Maadoitus avojohdoille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maadoitus avojohdoille"

Transkriptio

1 RAGNAR STÅLSKOG AB

2 YRITYS Ragnar Stålskog AB perustettiin vuonna 1955 ja se on nykyisin Pohjoismaiden suurin sähköturvavälineiden valmistaja ja toimittaja. Valikoimaan kuuluvat maadoitusvälineet, irrotettavat eristyssauvat ja jännitteenkoettimet. Tärkein kilpailuvalttimme on vuosien myötä yritykseen keräytynyt tietotaito. Täydentävänä voimavarana on tiivis yhteistyö korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja muiden ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa. Muita merkittäviä tekijöitä ovat lyhyet toimitusajat, korkea laatu ja kyky kuunnella asiakkaiden toiveita, mitkä kaikki yhdessä ovat vaikuttaneet siihen, että Ragnar Stålskog AB pystyy säilyttämään ja vahvistamaan asemaansa alan markkinajohtajana. Materiaalivalintojen ja koneistusmenetelmien ansiosta tuotteemme ovat säilyttäneet parhaimmat ominaisuutensa. Erittäin suuri painoarvo on ratkaisuissa, jotka helpottavat työmenetelmiä, pidentävät käyttöikää ja vähentävät huoltotarvetta. Tuotteemme tarkastetaan huolellisesti rasitus- ja toimintatestien avulla omassa testauslaboratoriossamme sekä tarkoitukseen soveltuvissa korkeajännitelaboratorioissa Ruotsissa ja muualla Euroopassa. Monet yrityksemme ratkaisut ja patentit ovat myötävaikuttaneet työkalujen laadun ja käytettävyyden parantamiseen, minkä ansiosta henkilöturvallisuus tämän päivän sähkövoimateollisuudessa on korkealla tasolla. Meillä on edustajamme SEK:in ja IEC:n komiteoissa, joten Ragnar Stålskog AB pysyy jatkuvasti ajan tasalla henkilöturvallisuutta koskevassa kehityksessä. Yrityksemme on vuosien varrella myötävaikuttanut monien maadoituslaitteita, eristyssauvoja, jännitteenkoettimia ja kaapeleita koskevien standardien laatimiseen ja sen ansiosta olemme pystyneet siirtämään uusimman tekniikan sovellukset myös tuotteisiimme. Yrityksellämme on standardin SS-EN ISO 9001 mukaisesti sertifioitu laatujärjestelmä. Yhdessä jälleenmyyjiemme ja toimittajiemme kanssa teemme parhaamme pystyksemme palvelemaan asiakkaitamme yhä paremmin ohjeista ja neuvoista aina heidän tarpeitaan parhaiten vastaavien apuvälineiden suosittelemiseen. Ragnar Stålskog AB on markkinajohtaja alallaan, mikä takaa pitkäjänteisen ja jatkuvan kehitystyön tavoitteena ratkaisujen tarjoaminen sekä vanhoille että uusille asiakkaille. 15A22

3

4 Maadoitus avojohdoille Liitin voidaan myös asettaa vinottain kohti johdinta Jännitteenkoettimet TAG 2020 F2 3,6-7, kv 1-vaiheinen maadoitustyökalu JSKL1-JQL Sopii käytettäväksi maadoitusjohtimena. Johdinpituus: 15 m Sauvan pituus: 0,3 m 3-vaiheinen linjamaadoitustyökalu JSKL3-QL pikalukitusliittimellä Käyttöjännite 0,4 52 kv enintään 16,0 ka/1s 3-vaiheinen linjamaadoitustyökalu JSKL3-QL Johtimen pituus: 1,0 + 2,5 + 2,5 m Sauvan pituus: 1,3 + 1,5 + 1,3 m 11B01

5 Maadoitus avojohdoille Linjamaadoitustyökalu JSKL3-QL pikalukitusliittimellä standardin EN mukaan Käyttöjännite 0,4-52 kv. Maadoitustyökalu tyypin JSKL liittimellä on kehitetty sellaiseksi, että se voidaan nopeasti ja helposti liittää avojohtoihin (halkaisija 1-25 mm, Cu 10 mm2- FeAl 329 mm2). Liitin voidaan liittää vinottain johdinta vasten, mikä helpottaa asennusta merkittävästi. Johdinliittimessä (JSKL-QL) on pikalukitustoiminto, jossa liittimen kiristys tehdään vain yhdellä kierroksella. C-sauva on jaettavissa, joten sitä voidaan käyttää yhdessä tyypin TAG 2000 jännitteenkoettimet kanssa (ei koske 52 kv:n versiota). Linjajohdintyökalusta on saatavana myös trapetsikierteinen johtoliitin. Tällöin tyyppimerkintä on JSKL3-TG. I II III A B C JSKL1-QL JSKL1-TQL JSKL3-QL 1-vaiheinen maadoituslaite Maaruuvi JK238-DXF DJS 1 Sopii käytettäväksi maadoitusjohtimena. Käytetään teräsrakenteissa joiden materiaalipaksuus on enintään 30 mm 1-vaiheinen maadoitustyökalu JSKL1-QL Johtimen pituus 1,5 m Sauvan pituus 1,3 m 1-vaiheinen maadoitustyökalu JSKL1-TQL (teleskooppinen) Johtimen pituus 1,5 m Sauvan pituus 2,2 m Suojapussi DFO/JSKL1-J Suojapussi DFO/JSKL3 E-nro Tyyppi Nimike Laitejohdinala mm 2 Käyttöjännite ka/1s Paino kg/kpl * JSKL3-QL 3-vaiheinen maadoitustyökalu ,7 16,0 5,9 8,7 (mukaan lukien laitejohdin) * JSKL1-JQL 1-vaiheinen maadoitustyökalu ,7 16,0 5,0 11,9 (mukaan lukien laitejohdin) * JK238-DXF 1-vaiheinen maadoituslaite ,7 11,5 1,1 (ei laitejohdinta) * JSKL1-QL 1-vaiheinen maadoitustyökalu ,7 16,0 1,5 2,1 (mukaan lukien laitejohdin) * JSKL1-TQL 1-vaiheinen maadoitustyökalu ,7 16,0 1,7 2,3 (mukaan lukien laitejohdin) E DJS 1 Maaruuvi 2,0 E DFO/JSKL1-J Suojapussi 0,5 E DFO/JSKL3 Suojapussi 1,0 E TAG 2020F2 Jännitteenkoettimet 0,3 * Tilauksen yhteydessä tulee antaa laitejohtimen ala. Ota yhteyttä Ragnar Stålskog AB:hen tai jälleenmyyjään/ tukkuriin kunkin johdinalan kohdalla. RAGNAR STÅLSKOG AB - turvallisuutta SÄHKÖN parissa Box 701, SE Upplands Väsby. Käyntiosoite: Instrumentvägen 6 Puhelin: Faksi: rs@stalskog.se

6 Maadoitus avojohdoille Liitin voidaan myös asettaa vinottain kohti johdinta Irrotettava eristyssauva MRS-V 24 Käyttöjännite 24 kv Pituus: 1,6 m 3-vaiheinen maadoituslaite JSKL3-SQL Johtimen pituus: 1,0 + 2,5 + 2,5 m 07D27 3-vaiheinen maadoituslaite JSKL3-SQL pikalukitusliittimellä Käyttöjännite 0,4 52 kv enintään 16,0 ka/1s 1-vaiheinen maadoitustyökalu JSKL1-JQL Sopii käytettäväksi maadoitusjohtimena. Johdinpituus: 15 m Sauvan pituus: 0,3 m

7 Maadoitus avojohdoille Linjamaadoituslaite JSKL3-SQL pikalukitusliittimellä Standardien EN 61230, EN ja EN mukaan Käyttöjännite 0,4-52 kv. Maadoituslaite tyypin JSKL liittimellä on kehitetty sellaiseksi, että se voidaan nopeasti ja helposti liittää avojohtoihin (halkaisija 1-25 mm, Cu 10 mm2- FeAl 329 mm2). Liitin voidaan liittää vinottain johdinta vasten, mikä helpottaa asennusta merkittävästi. Johdinliittimessä (JSKL-SQL) on pikalukitustoiminto, jossa liittimen kiristys tehdään vain yhdellä kierroksella. Linjajohdinlaitteesta on saatavana myös trapetsikierteinen johtoliitin. Tällöin tyyppimerkintä on JSKL3-STG 1-vaiheinen maadoituslaite JSKL1-SQL Johtimen pituus 1,5 m 1-vaiheinen maadoituslaite JK238-DXF Sopii käytettäväksi maadoitusjohtimena. Käytetään teräsrakenteissa, joiden materiaalipaksuus on enintään 30 mm. Maaruuvi DJS 1 Jännitteenkoettimet TAG 2020 F2 sovittimella TAG/JGS 3,6-7, kv Irrotettava eristyssauva 52 kv MRS 52 Kokonaispituus 2,0 m Irrotettava eristyssauva 24 kv MRS-T 24 (teleskooppinen) Kuljetuspituus 1,2 m Kokonaispituus 1,7 / 2,1 m Suojapussi DFO/JSKL1-J Suojapussi DFO 117 E-nro Tyyppi Nimike Laitejohdinala mm 2 Käyttöjännite ka/1s Paino kg/kpl * JSKL3-SQL 3-vaiheinen maadoituslaite ,7 16,0 5,9-8,7 (mukaan lukien laitejohdin) * JSKL1-JQL 1-vaiheinen maadoitustyökalu ,7 16,0 5,0-11,9 (mukaan lukien laitejohdin) * JSKL1-SQL 1-vaiheinen maadoituslaite ,7 16,0 1,5-2,1 (mukaan lukien laitejohdin) * JK238-DXF 1-vaiheinen maadoituslaite ,7 11,5 1,1 (ei laitejohdinta) E DJS 1 Maaruuvi 2,0 E TAG 2020F2 Jännitteenkoettimet 0,3 E MRS-V 24 Irrotettava eristyssauva 0,8 E MRS 52 Irrotettava eristyssauva 1,0 - MRS-T 24 Irrotettava eristyssauva, teleskooppinen 1,1 E DFO/JSKL1-J Suojapussi 0,4 E DFO 117 Suojapussi 1,0 * Tilauksen yhteydessä tulee antaa laitejohtimen ala. Ota yhteyttä Ragnar Stålskog AB:hen tai jälleenmyyjään/ tukkuriin ja tiedustele kunkin johdinalan E-numeroa. RAGNAR STÅLSKOG AB - turvallisuutta SÄHKÖN parissa Box 701, SE Upplands Väsby. Käyntiosoite: Instrumentvägen 6 Puhelin: Faksi: rs@stalskog.se

8 Maadoitus avojohdoille Liitin voidaan myös asettaa vinottain kohti johdinta Irrotettava eristyssauva MRS-V 24 Käyttöjännite 24 kv Pituus: 1,6 m 3-vaiheinen maadoituslaite JSKL3-STG pikalukitusliittimellä Käyttöjännite 0,4 52 kv enintään 16,0 ka/1s 3-vaiheinen maadoituslaite JSKL3-STG Johtimen pituus: 1,0 + 2,5 + 2,5 m 07D27 1-vaiheinen maadoitustyökalu JSKL1-JQL Sopii käytettäväksi maadoitusjohtimena. Johdinpituus: 15 m Sauvan pituus: 0,3 m

9 Maadoitus avojohdoille Linjamaadoituslaite JSKL3-STG Standardien EN 61230, EN ja EN mukaan Käyttöjännite 0,4-52 kv. Maadoituslaite tyypin JSKL liittimellä on kehitetty sellaiseksi, että se voidaan nopeasti ja helposti liittää avojohtoihin (halkaisija 1-25 mm, Cu 10 mm2- FeAl 329 mm2). Liitin voidaan liittää vinottain johdinta vasten, mikä helpottaa asennusta merkittävästi. Johdinliittimessä (JSKL-STG) on trapetsikierre, jossa liittimen kiristys tehdään vain muutamalla kierroksella. Linjajohdinlaitteesta on saatavana myös pikalukitusliittimellä varustettu versio. Tyyppimerkintä on tällöin JSKL3-SQL. 1-vaiheinen maadoituslaite JSKL1-STG Johtimen pituus 1,5 m 1-vaiheinen maadoituslaite JK238-DXF Sopii käytettäväksi maadoitusjohtimena. Käytetään teräsrakenteissa, joiden materiaalipaksuus on enintään 30 mm. Maaruuvi DJS 1 Jännitteenkoettimet TAG 2020 F2 sovittimella TAG/JGS 3,6-7, kv Irrotettava eristyssauva 52 kv MRS 52 Kokonaispituus 2,0 m Irrotettava eristyssauva 24 kv MRS-T 24 (teleskooppinen) Kuljetuspituus 1,2 m Kokonaispituus 1,7 / 2,1 m Suojapussi DFO/JSKL1-J Suojapussi DFO 117 E-nro Tyyppi Nimike Laitejohdinala mm 2 Käyttöjännite ka/1s Paino kg/kpl * JSKL3-STG 3-vaiheinen maadoituslaite ,7 16,0 5,9-8,7 (mukaan lukien laitejohdin) * JSKL1-JTG 1-vaiheinen maadoitustyökalu ,7 16,0 5,0-11,9 (mukaan lukien laitejohdin) * JSKL1-STG 1-vaiheinen maadoituslaite ,7 16,0 1,5-2,1 (mukaan lukien laitejohdin) * JK238-DXF 1-vaiheinen maadoituslaite ,7 11,5 1,1 (ilman laitejohdinta) E DJS 1 Maaruuvi 2,0 E TAG 2020F2 Jännitteenkoettimet 0,3 E MRS-V 24 Irrotettava eristyssauva 0,8 E MRS 52 Irrotettava eristyssauva 1,0 - MRS-T 24 Irrotettava eristyssauva, teleskooppinen 1,1 E DFO/JSKL1-J Suojapussi 0,4 E DFO 117 Suojapussi 1,0 * Tilauksen yhteydessä tulee antaa laitejohtimen ala. Ota yhteyttä Ragnar Stålskog AB:hen tai jälleenmyyjään/ tukkuriin ja tiedustele kunkin johdinalan E-numeroa. RAGNAR STÅLSKOG AB - turvallisuutta SÄHKÖN parissa Box 701, SE Upplands Väsby. Käyntiosoite: Instrumentvägen 6 Puhelin: Faksi: rs@stalskog.se

10 Maadoitus sisä-/ulkokäyttöön Yleisliitin JK 27 standardin SS-EN mukaan, maksimi 21 ka/1 s Liitin, johon sopii kuulapultti Ø20, Ø25 ja Ø30, T-pultti, kisko, putki sekä johdin! 07K09

11 Maadoitus sisä-/ulkokäyttöön Maadoituslaite tyypin JK 27 yleisliittimellä Standardin EN mukaan, maksimi 21 ka/1 s Maadoituslaite tyypin JK 27 yleisliittimellä on kehitetty erityisesti huoltoautojen varustukseen kuuluvaksi. Tätä ratkaisua käytettäessä tarvitaan mahdollisimman vähän työkaluja erilaisten säätölaitteiden maadoittamiseen. Maadoituslaitteessa on tiiviit kaapelikengät, mikä estää veden sisäänpääsyn johtimeen. Johdin koostuu erittäin joustavasta kuparijohtimesta ja ESTPR-eristekerroksesta. Johdin pysyy joustavana myös hyvin matalissa lämpötiloissa. Liittimen virtaa johtavat osat on valmistettu alumiinipronssista. Teräsosat ovat puolestaan ruostumatonta terästä, joten käyttöikä on pitkä ja toiminta varmaa. Liittimen JK 27 käyttöalue on hyvin laaja ja sitä voidaan käyttää pallotapissa, kiskossa, T-pultissa, putkessa ja johtimessa, joiden mitat ovat: Pallotappi: Ø = 20 mm Ø = 25 mm Ø = 30 mm Kisko: - 25 mm Johdin/putki: Ø = 6-25 mm Suurin sallittu käyttöjännite: 21 ka/1s (27 ka/1 s pallotapille, T- tapille, putkelle ja johtimelle) JK 27:n paino: 0,73 kg Ohjaussuppilo JGS 18 Pituus 195 mm Paino 0,3 kg Irrotettava eristyssauva sisäkäyttöön MGV-I 24 Käyttöjännite enintään 24 kv Kokonaispituus 1040 mm Paino: 0,8 kg Jännitteenkoettimet TAG kv Käyttöjännite kv, 50 Hz Pituus 320 mm Paino 0,3 kg Esimerkki maadoituslaitteesta, jossa käytetään yleisliitintä JK 27 Maadoituslaite JK27-X-DXM Maadoituslaite JK27V-DXF Maadoituslaite JLA34-DXF Maadoituslaite JK27-X-JK27V Suojapussi DFO/JSKL1-J E-nro Tyyppi Nimike Johdinala mm 2 Käyttöjännite Paino kg E JK27-X-DXM Maadoituslaite enintään 16 ka/1 s 4,2 (ilman laitejohdinta) E JK27V-DXF Maadoituslaite enintään 16 ka/1 s 1,0 (ilman laitejohdinta) E JK27-X-JK27V Maadoituslaite enintään 21 ka/1 s 4,8 (ilman laitejohdinta) JLA34-DXF Maadoituslaite enintään 16 ka/1 s 0,9 E JGS 18 Ohjaussuppilo 0,3 E TAG Jännitteenkoettimet 0,3 E DFO/JSKL1-J Suojapussi 0,5 Muita yhdistelmiä on saatavana erikseen tilattaessa. Tilauksen yhteydessä tulee antaa laitejohtimen ala sekä pituus. RAGNAR STÅLSKOG AB - turvallisuutta SÄHKÖN parissa Box 701, SE Upplands Väsby. Käyntiosoite: Instrumentvägen 6 Puhelin: Faksi: rs@stalskog.se

12 Maadoitus sisä-/ulkokäyttöön Yleisliitin JK 23 standardin EN mukaan, maksimi 16 ka/1 s Liitin pallotapille Ø20, kiskolle, putkelle ja johtimelle! Myös laitejohdin voidaan liittää maadoitusliittimen selkään 06K17

13 Maadoitus sisä-/ulkokäyttöön Maadoituslaite tyypin JK 23 yleisliittimellä Standardin EN mukaan, maksimi 16 ka/1 s Maadoituslaite tyypin JK 23 liittimellä on uudenlainen, pieni liitin, joka on tarkoitettu ensisijaisesti käytettäväksi säätölaitteessa. Liittimen JK 23 käyttöalue on laaja ja sitä voidaan käyttää pallotapissa, kiskossa, putkessa ja johtimessa. Maadoituslaitteessa on tiiviit kaapelikengät, mikä estää veden sisäänpääsyn johtimeen. Johdin koostuu erittäin joustavasta kuparijohtimesta ja ESTPR-eristekerroksesta. Johdin pysyy joustavana myös hyvin matalissa lämpötiloissa. Johdin ei tuota myrkyllisiä tai syövyttäviä kaasuja mahdollisen oikosulun tapauksessa. Liittimen virtaa johtavat osat on valmistettu alumiinipronssista. Teräsosat ovat puolestaan ruostumatonta terästä, joten käyttöikä on pitkä ja toiminta varmaa. Maadoitusliittimessä JK 23 V laitejohdin voidaan myös liittää liittimen selkään, mikä tietyissä tapauksissa helpottaa liittimen maadoitusta. Liitin JK 23 voidaan asentaa pallotappiin, kiskoon, putkeen ja johtimeen, joiden mitat ovat seuraavat: Pallotappi: Ø = 20 mm Kisko: jopa 20 mm Johdin/putki: Ø = 6-20 mm Suurin sallittu nimellisvirta: 16 ka/1s JK 23:n paino: 0,77 kg Johdinliitin JK 23 Haaroituskappale JFG 4L Yhdysjohdin Ala 70 mm 2 Pituus 1 m Kosketin, pallotappi RS 1020 A Enintään 21 ka/1 s Pallon halk. 20 mm Paino 0,2 kg Ohjaussuppilo JGS 18 Pituus 195 mm Paino 0,3 kg Jännitteenkoettimet TAG kv Käyttöjännite kv, 50 Hz Pituus 320 mm Paino 0,3 kg Maadoitusliittimessä JK 23 V Työmaadoitusjohdin Ala 70 mm 2 Pituus 1 m Maadoituslaite JK23-X1-JK23V 70/3x1+1 Ik maks. 16 ka/1s Johdinala 70 mm2 Yhdysjohtimien pituus 1 m Työmaadoitusjohtimen pituus 1 m Paino 0,8 kg Ripustusteline JOS 13 Leveys 665 mm Korkeus 120 mm Paino 3,8 kg Irrotettava eristyssauva sisäkäyttöön MGV-I 24 Käyttöjännite enintään 24 kv Kokonaispituus 1040 mm Tartuntaosa 350 mm Eristeosa 600 mm Paino 0,8 kg E-nro Tyyppi Nimike Laitejohdinala mm 2 Käyttöjännite Paino (kg) JK23-X1-JK23V 70/3x1+1 Maadoituslaite 70 enintään 16 ka/1 s 7,0 (mukaan luk. 70 mm2 laitejohdin) JK23-X1-JK23V* Maadoituslaite enintään 16 ka/1 s 4,2 (ilman laitejohdinta) E RS 1020 Pallotappi enintään 21 ka/1 s 0,18 E MGV-I 24 Irrotettava eristyssauva 0,8 E JGS 18 Ohjaussuppilo 0,3 E TAG Jännitteenkoettimet 0,3 E JOS 13 Ripustusteline 3,8 *) Tilauksen yhteydessä tulee antaa laitejohtimen ala sekä pituus. RAGNAR STÅLSKOG AB - turvallisuutta SÄHKÖN parissa Box 701, SE Upplands Väsby. Käyntiosoite: Instrumentvägen 6 Puhelin: Faksi: rs@stalskog.se

14 Jännitteenkoettimet - sisä-/ulkokäyttöön TAG 2020 / TAG 220 Jännitteenkoettimet yksi-, kaksi- tai kolmialuetoiminnolla. EN Jännitteenkoettimet TAG E03

15 Jännitteenkoettimet - sisä-/ulkokäyttöön 1-napainen jännitteenkoetin, TAG 2020 / TAG 220 CE-merkitty, testattu ja hyväksytty standardin EN mukaan - Jännite ilmoitetaan äänimerkillä ja LED-valoilla. - Sisäänrakennettu toiminnanohjaus. - Osoittaa jo pa kolme (3) eri jännitealuetta, jotka ovat välillä 3-80 kv. - Laitteen toiminta mukautuu automaattisesti jännitealueen mukaisesti. - Jos sisäänrakennettu toimintatarkistus jätetään vahingossa tekemättä, koetin on kuitenkin valmis jännitetestiin (jos paristo on hyvässä kunnossa). Jännitekoetin on valmistettu iskunkestävästä polykarbonaatista. Koetin on tarkoitettu sisä- ja ulkokäyttöön, lämpötila-alue on - 25 Cº Cº. Koetin toimii yhdellä 9 voltin 6LR61-paristolla. E-nro Tyyppi Käyttöjännite Syttymisjännite U t Paino kv (taajuudella 50 Hz) kv kg/kpl - Yhden alueen versio E TAG 220/3,6-7,2 3,6-7,2 0,72-1,62 0,3 E TAG 220/ ,4-5,4 0,3 TAG 220/ ,6-5,4 0,3 TAG 220/ ,2-16,2 0,3 E TAG 220/ ,4-23,4 0,3 E TAG 220/17,5 17,5 16 2/3 Hz 1,75 4,5 0,3 E TAG 300/ ,0-55,3 0,5 E TAG 300/ ,0-110,3 0,5 TAG 300/ Kahden alueen versio E TAG 2020 F2 3,6-7, ,3 - Kolmen alueen versio E TAG 2020 F3 3,6-7, ,3 Syttymisjännite on se jännitealue, jolla koetin alkaa osoittaa jännitettä (kynnysarvo/syttymisjännite, Ut). Toimitukseen kuuluu tyypin TAG/RS sovitin vaihtoehtoisille irrotettaville eristyssauvoille eli suoralle ja Y-tyypin elektrodille. Lisäksi mukana tulee käyttöohje. Lisävarusteet E-nro Tyyppi Nimike E DFO/TAG Kotelo, nahkaa CT 200 Säilytyslaatikko, levy E STE 40 Suora elektrodi YE 40 Y-elektrodi HKE 400 KoukkuelektrodiE HYE 30 Elektrodi (koukkuelektrodi Y- kappaleella) E SXE 400 Safesix-elektrodi, enintään 24 kv E HCE 400 Holec-elektrodi, enintään 24 kv TAG/JGS Sovitin (mukana liitososa ohjaussuppiloon liittämistä varten) HYE 30 STE 40 DFO/TAG SXE 400 RAGNAR STÅLSKOG AB - turvallisuutta SÄHKÖN parissa Box 701, SE Upplands Väsby. Käyntiosoite: Instrumentvägen 6 Puhelin: Faksi: rs@stalskog.se

16 Samavaiheisuuden testauslaite Langaton elektroninen samavaiheisuuden testauslaite TAG 5000 Pikaliikänta eristesauvassa MTAG Kierrekiinnitys eriste sauvoille MGV, MDV/MGS, MTV. EN Toimitetaan metallilaatikossa 06K17

17 Samavaiheisuuden testauslaite Langaton elektroninen samavaiheisuuden testauslaite Malli TAG 5000 TAG 5000 on uusin langaton samavaiheisuuden testauslaitteemme (joka toimii myös jännitteenkoettimena). Saatavana jopa nimellisjännitteellä 230 kv. Tag 5000 on muuntuva ja helppokäyttöinen laite, sillä sen yksiköt toimivat langattomasti. TAG 5000 on erittäin varmatoimintoinen ja tarkoitettu sekä sisä- että ulkokäyttöön. Kantama sisällä on n. 10 m, silloin kun välissä on esteitä, kuten ovia ja seiniä. Kantama esteettömillä alueilla on huomattavasti pidempi. Laite koostuu kahdesta yksiköstä, Vastaanottimesta ja Lähettimestä, jotka liitetään toisiinsa irrotettavalla eristyssauvalla. Lähetin (harmaa) Lähettimellä on kaksi toimintoa: - jännitteen ilmaiseminen - vaiheen mittaus. Laite kertoo jännitteen ensimmäisten 3 4 sekunnin aikana, kun Lähetin on kytketty jännitettä johtavaan johtimeen. Tämän jälkeen Lähetin mittaa vaiheen automaattisesti ja lähettää tiedot Vastaanottimelle. Vastaanotin (sininen) Vastaanotin tunnistaa Lähettimen signaalin ja vertaa tätä vaiheen jännitteeseen ja sen vaiheen taajuuteen, johon Vastaanotin on kytketty. Kun vaiheet vastaavat toisiaan, Vastaanotin antaa ääni- ja valomerkin. Sekä Vastaanottimessa että Lähettimessä on sisäänrakennettuja testitoimintoja, jotka valvovat kaikkia elektroniikkapiirejä. Lähetin ja Vastaanotin toimivat tavallisella 9 voltin alkaliparistolla. HOITO - Kiinnitä Lähetin ja Vastaanotin niiden irrotettaviin eristyssauvoihin. - Tarkasta laitteiden oikea toiminta painamalla asianomaisia testipainikkeita. - Tarkasta, että johdin johtaa jännitettä Lähettimeen ja pidä se kytkettynä vaiheeseen. - Pidä Vastaanotin kytkettynä asianomaisiin johtimiin/vaiheisiin. Kun vaiheet vastaavat toisiaan, Vastaanotin antaa tasaisen ääni- ja valomerkin (kun käytetään testipainikkeita, vastaanotin antaa katkonaisen ääni- ja valomerkin). - Pidä tämän jälkeen Lähetin kytkettynä seuraavaan vaiheeseen ja suorita sama toimenpide Vastaanottimelle, kunnes saat ilmoituksen vaiheiden vastaavuudesta. Poikittain asennetuissa laitteissa voidaan käyttää eristettyä pitkää elektrodia SXE 400. SXE 400 E-nro Tyyppi Käyttöjännite Syttymisjännite Ut Paino kv (taajuudella 50 Hz) kv kg/kp E TAG 5000/7,2-24 7,2 24 2,4 3,2 3,5 E TAG 5000/ ,6 5,4 3,5 E TAG 5000/ ,2 15,1 3,5 E TAG 5000/72, ,5 84 8,4 32,6 3,5 E TAG 5000/ ,0 55,3 3,5 E SXE 400 Safesix-elektrodi, enintään 24 kv 0,3 Samavaiheisuuden testauslaite toimitetaan metallilaatikossa, jonka toimitussisältöön kuuluu koukkuelektrodi HKE 40, Y- elektrodi YE 40, suora elektrodi STE 40, adapteri TAG/RS muille irrotettaville eristyssauvoille sekä käyttöohjeen. RAGNAR STÅLSKOG AB - turvallisuutta SÄHKÖN parissa Box 701, SE Upplands Väsby. Käyntiosoite: Instrumentvägen 6 Puhelin: Faksi: rs@stalskog.se

18 MTV Teleskooppiset, irrotettavat eristyssauvat standardin EN mukaan MTV 150-K5 Eristyssauvat on valmistettu keltaisesta, lasikuituvahvisteisesta vinyyliesteristä, jonka ulkohalkaisija on 55 mm (MTV 150-K5 ja MTV 201-K5) tai 51 mm (MTV 201-K4 ja MTV 230-K4). Eristetangoissa on otekohtapysäytin, jolla eristeosa on merkitty. Tätä tartuntaeste tai-raja ei saa missään olosuhteissa ohittaa. Sisäputki tulee aina vetää ulos täyteen pituuteensa tehtäessä työtä näiden tankojen parissa. Ylähelaan liitetään lisävarusteita, kuten ohjaussuppilo, momenttilaite, jännitekoetin jne. Irrotettava eristyssauva sopii käytettäväksi myös huoltosauvana esimerkiksi väliaikaisessa oksien leikkuussa, karsinnassa jne. Katso tiedot vastakkaiselta sivulta. DFO-tyypin suojapussi tulee tilata erikseen. E-nro Tyyppi Käyttö- Toimintapituus Eristeosa Kuljetus- Paino Anm jännite mm mm pituus mm kg/kpl maks. kv maks min E MTV 150-K ,7 viisiosainen E MTV 201-K ,7 neliosainen E MTV 201-K ,7 viisiosainen E MTV 230-K ,4 neliosainen Suojapussi E DFO ,4 MTV 150-K E DFO ,5 MTV 201-K DFO ,6 MTV 230-K RAGNAR STÅLSKOG AB - turvallisuutta SÄHKÖN parissa Box 701, SE Upplands Väsby, Ruotsi Käyntiosoite: Instrumentvägen 6, Puhelin: Faksi: rs@stalskog.se 15A22

19 ESIMERKKEJÄ MTV:HEN SOPIVISTA LISÄVARUSTEISTA Väliaikainen työ Oksasaha MKS 4 kiinnikkeellä MFH 19 Kotelo MKS 4:iie on hankittavissa Karsintaksaset DRS 35 Kiinnikkeellä MFH 16 Turvapidike MGA 50 Gevea-sulake SMSA SHYE-sulake Lampunvaihtolaite ML Erotinkoukut MFK 53 MFK 54? Muita lisävarusteita on saatavissa toiveiden mukaan RAGNAR STÅLSKOG AB - turvallisuutta SÄHKÖN parissa Box 701, SE Upplands Väsby. Käyntiosoite: Instrumentvägen 6 Puhelin: Faksi: rs@stalskog.se

20 Oksimissauva MKS 963 MKS 963 Tyypin MKS 963 oksimissauva on tarkoitettu käsin tapahtuvaan oksaleikkuuseen esimerkiksi sähköjohtojen läheisyydessä (nk. erityinen työ jännitteisten osien parissa ). Sauva täyttää standardin SS mukaiset sähkön turvaeristysvaatimukset. Sauvan materiaali täyttää standardin EN mukaiset vaatimukset koskien Live working Insulating hollow tubes for electrical purposes. Sauva on teleskooppimallia ja koostuu neljästä putkesta. Yläputken työkalukiinnikkeeseen voidaan kiinnittää työkaluja, kuten tyypin MKS 4 oksasaha tai tyypin MKS 3 oksasakset. Kuljetusasennossa (putket kokoontaitettuina) eristeosa on otekohtien suojaama. E-nr Tyyppi Mitat mm Putkien määrä Paino kg/kpl Anm. Kokoon- Kokonaan Karkein taitettu ulos vedetty putken ulkohalk E MKS ,8 Oksimissauva 52 kv E MKS , kv E MKS , kv Pidennysosa mukaan lukien liitinkiinnike E MKS 963/4F 2720 (pidentää leikkuria 2420 mm) 1 1,5 MKS 963:lle MKS 853-5/5F 1800 (pidentää leikkuria 1500 mm) 1 1,0 MKS 853-5:lle RAGNAR STÅLSKOG AB - turvallisuutta SÄHKÖN parissa Box 701, SE Upplands Väsby, Ruotsi Käyntiosoite: Instrumentvägen 6, Puhelin: Faksi: rs@stalskog.se 09A30

21 Tyypin MKS 963 oksimissauva EN Oksimissauva MKS 963 on tarkoitettu käsikarsintaan esimerkiksi johtokatujen yhteydessä (nk. "erityinen jännitteisten osien parissa tehtävä työ"). Oksimissauvan putki on lasikuituvahvisteista vinyyliesteriä. Tämän materiaalin sähköeristyskyky on erittäin hyvä, mikä mahdollistaa työn sähköä johtavien asennelmien lähellä. Lisäksi painon, vahvuuden ja jäykkyyden suhde ja muut tärkeät ominaisuudet ovat erinomaiset. Nämä ominaisuudet ovat ratkaisevan tärkeitä, kun on kyse oksimissauvan käsiteltävyydestä ja toiminnasta. Sauva täyttää standardin SS mukaiset sähkön turvaeristysvaatimukset. Sauva on teleskooppimallia ja koostuu neljästä putkesta. Kolme alinta putkea (2, 3 ja 4) toimivat otekohtina. Yläputki (1) on se osa, joka toimii eristeosana, jos leikkuri joutuu kosketuksiin sähköä johtavien osien kanssa. Tämä putki on eristetty niin, ettei kosteus pääse sen sisään. Jotta riittävät eristeominaisuudet voidaan varmistaa, yläputki tulee aina vetää täyteen pituuteensa (musta rajamerkki) ennen kuin työ voidaan aloittaa. Yläputki lukitaan vivulla (8). Kokonaispituutta säädetään sen jälkeen sauvan otekohtaosilla (2, 3, 4) ja lukitaan kiristämällä sen jälkeen kulmavivut (5, 6). Huomaa, että vivun kahvaa voidaan kääntää haluttuun suuntaan ilman, että liitin kiristyy lisää sauvaan (tämä voisi aiheuttaa materiaalivaurioita). Yläputken alaosan rajamerkintä osoittaa, missä tartuntaosa loppuu ja eristeosa alkaa. Varoitusmerkintä, tyyppimerkintä ja katsastusmerkintä ovat siinä kohdassa, jossa otekohta alkaa (7). Yläputken työkalukiinnikkeeseen voidaan kiinnittää työkaluja, kuten tyypin MKS 4 oksasaha tai tyypin MKS 3 oksasakset. Kuljetusasennossa (putket kokoontaitettuina) eristeosa on otekohtien suojaama Lisävarusteet Oksasaha MKS 4 E Sahanterä MKS 41 mukaan lukien sahakiinnike. Sahanterässä on normaalihammastus. Terän yläosassa on haka, joka estää terän ponnahtamisen pois sahausurasta. Sahakiinnikkeessä on hakkuriterä. Työkalussa on 3/4 UNC ulkokierre. Paino: 0,5 kg Muut Oksasaha MKS 4 S (Samurai) E Sahanterä MKS 41 S mukaan lukien sahakiinnike. Sahanterässä on "Samurai"-tyypin hampaat. Terän yläosassa on haka, joka estää terän ponnahtamisen pois sahausurasta. Sahakiinnikkeessä on hakkuriterä. Työkalussa on 3/4 UNC ulkokierre. Paino: 0,5 kg - Sauvaan on saatavissa vahvistettu yläputki (ilmoitetaan tilauksen yhteydessä). - Oksaleikkurin kaikkiin komponentteihin on saatavissa varaosia. Varaterä MKS 41 E Normaalihampainen oksasahanterä, jonka pituus on 480 mm. Terän yläosassa on haka, joka estää terän ponnahtamisen pois sahausurasta. Alaosassa on reiät sahakiinnikettä vasten asentamista varten. Paino: 0,2 kg Varaterä MKS 41 S (Samurai) E "Samurai"-hampainen oksasahanterä, jonka pituus on 480 mm. Terän yläosassa on haka, joka estää terän ponnahtamisen pois sahausurasta. Alaosassa on reiät sahakiinnikettä vasten asentamista varten. Paino: 0,2 kg Oksasakset MKS 3 E Sakset on tarkoitettu halkaisijaltaan enintään 25 mm:n oksien leikkaamista varten. Virtajohto on polyeteeniä ja pituudeltaan 11 metriä. Johto kulkee neljän trissapyörän kautta, joten käsiteltävyys on erinomainen. Työkalussa on 3/4 UNC ulkokierre. Paino: 1,1 kg Suojapussi DFO/MKS 4 E Oksasahalle tarkoitettu kotelo. Valmistettu muovitetusta kankaasta. Paino: 0,1 kg Suojapussi DFO 127 E MKS 963 -oksasahalle tarkoitettu kotelo. Valmistettu muovitetusta kankaasta. Pituus: 2,5 m Paino: 0,6 kg Suojapussi DFO 122 E MKS 853 -oksasahalle tarkoitettu kotelo. Valmistettu muovitetusta kankaasta. Pituus: 2,0 m Paino: 0,5 kg RAGNAR STÅLSKOG AB - turvallisuutta SÄHKÖN parissa Box 701, SE Upplands Väsby. Käyntiosoite: Instrumentvägen 6 Puhelin: Faksi: rs@stalskog.se

22 MKS-FKF Ishacka IHP 100 Används i kombination med bl a kvistningsstång MKS för avlägsnande av istappar på byggnader och i tunnlar. Ishackan är av slagtålig plast vilket gör den speciellt lämpad att användas nära kablar o dyl då den ej skadar dessa. Mått LxB: 140 x 100 Fästet har 3/4 UNC utvändig gänga. Vikt: 0,3 kg Beställningsdata E-nr Typbeteckning - IHP 100 Redskap för trädfällning MKS 5 Avsedd att användas i kombination med bl a kvistningsstång MKS med tät toppdel, vid applicering av fånglina i träd osh grenar som befinner sig i farlig närhet av luftledningar. Redskapet består av 2 st stålöglor med 20 m polyetenlina som klarar en belastning på 14 kn, samt en fångkrok av rostfritt stål. Levereras även med verktygsfäste av aluminium för applicering på manöverstänger. Verktyget har 3/4 UNC utvändig gänga. Vikt: 1,5 kg Beställningsdata E-nr Typbeteckning E MKS 5 MKS-FKF E MFH 16 MFH 16 Ishacka IHS 300 Används i kombination med bl a kvistningsstång MKS för avlägsnande av istappar på byggnader och i tunnlar. Ishackan är av ytbehandlat stål. Fästet har 3/4 UNC utvändig gänga. Mått LxB: 150 x 300 Vikt: 1,2 kg Beställningsdata E-nr Typbeteckning - IHS 300 Adapter MKS/MBT Används som kopplingsstycke mellan kvistningsstång MKS och snöslagningskrok/slagdel. Adaptern har utvändig gänga R 3/8 och ¾ UNC och är av rostfritt stål. Mått LxØ: 70 x 20 Vikt: 0,2kg Beställningsdata: E-nr Typbeteckning - MKS/MBT Snöslagningskrok SLK 1 Används i kombination med bl a kvistningsstång MKS med tät toppdel tillsammans med adapter MKS/MBT för avlägsnande av snö- och islaster på ledningar. Kroken är av rostfritt stål. Fästet har invändig rörgänga R 3/8. Mått LxB: 250 x 150 Vikt: 0,1 kg Beställningsdata: E-nr - SLK 1 Typbeteckning Snöslagningskrok SLK 2 Används i kombination med bl a kvistningsstång MKS med tät toppdel tillsammans med adapter MKS/MBT för avlägsnande av snö- och islaster på ledningar. Kroken är av slagkraftig polykarbonat. Fästet har invändig rörgänga R 3/8. Mått LxB: 250 x 150 Vikt: 0,25 kg Beställningsdata: E-nr - SLK 2 Typbeteckning Slagdel SLD 1 Används i kombination med bl a kvistningsstång MKS med tät toppdel tillsammans med adapter MKS/MBT för avlägsnande av snö- och islaster på ledningar. Slagdelen är av slagtålig polykarbonat. Fästet har invändig rörgänga R 3/8. Mått LxØ: 1000 x 20 Vikt: 0,5 kg Beställningsdata E-nr - SLD 1 Typbeteckning

23

24 RAGNAR STÅLSKOG AB - turvallisuutta SÄHKÖN parissa - Box 701, SE Upplands Väsby, Ruotsi Käyntiosoite: Instrumentvägen 6. Puhelin: Faksi: rs@stalskog.se

TYÖMAADOITUSVÄLINEET JA KOETTIMET

TYÖMAADOITUSVÄLINEET JA KOETTIMET TYÖMAADOITUSVÄLINEET STÅLSKOG Ajolangan työmaadoitusväline - Rautateille ajolangan maadoittamiseen. - Johtimen pituus 15 m. Lisäksi tarvitaan maadoitusvälineen kiinnittämiseen eristyssauvat esim. - Käsiosa

Lisätiedot

Työturvallisuusvälineet keskijänniteverkkoihin

Työturvallisuusvälineet keskijänniteverkkoihin Työturvallisuusvälineet keskijänniteverkkoihin Eurolaite Oy on vuonna 1988 perustettu sähkötekniikan tuotteiden maahantuontiin, markkinointiin ja myyntiin erikoistunut asiantuntijayritys. Keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

Työturvallisuusvälineet keskijännitteverkkoihin

Työturvallisuusvälineet keskijännitteverkkoihin Työturvallisuusvälineet keskijännitteverkkoihin Eurolaite Oy on vuonna 1988 perustettu sähkötekniikan tuotteiden maahantuontiin, markkinointiin ja myyntiin erikoistunut asiantuntijayritys. Keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

Työmaadoitusvälineet keskijänniteja jakeluverkon ilmajohdoille

Työmaadoitusvälineet keskijänniteja jakeluverkon ilmajohdoille Työmaadoitusvälineet keskijänniteja jakeluverkon ilmajohdoille Eurolaite Oy on vuonna 1988 perustettu sähkötekniikan tuotteiden maahantuontiin, markkinointiin ja myyntiin erikoistunut asiantuntijayritys.

Lisätiedot

Katkaisu- ja kuorintatyökalut 0,02-16 mm². Embla S-nro 64 065 34

Katkaisu- ja kuorintatyökalut 0,02-16 mm². Embla S-nro 64 065 34 Katkaisu- ja kuorintatyökalut 0,02-16 mm² EMBLA Embla S-nro 64 065 34 Kuorinta- ja katkaisutyökalut. kuorintakapasiteetti: - standardikassetti PVC suorilla terillä 0,02-10 mm², S-nro 64 064 92 - vaihtokasetti

Lisätiedot

Moninapapistoliittimet Sarja Han

Moninapapistoliittimet Sarja Han Moninapapistoliittimet Sarja LUETTELO-OSIO: 01 KOMPONENTIT J ERIKOISKPELIT 1 3 Sisältö Sivu Tekniset tiedot......................................... 01.10 Tekniset tiedot 3 HRX -tekniikalla.......................

Lisätiedot

Dynatel 2210E kaapelinhakulaite

Dynatel 2210E kaapelinhakulaite Dynatel 2210E kaapelinhakulaite Syyskuu 2001 KÄYTTÖOHJE Yleistä 3M Dynatel 2210E kaapelinhakulaite koostuu lähettimestä, vastaanottimesta ja tarvittavista johdoista. Laitteella voidaan paikantaa kaapeleita

Lisätiedot

Kiinteistön sisäverkon suojaaminen ja

Kiinteistön sisäverkon suojaaminen ja Kiinteistön sisäverkon suojaaminen ja maadoitukset Viestintäverkkojen sähköinen suojaaminen ja maadoitukset Antenniverkon potentiaalintasaus ja maston maadoitus Yleiskaapelointijärjestelmän ylijännitesuojaus

Lisätiedot

SÄHKÖINEN KOETIN AJOLANKOJEN TESTAAMISEEN

SÄHKÖINEN KOETIN AJOLANKOJEN TESTAAMISEEN SÄHKÖINEN KOETIN AJOLANKOJEN TESTAAMISEEN VISUAALINEN JA AKUSTINEN DC-jännitteenkoetin, jossa on indusoituneen vaihtojännitteen ilmaisu 82 www.sofamel.com SÄHKÖISET KOETTIMET AJOLANKOJEN TESTAAMISEEN DC-jännitteenkoetin,

Lisätiedot

Tekninen esite Pienjännitekojeet

Tekninen esite Pienjännitekojeet Tekninen esite Pienjännitekojeet Al/Cu -yleisliittimet Esite OZX 1 FI -07/7-11 MDN42 ASEA BROWN BOVERI Al/Cu -yleisliittimillä liitos ei löysty Luotettava yleisliitin sekä alumiini- että kuparikaapeleille

Lisätiedot

Asiakirjan nimi. Ohjeita tuotteen valintaan Kabeldon-kaapelijakokaappi, kv

Asiakirjan nimi. Ohjeita tuotteen valintaan Kabeldon-kaapelijakokaappi, kv Asiakirjan nimi Ohjeita tuotteen valintaan Kabeldon-kaapelijakokaappi, 12 36 kv Kabeldon-kaapelijakokaappi HDC-A, 12 36 kv Jykevä ja varma ratkaisu Käyttö Kaapelijakokaapin avulla voidaan liittää ja haaroittaa

Lisätiedot

Dehn Lighting Protection

Dehn Lighting Protection Dehn Lighting Protection HINNASTO 1.1.2019 FINN ELECTRIC OY Tässä hinnastossa on mukana myös Finn Electricin keskusvarastossa Helsingissä atkuvasti varastoitavat tuotteet. Hinnat ALV 0%, vapaasti varastossamme.

Lisätiedot

Huonelämpötila-anturit

Huonelämpötila-anturit 1 721 1721P010 1721P020 QAA24 QAA25 QAA27 Huonelämpötila-anturit asetusarvon säätönupilla tai ilman QAA2427 Käyttö Lämmitys-, ilmanvaihto- ja ilmastointilaitoksissa etenkin silloin, kun järjestelmässä

Lisätiedot

274_277_chapter 4_prod 07_index_fin.qxp :40 Seite 275 R a s i a l i i t t i m e t 275

274_277_chapter 4_prod 07_index_fin.qxp :40 Seite 275 R a s i a l i i t t i m e t 275 274 Rasialiittimet 275 Rasialiittimet 4 Rasialiittimet Sivu HelaCon-sarja....................................................278 -sarja.................................................279 -sarja................................................282

Lisätiedot

TEKNISET TIEDOT Pakokaasukela sarja 865, jousipalautteinen

TEKNISET TIEDOT Pakokaasukela sarja 865, jousipalautteinen TEKNISET TIEDOT Pakokaasukela sarja 865, jousipalautteinen No. 981117101 Kuvaus Turvalukitus mahdollistaa rummun lukitsemisen letkunvaihdon yhteydessä. Räikkämekanismi lukitsee uloskelatun letkun halutulle

Lisätiedot

SeekTech SR-20 Paikannin Kevyt mutta silti lujarakenteinen vastaanotin, joka antaa kaikki nopean ja tarkan paikannuksen tarvitsemat tiedot.

SeekTech SR-20 Paikannin Kevyt mutta silti lujarakenteinen vastaanotin, joka antaa kaikki nopean ja tarkan paikannuksen tarvitsemat tiedot. SeekTech SR-20 Paikannin Kevyt mutta silti lujarakenteinen vastaanotin, joka antaa kaikki nopean ja tarkan paikannuksen tarvitsemat tiedot. Helppokäyttöinen Kohdejohto ja suuntanuolet tunnistavat nopeasti

Lisätiedot

NVI 2000 moduulisavupiippujen ASENNUSOHJEET

NVI 2000 moduulisavupiippujen ASENNUSOHJEET 1.4.2005 5. painos NVI 2000 moduulisavupiippujen ASENNUSOHJEET SISÄLLYSLUETTELO : - tekniset tiedot ja CE-merkinnät 2-3 - takuu- ja toimitusehdot 3 - yleisimmät asennustavat 4-6 - asennuspaketti 7 - asennus

Lisätiedot

DEHN Lightning Protection

DEHN Lightning Protection DEHN Lightning Protection HINNASTO 1.1.2016 FINN ELECTRIC OY Tässä hinnastossa on mukana myös Finn Electricin keskusvarastossa Helsingissä jatkuvasti varastoitavat tuotteet: (A) tuotteilla nopea saatavuus.

Lisätiedot

TEKNISET TIEDOT Moottoroitu pakokaasukela sarja 865

TEKNISET TIEDOT Moottoroitu pakokaasukela sarja 865 TEKNISET TIEDOT Moottoroitu pakokaasukela sarja 865 No. 981118101 Kuvaus Rajakytkimet asennettu moottoriyksikköön. Estää letkun ylikelautumisen. Moottori ohjaa kelaa planeettavaihteiston ja rummun päädyn

Lisätiedot

Silent Gliss. Kierrekaihtimet

Silent Gliss. Kierrekaihtimet Kierrekaihtimet 2 Sähkökäyttöinen kierrekaihdin Ominaisuudet Hiljainen, täsmällisesti toimiva ja huoltovapaa kierrekaihdin julkisiin tiloihin, toimisto- ja kodin tiloihin. Mekanismi on erittäin helppokäyttöinen.

Lisätiedot

Laukaisupiirin valvontarele SPER 1B1 C4. Ostajan opas

Laukaisupiirin valvontarele SPER 1B1 C4. Ostajan opas Laukaisupiirin valvontarele Ostajan opas Laukaisupiirin valvontarele 1MRS755876 Julkaistu: 01.07.2005 Tila: Päivitetty Versio: B/13.06.2006 Pidätämme itsellämme oikeudet muutoksiin Ominaisuudet Katkaisijan

Lisätiedot

EL.PI. CAST-RESIN. suomi VALUHARTSI- MUUNTAJAT

EL.PI. CAST-RESIN. suomi VALUHARTSI- MUUNTAJAT EL.PI. CAST-RESIN suomi VALUHARTSI- MUUNTAJAT Vakio-ominaisuudet Vuonna 1962 perustetun Elettromeccanica Piossascon pitkää kokemusta hyödyntävä tytäryhtiö EL.PI. CAST-RESIN aloitti vuonna 2010 valuhartsimuuntajien

Lisätiedot

LIV on Kolektor konserniin kuuluva yritys, joka on erikoistunut huuhtelujärjestelmiin jo yli 50 vuotta.

LIV on Kolektor konserniin kuuluva yritys, joka on erikoistunut huuhtelujärjestelmiin jo yli 50 vuotta. Asennustekniikka 2014 LIV on Kolektor konserniin kuuluva yritys, joka on erikoistunut huuhtelujärjestelmiin jo yli 50 vuotta. Valikoimaan kuuluu pinta- ja seinäasennusjärjestelmiä, sekä laaja mallisto

Lisätiedot

SPA-ZC. Ostajan opas

SPA-ZC. Ostajan opas Ostajan opas Julkaistu: 18.01.2006 Tila: Vastaa englanninkielistä versiota C/24.02.2004 Versio: A Pidätämme oikeuden muutoksiin ilman ennakkoilmoitusta Ominaisuudet SPA-väylään liitettävä sähköinen/optinen

Lisätiedot

3 4" (20 mm) - 4" (110 mm) viemäriputkille. 5 16" (8 mm) sopii parhaiten 3 4" (20 mm) " (40 mm) putkille.

3 4 (20 mm) - 4 (110 mm) viemäriputkille. 5 16 (8 mm) sopii parhaiten 3 4 (20 mm)  (40 mm) putkille. K-50 Jatkojousikone 4" (20 mm) - 4" (0 mm) viemäriputkille Kompakti ja monipuolinen ammattilaisen kone. Pystyy käyttämään kolmea erikokoista jousta: 5 6" (8 mm), 8" (0 mm) ja 5 8" (6 mm). Täydellinen,

Lisätiedot

Laituri- ja Satamatuotteet

Laituri- ja Satamatuotteet Laituri- ja Satamatuotteet * Nyt annamme 5 vuoden takuun uusille tuotteille. Sinun tarvitsee vain mennä kotisivullemme, rekisteröityä ja rekisteröidä tuote. El-Björn Oy El-Björn AB on Pohjoismaiden johtava

Lisätiedot

FESTIVO BUFFET LINE TARJOILUVAUNUT - BLH, BLL

FESTIVO BUFFET LINE TARJOILUVAUNUT - BLH, BLL FESTIVO UFFET LINE TARJOILUVAUNUT - LH, LL Tekniset tiedot: LH-45-H, LL-45-H, LH-45-C, LL-45-C Festivo uffet Line mallistoon kuuluvat tarjoiluvaunut kylmille (C) ja kuumille (H) ruoille. Festivo H lämpötarjoiluvaunuihin

Lisätiedot

ORIGINAL LINK SEAL OY KORATE AB. Kulotie 2, D Vantaa

ORIGINAL LINK SEAL OY KORATE AB. Kulotie 2, D Vantaa OY KORATE AB Kulotie 2, D40 01450 Vantaa Markku Karnela puh. 0400-840561 korate@kolumbus.fi LINK-SEAL on kehitetty kaikkien erikokoisten pukien läpivientien tiivistämiseen. Niitä käytettäessä ei tarvitse

Lisätiedot

Lue huolella koko käyttöohje ennen tuotteen käyttöönottoa. Muista säästää käyttöohje tulevaisuuden varalle TURVALLISUUSTIETOJA

Lue huolella koko käyttöohje ennen tuotteen käyttöönottoa. Muista säästää käyttöohje tulevaisuuden varalle TURVALLISUUSTIETOJA Lue huolella koko käyttöohje ennen tuotteen käyttöönottoa. Muista säästää käyttöohje tulevaisuuden varalle Pidätämme kaikki oikeudet teknisten tietojen muutoksiin, emme myöskään vastaa mahdollisista teksti

Lisätiedot

CTC EcoZenith i550 Pro Monipuolinen tankki, jossa sisäänrakennettu älykäs ohjaus.

CTC EcoZenith i550 Pro Monipuolinen tankki, jossa sisäänrakennettu älykäs ohjaus. CTC EcoZenith i550 Pro Monipuolinen tankki, jossa sisäänrakennettu älykäs ohjaus. CTC EcoZenith i550 Pro voi ohjata kaikkia yhden tai useaan läitysjärjestelmän komponentteja: aurinkolämpö, allasläitys,

Lisätiedot

Laituri- ja Satamatuotteet

Laituri- ja Satamatuotteet Laituri- ja Satamatuotteet * Nyt annamme 5 vuoden takuun uusille tuotteille. Sinun tarvitsee vain mennä kotisivullemme, rekisteröityä ja rekisteröidä tuote. El-Björn Oy El-Björn AB on Pohjoismaiden johtava

Lisätiedot

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit Uusi moottorisukupolvi Elämää helpottavia innovaatioita Silent Glissillä on yli 40 vuoden kokemus sähkötoimisista verhokiskoista. Toimme ensimmäisenä markkinoille

Lisätiedot

FTG10M1-0,6/1 kv FTG10OM1-0,6/1 kv

FTG10M1-0,6/1 kv FTG10OM1-0,6/1 kv Matala jännite - Energia, johdotus, merkinanto ja ohjaus FTG10M1-0,6/1 kv FTG10OM1-0,6/1 kv Palonkestäviä Rakennus ja vaatimukset: CEI 20-45 Tulipalon leviämisen esto: CEI EN 60332-3-24 (CEI 20-22 III)

Lisätiedot

50 meter wireless phone line. User Manual

50 meter wireless phone line. User Manual 50 meter wireless phone line User Manual 50 meter wireless phone line Käyttöopas kytke ja käytä -asennus HYVÄ ASIAKAS Kiitos, että olet hankkinut Wireless Phone Jack -puhelimen ja/tai lisälaajennusyksikön.

Lisätiedot

Pyörätuoliluiskat. 2 www.finnrasti.fi

Pyörätuoliluiskat. 2 www.finnrasti.fi Pyörätuoliluiskat Pyörätuoliluiskat Weland valmistaa tukevia, turvallisia ja helposti asennettavia pyörätuoliluiskia. Luiskia on saatavana sekä teräksestä että alumiinista valmistettuna. 2 www.finnrasti.fi

Lisätiedot

Käyttöohje NEYCR-1500 + PET-910

Käyttöohje NEYCR-1500 + PET-910 Käyttöohje NEYCR-1500 + PET-910 Tekniset tiedot Kolme virtakytkimellä varustettua vastaanotinta + kaukosäädin Kaukosäätimen paristo: 1 x 3 V CR2032 (sisältyy pakkaukseen) Lähettimien enimmäismäärä: 3 kpl

Lisätiedot

ROBUST Sähköiset ilmanlämmittimet vaativiin olosuhteisiin

ROBUST Sähköiset ilmanlämmittimet vaativiin olosuhteisiin Sähköiset ilmanlämmittimet vaativiin olosuhteisiin Sähköiset ilmanlämmittimet vaativiin olosuhteisiin Robust on sarja sähkökäyttöisiä ilmanlämmittimiä, jotka sopivat käytettäviksi ympäristöissä, joissa

Lisätiedot

FDB22x, FDB20x, FDB241, FDB299 Ilmaisinkannat ja lisätarvikkeet Osoitteellinen (FDnet), kollektiivinen

FDB22x, FDB20x, FDB241, FDB299 Ilmaisinkannat ja lisätarvikkeet Osoitteellinen (FDnet), kollektiivinen Sinteso FDB22x, FDB20x, FDB241, FDB299 Ilmaisinkannat ja lisätarvikkeet Osoitteellinen (FDnet), kollektiivinen Kannat valmistettu iskuja kestävästä ja naarmuuntumattomasta synteettisestä materiaalista

Lisätiedot

Fibox Piharasiat Uusi laajempi valikoima

Fibox Piharasiat Uusi laajempi valikoima Fibox Piharasiat Uusi laajempi valikoima FIBOX PIHARASIAT Nopeasti asennettavilla Fibox-piharasioilla suuretkin sähköistysprojektit hoituvat vaivattomasti. Fibox-piharasiat ovat oikea ratkaisu piha-alueiden

Lisätiedot

Nokeval. FD100-sarja. Käyttöohje

Nokeval. FD100-sarja. Käyttöohje Nokeval FD100-sarja Käyttöohje Sisällysluettelo Dokumentin tiedot... 2 FD100A4 and FD100A6 kenttänäytöt... 3 Käyttöjännitteen kytkeminen... 4 Asettelu... 5 Tekniset tiedot... 7 Dokumentin tiedot Soveltuvuus

Lisätiedot

Pinces AC-virtapihti ampèremetriques pour courant AC

Pinces AC-virtapihti ampèremetriques pour courant AC Pinces AC-virtapihti ampèremetriques pour courant AC MN-sarja Serie MN-SARJA Nämä ergonomiset mini-pihdit ovat sunniteltu matalien ja keskisuurien virtojen mittaamiseen välillä 0,01 A ja 240 A AC. Leukojen

Lisätiedot

Pienjännitetuotteet, Yhdistelmämerkkivalot FI 13_08 System pro M compact E219 LED-Yhdistelmämerkkivalot

Pienjännitetuotteet, Yhdistelmämerkkivalot FI 13_08 System pro M compact E219 LED-Yhdistelmämerkkivalot Pienjännitetuotteet, Yhdistelmämerkkivalot FI 13_08 System pro M compact E219 LED-Yhdistelmämerkkivalot Paremmat ominaisuudet pienemmässä koossa Tehokas tilansäästö 9 mm:n levyiset ABB:n LED-merkkivalot

Lisätiedot

ASENNUSOHJE. Päätekotelo NC-125 asentaminen SM_ /8. FYO2PMU ja FYO2PMU Mini -kaapeleiden rakenne. Päätekotelo NC-125

ASENNUSOHJE. Päätekotelo NC-125 asentaminen SM_ /8. FYO2PMU ja FYO2PMU Mini -kaapeleiden rakenne. Päätekotelo NC-125 SM_09122016 1/8 Päätekotelo NC-125 asentaminen Tässä ohjeessa neuvotaan FYO2PMU ja FYO2PMU Mini -talokaapelin asennusta NC-125 -päätekoteloon. Tätä ohjetta voi jokainen soveltaa omalla tavallaan, mutta

Lisätiedot

FDB221, FDB222, FDB221-AA, FDB201, FDB202, FDB201-AA Ilmaisinkannat ja lisätarvikkeet

FDB221, FDB222, FDB221-AA, FDB201, FDB202, FDB201-AA Ilmaisinkannat ja lisätarvikkeet FDB1, FDB, FDB1-AA, FDB01, FDB0, FDB01-AA Ilmaisinkannat ja lisätarvikkeet osoitteellinen (FDnet), kollektiivinen TM Sinteso Kannat valmistettu iskunkestävästä ja naarmuuntumattomasta synteettisestä materiaalista

Lisätiedot

TUNTOREUNAT. Kuvaus. Ominaisuudet ja edut

TUNTOREUNAT. Kuvaus. Ominaisuudet ja edut TUNTOREUNAT Kuvaus Tapeswitch tuntoreunat on kosketukseen perustuvia turvaantureita jotka on suunniteltu suojaamaan henkilöitä ja laitteita erilaisissa ympäristöissä. Tapeswitch tuntoreunojen toiminta

Lisätiedot

Fernanzeige DuoC. Käyttöohje Asennusohje Säilytä autossa!

Fernanzeige DuoC. Käyttöohje Asennusohje Säilytä autossa! Fernanzeige DuoC Käyttöohje Asennusohje Säilytä autossa! A DuoComfort 1 4 5 6 DuoControl CS 4 5 6 DuoComfort 2 9 1 2 9 50 cm 50 cm DuoControl 4 5 6 B 55 mm 14 1 2 9 50 cm 10 19 18 - + 12 V 13 12 15 11

Lisätiedot

Pinces AC/DC-virtapihti ampèremetriques pour courant AC

Pinces AC/DC-virtapihti ampèremetriques pour courant AC MH-SARJA MH60-virtapihti on suunniteltu mittaamaan DC ja AC-virtoja jopa 1 MHz:n kaistanleveydellä, käyttäen kaksoislineaarista Hall-ilmiötä/ Muuntajateknologiaa. Pihti sisältää ladattavan NiMh-akun, jonka

Lisätiedot

Kaapelikenkälatan reikä SS-ISO 273:n mukaan

Kaapelikenkälatan reikä SS-ISO 273:n mukaan Al-liittimet Elpressin liittimet Al-kaapeleille on valmistettu puhtaasta 99,7 %:n umpialumiinista. Valmistae Al-liittimiä tyyppiä AK ja AS sekä myös paljon asiakaskohtaisesti suunniteltuja liittimiä, joiden

Lisätiedot

PR IMULETKUSTO PR -IMULETKUSTO. OUREX OY Mäkirinteentie 3 36220 Kangasala Puh. (03) 212 8000 Faksi (03) 212 8158

PR IMULETKUSTO PR -IMULETKUSTO. OUREX OY Mäkirinteentie 3 36220 Kangasala Puh. (03) 212 8000 Faksi (03) 212 8158 - kohdepoistoletkusto, jonka muotoilu edesauttaa luomaan vieläkin paremman työympäristön. imuletkusto tuo markkinoille uuden ja täysin ainutlaatuisen muotoilun, joka yhdistää uusien materiaalien edut viimeisimpiin

Lisätiedot

Turvasaranakytkin SHS3

Turvasaranakytkin SHS3 Turva Turvarajakytkimet Turvasaranakytkimet Turvasaranakytkin SHS3 Turvallinen, erittäin vaikea ohittaa Koskettimet: vakiona 2 NC+1 NO tai 2 NC Kytkentäpiste säädettävissä 0-270 Toiminta Bernstein SHS3-turvasaranakytkimessä

Lisätiedot

Quha Zono. Käyttöohje

Quha Zono. Käyttöohje Quha Zono Käyttöohje 2 Virtakytkin/ merkkivalo USB-portti Kiinnitysura Tervetuloa käyttämään Quha Zono -hiiriohjainta! Tämä käyttöohje kertoo tuotteen ominaisuuksista ja opastaa laitteen käyttöön. Lue

Lisätiedot

AFS. pakokaasurata. Lohikäärmerata liikkuville ajoneuvoille OUREX OY Mäkirinteentie 3, Kangasala Puh. (03) ourex.

AFS. pakokaasurata. Lohikäärmerata liikkuville ajoneuvoille OUREX OY Mäkirinteentie 3, Kangasala Puh. (03) ourex. 11.10.2017 Lohikäärmerata liikkuville ajoneuvoille 1 AFS AFS-lohikäärmerata on hyvä ratkaisu pakokaasunpoistoon esimerkiksi autokorjaamoille ja katsastusasemille. Radan itsekantavassa alumiiniprofiilissa

Lisätiedot

Leikkauspöydät. Monipuolinen ja muuntuva

Leikkauspöydät. Monipuolinen ja muuntuva Leikkauspöydät Monipuolinen ja muuntuva Sähkötoiminen leikkauspöytä yleis- ja päiväkirurgiaan Merivaaran tuotekehityksessä kiinnitetään erityistä huomiota käyttäjien hyvään ergonomiaan. Kaikki Merivaara-tuotteet

Lisätiedot

Nestelämmittimet ja lisävarusteet

Nestelämmittimet ja lisävarusteet 2012 Nestelämmittimet ja lisävarusteet Tuotteet nesteiden lämmitykseen Veden lämmitys Öljyn lämmitys Läpivirtauslämmittimet Kytkentäkotelot ja termostaatit Asennustarvikkeet ym. Sivu 2 Hinnat ovat ohjehintoja

Lisätiedot

FESTIVO BUFFET LINE TARJOILUVAUNUT - BLH, BLL

FESTIVO BUFFET LINE TARJOILUVAUNUT - BLH, BLL Rev. 108A FESTIVO UFFET LINE TARJOILUVAUNUT - LH, LL Tekniset tiedot: LH-45-H, LL-45-H, LH-45-C, LL-45-C Festivo uffet Line mallistoon kuuluvat tarjoiluvaunut kylmille (C) ja kuumille (H) ruoille. Festivo

Lisätiedot

Liitäntälaiteyksiköt tehokkaaseen valonheitinvalaistukse en

Liitäntälaiteyksiköt tehokkaaseen valonheitinvalaistukse en Lighting Liitäntälaiteyksiköt kkaaseen valonheitinvalaistukse en Philipsin innovatiiviset, kkaat liitäntälaiteyksiköt ovat pienikokoisia ja täysin valmiita asennettavaksi. Ne on tarkoitettu käytettäviksi

Lisätiedot

AW C, AW D, AW Ex ja AW H Lämpöpuhaltimet lämpimälle vedelle raskaisiin ympäristöihin

AW C, AW D, AW Ex ja AW H Lämpöpuhaltimet lämpimälle vedelle raskaisiin ympäristöihin AW C, AW D, AW Ex ja AW H Lämpöpuhaltimet lämpimälle vedelle raskaisiin ympäristöihin LÄMPÖPUHALTIMET RASKAISIIN YMPÄRISTÖIHIN AW C, AW D, AW Ex ja AW H Lämpöpuhaltimet raskaisiin ympäristöihin AW-puhaltimet

Lisätiedot

Pienjännitekojeet BaseLine, OFAX varokealustat

Pienjännitekojeet BaseLine, OFAX varokealustat Pienjännitekojeet BaseLine, OFAX varokealustat Esite OFA1FI 02_11 1SCC316002C1801 S00279A Varokealustat OFAX 00, 1, 2, 3 ja 4a OFAX varokealustat on suunniteltu IEC 60269-2-1 normin mukaisesti, soveltuvat

Lisätiedot

Ilmaeristeiset ylijännitesuojat

Ilmaeristeiset ylijännitesuojat Ilmaeristeiset ylijännitesuojat Eurolaite Oy on vuonna 1988 perustettu sähkötekniikan tuotteiden maahantuontiin, markkinointiin ja myyntiin erikoistunut asiantuntijayritys. Keskeisenä tavoitteena on hyvä

Lisätiedot

Induktiiviset FAG HEATER-lämmittimet. Optimoitu turvallisuus ja luotettavuus

Induktiiviset FAG HEATER-lämmittimet. Optimoitu turvallisuus ja luotettavuus Induktiiviset FAG HEATER-lämmittimet Optimoitu turvallisuus ja luotettavuus Uuden sukupolven HEATER-lämmittimet Optimoitu turvallisuus ja luotettavuus! Schaefflerin uuden sukupolven induktiiviset FAG HEATER-lämmittimet

Lisätiedot

SolarMagic asennus ja sijoitusopas

SolarMagic asennus ja sijoitusopas SolarMagic asennus ja sijoitusopas Kesäkuu 2010 www.solarmagic.fi Tämä opas esittää erilaisia SolarMagic-aurinkolämmityslaitteen asennusvaihtoehtoja. On tärkeää että laitteesta saatava teho olisi mahdollisimman

Lisätiedot

CITATION SUB KÄYTTÖOHJE

CITATION SUB KÄYTTÖOHJE CITATION SUB KÄYTTÖOHJE / TÄRKEITÄ TURVALLI- SUUSTIETOJA Tarkista verkkojännite ennen käyttöä Citation-subwoofer on suunniteltu käytettäväksi 100 240 V:n, 50/60 Hz:n vaihtovirralla. Tuotteen liittäminen

Lisätiedot

PIENOISLINEAARIJOHTEET

PIENOISLINEAARIJOHTEET RSR Z ja RSH Z PIENOISLINEAARIJOHTEET MEKAANISET RAKENNEOSAT 2 SKS Mekaniikka Oy Etelä-Suomi Länsi-Suomi Keski-Suomi Tavaraosoite Martinkyläntie 5 Mustionkatu 8 Hämeenkatu 6A Martinkyläntie 5 172 Vantaa

Lisätiedot

CITATION SURROUND KÄYTTÖOHJE

CITATION SURROUND KÄYTTÖOHJE CITATION SURROUND KÄYTTÖOHJE / TÄRKEITÄ TURVALLI- SUUSTIETOJA Tarkista verkkojännite ennen käyttöä Citation-kaiutin on suunniteltu käytettäväksi 100 240 V:n, 50/60 Hz:n vaihtovirralla. Tuotteen liittäminen

Lisätiedot

Eristinadapteri PITO-E

Eristinadapteri PITO-E Eristinadapteri Tekniset tiedot Lyhyt eristinadapteri on nyt saatavana :n suuri etu on sen pieni koko: se on niin lyhyt, että sitä voidaan käyttää liittämään A-liitynnän vakio paljaaseen vaihekiskoon jopa

Lisätiedot

Liitäntälaiteyksiköt tehokkaaseen valonheitinvalaistukseen

Liitäntälaiteyksiköt tehokkaaseen valonheitinvalaistukseen Lighting Liitäntälaiteyksiköt tehokkaaseen valonheitinvalaistukseen High Power GearUnits Philipsin innovatiiviset, tehokkaat liitäntälaiteyksiköt ovat pienikokoisia ja täysin valmiita asennettavaksi. Ne

Lisätiedot

DRS/DRS-T LÖV-R. Pyöreät säätö- ja sulkupellit

DRS/DRS-T LÖV-R. Pyöreät säätö- ja sulkupellit FI02 01.12 DRS/DRS-T LÖV-R Pyöreät säätö- ja sulkupellit DRS säätämiseen Manuaalinen tai toimilaitteella varustettu Porrastettu ja lukittava säätöratkaisu Tiiveysluokka 0 ja C, EN 1751 -standardin mukainen

Lisätiedot

Kotimaiset Näpsä SMART kuivan tilan vakiokeskukset Ryhmä- ja data-ryhmäkeskukset, mittauskeskukset, KNX-kotelot sekä data-asennuskotelot

Kotimaiset Näpsä SMART kuivan tilan vakiokeskukset Ryhmä- ja data-ryhmäkeskukset, mittauskeskukset, KNX-kotelot sekä data-asennuskotelot Pienjännitetuotteet, NäpsäSmart 2FI 15-01 Kotimaiset Näpsä SMART kuivan tilan vakiokeskukset Ryhmä- ja data-ryhmäkeskukset, mittauskeskukset, KNX-kotelot sekä data-asennuskotelot Näpsä SMART -sisäkeskusten

Lisätiedot

FIN 1 2 5 4 3 17 16 18 6 15 7 8 9 14 2

FIN 1 2 5 4 3 17 16 18 6 15 7 8 9 14 2 U-1 on suunniteltu ja valmistettu käytettäväksi kotona, pihalla, autotallissa, mökillä tai työmaalla. Täysilaajuiset 6 ja 1/2 -tuumaiset kaiuttimet tuottavat korkealaatuista ja rikasta ääntä. Radion suojatyyny

Lisätiedot

HandlingTech. Automations-Systeme ENSIAPU TYÖKALUN RIKKOUTUESSA. www.handlingtech.de/eromobil

HandlingTech. Automations-Systeme ENSIAPU TYÖKALUN RIKKOUTUESSA. www.handlingtech.de/eromobil HandlingTech ENSIAPU TYÖKALUN RIKKOUTUESSA www.handlingtech.de/eromobil eromobil - Ratkaisu työkalujen rikkoutumistilanteisiin Uusi eromobil Kompakti, monipuolinen, käytännöllinen Perustamisvuodestaan

Lisätiedot

FHM-Cx Sekoitusryhmät lattialämmitykseen

FHM-Cx Sekoitusryhmät lattialämmitykseen FHM-Cx Sekoitusryhmät lattialämmitykseen Käyttötarkoitus FHM-C5/C6-sekoitusryhmä (UPS-pumppu) Danfossin pienikokoista sekoitusryhmää käytetään virtaaman ja menoveden lämpötilan säätöön vesikiertoisissa

Lisätiedot

NIBE maalämpöpumppujen myynti, asennus, huolto ja suunnittelu. Lämpöpumppu+lämpökaivo+lattialämmitys+käyttövesikaivo.

NIBE maalämpöpumppujen myynti, asennus, huolto ja suunnittelu. Lämpöpumppu+lämpökaivo+lattialämmitys+käyttövesikaivo. NIBE maalämpöpumppujen myynti, asennus, huolto ja suunnittelu Lämpöpumppu+lämpökaivo+lattialämmitys+käyttövesikaivo. Kaikki yhdeltä toimittajalta!! KYSY ILMAINEN MITOITUSSUUNNITELMA JA KUSTANNUSARVIO.

Lisätiedot

ROBUST Sähköiset ilmanlämmittimet vaativiin olosuhteisiin

ROBUST Sähköiset ilmanlämmittimet vaativiin olosuhteisiin Sähköiset ilmanlämmittimet vaativiin olosuhteisiin Sähköiset ilmanlämmittimet vaativiin olosuhteisiin Robust on sarja sähkökäyttöisiä ilmanlämmittimiä, jotka sopivat käytettäviksi ympäristöissä, joissa

Lisätiedot

Pienjännitekojeet, SNK1FI09_09. SNK-sarja Riviliittimet Lisävarusteet Merkintäratkaisut

Pienjännitekojeet, SNK1FI09_09. SNK-sarja Riviliittimet Lisävarusteet Merkintäratkaisut Pienjännitekojeet, SNK1FI09_09 SNK-sarja Riviliittimet Lisävarusteet Merkintäratkaisut SNK-sarja, riviliittimet, lisävarusteet 1 Älykäs rakenne auttaa jokapäiväisissä kytkentätöissä Uutta tehoa sähköasennuksiin

Lisätiedot

CTC EcoZenith i550 Pro Hybridivaraaja, jossa sisäänrakennettu älykäs ohjaus.

CTC EcoZenith i550 Pro Hybridivaraaja, jossa sisäänrakennettu älykäs ohjaus. CTC EcoZenith i550 Pro Hybridivaraaja, jossa sisäänrakennettu älykäs ohjaus. CTC EcoZenith i550 Pro voi ohjata kaikkia yhden tai useaan läitysjärjestelmän komponentteja: aurinkolämpö, allasläitys, lisä

Lisätiedot

Helsinki 21.11.2013. Sähkötekniset laskentaohjelmat. Pituus-sarja (versio 1-3-4) ohjelman esittely

Helsinki 21.11.2013. Sähkötekniset laskentaohjelmat. Pituus-sarja (versio 1-3-4) ohjelman esittely Sähkötekniset laskentaohjelmat. Helsinki 21.11.2013 Pituus-sarja (versio 1-3-4) ohjelman esittely Pituus-sarja ohjelma on Microsoft Excel ohjelmalla tehty laskentasovellus. Ohjelmat toimitetaan Microsoft

Lisätiedot

Tekniset tiedot. Kontaktorit ja moottorikäynnistimet CI-TI TM Aikareleet ATI, BTI, MTI 520B11309

Tekniset tiedot. Kontaktorit ja moottorikäynnistimet CI-TI TM Aikareleet ATI, BTI, MTI 520B11309 Kontaktorit ja moottorikäynnistimet CI-TI TM Elokuu 2002 DKACT.PD.Coo.J2.20 520B11309 Johdanto MTI: - päästöhidastus - vetohidastus - Pulssitoiminnot - Tähti/kolmio vaihtokytkentä Toimintojen valinta AV

Lisätiedot

Modulaatio-ohjauksen toimimoottori AME 85QM

Modulaatio-ohjauksen toimimoottori AME 85QM Modulaatio-ohjauksen toimimoottori AME 85QM Kuvaus AME 85QM -toimimoottoria käytetään AB-QM DN 200- ja DN 250 -automaattiisissa virtauksenrajoitin ja säätöventtiileissä. Ominaisuudet: asennon ilmaisu automaattinen

Lisätiedot

TARVIKKEET BETONIPUMPPUIHIN

TARVIKKEET BETONIPUMPPUIHIN TARVIKKEET BETONIPUMPPUIHIN RAUTAKATU 10 21110 NAANTALI puh: 02-435 2011 fax: 02-435 2101 naasky@naasky.fi www.naasky.fi BETONILETKUT Meiltä saat laadukkaat pumppausletkut haluamillasi mitoilla. Naasky

Lisätiedot

Moninapapistoliittimet Sarja Han

Moninapapistoliittimet Sarja Han Moninapapistoliittimet Sarja LUETTELO-OSIO: 03 E / ES/ESS/EE KOMPONENTIT JA ERIKOISKAAPELIT 1 3 Sisältö E / ES / ESS / EE Sivu Tekniset tiedot E.......................................... 03.10 Tekniset

Lisätiedot

ei jakoventtiileinä. Laipallista venttiiliä M3P...FY on saatavana kahta eri kokoa: laipallinen venttiili DN100

ei jakoventtiileinä. Laipallista venttiiliä M3P...FY on saatavana kahta eri kokoa: laipallinen venttiili DN100 Magneettitoimimoottorilla varustetut moduloivat säätöventtiilit PN kylmä- ja lämminvesilaitoksia varten; varustettu asennon säädöllä ja asennon takaisinkytkennällä MP80FY MP00FY Magneettisella toimimoottorilla

Lisätiedot

Kapasitiivinen ja induktiivinen kytkeytyminen

Kapasitiivinen ja induktiivinen kytkeytyminen Kapasitiivinen ja induktiivinen kytkeytyminen EMC - Kaapelointi ja kytkeytyminen Kaapelointi merkittävä EMC-ominaisuuksien kannalta yleensä pituudeltaan suurin elektroniikan osa > toimii helposti antennina

Lisätiedot

Nelikulmainen tuloilmahajotin

Nelikulmainen tuloilmahajotin GB0637 11,13 Orion-PTV LØV-R Nelikulmainen tuloilmahajotin Irrotettava etupaneeli Soveltuu monenlaisiin kattojärjestelmiin Tiedot Luna-paineentasauslaatikko asennettuna Paineentasauslaatikko äänieristetty

Lisätiedot

Jakorasia Abox-i IP65

Jakorasia Abox-i IP65 Jakorasia Abox-i IP65 Abox-i 060 Jakorasia 5x6 IP65, harmaa, 110x110x67m Tuotenro: STK: Nimike: 45227 3429705 49040601 Iskunkestävä, halogeeniton sekä UV- suojattu lasikuituvahvisteinen polykarbonaatti

Lisätiedot

a Käsikappale b Akku (3.7 V /2500mAh) c Alusta d Virtajohto e Valokärki f Suoja g Häikäisysuoja h Valokärjen suojapussit i Valokovettajan suojapussit

a Käsikappale b Akku (3.7 V /2500mAh) c Alusta d Virtajohto e Valokärki f Suoja g Häikäisysuoja h Valokärjen suojapussit i Valokovettajan suojapussit Käyttöohje a Käsikappale b Akku (3.7 V /2500mAh) c Alusta d Virtajohto e Valokärki f Suoja g Häikäisysuoja h Valokärjen suojapussit i Valokovettajan suojapussit j Käyttöohje Valintanäppäimet a b MODE-näppäin

Lisätiedot

Jip Hot tap -paikallahaaroitusventtiilit

Jip Hot tap -paikallahaaroitusventtiilit Kuvaus Danfossin JIP Hot tap -paikalahaaroitusventtiilit on suunniteltu kaukolämpö- ja muiden suljettujen kiertovesijärjestelmien laajennuksiin. Venttiili on helppo asentaa paineenalaiseen järjestelmään,

Lisätiedot

Nokeval. FD200-sarja. Käyttöohje

Nokeval. FD200-sarja. Käyttöohje Nokeval FD200-sarja Käyttöohje 1 Sisällysluettelo Dokumentin tiedot... 2 FD200A4 ja FD200A6 kenttänäytöt... 3 Käyttöjännitteen kytkeminen... 4 Asettelu... 5 Tekniset tiedot... 6 Dokumentin tiedot Soveltuvuus

Lisätiedot

Siemens kuulokojeiden laturin käyttöohje. www.kuulotekniikka.com

Siemens kuulokojeiden laturin käyttöohje. www.kuulotekniikka.com Siemens kuulokojeiden laturin käyttöohje www.kuulotekniikka.com Sisällysluettelo Kuvaus laturista Sivu 3 Lataamisohjeet Sivu 4 Lataamisohjeet Sivu 5 Huolto ja hoito Sivu 6 Turvallisuutta koskevia huomautuksia

Lisätiedot

ASENNUSOHJE. DIN-kiskoon asennettava termostaatti ETI-1551

ASENNUSOHJE. DIN-kiskoon asennettava termostaatti ETI-1551 ASENNUSOHJE DIN-kiskoon asennettava termostaatti ETI-1551 KÄYTTÖKOHTEET Sulanapidon tai lämmityksen ohjaus ETI-1551 termostaattia käytetään saattolämmityksen ja sulanapidon ohjaukseen. Termostaatti soveltuu

Lisätiedot

TIMCO X w Moottorin esilämmittimen asennus- ja käyttöohje

TIMCO X w Moottorin esilämmittimen asennus- ja käyttöohje TIMCO X10 1000w Moottorin esilämmittimen asennus- ja käyttöohje LUE TÄMÄ OHJE HUOLELLISESTI ENNEN KÄYTTÖÄ JA NOUDATA OHJEITA TARKASTI! TIMCO moottorinlämmitin on suunniteltu moottoriajoneuvojen moottorin

Lisätiedot

GuardShield Safe 4. Tekniset tiedot. Kuvaus. Sovelluskohteita. Ominaisuudet

GuardShield Safe 4. Tekniset tiedot. Kuvaus. Sovelluskohteita. Ominaisuudet GuardShield Safe 4 Kuvaus Allen-Bradley Guardmaster GuardShield Safe 4 on edullinen turvavaloverho ON/OFF toiminnalla. Tässä perusturvatoiminnalla varustetussa turvavaloverhossa on erityisominaisuutena

Lisätiedot

FESTIVO BUFFET PRO TARJOILUVAUNUT

FESTIVO BUFFET PRO TARJOILUVAUNUT FESTIVO UFFET PRO TRJOILUVUNUT TEKNISET TIEOT: PRO LH-45-H, PRO LH-45-39946 Festivo uffet Line mallistoon kuuluvat tarjoiluvaunut kylmille () ja kuumille (H) ruoille. Festivo H lämpötarjoiluvaunuihin kuuluvat

Lisätiedot

PAROC HVAC FIRE Ilmakanavien paloeristysratkaisut

PAROC HVAC FIRE Ilmakanavien paloeristysratkaisut PAROC HVAC FIRE Ilmakanavien paloeristysratkaisut SISÄLLYSLUETTELO Paloturvallisuutta PAROC -kivivillatuotteilla... 3 PAROC Hvac Fire Mat pyöreille kanaville... 4 PAROC Hvac Fire Mat suorakaidekanaville...

Lisätiedot

Pienjännitekojeet Kaapelijakokaapit, MJS Jonovarokekytkimet, XLBM

Pienjännitekojeet Kaapelijakokaapit, MJS Jonovarokekytkimet, XLBM Pienjännitekojeet Kaapelijakokaapit, MJS Jonovarokekytkimet, XLBM Esite MJS FI 08_10 1SCC320003C1801 Luotettavat ja joustavat MJS-kaapelijakokaapit Valinta on helppoa uuden suunnitteluohjelman avulla Energialaitoston

Lisätiedot

Virranjakelu. RiLine-varokekomponentit. NH-varoke-erotin koko 000. Asennuslevyasennukseen

Virranjakelu. RiLine-varokekomponentit. NH-varoke-erotin koko 000. Asennuslevyasennukseen NH-varoke-erotin koko 000 Rakenne -nap., johtimien lähtö ylhäällä/alhaalla Sopii DIN EN 60 - mukaisille sulakepesille Tekniset tiedot IEC/DIN EN 60 947- mukaan, katso luku -5, sivu 6 Kuormituskerroin,

Lisätiedot

LUE KÄYTTÖOHJE KOKONAISUUDESSAAN ENNEN LAITTEEN KÄYTTÖÄ SÄILYTÄ NÄMÄ OHJEET

LUE KÄYTTÖOHJE KOKONAISUUDESSAAN ENNEN LAITTEEN KÄYTTÖÄ SÄILYTÄ NÄMÄ OHJEET TÄMÄ SISÄLTYY: Tuulettimen Virtapainike nopeuden merkkivalot Takasäleikkö EA I SK KE NEN I HA AL KO RK Etusäleikkö Vesisäiliö Tuulettimen nopeuspainike Valopainike USB-johto USB-virta-adapteri LUE KÄYTTÖOHJE

Lisätiedot

Fortum Fiksu Sisä- ja ulkolämpötilamittarit Käyttöohjeet

Fortum Fiksu Sisä- ja ulkolämpötilamittarit Käyttöohjeet Fortum Fiksu Sisä- ja ulkolämpötilamittarit Käyttöohjeet 1 Lämpötilamittarit Fortum Fiksu -järjestelmään kytkettävä paristokäyttöinen lämpötilamittari mittaa lämpötilaa ja lähettää tiedot langattomasti

Lisätiedot

FX-korkeapainekäsipumpun käyttöohje. Copyright c 2012-2013 Eräliike Riistamaa Oy

FX-korkeapainekäsipumpun käyttöohje. Copyright c 2012-2013 Eräliike Riistamaa Oy FX-korkeapainekäsipumpun käyttöohje Copyright c 2012-2013 Eräliike Riistamaa Oy 1 Johdanto FX-pumppu on suunniteltu, valmistettu ja testattu FX Airguns AB:ssä Ruotsissa. Pumpuissa käytetyt kaksi eri järjestelmää

Lisätiedot

Kaapelinsuojaus ja -liitostarvikkeet

Kaapelinsuojaus ja -liitostarvikkeet APCR APCR Estokelaparisto Automaattinen estokelaparisto kiinteistöjen ja teollisuuden pienjännitejakeluun. Jännite 400 690V, loisteho 100 300 kvar, kuristin 7 % tai 12,5 %. Pariston kokonaismitat 2000x600x550

Lisätiedot

Cu-liittimien merkintä

Cu-liittimien merkintä Cu-liittimet 0,75-1000 ² Cu-liittimet Elpress-kupariliittimet on valmistettu 99,9 %:n puhtaasta kuparista. Valmistae putkikaapelikenkiä tyyppiä KR/ KRF/KRD, jatkoshylsyjä tyyppiä KS/KSF/ KSD harvasäikeisille

Lisätiedot