VUOSI 2015 OLI DIGIALLE MENESTYKSEKÄS. LIIKEVAIHTO JATKOI VAHVAA KASVUAAN Q4 AIKANA.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUOSI 2015 OLI DIGIALLE MENESTYKSEKÄS. LIIKEVAIHTO JATKOI VAHVAA KASVUAAN Q4 AIKANA."

Transkriptio

1 VUOSI 2015 OLI DIGIALLE MENESTYKSEKÄS. LIIKEVAIHTO JATKOI VAHVAA KASVUAAN Q4 AIKANA. Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 2015 ja osavuosikatsaus Q4/2015 Juha Varelius

2 Digia lyhyesti Suomalainen ohjelmisto- ja palveluyritys Haluamme olla alan suositelluin suomalainen toimija, joka kasvaa voimakkaasti myös kansainvälisesti Qt-liiketoiminnan kautta. 107,9 M liikevaihto 8,4 M liikevoitto 944 ammattilaista kahdeksassa maassa Pörssiyhtiö NASDAQ OMX Helsinki 25 % Kansainvälinen 75 % ohjelmistoliiketoiminta Sovelluskehitystyökalut käyttäjää Kotimainen ohjelmisto- ja palveluliiketoiminta Palveluiden kehittäminen Toiminnan ohjaaminen Tiedon hyödyntäminen > YHDESSÄ, ASENTEELLA, LUVATUSTI

3 Katsauskauden pääkohdat Vuosi 2015 oli Digia-konsernille menestyksekäs.

4 Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-joulukuussa selvästi ja oli 107,9 mljoonaa euroa. Erityisen vahvaa kasvu oli Qt-liiketoiminnassa. Qt:n liikevaihto kasvoi katsauskaudella 32,0 prosenttia ja neljännellä vuosineljänneksellä 26,3 prosenttia. Qt:n kasvuun vaikutti merkittävästi US dollarin vahvistuminen euroon nähden. Ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta Qt:n liikevaihdon kasvu katsauskaudella 25,5 prosenttia. Myös kotimaan liiketoiminnassa liikevaihto kehittyi positiivisesti. Liikevaihto kasvoi katsauskaudella 5,1 prosenttia ja neljännellä vuosineljänneksellä peräti 8,3 prosenttia. Konsernin liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä lähes kaksinkertaistui edellisvuodesta. Liikevoitto parani erityisesti Qt-liiketoiminnassa, joka on katsauskaudella kääntynyt voitolliseksi ja ollut voitollinen koko katsauskauden ajan. Kotimaan liikevoitto sen sijaan jäi etenkin viimeisellä vuosineljänneksellä hieman verrattuna edellisvuoteen, jolloin kannattavuus vuonna 2014 oli erityisen hyvä. Liikevaihto +10,7 % Liikevoitto +88 %

5 10-12/ / 2014 Muutos % 1-12/ / 2014 Muutos % Liikevaihto, MEUR 30,6 27,2 12,2 % 107,9 97,4 10,7 % Liikevoitto ennen kertaeriä, MEUR 2,2 2,5-11 % 8,4 4,5 88,3 % Liikevoitto kertaerien jälkeen, MEUR 2,1 2,3-7,8 % 7,6 4,3 77,3 % EBIT-% ennen kertaeriä 7,2 9,0 7,8 4,6 EBIT-% kertaerien jälkeen 7,0 8,5 7,1 4,4 EPS ennen kertaeriä, EUR EPS kertaerien jälkeen, EUR 0,07 0,09 0,29 0,14 0,07 0,08 0,25 0,14

6 Digia-konsernin avainluvut Q4/2015 Liikevaihto ja EBIT-% Liikevaihdon jakautuminen ,8 4,8 4,9 5,8 6,3 6,6 6,7 7, ,8 19,2 19,7 16,8 21,4 19,4 20,5 17,9 23,2 0-5 Q4/13 Q1/14 Q2/14 Q3/14 Q4/14 Q1/15 Q2/15 Q3/15 Q4/15 MEUR EBIT-% 0 Q4/13 Q1/14 Q2/14 Q3/14 Q4/14 Q1/15 Q2/15 Q3/15 Q4/15 Kotimaa liikevaihto, MEUR Qt liikevaihto, MEUR

7 Kansainvälinen liiketoiminta % Kansainvälisen liiketoiminnan osuus konsernin liikevaihdosta vuonna 2015 oli 26,1 (20,7) prosenttia eli 28,2 (20,2) miljoonaa euroa.

8 Tuoteliiketoiminta % Tuoteliiketoiminnan osuus konsernin liikevaihdosta vuonna 2015 oli 43,2 (40,7) prosenttia eli 46,6 (39,7) miljoonaa euroa.

9 Henkilöstö Katsauskauden lopussa Digiassa työskenteli 944 henkilöä Yhteensä Kotimaa Qt Hallinto ja johto

10 Kotimaan markkinat

11 Kotimaa-segmentin pääkohdat Integraatio- ja analytiikkapalveluiden kysyntä jatkui vahvana. Liiketoiminta kasvoi IT-alan yleistä markkinakasvua nopeammin ja kannattavuus pysyi hyvällä tasolla. Investointeja toimituskykyyn ja palveluihin jatkettiin ja niiden odotetaan ylläpitävän liikevaihdon positiivista kehittymistä myös vuonna Toimipaikan optimoinnin tuote- ja liiketoimintamallien merkittävät kehitysinvestonnit heikensivät koko liiketoimintaalueen kannattavuutta. Toiminnan- ja tuotannonohjauksen liiketoiminta kehittyi kohtuullisesti, joskin alueella oli tyypillistä liiketoiminta-aluekohtaista kausivaihtelua. Microsoft-pohjainen ratkaisuliiketoiminta kasvoi vahvasti ja kannattavuus oli erittäin hyvä. Microsoft-teknologiaan perustuvassa ERP-liiketoiminnassa oli erityisen vahvaa kausivaihtelua. Alueella solmittiin uusia merkittäviä toimitus- ja sovellushallintapalvelusopimuksia, joiden ansiosta liikevaihto kasvoi hieman. Uudet sopimukset luovat hyvän pohjan vuodelle Kausivaihtelu oli voimakasta Digian omiin ohjelmistoihin perustuvassa ERP-liiketoiminnassa. Q3:lla laskenut liikevaihto kääntyi Q4:lla kasvuun, minkä ansiosta koko katsauskauden liikevaihto kasvoi hieman. Finanssialueen tuoteratkaisuliiketoiminta kasvoi katsauskaudella. Rekrytointipanostuksia jatketaan ja toiminnan Suomessa ennustetaan kasvavan IT-markkinoiden yleistä kasvua nopeammin myös vuonna Palveluliiketoiminnan kysyntä ja kannattavuus kehittyivät erittäin positiivisesti. Liikevaihto kasvoi erityisen vahvasti Q4:n aikana.

