kesäkausi, täältätullaan Joukkuejako, alkuehdot Poikia 50 kpl Pelaajamäärä kasvanut talvikauden lopussa huomattavasti Röllin suositus pelaajamääräksi otteluun: 10 poikaa Talvikauden kokemus: ilmoittautuneet

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

SB VANTAA TIMANTIT TIMANTIT NEWS 1/2014

SB VANTAA TIMANTIT TIMANTIT NEWS 1/2014 SB VANTAA TIMANTIT Timantit NEWS on SB Vantaa Timantit-joukkueen uusi tiedotuslehtinen joukkueen pelaajille, toimihenkilöille, vanhemmille, tukijoille ja muille toiminnastamme kiinnostuneille henkilöille.

Lisätiedot

PRIMUS. -henk - ja tapaturmavakuutus. Vakuutusopas Voimassa 1.1.2016 alkaen

PRIMUS. -henk - ja tapaturmavakuutus. Vakuutusopas Voimassa 1.1.2016 alkaen PRIMUS -henk - ja tapaturmavakuutus Vakuutusopas Voimassa 1.1.2016 alkaen PRIMUS-VAKUUTUS turvaa sinut ja perheesi Primus on Ifin ja Kalevan yhteistyöjärjestöjen jäsenille ja heidän perheilleen tarkoitettu

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXXI MESTO TURNAUS Tampereella 18.-19.4.2015 Sarjat Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM, harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 LAHVU 1968-2014 SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 Henkilökunnan A- ja B-sarjat HELSINGIN ENERGIA CUP Vierumäki 24.-25.1.2014 Sotilasurheilupoolissa mukana: TERVETULOA LAHDEN VARUSKUNNAN

Lisätiedot

JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ

JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ Lentopalloa Torniossa, esiintyjinä aikuisjoukkueet, pääosissa junioripalloilijat, tuottajana Tornion Lentis-88, siinä on sitä perinteistä. 23. toimintakausi

Lisätiedot

MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010

MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 1. AJO-OHJEET Turnaus on Myyrmäen jalkapallohallissa. Osoite: Raappavuorentie 10, 01601 Vantaa. 2. PYSÄKÖINTI Urheilupuistossa on paljon parkki tilaa. Auton saa jättää

Lisätiedot

Seurakysely yhteenveto huhtikuu 2013. 5.9.2013 Tuija Nikkanen

Seurakysely yhteenveto huhtikuu 2013. 5.9.2013 Tuija Nikkanen Seurakysely yhteenveto huhtikuu 2013 5.9.2013 Tuija Nikkanen Pelaajakysely yhteenveto kevät 2013 Seurakysely pelaajille ikäluokat B-00 Vastaajia 42 pelaajaa Vastaaja määrät: Pelaajakysely yhteenveto kevät

Lisätiedot

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Sampo, Tammerkoski, Linnainmaa,

Lisätiedot

DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ.

DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ. DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ. OLETKO SUOJAUTUNUT KATTAVASTI? Rahdinkuljettajilla on rajoitettu vastuu tuotteiden katoamisesta tai vahingoittumisesta kansainvälisiä kuljetuksia

Lisätiedot

RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY

RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY Sisällys 1. TURNAUKSEN TARKOITUS... 2 2. OTTELUJÄRJESTELMÄ... 2 3. JOUKKUEEN KOKOONPANO JA VAIHTOPELAAJIEN KÄYTTÖ...

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu!

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! Maximen kisakausi on edennyt jo yli puolen välin. Yleensä harrastesarjassa kilpaileva joukkue aloitti kisakautensa Caribia cupin sm-sarjassa. Tavoitteena olivat

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011 Tervarit-j Juventus 04 Vanhempain palaveri 3.11.2011 Asialista Mennyt kausi Yhteenveto kuluneesta kaudesta Tulevan kauden suunnitelmat Harjoittelu Päätapahtumat Varustehankinnat Budjetti, varainkeruu Keskustelua,

Lisätiedot

HoNsUn minipoikien tavoite, säännöt ja toimintasuunnitelma 4.8.2014

HoNsUn minipoikien tavoite, säännöt ja toimintasuunnitelma 4.8.2014 HoNsUn minipoikien tavoite, säännöt ja toimintasuunnitelma 4.8.2014 HoNsUn minipoikien tavoite, säännöt ja toimintasuunnitelma Joukkueen tavoite HoNsUn minipoikien tavoiteena on tehdä koripallosta mielekäs

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- PuMa-Volley

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- PuMa-Volley Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- PuMa-Volley 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - B-tytöt, speed - Replay - B-tytöt - f-juniorit - Puma Volley - D-pojat - Hobby - A 2 tytöt - E-pojat

Lisätiedot

Tervetuloa Roihuun! Uuden junioripelaajan ja vanhempien opas 2015. Roihu ry

Tervetuloa Roihuun! Uuden junioripelaajan ja vanhempien opas 2015. Roihu ry Tervetuloa Roihuun! Uuden junioripelaajan ja vanhempien opas 2015 Roihu ry Tätä on urheiluseura Roihu ry Roihu ry on pesäpalloon keskittyvä helsinkiläinen urheiluseura. Roihu on tarjonnut liikunnan iloa

Lisätiedot

PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET

PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET I FIFA:N SÄÄNNÖT Pärnu Summer Cup 2013 järjestetään FIFA:n jalkapallon sääntökirjan pelisääntöjen (FIFA Laws of the Game 2012/2013: http://www.fifa.com/mm/document/affederation/generic/81/42/36/lawsofthegame_2012_e.pdf)

Lisätiedot

OLS-01 TURNAUS. Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12.

OLS-01 TURNAUS. Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12. OLS-01 TURNAUS Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12. Yleistä Turnauksessa on kilpasarja (8 joukkuetta/2 alkulohkoa) sekä

Lisätiedot

JKU URHEILUKOULU KESÄ 2015 HARJU

JKU URHEILUKOULU KESÄ 2015 HARJU JKU URHEILUKOULU KESÄ 2015 HARJU JKU:N ILMOITUSTAULU JKU:n toimisto: Kuntoportti 3, 40700 Jyväskylä (Monitoimitalon kahvion yläkerta) Puh. 014 218031 Email: toimist(at)jku.fi www.jku.fi Vastuuhenkilöt:

Lisätiedot

Terveiset Panttereilta

Terveiset Panttereilta Terveiset Panttereilta Napapiirin Pantterit ry on rovaniemeläinen jääurheilun erikoisseura, jossa pelataan kaukalopalloa ja jääkiekkoa. Harrastajia seurassamme on iältään 3-vuotiaasta aina n.60-vuotiaaseen;

Lisätiedot

BULLDOGS SIPOO - Juniorijoukkueiden toimintaperiaatteet BULLDOGS JUNIORIEN PELISÄÄNNÖT 2013

BULLDOGS SIPOO - Juniorijoukkueiden toimintaperiaatteet BULLDOGS JUNIORIEN PELISÄÄNNÖT 2013 Yhteisillä toimintaperiaatteilla ja säännöillä varmistetaan kaikkien mahdollisuudet tehokkaaseen harjoitteluun. Säännöt auttavat positiivisen ilmapiirin ylläpitämistä joukkueissa. Tärkeää on, että nuorille

Lisätiedot

FC Inter jatkaa voittokulkuaan viihdyttävän futiksen puolestapelaajana. Kesästä 2009 ennustetaan kaikkien aikojen Suomifutiksen huippukesää!

FC Inter jatkaa voittokulkuaan viihdyttävän futiksen puolestapelaajana. Kesästä 2009 ennustetaan kaikkien aikojen Suomifutiksen huippukesää! FC Inter jatkaa voittokulkuaan viihdyttävän futiksen puolestapelaajana. Kesästä 2009 ennustetaan kaikkien aikojen Suomifutiksen huippukesää! Ota hyöty buumista ja hyppää Suomen eurooppalaisimman seuran

Lisätiedot

JOUKKUEIDEN TURVALLISUUSSUUNNITELMA

JOUKKUEIDEN TURVALLISUUSSUUNNITELMA JOUKKUEIDEN TURVALLISUUSSUUNNITELMA TAPAHTUMAPAIKKA TUPLAJÄÄT OY, Tietäjäntie 2, 70900 Toivala sekä Kuopion kaupungin jäähallit Niiralassa ja Lippumäessä AIKA JÄÄKIEKKOKAUSI 2013-2014 TAPAHTUMA JÄRJESTÄJÄ

Lisätiedot

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015 Koivukylän Palloseura ry B-juniorit Toimintasuunnitelma kaudella 2015 01.12.2014 Suunnitelma koskee aikaväliä 1.11.2014 31.10.2015. Toimihenkilöt ja yhteystiedot Joukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja:

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE TAMMI-/HELMIKUU 2013 TAMMI-/HELMIKUU 2013 TÄSSÄ SEURATIEDOTTEESSA: Uusi henkilö Golfliiton toimistolla Golflehden Kansallinen Golfviikko 3-9.6.2013 Jäsenkortin käyttöohje

Lisätiedot

TAJA:n jäsenedut OP-Pohjolassa 18.10.2013

TAJA:n jäsenedut OP-Pohjolassa 18.10.2013 TAJA:n jäsenedut OP-Pohjolassa 18.10.2013 Pohjolan edut TAJA:n jäsenille Jäsenmaksuun sisältyvät vakuutukset Ammatillinen vastuu- ja oikeusturvavakuutus (nro 16-259-429-6) Vapaa-ajan tapaturmavakuutus

Lisätiedot

JUDON VAKUUTUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN OSANA SUOMEN JUDOLIITON JÄSENPALVELUITA

JUDON VAKUUTUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN OSANA SUOMEN JUDOLIITON JÄSENPALVELUITA JUDON VAKUUTUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN OSANA SUOMEN JUDOLIITON JÄSENPALVELUITA Esitys Kevätliittokokoukselle 11. huhtikuuta 2014 Harri Hagman, työryhmän pj. Syyskokous 2.12.2013 nimesi työryhmän valmistelemaan

Lisätiedot

Parasta TURVAA HEVOSELLESI. Vakuutusopas If Hevosvakuutus, voimassa 1.1.2015 alkaen

Parasta TURVAA HEVOSELLESI. Vakuutusopas If Hevosvakuutus, voimassa 1.1.2015 alkaen Parasta TURVAA HEVOSELLESI Vakuutusopas If Hevosvakuutus, voimassa 1.1.2015 alkaen IF HEVOSVAKUUTUS Sisällys Perusasioita, jotka on hyvä tietää... 3 Vakuutuksen sisältö............................................

Lisätiedot

IV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut

IV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut IV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut Huom. Mikäli tilanne on tasan varsinaisenpeliajan jälkeen (kaikki playoff ottelut) suoritetaan voittomaalikilpailu pareittain. Voittomaali kilpailun

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä:

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: SEURATIEDOTE 2/2012 Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012 Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: Kauden avaustilaisuus TestiPäivä syyskuussa Ilmaiset seurakoulutukset

Lisätiedot

Strategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2

Strategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2 Strategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2 1 Johdanto Tämä Pieksämäki Curling Ry:n strategia 2015-2020 ohjaa seuran toimintaa ja antaa suuntaviivat kehitykselle. Käytännössä strategia ohjaa vuosien

Lisätiedot

JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS

JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS Koulutuksen sisältö 1. Meidän pelin osa-alueet 2. Luonne 3. Oppimisympäristö - oppimistaidot 4. Vuorovaikutus 1. Valmentajien välinen 2. Pelaajien välinen

Lisätiedot

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22.

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. 16. JEKKU -TURNAUS la 17.1.2015 Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. Turnauspäivä on lauantai 17.1.2015. Ottelut pelataan klo 09.00 19:00 välisenä

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ LOIMAAN KAUPUNGIN JA LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOK- SEN VAKUUTUKSISTA JA VAKUUTUKSIIN LIITTYVÄSTÄ PALVELUSTA

TARJOUSPYYNTÖ LOIMAAN KAUPUNGIN JA LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOK- SEN VAKUUTUKSISTA JA VAKUUTUKSIIN LIITTYVÄSTÄ PALVELUSTA TARJOUSPYYNTÖ LOIMAAN KAUPUNGIN JA LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOK- SEN VAKUUTUKSISTA JA VAKUUTUKSIIN LIITTYVÄSTÄ PALVELUSTA Tarjouksen pyytäjä: Loimaan kaupunki Y-tunnus: 1927453-8 Osoite: Kauppalankatu

Lisätiedot

FORTUM TUTOR Peli-iloa koko perheelle Jalkapallojuniorin vanhemman opas 20.6.2012

FORTUM TUTOR Peli-iloa koko perheelle Jalkapallojuniorin vanhemman opas 20.6.2012 FORTUM TUTOR Peli-iloa koko perheelle Jalkapallojuniorin vanhemman opas Fortum Tutor ohjelma Fortumin ja Suomen Palloliiton vuonna 2009 aloittama valtakunnallinen ohjelma Kohderyhmänä erityisesti alle

Lisätiedot

Suomen Talousverkko Oy:n franchising-yrittäjien vakuutusratkaisu. if.fi 010 19 15 00

Suomen Talousverkko Oy:n franchising-yrittäjien vakuutusratkaisu. if.fi 010 19 15 00 Suomen Talousverkko Oy:n franchising-yrittäjien vakuutusratkaisu if.fi 010 19 15 00 Suomen Talousverkko suosittaa franchising-yrittäjilleen alla olevan mukaista vakuutusturvaa. Harmaalla merkityt kohdat

Lisätiedot

Agria Kissa Vakuutus kissanomistajille. Turvallisuutta läpi elämän

Agria Kissa Vakuutus kissanomistajille. Turvallisuutta läpi elämän Agria Kissa Vakuutus kissanomistajille Turvallisuutta läpi elämän Astuu voimaan 1.6.2016 1 Agrian kissavakuutus antaa turvaa koko elämän ajan Agrian kissavakuutukset ovat kaikille kissoille; olivatpa ne

Lisätiedot

HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA

HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA Tervetuloa FC Halikko T04 -joukkueen järjestämään jalkapalloturnaukseen 16.8.2014 Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153).

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

Vanhempainilta 20.4.2015

Vanhempainilta 20.4.2015 Vanhempainilta 20.4.2015 Perustettu 2006 FC Kangasalan kausimaksut ovat mahdollisimman alhaiset Talkootyö Toiminta kasvaa Etenkin nuoremmat ikäluokat isoja Yhteensä noin 500 pelaaja Visio 2017: Iloista

Lisätiedot

PELAAJASOPIMUS HAUKIPUTAAN AHMAT

PELAAJASOPIMUS HAUKIPUTAAN AHMAT PELAAJASOPIMUS HAUKIPUTAAN AHMAT PELAAJASOPIMUS KAUDELLE 1. OSAPUOLET 1. Haukiputaan Ahmat Ry (jäljempänä seura), joukkue (jäljempänä joukkue) sekä 2. (jäljempänä pelaaja) ja 3. (jäljempänä huoltaja) 2.

Lisätiedot

Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016. 50 Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C

Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016. 50 Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016 50 Joukkuetta Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Sarjajärjestelmä (Ohjelma valmiina koko kaudeksi) Suomen pitkäikäisin ja paras hallisarja Sapluuna

Lisätiedot

EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto

EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto Kaikki 07 syntyneet pelaajat ovat tervetulleita perustettavaan ikäluokkaan mukaan.

Lisätiedot

Ohjelmistoyrittäjien vakuutukset. if.fi 010 19 15 00

Ohjelmistoyrittäjien vakuutukset. if.fi 010 19 15 00 Ohjelmistoyrittäjien vakuutukset if.fi 010 19 15 00 vakuutussuositus ohjelmistoyrittäjät ry:n jäsenille Oheista taulukkoa voidaan käyttää apuna vakuutusratkaisua suunniteltaessa. Siinä olevat turvalaajuudet

Lisätiedot

LePa P01 vanhempien palaveri

LePa P01 vanhempien palaveri LePa P01 vanhempien palaveri Katsaus kuluneeseen talvikauteen / Valmentajat Kesäkausi 2013 / Valmentajat Toimihenkilöt kesäkausi 2013 / Merja Kesäkauden kotipeli kenttien teko / Merja Kesän jalkapallo

Lisätiedot

Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016. Turnausinfo ja otteluohjelma

Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016. Turnausinfo ja otteluohjelma Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016 Turnausinfo ja otteluohjelma Huom! Välittäkää tiedot etukäteen joukkueillenne. Tätä dokumenttia ei jaeta paikanpäällä kaikille. Tervetuloa Järvenpään

Lisätiedot

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 26042016 KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS ( JA VÄHÄN MIKKELINKIN ;-)) KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 7.5.2016 PIEKSÄMÄELLÄ PÄIVÄN YLEINEN AIKATAULU 10.00-10.20 Ilmoittautuminen

Lisätiedot