Esitykset, suositukset ja sisäiset päätökset / / / /
|
|
- Aarne Hämäläinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Esitykset, suositukset ja sisäiset päätökset / / / / side 1 af 13
2 Puheenjohtajiston hyväksymät esitykset tammi lokakuussa 2010 Esitys 1/ Vaarallisia kemikaaleja koskeva tutkimus ja raskasmetallisopimus (A 1466/miljö) että se REACHin toimeenpanon yhteydessä toteuttaa teknisiä tutkimuksia hormonaalisten haitta-aineiden määrittämiseksi, ehdottaa ja valmistelee muita ainetyyppejä korvaavien aineiden ehdokaslistalle sekä tekee yhteistyötä nanomateriaalien määrittelemiseksi ja rekisteröimiseksi uusina ja täten voimassa olevan säännöstön piiriin kuuluvina aineina. että se ottaa johtavan aseman kansainvälisessä työssä saada aikaan maailmanlaajuinen elohopeasopimus, johon olisi mahdollista sisällyttää myös muita raskasmetalleja. Esitys 2/ Kemikaaleja koskeva hankintapolitiikka ja kansainvälinen tutkijapaneeli (A 1466/miljö) että ne ottavat käyttöön julkisia viranomaisia ja yrityksiä koskevan hankintapolitiikan, jonka mukaan esimerkiksi ChemSecin SIN-luettelon ( Substitute it now ) mukaisesti korvattavissa olevista vaarallisista kemikaaleista ei saa esittää tarjouspyyntöjä. että ne yhdessä ja erikseen edistävät kaupallisesti ja poliittisesti täysin puolueettoman kansainvälisen kemikaalitutkijapaneelin perustamista. Esitys 3/ Lasten ja nuorten ulkoilutoiminta (A 1476/miljö) että Pohjoismaiden välillä vaihdetaan kokemuksia siitä, kuinka metsä- ja luontoalueet sekä mahdolliset uudet metsät turvataan käynnissä olevan kaupungistumisen aikana varsinkin kaupunkien lähialueilla ja kuinka niitä voidaan käyttää lasten ja nuorten hyvään ja monipuoliseen ulkoilutoimintaan. että se käynnistää ja kehittää Pohjoismaiden välisiä sekä Pohjoismaiden ja Baltian maiden välisiä koulutusalan liikkuvuusjärjestelmiä, jotka mahdollistavat lasten ja nuorten sekä heidän ohjaajiensa ja opettajiensa vaihdon maiden välillä ulkoilutoiminnan laajuuden ja kehittämisen vahvistamiseksi. että se käynnistää ja mielellään laajentaa Pohjoismaisen lapsi- ja nuorisoyhteistyön komitean (NORDBUK) alaisia tukiohjelmia, joilla toteutetaan lasten ja nuorten aktiivisempaa ulkoilutoimintaa kehittäviä ja edistäviä aloitteita ja hankkeita. 1 Puheenjohtajiston hyväksymä 27. tammikuuta Puheenjohtajiston hyväksymä 27. tammikuuta Puheenjohtajiston hyväksymä 27. tammikuuta side 2 af 13
3 Esitys 4/ Pohjoismaisen tutkimus- ja innovaatioalueen (NORIA) kehittäminen (A 1495/näring) että se käynnistää NORIA-selvityksen, jossa: selvitetään, onko NORIAn avulla luotu tutkimuksen ja innovaation yhteisvaikutusta. selvitetään sektorienvälistä koordinointia Pohjoismaiden ministerineuvostossa. selvitetään, tukevatko tarvittavat rakenteet ja yhteistyöelimet pohjoismaista tutkimus- ja innovaatioyhteistyötä. selvitetään NORIAn kahden pilarin eli NordForskin ja NICen sekä laitosten ja ministerineuvoston välistä yhteistyötä. selvitetään, miten ja missä määrin budjetti ja tarvittavat varat turvataan osuuksilla kansallisista tutkimus- ja innovaatiovaroista yleisesti ja ennen huippututkimusaloitteen kaltaisten hankkeiden käynnistymistä. selvitetään kansallisten tutkimusneuvostojen ja tutkimusympäristöjen kanssa tehtävää yhteistyötä. selvitetään elinkeinoelämän asemaa Pohjoismaiden tutkimus- ja innovaatiotyössä. ehdotetaan Pohjoismaiden tutkimus- ja innovaatioyhteistyön kehitystoimia. Esitys 5/ Pohjoismaisen kulttuurifestivaalin perustaminen (A 1487/kultur) että se toteuttaa vuotuisen pohjoismaisen kulttuurifestivaalin Pohjoismaiden neuvoston istunnon yhteydessä. että se sisällyttää Pohjoismaiden ministerineuvoston budjettiin kulttuurifestivaalin itsenäisenä ja toistuvana tapahtumana, jolla on oma budjettierä. että se sisällyttää festivaalin Pohjoismaiden ministerineuvoston kulttuurialan strategiaan ja toimintasuunnitelmaan vuodesta 2010 lähtien. että se perustaa koordinoivan sihteeristön, joka vastaa festivaalin järjestämisestä ja toteutuksesta. Esitys 6/ Pohjoismaiden yhteinen kanta EU:n kuluttajapolitiikkaan (A 1507/medborgar) että ne koordinoivat Pohjoismaille yhtenäistä kantaa Euroopan unionin neuvoston käsitellessä direktiiviehdotusta KOM(2008) 614. Pohjoismaiden kannan tulee varmistaa mahdollisimman laadukas yhdenmukainen vähimmäistaso niin, että Pohjoismaiden kuluttajansuojaa voidaan vahvistaa tulevaisuudessa. 4 Puheenjohtajiston hyväksymä 29. kesäkuuta Puheenjohtajiston hyväksymä 22. syyskuuta Puheenjohtajiston hyväksymä 22. syyskuuta side 3 af 13
4 Pohjoismaiden neuvoston 62. istunnossa hyväksytyt suositukset Suositus 7/2010 Ministerineuvoston vuoden 2011 toimintasuunnitelma ja budjetti (B 266/presidiet) 1. että 3 miljoonan Tanskan kruunun lisäys rajaestetyön budjettierään ( ) ei johda siihen, että asianomaiset maat vähentävät kyseisten rajaalueorganisaatioiden määrärahoja. 2. että NordGenille myönnetään tarvittavat varat vastuualueensa hallinnointiin. Pohjoismaiden neuvostolle lähetetään selonteko NordGenin taloudellisen tilanteen ratkaisemisesta. 3. että se kehittää Pohjoismaiden ministerineuvoston talousjärjestelmää, jotta varojen käyttökohteet kävisivät siitä ilmi selkeämmin. Budjettia ja tilinpäätöstä tulee kehittää avoimemmiksi suhteessa niitä valvovaan ja hyväksyvään poliittiseen järjestelmään. 4. että se mainitsee kuluttajapoliittisen yhteistyön erityisenä painopistealueena puheenjohtajamaan erässä ( ). 