Herättäjät, tulenkantajat ja muutoksentekijät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Herättäjät, tulenkantajat ja muutoksentekijät"

Transkriptio

1 Pekka Borg Herättäjät, tulenkantajat ja muutoksentekijät Luonnonsuojelun voimahahmot Suomessa Pilot-kustannus Oy 2008

2 Herättäjät, tulenkantajat ja muutoksentekijät Pekka Borg Ulkoasu: Jani J. Bodmann Kustantaja: Pilot-kustannus Oy, 2008 Painopaikka: Tampere Palvelukustanne print-on-demand ISBN

3 Luonnonsuojelun historia on kertomus ihmisten osoittamasta vastuusta ja huolenpidosta elävästä luonnosta ja ihmisen elinympäristöstä, kertomus järjestöjen ja valistuneiden ihmisten toiminnasta uhanalaisten kasvien, eläinten ja luonnonalueitten puolesta, luonnon ja maiseman kauneusarvojen vaalimisesta, kotiseututyöstä ja vastuusta isänmaan luonnonperinnön säilymisestä. Elämän kunnioittamisen ajatus on luonnonsuojelun syvä eettinen peruste. Luonnonsuojelu merkitsee aina toimintaa myös ihmisen hyväksi. Tähän kirjaan on koottu joukko suomalaisen luonnonsuojelun merkkihenkilöitä yli sadan vuoden ajalta. Valinta on kohdistunut niihin isänmaan luonnon- ja kulttuuriperinnön säilymisestä huolta kantaneisiin henkilöihin, joilla on ollut keskeinen merkitys luonnonsuojelun kehittymisessä. Alkuaikojen henkilöt toimivat luonnonrakkauden, kansallisen heräämisen ja kansainvälisen kansallispuistoaatteen puolestapuhujina; heitä olivat ennen muita isänmaan luonnon ja kulttuurin kuvaaja ja ensimmäisen eläinsuojeluyhdistyksen perustaja, kirjailija Zacharias Topelius, Suomen oloihin sovelletun kansallispuistoajatuksen ensimmäinen esittäjä, tutkimusmatkailija, professori Adolf Erik Nordenskiöld, kansallispuistokeskustelun ylläpitäjä ja luonnonsuojelun sisältöä pohtiva professori Johan Petter Norrlin, luonnonsuojelun isänmaallista kulttuuritehtävää korostava ja konkreettisen luonnonsuojelutyön käynnistäjä, 5

4 professori Johan Axel Palmén, Suomen ensimmäisen kunnallisen luonnonsuojelualueen perustaja ja monipuolisten luonnonsuojelualueiden merkitystä tähdentävä professori Johan Evert Rosberg, saaristonsuojelua konkreettisesti edistänyt kirurgi, professori Richard Faltin ja Lapin luonnon tuntemusta ja suojelua edistänyt metsänhoitaja, biologi Justus Montell. He loivat Suomen luonnonsuojelun varhaisen perustan ja toimivat ensimmäisinä herättäjinä. Heidän ja metsähallinnon toiminnan ansiosta Suomeen perustettiin ensimmäiset suojelualueet Malla, Koli, Pyhä-Häkki, Nothamn ja Meiko. Myöhemmin niistä muodostettiin lakisääteiset luonnonsuojelualueet. Vuonna 1923 säädetyn luonnonsuojelulain nojalla perustettiin lisää luonnonsuojelualueita. Lain antamia mahdollisuuksia alettiin käyttää hyväksi jo varhain, esimerkkeinä Äyräpäänjärvi, Vasikkasaari ja Krunnit. Luonnonsuojelun hallinto virallistettiin, ja ensimmäisinä luonnonsuojelunvalvojina toimivat aikaansa edellä ollut laaja-alainen ja samalla radikaali luonnonsuojelumies, maisteri Rolf Palmgren sekä myöhemmin metsäntutkija, dosentti Viljo Kujala. Suomalaisen luonnonsuojelun perustajaksi kutsuttu ja monipuolisesti alan hallintoa ja käytännön toimintaa edistänyt professori Kaarlo Linkola vaikutti vahvasti uusien luonnonsuojelualueiden perustamiseksi ja lainsäädännön kehittämiseksi. Tuolloin luonnonsuojelualueiden perustaminen myös politisoitui, ja keskustelua käytiin luonnonsuojelun yhteiskunnallisesta merkityksestä ja käytännön toteutuksen ehdoista. Vuoden 1938 kansallispuistolain nojalla perustettiin ensimmäiset luonnon- ja kansallispuistot: Pallas-Ounastunturin, Pyhätunturin, Heinäsaarten ja Stora Träskön (Porkkalan) kansallispuistot sekä Mallan, Kutsan, Pisavaaran, Pääskyspahdan, Pummangin ja Hiisjärven luonnonpuistot. Metsäammattilaisilla on ollut kunniakas osuus suomalaisen luonnonsuojelun alkuaikojen kehittämisessä. Nordenskiöldin kansallispuistoajatuksen tukija, metsäopiston johtaja Anton 6

5 Blomqvist, luonnonsuojelun vahva taustavaikuttaja ja keskeinen metsäopetuksen ja -tutkimuksen kehittäjä, pääministeri, professori Aimo Kaarlo Cajander, Lapin luonnon suojelija, metsänhoitaja ja biologi Justus Montell, professori Viljo Kujala sekä luonnonsuojelun ja luonnonmukaisen metsätalouden puolustaja, professori Peitsa Mikola olivat keskeisiä luonnonsuojelun edistäjiä. Heidän lisäkseen monipuolisesti sivistynyt metsäntutkija, Aulangon, Kolin ja Punkaharjun säilyttäjä, professori Olli Heikinheimo, metsäesteetikko, nykymetsätalouden arvostelija, professori Valter Keltikangas ja Metsähallituksen erikoismetsien esittelijä, ylimetsänhoitaja Yngvar Blomgren muistetaan huomattavista ansioistaan valtion metsäluonnon suojelun hyväksi. Suomen kolmannen valtion luonnonsuojelunvalvojan, professori Reino Kalliolan aika kesti yli kolmekymmentä vuotta. Hän vakiinnutti luonnonsuojelun käsittämään säilyttävän toiminnan lisäksi luonnon kauneusarvojen vaalimisen, kotiseututyön ja maisemanhoidon. Niiden rinnalle Kalliola toi sosiaalisen luonnonsuojelun käsitteen ja luonnonvarojen hoidon sekä laajensi vihdoin toiminnan ympäristönsuojeluksi. Hänen laaja kirjallinen tuotantonsa nosti hänet alansa kansalliskirjailijaksi, jonka teoksilla on pysyvä arvo suomalaisen identiteetin luojana. Herättäjinä ja tulenkantajina Kalliolan rinnalla työskentelivät ennen muita luonnonsuojelun evankeliumin julistaja, Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja ja luonnonsuojelun opettaja, professori Niilo Söyrinki, professori Peitsa Mikola, lounaishämäläisen luonnonsuojelutyön kehittäjä ja monipuolisen käytännön luonnonsuojelutyön edistäjä ja epäkohtien tiukka arvostelija, lääkäri, professori Torild Brander, osallistuva tiedemies, näkijä ja syvällisen luonnonsuojeluajattelun uranuurtaja, akateemikko Ilmari Hustich ja Lapin luonnon tuntija, intendentti Martti Linkola. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksellä/ luonnonsuojeluliitolla, Luonto-Liitolla ja sittemmin Maailman Luonnon Säätiön 7

6 WWF:n Suomen Rahastolla ja Greenpeacella on ollut merkittävä rooli ns. virallisen luonnonsuojelun tukena ja aatteellisten kansalaisjärjestöjen kaikkialle ulottuvana voimana edistää luonnon- ja ympäristönsuojelua. Luonnonsuojelujärjestöjen toiminnan kehittäjinä, virallisen luonnonsuojelun herättäjinä, monipuolistajina ja tulenkantajina ovat toimineet erityisesti professori Kaarlo Linkola, professori Reino Kalliola, professori Niilo Söyrinki, laaja-alaisen luonnonsuojelun kehittäjä, tutkija ja opettaja, luonnonsuojeluliiton pitkäaikaisin puheenjohtaja, professori Rauno Ruuhijärvi, Suomen luonnonsuojelun keihäänkärki, Suomen luonnon ylittämätön maastotuntija ja taitava neuvottelija, maisteri Urpo Häyrinen, professori Torild Brander sekä pohjoisen luonnon ja ihmisen puolustaja, koskisoturiksi kutsuttu kirjailija Reino Rinne. Yksinäisenä ja tiukkana luonnonsuojelun puolustajana ja omatuntona toimii kirjailija, kalastaja Pentti Linkola. Varatuomari Eero-Pekka Paavolaista voidaan pitää Saaristomeren kansallispuiston ensimmäisenä suunnittelijana. Ylilääkäri Jaakko Savola tunnetaan lukuisien uusien luonnonsuojelualueiden perustamiseen johtaneista toimenpiteistä. Luonnonsuojelujärjestöjen Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen/ luonnonsuojeluliiton, Luonto-Liiton, WWF:n ja Greenpeacen toiminnan kehittymistä tarkastellaan omassa luvussaan. Paikallisten luonnonsuojeluyhdistysten toimintaa ja osin laajenemista valtakunnalliseksi valotetaan Torild Branderin perustaman Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistyksen ja Reino Rinteen perustaman Koillismaan luonto -järjestön antamien esimerkkien valossa. Suomen luonnonsuojelu on vielä niin nuori ala, että joukossamme toimii monia pitkän elämäntyön luonnonsuojelun kehittämiseksi tehneitä alan ammattilaisia ja harrastajia. Jokainen heistä on omalla tavallaan vienyt eteenpäin ja muokannut luonnonsuojelun sanomaa. Heidän kertomuksensa ovat elävää luonnon- 8

7 suojelun historiaa pitkältä ajalta. Näiden muutoksentekijöiden joukkoon on valittu eri tahoilla pitkään toimineita henkilöitä: luonnonsuojelunvalvoja Antti Haapanen, pääsihteeri Esko Joutsamo, kirjailija Eeva Kilpi, kirjailija Sesse Koivisto, ympäristöjohtaja Veikko Marttila, professori Pekka Nuorteva, ylijohtaja Olli Ojala, erikoissuunnittelija Hannu Ormio, professori Eero Paloheimo, luonnonsuojeluvalvoja Pekka Salminen ja professori Heikki Toivonen. Tämän teoksen kirjoittamiseen on saatu tukea Suomen Tietokirjailijat ry:ltä. Monet ympäristöministeriön luonnonsuojeluvirkamiehet ovat lukeneet käsikirjoituksen ja tehneet siihen arvokkaita huomautuksia. Esitän parhaat kiitokset suuriarvoisesta tuesta. 9

8 1 Luonnonsuojelun varhainen perusta Isänmaan luonnon ja kulttuurin kuvausta Topelius, Zacharias kirjailija, FT Hvad är fädernesland? Det är Vårt stora hem. Kirjailija Johan Ludwig Runeberg vakiinnutti Sisä-Suomen järvet ja metsät isänmaan kauneuden luonteenomaisiksi elementeiksi. Elias Lönnrot kirjoitti kauniisti metsien suojelun suuresta merkityksestä. Uusi maisemakäsitys vahvistui, kun 1800 luvun toisen suuren kirjailijan, Runebergin oppilaan, Kirjailija Zacharias Topelius lapsenlapsensa kanssa. (Museoviraston kuva-arkisto) Zacharias Topeliuksen kirjoittama teos Finland framställd i teckningar ilmestyi Siinä Runebergin luoma idyllinen 13

Suomen Luonnonsuojelun Säätiö Naturskyddsstiftelsen i Finland luonnonsuojelua

Suomen Luonnonsuojelun Säätiö Naturskyddsstiftelsen i Finland luonnonsuojelua Suomen Luonnonsuojelun Säätiö Naturskyddsstiftelsen i Finland luonnonsuojelua tieteen ja taiteen keinoin Esite 2015. Painettu 1000 kpl kierrätyspaperille. Tekstit: Tarja Ketola. Taitto: Milla Aalto. Kuvat:

Lisätiedot

Elossa - luonto ja elävä perintö. Helsinki Suojeleva harrastus - luonnontieteellinen sivistys, yhteisöt, elämäntapa ja ympäristö

Elossa - luonto ja elävä perintö. Helsinki Suojeleva harrastus - luonnontieteellinen sivistys, yhteisöt, elämäntapa ja ympäristö Elossa - luonto ja elävä perintö. Helsinki 9.11 2016 Suojeleva harrastus - luonnontieteellinen sivistys, yhteisöt, elämäntapa ja ympäristö Ilona Hankonen ilona.hankonen@eurajokinetti.fi Mistä on kyse?

Lisätiedot

METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma Harjunsinisiipi/Antti Below

METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma Harjunsinisiipi/Antti Below METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2016 Harjunsinisiipi/Antti Below 1 METSO turvaa monimuotoisuutta Suojelemalla tai hoitamalla arvokkaita metsiä suojellaan myös niissä eläviä harvinaisia

Lisätiedot

Suomenlahden kansallispuistojen kehittäminen

Suomenlahden kansallispuistojen kehittäminen Suomenlahden kansallispuistojen kehittäminen Petteri Tolvanen, WWF 19.3.2015 Petteri Tolvanen WWF:n esitys toukokuu 2014 Porkkalan uudelleenperustaminen; erittäin monipuolinen luontokokonaisuus vanhoista

Lisätiedot

NATURA VERKOSTO

NATURA VERKOSTO NATURA 2000 -VERKOSTO Natura 2000 -verkostoon kuuluvien luontodirektiivin ja lintudirektiivin perusteella suojeltavien alueiden keskittymät. Ydinestimoinnissa käytetyn ytimen koko on 1000 km² ja säde 17,8

Lisätiedot

Kotiseutuni KIRJOITUKSIA KOTISEUDUN & HIIDENKIVEN SADALTA VUODELTA TOIMITTANEET PEKKA LAAKSONEN & 1 LASSI SARESSALO

Kotiseutuni KIRJOITUKSIA KOTISEUDUN & HIIDENKIVEN SADALTA VUODELTA TOIMITTANEET PEKKA LAAKSONEN & 1 LASSI SARESSALO Kotiseutuni KIRJOITUKSIA KOTISEUDUN & HIIDENKIVEN SADALTA VUODELTA TOIMITTANEET PEKKA LAAKSONEN & 1 LASSI SARESSALO SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURA HELSINKI Sisällys Alkusanat Kotiseudun ja Hiidenkiven

Lisätiedot

Kansallispuisto uudelleen Porkkalaan

Kansallispuisto uudelleen Porkkalaan Hannu Ormio Kirkkonummen kunnanvaltuusto 12.10.2015 Kansallispuisto uudelleen Porkkalaan Porkkalan kansallispuisto Suomen vanhin kansallispuisto 1938, yhdessä Pallas-Ounastunturin, Pyhätunturin ja Petsamon

Lisätiedot

Kansallispuistojen kasvava merkitys luontomatkailun kohteina ja aluekehittämisen välineinä

Kansallispuistojen kasvava merkitys luontomatkailun kohteina ja aluekehittämisen välineinä Luontomatkailu, metsät ja hyvinvointi Metlan työraportteja 52: 139 152 Kansallispuistojen kasvava merkitys luontomatkailun kohteina ja aluekehittämisen välineinä Riikka Puhakka 1 Johdanto Kansallispuistoista

Lisätiedot

28.4.1945 Valkeakoski, Haka

28.4.1945 Valkeakoski, Haka 28.4.1945 Valkeakoski, Haka 56 kg 1. Erkki Johansson Sunilan Sisu 2. Kauko Kiisseli Valkeakosken Haka 3. Torsti Kiisseli Tainionkosken Urheilijat 61 kg 1. Martti Laine Hallan Visa 2. Aarne Lanne Valkeakosken

Lisätiedot

Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet

Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet Hannu Linkola, hannu.linkola@ymparisto.fi Satakunnan arvokkaat maisema-alueet -seminaari 26.11.2013 Ravintola Liisanpuisto / Satakuntaliitto Maalaismaisemaa

Lisätiedot

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

KANSIO G KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ OTAVAN KIRJEET REINO RINTEELLE

KANSIO G KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ OTAVAN KIRJEET REINO RINTEELLE 1 KANSIO G KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ OTAVAN KIRJEET REINO RINTEELLE g 1 10.04.1945 Reino Rinteen kirje Kustannusosakeyhtiö Otavalle Helsinkiin. Asia: Onko "Tunturit hymyilevät" -romaanin käsikirjoitus tarkastettu?

Lisätiedot

Soidensuojelu Suomessa

Soidensuojelu Suomessa Soidensuojelu Suomessa Eero Kaakinen 23.10.2009 Kuvat: Antti Huttunen Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus 13.11.2009 1 Suot eivät aluksi kuuluneet luonnonsuojelun painopisteisiin - ensiksi huomiota kiinnitettiin

Lisätiedot

Seuran hallituksen päätös- ja toimivaltaisuuteen nähden noudatetaan seuran sääntöjen määräyksiä.

Seuran hallituksen päätös- ja toimivaltaisuuteen nähden noudatetaan seuran sääntöjen määräyksiä. A.K. CAJANDERIN RAHASTON SÄÄNNÖT Suomen Metsätieteellinen Seura on kunnioittaakseen perustajansa ja kunniapuheenjohtajansa uraa uurtavaa metsätiedemiehen elämäntyötä perustanut tammikuun 22 p:nä 1943 A.

Lisätiedot

Neuvotteleva virkamies Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö

Neuvotteleva virkamies Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö HE 9/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 lisätalousarvioksi, kuuleminen eduskunnan valtiovarainvaliokunnan maatalousjaostossa 24.2.2016 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

KANSALLINEN KAUPUNKIPUISTO IMAGOTEKIJÄNÄ Esimerkkinä Hämeenlinna ELÄVÄT KAUPUNKIKESKUSTAT KONERENSSI, Hyvinkää 26.-27.8.2015 26.8.2015, klo 10.

KANSALLINEN KAUPUNKIPUISTO IMAGOTEKIJÄNÄ Esimerkkinä Hämeenlinna ELÄVÄT KAUPUNKIKESKUSTAT KONERENSSI, Hyvinkää 26.-27.8.2015 26.8.2015, klo 10. KANSALLINEN KAUPUNKIPUISTO IMAGOTEKIJÄNÄ Esimerkkinä Hämeenlinna ELÄVÄT KAUPUNKIKESKUSTAT KONERENSSI, Hyvinkää 26.-27.8.2015 26.8.2015, klo 10.40 Jukka-Pekka Flander Ympäristöneuvos YMPÄRISTÖMINISTERIÖ

Lisätiedot

Kulttuuriperintö ja metsätalous - kokemuksia ja käytäntöjä. Sami Oksa Ympäristöpäällikkö UPM Metsä

Kulttuuriperintö ja metsätalous - kokemuksia ja käytäntöjä. Sami Oksa Ympäristöpäällikkö UPM Metsä Kulttuuriperintö ja metsätalous - kokemuksia ja käytäntöjä Sami Oksa Ympäristöpäällikkö UPM Metsä UPM ja kulttuuriperintö UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiö perustettiin keväällä 2006. Säätiön omistuksessa ja

Lisätiedot

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliitto r.y. Sivu 1 (6) Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto Tunnustuspalkinto on annettu vuodesta 1949 lähtien

Lisätiedot

Mikä on Evossa arvokkainta? Hämeenlinnan luonnon helmet- tapahtuma Henrik Lindberg, HAMK/Evo

Mikä on Evossa arvokkainta? Hämeenlinnan luonnon helmet- tapahtuma Henrik Lindberg, HAMK/Evo Mikä on Evossa arvokkainta? Hämeenlinnan luonnon helmet- tapahtuma 13.12.2016 Henrik Lindberg, HAMK/Evo Evo? Evon alue? N 7 200 hehtaarin Evon valtionmaa liikamaasta Evon kruununpuistoksi ja Metsähallituksen

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 5 Maisemanhoitotoimenpiteet 6 Viljelymaisema 6 Avoimena

Lisätiedot

Näköalapaikoilta ja ruohonjuuresta

Näköalapaikoilta ja ruohonjuuresta Näköalapaikoilta ja ruohonjuuresta Elossa luonto ja elävä perintö 9.11.2016 Sini Hirvonen sini.hirvonen@kotiseutuliitto.fi Suomen suurin kulttuurialan kansalaisjärjestö Yli 840 yhteisöjäsentä ja 220 henkilöjäsentä

Lisätiedot

SRTL:n ampumamestaruuskilpailuiden lopputulokset Kajaani. RK sarja H YL

SRTL:n ampumamestaruuskilpailuiden lopputulokset Kajaani. RK sarja H YL 1 SRTL:n ampumamestaruuskilpailuiden lopputulokset 20.-21.08.2011 Kajaani. RK 10+10 sarja H YL Yhdistys Tulos 1 Tulos 2 Yht Huom 1. Jari Pihlainen Pohjois-Savon RT 94 97 191 12x10,7x9,1x8 2. Hannu Eskeli

Lisätiedot

Minkälaista on hyvä ympäristökasvatus materiaali? Malva Green www.luontoliitto.fi

Minkälaista on hyvä ympäristökasvatus materiaali? Malva Green www.luontoliitto.fi Minkälaista on hyvä ympäristökasvatus materiaali? Malva Green www.luontoliitto.fi Minkälaista on hyvä ympäristökasvatusmateriaali? Tässä puheenvuorossa: esittelen kolmen järjestön yhteistä suositusluonnosta,

Lisätiedot

Monimuotoisuuden suojelu

Monimuotoisuuden suojelu Monimuotoisuuden suojelu Metson keinoin i Ylitarkastaja Leena Lehtomaa, Lounais-Suomen ELY-keskus METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2016 1 Esityksen sisältö METSO turvaa monimuotoisuutta

Lisätiedot

Aluetyyppi (kohdetyyppi) METI 2014 EHDOTUS. Kansallispuisto 1A 1 II MH/LP Luonnonpuisto 1A 1 Ia MH/LP Soidensuojelualue 1A 1 IV (Ib) MH/LP

Aluetyyppi (kohdetyyppi) METI 2014 EHDOTUS. Kansallispuisto 1A 1 II MH/LP Luonnonpuisto 1A 1 Ia MH/LP Soidensuojelualue 1A 1 IV (Ib) MH/LP 6.2.2015 LIITE SLL:n lausuntoon METI- työryhmän esitykseen koskien suojelualuetilaistoinnin uudistamista Suomen luonnonsuojeluliiton näkemykset on kirjattu taulukkoon pinkillä seuraavasti: S=ongelma suojelussa,

Lisätiedot

METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ

METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ ELY-KESKUS - LAKISÄÄTEINEN ROOLI KAAVOITUKSESSA - EDISTÄÄ, OHJAA JA VALVOO KUNTIEN KAAVOITUSTA - EDUSTAA VALTION LUONNONSUOJELUVIRANOMAISTA - VALITUSOIKEUS 2 MRL: Elinkeino-,

Lisätiedot

Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää!

Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää! Sydämeni laulu Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää! Sydämeni laulu Rakastettu kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi on aina kiehtova ja ajankohtainen. Hänen värikäs

Lisätiedot

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Anna Alatalo Aihe Mistä teos kertoo? - Aihe on konkreettisesti selitettävissä oleva kokonaisuus, joka kirjassa kuvataan. - Mika Wickströmin Kypärätempun

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

ITÄMEREN KANSALLISPUISTOT JA UHATUT VIRTAVEDET

ITÄMEREN KANSALLISPUISTOT JA UHATUT VIRTAVEDET ITÄMEREN KANSALLISPUISTOT JA UHATUT VIRTAVEDET 19.3.2015 klo 17.30 Eduskunnan kansalaisinfo Suomenlahden kansallispuistojen täydennys Ympäristöneuvos JukkaPekka Flander YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muokkaa alaotsikon

Lisätiedot

TUPI ja STPU parisprintti Tulostettu klo Sivu 1. H21 2Sivu AIRIX Ympäristö 1. osuus Antti Ryynänen

TUPI ja STPU parisprintti Tulostettu klo Sivu 1. H21 2Sivu AIRIX Ympäristö 1. osuus Antti Ryynänen TUPI ja STPU parisprintti 13.5.213 Tulostettu 11.5.13 klo 1.2.24 Sivu 1 H21 2Sivu 1 48 AIRIX Ympäristö Antti Ryynänen 4822 Jari Jaakkola 15983 Antti Ryynänen 4822 4. osuus Jari Jaakkola 15983 49 Kaarinan

Lisätiedot

Lista 1 ( 10 ) 2011-11-11. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 10 ) 2011-11-11. Oulu toimitukset 1 ( 10 ) 1) 2) 3) 4) 5) 6) 7) 8) 9) 10) 11) 12) 13) 14) 15) 16) 17) 18) 19) K1 AchrØn Raija Maria AchrØn Eero Tapani K2 Ahonperä Jukka Mauri Ahonperä Tuuli Katariina K3 Ahonperä Jukka Mauri K4 Ahosola

Lisätiedot

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Nimi Yhdistys Tulos 10:t napa 9:t 1. Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT 191 12 2 7 2. Pöllänen Janne Sastamalan RT 188

Lisätiedot

Veikon toimituskunnat 1935-1975

Veikon toimituskunnat 1935-1975 Veikon toimituskunnat 1935-1975 1935-1936 Esko R. Joki Opettajamatrikkeli Veikko Itkonen 3330 Harri Wendelin 3319 Erkki Kario 3530 Eino Salmi 3283 Ola Österholm 3557 Kauko Pennanen 3347 Ukko Saraste 3473

Lisätiedot

Medianomi AMK Mari Ahokoivu, Oulu, sarjakuvaromaanin toteuttamiseen 22.000

Medianomi AMK Mari Ahokoivu, Oulu, sarjakuvaromaanin toteuttamiseen 22.000 POHJOIS-POHJANMAAN KULTTUURIRAHASTON APURAHAT JA PALKINNOT 2014 APURAHAT Medianomi AMK Mari Ahokoivu, Oulu, sarjakuvaromaanin toteuttamiseen 22.000 Fil. maisteri Tarja Alakoski, Oulu, Vezf1-tekijän roolia

Lisätiedot

arkanon tutkimusaseman kokoonpano kautta aikojen

arkanon tutkimusaseman kokoonpano kautta aikojen arkanon tutkimusaseman hoitokuntien kokoonpano kautta aikojen Hoitokunnan retki Itä-Aureeseen kesäkuussa 1985. Kuvassa: Eero Paavilainen, Kalle Nevanranta, Leo Häggman, Jorma Tukeva, Markku Eskola, Tuovo

Lisätiedot

Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala

Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Ylitarkastaja Tuula Tanska, Päättäjien 34. Metsäakatemia 2013

Lisätiedot

HE 260/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Hossan kansallispuistosta

HE 260/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Hossan kansallispuistosta HE 260/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Hossan kansallispuistosta Eduskunnan ympäristövaliokunta 21.3.2017, klo 10 Ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flander YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Kuva J-P. Flander

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

Hannu Ormio Kansallispuisto uudelleen Porkkalaan

Hannu Ormio Kansallispuisto uudelleen Porkkalaan Hannu Ormio 22.5.2014 Kansallispuisto uudelleen Porkkalaan Porkkalan kansallispuisto Suomen vanhin kansallispuisto 1938, yhdessä Pallas-Ounastunturin, Pyhätunturin ja Petsamon Heinäsaarten kanssa lakkautettiin

Lisätiedot

19. - 20.3.1960, VAASA, Voima-Veikot / KARHULA, Hallan Visa ja Sunilan Sisu

19. - 20.3.1960, VAASA, Voima-Veikot / KARHULA, Hallan Visa ja Sunilan Sisu 19. - 20.3.1960, VAASA, Voima-Veikot / KARHULA, Hallan Visa ja Sunilan Sisu 62 kg 67 kg 73 kg 79 kg + 1. Heikki Hakola Lapuan Virkiä 2. Lauri Prusti Veitsiluodon Vastus 3. Raimo Sjöblom Teuvan Rivakka

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö

ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen näkökulmasta Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö 30.8.2013 ELY:n tehtäviä (kytkös metsiin) Alueidenkäyttö, yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

A-mestaruus. B-mestaruus

A-mestaruus. B-mestaruus Porin Keilailuliitto Porin Keilahalli RKL:n keilailumestaruus henkilökohtaiset mestaruudet, miehet ja naiset, 6 sarjaa eu 12.04.2010-02.05.2010 Valvoja:RKM Pori (Porin Rakennusmestariyhdistys ry) A-mestaruus

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO MAANTIETEEN LAITOS

HELSINGIN YLIOPISTO MAANTIETEEN LAITOS HELSINGIN YLIOPISTO MAANTIETEEN LAITOS 110-vuotiaan maantieteen laitoksen alkuvaiheet Suomessa maantieteen kehitys itsenäiseksi yliopistolliseksi tieteenalaksi henkilöityy Ragnar Hultiin, innovaattoriin,

Lisätiedot

Melvin Jones Fellow't 107-K

Melvin Jones Fellow't 107-K Melvin Jones Fellow't 107-K NIMI KLUBI AHONEN Juhani AHONEN Seppo ANTTONEN Aimo AROLA Seppo ASIKAINEN Aarne AUTERE Seppo BERGQVIST ESKO BRANDT Ilpo HAAVISTO Seppo HAKULINEN Tuomo HALLIKAINEN Lauri HALLIKAINEN

Lisätiedot

KUVIA TURUN HANKKIJAN MATKAN VARRELTA LUVUILTA

KUVIA TURUN HANKKIJAN MATKAN VARRELTA LUVUILTA KUVIA TURUN HANKKIJAN MATKAN VARRELTA 1930-1980 LUVUILTA Satunnaisia kuvia hallintohenkilöistä, henkilökunnasta, juhlista, muistamisista ja tapahtumista. Turun Hankkijan arkiston kuvista koonnut Pentti

Lisätiedot

hyödyntäminen ilmastonmuutoksen t seurannassa

hyödyntäminen ilmastonmuutoksen t seurannassa Selkämeren kansallispuisto i ja sen hyödyntäminen ilmastonmuutoksen t seurannassa Mikael Nordström Puh. 0400-445234, sähköposti: mikael.nordstrom@metsa.fi t 25.5.2011 Rauma Mikä on Metsähallitus? Metsähallituksen

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Metsähallituksen luontopalveluiden strategioissa

Vapaaehtoistoiminta Metsähallituksen luontopalveluiden strategioissa Vapaaehtoistoiminta Metsähallituksen luontopalveluiden strategioissa Kehitysjohtaja Arto Ahokumpu Vapaaehtoistoiminnan tulevaisuus seminaari Vanha ylioppilastalo 28.11.2012 1 Esityksen sisältö Mikä on

Lisätiedot

Kokemuksia kansallispuistokäynneistä

Kokemuksia kansallispuistokäynneistä Kokemuksia kansallispuistokäynneistä Lataa luontoa seminaari Hyvinkää, Hyria 24.9.2015 Martti Aarnio, erikoissuunnittelija Metsähallitus, luontopalvelut Metsähallituksen luontopalvelut hoitaa ja suojelee

Lisätiedot

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011 TULOSPALVELU Lions SM-pilkki 27.3.2011 Järjestäjä: LC Parikkala/Siikalahti. Paikka: Parikkala Simpelejärvi Kilpailijoita yhteensä: 143 Kilpailukala: Ahven Yhteiskalamäärä: 95.8 kg Sarjat: M60 (Miehet alle

Lisätiedot

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta 1 / 5 KV-2012 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24 Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 2 Aho Maria toimistosihteeri 3 Ailio kapteeni evp

Lisätiedot

Kirjeen takana Reino Rinteen kaksi muistilappua Väinö Katajasta. h 3 07.05.1946 Reino Rinteen kirje Kustannusosakeyhtiö Arvi A. Karistolle.

Kirjeen takana Reino Rinteen kaksi muistilappua Väinö Katajasta. h 3 07.05.1946 Reino Rinteen kirje Kustannusosakeyhtiö Arvi A. Karistolle. 1 KANSIO H KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ ARVI A. KARISTON KIRJEET REINO RINTEELLE h 1 19.04.1946 Reino Rinteen kirje Kustannusosakeyhtiö Arvi A. Karistolle. h 2 20.04.1946 Kustannusosakeyhtiö Arvi A. Karisto / Arvi

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 1 Curriculum vitae HENKILÖTIEDOT Nimi Syntymäaika ja -paikka Kokkonen, Jukka Pekka 22.11.1965 Nurmes mlk. KOULUTUS Peruskoulutus: Tutkinnot: Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 31.5.1985 Filosofian

Lisätiedot

METSO metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi

METSO metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi METSO metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi METSO turvaa monimuotoisuutta Lähtökohtana vapaaehtoisuus METSO-ohjelma on antanut metsälle uuden merkityksen. Metsien monimuotoisuutta turvaavan METSO-ohjelman

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset 1(5) SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset Rullaluistelu 300m, miehet 1)Tommi Lahti If Femman 50,7 1) Jukka Korpi Kristiinan Urheilijat 31,2 1) Urmas Leirost Lahden

Lisätiedot

(Varsinais-S) (Vaasa)

(Varsinais-S) (Vaasa) T 3 Yritysdemokratiatyöryhmä Eero Joutsijoki (1.11.1979 asti) Matti Lipiäinen (14.12.1979 lähtien) Martti Koivisto Aulis Alamattila Martti Salo (Satakunta) SÄÄN TÖVAL IOKUNTA Martti Hoffren (Kuopio) Esko

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

1981 vp. ~ LtVM n:o 9 - Esitys n:o 6

1981 vp. ~ LtVM n:o 9 - Esitys n:o 6 1981 vp. ~ LtVM n:o 9 - Esitys n:o 6 L a k i- j a ta 1 o u s v a Ii o k u n n a n m i et i n t ö n:o 9 hallituksen esityksen johdosta laeiksi luonnonsuojelulain ja tuloja varallisuusvej:olain muuttamisesta

Lisätiedot

24.8.2011. Jurvan Rotaryklubi. Säläishallilla

24.8.2011. Jurvan Rotaryklubi. Säläishallilla 24.8.2011 Jurvan Rotaryklubi Säläishallilla YHTEIS Klubin sija Klubin tulos 1 Jurva 32,00 2 Kurikka 25,00 3 Jalasjärvi 23,00 4 Kauhajoki 17,00 5 Ilmajoki 16,00 6 Aro 13,00 sija nimi Saapas Tikka Rengas

Lisätiedot

Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta

Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta 06.02.2013 Mikael Nordström Metsähallitus Luonnonvara-alan

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5.

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5. Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5.2015 Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kiinnostava

Lisätiedot

SUOMEN LUONNON TILA VUONNA 2010

SUOMEN LUONNON TILA VUONNA 2010 SUOMEN LUONNON TILA VUONNA 2010 Heikki Toivonen & Ari Pekka Auvinen Suomen ympäristökeskus SUOMEN LUONNON TILA 2010 SEMINAARI, SÄÄTYTALO 19.2.2010, HELSINKI INDIKAATTORIEN KEHITTÄMISEN TAUSTALLA Kansainväliset

Lisätiedot

MEKA-hanke. Alustavia huomioita hankkeesta Harry Berg

MEKA-hanke. Alustavia huomioita hankkeesta Harry Berg MEKA-hanke Alustavia huomioita hankkeesta 4.1.2016 Harry Berg Hankkeen lähtökohdat Metsämaa kaavoituksessa (MEKA) hankkeen tarkoituksena on kehittää kaavoitusta ja sen ohjausta metsämaahan kohdistuvan

Lisätiedot

Professori Seppo Kellomäki Metsätieteiden osasto. Metsätieteellisen koulutuksen vastaus haasteisiin

Professori Seppo Kellomäki Metsätieteiden osasto. Metsätieteellisen koulutuksen vastaus haasteisiin Professori Seppo Kellomäki Metsätieteiden osasto Metsätieteellisen koulutuksen vastaus haasteisiin Metsätieteet yliopistoissa Yliopiston tehtävät Tutkimus, uuden tiedon tuottaminen Opetus, uuden tiedon

Lisätiedot

METSO:n jäljillä. Päättäjien Metsäakatemia Tupuna Kovanen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus luonnonsuojeluyksikkö

METSO:n jäljillä. Päättäjien Metsäakatemia Tupuna Kovanen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus luonnonsuojeluyksikkö METSO:n jäljillä Päättäjien Metsäakatemia 29.9.2011 Tupuna Kovanen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus luonnonsuojeluyksikkö 3.10.2011 1 METSO II Metso I 2003-2007 Vapaaehtoinen suojelu katsottiin tehokkaaksi

Lisätiedot

Eira Paunu ~ Optima Magistra Vitae

Eira Paunu ~ Optima Magistra Vitae Eira Paunu ~ Optima Magistra Vitae Toimituskunta Lassi Karivalo Pirjo-Liisa Sillgren Merja Karivalo Tanja Nieminen Jyväskylä 2014 Jyväskylän Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys ry, 2014 Toimituskunta:

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä 26.4.2017 27.4.2017 Sisältö Miksi ekologinen näkökulma on tärkeä? Mitä kuuluu Suomen metsäluonnolle? Suojelutaso

Lisätiedot

KAISLIKKOKANSAA. Ympäristökasvatus- ja kuvataide yhteisössä Projektin kuvaraportti. Marja Junnikkala Virt@3

KAISLIKKOKANSAA. Ympäristökasvatus- ja kuvataide yhteisössä Projektin kuvaraportti. Marja Junnikkala Virt@3 KAISLIKKOKANSAA Ympäristökasvatus- ja kuvataide yhteisössä Projektin kuvaraportti Marja Junnikkala Virt@3 Kuvaraportin SISÄLLYS Projektin lähtökohtia ja suunnittelun vaiheita Projektin tavoitteet Laajalahden

Lisätiedot

Luonnon virkistyskäytön merkitys Suomessa. Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu ry eki.karlsson@suomenlatu.fi www.suomenlatu.

Luonnon virkistyskäytön merkitys Suomessa. Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu ry eki.karlsson@suomenlatu.fi www.suomenlatu. Luonnon virkistyskäytön merkitys Suomessa Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu ry eki.karlsson@suomenlatu.fi www.suomenlatu.fi Esityksen sisältö Suomen Latu ry ja näkökanta luonnon virkistyskäyttöön

Lisätiedot

Valtion luonnonsuojelu Östersundomissa. Östersundomin yleiskaava ja kaupunkiekologia, Helsinki Laituri, , Antti Below

Valtion luonnonsuojelu Östersundomissa. Östersundomin yleiskaava ja kaupunkiekologia, Helsinki Laituri, , Antti Below Valtion luonnonsuojelu Östersundomissa Östersundomin yleiskaava ja kaupunkiekologia, Helsinki Laituri, 31.5.2011, Antti Below Taustaa Matti Vanhasen II hallituksen ohjelma (19.4.2007): Selvitetään mahdollisuudet

Lisätiedot

14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet

14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet 14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet 1. Soini Kauppinen Suolahden Urho 2. Matti Laitinen Viipurin Voimailijat 3. Jaakko Piutunen Varkauden Urheilijat 1. Reino Salimäki Seinäjoen

Lisätiedot

Aleksis Kivi KIRJEET KRIITTINEN EDITIO. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ^ Helsinki. Juhani Niemi, päätoimittaja. Sakari Katajamäki.

Aleksis Kivi KIRJEET KRIITTINEN EDITIO. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ^ Helsinki. Juhani Niemi, päätoimittaja. Sakari Katajamäki. Aleksis Kivi KIRJEET KRIITTINEN EDITIO TOIMITTANEET Juhani Niemi, päätoimittaja Sakari Katajamäki Ossi Kokko Petri Lauerma Jyrki Nummi Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ^ Helsinki Sisällys ESIPUHE 10 EDITION

Lisätiedot

Luonnonympäristön suojelu arktisella alueella

Luonnonympäristön suojelu arktisella alueella Luonnonympäristön suojelu arktisella alueella Hannele Pokka Ympäristöministeriö 19.1.2015 LEVI, Kestävä kaivannaisteollisuus arktisilla alueilla Kes Luonnonsuojelusta luonnon monimuotoisuuden suojeluun

Lisätiedot

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Metsän siimeksessä seminaari 30.1.2013 Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Metsän siimeksessä seminaari 30.1.2013 Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Metsän siimeksessä seminaari 30.1.2013 Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Kulttuuriperinnön suojelun edistäminen metsien käytössä Suomen metsäkeskus ja

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299

Lisätiedot

TAITAVA PERHOKALASTAJA

TAITAVA PERHOKALASTAJA Perhokalastus on arvostettu urheilukalastustuksen muoto. Se tarjoaa hienoja elämyksiä, luonnonläheisyyttä, virtakalojen sulavaa kauneutta, hyönteismaailman ja perhosidosten väriloistoa. Siinä koetaan heittosiiman

Lisätiedot

ELÄMÄÄ SUURPETOJEN KANSSA. Keskustelutilaisuus Pohjois-Karjalan suurpetotilanteesta Matti Osara, Ympäristöministeriö

ELÄMÄÄ SUURPETOJEN KANSSA. Keskustelutilaisuus Pohjois-Karjalan suurpetotilanteesta Matti Osara, Ympäristöministeriö ELÄMÄÄ SUURPETOJEN KANSSA Keskustelutilaisuus Pohjois-Karjalan suurpetotilanteesta 11.10.2012 Matti Osara, Ympäristöministeriö Ympäristöministeriön näkökulma suurpetoihin Suurpetoja koskevat eräät luonnonsuojelulain

Lisätiedot

Tunnustuksia osuustoiminnan hyväksi tehdystä työstä Hannes Gebhard 150 -juhlavuonna

Tunnustuksia osuustoiminnan hyväksi tehdystä työstä Hannes Gebhard 150 -juhlavuonna 1 Puhe 9.4.2014 Pellervo-Seura ry:n vuosikokous 2014 Vanha ylioppilastalo, Helsinki Valtuuskunnan puheenjohtaja maanviljelysneuvos Timo Komulainen Tunnustuksia osuustoiminnan hyväksi tehdystä työstä Hannes

Lisätiedot

SVA:n MESTARUUSKILPAILUT, 300m

SVA:n MESTARUUSKILPAILUT, 300m HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 22. - 23.05.2015 10:51:05 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja N45 1. Hanna-Kaisa Nieminen LeA 94 98 97 289 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja M45 1. Tero Lahti HAS 99 97 97 293 300m Kivääri

Lisätiedot

Miten ympäristöministeriö ja METSO-ohjelma edistävät kuntametsien suojelua?

Miten ympäristöministeriö ja METSO-ohjelma edistävät kuntametsien suojelua? Miten ympäristöministeriö ja METSO-ohjelma edistävät kuntametsien suojelua? Harri Karjalainen Neuvotteleva virkamies 13.4.2011 Helsinki Harri Karjalainen, Ympäristöministeriö, Kuntametsät asukkaiden ja

Lisätiedot

Porkkalan suojelualueet. Kirkkonummi 25.2.15

Porkkalan suojelualueet. Kirkkonummi 25.2.15 Porkkalan suojelualueet Kirkkonummi 25.2.15 Metsähallituksen tekninen selvitys Toimeksianto ympäristöministeriöltä Metsähallitukselle: selvittää Porkkalanniemen ja sen edustan valtion maa- ja vesialueiden

Lisätiedot

Kainuun luonnonsuojelupiiri, Luonto-Liitto, Mustarinda-seura ja Nature Point Paljakka Esitys Vaara-Kainuun kansallispuistoksi

Kainuun luonnonsuojelupiiri, Luonto-Liitto, Mustarinda-seura ja Nature Point Paljakka Esitys Vaara-Kainuun kansallispuistoksi Kainuun luonnonsuojelupiiri, Luonto-Liitto, Mustarinda-seura ja Nature Point Paljakka Esitys Vaara-Kainuun kansallispuistoksi Näkymä Paljakanvaaran näkötornilta Mustakummun, Säkkisenlatvansuon ja Peuravaaran

Lisätiedot

Kirkolliskokousvaalit 2016

Kirkolliskokousvaalit 2016 I Viinipuu 87 Engström Vesa asiantuntija I Viinipuu 88 Ijäs Mika palvelukokonaisuuden esimies, yhteisöpedagogi (AMK) I Viinipuu 89 Leipakka Laura TM I Viinipuu 90 Leskinen Heikki TM I Viinipuu 91 Orpana

Lisätiedot

Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma H A N G O N K A U P U N K I Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2013 / 6.3.2013 / 27.3.2013/ 31.1.2014/

Lisätiedot

Ympäristöetsiväohjaaja -työpaja. Ympäristökasvatuspäivät Helsingissä 7.10.2010

Ympäristöetsiväohjaaja -työpaja. Ympäristökasvatuspäivät Helsingissä 7.10.2010 Ympäristöetsiväohjaaja -työpaja Ympäristökasvatuspäivät Helsingissä 7.10.2010 Tervetuloa! Luonto-Liiton pikaesittely Ympäristöetsivätoiminnan esittely Tutustumme kirjaan: Mystisen liskon etsijät - luontotehtäviä

Lisätiedot

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI 16.04.2011 Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI 16.04.2011 Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S MIEHET SIJA NIMI TULOS(g) 1 Tuovinen Aki 3178 2 Karppinen Eino 2705 3 Känsälä Heikki 2303 4 Olkkola Elmo 2250 5 Heinonen Jaakko 1407 6 Heikkinen Jari 1317 7 Marjanen

Lisätiedot

Oriveden Pyhäselän saaristot Natura 2000-alue. Hoito- ja käyttösuunnitelman laatiminen 2016

Oriveden Pyhäselän saaristot Natura 2000-alue. Hoito- ja käyttösuunnitelman laatiminen 2016 Oriveden Pyhäselän saaristot Natura 2000-alue Hoito- ja käyttösuunnitelman laatiminen 2016 Oriveden Pyhäselän saaristot SUUNNITTELUALUE: Pinta-ala:16 080 ha, josta vettä n. 15 000 ha Kunnat: Savonlinna,

Lisätiedot

Suomen kansallispuistojärjestelmän kehittyminen 1960 1990-luvuilla ja U.S. National Park Servicen vaikutukset puistojen hoitoon

Suomen kansallispuistojärjestelmän kehittyminen 1960 1990-luvuilla ja U.S. National Park Servicen vaikutukset puistojen hoitoon Minttu Perttula Suomen kansallispuistojärjestelmän kehittyminen 1960 1990-luvuilla ja U.S. National Park Servicen vaikutukset puistojen hoitoon Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 155 Minttu

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 634. Laki Kolin kansallispuiston laajentamisesta. Annettu Helsingissä 16 päivänä elokuuta Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI

SISÄLLYS. N:o 634. Laki Kolin kansallispuiston laajentamisesta. Annettu Helsingissä 16 päivänä elokuuta Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä elokuuta 1996 N:o 634 637 SISÄLLYS N:o Sivu 634 Laki Kolin kansallispuiston laajentamisesta... 1719 635 Laki Valkmusan kansallispuistosta...

Lisätiedot

KOTKA-KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKOVALTUUSTON JÄSENTEN VALITSEMISTA VARTEN

KOTKA-KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKOVALTUUSTON JÄSENTEN VALITSEMISTA VARTEN KOTKAN EV. LUT. SEURAKUNNAN EHDOKASLISTOJEN YHDISTELMÄ SEURAKUNTAVAALEISSA 9.11.2014 KOTKA-KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKOVALTUUSTON Uusi viini I Sosialidemokraattinen 2 3 13 14 15 16 Tähtinen

Lisätiedot

I Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin.

I Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. I Alkulohkot Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. Kenttä 1 Lohko A 1 2 3 4 5 YHT Joni Eväkoski 41 50 50 50 21 212 Mika Packalén 50 39 48 35 33 205 Yrjö Soidinmäki 36 38

Lisätiedot