Tiedoksi merkittävät ja muut asiat

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tiedoksi merkittävät ja muut asiat"

Transkriptio

1 Kajaanin vanhusneuvosto Tiedoksi merkittävät ja muut asiat KVN Voimaa vanhuuteen kuntakutsu 2016 Ikäinstituutti : Ikäinstituutti kutsuu kuntia mukaan edistämään toimintakykyistä vanhuutta terveysliikunnan keinoin. Valitsemme kesäkuussa 2016 kuntapäättäjien tekemien hakemusten perusteella 6-10 kuntaa kolmivuotiseen kehittämistyöhön. Voimaa vanhuuteen -ohjelman työn tavoitteena on toimintakyvyltään jossain määrin heikentyneiden, mutta vielä kotona itsenäisesti asuvien ikäihmisten toimintakykyä ja osallistumista edistävien terveysliikunnan hyvien toimintatapojen käyttöönotto. Työ toteutetaan julkisen sektorin, järjestöjen ja ikäihmisten yhteistyönä kunnissa. Tutkimustiedon perusteella liikunta- ja ravitsemusneuvonta sekä terveysliikunta tuottavat lyhyessä ajassa hyvinvointia iäkkäille ja suuret säästöt sosiaali- ja terveydenhuollon kuluihin. Elintapamuutos lisää itsenäisten vuosien määrää juuri niillä iäkkäillä, joita uhkaavat liikkumiskyvyn heikentyminen, muistisairaudet, yksinäisyys ja masennus. Liikuntaneuvonta, voima- ja tasapainoharjoittelu sekä ulkoilu ryhmissä ovat kustannustehokkaita toimintamuotoja ja toteutettavissa osittain hyväkuntoisten vertaisten avulla. Valitut kunnat saavat työnsä tueksi Ikäinstituutin maksuttoman mentoroinnin. Mikäli valituksi tullut kunta on maantieteellisesti ja/tai asukasluvultaan suuri, kehittämistyö kohdennetaan kunnan/kaupungin osoittamalle pilottialueelle. Kunnille ei myönnetä erillistä rahoitusta. Kuntien kannattaa varata henkilötyöpanosten lisäksi varoja mm. koulutuksiin liittyviin matka- ja majoituskuluihin. Mentorointi sisältää tukea alkutilanteen kartoitukseen ja kehittämissuunnitelman laadintaan, toteutukseen, seurantaan ja arviointiin. Lisäksi kunnat saavat kuntakohtaista ohjausta, koulutusta eri ammattiryhmille, terveysliikunnan ja -neuvonnan materiaalia (pääasiallisesti verkkoversioina) sekä Voimaa vanhuuteen -yhdessä oppimisen verkostot. Lue lisää: Voimaa vanhuuteen ABC tehokas toimintamalli terveysliikuntaan/ MentorointiMenu. Valintakriteerit ovat Hakijana on kunta/ yhteistoiminta-alue, joka ei ole aiemmin kuulunut ohjelmaan.

2 Etusijalla ovat kunnat, joiden väestöennuste painottuu iäkkäisiin. Kunta sitoutuu kolmivuotiseen kehittämistyöhön paikallisten järjestöjen kanssa (aiesopimukset eduksi). Kehittämistyö toteutuu sosiaali- ja terveystoimen, liikunta-/vapaa-aikatoimen, kulttuuri-/sivistystoimen ja teknisen toimen sekä järjestöjen yhteistyöllä. Kunta kokoaa tai osoittaa poikkisektorisen työryhmän tähän työhön. Sosiaali- ja terveystoimi, liikunta-/vapaa-aikatoimi ja kulttuuri-/sivistystoimi ovat nimenneet kukin yhden ja järjestökenttä kaksi yhteyshenkilöä työntekijöistään/ jäsenistään. Valinta edellyttää kunnanhallituksen tai asiasta vastaavan lautakunnan päätöstä. Kevään 2016 haun eteneminen ja toteutus Hakuaika on Päätös hyväksytyille kunnille lähetetään postitse mennessä. Lopullisen kuntavalinnan tekee Ikäinstituutin Voimaa vanhuuteen -ohjelman johtoryhmä. Sähköinen hakulomake (Webropol) ja allekirjoituslomake ovat ohjelman verkkosivuilla Skannattu allekirjoituslomake ja liitteet lähetetään sähköpostitse osoitteeseen Liitteinä tulee olla kunnanhallituksen/ lautakunnan päätös, aiesopimukset järjestöjen kanssa sekä asiaa koskevat keskeiset strategiat ja suunnitelmat. Allekirjoituslomakkeen voi myös tulostaa ja lähettää liitteiden kanssa maapostitse: Ikäinstituutti, Jämsänkatu 2, Helsinki. Kuoreen maininta Kuntakutsu. Seuraava kuntahaku toteutetaan vuonna Kutsun taustaa Voimaa vanhuuteen -ohjelman ensimmäisessä vaiheessa ( ) kehitettiin 35 sosiaali- ja terveysalan järjestön työnä hyviä toimintatapoja kohderyhmän iäkkäiden löytämiseen, voima- ja tasapainoharjoitteluun, ulkoiluun, liikuntaneuvontaan ja tukipalveluihin. Toisella viisivuotiskaudella ( ) ohjelmaan kuului 38 kuntaa. Kunnat ottivat soveltaen käyttöönsä ensimmäisen vaiheen hyviä toimintatapoja poikkisektorisella yhteistyöllä sekä kehittivät myös uusia. Tulosten mukaan kunnissa onnistuttiin löytämään liikuntatoimintaa vailla olevia ikäihmisiä. Liikuntaryhmien ja niihin osallistuneiden ikäihmisten määrät kaksinkertaistuivat ja pääosalla voima- ja tasapaino paranivat, arkitoiminnot helpottuivat, yksinäisyys väheni ja