5. että se varaa kulttuuriministerien erästä 1,5 miljoonaa Tanskan kruunua pohjoismaisen kulttuurifestivaalin perustamiseen (esityksen 5/2010 mukaisesti). Suositus 8/2010 Pohjoismaiden kansalaisten karkottaminen (A 1515/medborgar) Pohjoismaiden neuvosto suosittaa Tanskan hallitukselle, että se lopettaa Tanskan käytännön lähettää kotiin sosiaalipalveluita tai toimeentulotukea Tanskassa tarvitsevia Pohjoismaiden kansalaisia. että se tulkitsee ja soveltaa vuoden 1994 Pohjoismaisen sosiaalipalvelusopimuksen 7 artiklaa samoin kuin muut Pohjoismaat yhtäläisten oikeuksien takaamiseksi Pohjoismaiden kaikille kansalaisille. että Tanskan hallitus esittää Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2010 istunnossa suullisen selonteon Tanskan käytännöstä lähettää kotiin Pohjoismaiden kansalaisia. Suositus 9/2010 Pohjoismaisen sosiaalipalvelusopimuksen 7 artiklan tulkinta (A 1515/medborgar) Pohjoismaiden neuvosto suosittaa Islannin, Norjan, Ruotsin ja Suomen hallituksille, että ne ottavat yhteyttä Tanskan hallitukseen ilmoittaakseen, että Tanskan käytäntö lähettää kotiin sosiaalipalveluita tai toimeentulotukea tarvitsevia Pohjoismaiden kansalaisia on huolestuttava ja että se poikkeaa selvästi muiden sopimuksen ratifioineiden maiden tulkinnasta. että ne kehottavat Tanskaa tulkitsemaan vuoden 1994 pohjoismaisen sosiaalipalvelusopimuksen 7 artiklaa samoin kuin Islanti, Norja, Ruotsi ja Suomi, siten että Pohjoismaiden kansalaisilla on yhtäläiset oikeudet. side 4 af 13
5 Suositus 10/2010 Palvelumaksujen poistaminen rajat ylittävien pankkisiirtojen yhteydessä (A 1486/medborgar) että ne laativat kansallisen lainsäädännön, jolla estetään pankkeja ja rahalaitoksia perimästä palvelumaksuja Pohjoismaiden välillä tehtävistä yksityisistä pankkisiirroista. Suositus 11/2010 Suuntaviivat Pohjoismaiden ministerineuvoston Valko- Venäjän-toiminnoille (B 265/presidiet) että se toteuttaa Valko-Venäjän toimintoja koskevat suuntaviivat ottaen huomioon tässä mietinnössä (B 265/presidiet) sekä pohjoismaisen tiedotustoimiston perustamista Minskiin koskevasta suosituksesta 15/2009 annetussa ilmoituksessa esitetyt huomiot. Suositus 12/2010 Pohjoismainen Arte-kanava (A 1519/kultur) että ne yhteistyössä Pohjoismaiden yleisradioyhtiöiden kanssa perustavat uuden riippumattoman televisiokanavan joko omalla lähetystaajuudellaan tai yhteistyössä vakiintuneiden yleisradiokanavien kanssa ja toteuttavat työn ArteNorden-selvityksen muiden suositusten mukaisesti. Suositus 13/2010 Yhteiskuntaturvallisuuteen liittyvän pohjoismaisen yhteistyön vahvistaminen (A 1503/presidiet) että ne vauhdittavat yhteiskuntaturvallisuuteen liittyvän pohjoismaisen yhteistyön vahvistamista Stoltenbergin raportin ehdotusten mukaisesti ottaen huomioon uuden viisaiden raportin ehdotukset NB8-yhteistyöstä. Suositus 14/2010 Pohjoismaiden tasa-arvopoliittinen yhteistyö (B 268/medborgar) että se toteuttaa ministerineuvoston ehdotuksen Pohjoismaiden tasaarvopoliittisesta yhteistyöstä sekä sisällyttää siihen kansalais- ja kuluttajavaliokunnan huomautuksen, jonka mukaan nollatoleranssi sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa kohtaan tulee laajentaa koskemaan myös muita väkivallan muotoja, kuten tiettyihin alttiina oleviin ryhmiin kohdistuvia viharikoksia. side 5 af 13
6 Suositus 15/2010 Tasa-arvoyhteistyön sisällön laajentaminen (A 1494/medborgar) että se laatii pohjoismaiselle yhteistyölle monimuotoisuuspolitiikan, johon sisältyy oikeus tasa-arvoon ja yhdenvertaiseen kohteluun riippumatta sukupuolesta, etnisestä alkuperästä, uskonnosta, vakaumuksesta, vammaisuudesta, iästä tai seksuaalisesta suuntautuneisuudesta. Suositus 16/2010 Yhteispohjoismainen juomapakkausten kierrätys- ja panttiratkaisu (A 1516/medborgar) että ne velvoittavat kansallisia panttijärjestelmiä ja hallintoelimiä löytämään yhteistyössä alan edustajien kanssa kolmen vuoden kuluessa pohjoismaisen ratkaisun siten, että pantin saa muistakin Pohjoismaista ja että panttiautomaatit sopeutetaan tähän tarkoitukseen. että ne määräävät pantin pohjoismaisten tuottajien juomapakkauksiin, jotka menevät verottomaan myyntiin lautoille ja naapurimaihin, kuten Saksaan ja Viroon. että ne pitkällä aikavälillä pyrkivät edistämään yhteistyössä alan edustajien kanssa laajaa eurooppalaista ratkaisua, joka osaltaan tehostaisi koko alueen juomapakkausten uusiokäyttöä ja kierrätystä. Suositus 17/2010 Pohjoismaisten panttijärjestelmien yhteensovittaminen (A 1516/medborgar) että se osallistuu pohjoismaisten panttijärjestelmien yhteensovittamiseen niin, että Pohjoismaiden kaikkiin panttiautomaatteihin voi palauttaa kaikkien Pohjoismaiden pulloja ja tölkkejä. Suositus 18/2010 Pohjoismainen maa- ja metsätalouspolitiikka (A 1483/miljö) että se perustaa tietokannan ilmastonmuutoksen mahdollisista vaikutuksista Pohjoismaiden maa- ja metsätalouteen sekä tarvittavista sopeutustoimista ja Pohjoismaiden maatalouden mahdollisuuksista toimia alueellisena ja maailmanlaajuisena elintarvikkeiden toimittajana. että se järjestää vuonna 2011 konferenssin tavoitteena valaista maatalouden Pohjoismaissa, Euroopassa ja maailmanlaajuisesti kohtaamia haasteita ja edistää ajatusten vaihtoa niiden hyvistä ratkaistutavoista. että se panee toimeen pohjoismaisen asiantuntijaselvityksen nykyisten maataloustukijärjestelmien kehittämisestä kestävän maataloustuotannon ja vihreän kasvun edistämiseksi. side 6 af 13