12 Kotimaa-segmentti Q4/2015 Q4 Liikevaihto oli 23,2 (21,4) miljoonaa euroa, kasvua 8,3 prosenttia. Liikevoitto laski 24,2 prosenttia ja oli ennen kertaluonteisia eriä 2,0 (2,7) miljoonaa euroa. Kannattavuus (EBIT-%) oli 8,8 (12,6) prosenttia. Vuosi 2015 Liikevaihto oli 80,9 (77,0) miljoonaa euroa, kasvua 5,1 prosenttia. Liikevoitto kasvoi hieman ja oli ennen kertaluonteisia eriä 6,5 (6,3) miljoonaa euroa. Kannattavuus (EBIT-%) oli 8,0 (8,2) prosenttia Liikevaihto ja EBIT-% 0 Q4/13 Q1/14 Q2/14 Q3/14 Q4/14 Q1/15 Q2/15 Q3/15 Q4/15 Liikevaihto, MEUR EBIT-%

13

14 Qt-segmentin pääkohdat Qt-liiketoiminta oli erittäin vahvassa kasvussa koko katsauskauden ajan. Qt:n liikevaihdon kasvun taustalla on hyvä myynti sekä erityisesti autoteollisuus- ja digitaalivastaanotin -tuotealueilla solmitut merkittävät kaupat. Liikevaihdon positiivista kehittymistä on tukenut US dollarin vahvistuminen euroon nähden. Valuuttakurssimuutosten vaikutus Qt:n liikevaihdon kasvuun oli katsauskaudella yhteensä 1,3 miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvun myötä myös liikevoitto parani ja toiminta oli voitollista. Katsauskauden aikana julkistettiin uusi Qt 5.5 -versio. Qt-verkkosivusto on otettu hyvin vastaan. Verkkosivuston rooli on erittäin tärkeä Qt-ekosysteemin johtamisessa ja kanavaa kehitetään jatkossa merkittävästi. Lokakuussa Berliinissä pidetty Qt World Summit -konferenssi oli suuri menestys. Qt-ekosysteemi kokoontui tapahtumaan esittelemään ja keskustelemaan ajankohtaisista asioista Qt-teknologiaan liittyen. Tapahtumaan osallistui noin henkilöä ympäri maailmaa: asiakkaita, kumppaneita ja Qt-kehittäjäyhteisön jäseniä. Myynnin kehittämistoimenpiteitä on tehty katsauskaudella erityisesti Aasiassa. Koreassa avattiin uusi toimisto. Liiketoiminnan kehittämispanostuksia on kohdistettu erityisesti kulutuselektroniikka- sekä autoteollisuussegmentteihin.

15 Qt-segmentti Q4 Liikevaihto oli 7,4 (5,8) miljoonaa euroa, kasvua 26,3 prosenttia. Liikevoitto kasvoi ja oli 0,1 (-0,2) miljoonaa euroa. Kannattavuus (EBIT-%) oli 2,0 (-4,0) prosenttia. Vuosi 2015 Liikevaihto oli 26,9 (20,4) miljoonaa euroa, kasvua 32,0 prosenttia. Liikevoitto kasvoi merkittävästi ja oli 1,9 (-1,9) miljoonaa euroa. Kannattavuus (EBIT-%) oli 7,1 (-9,1) prosenttia Liikevaihto ja EBIT-% Q4/13 Q1/14 Q2/14 Q3/14 Q4/14 Q1/15 Q2/15 Q3/15 Q4/15 Liikevaihto, MEUR EBIT-%

16 Tulevaisuuden näkymät Digia panostaa vuonna 2016 vahvasti kasvun edellytysten luomiseen molemmissa liiketoimintasegmenteissään.

17 Kotimaan näkymät Orgaanisen kasvun lisäksi yhtiö etsii aktiivisesti strategiaansa tukevia yritysostokohteita vauhdittamaan kotimaan liiketoiminnan kasvua. Digitalisaatioon, monikanavaisuuden lisääntymiseen ja liiketoimintamallien murrokseen liittyy merkittäviä liiketoimintamahdollisuuksia. Näihin vastatakseen yhtiö tulee panostamaan vahvasti henkilöstön kouluttamiseen ja rekrytointiin sekä tarjoomansa kehittämiseen. Digia arvioi palkkaavansa vuoden 2016 aikana noin 150 uutta työntekijää, josta valtaosa kotimaan liiketoimintaan. Kysynnän arvioidaan pysyvän yleisesti kohtuullisena kotimaan liiketoiminnassa ja kotimaan liikevaihdon kasvun jatkuvan myös vuonna Etenkin alkuvuoden näkymiä yhtiö pitää hyvinä. Kotimaan liiketoiminnan operatiivisen kannattavuuden arvioidaan pysyvän vuonna 2016 edellisvuoden tasolla.

18 Qt:n näkymät 1/2 Qt-liiketoiminnan palveluiden kysyntä on ajankohtaan ja yleiseen markkinatilanteeseen nähden kohtuullinen ja yhtiö arvioi liiketoiminnan pitkän tähtäimen näkymät lupaaviksi. Avoimen lähdekoodin lisenssimuutoksen läpiviemistä jatketaan tulevissa Qt-ohjelmistoversioissa näin edistetään lisenssimyyntiä kaupallisille toimijoille. Liiketoimintaa kehitetään erityisesti sulautettuihin järjestelmiin liittyen autoteollisuus-, digi-tv- sekä teollisuusautomaatio-tuotealueilla. Lisäksi tuotekehityksessä panostetaan sulautettujen järjestelmien lisäarvo-ominaisuuksiin sekä työkaluihin. Sulautettuihin järjestelmiin liittyvän myynnin kasvu heijastuu myös liiketoiminnan ansaintalogiikkaan. Lisenssitulot tästä myynnistä kertyvät pidemmän ajan kuluessa kertasuoritteisten lisenssimaksujen sijasta. Yhtiö arvioi, ettei sulautettuihin järjestelmiin liittyvän myynnin kasvulla sanotusta syystä ole merkittävää vaikutusta Qt-liiketoiminnan liikevaihtoon vielä vuonna 2016.

19 Qt:n näkymät 2/2 Qt-liiketoiminnan liikevaihdon arvioidaan vuonna 2016 kasvavan vähintään ohjelmistokehitystyökalumarkkinoiden yleistä kasvuvauhtia vastaavasti, mutta hidastuvan edellisvuoden erittäin vahvoista kasvuluvuista. Vuonna 2016 Digialle ei enää kerry liikevaihtoa Qt-liiketoiminnan oston yhteydessä vuonna 2012 Nokia Oyj:n kanssa sovitusta poikkeuksellisesta lisenssikaupasta, josta vielä vuodelle 2015 jaksottui liikevaihtoa yhteensä noin 1,4 miljoonaa euroa. Valuuttakurssivaihteluilla, erityisesti US dollarin ja euron välillä, saattaa jatkossakin olla merkittävää vaikutusta Qt:n liikevaihdon kehittymiseen, mutta vaikutusten arvioidaan jäävän vuonna 2016 edellisvuotta pienemmäksi. Sopimusten pitkät, jopa 18 kuukauden pituiset läpimenoajat suurasiakasmarkkinassa saattavat aiheuttaa merkittävää heilahtelua vuosineljännesten välisessä liikevaihdossa ja etenkin kannattavuudessa. Digian suunnitellusta jakaantumisesta seuraavaan Qt:n itsenäistymiseen Digiasta erilliseksi omaksi pörssiyhtiökseen liittyy merkittäviä sekä kertaluonteisia että jatkuvia kustannuksia, jotka tulevat, jakaantumisen toteutuessa, jatkossa rasittamaan Qt:n liiketoiminnan kannattavuutta. Jakaantumisen seurauksena Qt:n liikevoiton arvioidaan vuonna 2016 olevan selvästi tappiollinen ja alkavan sen jälkeen hiljalleen parantua liikevaihdon kehityksen myötä. Kannattavuuteen vaikuttavat jatkossakin myynnin kehittämiseen ja sitä kautta kasvuedellytysten luomiseen tähtäävät panostukset.

20 Jakautuminen

21 Jakautumissuunnitelma Digia Oyj:n hallitus esittää pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle hyväksyttäväksi Digian osittaisjakautumista koskevan jakautumissuunnitelman. Suunnitelman mukaan Digia jakautuu siten, että kaikki Digian Qt-liiketoimintaan liittyvät varat, velat ja vastuut siirtyvät jakautumisessa syntyvälle yhtiölle, jonka nimeksi tulee Qt Group Oyj. Qt Group Oyj:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Juha Varelius. Digia jatkaa Kotimaa-liiketoimintaa. Digia Oyj:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Timo Levoranta. Digian osakkeenomistajat säilyvät Digian omistajina ja saavat jakautumisvastikkeena yhden Qt:n osakkeen jokaista omistamaansa Digian osaketta kohden. Jakautumisen tavoitellut hyödyt: Mahdollistaa Qt- ja Kotimaaliiketoimintojen kehittämisen erillisiin toimialoihin keskittyvinä pörssiyhtiöinä. Selkeyttää liiketoimintarakenteita, hallintoa ja rahoitusta. Mahdollistaa sijoitusten kohdentamisen tiettyyn liiketoimintaan, selkeyttää liiketoimintojen taloudellista seurantaa ja arvostusta sekä kasvattaa sijoittajien arvonnousupotentiaalia.

22 Jakautumisaikataulu Jakautumisessa syntyvän uuden yhtiön listautumiseen liittyvät tiedot esitetään esitteessä, joka julkaistaan arviolta maaliskuun alussa Digian hallitus päätti aloittaa jakautumisselvitykset Jakautumisen jälkeisille yhtiöille nimettiin toimitusjohtajat Digian hallitus hyväksyi jakautumissuunnitelman Yhtiökokous: jakautumisen ja jakautumissuunnitelman hyväksyminen Jakautumisen täytäntöönpano (arvio) Qt:n osakkeiden listaaminen pörssiin (arvio)

23 Osake ja osingonjakoehdotus

24 Osaketietoa Osakkeen alin kaupantekokurssi, EUR Osakkeen ylin kaupantekokurssi, EUR Osakkeen keskikurssi, EUR Osakekannan markkina-arvo, TEUR ,74 2,66 7,47 4,59 4,05 3, EUR 8,00 7,00 6,00 5,00 4,00 3,00 2,00 1,00 0,00

25 Osingonjakoehdotus EUR 0,12 0,1 0,08 0,06 0,04 0,02 Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen mukaan osinkoa jaetaan 0,08 euroa osakkeelta

26 Kiitos! Seuraavat tapahtumat IR-kalenterissa: Varsinainen yhtiökokous Q1/2016 osavuosikatsaus Vuosikertomus 2015 julkaistaan Yhteystiedot:

27 Rakennamme kasvua. YHDESSÄ.

Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015

Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015 Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa 10,2 prosenttia

Lisätiedot

Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015

Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015 Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 8,9

Lisätiedot

Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Qt:n erittäin vahvan kasvun tukemana. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q1/2015 Juha Varelius 30.4.

Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Qt:n erittäin vahvan kasvun tukemana. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q1/2015 Juha Varelius 30.4. Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Qt:n erittäin vahvan kasvun tukemana. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q1/2015 Juha Varelius 30.4.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto

Lisätiedot

Liikevaihdon kasvu yli 11 prosenttia. Kotimaan liikevoitto parani selvästi ja Qt pysyi voitollisena.

Liikevaihdon kasvu yli 11 prosenttia. Kotimaan liikevoitto parani selvästi ja Qt pysyi voitollisena. Liikevaihdon kasvu yli 11 prosenttia. Kotimaan liikevoitto parani selvästi ja Qt pysyi voitollisena. Digia Oyj Osavuosikatsaus Q1/2016 Juha Varelius 29.4.2016 Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto

Lisätiedot

Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014. 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja

Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014. 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Markkinat, liiketoiminta ja näkymät Kotimaa Qt Osingonjakoehdotus Esityksen sisältö Katsauskauden

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Digia Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2015. Juha Varelius 12.3.2015

Toimitusjohtajan katsaus Digia Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2015. Juha Varelius 12.3.2015 Toimitusjohtajan katsaus Digia Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2015 Juha Varelius 12.3.2015 Olemme kansainvälistyvä, suomalainen ohjelmisto- ja palveluyritys Liiketoimintamme on jaettu kahteen: Digia Finland

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/2014

Osavuosikatsaus 1-9/2014 Osavuosikatsaus 1-9/2014 31.10.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden 1-9/2014 pääkohdat Digia-konserni 1-9/2014 1-9/2013 Muutos % Liikevaihto 70 187 72 959-3,8 % Liikevoitto

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1-12/2013. 7.2.2014 / Juha Varelius, toimitusjohtaja

Tilinpäätöstiedote 1-12/2013. 7.2.2014 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Tilinpäätöstiedote 1-12/2013 7.2.2014 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Veroilmoitus_tehty Tarjouspyyntö_hyväksytty Eläkkeet_maksettu Asiakaspalaute vastaanotettu Työvuoro_vastaanotettu Asiakaspalaute_lähetetty

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2014

Osavuosikatsaus 1-6/2014 Osavuosikatsaus 1-6/2014 8.8.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden 1-6/2014 pääkohdat Digia-konserni 1-6/2014 1-6/2013 Muutos % Liikevaihto 48 455 51 523-6,0 % Liikevoitto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/ / Juha Varelius, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1-9/ / Juha Varelius, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1-9/2013 1.11.2013 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Veroilmoitus_tehty Tarjouspyyntö_hyväksytty Eläkkeet_maksettu Asiakaspalaute vastaanotettu Työvuoro_vastaanotettu Asiakaspalaute_lähetetty

Lisätiedot

Digia on suomalainen ohjelmisto- ja palveluyritys, joka auttaa alansa johtavia toimijoita palveluiden kehittämisessä, toiminnan ohjaamisessa ja

Digia on suomalainen ohjelmisto- ja palveluyritys, joka auttaa alansa johtavia toimijoita palveluiden kehittämisessä, toiminnan ohjaamisessa ja Digia on suomalainen ohjelmisto- ja palveluyritys, joka auttaa alansa johtavia toimijoita palveluiden kehittämisessä, toiminnan ohjaamisessa ja tiedon hyödyntämisessä kotona ja kansainvälisesti. Yhtiökokous

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja SERVICE & SOFTWARE

Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja SERVICE & SOFTWARE Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden 1-3/2014 pääkohdat Digia-konserni 1-3/2014 1-3/2013 Muutos % Liikevaihto 23 958 23 513 1,9 % Liikevoitto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/

Osavuosikatsaus 1-9/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2010 29.10.2010 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi Liikevaihto 94,8 miljoonaa euroa (87,1 MEUR), kasvua 8,8 % Liikevoitto

Lisätiedot

Digian kasvu jatkui ja kannattavuus parani. Digia Oyj puolivuosikatsaus 2016 Timo Levoranta

Digian kasvu jatkui ja kannattavuus parani. Digia Oyj puolivuosikatsaus 2016 Timo Levoranta Digian kasvu jatkui ja kannattavuus parani Digia Oyj puolivuosikatsaus 2016 Timo Levoranta 12.8.2016 Digian ja Qt:n jakautuminen astui voimaan 1.5.2016 Digian varsinainen yhtiökokous hyväksyi 16.3.2016

Lisätiedot

KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT

KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT Liikevaihto kasvoi hieman Liikevaihto 51,5 (50,6) miljoonaa euroa, kasvua 1,9 prosenttia V. 2012 vertailulukuihin sisältyy 3,4 MEUR sopimustuotekehitystoiminnasta kertynyttä liikevaihtoa,

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1-12/2012. Juha Varelius, toimitusjohtaja

Tilinpäätöstiedote 1-12/2012. Juha Varelius, toimitusjohtaja Tilinpäätöstiedote 1-12/2012 Juha Varelius, toimitusjohtaja 1.2.2013 KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT Liikevaihto laski selvästi Liikevaihto 100,4 (121,9) miljoonaa euroa Q4 liikevaihto 25,5 (30,2) miljoonaa euroa

Lisätiedot

KOLMAS VUOSINELJÄNNES: KASVU JATKUI ENNAKOIDUSTI ALKUVUOTTA MALTILLISEMPANA

KOLMAS VUOSINELJÄNNES: KASVU JATKUI ENNAKOIDUSTI ALKUVUOTTA MALTILLISEMPANA QT GROUP OYJ PÖRSSITIEDOTE 24.10.2016 kello 08:00 QT GROUP OYJ JOHDON OSAVUOTINEN SELVITYS 1.1.2016 30.9.2016 Qt Group Oyj julkaisee kalenterivuoden kolmen ja yhdeksän kuukauden osalta johdon osavuotiset

Lisätiedot

DIGIAN KOLMAS VUOSINELJÄNNES 2015: VAHVAA KASVUA (13,0 %) HYVÄLLÄ KANNATTAVUUDELLA (10,2 %)

