Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia"

Transkriptio

1 Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n jäsentiedote. Julkaisija: Piiritoimisto, osoite: Puhelin Fax Numero 2 / Jäsenyhdistykset voivat jättää tiedotteeseen julkaistavaksi tarkoitetut kirjoitukset, seurojen kuulumiset ja ilmoitukset piiritoimistolle. SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON UUDENMAAN PIIRI RY:N VUOSIKOKOUS PIDETTIIN PORNAISISSA Aktia Pankki Oyj tarjosi kahvit kokousedustajille Toiminnantarkastajiksi valittiin Jouko Hyvärinen ja Matti Tervas ja heille varamiehiksi Ismo Heiliö ja Ismo Paananen. Vahvistettiin toimintavuoden 2013 toimintasuunnitelma sekä talousarvio. Palkittiin vuoden 2012 ampujat Tiina Aalto ja Juuso Salonen. Kokouksen alussa kunnanjohtaja Markku Hyttinen esitteli kokousväelle Pornaisten kuntaa ja toivotti kokousväen tervetulleeksi Uudenmaan Erätulille Pornaisiin. Suomen Metsästäjäliiton terveiset kokoukselle toi puheenjohtaja Lauri Kontro. Piirihallituksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Tanner uudelleen. Valittiin piirihallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle ja heille henkilökohtaiset varajäsenet Valituksi tuli Valto Kontro uusi (vj. Tomi Lehikoinen), Esko Lehtola (Tero Järvenpää uusi), Bo-Krister Lindholm (Rune Lindström), Touko Koivisto (Taisto Eloranta), Pertti Oksanen (Tarja Nihtilä) ja Matti Reinikainen (Harri Ulmanen) Hallituksessa jatkavat: Bo Fred (vj. Carl-Gustav Ljunggren), Asta Jaakkola (Mikko Piirtola), Jaakko Nurmi (Mika Polvinen), Veijo Karvonen (Heikki Ruohonen), Håkan Mansner (Bror Skogster) ja Tiina Eklund (Tarja-Liisa Peltola). Myönnettiin Lauri Kontrolle piirin kultainen fasaani ansiomerkki.

2 Piirihallituksen järjestäytymiskokouksessa valittiin seuraavat toimikunnat: Kilpailutoimikunta: Puheenjohtaja Veijo Karvonen Hirvenhiihdon- ja juoksun lajijohtaja Timo Minkkinen Hirven- ja luodikon lajijohtaja Veijo Karvonen Haulikon ja trapin lajijohtaja Mika Polvinen Ilma-aseiden lajijohtaja Håkan Mansner KV-lajit lajijohtaja Asta Jaakkola Jäsen Tarja-Liisa Peltola Jäsen Matti Reinikainen Jäsen Heikki Ruohonen Tuomarikoulutuksen vastuuhenkilö: Håkan Mansner. Riistanhoitotoimikunta: Puheenjohtaja Bo- Krister Lindholm Jäsen Bo Fred Jäsen Markku Ahonen Jäsen Rune Lindström Jäsen Carl-Gustav Ljunggren Jäsen Jaakko Nurmi Jäsen Jaakko Pesonen Fasaani Klubi: Puheenjohtaja Tiina Eklund Varapuheenjohtaja Mikko Piirtola Jäsen Mauri Eerola Jäsen Michael Hornborg Jäsen Klaus Nygård Suomen Metsästäjäliiton jäsenmaksu 2013 Liitto nosti jäsenmaksua 1,00 Suomen Metsästäjäliiton jäsenmaksu v ,50 SML:n jäsenmaksu SML:n Uudenmaan piiri 1,00 4,50 SML:n jäsenmaksun korotus Päätettiin toimintavuoden 2013 jäsenmaksuiksi: jäsenmaksu 12,00 / jäsenseuran jäsen henkilöjäsenmaksu 25,00 Henkilöjäsenen liittymismaksu 30,00 Valittiin kaksi edustajaa ja heidän varamiehensä kuluvaksi toimintavuodeksi Suomen Metsästäjäliiton liittokokouksiin ja Oy Eräkontti Ab:n yhtiökokouksiin sekä kaksi edustajaa ja varaedustajaa niihin yhteisöihin ja yhdistyksiin joihin piiri kuuluu. Edustajat Timo Tanner ja Pertti Oksanen ja varaedustajat Veijo Karvonen ja Tiina Eklund. Naistoimikunta: Puheenjohtaja Tarja Nihtilä Jäsen Maija Tavia Jäsen Eija Höykälä Jäsen Tuula Söderlund Jäsen Katariina Skog Järjestötyöryhmä: Puheenjohtaja Harri Ulmanen jäsen Tomi Lehikoinen Jäsen Jussi Roms Jäsen Tarja Nihtilä. Jäsen Rauno Pekkola Nuorisotoimikunta: Puheenjohtaja: Jaakko Nurmi, Jäsen Kyösti Oksanen Jäsen Juha Virtanen Jäsen Kirsi Nyström Jäsen Tarmo Koskela Jäsen Valto Kontro Erätulitoimikunta: Puheenjohtaja Timo Tanner Toiminnanjohtaja Pertti Oksanen Jäsen Touko Koivisto Jäsen Håkan Mansner Pelastuspalvelutoiminnan yhteyshenkilö: Heikki Ruohonen Pääkaupunkiseudun ampumaratatyöryhmä: Harri Ulmanen Piirin toiminnanjohtajana jatkaa Pertti Oksanen. Piirin varainhoitajana jatkaa Tuula Tanner PÖNTTÖPÄIVÄ PORVOON TORILLA Pönttöpäivä järjestetään lauantaina6.4. klo Porvoon torilla. Linnunpönttö annetaan kampanjapäivänä veloituksetta 1 kpl / talous. Pöntön vastaanottaja antaa nimensä ja yhteystietonsa sekä lupautuu palauttamaan kortin, johon merkitään tiedot pöntön sijoituspaikasta ja milloin ensimmäiset asukkaat tulivat. Lisätietoja: Jaakko Nurmi jaakkonurmi@wippies.fi HAULIKKO ARVOTTIIN PIENPETOKILPAILUUN ILMOITTAUTUNEIDEN KESKEN Kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken arvotun lahjakortin haulikon ostoon voitti: Petri Viitamäki

3 SML:n UUDENMAAN PIIRI RY:n v.2012 PIENPETOJEN VÄHENTÄMISKILPAILUN TULOKSET Yleinen sarja: 1.Fröberg Mikael Skogsvandrarna rf 758 pistettä Kettu 6,Mäyrä 11,Supikoira 65 ja varislinnut 6 2.Viitamäki Petri Karhunkorven Metsästysseuura ry 734 Kettu 32,Supikoira 35 ja valislinnut Koskinen Kyösti Länsi Orimattilan Metsästäjät ry 631 Kettu 7, Näätä 5,Mäyrä 5, Supikoira 45, Minkki 6 ja Varilinnut 18 Nuorten sarja: 1.Tapper Tuukka Röykän Metsästysseura ry 50 Kettu 1, Supikoira 4 ja Varislinnut 2 Jäsenseurakohtainen kilpailu. 1. Karhunkorven Metsästysseura ry Palajärven Metsästysseura ry Skogsvandrarna rf Metsästysseura Turha Toivo ry Karkkilan Sunnuntaimetsästäjät ry 645 Iltaan osallistuneiden kesken arvottiin Jahti rautoja ja jalkanaruja voittajat: Jouko Hyvärinen, Ari Kiianlehto, Hannu Rinnekari, Timo Heikkilä, Reijo Hyvärinen, Tuukka Tapper, Mika Flinck, Heikki Koskela, Hannu Härkönen, Hemmi Moilanen ja Tero Kiianlehto UUSI PINPETOJEN VÄHENTÄMISKILPAILU ON JO KÄYNNISSÄ Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n uusi kilpailukausi on käynnissä. Innostakaa seurojen jäseniä pienpetojen vähentämiskilpailun. Kilpailuaika on Kilpailu on avoin kaikille Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piirin jäsenille. Kaikkien pienpetokilpailuun osallistujien kesken arvotaan ase, jos kilpailuun ilmoittautuu yli 50 osanottajaa.. NETTIJÄSENREKISTERI Nettijäsenrekisteri on saanut hyvän suosion, jo suurin osa jäsenseuroista käyttää sitä ja koko ajan käyttäjiä tulee lisää. Jäsenseuran käyttäjätunnus rekisteriin luovutetaan seuran yhteyshenkilölle. Käyttäjätunnukset voi pyytää metsästäjäliitosta sähköpostilla: Toimistovirkailija Katariina Korpua katariina.korpua@metsastajaliitto.fi Puh: Gsm: Lisätietoja: Nettijäsenrekisteriasioissa auttaa myös Toiminnanjohtaja Pertti Oksanen pertti.oksanen@phnet.fi mp, ja Varainhoitaja Tuula Tanner tuula.tanner@pp.inet.fi mp Kaikki yhdistysten yhteystietomuutokset toimitetaan varainhoitajalle. HIRVEN, VALKOHÄNTÄPEURAN JA METSÄKAURIIN SARVI TROFEIDEN MITTAUSKURSSI Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry järjestää mittaus kurssin/koulutusillan Tiistaina Klo 18:00 - Paikka: Laukkosken Työväentalo Osoite: Vanhatie 2, Laukkoski Pornainen Kahvitarjoilu alussa klo alkaen Hirvi, Peuran ja Kauriiden Sarvien mittaus koulutus Ammattiriistanhoitaja Ari Anttila ja Aleksi Kokko PYYDÄMME PAIKALLISTEN SEUROJEN JÄSENIÄ TUOMAAN KAATAMIENSA PEUROJEN SARVIA MITATTAVAKSI. Lisätietoja: Jaakko Nurmi mp TILAISUUTEEN ON VAPAA PÄÄSY Tervetuloa! Pertti Laurinkosken kaatama valkohäntäpeura Metsästysseura Toverila ry Pornainen

4 METSÄSTYSSEURATOIMINNAN KOULUTUSTILAISUUS Tilaisuus on tarkoitettu Metsästysseurojen toimihenkilöille. RIISTAPELTOSIEMEN TILAUKSET Aika: Tiistaina klo Paikka: Erätalo Kinturinkuja 4, Riihimäki. Kahvitarjoilu klo Tilaisuuden avaus ja piirin ajankohtaiset asiat. Keskitetyn jäsenmaksuperinnän esittely, Tiedottaminen Metsästysseuroissa, Nuorisokoulutus Metsästysseuroissa, Seuran sääntömääräiset tehtävät, Nettijäsenrekisterin käytön opastus. Ottakaa omat kannettavat tietokoneet mukaan. ANNAMME PAIKALLAOLEVILLE PIIRIN JÄSENSEUROILLE 1 kpl/ seura METSÄSTYSSEURA TOIMINNAN KÄSIKIRJAN VELOITUKSETTA Muilta peritään kirjasta 30,00 Koulutustilaisuus on ilmainen SML:n jäsenseuroille. ERÄKONTTI ON AVOINNA klo 18:00 saakka Ennakkoilmoittautumiset tarjoilun järjestämiseksi mennessä. pertti.oksanen@phnet.fi tai puhelimitse tekstiviestillä. Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Pertti Oksanen TOIMIHENKILÖILMOITUKSET Lähettäkää toimihenkilöilmoitukset välittömästi kokouksienne jälkeen piiriin, jos tiedoissa on tapahtunut muutoksia, että saadaan yhteystiedot ajan tasalle. Lomakkeen saat piirin kotisivuilta osoitteesta: KEVÄTPÄIVÄ RIISTALLE KOSTEIKKOKOULUTUS Aika: Tiistai klo 18:00 Paikka: Vanjärven Seurantalo, Vanjärventie 480 VIHTI Illan ohjelmassa alustuksia ja tutustutaan paikalliseen kosteikko kohteeseen. Ohjelman lomassa kahvit ja makkaranpaistoa. Lisätietoja: Tomi Lehikoinen mp tai Toiminnanjohtaja Pertti Oksaselle mp pertti.oksanen@phnet.fi Vapaa pääsy. Tervetuloa. TILAA SIEMENET ENNAKKOON, NIIN VARMISTAT ETTÄ SAAT HALUAMASI! SIEMENET TULOSSA VARASTOON MAALIS-HUHTIKUUN TAITTEESSA! Eräkontin myymälä: Kinturinkuja RIIHIMÄKI Kartta ja ajo-ohje Puh Fax UUDENMAAN METSÄSTÄJIEN PALVELUMUISTIO 2013 Uudenmaan metsästäjien palvelumuistio 2013 sisältää keskeisiä tietoja metsästäjille. Muistion toimitustyö on aloitettu. Tarkastakaa vuoden 2012 muistiosta yhteystietonne ja ilmoittakaa mahdolliset virheet piiritoimistolle. erakontti@erakontti.fi Avoinna arkisin , la-su suljettu. Tervetuloa ostoksille! Oy Eräkontti Ab on Suomen Metsästäjäliiton ja sen jäsenpiirien omistama yhtiö. Eräkontti on perustettu RIISTAPOLKUKALENTERI Löytyy netti osoitteesta: e/63 SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON NUORISOTOIMIKUNTA ETSII TULEVIA KOULUTTAJIA Nuorisotoimikunta etsii tulevia kouluttajia, jotka liitto kouluttaa ja heidän päätehtävä tule olemaan nuorison kouluttaminen eri tilanteissa! Lisätietoja: Suomen Metsästäjäliiton nuorisotoimikunnan puheenjohtaja ja piirihallituksen jäsen Bo-Krister Lindholm EKENÄS, bobi@surfnet.fi

5 KUNNOSSA KAIKEN IKÄÄ Metsästysseuroilla on nyt mahdollisuus hakea rahoitusta toimintansa kehittämiseen. Tarjolla on sekä tukea, joka sopii metsästysammunnan järjestämiseen että tukea nuorisotoiminnan kehittämiseen. Tukea metsästysammunnan järjestämiseen Kunnossa kaiken ikää -niminen ohjelma tarjoaa rahoitusta yli 40-vuotiaiden innostamiseksi liikunnan pariin. Tuki sopii hyvin myös metsästysammunnan harrastusmahdollisuuksien järjestämiseen. Esimerkiksi Metsästäjäliiton Keski-Suomen piiri on anonut ja saanut rahoitusta sekä hirvikävelyiden järjestämiseen että Metsästysammunnan ABC -koulutuksen pitämiseen. Kunnossa kaiken ikää -ohjelma on nettisivujensa mukaan: "valtakunnallinen ministeriöiden rahoittama toimintaohjelma. Sen tavoitteena on innostaa yli 40-vuotiaita säännöllisen liikunnan pariin ja luoda eri puolille Suomea helposti lähestyttäviä liikuntapalveluja." Tukea jaetaan kaksi kertaa vuodessa, viimeiset hakupäivät ovat ja Lue lisää: Kunnossa kaiken ikää -ohjelman sivuilta Tukea seurojen nuorisotyön kehittämiseen Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa vuodelle 2013 seuratoiminnan kehittämistukea. Tuen tavoitteena on "tarjota laadukasta toimintaa mahdollisimman monelle, ennen kaikkea lapsille ja nuorille". Tuen avulla seurat voivat esimerkiksi palkata projektihenkilön vetämään nuorisotyötä, parantaa paikallista yhteistyötään tai osaamistaan tai suunnitella muunlaisia seuratoiminnan projekteja. Tukea voi hakea yksittäinen yhdistys tai esimerkiksi jonkin alueen seurat yhdessä. Seuratoiminnan kehittämistuen hakuaika päättyy Lue lisää: Seuratoiminnan kehittämistuen sivuilta KESKITETTY JÄSENMKSULASKUTUS Keskitetty jäsenmaksulaskutus tarkoittaa, että palveluun siirtyvien seurojen jäsenten laskuttaminen hoidetaan keskitetysti liitosta. Laskutettuaan jäseniä liitto tilittää piireille ja seuroille näiden osuudet saapuneista jäsenmaksuista. Aiemmin seurat ovat laskuttaneet itse omat jäsenensä ja tilittäneet piirille ja liitolle näiden osuudet. Keskitetty laskutus vähentää kuluja sekä seuroilta että Metsästäjäliiton piireiltä, kun jäsenlaskun postituskulut, tulostuskulut ja materiaalikulut vähenevät. Samalla postitukseen kuluva työmäärää vähenee oleellisesti. Halutessaan myös mahdollinen jäsenmaksujen perintä hoituu keskitetysti, joten tältäkin osin rahastonhoitajan työmäärä vähenee. Keskitetyn laskutuksen toimintamalli Keskitetyn laskutuksen käyttöönotto on toistaiseksi mahdollista Satakunnan, Keski-Suomen ja Uudenmaan piireissä. Näihin piireihin kuuluvat seurat voivat ilmoittaa halukkuudestaan lähteä mukaan keskitettyyn laskuttamiseen tästä. Muiden piirien osallistuminen keskitettyyn laskutukseen selviää loppuvuodesta.

6 KYMEN ERÄMESSUT KORIALLA. Kouvolan Pioneeripuistossa järjestetään ERÄ ja Vapaa aika messut Kymen ja Uudenmaan piirit järjestävät Hirvikävelyn MM kilpailut messujen yhteydessä. TIEDOTTAMINEN JÄSENSEUROISSA SEURAN POSTINVASTAANOTTAJA LÄHETTÄKÄÄ TÄMÄ TIEDOTE EDELLEEN SEURANNE JÄSENILLE SÄHKÖPOSTILLA TAI POSTITSE. Tämä tiedote löytyy myös piirin kotisivuilta osoitteesta: q=node/29 Talviterveisin Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Jäsenyhdistykset voivat jättää Uudenmaan piiri ry:n jäsentiedote. tiedotteeseen julkaistavaksi tar- Julkaisija: Piiritoimisto,

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Jäsenyhdistykset voivat jättää Uudenmaan piiri ry:n jäsentiedote. tiedotteeseen julkaistavaksi tar- Julkaisija: Piiritoimisto,

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry Finlands Jägarförbunds Nylands Distrikt rf

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry Finlands Jägarförbunds Nylands Distrikt rf Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry Finlands Jägarförbunds Nylands Distrikt rf SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON UUDENMAAN PIIRI RY:N 61. VUOSIKOKOUS Aika: 4.3.2015 klo 18.00 22.05 Paikka: Läsnä: Pukkilan

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry Finlands Jägarförbunds Nylands Distrikt rf

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry Finlands Jägarförbunds Nylands Distrikt rf Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry Finlands Jägarförbunds Nylands Distrikt rf SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON UUDENMAAN PIIRI RY: N 62. VUOSIKOKOUS Aika: 8.3.2015 klo 18.00 19:55 Paikka: Karjaan yhteiskoulu

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n jäsentiedote. Julkaisija: Piiritoimisto, osoite: Puhelin 019-6871 300 Fax 03-777 5301 Numero 4 / 2012

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Jäsentiedotuksia

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Jäsentiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Jäsentiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry Julkaisija: Piiritoimisto Osoite: Keskuskatu 12 B 12 04600 MÄNTSÄLÄ Puhelin: 019 6871 300 E-Mail:

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n jäsentiedote. Julkaisija: Piiritoimisto, osoite: Keskuskatu 12 B 12 04600 Mäntsälä Puhelin 019 -- 6871

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n jäsentiedote. Julkaisija: Piiritoimisto, osoite: Keskuskatu 12 B 12 04600 Mäntsälä Puhelin 019 6871

Lisätiedot

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON KYMEN PIIRI RY

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON KYMEN PIIRI RY 1 ESITYS: AIKA: PAIKKA: SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON KYMEN PIIRI RY PIIRIN 64:N TOIMINTAVUODEN TYÖJÄRJESTYKSEKSI 22.03.2018 KLO 18.00 valtakirjat klo 17 alkaen IMATRAN KYLPYLÄ; Purjekuja 2, 55420 Imatra 1.

Lisätiedot

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2016 pöytäkirja Aika 19.2.2016 klo 18.00 19.00 Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan

Lisätiedot

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 23 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 23 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2014 pöytäkirja Aika 7.2.2014 klo 18.00 19.14 Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 23 seuranjäsentä liitteenä

Lisätiedot

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 25 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 25 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2015 pöytäkirja Aika 27.2.2015 klo 18.00 19.12 Paikka Seuran paviljongi Läsnä 25 seuranjäsentä liitteenä olevan

Lisätiedot

Vuosikokous henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi puuttuu listalta).

Vuosikokous henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi puuttuu listalta). Mäntsälän Kennel ja Metsästysseura Ry Vuosikokous 2013 25.2.2013 Paikka: Ampumarata Paviljonki Aika: 25.2.2013 klo 18.00 Läsnä: 64 henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi

Lisätiedot

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 27 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 27 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2013 pöytäkirja Aika 8.2.2013 klo 19.00 19.40 Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 27 seuranjäsentä liitteenä

Lisätiedot

Tervetuloa vuosikokoukseen!

Tervetuloa vuosikokoukseen! SK POHJANMAA - POHJANMAAN LASTUSALAN LIITTO ry Tervetuloa vuosikokoukseen! Pohjanmaan Pelastusalan liitto ry:n vuosikokous pidetään la 21.5.2016 Nurmon Paloasemalla, Paanatie 1, 60550 Nurmo Tilaisuuteen

Lisätiedot

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä sekä yksi jäseneksi hakija liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä sekä yksi jäseneksi hakija liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2017 pöytäkirja Aika 14.2.2017 klo 18.00 19.20 Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä sekä yksi jäseneksi

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry Finlands Jägarförbunds Nylands Distrikt rf

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry Finlands Jägarförbunds Nylands Distrikt rf Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry Finlands Jägarförbunds Nylands Distrikt rf 2017-2018 Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry Finlands Jägarförbunds Nylands Distrikt rf SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON

Lisätiedot

9) esitetään ja hyväksytään riistanhoitoyhdistyksen vuoden 2014 toimintakertomus

9) esitetään ja hyväksytään riistanhoitoyhdistyksen vuoden 2014 toimintakertomus 1) kokouksen avaaminen Rhy:n puheenjohtaja Asko Autio avasi kokouksen. Asko kertoi ajankohtaisista tapahtumista rhy:ssä. Vuoden 2014 pienpetokilpailun palkitut olivat 1 Ari hautakangas, 26 pienpetoa 2.

Lisätiedot

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 32 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 32 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2010 pöytäkirja Aika 19.2.2010 klo 19.00 20.13 Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 32 seuranjäsentä liitteenä

Lisätiedot

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 26 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 26 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2012 pöytäkirja Aika 10.2.2012 klo 19.00 19.55 Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 26 seuranjäsentä liitteenä

Lisätiedot

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com Arvoisat seurat ja seurueet! Metsästys on upea harrastus Suomessa ja erityisesti

Lisätiedot

Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi :31 1

Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi :31 1 Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi 1.9.2013 23:31 1 Sija Sarja Nimi Seuran nimi Hirvi 1 N Jaakkola Asta Kaukalammen Metsästysseura 95 2 N Torvasti Taina Kaukalammen Metsästysseura 93 3 N Kylmäniemi

Lisätiedot

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry PÖYTÄKIRJA OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 25.4.2017 klo 18.00 19.18 Paikka: Kotimäen koulun ruokasali, Littoistentie 500, Kaarina Läsnä: Kokouksessa

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen

Lisätiedot

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Liittokokous pidettiin Lappeenrannassa 14. 15. kesäkuuta 2017 Holiday Club Saimaalla. Kuvakooste osa-5 ; 1 (9) Kokouksen neuvottelutauko. Kuvassa kokousvirkailijat

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TUL:n Lapin piiri ry puh: P Nahkurinkatu Kemi

TUL:n Lapin piiri ry puh: P Nahkurinkatu Kemi TUL:n Lapin piiri ry:n sääntömääräinen PIIRIKOKOUS Pidetään Kemissä os. Kemin Cumulus, Hahtisaarenkatu 3,, lauantaina 16.4.2016 alkaen klo.12:00. Valtakirjojen tarkastus aloitetaan klo.11:00. Kokouksessa

Lisätiedot

Riistamaali SM Sipoo Hirvi kertalaukaukset, sarja Y50

Riistamaali SM Sipoo Hirvi kertalaukaukset, sarja Y50 Sipoo 17. - Hirvi kertalaukaukset, sarja Y50 1. Jouko Mutka RS 93 92 185 90 93 183 368 95 2. Juhani Mäkitalo ESA 93 97 190 92 86 178 368 94 3. Pauli Kähönen ESA 85 93 178 93 88 181 359 4. Antero Rantala

Lisätiedot

Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi :01 1

Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi :01 1 Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi 30.8.2015 21:01 1 Sija Sarja Nimi Seuran nimi Hirvi Hirv i uus 1 N Torvasti Taina Kaukalammen Metsästysseura 93 2 N Kylmäniemi Anu Nummisten Metsästysseura 84 33

Lisätiedot

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta

Lisätiedot

AIKA 18.12.2001 kello 16.30. Ala-Ounasjoen Erästäjien toimitalo

AIKA 18.12.2001 kello 16.30. Ala-Ounasjoen Erästäjien toimitalo ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 18.12.2001 RIISTANHOITOYHDISTYS JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA AIKA 18.12.2001 kello 16.30 PAIKKA SAAPUVILLA Ala-Ounasjoen Erästäjien toimitalo Hannu Lukkarila Pentti Hyvärinen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014 KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014 Piiritoimisto Gummeruksenkatu 7, 40100 Jyväskylä Verkkosivut: www.ksrespiirit.fi Reserviupseeripiirin toiminnanjohtaja Reserviläispiirin toiminnanjohtaja reservilaispiiri@ksrespiirit.fi

Lisätiedot

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 Ala-Ounasjoen Erästäjät PÖYTÄKIRJA Johtokunta Rovaniemi 17.2.2010 ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 17.2.2010 klo 18.00 PAIKKA Toimitalo, Erästäjänpolku OSALLISTUJAT Seuran jäseniä 25 liitteenä

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n jäsentiedote. Julkaisija: Piiritoimisto, osoite: Keskuskatu 12 B 12 04600 Mäntsälä Puhelin 019 -- 6871

Lisätiedot

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 36 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 36 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2011 pöytäkirja Aika 11.2.2011 klo 19.00 20.19 Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 36 seuranjäsentä liitteenä

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

1. Yhdistyksen Taru Kuoppa avasi kokouksen klo: toivottaen osallistujat tervetulleiksi kokoukseen.

1. Yhdistyksen Taru Kuoppa avasi kokouksen klo: toivottaen osallistujat tervetulleiksi kokoukseen. Itä-Suomen jousiammuntapiiri ry. PÖYTÄKIRJA Vaalikokous Aika: 18.12.2016 klo:14.00 Paikka: Koria ABC Läsnä: Iitin Jousiampujat (7), Kymen Jousi (1), Piili (2), Lahden Vasama ( 1) Eritelty, osallistujaluettelo

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2012 13.1.2012

SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2012 13.1.2012 SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2012 13.1.2012 Paikka Bridge Areena, Hiomotie 10, Helsinki Läsnä Jarmo Laakso puheenjohtaja sihteeri, toiminnanjohtaja, Skype

Lisätiedot

Kilpailukalenteri kesä 2017

Kilpailukalenteri kesä 2017 Kilpailukalenteri kesä 2017 HIRVENJUOKSU Aika Paikka Kilpailu Yhteyshenkilö Hirvenjuoksu To 20.4 Säkyläntie 215 Hirvenjuoksu, kävelysarjat Petri Tattinen 040 5739368 klo 1700 Virttaa Avoin To 27.4 Säkyläntie

Lisätiedot

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN 28.10.2017 VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Raidonjärven suojeluyhdistys Ry Raidonpääntie 173 14300 Renko PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 30.9.2015 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 21.11.2015 klo 13:00 alkaen Rannikkoprikaatissa,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri. Kilpailukauden päättäjäiset Hotelli Iso-Valkeinen Matti Räsänen

Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri. Kilpailukauden päättäjäiset Hotelli Iso-Valkeinen Matti Räsänen Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Kilpailukauden päättäjäiset 04.10.2017 Hotelli Iso-Valkeinen Matti Räsänen Kilpailutoimikunta Matti Räsänen puh, joht. Harri Hyvönen vpj, metsästysammunta, luotilajit

Lisätiedot

SCHRÖDER. palvelumuistio 2014 SWAROVSKI. Uudenmaan metsästäjien. jo vuodesta 1896

SCHRÖDER. palvelumuistio 2014 SWAROVSKI. Uudenmaan metsästäjien. jo vuodesta 1896 Uudenmaan metsästäjien palvelumuistio 2014 SWAROVSKI jo vuodesta 1896 SCHRÖDER Unioninkatu 23 00170 HELSINKI p.09-656 656 info@schroder.fi 9:30-18 La 9:30-16 Täyden palvelun metsästys- ja kalastusliike.

Lisätiedot

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi. Pöytäkirja Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 22.02.2009 Aika 13.00 14.20 Paikka Seuran Maja Läsnä 39 jäsentä 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi :32 1

Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi :32 1 Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi 3.9.2017 20:32 1 Sija Sarja Nimi Seuran nimi Hirvi Hirv i uus 1 N Jaakkola Asta Kaukalammen Metsästysseura 90 2 N Torvasti Taina Kaukalammen Metsästysseura 87 1

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Pöytäkirja 5/2013 Aika Torstai 21.11.2013 klo 8.30-10.00 Paikka Finlandia-talo kongressisiipi, kokoushuoneet 22-23 Mannerheimintie 13, Helsinki

Lisätiedot

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous Vaalivaliokunnan esitykset Liittokokous Todettiin liittovaltuustossa Hämeenlinnassa käytävät vaalit 3 Arvotaan vaalivaliokuntaan 2015 kuuluvat yhdistykset Vaalivaliokuntaan 2015 arvottavat yhdistykset

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

Vuosikokouksen pöytäkirja

Vuosikokouksen pöytäkirja Vuosikokouksen pöytäkirja Lähettänyt Sivujen ylläpitäjä 07.08.2008 Viimeksi päivitetty 05.11.2009 PÖYTÄKIRJA 1(3) VUOSIKOKOUS Aika la 19.7.2008 klo 13.00-14.35 Paikka Iisalmi, hotelli-ravintola Seurahuone

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää.

Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää. SYYSKOKOUS 2017 Aika 30.11.2017, klo. 18.30-20.00 Paikka Hämeenkylän Kartano Osallistujat 10 henkeä, liite 1 1. Kokouksen avaus Markus Lyyra avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Y Sarja Ke Nä Mä Su Mi Va Yht 1. Raine Remes Dragvik Jägars rf Petri Viitamäki Karhunkorven MS

Y Sarja Ke Nä Mä Su Mi Va Yht 1. Raine Remes Dragvik Jägars rf Petri Viitamäki Karhunkorven MS Y Sarja Ke Nä Mä Su Mi Va Yht 1. Raine Remes Dragvik Jägars rf 4 5 2 61 9 334 1411 2. Petri Viitamäki Karhunkorven MS 26 1 1 61 86 949 3. Pertti Lesonen Suomenlinnan Eränkävijät ry 4 1 75 779 4. Timo Kinnunen

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu

Lisätiedot

SM-kilpailut Putoavat taulut 25. 26.1.2014 Kangasala

SM-kilpailut Putoavat taulut 25. 26.1.2014 Kangasala Yleinen 1. Saviahde Vesa PHA 2. Hyvärinen Niklas RS 3. Heikkilä Sami K-64 3. Holmberg Krister RS 5. Heikkilä Tomi-Pekka K-64 6. Jetsonen Markku KAMS 7. Koskela Tarmo BSPA 8. Holmberg Henrik RS 9. Suoknuuti

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

PANK ry:n toimielimet 2016

PANK ry:n toimielimet 2016 PANK ry:n toimielimet 2016 HALLITUS Ville Alatyppö ville.alatyppo@hel.fi Kuntaliitto/Helsingin kaupunki, pj. Lars Forstén lars.forsten@lemminkainen.com INFRA ry/asfalttijaosto/lemminkäinen Infra Oy, vpj

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN... Kuva: www.kiteenmatikaiset.fi TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...3 KAHVITILAISUUS JA

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 6.-7.6.2015 Paikka Valkea Talo, Ilkantie 4, 00400 Helsinki Lauantai 6.6. Lounas klo 11.30-12.30 Kahvi klo 15.00-15.30 8.30 9.30 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS 1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 24.3.2010 kello 18.00 Paikka: Osallistujat: Pataravintola Mylly, Pirkkala OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistyksen jäsenet. Paikalla oli

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry Finlands Jägarförbunds Nylands Distrikt rf

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry Finlands Jägarförbunds Nylands Distrikt rf Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry Finlands Jägarförbunds Nylands Distrikt rf 2016-2017 Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry Finlands Jägarförbunds Nylands Distrikt rf SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON

Lisätiedot

************************************************ TUUSNIEMEN RIISTANHOITOYHDISTYS. Metsästysseurojen käyttövuorot Tuusjärven ampumaradalla V-2018

************************************************ TUUSNIEMEN RIISTANHOITOYHDISTYS. Metsästysseurojen käyttövuorot Tuusjärven ampumaradalla V-2018 HUOMIO! Lauantaina 11.8.2018 kello 14:00 seuramme ampumakilpailut Tuusjärven radalla kello 14:00 alkaen. Kesäkokous tämän jälkeen kello 17:00 alkaen Honka Kodalla. ************************************************

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan Piirin kilpailukalenteri 2017

Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan Piirin kilpailukalenteri 2017 Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan Piirin kilpailukalenteri 2017 Hirvenhiihto 11.02 Kajaani,Hoikanportti SM hirvenhiihto esikisa PK-piiri/Ilm. Tapio Kiiskiselle 0503232737 18.02 Ilomantsi Hirvenhiihto

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 8.10.2014 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. 1. Kokouksen

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2015. Sääntömääräinen syyskokous 19.11.2015 Tays / E-siipi / dialyysi ja infektio-osasto

Jäsentiedote 2/2015. Sääntömääräinen syyskokous 19.11.2015 Tays / E-siipi / dialyysi ja infektio-osasto Jäsentiedote 2/2015 Sääntömääräinen syyskokous 19.11.2015 Tays / E-siipi / dialyysi ja infektio-osasto Sääntömääräisen syyskokouksen ohjelma 19.11.2015 Paikkana on Tays, Teiskontie 35, 33100 Tampere Klo

Lisätiedot

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 1 Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 Hyvä yhdistysväki Tässä kirjeessä kerrotaan seuraavista asioista: Liiton organisaatiouudistus Revanssin toimituksen uudet yhteystiedot Yhdistysten juhlista ja tapahtumista

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 17.6.2017 Paikka Valkea talo, Ilkantie 4 00400 Helsinki Lounas klo 12.00 13.00 Kahvi klo 15.30 16.00 9.00 10.00 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2015 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Aika: 18.10.2006, kello 18:00-21:22 Paikka: Lahdesjärven ABC Liikenneaseman kokoustilat, Tampere

Aika: 18.10.2006, kello 18:00-21:22 Paikka: Lahdesjärven ABC Liikenneaseman kokoustilat, Tampere Suomen Paaritaksit ry Perustamiskokous Aika: 18.10.2006, kello 18:00-21:22 Paikka: Lahdesjärven ABC Liikenneaseman kokoustilat, Tampere Läsnä: Tarmo Vuorinen, Tampere Markku Tuulinen, Pori Lauri Savolainen,

Lisätiedot

a-nro Nimi Sarja Seura 1 kierros 2 kierros 3 kierros 4 kierros 5 kierros 6 kierros 7 kierros 8 kierros ratkot tulos 74. Jari Rajala Y SSG

a-nro Nimi Sarja Seura 1 kierros 2 kierros 3 kierros 4 kierros 5 kierros 6 kierros 7 kierros 8 kierros ratkot tulos 74. Jari Rajala Y SSG a-nro Nimi Sarja Seura 1 kierros 2 kierros 3 kierros 4 kierros 5 kierros 6 kierros 7 kierros 8 kierros ratkot tulos 74. Jari Rajala Y SSG 25 23 24 24 23 22 21 23 185 107. Markku Ojansuu Y Vs-VA 22 24 22

Lisätiedot

SVA:n Kevätkisa. Kymppi-64 Kangasala m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y45

SVA:n Kevätkisa. Kymppi-64 Kangasala m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y45 SVA:n Kevätkisa Kymppi-64 Kangasala 26.05.2012 26.05.2012 50m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y45 1. Jukka Jokinen P-HA 95 96 99 91 97 95 573 2. Arto Rinne HyMAS 96 91 96 94 91 92 560 3. Juha-Pekka Hulkkonen

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO RY. Hallitus KUTSU Riihimäki 2.11.2017 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 25.11.2017 klo 12.00 alkaen Riihimäen

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere Jäsentiedote 2/2018 Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2018 TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs 33520 Tampere Lähde: http://perheklinikka.fi/ota-yhteytta/ 17.10.2018 Sääntömääräisen syyskokouksen

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 21.10.2018 Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 17.11.2018 klo 13.00 alkaen Kouvolan

Lisätiedot

SVA mestaruuskilpailut Hirvi kertalaukaus

SVA mestaruuskilpailut Hirvi kertalaukaus SVA mestaruuskilpailut 28.-29.6.2008 Hirvi kertalaukaus Class Y45 Kertalaukaus 1 3 Matti Suoranta K-64 194 2 8 Jarmo Pyyhtiä K-64 181 3 4 Hannu Niemelä K-64 177 4 2 Kauno Mäkinen SäSA 154 5 5 Jyrki Pajari

Lisätiedot

LM 10m SM 2018 Turku. Turku m Liikkuvamaali, sarja M

LM 10m SM 2018 Turku. Turku m Liikkuvamaali, sarja M Turku 03. - 04.03.2018 10m Liikkuvamaali, sarja M 1. Krister Holmberg RS 98 99 99 296 95 95 93 283 579 2. Vesa Saviahde P-HA 96 97 97 290 96 92 96 284 574 3. Tomi-Pekka Heikkilä K-64 94 97 95 286 92 95

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 9/2011. Aika Keskiviikko 23.11.2011 klo 17.30-18.00. Hyökkälän koulu Kirkkotie 7-9, Tuusula

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 9/2011. Aika Keskiviikko 23.11.2011 klo 17.30-18.00. Hyökkälän koulu Kirkkotie 7-9, Tuusula KUUMA-HALLITUS Esityslista 9/2011 Aika Keskiviikko 23.11.2011 klo 17.30-18.00 Paikka Hyökkälän koulu Kirkkotie 7-9, Tuusula 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 5

Lisätiedot

SVA MESTARUUSKILPAILUT LIIKKUVA MAALI

SVA MESTARUUSKILPAILUT LIIKKUVA MAALI Nuutin rata Rusko 25. - Hirvi kertalaukaukset, sarja N45 1. Sirkka Savukari ESA 84 91 175 Hirvi kertalaukaukset, sarja N65 1. Kaija Häyrinen SUMA 35 46 81 Hirvi kertalaukaukset, sarja Y90 1. Kalervo Hollmen

Lisätiedot

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Iin seudun riistanhoitoyhdistys PÖYTÄKIRJA Pokholmintie 30 95100 KUIVANIEMI Puh 0400-936 333 Email ii@rhy.riista.fi 23.2.2016 Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Aika: 23.2.2016 klo 18.00-20:15 Paikka: Läsnä:

Lisätiedot

SYYSKOKOUSPÖYTÄKIRJA 2014

SYYSKOKOUSPÖYTÄKIRJA 2014 SUOMUSSALMEN URHEILUAMPUJAT RY SYYSKOKOUSPÖYTÄKIRJA 2014 AIKA PAIKKA LÄSNÄ 21.11.2014, klo 18.00-20:03 Hotelli Kiannon Kuohut, Suomussalmi Liite 1, nimiluettelon mukaisesti 61 henkilöä 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

(RHY- työjärjestys 3 Riistanhoitoyhdistyksen vuosikokouksessa käsiteltävät asiat)

(RHY- työjärjestys 3 Riistanhoitoyhdistyksen vuosikokouksessa käsiteltävät asiat) 1 Kemijärven riistanhoitoyhdistys (RHY- työjärjestys 3 Riistanhoitoyhdistyksen vuosikokouksessa käsiteltävät asiat) KEMIJÄRVEN RIISTANHOITOYHDISTYS Vuosikokous 2013 Pöytäkirja Aika: 05.02.2013 klo 18.00

Lisätiedot

Liikkuvamaali 10m, Putoavat taulut SM 2010

Liikkuvamaali 10m, Putoavat taulut SM 2010 Tulokset (1/10) Sarja Sukunimi Etunimi Seura Hitaat Nopeat Yhteensä N16 1. Taskinen Pipsa Numa 3 + 5 = 8 N18 1. Qvarnström Micaela RS 12 + 10 = 22 N 1. Salminen Marika KoE 13 + 12 = 25 2. Aalto Tiina SMY

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

SML HIRVI PM Jurvan Metsästysseura ry

SML HIRVI PM Jurvan Metsästysseura ry SML HIRVI PM Jurvan Metsästysseura ry. 1.4.-17 M Seura Sarja Nro. Alkuk. Loppuk. Uus. Yhteensä 1 Autio Mikko 91 95 186 2 Parkkamäki Jukka 89 90 179 3 Luomala Arto 94 84 178 4 Passi Mika 89 87 176 5 Kivelä

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Tomi-Pekka Heikkilä K-64 Matti Suoranta K-64 Krister Holmberg Sami Heikkilä K-64

Tomi-Pekka Heikkilä K-64 Matti Suoranta K-64 Krister Holmberg Sami Heikkilä K-64 Putoavat taulut SM-kilpailu Nilsiä 16.-17.2.2013 etunimi sukunimi seura tulos 1 Tomi-PekkaHeikkilä K-64 2 A 16 Hannu Niemelä K-64 0 Tomi-PekkaHeikkilä K-64 2 1 A-H Jari Taskinen NUMA 0 2 Krister Holmberg

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1.

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1. Compak Sporting SM Nokian ampumarata 8.-9.6.2013 Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y 1 72 KORTELAINEN MARKO SoA 24 24 20 25 93 23 24 25 25 97 190 2 38 AALTO MARKO NOSA

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS 2 2 EDELLISEN KOKOUKSEN MUISTIO 2 3 SOTE-SELVITYKSEN TILANNEKATSAUS 2 5 VÄLIRAPORTIN ESITTELY- JA KESKUSTELUTILAISUUS 27.3.

1 KOKOUKSEN AVAUS 2 2 EDELLISEN KOKOUKSEN MUISTIO 2 3 SOTE-SELVITYKSEN TILANNEKATSAUS 2 5 VÄLIRAPORTIN ESITTELY- JA KESKUSTELUTILAISUUS 27.3. ASKOLA LAPINJÄRVI LOVIISA MYRSKYLÄ PORNAINEN PORVOO SIPOO LAPPTRÄSK LOVISA MÖRSKOM BORGNÄS BORGÅ SIBBO OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 2/2014 6.3.2014 Muistio ITÄ-UUDENMAAN KUNTIEN YHDISTYMISSELVITYKSEN OHJAUSRYHMÄ

Lisätiedot

Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A, Tarja Halonen - sali. Läsnä Paikalla 27 osaston varsinaista jäsentä sekä 1 eläkelläisjäsen.

Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A, Tarja Halonen - sali. Läsnä Paikalla 27 osaston varsinaista jäsentä sekä 1 eläkelläisjäsen. SYYSKOKOUS Aika 23.11.2016 klo. 18.00 20.35 Paikka, Tarja Halonen - sali Läsnä Paikalla 27 osaston varsinaista jäsentä sekä 1 eläkelläisjäsen. Liite:1 1 Kokouksen avaus Ammattiosaston puheenjohtaja Kenneth

Lisätiedot