3 mieliala koheni. Uudet toiminnot ja poikkisektorinen yhteistyö juurtuivat mentoroinnin avulla. Lue lisää: Voimaa vanhuuteen ABC tehokas toimintamalli terveysliikuntaan ja Vahvaksi vanhana iäkkäiden liikuntakokemuksia -oppaista ja Hyvät toimintatavat -esitteistä. Ohjelmaa koordinoi Ikäinstituutti. Ohjausryhmään kuuluvat Raha-automaattiyhdistys, sosiaali- ja terveysministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Kuntaliitto, asiantuntijaorganisaatioita sekä liikunta-, vanhustyön- ja eläkeläisjärjestöjen edustajia. Voimaa vanhuuteen -ohjelman päärahoittaja on Raha-automaattiyhdistys. Lisätietoja ohjelmasta 2. Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto järjestää Oulussa: Pohjois-Suomen vanhusneuvostopäivä perjantaina klo vuotisjuhlaseminaarin teemana ikääntyminen ja teknologia. Paikka ilmoitetaan tarkemmin osallistujille lähetettävässä kutsukirjeessä. Kohderyhmänä ovat Vanhusneuvostojen jäsenet, ikäihmisten hoidosta ja palveluista vastaavat viranhaltijat ja luottamushenkilöt, yksityiset palveluiden tuottajat ja eläkeläisjärjestöt Ohjelma: 9.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 9.30 Tervetuloa päivän puheenjohtaja, professori emeritus Simo Koskinen 9.45 Teknologiakokemuksia vanhusneuvoston toiminnassa Vanhusneuvostopuheenvuoro Tauko Ikääntyminen ja teknologia professori emeritus Simo Koskinen, Lapin yliopisto Lounas Musiikkiesitys Informaatioteknologia ikääntyneiden palveluksessa Gasel-hankkeen kokemuksia LL, TtM Niina Keränen, Oulun Yliopisto Hengitys on kohtaamista FM Marjaana Kössö Kahvi Netti on rajaton mahdollisuus myös vanhusneuvostoille nettimuori Marjatta Laine Teknologia sivukylien ikäihmisten arjessa YTT Arja Kilpeläinen, Lapin ensi- ja turvakoti Yhteenveto ja loppukeskustelu Päivän päättäminen

4 Hinta on 90 euroa/osalllistuja sisältäen lounaan ja ohjelmaan merkityt kahvit; laskutetaan päivän jälkeen. Ilmoittautuminen 2.5. mennessä. Ilmoittautuminen on sitova. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tapahtuvasta perumisesta laskutetaan puolet koulutuksen hinnasta. Mikäli perumista ei tehdä lainkaan, laskutetaan koko koulutuksen hinta. Kesäyliopisto ei palauta kurssimaksuja. Kajaanin vanhusneuvosto: Puheenjohtaja Mikko Pesonen on ilmoittautunut tilaisuuteen, mutta hän on estynyt lähtemästä tilaisuuteen. Merkittiin tiedoksi. 3. Kainuun kuntien vanhusneuvostojen puheenjohtajien ja sihteerien yhteinen kokous on Ristijärvellä klo Kajaanin vanhusneuvosto: Ristijärvellä Kainuun vanhusneuvostojen yhteisessä kokouksessa olivat puheenjohtaja Mikko Pesonen ja varapuheenjohtaja Katriina Ojala. Katriina Ojala kertoi kokouksessa käsitellyistä asioista. Seuraava yhteinen kokous on Kajaanissa Puheenjohtaja on saanut kokouksen muistion. Merkittiin tiedoksi. 4. Arjen Pelastajat työpajat: Työpajaan osallistui Esa Anttonen. Puheenjohtaja Mikko Pesonen on osallistunut Arjen Pelastajat työpajoihin vuonna 2015 seuraavasti: 10.3., 16.3., 16.4., 5.5., , , 15.6., , ja Kainuun potilas-, kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen, Kainuun vanhusneuvostojen ja Kainuun soten edustajien yhteistyökokouksen muistio ja kokouskutsu klo kokoukseen. Kajaanin vanhusneuvosto: Puheenjohtaja Mikko Pesonen osallistui kokoukseen. Merkittiin tiedoksi. 6. SOSTE: Asiakasmaksujen erisuuruiset korotukset uhka yhdenvertaisuudelle (lähde:

5 7. Luento nk. vanhuspalvelulaista luottamushenkilöille ja työntekijöille Kajaanin vanhusneuvosto järjesti luennon nk. vanhuspalvelulaista tiistaina klo Kajaanin kaupungintalon valtuustosalissa. Luennoitsijana oli aluehallintoviraston sosiaalihuollon ylitarkastaja Marja-Leena Lantto. Luennolle voivat osallistua myös Kainuun soten luottamushenkilöt ja työntekijät. Uuden nk. vanhuspalvelulain (laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012) mukaan Kajaanin vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen sekä sote-kuntayhtymän palvelujen suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön kannalta. Kajaanin vanhusneuvoston mielestä tämä ei toteudu ja vanhusneuvoston mielipidettä ei muisteta kysyä. Niinpä Kajaanin vanhusneuvosto haluaakin muistuttaa vanhuspalvelulain olemassa olosta järjestämällä vanhuspalvelulaista luennon. Luennolle osallistui 14 henkilöä. Luennon lomassa tilaisuudessa käytiin varsin vilkasta keskustelua. Yhteinen näkemys oli, että yhteistyötä on syytä tiivistää ja vanhusneuvoston toimintaa kehittää. Myös vanhusneuvoston on terävöitettävä omaa toimintaansa ja tehtävä aloitteita ja kannanottoja. Muut asiat Kajaanin vanhustenviikko Kajaanin vanhusneuvosta: Valtakunnallista Vanhustenpäivää vietetään vuonna 2016 sunnuntaina ja Vanhustenviikkoa Vanhustenviikon teemana on Tekee mieli oppia. Vanhustenpäivän valtakunnallinen pääjuhla pidetään Jyväskylässä sunnuntaina Kajaanin vanhusneuvosto on vastannut Kajaanin vanhustenviikon tapahtumien ohjelmajärjestelyistä. Ohjelmajärjestelyissä ovat olleet eläkeläisjärjestöt mukana aktiivisesti yhteistyökumppanina vanhusneuvoston rinnalla. Vanhustenviikolle Kajaanissa on sovittu tilaisuus

6 Kaukametsän Kouta -salissa. Vanhusneuvoston asioita valmisteleva työryhmä valmistelee Kajaanin vanhustenviikon ohjelmaa. Kajaanin vanhusneuvosta: Vanhusneuvostolle oli tullut tiedoksi päivätty kirje. Kirjeessä oli omaisensa kotihoidon kokemustietoihin pohjautuvaa tietoa. Kirjeessä oli pyyntönä, että mikäli vanhusneuvostolta pyydetään lausuntoa/vastaavaa kotihoidon linjauksista, niin toivotaan, että vanhusneuvosto tuo esille nämä kokemustiedot. Vanhusneuvosto keskusteli asiasta ja oli syvästi pahoillaan ja järkyttynyt näistä nyt esille tuoduista kokemuksista. Vanhusneuvoston mielestä hoitojärjestelyjä pitää tarkastella uudestaan. Jäsen Liisa Mikkonen vie asian Kainuun soten vanhuspalveluiden vastuualuepäällikkö Jaana Mäklinin tietoon. Jäsen Marja-Leena Tuhkanen toi kokoukselle tiedoksi ja mahdollisesti hyödynnettäväksi Lappeenrannassa keväällä 2016 pidettyjen seminaarien aineistoa. Seminaarien teemat olivat: Ikäihmisillä on osallistumisen paikkoja ja vaikuttamisen mahdollisuuksia ja Järvenpäässä ikäihmisillä on asumisen mahdollisuuksia. Merkittiin tiedoksi.

Voimaa Vanhuuteen -ohjelman ohjausryhmän nimeäminen / Suonenjoen kaupunki

Voimaa Vanhuuteen -ohjelman ohjausryhmän nimeäminen / Suonenjoen kaupunki Sosiaalilautakunta 27 07.04.2016 Kaupunginhallitus 69 09.05.2016 Kaupunginhallitus 276 12.12.2016 Voimaa Vanhuuteen -ohjelman ohjausryhmän nimeäminen / Suonenjoen kaupunki 98/05.17.00/2016 SOS 07.04.2016

Lisätiedot

Pauli Salonpää x Marjatta Suominen x. Heikki Dahlbacka. Seija Kinnunen x Pirkko Leppänen x Marketta Rouvinen -

Pauli Salonpää x Marjatta Suominen x. Heikki Dahlbacka. Seija Kinnunen x Pirkko Leppänen x Marketta Rouvinen - KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Vanhus-ja vammaisneuvosto 1 Kokousaika 13.4.2016 kello 13-14.45 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kohti toimintakykyä edistäviä toimintatapoja

Kohti toimintakykyä edistäviä toimintatapoja Kohti toimintakykyä edistäviä toimintatapoja Miksi Voimaa vanhuuteen -ohjelma? Tiedetään, että Liikkumiskyvyn ongelmat, muistisairaudet, alakulo ja yksinäisyys jouduttavat koti- tai laitoshoitoon siirtymistä

Lisätiedot

Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma Liikunnasta terveyttä ja hyvinvointia. Kari Koivumäki suunnittelija, OKM

Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma Liikunnasta terveyttä ja hyvinvointia. Kari Koivumäki suunnittelija, OKM Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma Liikunnasta terveyttä ja hyvinvointia Kari Koivumäki suunnittelija, OKM Toimenpideohjelman lähtökohta Terveyttä edistävän liikunnan neuvottelukunta (Teli)

Lisätiedot

Katsaus Kurikan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Kurikan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Kurikan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

Katsaus Ilmajoen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Ilmajoen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Ilmajoen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen - iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Liikuntaryhmän laatukriteerit

Voimaa vanhuuteen - iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Liikuntaryhmän laatukriteerit Voimaa vanhuuteen - iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Liikuntaryhmän laatukriteerit Voimaa vanhuuteen -ohjelma 2012: Liikuntaryhmän laatukriteerit Liikuntaryhmän laatukriteerit Laatukriteerit on tarkoitettu

Lisätiedot

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/2014 1 Sosiaalitoimi Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 22.4.2014

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/2014 1 Sosiaalitoimi Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 22.4.2014 MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/2014 1 Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO MUONION VANHUSNEUVOSTON KOKOUS Aika. klo 14.00 15.25 Paikka ston kokoushuone Läsnä Poissa Kutsutut/osallistujat x Yrjö Perkkiö

Lisätiedot

Katsaus Taipalsaaren Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Taipalsaaren Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Taipalsaaren Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012 2015 Heli Starck ja Mika Simonen Kesäkuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Katsaus Keuruun Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Keuruun Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Keuruun Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011 2014 Annele Urtamo ja Mika Simonen 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden

Lisätiedot

Vuosiseuranta 2011: Yleisosio (lomake 1)

Vuosiseuranta 2011: Yleisosio (lomake 1) 5% valmiina Tulosta Vuosiseuranta 2011: Yleisosio (lomake 1) 1. 2. 3. 4. 5. 6. Tämä lomake koostuu seuraavista osioista: Taustatiedot Yleiset kuntaa koskevat kysymykset Iäkkäiden terveysliikunnan toteuttaminen

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö ELÄMÄÄ HOIVAN PIIRISSÄ -VERKOSTOTAPAAMINEN Vanhustyön messut 10.2.2015 Markku Holmi, suunnittelija Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma,

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 4 Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 4 Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi Puumala Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 21.09.2017, klo 15:58-17:11 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnantalo Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 1/2017 27.2.2017 Asiat VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2016 3 VANH 4 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA

Lisätiedot

2. Kehittämistyön onnistuminen ja yhteistyöryhmien toiminta

2. Kehittämistyön onnistuminen ja yhteistyöryhmien toiminta 18.5.2012 VuosiSeurannan 2011 tuloksia, kuntaryhmä 1 Voimaa vanhuuteen -ohjelman ensimmäisenä valittu kuntaryhmä (Hämeenlinna, Iitti, Jalasjärvi-Ilmajoki-Kurikka (JIK-peruspalveluliike-laitoskuntayhtymä),

Lisätiedot

Katsaus Pieksämäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015

Katsaus Pieksämäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015 Katsaus Pieksämäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015 Annele Urtamo ja Mika Simonen Kesäkuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Katsaus Ruokolahden Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Ruokolahden Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Ruokolahden Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012 2015 Heli Starck ja Mika Simonen Toukokuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma

Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma 18.10.2011 KEHITTÄMIS- JA JUURRUTUSSUUNNITELMA Kehittämis- ja juurrutussuunnitelman pohjana ovat kunnan yhteistyöryhmän tekemä alkukartoitus iäkkäiden

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN VANHUSNEUVOSTO

OULUN KAUPUNGIN VANHUSNEUVOSTO Toimintakertomus 2015 1(4) OULUN KAUPUNGIN VANHUSNEUVOSTO Yleistä on vanhuspalvelulakiin (laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista) perustuva Oulun

Lisätiedot

Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Katriina Haapakangas. Kärkölän järjestöedustaja,

Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Katriina Haapakangas. Kärkölän järjestöedustaja, Hollolan kunta / Muistio 1/2013 1 (5) n kokous Aika Tiistai 5.3.2013 kello 18.00 Paikka Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Läsnä Armas Hacklin Eija Koivuniemi Tiina Aarto Marjatta

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 Vanhusneuvosto AIKA 13.05.2015 kello 09:00-11:06 PAIKKA Kartanonmäki ruokasalin kabinetti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. www.liikkeellavoimaavuosiin.fi

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. www.liikkeellavoimaavuosiin.fi Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö TOIMENPIDEOHJELMAN VERKOSTOTAPAAMINEN Kotona kiikun kaakun (75+) ja Elämää hoivan piirissä (85+) TERVE-SOS tapahtuma 6.5.2015 Markku Holmi,

Lisätiedot

Katsaus Savitaipaleen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Savitaipaleen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Savitaipaleen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012 2015 Heli Starck ja Mika Simonen Toukokuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Katsaus Rautjärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Rautjärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Rautjärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015 Heli Starck ja Mika Simonen Toukokuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Katsaus Valkeakosken Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Valkeakosken Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Valkeakosken Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011 2014 Annele Urtamo & Mika Simonen 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

IKÄINSTITUUTIN VOIMAA VANHUUTEEN Ohjelmatyö Voimaa Vanhuuteen ohjelmatyö Hämeenlinnassa

IKÄINSTITUUTIN VOIMAA VANHUUTEEN Ohjelmatyö Voimaa Vanhuuteen ohjelmatyö Hämeenlinnassa IKÄINSTITUUTIN VOIMAA VANHUUTEEN Ohjelmatyö 2005-2014 Voimaa Vanhuuteen ohjelmatyö Hämeenlinnassa 2010-2014 Pirkko Mattila Hyvinvointipalvelujen kehittämisyksikkö VOIMAA VANHUUTEEN HÄMEENLINNASSA HÄMEENLINNA

Lisätiedot

Katsaus Kemiönsaaren Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Kemiönsaaren Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Kemiönsaaren Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

XX Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum

XX Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum XX Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum YhdeSSä on enemmän XVIII Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari PohjoISen Forum 20. 21. tammikuu 2011 Oulu XIV Pohjois-s-SSuomen työm markkiinasem minaari

Lisätiedot

Katsaus Lemin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015

Katsaus Lemin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015 Katsaus Lemin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015 Minna Säpyskä-Nordberg ja Mika Simonen Kesäkuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Paikallinen Voimaa vanhuuteen -hanke Kehittämistyön päämäärä kunnassa Iäkkäiden liikkumiskyky ja kotikuntoisuus säilyy, kun toimintakykyä

Lisätiedot

PALTAMON VANHUSNEUVOSTO Toimintakertomus

PALTAMON VANHUSNEUVOSTO Toimintakertomus PALTAMON VANHUSNEUVOSTO Toimintakertomus vuosilta 2014-2015 Vanhusneuvosto 22.3.2016 3 1. Yleistä Heinäkuun alussa 2014 voimaan tulleen vanhuspalvelulain mukaisesti Paltamon kuntaan asetettiin vanhusneuvosto

Lisätiedot

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan viestintäsuunnittelija Anne Honkanen Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari, 29.4.2014 Toimenpideohjelman

Lisätiedot

Katsaus Nurmeksen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Nurmeksen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Nurmeksen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011-2014 Minna Säpyskä-Nordberg, Mika Simonen 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Hämeenlinnan vanhusneuvosto

Hämeenlinnan vanhusneuvosto Hämeenlinnan vanhusneuvosto 1 n toiminta lakisääteistä Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista, 28.12.2012/980 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980

Lisätiedot

Katsaus Parikkalan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Parikkalan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Parikkalan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015 Heli Starck ja Mika Simonen Toukokuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

VANH 9 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 10 VANH 10 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 10 VANH 11 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA 11

VANH 9 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 10 VANH 10 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 10 VANH 11 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA 11 2/2011 28.4.2011 Asiat VANH 9 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 10 VANH 10 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 10 VANH 11 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA 11 VANH 12 ELÄKELÄISYHDISTYSTEN TOIMINTA-AVUSTUS

Lisätiedot

9.9.2014 VANH 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 18 VANH 18 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 18

9.9.2014 VANH 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 18 VANH 18 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 18 3/2014 9.9.2014 Asiat VANH 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 18 VANH 18 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 18 VANH 19 KANGASALAN KUNNAN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1.1.2015 19 VANH 20 VANHUSTENVIIKON

Lisätiedot

Katsaus Kokkolan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Kokkolan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Kokkolan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

4 Kotihoidon ja asumispalveluiden tuotantoalan ajankohtainen katsaus. 5 Ajankohtainen alustus hyvästä vanhustyöstä

4 Kotihoidon ja asumispalveluiden tuotantoalan ajankohtainen katsaus. 5 Ajankohtainen alustus hyvästä vanhustyöstä Tampere Kokouskutsu 1 (12) Aika 28.09.2016, klo 13:00 Paikka Keskusvirastotalo, Nehu 2, 6. krs Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Läsnäolo- ja puheoikeuden

Lisätiedot

25 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 30 Hallintosäännön muutokset peruspalvelujen osalta 1.9.

25 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 30 Hallintosäännön muutokset peruspalvelujen osalta 1.9. Puumala Pöytäkirja 3/2016 1 (19) Aika 23.05.2016, klo 15:30-17:02 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnantalo Käsitellyt asiat 25 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Alkukartoitus 2016 Raahe

Alkukartoitus 2016 Raahe Alkukartoitus 2016 Raahe Asukasluku: 25 165, 75 vuotta täyttäneitä: 2 057 (8,2 %), Lähde: Sotkanet 2015 Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan valittiin vuonna 2016 yhteensä 18 kuntaa (kuvio1.) Kolmivuotisen kehittämistyön

Lisätiedot

Katsaus Reisjärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Reisjärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Reisjärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011-2014 Minna Säpyskä-Nordberg Mika Simonen Kesäkuu 2015 1 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

VOIMAA VANHUUTEEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT Soveltavan liikunnan seutufoorumi

VOIMAA VANHUUTEEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT Soveltavan liikunnan seutufoorumi VOIMAA VANHUUTEEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT Soveltavan liikunnan seutufoorumi 1.6.2017 Al Ohjelman kohderyhmä ja tavoite Kohderyhmä: Kotona asuvat, toimintakyvyltään heikentyneet ikäihmiset (75+) liikkumisvaikeuksia,

Lisätiedot

Tiedoksi merkittävät ja muut asiat

Tiedoksi merkittävät ja muut asiat Kajaanin vanhusneuvosto 17 07.05.2015 Tiedoksi merkittävät ja muut asiat KVN 17 Tiedoksi merkittävät asiat (1-8) 1. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä: Vaikuttavat lähipalvelut Kainuussa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 19.05.2016 Sivu 1 / 1 4726/2014 00.01.02 53 Suunnitelma Espoon ikääntyneen väestön hyvinvoinnin turvaamiseksi 2016-2021 Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh. 050 541 8655 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Katsaus Hangon Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Hangon Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Hangon Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011 2014 Heli Starck ja Mika Simonen Toukokuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Katsaus Luumäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012 2015

Katsaus Luumäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012 2015 Katsaus Luumäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012 2015 Heli Starck ja Mika Simonen Toukokuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Vanhusneuvoston toiminnan itt l esittelyä

Vanhusneuvoston toiminnan itt l esittelyä LIITE 1 Vanhusneuvoston toiminnan itt l esittelyä xx.xx.xxxx Mitä on vanhusneuvostotyö? Sosiaali ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto; Muistio lain toimeenpanon ja tulkinnan tueksi: Vanhusneuvosto

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö TERVEYSLIIKUNTA YHTEISTYÖN AREENAKSI JA IKÄÄNTYVIEN VOIMAVARAKSI! Vanhustyön messut 10.2.2015 Elina Karvinen, ohjelmajohtaja, Voimaa vanhuuteen

Lisätiedot

Katsaus Hämeenlinnan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Hämeenlinnan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Hämeenlinnan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010 2013 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten liikkumiskykyä,

Lisätiedot

Yhtymävaltuusto 13 11.02.2013 Hallitus 146 05.03.2013 Hallitus 328 21.08.2013 153/00.00 02 00/2013 YV 13

Yhtymävaltuusto 13 11.02.2013 Hallitus 146 05.03.2013 Hallitus 328 21.08.2013 153/00.00 02 00/2013 YV 13 Yhtymävaltuusto 13 11.02.2013 Hallitus 146 05.03.2013 Hallitus 328 21.08.2013 Valtuustoaloite: Koulutusta ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista sekä

Lisätiedot

KYSELY ASIAKASOSALLISUUS KÄRKIHANKKEEN TYÖPAJOIHIN OSALLISTUNEILLE

KYSELY ASIAKASOSALLISUUS KÄRKIHANKKEEN TYÖPAJOIHIN OSALLISTUNEILLE LIITTEITÄ ASIKKAIDEN OSALLISTUMISEN TOIMINTAMALLI LOPPURAPORTTIIN Liite 1. Kyselylomake maakuntien työpajoihin osallistuneille, syksy 2016 Liite 2. Loppuarviointilomake maakuntien kokeilujen yhdyshenkilöille,

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Vanhusneuvosto 27.03.2017 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 4 Terveys- ja vanhuspalveluiden päällikkö Tarja Sainion puheenvuoro 5 Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen

Lisätiedot

1. Yleistä neljästätoista kunnasta

1. Yleistä neljästätoista kunnasta 18.4.2013 VuosiSeurannan 2012 tuloksia, kuntaryhmä 2 Voimaa vanhuuteen -ohjelman toisena valittu kuntaryhmä (Alavus, Hanko, Juuka, Keuruu, Kokemäki, Liperi, Loviisa, Nurmes, Ranua, Ähtäri sekä Haapajärvi,

Lisätiedot

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4.

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4. Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma Kristiina Mustakallio Taustana väestönkehitys Espoossa 2014-2016 suhteellisesti kasvu on nopeinta

Lisätiedot

Yhdessä vahvan vanhuuden puolesta - Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa opittua

Yhdessä vahvan vanhuuden puolesta - Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa opittua Yhdessä vahvan vanhuuden puolesta - Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa opittua Vanhustyön vastuunkantajat -kongressi, Helsinki 13.10.2011 ohjelmakoordinaattori Pirjo Kalmari Ikäinstituutti, Voimaa vanhuuteen

Lisätiedot

Alkukartoitus vuodelta 2011: Yleisosio (lomake 1)

Alkukartoitus vuodelta 2011: Yleisosio (lomake 1) 5% valmiina Alkukartoitus vuodelta 2011: Yleisosio (lomake 1) Tervetuloa täyttämään Voimaa vanhuuteen -ohjelman alkukartoituskyselyn yleisosiota. Tämä lomake koostuu seuraavista osioista: 1. Taustatiedot

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen päätöksellä veteraaniasiaintoimikunta on sulautettu vanhusneuvostoon alkaen.

Kaupunginhallituksen päätöksellä veteraaniasiaintoimikunta on sulautettu vanhusneuvostoon alkaen. 1 (5) Imatran kaupungin vanhusneuvosto Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma Toiminnan tarkoitus Vanhusneuvosto on kaupunginhallituksen alainen yhteistyöelin, jonka tehtävänä

Lisätiedot

Katsaus Lahden Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015

Katsaus Lahden Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015 Katsaus Lahden Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015 Heli Starck ja Mika Simonen Toukokuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Suunnittelija Laura Sormunen Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Itä-Suomen Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari, 6.5.2014 Toimenpideohjelman taustat Terveytensä kannalta

Lisätiedot

VOIMAA VANHUUTEEN -KEHITTÄMISSUUNNITELMA

VOIMAA VANHUUTEEN -KEHITTÄMISSUUNNITELMA VOIMAA VANHUUTEEN -KEHITTÄMISSUUNNITELMA KUNTA: Leppävirta PVM: 12.1.2017 LUONNOS YHTEISTYÖRYHMÄN JÄSENET Satu Portimo, personal trainer Terho Happonen, Leppävirran Viri Riitta Räisänen, Varkauden seudun

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

31.8.2011 VANH 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 VANH 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 16

31.8.2011 VANH 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 VANH 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 16 3/2011 31.8.2011 Asiat VANH 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 VANH 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 16 VANH 17 OSALLISTUMINEN KANGASALAN SEUDUN SYDÄNYHDISTYKSEN JÄRJESTÄMÄÄN SYYSTAPAHTUMAAN

Lisätiedot

Jaakkola Tuula, vs. ikääntyneiden palvelujen johtaja, poissa Takala Mervi, asiakkuuspäällikkö, sihteeri

Jaakkola Tuula, vs. ikääntyneiden palvelujen johtaja, poissa Takala Mervi, asiakkuuspäällikkö, sihteeri 1 Vanhusneuvoston kokous 3/2017 Aika Maanantaina 4.9.2017 klo 10.00 12.00 Paikka Hovioikeudenkatu 6, kokoushuone 3.01/Presidentti Läsnä Kinnunen Raimo Heteaho Arja-Leena Koivusaari Tuovi Tenhamo Rauno

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 KAJAANIN VANHUSNEUVOSTO Liite 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1 YLEISTÄ 1 Kajaanin vanhusneuvoston toiminta on käynnistynyt vuonna 2001. Kajaanin kaupunginhallitus asetti kokouksessaan 17.6.2013 Kajaanin

Lisätiedot

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1/2012 7.2.2012 Asiat VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANH 4 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMAN

Lisätiedot

Liikettä vanhusten palvelukodeissa - verkostotyön pilotti

Liikettä vanhusten palvelukodeissa - verkostotyön pilotti Liikettä vanhusten palvelukodeissa - verkostotyön pilotti Tarve Suomi on Euroopan nopeimmin ikääntyviä maita. Esimerkiksi väestöennusteen mukaan yli 75-vuotiaiden määrä kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä.

Lisätiedot

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Vantaan vanhusneuvosto Hyväksytty 18.1.2018 Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Kuntalain 27 ja vanhuspalvelulaina 11 mukaan vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Vanhusneuvosto 26.01.2015 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 1 Sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Tarja Salosen puheenvuoro 2 Vuoden 2014 toimintakertomuksen hyväksyminen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 h Vanhusneuvosto Aika 11.04.2017 klo 09:30-11:30 Paikka Kunnantalo, 1krs Ervast Läsnäolijat Niemeläinen Ismo puheenjohtaja Tammi Jukka varapuheenjohtaja Fellman Urban

Lisätiedot

Marjatta Suominen. Pirkko Leppänen x Marketta Rouvinen - Juhani Räihä - Olavi Tuikkanen x Hellevi Pekkarinen x

Marjatta Suominen. Pirkko Leppänen x Marketta Rouvinen - Juhani Räihä - Olavi Tuikkanen x Hellevi Pekkarinen x KINNULAN KUNTA Esityslista /Pöytäkirja Sivu 1 Kokousaika 28.2.2017 kello 16 17.05 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x =

Lisätiedot

Välittyykö tutkittu tieto vanhusten arkeen?

Välittyykö tutkittu tieto vanhusten arkeen? Välittyykö tutkittu tieto vanhusten arkeen? - esimerkkinä Voimaa vanhuuteen -ohjelma Ikääntymisen foorumi 15.11. 2010 Elina Karvinen ohjelmajohtaja Ikäinstituutti www.voimaavanhuuteen.fi Voimaa vanhuuteen

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta

Lisätiedot

Katsaus Juvan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013

Katsaus Juvan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Katsaus Juvan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

Katsaus Kokemäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Kokemäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Kokemäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011-2014 Anu Havas, Mika Simonen 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden

Lisätiedot

Kuhmon vanhusneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Kuhmon vanhusneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2014 1 Kuhmon vanhusneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Vuoden 2014 alusta vanhusneuvostot ovat lakisääteisiä Kuhmon vanhusneuvoston toiminta on käynnistynyt vuonna 2002 eli vanhusneuvosto on toiminut

Lisätiedot

KAKSIN ON KIVEMPAA JA TURVALLISEMPAA Kanssaliikkuja liikkumisen mahdollistajana. suunnittelija Heli Starck, Kotka

KAKSIN ON KIVEMPAA JA TURVALLISEMPAA Kanssaliikkuja liikkumisen mahdollistajana. suunnittelija Heli Starck, Kotka KAKSIN ON KIVEMPAA JA TURVALLISEMPAA Kanssaliikkuja liikkumisen mahdollistajana suunnittelija Heli Starck, 15.2.2017 Kotka Al Voimaa vanhuuteen -ohjelma 2005- Edistää hyvää vanhuutta terveysliikunnan keinoin

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/ AIKA klo 10:00. Kaupunginhallituksen kokoushuone, 4.krs KÄSITELTÄVÄT ASIAT

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/ AIKA klo 10:00. Kaupunginhallituksen kokoushuone, 4.krs KÄSITELTÄVÄT ASIAT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/2018 1 AIKA 30.1.2018 klo 10:00 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, 4.krs KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. www.liikkeellavoimaavuosiin.fi

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. www.liikkeellavoimaavuosiin.fi Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Liikkeellä voimaa vuosiin Kaikki mukaan Ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan! Erityisliikunnan Päivät Jyväskylä 27.8.2014

Lisätiedot

Liikuntaneuvonta Liikuntaneuvonnan on useissa tutkimuksissa todettu olevan vaikuttavaa ennaltaehkäisyä ja hoitoa. Terveydenhuollon ammattilaisten antama liikuntaneuvonta osana vastaanottoa toteutuu edelleen

Lisätiedot

Maakunnallinen vanhusneuvosto

Maakunnallinen vanhusneuvosto Maakunnallinen vanhusneuvosto Pirkanmaan vanhusneuvostojen tapaaminen 13.10.2016 Lempäälä Raija Moilanen Tampereen vanhusneuvosto Maakunnan vaikuttamistoimielimet ( lausunnolla oleva Maakuntalaki 26 )

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) Voimaan 1.7.2013 Keskeisiä linjauksia Erillislaki Ei säädetä uusista palveluista

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 24.1.2017 Liisa Niiranen 10,1 % 9 % 7,5 % 11,3 % Timo Aro 2016 Lapin väestöennuste Ennuste 2040 Ennuste 2030 Ennuste 2020

Lisätiedot

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö.

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Kaikki mukaan Ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Lapin Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari Rovaniemi 2.10.2014 Viestintäsuunnittelija

Lisätiedot

Katsaus Kustavin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Kustavin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Kustavin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

Katsaus Kuusamon Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Kuusamon Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Kuusamon Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Oma tupa, oma lupa hanke/ Ulla Halonen 5.3.2014 Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Keski-Suomessa tukee Oma tupa, oma lupa -hanke Hankkeen tavoitteita ovat: 1.

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Kiihtelysvaaran Hoitokoti Helmi, Joensuunväylä 11 B, Kiihtelysvaara. Sivu 27 Kokouksen avaus 3

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Kiihtelysvaaran Hoitokoti Helmi, Joensuunväylä 11 B, Kiihtelysvaara. Sivu 27 Kokouksen avaus 3 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Vanhusneuvosto Aika 16.03.2016 klo 09:30-11:45 Paikka Kiihtelysvaaran Hoitokoti Helmi, Joensuunväylä 11 B, 82140 Kiihtelysvaara Käsitellyt asiat Sivu 27 Kokouksen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2015 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2015 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2015 1 Vanhusneuvosto Aika 06.05.2015 klo 09:00-11:00 Paikka Kunnantalo, 2krs. Akseli-niminen kokoushuone Ervastintie 2 Läsnäolijat Niemeläinen Ismo puheenjohtaja Tammi

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

Katsaus Sastamalan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Sastamalan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Sastamalan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. www.liikkeellavoimaavuosiin.fi

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. www.liikkeellavoimaavuosiin.fi Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Kaikki mukaan Ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari Turku 16.9.2014 ohjelmakoordinaattori

Lisätiedot

Elämänote - ikäihmisten elämänhallinnan tukemisen avustusohjelma

Elämänote - ikäihmisten elämänhallinnan tukemisen avustusohjelma Elämänote - ikäihmisten elämänhallinnan tukemisen avustusohjelma 1 Elämänote peruslähtökohdat Elämänote-avustusohjelman tarkoituksena on tukea ikäihmisten kotona asumista ja lisätä heidän osallisuuttaan

Lisätiedot

KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA

KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA Asiakkaiden osallisuuden lisääminen palvelujen toteutuksessa, suunnittelussa ja kehittämisessä Kehittäjäasiakkaat tuovat palvelujen suunnittelun omat kokemuksensa ja kehittämisehdotuksensa

Lisätiedot

Eloisa ikä avustusohjelma Rifin vuosikokous 18.4.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola reija.heinola@vtkl.fi

Eloisa ikä avustusohjelma Rifin vuosikokous 18.4.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola reija.heinola@vtkl.fi Eloisa ikä avustusohjelma Rifin vuosikokous 18.4.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola reija.heinola@vtkl.fi Eloisa Ikä - Livfullt Liv - Active Age Raha-automaattiyhdistyksen avustusohjelma 2012-2017, joka

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan)

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan) Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (1.7.2013 alkaen asteittain voimaan) Vanhuslain toimeenpano Espoossa Story 16.9.2014 5 Kunnan tulee laatia

Lisätiedot

Kaikki mukaan Ikäihmisten liikunnan toimenpideohjelmaan

Kaikki mukaan Ikäihmisten liikunnan toimenpideohjelmaan Kaikki mukaan Ikäihmisten liikunnan toimenpideohjelmaan Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari Tampere 17.3.2014 ohjelmajohtaja Elina Karvinen,

Lisätiedot

Ikäihmisten liikunnan kohdentaminen

Ikäihmisten liikunnan kohdentaminen Ikäihmisten liikunnan kohdentaminen Erityisliikunnan symposio 29.5.2012 Elina Karvinen ja Ulla Salminen,Ikäinstituutti www.voimaavanhuuteen.fi Toimenpideohjelmasta suuntaviivoja Voimaa vanhuuteen iäkkäiden

Lisätiedot