Haa Haapajärven Kristuksen kirkastumisen kirkko

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Haa Haapajärven Kristuksen kirkastumisen kirkko"

Transkriptio

1 Haa Haapajärven Kristuksen kirkastumisen kirkko

2 Ensimmäinen kirkko Haapajärven ensimmäinen kirkko rakennettiin suurin piirtein nykyisen kirkon paikalle vuonna 1653, hyvin pian sen jälkeen, kun seurakunnasta muodostettiin oma kappeliseurakunta Kalajoen emäpitäjän yhteyteen. Torniton tukipilarikirkko kuitenkin rappeutui ja kävi kasvavan seurakunnan tarpeisiin nähden liian ahtaaksi. Niinpä 1700-luvun loppupuolella aloitettiin kokonaan uuden kirkon suunnittelu. Kirkkoväärti Olavi Olavinpoika Karvonen lahjoitti kirkkoon puulle maalatun apostoli Paavalia esittävän kuvan, joka on sijoitettu nykyisen kirkon pääoven viereiselle seinälle. Maalauksen teki vuonna 1747 kuuluisa pohjalainen kirkkomaalari Lars Gallenius. Toinen kirkko Päätös uuden kirkon rakentamisesta tehtiin kirkonkokouksessa syyskuussa 1799 ja järjestyksessään toisen eli nykyisen kirkon piirustukset valmistuivat Tukholman yliintendentinkonttorissa vuonna 1800 haapajärvisen rakennusmestarin Matti Pietilän ( ) suunnitelmien pohjalta. Lopulliset suunnitelmat laati yliintendentinkonttorin arkkitehti, konduktööri J. Fr. Engeström. Puhdaslinjainen kustavilaistyylinen puinen ristikirkko valmistui syksyllä 1802.

3 Kirkon uudistustyö Vuonna 1802 rakennettu kirkko palveli seurakuntaa moitteettomasti puoli vuosisataa, mutta aika teki tehtävänsä. Niinpä kirkonkokous antoi vuonna 1869 arvostetulle oman pitäjän pykymestarille ja kirkonrakentajalle Mikko Karjalahdelle tehtäväksi antaa pyynnön päälle totistus Haapajärven emäseurakunnan kirkon vaiheista. Tuolloin voitiin jo puhua emäseurakunnasta, koska Haapajärvi oli itsenäistynyt omaksi kirkkoherrakunnakseen vuonna 1838, jolloin seurakuntaan kuuluivat Haapajärven pitäjän lisäksi Reisjärven ja Pidisjärven eli nykyisen Nivalan kappelit. Mikko Karjalahti totesi tarkastuksen tuloksena, että kirkko on korjattava pikaisesti. Lausunnon lisäksi hän teki tarvittavat piirustukset ja kustannuslaskelmat. Seurakunta hyväksyi Karjalahden riidnigin ehdotuksen kirkon uudistustyön pohjaksi, mutta viranomaisille kansanrakentajan piirustukset eivät kelvanneet vuosikausien taistelusta huolimatta. Keisarillinen senaatti sanoi kiistassa viimeisen sanan Päätöksen mukaisesti kirkko oli korjattava Oulun lääninarkkitehdin Frans Fredrik Wilhelm Lüchoun ( ) suunnitelman mukaan. Työ valmistui vuonna 1880, jolloin kirkon ulkonäkö muuttui täysin. Kustavilaistyylinen kirkko muutettiin ajan arkkitehtuuri-ihanteiden mukaisesti vastaamaan lähinnä uusgotiikkaa. Piirustukset vuodelta 1800 Mikko Karjalahden suunnitelma kirkon uudistamiseksi. Haapajärven kirkko luvun loppupuolella

4 Kristuksen kirkastumisen kirkko Viimeisin perusteellinen korjaustyö tehtiin kirkon 200-vuotisjuhlia varten vuosina , jolloin koko rakennus korjattiin perusteellisesti lattiasta kattoon sekä ulkoettä sisäpuolelta. Vuonna 1965 tehty harmaasinisävyinen sisäväritys poistettiin ja kirkkoon palautettiin 1800-luvun lopun valoisa sävytys. Oulun piispa Samuel Salmi vihki kunnostustöiden jälkeen kirkon uudelleen helluntaina 2002 ja nimesi sen Kristuksen kirkastumisen kirkoksi. Kirkon uudelleenvihkiminen helluntaina 2002

5 Kellotapuli Pohjalaista renessanssia edustava kellotapuli valmistui vuonna Tapulin suunnitteli kalajokinen rakennusmestari Niilo Koskela. Kellotapuli peruskorjattiin vuonna 1852 haapajärvisen Mikko Karjalahden johdolla. Pienempi kirkonkello on valettu Tukholmassa vuonna Siihen on kaiverrettu teksti: TULKAT CUMARTACAM JA POLVILLEM LANCETCAM JA MAHAN LASKEKAM HERRAN MEIDÄN LUOJAN ETEHEN/ PS. 95. V.6./ KAICKI JOILLA HENGI ON KIITTÄKÄÄT HERRAA/ HAAPAJÄRVEN KIRKON CAUNISTUXEXI ON TÄMÄ KELLO SEURACUNNAN CUSTANNUXELLA TUOTETTU WUONNA 1761 SILLOIN SEURACUNNAN KIRKOHERRA PROVASTI MAGIS. JOH. SALMENIUS JA KAPPALAINEN MAG. JOH. SALMENIUS/ WALETTU STOCKH JOH. FAHLSTENILDA Suurempi kello on tehty tukholmalaisen Seipel & Liljendahlin valimossa vuonna 1843: SYNNISÄ NUKKUNEEN MUN ÄÄNEN HERÄTTÄKÖÖN JA LASTES SURUJA MUN KUMUN LIEVITTÄKÖÖN/ WAHVISTAN HEIKKOJA LIITOSANS PYSYMÄÄN JA EKSYVÄISIÄ LUOKSI LUOJAN KÄÄNTYMÄÄN/ WALETTU STOCKHOLMISA SEIPELILTA VUONNA 1843 KEJSARI NICOLAI 1 EN VALLAN ALLA KOSKA ERIK GABRIEL MELARTIN OLI TURUN HIIPPAKUNNAN PIISPA JA JOHANNES LAMPEN HAAPAJÄRVEN PITÄJÄN ENSIMMÄINEN KIRKKOHERRA

6 Sisustus ja esineet Alttaritaulu, joka esittää Kristuksen kirkastumista, on vuodelta Taulun on maalannut professori Adolf von Becker ( ), joka toimi mm. nykyisen Ateneumin, silloisen Yliopiston piirustussalin johtajana. Vaivaisukko sijoitettiin vuonna 2002 pohjoisristin eteiseen. Ensimmäinen virkapaikka 1830-luvun lopulta lähtien oli tapulin seinustalla, minkä jälkeen ukko on maannut kirkon lattian alla ja luvulta lähtien Kotiseutumuseossa. Kattokruunut ovat 1880-luvulta. Keskiristin kruunu on valmistettu Pietarissa. Haapajärvelle se kulkeutui Aulangon kartanon huutokaupasta apteekkari Bäckin omistukseen. Bäckien perikunta lahjoitti kruunun seurakunnalle 1960-luvun puolivälissä. Ensimmäinen suomenkielinen Raamattu eli ns. Kristiinan Raamattu on esillä kirkon sakastissa. Raamattuharvinaisuus on hankittu seurakunnalle rovasti Jussi Vihantolalta. Lukupulpetin ja kastepöydän ovat valmistaneet Eero Pekkola ja Kalevi Rintala insinööri Veikko Tahkokorven suunnitelmien pohjalta. Prosessioristi, pääsiäiskynttilänjalka ja lukupulpetin kynttilänjalat ovat samojen tekijöiden käsialaa. Lähetyskynttelikön on suunnitellut ja valmistanut Jukka Ojanen. Käytössä olevat kirkkotekstiilit suunnitteli arkkitehtitoimisto Matti Klemola kirkon peruskorjauksen yhteydessä vuonna 2002.

7 Urut Nykyiset tanskalaisen Bruno Christensen & Sønnerin valmistamat 30-äänikertaiset, mekaaniset urut vihittiin käyttöönsä vuonna Soinniltaan ne edustavat pohjoismaista varhaisromantiikkaa. Ne ovat järjestyksessään kolmannet, sillä ensimmäiset Tulenheimon tehtaan rakentamat 9-äänikertaiset urut hankittiin vuonna Nykyisten urkujen tieltä purettiin vuonna 1951 valmistuneet Kangasalan urkutehtaan 26- äänikertaiset sähköpneumaattiset urut. Man I C-g Pedal C-f Borduna 16 Principal 16 Principal 8 Subbas 16 Flûte harmonique 8 Octava 8 Fleut d Amoure 8 Borduna 8 Viola di Gamba 8 Octava 4 Octava 4 Basun 16 Flûte octaviante 4 Quinta 3 Calcant-kello Octava 2 Setzer-kombinaatiot Cornet 4 ch 4 Mixtur 4 ch 1 1/3 Koppelit: Trumpet 16 II/I Trumpet 8 I/P II/P Man II (SV) Principal 8 Corno di Basetto 8 Borduna 8 Piffaro 8 Octava 4 Flöjt 4 Nasat 3 Piccola 2 Corno 8 Oboe 8 Trumpet 4 Tremolo Kellot

8 Matkaevääksi Kiiruhda, Herra, valoksi yöhön. Kuolevan lailla ikävöin sinua. Sano sielulleni, ettei sinun sallimattasi tapahdu mitään ja ettei mikään sinun sallimasi ole lohdutonta. Oi Jeesus Kristus, Jumalan Poika, joka vaikenit tuomitsijoittesi edessä, hillitse kieltäni, kunnes olen oivaltanut, mitä ja kuinka minun kuuluu puhua. Osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. On onnetonta vitkastella, on vaarallista jatkaa matkaa; vastaa siis kaipaukseeni ja osoita tie. Tulen luoksesi kuin sairas tulee lääkärin luo. Oi Herra, anna sydämelleni rauha. Pyhän Birgitan rukous Rantakatu 2, Haapajärvi , fax

Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877.

Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877. LAPINLAHDEN KIRKKO Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877. Kirkkoa rakennettiin vuosina 1877-1880. Kirkon rakennusmestarina toimi Johannes Store

Lisätiedot

Saarnatuolin on rakentanut puuseppä ja kuvanveistäjä Mikael Sigfridsson Balt 1600- luvun loppupuolella.

Saarnatuolin on rakentanut puuseppä ja kuvanveistäjä Mikael Sigfridsson Balt 1600- luvun loppupuolella. Muhoksen luterilainen puukirkko Kirkkotie 3, 91500 Muhos Puh.(08) 533 1174 tai 533 1284 Seurakunnan vuonna 1634 vihitty kirkko on Suomen vanhin ympärivuotisessa käytössä oleva puukirkko ja järjestyksessään

Lisätiedot

Haukiputaan kirkko. Äänikerrat: 22 Disposition laatija: Erkki Valanki Äänitys: Antti Alajoki, uudelleen äänitys 2012 Jouko Pirkkanen

Haukiputaan kirkko. Äänikerrat: 22 Disposition laatija: Erkki Valanki Äänitys: Antti Alajoki, uudelleen äänitys 2012 Jouko Pirkkanen Haukiputaan kirkko Tilan vallitseva rakennusmateriaali: Puu Maksimi henkilömäärä: 500 Sosiaalitilat / Wc: On Tilan muut soittimet: Sähköpiano kuorissa Äänentoistolaitteet: On, mikrofin soittajalla Urun

Lisätiedot

Vähänkyrön seurakunnan itsenäistyminen

Vähänkyrön seurakunnan itsenäistyminen Vähänkyrön seurakunnan itsenäistyminen Kirkkoherranvirastoon tuli kerran postilähetys, joka oli osoitettu Vanhankyrön seurakunnalle. Hyvin osasi posti toimittaa sen Vähäänkyröön. Ulkonaisen samankaltaisuuden

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI 1 NELJÄ KIRKKOA PALANUT

KITEEN KAUPUNKI 1 NELJÄ KIRKKOA PALANUT KITEEN KAUPUNKI 1 NELJÄ KIRKKOA PALANUT Suorlahden kirkko Kuten niin monissa muissakin pitäjissä ovat Kiteen kirkot vuosisatojen myötä saaneet kokea monenlaista tuhoa ja hävitystä. Kun kirkkoja paloi tuhkatiheään,

Lisätiedot

Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa

Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa Pirkkalan Vanha kirkko Valmistunut 1921 Vihitty käyttöön 3.7.1921 Arkkitehti Ilmari Launis Urut Kirkon kellot Kangasalan Urkutehdas 16-äänikertaiset (1972) Bachumin

Lisätiedot

Ihmeellinen kalansaalis. Saaren kivikirkko

Ihmeellinen kalansaalis. Saaren kivikirkko Kaks- kerran kirkko Pari miljardia vuotta sitten täällä rytisi. Mannerlaatat törmäsivät, tuliset massat ryöppysivät, vuoret syntyivät. Vuosimiljoonat ovat hioneet huiput mataliksi. Mutta yhä ruhjevyöhykkeet

Lisätiedot

Pitäjänmäen seurakunta

Pitäjänmäen seurakunta Pitäjänmäen seurakunta PITÄJÄNMÄEN SEURAKUNTA Pitäjänmäen seurakunta sijaitsee Länsi-Helsingissä. Naapureina ovat Vihdintien itäpuolella Haagan ja Kannelmäen seurakunnat. Länsi-puolella alkaa Espoo. Seurakuntaan

Lisätiedot

Kuvia Kurkijoen luterilaisesta kirkosta

Kuvia Kurkijoen luterilaisesta kirkosta Kuvia Kurkijoen luterilaisesta kirkosta Kurkijoen luterilainen kirkko rakennettiin vuosina 1878-1880 arkkitehti F. Sjöströmin piirustusten mukaan. Kirkko sijaitsi kalliolla kolmen tien risteyksessä ja

Lisätiedot

Kuolemajärven kirkko. Koonnut Pentti Loukonen 10.9.2015. Kuolemajärven kirkko 1931

Kuolemajärven kirkko. Koonnut Pentti Loukonen 10.9.2015. Kuolemajärven kirkko 1931 Kuolemajärven kirkko Koonnut Pentti Loukonen 10.9.2015 Kuolemajärven kirkko 1931 2 Kuolemajärven kirkot Varhaisimpina aikoina Äyräpään kihlakunta muodostui Heinjoen, Kanneljärven, Kivennavan, Kuolemajärven

Lisätiedot

saaristolaistorppa. Mitä minun ajastani on tallella Pysyykö se, mitä rakennan? Antaako se yhä suojan kulkijoille? Saaristolaiskirkko

saaristolaistorppa. Mitä minun ajastani on tallella Pysyykö se, mitä rakennan? Antaako se yhä suojan kulkijoille? Saaristolaiskirkko Kuusiston kirkko Astun kirkon kynnyskivelle. Siihen on hakattu vuosiluku 1792. Kuusiston saarta ovat pyyhkineet sen jälkeen monet myrskyt ja sodat. Silti pieni puukirkko seisoo yhä rauhallisesti mäellään

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUT SU 4/2009. Kirkkoneuvosto KOKOUSAIKA Maanantai 14.09.2009 klo 18.00 KÄSITELTÄVÄT ASIAT

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUT SU 4/2009. Kirkkoneuvosto KOKOUSAIKA Maanantai 14.09.2009 klo 18.00 KÄSITELTÄVÄT ASIAT HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUT SU 4/2009 Kirkkoneuvosto KOKOUSAIKA Maanantai 14.09.2009 klo 18.00 KOKOUSPAI KKA Seurakuntatalon yläsali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. 35 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Rakennusavustukset 2017

Rakennusavustukset 2017 Rakennusavustukset 2017 TURUN ARKKIHIIPPAKUNTA Marttilan srk Marttilan kirkon ulkomaalaus 37 400 Säkylä-Köyliön srk Köyliön kirkonkellojen automatiikka 1 150 Mynämäen srk Mynämäen kirkon paanukaton uusimishanke,

Lisätiedot

",_, "'' t NY BllÅDfOIJRIH. h11!5tell AIIDl!INC. ltlh'tdlllnli OC.lf toflfl'!m URJALAN KIRKKO RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS

,_, '' t NY BllÅDfOIJRIH. h11!5tell AIIDl!INC. ltlh'tdlllnli OC.lf toflfl'!m URJALAN KIRKKO RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS '.3 {c,.03 1 Z.oo.r L 'i'. 2.. r;,r URJALAN KIRKKO RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS r.a t NY BllÅDfOIJRIH. h11!5tell AIIDl!INC. ltlh'tdlllnli OC.lf toflfl'!m 11 1 B IA:.A.'OCKQ ~ G.

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Samaa ainesta, yhtä ympäristönsä kanssa. Kuitenkin viesti siitä, että on olemassa jotakin toisenlaista, jotakin enemmän.

Samaa ainesta, yhtä ympäristönsä kanssa. Kuitenkin viesti siitä, että on olemassa jotakin toisenlaista, jotakin enemmän. Varis- suon kirkko Betonia. Punatiiltä. Kujamaisia katuja. Ostoskeskus. Nelikulmaisia kerrostaloja oikealla ja vasemmalla. Erään punatiilisen rakennuksen muoto kulkee poimuillen. Seinältä erottuu suuri

Lisätiedot

Hirven- salon kirkko

Hirven- salon kirkko Hirven- salon kirkko Väkevä tuuli puhaltaa mereltä. Saaren väki saapuu kirkkonsa suojiin. Tapulin kellot soittavat virren sävelmää. Messussa lauletaan kellojen virittämää virttä: Armon meri aava, kehto

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

1. Tammio / öljyväri ,-

1. Tammio / öljyväri ,- 1. Tammio / öljyväri 2017... 900,- 2. Tornator / öljyväri 2016-2017... 1200,- 3. Miinan purkajat / öljyväri 2017... Tilaustyö 4. Arica merellä / akvarelli 2017... ------ 5. Punaparrat / öljyväri 2017...

Lisätiedot

Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa

Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa Pirkkalan Vanha kirkko Valmistunut 1921 Vihitty käyttöön 3.7.1921 Arkkitehti Ilmari Launis Urut Kirkon kellot Alttaritaulu Uuno Alanko 1937 Koristemaalaukset Kangasalan

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Kotka-Kymin seurakuntayhtymän hautausmaat ja siunauskappelit 2011-2012

Sisällysluettelo. Kotka-Kymin seurakuntayhtymän hautausmaat ja siunauskappelit 2011-2012 Kotka-Kymin seurakuntayhtymän hautausmaat ja siunauskappelit 2011-2012 2 Sisällysluettelo Kotkan siunauskappelien sijainti (kartta) 3 Yleistä hautaamisesta 4 Hautauspaikat 4 Siunauspaikat ja hautojen hoitosopimukset

Lisätiedot

tiili on liitetty laastilla toisiin. Karheista, rosoisista kappaleista syntyy yhteinen rakennus, kirkko. Kyllä täällä taidetaan tietää.

tiili on liitetty laastilla toisiin. Karheista, rosoisista kappaleista syntyy yhteinen rakennus, kirkko. Kyllä täällä taidetaan tietää. Kaarinan kirkko Nuori kirkko, sileät seinät. Ei täällä taideta vielä tietää elämän naarmuista eikä lommoista, haavoista puhumattakaan. Vai tiedetäänkö? Yhdellä seinällä sileä puupinta muuttuu säleiköksi,

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj.

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 SIVU 01/2015 AIKA Maanantaina 31. elokuuta 2015 klo 15 17.25 PAIKKA Längelmäen seurakuntatalo LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. HAIKKA Juha KOPPANEN Elina

Lisätiedot

Kolmas pyhäkkö. Suomi nousee. punamullattu kirkko 1787. Nykyinen, jykevälle kivijalalle rakennettu puukirkko vihittiin 1909.

Kolmas pyhäkkö. Suomi nousee. punamullattu kirkko 1787. Nykyinen, jykevälle kivijalalle rakennettu puukirkko vihittiin 1909. Paattisten kirkko Oma kirkko. Maakylän väki on halki vuosisatojen halunnut oman seurakunnan ja pyhäkön. On uhrattu varoja. On rakennettu ja korjattu ja rakennettu taas. On ollut tärkeää päästä sanomaan:

Lisätiedot

PERKELE KIUSAA JEESUSTA

PERKELE KIUSAA JEESUSTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PERKELE KIUSAA JEESUSTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

Haapajärven V. Urkujuhlat 6.-11.11.2012. Kristuksen kirkastumisen kirkossa

Haapajärven V. Urkujuhlat 6.-11.11.2012. Kristuksen kirkastumisen kirkossa Haapajärven V Urkujuhlat 6.-11.11.2012 Kristuksen kirkastumisen kirkossa HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI OULUN HIIPPAKUNTA Piispan tervehdys Hyvät ystävät Tänä vuonna haluan tervehtiä Haapajärven Urkujuhlille tulevia

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/kk/kk_alue_raportti.aspx?alue_id=20...

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/kk/kk_alue_raportti.aspx?alue_id=20... Pohjois-Pohjanmaan liitto alueraportti Sivu 1/2 alueraportti Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaan kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet 1993 OLLILA VANHA TIE KIRKOLTA VIHILUOTOON pohjakartta

Lisätiedot

PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME

PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME Pyhän Hengen maailmaan tuleminen Pyhän Hengen työ Elämä Pyhän Hengen kanssa Hengen hedelmä ja armolahjat Pyhän Hengen maailmaan tuleminen - Raamattu ilmaisee

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Hyvät seurakuntalaiset, kuulemissamme Raamatun kohdissa korostetaan Jumalan sanassa pysymistä, ensimmäi-

Hyvät seurakuntalaiset, kuulemissamme Raamatun kohdissa korostetaan Jumalan sanassa pysymistä, ensimmäi- 1/6 Ryttylä 04.09.2009 Matti Väisänen PASTORI HANNU PEKKA SAMUEL MIKKOSEN VIRKAAN ASETTAMINEN Kajaanissa 06.09.2009 Kristuksessa rakas veljemme, Hannu Mikkonen, hänen perheensä ja läsnä oleva seurakunta,

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten

Lisätiedot

MIKAEL AGRICOLAN KIRKKO

MIKAEL AGRICOLAN KIRKKO MIKAEL AGRICOLAN KIRKKO AGRICOLALIIKKEEN KOTI Suomen kirjakielelle pohjan luoneen piispa Mikael Agricolan nimikkokirkko kohoaa Punavuoren ja Eiran kattojen ylle. Agricolan kirkko on ollut edelläkävijä

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA. Laukaan hautausmaa

LAUKAAN SEURAKUNTA. Laukaan hautausmaa LAUKAAN SEURAKUNTA Laukaan hautausmaa Kristillinen hautaaminen rakentuu ylösnousemususkon varaan. Paavali kirjoittaa, että Jumalan rakkaudesta ei voi erottaa kuolema eikä elämä (Room. 8:38-39). Myös kuolemansa

Lisätiedot

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

Palmusunnuntaista pääsiäiseen Palmusunnuntaista pääsiäiseen 25.3-2.4.2018 Jumala toimii ennen ihmistä Pääsiäiskertomukset lepäävät kahden peruspilarin varassa. Hauta on tyhjä. Tämä on väkevä tosiasia, jota evankelistat eivät mitenkään

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kirkkoneuvosto 74-87 13.10.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kirkkoneuvosto 74-87 13.10.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 13.10.2015 kello 18.00 19.33 Paikka: Ruskon seurakuntakeskus, kokoustila (Vanhatie 7 21290 Rusko) Kirkkoneuvoston jäsenet Pasi Salminen, kirkkoherra, puheenjohtaja

Lisätiedot

Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti:

Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti: KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti: Aika Ti 1.4.2014 klo 18.30 Paikka Seurakuntatalo, Mykkäläntie 6, 73100 Lapinlahti Osallistujat: Jäsenet

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE 1.5.-30.9.2019 su 5.5. 2. sunnuntai pääsiäisestä Hyvä Paimen Toivoa naisille mediatyöhön Aasiassa, Lähi-idässä ja Itä-Euroopassa Medialähetys Sanansaattajien

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin.

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Tuomasmessun kulku Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Messun aloitus Kirkossa vallitsee hiljaisuus. Messun alkua odoteltaessa lauletaan rukoushymnejä. Rukousalttareilla voi hiljentyä

Lisätiedot

Enkeliaihe seurakuntien taideteoksissa 1

Enkeliaihe seurakuntien taideteoksissa 1 Enkeliaihe seurakuntien taideteoksissa 1 22.10.2014 Sisällys VANHA KIRKKO... 2 TUOMIOKIRKKO... 4 PAAVALINKIRKKO... 8 MIKAEL AGRICOLAN KIRKKO... 11 MEILAHDEN KIRKKO... 14 ALPPILAN KIRKKO... 15 LAUTTASAAREN

Lisätiedot

Julkaisija: Hollolan seurakunta 2008. Teksti: Marja Maunuksela, Juhana Säde. Kuvat: Juhani Viitanen, Juhana Säde, Suomen ilmakuva.

Julkaisija: Hollolan seurakunta 2008. Teksti: Marja Maunuksela, Juhana Säde. Kuvat: Juhani Viitanen, Juhana Säde, Suomen ilmakuva. Hollolan kirkko Julkaisija: Hollolan seurakunta 2008. Teksti: Marja Maunuksela, Juhana Säde. Kuvat: Juhani Viitanen, Juhana Säde, Suomen ilmakuva. www.hollolanseurakunta.fi KIRKON RAKENTAMINEN Hollolan

Lisätiedot

ARMON OSALLISUUS Se on evankeliumista elämistä. Käärme sanoi:

ARMON OSALLISUUS Se on evankeliumista elämistä. Käärme sanoi: ARMON OSALLISUUS Olemme kuulleet edellä opetusta armon olemuksesta, siitä millaista armo on olemukseltaan. En mene tässä opetuksessa siihen, mitä tämä armo on, koska se tuli esille edellisessä r-tunnissa.

Lisätiedot

NIVALAN SEURAKUNTA Kokouspöytäkirja 1/ (8) Kirkkovaltuusto

NIVALAN SEURAKUNTA Kokouspöytäkirja 1/ (8) Kirkkovaltuusto NIVALAN SEURAKUNTA Kokouspöytäkirja 1/2018 1 (8) Kirkkovaltuusto KOKOUSAIKA Maanantaina 26.2.2018 klo 18.30-19.25 (Kahvitus klo 18.00 alkaen) KOKOUSPAIKKA Seurakuntakoti, Pieni Sali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA

SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(8) SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Eedenin paratiisissa

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA 6. JULKINEN RUKOUS ELI JUMALANPALVELUS 7. PYHÄ RISTI 1 / 5 Luterilaisen

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Drottningholmin linna

Drottningholmin linna 1 Drottningholmin linna Drottninholmin linnan puiston puolelta Drottningholmin linna (ruots. Drottningholms slott) on Ruotsin kuningasperheen yksityisasunto. Se sijaitsee Ekerön kunnan Drottningholmissa,

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Kristuksen kaksiluonto-oppi

Kristuksen kaksiluonto-oppi Kristuksen kaksiluonto-oppi Katolinen kirkko muotoili kolminaisuusopin 300- ja 400-luvuilla ja täydensi sitä Kristuksen kaksiluonto-opilla Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Kirkolla on ollut

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu Kirkkoneuvosto 28.10.2013 2

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu Kirkkoneuvosto 28.10.2013 2 NIVALAN SEURAKUNTA Kokouspöytäkirja 9/2013 Kirkkoneuvosto 1 (18) KOKOUSAIKA Maanantaina 28.10.2013 klo 18.00-20.00 (Kahvitus klo 17:45 alkaen) KOKOUSPAIKKA Seurakuntakoti, Pieni sali SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

Radion ortodoksinen aamuhartaus

Radion ortodoksinen aamuhartaus 1 / 5 Rovasti Veikko Purmonen Radion ortodoksinen aamuhartaus 21.9. 2002 Luuk. 5: 1-11 Kirkon luovuttamaton tehtävä ja kaikkien kristittyjen yhteinen kutsumus on lähetystyön tekeminen, todistaminen Jumalan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta

YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta PYHÄ KOLMINAISUUS, Antonio de Pereda, 1640-luvulla KOLMINAISUUDEN YLISTYS, Albrecht Dürer, V. 1511 Jumala antoi sydämen ja aivot

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät

Lisätiedot

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta LUOMINEN / MAAILMANKAIKKEUDEN SYNTY RAAMATUN LUOMISKERTOMUKSEN (1.Moos.1.-2.) MUKAAN

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN KESÄRETKI 29.7.2012 SASTAMALAAN

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN KESÄRETKI 29.7.2012 SASTAMALAAN TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN KESÄRETKI 29.7.2012 SASTAMALAAN Retki alkoi aamukahvilla matkan varrella, retkeläisiä oli 13. Kuljetuksesta huolehti Salon Tilausmatkojen oma julkkis, maailmanmatkaaja Jani, jonka

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Milloin apostolit syntyivät uudesti ylhäältä?

Milloin apostolit syntyivät uudesti ylhäältä? Milloin apostolit syntyivät uudesti ylhäältä? Anteeksipyyntö ja korjaus opetukseeni Pyydän anteeksi, että olen opettanut väärin siitä, milloin apostolit syntyivät uudesti ylhäältä. Uskoin aiemmin, että

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

TROPARIT JA KONTAKIT LITURGIASSA PIENEN SAATON JÄLKEEN

TROPARIT JA KONTAKIT LITURGIASSA PIENEN SAATON JÄLKEEN TROPARIT JA KONTAKIT LITURGIASSA PIENEN SAATON JÄLKEEN Yleisiä huomautuksia: v Ennen toiseksi viimeistä a lauletaan aina Kunnia... ja viimeistä ennen Nyt... v Jos kontakkeja on vain yksi, lauletaan sitä

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

JOHANNES KASTAA JEESUKSEN

JOHANNES KASTAA JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JOHANNES KASTAA JEESUKSEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Betaniassa, se on paikkakunta Pereassa

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Kappelineuvosto

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika tiistai klo 18.30 20.35 Paikka Virojoen seurakuntatalo, Riihitie 2, Virojoki läsnä/poissa Osallistujat Karvonen Taina vt. kappalainen, puheenjohtaja (-) Hanski Liisa kappelineuvoston

Lisätiedot

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa 29.1.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net EHTOO- JA

Lisätiedot

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Kristinoppi 3 sisältää eskatologian ja ekklesiologian. Eli opit lopun ajoista ja seurakunnasta. Eskatologian katsaus meillä oli syksyllä Nyt meillä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,

Lisätiedot

Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010. Väläyksiä Raamatun henkilöistä

Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010. Väläyksiä Raamatun henkilöistä Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010 Väläyksiä Raamatun henkilöistä Minä otan puheeseeni pieniä väläyksiä joistakin Raamatun henkilöistä. Nämä henkilöt, niin kuin yleensäkin kaikki Raamatun henkilöt,

Lisätiedot

JEESUS JA TURKULAINEN NAINEN. Jaakko Kujala Urban Light

JEESUS JA TURKULAINEN NAINEN. Jaakko Kujala Urban Light JEESUS JA TURKULAINEN NAINEN Jaakko Kujala Urban Light 17.3.2016 JOH. 4:3-30 (OMA KÄÄNNÖS ) Jeesus lähti Jyväskylästä ja oli taas menossa Ahvenanmaalle. Hänen oli kuljettava Turun kautta. Niin hän saapui

Lisätiedot

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto 7.11.2012 Kirkko- ja seurakuntakäsitys, jossa sekä salatulla että näkyvällä on paikkansa Kaksinaisuus kirkon / seurakunnan

Lisätiedot

JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE

JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Opetuslapset ovat yhä Jerusalemissa lukittujen ovien takana,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot