Asunto Oy Lahden Viikarinkulma. sopenkorpi
|
|
- Albert Saarnio
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Asunto Oy ahden Viikarinkulma sopenkorpi
2 2 Asunto Oy ahden Viikarinkulma Ripaus retroa, muhkeasti mukav Näistä aineksista ja taidokkaasta rakentamisesta syntyy openkorven edustava portti. Viikarinkulmasta tulee kaupungista päin tultaessa uusi upea openkorven maamerkki. en Hämeenlinnantien julkisivu noudattelee muodoltaan ja korkeudeltaan luvun alun naapuritaloja tehden retrotyyppisestä katuilmeestä yhtenäisen. Myös talon ensimmäisen kerroksen liiketilat näyteikkunoineen jatkavat katuilmettä viereisten rakennusten liiketilojen kanssa. Mainio sijainti openkorvessa on valmiina asuinalueena hyvät liikenneyhteydet niin autoilijoille kuin pyöräilijöillekin. Bussilla kulkevien iloksi pysäkki on aivan kotitalon vieressä. uolentoista kilometrin matka ahden keskustan palveluihin ja tapahtumiin taittuu hetkessä. isäksi koulut sijaitsevat mukavasti kotiseudulla. Urheilukeskuksen liikunnan riemujen, uljaiden hyppyrimäkien ja jäähallin luokse puolisen kilometrin matka sujuu kävellen alkulämmittelynä. Myös ahden Messuhallin mielenkiintoiset messut ovat aivan urheilukeskuksen kupeessa. Monipuoliset ulkoilumaastot sekä luonnon rauha alkavat oman kotitalon nurkalta. unnuntaikävelyn kohteeksi voi vaihteluksi suunnata Mytäjäisten kulttuurihistoriallisesti arvokkaalle alueelle ja katsella samalla alueen omaleimaista pientaloidylliä. Yksilöllinen koti Viikarinkulman huoneistovalikoima on laaja: sen pulpetti/harjakaton alta löydät varmasti oikean kokoisen remonttihuolettoman YIT otisi. Voit valita kompakteista yksiöistä erikokoisiin avariin kaksioihin ja toimiviin kolmioihin. ai
3 uutta ja sujuva sijainti Viikarinkulman kodeissa on sitä jotakin! kissa Viika rin kulman kodeissa on asumismukavuutta lisääviä yksityiskohtia. Esimerkiksi osassa kolmioista ja kaksioista on yhtenäinen, avara oleskelutila keittiötä rajaavalla saarekkeella. 83,5 neliön kolmiossa on ylellisesti kaksi vaatehuonetta myös osassa yksiöitä on erilliset vaatehuoneet. aikille kodeille yhtenäistä on omat saunat ja lasitetut parvekkeet, esimerkiksi 37 m 2 :n yksiössä parveke on koko huoneiston levyinen. Hyvin varusteltujen kotien materiaalit ovat tasokkaita: muun muassa pesu-, löylyhuoneessa, wc:ssä ja kodinhoitotilassa on sähkötoiminen mukavuuslattialämmitys ja asuinhuoneissa tammilautaparketit. eskitetty tulo-/poistoilmanvaihto on varustettu lämmöntalteenotolla ja veden mittaus on huoneistokohtainen. aapeli-tv ja tietoliikennekaapelointi kuuluvat luonnollisesti Viikarinkulman nykyaikaiseen varustukseen samoin ovipuhelimet ja automaattiovilla varustettu tilava hissi. 3 Asunto Oy ahden Viikarinkulma Asiakasystävällinen Alfa-rahoitus Asunto Oy ahde Viikarinkulmassa pääset uuden kodin omistajaksi todella pienellä alkupääomalla. Voit hyödyntää Alfa-rahoitusta, jossa maksat vain 30% asunnon velattomasta hinnasta: 15% kaupantekohetkellä ja toiset 15% talon valmistuessa. oppuosa eli 70% asunnon velattomasta hinnasta on yhtiölainaa, jota lyhennät pääomavastikkeina kuukausittain. Takaisinmaksusuunnitelma on laadittu 22 vuoden laina-ajalle. Ensimmäisenä asumisvuotena erääntyvät maksuun pelkät korot ja lainan lyhennykset alkavat vasta vuoden kuluttua talon valmistumisesta.
4 R. T T T Asf. (inva) R Ac pl eai r pe o thu IHA A nurmi eai eai eai ju-1 eai o thu lumet 1.krs +107,30 2.krs +110,30 3.krs +113,70.krs +11,70 5.krs +119,70.krs +2,70 o thu Asf. R lumet RH B JÄTE eai M elastustie eai T eai o au o au o au eai eai eai eai R hiekkalaatikko keinu Ac pl o thu nurmi eikki ja oleskelu eai R eai liukumäki eai T eai o thu r pe R nurmi eai eai kuivausteline eai Ma u eai eai eai JH eai pöytäpenkkiryhmä polkupyörät kpl tomutus tomutus Ac pl eai eai R R 2 91,7 m 2 RH A R AUTOTAI V-1 Asf. R R eai eai R T T 30 (inva) T 2 23 T 22 eai Ma u lumet AUTAI 17 A Ma u eai IHAANI 15 A Asf T 31 T T T lumet nurmi Ma u Ma u Ma u o au o au lumet M ainorajoitukset (max.,5t) kielletty lumen varastointi eai Ma u Ma u lipputanko eai Ac pl Asunto Oy ahden Viikarinkulma Hanketiedot AUNTOYHTIÖ Asunto Oy ahden Viikarinkulma Hämeenlinnantie 18, AHTI Yhtiössä on yksi 5/ kerroksinen kaksiportainen kerrostalo Asemakaava Alueella on hyväksytty asemakaava. aavoitusta koskevia lisätietoja saa ahden kaupungin asemakaavaosastolta, Vesijärvenkatu 11, puhelin Tontti ahden kaupungin openkorven kaupunginosaan kortteliin 2 tontille 1. errosala: 132,0 k-m 2 Asuntoala: 2 8,5 asm 2 Huoneistotyypit Tupak.+alk.+s 35,² 3 kpl 1:500 Tupak+alk.+s 37,0 m² 10 kpl 1 h+tupak+s,0 m² 3 kpl 1 h+tupak+s 9,² 7 kpl 1 h+tupak+s 50,² 5 kpl Asemapiirustus 2 h+k+s 50,² 5 kpl 2 h+kk+s 5 kpl 2 h+k+s 55,0 m² 3 kpl 2 h+k+s 0,² 3 kpl 3 h+k+s 72,² 5 kpl 3 h+k+s 83,² kpl 3 h+k+s 109,² 1 kpl Asuntoja yhteensä 53 kpl ohteen 3 liiketilaa sijaitsevat toisessa kerroksessa Hämeenlinnantien ja openkorventien puolella. Autopaikat Autotallit Autohallipaikat Avopaikat kpl 17 kpl 25 kpl TENI JA YHTEI TIAT Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevat vss/irtaimisto varasto, irtaimistovarasto, tekniset tilat, autotallit/-halli, kuivaushuone, ulkoiluvälinevarasto, lastenvaunuvarasto, talovarasto ja siivouskomero. Arkkitehtisuunnittelu Arkkitehtipalvelu Oy, Jyväskylä Asemapiirros HÄMEENINNANTIE OENORI eai eai 539 3dBA +3.7 ju-2 3dBA 11 5 p eai eai r le IV A m ap pima -1 hv 3dBA ju rv. 3dBA p ma eai eai IRVEATU OENORVENATU
5 5 Asunto Oy ahden Viikarinkulma taiteilijan näkemys ahden Viikarinkulma
6 Asunto Oy ahden Viikarinkulma Julkisivut A OY AHDEN VIIARINUMA Etelään, änteen 19 Etelä A OY AHDEN VIIARINUMA Etelään, änteen (5) () () (5) 1 10 () Etelään () änsi Etelään ilari ilari. 10 Hämeenlinnantie Tontin raja ilari Tontin raja ilari ilari. irveskuja ilari. 10 Tontin raja änteen 1:300 Hämeenlinnantie 1 ilari. 13 ilari. Tontin raja irveskuja änteen 1:
7 7 A OY AHDEN VIIARINUMA ohjoiseen, Itään ohjoinen Asunto Oy ahden Viikarinkulma ohjoiseen, Itään A OY AHDEN VIIARINUMA Hämeenlinnantie ohjoiseen Hämeenlinnantie 1 () ohjoiseen 3 () 9 Itä 9 () 1 I I E T I A I I E T I A 1 I I E T I A () () Itään 1 () I I E T I A I I E T I A I I E T I A 1:300 Itään. 1:300
8 8 Asunto Oy ahden Viikarinkulma JAIIRUTU, 1. kerros 1. kerros UVV VV B2 B25 B2 B27 B28 B29 B30 B31 B32 B33 B3 B35 B3 B37 8,² 5,² 23,² IRTAINVAR. 27 kpl 71,² B50 B9 B8 B7 Jauhesammutin B B5 B B3 B2 B1 B0 B39 B38 2,² Jalkaritilä ja katos Y () H () H Y () Y H () Y H TAOVAR. J 3,0 m² J Jalkaritilä ja katos Bio Bio Met. aperi ahvi EINÄ EINÄ JA JA ATTO ATTO B-s1,d0 B-s1,d0 eka Bio aperi AAREE JH 8,0 m² A. TUA. J J TUA. A. TUA.. 1:250
9 9 Asunto Oy ahden Viikarinkulma UUU x UIVAUH. 10,0 m² B51 TAOVAR. A1 A2 A3 A A5 A A7 7,0 m² 1,² 1,² 1,² 1,² 1,² 1,² 1,² B52 J A22 B53 A23 A8 A9 A10 A11 A A13 A1,0 m² V -1 / IRTAINVAR. 2 kpl 1,² 1,² 1,² 1,² 1,² 1,² 1,² IIIAN VARATO 2 13,0 m² A15 A1 A17 A18 A19 A A21 IIIAN VARATO 1 51,² Jauhesammutin AUTAIA ONEEINEN AVUNOITO 1 orrasetenemä 270mm Askelnousu 1, mm aide J aide 15 AUTOTAI 1 AUTOTAI 2 AUTOTAI 3 AUTOTAI 30,² 1:80 30,² 33,² 33,² 7 1:80 AUTAI 17kpl 1 1:80 eltiseinä aivo 1:80 1:80 aivo eltiseinä 1:80 10,0 m² : :80 5 ÄYNTIOVI
10 10 Asunto Oy ahden Viikarinkulma 2. kerros J EU TUA. H H U.VÄ.VAR. () Jauhesammutin 2,² IIIA 2 22,0 m² EU VAR. TAUOTIA Jauhesammutin Jauhesammutin J IIIA orrasetenemä 270mm Askelnousu 1, mm JV A RUO. Jauhesammutin J TAUOTIA Teräsritilätaso Y () J AAREE h= 1300mm Y Y () () () Y Y J A. TUA. J J TUA. A. Y () J AAREE H H H UUH. IIIA 1 7,² 55,0 m² H TUA. TAUOTIA WC WC H H UUH./N UUH./M MH2 H VAR. H UUH. 50 kerrospohja HJAIIRUTU, 2. kerros 1:250
11 3. kerros RUO. 11 Asunto Oy ahden Viikarinkulma H H () () Y () Y H UUU 7x / EI orrasetenemä 270mm Askelnousu 1, mm JV A RUO. Teräsritilätaso Y () Y () Y Y J AAREE () H () A JV AAREE h= 1300mm AAREE h=1300 mm J TUA. Y Y () J TUA. J A. () () Y Y J A. TUA. J J TUA. A. Y () Y () J () Y H J J J 0 errospohja AAREE H H H MH2 H WC H MH2 H H H TUA. TUA. JAIIRUTU, 3.kerros 1:250
12 Asunto Oy ahden Viikarinkulma. kerros H H () () Y () Y H UUU 7x / EI orrasetenemä 270mm Askelnousu 1, mm JV A RUO. Teräsritilätaso Y () Y () Y Y J AAREE () H () A JV AAREE h= 1300mm AAREE h=1300 mm J TUA. Y Y () J TUA. J A. () () Y Y J A. TUA. J J TUA. A. Y () Y () J () Y H J J J 0 errospohja AAREE H H H MH2 H RUO. WC H MH2 H H H TUA. TUA. JAIIRUTU,.kerros 1:250
13 5. kerros 13 Asunto Oy ahden Viikarinkulma J H H () () Y A imuri UUU 7x / EI30 () Y H orrasetenemä 270mm Askelnousu 1, mm JV A RUO. Teräsritilätaso Y () Y () Y Y J AAREE () H () A JV Huoltotikas luukku 7x1/ EI0 AAREE h= 1300mm AAREE h=1300 mm J J TUA. TUA. Y Y () () () Y Y J A. TUA. J J TUA. A. Y () Y () J () Y H J J AAREE H H H J MH2 H WC H MH2 RUO. H H H TUA. TUA. 50 errospohja HJAIIRUTU, 5.kerros 1:250
14 1 Asunto Oy ahden Viikarinkulma. kerros - IUNA TAA MH2 WC () Y H Huoltotikas luukku 7x1/ EI0 VITRIINI RUO. JV A J AAREE JV A RUO. H () Y Teräsritilätaso orrasetenemä 270mm Askelnousu 1, mm Y () rrospohja () Y H A JV WC Huoltoluukku 7x1/ EI0 AAREE h= 1300mm TERAI MH2 H RUO. MH2 AIIRUTU,.kerros 1:250
15 RH B 7, 2 RH A, 2 A OY AHDEN VIIARINUMA TUA.+A.+ 35, 2 A B39 3. kerros A B. kerros A B53 5. kerros tupak.+alk.+s 35, 2 B39 3. kerros B. kerros B53 5. kerros 15 Asunto Oy ahden Viikarinkulma J TUA. () Y H A HUONEOREU N.2700MM JA AAAUITA OIN N. 2300MM A OY AHDEN VIIARINUMA TUA.+A.+ 35, 2 A B39 3. kerros A B. kerros A B53 5. kerros
16 RH B 7, 2 RH A, 2 RH B 7, 2 1 Asunto Oy ahden Viikarinkulma A OY AHDEN VIIARINUMA TUA.+A.+ 3H++ 37,0 m72,5 2 m 2 A B25 1.kerros A A1 2.kerros tupak.+alk.+s 37,0 m 2 B25 2. kerros orrasetenemä 270mm Askelnousu 1, mm MH2 () Y Y () H H A. TUA. J AAREE h= 1300mm (MU JV A RUO. HUONEOREU N.2700MM HUONEOREU N.3100MM JA AAAUITA OIN N. JA 2300MM AAAUITA OIN N. 2300MM A OY AHDEN VIIARINUMA TUA.+A.+ A OY 37,0 AHDEN m 2 VIIARINUMA A B25 1.kerrosHÄMEENINNANTIE AHTI
17 RH B 7, 2 RH A, 2 A OY AHDEN VIIARINUMA TUA.+A.+ 37,0 m 2 A B2 1.kerros tupak.+alk.+s 37,0 m 2 B2 1. kerros 17 Asunto Oy ahden Viikarinkulma Y () H J TUA. A. HUONEOREU N.2700MM JA AAAUITA OIN N. 2300MM A OY AHDEN VIIARINUMA TUA.+A.+ 37,0 m 2 A B2 1.kerros
18 RH B 7, 2 RH A, 2 RH B 7, 2 (M 18 Asunto Oy ahden Viikarinkulma A OY AHDEN VIIARINUMA 3H++ 72, TUA.+A.+ A 37,0 A1 m2.kerros 2 A B29 2. kerros tupak.+alk.+s 37,0 m 2 B29 2. kerros orrasetenemä 270mm Askelnousu 1, mm MH2 Y () H Y () H J TUA. A. AAREE h= 1300mm JV A RUO. HUONEOREU N.3100MM JA AAAUITA OIN N. 2300MM HUONEOREU N.3100MM JA AAAUITA OIN N. 2300MM A OY AHDEN VIIARINUMA A OY AHDEN VIIARINUMA TUA.+A.+ 37,0 m 2 HÄMEENINNANTIE 18 A B29 2. kerros15800 AHTI
19 RH B 7, 2 RH A, 2 RH B 7, 2 (MU A OY AHDEN VIIARINUMA 3H++ 72, TUA.+A.+ A 37,0 A1 2.kerros m 2 A B30 2. kerros tupak.+alk.+s 37,0 m 2 B30 2. kerros orrasetenemä 270mm Askelnousu 1, mm 19 Asunto Oy ahden Viikarinkulma MH () H Y Y () H A. TUA. J AAREE h= 1300mm JV A RUO. HUONEOREU N.3100MM JA AAAUITA OIN N. 2300MM HUONEOREU N.3100MM JA AAAUITA OIN N. 2300MM A OY AHDEN VIIARINUMA A OY AHDEN VIIARINUMA TUA.+A.+ 37,0 m 2 HÄMEENINNANTIE 18 A B30 2. kerros AHTI
20 RH B 7, 2 RH A, 2 Asunto Oy ahden Viikarinkulma A OY AHDEN VIIARINUMA TUA.+A.+ 37,0 m 2 A B35 3. kerros A B2. kerros A B9 5. kerros tupak.+alk.+s 37,0 m 2 B35 3. kerros B2. kerros B9 5. kerros Y () H J TUA. A. HUONEOREU N.2700MM JA AAAUITA OIN N. 2300MM A OY AHDEN VIIARINUMA TUA.+A.+ 37,0 m 2 A B35 3. kerros A B2. kerros A B9 5. kerros
21 RH B 7, 2 RH A, 2 A OY AHDEN VIIARINUMA TUA.+A.+ 37,0 m 2 A B3 3. kerros A B3. kerros A B50 5. kerros tupak.+alk.+s 37,0 m 2 B3 3. kerros B3. kerros B50 5. kerros 21 Asunto Oy ahden Viikarinkulma () Y H A. TUA. J HUONEOREU N.2700MM JA AAAUITA OIN N. 2300MM A OY AHDEN VIIARINUMA TUA.+A.+ 37,0 m 2 A B3 3. kerros A B3. kerros A B50 5. kerros
22 RH B 7, 2 RH A, 2 22 Asunto Oy ahden Viikarinkulma A OY AHDEN VIIARINUMA 1H+TUA.+,0 m 2 A A 3. kerros A A. kerros A A18 5. kerros 1 h+tupak.+s,0 m 2 A 3. kerros A. kerros A18 5. kerros J H () Y HUONEOREU N.2700MM JA AAAUITA OIN N. 2300MM A OY AHDEN VIIARINUMA 1H+TUA.+,0 m 2 A A 3. kerros A A. kerros A A18 5. kerros
23 RH B 7, 2 RH A, 2 1 h+tupak.+s 9, 2 A OY AHDEN VIIARINUMA 1H+TUA.+ 9, 2 A A7 3. kerros A A13. kerros A A19 5. kerros A7 3. kerros A13. kerros A19 5. kerros 23 Asunto Oy ahden Viikarinkulma () Y H J J J H TUA. A A7 3. kerros UUU 7x / EI30 HUONEOREU N.2700MM JA AAAUITA OIN N. 2300MM A OY AHDEN VIIARINUMA 1H+TUA.+ 9, 2 A A13. kerros A A19 5. kerros Teräsritilätaso
24 RH B 7, 2 RH B 7, 2 RH A, 2 RH A, 2 2 Asunto Oy ahden Viikarinkulma A OY AHDEN A A1 VIIARINUMA 2.kerros 1H+TUA.+ 9, 2 A B32 2. kerros 1 h+tupak.+s 9, 2 B32 2. kerros orrasetenemä 270mm Askelnousu 1, mm MH2 Y () TUA. J H H () () Y H AAREE h= 1300mm JV A Y RUO. HUONEOREU N.3100MM JA AAAUITA OIN N. 2300MM HUONEOREU N.3100MM JA AAAUITA OIN N. 2300MM A OY AHDEN A OY AHDEN VIIARINUMA VIIARINUMA 1H+TUA.+ HÄMEENINNANTIE 9,5 18 m AHTI A B32 2. kerros
25 RH B 7, 2 RH A, 2 A OY AHDEN VIIARINUMA 1H+TUA.+ 9, 2 A B38 3. kerros A B5. kerros A B52 5. kerros 1 h+tupak.+s 9, 2 B38 3. kerros B5. kerros B52 5. kerros 25 Asunto Oy ahden Viikarinkulma TUA. J H () () Y H Y HUONEOREU N.2700MM JA AAAUITA OIN N. 2300MM A OY AHDEN VIIARINUMA 1H+TUA.+ 9, 2 A B38 3. kerros A B5. kerros A B52 5. kerros
26 RH B 7, 2 RH A, 2 2 Asunto Oy ahden Viikarinkulma A OY AHDEN VIIARINUMA 2H++ 50, 2 A B2 1.kerros 2 h+k+s 50, 2 B2 1. kerros () Y H AAREE J A. HUONEOREU N.2700MM JA AAAUITA OIN N. 2300MM A OY AHDEN VIIARINUMA 2H++ 50, 2 A B2 1.kerros
27 RH B 7, 2 RH A, 2 A OY AHDEN VIIARINUMA 1H+TUA.+ 50, 2 A B27 1.kerros 1 h+tupak.+s 50, 2 B27 1. kerros 27 Asunto Oy ahden Viikarinkulma Y () H J TAOVAR. 3,0 m² JH 8,0 m² A. TUA. HUONEOREU N.2700MM JA AAAUITA OIN N. 2300MM A OY AHDEN VIIARINUMA 1H+TUA.+ 50, 2 A B27 1.kerros
28 RH B 7, 2 RH A, 2 RH B 7, 2 A OY AHDEN VIIARINUMA A OY AHDEN VIIARINUMA 3H++ 72, 2 1H+TUA.+ A 50,5 A1 2.kerros m 1 h+tupak.+s 2 A B28 2. kerros 50, 2 28 Asunto Oy ahden Viikarinkulma B28 2. kerros orrasetenemä 270mm Askelnousu 1, mm MH2 Y () H Y () J H TAUOTIA A. TUA. AAREE h= 1300mm JV A RUO. HUONEOREU N.3100MM HUONEOREU N.3100MM JA AAAUITA OIN N. 2300MM JA AAAUITA OIN N. 2300MM A OY AHDEN VIIARINUMA 1H+TUA.+ 50, 2 A OY AHDEN VIIARINUMA A B28 2. kerros HÄMEENINNANTIE AHTI
29 RH B 7, 2 RH A, 2 RH B 7, 2 A OY AHDEN A VIIARINUMA OY AHDEN VIIARINUMA 2H++ 50,53H++ m 2 72, 2 A B31 2. kerros A A1 2.kerros 2 h+k+s 50, 2 B31 2. kerros 29 Asunto Oy ahden Viikarinkulma orrasetenemä 270mm Askelnousu 1, mm MH2 Y H () Y AAREE Y () H J A. AAREE h= 1300mm JV A RUO. HUONEOREU N.3100MM HUONEOREU N.3100MM JA AAAUITA OIN JA AAAUITA N. 2300MM OIN N. 2300MM A OY AHDEN Mittakaava 1:100 VIIARINUMA 2H++ 50, 2 A OY AHDEN VIIARINUMA A B31 2. kerros HÄMEENINNANTIE AHTI
30 RH B 7, 2 RH A, 2 A OY AHDEN VIIARINUMA 30 1H+TUA.+ 50, 2 A B3 3. kerros A B1. kerros A B8 5. kerros Asunto Oy ahden Viikarinkulma 1 h+tupak.+s 50, 2 B3 3. kerros B1. kerros B8 5. kerros Y () H J TAUOTIA A. TUA. HUONEOREU N.2700MM JA AAAUITA OIN N. 2300MM A OY AHDEN VIIARINUMA 1H+TUA.+ 50, 2 A B3 3. kerros A B1. kerros A B8 5. kerros
31 RH B 7, 2 RH A, 2 A OY AHDEN VIIARINUMA 2H++ 50, 2 A B37 3. kerros A B. kerros A B51 5. kerros 2 h+k+s 50, 2 B37 3. kerros B. kerros B51 5. kerros 31 Asunto Oy ahden Viikarinkulma Y () Y H AAREE J A. HUONEOREU N.2700MM JA AAAUITA OIN N. 2300MM A OY AHDEN VIIARINUMA 2H++ 50, 2 A B37 3. kerros A B. kerros A B51 5. kerros
32 RH B 7, 2 RH A, 2 32 Asunto Oy ahden Viikarinkulma 2H++ 52,0 m 2 A A 3. kerros A A10. kerros A A1 5. kerros A A22. kerros 2 h+kk+s 52,0 m 2 A 3. kerros A10. kerros A1 5. kerros A22. kerros Y J AAREE Y H () HUONEOREU N.2700MM JA AAAUITA OIN N. 2300MM A OY AHDEN VIIARINUMA 2H++ 52,0 m 2 A A 3. kerros A A10. kerros A A1 5. kerros A A22. kerros
33 RH B 7, 2 RH A, 2 2H++ 55,0 m 2 A B33 3. kerros A B0. kerros A B7 5. kerros 2 h+k+s 55,0 m 2 B33 3. kerros B0. kerros B7 5. kerros 33 Asunto Oy ahden Viikarinkulma J H Y () Y () HUONEOREU N.2700MM JA AAAUITA OIN N. 2300MM A OY AHDEN VIIARINUMA 2H++ 55,0 m 2 A B33 3. kerros A B0. kerros A B7 5. kerros
34 RH B 7, 2 RH A, 2 3 Asunto Oy ahden Viikarinkulma A OY AHDEN VIIARINUMA 2H++ 0, 2 A A5 3. kerros A A11. kerros A A17 5. kerros 2 h+k+s 0, 2 A5 3. kerros A11. kerros A17 5. kerros J AAREE h=1300 mm H Y () J HUONEOREU N.2700MM JA AAAUITA OIN N. 2300MM A OY AHDEN VIIARINUMA 2H++ 0, 2 A A5 3. kerros A A11. kerros A A17 5. kerros
35 RH B 7, 2 RH B 7, 2 RH A, 2 A OY AHDEN VIIARINUMA A OY AHDEN 3H++ VIIARINUMA 72, 2 3H++ 72,5 A ma kerros h+k+s 72, 2 A A1 2.kerros A1 2. kerros 35 Asunto Oy ahden Viikarinkulma orrasetenemä 270mm Askelnousu 1, mm orrasetenemä 270mm Askelnousu 1, MH2 mm MH2 Y () Y () H H AAREE h= 1300mm AAREE h= 1300mm JV A JV RUO. A RUO. HUONEOREU N.3100MM JA AAAUITA OIN N. 2300MM HUONEOREU N.3100MM JA AAAUITA OIN N. 2300MM A OY AHDEN VIIARINUMA 3H++ 72, 2 A OY AHDEN VIIARINUMA A A1 2.kerros HÄMEENINNANTIE AHTI
36 RH B 7, 2 RH A, 2 A OY AHDEN VIIARINUMA 3 3H++ 72, 2 Asunto Oy ahden Viikarinkulma A A2 3. kerros A A8. kerros A A1 5. kerros A A. kerros 3 h+k+s 72, 2 A2 3. kerros A8. kerros A1 5. kerros A. kerros orrasetenemä 270mm Askelnousu 1, mm MH2 Y () H AAREE h= 1300mm JV A RUO. HUONEOREU N.2700MM JA AAAUITA OIN N. 2300MM A OY AHDEN VIIARINUMA 3H++ 72, 2 A A2 3. kerros A A8. kerros A A1 5. kerros A A. kerros
37 RH B 7, 2 RH A, 2 A OY AHDEN VIIARINUMA 3H++ 83, 2 A A3 3. kerros A A9. kerros A A15 5. kerros A A21. kerros 3 h+k+s 83, 2 A3 3. kerros A9. kerros A15 5. kerros A21. kerros 37 Asunto Oy ahden Viikarinkulma RUO. WC A JV H () Y H JV A RUO. MH2 HUONEOREU N.2700MM JA AAAUITA OIN N. 2300MM A OY AHDEN VIIARINUMA 3H++ 83, 2 A A3 3. kerros A A9. kerros A A15 5. kerros A A21. kerros
38 38 Asunto Oy ahden Viikarinkulma 3 h+k+s 109, 2 A23. kerros RH A 35,0 m 2 TAA MH2 WC Huoltotikas luukku 7x1/ EI0 () Y VITRIINI RUO. JV A J AAREE OY AHDEN VIIARINUMA ,5m 2 23.kerros H NEOREU N.2700MM AAUITA OIN N. 2300MM TERAI RH A 35,0 m 2 ava 1:100 RUO. JV A VITRIINI A OY AHDEN VIIARINUMA 3H++ 109,5m 2 A23.kerros
39 YEITÄ Rakennustapaselostus 8.. Yhtiö rakennetaan ahden kaupungin openkorven kaupunginosaan kortteliin 2 tontille 1. Yhtiöön tulee 53 asuinhuoneistoa, 3 liiketilaa ja 21 autotalli/halli osaketta sekä muutama liiketiloille kohdistuva myytävä varastotila. ylmässä autohallissa sijaitsee 17 autohalliosaketta, loput autopaikoista sijaitsee autohallin kannella, osa piha-alueella ja osa lämpimissä autotalleissa. Autopaikat varustetaan lämmityspistokkeilla, autotalleja lukuun ottamatta. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee vss / irtaimistovarasto, irtaimistovarasto, tekniset tilat, autotallit/-halli, kuivaushuone, ulkoiluvälinevarasto, lastenvaunuvarasto, talovarasto, siivouskomero sekä muutama asuinhuoneisto. ohteen liiketilat sijaitsevat toisessa kerroksessa Hämeenlinnantien ja openkorventien puolella. RAENTE Asuinrakennus perustetaan pääosin maanvaraisesti anturoiden varaan ja osin paaluille. erustukset ovat elementtirakenteiset, anturat ovat paikalla valettuja. Alapohja on maanvarainen. Välipohjat ovat paikalla valettuja. Huoneistojen väliset ja porrashuoneiden seinät ovat betonielementtiseiniä. Ulkoseinät ovat pääosin valkobetoni elementtejä ja osin talo on paikalla muurattu. Vesikatteena on peltikate. Huoneistojen sisäiset väliseinät ovat yleensä levyverhottuja teräsrunkoisia väliseiniä, kosteantilan seinät ovat kiviainesrakenteiset. arvekekaiteet ovat alumiinirunkoisia lasitettuja kaiteita. aiteen yläpuolinen osa on varustettu pääosin avattavilla parvekelaseilla. arveke on vapaasti tuulettuva, eikä lasitus estä täysin tuulen, veden ja lumen tunkeutumista parvekkeille. Hämeenlinnantien ja openkorventien puoleisten parvekkeiden 5 db-taso saattaa ylittyä. IUNAT JA OV Asuntojen ikkunat ovat kolmelasisia ME ikkunoita, ulkopuite ja karmin uloin pinta ovat alumiinia. arvekeovet ovat ulosaukeavia lasiaukollisia ovia. Asuinhuoneistojen kerrostaso-ovet ovat kaksinkertaisia, porrashuoneen puoleinen ovi on viilupintainen. Asuntojen sisäovet ovat huullettuja valkoisia laakaovia. öylyhuoneessa on lasiovi. ääsisäänkäynnin ovet ovat metallirunkoisia lasiaukollisia ovia. AUTE JA VARUTE eittiökalusteet ovat tehdasvalmisteisia vakiokalusteita, kalusteiden ovet ovat maalattuja mdf-ovia. esualtaat ovat ruostumatonta terästä ja ne upotetaan laminaattipintaiseen työtasoon. Altaassa on 1½-allasta. Alakaapistossa on jätteiden lajittelua varten jätevaunukaappi. Eteisen ja makuuhuoneiden komerokalusteet ovat osin maalattuja, sileitä mdf-ovia ja osin liukuovia. Vaatenaulakko on liukuovellinen ja komerorakenteen mukainen sisältäen vaatetangon ja hattuhyllyn. esuhuoneiden kalusteiden ovet ovat taivelaminaattia. EINÄINNOITTE Asuintilojen seinät maalataan. eittiössä ylä- ja alakaappien välitila sekä pesuhuoneiden ja wc-tilojen seinät laatoitetaan. öylyhuoneiden seinät paneloidaan kuusipaneelilla. ATTIAINNOITTE aikkiin asuinhuoneisiin asennetaan tammilautaparketti. esuhuoneiden, wc-tilojen ja löylyhuoneiden lattiat laatoitetaan. ATTOINNOITTE Asuntojen katot ruiskutasoitetaan. Eteisten alakatot tasoitetaan ja maalataan. öylyhuoneiden, pesuhuoneiden, kodinhoitohuoneen ja wc-tilojen katot paneloidaan kuusipaneelilla. VI-TENIIA iinteistö liitetään ahti Aqua Oy:n vesi- ja viemäriverkostoon, ahti Energia Oy:n sähkö- ja kaukolämpöverkostoon ja kaapeli-tv -verkostoon. Asunnoissa on keskitetty tulo-/poistoilmanvaihto lämmöntalteen-otolla ja huoneistokohtainen vedenmittaus. esuhuoneissa, löylyhuoneissa, wc-tiloissa ja kodinhoitotiloissa on sähkötoiminen mukavuuslattialämmitys. TIOJÄRJETEMÄT Yhtiön rakennuksessa on tietoliikennekaapelointi. Yhtiö solmii kiinteistöliittymäsopimuksen ja käyttökustannukset sisältyvät hoitovastikkeeseen ellei osakas tilaa lisänopeuksia tai muita palveluja. UOAUE aikoitusalueet ja kulkutiet ovat pääosin asfaltoituja ja osin laatoitettuja. ihaalueet ovat varustettu asemapiirroksessa esitetyin leikki- ja pihavälinein. Viheralueet nurmetetaan ja istutukset tehdään istutussuunnitelman mukaisesti. ohteelle on haettu rakennuslupa joulukuussa 11. ohde on rakennettu rakennuslupaa haettaessa voimassa olevien rakentamismääräysten mukaisesti. Tietoa rakentamismääräyksistä ja niiden muuttumisesta saa mm. Ympäristöministeriöstä ( tai paikallisesta rakennusvalvonnasta. Rakennuttaja varaa oikeuden muutostöihin, jotka eivät alenna laatutasoa. Asuntoihin saatetaan joutua lisäämään rakentamisen aikana vähäisiä alaslaskettuja kattoja ja kotelointeja talotekniikan vuoksi. aavoitusta koskevia lisätietoja saa ahden kaupungin asemakaavaosastolta, Vesijärvenkatu 11, puhelin (03) Asunto Oy ahden Viikarinkulma 39 AITTE JA ONE eittiöissä on -levyinen keraaminen liesi. eittiöissä on liesikupu, astianpesukone ja varaus mikroaaltouunille, kaksioissa ja sitä pienemmissä on jää/pakastinkaappiyhdistelmä ja suuremmissa asunnoissa on jää- sekä pakastinkaappi. odinkoneet ovat vakiovalmisteisia ja väriltään valkoisia. esuhuoneissa on sähkövaraus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle. öylyhuoneissa on sähkökiukaat. Rakennuksessa on automaattiovilla varustettu kahdeksan hengen hissi. Asunnot varustetaan ovipuhelimilla.
40 T, 2 aukko 17, 2 RH B 7, 2 aukko 7,0 m 2 3, h 17,0 m 2 RH A 31,0 m 2 T 1, 2 0 Asunto Oy ahden Viikarinkulma IIIA 1 55,0 m 2 2.kerros iiketila 1 55,0 m 2 2. kerros EU IIIA 1 55,0 m² H UUH. Jauhesammutin TAUOTIA Jauhesammutin J VAR Y () H () () A OY AHDEN VIIARINUMA IIIA 1 55,0 m 2 2.kerros
41 T, 2 aukko 17, 2 RH B 7, 2 aukko 7,0 m 2 3, h 17,0 m 2 RH A 31,0 m 2 T 1, 2 A OY AHDEN VIIARINUMA IIIA 3 7, 2 2.kerros iiketila 3 7, 2 2. kerros 1 Asunto Oy ahden Viikarinkulma 22,0 m² EU VAR. H UUH. Jauhesammutin J TAUOTIA IIIA 3 7,² A OY AHDEN VIIARINUMA IIIA 3 7, 2 2.kerros
42 2 Asunto Oy ahden Viikarinkulma iiketila 2 223, 2 IIIA 1 2. kerros J WC WC H H TAUOTIA Jauhesammutin UUH./N UUH./M J Teräsritilätaso orrasetenemä 270mm Askelnousu 1, mm MH2
43 T, 2 aukko 17, 2 RH B 7, 2 aukko 7,0 m 2 3, h 17,0 m 2 RH A 31,0 m 2 T 1, 2 3 HÄMEENINNANTIE AHTI A OY AHDEN VIIARINUMA IIIA 1 IIIA 2 22,0 m² J IIIA 2 223, 2 2.kerros TAUOTIA A OY AHDEN VIIARINUMA WC Jauhesammutin J Asunto Oy ahden Viikarinkulma WC H H UUH./N UUH./M EU VAR Teräsritilätaso MH2 orrasetenemä 270mm Askelnousu 1, mm
44 ibris 7 / YIT Asuntomyynti Jussilankatu C ahti p * Matkapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 1,90 snt/min, lankapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 5,9 senttiä/min.
Asunto Oy Lahden Leinikki MUKKULA
Asunto Oy ahden einikki MUUA Asunto Oy ahden einikki Ihan uutta Mukkulaan Täällä viihdyt varmasti! Asut modernissa kodissasi vapaana remonttihuolista. ähellä ovat ostoskeskus, päiväkodit, koulut ja upea
Asunto Oy Lahden Lähteenpuisto LAUNE
LAUNE 2 Lempeään Lähteenpuistoon on helppo asettua Launeen rauhallisiin maisemiin sijoittuvat uudet YIT Kodit on suunniteltu sujuvaan asumiseen kaikenikäisille. Kahdessa nelikerroksisessa ja hisseillä
Asunto Oy Orimattilan Tullinkuja
Asunto Oy Orimattilan Tullinkuja 1h tupakeittiö + sauna 49,5 m Matalaenergia- kerrostalo Orimattilan keskustassa Tullinmäellä palveluiden äärellä. Neljäkerroksinen kerrostalo, hissi ja lasitetut parvekkeet.
Asunto Oy Lahden Maaherra. jalkaranta
jalkaranta 2 Maaherrassa on porvariston hillittyä charmia Tiedäthän Lokin pesän, purjeveneet, Teivaan sataman ja kimaltelevan Vesijärven maisemat? Maaherra kutsuu sinut uuteen YIT Kotiin, jossa nautit
RADANPÄÄ KALLIOISTENKATU HELKALANKATU
Turvallista ja viihtyisää vuokra-asumista SENIRITAL HARJULAN UKKPEKKA Mukavaa ja mutkatonta asumista HARJULAN UKKPEKASSA Senioritalo Harjulan Ukkopekassa on 7 asuinkerrosta ja parvekkeellisia huoneistoja
HELKALANKATU YLÄTASO. prh. 61,5 m 2 RADANSIVUNPUISTO. 4 ap KALLIOISTENPOLKU. prh ORIGO KOY RADANPÄÄ 3 ORIGO RADANPÄÄ +97.30 97,20 UUDENMAANKATU
Turvallista ja viihtyisää vuokra-asumista SENIRITAL HARJULAN SIRENIUS Mukavaa ja mutkatonta asumista HARJULAN SIRENIUKSESSA Senioritalo Harjulan Sireniuksessa on 6 asuinkerrosta ja parvekkeellisia huoneistoja
Asunto Oy Orimattilan Olavinlinna 3. Erkontie 21, 16300 Orimattila MUUTTOVALMIS
Asunto Oy Orimattilan Olavinlinna 3 Erkontie 21, 16300 Orimattila MUUTTOVALMIS ASUNTO OY ORIMATTILAN OLAVINLINNA 3 RAKENNUSTAPASELOSTE YLEISTÄ Yhtiön omistamalle tontilla, kiinteistötunnus 560-418-x-xxx,
Asunto Oy Kirkkonummen Vaski
Asunto Oy Kirkkonummen Vaski ASUNTOJEN VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT REALIA ASUNTOVUOKRAUS Valimotie 17 19, 00380 Helsinki Minna Pääkkönen puh. 010 228 6375, minna.paakkonen@realia.fi, pks.management@realia.fi
AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN
AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN Lukkosepänkatu 5 A, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 1/2013 www.suomenvuokrakodit.fi SIJAINTI SVK Kartta: Fonecta Karttapalvelu, 2012. As Oy Turun Westparkin Eeben valmistuu
Koskelantie 17 Oulu, Toppila
Koskelantie 17 Oulu, Toppila KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 MALLASTIE KIINT. OY OULUN UUTTI Koskelantie 17 KOELANTIE MALLASTIE KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakennuskohde
RAKENNUSTAPASELOSTE As Oy Kuopion Rantakerttu Osoite: Asuntoja: Autokatospaikkoja: PIHA-ALUE JULKISIVUT JA VESIKATE IKKUNAT OVET VÄLISEINÄT SEINÄPINNAT KATTOPINNAT LATTIAPINNAT KALUSTEET VARUSTEET KODINKONEET
ASUNTO OY LAHDEN KALLIOUURRE Kyrölänkatu 1b, Lahti
Taiteilijan näkemys ASUNTO OY LAHDEN KALLIOUURRE, 15210 Lahti ASUNTO OY LAHDEN KALLIOUURRE KYRÖLÄNKATU 1B, 15210 LAHTI Arvioitu valmistuminen 8/2016 Kivimaan kaupunginosaan, 3 kilometrin päässä Lahden
Tiilitehtaantie 54 Tiilitehtaantie 56 Jyväskylä, Palokka
Tiilitehtaantie 54 Tiilitehtaantie 56 Jyväskylä, alokka TA-Asumisoikeus Oy Jyväskylä, alokka Tiilitehtaantie 54, Tiilitehtaantie 56 ähde: OpentreetMap.org RAENNUTAEOTU 07.07.2015 TA-Asumisoikeus Oy Tiilitehtaantie
Asunto Oy Mikkelin Laivuri
graani ennakkomarkkinointi 2 Laivurin kaunis kotisatama Paljonhan Saimaalla seilattu on, vielä sen sielu on koskematon. Kauneimmat saaret ja seljät on sen, Saimaalla aina oon onnellinen. Ilta Saimaalla,
TA.fi. TA-Asumisoikeus Oy TEGELHAGEN 1 KAUKLAHTI ESPOO
TA.fi TA-Asumisoikeus Oy TEGELHAGEN 1 AULAHTI EOO erspektiivikuva TA-Asumisoikeus Oy/ errospohjat A-talo TA-Asumisoikeus Oy/ 1:250 A 2.välit RH 22,600 HII J A J A 7 A 3.R RH kattoluukku 24,100 10 L
As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi
As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 24 Kirkkonummi 17 18 19 7 A 14 A 2 21 18.8.211 31 32 33 34 35 OLEKELU B K J JÄTE- AEMA TOTU 15 16 36 37 18 A 38 14 13 12 11 1 9 8 39 4 2 41 6 7 1 42 IV TONTIN RAJA
Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28
Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa
viihtyisä koti keskustan läheisyydessä
As Oy Kuusankosken Aronsalpa ennakkomarkkinointiesite mustanojankuja 1, 45700 Kuusankoski viihtyisä koti keskustan läheisyydessä vaihtoehtoja erilaisiin elämäntilanteisiin 2 Kaikki asuntopohjat, tiedot
RAKENNUSTAPASELOSTUS / ALUSTAVA 29.8.06 Kohde: Sijainti: Osoite: AS OY TURUN LUOLAVUORENPUISTO-II Turun kaupunki, Luolavuoren (032) kaupunginosa, kortteli 53, tontti 5 Rätiälänkatu 15 c, 20300 TURKU YLEISTÄ
ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI
ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI HANKETIEDOT As Oy Viitasaaren Loisto rakennetaan loistavalle paikalle Keitele järven rantaan, omarantaiselle tontille, aivan Viitasaaren ydinkeskustaan,
Lehtokatu 1 Lahti, Laune
Lehtokatu 1 Lahti, Laune LEHTOKATU jäte 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 le-ap 17 46 45 57 56 55 54 53 52 51 50 49 48 47 olesk. Talo B tom. 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 leikki 28 AJOKATU 29 30 31
Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12
Paritalo Kontiolahti Vierevänniementie 12 91,5m 2 TERASSI S 4h + K + KHH + S + var Tämä paritalo on rakenteilla Höytiäisen upeisiin rantamaisemiin aivan palveluiden äärelle. K PSH Tule tutustumaan paritaloon,
Muottikatu 6 A Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy
Muottikatu 6 lppila, Oulu T-Yhtymä Oy OTTIKTU 6 KIINT.OY OULUN SEUDUN SENIORI/ OTTIKTU 6 DNO 32833/321/11 Hsto Kerros Hsto pintanro tyyppi ala 1 1 2h+kk 45,0 2 1 2h+kk 45,5 3 1 3h+k+s 72,5 4 1 1h+kk 38,5
AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA
AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA Työnjohtajankatu 3, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 11/2013 Suomen Vuokrakodit www.suomenvuokrakodit.fi Oy, 2013. - puh. 010 321 1160 - info suomenvuokrakodit.fi - www.suomenvuokrakodit.fi
As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.
As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 15.07.2015 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,
Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu
Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Pappilanpellontie 2-45700 Kuusankoski Näkymä viereisen koulun katolta. Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Itäinen Linjapuisto Maunukselantie Kauppakatu Killingintie KESKUSTA
MUUTTOVALMIIT Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17
MUUTTOVALMIIT Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17 Arvoasuntoja Lahden ydinkeskustaan palveluiden keskelle. Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17 rakennetaan omalle tontille, torin ja linja-autoaseman välittömään läheisyyteen.
Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio
Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1 Kotilokatu 1, 70840 Kuopio HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite As Oy Kuopion Kotilokatu 1 Kotilokatu 1 70840 Kuopio Tontin tiedot Vuokratontti, pinta-ala:
Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella.
Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Joukolankatu ohjolankatu äiviönkatu Iisalmen Asemanhelmi Asemakatu Malminkatu avonkatu ilpijärvi ÄIVIÖNATU Aseman tienoo uudistuu! JÄTE JOINEN UITORAITTI
ENNAKKOMARKKINOINTI LAHDEN AJURINPUISTO
ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO-OSAKEYHTIÖ AS AS AS AS AS AS AS AS ASUN UN UN UN UN UN UN UN UN U TO TO TO TO TO TO TO TO TO TO T -O -O -O -O -O -O -O -OSA SA SA SA SA SA S KE KE KE KE KE KE KE KE KE KE KE
Asunto Oy Lappeenrannan Verdi PALLO-TYYSTERNIEMI
PALLO-TYYSTERNIEMI 2 3 Nautinnollista elämisen harmoniaa Pallo-Tyysterniemessä yhdistyvät tasapainoisesti upea asuinympäristö, palvelujen läheisyys, kaunis järviluonto ja viihtyisä koti. Saimaan syleilyssä
As. Oy Naantalin Metsätähti
1 As. Oy Naantalin Metsätähti PERUSTAMINEN JA PIHA: Rakennukset perustetaan pohjatutkijan ohjeiden ja rakennesuunnitelmien mukaan teräsbetonipaaluin sekä maanvaraisesti. Piha-alue on liikennöitäviltä osin
JYVÄSKYLÄN ÄIJÄLÄNRANTA
JYVÄYLÄN ÄIJÄLÄNRANTA JYVÄYLÄN ÄIJÄLÄNRANTA Ansaritie 4, 40520 Jyväskylä ARVIOITU VALMITUMIAIA HEINÄUUA 2013 uomen Vuokrakodit Oy - www.suomenvuokrakodit.fi - info@suomenvuokrakodit.fi - 010 321 1160 JYVÄYLÄN
Helsinki, Tali SATO LaatuKoti
Helsinki, Tali Kutomotie 8 a SATO LaatuKoti Uusia vuokra-asuntoja modernissa kaupunkikorttelissa Uudenaikaista kaupunkiasumista viheralueiden ympäröimässä Helsingin Talissa Urbaani kerrostalokortteli upeiden
AS OY VIITASAAREN TORINKULMA
A OY VIITAAAREN TORINUMA HUONEITOUTEO AUTAVA 2. ERRO A1 2H++ 45,5 m² A2 3H++ 71,0 m² A3 2H++ 58,5 m² A4 3H++ 68,0 m² A5 1H+TUA. 32,5 m² 3. ERRO A6 2H++ 45,5 m² A7 3H++ 71,0 m² A8 2H++ 58,5 m² A9 3H++ 68,0
Paritalo Lehmo. Saappanintie 3
Paritalo Lehmo Saappanintie 3 80m 2 TERASSI 3h + K + KHH + S + var Tämä Lehmoon, rauhalliselle sijainnille rakentuva paritalo on ekologinen ja hengittävä. Katot ja seinät on eristetty Hunton puukuitueristeellä,
ESITTELY JA MYYNTI: Itä-Suomen Asuntokeskus LKV, Maaherrankatu 10, Mikkeli, Puh
Asunto Oy Mikkelin Taiteilijan näkemys RAKENNUTTAJA RAKENTAJA RS-PANKKI ESITTELY JA MYYNTI ESITTELY JA MYYNTI: Itä-Suomen Asuntokeskus LKV, Maaherrankatu 10, 50100 Mikkeli, Puh. 015 415 0600 Asunto Oy
Nauti sijainnista ja
Asunto Oy Helsingin Atriumpiha Länsisatamankatu 28, 00220 Helsinki Nauti sijainnista ja meren läheisyydestä! www.helsinginatriumpiha.fi 9 34 dba 32 dba 10 4400 m350 v 8 11 197 32 dba 33 743 ap-2 Arvostettua
Asunto Oy Lahden Pehtoori PAAVOLA ENNAKKOMARKKINOINTI
PAAVOLA ENNAKKOMARKKINOINTI 2 Luonnonläheistä cityelämää Lahti sijaitsee ainutlaatuisella paikalla Salpausselän harjujen ja Vesijärven yhtymäkohdassa. Järvenrantakaupungissa kaikki on mukavasti lähellä.
Savonlinnan Postityttö
Savonlinnan Postityttö KESKUSTA KERROSTALO Miellyttävää asumista keskustassa HYVIEN TARINOIDEN KULMAKUNTA Haluan asettua paikkaan, jossa viihdytään ilman ikärajaa! Täällä on tilaa hengittää ja vapautta
Asunto Oy Lahden Willa Viljarinne AHTIALA ENNAKKOMARKKINOINTI
Asunto Oy Lahden Willa Viljarinne AHTIALA ENNAKKOMARKKINOINTI 2 Hyvän elämän eväät käden ulottuvilla Lahti sijaitsee ainutlaatuisella paikalla Salpausselän harjujen ja Vesijärven yhtymäkohdassa. Järvenrantakaupungissa
Rahola, Tampere. TA-Yhtymä Oy
Rahola, Tampere TA-Yhtymä Oy TA-AUMIOIEU OY / TYITIENATU 4 JA 6 TYITIENATU TAMPEREEN EUTAAN 7,5 M NOIAN EUTAAN 6 M 0,5M 1M 1,5M ALUEEU 2M UIMAHALLI OULU IRJATOLVELUT PÄIVÄOTI UIMARANTA 1M PÄIVITTÄITAVARAAUP
Asunto Oy. Sipoon Kvartsi. Kvartsitie 1
Asunto Oy Sipoon Kvartsi Kvartsitie 1 Uutta modernia asumista Söderkullassa! Asunto Oy Sipoon Kvartsi rakennetaan Söderkullan alueelle lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön tulee kolme taloa,
Asunto Oy Joensuun Vehkaraitti VEHKALAHTI
Asunto Oy Joensuun Vehkaraitti VEHKALAHTI Veden äärellä elämä virtaa vilkkaammin Muuta asumaan rantamaisemiin, joissa sielu lepää ja keho virkistyy! Ulkoilmaelämästä ja luonnon läsnäolosta nauttiva löytää
Modernia kaupunkiasumista
Modernia kaupunkiasumista Turun Kreijari Helsinginkatu 13 Kiinteistön yleiset tiedot Asuntoja 50 kpl Lämmitys Kaukolämpö Kiinteistötyyppi Kerrostalo Autopaikkoja Koti lähellä Aurajokea Irtaimistovarasto
Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C
Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Haukkalantie 47 40740 Jyväskylä Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle Haukkalan asuinalueelle upeiden Laajavuoren ulkoilumaastojen läheisyyteen. Kuuden
AS OY VUOREKSEN LEINIKKI
UUDIDE A OY VUOREEN LEINII oukkuaurankatu 7, Vuores, Tampere Taiteilijan luonnos Vuoreksen oukkurann alueelle rakennetaan puistoon rajoittuvalle tontille nykyaikaisia 1-tasoisia rivitaloasuntoja. Lämmitysmuoto
Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal
Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Rakentaja M. Laukkanen Oy rakentaa Lehmoon yksitoista kotia käsittävän maalämpölämmitteisen rivitalokohteen. Asunto Oy Lehmon Sammal
Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4. Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti
Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4 Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite Lahden Mustamäenkatu 4 Mustamäenkatu 4 15610 Lahti Tontin tiedot Vuokratontti,
AS OY VUOREKSEN VANAMO
UUDIDE A OY VUOREEN VANAMO oukkuaurankatu 9, Vuores, Tampere Taiteilijan luonnos Vuoreksen oukkurann alueelle rakennetaan puistoon rajoittuvalle tontille nykyaikaisia 1-tasoisia rivitaloasuntoja. Lämmitysmuoto
Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää
Martinkartano Senioriasumisoikeusasuntoja Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat SENIORIASUMISOIKEUS OY ILTAMANTIE 7, 05810 HYVINKÄÄ P +108.00
KORKEATASOISTA ASUMISTA IMATRALLA- ASUNTO OY IMATRAN VUOKSENTäHTI. Poikkivirrankuja 5,55100 Imatra
KORKEATASOISTA ASUMISTA IMATRALLA- ASUNTO OY IMATRAN VUOKSENTäHTI Poikkivirrankuja 5,551 Imatra Korkeatasoista asumista ImatrallaKorkeatasoista asumista ImatrallaImatran Vuoksentähti tarjoaa erinomaiset
RAKENNUSTAPASELOSTUS
RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY JÄMSÄ VILLENKUJA Villenkuja 3 42100 JÄMSÄ Mestaritiimi Oy Lukkoilantie 12 42100 JÄMSÄ Yleistä: As Oy Jämsän Villenkuja sijaitsee Jämsässä os. Villenkuja 3. Tontti sijaitsee Villenkujalla
As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.
As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 10.12.2013 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,
Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio
Asunto Oy Kuopion Neulamuikku Savottatie 9, 70150 Kuopio Uutta rakentamista Neulamäessä! Asunto Oy Kuopion Neulamuikku rakennetaan Neulamäen etuosaan lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön
Tilanne 3.10.2012. Asunto krs. Huoneisto tyyppi Ominaisuudet Osakkeiden lukumäärä Myyntihinta * A1 I Liiketila 0 318 180 000 380,25
Asunto Oy Tampereen Vuoreksen Veikko Ennakkomarkkinointihinnasto 12.9.2012 Asuntamaankuja 2/ Vuoreksen puistokatu 78, 33870 Tampere Voimassa toistaiseksi Asunto krs. Huoneisto tyyppi Ominaisuudet Osakkeiden
TA-ASUMISOIKEUS OY/ AAKKULANTIE 15
30.06.2010 ASEMAPIIRUSTUS 3h + k + s 76,5 m² As. 2, 3, 6, 7, 9, 11, 12 4h + k + s 85,0 m² As. 8, 10 4h + k + s 85,5 m² As. 1, 4, 5, 13 MITTAKAAVA 1:600 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Puiden ja pensaiden
Asunto Oy Lappeenrannan Vivaldi PALLO-TYYSTERNIEMI ENNAKKOMARKKINOINTI
PALLO-TYYSTERNIEMI ENNAKKOMARKKINOINTI 2 Tyysterniemen tyvenessä Viipurin Vanerin alue nousee arvoiseensa asemaan Lappeenrannan upeana kaupunginosana Saimaan rannalla. Sunisenlahden rannalle tulevan uuden
HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy
HUONEISTO G Tilat: 2 H + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2 H + sauna Osoite: Otonpolku 3, Riihimäki Kerros: 1/1 Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi, keraaminen liesi,
Vadelmakuja 1. Kangasala, Harjunsalo
Vadelmakuja 1 Kangasala, Harjunsalo TA-ASUMISOIKEUS OY / SIJAINTIKARTTA KOHTEEN SIJAINTI 6 Vadelmakuja 5 2 1 4 3 8 7 Päiväkoti Koulu 1 Valintatalo Suorama 2 Suoraman R-Kioski / Pizzeria Kalimero 3 Neste
Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.
Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle
RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA
RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA HANKETIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kotipiha Kokkolinnunkatu 3, 65300 Vaasa TONTTITIEDOT Vapaarahoitteinen, Vaasan kaupungin
RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti.
Asunto Oy Keihäsrinne 19 - Bostads Ab Spjutbranten 19 26.10.2018 1(5) ASUNTO OY KEIHÄSRINNE 19 - BOSTADS AB SPJUTBRANTEN 19 TULEVA AS OY ESPOON KEIHÄSRINNE 19 Osoite: Keihäsrinne 19 02610 Espoo 1. Kohde
ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava
ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO KESKIPELLONKATU 10, 04230 KERAVA Arvioitu valmistuminen lokakuu 2016 Laadukas ja hyvin suunniteltu asumisoikeuskohde
Asunto Oy Nurmijärven Kuukivi KIRKONKYLÄ K IVINUMMI K I RKONKYLÄN PORTILLA
KIRKONKYLÄ K IVINUMMI K I RKONKYLÄN PORTILLA K IVINUMMI K IRKONKYLÄ N PO RTILLA Samalla kun Nurmijärvi vaalii Aleksis Kiven rikasta perintöä, sen katse suuntautuu tarmokkaasti tulevaisuuteen ja asukkaiden
Savela, Jyväskylä. TA-Asumisoikeus Oy
Savela, Jyväskylä TA-Asumisoikeus Oy RAKENNUSTAPASELOSTUS TA-Asumisoikeus Oy/ Laajavuorentie 8 on omalle tontille rakennettava neljä kerroksinen asumisoikeuskerrostalo, johon tulee 33 asuinhuoneistoa.
AS.OY.SÄRMÄNKULMA. ennakkomarkkinointi
AS.OY.SÄRMÄNKULMA ennakkomarkkinointi AS.OY.SÄRMÄNKULMA 1371m 2 alustava asemapiirros LAUTTAKYLÄNKATU SÄRMÄNKATU 1 5 10 15 20 25 30m 1H+TK 43,0m 2 alustava pjapiirros 10,8 m 2 kph 0,6 m 2 ppk tk 10,0 m
Lahden Lehtikuusi LAUNE KERROSTALO. Palvelut vieressä. Salpausselkä lähellä.
Lahden Lehtikuusi LAUNE KERROSTALO alvelut vieressä. Salpausselkä lähellä. 2 HYVIEN TARINOIDEN KULMAKUNTA Haluan asettua paikkaan, jossa viihdytään ilman ikärajaa! Täällä on tilaa hengittää ja vapautta
AS OY ONNEN JATKE Kalevankatu 15, Kouvola
AS OY ONNEN JATKE Kalevankatu 15, Kouvola 2 KOTONA KOUVOLAN KESKUSTASSA As Oy Onnen Jatke tuo ulottuvillesi onnellisen elämän edellytykset: huoleton asuminen, korkea laatutaso, palveluiden läheisyys. As
Joensuun Merimiehenkatu 3
Joensuun Merimiehenkatu 3 Merimiehenkatu 3, 80110 Joensuu Uusia koteja eteläiselle ruutukaavalle! Nyt tarjolla loistavalla sijainnilla oleva kolme kerroksinen kerrostalo Asunto Oy Joensuun Merimiehenkatu
ASUNTO OY JOENSUUN MARJALA Aurinkokatu 7, 80140 Joensuu
ASUNTO OY JOENSUUN MARJALA Aurinkokatu 7, 80140 Joensuu ASUNTO OY JOENSUUN MARJALA AURINKOKATU 7, 80140 JOENSUU Arvioitu valmistuminen tammikuu 2016 Asunto Oy Joensuun Marjala on tyylikäs ja nykyaikainen
ENNAKKOMARKKINOINTI. Asunto Oy Rovaniemen MAJESTEETTI
ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Rovaniemen MAJESTEETTI Mausteita elämääsi! MAJESTEETTI Muuta loistopaikalle ydinkeskustaan! Majesteetti on Rovaniemen keskeiselle paikalle valmistuva matalaenergiatalo, jossa
ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 Maria Jotuninkatu 2, 06100 Porvoo
Taiteilijan näkemys ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 Maria Jotuninkatu 2, 06100 Porvoo ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 MARIA JOTUNINKATU 2, 06100 PORVOO Arvioitu valmistuminen 5/2017 Hornhattula
Rakennukset perustetaan rakennepiirustusten mukaisesti pääosin maanvaraisesti ja osittain teräsbetonipaaluille.
Risto Lehtomäki 04.08.2010 Sivu 1 (5) Kunnan.osa: Matinkylä Kortteli/tontti: 23-304-1 Osoite: Matinniitty 1, 02230 Espoo Yleistä yhtiöstä Rakenteet Yhtiöllä on oma tontti, jonka pinta-ala on 6478 m 2.
Betonimiehenkatu 19A
etonimiehenkatu 19 Oulu, lppila KIINTEISTÖ OY OULUN SEUDUN SENIORI / ONIMIEHENKTU 19 Talo V r e k l k i i t K e a h r t j i a t l o a i i m n i e s n t o O y ONIMIEHENKTU 19 Talo SEMPIIRROS (15.5.2014)
Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2
RAKENNUSTAPASELOSTE Kohde Osoite Kaupungin osa Kortteli/Tontti Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala Kurikka Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin
Muottikatu 6 B Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy
Muottikatu 6 lppila, Oulu T-Yhtymä Oy OTTIKTU 6 KIINTEISTÖ OY OULUN SEUDUN SENIORI/ OTTIKTU 6 Hsto nro Kerros Hstotyyppi Pinta-ala Jyvitetty Vuokra huoneistoala 47 1 1h+kk 31,5 35,1 358,02 48 1 2h+kk 45,5
Rovaniemen Koskipuisto 3. kaupunginosa, Kairatie 48
Asunto Oy 3. kaupunginosa, ENNAKKOMARKKINOINTI Illustraatio: Arkkitehtisuunnittelu Hiilivirta Oy i Viihtyisiä asuntoja keskustan tuntumaan Viihtyisä ja rauhallinen ympäristö sekä keskustan läheisyys. Juuri
Havukosken Ässäkodit
Havukosken Ässäkodit Vuokra-asuntoja Kytötie 18, 01360 Vantaa Kerrospohjat Merkkien selitykset Huoneistopohjat Rakennustapaseloste R A K E N N U S T A P A S E L O S T U S / 20.05.2013
Jyväskylä, Korpilahti Kohdenumero h+kk+s, 54,5 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Jyväskylä, Korpilahti Kohdenumero 574222 2h+kk+s, 54,5 m² Kov. 2015 Energialuokka C Mh. 154 000,00 Vh. 154 000,00 Joensuuntie 1. Korpilahden uudet kerrostalokodit ovat nyt myynnissä. Turvallinen,
VAASAN KUTOJANKARTANO
RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KUTOJANKARTANO Huoneistoissa on kaukolämpöön kytketty vesikiertoinen lattialämmitys. HANKE- TIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kutojankartano
Ennakkomarkkinoinnissa tasokkaita huoneistoja ja viihtyisää asumista Niinivaaran palveluiden äärellä. Asunto Oy Niinivaaran Suvikatu 10
Ennakkomarkkinoinnissa tasokkaita huoneistoja ja viihtyisää asumista Niinivaaran palveluiden äärellä Asunto Oy Niinivaaran Suvikatu 10 Rakentaja M. Laukkanen Oy rakentaa Niinivaaralle hissillisen, 30 huoneistoa
Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka
Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostettuun Palokan Tertunlaaksoon, rahalliselle asuinaluelle
TAMPEREEN ASUNTAMAANRINNE
TAMPEREEN AUNTAMAANRINNE Asuntamaanrinne 1, KARTTA A OY TAMPEREEN AUNTAMAANRINNE AEMAPIIRRO VUOREKEN PUITOKATU TALO B TALO C TONTTI 2 TALO A TONTIN RAJA LEII JÄTE- KERÄY P-LAITO AUNTAMAANRINNE T AJO TONTILLE
Pirkan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
V E H M A I T E N 1 irkan O-iinteistökeskus Oy V Havainnekuva. aattaa poiketa lopullisesta toteutuksesta. Havainnekuva asunnosta A5. aattaa poiketa lopullisesta totetutuksesta. 2 V E H M A I T E N ANTO
Keelkorvenkuja 5. Olari, Espoo
Keelkorvenkuja 5 Olari, Espoo Keelkorvenkuja 5 Olari, 02210 Espoo Olarissa nautit Espoon parhaista puolista kattavat palvelut takaavat arjen sujuvuuden, läheltä löytyy luontoa ja kulkuyhteydet ovat hyvät.
Asunto Oy Heinolan Kastehelmi
Asunto Oy Heinolan Kastehelmi ENNAKKOMARKKINOINNISSA niemelä 2 3 Elämää pergolaterassin katveessa Uusi kotisi valmistuu ensimmäisen tulokkaan, Kultasiiven naapuriin, miellyttävään kangasmaastoon. Oma tontti
ENNAKKOMARKKINOINTI. Asunto Oy Kouvolan. Senioritähti. Suuntaa antava 3D-mallinnus
ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Kouvolan Senioritähti Suuntaa antava 3D-mallinnus Kerros 1 As Oy Kouvolan Senioritähti Senioritähdessä on viisi erilaista huoneistotyyppiä, joissa kaikissa toteutuu asumisen
Tammirannantie 1 Siilinjärvi, Vuorela
Tammirannantie 1 iilinjärvi, Vuorela IIINJÄRVEN KETA 14 KM Kunnonpaikka TA-Asumisoikeus Oy Tammirannantie 1 K KE OI ON TA 11 KM TA-AMIOIKE OY / 70910 VOREA IKANNARTTA RAKENNTAEOT RAKENNDE TA-Asumisoikeus
Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko
Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko TA-Asumisoikeus Oy / Kivikonkaari 40 HUONEISTOLUETTELO, TALO 1 15.08.2014 n:o tyyppi m 2 kerros P=parveke PI=piha T=terassi A1 3H+K 79,5 2 P A2 2H+KT 66,0 2 P
Vuokra-asuntoja. Palvelut parhaalta paikalta
Koti kaiken keskellä alvelut parhaalta paikalta Vuokra-asuntoja Sellonhuipun vuokrauksesta vastaa Ovenia sännöinti p. 0201 774 500 asuntovuokraus@ovenia.fi www.oveniaisannointi.fi ASUNTO OY SOON SONHUU
Kohde. Kevyet väliseinät. Rakennuspaikka. Varastot. Piha-alue ja -varusteet. Pintamateriaalit. Rakenteet. Runkoa täydentävät rakennusosat.
1 RAKENNUSSTAPASSELOSSTUSS 3311..0011..22001100 Kohde Kohde on nelikerroksinen asuinkerrostalotalo, jossa on yhteensä 19 asuntoa. Pohjakerroksessa ovat huoneistokohtaiset varastot, ulkoiluvälinevarasto,
ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää
ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE MANSIKKA-AHONTIE 3, 05810 HYVINKÄÄ Arvioitu valmistuminen helmikuu 2016 Rauhallisella ja viihtyisällä
Asunto Oy Kouvolan Kuusama KANGAS ENNAKKOMARKKINOINTI
KANGAS ENNAKKOMARKKINOINTI 2 Kouvola on mukava joka kantilta katsottuna Kouvola sijaitsee mukavasti Kymijoen kyljessä. Yhteydet eri suuntiin ovat sujuvat niin junalla kuin omalla autollakin. Kouvolan sijainti
ASUNTO OY IMATRAN KOSKITORI ASUNTO OY LAPPEENRANNAN ARKADI
ASUNTO OY IMATRAN KOSKITORI ASUNTO OY LAPPEENRANNAN ARKADI Koulukatu 25,53100 Lappeenranta Asunto Oy Imatran Koskitori Asunto Oy Lappeenrannan Arkadi on hissillinen uusi kerrostalo, joka rakennetaan Lappeenrannan
ASU LÄHELLÄ KESKUSTAA - LUONNON YMPÄRÖIMÄNÄ
ASU LÄHELLÄ KESKUSTAA - LUONNON YMPÄRÖIMÄNÄ Selännekatu Laatua asumiseen HUONEISTOKOHTAINEN VIILENNYS JA ILMANVAIHTO HUONEISTOKOHTAISET SÄHKÖN JA VEDEN MITTAUKSET ASTIANPESUKONEET KUVALLINEN OVIPUHELINJÄRJESTELMÄ
ENNAKKOMARKKINOINTI. Lahti Suites 1. Täysin varustellut huoneistot kaupungin sydämessä
Lahti uites 1 Täysin varustellut huoneistot kaupungin sydämessä ibeliustalo Kuvat: Lahden seudun kuvapankki. ibeliustalo Kuvat: Lahden seudun kuvapankki. Kaupungin keskustaan 1,5 km Lahden Urheilukeskukseen
Asunto Oy Haminan Kaivopuisto. linnoitus
linnoitus 2 3 Mukavaa kaupunkielämää Haminan parhaalla paikalla kohoaa Haminan keskustaan, loistavalle paikalle Kaivokadun ja Puistokadun kulmaan. Hyvien palvelujen välittömässä läheisyydessä, torin vierellä
RENNOSTI KESKELLÄ KUUSANKOSKEA!
RENNOSTI KESKELLÄ KUUSANKOSKEA! TYYLIKÄSTÄ JA MUKAVAA KERROSTALOASUMISTA KUUSANKOSKEN YDINKESKUSTASSA! Asunto Oy Kouvolan uistokettu on uusi, upea kerrostalokohde aivan Kuusankosken ydinkeskustassa, Läntisen
Asunto Oy Hyvinkään Martinhovi. Moderni koti Hyvinkäällä
Moderni koti Hyvinkäällä Talo A Kortetie Jäte Martinlähteenpuisto 1 ap Jäte Talo B Oleskelu- ja leikkialueet Autokatos 1 7 ap Autokatos 2 9 ap Hyvinkäällä on ihanteellinen logistinen sijainti ja erinomaiset