Digian kasvu jatkui ja kannattavuus parani. Digia Oyj puolivuosikatsaus 2016 Timo Levoranta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Digian kasvu jatkui ja kannattavuus parani. Digia Oyj puolivuosikatsaus 2016 Timo Levoranta"

Transkriptio

1 Digian kasvu jatkui ja kannattavuus parani Digia Oyj puolivuosikatsaus 2016 Timo Levoranta

2 Digian ja Qt:n jakautuminen astui voimaan Digian varsinainen yhtiökokous hyväksyi Digian osittaisjakautumista koskevan jakautumissuunnitelman Jakautuminen astui voimaan Digia jakautui siten, että kaikki Digian Qtliiketoimintaan liittyvät varat, velat ja vastuut siirtyivät jakautumisessa syntyneelle yhtiölle, jonka nimeksi tuli Qt Group Oyj Juha Varelius siirtyi Qt Groupin toimitusjohtajaksi Digia Oyj:n nykyinen liiketoiminta on aiemman Digian Kotimaa-liiketoiminta Jakautumisella tavoitellut hyödyt Mahdollistaa Qt- ja Kotimaa-liiketoimintojen kehittämisen erillisiin toimialoihin keskittyvinä pörssiyhtiöinä Selkeyttää liiketoimintarakenteita, hallintoa ja rahoitusta Mahdollistaa sijoitusten kohdentamisen tiettyyn liiketoimintaan, selkeyttää liiketoimintojen taloudellista seurantaa ja arvostusta sekä kasvattaa sijoittajien arvonnousupotentiaalia

3 Digian tarjooma Ohjelmistomme ja palvelumme rakentavat sujuvaa digiarkea kaikkialla yhteiskunnassa, joka päivä. Digitaaliset palvelut Toiminnan ohjaaminen Tiedon hyödyntäminen Sähköinen asiointi Verkkokaupankäynti Sähköinen työympäristö Asiakaskokemuksen kehittäminen Palveluiden mobilisointi Palvelunhallinta Toiminnanohjaus Henkilöstönohjaus Asiakkuuden hallinta Integraatio Analytiikka Asioiden internet Ydintiedon hallinta Tiedon turvaaminen

4 Tuemme yrityksiä digitaalisessa murroksessa Liiketoiminnan perusjärjestelmät Henkilöstönohjaus Asiakkuudenhallinta Verkkokaupankäynti Palvelukanavat ja palvelut Sähköinen asiointi Viestinnälliset verkkopalvelut Operatiiviset järjestelmät Palvelu- ja asiakaskokemus integraatiot analytiikka Liiketoiminta verkossa

5 Tammi-kesäkuu 2016

6 Tammi-kesäkuun pääkohdat + 9,9 % liikevaihdon kasvu 6,2 % liikevoittomarginaali + 5,0 % henkilöstömäärän kasvu * Uusia asiakkaita mm. Kuopion Energia Kymppivoima Feon Yritysosto Igence Oy Ab Asiakkaita mm. Yliopiston Apteekki VV-Auto Näkymät ennallaan * 12/2015 verrattuna

7 Liikevaihto kasvoi lähes 10 % Liikevaihdon kasvu useilla toiminnan osa-alueilla IT-alan yleistä markkinakasvua nopeampaa Liikevaihto vuosineljänneksittäin Milj. euroa 25 21,4 20,5 19, ,2 19,4 16, ,9 23,2 21,4 22,4 Integraatio- ja analytiikkapalveluiden kysyntä jatkui katsauskaudella hyvänä. Toiminnan- ja tuotannonohjauksessa omiin teknologioihin perustuva ERP-liiketoiminta kehittyi myönteisesti. Myös Microsoft-teknologioihin perustuvan ERPliiketoiminta kasvoi - kasvu vahvistui erityisesti hyvän lisenssimyynnin ansiosta Q2:lla. Microsoft-pohjaisessa ratkaisuliiketoiminnassa liikevaihto laski. Finanssialueen tuoteratkaisut kasvoivat Suomessa. Hyvä kysyntä tuki asiakaskohtaisten ratkaisujen myynnin kasvua. Tuoteliiketoiminnan osuus 31,8 (29,1) % liikevaihdosta.

8 Tammi-kesäkuun kannattavuus parani Integraatio- ja analytiikkapalveluiden kannattavuus hyvä. Omiin teknologioihin perustuvan ERP-liiketoiminnan liiketulos kehittyi suotuisasti. Microsoft-teknologioihin perustuvassa ERPliiketoiminnassa tulosta rasittivat viivästymiset uusien hankkeiden käynnistymisessä sekä Microsoft-pohjaisessa ratkaisuliiketoiminnassa tavanomaista suuremmat myyntipanostukset. Finanssialueen tuoteratkaisuissa rekrytoinnit ja palveluliiketoiminnan investoinnit rasittivat kannattavuutta Suomessa. Ruotsissa kannattavuutta rasittaa edelleen pitkäaikaisen merkittävän ylläpitoasiakkuuden päättyminen. Liikevoitto ja liikevoittomarginaali vuosineljänneksittäin Milj. euroa % 3 2,5 2 1,5 1 3,4 % 0,5 0 0,6 9,0 % 1,8 7,1 % 1,2 12,6 % 2,7 1,4 % 0,3 8,1 % 1,7 10,4 % 8,8 % 1,9 2,0 4,4 % 0,9 7,9 % 1,8 14% 12% 10% 8% 6% 4% 2% 0%

9 Uusi rahoituslainojen järjestely Yhteensä 17 milj. Digia Oyj sopi uudesta, kolmivuotisesta, rahoituslainojen järjestelystä Danske Bank Oyj:n kanssa. Lainajärjestely korvaa Digian aiemman lainakannan, yhteensä 12 miljoonaa euroa. Rahoitusjärjestelyn kokonaismäärä on 17 miljoonaa euroa. Rahoitussopimukseen liittyy tavanomaisia yhtiön vakavaraisuuteen ja velanhoitokykyyn liittyviä kovenantteja. Korollinen vieras pääoma , 12,2 milj. euroa 2,0 1,2 9,0 Nettovelkaantumisaste (net gearing) kauden lopussa 33,9 % Pitkäaikaiset lainat rahoituslaitoksilta Lyhytaikaiset lainat rahoituslaitoksilta Rahoitusleasingvelat

10 Digian kasvustrategia

11 Digia on markkinamuutoksen ytimessä It-palvelujen rakenne muuttuu Vaikutukset Digiaan Digitaaliset palvelut ketterä Integraatio yhteentoimivuus % Asiakkaat ovat IT-palvelujen murroksessa Digitaalisuuden hyödyntäminen kasvaa Palveluliiketoiminta kasvaa kaikkialla Perinteiset it-palvelut legacyjärjestelmät Koko markkinan kasvu 1-2 % vuodessa Ratkaisut siirtyvät pilveen Integraatio yhteentoimivuus on kaiken sydämessä LÄHDE: Yhtiön arvio. Arvioitu kasvu keskimäärin vuodessa

12 Kasvustrategia Tavoitteena on vahvistaa Digian asemaa erityisesti kasvavilla digitaalisten palveluiden markkinoilla, prosessien digitalisoinnissa sekä palveluliiketoiminnassa. Digia haluaa kasvaa IT-markkinaa merkittävästi voimakkaammin ja tavoittelee keskimäärin 15 prosentin vuosikasvua. Kasvua haetaan perinteistä IT-markkinaa voimakkaammin kasvavilta osa-alueilta, kuten digitaalisista palveluista ja prosessien kehittämisestä. Kansainvälistymme asiakkaidemme kanssa. Kasvua tavoitellaan sekä orgaanisesti että epäorgaanisesti. Suunnitelmissa on palkata noin 100 uutta osaajaa seuraavan vuoden aikana. Strategian pääteemat Palvelujen ja prosessien digitalisointi Tarjooman sovittaminen valituille toimialoille Palveluliiketoiminnan vahvistaminen Syvä kumppanuus asiakkaiden kanssa Osaava ja innostunut henkilöstö Strategiakauden alkupuolella Digia keskittyy kasvun perustan vahvistamiseen.

13 Kasvun perustaa vahvistettu Rakenteen kehittäminen Digitaaliset palvelut kasvun tukeminen Yhteiset palvelut synergian parantaminen Yrityskauppa Igence-yritysostolla Digia vahvisti strategiansa mukaisesti asemaansa kasvavassa verkkokauppamarkkinassa Igence-kauppa pähkinänkuoressa: Igencen liikevaihto 2015 oli 2,26 milj. euroa Igencen palveluksessa 24 henkilöä Yrityskauppa toteutui 1.7. Kauppahintaa ei julkisteta Yrityskaupalla ei vaikutusta Igencen henkilöstön työsuhteisiin

14 Näkymät ennallaan Digia toistaa aiemman ohjeistuksensa ja arvioi: kysynnän pysyvän kohtuullisena, liikevaihdon kasvun jatkuvan myös vuonna 2016 ja liikevoittomarginaalin pysyvän vuonna 2016 suurin piirtein edellisvuoden tasolla.

15 Kiitos Seuraava tapahtuma IR-kalenterissa: Q3/2016 osavuosikatsaus Arki ei ole entisensä. Se on digiarkea.

16 Digian keskeiset tunnusluvut 4-6/ /2015 Muutos% 1-6/ /2015 Muutos% 2015 Liikevaihto ,3 % ,9 % Liikevoitto ,5 % ,8 % suhteessa liikevaihtoon, % 7,9 % 8,1 % 6,2 % 4,8 % 7,1 % Tilikauden voitto 1 542, ,7 % ,7 % suhteessa liikevaihtoon, % 6,9 % 7,6 % 5,1 % 4,0 % 4,8 % Oman pääoman tuotto, % 15,3 % 17,9 % 11,2 % 10,4 % 13,5 % Sijoitetun pääoman tuotto, % 15,9 % 18,0 % 12,4 % 12,4 % 15,6 % Korollinen vieras pääoma ,7 % ,7 % Rahavarat ,8 % ,8 % Nettovelkaantumisaste, % (Net Gearing) 33,9 % 27,5 % 33,9 % 27,5 % 16,6 % Omavaraisuusaste, % 50,6 % 51,8 % 50,6 % 51,8 % 53,7 % Tulos/osake, eur, laimentamaton 0,07 0,07 0,11 0,08 0,20 Tulos/osake, eur, laimennettu 0,07 0,07 0,11 0,08 0,20

Digian kasvu jatkui, merkittäviä askeleita strategian toteuttamiseksi

Digian kasvu jatkui, merkittäviä askeleita strategian toteuttamiseksi Digian kasvu jatkui, merkittäviä askeleita strategian toteuttamiseksi Digia Oyj osavuosikatsaus Q3 2016 Timo Levoranta 28.10.2016 Tammi-syyskuun pääkohdat + 8,7 % liikevaihdon kasvu 6,1 % liikevoittomarginaali

Lisätiedot

Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 %

Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 % Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 % Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 2016 Timo Levoranta 3.2.2017 Kasvustrategian vaiheet toteutus vaatii muutosta ja tuo mahdollisuuksia

Lisätiedot

Liikevaihdon kasvu yli 11 prosenttia. Kotimaan liikevoitto parani selvästi ja Qt pysyi voitollisena.

Liikevaihdon kasvu yli 11 prosenttia. Kotimaan liikevoitto parani selvästi ja Qt pysyi voitollisena. Liikevaihdon kasvu yli 11 prosenttia. Kotimaan liikevoitto parani selvästi ja Qt pysyi voitollisena. Digia Oyj Osavuosikatsaus Q1/2016 Juha Varelius 29.4.2016 Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto

Lisätiedot

Digia Oyj:n liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu 2017

Digia Oyj:n liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu 2017 Digia Oyj:n liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu 2017 28.4.2017 +5,1 % liikevaihdon kasvu 0,3 % liikevoittomarginaali Merkintäetuoikeusannin suunnittelu Ehdollinen pankkirahoitus +18,8 % henkilöstömäärän

Lisätiedot

VUOSI 2015 OLI DIGIALLE MENESTYKSEKÄS. LIIKEVAIHTO JATKOI VAHVAA KASVUAAN Q4 AIKANA.

VUOSI 2015 OLI DIGIALLE MENESTYKSEKÄS. LIIKEVAIHTO JATKOI VAHVAA KASVUAAN Q4 AIKANA. VUOSI 2015 OLI DIGIALLE MENESTYKSEKÄS. LIIKEVAIHTO JATKOI VAHVAA KASVUAAN Q4 AIKANA. Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 2015 ja osavuosikatsaus Q4/2015 Juha Varelius 4.2.2016 Digia lyhyesti Suomalainen ohjelmisto-

Lisätiedot

Digia Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2018

Digia Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2018 Digia Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2018 15.3.2018 Vuosi 2017: Digian kasvu kiihtyi, liikevaihto kasvoi 11 % Timo Levoranta, toimitusjohtaja 1 Vuoden 2017 pääkohdat +11,3 % liikevaihdon kasvu 1,9 % liikevoittomarginaali

Lisätiedot

Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015

Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015 Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 8,9

Lisätiedot

Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Qt:n erittäin vahvan kasvun tukemana. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q1/2015 Juha Varelius 30.4.

Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Qt:n erittäin vahvan kasvun tukemana. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q1/2015 Juha Varelius 30.4. Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Qt:n erittäin vahvan kasvun tukemana. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q1/2015 Juha Varelius 30.4.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto

Lisätiedot

Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015

Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015 Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa 10,2 prosenttia

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011

Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011 Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat 2 2011 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi 130,8 (120,3) miljoonaa euroa, kasvua 8,7 prosenttia

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Liite 4 Toimitusjohtajan katsaus Juha Varelius, toimitusjohtaja 12.3.2013 Lähes 1000 huippuosaajaa Kansainvälistyvä pörssiyhtiö 14 toimipistettä, seitsemässä eri maassa TUKHOLMA SUOMI (5) OSLO MOSKOVA

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Digia Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2015. Juha Varelius 12.3.2015

Toimitusjohtajan katsaus Digia Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2015. Juha Varelius 12.3.2015 Toimitusjohtajan katsaus Digia Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2015 Juha Varelius 12.3.2015 Olemme kansainvälistyvä, suomalainen ohjelmisto- ja palveluyritys Liiketoimintamme on jaettu kahteen: Digia Finland

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-6/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2010 12.8.2010 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi Liikevaihto 67,8 miljoonaa euroa (61,9 MEUR), kasvua 9,7 % Liikevoitto

Lisätiedot

Katsauksessa annetut vertailutiedot suluissa viittaavat aina edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon, ellei toisin ole mainittu.

Katsauksessa annetut vertailutiedot suluissa viittaavat aina edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon, ellei toisin ole mainittu. DIGIA OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2016 12.8.2016 KLO 8.00 DIGIAN KASVU JATKUI, KANNATTAVUUS PARANI Digia Oyj:n ja Qt Group Oyj:n jakautuminen tuli voimaan 1.5.2016. Tässä puolivuosikatsauksessa raportoidaan

Lisätiedot

Digia Oyj:n puolivuosikatsaus

Digia Oyj:n puolivuosikatsaus Digia Oyj:n puolivuosikatsaus 2019 9.8.2019 Puolivuosikatsaus 2019 1 2 3 4 5 6 Yhteenveto 1-6/2019 Liikevaihto ja -voitto Q2/2019 Tunnusluvut Liiketoiminnan kehitysaskeleet 1-6/2019 Markkinat, strategia

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/

Osavuosikatsaus 1-9/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2010 29.10.2010 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi Liikevaihto 94,8 miljoonaa euroa (87,1 MEUR), kasvua 8,8 % Liikevoitto

Lisätiedot

Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014. 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja

Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014. 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Markkinat, liiketoiminta ja näkymät Kotimaa Qt Osingonjakoehdotus Esityksen sisältö Katsauskauden

Lisätiedot

3,6 Mrd. Markkinat ja Digia. Liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu Digia on ketterä kokonaistoimittaja koko elinkaarelle

3,6 Mrd. Markkinat ja Digia. Liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu Digia on ketterä kokonaistoimittaja koko elinkaarelle Liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu 2018 27.4.2018 Tarjoaman vahvistaminen Kasvun kiihdyttäminen Kannattavuuden parantaminen Markkinat ja Digia 3,6 Mrd IT-Palvelut Suomi 2017 * noin 1 Mrd Digitaaliset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja SERVICE & SOFTWARE

Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja SERVICE & SOFTWARE Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden 1-3/2014 pääkohdat Digia-konserni 1-3/2014 1-3/2013 Muutos % Liikevaihto 23 958 23 513 1,9 % Liikevoitto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2014

Osavuosikatsaus 1-6/2014 Osavuosikatsaus 1-6/2014 8.8.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden 1-6/2014 pääkohdat Digia-konserni 1-6/2014 1-6/2013 Muutos % Liikevaihto 48 455 51 523-6,0 % Liikevoitto

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Liite 4 Digia Oyj Toimitusjohtajan katsaus 16.3.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden 2010 pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi 130,8 (120,3) miljoonaa euroa, kasvua

Lisätiedot

Digia Oyj:n liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu

Digia Oyj:n liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu Digia Oyj:n liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu 2019 3.5.2019 Liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu 2019 1 2 3 4 5 6 Yhteenveto Q1/2019 Liikevaihto ja -voitto Q1/2019 Tase ja rahoitus Henkilöstö Markkinat

Lisätiedot

DIGIAN KASVU JATKUI, MERKITTÄVIÄ ASKELEITA STRATEGIAN TOTEUTTAMISEKSI

DIGIAN KASVU JATKUI, MERKITTÄVIÄ ASKELEITA STRATEGIAN TOTEUTTAMISEKSI DIGIA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2016 28.10.2016 KLO 8.00 DIGIAN KASVU JATKUI, MERKITTÄVIÄ ASKELEITA STRATEGIAN TOTEUTTAMISEKSI Digia Oyj:n ja Qt Group Oyj:n jakautuminen astui voimaan 1.5.2016. Tässä

Lisätiedot

Digitaalisten ekosysteemien rakentaja

Digitaalisten ekosysteemien rakentaja Digitaalisten ekosysteemien rakentaja Digia Oyj:n tilinpäätösesitys 2018 8.2.2019 Tilinpäätösesitys 1 2 3 4 5 Yhteenveto Vuosi 2018 Strategian toteutus Markkinakehitys Tulevaisuuden näkymät Vahvan kasvun

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/2014

Osavuosikatsaus 1-9/2014 Osavuosikatsaus 1-9/2014 31.10.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden 1-9/2014 pääkohdat Digia-konserni 1-9/2014 1-9/2013 Muutos % Liikevaihto 70 187 72 959-3,8 % Liikevoitto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-6/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2008 05.08.2008 Juha Varelius Toimitusjohtaja 1-6/2008 Pääkohdat 2 2008 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat 1-6/2008 Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Liikevaihto 64,8 miljoonaa

Lisätiedot

KOLMAS VUOSINELJÄNNES: KASVU JATKUI ENNAKOIDUSTI ALKUVUOTTA MALTILLISEMPANA

KOLMAS VUOSINELJÄNNES: KASVU JATKUI ENNAKOIDUSTI ALKUVUOTTA MALTILLISEMPANA QT GROUP OYJ PÖRSSITIEDOTE 24.10.2016 kello 08:00 QT GROUP OYJ JOHDON OSAVUOTINEN SELVITYS 1.1.2016 30.9.2016 Qt Group Oyj julkaisee kalenterivuoden kolmen ja yhdeksän kuukauden osalta johdon osavuotiset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/

Osavuosikatsaus 1-9/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2011 28.10.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto laski 3,2 prosenttia Liikevaihto 91,7 (94,8) miljoonaa euroa Liikevoitto kertaeristä

Lisätiedot

Digia Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2017

Digia Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2017 Digia Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2017 16.3.2017 Vuosi 2016: Digian kasvun perustan luomisen vuosi, liikevaihto kasvoi noin 7 % Digia Oyj Yhtiökokous 2017 Timo Levoranta 16.3.2017 1 Vuoden 2016 pääkohdat

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

Kolmas vuosineljännes: Liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia

Kolmas vuosineljännes: Liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia Qt Group Oyj pörssitiedote 23.10.2017 kello 8:00 Johdon osavuotinen selvitys 1.1. 30.9.2017 Kolmas vuosineljännes: Liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia Heinä syyskuu 2017 Liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi syyskuu 2015

Oriola-KD Oyj Tammi syyskuu 2015 Oriola-KD Oyj Tammi syyskuu 2015 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 22.10.2015 Oriola-KD tammi-syyskuu 2015 Ruotsin liiketoimintojen liikevaihto ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä kasvoi vertailukaudesta.

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi kesäkuu2015

Oriola-KD Oyj Tammi kesäkuu2015 Oriola-KD Oyj Tammi kesäkuu2015 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 17.7.2015 Oriola-KD tammi-kesäkuu 2015 Ruotsin liiketoimintojen liikevaihto ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli vertailukauden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-6/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2009 6.8.2009 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat 1-6/2009 Katsauskauden pääkohdat 1-6/2009 Liikevaihto laski hieman Liikevaihto 61,9 miljoonaa euroa, laskua

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/

Osavuosikatsaus 1-3/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-3/2008 29.4.2008 Juha Varelius Toimitusjohtaja Q1 Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat 1-3/2008 Liikevaihto ja liikevoitto hyvässä kasvussa Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa, kasvu

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-6/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2011 11.8.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto laski 3,1 prosenttia Liikevaihto 65,7 (67,8) miljoonaa euroa Liikevoitto kertaeristä

Lisätiedot

KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT

KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT Liikevaihto kasvoi hieman Liikevaihto 51,5 (50,6) miljoonaa euroa, kasvua 1,9 prosenttia V. 2012 vertailulukuihin sisältyy 3,4 MEUR sopimustuotekehitystoiminnasta kertynyttä liikevaihtoa,

Lisätiedot

MARTELA Yhtiökokous 14.3. 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden lopussa

Lisätiedot

Johdon osavuotinen selvitys

Johdon osavuotinen selvitys Qt Group Oyj pörssitiedote 1.11.2018 kello 8:00 Johdon osavuotinen selvitys 1.1. 30.9.2018 Kolmas vuosineljännes: Liikevaihdon kasvu jatkui erittäin vahvana (kasvu 23,3 prosenttia) Heinä syyskuu 2018 Liikevaihto

Lisätiedot

Smart way to smart products Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus

Smart way to smart products Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus Toimitusjohtaja Juha Näkki 7.5.2015 Markkinakatsaus 1-3/2015 Vuosi 2015 käynnistyi joulun lomakauden jälkeen hitaasti. Suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin

Lisätiedot

Digia Oyj. Osavuosikatsaus 10-12/2008 Ja Tilinpäätös 2008. Juha Varelius Toimitusjohtaja 3.2.2009

Digia Oyj. Osavuosikatsaus 10-12/2008 Ja Tilinpäätös 2008. Juha Varelius Toimitusjohtaja 3.2.2009 Digia Oyj Osavuosikatsaus 10-12/2008 Ja Tilinpäätös 2008 3.2.2009 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat 2008 ja Q4/2008 2 2008 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat 2008 Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi maaliskuu 2015

Oriola-KD Oyj Tammi maaliskuu 2015 Oriola-KD Oyj Tammi maaliskuu 2015 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 23.4.2015 23.4.2015 Oriola-KD tammi-maaliskuu 2015 Ruotsin liiketoimintojen liikevaihto kasvoi ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1-12/2012. Juha Varelius, toimitusjohtaja

Tilinpäätöstiedote 1-12/2012. Juha Varelius, toimitusjohtaja Tilinpäätöstiedote 1-12/2012 Juha Varelius, toimitusjohtaja 1.2.2013 KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT Liikevaihto laski selvästi Liikevaihto 100,4 (121,9) miljoonaa euroa Q4 liikevaihto 25,5 (30,2) miljoonaa euroa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011

Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Q1 Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi 1,6 prosenttia Liikevaihto 33,4 (32,8) miljoonaa euroa Liikevoitto laski

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/2012. Juha Varelius, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1-9/2012. Juha Varelius, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1-9/2012 Juha Varelius, toimitusjohtaja 26.10.2012 KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT Liikevaihto laski selvästi Liikevaihto 75,0 (91,7) miljoonaa euroa Q3 liikevaihto 24,4 (26,0) miljoonaa euroa

Lisätiedot

E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki

E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa Juha Näkki 31.10.2012 K es keis et as iat Q3/2012 Liikevaihto kasvoi 9,5 % ja oli 28,9 (7-9/2011: 26,4) miljoonaa euroa. Orgaaninen kasvu

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/2009 30.10.2009

Osavuosikatsaus 1-9/2009 30.10.2009 Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2009 30.10.2009 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat 1-9/2009 Katsauskauden pääkohdat 1-9/2009 Liikevaihto laski hieman Liikevaihto 87,1 miljoonaa euroa,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-12/2009 4.2.2010

Osavuosikatsaus 1-12/2009 4.2.2010 Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-12/2009 4.2.2010 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat 1-12/2009 Katsauskauden pääkohdat 1-12/2009 Liikevaihto laski hieman Liikevaihto 120,3 miljoonaa euroa,

Lisätiedot

Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS

Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.2017 30.6.2017 10.8.2017 Q2/2017 Keskeiset tapahtumat Kasvu Kasvustrategian toteutus etenee suunnitellusti Vuosineljänneskohtainen liikevaihdon kasvun heilahtelu on ollut

Lisätiedot

Timo Kohtamäki. Toimitusjohtajan katsaus

Timo Kohtamäki. Toimitusjohtajan katsaus Timo Kohtamäki Toimitusjohtajan katsaus Kannattavasti kasvava Lemminkäinen 2 2 Katsauksen sisältö Vuosi 2011 lyhyesti Lemminkäisen strategia Vuoden 2012 näkymät 3 Vuoden 2011 pääkohdat Kilpailukyky vahvistui:

Lisätiedot

Digia on suomalainen ohjelmisto- ja palveluyritys, joka auttaa alansa johtavia toimijoita palveluiden kehittämisessä, toiminnan ohjaamisessa ja

Digia on suomalainen ohjelmisto- ja palveluyritys, joka auttaa alansa johtavia toimijoita palveluiden kehittämisessä, toiminnan ohjaamisessa ja Digia on suomalainen ohjelmisto- ja palveluyritys, joka auttaa alansa johtavia toimijoita palveluiden kehittämisessä, toiminnan ohjaamisessa ja tiedon hyödyntämisessä kotona ja kansainvälisesti. Yhtiökokous

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1-12/2013. 7.2.2014 / Juha Varelius, toimitusjohtaja

Tilinpäätöstiedote 1-12/2013. 7.2.2014 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Tilinpäätöstiedote 1-12/2013 7.2.2014 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Veroilmoitus_tehty Tarjouspyyntö_hyväksytty Eläkkeet_maksettu Asiakaspalaute vastaanotettu Työvuoro_vastaanotettu Asiakaspalaute_lähetetty

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/ / Juha Varelius, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1-9/ / Juha Varelius, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1-9/2013 1.11.2013 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Veroilmoitus_tehty Tarjouspyyntö_hyväksytty Eläkkeet_maksettu Asiakaspalaute vastaanotettu Työvuoro_vastaanotettu Asiakaspalaute_lähetetty

Lisätiedot

LASSILA & TIKANOJA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

LASSILA & TIKANOJA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS LASSILA & TIKANOJA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 18.3.2015 HALLINTAREKISTERÖITYJEN ÄÄNESTYSOHJEET 2 3 YHTIÖKOKOUS 18.3.2015 4 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS 5 VUOSI 2014 LYHYESTI 2014 liikevaihto 639,7 milj. e

Lisätiedot

Digia Oyj tilinpäätöstiedote 2016

Digia Oyj tilinpäätöstiedote 2016 Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 3.2.2017 klo 8.00 Digia Oyj tilinpäätöstiedote 2016 Digian kasvun perustan luomisen vuosi koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 % Digia Oyj:n ja Qt Group Oyj:n jakautuminen

Lisätiedot

Digia Oyj julkistaa lisäksi tänään erillisellä pörssitiedotteella tarkempia tietoja Qt-liiketoiminnan taloudellisesta kehityksestä.

Digia Oyj julkistaa lisäksi tänään erillisellä pörssitiedotteella tarkempia tietoja Qt-liiketoiminnan taloudellisesta kehityksestä. DIGIA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1-31.3.2016 LIIKEVAIHDON KASVU YLI 10 PROSENTTIA MOLEMMISSA LIIKETOIMINNOISSA. KOTIMAAN LIIKEVOITTO PARANI SELVÄSTI JA QT PYSYI VOITOLLISENA JAKAUTUMISKULUISTA HUOLIMATTA. Yhteenveto:

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Keskeiset asiat 1-6/2011 Suunnittelupalveluiden kysynnän kasvu jatkui. Liikevaihto jatkoi kasvuaan. Liikevoitto oli vertailukauden tasolla

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2012. Juha Varelius, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1-6/2012. Juha Varelius, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1-6/2012 Juha Varelius, toimitusjohtaja 09.08.2012 KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT Liikevaihto laski selvästi Liikevaihto 50,6 (65,7) miljoonaa euroa Q2 liikevaihto 24,5 (32,4) miljoonaa euroa

Lisätiedot

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana Toimitusjohtaja Juha Näkki 15.8.2013 Toimintaympäristö Q2/2013 Etteplanin keskeisten asiakkaiden tilauskannat olivat katsauskaudella keskimäärin laskusuunnassa.

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

Etteplan vuonna 2012: Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat selvästi. Toimitusjohtaja Juha Näkki 14.2.2013

Etteplan vuonna 2012: Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat selvästi. Toimitusjohtaja Juha Näkki 14.2.2013 Etteplan vuonna 2012: Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat selvästi Toimitusjohtaja Juha Näkki 14.2.2013 Keskeiset asiat vuonna 2012 Vuoden 2012 liikevaihto kasvoi 12,6 % ja oli 134,5 (2011: 119,4) miljoonaa

Lisätiedot

Kamux tilinpäätöstiedote 2018

Kamux tilinpäätöstiedote 2018 Kamux tilinpäätöstiedote 218 1.3.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Vuosikatsaus 218 Q4 ja 218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet Yhteenveto

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 ESITYS 26.4.2006 Liikevaihdon jakauma 1-3/2006 49,2 milj. euroa Joustopakkaukset 18,6 milj. euroa 38 % Kosteuspyyhkeet 34 % Kuitukankaat 28 % Pyyhkeet

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 13.8.2014 Toimintaympäristö 4-6/2014 Teknisten suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa alkanut

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VAHVA KASVU JATKUI VUONNA 2017 LIIKEVOITTO NELINKERTAISTUI 3 VUOSI 2017 OLI ERINOMAINEN 11,6 % LIIKEVAIHDON KASVU 21,0 % MYYNTIKATTEEN KASVU 312,1% LIIKEVOITON KASVU YLI 40

Lisätiedot

Investor Relations. Keskeiset asiat 2011

Investor Relations. Keskeiset asiat 2011 Tilinpäätös 2011 Keskeiset asiat 2011 Orgaanisen kasvun tavoite ylittyi. Liiketoiminnan kassavirta parani merkittävästi. Suunnittelukapasiteetin käyttöaste oli hyvällä tasolla. Palveluratkaisujen myynti

Lisätiedot

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Juha Varelius, toimitusjohtaja

Toimitusjohtajan katsaus Juha Varelius, toimitusjohtaja Toimitusjohtajan katsaus 13.3.2012 Juha Varelius, toimitusjohtaja KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT Liikevaihto laski 6,8 prosenttia Liikevaihto 121,9 (130,8) miljoonaa euroa Liikevoitto kertaeristä johtuen tappiollinen

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 24.4.2014 Oriola-KD tammi-maaliskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 8,1 (2,3) miljoonaa euroa Kannattavuus vahvistui

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 23.10.2014 Oriola-KD tammi-syyskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 12,9 (16,6) miljoonaa euroa Ruotsin tukkukaupan

Lisätiedot

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018 Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 218 22.11.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Osavuosikatsaus 218 Q3/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Digitalisaation vaikutukset ja mahdollisuudet energia-alan palveluille. Juho Seppälä Digia Oyj

Digitalisaation vaikutukset ja mahdollisuudet energia-alan palveluille. Juho Seppälä Digia Oyj Digitalisaation vaikutukset ja mahdollisuudet energia-alan palveluille Juho Seppälä Digia Oyj 19.5.2017 AGENDA Digitalisaation vaikutukset ja mahdollisuudet energia-alan palveluille 1. Digia pähkinänkuoressa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton] Kohti kansainvälistymistä Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 13.7% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.3m (EUR 3.8m Q3/2012). Vuoden

Lisätiedot

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Toimitusjohtaja Juha Näkki 11.2.2015 Toimintaympäristö vuonna 2014 Vuosi 2014 oli haastava konepajateollisuuden yrityksille lähes koko

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja

TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja TAMMI-MAALISKUU 214 OSAVUOSIKATSAUS 29.4.214 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja ESITYKSEN PÄÄKOHDAT 214 Q1 lyhyesti Tammi-maaliskuu 214 Liitteet Alexis Fries Toimitusjohtaja Q1/214

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola

Puolivuosikatsaus Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola Puolivuosikatsaus 1.1. 30.6. 2018 Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola Agenda 1 H1:n kohokohdat 2 Taloudellinen katsaus 3 5 Goforen strategiasta 4 Ohjeistus LIIKEVAIHTO LIIKEVAIHDON

Lisätiedot

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %.

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %. TIEDOTE 10.8.2015 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 22,8 (vuonna 2014 vastaavalla ajanjaksolla 30,2 milj. euroa) ja käyttökate

Lisätiedot

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/

Osavuosikatsaus 1-9/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2008 28.10.2008 Juha Varelius Toimitusjohtaja 1-9/2008 Pääkohdat 2 2008 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat 1-9/2008 Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Liikevaihto 90,4 miljoonaa

Lisätiedot

TAMMI-KESÄKUU 2013 OSAVUOSIKATSAUS

TAMMI-KESÄKUU 2013 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 213 OSAVUOSIKATSAUS 24.7.213 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, CFO ESITYKSEN PÄÄKOHDAT 213 Q1-Q2 lyhyesti Tammi-kesäkuu 213 Liitteet Alexis Fries Toimitusjohtaja Q2/213 PRESENTATION

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 29.10.2014 Toimintaympäristö 7-9/2014 Kysyntätilanteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen vuosineljännekseen

Lisätiedot

Oriola KD Oyj:n yhtiökokous 2011

Oriola KD Oyj:n yhtiökokous 2011 Oriola KD Oyj:n yhtiökokous 2011 Toimitusjohtajan katsaus Eero Hautaniemi 6.4.2011 Keskittyminen lääkkeiden vähittäis ja tukkukauppaan 2006 2011 Vähittäiskauppa Ruotsi Suomi Baltia Pohjoismaat ja Baltia

Lisätiedot

Kamux Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Väliaikainen talousjohtaja Milla Kärpänen

Kamux Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Väliaikainen talousjohtaja Milla Kärpänen Kamux Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 219 1.5.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Väliaikainen talousjohtaja Milla Kärpänen Sisältö Osavuosikatsaus Q1/219 Q1/219 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät

Lisätiedot

Yhtiökokous

Yhtiökokous Yhtiökokous 31.3.2011 Toimintaympäristö 2010 Suunnittelupalveluiden kysyntä kääntyi kasvuun vuoden 2010 alussa ja kasvu jatkui koko vuoden. Kysynnän kasvu oli vuoden alkupuoliskolla epäyhtenäistä Etteplanin

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q2: Vakaa kehitys jatkui

Smart way to smart products. Etteplan Q2: Vakaa kehitys jatkui Etteplan Q2: Vakaa kehitys jatkui Toimitusjohtaja Juha Näkki 12.8.2015 Markkinakatsaus Suunnittelupalveluiden kysyntä oli alkuvuonna 2015 keskimäärin viime vuoden kysyntää paremmalla tasolla. Tammi-maaliskuussa

Lisätiedot

Tilikausi Yhtiökokous, Jari Jaakkola, toimitusjohtaja

Tilikausi Yhtiökokous, Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Tilikausi 2014 Yhtiökokous, 12.3.2015 Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Kehitys 2014 Talouskasvu oli useimmilla markkinoilla heikkoa. Toisaalta talouden matalasuhdanne käynnisti useissa organisaatioissa

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-6 / 2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-6 / 2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Lemminkäinen Oyj Osavuosikatsaus 1-6 / 211 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Keskeistä vuoden 211 toisella neljänneksellä Tilauskanta oli ennätyskorkea: 1,7 mrd euroa Infrarakentamisessa hyvä tuloskehitys,

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Toimitusjohtaja Juha Näkki 30.10.2013 Ingman Groupista suurin omistaja Omistus 23.11.2012: 25,03 % omistus 16.8.2013: 30,52 % pakollinen julkinen ostotarjous 18.9.

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019 23.8.2019 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Marko Lehtonen Sisältö Puolivuosikatsaus 2019 Q2/2019 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS / MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-09 / 26.10. TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 91,7 milj. euroa (74,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 23,4 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2016 27.7.2016 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 1 6 2016 lyhyesti Liiketoimintaympäristö Ei merkittäviä muutoksia Rauten tai Rauten asiakaskunnan kannalta Asiakaskunnan markkinatilanne

Lisätiedot