Ammattina pudokas. 6 Vaihtoehtoja Unicafelle. 18 & 21 Kaupunkipalsta. 24 Tason Casino. Pääkirjoitus. Sisällys. I r t o l a i n e n 2 /

Transkriptio

1 Irtolainen 2/ 2010

2 Sisällys Pääkirjoitus Taideteollisen korkeakoulun Kipsari-ruokalassa lampunvarjostimet on tehty kangaskasseista. Kaupunkipalstaa on tässä numerossa kaksin verroin: raportit Espoon Olarista sekä Helsingin Länsi-Pasilasta. Irtolaisen tässä numerossa debytoi kaksi uutta juttutyyppiä: Kandipalsta sekä Viikko ilman. Tällä kertaa Viikko ilman -sarjan aiheena on tupakka. Kansikuvassa on tällä kertaa kesäinen piknik 70-luvulta. Kuvaaja on Juhani Kiesiläinen. 3 Pääkirjoitus 4 Terveisiä puheenjohtajalta 5 Terveisiä laitokselta 6 Vaihtoehtoja Unicafelle 11 Äänestä idiootti, äänestä! 12 Terve, maailmanmestari! 14 Viikko ilman TUPAKKAA 19 Tervetuloa Tasoon! 18 & 21 Kaupunkipalsta 26 Sveitsissä vaihdokkaana 28 Terveisiä Stokiksesta Ihmiset ovat pakotettuja luomaan vaihtoehtoistalouksia, koska saatu koulutus ja työmahdollisuudet eivät näkemyksen mukaan tulevaisuudessa kohtaa. Ammattina pudokas Tason synttäreitä juhlittiin kasino-tunnelmissa. Kuvassa Jokeri. Vastaava päätoimittaja: Joona Nikinmaa Toimitusneuvosto: Maarit Olkkola ja Liisa Ketolainen Kannen kuva: Irtolaisen arkisto Päätoimittajat: Jaana Kiesiläinen ja Lauri Haikola Taitto: Maarit Olkkola, Joona Nikinmaa ja Jaana Kiesiläinen Painopaikka: Picaset Oy, Helsinki Irtolainen on talous- ja sosiaalihistorian opiskelijoiden Taso ry:n ylpeästi linjaton tuotos. Julkaisemme neljä numeroa vuodessa. Lehti on jaossa Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan kirjaston aulassa eli tuttavallisemmin Klixillä (Unioninkatu 35). Painos on 200 kpl. Asiatonta palautetta osoitteeseen: joona.nikinmaa@helsinki.fi 30 Kandipalsta: Riku Ahola 31 Terveisiä HYY:stä 24 Tason Casino 34 Novelli: Kirjahyllyjä 35 Oivalluksia ja erehdyksiä Olen huomannut, että keväisin iskee tunne, joka tuntuu olevan tuttu monille opiskelijoille. Ei, kyse ei ole halusta kirmailla kesälaitumilla villinä ja vapaana, vaan epävarmuudesta: opiskelenko todella sitä ainetta, jota haluan opiskella? Yleensä taustalla ei ole ajatus opintojen mielenkiinnottomuudesta, vaan ihmettely siitä, olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Time-lehti nosti vuosikymmenen tärkeimpien trendien joukkoon Dropout Economyn eli pudokastalouden, vaikka ilmiönä talous- ja koulutusjärjestelmien ulkopuolelle jättäytyminen ei ole uusimmasta päästä. Erona saattaa tällä kertaa olla se, että ihmiset ovat pakotettuja kyseiseen valintaan ja vaihtoehtoistalouksien luomiseen, koska saatu koulutus ja työmahdollisuudet eivät näkemyksen mukaan tulevaisuudessa kohtaa. Pudokastalous saattaa kuulostaa uudelta hienolta sanalta ääriään myöten täynnä olevaan puutaheinäävarastoon, mutta koska kärsin tietystä muutosniskuroinnista, yhtäkkiä termiin sisäänrakennettu vääjäämättömyys tuntuu helpottavalta. On helpompaa mennä putkessa, asetettujen raamien mukaan, kuin pyrkiä murtautumaan ulos rajoitteista. Minulla kuten varmasti useilla muilla taustalla on enemmänkin pelko muutoksesta kuin haluttomuus muutokseen. Mikäli pudokastalouden ennusteet todella osoittautuvat todeksi, se saattaa pakottaa myös kaltaiseni henkilön hakemaan aktiivisesti muutosta, etsimään sitä omaa aluetta, joka tuntuu luontevimmalta. Hyppäämään sinne aidan toiselle puolelle. On tietysti valitettavaa, jos muutoksen pystyy ottamaan vastaan vain pakon edessä älkääkä nyt ajatuksissanne huutako, että usein muutokset ovat huomaamattomia. Mutta omia valintojaan kannattaa kyseenalaistaa jatkuvasti, oli kyse sitten opinnoista, työpaikasta tai lemmikkieläimen hankinnasta. Mutta entä ne opinnot? Tähän mennessä olen aina löytänyt uudelleen ne minua kiinnostavat piirteet talousja sosiaalihistoriassa. Taidan olla vielä aidalla mitä pudokastalouteen tulee. Joona Nikinmaa I r t o l a i n e n 2 /

3 Terveisiä puheenjohtajalta Terveisiä laitokselta Sosiaalisuus saa superihmiset olemaan niin sanotusti helppoja nakkeja kaikille tarkkasilmäisille järjestöihmisille ja muille innokkaita projektin pyörittäjiä etsiville. Kaikkivoipuudesta Suorittaminen on koukuttava asia. Onnistuneista lopputuloksista saadaan positiivista palautetta, joka kannustaa aloittamaan uusia projekteja. Kierre on valmis, olet koukussa. Yhtäkkiä huomaat, että olet toiminut vuosikausia erilaisissa vastuutehtävissä eri organisaatioissa ja käyttäneesi tähtitieteellisen määrän vapaa-aikaasi erilaisiin vapaaehtoishommiin. Rutiininomaisesti toteat jo kyselijöille olevasi kiireinen, riippumatta todellisista aikatauluistasi. Tietyt ihmiset ovat alttiimpia tällaiselle riippuvuudelle. Nimeän tämän ihmistyypin nyt superihmisiksi. Olennaista tässä ihmistyypissä ei ole se, että he olisivat todellisuudessa yhtään millään tapaa muita kanssaihmisiään parempia missään. He saattavat oikeastaan olla sangen keskivertoja tai ihan kelvollisia useammassakin aktiviteetissa. Superihmisten olennainen ominaisuus, joka myös usein koituu heidän kohtalokseen, on sosiaalisuus. Sosiaalisuus saa superihmiset tunkemaan lusikkansa useampaan soppaan kuin mihin energiat ehkä tosiasiassa riittäisivät. Se saa heidät olemaan niin sanotusti helppoja nakkeja kaikille tarkkasilmäisille järjestöihmisille ja muil- le innokkaita projektin pyörittäjiä etsiville. Tätä kun ryydittää vahvalla luottamuksella siihen, että todella pystyy kaikkeen, mihin ryhtyy, on keitos valmis. Ei tarvita kuin pari suostuttelevaa sanaa ja kappas vaan, jälleen on saatu yksi vapaaehtoinen tähänkin hommaan! Superihminen uskoo pystyvänsä suorittamaan vähintään 19 opintopistettä kuukaudessa, tekemään samalla illat töitä ja hoitamaan noin kolmen hankkimansa vastuupestin tehtävät kuvitteellisella vapaa-ajallaan. Parhaimmassa tapauksessa hän tähän pystyykin, mutta yleensä tätä onnistunutta suoritusta edeltää stressitason valtava kasvu, muutama spontaani itkukohtaus ja pari satunnaista vihanpurkausta maailmaa kohtaan. Usko omasta kaikkivoipuudesta tarvitseekin siksi vahvan vastinparin: tiedon siitä, ettei kaikkeen tarvitse pystyä. Tietoisuus siitä, että on luvallista heittää joskus hanskat tiskiin tai sanoa ei, on toisinaan upea ja vapauttava tunne. Pieni pala rappiollisuutta ei koskaan maistu niin hyvältä kuin silloin, kun se loksahtaa paikoilleen suorituspainotteisessa elämässä. Eeva-Maija Jokiniemi Miten, miksi ja kuinka minusta tuli tutkija Aloitin puolitoista vuotta sitten jatko-opinnot talous- ja sosiaalihistorian oppiaineessa. Tutkimukseni käsittelee murrosikäisen naiseuden ja mieheyden muuttumista 1960-luvulla. Työ ei ole vielä kovin pitkällä. Siksi päätinkin kirjoittaa siitä, mikä minua motivoi jatko-opintoihin. Sysäys tutkijaksi syntyi gradua tehdessä. Olin kuvitellut, että gradun tekeminen on kamalaa. Ja olihan se, toden totta, opintojeni työläin yksittäinen urakka. Mutta gradun teko oli myös hirveän kivaa. Aiemmissa työpaikoissani olin edistänyt jonkun muun projektia, mutta tästä hankkeesta vastasin vain itselleni. Tein gradua tarpeettoman kauan, joten se alkoi versoa eri suuntiin. Välillä mietin gradun rajaamista huomattavasti suppeammaksi, mutta päädyin lopulta kuitenkin palauttamaan tutkielman massiivisena ja rönsyilevänä. Näin yöllä muutama vuorokausi ennen palautuspäivää painajaista, jossa kärräsin kummallista häkkyrää kottikärryillä opintotoimistoon. Häkkyrästä roikkui kaikenlaisten riukujen ja laudankappaleiden varaan narulla solmittuja alaviitteitä ja käsitteenmäärittelyjä. Kysymyksenasettelun hajoamisesta sainkin myöhemmin aiheellista kritiikkiä. Toisaalta rönsyt olivat hyväksi, koska minulla oli jo valmiina paljon suuntia, joihin tutkimusta saattaisi jatkaa. Näistä päällimmäiseksi nousi sukupuolen rakentaminen tai rakentuminen erilaisia kulttuurisia merkityksiä saavien kulutustuotteiden avulla. Tutkimani asiat ovat välillä niin noloja, että niistä on kiusallista puhua. Vaikka tutkijan työn pätkäluonne estää elämän ennakoimisen taloudellisessa mielessä, tunnen itseni tällä hetkellä oudolla tavalla onnekkaaksi kun voin tehdä juuri sitä mitä haluan. Tutkimani asiat ovat välillä niin noloja, että niistä on kiusallista puhua: seulon murrosikäisen elämäntuskan kuvauksista parisuhdemalleja, tarkastelen miehisten tuoksujen kuvastoa aikana ennen axe-estetiikkaa ja pyörittelen unisex-tyylin merkitystä ah-niin-heterona samankaltaisuutena naisen ja miehen välillä. En oikeastaan vielä tiedä mitä tutkimuksen tu loksena on syntymässä, mutta uskon (ja toivon), että se on jotain kiinnostavaa, ja haluan saada selville mitä. Toivottavasti se on uutta ymmärrystä siitä, miten 60-luvun modernisaatiomurros vaikutti ihmisiin itseensä. Pohjimmiltaan en nimittäin edes ole kiinnostunut sukupuolesta sinänsä, vaan siitä miten identiteettiä ja itseymmärrystä määrittelevät luokitukset, kuten vaikkapa etninen ryhmä, ikävaihe jossa itse on, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen tai yhteiskuntaluokka, muuttuvat ajassa. Viime kädessä minun on kai myönnettävä, että tutkimustani motivoi hiukan itsekeskeinen uteliaisuus: miten eri tavalla voisin ymmärtää itseni, jos eläisin joskus muulloin? Matleena Frisk Kirjoittaja toimii tutkijana talous- ja sosiaalihistorian oppiaineessa I r t o l a i n e n 2 /

4 Ruoka-sarja Vaihtoehtoja UniCafelle Teksti: Jaana Kiesiläinen Kuvat: Maarit Olkkola ja Jaana Kiesiläinen Useimman opiskelijan päivän tärkein ateria syödään yliopistolla luentojen ja tenttiin lukemisen lomassa. Oman ylioppilaskuntamme omistaman Uni- Cafen parhaimpiin puoliin kuuluukin ravintoloiden hyvä sijainti. Jos lounaalle kuitenkin löytyy välillä enemmän aikaa, kannattaa käydä tutustumassa myös muihin opiskelijahintaisiin ravintoloihin niitä löytyy jo keskustan alueelta yllättävän monta. Opiskelijan ei tarvitse tyytyä aina vain tuttuihin ja turvallisiin Portsun ja Valtsikan UniCafeisiin. Vaikka lounaan syömiseen keskustakampuksen ulkopuolella kuluukin vähän enemmän aikaa, uudet maut ja ympäristöt saavat ruokailun tuntumaan vähän enemmältä kuin vain energiavarastojen täydentämiseltä. Muualla syömisen voikin ottaa esimerkiksi jokaperjantaiseksi tavaksi, jolla juhlistaa viikonlopun alkamista. I r t o l a i n e n 2 /

5 Taideteollisen korkeakoulun Kipsarissa on tunnelmaa. Kuvataideakatemian Kasvisbaarissa lounaan jälkeen voi ihailla taideteoksia. Kasvisruokaa ja kuvataidetta UniCafen parempi kasvisruoka on ollut yksi ylioppilaskunnan edustajistovaalien teemoista jo useamman vuoden ajan, ja innoittanut myös aiheeseen liittyvän adressin ja Facebook-ryhmän perustamiseen. Nykyään tarjonta onkin suhteellisen monipuolista, ja ruuan makuun, ravintoarvoihin sekä vegaanisiin vaihtoehtoihin on kiinnitetty suurempaa huomiota. Vieläkin paremmasta haaveilevan kannattaa tutustua taidekoulujen kasvisravintoloihin, joiden ruuissa näkyvät ja maistuvat kotitekoisuus, mielikuvitus sekä astetta parempi ymmärrys siitä, mitä hyvä kasvisruoka on. Kasvisten lisäksi pääroolissa ovat mausteet sekä proteiinipitoiset palkokasvit, siemenet ja pähkinät. Kasvisbaari Kasvisbaari on Kuvataideakatemian tiloissa toimiva yksityisyritys, joka tarjoaa nimensä mukaisesti vain kasvisruokaa. Lounasvaihtoehtoja on päivittäin kaksi: lämmin ruoka tai keitto. Juomana tarjotaan soijamaitoa tai mehua, joskin lisämaksusta lounaansa voi nauttia myös esimerkiksi Mate-colan, siiderin, oluen tai viinin kanssa. Lounaan lisäksi myydään pientä syötävää, kuten hamppukeksejä, täytettyjä leipiä ja kaurajogurtteja. Niin ruoka ja leivät kuin salaatit ja salaatinkastikkeetkin on tehty paikan päällä. Parhaiten Kasvisbaari onnistuu salaattipöydässään, jonka mehevien ja mausteisten vaihtoehtojen rinnalla UniCafen vetiset ja mauttomat salaatit kalpenevat. + Lounaan yhteydessä voi vierailla ensimmäisen kerroksen Kaikugalleriassa, jonka näyttelyissä on esillä akatemian opiskelijoiden töitä. Sijainti: Kuudetta linjaa vastapäätä. Kaikukatu 4, 2. kerros. Aukioloajat: Ma pe Ruokalista osoitteessa Kipsari Kipsari on Taideteollisen korkeakoulun opiskelijaravintola, kahvila ja baari. Kasvisbaarin tapaan myös Kipsarissa on tarjolla vain kasviruokaa. Kahdella ja puolella eurolla lounaaksi voi valita lämmintä ruokaa, lounassämpylän tai ruokaisan salaatin. Ruuassaan Kipsari yltää samalla tasolle Kasvisbaarin kanssa ruoka on värikästä ja maukasta. Salaattipöydässä ei sen sijaan ole hurraamista, sillä tarjolla on päivittäin vain yhtä raastetta. Parasta Kipsarissa on kuitenkin ehkä sen tunnelma, joka muistuttaa enemmän tavallista ravintolaa kuin opiskelijaruokalaa. Taustalla soi musiikki, valaistus on hämärä ja taide täyttää seinät. Lampunvarjostimina toimivat valkoiset kangaskassit, ja sisustuksessa on käytetty iänikuisen lounasravintolavalkoisen sijaan tummia värejä. Klubi- ja keikkatapahtumia ei Kipsarissa tosin nykyään juurikaan järjestetä, mutta tunnelman voi edelleen aistia. + Hyvä vaihtoehto Kumpulassa opintoja tekevälle. Sijainti: Taideteollinen korkeakoulu, Hämeentie 135. Aukioloajat: ma pe 8 19, lounasta Ruokalista osoitteessa Standardoitua peruslaatua Töölössä voi tutustua muiden korkeakoulujen lounasruokaloihin tai vaikka sairaalaruokaan. Fazer Amica Jos Helsingin yliopistolla ei olisi UniCafea, ruuasta huolehtisi melko todennäköisesti Fazer Amica. Tällä hetkellä Amica hoitaa jo Kauppakorkeakoulun, Hankenin ja Sibelius-akatemian opiskelijaravintoloita. Kauppakorkeakoululla keittolounaan hinta on kilpailutettu ennätyksellisen alhaiseksi UniCafen 2,10:n sijaan soppalautasellisen saa hintaan 1,35. Fazer Amica tarjoaa pääosin turvallista perusruokaa: hyvää, mutta ei mitenkään mieleenpainuvaa. Ruuilla on ravintolasta riippumatta tunnistettava ominaismakunsa, joka on jotain kotiruuan ja teollisen standardituotteen väliltä. Lounaskokemuksien samankaltaisuutta lisää ravintoloiden turkoosia, valkoista ja vaaleaa puuta yhdistelevä värimaailma. Toistensa kopioita ravintolat eivät kuitenkaan ole. Sibikseltä mieleen jäi päivittäin vaihtuva erikoislevite, joka oli ensimmäisellä kerralla munavoita ja toisella ihanaa rahka-raejuustolevitettä, joka pelasti myös mauttoman kasvismakaronilaatikon. Hankenilla on puolestaan aina perjantaisin tarjolla pizzaa, ja Kauppakorkeakoululla ei voi kuin ihmetellä syömänsä keittolounaan hintaa. Salaattipöytä Amican ravintoloissa on hyvä, ja leipävalikoima vielä parempi. Tarjotut leivät on valittu Fazerin leipomoiden laajasta tuotevalikoimasta, joten valinnanvaraa riittää rukiisesta onnenleivästä hapankorppuun ja kauravartaaseen. + Sibelius-Akatemialta saa lounasta myös lauantaisin klo Jos Ylioppilasaukiolla on jonoa, suuntaa askeleesi tänne. Sijainti: Hanken ja Kauppakorkeakoulu Arkadiankadun ja Runeberginkadun risteyksessä. Sibelius-Akatemian R-talon ravintola osoitteessa Pohjoinen Rautatienkatu 9. Ruokalistat ja muut tiedot löytyvät ravintolahaun kautta osoitteessa HUS:n sairaalat Opiskelijahintaista ruokaa saa myös HUS:n sairaaloiden henkilöstöravintoloista, Ravioleista. Ravintolasta riippuen tarjolla on hintaan 2,60 päivittäin 1 3 lounasvaihtoehtoa tai päivän keitto. Ruuan taso vaihtelee erinomaisesta menettelevään. Esimerkiksi Töölön sairaalan Ravioliin kannattaa kuitenkin tutustua jo pelkästään salaattipöydän ja leipävalikoiman takia, joiden runsaus saattaa saada lounastajan yliarvioimaan oman mahalaukkunsa kapasiteetin. Ravintolat, aukioloajat ja ruokalistat löytyvät osoitteesta I r t o l a i n e n 2 /

6 Manalan buffetissa saa syödä niin plajon kuin haluaa. Hinta vain 2,50 euroa! Äänestä idiootti, ÄÄNESTÄ! Osakunnat ruokkivat omansa Osakuntien jäsenet pääsevät nauttimaan monista eduista. Asuntojen, harrastustoiminnan ja stipendien lisäksi Hämäläinen osakunta ja Pohjalaiset osakunnat tarjoavat jäsenilleen myös edullista lounasta. Hämäläisen osakunnan osakuntabaari Hämäläisten talon toisesta kerroksesta löytyy hämäläisen osakunnan opiskelijaravintola, joka on tosin avoinna myös osakuntaan kuulumattomille. Lounaaksi on tarjolla liha-, kasvis-, ja keittovaihtoehto. Ruoka annostellaan, mutta kappalemäärät eivät ole ehdottomia: oman nälän mukaan esimerkiksi kasvispihvejä voi valita joko kolme tai neljä kappaletta. Salaattivalikoima on pienehkö, mutta hyvä. Miellyttävää tunnelmaa luovat lämmin valaistus, pienet pöydät, matala katto ja tummat puukalusteet. Samassa tilassa järjestetään myös osakunnan juhlia. + Lounaansa voi nauttia myös kotikaljan kanssa. Viikonloput avaa pihviperjantai. Sijainti: Tavastian vieressä, Urho Kekkosen katu 4-6, 2. kerros Sisään pääsee ovisummeria soittamalla. Aukioloajat: ma to klo pe klo Ruokalista osoitteessa Manala Manala on poikkeuksellinen ravintola ruokaa saa yöllä aamuneljään asti ja lounasaikaan opiskelijahintaan. Ensisijaisesti Manalan alakerrassa sijaitseva opiskelijaravintola palvelee saman talon pohjalaisten osakuntien jäseniä, mutta kahden ja puolen euron hintaisesta lounasbuffetista pääsevät nauttimaan myös osakuntiin kuulumattomat opiskelijat. Lounaan hintaan kuuluu alkukeitto, runsas salaattibuffet, leipä, yksi lämmin ruoka ja lisukkeet sekä jälkiruoka ja kahvi. Pääruokana on useimmiten lihaa, mutta jo keitolla ja salaatilla syö itsensä kylläiseksi. Manalan lounas toimii buffet-periaatteella, eli lisää saa hakea niin paljon kuin jaksaa. Paikka on suosittu ja asiakaspaikkoja on kolmisenkymmentä, joten kannattaa varautua jonottamaan. + Lounasbuffet ravintolassa alle kolmella eurolla voiko enempää toivoa? Sijainti: Dagmarinkatu 2, kellarikerros. Aukioloajat: Pohjalaisten osakuntien jäsenille , muille Viime vuonna oli europarlamenttivaalit, eikö niin? Matti Vanhasta lainatakseni en millään pysty muistamaan ketä äänestin, onhan vaaleista jo melkein vuosi aikaa. Olen tullut siihen tulokseen, että äänestäminen on melko raastavaa puuhaa. Joka kerta käy läpi saman kriisin: ei tästä ole taaskaan mitään hyötyä, kaikki ovat korruptoituneita nilkkejä tai ainakin jotain perseenpuristelijoita, Suomi vajoaa muutenkin ja tulva tulee. Oma pieni ehdokas ei pääse läpi. Tai jos pääsee, hänen tavoitteensa jäävät virkamiehistön ja kapitalismin markkinalogiikan alle. Seuraa hermoromahdus, sielun räjähdys ja tilityskirja isolla fontilla. Ilmeisesti eduskuntatyö ei kaikkia edes nappaa, sillä ainakin kaksikymmentä kansanedustajaa aikoo jättää paikkansa tämän kauden jälkeen. Valitsemmeko siis vaikuttajia, joita ei kiinnosta vaikuttaa? Nyt joku mukautuja sanoo, ettei voi valittaa, jos ei äänestä. Se on kyllä vanhaa tietoa. Vai mitä sanomme niille äänestäjille, joiden ehdokas rahoitti kansanedustajan palkallaan pirin vetämistä ja myöhemmin nautti samasta syystä työkyvyttömyyseläkettä? Toisaalta, kun esillä on lähinnä vaalirahakohua, poliittista korruptiota, lahjuksia, ties mitä lautakasaa ja pesukoneiden diilausta, on täysin ymmärrettävää, etteivät kansalaiset kestä enää. Ehkä suurin ongelma on se, ettei vallankäytössä näytä olevan mitään jaloa, päinvastoin. Tämän vuoksi myös äänestämisen kautta vaikuttaminen on sumuttunut. Matti Vanhasen pääministerin ura alkoi treffeillä Ikeassa, jatkui paljastuskirjan sivuilla ja yhä vellovissa korruptioskandaaleissa. Hän kävelee jalkaleikkaukseen myös poliittisena rampana ja ainakin minun silmissäni lähinnä yleisvässykkänä. Voiko olla niin, että vallankäyttö itse asiassa paradoksaalisesti sulkee pois vilpittömän vaikuttamisen ja ennen kaikkea poliittisen vastuun? Jos suomalaisen poliittisen kulttuurin tila masentaa, sen ruotiminen ei ainakaan auta. Näin onkin alennuttu tilanteeseen, jossa suurin poliittinen fantasiani on, että joku sanoo rumasti ministerille suorassa televisiolähetyksessä. Perkele! Olenko siis vain odottamassa, että joku sikaniskainen populisti herättäisi minut äänestämään rehellistä ja suoraa vaaliehdokasta? Enpä taida olla. Luulen, että poliittinen apatia on heterogeenisempi ilmiö kuin mitä annetaan ymmärtää. Äänestämättä jättää niin pikavippikierteessä oleva nuori maanantailonkeron ystävä kuin kokoomuslainen squashin harrastajakin. Siihen väliin mahtuu monenlaista maailmankuvaa. Itse todennäköisesti jatkan äänestyskopissa käyntiä katkeraan loppuun asti, joka tosin saattaa tulla hyvinkin pian. Tai sitten jäävään itseni. Mutta onneksi meillä on meneillään tämä historianopiskelu. Vaikka tarkoituksenamme on menneisyyden avulla ymmärtää tämän päivän maailmaa, on toisaalta myös rauhoittavaa sukeltaa toiseen aikaan. Siellä eivät kaikenlaiset nysvääjät nimittäin hypi silmille. Historiassa on jotain anteeksiantavaa, ja tietyn etäisyyden avulla ihmisiin ja ilmiöihin suhtautuu eri tavalla. Sen sijaan nykypoliitikkojen virheitä ja vastuusta luikertelua on kuvottavaa seurata. Muuten, ensi kevään eduskuntavaaleja on siirretty myöhemmäksi keväälle ilmeisesti siksi, että lämmin kevätsää saisi kansaa paremmin liikkeelle. Tähän sanon yksioikoisesti: lol. Pyry Repo 10 I r t o l a i n e n 2 /

7 Terve, maailmanmestari! Teemu Antikainen Den glider in. Den glider in. Den glider in i mål igen. änä keväänä tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun Suomen jääkiekkomaajoukkue saavutti kaikkien aikojen ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan maailmanmestaruutensa. Toukokuun 7. päivänä vuonna 1995 Suomi kukisti Tukholmassa pelatussa loppuottelussa Ruotsin 4 1. Mestaruus oli käännekohta suomalaisten itsetunnossa, ja sen siivittämänä jokainen kansalainen sai tuntea olevansa sankari, joka tulisi selviämään voittajana taittuvasta talouslamasta. Globen ei unohdu Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut vuonna 1995 olivat sinänsä poikkeukselliset, että kyseisenä vuonna kisoissa ei pelannut yhtään pelaajaa Pohjois-Amerikan ammattilaisliigasta NHL:stä. Työsulun takia kausi oli venynyt taalaliigassa, ja siksi osanottajamaat joutuivat turvautumaan kokoonpanoissaan myös puoliammattilaisiin. Kisojen tasosta kertonee jotain se, että Kanada saavutti pronssia pelkästään yliopistopelaajista kootulla joukkueella. Suomalaisille kisat olivat kuitenkin suuri tilaisuus. Edellisenä keväänä kanadalaiset olivat juottaneet Leijonille katkeraa kalkkia osoittamalla loppuottelun rangaistuslaukauskilpailussa rautaisempia hermoja. Kun paikka finaalissa vuonna 1995 oli ratkennut ja selvinnyt, että vastaan asettuisi vielä rakas vihollinen Ruotsi, moni edellisenä keväänä mukana ollut tunsi hetkensä koittaneen ja sai näin suoritukseensa lisää latausta. Ja niinhän siinä kävi, että Ville Peltonen iski kolme maalia ja kapteeni Timo Jutila pääsi nostamaan pokaalin kohti Globen-hallin kattoa. Riemulla ei ollut rajoja, kun suomalaisia kerääntyi juhlimaan voittoa Sergelin torille. Ruotsalaisilta varastettu kisojen tunnuskappale Den glider in kaikui keväisessä yössä aamuun asti. Seuraavana päivänä maailmanmestaruus noteerattiin lähinnä vain Suomessa, Ruotsissa ja Tšekissä. Sekopäinen viikko Aamupäivällä koko kansan Leijonilla oli ohjelmassa paluulento Suomeen. Ilmavoimien Draken-hävittäjät saattoivat paluumatkalaisia osan matkasta ja Helsinki-Vantaan lentokentällä kultamitalisteja oli vastassa tuhansittain jääkiekon ystäviä. Matka jatkui avoautokulkueena kohti Kauppatoria, jossa päivänsankareille oli järjestetty massiiviset pirskeet. Mika Nieminen esitti oman tulkintansa Den glider in-kappaleesta, Timo Jutila teki toisinnon ikimuistoisesta tuuletuksestaan ja Curre Lindström tunnusti Suomen olevan parempi kuin Ruotsi. Innokkaimmat vertasivat Leijonien suoritusta jopa talvisodan taisteluihin. Toistasataa tuhatta ihmistä paikalle houkutellut kansanjuhla päättyi tunteikkaasti Sakari Kuosmasen kajauttaessa ilmoille Finlandian. Juhlat jatkuivat ympäri Suomen Seuraavana päivänä maailmanmestaruus noteerattiin lähinnä vain Suomessa, Ruotsissa ja Tšekissä. useita päiviä, ja kansakunta oli sekaisin koko seuraavan viikon ajan. Naapuruston normaalisti apaattiset perheenisät unohtivat itsensä, keräsivät porukan kasaan ja lähtivät jättimäinen Suomen lippu olallaan juoksemaan ympäri pihapiiriä mylvien primitiivisesti: Suomi on uusi maailmanmestari! 8-vuotiaat pikkupojat kinastelivat katusählypeleissään siitä, kuka sai olla Saku Koivu. Koulumatkalla taas lauleskeltiin Tom Jonesin kisahittiä If I Only Knew. Lenkkipoluilla ihmiset hymyilivät vastaantulijoilleen tervehtien toisiaan maailmanmestareiksi. Jokin oli tosiaan tässä maassa eri lailla sen viikon ajan. Me ollaan sankareita kaikki Mestaruus koettiin koko kansan kollektiiviseksi saavutukseksi, mikä nosti kansalaisten itsetuntoa. Kaikenlaiset innovaatiot olivat mahdollisia tälle kyvykkäälle kansalle, olihan se juuri voittanut jääkiekon maailmanmestaruuden. Aiemmin Suomi oli menestynyt yksilöurheilussa, mutta nyt saatiin selville, että suomalaiset pystyvät menestykseen myös joukkuepelissä ja yhteistyössä. Aikalaishavainnoitsijat ovat muistelleet, että suomalainen sielunelämä ja itsetunto olivat toukokuun seitsemännen päivän jälkeen jotain aivan muuta kuin aikaisemmin. Ei liene täysin sattumaa, että maailmanmestaruuden jälkeen Suomen talous lähti jyrkkään kasvuun. Luulta- vasti IT-alan ihmiset olivat kovia jääkiekkofaneja. Suomalaisten villiä reaktiota maailmanmestaruuteen ei silti pidä ihmetellä liikaa. Olihan Suomessa vallinnut jo ennen vuotta 1995 vahva jääkiekkokulttuuri. Kisoja seurattiin aktiivisesti televisiosta ja sen myötä joukkueen suorituksiin samastuttiin vahvasti eläytymällä tunteikkaasti sekä tappioihin että voittoihin. Mestaruusjuhlinnassa purkautui myös kaikki se tuska, joka oli kerääntynyt suomalaisten sisimpiin 90-luvun alun vaikeina lamavuosina. Suomen kansa lopulta maksoi laman, mutta sai siitä palkkiokseen yhteisen sankaruuskokemuksen ja loputtomalta tuntuneen uskon itseensä. Ehkä taloudellisesti ja sosiaalisesti vaikeista ajoista selvitäkseen kansakunta tarvitsee urheilumenestystä. Niin kuin yksittäinen ihminen tarvitsee ympäristön hyväksyntää ja arvostusta, niin myös kansallinen yhteisö kaipaa menestyäkseen onnistumisen kokemuksia, sillä menestyksellä on tapana toimia itsensä polttoaineena. 12 I r t o l a i n e n 2 /

8 Sunnuntai Torstai Jostain sisuksistani kumpuavaa huonoa oloa siivilöi tuhkikseen tukahdutetun rotan maku suussani. Nyt on päätöksen hetki: ei enää röökiä. Ainakaan viikkoon. En polta säännöllisesti, mutten edes kehtaa laskea, montako savuketta edellisen illan aikana kului. Hävyttömän monta. On aika kasvaa eikä eheytyä, aika ottaa aikaa: jokainen polttamasi rööki vähentää kolme minuuttia elämästäsi, kuten ala-asteella opimme. Ensimmäinen päivä menee vaivatta: kohmelon koukeroissa en pysty kuvittelemaan edes kirkkojen polttamista. Maanantai Arki iskee. En ajattele tupakkaa koko päivänä, kunnes iltapäivällä uuden luentokurssin tauolla päädyn käymään kaupassa mukavan pojan kanssa. Päärakennuksen ovien kohdalla hän sytyttää ja minä jään selittämään juttuni loppuun. Seuraa hiljaisuus. Hän polttaa ja sanon meneväni vessaan. Kun käännyn, hän tekee sen. Sanon heti, automatisoidun alitajunnan täsmällisyydellä: Sori, koitan vähentää. Kiiruhdan sisään taakseni katsomatta. Emme enää juttele tunnin alkaessa; tunnelma on vaivaantunut. Ehkä häntä ei kiinnosta ottaa selvää, olenko niitä tupakoimattomia ihmisiä, jotka eivät vain siedä polttajia. Menetinkö tulevien lasteni isän? Siis tulevieni lasten komean, huumorintajuisen ja hyväpalkkaisen isän? Vai vain kiihkeää kanssakäymistä Alinan jatkoilla? Harmittaa. Vaikka olin tiedostamattani vahva kieltäytyjä, tupakoimattomuus sulki minulta heti mahdollisuuden. Tiistai En taaskaan ajattele asiaa koko päivänä. Kuinka pieni ja mitätön asia se loppujen lopuksi onkaan? Ja kuinka järjetöntä tässä kylmässä ja harmaassa maassa on ahtautua tunkkaisiin röökikoppeihin tai toppautua ulos loskan harmaaseen syleilyyn viideksi minuutiksi? Ja kaikki tämä vie aina askeleen lähemmäs keuhkosyöpää. Ajatukseni palautuvat lupaukseen, kun sporapysäkin jakaa kanssani illalla kaksi rantojen miestä. He polttavat ketjussa, minkä vilkkaalta keskustelultaan ja kusen tuoksulta ehtivät. Ehkä juuri tupakoivat ihmiset ovat parasta mainosta sen lopettamiselle. Keskiviikko Vaihtarikavereiden kanssa kahvilla. Keskustelu on jo pitkään kietonut sananpartensa Alen ympärille. Onko musiikki siellä hyvää vai liian kaikkiruokaista? En kuuntele, vaan katson Giovannia. Tuo italialainen on koko ajan käärinyt sätkiä, se vie minut aina kesään, jolloin itse rullasin ensimmäisen sätkäni. Opin nopeasti, käärin nopeasti ja vieläpä hyvin. Toisin kuin Giovanni. Se olisi niin helppoa. Voisin kääriä yhden, tai kaksi, saisin huomiota ja välitöntä taputtelua itsetunnolleni. Sanoisin kääriväni jollekin toiselle, en itselleni, eihän minun tarvitse. Minä olen vahva. Kuitenkin kaikki seurueesta polttavat. Se on Suomesta etelään mentäessä itseään sivistysvaltioiksi kutsuvissa maissa vakiintunut ja hyväksytty kulttuuriin kietoitunut käytäntö. Viikko ilman tupakkaa Reetta Muilu Kaivan esiin vanhan Imagen, jossa käsitellään paheita. Nuori tyttö kertoo tupakoinnin ihanuudesta, kaikista käytäntöön liittyvista rituaaleista, sosiaalisesta ulottuvuudesta. Huomaan käsieni tärisevän, lähes huomaamatta, kuin vesilasi Jurassic Parkissa. Minä haluan myös nauttia, kuulua sisäpiiriin, olla paha. En halua profiloitua kiltiksi eturivin opiskelijaksi, vaan takapulpetin räyhääjäksi, joka viiltävällä kritiikillään nujertaa professorin ja kerää kunnioittavat katseet tupakkapaikalla. Haluan tiedostaa, mutta olla olla silti tietoisesti välinpitämätön. Kävelen ystäväni kanssa lounaalta pois. Hän on harjoittelussa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tupakoinnin terveysriskejä kartoittavassa projektissa. Hän on juuri sillä tavalla akateeminen ja tiedostava, kuin haluaisin itse olla. Kesken kaiken hän ja sytyttää sinisen Camelin. Ei yksi rööki silloin tällöin haittaa yhtään mitään, kunhan siitä ei tule tapa. Mutta tätä ei sulle yhdessäkään tutkimuksessa kerrota, hän sanoo ja hymyilee ilkikurisesti. Ehkä juuri tupakoivat ihmiset saavat meidät loputkin polttamaan. Perjantai Tämä ilta tulee olemaan haaste: olen ilmoittautunut sitseille. Viimeistellessäni poskipunaa peilin edessä hoen itselleni: Sinä olet vahva, tämä haaste on helppo, sinä olet isompi kuin syöpäkääryle. Huomaan ajattelevani kuin keski-ikäinen keittiöpsykologi. En ole koskaan aikaisemmin joutunut suoranaisesti taistelemaan tupakoimista vastaan. Se ei tarkoita minun sauhutelleen jatkuvasti, päinvastoin olen polttanut äärimmäisen harvoin, lähinnä ulkomailla tai humalassa. Kyse onkin vapaudesta. Kun minulla on vapaus polttaa, minulla on myös vapaus olla polttamatta. Teen itselleni kiellon, älä polta viikkoon, ja miten käy: ajattelen röökiä enemmän kuin koskaan. Sen ihanuus lipuu jo uniini. Näin unta valkoisten lakanoiden välistä lipuvista savukiehkuroista rakastelun jälkeen, ehkä se on enne tälle illalle? Voiko siitä kieltäytyä? Lauantai Hän kertoo minulle tupakkatellisuuden historiasta luvun alussa kun painaudun kiinni kylkeen. Tämä luomumies pelasti minut eilisiltä jatkoilta, juuri kun olin sortumassa. Nyt voin jälleen hengittää! Hän tarttuu ranteisiini kiinni, suutelee, kääntää minut viereensä. Havahdun yllättäen: muistan polttaneeni eilen yhden ainoan savukkeen. Herään kokonaan, yksin, omassa hiestä kylmännihkeässä sängyssäni. En muista, miten päädyin kotiin, mutta muistan sortuneeni. Se oli Saija, joka tarjosi pikkusikarin. Se kuului teemaan, ja kaikki muutkin polttivat sellaisen. Huomaan assisioivani tupakoinnin kolmeen seikkaan: romantisoituihin tilanteisiin, alkoholiin sekä sosiaaliseen paineeseen. Ilman tunnelmaa, viinaa tai ihmisiä pystyn siis olemaan polttamatta, fantastista. Käännän kylkeä. Viikko on ohi, eikä minun tarvitse enää kieltää sitä itseltäni. Tunne on vapauttava voisin saman tien olla loppuvuoden polttamatta. Jos ei huvita. Ainakaan jos aamukahvin kanssa ei nauti Jarmuschin pätkää Coffee and Cigarettes. 14 I r t o l a i n e n 2 /

9 Tervetuloa Tasoon! Juhani Oli kesäpäivä: heräsin töihin aikaisin, käynnistin kannettavan ja kävin tsekkaamassa yliopiston sivuilta, josko tulokset olisivat jo saapuneet. Kummastuksekseni tulokset möllöttivät nettisivuilla ja avasin uhkaavan näköisen pdf-tiedoston. Vielä suuremmaksi kummastukseksi löysin oman nimeni listan loppupäästä. En herätellyt itsessäni edelleenkään liiallisia toiveita sisäänpääsystä, sillä en kokenut onnistuneeni pääsykokeessa erityisen hyvin, joten lähdin töihin ja jäin odottamaan kirjallista varmistusta. Saavuin töistä ja kirje pötkötti eteisen matolla. Hartain kaikista toiveistani oli toteutunut, joten otin puhelimen käteeni ja soitin kaikki sukulaiseni läpi kutsuakseni heidät kakkukahveille. Mitä tulee teihin uusiin opiskelijoihin, tavoitteenani on onnistua integroimaan porukka osaksi yliopistoyhteisöä sekä saada koko ryhmä pidettyä mahdollisimman hyvin mukana myös luentojen ulkopuolella tapahtuvissa riennoissa ja tapahtumissa. Ratkaisevinta tässä on jokaisen oma asenne. Peräänkuuluttaisinkin kaikilta avointa suhtautumista muihin ja toivoisin, että porukka osallistuisi ainakin alussa tapaamisiin ja tapahtumiin aktiivisesti. Kun tuntee muita opiskelijoita yliopistolta, on myös luennoilla käynti huomattavasti mielekkäämpää. Pyrin myös auttamaan omien kykyjeni mukaan kaikissa opiskeluun liittyvissä ongelmissa. Jaana Ensi syksyn tuutorit esittäytyvät. Risto Aivan ensiksi: onnittelut pääsykoemenestyksesi (tai erillisvalintamenestyksesi, mitä noita nyt on) johdosta! Ehkäpä jossakin vaiheessa viime kevättä esimerkiksi silloin kun toiset jo kirmasivat kesälaitumille auringon paistaessa ja itse luit kirjastolla viidettä kertaa läpi Simon Kimbangusta kertovia kappaleita mielessäsi käväisi jopa masentava kysymys: kannattaakohan tämä? Päädyit selvästikin arvelemaan, että kannattaa, ja vuoden talous- ja sosiaalihistorian opiskelun jälkeen minulla on ilo yhtyä arvioosi: Tason opiskelu on yhtä euforiaa, joka saa ajoittain puuduttavalta tuntuneen pääsykoekirjan pänttäämisen unohtumaan nopeasti. Olen Risto, yksi tason kolmesta tuutorista, joiden tehtävänä on auttaa ja kannustaa fukseja alkuun niin opinnoissa kuin opiskelijaelämässäkin. Muistan itsekin vielä nuoruuteni viattomat ja huolettomat vuodet (so. syksy 2009), jolloin saavuin valtsikaan pienenä ja eksyneenä fuksina. Nähdään syksyllä! T: Jaana, Risto ja Juhani Tuolloin tason tuutorit, muiden vanhempien opiskelijoiden ohella, ottivat minut siipiensä suojaan ja toivonkin, että tuutorit voivat olla avuksi myös sinulle. Siispä jos jokin nostattaa kysymyksiä, aiheuttaa hämmennystä tai muuten vain rasittaa pieniä fuksinaivojasi, kysy rohkeasti! Me tuutorit autamme mielellämme. Rakas tiedekuntamme valtsika tarjoaa toki täydet mahdollisuudet käyttää kaikki aikansa kiehtovien kurssien ja kirjojen parissa, unohtamatta myöskään Helsingin yliopiston jokseenkin rajattomia sivuainevaihtoehtoja. Mikäli kuitenkin kaipaat vaihtelua puurtamiseen sitä löytyy ainejärjestöstämme, Taso ry:stä. Järjestötoiminnasta löytyy monenlaista yhteisöllistä hupailua ja vakavampaakin toimintaa mukavien ihmisten parissa, joten suosittelen aktiivista osallistumista lämpimästi. Kannattaakin muistaa, että se kun istuu iltaa Kuppalassa muiden yhisläisten kanssa, on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Omat käsitykseni yliopisto-opiskelusta perustuivat oikeastaan lähinnä amerikkalaisten teinisarjojen antamalle kuvalle Ivy League -korkeakouluista lavakarismaa säkenöitsevine luennoitsijoineen ja mykistävän upeine kirjastosaleineen. Lähtökohdat huomioon ottaen ei ehkä ole yllättävää, ettei opiskelu ole ollut aivan sellaista kuin olin ajatellut pettymyksiä on tullut eteen niin luennoitsijoiden, tenttikirjojen kuin Uni- Cafen ruokalistojenkin kohdalla. Välillä olen joutunut pettymään myös itseeni, kuten kärsiessäni tenttikammosta koko toisen opiskeluvuoden ajan. Toisaalta näiden kolmen kuluneen vuoden aikana olen päätynyt tekemään monia sellaisia asioita, joita en sisäänpääsystä ilmoittavaa kirjekuorta avatessani olisi itsestäni uskonut. Yhä useammin huomaan myös, miten opiskeluaikana kertynyt tieto on rikastuttanut ajatteluani ja huomioitani. Kaikenlaiset ilmiöt ja uutiset aina vappupiknikkien yksityisistä bajamajoista ydinvoimapäätöksiin asti näyttäytyvät erilaisessa valossa, kun niitä tarkastelee yhteiskuntatieteiden käsitteiden ja mallien sekä historiallisten kehityskulkujen valossa. En tosin vieläkään osaa vastata tarkasti, mitä tämä tuleva valtiotieteiden maisteri tekee valmistuttuaan, mutta varmasti voin sanoa että näiden kolmen vuoden aikana keräämäni tiedot ja kokemukset eivät mene tulevaisuudessakaan hukkaan. Yliopistoon ja siellä opiskeluun tutustuminen ja tottuminen tapahtuvat useimpien kohdalla vähitellen. Aluksi erilaisten tapahtumien, uusien ihmisten ja tiedon määrä voi tuntua suorastaan päätähuimaavalta. Tuutorina toivon voivani auttaa sinua pääsemään alkuun mahdollisimman hyvin. Suoraan opintoihin liittyvien asioiden lisäksi vastauksia löytyy myös muihin opiskelijaelämää sivuaviin kysymyksiin, kuten mistä kirjastosta löytyvät hiljaisimmat lukusalit, ja mistä UniCafesta parhaat ruuat. Ennen kaikkea haluan kannustaa teitä kokeilemaan uusia asioita, olipa kyse sitten ainejärjestötoimintaan tai yliopistopolitiikkaan osallistumisesta, yllättävästä sivuainevalinnasta tai kiinan kielen opinnoista. 16 I r t o l a i n e n 2 /

10 Kaupunki-palsta Lähiö Espoosta sivistystä, jota et uskonut tarvitsevasi Hanna Marjoranta Eräissä Yhiksen bileissä jokin aika sitten juolahti kahdelle helsinkiläistyneelle olarilaiselle mieleen seuraavanlainen suunnitelma: järjestetään Yhikselle Olarin appro! Ehdotus sai osakseen ensin vaivautuneen hiljaisuuden tiedätte tilanteen, kun joku sanoo jotain selkeästi omasta mielestään loistavaa, mutta kuuntelijat ovat liian kohteliaita ilmaistakseen eriävän mielipiteensä asiasta. Hiljaisuudesta siirryttiin epävarmojen katseiden vaihteluun, kunnes yksi uhkarohkea nosti kätensä ilmaan ja ilmoittautui mukaan approlle. Sillä Juri Gagarin oli mahdollisesti vieraillut Olarin alueella rakennustöiden alkuvaiheessa. kertaa muut päättivät olla seuraamatta johtajaa. Tapahtumat johtivat pieneen itsetutkiskeluun pääni sisällä. Mikä entisessä kotilähiössäni on vialla? Tulisiko minun nostaa syyte vanhempiani vastaan, kun he veivät minut Olariin juuri kriittisen murrosiän alkaessa? Miksi Kalliossa järjestettäville approille riittää aina porukkaa, mutta Olari ei kiinnosta? Onko kyse vain perinteisestä ja iänikuisesta Helsinki Espoo-vastakkainasettelusta? Useamman unettoman yön jälkeen päädyin pohdinnoissani lopputulokseen, jonka mukaan yhisläiset eivät tiedä Olarista tarpeeksi. Annan sen anteeksi tämän kerran. Eiväthän nekään pakanat, jotka eivät ole kuulleet Jumalasta, joudu suoraan helvettiin. Mutta mistä ihmeestä aloittaisin urakkani? Minun täytyy kolmella sivulla vakuuttaa teidät siitä, että Olarin-vierailun tyrmääminen oli virhe. Voisin esimerkiksi houkutella teidät paikalle ihailemaan arkkitehtuuria. Kuulostaa ehkä uskomattomalta, mutta 40 vuoden kunnioitettavaan keski-ikään ehtineen lähiön al- kuvuosina kaupunkisuunnittelun ammattilaiset ja jopa tavalliset turistit eri maista saattoivat tulla ihailemaan Olaria matkoillaan. Voittipa lähiö leikki-ikäisenä rakennustaiteen ja yhteiskuntasuunnittelun valtionpalkinnonkin vuonna Rehellisyyden nimissä täytyy kuitenkin kertoa, että turistien virta on joko hieman huvennut huippuvuosista tai sitten he tulevat yksittäin ja sulautuvat massaan. Koska olette kaikki enemmän tai vähemmän kiinnostuneita historiasta, kaivan seuraavaksi esiin lisää tarinoita Olarin menneisyydestä. Kerrotaan, että olarilaiset ovat aikanaan olleet kovia haastamaan riitaa. Olarin pahin vihollinen oli ja on edelleen eteläpuolella sijaitseva Matinkylän lähiö, jonka kanssa on kinasteltu alkuvuosista lähtien. Tietenkin punatiilisissä, värikkäin ikkunalasein ja saunoin varustetuissa arkkitehtuurin taidonnäytteissään asuneiden olarilaisten oli lähes pakko irvailla harmaiden betonielementtien sisään kääriytyneille matinkyläläisille. Kahden kaupunginosan välisissä kokoon kutsutuissa tapaamisissa ostareilla matinkyläläiset saattoivat vastata takaisin lähes samalla mitalla: merenranta omassa lähiössä on varteenotettava valttikortti. Tosin eipä mikään estä olarilaisia vierailemasta kyseisellä rannalla ja palaamaan sitten takaisin omaan ylhäisyyteensä Olarin kallioille. Nuorempana luin jostakin Espoon alueella jaettavasta ilmaisjakelulehdestä arvion, että Olarin avaruusaiheisella kadunnimistöllä olisi jotakin tekemistä Juri Gagarinin kanssa. Jutus- Olarin kauppakeskuksen palvelut ovat huvenneet, mutta baareista ei ole pulaa. 18 I r t o l a i n e n 2 /

11 Kaupunki-palsta Suosittu hengauspaikka Olarin itkumuuri sijaitsee ostarin ja leikkipuiston välissä. sa kerrottiin, että Gagarin oli mahdollisesti vieraillut Olarin alueella rakennustöiden alkuvaiheessa ja avaruusnimet annettiin sen kunniaksi. Valitettavasti en onnistu löytämään kyseistä hengentuotetta käsiini mistään ja joudun hylkäämään tämän salaliittoteorian perusteettomana. Sen sijaan kirjastosta löytämäni opus väittää nimien olevan alunperin lähtöisin alueen vanhasta Solberga-nimestä. Jälkimmäinen on kieltämättä tylsempi vaihtoehto, mutta kukapa ei haluaisi asua Kuunkierroksella tai Ellipsipolulla? Palataan sitten takaisin nykyaikaan. Olarin mielenkiintoisesta menneisyydestä huolimatta vierailunne lähiöön tapahtuisi kuitenkin nyt 2010-luvulla. Joskus mummoutuvaksikin tituleerattu lähiö on menettänyt suuren osan kunnallisista ja muista palveluistaan moottoritien varteen, Matinkylän ja Olarin rajalle rakennetulle Ison Omenan kauppakeskukselle. Kaukana on aika, jolloin ostarin aukiolla oli viisi pankkia, kirjasto, neuvola, yhteispalvelupiste ja kukkakauppa. Älkää silti käsittäkö väärin. Olari on edelleen vierailemisen arvoinen paikka. Etenkään approlle osallistuvien ei tarvitse hätäillä, sillä lähiöbaariverkosto elää Olarissa uutta kukoistuskauttaan eikä juoma varmasti lopu kesken. Vanhan Olarin puolella sijaitseva perinteikäs Olarius on juuri avattu uudelleen remontin jälkeen. Pulju kilpailee yleisöstä niinkin modernilla viihteellä kuin pokeriturnauksilla ja livemusiikilla. Vierailemisen arvoinen on ehdottomasti myös ostarin ravintola Olarin Kamelit, joka koostuu kahdesta osasta: Janoisesta ja Nälkäisestä Kamelista. Innovatiivisista nimistä huolimatta allekirjoittanut ei jostain selittämättömästä syystä ole uskaltanut koskaan lounastaa kameleiden kanssa. Rehellisiä ryyppypaikkojakin lähiöstä löytyy. Bar Omeletti on selkeästi kanta-asiakkaidensa pystyssä pitämä paikka. Nämä lähiölegendat aiheuttavat traumoja viattomille ohikulkijoille kesäisin vähäpukeisina terassilla istuessaan ja talvisin baarista ulos kaikuvan Aikuisen naisen muodossa. Toisena vaihtoehtona on tutustua pieneen ja hämyiseen Olarin Krouviin, joka ei tosin ulkoapäin vaikuta kovinkaan houkuttelevalta. Ostarin sydämessä edustaa myös mainoskyltissään napatanssia lupaava Välibaari. Epäilen, että kyseisen liiketilan yllä leijailee jonkinlainen kirous, sillä voin helposti muistaa samassa tilassa toimineen ainakin neljä eri baaria yhdeksän Olarissa viettämäni vuoden aikana. Eksoottisin näistä oli Vierailemisen arvoinen on ostarin ravintola Olarin Kamelit, joka koostuu kahdesta osasta: Janoisesta ja Nälkäisestä Kamelista. nimellä Vietnam Frendi Klubi toiminut juomala, jossa vierailuun minulla ei valitettavasti koskaan ollut tarpeeksi ikää. Uusin tulokas ostarilla on Davisto, joka tarjoaa asiakkaille viihdykkeeksi biljardia, lautapelejä ja urheilua valkokankaalta. Varomaton naispuolinen asiakas saattaa tosin joutua biljardia pelatessaan lähiön räppiveteraanien kuvattavaksi ja naureskeltavaksi, mutta muuten Davistoa voi kehua varsin viihtyisäksi paikaksi. Valinnanvaraa siis riittää ja kaikki tämä sijaitsee vain 20 minuutin bussimatkan päässä Helsingin keskustasta. Matkalla voi vielä toistaiseksi ennen länsimetron valmistumista ihailla merta ja purppuranpunertavaa iltataivasta Länsiväylän varressa. Etkot suosittelen järjestettäväksi paikallisen nuorison tapaan pussikaljoitteluna jossakin alueen lukuisista leikkipuistoista. Joukkoon sulautumista edistää myös musiikin huudattaminen. Mieluiten sen tulisi olla olariräppiä c-kasetilta soitettuna. Perinteisen leikkivälineiden rikkomisen ja tägäämisen voi kuitenkin jättää väliin, sillä se olisi jo liian epäakateemista. Lähteet: Kertomus Olarista toim. Tapani Sainio, toimittajan oma elämä Muutakin kuin Antti J. Lehtinen ja Antti E. P. Lehtinen PUNATIILTÄ Suurin osa länsipasilalaisista asuu punatiilisissä kerrostaloissa. Eivät kuitenkaan kaikki. Ensi silmäyksellä Länsi-Pasila ei hurmaa. Vieras saa ensimmäisen kuvansa alueesta luultavasti junan ikkunasta. Tällöin hänen silmiinsä osuvat ainoastaan Pasilankadun varrella olevat, noin ihmistä työllistävät yritysten pääkonttorit. Näiden rumaksikin luonnehdittujen talojen takaa löytyy kuitenkin sympaattinen noin asukkaan lähiö. Länsi-Pasilan alue rajautuu etelässä Nordenskiöldinkatuun, lännessä Keskuspuistoon, pohjoisessa YLE: n ja MTV3:n rakennuksiin sekä idässä VR:n ratapihaan. Suurin osa länsipasilalaisista asuu 4-6 kerroksisissa kerrostaloissa. Nykyinen Länsi-Pasila on rakennettu pääosin 1980-luvulla, koska vuonna 1978 Helsingin kaupunginvaltuusto päätti Länsi-Pasilan uudistamisesta moderniksi lähiöksi. Asemakaavapäätös alueen kehittämisestä oli todella kattava: asuntokanta muodostui suunnitelman mukaiseksi, mutta osa palveluista jäi toteuttamatta. Keskellä Länsi-Pasilaa olevan hotelli Pasilan yhteyteen piti tulla elokuvateatteri, ja oma uimahal- Poliisitalon edustalla räjähti autopommi, joka vahingoitti lähiympäristön taloja. 20 I r t o l a i n e n 2 /

12 Punatiilitalojen lisäksi Pasilassa on vanhoja puutaloja. Pasila on nykyään hyvin monikulttuurinen. likin piti Länsi-Pasilaan rakentaa. Toisin kuitenkin kävi. Arkkitehtien ajatuksena oli, että asuintalot ovat yritysten talojen takana suojassa junaradan ja autoteiden aiheuttamalta melulta. Käynti asuintalojen pihoille tapahtuu lukuisista porteiksi nimetyistä sisäänkäynneistä. Länsi-Pasilan kohdalla luovuttiin vajaat 10 vuotta aiemmin rakennetun Itä-Pasilan suunnittelua hallinneesta ideasta erottaa jalankulku ja autoliikenne eri tasoille. Suuri osa Länsi-Pasilan kaduista onkin pyhitetty jalankulkijoille. Autot saa parkkeerattua kätevästi alueen lukuisiin parkkihalleihin. Hotelli Pasilan ja Länsi-Pasilan alaasteen väliin avautuu Maistraatintori, Länsi-Pasilan ydin. Kovin sykkivä se ei ole, mutta ydin kuitenkin. Päivisin toria kansoittavat sählyä pelaavat lapset, iltaisin tori on lohduttoman autio. Harva tietää, että torin laidalla seisova punatiilinen talo on valmistuessaan voittanut arkkitehtuurikilpailun. Länsi-Pasilan muuttuminen perisuomalaisesta nukkumalähiöstä värikkääksi kulttuurien sulatusuuniksi näkyy konkreettisesti juuri täällä. Vielä 15 vuotta sitten tummaihoinen lapsi oli harvinaisuus, mutta nykyään eri kulttuureista tulevat lapset leikkivät Pasilan toreilla sulassa sovussa. Varsinaisia nähtävyyksiä Länsi-Pasilassa ei ole. Keskuspuistosta, noin parisataa metriä Maistraatintorilta, löytyvät puretun hyppyrimäen jäännökset. Pasilankadun ja Radiokadun risteyksessä on parkkipaikka muistona eräästä elokuun yöstä vuonna Tuolloin poliisitalon edustalla räjähti autopommi, joka vahingoitti lähiympäristön taloja. Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta viereisen ala-asteen sivukoulun opettajat saivat selittää lapsille, miksi koulun ikkunalaudat olivat rikki. Ennen nykyisiä kerrostaloja Länsi- Pasila tunnettiin puu-pasilana, jonka matalia puutaloja asuttivat työläiset. Alue muistutti Tampereen Pispalaa, ja sitä pidettiin yleisesti kovin kauniina. Talot oli rakennettu luvun vaihteen molemmin puolin. Pasila liitettiin osaksi Helsinkiä vuonna luvulle tultaessa monet puutalot olivat ehtineet rapistua, ja ajan hengen mukaisesti suurin osa revittiin maan tasalle. Nykyään menneisyydestä muistuttavat enää muutamat Pasilan Puistotien varrella nököttävät suojellut puutalot. Vuosisadan vaihteessa rakennettiin myös Länsi-Pasilan kaakkoiskulmassa Veturitien varrella sijaitseva Toralinnaksi kutsuttu asuintalo. Legendaarisen maineen saanut talo sai nimensä siellä asuneiden lapsiperheiden seurustelukulttuuriin kuuluneesta kinastelusta. Alun perin tämä suuri kivinen kasarmitalo rakennettiin VR:n työntekijöiden asunnoiksi. Talo on aiottu purkaa monesti, viimeksi 1990-luvun alussa. Sisällissodan aikana talossa tiedetään asuneen punakapinallisia. Villeimmät tarinat kertovat myös itsen- 22 I r t o l a i n e n 2 /

13 Veturitiellä sijaitseva Toralinna sai nimensä lapsiperheiden kinastelusta. Pasilan sillan avajaisia juhlittiin 80-luvulla (oik.), kuva: Esa Lehtinen. sä Leninin käyneen talossa saunomassa Suomessa ollessaan. Nykyisin talossa asuu monia urbaaneja kaupunkilaishippejä ja muusikoita. Kesäisin talon vehreällä pihalla näkee monesti leikkivän iloisia hippilapsia. Pasila tunnetaan nykyisin rauhallisena lapsiperheiden kansoittamana asuinalueena luvulla asiat olivat toisin. Pasilalaisnuorison terrori nousi jopa iltapäivälehtien lööppeihin asti. Nykyään folkloreksi muuntuneiden Ankkamies-niminen henkilö sotki piiloon ruotsinkieliset kadunnimet kaikista Länsi-Pasilan kadunnimikylteistä. tarinoiden mukaan muiden lähiöiden nuorten lähtiessä joulunviettoon, Pasilassa lähdettiin rötöstelemään. Näiden tarinoiden mukaan Pasilan Puistotien kukkakauppa ryöstettiin joka päivä ja Pasilan sillalla pidettiin tullia Itä-Pasilasta tuleville luvun Pasila on sinut vaikean menneisyytensä kanssa ja elää omaa rauhallista elämäänsä. Muistona entisestä on ainoastaan Itä-Pasilan 24 tuntia vuorokaudessa toimiva pullonpalautusautomaatti. Nuorisokapinan peitsi on taittunut ja nykyisin Pasilan nuoriso tunnetaan ehkä parhaiten aktiivisesta ja reipashenkisestä HS-127- katulätkäseurastaan. Yksittäisiltä ylilyönneiltä ei ole kuitenkaan vältytty: muutamia vuosia sitten Ankkamies-niminen henkilö sotki piiloon ruotsinkieliset kadunnimet kaikista Länsi-Pasilan katukylteistä. Epäselväksi jäi, miten tämä onnistui, sillä jotkut kyltit roikkuvat useiden metrien korkeudessa. Legendan mukaan Ankkamies osaa lentää. Ei kannata antaa elementtiarkkitehtuurin ja Pasila-nimen kolkon kaiun hämätä. Länsi-Pasila on mainettaan paljon jännittävämpi ja miellyttävämpi asuinalue. Seiskan spora tuo työmatkalaiset kotiin vartissa, ja yön viimeiset juhlijat selviävät kotiin yöjunilla. Palvelutkin ovat kohdillaan: Länsi- Pasilasta löytyy kaikki tarvittava karaokebaarista poliisiasemaan. Länsi-Pasila on vähän niin kuin lämmin jallu. Ensimmäisellä kerralla se tuntuu ehkä karulta, mutta toisella kerralla saatat jo rakastua. Seuraavan kerran kun kolistelet junalla kohti Malmia tai Leppävaaraa, ota riski: hyppää pois jo Pasilassa, ja suuntaa siltaa pitkin länteen. Et pety. Pasilvoir Dogs Pasila on lukemattomien tarinoiden kehto ja legendojen lähde. Häivähdyksen Länsi-Pasilan alkuperäisen nuorison meiningistä voi kokea katsomalla Youtubesta hakusanalla Pasilvoir dogs löytyvät videot. 24 I r t o l a i n e n 2 /

14 Ehkä Taso ja Polho voisivat toteuttaa tyynysodan lyonilaisten opiskelijoiden tapaan? Sveitsissä vaihdokkaana huteria ensivaikutelmia Erasmus-vaihdosta Genevessä Lähes kaksi kuukautta sitten eräs Eloveena päätti lähteä merta edemmäs kalaan. Ja kuinka siinä sitten kävikään? Geneve on osoittautunut jännittäväksi yhdistelmäksi kansainvälisyyttä, kalleutta, pikkukaupunkimaisuutta ja byrokratiaa. Asukasluvultaan kaupunki on pienempi kuin Helsinki, mutta yhteensä yli 250 kansainvälisellä organisaatiolla ja järjestöllä on toimipaikkansa Genevessä. Keskikaupungilla kulkiessa kaupungin lukuisat kelloliikkeet eivät jätä vierasta rauhaan, ja köyhä opiskelija voikin viihdyttää itseään laskemalla, monenko kuukauden vuokran merkkikellon hinnalla voisi maksaa. Kaupunki on kompakti, kaikki on Tasolainen kokee kylmiä väreitä joutuessaan opettelemaan Punaisen Ristin perustajajäsenten nimiä. Pirita Moisio lähes kävelyetäisyyden päässä ja julkinen liikenne toimii. Geneven nähtävyydet itsessään eivät ole kovin häävejä, mutta Genevejärven ranta ja kaupunkia ympäröivät vuoristomaisemat tarjoavat vieraalle katsottavaa ja ihasteltavaa. Geneven keskeinen sijainti taas mahdollistaa tehokkaan matkustelun. Lyonin reissulta mukaan tarttui kuvia paikallisten opiskelijoiden tyynysodasta ja toukokuussa olisi tarkoitus ottaa TGV-juna Pariisiin. Olen jopa käynyt laskettelemassa Alpeilla, tosin Ranskan puolella, opiskelijakukkaron dominoidessa vapaaajan toimintaa. Edellisestä laskettelukerrasta olikin vierähtänyt 14 vuotta aikaa ja luulen, että seuraavaan kertaan menee toiset 14 vuotta. Muille heikkohermoisille lohdutukseksi todettakoon, että 2,5 kilometrin korkeudesta voi aurata HI-TAAS-TI alas. Olisipa edes ollut tyylikäs lasketteluasu! Geneven yliopiston kurssivalikoimassa näkyy vahvasti kansainvälisten järjestöjen läsnäolo. Välillä suhtautuminen esimerkiksi Yhdistyneisiin Kuvassa esiintyvillä henkilöillä ei ole mitään tekemistä laskettelemisen kanssa. On kyse auraamisesta. Kansakuntiin ja geneveläisten lempilapseen, Punaiseen Ristiin, on hämmentävän ihailevaa. Tasolainen kokee kylmiä väreitä joutuessaan paukuttamaan Punaisen Ristin perustajajäsenten nimiä ja tärkeitä vuosilukuja päähänsä. Missä on kritiikki ja analyyttisyys, kysyy pieni suomalainen riviopiskelija. Opetuksessa korostuvat myös käytännön neuvot: ota kamera mukaan, kun menet arkistoon; tässä kahvilassa voit syödä, kun työskentelet arkistossa pitkään ja niin edelleen. Yliopistolla käkikellokansaan on vaikea tutustua. Opiskelijoita tulee ympäri maailmaa suorittamaan tutkintojaan tänne, joten vaikka keskustelua käytäisiin ranskaksi, ei ole ollenkaan itsestään selvää, että keskustelukumppanisi on sveitsiläinen. Toki kansainvälisyyden läsnäolo antaa mahdollisuuden valita kursseja, jotka Suomessa eivät olisi mahdollisia. Arkistotutkimuskurssillani olen käynyt YK:n arkistossa hankkimassa materiaalia Kansainliiton pakolaistoimiston ja Suomen delegaation kirjeenvaihdosta 1930-luvulla. Esittelipä YK:n arkistonhoitaja ryhmämme yhteisellä arkistovierailulla myös sinistä samettipussia, jonka etumukseen oli kirjailtu kultaisella langalla Truth. Pussin sisällä oli kansio, jossa oli japaninkielisiä tekstejä, joista oli leikattu allekirjoitukset pois. Rajoittuneen ranskanymmärtämisen vuoksi aineiston todellinen sisältö jäi kirjoittajalle kylläkin epäselväksi. Elämä ranskaksi on oma taiteenlajinsa. Muodostetaanpa vertauskuva tilanteen haastavuudesta: kuvittele laittavasi tomaatti suuhusi ja meneväsi keskustelemaan opintotoimistoon siitä, miksi opintosuorituksia ei ole kiertynyt tarpeeksi kuluneen vuoden aikana. Itseilmaisuni on siis saanut uusia ulottuvuuksia, kun eleet, äänenpainot ja pienoisperformanssit muodostavat 80 prosenttia viestinnästäni. Paikanpäällä käymässä ollut poikaystäväni ei tosin innostunut ajatuksesta, että joutuisimme poliisiasemalla toteuttamaan pantomiimiesityksen lompakkoni ja kännykkäni varastamisesta. Melko pitkälle pääsee kuitenkin hymyilemällä iloisesti ja nyökyttelemällä. Jännittäviä hetkiä eletään vasta, kun keskustelukumppanisi kysyy jotain. Voit esimerkiksi kertoa seminaarinvetäjälle asuinpaikkasi hänen kysyessään, mitä muita kursseja olet valinnut. Sveitsin postin kanssa suhteeni on muodostunut hiukan vaikeaksi. Lähetin koti-suomeen suklaamunia, joiden kirjeestä posti oli rahastanut minulta liian vähän. Siispä sain maksukehotuksen, jota sitten lähdin selvittelemään postiin. Omasta mielestäni minun ei olisi tarvinnut maksaa enää lisää, koska virhe oli tapahtunut postikonttorissa. Herra postivirkailija ilmoitti kuitenkin, että joudun postin mustalle listalle, jos en maksa puuttuvaa summaa. Toinen tapaus liittyy varastetun pankkikortin uusimiseen. Postin pankin virkailija ei ollut tyytyväinen vaihtelevaan allekirjoitustyyliini. Tästä alkoikin allekirjoitus-kyykytys. Virkailijan epäluuloisuus allekirjoitukseni aitouteen kasvoi lopulta niin suureksi, että jouduin katsomaan mallia passistani allekirjoitukseni tekemiseen. Myös asuntolani Genevessä on jännä paikka. Noin 70-paikkainen katolinen tyttöjen asuntola tarjoaa haastetta. Toimintaa organisoivat Chavanodin hiippakunnan sisaret, ja jokaisella nunnalla on oma vastuualueensa. Joukosta löytyy niin aamupala-, ATK-, kierrätys- kuin raha-asianunna. Oma avain asuntolaan takaa vapaan liikkumisen, mutta vierailijoiden kanssa onkin jo vähän vaikeampaa. Yleensä myös yksittäisen asian hoitamiseen tarvitaan useampia nunnia ihmettelemään, mitä nyt tehdään. Siispä, suosittelenko Geneveä vaihtokohteeksi? Kaupungilla on tarjottavaa opiskelijalle, mutta tutustuminen ja oikeiden paikkojen löytäminen vie aikaa. Omaa sopeutumistani paikan päälle ovat helpottaneet kaikki uudet kivat ihmiset, joihin olen tutustunut. Omalta osaltani vaihtoelämä on ollut vähän vuoristorataa. Yhtenä hetkenä tuntuu, että kaikki sujuu, mutta seuraavassa käänteessä maailma potkii päähän ja olisin valmis pakkaamaan laukkuni kotimatkaa varten. Ehkä pari kuukautta lisää vuorien tuijottelua ja tomaattiranskaa kypsyttävät kokemuksiani, jonka jälkeen voin palata Suomeen fonduepadat ja muutamat uudet ranskan sanat kainalossani. 26 I r t o l a i n e n 2 /

15 Terveisiä Stokiksesta Yhiksen perinteinen kevätmatka suuntautui tänä vuonna rakkaan naapurimaamme pääkaupunkiin Tukholmaan. Teksti: Ellen Jabai Kuvat: Alma Snellman Jo satamassa matkalaisista pystyi aistimaan jännityksen. Posket punaisina ja taskut kruunuja täynnä nousimme laivaan. Meren ylitimme Viking Mariellalla, opiskelijabudjetilla kun matkustimme. Sunnuntaina Suomesta lähtiessä sää oli masentava ja kylmä, mutta Tukholmaan saapuessamme taivas oli kirkas ja aurinko paistoi. Ehkä ruoho todella on vihreämpää aidan toisella puolella! Joka tapauksessa Tukholma toivotti meidät lämpimästi tervetulleiksi. Majapaikkamme oli erittäin onnistunut valinta. Retrohenkisesti sisustettu hostelli oli suloinen ja viihtyisä. Meidät kaikki oli majoitettu yhteiseen huoneeseen, mikä oli iloinen yllätys. Eihän kaksitoista yhisläistä samassa huoneessa voi olla kuin hyvä yhdistelmä! Plussana hostelli tarjosi koko päivän pastaa niin paljon kuin vain jaksoi syödä. Tätä vieraanvaraisuutta käytimme tietenkin ilomielin hyväksemme. Yksi matkamme kohokohdista oli vierailu Ruotsin parlamenttiin. Kaikki matkaajat onnistuivat selviytymään turvatarkastuksen läpi, joten pääsimme ottamaan osaa kierrokselle. Oli mielenkiintoista kuulla millä tavoin ruotsalainen parlamentarismi toimii ja miten se eroaa suomalaisesta kansanedustuslaitoksesta. Myös arkkitehtuuria ajatellen kierros oli antoisa. Vanhassa pankissa toimiva parlamenttirakennus oli kuin jatkuvaa taideteosta. (Vas.): Risto löysi Ruotsin-lipun. Alma ja Tukholman ylväyttä. Karttaa tutkittiin hartaasti. Pieni suklaapuoti. Matkan parhaaseen antiin kuului varmasti myös tutustuminen ruotsalaiseen yöelämään. Etenkin Södermalm tarjosi viihtyisiä illanviettopaikkoja. Ja mikä parasta, vaihtoehtoja oli rajattomasti, perinteisistä jalkapallokapakoista trendikkäämpiin kuppiloihin. Koti-ikävää helpotti myös eräässä baarissa viikon oluena tarjoiltu kotimainen Karhu! Viikon oluena tarjoiltiin kotimaista Karhua! Viimeisenä päivänä päätimme vielä sivistää itseämme museokierroksella. Puolet matkaajista suuntasi kuuluisaan Moderna Museetiin. Itse halusin kuitenkin nähdä Tukholman Medeltidsmuseumin. Tunnelma keskiaikamuseossa erosi huomattavasti perinteisestä hiljaisen seesteisestä museokierroksesta. Museoon oli rakennettu pieni keskiaikainen kaupunki kirkkoineen ja taloineen, joiden ympärillä koulu- ja päiväkotiluokat huutaen kirmailivat. Museokäynti oli mukava ja sivistävä lisä ajoittain railakkaallekin visiitillemme rakkaan naapurimaan pääkaupunkiin. Kolmen ihanan päivän jälkeen, lähdimme takaisin kotia kohti kauniilla ja arvokkaalla Viikkarilla. Kevätmatka oli lyhyt mutta sitäkin antoisampi. Tukholma on ihana kaupunki. Laivamatkat, hostelli, nähtävyydet, museokäynnit, baarit, shoppailukierrokset ja tärkeimpänä matkaseura tekivät reissusta mahtavan. Heja Sverige! 28 I r t o l a i n e n 2 /

16 Kandipalsta Terveisiä HYY:stä Sain kunnian tulla kutsutuksi kirjoittamaan Irtolaisen kandipalstan avaukseen kandidaatintutkielmastani. Kiitos siitä. On sunnuntaiaamu ja olen juuri herännyt lyhyiltä yöuniltani, jotka olivat jatkoa kaverini syntymäpäiville ja yllättävälle Janne Rosenströmiin törmäämiselle Helsingin yössä. Olen aamutärinöissäni saanut viimeisteltyä kandityöni siihen vaiheeseen, että uskallan palauttaa sen seuraavana päivänä laitokselle. Palatkaamme kuitenkin tätä ennen marraskuuhun Kandiaiheen löytäminen saattaa joskus tuntua suurelta ongelmalta. Omalla kohdallani mietin aiheen valintaa kesästä lähtien. Mitään mielenkiintoista ei tuntunut löytyvän. Olin periaatteessa kiinnostunut Helsingin paikallishistoriasta ja työväenkulttuurista, mutta en keksinyt kuitenkaan mitään tarkempaa aihetta näiden väliltä. Simo Laakkosen syksyllä 2009 pitämä ympäristöhistorian kurssi avasi lopulta silmäni aihevalinnalle. Halusin tehdä tutkielmani työväen vapaa-ajanvietosta, sillä sen tutkiminen oli jäänyt Helsingin paikallishistoriassa vain muutaman pioneerin harteille. Malmin työväentalo sattui täyttämään marraskuussa pyöreitä vuosia, ja olin järjestelemässä talolla juhlia. Paikalla oli noin kaksisataa talolla aikoinaan toiminutta nyt jo vanhusiässä olevaa ihmistä. Juhlaohjelman vetäjä antoi minulle mahdollisuuden esittää alustava ja hyvin keskeneräinen tutkimussuunnitelmani tälle tarkkaavaiselle joukolle, joka aluksi vaikutti suhtautuvan epäillen tutkimustani kohtaan. Illan päätteeksi olin kuitenkin onnistunut vakuuttamaan noin kymmenen entistä nuorisoaktiivia työni kiinnostavuudesta, sekä heidän muistitietonsa keräämisen tärkeydestä. Riku Ahola: Työväenliike ja nuorison vapaa-aika Malmin paikallistoimintaa näytti ohjanneen ylhäältäpäin johdettu kulttuuri- ja raittiusvalistusihanne. tutkielmani käsittelee Malmin demokraattisten nuorisoyhdistysten vapaa-ajanviettokulttuuria luvuilla. Tutkimuskysymyksinäni pyrin hahmottamaan näiden yhdistysten syntyä, niiden vapaa-ajanviettokulttuurin sisältöä sekä 1960-luvulla alkaneen rakennemuutoksen vaikutusta toimintaan. Näen tutkimuksessani Malmin työväentalon paikallisena kohtauspintana, jossa kansandemokraattisen työväenjohdon ihanteet kohtasivat ruohonjuuritason työläisnuorison. Tutkimuksessani käytän menetelminä historiallisten arkistolähteiden sekä muistitietolähteiden analysointia. Kandidaatintutkielma opetti minulle paljon tutkielman tekemisestä, kuin myös vasemmistolaisen työväenliikkeen paikallishistoriasta. Varsinkin nuorison vapaa-ajanviettokulttuurin sisältö tuli minulle pienoisena yllätyksenä ja sai usein pohtimaan työtäni uusista näkökulmista. Malmin paikallistoimintaa näytti ohjanneen ylhäältäpäin johdettu kulttuuri- ja raittiusvalistusihanne, joka muovasi paikallisaktiivien toimintaa. Suomen Demokraattisella Nuorisoliitolla oli myös malmilaisille tarjolla tanhua, ohjelmatoimintaa sekä kulttuurikilpailuja. Nuorisoliitto pyrkikin kulttuuria käyttäen keräämään joukkoja rintamaansa. Kaiken tämän yllä leijaili kansanvalistusaatteen henki, joka oli valjastettu kansandemokraattiseen muotoon. Jokaiselle nuorelle tämä ylhäältä päin ohjattu toiminta ei kuitenkaan istunut, mutta sodanjälkeisen tanssibuumin synnyttämä tanssikengän vipatus toi työväentalolle yhdistysten ulkopuolista harrastajaa aina mustalaisiin saakka luvun yhteiskunnallinen murros vaikutti kuitenkin paikallisyhdistysten toimintaan. Malmi oli kasvanut liian isoksi, jotta yhteisöllisyys olisi voinut toteutua. Samalla myös se työväenkulttuuri, joka oli muotoutunut vastauksena sosiaaliseen ja taloudelliseen epätasa-arvoon, hiipui yhteiskunnallisen demokratisoitumis- ja modernisoitumisprosessin yhteydessä. Uusi sukupolvi, vaikka usein vasemmistolaisesti ajattelikin, näki työväentalot ja ylhäältäpäin ohjatun vapaa-ajankulttuurin vanhanaikaisena. Mitä siellä HYY:ssä oikein tehdään? Viime numerossa kirjoitin HYY:n tavoitteista ja linjauksista. Mitä täällä HYY:ssä näiden tavoitteiden eteen sitten tehdään? Tässä yhden hallituksen jäsenen subjektiivinen kertomus. Pääsiäisen jälkeinen tiistai. Kello kymmenen alkaa hallituksen viikoittainen aamukoulu, jossa hallituksen yhteiset asiat keskustellaan läpi. Asialistalla on muun muassa kehyslaskelma, joka linjaa ylioppilaskunnan taloutta ja hätämajoitusasiaa. Talousasiat kuohuttavat yleensä, mutta tällä kertaa selvitään kahdella äänestyksellä. Aamukoulu on ohi ennen neljää. Vilkaisen sähköpostit ja yritän päästä kartalle siitä, mitä tällä viikolla pitäisi tehdä. Yksi perustuloseminaarin puhujista on vastannut. Näyttää siltä, että keskustelutilaisuus toteutuu. Keskiviikkoaamu alkaa kello yhdeksän keskustoimiston yhteisellä palaverilla ja aamiaisella. Sen jälkeen on hallituksen kokous, jossa nuijitaan pöytään aamukoulun päätökset. Sitä varten siirrytään Vanhan ylioppilastalon hallintohuoneeseen. HYY kantaa mukanaan paljon vanhentuneita perinteitä, kuten kokouksessa taas huomataan: hallitus päättää myöntää lakinkäyttöoikeuden Virossa vieraileville osakunnille. Kokouksen jälkeen suuntaan tapaamaan yliopiston yhdenvertaisuusasioista vastaavaa vararehtoria. Sen jälkeen seuraa kokous, jossa suunnitellaan Mantan lakitusta. En ole koskaan ollut vappuna Mantalla, ja nyt menen lakittamaan patsasta, hassua. Kokouksen jälkeen pääsen viimein koneelle omien töideni pariin. Laitan sähköpostia perustuloseminaarin puhujille. Luen sähköpostit ja päivitän HYY:n Facebook-sivulle: Perustulokeskustelu tulee 11.5.! Lisätietoa seuraa... Poistun toimistolta kuuden maissa. Torstaina on vain yksi kokous. Kerrankin on aikaa keskittyä työntekoon. Hahmottelen perustuloseminaarin julisteen tekstiä ja lähetän materiaalia kääntäjille. Luen huolella läpi SYL:in opintotukijohtoryhmän työtä koskevan viestin. Helpotus: pahimmat epäkohdat ovat tippuneet pois. Päivityspalaverissa sosiaalipoliittisen sihteerin kanssa puhumme osa-aikaista opiskelua sairaslomalla vaativas- ta kannanotosta ja kesän toimeentuloa käsittelevän tietopaketin kokoamisesta. Sovimme kokouksen, jossa suunnitellaan yhdenvertaisuusaiheista järjestökilpailua. Alkaa näyttää siltä, että on tulossa kiireinen kevät. Kello kuusi alkaa edustajiston iltakoulu, jossa käsitellään HYY:n eduskuntavaalivaikuttamista. Poistun sieltä kahdeksan maissa innostuneena. Yes we HYY! Perjantaina jatkan perustuloseminaarin ja kesän toimeentulon parissa. Iltapäivää kohti tunnelma käy levottomaksi ja keskustelu alkaa siirtyä tärkeämpiin aiheisiin. Kello HYY:n Facebook-päivitys: HYY ja suuri marjakeskustelu. Kannaria tulossa! En enää muista mihin meidän piti ottaa kantaa, mutta sen muistan, että marjamakumme ei noudattanut ryhmärajoja. Kello lähestyy kuutta, ja osa jengistä on lähtenyt skumpalle Baker siin, osa viikonlopun viettoon. Itse lähden vain käväisemään koulutuspoliittisen valiokunnan saunailtaan Idalle. Nelipäiväisen viikon saldo: 34 tuntia, kahdeksan ja puoli tuntia päivässä. Tällaista se on: kannanottoja, lausuntoja, HYY:n sisäisiä asioita, tapaamisia ja tiedon omaksumista. Pitkiä päiviä ja mahtavaa yhteishenkeä. Ehkäpä parempi maailma on taas piirun verran lähempänä. Katri Immonen kirjoittaja toimii HYY:n hallituksessa sosiaalipoliittisena vastaavana 30 I r t o l a i n e n 2 /

17 Terveisiä tapahtumista Kello 20: Alkuruoka. Pöytäosuuden aikana laulettiin asiaan kuuluvia lauluja, kuten Lady Gagan Pokerface. Onnistuu se näinkin. Klo 21: Pääruoka. Taso vastaanotti ihania lahjoja, kuten Saulin vaalimainoksen. Kiitos KTTO. Tason Casino Klo 22: Jälkiruoka. Pöytäosuuden aikana toteutettiin hatusta vedettyjä haasteita. Kuvissa breakdance-mittelö à la Lehtinen & Kaihovaara sekä kosinta à la Jyllikoski & Lauha. aso täytti huhtikuussa huimat 42 vuotta, ja synttäreitä juhliittiin rahakkaasti kasino-teemalla. Jos missasit uhkapelit, älä huoli: tässä kattava rapotti vedonlyönnin etenemisestä. Ei oo fygyst kii! Kuvat: Alma Snellman ja Maarit Olkkola Kello 19: Vieraat saapuvat. Koska opiskelijoilla on tunnetusti vain rajallisesti rahaa käytettäväksi uhkapeleihin, vieraat olivat kehittäneet innovatiivisia rahanansaintakeinoja. Klo 23: Jatkot. Illan musiikista vastasi DJdebyyttinsä tenhnyt Kotka-kollektiivi. Kajareista siis tulvi ISOSTI hittejä. 32 Irtolainen 2/

18 Oivalluksia ja erehdyksiä Kirjahyllyjä Pilvi Ainola YTTÖ OLI AINA PITÄNYT KIRJAHYLLYISTÄ. Toki hän piti kirjoistakin, mutta kirjahyllyt kiehtoivat häntä erityisen paljon. Kirjaston kapeat käytävät muodostuivat hyllyjen väleistä, ja noissa käytävissä tyttö oli viettänyt paljon aikaa lapsena. Tytön kotonakin oli Kirjahylly. Se oli hyvin korkea ja leveä, ja siinä oli enimmäkseen tytön isän kirjoja. Ne olivat kirjoja sodista ja historiasta, isän tuttavien tutkimuksista ja politiikasta. Alahyllyt notkuivat reseptikirjoista, sillä tytön isä oli harras kotikokki, joka oli maistattanut perheellään niin ravut, osterit ja strutsipihvit kuin sushit ja paellat sekä käsin syötävät afrikkalaiset ruuat. Kirjahyllystä löytyi toki muitakin kirjoja kuin tytön isän työhön liittyviä kirjoja. Pakollisina siellä oli toki Kalevala ja Seitsemän veljestä, Täällä Pohjantähden alla -trilogia sekä Vänrikit. Valveutuneina vanhempina tytön äiti ja isä olivat hankkineet lastenkasvatuskirjoja ja myöhemmin koirankasvatuskirjoja. Yleissivistävinä teoksina Kirjahyllystä löytyi Maailman kartasto, Maailmanhistoria sekä Nykysuomen sanakirja. Mitä Missä Milloin -kirjoille oli pyhitetty oma hyllynsä ja vähän enemmänkin. Tyttö varttui katsellen Kirjahyllyä ja sen sisältöä. Hän saattoi sen ohi kävellessään pysähtyä ja jäädä lukemaan kirjojen selkiä pää vinossa. Joskus tytön niska tuli kipeäksi kun hän katseli ylimpien hyllyjen kirjoja. Kirjahylly ylsi nimittäin kattoon asti. Mutta vaikka kirjahylly olikin niin suuri, siinä ei ollut tilaa perheen äidin kirjoille. Ne olivat maalla, ja niitä olikin oikein sievoinen kokoelma. Nobel-kirjoilla oli oma hyllynsä, samoin ranskankielisellä kirjallisuudella. Lapsena, vieraillessaan ystäviensä luona, tyttö kiinnitti aina huomiota siihen, oliko perheellä kirjahyllyä ja mitä kirjoja se sisälsi. Erään lapsuudenajan luokkatoverin perheen kirjahyllyssä oli pelkkiä videokasetteja ja tytön kaverilla televisio jopa omassa huoneessaan. Silloin tyttökin olisi halunnut television omaan kirjahyllyynsä. Nykyään hän on ylpeämpi tämänhetkisestä kirjahyllystään, joka notkuu maailmankirjallisuuden klassikoita. Yläasteen kemiantunnilla tyttö tutustui erääseen rinnakkaisluokan tyttöön, jolla oli vallattomat hiukset. Tyttö ei vielä tiennyt tuosta kiharatukkaisesta tytöstä tulevan hänen parhain ystävänsä, mutta kun tyttö ensi kertaa vieraili tuon tytön kotona, siellä oleva kirjahylly teki häneen vaikutuksen. Siinä oli paljon samoja kirjoja kuin Hyllyssä tytön kotona, mutta myös paljon muita mielenkiintoisia kirjoja, esimerkiksi maailmankirjallisuutta. Ystävän isä oli nimittäin puolalainen numismaatikko. Siitä hetkestä lähtien tyttö päätti tämän iloisen tummatukkaisen tytön olevan hänen paras ystävänsä. Hän tunsi sielujen sympatiaa tuon tytön kanssa. Myös kirjoista keskusteleminen oman ikätoverin kanssa oli uusi kokemus tytölle, sillä kukaan hänen aikaisemmista ystävistään ei ollut harrastanut kirjojen lukemista tai keräilyä. Tuo toinen tyttö oli myös lukenut paljon samoja kirjoja kuin hän. Tyttö ei vielä tiennyt sitä, mutta myöhemmin asuessaan eri p aikkakunnilla tytölle ja hänen ystävälleen tuli tavaksi lainata toisilleen kirjoja omista hyllyistään aina kun he tapasivat toisiaan. Myöhemmin tyttö muutti pois kotoaan. Hän kasvoi isoksi ei ehkä aikuiseksi vielä, mutta sinne päin. Omaan kotiinsa hän hankki Ikean kirjahyllyn. Jo muuttopäivänä se saatiin melkein täyteen, ja vuosien kuluessa tyttö ostaisi kirjoja, joille hän joutuisi hartiavoimin tekemään tilaa hyllystään. Lapsuudenkodissa käydessään Tyttö katseli vanhempiensa Kirjahyllyä. Nyt siinä olevat kirjat avautuivat hänelle aivan uudella tavalla: Yksi oli mainittu luennolla, yhden kirjoittajan luennolla tyttö oli ollut, eräs toinen taas oli tenttikirja. Tyttö nimittäin opiskeli ylipistossa historiaa ja kirjallisuutta. Äidillään hän luetutti runoja ja kaunokirjallisuutta, joita he yhdessä analysoivat kotitehtäviä varten. Isänsä kanssa hän keskusteli lukukokemuksistaan muun muassa historian tutkimuksia koskien. Eräänä loppukesän päivänä isä kertoi perheelleen, ettei hän enää halunnut jatkaa avioliittoa tytön äidin kanssa. Kuukausi sen jälkeen tyttö katsoi kuinka kodin Kirjahyllyn kirjoja pakattiin muuttolaatikoihin. Isän kirjat menisivät ensin varastoon ja sitten hänen uuden kotinsa hyllyyn. Äidin kirjat menisivät tämän ja tytön siskojen uuteen kotiin. Tyttö tunsi surua. Hän ei enää ikinä voisi katsella noita tuttuja kirjanselkämyksiä lapsuuden kodissaan. Ne eivät enää koskaan olisi sellaisessa asunnossa, jota hän voisi kutsua kodiksi. Tytön teki mieli ottaa itselleen osa niistä lapsuutensa tutuista kirjoista, mutta hän tiesi, ettei omassa hyllyssä enää olisi tilaa niille. Hänen Hyllyssään olisi tilaa enää vain itse hankituille kirjoille. Sellaisille kirjoille, joita hän ei ollut vielä lukenut, sellaisille kirjoille, joita hän ei ollut vielä katsellut. Tyhjä paperi Istuin kahvilassa kirjoittamassa tätä palstaa, luonnollisesti deadline-päivänä. Kirjoitusprosessi eteni varsin luontevasti: tuijotin tyhjää dokumenttitiedostoa ja katsoin kuinka kursori vilkkui härnäävästi näytöllä samalla kun si in jo kylmennyttä kahvia. Aivot raksuttivat, mutta päässä liikkuneet asiat eivät olleet oivalluksia nähneetkään. Erehdyksistä en ollut niinkään varma. Kirjoittamistapoja on useita erilaisia. Toiset tekevät paljon pohjatyötä ja suunnittelevat tekstinsä rakenteen valmiiksi ennen kuin aloittavat kirjoittamisen. Jotkut vain tarttuvat kynään ja kirjoittavat kirjoittamistaan, kunnes lopulta heillä on käsissään tekstimassa, jossa ei välttämättä ole mitään järkeä. Jos minun pitäisi näistä kahdesta äärikoulukunnasta toinen valita, kallistuisin jälkimmäiseen. Ei sillä, etteikö pohjatyö olisi arvokasta, mutta liian huolellinen suunnittelu voi johtaa tekstin jäykkyyteen: tekstin ei anneta elää ja irtautua alkuperäisestä suunnitelmasta, vaan sitä pakotetaan muottiin, johon se ei sovi. Kun teksti pääsee yllättämään kirjoittajansa, voi olla varma siitä, että siellä on ainakin yksi idea, joka teki tekstistä kirjoittamisen arvoisen. Tärkeintä kirjoittamisessa on rutiini, mikä ei tarkoita samojen kerrontakonventioiden hyödyntämistä, vaan yksinkertaisesti sitä, että kirjoittaa joka päivä, oli sitten krapulassa tai ei. Vaikka kirjoittamisesta on hankala puhua mystifioimatta koko prosessia henkilökohtainen suosikkini oli erään tunnetun kirjailijan haastattelu, jossa hän kuvaili henkilöhahmojen kirjoittamista ideatasolla leijuvien tunteiden kanavoinniksi paperille kyse on kuitenkin vain tyhjän tilan täyttämisestä tekstillä. Tietysti olisi hyvä jos tekstissä olisi ideakin taustalla, mutta kaikkia taisteluita ei voida voittaa. Joona Nikinmaa 34 I r t o l a i n e n 2 /