7 Suositus 19/2010 Pohjoismaisen ilmastotyön aloitteet (A 1512/miljö) että se perustaa asiantuntijapaneelin arvioimaan vaihtoehtoisia kansainvälisen yhteistyön malleja tavoitteena laaja ja tehokas panostus maailman kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. että se järjestää konferenssin tavoitteena esitellä poliittisia välineitä, jotka ovat osoittautuneet tehokkaimmiksi kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä Pohjoismaissa. että se laatii säännöllisesti katsauksen ilmastotutkimuksen edistymisestä ajantasaisen kuvan saamiseksi ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen seurauksista. Suositus 20/2010 Kööpenhaminan sitoumuksen (Copenhagen Accord) seuranta (A 1513/miljö) että ne osallistuvat aktiivisesti Kööpenhaminan sitoumuksen (Copenhagen Accord) tavoitteeseen Copenhagen Green Climate Fund -rahaston ja REDDmekanismin perustamiseksi ja rahoittamiseksi. että ne vahvistavat Pohjoismaiden yhteistä panostusta Nordic Climate Facility -rahoitusohjelman puitteissa. Suositus 21/2010 Uusiutuvan energian tuotanto Pohjoismaissa (A 1518/näring) että se esittää Pohjoismaiden neuvoston 63. istunnossa selvityksen, jonka lähtökohtana on perusteellinen analyysi tukijärjestelmien yhtenäistämisen seurauksista uusiutuvan energian tuotannossa Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. Suositus 22/2010 Yhteispohjoismainen strategia supikoiran leviämisen estämiseksi (A 1499/miljö) että ne laativat pikimmiten yhteispohjoismaisia strategioita tavoitteena supikoiran leviämisen estäminen. Suositus 23/2010 Koulutus- ja tutkimusalan strategia (B 267/kultur) että se toteuttaa ministerineuvoston ehdotuksen MR-U:n koulutus- ja tutkimusalan strategiaksi Osaamisella vihreää kasvua ja hyvinvointia ottaen huomioon ehdotusta koskevassa mietinnössä esitetyt näkemykset. side 7 af 13
8 Suositus 24/2010 Luovuus, innovaatio ja yrittäjyys koulutuksissa (A 1498/kultur) että se vahvistaa yrittäjyyden osuutta opettajankoulutusten aineopetuksessa ja opetussuunnitelmissa. että se lisää yrittäjyyden opetustarjontaa koulunjohtajille, kouluttajille ja opettajille suunnatuissa koulutuksissa ja täydennyskoulutuksissa esimerkiksi käynnistämällä yrittäjyyden ja innovoinnin pohjoismaisen maisteriohjelman. että se lisää kokemusten, hyvien käytäntöjen ja tiedon jakamista Pohjoismaissa koulujen, opettajankoulutusten ja paikallisen elinkeinoelämän välillä monialaisen yhteistyön kautta toimijoiden ja verkostojen tukemiseksi. että se kehittää ja levittää kumppanuus- ja yhteistyömalleja paikallisen elinkeinoelämän, koulutuslaitosten ja työmarkkinoiden välillä. että se toteuttaa pohjoismaisia pilottihankkeita, joissa maiden oppilaitokset ja elinkeinoelämä keräävät hyviä käytäntöjä, menetelmiä ja kokemuksia. Suositus 25/2010 Nuorten työelämä ja osaaminen (A 1497/kultur) että se laatii nuorille muuta kuin muodollista koulutusta koskevan pohjoismaisen strategian (aiemmin hankitun osaamisen arviointi), joka voi täydentää muodollista koulutusta ja helpottaa pääsyä vakiintuneisiin koulutuksiin tavoitteena tukea ja osaltaan edistää elinikäistä oppimista Pohjoismaissa. että se laatii luettelon hyvistä käytännöistä. että se kokoaa toimijaverkoston ja foorumin tiedon jakamiseen. että se järjestää koulutusalan toimijoille, työmarkkinaosapuolille, kunnille ja muille tahoille tarkoitettuja seminaareja. että se edistää ja selvittää alan tutkimusta. side 8 af 13
9 Suositus 26/2010 Hyvän elämänlaadun luominen Pohjoismaiden ikääntyneille (A 1509/välfärd) että se vahvistaa pohjoismaisten laitosten tutkimusta: perustutkimusta, soveltavaa tutkimusta sekä huippututkimusta tietopohjaisen lähestymistavan varmistamiseksi ikääntymispolitiikan kaikkien osa-alueiden päätöksissä. että se kehittää pohjoismaista hyvinvointiteknologiaa tavoitteena edistää tutkimuksen, yrittäjyyden, julkisten toimijoiden ja kolmannen sektorin välistä vahvaa synergiaa sosiaali- ja terveysalalla. että se perustaa Pohjoismaihin etsivän kunnallisen palvelun Tanskan mallin mukaisesti arvioimaan 75 vuotta täyttäneiden palvelutarpeita ja tiedottamaan kunnan palveluista. että se arvioi mahdollisuuksia perustaa "turvapuhelin"-palvelu Pohjoismaiden ja itsehallintoalueiden ikääntyneille. että se arvioi mahdollisuuksia perustaa pohjoismainen laatusertifikaatti julkisille ja yksityisille toimijoille, jotka tarjoavat vanhustenhuollon palveluja. että se panostaa sähköisten terveydenhuoltopalvelujen kehittämiseen. että se tarkastelee mahdollisuuksia ottaa käyttöön sähköiset potilaskertomukset Pohjoismaissa Ruotsin VAS-mallin (vårdadministrativt system) mukaisesti tavoitteena parantaa potilasturvallisuutta ja potilasta koskevaa tiedonkulkua sosiaali- ja terveydenhuollon ammattiryhmien välillä. että se laatii ikääntyneille yksilöllisen suunnitelman (hoitosuunnitelma) ihmisarvoisen elämän, elämänlaadun ja toimivan arjen säilyttämiseksi. että se perustaa ikääntyneiden tarpeisiin pohjautuvia yksilöllisiä asumispalveluja pohjoismaisten tietopohjaisten kokemusten mukaisesti. että se perustaa julkisia, yksityisiä tai vapaaehtoistoimintaan perustuvia koulutuspalveluja omaisille, joiden elämäntilanne on muuttunut huomattavasti lähiomaisen vakavan sairauden seurauksena. että se tarkastelee mahdollisuuksia säätää lailla kuntien velvollisuudesta tukea hoitovastuussa olevia omaisia. että se laatii pohjoismaisen tietopohjaisen psykiatriasuunnitelman Pohjoismaiden ikääntyneitä varten. että se laatii pohjoismaisen tietopohjaisen toimenpidesuunnitelman Pohjoismaiden dementiapotilaita varten. että se vahvistaa saattokotien ja muiden palliatiivisten hyvän hoidon palvelujen perustamista sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. että se järjestää pohjoismaisen etiikkaseminaarin aiheesta "Mikä on ihmisen arvo pitäisikö elintärkeälle hoidolle voida asettaa taloudellinen yläraja? Kuka määrittää rajan ja milloin?", johon kutsutaan Pohjoismaiden hallitusten edustajia, viranomaisia, terveydenhuoltohenkilöstöä, taloustieteilijöitä, tutkijoita, asiantuntijoita, poliitikkoja, yksityisiä tahoja, lääketeollisuuden edustajia, etujärjestöjä, vakavan diagnoosin saaneita henkilöitä, omaisia, kolmannen sektorin edustajia ja muita ajankohtaisia toimijoita. side 9 af 13
10 Suositus 27/2010 Harvinaisia sairauksia koskeva yhteispohjoismainen toimintasuunnitelma (A 1514/välfärd) että laaditaan EU-suositusten mukaisesti harvinaisia sairauksia koskeva yhteispohjoismainen toimintasuunnitelma, jonka ehdotuksiin sisältyvät muun muassa rahoitus, harvinaisten sairauksien hoidon yhteiset suuntaviivat, kansallisten ja pohjoismaisten ammattiryhmien luominen, yhteiset rekisterit, seurantajärjestelmät sekä tukevat hoidot. Suositus 28/2010 Yhteispohjoismainen sähköinen rekisteri laillistetuista terveydenhuollon ammattihenkilöistä (A 1506/välfärd) että se perustaa pohjoismaisen sähköisen rekisterin lääkäreistä, hammaslääkäreistä, sairaanhoitajista ja muista Pohjoismaissa ja itsehallintoalueilla laillistetuista terveydenhuollon ammattihenkilöistä. Suositus 29/2010 Pohjoismaisen kansanterveystieteen korkeakoulun yhteyteen perustettava Pohjoismainen kansanterveyden innovaatiokeskus ja Huippututkimusaloite II (A 1505/välfärd) että se selvittää edellytyksiä perustaa Pohjoismainen kansanterveyden innovaatiokeskus Göteborgiin Pohjoismaisen kansanterveystieteen korkeakoulun yhteyteen. että se arvioi mahdollisuuksia laatia "Huippututkimusaloite II pohjoismainen terveys-, hyvinvointi- ja sosiaalialan suurpanostus" ilmasto-, energia- ja ympäristöalan huippututkimusaloitteessa käytetyn mallin mukaisesti. Suositus 30/2010 Pohjoismainen aloite rahansiirtoveron käyttöönottamiseksi (A 1502/näring) että Pohjoismaat tekevät yhteistyötä kansainvälisiin rahansiirtoihin kohdistuvan yleisen maksun käyttöönottamiseksi Euroopan ja koko maailman tasolla. Suositus 31/2010 Yhteinen valmistautuminen tuleviin talouskriiseihin (A 1502/näring) että Pohjoismaiden valtiovarainministerit pyrkivät yhdessä valmistautumaan tuleviin talouskriiseihin. side 10 af 13
11 Suositus 32/2010 Konferenssi terveellisen ruoan tuotannosta (A 1517/näring) että se järjestää Uusi pohjoismainen ruoka -ohjelman osana konferenssin, joka koskee terveellisen ruoan tuotantoa laajalle väestölle Pohjoismaissa. Puheenjohtajiston hyväksymä esitys joulukuussa 2010 Esitys 33/ Pohjoismaiden neuvoston ja ministerineuvoston sihteeristöjen jatkuvuuden vahvistaminen (A 1484/presidiet) että se tarkistaa henkilöstösääntöjä niin, että kahdeksan vuotta sihteeristössä työskennellyt henkilö voidaan viiden vuoden karenssijakson jälkeen palkata samaan sihteeristöön. että se jakaa sihteeristöjen virat ydintoimintoihin ja tukitoimintoihin niin, ettei kahdeksan vuoden sääntö ole ehdoton tukitoiminnoissa, vaan sitä voidaan jatkaa vielä neljällä vuodella. että se mahdollistaa pohjoismaisissa laitoksissa asiantuntijatehtävissä työskentelevien henkilöiden työsopimuksen pidentämisen poikkeustapauksissa kahdeksan vuoden jälkeen. Päätökset olla ryhtymättä toimenpiteisiin 1 Jäsenehdotus globaalin ulottuvuuden sisällyttämisestä Keskipohjolaa koskeviin visioihin, A 1404/näring 2 Jäsenehdotus ihmisten ja eläinten suojaamisesta petoeläinten kuten susien kantamilta kulkutaudeilta, A 1477/miljö 3 Jäsenehdotus Helsingin sopimuksen tarkistamisesta, A 1485/presidiet 4 Jäsenehdotus Pohjoismaiden osallistumisesta raja-alueyhteistyön rahoitukseen, A 1488/presidiet 5 Jäsenehdotus avoimista arkistoista, A 1491/presidiet 6 Jäsenehdotus karhujen ja susien ja niiden siirtojen aiheuttamista ongelmista ihmisille ja kotieläimille Pohjoismaissa, A 1492/miljö 7 Jäsenehdotus Pohjolan päivän merkittävämmästä viettämisestä, A 1493/presidiet 8 Jäsenehdotus Pohjoismaiden rahoitusalan yhteistyön vahvistamisesta, A 1504/presidiet Asiat kronologisessa numerojärjestyksessä A 1466/miljö Jäsenehdotus vaarallisista kemikaaleista Esitys 1/2010 Esitys 2/2010 A 1476/miljö A 1483/miljö Jäsenehdotus panostamisesta lasten ja nuorten ulkoilutoimintaan Jäsenehdotus pohjoismaisesta maa- ja metsätalouspolitiikasta Esitys 3/2010 Suositus 18/ Puheenjohtajiston hyväksymä 8. joulukuuta side 11 af 13