DIGIAN KOLMAS VUOSINELJÄNNES 2015: VAHVAA KASVUA (13,0 %) HYVÄLLÄ KANNATTAVUUDELLA (10,2 %) DIGIAN KOLMAS VUOSINELJÄNNES 2015: VAHVAA KASVUA (13,0 %) HYVÄLLÄ KANNATTAVUUDELLA (10,2 %) Yhteenveto Tammi-syyskuu Liikevaihto 77,3 (70,2) miljoonaa euroa, kasvua 10,2 prosenttia Liikevoitto ennen kertaluonteisia

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011

Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011 Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat 2 2011 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi 130,8 (120,3) miljoonaa euroa, kasvua 8,7 prosenttia

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/

Osavuosikatsaus 1-9/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2011 28.10.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto laski 3,2 prosenttia Liikevaihto 91,7 (94,8) miljoonaa euroa Liikevoitto kertaeristä

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Liite 4 Digia Oyj Toimitusjohtajan katsaus 16.3.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden 2010 pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi 130,8 (120,3) miljoonaa euroa, kasvua

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia jakautumisesta

Kysymyksiä ja vastauksia jakautumisesta Kysymyksiä ja vastauksia jakautumisesta Mitkä ovat keskeisimmät perustelut osittaisjakautumiselle? Qt- ja Kotimaa-liiketoimintojen johtaminen ja kehittäminen sekä rahoitustarpeet eroavat toisistaan erilaisen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-6/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2011 11.8.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto laski 3,1 prosenttia Liikevaihto 65,7 (67,8) miljoonaa euroa Liikevoitto kertaeristä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-6/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2010 12.8.2010 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi Liikevaihto 67,8 miljoonaa euroa (61,9 MEUR), kasvua 9,7 % Liikevoitto

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Liite 4 Toimitusjohtajan katsaus Juha Varelius, toimitusjohtaja 12.3.2013 Lähes 1000 huippuosaajaa Kansainvälistyvä pörssiyhtiö 14 toimipistettä, seitsemässä eri maassa TUKHOLMA SUOMI (5) OSLO MOSKOVA

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011

Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Q1 Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi 1,6 prosenttia Liikevaihto 33,4 (32,8) miljoonaa euroa Liikevoitto laski

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2012. Juha Varelius, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1-6/2012. Juha Varelius, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1-6/2012 Juha Varelius, toimitusjohtaja 09.08.2012 KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT Liikevaihto laski selvästi Liikevaihto 50,6 (65,7) miljoonaa euroa Q2 liikevaihto 24,5 (32,4) miljoonaa euroa

Lisätiedot

Liite 4. Digia Oyj. Tilinpäätös 2009. Juha Varelius Toimitusjohtaja

Liite 4. Digia Oyj. Tilinpäätös 2009. Juha Varelius Toimitusjohtaja Digia Oyj Tilinpäätös 2009 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto 120,3 MEUR, laskua 2,3 prosenttia (123,2 MEUR) Liikevoitto negatiivinen -7,8 MEUR (13,4 MEUR) Liikevoitto ennen

Lisätiedot

DIGIA OYJ PÖRSSITIEDOTE kello 09:01 QT-LIIKETOIMINNAN ENSIMMÄINEN VUOSINELJÄNNES 2016

DIGIA OYJ PÖRSSITIEDOTE kello 09:01 QT-LIIKETOIMINNAN ENSIMMÄINEN VUOSINELJÄNNES 2016 DIGIA OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.4.2016 kello 09:01 QT-LIIKETOIMINNAN ENSIMMÄINEN VUOSINELJÄNNES 2016 Digia Oyj julkisti tänään osavuosikatsauksen vuoden 2016 ensimmäiseltä neljännekseltä. Tällä tiedotteella

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Juha Varelius, toimitusjohtaja

Toimitusjohtajan katsaus Juha Varelius, toimitusjohtaja Toimitusjohtajan katsaus 13.3.2012 Juha Varelius, toimitusjohtaja KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT Liikevaihto laski 6,8 prosenttia Liikevaihto 121,9 (130,8) miljoonaa euroa Liikevoitto kertaeristä johtuen tappiollinen

Lisätiedot

DIGIAN NELJÄS VUOSINELJÄNNES 2015: LIIKEVAIHTO JATKOI VAHVAA KASVUAAN (12,2 %)

DIGIAN NELJÄS VUOSINELJÄNNES 2015: LIIKEVAIHTO JATKOI VAHVAA KASVUAAN (12,2 %) DIGIA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 4.2.2016 KELLO 08:00 DIGIAN NELJÄS VUOSINELJÄNNES 2015: LIIKEVAIHTO JATKOI VAHVAA KASVUAAN (12,2 %) Yhteenveto Tammi-joulukuu Liikevaihto 107,9 (97,4) miljoonaa euroa, kasvua

Lisätiedot

Kolmas vuosineljännes: Liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia

Kolmas vuosineljännes: Liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia Qt Group Oyj pörssitiedote 23.10.2017 kello 8:00 Johdon osavuotinen selvitys 1.1. 30.9.2017 Kolmas vuosineljännes: Liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia Heinä syyskuu 2017 Liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-6/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2008 05.08.2008 Juha Varelius Toimitusjohtaja 1-6/2008 Pääkohdat 2 2008 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat 1-6/2008 Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Liikevaihto 64,8 miljoonaa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/2012. Juha Varelius, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1-9/2012. Juha Varelius, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1-9/2012 Juha Varelius, toimitusjohtaja 26.10.2012 KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT Liikevaihto laski selvästi Liikevaihto 75,0 (91,7) miljoonaa euroa Q3 liikevaihto 24,4 (26,0) miljoonaa euroa

Lisätiedot

Digian kasvu jatkui, merkittäviä askeleita strategian toteuttamiseksi

Digian kasvu jatkui, merkittäviä askeleita strategian toteuttamiseksi Digian kasvu jatkui, merkittäviä askeleita strategian toteuttamiseksi Digia Oyj osavuosikatsaus Q3 2016 Timo Levoranta 28.10.2016 Tammi-syyskuun pääkohdat + 8,7 % liikevaihdon kasvu 6,1 % liikevoittomarginaali

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018 Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 218 22.11.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Osavuosikatsaus 218 Q3/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 %

Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 % Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 % Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 2016 Timo Levoranta 3.2.2017 Kasvustrategian vaiheet toteutus vaatii muutosta ja tuo mahdollisuuksia

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1-12/2011. Juha Varelius, toimitusjohtaja

Tilinpäätöstiedote 1-12/2011. Juha Varelius, toimitusjohtaja Tilinpäätöstiedote 1-12/2011 Juha Varelius, toimitusjohtaja 03.02.2012 KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT Liikevaihto laski 6,8 prosenttia Liikevaihto 121,9 (130,8) miljoonaa euroa Liikevoitto kertaeristä johtuen

Lisätiedot

Kamux tilinpäätöstiedote 2018

Kamux tilinpäätöstiedote 2018 Kamux tilinpäätöstiedote 218 1.3.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Vuosikatsaus 218 Q4 ja 218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet Yhteenveto

Lisätiedot

DIGIAN TOINEN VUOSINELJÄNNES 2015: LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO SELVÄSSÄ KASVUSSA

DIGIAN TOINEN VUOSINELJÄNNES 2015: LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO SELVÄSSÄ KASVUSSA DIGIAN TOINEN VUOSINELJÄNNES 2015: LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO SELVÄSSÄ KASVUSSA Yhteenveto Tammi-kesäkuu Liikevaihto 52,8 (48,5) miljoonaa euroa, kasvua 8,9 prosenttia Liikevoitto ennen kertaluonteisia

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/

Osavuosikatsaus 1-3/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-3/2008 29.4.2008 Juha Varelius Toimitusjohtaja Q1 Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat 1-3/2008 Liikevaihto ja liikevoitto hyvässä kasvussa Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa, kasvu

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-6/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2009 6.8.2009 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat 1-6/2009 Katsauskauden pääkohdat 1-6/2009 Liikevaihto laski hieman Liikevaihto 61,9 miljoonaa euroa, laskua

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-12/2009 4.2.2010

Osavuosikatsaus 1-12/2009 4.2.2010 Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-12/2009 4.2.2010 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat 1-12/2009 Katsauskauden pääkohdat 1-12/2009 Liikevaihto laski hieman Liikevaihto 120,3 miljoonaa euroa,

Lisätiedot

Vuosikertomus #digiarki

Vuosikertomus #digiarki Vuosikertomus 2015 #digiarki Sisällys Hallituksen toimintakertomus Markkinat ja Digian liiketoiminta Taloudellista asemaa ja tulosta kuvaavat tunnusluvut Liikevaihto Tuloksen ja kannattavuuden kehitys

Lisätiedot

Exel Composites Oyj Vesa Korpimies, toimitusjohtaja

Exel Composites Oyj Vesa Korpimies, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2011 Exel Composites Oyj Vesa Korpimies, toimitusjohtaja Tammi-syyskuu 2011 lyhyesti: Markkinaolosuhteet paranivat edelleen Tammi-syyskuu 2011 Liikevaihto tammi-syyskuussa 2011

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/2009 30.10.2009

Osavuosikatsaus 1-9/2009 30.10.2009 Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2009 30.10.2009 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat 1-9/2009 Katsauskauden pääkohdat 1-9/2009 Liikevaihto laski hieman Liikevaihto 87,1 miljoonaa euroa,

Lisätiedot

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja VMP Oyj Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 29.8.2018 Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q2/18 lyhyesti 2. Taloudellinen kehitys 3. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS

Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.2017 30.6.2017 10.8.2017 Q2/2017 Keskeiset tapahtumat Kasvu Kasvustrategian toteutus etenee suunnitellusti Vuosineljänneskohtainen liikevaihdon kasvun heilahtelu on ollut

Lisätiedot

Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00

Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00 Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00 Vaisala -konsernin tilinpäätöstiedote 2011 Hyvä liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä 2011 ja tilauskanta vuoden 2011 lopussa. Koko vuoden 2011 liikevaihto

Lisätiedot

SYSOPENDIGIA osavuosikatsaus 10-12/2007 ja tilinpäätös Juha Varelius, Toimitusjohtaja

SYSOPENDIGIA osavuosikatsaus 10-12/2007 ja tilinpäätös Juha Varelius, Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA osavuosikatsaus 10-12/2007 ja tilinpäätös 2007 Juha Varelius, Toimitusjohtaja 05.02.2008 SYSOPENDIGIA lyhyesti Pääkonttori Helsingissä Toimistoja Suomessa, Ruotsissa, Venäjällä ja Virossa

Lisätiedot

Kamux Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Väliaikainen talousjohtaja Milla Kärpänen

Kamux Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Väliaikainen talousjohtaja Milla Kärpänen Kamux Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 219 1.5.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Väliaikainen talousjohtaja Milla Kärpänen Sisältö Osavuosikatsaus Q1/219 Q1/219 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/

Osavuosikatsaus 1-9/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2008 28.10.2008 Juha Varelius Toimitusjohtaja 1-9/2008 Pääkohdat 2 2008 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat 1-9/2008 Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Liikevaihto 90,4 miljoonaa

Lisätiedot

Lehto Group Oyj:n liiketoimintakatsaus, tammi maaliskuu 2016 Liikevaihdon kasvu jatkui kaikilla palvelualueilla

Lehto Group Oyj:n liiketoimintakatsaus, tammi maaliskuu 2016 Liikevaihdon kasvu jatkui kaikilla palvelualueilla Lehto Group Oyj:n liiketoimintakatsaus, tammi maaliskuu 2016 Liikevaihdon kasvu jatkui kaikilla palvelualueilla Tämä ei ole IAS 34 -standardin mukainen osavuosikatsaus. Yhtiö noudattaa arvopaperimarkkinalain

Lisätiedot

DIGIAN ENSIMMÄINEN VUOSINELJÄNNES 2015: LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO KASVOIVAT QT:N ERITTÄIN VAHVAN KASVUN (30,9 %) TUKEMANA

DIGIAN ENSIMMÄINEN VUOSINELJÄNNES 2015: LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO KASVOIVAT QT:N ERITTÄIN VAHVAN KASVUN (30,9 %) TUKEMANA DIGIAN ENSIMMÄINEN VUOSINELJÄNNES 2015: LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO KASVOIVAT QT:N ERITTÄIN VAHVAN KASVUN (30,9 %) TUKEMANA Yhteenveto Tammi-maaliskuu Liikevaihto 25,7 (24,0) miljoonaa euroa, kasvua 7,1

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

Digia Oyj. Osavuosikatsaus 10-12/2008 Ja Tilinpäätös 2008. Juha Varelius Toimitusjohtaja 3.2.2009

Digia Oyj. Osavuosikatsaus 10-12/2008 Ja Tilinpäätös 2008. Juha Varelius Toimitusjohtaja 3.2.2009 Digia Oyj Osavuosikatsaus 10-12/2008 Ja Tilinpäätös 2008 3.2.2009 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat 2008 ja Q4/2008 2 2008 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat 2008 Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.7. - 30.9.2001

Osavuosikatsaus 1.7. - 30.9.2001 Osavuosikatsaus 1.7. - 30.9.2001 1 Elisan kasvu jatkui ja taloudellinen asema säilyi hyvänä Valitun strategian mukainen ohjelma eteni Osakevaihtotarjous Soonin osakkeenomistajille toteutui, Elisan omistus

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi-joulukuu 2009 5.2.2010

Tilinpäätös Tammi-joulukuu 2009 5.2.2010 Tilinpäätös Tammi-joulukuu 29 5.2.21 Keskon osavuosikatsaus 1-12/29 Vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta kaikkien toimialojen tulos positiivinen K-ruokakauppojen päivittäistavaramyynti kasvoi +5,6

Lisätiedot

Johdon osavuotinen selvitys

Johdon osavuotinen selvitys Qt Group Oyj pörssitiedote 1.11.2018 kello 8:00 Johdon osavuotinen selvitys 1.1. 30.9.2018 Kolmas vuosineljännes: Liikevaihdon kasvu jatkui erittäin vahvana (kasvu 23,3 prosenttia) Heinä syyskuu 2018 Liikevaihto

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Sievi Capital Oyj:n Yhtiökokous 8.4.2014 Harri Takanen Sievi Capital Oyj:n sijoitusstrategia ja tavoitteet Pääomasijoitukset Sievi Capital Oyj sijoittaa varansa kasvupotentiaalia

Lisätiedot

Digia Oyj julkistaa lisäksi tänään erillisellä pörssitiedotteella tarkempia tietoja Qt-liiketoiminnan taloudellisesta kehityksestä.

Digia Oyj julkistaa lisäksi tänään erillisellä pörssitiedotteella tarkempia tietoja Qt-liiketoiminnan taloudellisesta kehityksestä. DIGIA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1-31.3.2016 LIIKEVAIHDON KASVU YLI 10 PROSENTTIA MOLEMMISSA LIIKETOIMINNOISSA. KOTIMAAN LIIKEVOITTO PARANI SELVÄSTI JA QT PYSYI VOITOLLISENA JAKAUTUMISKULUISTA HUOLIMATTA. Yhteenveto:

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Lisätiedot

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 29.10.2014 Toimintaympäristö 7-9/2014 Kysyntätilanteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen vuosineljännekseen

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019 23.8.2019 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Marko Lehtonen Sisältö Puolivuosikatsaus 2019 Q2/2019 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan. Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho 10.2.2016

Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan. Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho 10.2.2016 Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho Koko vuoden vertailukelpoinen liikevoitto parani, viimeinen neljännes jäi edellisvuodesta 2 HKScan-konserni 2015

Lisätiedot

Digia Oyj:n liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu 2017

Digia Oyj:n liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu 2017 Digia Oyj:n liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu 2017 28.4.2017 +5,1 % liikevaihdon kasvu 0,3 % liikevoittomarginaali Merkintäetuoikeusannin suunnittelu Ehdollinen pankkirahoitus +18,8 % henkilöstömäärän

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Toimitusjohtaja Juha Näkki 11.2.2015 Toimintaympäristö vuonna 2014 Vuosi 2014 oli haastava konepajateollisuuden yrityksille lähes koko

Lisätiedot

Kannattavuus parani ja vahva orgaaninen kasvu jatkui

Kannattavuus parani ja vahva orgaaninen kasvu jatkui Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2017 Kannattavuus parani ja vahva orgaaninen kasvu jatkui Toimitusjohtaja Juha Näkki 25.10.2017 1 Sisällysluettelo 1.Keskeistä kolmannella neljänneksellä 2.Taloudellinen kehitys

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 27.10.2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 27.10.2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi Mikko Helander Kesko Oyj:n hallitus on nimittänyt Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi ja Keskokonsernin pääjohtajaksi

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 21.7.2010

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 21.7.2010 Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 21.7.2010 Q2 osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2010 Keskeistä tammi kesäkuun osavuosikatsauksessa Markkinoiden piristyminen jatkui kaikissa segmenteissä Q2:lla saadut tilaukset

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

Smart way to smart products Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus

Smart way to smart products Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus Toimitusjohtaja Juha Näkki 7.5.2015 Markkinakatsaus 1-3/2015 Vuosi 2015 käynnistyi joulun lomakauden jälkeen hitaasti. Suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin

Lisätiedot

Kamux puolivuosiesitys

Kamux puolivuosiesitys Kamux puolivuosiesitys 1.1. 30.6.2017 24.8.2017 Kamuxin kannattava kasvu jatkui strategian mukaisesti 1. Strategia kasvaa Euroopan johtavaksi käytettyjen autojen vähittäiskaupan ketjuksi toimii Jälleen

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi syyskuu 2015

Oriola-KD Oyj Tammi syyskuu 2015 Oriola-KD Oyj Tammi syyskuu 2015 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 22.10.2015 Oriola-KD tammi-syyskuu 2015 Ruotsin liiketoimintojen liikevaihto ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä kasvoi vertailukaudesta.

Lisätiedot

Digian johdon palkka- ja palkkioselvitys

Digian johdon palkka- ja palkkioselvitys Digian johdon palkka- ja palkkioselvitys Tämä palkka- ja palkkioselvitys sisältää yhteenvedon Digia Oyj:n hallitusten jäsenten ja toimivan johdon taloudellisista eduista, palkitsemisjärjestelmästä ja palkitsemisen

Lisätiedot

OYL 17:11 :N MUKAINEN HALLITUKSEN SELOSTUS YHTIÖKOKOUKSELLE YHTIÖN ASEMAAN OLENNAISESTI VAIKUTTAVISTA TAPAHTUMISTA

OYL 17:11 :N MUKAINEN HALLITUKSEN SELOSTUS YHTIÖKOKOUKSELLE YHTIÖN ASEMAAN OLENNAISESTI VAIKUTTAVISTA TAPAHTUMISTA OYL 17:11 :N MUKAINEN HALLITUKSEN SELOSTUS YHTIÖKOKOUKSELLE YHTIÖN ASEMAAN OLENNAISESTI VAIKUTTAVISTA TAPAHTUMISTA YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 22.11.2011 - YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 22.11.2011 1 :N HALLITUKSEN

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2014. Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja. Helsinki 24.10.2014

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2014. Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja. Helsinki 24.10.2014 Ahlstrom Tammi-syyskuu 214 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Helsinki 24.1.214 Sisältö Heinä-syyskuu 214 Kulujen sopeuttamisohjelma Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut

Lisätiedot

VACON SAAVUTTI HYVÄN KASVUN JA KANNATTAVUUDEN ENSIMMÄISELLÄ VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2003

VACON SAAVUTTI HYVÄN KASVUN JA KANNATTAVUUDEN ENSIMMÄISELLÄ VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2003 VACON OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.4.2003 kello 10.00 Osavuosikatsaus tammikuu-maaliskuu 2003 VACON SAAVUTTI HYVÄN KASVUN JA KANNATTAVUUDEN ENSIMMÄISELLÄ VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2003 Tammikuu-maaliskuu yhteenveto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2007

Osavuosikatsaus 1-6/2007 SYSOPENDIGIA Oyj Osavuosikatsaus 1-6/7 7.8.7 Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj 1 7 SYSOPENDIGIA Plc Katsauskauden liikevaihto (1-6) 7 Liikevaihto, milj 6 5 4 3 1 36,7 5, H1 6 H1 7 Katsauskauden

Lisätiedot

Toinen vahvan kehityksen vuosi

Toinen vahvan kehityksen vuosi Toinen vahvan kehityksen vuosi Tanskan konevuokrausliiketoiminnan myynti vaikutti lukuihin 2018 kohokohdat Liikevaihto ja vertailukelpoinen kannattavuus paranivat 2 LIIKEVAIHTO 711,7 (685,5) miljoonaa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,

Lisätiedot

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016 Q3 Detection Technology Oyj LIIKETOIMINTAKATSAUS Tammi-Syyskuu 2016 DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2016 Detection Technology Q3: Myynti kaksinkertaistui Heinä-syyskuu 2016

Lisätiedot

10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus

10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus 10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus Wulff merkittävä toimistomaailman toimija Pohjoismaissa ö 1 Wulff-Yhtiöt lukuina ö 2 Wulff-Yhtiöt Oyj liikevaihdon jakautuminen vuonna 2010

Lisätiedot

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj Heikki Vauhkonen 10.2.2011 Tulikivi Oyj Osavuosikatsaus 01-012/2010 Tulikivi-konsernin liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 16,6 me (15,6 me 10-12/2009), liikevoitto 0,8 (0,3) me ja tulos ennen

Lisätiedot

Digia Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2018

Digia Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2018 Digia Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2018 15.3.2018 Vuosi 2017: Digian kasvu kiihtyi, liikevaihto kasvoi 11 % Timo Levoranta, toimitusjohtaja 1 Vuoden 2017 pääkohdat +11,3 % liikevaihdon kasvu 1,9 % liikevoittomarginaali

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi maaliskuu 2015

Oriola-KD Oyj Tammi maaliskuu 2015 Oriola-KD Oyj Tammi maaliskuu 2015 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 23.4.2015 23.4.2015 Oriola-KD tammi-maaliskuu 2015 Ruotsin liiketoimintojen liikevaihto kasvoi ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008

Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008 Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008 Toimintaympäristön epävarmuus kasvaa Kotimaa Asuntojen kysyntä laskenut voimakkaasti, liike- ja toimitilarakentamisen kasvu taittunut Infrarakentamisen ja Talotekniikan näkymät

Lisätiedot

6.5.2013. Liiketulokseen sisältyy omaisuuden myyntivoittoja 7,0 (6,8) miljoonaa euroa.

6.5.2013. Liiketulokseen sisältyy omaisuuden myyntivoittoja 7,0 (6,8) miljoonaa euroa. 6.5.2013 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 VR-konsernin liikevaihto oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä 310,4 (331,7) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 4,6 prosenttia. Raportoitu

Lisätiedot

Q liiketoimintakatsaus Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen

Q liiketoimintakatsaus Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen Q1 2018 liiketoimintakatsaus Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen LIIKEVAIHTO KASVOI 10,9% KÄYTTÖKATEMARGINAALI PARANI Liikevaihto oli 173,7 milj. euroa (156,6), kasvua oli

Lisätiedot

Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q3/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku)

Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q3/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku) Julkaisuvapaa 28.10.2016 kello 9:00 Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q3/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku) Lounea konsernin liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani viime vuodesta Jimm s verkkokaupan

Lisätiedot

Etteplan vuonna. Kannattavan kasvun vuosi. Toimitusjohtaja Juha Näkki

Etteplan vuonna. Kannattavan kasvun vuosi. Toimitusjohtaja Juha Näkki Etteplan vuonna Kannattavan kasvun vuosi Toimitusjohtaja Juha Näkki 11.2.2016 Markkinakatsaus Talouden kehityksen epävarmuus oli tunnusomaista koko vuodelle. Kysynnässä oli huomattavia markkina- ja asiakastoimialakohtaisia

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot