Toimintakertomus 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 2013"

Transkriptio

1 Maatiainen Det lantliga kulturarvet ry Toimintakertomus 2013 YLEISTÄ Maatiainen Det lantliga kulturarvet ry (jatkossa Maatiainen) on aatteellinen yhdistys, jonka tavoitteena on säilyttää ja edistää kulttuurikasvien ja kotieläinten lajinsisäistä monimuotoisuutta, kulttuuriympäristöjen monimuotoisuutta sekä levittää alan osaamista ja käytännön taitoja. Maatiainen kokoaa jäsenikseen kulttuurikasveista ja maatiaiseläimistä sekä perinnemaisemien monimuotoisuudesta kiinnostuneita henkilöitä. Maatiaisen toiminnassa on kolme toimialuetta: maatiaiskasvit, maatiaiseläimet ja perinnemaisemat. Toimintavuotta sävyttivät lukuisat onnistuneet tapahtumat ja matkat. Yhdistys on verkostoitunut samanmielisten toimijoiden kanssa. Taloudellinen asema on tiukka. Yhdistys on perustettu vuonna 1989 ja jäseniä on noin HALLITUS JA TOIMINTARYHMÄT 1.1. Hallitus, toimintaryhmät ja muut valinnat Hallitus kokoontui 7 kertaa vuonna Hallituksen kokouksissa olivat useimmiten hallituksen jäsenten lisäksi läsnä Maatiaisen kunniajäsen Anja Alanko, sihteeri Elli Kreku, toiminnanjohtaja Maija Manninen, Maatiainen-lehden kulloinenkin päätoimittaja. Hallituksen jäseniä toimintavuonna olivat p. Timo Rantakaulio, Pentti Alanko, Riku Cajander, Vuokko Coco, Merja Hartikainen, Matti Lahtinen, Erkki Lehtimäki, Henrietta Pitkänen ja Juhan Savander. Varajäseniä toimintavuonna olivat Terhi Arell, Lea Eriksson, Kirsi Mäkinen ja Tarja Suksi. Toimintavuonna valittiin tärkeään siementoimintaan siemenluetteloa tekemään Anne Leino. Myös päätoimittaja vaihtui, pitkään ansiokkaasti palvelleen Aune Kämäräisen tilalle valittiin Susan Wilander. Yhdistyksessä on useita toimintaryhmiä. Matkoista vastasi Juhan Savander. Siemenpakkaamosta vastasi Pirkko Kukkola. Siementoiminnan toisen vastuuhenkilön tehtävät siirtyivät Anna Lassilalta Anne Leinolle toimintavuoden aikana. Näyttelyistä vastasivat Anja Alanko ja Maija Manninen taimipäivistä Anja Alanko, Anneli Aurejärvi-Karjalainen, Pirkko Kahila, Maija Manninen; maisemaryhmästä Leena Saario ja Pentti Alanko, maatiaiseläimistä Ilmari Majuri ja Jarmo Manninen; maatiaisruokaryhmästä Anja Alanko ja Leila Järventausta; museoyhteistyöstä Anja Alanko, Timo Rantakaulio ja Annmaj Rönning. Perinnemaisemavastaavana toimi hortonomi AMK Leena Saario. Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Syyskokous pidettiin

2 2. VARSINAINEN JÄSENTOIMINTA 2.1. Jäsenet ja jäsenrekisterin pito Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden 2013 joulukuussa noin Jäsenmaksut ovat yhdistyksen tärkein tulonlähde. Normaali jäsenmaksu oli 28, opiskelijat 19 ja perhejäsenet 12 toimintavuonna Vuoden jäsenmaksutulot olivat yhteensä ,90. Jäsenrekisteriä pidetään Maatiaisen toimistossa Klaani jäsenrekisteriohjelmalla. Yhdistyksen kunniajäseniä ovat Teuvo Hyppänen, Ritva Lehtonen, Unto Wannas, Pirkko Kahila, Peter M. Tigerstedt, Anja Alanko, Pentti Alanko, Raili Siltala ja Anne Paalo. Uudeksi kunniajäseneksi valittiin Gunvor Pått, joka on kunnostautunut perunoiden saralla Toimisto ja siemenmyymälä Maatiaisen toimisto on ollut lähtien osoitteessa Stenbäckinkatu 8, myymälä 2, Helsinki. Vuokrasopimus on uusittu vuoden 2011 lopussa. Toimistolla hoidetaan jäsenasioita, tiedotusta, myydään siemeniä, pidetään kokouksia ja järjestetään tapahtumia. Toimistosta vastasi Maatiaisen osa-aikainen toiminnanjohtaja Maija Manninen. Mukana oli talkoolaisia tilaisuuksien järjestämisessä, siementen hyllyttämisessä ja myynnissä. Keväällä 2013 apuna oli harjoittelija Kiipulan ammattiopistosta. Toimistoa pidettiin auki keskiviikkoisin ja torstaisin kello lukuun ottamatta heinäkuuta. Huhti-toukokuussa toimisto oli avoinna myös perjantaisin Paikallisryhmät Pohjois-Karjalan paikallisryhmä (Tuovi Mutanen), Pirkanmaan paikallisryhmä (Erkki Lehtimäki) sekä Turun seudun paikallisryhmä (Terhi Arell) jatkoivat toimintaansa. Varsinais- Suomen ryhmä viljeli maatiaiskasvipalstaa Aurajoen rannalla Koroisten LUMO-keskuksen yhteydessä. Helsingissä viljeltiin paikallisesti maatiaiskasveja Seurasaaren Leppälän mökin murulla yhdessä Seurasaaren ystävien ja Marttojen kanssa. Pirkanmaan toimintaryhmän Erkki Lehtimäki on edustanut Maatiaista puutarhakoulu Ahlmanin Parasta pöytään tilaisuuksissa Tampere talossa Valkeakoskella ja puutarhakoulun omissa tiloissa ja myynyt myös siemeniä. Hän edustaa Maatiaista myös Pirkanmaan Perinnepiha-projektissa. Pohjois-Karjalan paikallisryhmä oli myös aktiivinen: perinteinen usean yhdistyksen voimin järjestetty Kukkolan kevätkiekaus järjestettiin Kukkolan tilalla Joensuussa. Tuovi Mutanen oli antamassa neuvontaa ja myymässä Maatiaisen siemeniä. Tyynelän torpan taimikirppis järjestettiin 8.6 Lieksassa. Jäsentapaaminen Joensuun kasvitieteellisessä puutarhassa Botaniassa pidettiin 7.8.

3 2.4. Toimintaryhmät Toimintaryhminä jatkoivat siemenryhmä, ruokaryhmä, näyttelyryhmä, taimipäiväryhmä, maatiaiseläinryhmä ja maisemaryhmä. Siemenryhmä jatkoi vuonna 2013 (Anna Lassila, Pirkko Kukkola, Anja Alanko, Timo Rantakaulio, Juhan Savander ja Anne Leino). Toimintaryhminä jatkoivat ruokaryhmä (Anja Alanko), taimipäiväryhmä (Pirkko Kahila, Anneli Aurejärvi-Karjalainen, Terhi Koivisto), näyttelyryhmä (Maija Manninen, Anja Alanko), maatiaiseläin-toimintaryhmä (Jarmo Manninen, Ilmari Majuri, Laura Murto), perinnemaisemaryhmä (Leena Saario, Pentti Alanko) ja museoryhmä (Anja Alanko, Hannu Huvinen, Timo Rantakaulio) Yhteistyö museoiden ja muiden tahojen kanssa Jatkettiin yhteistyötä Seurasaaren ystävien, Seurasaaren säätiön, Sommelo ry:n, Maatalousmuseo Sarkan, Metsähallituksen Korteniemen perinnetilan, Maaseudun sivistysliiton, Kuralan Kylämäen, Livonsaaren yhteisökylän, Keuruun ekokylän, Helsingin kaupunginkirjaston ja Uudenmaan Marttayhdistyksen kanssa. Tiivistettiin yhteistyötä Museoviraston kanssa viljelemällä Seurasaaressa maatiaiskasveja yhteistyössä Seurasaaren ystävien ja Marttojen kanssa. Helsingin ulkoilmamuseo Seurasaaressa viljely-yhteistyöllä hoidettu palsta, Leppälän muru, on toiminut paitsi näytemaana ja mielenkiintoisena elävöittäjänä suomalaisten ja kansainvälisten kävijöiden museoelämykselle, myös kurssituksena perinteisten viljely- ja puintimenetelmien oppimisessa. Viljely-yhteistyön puitteissa järjestettiin talkoita ja juhlia Seurasaaressa. Tehtiin myös yhteistyötä Mustialan maatalousoppilaitoksen, Ahlmanin ammattiopiston, Suomen luomumatkailuyhdistys ECEAT Suomi ry:n sekä Ympäristö- ja kuluttajapoliittisen yhdistyksen kanssa. Viime mainitut ovat mm. järjestäneet kokouksiaan Maatiaisen tiloissa. Yhteistyö on aloitettu myös Espoon puutarhayhdistyksen kanssa. Aloitettiin kaupunkiviljelyakatemia-yhteistyö yhdessä seuraavien toimijoiden kanssa: Lasten ja nuorten koulukasvitarha, Uudenmaan Martat, Helsingin siirtolapuutarhayhdistys, Dodo ja Hyötykasviyhdistys. Tarkoituksena on koordinoida ilmoittelua tapahtumista ja kursseista sekä toimija yhdessä viljelytoiminnan edellytysten parantamiseksi Maatiainen-lehti Maatiainen -lehti ilmestyi vuoden aikana 4 kertaa. Lehden päätoimittajan vastuu siirtyi Aune Kämäräiseltä Susan Wilanderille numerosta 4/2013 alkaen. Taittajana jatkoi Raija Ojanen. Lehden irtonumeroita myytiin Akateemisessa Kirjakaupassa Helsingissä. Lehden numeron sivumäärä on vakiintunut keskimääräiseen 49 sivuun. Värikäs ja monipuolinen lehti on saanut positiivista palautetta lukijoilta. Vuoden ensimmäisessä numerossa julkaistiin tietoa vuoden maatiaiskasvista harjaneilikasta sekä maatiaiseläimestä; maatiaiskanasta. Sen liitteenä ilmestyi siemenluettelo. Kakkosnumerossa esiteltiin vuoden perinnemaisema Harjun tila Hartolassa. Pääpaino lehdessä on asiantuntijoiden ja lukijakunnan kirjoituksilla puutarha- ja kasviaiheista. Myös maatiaiseläimiin liittyviä juttuja julkaistiin. Lehdessä ilmoitetaan Maatiaisen tapahtumista,

4 kursseista ja matkoista sekä julkaistaan jäsenten ilmoituksia. Lehti julkaisee myös kaupallisia mainoksia, mm. puutarha-alan kirjojen kustantajilta. Suunnitteilla on koota lehden vuosikerroista olennaisimmat artikkelit ja niiden julkaiseminen sopivalla tavalla. Lehden nettokulut olivat , Kotisivut ja muu tiedotus Toimintavuonna kotisivut palvelevat Maatiaisen toiminnasta tiedottamisessa. Kotisivuja hoiti pientä palkkiota vastaan Keijo Luoto. Kotisivuilla esitellään niin vanhat kuin uudet vuoden maatiaiset, tiedotetaan ajankohtaisista tapahtumista, julkistetaan siemenluettelo suuren yleisön saataville. Sieltä löytyy myös näytenumeroita Maatiainen-lehdistä. Sivuilla opastetaan jäseneksi liittymisessä, kerrotaan paikallistoiminnasta, julkaistaan yhdistyksen säännöt ja yhteystiedot. Yhdistyksen esite uusittiin vuodeksi 2013 ja siinä tiedotetaan myös vuoden maatiaiskasvista, eläimestä ja perinnemaisemasta Ne kaikki esiintyivät myös esitteen kuvituksessa. Esitettä jaettiin toimiston siemenmyymälässä, messuilla ja muualla. Vuoden perinnemaisemasta julkaistiin lehdistötiedote Yhteiskunnallinen toiminta Maatiaisen edustajana geenivaralautakunnassa toimi Timo Rantakaulio varajäsenenään Anna Lassila. Timo Rantakaulio oli mukana maatalouden geenivarojen ohjausryhmässä varajäsenenään Maija Manninen. Maija Manninen osallistui Wienissä itävaltalaisen Arche Noahnimisen siemen- ja maatiaiskasvi yhdistyksen järjestämään työpajaan, jossa käsiteltiin EU komission siemenasetusuudistusta. Maatiainen allekirjoitti yhdessä noin 40 kansainvälisen siemenja biodiversiteettiasioihin keskittyneen yhdistyksen kanssa julkilausuman Biodiversiteetti ja luonnosta peräisin olevien ravintokasvien perintö turvattava. Julkilausumalla haluttiin tuoda esille maatiaiskasvien merkitystä kaikille vapaasti saatavissa olevana yhteisöllisenä oikeutena julkis- Pääsy ravintoon liittyvän maatalouden biodiversiteetin äärelle halutaan taata kaikille, sillä siemenistä kasvaa pääasiallinen osa ihmiskunnan elintarvikkeista. Maatiainen oli lainsäädäntöön liittyen yhteydessä myös Europarlamenttiin sekä maa- ja metsätalousministeriöön. Maatiainen ilmaisi myös kantanaan vastustuksensa Turun Kuralan kylämäen perinnemaisemaympäristön käytön lähiöasuntorakentamiseen laatimalla valituksen Turun hallintooikeudelle Kirjavälitys Jatkettiin pienimuotoista, omaprofiilista kirjavälitystä. Kirjavälityksen ja maatiaiskorttien myynnin nettotuotto oli 441,33.

5 3. TOIMINTA TOIMINTA-ALUEITTAIN 3.1. Maatiaiskasvit Vuoden maatiaiskasvina oli harjaneilikka Vuoden maatiaiskasvi oli harjaneilikka. Toimintavuoden aikana tehtiin harjaneilikkaa tunnetuksi lehdessä, kotisivuilla ja tapahtumissa. Harjaneilikasta pidettiin myös luento Turun puutarhamessuilla. Siemenluettelon kautta tarjolla oli useita nimikkeitä erilaisia harjaneilikkakantoja Siemenasiat Pirkko Kukkola, Anna Lassila ja Anne Leino vastasivat siementoiminnasta. Anna Lassila laati siemenluettelon 2013 ja Anne Leino aloitti vuoden lopussa seuraavan vuoden siemenluettelon valmistelun. Pirkko Kukkola vastasi siementen lopullisesta puhdistuksesta, pussituksesta ja tilausten käsittelystä. Pirkko Kahila oikoluki siemenluettelon, inventoi siemenvaraston ja auttoi muuten tarvittaessa. Siemenluettelo laadittiin ensimmäisen jäsenlehden liitteeksi. Siemenkerääjiä oli 95 vuonna Suurkiitos kaikille siemeniä Maatiaisen välitykseen toimittaneille. Postimyynnin ohella siemeniä myytiin puutarhamessuilla, Maatiaisen toimistolla, Kallion Oma Maa puodissa, Mustilan arboretumissa, Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa sekä pienempien tapahtumien yhteydessä. Maatiaisen siemeniä välitti myös Isoäidin kasvit ja Loimaan maatalousmuseo Sarka. Siemenvälityksen kulut olivat ,09 (27 385,13). Suurin kuluerä oli siementoiminnan palkkiot sivukuluineen. Siementen myyntitulo oli ,33 (27 104,11). Siemenvälityksen tulos oli toimintavuonna 6 424,24 (281,02 ). Edelleen pyydettiin lähettäjiä huolellisuuteen siementen alkuperätietojen merkitsemiseksi, niin että eri-ikäisten kasvikantojen ja maatiaiskantojen merkitseminen luetteloon onnistuisi. Eviran myöntämä siemenlupa Maatiaiselle uusittiin. Lupa on myönnetty viljakasveille, nurmi- ja rehukasveille, öljy- ja kuitukasveille, vihanneksille, juurikkaille, nurmi- ja nurmikkoseoksille, viljaseoksille sekä perunoille. Maatiaisen yrtti- ja lääkekasvien siemenistä on varmuuskopiot säilytettynä pohjoismaisessa geenipankkijärjestelmässä. Maatiainen pyrkii säilyttämään maatiaishyötykasvit käytössä ja laajentamaan niiden käyttöä Taimipäivät ja taimien myynti Kevät- ja syystaimipäiville lukuisat jäsenet ja muut kasviharrastajat tulevat vaihtamaan taimia ja tuovat ylimääräisiä taimiaan lahjoituksena yhdistykselle. Tilaisuus on avoin yleisölle ja siitä tiedotettiin Helsingin paikallisalueen lehdissä sekä radiossa. Toimintavuonna 2013 pidettiin niin keväällä kuin syksylläkin taimihuutokauppa meklarinaan puutarhuri Matti Lahtinen.

6 Toimintavuonna taimipäivillä oli erikoisvieraat Kirsi Salo sekä Vesa Muurinen Vakkataimesta, jossa erityisesti kiinnitetään huomiota kantojen Suomen oloihin sopiviin alkuperiin. Keväällä pidettiin myös taimipäivät Etelä-Hämeessä Lopella. Paikalla oli kasviasiantuntijoita, jotka neuvoivat ja auttoivat kasvien tunnistamisessa. Taimipäivien nettotulos oli 4 078,88 (3 590,61) Maatiaiseläimet Vuoden 2013 maatiaiseläin maatiaiskana Toimintavuoden aikana tehtiin maatiaiskanoja tunnetuksi lehdessä, kotisivuilla, esitteessä ja tapahtumissa. Maatiaiskanatuntija, kirjailija Kirsti Hassinen kertoi maatiaiskanojen hankintaan valmistautumisesta syksyllä järjestetyssä maatiaiskanaillassa. Yhdistyksen nimissä toimii itäsuomenkarjan polveutumistietokanta nettiosoitteessa maatiainen.fi/cgi/pedserve-front.pl. Polveutumistietokanta on julkinen ja sitä hoitaa Jarmo Manninen. Maatiaiskanasta tulostettiin nelivärinen juliste Perinnemaisemat Vuoden 2013 perinnemaisemaksi valittiin Harjun tila Hartolassa. Vuoden perinnemaisema esiteltiin lehdessä ja nettisivuilla. Perinnemaisemasta laadittiin lehdistötiedote. Kohteeseen järjestettiin tutustumiskäynti, jossa luovutettiin perinnemaisemakunniakirja ja tutustuttiin paikan luontoarvoihin ja arvokasta työtä tekeviin lampaisiin. Tilaisuuteen osallistui perinnemaisemavastaava Leena Saario, kunniajäsenet Anja ja Pentti Alanko, toiminnanjohtaja Maija Manninen, ja hallituksen jäsen Lea Eriksson perheineen sekä lehden toimittaja ja kuvaaja Itä-Häme lehdestä. Tilan henkilökunta opasti asiantuntevasti. Vuoden perinnemaisema uutisoitiin Itä-Häme lehdessä. 4. TAPAHTUMAT JA MATKAT Helsingin yliopiston kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhuri Pertti Pehkonen kertoi puutarhan kokoelmista ja toiminnasta Kalevalan päivänä Professori Leena Hämet-Ahti piti esitelmän: Elias Lönnrotin suosittelemat kasvit hätäravintona puutarhaharrastaja Vuokko Coco piti esitelmän Parhaat kesäkukat harrastajan puutarhassa Turun piha& Puutarha messut. Timo Rantakaulio ja Maija Manninen pitivät messuilla luentoja. Siemeniä myytiin ja Turun paikalliset Maatiaisen jäsenet osallistuivat kiitettävästi osallistuttiin Kevätpuutarha-messuille Helsingissä omalla osastolla, jossa myytiin siemeniä ja kerrottiin yleisölle maatiaiskasveista. Messut sujuivat onnistuneesti ja siemeniä myytiin paljon. Jaettiin paljon esitteitä ja hankittiin uusia jäseniä Maatiainen osallistui Lahden pihapiiri messuille. Vuokko Coco ja Tuovi Nöjd pitivät luentoja ja myivät joukkoineen siemeniä.. Tilaisuus oli menestyksellinen Pidettiin Kosketa lehmää -tapahtuma Espoon Luukissa

7 Sarka museon sunnuntaitapahtumassa Hannu Ahokas kertoi maatiaisrukiista ja Maija Manninen Maatiaisen toiminnasta Järjestettiin omenapuiden varttamistyöpaja Kirkkonummen Myllykylässä luomupuutarhuri Kaj Simbergin tilalla Maatiainen oli mukana Mustilan kesäkauden avajaisissa, jossa myytiin siemeniä pidettiin suositut kevättaimipäivät. Ne ovat tärkeä ja jo vakiintunut toimintamuoto, joka kokosi satoja ihmisiä toimistomme sisäpihalle. Paikalla oli kasviasiantuntijoita ja taimihuutokauppa Puutarhaliiton Ilo irti puutarhasta vietettiin puutarhajuhlaa Sisko Chasen puutarhassa. Helsingin Puotiharjussa Maatiainen osallistui Helsingin työväenasuntomuseon puutarhajuhlille tehtiin kesäpäiväretki Porvooseen J. L. Runeberg laivalla. Porvoossa tutustuttiin Frederika Runebergin kotimuseoon puutarhoineen sekä monipuolisesti muihinkin kaupungin puutarhoihin Anja ja Pentti Alanko edustivat maatiaisasioita Töysän Hakojärven LuoMusa luomunäyttelytilaisuudessa. Järjestettiin Maatiaisen lähiulkomaan matka Itä-Viroon, jossa tutustuttiin mm. ryvässipulin viljelyyn Peipsijärven rannalla Maatiaisen edustajia osallistui Kansallisen geenivaraohjelman 10- vuotisjuhlaseminaariin Jokioisilla Seurasaaressa järjestettävässä Perinnekasvipäivässä korjattiin satoa yhdessä Seurasaaren ystävien kanssa. FT Hannu Ahokas piti esitelmän kytöviljelystä Antintalon salissa Anja Alanko ja Maija Manninen vierailivat Kuhmoisten rekennusperintöpäivillä kertomassa Maatiaiskasveista ja myymässä siemeniä. Ulkomaan kaukomatka suuntautui Vavilovin ja Przewalskin jäljille Keski-Aasiaan ja Kirgisiaan, jossa tutustuttiin mm. Almatyn seudun villeihin omenapuumetsiin. Pelastusarmeija kutsui Maatiaisen edustajan pitämään esityksen yhdistyksen toiminnasta. Esitelmä oli ruotsinkielinen. Tilaisuudessa myytiin siemeniä ja kirjoja Puutarhakirjailija Pentti Alanko piti luennon saniaisista Permakulttuuriasiantuntija, insinööri Mari Korhonen piti esittelyluennon pohjoisesta permakulttuurista Suomen oloissa kirjailija Kirsti Hassinen kertoi maatiaiskanojen hankintaan varautumisesta Maatiaiskanaillassa järjestettiin tunnelmallinen Viro-ilta, jossa Matti Lahtinen näytti kuvia ja Juhan Savander kertoi kesän Itä-Viroon suuntautuneesta matkasta ja erityisesti ryvässipulinviljelyksestä. Maatiaistapahtumien ja -matkojen nettotulo oli -p194,79 (-2 077,76) 5. TALOUS JA HALLINTO Hallitus kokoontui 7 kertaa, vastasi toimintasuunnitelman toteuttamisesta, yhdistyksen sääntömääräisten tehtävien hoitamisesta ja yhdistyksen taloudesta seuraten taloutta säännöllisesti. Hallituksen erinomaisena tukena on toiminut sihteerinä Elli Kreku.

8 Yhdistyksen toiminnantarkastajat ovat Marika Lohi ja Juhani Tenhunen. Varatoiminnantarkastajina toimivat Pertti Pyhtilä ja P. T. A. Tigerstedt. Maija Manninen vastasi rahastonhoidosta ja jäsenasioista. Maatiaisella oli toimintavuonna tilit Suupohjan Osuuspankissa sekä Aktia pankissa. Yhdistyksen toiminta perustui pääasiassa jäsenmaksutuloihin, joista suurin osa tarvitaan tiedotustoiminnan ja toimiston sekä jäsenrekisterin pidon ja muiden jäsentoimintakulujen peittämiseen. Siemenmyynnistä saatavat saatava tulo kattaa suurimman osan siementoiminnan kuluista. Muu varsinainen toiminta perustuu pääasiassa vapaaehtoistyöhön ja osallistujilta perittäviin maksuihin. Henkilöstökulut olivat ,38 (26 696,33). Yhdistyksen taloudellinen tilanne on tiukka, mutta vakaa. Vuoden 2013 tulos oli alijäämäinen 5 404,20 (19 300,53).

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Maatiainen Det lantliga kulturarvet ry Toimintakertomus 2012 YLEISTÄ Maatiainen Det lantliga kulturarvet ry (jatkossa Maatiainen) on aatteellinen yhdistys, jonka tavoitteena on säilyttää ja edistää kulttuurikasvien

Lisätiedot

Toimintakertomus 2011

Toimintakertomus 2011 Maatiainen Det lantliga kulturarvet ry Toimintakertomus 2011 YLEISTÄ Maatiainen Det lantliga kulturarvet ry (jatkossa Maatiainen) on aatteellinen yhdistys, jonka pyrkimyksenä on säilyttää ja edistää kultbuutta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 MAATIAINEN DET LANTLIGA KULTURARVET RY Toimintasuunnitelma 2013 Maatiainen ry - Det lantliga kulturarvet (jatkossa Maatiainen) on yleishyödyllinen yhdistys, jonka pyrkimyksenä on säilyttää ja edistää kulttuurikasvien

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015

Toimintasuunnitelma 2015 MAATIAINEN DET LANTLIGA KULTURARVET RY Toimintasuunnitelma 2015 Maatiainen ry - Det lantliga kulturarvet (jatkossa Maatiainen) on yleishyödyllinen yhdistys, jonka pyrkimyksenä on säilyttää ja edistää kulttuurikasvien

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 MAATIAINEN DET LANTLIGA KULTURARVET RY Toimintasuunnitelma 2012 Hyväksytty syyskokouksessa 7.11.2011 Maatiainen ry - Det lantliga kulturarvet rf (jatkossa Maatiainen) on aatteellinen yhdistys, jonka pyrkimyksenä

Lisätiedot

Toimintakertomus 2007 Kevätkokouksen päätös 23.5.2008

Toimintakertomus 2007 Kevätkokouksen päätös 23.5.2008 1 Maatiainen Det lantliga kulturarvet ry Toimintakertomus 2007 Kevätkokouksen päätös 23.5.2008 Yleistä Maatiainen Det lantliga kulturarvet ry (jatkossa Maatiainen) on aatteellinen yhdistys, jonka pyrkimyksenä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 MAATIAINEN DET LANTLIGA KULTURARVET RY Toimintasuunnitelma 2014 Maatiainen ry - Det lantliga kulturarvet (jatkossa Maatiainen) on yleishyödyllinen yhdistys, jonka pyrkimyksenä on säilyttää ja edistää kulttuurikasvien

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 MAATIAINEN DET LANTLIGA KULTURARVET RY Toimintasuunnitelma 2011 HYVÄKSYTTY SYYSKOKOUKSESSA 20.11.2010 Maatiainen Det lantliga kulturarvet ry (jatkossa Maatiainen) on aatteellinen yhdistys, jonka pyrkimyksenä

Lisätiedot

Toimintakertomus 2009

Toimintakertomus 2009 Maatiainen Det lantliga kulturarvet ry Toimintakertomus 2009 YLEISTÄ Maatiainen Det lantliga kulturarvet ry (jatkossa Maatiainen) on aatteellinen yhdistys, jonka pyrkimyksenä on säilyttää ja edistää kulttuurikasvien

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2010

Toimintasuunnitelma 2010 MAATIAINEN DET LANTLIGA KULTURARVET RY Toimintasuunnitelma 2010 HYVÄKSYTTY SYYSKOKOUKSESSA 24. LOKAKUUTA 2009 Maatiainen Det lantliga kulturarvet ry (jatkossa Maatiainen) on aatteellinen yhdistys, jonka

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 MAATIAINEN DET LANTLIGA KULTURARVET RY Toimintasuunnitelma 2016 Maatiainen ry - Det lantliga kulturarvet (jatkossa Maatiainen) on yleishyödyllinen yhdistys, jonka tarkoituksena on säilyttää ja edistää

Lisätiedot

Maatiainen Det lantliga kulturarvet ry. Toimintasuunnitelma 2009 Vuosikokouksen päätös 22.11.2008

Maatiainen Det lantliga kulturarvet ry. Toimintasuunnitelma 2009 Vuosikokouksen päätös 22.11.2008 1 Maatiainen Det lantliga kulturarvet ry Toimintasuunnitelma 2009 Vuosikokouksen päätös 22.11.2008 Maatiainen Det lantliga kulturarvet ry (jatkossa Maatiainen) on aatteellinen yhdistys, jonka pyrkimyksenä

Lisätiedot

Toimintakertomus 2008

Toimintakertomus 2008 Maatiainen Det lantliga kulturarvet ry Toimintakertomus 2008 Hyväksytty kevätkokouksessa 5.5.2009 YLEISTÄ Maatiainen Det lantliga kulturarvet ry (jatkossa Maatiainen) on aatteellinen yhdistys, jonka pyrkimyksenä

Lisätiedot

Maatiainen Det lantliga kulturarvet ry:n toimintasuunnitelma 2006

Maatiainen Det lantliga kulturarvet ry:n toimintasuunnitelma 2006 Syyskokouksen päätös 26.11.2005 Maatiainen Det lantliga kulturarvet ry:n toimintasuunnitelma 2006 A. YLEISTÄ Maatiainen Det lantliga kulturarvet ry (jatkossa Maatiainen) on aatteellinen yhdistys, jonka

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2013 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Tehtävät ja painopistealueet... 3. Hanketoiminta... 3 4. Hallinto... 5. Henkilökunta ja toimisto...

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

MITÄ KASVAA PIRKANMAALAISESSA PERINNEPIHASSA? Krista Mäkelä Pirkanmaan perinnepihaprojekti, Ahlmanin koulun Säätiö Museopäivä Vapriikissa 16.5.

MITÄ KASVAA PIRKANMAALAISESSA PERINNEPIHASSA? Krista Mäkelä Pirkanmaan perinnepihaprojekti, Ahlmanin koulun Säätiö Museopäivä Vapriikissa 16.5. MITÄ KASVAA PIRKANMAALAISESSA PERINNEPIHASSA? Krista Mäkelä Pirkanmaan perinnepihaprojekti, Ahlmanin koulun Säätiö Museopäivä Vapriikissa 16.5.2012 Perinnekasvit ovat kestäviä ja helppohoitoisia. Kasveihin

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina Kasvitieteellisen puutarhan ystävät ry Botaniska trädgårdens vänner rf PÖYTÄKIRJA 15.11.2013 SYYSKOKOUS Aika Torstai 7.11.2013 kello 17.30 18.10 Paikka Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, palmuhuonerakennus,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Yhdistyksen toiminnassa vuosi 2014 oli 29 toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta keskittyi vuoden 2014 aikana perinteisten tapahtumien eli Lasipäivän,

Lisätiedot

Taulukkoon yksi on koottu koulutus- ja klubitilaisuudet sekä niihin osallistuneiden määrät.

Taulukkoon yksi on koottu koulutus- ja klubitilaisuudet sekä niihin osallistuneiden määrät. LOHJAN SEUDUN YMPÄRISTÖKLUSTERI Klusteri on yhteistyöverkosto, joka edistää yritysten ja yhteisöjen ympäristöasioiden hallintaa, auttaa ennakoimaan ja sopeutumaan muutoksiin ja riskeihin sekä edesauttaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry Pöytäkirja 1. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja Hannu Karttunen avasi kokouksen klo 19.15.

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry Pöytäkirja 1. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja Hannu Karttunen avasi kokouksen klo 19.15. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry Pöytäkirja 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2013 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 5.11.2013 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1

Lisätiedot

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009:

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009: MTK- Kerimäki Toimintakertomus 2009 Hyvä Jäsenemme! MTK-Kerimäen tuottajayhdistyksen johtokunta päätti toimittaa vuoden 2009 toimintakertomuksen kaikille jäsenilleen. Yhdistyksen toiminta oli vuonna 2009

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Uudenmaan Kirjoittajat ry - Nylands Skribenter rf TOIMINTAKERTOMUS 2012

Uudenmaan Kirjoittajat ry - Nylands Skribenter rf TOIMINTAKERTOMUS 2012 Uudenmaan Kirjoittajat ry - Nylands Skribenter rf TOIMINTAKERTOMUS 2012 1. Yleistä Yhdistyksen 44 toimintavuoden toiminta kärsi varojen puutteesta. Yhdessä Työväenliikkeen kirjaston kanssa järjestettiin

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

Sateenkaariyhdistys Malkus ry

Sateenkaariyhdistys Malkus ry Toimintasuunnitelma 2015 1 1. Johdanto Sateenkaariyhdistys Malkuksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkistä ja hengellistä hyvinvointia ja tukea tätä tarkoitusta

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 Sivu 1 / 5 NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 Naantalin 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2005 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2005 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 121. HALLITUS Alho Maritta Lehtonen Erkki Malin Arvo Mäntylä Taimi

Lisätiedot

KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS SIVU 2

KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS SIVU 2 KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS SIVU 2 YLEISTÄ Kuopion Insinöörit ry:n toiminta oli vuonna 2013 vakiintunutta. Vuoden aikana keskityttiin edunvalvonnan lisäksi erityisesti koulutusten järjestämiseen

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014 Aika 9.2.2014 klo 14.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 14.00. ja esitteli vierailijan, Salon kyläasiamies

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA

Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA Aika: lauantai 21.11.2015 Paikka: Satakuntatalon Kiltasali, Lapinrinne 1, Helsinki klo 9.30 klo10.45 klo 12.00 klo 13.00 Ilmoittautuminen ja kokousedustajien

Lisätiedot

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT 1 MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Martat ry, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Joensuu, ja se kuuluu

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

Itä-Suomen Ammattitaito ry.

Itä-Suomen Ammattitaito ry. Itä-Suomen Ammattitaito ry. yhdistys perustettu vuonna 2003 toimialue: Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois- Karjalan ja Kainuun maakunnat jäseninä toimialueen merkittävimmät ammatillisen koulutuksen järjestäjät

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA toimintasuunnitelma 2008 Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ 2 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTASUUNNITELMA 2008 sivu 1. JOHDANTO 3 2. PERUSTOIMINTA 3 3. PERUSTOIMINTAAN KUULUVAT

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2007 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2007 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 165. Uusia jäseniä siis saatu seuralle 34 henkilöä. Jäsenmäärän suuri kasvu on seurausta monipuolisesta

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2013

Toimintakertomus vuodelta 2013 1 (5) Toimintakertomus vuodelta 2013 Imatran Seudun on perustettu 14.10.1955. Yhdistyksemme täytti 14.10.2013 58 vuotta. Jäsenistö: Yhdistyksessämme oli vuoden 2013 lopussa 87 jäsentä. Uusia jäseniä saimme

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015 Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Malliyhdistys Ry Puh. 040 123 4567 Y-tunnus 12345-6 Tiekatu 23 A 15 00120 PAIKKAKUNTA www.malliyhdistys.fi

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue.

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. Lahden Formula K-kerhon säännöt Lahden Formula K-kerho r.y. 1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Toimintakertomus. vuodelta 2015 Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot

Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry

Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry 1 Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry Kevätkokous 25.3.2014 klo 18-19 Perinnelaivayhdistys Ihana ry:n tiloissa Luvian Laitakarin satamassa Läsnä Arto Holma Päivi Kuusisto Tapio Santala Jussi Pirnes

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta

Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta Vesihuolto 2014 3.6.2014, Helsinki Projekti-insinööri Henna Luukkonen Suomen Kuntaliitto Vesiosuuskunnat,

Lisätiedot

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa. SUKUSEURA NUIKKA Sukukokous KOKOUSKUTSU Sukuseura Nuikka ry:n Varsinainen sukukokous 18.8.2012 klo 14.00 Porvoon seurakuntien PELLINGIN KURSSIKESKUS Jivikintie 18 07370 Pellinki Sukuseura Nuikka kokoontuu

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

TURUN KEMISTIKERHO RY

TURUN KEMISTIKERHO RY TURUN KEMISTIKERHO RY Vuosikertomus 2011 Yleistä Turun Kemistikerho ry on Turun alueella asuvien Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsenten välinen yhdistys, joka emoseuransa tavoin pyrkii edistämään

Lisätiedot

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2016 Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Olli Lassinaro Anu Karrimaa Anna

Lisätiedot

TOIMINTALINJA RATSUTEAM

TOIMINTALINJA RATSUTEAM TOIMINTALINJA RATSUTEAM 3. joulukuuta 2014 SISÄLLYSLUETTELO RATSASTUSSEURAN VISIO... 1 Ratsastusseuran arvot ja eettiset linjaukset... 1 Ratsastusseuratoiminnan tavoitteet... 2 Käytännön toiminta ja periaatteet...

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2010 Yleistä Vuosi 2010 oli yhdistyksemme 52. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Pasi Pitkänen 1.varapuheenjohtaja, edunvalvontavaliokunnan pj Marko Luostarinen 2. varapuheenjohtaja

Pasi Pitkänen 1.varapuheenjohtaja, edunvalvontavaliokunnan pj Marko Luostarinen 2. varapuheenjohtaja 1 YHDISTYKSEN SÄÄNTÖJEN TARKOITTAMA TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Toiminnan tavoitteena edunvalvonnan saralla oli pyrkiä kohti pitkän aikavälin tavoitetta saada Kuopioon Suomen parhaat yrittämisen olosuhteet.

Lisätiedot

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma Finland 2012 Finland Toimintasuunnitelma 2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen tehtävä... 3 1.1 Yhdistyksen tarkoitus... 3 1.2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20 SYYSKOKOKOUS Tiistai 24. marraskuuta 2015 klo 18.00 Valtuustotalon kahvio, Espoon keskus KOKOUSILLAN AVAUS, Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokousillan. VIERAILIJAN PUHEENVUORO Juhana Harju, viestintäpäällikkö

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry ALUSTAVA TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2006

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry ALUSTAVA TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2006 Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry ALUSTAVA TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2006 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2006 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 131. Uusia jäseniä siis saatu seuralle 10 henkilöä. HALLITUS

Lisätiedot

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY VUOSIKOKOUS AIKA Tiistai 21.5.2013 klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Skomarsin torppa, Hakunila Markku Loikkanen (pj) Sirkka Luukkanen Marjukka Kallio Markku Kallio Reino Raijos Sirkku

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 1985 2014 osa 2. 1997-2009

Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 1985 2014 osa 2. 1997-2009 Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 1985 2014 osa 2. 1997-2009 Tapahtumia vuosien varrelta Kuvassa Aulangonjärvi ja Lusikkaniemi Anni Liukkala puheenjohtajana 1997 2002 Komeroiden kätköistä -näyttely

Lisätiedot

Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå

Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå 1 Pernajan Agricola-seura ry, Agricolasällskapet I Pernå 2013 Kertomus toiminnasta vuosina 2009- YHDISTYKSEN HALLITUS Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå rekisteröitiin 08.12.2005.

Lisätiedot

MYYRAS VIIRILÄN OMAKOTIYHDISTYS RY/MYRAS VIIRILÄ EGNAHEMSFÖRENING RF

MYYRAS VIIRILÄN OMAKOTIYHDISTYS RY/MYRAS VIIRILÄ EGNAHEMSFÖRENING RF Säännöt MYYRAS VIIRILÄN OMAKOTIYHDISTYS RY/MYRAS VIIRILÄ EGNAHEMSFÖRENING RF 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Myyras - Viirilän Omakotiyhdistys ry/myras Viirilä Egnahemsförening rf. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

Kasvitieteellisen puutarhan ystävät r.y. - Botaniska trädgårdens vänner r.f.

Kasvitieteellisen puutarhan ystävät r.y. - Botaniska trädgårdens vänner r.f. Kasvitieteellisen puutarhan ystävät r.y. - Botaniska trädgårdens vänner r.f. Jäsenkirje 2/2013 KUTSU Kevätkokous ke 13.3. kello 17.30 Kaisaniemen kasvihuoneilla Tervetuloa Kasvitieteellisen puutarhan ystävät

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys: POHJOIS-SUOMEN TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIT r.y. FÖRETAGSLÄKARNA I NORRA FINLAND r.f. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna

Lisätiedot