12 A 1484/presidiet A 1486/medborgar A 1487/kultur A 1494/medborgar A 1495/näring A 1497/kultur A 1498/kultur A 1499/miljö A 1502/näring A 1503/presidiet A 1505/välfärd A 1506/välfärd A 1507/medborgar A 1509/välfärd A 1512/miljö A 1513/miljö A 1514/välfärd A 1515/medborgar A 1516/medborgar A 1517/näring A 1518/näring A 1519/kultur Jäsenehdotus Pohjoismaiden neuvoston ja ministerineuvoston sihteeristöjen jatkuvuuden vahvistamisesta Jäsenehdotus palvelumaksujen poistamisesta rajat ylittävien pankkisiirtojen yhteydessä Jäsenehdotus pohjoismaisen kulttuurifestivaalin perustamisesta Valiokuntaehdotus tasa-arvoyhteistyön sisällön laajentamisesta Valiokuntaehdotus Pohjoismaisen tutkimus- ja innovaatioalueen (NORIA) kehittämisestä Valiokuntaehdotus nuorten työelämästä ja osaamisesta Valiokuntaehdotus luovuudesta, innovaatiosta ja yrittäjyydestä koulutuksissa Jäsenehdotus yhteispohjoismaisesta strategiasta supikoiran leviämisen estämiseksi Jäsenehdotus pohjoismaisesta aloitteesta rahansiirtoveron käyttöönottamiseksi Jäsenehdotus yhteiskuntaturvallisuuteen liittyvän pohjoismaisen yhteistyön vahvistamisesta Valiokuntaehdotus Pohjoismaisen kansanterveystieteen korkeakoulun (NHV) yhteyteen perustettavasta Pohjoismaisesta kansanterveyden innovaatiokeskuksesta ja aloitteesta "Huippututkimusaloite II pohjoismainen terveys-, hyvinvointi- ja sosiaalialan suurpanostus" Valiokuntaehdotus yhteispohjoismaisen sähköisen rekisterin perustamisesta lääkäreistä, hammaslääkäreistä, sairaanhoitajista ja muista laillistetuista terveydenhuollon ammattihenkilöistä Pohjoismaissa ja itsehallintoalueilla Valiokuntaehdotus Pohjoismaiden yhteisestä näkökannasta EU:n kuluttajapolitiikkaan Valiokuntaehdotus hyvän elämänlaadun luomisesta Pohjoismaiden ikääntyneille Valiokuntaehdotus pohjoismaisen ilmastotyön uusista aloitteista Valiokuntaehdotus Kööpenhaminan sitoumuksen (Copenhagen Accord) seurannasta Valiokuntaehdotus harvinaisia sairauksia koskevan yhteispohjoismaisen toimintasuunnitelman laatimisesta EUsuositusten mukaisesti Valiokuntaehdotus koskien Pohjoismaiden kansalaisten karkottamista Valiokuntaehdotus pohjoismaisesta pantti- ja palautusjärjestelmästä Valiokuntaehdotus terveellisen ruoan tuotantoa Pohjoismaissa koskevasta aloitteesta Valiokuntaehdotus uusiutuvan energian tuotannosta Pohjoismaissa Valiokuntaehdotus yhteispohjoismaisesta kulttuurikanavasta (Arte Norden) Esitys 33/2010 Suositus 10/2010 Esitys 5/2010 Suositus 15/2010 Esitys 4/2010 Suositus 25/2010 Suositus 24/2010 Suositus 22/2010 Suositus 30/2010 Suositus 31/2010 Suositus 13/2010 Suositus 29/2010 Suositus 28/2010 Esitys 6/2010 Suositus 26/2010 Suositus 19/2010 Suositus 20/2010 Suositus 27/2010 Suositus 8/2010 Suositus 9/2010 Suositus 16/2010 Suositus 17/2010 Suositus 32/2010 Suositus 21/2010 Suositus 12/2010 side 12 af 13
13 B 265/presidiet Ministerineuvoston ehdotus suuntaviivoiksi Pohjoismaiden ministerineuvoston Valko- Venäjän-toiminnoille B 266/presidiet Pohjoismaiden ministerineuvoston budjetti 2011 B 267/kultur Koulutus- ja tutkimusalan strategia Osaaminen vihreän kasvun ja hyvinvoinnin aloilla Suositus 11/2010 Suositus 7/2010 Suositus 23/2010 B 268/medborgar Pohjoismaiden tasa-arvopoliittinen yhteistyö Suositus 15/2010 side 13 af 13
Suomi. NordForsk strategia
Suomi NordForsk strategia 2011-2014 NordForsk strategia 2011 2014 Johdanto NordForsk on pohjoismaisen tutkimuksen ja tiedepolitiikan yhteistyöelin. NordForskin tavoitteena on edistää yhteistyötä kaikilla
Pohjoismaisen lapsi- ja nuorisoyhteistyön komitean toimintasuunnitelma 2010 2013
Pohjoismaisen lapsi- ja nuorisoyhteistyön komitean toimintasuunnitelma 2010 2013 ANP 2010:705 Pohjoismaisen lapsi- ja nuorisoyhteistyön komitean toimintasuunnitelma 2010 2013 ANP 2010:705 Pohjoismaiden
Esitykset, suositukset ja sisäiset päätökset / / / / /
Esitykset, suositukset ja sisäiset päätökset 2011 26-01-2011/31-03-2011/30-06-2010/21-09-2011/1-11-2011/8-12- 2011 side 1 af 14 side 2 af 14 Puheenjohtajiston hyväksymät esitykset tammi lokakuussa 2011
EU:n sosiaaliturvajärjestelmien uudistus ja pohjoismaiset sopimukset
EU:n sosiaaliturvajärjestelmien uudistus ja pohjoismaiset sopimukset Miten EU:n sosiaaliturvasopimus vaikuttaa Pohjoismaiden välillä liikkuviin? Heli Mäkipää, edunvalvontavastaava Pohjola-Norden/ Suomi
Pohjoismaiden lapsi- ja nuorisoyhteistyön strategia
Pohjoismaiden lapsi- ja nuorisoyhteistyön strategia 2 3 NORDISK MILJØMÆRKNING Pohjoismaiden lapsi- ja nuorisoyhteistyön strategia Strategi for børn og unge i Norden ANP 2010:711 Pohjoismaiden ministerineuvosto,
Työturvallisuus- ja työterveyslainsäädännön soveltaminen itsenäisiin ammatinharjoittajiin *
P5_TA(2002)0498 Työturvallisuus- ja työterveyslainsäädännön soveltaminen itsenäisiin ammatinharjoittajiin * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston suositukseksi työturvallisuus-
Pohjoismaisen lapsi- ja nuorisoyhteistyön komitean toimintasuunnitelma 2014 2017
Pohjoismaisen lapsi- ja nuorisoyhteistyön komitean toimintasuunnitelma 2014 2017 VALOKUVA: SIGNELEMENTS VALOKUVA: PÅL ESPEN OLSEN Pohjoismaisen lapsi- ja nuorisoyhteistyön komitean toimintasuunnitelma
KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS
KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS Keskustelutilaisuus kestävän kehityksen edistämisestä korkeakouluissa 4.11.2013 Ilkka Turunen Neuvotteleva virkamies Kestävä kehitys valtioneuvoston strategioissa
ASIAKIRJA. Selonteko suositusten vahvistamisesta poliittisena välineenä. Pohjoismaiden neuvosto
ASIAKIRJA Selonteko suositusten vahvistamisesta poliittisena välineenä Jäsenehdotukset ja valiokuntaehdotukset ovat n työn perusta. Ehdotusten käsittely suosituksiksi Pohjoismaiden ministerineuvostolle
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle 2019-2023 Hallitusohjelmaan esitetään, että otetaan tasa-arvoinen turvallinen asuminen kaikille hallituksen kärkihankkeeksi.
