ASIKKALAN ROTARYKLUBI RY Tapio Modenius Presidentti Toimintakertomus Vuoden tavoitteet ja tulokset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ASIKKALAN ROTARYKLUBI RY Tapio Modenius Presidentti Toimintakertomus Vuoden tavoitteet ja tulokset"

Transkriptio

1 ASIKKALAN ROTARYKLUBI RY Tapio Modenius Presidentti Toimintakertomus Vuoden tavoitteet ja tulokset Hallitus Jäsenistö Varainhankinta 1. Saada näkyvyyttä rotarytoiminnalle: klubin toiminnasta saatiin kaksi lehtijuttua Päijät-Hämeeseen ja yksi Rotary Nordeniin. Näkyvyyttä oli myös, että kuvernööri osallistui kolme kertaa klubin tilaisuuksiin. 2. Klubin jäsenistä huolehtiminen: jäsenille järjestettiin vapaamuotoista ohjelmaa: nuotta heinäkuussa,vännin purjehdus Lehmonkärkeen heinäkuussa, ravit marraskuussa, teatterimusikaali joulukuussa, 60-vuotisjuhlat maaliskuussa, pilkkikilpailut maaliskuussa ja vierailu Hollolan Hirveen ja oluen valmistukseen tutustuminen huhtikuussa. Lisäksi järjestettiin perinteiset joulujuhla ja saunaillat. 3. Hyväntekeväisyystoiminta: Ehtookototoiminta: Ehtookotoajelu, pihatalkoot, pikkujoulu; vaihto-oppilastoiminta, 1 uusi vaihto-oppilas; 2 stipendiä Asikkalan lukion oppilaille; polion vastainen työ, Krookus-merkkien myynti, 100 kpl; Meripelastusseuran avustus; 1 ShelterBox Nepalin maanjäristyksen uhrien auttamiseksi 4. Uusien jäsenten hankkiminen: ei saatu uusia jäseniä. 5. Talouden vakaana pitäminen: tulos plussalla. Varainhankintaa tehtiin mm. Krokus-keräyksellä, pullopanttikeräyksellä ja viiniarvonnoilla. 6. Vuoden kokoontumiset: 6 klubikokousta, 11 vierailuesitelmää, 3 omien veljien esitelmää, 5 yritysvierailua, 1 teatteri, 16 virkistystapahtumaa; yhteensä ohjelman mukaisia kokoontumisia 42. Hallituksen kokouksia pidettiin kolme. Presidentti Tapio Modenius, tuleva presidentti Michael Wangel, entinen presidentti Timo Riukka, 1. sihteeri Timo Riukka, 2. sihteeri Wolfgang Schultz, 1.klubimestari Sten Schauman, 2.klubimestari Mikko Sipiläinen, nuorisovaihtoasiamies Mika Juvakka, rahastonhoitaja ja säätiöasiamies Timo Koivunen, web-vastaava Heikki Wilen. Kauden alussa klubissa oli 6 kunniajäsentä ja 41 aktiivijäsentä: yhteensä 47 veljeä. Kauden aikana nukkui pois kunniajäsen Risto Rapala. Klubista erosi kolme veljeä: Marko Hirsimäki, Eero Hirvisaari ja Mikko Sipiläinen. Aktiivijäseniä oli 39 kunniajäseniä 5. Vuoden rotariksi valittiin Timo Riukka. PHF-arvo myönnettiin Heikki Wilenille. Myimme 100 krookusmerkkiä polion hyväksi. Jatkettiin pullopanttikeräystä, joka tuottaa melko hyvin.

2 Vaihto-oppilastoiminta Klubimme lähettää vaihto-oppilaan 2015 syksyllä, oppilas tulee esittäytymään toukokuussa. Viikkokokoukset syksyllä 2014 Heinäkuu Kanavajazz Klubikokous. Keskusteltiin tulevan syksyn ohjelmasta, etenkin nuotanvedon järjestelyistä. Kalervo Kylliselle luovutettiin PHF. Kalevi Soikkeli muisteli jatkosodan taisteluita. Läsnä oli 18 veljeä Nuotta ja rantakala Vohlasten saaressa. Vieraina DG Matti Poikolainen, sekä veljiä puolisoineen Helsinki -Hesperian klubista. Mika Cederqvist keitti ammattimiehen otteella maukkaan kalakeiton. Ensio Rapala keitti monen vuoden kokemuksella hyvät nokipannukahvit Höyrylaivapurjehdus. Noin 10 veljeä oli puutalkoissa ja lämmittämässä höyrylaivan kattilaa iltaa varten. Noin 20 veljeä puolisoineen nousi illalla laivaan. Purjehdimme hyvässä kelissä Lehmonkärkeen, jossa nautimme maittavan illallisen. Paluumatkalla ihailimme hienoa sateenkaarta. Elokuu Vierailuesitelmä. Vieraana oli silmäkirurgi Timo Flink, joka kertoi kaihileikkauksista ja omasta urastaan silmälääkärinä. Esittelin DG Matti Poikolaisen kuukauden kirjeen. Kirjeessään hän ilmaisi olleensa hyvin vaikuttunut nuottaperinteestä ja kiitti nuottapäivästä. Paikalla 25 veljeä Rotary-Funday Särkänniemessä Tampereella: Vietimme vaimoni kanssa hauskan päivän huvipuistossa. Ohjelmassa oli mm. DG Matti Poikolaisen esitelmä rotariudesta ja sirkus Sorin esitys Klubikokous. Presidentti kertoi terveiset Rotary Fun Daysta Tampereelta. Keskusteltiin krookusmerkkien myynnistä ja ehtookotoajelun käytännön järjestelyistä. Veli Timo Koivunen esitteli tulevan talousarviosuunnitelman. Veli Jari Honkanen piti egoesitelmän. Läsnä 21 veljeä Viikkokokous. Läsnä oli 28 veljeä ja vieraana Juhani Putkisto Hesperian klubista. Käytiin läpi Ehtookotoajelun ohjelma aikataulu. Veli Pekka Pasanen piti esitelmän Kaksi viikkoa vapaaehtoistyössä nunnaluostarissa Lintulassa. Pasanen piti mielenkiintoisen esitelmän aiheesta. Siitä käytiin vilkas keskustelu Ehtookotoajelu Urajärven kartanoon. Toistakymmentä ehtookotolaista ja rotaryveljet aveceineen ajoivat linja-autolla kartanoon. Perillä meitä odotti opastettu kartanokierros. Kierroksen jälkeen nautimme herkulliset pullakahvit.

3 Syyskuu Sääntömääräinen vuosikokous. Kokouksessa käsiteltiin klubin sääntömääräiselle vuosikokoukselle määräämät asiat. Kokouksesta laadittiin erillinen pöytäkirja. Läsnä oli 20 veljeä Vierailuesitelmä. Ravitsemusasiantuntia Olli Patja kertoi aiheesta: Nykyaikaiset testausmenetelmät ravintovalmennuksen apuna. Paikalla 19 veljeä Vierailuesitelmä. Asiantuntijana oli seksuaalineuvoja Tarja Pölkki, joka piti mielenkiintoisen esitelmän aiheesta Seksuaalisuutta kaiken ikää. Paikalla oli 18 veljeä Klubikokous. Kokoonnuimme tavanomaisesta poiketen Matti Seppälän lomakeskus Aurinkorannassa. Klubin 60-vuotisjuhlan suunnitteluun valittiin Kari Kaaronen ja Sten Schauman. Veli Matti Seppälä piti egoesitelmän. Läsnä oli 27 veljeä. Lokakuu Vierailuesitelmä. Päätimme kokouksessa, että emme järjestä rotarypäivää. Klubi esitti piirille opiskelija Mia Ojalaa vaihto-oppilaaksi vuodelle Vierailuesitelmän piti Lasse Lappalainen aiheesta Tietokoneet. Paikalla 22 veljeä Vierailuesitelmä. Veljet Timo Riukka, Reijo Jäntti ja Kari Kaaronen palkittiin rotarypinssillä uusien jäsenten hankinnasta. Vieraamme hortonomi Olavi Rainio piti todella mielenkiintoisen esitelmän aiheesta Kehitysaputyössä Tansaniassa. Läsnä oli 21 veljeä Kubikokous. Suunniteltiin kuvernöörin vierailua, keskusteltiin tulevista ohjelmista raveista ja Chigago-musikaalista. Läsnä oli 17 veljeä Veteraanitalon pihatalkoot. Joukko innokkaita veljiä tarttui haraviin, oksasaksiin ja lehtipuhaltimiin. Hetkessä oli puut ja pensaat leikattu, sekä nurmikko haravoitu. Lopuksi joimme sämpyläkahvit Ehtookodon pihatalkoot. Sama toistui ehtookodossa viikkoa myöhemmin. Kun työ oli tehty, Ehtookoto tarjosi talkoolaisille kahvit ja pikkupurtavaa. Marraskuu Kuvernöörin vierailu. DG Matti Poikolainen vieraili klubissamme ja tapasi iltapäivällä klubin hallituksen. Keskustelimme klubin toiminnasta ja tilasta. Kuvernööri oli tyytyväinen klubin toimintaan. Illalla kuvernööri piti innostavan ja vaikuttavan puheen rotariudesta. Paikalla oli 22 veljeä Vaalikokous. Kokouksessa käsiteltiin klubin sääntöjen vaalikokoukselle määräämät asiat. Kokouksesta laadittiin erillinen pöytäkirja. Paikalla 13 veljeä.

4 Retki Jokimaan ravikeskukseen. Noin 25 veljeä ja avecia osallistui tapahtumaan. Toimitusjohtaja Tomi Himanka esitteli ravikeskuksen tiloja ja sen toimintaa. Nautimme maittavan ravibuffeen, jonka jälkeen seurasimme raveja ja pelasimme totoa Ehtookodon pikkujoulujuhla avec. Tupa oli täynnä ehtookotolasia, veljiä ja aveceja. Lauloimme tuttuja joululauluja veli Heikki Wilenin johdolla, joimme joulukahvit torttujen kera. Illan kohokohta oli joulupukin tulo, joka jakoi asukkaille kahvipaketit lahjaksi. Joulukuu Chigago-musikaali Lahden kaupunginteatteri avec. Yli kolmekymmentä teatterin ystävää kokoontui joulukuun iltana nauttimaan musikaalista. Väliajalla joimme makoisat pullakahvit, yleensä oltiin tyytyväisiä teatterin esitykseen Klubin pikkujoulujuhla avec. Pikkujoulua vietettiin perinteisesti Majakka-paviljongilla. Nautimme maittavan jouluillallisen. Veli Heikki laulatti yleisöllä tuttuja joululauluja. Aurinkovuoren koulun ala-asteen oppilaat esittivät Tiernapoika kuvaelman. Illan päätteeksi tuli joulupukki, joka jakoi kaikille pienet lahjat Joulusauna. Joulusauna oli tänä vuonna Vesivehmaan metsästysmajalla, saunan oli lämmittänyt velitimo Pirttilä. Saunomisen lisäksi tarjolla oli joulupuuroa ja torttukahvit Joulukirkko. Viikkokokoukset keväällä 2015 Tammikuu Vierailuesitelmä. Toimitusjohtaja Kari Savola piti mielenkiintoisen esitelmän Vääksyn myllyn toiminnasta ja aiheesta Voimaa viljasta, isoa asiaa pienestä jyvästä. Paikalla 25 veljeä Yritysvierailu Viipurilainen kotileipomo. Leipomoyrittäjä Teppo Ylä- Hemmilä kertoi yrityksen historiasta vuosikymmenien takaa ja esitteli upouuden liikekiinteistön, ja kertoi tämän hetkisestä liiketoiminnasta ja tulevaisuuden suunnitelmista. Paikalla oli 26 veljeä Klubikokous. Veli Kari Kaaronen esitteli Ehtookodon tilannetta. Klubin pitäisi enemmän osallistua ja panostaa Ehtookodon toimintaan. Keskusteltiin 60- vuotisjuhlien valmistelun tilanteesta, todettiin valmistelujen olevan aikataulussa. Egoesitelmän piti Veli Matti Kainulainen. Paikalla 20 veljeä.

5 Viikkokokous. Presidentti tiedotti kansainväliseltä rotaryjärjestöltä tulleesta kiitoksesta klubin 1000 rotarydollarin lahjoituksesta sekä tulevista uusille virkailijoille tarkoitetuista Pets-koulutuksista. Veli Olli Suntela piti mielenkiintoisen esitelmän EU:n maatalouspolitiikasta. Paikalla oli 22 veljeä. Helmikuu Vierailuesitelmä Toimitusjohtaja Pekka Kotiaho piti mielenkiintoisen ja perusteellisen esityksen Työvalmennuskeskuksen toiminnasta. Lopuksi pidettiin vilkas keskustelu. Paikalla 22 veljeä Viikkokokous. Veli Mika Juvakka ilmoitti, että vaihto-oppilaan anomus on hyväksytty. Veli Pekka Pasanen piti mielenkiintoisen esitelmän aiheesta Rikos- ja riita-asioiden vapaaehtoissovittelu. Aiheesta käytiin vilkas keskustelu. Paikalla 19 veljeä Vierailu Vääksyn uuteen kouluun. Rehtori Petri Haapanen otti vieraat sydämellisesti vastaan ja esitteli ylpeänä upouutta Aurinkovuoren koulua. Totesimme, että paljon on kehitys mennyt eteenpäin meidän ajoista. Lopuksi joimme talon tarjoamat pullakahvit. Mukana oli 26 veljeä ja avecia Vierailuesitelmä. Presidentti informoi ja laittoi kiertämään kuvernöörin kuukausikirjeen. 60-vuotisjuhlaan oli ilmoittautunut 43 veljeä ja avecia. Veli Raimo Shemeikka piti mielenkiintoisen esitelmän aiheesta Ruoka, ruuan historiasta ja sen laadusta. Paikalla 15 veljeä. Maaliskuu vuotisjuhla. Perjantai-iltana rotaryveljeä omasta ja Hesperian klubista aveceineen kokoontui Asikkalan Lehmonkärkeen juhlimaan Asikkalan rotaryklubin 60-vuotistaivalta. Myös piirin kuvernööri Matti Poikolainen kunnioitti läsnäolollaan juhlaa. Presidentti Tapio Modenius piti tervehdyspuheen, jonka jälkeen kuvernööri Matti Poikolainen esitti piirin terveiset. Veli Pekka Pasanen piti juhlapuheen ja esitteli samalla klubin historian viimeisen kymmenen vuoden ajalta, jonka hän oli laittanut digitaaliseen muotoon. Tämän jälkeen nautimme maittavan illallisen, ja ilta jatkui arpajaisilla ja vapaalla keskustelulla. Juhla päättyi noin Pilkkikilpailut. Lauantaiaamuna klo 9.00 noin 15 veljeä Asikkalan, Lammin ja Sysmän klubeista kokoontui Majakkapaviljongin pihalle pilkit ja kairat mukanaan. Joukkuekilpailun voitti Asikkalan klubi 2. Sysmän rotaryklubi 3. Lammin rotaryklubi. Naisten kisa 1. Merja Pirttilä Asikkala 2. Arja Heikkilä Lammi. Miesten kisa 1. Tapio Modenius 1055g Asikkala 2. Reijo Pulkki 331 g Asikkala 3. Risto Koiravuori 125 g Sysmä

6 Vierailuesitelmä. 60-juhlan jälkipuintia: kiitokset ja tervehdykset järjestely vastuussa olleille. Pilkkikilpailut: kiitokset järjestelyistä. Veli Jukka Mustonen raportoi Petsistä, ja kansainvälisen presidentin mahdollisesta tulosta Vääksyyn. Vierailuesitelmän piti kukkakauppias Seija Loponen, joka kertoi Viherkukan historiasta ja sen toiminnasta. Läsnä 23 veljeä Vierailuesitelmä. Presidentti kertoi loppukevään ohjelmasta. Veli Kari Kaaronen kysyi veljien talkoohenkeä Veteraanitalon hissimontun kaivuuseen. Vierailuesitelmä Esko Paalasmaa Hotelli-ravintolaelinkeino 40 vuoden aikana. Tj.Esko Paalasmaa piti mielenkiintoisen ja asiantuntevan esitelmän. Paikalla 21 veljeä. Huhtikuu Kiirastorstai, iltakirkko avec Viikkokokous. Keskusteltiin tulevasta ohjelmasta: ensi viikon tutustuminen Hollolan Hirveen, ja myös Hesperian vuosijuhlaan ilmoittautumisesta. Veli Hiro piti esitelmän Hiron patentti Paikalla 21 veljeä Yritysvierailu Hollolan Hirveen. 25 veljeä ja avecia lähti Asikkalasta tutustumaan Hollolan Hirveen. Meidät otettiin lämpimästi vastaan, olutasiantuntija Salmi maistatti meille eri olutlaatuja, josta vahvin oli 9%, ja kertoi vähän ravintolan historiasta. Lopuksi söimme maittavan illallisen, ja sitten olikin kotiinlähdön aika Saunailta Vesivehmaan metsästysmajalla. Veli Timo Pirttilä oli siivonnut tilat ja sytyttänyt sisä- ja ulkotakan, sekä lämmittänyt saunan kuumaksi. Vähitellen piha-alue täyttyi autoista ja majalle saapui noin 20 veljeä. Saunoimme, paistoimme makkaraa, ja nautimme veli Reijon tuomasta kahvista pikku purtavasta. Ilta kului mukavasti seurustellen Vappuaatto, ei kokousta. Toukokuu Metsäretki. Torstai-iltana 7.5. noin parikymmentä veljeä kokoontui veli Timon tilalle hakkuuaukion reunaan. Siellä Viljo Laakso jakoi meille istutusputket ja antoi ohjeet niiden käytöstä. Aloitimme istutuksen ja noin parin tunnin jälkeen urakka oli valmis, ja 2500 tainta istutettu. Lopuksi joimme talkookahvit Helatorstai, ei kokousta Viikkokokous. Todettiin merkkipäivät. Aloitettiin keräys Nepalin maanjäristyksen uhreille toivomuksena 20 nuppi. Tuleva vaihto-oppilas Mia Ojala esittäytyi ja kertoi tunnelmista tulevan vaihto-oppilasvuoden kynnyksellä. Jo vaihdossa ollut Venla Pulkkinen kertoi vaihto-oppilasvuoden jälkeisistä yhteyksistä isäntäperheeseen. Läsnä 21 veljeä Kauden ohjelman esittely. Tuleva presidentti Michael Wangel esitteli tulevan kauden ohjelman. Paikalla oli 25 veljeä.

7 Kesäkuu Viikkokokous. Veli Timo Pirttilä piti mielenkiintoisen esitelmän Asikkalan sotaveteraaneista ja yleensäkin Suomen veteraaneista. Läsnä 19 veljeä Kesäretki Vohlastensaareen. Illansuussa kymmenkunta veljeä astui Peter Nygårdin ja Mika Cederqvistin veneisiin suuntana Vohlastensaari. Siivosimme saarta talven jäljiltä. Veli Stenu paneutui antaumuksella nuottaveneen korjaamiseen. Joimme pullakahvit ja sitten olikin kotiin lähdön aika. Tapio Modenius presidentti

Klubimme ei lähettänyt vaihto-oppilasta kaudella 2013-2014.

Klubimme ei lähettänyt vaihto-oppilasta kaudella 2013-2014. ASIKKALAN ROTARYKLUBI RY Toimintakertomus 2013-2014 Hallitus Jäsenistö Varainhankinta Presidentti Timo Riukka, tuleva presidentti Olli Suntiola, entinen presidentti Ilmari Pöyhönen, 1. sihteeri Michael

Lisätiedot

ASIKKALAN ROTARYKLUBI RY

ASIKKALAN ROTARYKLUBI RY ASIKKALAN ROTARYKLUBI RY Toimintakertomus 2012 2013 JÄSENISTÖ Asikkalan Rotaryklubissa oli toimintavuoden alussa aktiivijäseniä 37 ja kunniajäseniä 5 eli yhteensä 42 veljeä. Klubin jäsenmäärä pysyi kuluneena

Lisätiedot

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Kauden kansainvälinen teema Kauden kansainvälinen teema oli Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita RI presidenttinä toimi Kalyan Banerjee. Kokemäen rotaryklubilla oli

Lisätiedot

Kauniainen Grankulla Rotary Club

Kauniainen Grankulla Rotary Club Kauniainen Grankulla Rotary Club Toimintasuunnitelma Rotaryvuosi 2008-2009 Juha Pulkkinen Toteuta unelmasi Förverkliga drömmen Make Dreams Real Yleistä Toiminta jatkuu noudattaen klubissa hyviksi koettuja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015 2016

Toimintasuunnitelma 2015 2016 Kemin Rotaryklubi ry Toimintasuunnitelma 2015 2016 RI:n presidentti K. R. (Ravi) Ravindran: Ole lahja maailmalle Klubin hallitus ja komiteat 2015-2016 Klubin hallitus presidentti Mikko Henriksson varapresidentti

Lisätiedot

Laihian Rotaryklubin hallituksena ja toimihenkilöinä toimivat seuraavat henkilöt: Osmo Säntti, Olli Hietala, Varatilintarkastaja: Kari Koskenranta

Laihian Rotaryklubin hallituksena ja toimihenkilöinä toimivat seuraavat henkilöt: Osmo Säntti, Olli Hietala, Varatilintarkastaja: Kari Koskenranta 7.12.2007 / Olavi Vähämäki 1 LAIHIAN ROTARYKLUBI Vuosikertomus v. 2006-2007 Hallitus ja komiteat Laihian Rotaryklubin hallituksena ja toimihenkilöinä toimivat seuraavat henkilöt: Presidentti Past Presidentti

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI JÄSENTIEDOTE Syyskuu 2014 Syyskuun läsnäoloprosentti 82,95 to 04.09. Klubikokous o Markku Kalliomäki, ystävyyttä yli rajojen / saksal. ystävyysklubin vierailu 02.10. to 11.09. Järjestelyt

Lisätiedot

PRESIDENTIN VUODEN KIERTO

PRESIDENTIN VUODEN KIERTO PRESIDENTIN VUODEN KIERTO V e s a M a r t i k k a l a A s s i s t a n t G o v e r n o r P E T S 1 6. 3. 2 0 1 3 L a p p e e n r a n t a Presidenttikautta edeltävä syksy Perehdy matrikkeliin: rotaryn tavoite,

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma 2017 2018 Klubin hallitus ja komiteat 2017-2018 Klubin hallitus presidentti varapresidentti past presidentti tuleva presidentti 1. sihteeri 2. sihteeri rahastonhoitaja nuorisovaihtoasiamies

Lisätiedot

Kemin rotaryklubi ry Toimintasuunnitelma RI:n presidentti John F. Germ; Rotary palvelee yhteiskuntaa

Kemin rotaryklubi ry Toimintasuunnitelma RI:n presidentti John F. Germ; Rotary palvelee yhteiskuntaa Kemin rotaryklubi ry Toimintasuunnitelma 2016 2017 RI:n presidentti John F. Germ; Rotary palvelee yhteiskuntaa Klubin hallitus ja komiteat 2016 20177 Klubin hallitus presidentti Leena Jokinen varapresidentti

Lisätiedot

HEINÄKUU ELOKUU SYYSKUU LOKAKUU MARRASKUU JOULUKUU. Ei rotaryaiheita,omassa klubissa mutta muuta mielenkiintoista

HEINÄKUU ELOKUU SYYSKUU LOKAKUU MARRASKUU JOULUKUU. Ei rotaryaiheita,omassa klubissa mutta muuta mielenkiintoista N:o pvm ja aika Poikk. aika KAUSI 2017-2018 VIHTI NUMMELAN ROTARYKLUBI Paikka Vastuuhenkilö HEINÄKUU Ei rotaryaiheita,omassa klubissa mutta muuta mielenkiintoista Heinäkuu Tuntematon sotilas-näytelmä Harparskog

Lisätiedot

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 KLUBIN NIMI... 2 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU... 2 3 HALLITUS... 2 4 PRESIDENTTI... 2 5 VARAPRESIDENTTI... 3 6 SIHTEERI... 3

Lisätiedot

Raision Rotaryklubin TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. GSM 0500 540032 erkki.haavisto@utu.fi

Raision Rotaryklubin TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. GSM 0500 540032 erkki.haavisto@utu.fi Raision Rotaryklubin TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012 4.1 Raision Rotaryklubin organisaatio 4.1.1 Hallitus Puheenjohtaja Presidentti Erkki Haavisto GSM 0500 540032 erkki.haavisto@utu.fi Jäsenet Pastpresidentti

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Lappeenranta-Saimaa Rotaryklubin toimintasuunnitelma kaudelle

Lappeenranta-Saimaa Rotaryklubin toimintasuunnitelma kaudelle Lappeenranta-Saimaa Rotaryklubin toimintasuunnitelma kaudelle 2019-2020 Lappeenranta-Saimaa Rotaryklubi Yhteystiedot Lappeenrannan Upseerikerho Upseeritie 2 53850 Lappeenranta Rotaryklubi Lappeenranta

Lisätiedot

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Me haapavetiset ry:n 20-vuotisjuhlat v.2000 Suomalaisella Klubilla Kunniajäsenet diplomeineen vas. Atso Saajoranta,Tapio Lehtiniemi, Martti Pokela

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI JÄSENTIEDOTE Heinäkuu 2014 Heinäkuun läsnäoloprosentti 69,92 03.07. Ei kokousta 10.07. Kevätkokous o Alkaneen kauden ohjelma ja talousarvio 18.07. pe Kuokkalankosken markkinoiden

Lisätiedot

NURMIJÄRVI KLAUKKALAN ROTARYKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS ROTARYVUOSI

NURMIJÄRVI KLAUKKALAN ROTARYKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS ROTARYVUOSI 1 NURMIJÄRVI KLAUKKALAN ROTARYKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS ROTARYVUOSI 1.7.2016 30.6.2017 2 1. Yleistä Nurmijärvi-Klaukkalan Rotaryklubi ry on rekisteröity yhdistysrekisteriin 4.11.2015. Yhdistyksen rekisterinumero

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos).

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos). Hallituksen kokous 7 / 2009 Pöytäkirja Paikka: Ravintola Musta Ori Aika: ti 31.3.2009 klo 18.15 71 Kokouksen avaus Presidentti avasi kokouksen klo 18.19. 72 Todetaan läsnäolijat ja päätösvaltaisuus Läsnä

Lisätiedot

SEPÄNHAAN ROTARYKLUBI, VUOSIKERTOMUS 2014-2015

SEPÄNHAAN ROTARYKLUBI, VUOSIKERTOMUS 2014-2015 6.9.2015 1/41 SEPÄNHAAN ROTARYKLUBI, VUOSIKERTOMUS 2014-2015 1. Hallitus ja komiteat (1.7.2014 30.6.2015) Presidentti 2014 2015 Leino Kimmo Tuleva presidentti 2015 2016 Kaunisto Jari Tuleva presidentti

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

pre-pets 2016 MÄNTSÄLÄ KAUNIAINEN HELSINKI

pre-pets 2016 MÄNTSÄLÄ KAUNIAINEN HELSINKI pre-pets 2016 MÄNTSÄLÄ 10.2.2016 KAUNIAINEN 16.2.2016 HELSINKI 18.2.2016 Rotaryklubin vuosikello 2016 TITLE 2 ROTARYKLUBIN VUOSIKELLO Vitjojen vaihto kesäkuu Kesätauko max 3 peräkk. kokousta RI:n klubilasku

Lisätiedot

KUVERNÖÖRIPOSTIA. Teemat. Sisältö. Raili Töntsi, piirikuvernööri , piiri 1390 Loka ja marraskuu Hyvät rotarit!

KUVERNÖÖRIPOSTIA. Teemat. Sisältö. Raili Töntsi, piirikuvernööri , piiri 1390 Loka ja marraskuu Hyvät rotarit! KUVERNÖÖRIPOSTIA Raili Töntsi, piirikuvernööri 2015-2016, piiri 1390 Loka ja marraskuu 2015 Hyvät rotarit! Piirikokous ja Syysseminaari Lahdessa la 10.10.2015 Piirikokous kokosi Lahden Upseerikerholle

Lisätiedot

RI Oulun Tulli ohjelma 2007-2008

RI Oulun Tulli ohjelma 2007-2008 2.7.2007 1. peruttu kokous 9.7.2007 Hallituksen kokous 16.30 Pohjois-Suomen Messut RY, Ojakatu 2 12.7.2007 Kesäteatteri Hupisaari "Raksilan iloiset rouvat" 19.00 19.7.2007 16.30, kauden 2007-2008 toimintasuunnitelma

Lisätiedot

TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016. Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset

TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016. Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016 Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset Pressan kestokansio, myös sähköisenä Puolisot mukana toiminnassa Klubin viihtyvyys / iloinen tekemisen meininki Kokoukset

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS 12.4..2014, Oulu klo 12.45 alkaen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus -DG Eero Vilèn avasi kokouksen 2. Kokouksen järjestäytyminen -Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi

Lisätiedot

Piirin johtamiskoulutustilaisuus/ Ryhmätyöt: presidentit

Piirin johtamiskoulutustilaisuus/ Ryhmätyöt: presidentit Piirin johtamiskoulutustilaisuus/ Ryhmätyöt: presidentit Erja Vihervaara, Olli Pihlava Suomen Rotary 2015 Sisällysluettelo 1. Presidentin odotukset ja tavoitteet s. 2 2. Tavoitteet s. 6 3. Johtaminen s.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2010 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2010 2011 TOIMINTAKERTOMUS 2010 2011 KUNNIAJÄSENET Aune Piippo, Raimo Helminen, Veikko Kivelä, Martti Pakkanen, Martti Siren ja Jukka- Pekka Toivonen HALLITUS Presidentti Asko Lepola past presidentti Pekka Mäenpää

Lisätiedot

Pietari Brahen Rotaryklubi

Pietari Brahen Rotaryklubi Pöytäkirja 1 (5) Lassi Myllykoski 2.9.2013, 2013-2014 Aika 20.8.2013 klo 11:45 13:00 Paikka Läsnä Raahen seurakuntakoti, Kirkokatu 10, pienempi Sali Jäsenet Juha Grekula puheenjohtaja, Pekka Heikkinen,

Lisätiedot

Raili Töntsi, piirikuvernööri 2015-2016, piiri 1390 Huhtikuu 2016

Raili Töntsi, piirikuvernööri 2015-2016, piiri 1390 Huhtikuu 2016 KUVERNÖÖRIPOSTI Raili Töntsi, piirikuvernööri 2015-2016, piiri 1390 Huhtikuu 2016 Hyvät vastaanottajat! Äidin ja lapsen terveys Suomessa on äidin ja lapsen terveys hyvällä tasolla. Lastensuojelun Keskusliiton

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN Uusiutunut lipunnostotilaisuus täytti Pietarinkarin paviljongin ääriään myöten äitienpäivää edeltäneenä lauantaina. - Väkimäärä yllätti järjestäjät! totesi kommodori Timo

Lisätiedot

Ole lahja maailmalle

Ole lahja maailmalle Ole lahja maailmalle PORI KARHUNPÄÄN ROTARYKLUBI TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 2015-2016 Yleistä Pori Karhunpään rotaryklubi kokoontui rotarivuoden 2015-2016 aikana 43 kertaa. Kokoukset pidettiin pääsääntöisesti

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/12 ( Uusi piirihallitus ) Aika: 15.12.2011 klo 19.35 19.49 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.35. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,

Lisätiedot

PrePETS 2016 Kauniainen Mäntsälä - Helsinki

PrePETS 2016 Kauniainen Mäntsälä - Helsinki PrePETS 2016 Kauniainen Mäntsälä - Helsinki KLUBISIHTEERIN AVAINTEHTÄVÄT PrePETS 2016 10.2. 16.2. - 18.2.2016 Tiedosta tehtäväsi ja vastuusi Keskity olennaiseen Pidä klubisi pyörimässä TITLE 2 Klubisihteerin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 STRATEGIA 2016 VISIO 2016 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme tunnetuksi TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Kotkantie 1, Oulu Leijonehenki Esityslista 1. Kokouksen avaus -DG Eero avasi kokouksen -DG jakoi Lions liiton palkitsemiset ensimmäisen

Lisätiedot

ROTARYVUODEN SUNNITTELU. Päivämäärä: 17.03.2012

ROTARYVUODEN SUNNITTELU. Päivämäärä: 17.03.2012 ROTARYVUODEN SUNNITTELU Esittäjä: OLAVI MIETTINEN Päivämäärä: 17.03.2012 Esityksen tavoite: Tulevat presidentit, -sihteerit ja komiteat Innostaa sekä lisätä valmiuksia: Suunnitella klubin hallinto ja toiminta

Lisätiedot

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa Pikkujoulussa oli teemana Haapavesi 150-vuotta Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa 11.11.2016 Pikkujoulua vietettiin 11.11.2016 Helsingissä Ostrobotnialla. Ostrobotnia on

Lisätiedot

Lohjan Laivurit 40 vuotta

Lohjan Laivurit 40 vuotta Lohjan Laivurit 40 vuotta Lohjan Laivurit perustettiin keväällä 1976. Aluksi tarkoituksena oli laivurikurssien järjestäminen ja siksi seura liittyi Suomen Navigaatioliiton jäseneksi. Kolme vuotta myöhemmin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

JÄSENKYSELY 2010. Jokaiseen pääkohtaan voit vapaasti lisätä täsmentävän kannanottosi.

JÄSENKYSELY 2010. Jokaiseen pääkohtaan voit vapaasti lisätä täsmentävän kannanottosi. 1/6 Rotarypiiri 1390 JÄSENKYSELY 2010 Tämä on rotarypiirin 1390 kaikkien rotaryklubien jäsenille suunnattu kysely, jonka tavoitteena on kartoittaa suhtautumista rotariuteen yleensä sekä oman klubin toimintaan.

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

ROTARY YOUTH EXCHANGE District 1380. By Matias Granvik

ROTARY YOUTH EXCHANGE District 1380. By Matias Granvik ROTARY YOUTH EXCHANGE District 1380 By Matias Granvik ROTARY YOUTH EXCHANGE District 1380 By Matias Granvik VAIHTOMUODOT VUOSIVAIHTO 16-18 V LEIRIVAIHTO 15-24 V KESÄVAIHTO 15-20 V LEIRIVAIHTO 2016 Kesto

Lisätiedot

Sihteerin avaintehtävät

Sihteerin avaintehtävät SIHTEERIN OPAS Sihteerin avaintehtävät 1. Toimia presidentin oikeana kätenä sekä hallituksen että klubikokouksissa. 2. Liiton jäsenrekisterin ylläpito. (uudet jäsenet, eroavat jäsenet, jäsenten yhteystietojen

Lisätiedot

24.8.2011. Jurvan Rotaryklubi. Säläishallilla

24.8.2011. Jurvan Rotaryklubi. Säläishallilla 24.8.2011 Jurvan Rotaryklubi Säläishallilla YHTEIS Klubin sija Klubin tulos 1 Jurva 32,00 2 Kurikka 25,00 3 Jalasjärvi 23,00 4 Kauhajoki 17,00 5 Ilmajoki 16,00 6 Aro 13,00 sija nimi Saapas Tikka Rengas

Lisätiedot

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia

Lisätiedot

MYNÄMÄEN ROTARYKLUBI TEEMA Palveluprojektit- ja nuorisovaihtokomitean suunnitelma

MYNÄMÄEN ROTARYKLUBI TEEMA Palveluprojektit- ja nuorisovaihtokomitean suunnitelma MYNÄMÄEN ROTARYKLUBI TEEMA 2016-2017 KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2016-2017 ROTARY PALVELEE IHMISKUNTAA - ROTARY SERVING HUMANITY KLUBIN KEVÄTKOKOUS 17.5.2016 Sisältö Klubin säännöt Klubin strategiset tavoitteet

Lisätiedot

SYKSY 2011 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO 17.00 SCANDIC PLAZA

SYKSY 2011 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO 17.00 SCANDIC PLAZA SYKSY 2011 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO 17.00 SCANDIC PLAZA TURKU ABOA NOVA on nuorekas klubi, johon tällä hetkellä kuuluu kolmisenkymmentä jäsentä. Klubiin kuuluu sekä miehiä että naisia, valtaosa aktiivisessa

Lisätiedot

TIEDOTTAA /

TIEDOTTAA / Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2008-2009 / 2 04.11.08 POLE tiedottaa 2008-2009 / 2 04.11.08 1(4) Tiedottajan palsta Huomioikaa kutsu ylimääräiseen vuosikokoukseen, joka on Tapiolassa su 23.11. n. klo 15:40,

Lisätiedot

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli)

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) 1362018 Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) (MALLI) TÄHÄN KLUBIN LOGO TOIMINTAKERTOMUS KLUBIN NIMI Toimintakausi 17201X - 306201X

Lisätiedot

Lisätään jäsenten määrää rekrytoimalla erityisesti niiltä ammattialoilta joista puuttuu edustus klubissa.

Lisätään jäsenten määrää rekrytoimalla erityisesti niiltä ammattialoilta joista puuttuu edustus klubissa. MYNÄMÄEN ROTARYKLUBI KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2014-2015 Sisältö Service above self Palvelu itsekkyyden edelle Klubin säännöt Klubin vuosikello (liite 1) Klubin strategiset tavoitteet 2014-2017 Klubin toimintasuunnitelma

Lisätiedot

PrePETS 2015. Rotarypiiri 1430. Koulutuskomitea Sihteerien koulutus

PrePETS 2015. Rotarypiiri 1430. Koulutuskomitea Sihteerien koulutus PrePETS 2015 Rotarypiiri 1430 Koulutuskomitea Sihteerien koulutus Sihteeri on klubin avainhenkilö Olet ykkössihteerinä klubin presidentin lähin tuki ja koko klubin tietolähde Klubissa voi olla useampia

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2007 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2007 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 165. Uusia jäseniä siis saatu seuralle 34 henkilöä. Jäsenmäärän suuri kasvu on seurausta monipuolisesta

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2014 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenes toimintavuosi. Säätiön ja

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Hallituksen esitys 27.8.2014 vuosikokoukselle KLUUVIN ROTARYKLUBI GLOETS ROTARYKLUBB TOIMINTAKERTOMUS 2013 2014 1. TOIMIHENKILÖT.

Hallituksen esitys 27.8.2014 vuosikokoukselle KLUUVIN ROTARYKLUBI GLOETS ROTARYKLUBB TOIMINTAKERTOMUS 2013 2014 1. TOIMIHENKILÖT. 1 KLUUVIN ROTARYKLUBI GLOETS ROTARYKLUBB TOIMINTAKERTOMUS 2013 2014 Hallituksen esitys 27.8.2014 vuosikokoukselle 1. TOIMIHENKILÖT Juhani Korpela Leo Laitinmäki Esko Mäkelä Heikki Hämäläinen Allan Tiitta

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2010 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Piirikuvernööri, DG 2012 2013 Martti Törrönen ja puoliso Ritva Lions Club Rautalampi, Jaakonharjuntie 32 B, 77700 Rautalampi GSM Martti 050 340 4650 GSM Ritva

Lisätiedot

Heinäkuun tulokset YHTEENVETO. Maanantaiammunnat (Kuvio 30ls) - Tulokset

Heinäkuun tulokset YHTEENVETO. Maanantaiammunnat (Kuvio 30ls) - Tulokset Heinäkuun tulokset - 04.-25.07.2016 - YHTEENVETO Sij. A-Sarja (Tulosraja 287) Tulos X Kaffet 1 Petri Eteläniemi P-HA 295 13 3 2 Tomi Lempiäinen P-HA 290 6 2 3 Tarmo Af Ursin RSA 286 2 1 1 Matti Heikkinen

Lisätiedot

Palveluprojektit- ja nuorisovaihtokomitean suunnitelma

Palveluprojektit- ja nuorisovaihtokomitean suunnitelma MYNÄMÄEN ROTARYKLUBI KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2015-2016 Service above self Palvelu itsekkyyden edelle Ole lahja maailmalle Be a gift to the world KLUBIN KEVÄTKOKOUS 28.4.2015 Sisältö Klubin säännöt Klubin

Lisätiedot

Puheenjohtajan tervehdys

Puheenjohtajan tervehdys Puheenjohtajan tervehdys Hyvät sukuseuralaiset, terveiset täältä Savonlinnasta näin joulun alla. Saan tämän jäsenkirjeen viimein liikkeelle. Kesä oli lämmin ja ainakin minun osalta kiireinen, kaikenlaisten

Lisätiedot

Jäsenyyskomitean mietteitä

Jäsenyyskomitean mietteitä Jäsenyyskomitean mietteitä Kari Koski, Presidentti 2016-2017, 2017-2018 Turku Samppalinnan Rotaryklubi ry Piirin jäsenyyskomitean pj 2017-2018 JÄSENYYSKOMITEA 2017-2018 PP Kari Koski, Turku Samppalinna

Lisätiedot

VIRTAIN ROTARYKLUBIN SÄÄNNÖT

VIRTAIN ROTARYKLUBIN SÄÄNNÖT VIRTAIN ROTARYKLUBIN SÄÄNNÖT VIRTAIN ROTARYKLUBIN SÄÄNNÖT Yleistä 1 Nimi ja sijaintipaikkakunta 3 2 Jäsenyys Rotary Internationalissa 3 3 Säännöt ja Rotaryklubin järjestysmuoto 3 4 Toimintavuosi 3 Jäsenyys

Lisätiedot

Rotaryvuoden 2009-2010 teema ja linjaukset

Rotaryvuoden 2009-2010 teema ja linjaukset Rotaryvuoden 2009-2010 teema ja linjaukset Jorma Nykänen, Presidentti, Jyväskylä Päijänne rk 23.7.2009 Presidentin esitelmä klubin kokouksessa (Lähde pääosin: DG Eero Piipponen) Rotaryn tulevaisuus on

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2015 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 Yhdistys on saavuttanut tunnustetun aseman Ylläksen alueen vaikuttajana. Yhdistyksen jäsenmäärä on noussut tasaisesti ja on nyt 226. 1. Jäsentapaamiset

Lisätiedot

LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU

LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU 1 LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU 2 HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2014/2015 Presidentti: Arvo Ryhänen Kassa: Jouko Koivunen 1.Varapresidentti:

Lisätiedot

KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2013-2014

KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2013-2014 Suunnitelma 1 (5) KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2013-2014 1 Sisältö Klubijohtosuunnitelman 2013-2014 sisältö: Klubin säännöt Klubin strategiset tavoitteet Klubin vuosikello (Liite 1) Klubin toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Vuosikokouspöytäkirja

Vuosikokouspöytäkirja Vuosikokouspöytäkirja RKL Naisten klubin vuosikokous 2012 Paikka: Aika: Läsnä: Hanasaaren kurssikeskus kokoustila Stig (2 krs.) lauantaina 17. marraskuuta 2012 klo 16.00 alkaen, Helena Railama, Marja Aaltonen,

Lisätiedot

Äänekosken Rotaryklubin vuosikymmenet 1947 2007 (2017)

Äänekosken Rotaryklubin vuosikymmenet 1947 2007 (2017) Äänekosken Rotaryklubin vuosikymmenet 1947 2007 (2017) Rotary tänään jäseniä 1.22 milj./ 34 000 klubissa mukana 200 maassa ja maantieteellisellä alueella palvelee, auttaa ja kehittää jäsenistöään noudattaa

Lisätiedot

Näin me sen teimme. RYLA-koulutus Urpilan kartanossa

Näin me sen teimme. RYLA-koulutus Urpilan kartanossa Näin me sen teimme RYLA-koulutus Urpilan kartanossa Ylivieskan Rotary klubi Ylivieskan Jokivarsi Rotary klubi Haapaveden Rotary klubi Oulaisten Rotary klubi 22.3.2014 MARTTI MATIKAINEN 1 OHJELMA RYLA-JOHTAMISSEMINAARI

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013

TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 LC Hirvensalmi 107-D piiri TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 TOIMINTAKAUSI Kesän aktiviteettien jälkeen 47. toimintakauden 2012-2013 kokoukset aloitettiin hallituksen kokouksella 27.8.2012 kunnanhallituksen kokoustiloissa.

Lisätiedot

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 Toivasten Sukuseura ry oli taas kutsunut jäseniään ja muitakin Toivasia ja Toivas-mielisiä kokoontumaan Kuopion Hotelli Atlakseen seuraamaan seuran

Lisätiedot

TITLE KOULUTUKSEN AGENDA JA TAVOITTEET. Presidentti/sihteeri/rahastonhoitaja - tehtävät Jäsenrekisteri Maksut Raportoinnit Kalenteri

TITLE KOULUTUKSEN AGENDA JA TAVOITTEET. Presidentti/sihteeri/rahastonhoitaja - tehtävät Jäsenrekisteri Maksut Raportoinnit Kalenteri TITLE Pre/Past -PETS 2017 KOULUTUKSEN AGENDA JA TAVOITTEET Presidentti/sihteeri/rahastonhoitaja - tehtävät Jäsenrekisteri Maksut Raportoinnit Kalenteri 1 Presidentti / sihteeri / rahastonhoitaja Tärkeitä

Lisätiedot