Rattikelkkailusta tuli olympialaji Suomessa ei ole kelkkailuratoja, lähin rata sijaitsee Latvian Siguldassa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rattikelkkailusta tuli olympialaji Suomessa ei ole kelkkailuratoja, lähin rata sijaitsee Latvian Siguldassa."

Transkriptio

1 CURLING Curlingissa heitetään curlingkiveä jäätä pitkin. Kivien tulee päätyä mahdollisimman keskelle pesää, joka on 40 metrin päässä. Kun kapteeni on heittänyt kiven, muiden pelaajien on oltava valmiina harjaamaan jäätä kiven edestä ohjatakseen kiven liukumista. Se joukkue, jonka kivi on useimmin lähinnä pesän keskipistettä, voittaa pelin. Curling on todennäköisesti saanut alkunsa Skotlannissa, joka kuuluu lajin huippumaihin. Eniten curlingin harrastajia ei kuitenkaan ole Skotlannissa vaan Kanadassa, jossa se on merkittävimpien lajien joukossa. Suomessa curlingin kilpatoiminta koostuu Suomen Curlingliiton järjestämistä SM-kilpailuista sekä paikallisista sarjoista ja turnauksista. SM-kilpailujen menestyksen perusteella valitut maamme edustusjoukkueet kiertävät lisäksi kansainvälisissä arvokisoissa. Suomen paras saavutus on olympiahopea vuoden 2006 Torinon olympialaissa. KELKKAILU Kerrotaan, että kelkkailun keksi asiakkaita vailla oleva ovela sveitsiläinen hotellinpitäjä. Hän päätti kutsua englantilaisia turisteja hotellilomalle kylpyläkaupunki Sankt Moritziin. Englantilaisherrat alkoivat syöksyä kelkalla alas kaupungin katuja rauhalliseen menoon tottuneiden paikallisten asukkaiden kauhuksi. Ajan mittaan tästä huimapäisestä ajanvietteestä kehkeytyi järjestäytynyttä urheilua. Alkeellinen kelkka sai tehdä tietä rattikelkalle, jota oli helpompi ohjata. Maailman ensimmäinen kelkkailurata avattiin 1885 Sankt Moritzissa. Kaupungin asukkaat ovat varmasti huokaisseet helpotuksesta. Rata on edelleen toiminnassa, ja sitä on käytetty kahdesti talviolympialaisissa. Rattikelkkailusta tuli olympialaji Suomessa ei ole kelkkailuratoja, lähin rata sijaitsee Latvian Siguldassa.

2 TAITOLUISTELU Kärkihypyt, piruetit, täydelliset kahdeksikot ja alastulot yhdelle jalalle. Taitoluistelu on vaikuttava ja kaunis urheilulaji. Kilpailuissa taitoluistelijat hyödyntävät myös kilpailuasujaan, jotka saattavat olla maailman huippusuunnittelijoiden luomuksia. Väriloistoa, tyylikkyyttä, paljetteja, kimallusta ja kultasäihkettä mitään säästämättä. Taitoluistelusta tuli urheilulaji 1800-luvulla. Luisteluharrastajat halusivat kokeilla jotakin haasteellisempaa kuin luistella ympäriinsä tai kilpaa tai olla hippasilla jäällä. He halusivat tehdä myös taitotemppuja. Suomeen taitoluistelu saapui vuonna1875, kun amerikkalainen Jackson Haines vieraili Helsingissä ja Kokkolassa. Vierailu inspiroi luomaan organisoitua taitoluistelutoimintaa ja ensimmäinen taitoluisteluseura Helsingfors Skridskoklubb (HSK) perustettiin. Taitoluistelu levisi nopeasti urheilulajina ja lajin ensimmäiset viralliset EM-kilpailut järjestettiin Olympialaisiin laji hyväksyttiin MAASTOHIIHTO Jos täytyy nimetä yksi laji, jossa pohjoismaat ovat aina menestyneet hyvin, niin vastaus on maastohiihto. Tanska muodostaa tosin poikkeuksen. Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa on maailman hiihtoeliittiin kuuluvia urheilijoita. Hiihto on suosittu liikuntamuoto erityisesti Pohjoismaissa ja Venäjällä pitkän ja lumisen talven vuoksi. Esimerkiksi Suomessa oli vuonna 2006 maastohiihdon harrastajia lähes miljoona. Hiihtotapoja ovat perinteinen sekä luistelu. Hiihto on tehokas liikuntamuoto: se parantaa sydämen suorituskykyä, hapenottokykyä ja vahvistaa useita lihasryhmiä, kuten selkää, hartioita ja jalkoja. Monet arvostavat myös luonnossa olemista osana hiihtoelämystä. Suurimpia suomalaisia hiihtotähtiä ovat olleet mm. Juha Mieto, Eero Mäntyranta, Marjo Matikainen, Harri ja Marja-Liisa Kirvesniemi sekä Mika Myllylä.

3 JÄÄKIEKKO Jääkiekko syntyi Kanadassa eurooppalaissiirtolaisten tuomien shintyn, hurlingin ja jääpallon kaltaisten pelien muunnelmana. Ensimmäiset kirjalliset maininnat jäällä pelatuista joukkuepallopeleistä ovat vuoden 1800 tietämiltä. Brittiläiset sotilaat ryhtyivät ensimmäisenä pelaamaan virallisia otteluita Kingstonissa ja Halifaxissa 1800-luvun puolivälissä. Tuolloin pelaajamäärä oli yhdeksän. Nykymuotoisen jääkiekon syntypaikkana pidetään Kanadan Montrealin McGill-yliopistoa, jossa opiskelijat kehittivät 1870-luvulla lajille uudet säännöt. Jääkiekosta tuli olympialaji 1920, ja olympialaisissa sekä MM-kilpailuissa menestyneimpien joukossa ovat seuraavat seitsemän maata: Kanada, Tšekki, Suomi, Venäjä, Slovakia, Ruotsi ja USA. Suomessa jääkiekko on harrastajamäärältään toiseksi suosituin joukkuelaji heti jalkapallon jälkeen. Suomen jääkiekkomaajoukkuetta kutsutaan epävirallisissa yhteyksissä nimellä Leijonat Suomen vaakunassa esiintyvän leijonan mukaan. Sen suurimpia saavutuksia ovat kaksi maailmanmestaruutta, kaksi olympiahopeaa ja maailmancup-hopea. LUMILAUTAILU Vuonna 1998 lumilautailu tuli uutena lajina talviolympialaisiin Japanin Naganossa. Laudan sitominen kiinni jalkoihin laskettelua ja rinnetemppujen tekemistä varten ei ole kuitenkaan mikään uusi keksintö. Jo 1920-luvulla oli ihmisiä, jotka tekivät alkeellisen lumilaudan sitomalla pyykkinarun avulla tynnyrilautoja yhteen. Vasta 60-luvulla ala kehittyi merkittävästi. Eräs amerikkalainen insinööri kehitti snurferin liittämällä narulla suksiparin yhteen. Insinööri tuli siten keksineeksi hauskan vaihtoehdon suksille ja alkoi valmistaa lumilautoja. Hän kutsui uutta harrastusta nimellä snurfing, josta syntyi suuri hitti, kun snurfereita myytiin yli miljoona kappaletta. Snurfer tulee sanojen snow (lumi) ja surf yhdistelmästä. Surfataan toisin sanoen lumessa. Muut alan toimijat kehittivät snurferia, josta syntyi lopulta lumilauta sellaisena kuin sen nykyisin tunnemme. Vuoden 2014 paralympialaisissa lumilautailu on ensimmäistä kertaa kilpailulajien joukossa.

4 SYÖKSYLASKU Yksi talviolympialaisten nopeimmista ja vaarallisimmista lajeista on syöksylasku. Rinteitä alas laskettaessa nopeus saattaa kohota 150 kilometriin tunnissa. Niin nopeassa vauhdissa onnettomuusriski kasvaa, ja siksi syöksylaskuratojen vaarallisimpiin kohtiin asennetaan turvaverkkoja ja pehmusteita. Syöksylaskuradalla kannattaa säilyttää tasainen vauhti vaikeista käännöksistä sekä pienistä kummuista ja notkoista huolimatta. Pujotteluun verrattuna syöksylaskussa ei mutkitella useiden porttien läpi, vaan yritetään laskea mahdollisimman nopeasti ja suoraviivaisesti maaliin. Kovan vauhdin vuoksi syöksylaskusukset ovat jopa 30 % pidemmät kuin pujottelusukset. Näin ne ovat myös vakaammat ja turvallisemmat. Kypärän käyttö on pakollista. Syöksylaskijan asu on hyvin ihonmyötäinen, jotta tuulenvastus jää mahdollisimman pieneksi. MÄKIHYPPY Mäkihyppyä on perinteisesti harrastettu monissa lumisten talviolosuhteiden maissa. Pohjoismaista Norjassa ja Suomessa mäkihyppy on hyvin arvostettu talviurheilulaji. Niissä perinteisillä Holmenkollenin ja Salpausselän mäkihyppykisoilla on yleensä ollut tuhansia katsojia. Mäkihyppy keksittiin Norjassa yli 150 vuotta sitten, ja siellä järjestettiin tämän kiehtovan lajin ensimmäiset kilpailut. Suomessa ensimmäiset mäenlaskukilpailut pidettiin Katajanokan kalliolla 9. maaliskuuta vuonna Vuosikymmenten aikana hyppyrimäkien profiilit ovat muuttuneet täydellisesti. Välineiden kehityttyä monet mäet ovat jääneet kokonaan käytöstä tai niitä on muutettu täyttämään nykyiset vaatimukset. Monien vanhempien mäkien korkeimmalla olevat lähtölavat eivät tänään ole lainkaan käytössä. Nykyisin hyppyjen ilmalento ei enimmilläänkään ole korkeammalla kuin 5-6 metriä maanpinnan yläpuolella. Eräs maailman kautta aikain menestyneimmistä mäkihyppääjistä on suomalainen Matti Nykänen, joka haali arvokisamitaleita vuosina Yksi tunnetuimmista mäkihyppääjistä on Eddie the Eagle Edwards. Hänestä tuli 1988 ensimmäinen britti, joka osallistui mäkihyppykilpailuun talviolympialaisissa. Hän jäi tosin jumboksi, mutta sai kuitenkin yleisön sympatiat puolelleen. Eddie the Eagle oli likinäköinen ja painoi hieman liikaa. Hänellä ei ollut sponsoreja, jotka olisivat voineet auttaa hankkimaan paremmat varusteet. Hänen silmälasinsa menivät yleensä huuruun, kun piti hypätä. Britannian mäkikotka jaksoi silti säilyttää innokkuutensa, ja hän nousi kansansankarin maineeseen Englannissa.

5 AMPUMAHIIHTO Ampumahiihdossa yhdistyy kaksi lajia. Ennen kaikkea on oltava nopea hiihtäjä, koska hiihdolla on merkittävä rooli ampumahiihdossa. Kilpailuradan varrella on ampumapaikkoja. Kilpailijat hiihtävät pienoiskivääri selässään ampumapaikalle, missä kivääri ladataan. Yksi vaikeimmista asioista on pystyä tähtäämään tarkasti tauluun kovavauhtisen hiihdon lomassa. Ampumahiihto juontaa juurensa sotilaspartiohiihtoon, joka esiintyi talviolympiakisoissa vuonna 1924 sekä näytöslajina 1928, 1936 ja Suomi osallistui kilpailuun joka kerran sijoittuen aina toiseksi. PUJOTTELU Pujottelu (joskus käytetään myös norjalaisperäistä sanaa slalom) on alppihiihdon kilpailumuoto, jossa tarkoituksena on suoriutua kepein merkitystä radasta mahdollisimman nopeasti. Porttien vuoksi urheilijan reitti radalla ei ole suoraviivainen. Suomeen pujottelun toi alppihiihdon pioneeri Erkki U. Penttilä Kanadasta vuonna Samana vuonna järjestettiin Suomen ensimmäiset pujottelukilpailut Kuopion Puijolla. Suomalaisista Kalle Palander on voittanut pujottelun maailmanmestaruuden vuonna 1999 ja pujottelun maailmancupin kokonaiskilpailun kaudella Tanja Poutiainen voitti pujottelun maailmancupin kokonaiskilpailun kaudella Hän voitti myös kahdesti suurpujottelun maailmancupin. Henkilökohtainen ampumahiihto kehittyi kilpailulajiksi 1950-luvulla ja tuli mukaan olympiakisoihin Squaw Valleyssä 1960 kilpailumatkana 20 kilometriä. Antti Tyrväinen voitti Suomelle hopeamitalin heti ensimmäisessä olympiakisojen ampumahiihtokilpailussa vuonna Tänä päivänä tunnetuin suomalainen ampujahiihtäjä on varmasti Kaisa Mäkäräinen, joka on niittänyt voittoja ja saanut mm. 4 MM-mitalia. Mäkäräinen voitti ensimmäisenä suomalaisena naisampumahiihtäjänä maailmanmestaruuden vuonna 2011.

VASTAUKSET TEHTÄVIIN

VASTAUKSET TEHTÄVIIN TEHTÄVIIN tehtävä sivulla 13 Alla on esitelty joitakin Olympiakisojen lajiohjelmaan kuuluvia lajeja jaettuna kesä- ja talvilajeihin. Lisätietoa lajeista saat Olympiakasvatusmateriaalista sekä osoitteesta

Lisätiedot

Elää^^TV= >>>Olympialaiset PyeongChang Avajaiset elää live streaming>>>> 09/02/2018 elää virta

Elää^^TV= >>>Olympialaiset PyeongChang Avajaiset elää live streaming>>>> 09/02/2018 elää virta Elää^^TV= >>>Olympialaiset PyeongChang Avajaiset elää live streaming>>>> 09/02/2018 elää virta >>>> https://t.co/7ovbjji0zz >>>> https://t.co/7ovbjji0zz Etusivu Olympialaiset 2018 PyeongChang TV Areena

Lisätiedot

MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN

MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN KUOPION KAUPUNKI MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN Hyväksytty ohjeellisena kaupunginhallituksessa 17.10.2011 Muutokset hyväksytty kaupunginhallituksessa 23.1.2012 Yleiset säännöt:

Lisätiedot

SUOMALAISET OLYMPIAVOITTAJAT

SUOMALAISET OLYMPIAVOITTAJAT Suomalaiset olympiavoittajat -pelipalat Seuraavilla sivuilla on suomalaisten urheilijoiden nimiä ja lajeja. Kaikki urheilijat (ja muutama taiteilija) ovat voittaneet henkilökohtaisen kultamitalin olympialaisissa

Lisätiedot

Nautitko sinä pilkkimisestä? Pidätkö sinä avantouinnista? Teetkö sinä mielelläsi lumitöitä? Oletko sinä nähnyt revontulia?

Nautitko sinä pilkkimisestä? Pidätkö sinä avantouinnista? Teetkö sinä mielelläsi lumitöitä? Oletko sinä nähnyt revontulia? Keskustelun sytykkeitä lumen, pakkasen ja pimeän keskelle Tulosta, leikkaa suikaleiksi, valitse sopivat ja pyydä osallistujia nostamaan yllättävä kysymys. Kannusta kertomaan lisää. Kysymyksen voi myös

Lisätiedot

Talviolympialaiset ohjelma

Talviolympialaiset ohjelma Talviolympialaiset ohjelma Alla talviolympialaisten 2018 täydellinen kisaohjelma. Ohjelmassa jo varmistetut kisapäivät ja -lajit ensimmäisestä kisäpäivästä (8.2.2018) aina viimeiseen kisapäivään asti (25.2.2018)

Lisätiedot

ALPPIHIIHTO. yleistä. Porttien läpäisy. Suurpujottelu/Super-G/Syöksy. Single Pole Pujottelu. Paripujottelu/Single Pole SP.

ALPPIHIIHTO. yleistä. Porttien läpäisy. Suurpujottelu/Super-G/Syöksy. Single Pole Pujottelu. Paripujottelu/Single Pole SP. yleistä LÄHTÖ Lähtöalue Lähtöalue on oltava suljettu kaikilta muilta, paitsi lähtöön valmistautuvalta kilpailijalta, jolla saa olla mukana vain yksi valmentaja, sekä lähdön toimitsijoilta. Lähtölava Lähtölava

Lisätiedot

Sinä olet kuin Marja-Liisa, koska... Harjoittelet ahkerasti. Uskallat näyttää tunteesi. Iloitset saavutuksistasi. Kotiseutusi on sinulle tärkeä.

Sinä olet kuin Marja-Liisa, koska... Harjoittelet ahkerasti. Uskallat näyttää tunteesi. Iloitset saavutuksistasi. Kotiseutusi on sinulle tärkeä. Sinä olet kuin Marja-Liisa, koska... Harjoittelet ahkerasti. Uskallat näyttää tunteesi. Iloitset saavutuksistasi. Kotiseutusi on sinulle tärkeä. Vaikeudet eivät pysäytä sinua. Kannustat toisia eteenpäin.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 (6) 24 Arvokisoissa menestyneiden helsinkiläisurheilijoiden palkitsemisen periaatteet HEL 2018-011990 T 00 04 04 Päätös päätti hyväksyä seuraavat periaatteet noudatettaviksi

Lisätiedot

Huippu-urheilupäivät Pajulahti Leena Paavolainen

Huippu-urheilupäivät Pajulahti Leena Paavolainen Huippu-urheilupäivät Pajulahti 10.10.2016 Leena Paavolainen En usko, että osaan oikein kuvailla sitä suunnatonta ylpeyttä, jota tunnen sijoittumalla kolmanneksi. Olemme kaikki urheilufaneja ja olemme pikkupoikana

Lisätiedot

Lauletaan useita kertoja siten, että nostellaan vuoroin oikeaa ja vasenta jalkaa.

Lauletaan useita kertoja siten, että nostellaan vuoroin oikeaa ja vasenta jalkaa. Tammikuun liikuntavinkit lähde: suunnittelen liikuntaa palvelu (www.nuorisuomi.fi) SUKSITANSSI: Tuttu laululeikki sukset jalassa. Harjoitellaan tasapainotaitoa. Leikitään tasaisella alueella, jossa kaikille

Lisätiedot

LIVE-Tv!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream

LIVE-Tv!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream LIVE-Tv!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream Suomi Valko-Venäjä elää live LIVE Pikkuleijonat MM välieriin upealla voitolla kallis hinta Mtv mtv fi sport mmjaakiekko artikkeli live pikkuleijonat 6881392

Lisätiedot

Mitä Pöytäjääkiekko on? Tällä palstalla tulemme esittelemään pöytäjääkiekon harrastuksena sekä kilpailulajina. pöytäjääkiekkohistoriaan.

Mitä Pöytäjääkiekko on? Tällä palstalla tulemme esittelemään pöytäjääkiekon harrastuksena sekä kilpailulajina. pöytäjääkiekkohistoriaan. Pöytäjääkiekko uutisia osa 1/4 Tällä palstalla tulemme esittelemään pöytäjääkiekon harrastuksena sekä kilpailulajina. Kyseessä on jokaisen tuntema lautapeli. Lähes jokainen on pelannut Stigan legendaarista

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN URHEILUPALKITSEMISEN UUDISTAMINEN

HELSINGIN KAUPUNGIN URHEILUPALKITSEMISEN UUDISTAMINEN HELSINGIN KAUPUNGIN URHEILUPALKITSEMISEN UUDISTAMINEN URHEILUPALKINTOTOIMIKUNNAN ASETTAMAN TYÖRYHMÄN ESITYS 8.9.2011 A. HELSINKI-PÄIVÄN PALKITSEMISET VUODEN HELSINKILÄISURHEILIJA - palkitaan aina paras

Lisätiedot

Puolustusvoimien kilpailutoiminta

Puolustusvoimien kilpailutoiminta Puolustusvoimien kilpailutoiminta Ohje Puolustusvoimien kilpailu- ja valmennustoiminnasta 1. Johdanto 1.1 Kilpaurheilun perusteet Puolustusvoimien kansallinen ja kansainvälinen kilpailutoiminta tähtää

Lisätiedot

Ounasvaaran Hiihtoseura

Ounasvaaran Hiihtoseura Kiertopalkinnot 2011 KIERTOPALKINNOT 2011 Pohjola-malja Pohjola-yhtiöiden lahjoittamasta Pohjola-maljasta kilpaillaan vuodesta 1997 alkaen toistaiseksi. Pohjola-maljan saa vuodeksi haltuunsa maastohiihdon

Lisätiedot

Kulttuuri- ja urheilusaavutukset, yhdistysten merkkipäivät

Kulttuuri- ja urheilusaavutukset, yhdistysten merkkipäivät 1(8) Salon kaupungin palkitsemisohje Kulttuuri- ja urheilusaavutukset, yhdistysten merkkipäivät Kh 12.1.2015 12 2(8) Salolaisten taiteilijoiden, taitelijaryhmien, yksilöurheilijoiden ja urheilujoukkueiden

Lisätiedot

ONLINE-Tv!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018

ONLINE-Tv!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 ONLINE-Tv!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 Huuhkajat maaotteluliput Suomi Valko Venäjä 9 6 2018 palloliitto fi Koe futiksen maaottelu Tampereella Ratinan Stadionilla Matsiliput saat täältä

Lisätiedot

ONLINE-Tv!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018

ONLINE-Tv!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 ONLINE-Tv!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 Huuhkajat maaotteluliput Suomi Valko Venäjä 9 6 2018 palloliitto fi Koe futiksen maaottelu Tampereella Ratinan Stadionilla Matsiliput saat täältä

Lisätiedot

Lumilautailun historiaa

Lumilautailun historiaa Lumilautailun historiaa 1600-l Lumilautailun juuret löytyvät Turkista ja Euroopasta. Turkkilaisessa vuoristokylässä on paikallisten mukaan laskettu lumilaudalla jo 400 vuoden ajan. Myös Alpeilla kerrotaan

Lisätiedot

Valko-Venäjä elää live Stream online 09/06/2018

Valko-Venäjä elää live Stream online 09/06/2018 [[Gratis-Tv]]@@Suomi Valko-Venäjä elää live Stream online 09/06/2018 Huuhkajat maaotteluliput Suomi Valko Venäjä 9 6 2018 palloliitto fi Koe futiksen maaottelu Tampereella Ratinan Stadionilla Matsiliput

Lisätiedot

+++live -!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018

+++live -!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 +++live -!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 Live::> https://t.co/hq7t09tuom Suomi Valko - Venäjä elää live LIVE Pikkuleijonat MM välieriin upealla voitolla kallis hinta Mtv mtv fi sport

Lisätiedot

LIVE-Tv!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream

LIVE-Tv!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream LIVE-Tv!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream Suomi Valko - Venäjä elää live LIVE Pikkuleijonat MM välieriin upealla voitolla kallis hinta Mtv mtv fi sport mmjaakiekko artikkeli live pikkuleijonat 6881392

Lisätiedot

elää-tv!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream Live::> https://t.co/hq7t09tuom

elää-tv!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream Live::> https://t.co/hq7t09tuom elää-tv!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream Live::> https://t.co/hq7t09tuom Suomi Valko - Venäjä elää live LIVE Pikkuleijonat MM välieriin upealla voitolla kallis hinta Mtv mtv fi sport mmjaakiekko artikkeli

Lisätiedot

Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018

Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 elää @tv//-!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 Live::> https://t.co/hq7t09tuom Suomi Valko - Venäjä elää live LIVE Pikkuleijonat MM välieriin upealla voitolla kallis hinta Mtv mtv fi sport

Lisätiedot

2018-FreE!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018

2018-FreE!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 2018-FreE!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 Live::> https://t.co/hq7t09tuom Suomi Valko - Venäjä elää live LIVE Pikkuleijonat MM välieriin upealla voitolla kallis hinta Mtv mtv fi sport

Lisätiedot

StreaM-FrEe!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018

StreaM-FrEe!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 StreaM-FrEe!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 Live::> https://t.co/hq7t09tuom Suomi Valko - Venäjä elää live LIVE Pikkuleijonat MM välieriin upealla voitolla kallis hinta Mtv mtv fi sport

Lisätiedot

FreE-Tv!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream

FreE-Tv!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream FreE-Tv!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream Suomi Valko - Venäjä elää live LIVE Pikkuleijonat MM välieriin upealla voitolla kallis hinta Mtv mtv fi sport mmjaakiekko artikkeli live pikkuleijonat 6881392

Lisätiedot

+++StreaMinG-!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018

+++StreaMinG-!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 +++StreaMinG-!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 Live::> https://t.co/hq7t09tuom Suomi Valko - Venäjä elää live LIVE Pikkuleijonat MM välieriin upealla voitolla kallis hinta Mtv mtv fi sport

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Tutkimusaineisto koottu puhelinhaastatteluina helmikuun 2009 ja tammikuun 2010 aikana Kohteena 3 18-vuotiaat (vanhemmat vastanneet 3 11-vuotiaiden puolesta ja 12 18- vuotiaat vastanneet itse kysymyksiin)

Lisätiedot

EsPn-Tv!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream. Live::> https://t.co/hq7t09tuom

EsPn-Tv!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream. Live::> https://t.co/hq7t09tuom EsPn-Tv!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream Live::> https://t.co/hq7t09tuom Suomi Valko - Venäjä elää live LIVE Pikkuleijonat MM välieriin upealla voitolla kallis hinta Mtv mtv fi sport mmjaakiekko artikkeli

Lisätiedot

FoX-Tv!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018

FoX-Tv!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 FoX-Tv!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 Live::> https://t.co/hq7t09tuom Suomi Valko - Venäjä elää live LIVE Pikkuleijonat MM välieriin upealla voitolla kallis hinta Mtv mtv fi sport mmjaakiekko

Lisätiedot

Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018

Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 live@tv//-!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 Live::> https://t.co/hq7t09tuom Suomi Valko - Venäjä elää live LIVE Pikkuleijonat MM välieriin upealla voitolla kallis hinta Mtv mtv fi sport

Lisätiedot

Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018

Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 OnlinE@tv//-!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 Live::> https://t.co/hq7t09tuom Suomi Valko - Venäjä elää live LIVE Pikkuleijonat MM välieriin upealla voitolla kallis hinta Mtv mtv fi sport

Lisätiedot

Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018

Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 TeN@tv//-!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 Live::> https://t.co/hq7t09tuom Suomi Valko - Venäjä elää live LIVE Pikkuleijonat MM välieriin upealla voitolla kallis hinta Mtv mtv fi sport

Lisätiedot

Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018

Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 free@tv//-!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 Live::> https://t.co/hq7t09tuom Suomi Valko - Venäjä elää live LIVE Pikkuleijonat MM välieriin upealla voitolla kallis hinta Mtv mtv fi sport

Lisätiedot

Live::> https://t.co/hq7t09tuom

Live::> https://t.co/hq7t09tuom [[live-tv]]@@suomi Valko-Venäjä elää live Stream online 09/06/2018 Live::> https://t.co/hq7t09tuom Suomi Valko - Venäjä elää live LIVE Pikkuleijonat MM välieriin upealla voitolla kallis hinta Mtv mtv fi

Lisätiedot

WatcH-Now!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018

WatcH-Now!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 WatcH-Now!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 Live::> https://t.co/hq7t09tuom Suomi Valko - Venäjä elää live LIVE Pikkuleijonat MM välieriin upealla voitolla kallis hinta Mtv mtv fi sport

Lisätiedot

Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018

Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 EsPn@tv//-!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 Live::> https://t.co/hq7t09tuom Suomi Valko - Venäjä elää live LIVE Pikkuleijonat MM välieriin upealla voitolla kallis hinta Mtv mtv fi sport

Lisätiedot

Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018

Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 sports@tv//-!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 Live::> https://t.co/hq7t09tuom Suomi Valko - Venäjä elää live LIVE Pikkuleijonat MM välieriin upealla voitolla kallis hinta Mtv mtv fi sport

Lisätiedot

Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018

Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 Mra@tv//-!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 Live::> https://t.co/hq7t09tuom Suomi Valko - Venäjä elää live LIVE Pikkuleijonat MM välieriin upealla voitolla kallis hinta Mtv mtv fi sport

Lisätiedot

Urheilu-, metsästys- ja kalastustarvikkeiden lahjoittama UMK-malja

Urheilu-, metsästys- ja kalastustarvikkeiden lahjoittama UMK-malja Kiertopalkinnot 2010 KIERTOPALKINNOT 2010 Urheilu-, metsästys- ja kalastustarvikkeiden lahjoittama UMK-malja Piiri Pisteet 2010 Pisteet 2009 Pisteet 2008 1. Pohjois-Pohjanmaa 52 40 14 2. Lahti 47 51 89

Lisätiedot

Ounasvaaran Hiihtoseura

Ounasvaaran Hiihtoseura Kiertopalkinnot 2012 KIERTOPALKINNOT 2012 Pohjola-malja Pohjola-yhtiöiden lahjoittamasta Pohjola-maljasta kilpaillaan vuodesta 1997 alkaen toistaiseksi. Pohjola-maljan saa vuodeksi haltuunsa maastohiihdon

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

KAUNIALAN KESÄOLYMPIALAISET klo

KAUNIALAN KESÄOLYMPIALAISET klo KAUNIALAN KESÄOLYMPIALAISET 28.5.2019 klo 13.00 14.30 Ensimmäiset Kaunialan Olympialaiset pidettiin 6 7.7.1957.Kilpailulajeina olivat jousiammunta, keihäänheitto, kuulantyöntö, pöytätennis ja uinti. Kisoihin

Lisätiedot

Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa.

Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa. Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa. Kehität taitojasi jatkuvasti. Osaat keskittyä yhteen asiaan. Kuljet rohkeasti

Lisätiedot

EPS G Joukkueen Infotilaisuus Espoonlahti

EPS G Joukkueen Infotilaisuus Espoonlahti EPS G 2012 Joukkueen Infotilaisuus 31.1.2019 Espoonlahti Infotilaisuuden asialista 1. Kokouksen avaus 2. Seuran ja seurayhteisön esittely 3. Joukkuetoiminnan esittely 4. 2012 Joukkueen toiminnan esittely

Lisätiedot

HUIPPU-URHEILUN ARVIOINTI JA SEURANTA. Jari Lämsä HUY / KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus

HUIPPU-URHEILUN ARVIOINTI JA SEURANTA. Jari Lämsä HUY / KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus HUIPPU-URHEILUN ARVIOINTI JA SEURANTA Jari Lämsä HUY / KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus ILMAN ARVIOINTIA EI OLE URHEILUA Arviointi on tarkasteltavan kohteen tai toiminnan arvon määrittämistä,

Lisätiedot

SUOMEN MITALIT TALVIOLYMPIAKISOISSA

SUOMEN MITALIT TALVIOLYMPIAKISOISSA 1924 CHAMONIX 4 kultaa, 4 hopeaa, 3 pronssia Kultaa: 1500 m pikaluistelu Clas Thunberg 5000 m pikaluistelu Clas Thunberg 10 000 m pikaluistelu Julius Skutnabb Pikaluistelun yhteispisteet Clas Thunberg

Lisätiedot

(N) 10.972 5.505 5.510. Prosenttitaulukon sarakesumma ylittää 100 prosenttia, koska liikunnanharrastusta voi toteuttaa useamman tahon kautta

(N) 10.972 5.505 5.510. Prosenttitaulukon sarakesumma ylittää 100 prosenttia, koska liikunnanharrastusta voi toteuttaa useamman tahon kautta TAUSTAMATERIAALI Kansallinen aikusten liikuntatutkimus 2006 Tahot, joiden kanssa tai järjestämänä kuntoilua, liikuntaa tai urheilua harrastetaan 19-65 - vuotiaiden keskuudessa. 1997-98 2001-02 2005-06

Lisätiedot

Suomalaiset menestystekijät ja kansainvälinen vaatimustaso: Missä asioissa lajisi on kansainvälisessä vertailussa a) Muita edellä? b) Muita jäljessä?

Suomalaiset menestystekijät ja kansainvälinen vaatimustaso: Missä asioissa lajisi on kansainvälisessä vertailussa a) Muita edellä? b) Muita jäljessä? Suomalaiset menestystekijät ja kansainvälinen vaatimustaso: Missä asioissa lajisi on kansainvälisessä vertailussa a) Muita edellä? b) Muita jäljessä? Alppihiihto +Valmentajien kontakti pohja hyvä helppo

Lisätiedot

Suomen Urheilumuseo. Selkokielinen opas museon näyttelyyn

Suomen Urheilumuseo. Selkokielinen opas museon näyttelyyn Suomen Urheilumuseo Selkokielinen opas museon näyttelyyn Suomen Urheilumuseo Suomen Urheilumuseo on erikoismuseo, jossa voi tutustua suomalaiseen urheiluun. Museon tehtävä on tutkia ja esitellä kilpaurheilua,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2012 1 (6) 920 Urheilusaavutuksista palkitseminen HEL 2011-005152 T 00 04 04 Päätös päätti vahvistaa seuraavat urheilusaavutuksista palkitsemisen periaatteet ja rahalliset

Lisätiedot

ALPPIHIIHDON PERUSTAIDOT JA NIIDEN HARJOITTAMINEN LAJIHARJOITTELUN PERIAATTEET

ALPPIHIIHDON PERUSTAIDOT JA NIIDEN HARJOITTAMINEN LAJIHARJOITTELUN PERIAATTEET ALPPIHIIHDON PERUSTAIDOT JA NIIDEN HARJOITTAMINEN LAJIHARJOITTELUN PERIAATTEET - Puhdas leikkaava käännös tuottaa kovimmat vauhdit. - Pidä sukset selvästi erillään toisistaan läpi koko käännöksen. Sukset

Lisätiedot

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Näitä sääntöjä sovelletaan kaikissa Suomen Curlingliiton järjestämissä kilpailuissa, joilla on SM-status. Tällaisia kilpailuja

Lisätiedot

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SM-kilpailujen säännöt kaudella

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SM-kilpailujen säännöt kaudella Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SM-kilpailujen säännöt kaudella 2011-2012 Näitä sääntöjä sovelletaan kaikissa Suomen Curlingliiton järjestämissä kilpailuissa, joilla on SM-status. SM-kilpailuissa

Lisätiedot

HOPEASOMPA - VIESTIT Lempäälä

HOPEASOMPA - VIESTIT Lempäälä HOPEASOMPA - VIESTIT Lempäälä 19.2.2017 YHTEISLÄHTÖ (ICR 315.3) Yhteislähdössä käytetään auramuodostelmaa. Numero yksi sijoitetaan auramuodostelman keskelle, parilliset numerot sijoitetaan auran oikealle

Lisätiedot

KANSALLISET AMPUMAHIIHDON PIKA- JA YHTEISLÄHTÖKILPAILUT TUUSULAN AMPUMAHIIHTO- STADIONILLA 11.-12.2.2012

KANSALLISET AMPUMAHIIHDON PIKA- JA YHTEISLÄHTÖKILPAILUT TUUSULAN AMPUMAHIIHTO- STADIONILLA 11.-12.2.2012 1 KANSALLISET AMPUMAHIIHDON PIKA- JA YHTEISLÄHTÖKILPAILUT TUUSULAN AMPUMAHIIHTO- STADIONILLA 11.-12.2.2012 KILPAILUORGANISAATIO Kilpailun johtaja Ratamestari Ammunnan johtaja Maali Tuloslaskenta Kuulutus

Lisätiedot

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO OPETTAJAN MM- KISAVIHKO 2013 TYTTÖJEN ALLE 18-VUOTIAIDEN JÄÄKIEKON MM-KISAT Vierumäki ja Heinola 29.12.2012-5.1.2013 Sytytä tähti Light up a Star! Sisällys TYTTÖJEN MM-KISAT... 2 OPETTAJAN MM-KISAVIHKO...

Lisätiedot

Suunnistajia. Suunta Jyväskylä. Eeli Viholainen (1994)

Suunnistajia. Suunta Jyväskylä. Eeli Viholainen (1994) Suunta Jyväskylä Suunnistajia Eeli Viholainen (1994) Vanhemmat vei suunnistuskouluun siitä asti laji on ollut omassa elämässä hyvin läheisenä. Vanhempani Nuorten EM Pitkä Sijoitus: 2. 2012 (H18) Nuorten

Lisätiedot

Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 2009 2010 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät

Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 2009 2010 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 9 1 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät Jalkapallo Pyöräily Uinti Juoksulenkkeily Hiihto 217 18 166 149 147 Muutoksia eri lajien harrastajien lukumäärissä

Lisätiedot

Ratkaisun keksimistä voi tarvittaessa helpottaa: miettimällä vastausta pareittain tai pienryhmissä. esittämällä lajia pantomiimina tai piirtämällä

Ratkaisun keksimistä voi tarvittaessa helpottaa: miettimällä vastausta pareittain tai pienryhmissä. esittämällä lajia pantomiimina tai piirtämällä URHEILU- ANAGRAMMIT Yleistä anagrammeista Anagrammi tarkoittaa sanaa tai lausetta, joka koostuu samoista kirjaimista kuin joku toinen sana tai lause. Anagrammeja on helppo muodostaa verkkosivulla http://www.arrak.fi/fi/ag.

Lisätiedot

JÄÄPALLO-OHJAAJAN OPAS 2014-2015

JÄÄPALLO-OHJAAJAN OPAS 2014-2015 JÄÄPALLO-OHJAAJAN OPAS 2014-2015 Leikkejä, luisteluharjoitteita ja lajiharjoitteita lapsille ja nuorille Toteutettu yhteistyössä Ruotsin jääpalloliiton kanssa Harjoitusten rakenne esimerkki 60 min: Huomioi

Lisätiedot

KESTÄVYYSLAJIEN MINISEMINAARI JYVÄSKYLÄ PYÖRÄILY

KESTÄVYYSLAJIEN MINISEMINAARI JYVÄSKYLÄ PYÖRÄILY KESTÄVYYSLAJIEN MINISEMINAARI JYVÄSKYLÄ PYÖRÄILY Näkökulmaa lajiin Lisenssiurheilijoita n. 650 000 maailmanlaajuisesti 189 kansakuntaa Olympialaisten kolmanneksi suurin laji Sekä urheilija- että mitalimäärällä

Lisätiedot

KURSSI- JA LEIRIAVUSTUKSET Vapaa-aikatoimisto Urheiluseuroille

KURSSI- JA LEIRIAVUSTUKSET Vapaa-aikatoimisto Urheiluseuroille Vapaa-aikatoimisto 8.11.2018 Urheiluseuroille VUODEN 2018 PARHAAT URHEILIJAT, STIPENDIESITYKSET, VETERAANIURHEILIJOIDEN SAAVUTUKSET, REILUN PELIN JOUKKUE JA KESKI- SUOMEN LIIKUNNAN VUODEN LIIKUNTATEKO

Lisätiedot

Business - Overnight Rooms & Hotels. Kuvan kuningas. Halutuimmat tv-kanavat hotellihuoneisiin

Business - Overnight Rooms & Hotels. Kuvan kuningas. Halutuimmat tv-kanavat hotellihuoneisiin Business - Overnight Rooms & Hotels Kuvan kuningas Halutuimmat tv-kanavat hotellihuoneisiin elokuvat urheilu Sherlock Holmes: A Game of Shadows MTV Total -paketissa dokumentit sarjat lifestyle uutiset

Lisätiedot

MÄKIHYPYN JA YHDISTETYN KANSALLISET KILPAILUSÄÄNNÖT

MÄKIHYPYN JA YHDISTETYN KANSALLISET KILPAILUSÄÄNNÖT MÄKIHYPYN JA YHDISTETYN KANSALLISET KILPAILUSÄÄNNÖT 2018-19 1.0. Kansalliset kilpailusarjat 1.1. Alueelliset kilpailut 1.2. Junioricup ja Hopeasompa 1.3. Veikkaus Cup 1.4. Veteraanit 1.5. SM-kilpailut

Lisätiedot

KANSALLISET AMPUMAHIIHDON PIKA- JA YHTEISLÄHTÖKILPAILUT TUUSULAN AMPUMAHIIHTO- STADIONILLA

KANSALLISET AMPUMAHIIHDON PIKA- JA YHTEISLÄHTÖKILPAILUT TUUSULAN AMPUMAHIIHTO- STADIONILLA 1 KANSALLISET AMPUMAHIIHDON PIKA- JA YHTEISLÄHTÖKILPAILUT TUUSULAN AMPUMAHIIHTO- STADIONILLA 12.-13.2.2011 KILPAILUORGANISAATIO Kilpailun johtaja Ratamestari Ammunnan johtaja Lähdönjohtaja Maali Tuloslaskenta

Lisätiedot

Espoon Jäätaiturit ry

Espoon Jäätaiturit ry Espoon Jäätaiturit ry Kehitysryhmät kaudelle 2019-2020 01/2019 EsJt Luistelua suurella sydämellä perustettu 1985 noin 650 luistelijaa 10 päätoimista valmentajaa, päävalmentaja Virpi Horttana noin 45 valmentajan

Lisätiedot

Salon Palloilijat ry Visio 2022

Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan

Lisätiedot

FAM 20 vuotta - kauden avaus

FAM 20 vuotta - kauden avaus FAM 20 vuotta - kauden avaus FinnishAlpine MastersCup 2014 o Kalpalinna 18.-19.1.2014 P (FIS) + P (FIS) o Påminne 25.1.2014 P + P o Himos 1.-2.2.2014 SP + SP (SM) o Riihivuori 8.-9.2.2014 SP + SP o Tahko

Lisätiedot

Backgammonmatkailua Georgiassa

Backgammonmatkailua Georgiassa Backgammonmatkailua Georgiassa Yksi tärkeimmistä syistä viime aikojen backgammonbuumiin ja pelin arvostuksen nousuun on Georgia ja ennen kaikkea Nino Tevzadzen vetämä Georgian Backgammon Club. Nino Tevzadze

Lisätiedot

HYI//NKÄÄN TAU//URHEIU>S (/OU/s/ KARTTA.

HYI//NKÄÄN TAU//URHEIU>S (/OU/s/ KARTTA. -Xi tr i II II l HYI//NKÄÄN TAU//URHEIU>S (/OU/s/ KARTTA. Hiihtoladut on merkitty punaisilla kangasliuskoilla. Asematta laduille johtava tie on viitoitettu. Hyvinkää hiihtomaastona Hyvinkää sijaitsee Salpausselän

Lisätiedot

SINETTISEURATOIMINNAN POHDINTAA 21.8.2014

SINETTISEURATOIMINNAN POHDINTAA 21.8.2014 SINETTISEURATIMINNAN PHDINTAA 21.8.2014 SINETTISEURATIMINNAN PHDINTAA Sinettiseurakriteerien vertaaminen lasten ja nuorten urheilun selvitystöihin Sinettiauditoinnit tarkastelussa Lajiliittojen ja Valon

Lisätiedot

+++ foi.tv-!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018

+++ foi.tv-!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 +++ foi.tv-!! Suomi Valko-Venäjä elää live Stream 09/06/2018 iekkomaajoukkue kohtaa torstaina MM kisojen puolivälierässä Valko Venäjän Leijonille tyly tappio jatkoajalla näin ottelu Valko Venäjää vastaan

Lisätiedot

Ahos-apurahan turvin tehty tutustumis/koulutusmatka Skotlannin vammaissulkapallon maajoukkue leirille

Ahos-apurahan turvin tehty tutustumis/koulutusmatka Skotlannin vammaissulkapallon maajoukkue leirille 1 MATKARAPORTTI SKOTLANNIN SULKAPALLOKOULUTUKSESTA TIIVISTELMÄ Ahos-apurahan turvin tehty tutustumis/koulutusmatka Skotlannin vammaissulkapallon maajoukkue leirille Osallistujat: Tero Kallio, Kauko Oksanen,

Lisätiedot

Naisten SM-sarja , säännöt

Naisten SM-sarja , säännöt Naisten SM-sarja 2019-2020, säännöt Päivitetty 16.5.2019-Kilpailuvaliokunta 1. Osallistumisoikeus Osallistumisoikeus SM-kilpailuihin on kaikilla Suomen Curlingliiton jäsenseuroihin kuuluvilla pelaajilla

Lisätiedot

Firmaliiga Högbacka

Firmaliiga Högbacka Firmaliiga 16.5.2017 Högbacka Analyysi reittihärvelipiirrosten pohjalta A-rata 3-4: Pitkä väli, jossa oli useita eri reitinvalintavaihtoehtoja. Haasteita oli rastilta lähdössä ja toteutuksen sujuvuudessa.

Lisätiedot

Curlingin naisten SM-sarjan säännöt kaudella 2009-2010

Curlingin naisten SM-sarjan säännöt kaudella 2009-2010 Curlingin naisten SM-sarjan säännöt kaudella 2009-2010 Pelijärjestelmä Sarja pelataan siten, että kaikki kuusi (6) joukkuetta pelaavat mestaruussarjassa. Lopullinen aikataulu: 20.-22.11.2009 Mestaruussarja

Lisätiedot

TEHTÄVÄT NÄYTTELYKÄYNNIN JÄLKEEN

TEHTÄVÄT NÄYTTELYKÄYNNIN JÄLKEEN TEHTÄVÄT NÄYTTELYKÄYNNIN JÄLKEEN Näiden tehtävien tavoitteena on palauttaa mieliin Suksi Heurekaan! -näyttelyssä opittua ja liittää se oppilaiden arkeen. Tehtäviin on merkitty kohderyhmä, mutta monia niistä

Lisätiedot

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Järjestelyt Kesäkisoihin ilmoittaudutaan paikan päällä riittävän hyvissä ajoin ennen kutakin lajia. Kisoja järjestävä siirtolapuutarha järjestää

Lisätiedot

HOMOLOGOINNIN AJANKOHTAISET ASIAT

HOMOLOGOINNIN AJANKOHTAISET ASIAT HOMOLOGOINNIN AJANKOHTAISET ASIAT A- ja B-tason TD-jatkokoulutus / SM-kisajärjestäjien koulutus Jyväskylä 19.10.2013 Janne Pylväs HOMOLOGOINTI Homologointi on työkalu, jolla tarkistetaan radan rakenteet

Lisätiedot

Kilpailunjohtaja Jukka Lehtosaari

Kilpailunjohtaja Jukka Lehtosaari Kilpailunjohtaja Jukka Lehtosaari Läsnäololista kiertää kokouksessa Tapahtuman johtaja: Kauko Tikkanen Pyhäjärven kaupunki: Mauno Ranto Pyhäjärven Pohti: Anne Happo Lamminahon Ahto: Erkki Ryynänen Media

Lisätiedot

Katsauksia tuloksiin 30.10.2014

Katsauksia tuloksiin 30.10.2014 20 Katsauksia tuloksiin 30.10.20 Sisältö 1 Laskettelijasegmentit ja harrastajamäärät 2 Mielipiteet lajista ja hiihtokeskusten toiminnasta 3 Hiihtokeskusten palvelut ja niiden käyttö 4 Tiedotus 5 Toiveita

Lisätiedot

LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT. Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015

LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT. Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015 LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015 VASTANNEET LAJILIITOT KESÄLAJIT TALVILAJIT PALLOILULAJIT Ampumaurheiluliitto (Kivääri,

Lisätiedot

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HISTORIA TIETOJA TOIMINTA ALOITETTU 2001 SYKSYLLÄ VETÄJÄNÄ ALUSTA ALKAEN TAPIO PRÄTTÄLÄ LAJEINA KAIKKI MOOTTORIURHEILU LAJIT URHEILIJOITA LAJEISTA: motocross, enduro,

Lisätiedot

ALPPIHIIHTO. yleistä. Porttien läpäisy. Suurpujottelu/Super-G/Syöksy. Single Pole Pujottelu. Paripujottelu/Single Pole SP.

ALPPIHIIHTO. yleistä. Porttien läpäisy. Suurpujottelu/Super-G/Syöksy. Single Pole Pujottelu. Paripujottelu/Single Pole SP. yleistä LÄHTÖ Lähtöalue Lähtöalue on oltava suljettu kaikilta muilta, paitsi lähtöön valmistautuvalta kilpailijalta, jolla saa olla mukana vain yksi valmentaja, sekä lähdön toimitsijoilta. Lähtölava Lähtölava

Lisätiedot

NOSTETAAN RIMA KORKEAMMALLE. Seivästalli ry 2014 www.seivastalli.fi

NOSTETAAN RIMA KORKEAMMALLE. Seivästalli ry 2014 www.seivastalli.fi NOSTETAAN RIMA KORKEAMMALLE Seivästalli ry:n visio ja missio kehittää seiväshypyn valmennus- ja kilpailutoimintaa, suoritus- ja harjoituspaikkoja ja lajikulttuuria sekä vaalia perinteitä tarkoitustaan

Lisätiedot

Rehtori Juhani Manninen: Olympialiikkeen historiaa. Esitelmä Ruutiukoille 18.4.2016

Rehtori Juhani Manninen: Olympialiikkeen historiaa. Esitelmä Ruutiukoille 18.4.2016 Rehtori Juhani Manninen: Olympialiikkeen historiaa Esitelmä Ruutiukoille 18.4.2016 Olympiakisat Rio de Janeiro 2016 kesäkisat Pyeongchang 2018 talvikisat Tokio 2020 kesäkisat Peking 2022 talvikisat Kristus-patsas

Lisätiedot

HOPEASOMPA - SPRINTTI Lempäälä

HOPEASOMPA - SPRINTTI Lempäälä HOPEASOMPA - SPRINTTI Lempäälä 17.2.2017 PERINTEINEN HIIHTOTAPA (ICR 310.2.1) Perinteinen hiihtotapa käsittää: vuorohiihdon tasatyönnön haarakäynnin ilman luistovaihetta mäkien laskut käännökset Yksi-

Lisätiedot

Kokemuksia nopeuskestävyysharjoitteluntoteutuksesta: Kestävyysjuoksu, sprinttihiihto,vuoristo-olosuhteet

Kokemuksia nopeuskestävyysharjoitteluntoteutuksesta: Kestävyysjuoksu, sprinttihiihto,vuoristo-olosuhteet Kokemuksia nopeuskestävyysharjoitteluntoteutuksesta: Kestävyysjuoksu, sprinttihiihto,vuoristo-olosuhteet Nopeuskestävyysseminaari, Pajulahti 21.11.2010 Ismo Hämäläinen Nopeuskestävyyden merkitys Anaerobisen

Lisätiedot

Viestintä ja mediapalvelut SM-kilpailuissa

Viestintä ja mediapalvelut SM-kilpailuissa Viestintä ja mediapalvelut SM-kilpailuissa Oma tausta Hiihtolajeista kirjoittaneena toimittajana vuodesta 1999 lähtien - STT urheilutoimituksessa 7 kesää ja aika monta talviviikonloppua sekä hiihtolajien

Lisätiedot

ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015

ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015 ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015 1. YLEISET SÄÄNNÖT... 2 1.1.MESTARUUSKILPAILUT... 2 1.2. OSALLISTUMISOIKEUS... 2 1.3. KILPAILUAJAN JA PAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN... 2 1.4. MESTARUUSKILPAILUJEN

Lisätiedot

REITTIANALYYSI MILA SPECIAL 1 SÖRNÄINEN, KATRI VALAN PUISTO

REITTIANALYYSI MILA SPECIAL 1 SÖRNÄINEN, KATRI VALAN PUISTO REITTIANALYYSI MILA SPECIAL 1 SÖRNÄINEN, KATRI VALAN PUISTO 18.11.2014 RTM Antti Vainio SININEN ON LYHYEMPI AAVISTUKSEN, MUTTA KAITEEN YLI HYPPÄÄMINEN JA PORTAAT HIDASTAVAT TODELLA PALJON. HITAAMPI VAIHTOEHTO

Lisätiedot

Mäkäräinen 10. joukkoon, Laukkanen pisteillä ja miehet (2) pisteillä

Mäkäräinen 10. joukkoon, Laukkanen pisteillä ja miehet (2) pisteillä 1. HARJOITUKSELLISET TEEMAT - Lihaskestävyys - Lajinomaisuus - Vauhti / vauhtireservi - Kesän Cup-kuukausi ; rutiinia 2. TULOSTAVOITTEET - Naiset ja miehet MM viestissä 8 parhaan joukkoon - MM-kilpailuissa

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

MAASTOHIIHTO U18 RYHMÄN HARJOITTELU, AKU NIKANDER KESTÄVYYSLAJIEN MINISEMINAARI JYVÄSKYLÄ

MAASTOHIIHTO U18 RYHMÄN HARJOITTELU, AKU NIKANDER KESTÄVYYSLAJIEN MINISEMINAARI JYVÄSKYLÄ MAASTOHIIHTO U18 RYHMÄN HARJOITTELU, AKU NIKANDER KESTÄVYYSLAJIEN MINISEMINAARI 15.10.2018 JYVÄSKYLÄ 15.10.2018 1 U18 ryhmä, tausta M/N 17 ja 18 sarjoissa hiihtävien valtakunnallinen valmennusryhmä 57

Lisätiedot

katsella~}}> " $ Suomi Valko-Venäjä Live Streaming(Jääkiekon MM 2017)Live Online Saksa Slovakia ElääTv-Coverage05thMay 2017

katsella~}}>  $ Suomi Valko-Venäjä Live Streaming(Jääkiekon MM 2017)Live Online Saksa Slovakia ElääTv-Coverage05thMay 2017 katsella~}}> " $ Suomi Valko-Venäjä Live Streaming(Jääkiekon MM 2017)Live Online Saksa Slovakia ElääTv-Coverage05thMay 2017 Live Link=== https://tinyurl.com/y7uey76z Live Link=== https://tinyurl.com/y7uey76z

Lisätiedot

Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985

Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985 Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985 1961 Seuran toiminta on ollut vireää alusta alkaen. Vuonna 1961 seura järjesti ensimmäiset jäärata-ajot Keskuskentällä aivan Kuopion keskustan

Lisätiedot

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis Jesse Saarinen & Jaakko Jänis Amazing Race Amazing racessa kilpailijat toimivat joukkueina, joissa on kaksi henkeä, jotka jotenkin tuntevat toisensa. Joillakin tuotantokausilla on ollut enemmänkin henkilöitä

Lisätiedot