10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10417/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat SOC 418 GENDER 29 ANTIDISCRIM 41 FREMP
Nordisk kulturkontakt
Nordisk kulturkontakt Pohjoismainen kulttuuripiste Nordic Culture Point Mikä Pohjoismainen kulttuuripiste? Tapahtumia Kirjasto Tukiohjelmia Foto: Kychan Tukiohjelmia kulttuuriyhteistyölle Kulttuuri- ja
Suomen puheenjohtajuus Pohjoismaiden ministerineuvostossa 2007
Suomen puheenjohtajuus Pohjoismaiden ministerineuvostossa 2007 Lapset ja nuoret Ikääntyvä väestö Perhevapaakustannukset ja tasa-arvo Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen Sosiaali- ja terveysministeriön
Nordplus Junior. Liikkuvuutta, yhteistyöhankkeita ja verkostoja kouluopetukselle Tavoitteet ja kohderyhmät.
Nordplus Junior Liikkuvuutta, yhteistyöhankkeita ja verkostoja kouluopetukselle Tavoitteet ja kohderyhmät Tavoitteena vahvistaa ja kehittää kouluyhteistyötä ja luoda verkostoja ja kumppanuuksia koulujen
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunta 11. joulukuuta 2003 PE 337.050/32-35 TARKISTUKSET 32-35 Mietintöluonnos (PE 337.050) John Bowis ehdotuksesta
NOPUS. Pohjoismainen koulutusohjelma sosiaalipalvelujen kehittämiseksi
NOPUS Pohjoismainen koulutusohjelma sosiaalipalvelujen kehittämiseksi Organisaatio Pohjoismaisen Ministerineuvoston alainen laitos Suomessa Nopus-toiminta perustuu Stakesin ja Vaasan kaupungin väliseen
Pohjoismainen energiakunta 2011 tunnustus innovatiivisesta ja kestävästä panoksesta energia-alalla. Hakuohjeet Hakuaineisto ja -lomake
Pohjoismainen energiakunta 2011 tunnustus innovatiivisesta ja kestävästä panoksesta energia-alalla Hakuohjeet Hakuaineisto ja -lomake 1 Lokakuu 2010 Pohjoismainen energiakunta -tunnustusta koskeva hakemus
LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön energiainfrastruktuurihankkeiden luettelon hyväksymiseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 3 Lisäys asiakirjaan COM(2016) 456 final Täydennys alkuperäisen menettelyn liitteeeseen 3 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta
Oikeusalan yhteistyöohjelma
Oikeusalan yhteistyöohjelma 2015 2018 1. Johdanto Virallinen pohjoismainen yhteistyö käynnistyi Pohjoismaiden neuvoston perustamisen myötä vuonna 1952. Yhteistyöhön osallistuvat Islanti, Norja, Ruotsi,
MIETINTÖ MINISTERINEUVOSTON EHDOTUKSESTA. B 323/välfärd. Hyvinvointi Pohjolassa -valiokunta
MIETINTÖ MINISTERINEUVOSTON EHDOTUKSESTA B 323/välfärd Käsittelijä Hyvinvointi Pohjolassa -valiokunta Hyvinvointi Pohjolassa -valiokunnan mietintö, joka koskee ministerineuvoston ehdotusta vammaisalan
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. syyskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. syyskuuta 206 (OR. en) 2092/6 FIN 549 INST 359 PE-L 49 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Budjettikomitea Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Kom:n asiak.
EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET
EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO Kansalaisviestintä Kansalaissuhteet EU-TALLEKIRJASTO LIITE III Bryssel COMM.C.3.002/RCA KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET Tässä asiakirjassa annetaan ohjeita
Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2.
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. lokakuuta 2011 (24.10) (OR. en) 15690/11 JAI 743 JUSTPEN 8 JUSTCIV 272 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen
Pohjoismaisen lapsi- ja nuorisoyhteistyön komitean toimintasuunnitelma 2006-2009
Pohjoismaisen lapsi- ja nuorisoyhteistyön komitean toimintasuunnitelma 2006-2009 ANP 2006:727 Pohjoismaisen lapsi- ja nuorisoytheistyön komitean toimintasuunnitelma 2006-2009 ANP 2006:727 Pohjoismaiden
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.6.2016 COM(2016) 400 final 2016/0186 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kulttuuripääkaupunki -tapahtuman perustamista koskevasta unionin toiminnasta
että se hyväksyy yhteispohjoismaisen huumausaineiden torjuntastrategian.
MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA kuluttajavaliokunnan mietintö koskien jäsenehdotusta pohjoismaisten voimien kokoamisesta huumausaineita vastaan 1. Valiokunnan ehdotus ehdottaa, että suosittaa Pohjoismaiden
Ministerineuvoston ehdotus pohjoismaisten yhteistyöelinten suoran rahoituksen vaiheittaisesta lakkauttamisesta
MINISTERINEUVOSTON EHDOTUS Ministerineuvoston ehdotus pohjoismaisten yhteistyöelinten suoran rahoituksen vaiheittaisesta lakkauttamisesta 1. Tiivistelmä Pohjoismaiden ministerineuvosto ehdottaa neljän
MIETINTÖ MINISTERINEUVOSTON EHDOTUKSESTA. ministerineuvoston ehdotusta suuntaviivoiksi Valko-Venäjän-toiminnalle. Puheenjohtajiston mietintö koskien
MIETINTÖ MINISTERINEUVOSTON EHDOTUKSESTA n mietintö koskien ministerineuvoston ehdotusta suuntaviivoiksi Valko-Venäjän-toiminnalle 1. n ehdotus ehdottaa, että suosittaa Pohjoismaiden ministerineuvostolle,
Esitykset, suositukset ja sisäiset päätökset 2014
Esitykset, suositukset ja sisäiset päätökset 2014 08-04-2014/04-06-2014/23-09-2014/28-10-2014/01-12-2014 Teemaistunnossa hyväksytyt suositukset 8. huhtikuuta 2014 Suositus 1/2014 Pohjoismaiden kaivosteollisuuden
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.3.2015 COM(2015) 141 final 2015/0070 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2008/2245(INI) 24.2.2009 TARKISTUKSET 1-16 Mietintöluonnos Anna Záborská (PE418.282v01-00) naisten ja miesten välisen
Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö
Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus (2012 2016) vahvistaa Pohjoismaiden välistä koulutusyhteistyötä tukea koulutuksen innovatiivisten tuotteiden, prosessien
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin
KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.12.2016 COM(2016) 793 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Tiettyjen neuvoston direktiivin 91/692/EY mukaisesti annettujen unionin ympäristöalan
TORSTAI 7. JOULUKUUTA 2017 (klo 10.00) 1. Esityslistan hyväksyminen
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2017 14944/17 OJ CONS 69 EMPL 581 SOC 763 SAN 443 CONSOM 378 ESITYSLISTAEHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Työllisyys, sosiaalipolitiikka, terveys ja kuluttaja-asiat)
Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030
Toimitusjohtaja Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 1 Edessä sähköjärjestelmän suurin murros: strategia antaa hyvät
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2016 COM(2016) 407 final 2016/0189 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XIX (Kuluttajansuoja)
PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429
Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) 13516/99 LIMITE PUBLIC PV/CONS 75 SOC 429 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Neuvoston 2226. istunto (työ- ja sosiaaliasiat), Bryssel,
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10152/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak.
Valtuuskunnille toimitetaan ohessa edellä mainittu sosiaalisen suojelun komitean lausunto kokoontuvaa EPSCO-neuvostoa varten.
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. helmikuuta 2011 (18.02) (OR. en) 6491/11 SOC 124 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Sosiaalisen suojelun komitea Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) / Neuvosto
Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen
Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Digitaalisen nuorisotyön strategisessa kehittämisessä tavoitteena on, että organisaatioissa digitaalisen median ja teknologian tarjoamia
Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa
Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa Eikka Kosonen Euroopan komission Suomen-edustuston päällikkö 7.2.2012 Eurooppa tarvitsee tutkimusta ja innovointia
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. kesäkuuta 2005 (13.06) (OR. en) 9803/05 SAN 99
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. kesäkuuta 2005 (13.06) (OR. en) 9803/05 SAN 99 SAATE Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 9181/05 SAN 67 Asia: Neuvoston päätelmät
Väliarvioinnin tilannekatsaus: toimijoiden kokemustietoa. Karelia ENPI CBC -hanke CROSS-BORDER MOVE FOR HEALTH
Väliarvioinnin tilannekatsaus: toimijoiden kokemustietoa Karelia ENPI CBC -hanke CROSS-BORDER MOVE FOR HEALTH 2013-2014 23.01.2014 Miia Pasanen Karelia ammattikorkeakoulu 1 Arvioinnin viitekehys 1 Arviointikysymykset:
Muiden kuin lainsäädäntöasioiden luettelo 14798/18
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. joulukuuta 2018 (OR. en) 14795/18 OJ CONS 69 SOC 736 EMPL 551 SAN 432 CONSOM 341 ESITYSLISTAEHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Työllisyys, sosiaalipolitiikka, terveys
LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ
LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija
KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET
KOTOUTTAMISLAKI KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET mahdollisuus päästä yhteiskunnan jäseneksi oikeus kaikkiin peruspalveluihin, kuten terveydenhoito, koulutus, eläke, työttömyysturva, työllistyminen KOTOUTTAMISTYÖN
Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko
Järjestäjätoiminto Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjän perusta Maakunta vastaa asukkaan laissa
Committee / Commission IMCO. Meeting of / Réunion du 30/08/2011 BUDGETARY AMENDMENTS / AMENDEMENTS BUDGÉTAIRES. Rapporteur: Edvard KOŽUŠNÍK
Committee / Commission IMCO Meeting of / Réunion du 30/08/2011 BUDGETARY AMENDMENTS / AMENDEMENTS BUDGÉTAIRES Rapporteur: Edvard KOŽUŠNÍK FI FI Tarkistusluonnos 7000 === IMCO/7000 === Alamomentti 02 01
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen
LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 COM(2019) 320 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON Määrärahojen lisääminen EU:n kilpailukyvyn kannalta keskeisissä ohjelmissa:
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EU:N KESKEINEN PÄÄTÖKSENTEKIJÄ Euroopan unionin neuvosto epävirallisesti myös EU:n neuvosto tai pelkkä neuvosto on EU:n keskeinen päätöksentekijä. Tässä toimielimessä kokoontuvat
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.2.2017 COM(2017) 101 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2017/000 TA 2017 komission aloitteesta
Nordisk kulturkontakt
Nordisk kulturkontakt Pohjoismainen kulttuuripiste Nordic Culture Point Mitkä ovat vahvuutemme? Tukiohjelmat Tapahtumat Kirjasto Foto: Kychan 4 tukiohjelmaa Kulttuuri- ja taideohjelma Pohjoismaiden ja
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 21. toukokuuta 2002 VÄLIAIKAINEN 2002/2031(COS) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien ja -oikeuksien
Lapset ja nuoret Pohjolassa. Pohjoismaiden ministerineuvoston poikkihallinnollinen strategia
Lapset ja nuoret Pohjolassa Pohjoismaiden ministerineuvoston poikkihallinnollinen strategia 2016 2022 Lapset ja nuoret Pohjolassa Pohjoismaiden ministerineuvoston poikkihallinnollinen strategia 2016 2022
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen
Itämeristrategian rahoitus
Itämeristrategian rahoitus Itämeren alue kutsuu miten Suomessa vastataan? Helsinki/TEM, 8.9.2010 Petri Haapalainen, TEM petri.haapalainen@tem.fi Keskeisiä lähtökohtia, kysymyksiä ja haasteita Lähtökohtia
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Budjettivaliokunta 2004 29. elokuuta 2001 PE 303.592/12-18 TARKISTUKSET 12-18 Lausuntoluonnos (PE 303.592) Heide Rühle Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi eurooppalaisen
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Työllisyys- ja sosiaalivaliokunta 2004 6. kesäkuuta 2001 PE 305.694/1-21 TARKISTUKSET 1-21 LAUSUNTOLUONNOS: Jean Lambert (PE 305.694) YHTEISÖN MAAHANMUUTTOPOLITIIKKA Päätöslauselmaesitys
Oikeusalan pohjoismainen yhteistyöohjelma 2015 2018
Oikeusalan pohjoismainen yhteistyöohjelma 2015 2018 Oikeusalan pohjoismainen yhteistyöohjelma 2015 2018 ISBN 978-92-893-4049-6 (PRINT) ISBN 978-92-893-4056-4 (PDF) http://dx.doi.org/10.6027/anp2015-743
Yhteisvoimin pakkoa vähentämään
Yhteisvoimin pakkoa vähentämään Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja Helsinki 6.11.2014 kristian.wahlbeck@mielenterveysseura.fi Pohjoismaiden ministerineuvoston suositukset 2011 Työryhmän loppuraportti asetti
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.2.2016 COM(2016) 78 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2016/000 TA 2016 komission aloitteesta
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10535/11 SOC 422
Ilmastorahoitus ja Suomen toimeenpanosuunnitelmat
Ilmastorahoitus ja Suomen toimeenpanosuunnitelmat Ilmastobisnestä yrityksille seminaari Ilmastorahoitusvelvoitteen taustaa YK:n ilmastonmuutosta koskeva puitesopimus (UNFCCC) Teollisuusmaaosapuolilla tukivelvollisuus
CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö
CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö MMM 16.5.2019 Esityksen sisältö CAP-uudistuksen ilmasto- ja ympäristötavoitteet Vihreä arkkitehtuuri: Ehdollisuus I pilarin ekojärjestelmä
Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka
Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman
LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON SELONTEOSTA KANSALLISESTA ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIASTA VUOTEEN 2030
LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON SELONTEOSTA KANSALLISESTA ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIASTA VUOTEEN 2030 Jouni Keronen Toiminnanjohtaja Climate Leadership Council ry Transformaation kattavuus Teollisuus: energia,
PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. tammikuuta 2012 (26.01) (OR. en) 15915/11 LIMITE PV CONS 64 ECOFIN 704
Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 24. tammikuuta 2012 (26.01) (OR. en) 15915/11 LIMITE PUBLIC PV CONS 64 ECOFIN 704 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston ylimääräinen istunto
Sähköisen tunnistamisen eidastilannekatsaus
Sähköisen tunnistamisen eidastilannekatsaus 3.10.2017 @kimmomakinen JulkICT -osasto eidas Sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisiin transaktioihin liittyvistä luottamuspalveluista sisämarkkinoilla Euroopan
Nordplus Kenneth Lundin
Nordplus 2012-2016 18.1.2012 Kenneth Lundin Esitys taustaa päätöksestä uudesta ohjelmakaudesta päämäärät toiminnot budjetti ja hallinnointi arviointikriteerit tilastolukuja Pohjoismaiden ministerineuvoston
Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa
Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa Yhteistyökeskuksen julkistamistilaisuus Hoitotyön Tutkimussäätiö Marjaana Pelkonen, hallituksen pj Sisällys Tausta Organisoituminen Miten
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.4.2010 KOM(2010)182 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta
Yleisten apurahojen yhteiset hakuohjeet
Yleisten apurahojen yhteiset hakuohjeet 1) Mihin tarkoitukseen rahasto jakaa yleisiä apurahoja? Erilaisia hankkeita tukemalla rahasto haluaa lisätä Suomen ja Tanskan välisiä kontakteja sekä lisätä molempien
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2044(BUD) Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE604.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2044(BUD) 4.7.2017 TARKISTUKSET 1-11 Daniel Dalton (PE604.889v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta varainhoitovuodeksi
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan
Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli
Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli Varautumisen valtakunnalliset opintopäivät Tampere 19-20.10.2011 Järjestöt kylässä vma/2011 Arjen turvan keskeiset elementit Lähtökohtia Laaja turvallisuusajattelu
10121/17 team/sj/si 1 GIP 1B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10121/17 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 35 SOC 469 EMPL 359 SAN 246 CONSOM 250 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3548. istunto (työllisyys, sosiaalipolitiikka,
KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.3.2014 COM(2014) 140 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti neuvoston ensimmäisessä
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2018 (OR. en) 9694/01 DCL 1 CATS 20 COPEN 25 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: Päivämäärä: 7. kesäkuuta 2001 Muuttunut jakelu: Julkinen Asia:
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa
LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.2.2014 COM(2014) 91 final ANNEX 2 LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Kroatian tasavallan osallistumista Euroopan talousalueeseen koskevan
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 156 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2015/000 TA 2015 komission aloitteesta
EUROOPAN PARLAMENTTI
26.8.2003 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 201 A/1 III (Tiedotteita) EUROOPAN PARLAMENTTI PALVELUKSEEN OTTAMISTA KOSKEVA ILMOITUS NRO PE/77/S SISÄISISTÄ TOIMISTA VASTAAVIEN VALIOKUNTIEN PÄÄOSASTON
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2018 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2018 (OR. en) 6015/18 AGRILEG 23 PHYTOSAN 4 SEMENCES 3 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 7. helmikuuta 2018 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission
Euroopan kansalaisten teemavuosi ) Veera Parko, valtioneuvoston EU-sihteeristö
Euroopan kansalaisten teemavuosi 2013 1) Veera Parko, valtioneuvoston EU-sihteeristö Kansalaisten teemavuoden taustalla Vuosi Euroopan parlamentin vaaleihin 20 vuotta EU-kansalaisuuden luomisesta (Maastricht)
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön
Sopimus. 1 artikla. Sopimuksen nimi ja johdanto-osa kuuluvat muutettuina seuraavasti:
Sopimus Tanskan, Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin välillä eräiden terveyden- ja sairaanhoidon henkilöstöryhmien sekä eläinlääkäreiden yhteisistä pohjoismaisista työmarkkinoista 14 päivänä kesäkuuta
Esitykset, suositukset ja sisäiset päätökset / / / /
Esitykset, suositukset ja sisäiset päätökset 2009 28-01-2009/17-04-2009/25-06-2009/30-09-2009/27-10-2009 side 1 af 16 Puheenjohtajiston hyväksymät esitykset tammi lokakuussa 2009 Esitys 1/2009 1 Yhteispohjoismainen
SUOMEN ROMANIPOLIITTINEN OHJELMA. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto romaniasiain suunnittelija
SUOMEN ROMANIPOLIITTINEN OHJELMA 29.5.2013 1 ROMPO Sosiaali- ja terveysministeriö asetti joulukuussa 2008 työryhmän valmistelemaan Suomen ensimmäistä romanipoliittista ohjelmaa. Päätöksen taustalla oli
Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 16.9.2011 2010/0273(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2011 KOM(2011) 358 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta
TORSTAI 16. KESÄKUUTA 2016 (klo 9.30)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10006/16 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 33 SOC 397 EMPL 263 SAN 243 CONSOM 143 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3474. istunto (työllisyys, sosiaalipolitiikka,
EDISTÄMME POTILASTURVALLISUUTTA YHDESSÄ. Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009 2013
EDISTÄMME POTILASTURVALLISUUTTA YHDESSÄ Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009 2013 Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009 2013 STM asetti Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmän vuosille
Valiokuntaehdotus kulttuuripoliittisesta selonteosta
VALIOKUNTAEHDOTUS A 1757/kultur Tekijä Käsittelijä Osaaminen ja kulttuuri Pohjolassa -valiokunta Osaaminen ja kulttuuri Pohjolassa -valiokunta Valiokuntaehdotus kulttuuripoliittisesta selonteosta Ehdotus
VALIOKUNTAEHDOTUS. Valiokuntaehdotus muodista ja Pohjoismaiden brändäyksestä
VALIOKUNTAEHDOTUS Valiokuntaehdotus muodista ja Pohjoismaiden brändäyksestä 1. Valiokunnan ehdotus ehdottaa, että suosittaa Pohjoismaiden ministerineuvostolle, toimintasuunnitelman osana ja seurantana,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi luottolaitostoiminnasta annetun lain 105 :n sekä ulkomaisen luottoja rahoituslaitoksen toiminnasta Suomessa annetun lain 7 a ja 9 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT