MYSTINEN INTIA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MYSTINEN INTIA 19. 27.2.2016"

Transkriptio

1 MYSTINEN INTIA Alumnien hiihtolomamatkan kohteena ovat Delhi, Agra, Ranthambore ja Jaipur Tervetuloa ainutlaatuiselle matkalle kokemaan mystinen ja moniulotteinen Intia. Intiassa matkalainen pääsee maailmaan keskelle väriä, musiikkia ja tuoksuja. Maan väestö koostuu lukuisista eri kansoista, joten on helpompi puhua kulttuurien mosaiikista kuin yhdestä yhtenäisestä. Intian historia ja kulttuuri yhdistyvät kiehtovaksi kokonaisuudeksi. Matkaseurueemme koostuu niin lääkäreistä, matemaatikoista, teologeista kuin historioitsijoista ja juristeista. Huolella ja turvallisesti valitut matkakohteet ja akateeminen matkaseura luovat erinomaiset puitteet elämyksille. Salaperäinen ja hengellinen, lumoava ja hämmentävä Intia on todellinen runsaudensarvi. Niin sanotun kultaisen kolmion kiertomatka vie meidät Delhin vilskeestä Agraan ja sen suurenmoiseen Taj Mahalin maailmanperintökohteeseen sekä palatsien mahtavaan Jaipuriin. Lisäksi vierailemme aiemmin kuninkaallisena metsästysalueena toimineessa Ranthamboren kansallispuistossa, jossa saatamme nähdä harvinaisia intiantiikereitä ja muita villieläimiä. Rajasthanin osavaltiossa sijaitsevassa legendaarisessa Jaipurissa saamme ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua kaupungin arkeen, kun nautimme päivällistä paikallisen perheen luona. 1/14

2 PÄIVÄKOHTAINEN MATKAOHJELMA 8 YÖTÄ (MUKAAN LUKIEN YÖLENNON) JA 9 PÄIVÄÄ 1. PÄIVÄ: HELSINKI DELHI (PE ) Kokoonnumme Helsinki-Vantaan lentokentälle. Lentomme AY21 lähtöaika on klo Saavumme Delhiin seuraavana aamuna klo PÄIVÄ: DELHI (LA ) Saavumme Delhin kansainväliselle lentokentälle lennolla AY21 klo O ppaamme ottavat meidät vastaan tulli- ja maahantulomuodollisuuksien jälkeen. Suuntaamme kohti hotelliamme ja majoitumme sinne. Delhi on Intian pääkaupunki. Täällä näemme vanhan ja uuden Intian, sekä m uinaisen että nykyaikaisen kaupungin. Nyky-Delhi koostuu seitsemästä muinai sesta kaupungista, jotka on rakennettu luvuilla. Delhi on kokenut monien hallitsijoiden nousun ja tuhon, ja siellä onkin lukuisia muistomerkkejä, jotka todistavat kaupungin aiemmista loiston päivistä. Kaupungissa on edustettuna myös harvinaisen monia eri arkkitehtonisia tyylisuuntia. Aamiaisen jälkeen lähdemme koko päivän kiertoajelulle Delhin vanhaan ja uuteen osaan. Vanha Delhi (Old Delhi) oli muurien ympäröimä islamilaisen Intian pääkaupunki luvuilla. Suurmogulien valtakunnan hallitsija Shah Jahan siirsi pääkaupungin Agrasta Delhiin vuonna Varsinkin arkkitehtuurin alalla poikkeuksellisen lahjakas Shah Jahan loi seitsemännen kaupungin ja pani samalla alulle Delhin uuden kukoistuksen. 2/14

3 Vierailemme Punaisen linnoituksen ulkopuolella tutustumassa tähän suurmogulien valtakunnan loistokkaimpaan linnoitukseen ja palatsiin. Punaisten hiekkakivimuurien suojaama linnoitus on Shah Jahanin vallan ja hienostuneisuuden vertauskuva. Pääsisäänkäynti, ns. Lahore-portti, aukeaa ruuhkaiselle länteen johtavalle Chandni Chowk -alueelle, jonka varrella on mutkittelevia kujia, pikku katuja ja vilkkaita basaareja. Täällä saatamme nähdä parturin työskentelyä, hopean punnitsemista tai kiihkeää kaupankäyntiä. Chandni Chowk on vanhan kaupungin vilkas ja värikäs markkina-alue, joka oli aikoinaan Delhin kaupallinen keskus. Seuraava kohteemme on Intian suurin moskeija, punaisesta hiekkakivestä ja marmorista rakennettu Jama Masjid, joka valmistui Se oli viimeinen myös Taj Mahalin isänä tunnetun Shah Jahanin rakennuttamista muistomerkeistä. Seuraavaksi tutustumme Raj Ghatiin, Mahatma Gandhille omistettuun yksin kertaiseen muistomerkkiin, jonka sijaintipaikalla Nathuram Godse surmasi Gandhin vuonna Gandhi oli Intian itsenäisyysliikkeen poliittinen ja hengellinen johtaja, joka kannatti väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta ja jota pidetään kansakunnan isänä. Intian ensimmäisen pääministerin, Jawahar Lal Nehrun, hauta sijaitsee Gandhin muistomerkin pohjoispuolella Shanti Vanissa (suomeksi rauhan metsä ). Alue on nykyisin kaunis puisto, jossa arvovieraiden istuttamat puut on merkitty nimikyltein. Ihastuttava Zinat-ul Masjid -moskeija kohoaa Raj Ghatin yllä. Pysähdymme lounaalle Veda-ravintolaan. 3/14

4 New Delhin alue ja sen leveät puistokadut, komeat hallintorakennukset, vehreät puistot ja puutarhat suunniteltiin ja rakennettiin 1920-luvulla Intian brittivallan aikana. Vuonna 1911 kuningas Yrjö V ilmoitti, että pääkaupunki siirrettäisiin Kalkutasta Delhiin. Kuninkaan toimeksiannosta arkkitehdit Lutyens ja Baker ryhtyivät suunnittelemaan ja rakentamaan Delhin kahdeksatta kaupunkia, New Delhiä. Lutyens suunnitteli brittiläisen imperiumin mahtia kuvastavan alueen: talot muistuttivat palatseja, puistokadut olivat leveitä ja suihkulähteet ja matalat lammet koristivat mogulikauden tyylin mukaisia puutarhoja. Valtavan rakennusprojektin valmistuminen kesti 20 vuotta, minkä jälkeen britit lähtivät Intiasta vuonna Vierailemme kahdella Delhin historiaan liittyvällä muistomerkillä. Qutub Minar on vuonna 1199 valmistunut maamerkki, jonka sulttaani Qutub-ud-Din rakennutti joko merkiksi voitosta tai läheisen moskeijan minareetiksi. Tornin perustan halkaisija on 14,32 metriä, mutta torni kapenee 2,75 metriin 72,5 metrin korkeudessa. Toinen kohteistamme on Humayunin mausoleumi, jonka rakennutti suurmoguli Humayunin vaimo. Hallitsijan vaimo Biga Begum on haudattu mausoleumiin. Valkoisen marmorin ja punaisen hiekkakiven yhdistelmä vaikutti suuresti myöhäisempään moguliarkkitehtuuriin. Mausoleumia pidetään yleisesti Agran kuuluisan Taj Mahalin esikuvana. 4/14

5 Jatkamme kiertoajelua Rajpath-katua pitkin ohi komean, 42 metriä korkean India Gate -muistomerkin, joka sijaitsee New Delhin keskustassa keskellä risteysaluetta. Tämä Pariisin riemukaarta muistuttava portti kunnioittaa :ta intialaissotilasta, jotka kaatuivat taistellessaan brittiarmeijan riveissä ensimmäisessä maailmansodassa. Porttiin on ikuistettu niiden yli britti- ja intialaissotilaan nimet, jotka kuolivat luoteisrintamalla vuoden 1919 afgaani sodassa. Peruskiven muurasi Connaughtin herttua vuonna Näemme myös palatsimaisen presidentin virka-asunnon ja sen yksityispuutarhan, joka kattaa 330 aarin kokoisen alueen. Lisäksi näemme parlamenttitalon, Intian demokra tian vertauskuvan. Syömme päivällistä hotellissa. 5/14

6 3. PÄIVÄ: DELHI AGRA (SU ) Aamiaisen jälkeen ajamme Agraan, missä kirjaudumme hotelliimme. Lounaan jälkeen vuorossa on yksi matkan kohokohdista vierailu Taj Mahalissa. Suurmogulien valtakunnan hallitsija Shah Jahan rakennutti tämän upean, valkoisen marmorimausoleumin lempivaimolleen Mumtazille, joka oli pyytänyt puolisoaan rakentamaan muistomerkin symboloimaan heidän ikuista rakkauttaan. Noin rakennus- ja käsityöläistä eri puolilta maailmaa rakensi Mumtazin mauseoleumia 17 vuoden ajan vuodesta Hienostuneen symmetrisessä Taj Mahalissa voi nähdä useita näyttäviä esimerkkejä pietra dura -koristelusta, jossa käsityöläiset upottavat tarkasti leikattuja puolijalokiviä marmoriin ja muodostavat siten häikäiseviä kuvioita. 6/14

7 Suunnittelu- ja rakennustöiden takana uskotaan olevan legendaarinen arkkitehti Ustad Ahmad Lahori. Tarinan mukaan rakennuksen valmistuttua Shah Jahan katkaisutti Lahorin kädet ja sokaisi tämän silmät, niin että Lahori ei voisi koskaan tehdä kopiota Taj Mahalista. Taj Mahalin ainutlaatuisuus perustuu sen täydellisiin mittasuhteisiin, naiselliseen eleganssiin, rakennustapaan ja koristeluun. Taj Mahalin marmorijulkisivu heijastaa ruusunpunaisia ja kultaisia sävyjä auringon noustessa ja laskiessa, mutta on päivisin häikäisevän valkoinen. On mahdotonta kuvitella, että Taj Mahal sijaitsisi jossain muussa ympäristössä kuin sen taivaallisessa puutarhassa. Muslimit uskovat paratiisin olevan vehreä puutarha, jossa virtaa puroja. Suurmogulit toivat tämän käsityksen Intiaan ja ylistivät sitä verrattomassa taiteessaan. Koraanin tekstin kaiverrus pääsisäänkäynnin eteläisellä julkisivulla kiistatta yhdistää Taj Mahalin paratiisin puutarhaan, jossa kuolleiden sielut saavat viimeisen leposijansa. Kaiverruksessa lukee: (Oikeamieliselle sielulle sanotaan): Sinä levollinen sielu, palaa Herrasi luo tyytyväisenä ja rakastettuna, astu palvelijoitteni joukkoon ja käy puutarhaani! Koraani, suura 89 Al-Fajr: Hovirunoilija Abu Talib Kalim kirjoitti seuraavat säkeet ylistääkseen hallitsijan jalokiviseppien taitoa: He upottavat marmoriin kivikukkia, joiden väri, ellei jopa tuoksu, voittaa oikeatkin kukat. Seuraavaksi vierailemme komeassa Agran punaisessa linnoituksessa, joka koostuu satumaisista palatseista, kahdesta kauniista moskeijasta, vastaanottosaleista, paviljongeista, sisäpihoista ja puutarhoista. Aluetta ympäröivät valtava muuri, vallihauta ja toinen muuri. Kierrämme julkisen vastaanottosalin ja kuninkaalliset paviljongit. Linnoitus on luova, arkkitehtoninen ja strateginen mestariteos sekä Unescon maailmanperintökohde. Agran punainen linnoitus on Intian tärkein linnoitus. Suuret mongolihallitsijat Babur, Humayun, Akbar, Jehangir, Shah Jahan ja Aurangzeb asuivat siellä, ja sieltä myös maata hallittiin. Linnoituksessa oli Intian suurin virallinen rahasto ja rahapaja. Siellä vieraili ulkomaisia suurlähettiläitä, matkailijoita ja arvohenkilöitä, jotka vaikuttivat osaltaan Intian historiaan. Kohtalon julmasta oikusta Shah Jahan, Taj Mahalin rakennuttaja, jonka isoisä raken nutti alkuperäisen linnoituksen, vietti täällä elämänsä viimeiset vuodet oman poikansa vangitsemana. Hänen huoneestaan avautui näkymä joen vastarannalla sijaitsevaan Taj Mahaliin. Loppupäivä on vapaata aikaa, ja osallistujat voivat syödä päivällisen valitsemassaan paikassa. 4. PÄIVÄ: AGRA BHARATPUR, NOIN KAHDEN TUNNIN AJOMATKA BHARATPUR RANTHAMBHORE, JUNAMATKA (MA ) Aamiaisen jälkeen ajamme Bharatpuriin, minne on noin 2 tunnin matka. Pysähdymme matkalla Fatehpur Sikrissä. Fatehpur Sikri oli suurmogulien valtakunnan pääkaupunki vuosina Sen rakennutti mogulihallitsija Akbar. Kun nykymatkailija saapuu Sikriin Agran portista, hän näkee ensin Diwan-I-Aamin eli julkisen vastaanottosalin, joka on yksi palatsikompleksiin johtavista yhdeksästä kulkuväylästä. Kyse on itse asiassa valtavasta suorakaiteen muotoisesta ja m uu rien 7/14

8 suojaamasta pihasta, missä aikoinaan kuultiin anomuksia, esitettiin julistuksia, vastaanotettiin suurlähettiläitä ja järjestettiin viihdytystä. Muinainen pääkaupunki hylättiin yllättäen vesipulan vuoksi vain muutama vuosi sen rakentamisen jälkeen. Tämän satukaupungin rauniot ovat edelleen erinomaisessa kunnossa. Onkin helppo kuvitella, millaista hovielämä oli kaupungin suuruuden päivinä. Syömme lounasta Laxmi Vilas Palacessa Bharatpurissa minkä jälkeen siirrymme rautatieasemalle, mistä matkaamme junalla Ranthamboreen. Lähtö: Bharatpur klo 15.50, juna: Jan Shatabdi Saapuminen: Sawai Madhopur klo Ranthamboren kansallispuisto oli alun perin Jaipurin maharadžan metsästysalue. Se muutettiin riistaeläinten rauhoitusalueeksi vuonna 1955 ja kansallispuistoksi vuonna Alue on ollut mukana tiikerien suojeluhankkeessa vuodesta 1972 alkaen. Kun mukaan lasketaan myös lähistöllä sijaitsevat K eladevin ja Mansinghin rauhoitusalueet, kansallispuiston kokonaispinta-ala on km 2. Koko puisto ei kuitenkaan ole avoin yleisölle. Ydinalueen pintaala on vain 392 km 2. Ranthambore-puisto sijaitsee Aravalli- ja Vindhya-vuoristojen välissä. Sen lehtimetsät olivat aikoinaan osa Keski-Intian mahtavia viidakoita. Kallioinen, mäkinen maasto on vaikeakulkuista, mutta alueella on myös avoimia laaksoja, joissa on järviä ja lampia. Ranthambore-puisto on kuuluisa tiikereistään. Saavuttuamme Sawai Madhopuriin siirrymme hotelliin päivälliselle. 8/14

9 5. PÄIVÄ: RANTHAMBORE (TI ) Lähdemme aikaisin aamulla hotellista kansallispuistoon ilmastoimattomalla avobussilla yhdessä meitä opastavan luonnontutkijan kanssa tarkkailemaan tiikereitä ja muita villieläimiä. Puiston maisema on vaihteleva: siellä on kauniita järviä, vehreitä ruohoalueita, syviä rotkoja, runsaspuisia laaksoja ja avointa pensasmaastoa sekä vanhojen linnoitusten kuvankauniita raunioita ja tuhat vuotta vanha Ranthamboren linnoitus, joka on nykyisin Unescon maailmanperintökohde ja jota pysähdymme ihailemaan. Palaamme hotelliin aamiaiselle ja viettämään vapaata aikaa. Lounaan jälkeen palaamme puistoon samalla ajoneuvolla yhdessä tutkijan kanssa tarkkailemaan tiikereitä ja muita villieläimiä. Suojeluhankkeiden ansiosta puiston tiikerikanta on vakiintunut, vaikkakaan ei kasvanut. Tiikereitä voi nähdä melko usein päiväsaikaan. Ranthambore on yksi parhaista paikoista nähdä näitä upeita petoja. Alue on saanut maailmanperintökohteen aseman puistossa sijaitsevien kuvankauniiden raunioiden ansiosta. Syömme päivällistä yhdessä palattuamme illalla hotelliin. 6. PÄIVÄ RANTHAMBORE JAIPUR, AJOMATKA: NOIN 5 TUNTIA (KE ) Aamiaisen jälkeen vierailemme Sawai Madhopurin alueen kylissä, joiden kansantaide on laajalti tunnettua. Erityisen kuuluisia ovat mudasta rakennettujen talojen seiniä koristavat maalaukset (Mandana), joiden suosituimpia aiheita ovat eläimet, linnut, kukat ja kyläelämä. Koristekuvia voi nähdä ulko-ovien vieressä ja keittiöiden ulkopuolella. Kyläläiset suhtautuvat matkailijoihin erittäin vieraanvaraisesti, ja matkailijat pääsevät kurkistamaan kylien arkeen. Myöhemmin iltapäivällä ajamme Jaipuriin ja majoitumme hotelliin. Vaaleanpunaisena kaupunkina tunnettu Jaipur on värikkään Rajastahanin osavaltion huolellisesti suunniteltu pääkaupunki. Nautimme päivällistä hotellissa, missä myös yövymme. 9/14

10 7. PÄIVÄ JAIPUR (TI ) Syötyämme aamiaisen hotellissa teemme puolen päivän retken Amberin linnoitukseen, joka sijaitsee 11 kilometrin päässä Jaipurista. Linnoitus on loistava esimerkki rajput-arkkitehtuurista, ja sen penkereet ja muurit heijastuvat alapuolella sijaitsevan Maota-järven pintaan. Linnoituksessa on useita kuninkaallisia saleja, joita koristavat norsunluu-, peili- ja lasiyksityiskohdat sekä hienostuneet seinämaalaukset. Huoneissa kävellessä voi tuntea ja kuvitella tämän voittamattoman kuningaskunnan historian ja suuruuden. Jaipur oli Intian legendaaristen hindutaistelijoiden koti. Sen historialliset linnoitukset, palatsit ja puutarhat tuovat ajattomuuden tuntua tähän tarunomaisen alueeseen. Jaipuria kutsutaan vaaleanpunaiseksi kaupungiksi sen roosansävyisten hiekkakivitalojen vuoksi. Kaupungissa on säilytetty alku peräisen rakennuskannan symmetria sekä kahdeksan historiallista porttia, jotka suojasivat kaupunkia vuosisatoja sitten. Päivän ensimmäinen kohteemme on yksityiskohtaisin kaiverruksin koristeltu Hawa Mahal ( tuulten palatsi ), jonka vaaleanpunaisen hiekkakivijulkisivun ja 953 pienen ikkunan takaa hovin naiset saattoivat vilvoitella ja katsella kaupungin katuja. 10/14

11 Kaupungin palatsimuseo Iltapäivällä teemme lyhyen kaupunkikierroksen, jonka aikana vierailemme kaupungin palatsimuseossa ihailemassa perinteisen rajasthanilaisen ja suurmogulien taiteen yhdistelmää. Museon upea kokoelma sisältää ruhtinaiden vaatteita, mattoja, vanhoja ammuksia ja miniatyyrimaalauksia, jotka kuvaavat hovielämää, taisteluita ja kulkueita. Muurien suojaaman kaupungin keskustassa sijaitseva palatsialue kertoo Jaipurin perustajan, Sawai Jai Singhin, kaukokatseisuudesta. Hän jätti jälkeensä loistokkaita arkkitehtonisia, taiteellisia ja käsityötaidon aarteita. Sawai Jai Singh r akennutti monet Jaipurin rakennuksista, mutta kaupungin arkkitehtuurissa näkyy myös myöhäisempien hallitsijoiden kädenjälki, ja jotkin taloista on rakennettu niinkin myöhään kuin 1900-luvulla. Palatsi on suurmoguli- ja rajasthanilaisarkkitehtuurin yhdistelmä, ja kuninkaallinen perhe asuu yhä osassa palatsia. Palatsialueelle saavuttaessa, ennen varsinaista palatsia, vierailija kohtaa ensin Mubarak Mahalin, jonka Sawai Madho Singh rakennutti 1800-luvulla vierailijoiden vastaanottamista varten. Rakennuksessa sijaitsee nykyisin Maharaja Sawai Man Singh II Museum, missä esitellään monenlaisia kuninkaallisia asuja, hienostuneita ja arvokkaita pašmina-saaleja, Varanasin silkkisareja, Sanganerin painettuja kankaita ja kansankirjontatöitä. Esillä on myös vuosina hallinneen maharadža Sawai Madho Singh I:n harvinainen, muhkea asu. Vierailemme myös hämmästyttävässä Jantar Mantarin observatoriossa, joka r akennettiin vuonna Palatseja vastapäätä sijaitsee kuuluisa Sawai Jai Singhin rakennuttama Jantar Mantar on Intian viidestä historiallisesta observatoriosta parhaiten säilynyt ja yksi suurimmista. Hallitsijan kiinnostus astronomiaan ja varsinkin numerologiaan sai hänet rakennuttamaan observa torion. Taitavat 11/14

12 r akennustyöläiset onnistuivat valmistamaan kivestä monimutkaisia tähtitieteellisiä instrumentteja, joista valtaosa toimii edelleen virheettömästi. Hätkähdyttävin instrumentti on Brihat Samrat Yantra -aurinkokello, mahtava keltainen rakennelma observatorioalueen oikeassa päässä. Sen osoitin on 27 metrin korkeudessa ja 27 asteen kulmassa. Syntyvä varjo liikkuu jopa neljä metri ä tunnissa ja auttaa paikallisen ajan ja meridiaanin ohitushetken laskemisessa sekä taivaankappaleiden ominaisuuksien määrittämisessä (ml. taivaankappaleen kulmaetäisyys taivaanekvaattorista ja kulmakorkeus). Tämä on yksi seikoista, joka on tehnyt observatoriosta Jaipurin vetonaulan. Kokemusrikas päivä päättyy ruoanlaittotaidon oppituntiin ja päivälliseen. Pääsemme kokeilemaan intialaisen ruoan valmistamista. Maistelemme samalla herkkuja ja saamme keittiömestarilta lisätietoja intialaismausteista ja -keitoksista. Yövymme hotellissa. 8. PÄIVÄ JAIPUR DELHI (PE ) Syömme aamiaista hotellissa. Meillä on vapaata aikaa tutustua Jaipuriin itsenäisesti. Ajamme iltapäivällä Delhiin, missä majoitumme hotelliin. Nautimme päivällistä hotellissa, missä myös yövymme. 9. PÄIVÄ LÄHTÖ DELHISTÄ (LA ) Aamiaisen jälkeen siirrymme lentokentälle, josta lentomme AY22 lähtee klo /14

13 TIETOA MATKASTA HOTELLIT Delhi **** Agra **** Ranthambhore *** Jaipur **** Delhi **** delhi/delhi-international-airport.aspx LENTOAJAT Helsinki Delhi 20:20 06: Delhi Helsinki 10: MATKAN HINTA Kahden hengen huoneessa 2040 euroa/hlö. Ennakkovaraajan etu mennessä 1990 /hlö. Pyynnöstä järjestämme myös yhden hengen huoneita. Yhden hengen huoneista tulee 350 euron lisämaksu. Yhden hengen huoneita on rajoitettu määrä. Hintaan sisältyy seuraavat palvelut: lennot Helsinki Delhi m/p majoitus kahden hengen huoneissa 7 yötä aamiaisineen 4 lounasta, 5 illallista bussimatkat, vierailut ja sisäänpääsymaksut, esitelmät ja englanninkielinen opastus ohjelman mukaan junamatka Bharatista Sawai Madopuriin kokkauskurssi matkanjohtaja Helsingin yliopiston alumniyhdistyksestä Lisäkustannukset: Ruokajuomat, paitsi jos matkaohjelmassa on toisin ilmoitettu, henkilökohtaiset menot (esim. baarivirvokkeet, juomarahat kuljettajille, oppaille ja hotellien henkilökunnalle), matkavakuutus ja peruutusturva), viisumi noin 55. Teemme yhteistyötä vakuutusyhtiö Alandian kanssa koskien matkavakuutuksia. 13/14

14 TÄRKEÄÄ TIETOA Huom! Matkaohjelmassa mainitut ajoajat ovat arvioita ja riippuvat paikallisista liikenneolosuhteista. Ajomatkat saattavat kestää mainittua kauemmin suurten liikennemäärien tai ruuhkien vuoksi. Passin tulee olla voimassa kuuden kuukauden ajan saapumispäivästä. MATKAEHDOT Ilmoittautuminen viimeistään 15. joulukuuta 2015 Varataan oikeus matkaohjelman muutokseen Osallistujien vähimmäismäärä 35 henkilöä Ilmoittautumismaksu on 300 euroa, loppulaskun eräpäivä on 4. tammikuuta. PERUMISEHDOT Peruutus ennen = ilmoittautumismaksu, % matkan hinnasta % matkan hinnasta, jonka jälkeen 100 % matkan hinnasta. VARAUKSET Varaukset Axtoursin yhteyshenkilö Liisa Suonsivulle joko sähköpostitse alumni@axtours.ax tai puhelimitse numerosta TERVETULOA! 14/14

POHJOIS-INTIAN JA NEPALIN KIERTOMATKA , JA

POHJOIS-INTIAN JA NEPALIN KIERTOMATKA , JA POHJOIS-INTIAN JA NEPALIN KIERTOMATKA 12. 24.11.2018, 22.2. - 6.3. JA 11. - 23.11.2019 Delhi Jaipur Agra Varanasi Kathmandun laakso Nagarkot - Delhi Näe Pohjois-Intian ja Nepalin tärkeimmät kulttuurinähtävyydet

Lisätiedot

Intian matka Palace on

Intian matka Palace on Intian matka Palace on Wheels junalla maharadžojen tyyliin Nauti ylellisen junamatkan palveluista, näe Rajasthan ja koe luonnonrauhaa kansallispuistoissa, tutustu Agran ja Delhin aarteisiin. Lennot businessluokassa.

Lisätiedot

Intian Kultainen Kolmio ja buddhalainen pohjoinen

Intian Kultainen Kolmio ja buddhalainen pohjoinen Intian Kultainen Kolmio ja buddhalainen pohjoinen 19.6.-2.7.2012 14 päivää / 12 yötä perillä Delhi Agra Jaipur Delhi Ladakh (Leh - Uleytokpo Alchi Likir - Thiksey & Hemis Matho Stakna Khardung La) - Delhi

Lisätiedot

MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5)

MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5) MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5) Matka 14: Myanmar (11 pvä/ 10 yötä) 1 yö Yangon- 1 yö Bagan- 2 yötä Mandalay- 2 yötä Inle-järvi- 1 yö Yangon- 3 yötä Ngpali Hotellit: Summit Park View Hotel (Yangon), Thazin

Lisätiedot

Delhin vanhakaupunki, Jaipurin maharadžan palatsi, Agran Taj Mahal ja Ranthamboren safarit tutustuttavat Intian historiaan ja luontoon.

Delhin vanhakaupunki, Jaipurin maharadžan palatsi, Agran Taj Mahal ja Ranthamboren safarit tutustuttavat Intian historiaan ja luontoon. Intian Kultainen kolmio Delhin vanhakaupunki, Jaipurin maharadžan palatsi, Agran Taj Mahal ja Ranthamboren safarit tutustuttavat Intian historiaan ja luontoon. 8 päivää 15.2.2019-23.2.2019 Täynnä 11.10.2019-19.10.2019

Lisätiedot

Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja

Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja 22. 28.5.2017 Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja Ajankohta: 22. 28.5.2017 Norwegianin

Lisätiedot

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta Kevätretki Maltalle 23 27.4.2017 Matkalla nähdään pääsaaren lisäksi Gozon vihreämpää luontoa ja tutustutaan monipuolisesti historiaan ja nähtävyyksiin. Saaren etelä-osan retkellä nähdään mm. Zurrieq laakso

Lisätiedot

https://www.sokoshotels.fi/en/st-petersburg/sokos-hotel-olympia-garden

https://www.sokoshotels.fi/en/st-petersburg/sokos-hotel-olympia-garden 03.05.2018 10:00-14:30 Allegro juna lähtee Helsinki-Pietari 3,5 tuntia 14:30-17:00 Saapuminen Pietariin, Pietari kiertoajelu bussilla 17:00-18:30 Pietari-Paavalin linnoitukseen Neva-joen Jänissaarelle

Lisätiedot

Su su Kiehtova Peking

Su su Kiehtova Peking Su 4.11. su 11.11.2018 Kiehtova Peking Keisarien valtakunnassa koet hämmästyttävän Kiinan muurin yhden maailman seitsemästä ihmeestä, Kielletyn kaupungin lohikäärmevaltaistuimineen sekä Taivaallisen rauhan

Lisätiedot

KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ

KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, Viehättävä ja satumaisen kaunis Alsace sijaitsee Ranskassa, Saksan ja Sveitsin rajalla. Alue tunnetaan keskiaikaisista kylistään, värikkäästä

Lisätiedot

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE 21.-28.3.2020 Suomi-Portugali yhdistyksen jäsenmatka Vastuullinen matkanjärjestäjä: SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi) - Nazaré, Portugali Ryhmän

Lisätiedot

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa

Lisätiedot

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan loistavampia nähtävyyksiä.

Lisätiedot

Eksoottinen Balkanin kiertomatka Albaniassa ja Makedoniassa 30.9. 5.10.2016

Eksoottinen Balkanin kiertomatka Albaniassa ja Makedoniassa 30.9. 5.10.2016 Hämeenlinnan kansalliset seniorit ry Eksoottinen Balkanin kiertomatka Albaniassa ja Makedoniassa 30.9. 5.10.2016 Matkaohjelma Perjantai 30.9. Matkapäivä, Skopje, 25 km Lennämme Helsingistä klo 13.05 Istanbuliin,

Lisätiedot

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen.

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen. tarjoaa unohtumattomia elämyksiä veneretkillä yrityksille, ryhmille ja yhteisöille. Kymijoen historiaretkillä, Verlan kirkkailla vesillä ja Unescon Maailmanperintökohteessa, sekä Repoveden erämaiden siimeksessä.

Lisätiedot

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7 Sivu 1 / 7 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa

Lisätiedot

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE 24.-30.3.2019 Suomi-Portugali yhdistyksen jäsenmatka Vastuullinen matkanjärjestäjä: SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi) - Nazaré, Portugali Ryhmän

Lisätiedot

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia

Lisätiedot

THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2

THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2 THAIMAA SPECIAL BANGKOK - KWAI-JOKI HUA HIN GOLF KIERROS 14 päivää / 13 yötä Upea yhdistelmämatka, jossa koet Thaimaan eri puolet ja pelaat Thaimaan upeimmilla kentillä. Voit hankkia edullisia golfvarusteita

Lisätiedot

Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7

Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7 Sivu 1 / 7 Esittely Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv Huikeiden vastakohtien Islanti on kuumien lähteiden, jäätiköiden, tulivuorien ja mahtavien putousten maa. Islannista löytyy niin satojen vuosien historiaa

Lisätiedot

LEN European Short Course Swimming Championships Copenhagen, 13/

LEN European Short Course Swimming Championships Copenhagen, 13/ LEN European Short Course Swimming Championships Copenhagen, 13/15.-17.12.2017 KOE VAIVATON FANIMATKA UINNIN EM- KISOIHIN! Viiden tai kolmen päivän fanimatka, jonka aikana näet kaikki tapahtumat ja myös

Lisätiedot

MatkaMajakan 30-vuotisjuhlamatka Saksaan Satumaiset Rein-Mosel ja Luxemburg-

MatkaMajakan 30-vuotisjuhlamatka Saksaan Satumaiset Rein-Mosel ja Luxemburg- MatkaMajakan 30-vuotisjuhlamatka Saksaan 11.-15.9.2019 -Satumaiset Rein-Mosel ja Luxemburg- Elämäniloinen ja Saksan Riviera kuvaavat parhaiten tätä osaa maasta, joka on Saksan viininviljelyn tärkeimpiä

Lisätiedot

Lähde kanssamme ikimuistoiselle luomuviinimatkalle Chileen & Argentiinaan 19.02. - 05.03.2016

Lähde kanssamme ikimuistoiselle luomuviinimatkalle Chileen & Argentiinaan 19.02. - 05.03.2016 Lähde kanssamme ikimuistoiselle luomuviinimatkalle Chileen & Argentiinaan 19.02. - 05.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan

Lisätiedot

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Vietä pitkä viikonloppu kesäisessä Krakovassa Finnairin suorilla lennoilla Helsingistä! Krakovan värikäs historia ja eloisa nykypäivä, hyvin säilynyt UNESCO:n maailmanperintökohteisiin

Lisätiedot

SAIMAAN SEUDUN AARTEET , 3 PÄIVÄÄ

SAIMAAN SEUDUN AARTEET , 3 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi SAIMAAN SEUDUN AARTEET 23.-25.7.2019, 3 PÄIVÄÄ Suomen suurin vesistö ja Euroopan 4. suurin järvi tunnetaan maisemiensa kauneudesta ja luonnon rauhasta. Lappeenranta nähtävyyksineen ja

Lisätiedot

Illallinen hotellin ravintolassa.

Illallinen hotellin ravintolassa. 1 Lähettäjä Forssan matkatoimisto oy / Leila Rauhaniemi puh. 0207 75 77 22 sähköposti. leila.rauhaniemi@fmtours.fi Attn: Pekka Heikkilä sähköposti: pekkah09@gmail.com Talinkorvantie 11B49, 20320 Turku,

Lisätiedot

Travellers Club Finland KARDINAALIEN JA YLHÄISTEN PUUTARHAT

Travellers Club Finland KARDINAALIEN JA YLHÄISTEN PUUTARHAT Travellers Club Finland KARDINAALIEN JA YLHÄISTEN PUUTARHAT 23-29.4.2020 Matka Roomaan ja sen ympäristön huviloihin kertoo meille kardinaalien, aateliston ja mesenaattien historiasta. Tällä matkalla tututkin

Lisätiedot

RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN , 3 PÄIVÄÄ

RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN , 3 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN 13.-15.9.2019, 3 PÄIVÄÄ Ruskamatkamme suuntaa Varangin vuonolle; Pykeijaan ja Kirkkoniemeen. Perehdymme oppaan johdolla alueen historiaan ja nykypäivään,

Lisätiedot

Ryhmässä Fuengirolaan. v v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu

Ryhmässä Fuengirolaan. v v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu Ryhmässä Fuengirolaan v 14. -28.04.2018 v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu 30.11.2017 mennessä Mirja ; 0407635528 mirja.hanninen@hyvame.fi Tuomas ; 0400242686 tuomas.samuel@gmail.com

Lisätiedot

Matkaohjelma. A- Beach Links Kohti rantalomaa. Yrjö Tervakangas

Matkaohjelma. A- Beach Links Kohti rantalomaa. Yrjö Tervakangas Matkaohjelma A- Beach Links Kohti rantalomaa Yrjö Tervakangas 2 1. Päivä: Saapuminen Siem Reapiin valitsemastanne kohteesta. Kuljetus hotellille ja sisäänkirjautuminen. Päivällinen paikallisessa ravintolassa.

Lisätiedot

Australiasta UuteenSeelantiin

Australiasta UuteenSeelantiin Jouluristeily Australiasta UuteenSeelantiin Tutustu kauniiseen Sydneyyn, nauti Bay of Islandin maisemista, näe upea Auckland ja vieraile maorien Rotoruassa. Doha 1 yö Sydney 2+1 yötä/10 yön risteily alkaa

Lisätiedot

JCI WORLD CONGRESS 2015

JCI WORLD CONGRESS 2015 Japani kutsuu Lähde Nuorkauppakamarien maailmankokoukseen ja tutustu samalla lumoavaan Kiotoon ja Okinawan trooppisiin saariin! Yhteistyössä Suomen Nuorkauppakamarit ja SMT. Tarjolla on kuusi erilaista

Lisätiedot

Adventtimatka Roomaan joulukuun pimeydestä Rooman valoon 04.12 09.12.2016

Adventtimatka Roomaan joulukuun pimeydestä Rooman valoon 04.12 09.12.2016 Adventtimatka Roomaan joulukuun pimeydestä Rooman valoon 04.12 09.12.2016 Matkaoppaana legendaarinen Italian asiantuntija Silja Tuominen Matkaemäntänä Hanna Ekola, musiikissa Hannan tilaisuuksissa mukana

Lisätiedot

Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015

Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015 Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015 Unelmamatka Kaukoitään niille, jotka pitävät kalastuksesta ja yleensä luonnossa liikkumisesta! Kalastusmuotoina ovat vetouistelu ja pohjaonginta. Varaa ja maksa

Lisätiedot

OMA BUSSI MUKANA KOKO MATKAN AJAN!

OMA BUSSI MUKANA KOKO MATKAN AJAN! OMA BUSSI MUKANA KOKO MATKAN AJAN! Aloita vuosi viihteellä! Helsinki Tukholma-reitillä: 24.1. Maija Vilkkumaa 31.1. ABREU 4.2. Marita Taavitsainen 5.2. Tomi Markkola 7.2. Virve Rosti Vikingline.fi e 22

Lisätiedot

Oy Kon-Tiki Tours Ltd Fredrikinkatu 25 A 10, 00120 Helsinki, Finland Tel. +358 (0)9 466 300 www.kontiki.fi

Oy Kon-Tiki Tours Ltd Fredrikinkatu 25 A 10, 00120 Helsinki, Finland Tel. +358 (0)9 466 300 www.kontiki.fi Amsterdam tunnetaan kuvauksellisista kanavistaan ja polkupyöristään. Museoitakin on yli viisikymmentä, joten valinnanvaraa riittää. Amsterdamin paikalle nousivat ensimmäiset puutalot jo 1200-luvulla, jolloin

Lisätiedot

KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 7-23.4.2015

KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 7-23.4.2015 KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 7-23.4.2015 Yleisön, eli aikaisemmin Playa del Carmenissa mukana olleiden toiveesta järjestämme Playa del Carmeniin uuden kalastusmatkan. Matka soveltuu lomamatkaksi

Lisätiedot

Alustava matkaohjelma Kiinan kiertomatkalle, 21 päivää Shanghai Lhasa - Mt Everest perusleiri - X ian - Peking

Alustava matkaohjelma Kiinan kiertomatkalle, 21 päivää Shanghai Lhasa - Mt Everest perusleiri - X ian - Peking Alustava matkaohjelma Kiinan kiertomatkalle, 21 päivää Shanghai Lhasa - Mt Everest perusleiri - X ian - Peking Lapinkävijäyhdistys Kiehiset järjestää Kiinan kiertomatkan keväällä 2019. Matkanjohtajana

Lisätiedot

Guyanas Ranskan Guyana, Guyana, Surinam

Guyanas Ranskan Guyana, Guyana, Surinam Guyanas Ranskan Guyana, Guyana, Surinam 15.11-29.11.2014 Tässä se vihdoin tulee! Matkaohjelma, jonka valmistuminen kesti kauemmin kuin talon rakentaminen. Guyanas on pioneerimatka Etelä-Amerikkaan, poluille,

Lisätiedot

BRASILIA / Antti Vauhkonen

BRASILIA / Antti Vauhkonen 1 BRASILIA / Antti Vauhkonen Lennot: ( huom. Pariisin menoaikataulu saattaa muuttua ) 27.11 AF1099 Helsinki- Pariisi klo 12.15 14.20 27.11 AF442 Pariisi Rio de Janeiro klo 23.20 07.35 06.12 AF443 Rio de

Lisätiedot

SUDAN MUSTIEN FAARAOIDEN VALTAKUNTA

SUDAN MUSTIEN FAARAOIDEN VALTAKUNTA SUDAN MUSTIEN FAARAOIDEN VALTAKUNTA 7.-15.2.2014 8 vrk Upea, suomeksi opastettu matka Sudaniin, mystiseen Mustien Faaraoiden valtakuntaan. Nubian aavikon ääretön autius hiljentää kokeneenkin matkailijan

Lisätiedot

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 tourwiseireland 1 Hotelli Dublinissa: Academy Hotel * * * Academy hotelli on mukava kolmen tähden hotelli aivan Dublinin keskustassa O Connell Street

Lisätiedot

Pyöräilymatka Tšekistä Saksaan

Pyöräilymatka Tšekistä Saksaan Pyöräilymatka Tšekistä Saksaan Tutustu pyöräillen ja patikoiden Tšekin pikkukaupunkeihin, vehreään luontoon ja historiallisiin linnoihin sekä ihastu Prahan ja Dresdenin nähtävyyksiin 7 päivää 31.8.2019-6.9.2019

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

Nakhon Si Thammaratin provinssi upean luonnon ja kulttuurin paratiisi

Nakhon Si Thammaratin provinssi upean luonnon ja kulttuurin paratiisi Nakhon Si Thammaratin provinssi upean luonnon ja kulttuurin paratiisi Nakhon Si Thammaratin provinssi on valloittava vaihtoehto matkailijoille, jotka haluavat välttää liiankin suosittuja turistikohteita.

Lisätiedot

Kalastuspäiviä on neljä, aamu yhdeksästä iltapäivään kello viiteen. Majoituksemme hotelli Bahari Beach issa sisältää all inclusivepalvelun.

Kalastuspäiviä on neljä, aamu yhdeksästä iltapäivään kello viiteen. Majoituksemme hotelli Bahari Beach issa sisältää all inclusivepalvelun. Mombasan alue on tunnettu Marliinien, purjekalojen ja Doradojen urheilukalastuspaikka. Kalat alkavat siirtyä joulukuun puolessa välissä pohjoisesta etelään merivirtojen mukaan. Mombasan edustalla on hyviä

Lisätiedot

PROMARTTOJEN VIIPURI - KULTTUURIN HELMIÄ JA HISTORIAA

PROMARTTOJEN VIIPURI - KULTTUURIN HELMIÄ JA HISTORIAA 22.3.2017 PROMARTTOJEN VIIPURI - KULTTUURIN HELMIÄ JA HISTORIAA Ajankohta 8.-10. syyskuuta 2017 Matkan kesto Kulkuväline pe-su, 3 päivää ja 2 yötä Allegro-juna 2-lk ryhmäliput pe 8.9. klo 07.20-09.42 Hki-Viipuri

Lisätiedot

... Alppien alta Adrialle

... Alppien alta Adrialle Itävallan, Unkarin, Italian ja Kroatian syleilyssä sijaitseva pieni Slovenia on mantereemme monipuolisimpia maita. Sen maalaukselliset maisemat ulottuvat Alpeilta Adrianmerelle tarjoten lukuisia maailmanluokan

Lisätiedot

TURKMENISTAN UZBEKISTAN IRAN 29.9. 11.10.2014

TURKMENISTAN UZBEKISTAN IRAN 29.9. 11.10.2014 TURKMENISTAN UZBEKISTAN IRAN 29.9. 11.10.2014 Alustava matkaohjelma: 29.9. maanantai Klo 13.05 Lähtö Turkish Airlinesin reittilennolla Helsingistä Istanbuliin. Lentoaika 3 t 25 min. Klo 16.30 Saapuminen

Lisätiedot

Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita

Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita Sivu 1 / 7 Esittely Hotellimatka Tallinna / Viking Line Tallinnan hotellimatkallamme ehdit tutustua nähtävyyksiin, shoppailla, nauttia kulttuurista ja hemmotella itseäsi. Lukuisat kansainväliset ravintolat

Lisätiedot

TAJ MAHAL PORUKKAKUVA

TAJ MAHAL PORUKKAKUVA 1 Kuva: Markus Keskitalo TAJ MAHAL PORUKKAKUVA Reissuporukka Taj Mahalilla 26.1.2010: Markus, Vinod, Ville, Harri, Seppo, Marja, Jouni ja Saana 2 Intian lyhyt oppimäärä Valtiomuoto: tasavalta Pääkaupunki:

Lisätiedot

Matka SFC :n suviseuroihin

Matka SFC :n suviseuroihin "Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!" Mark. 9:7 Matka SFC :n suviseuroihin Bussi - ja laivamatka Tukholmaan 30.5. - 3.6.2019 Täydenpalvelun hinta 425,00 & Ilmoittadu : Mirja : 0407635528 mirja.hanninen@hyvame.fi

Lisätiedot

Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka?

Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6 Esittely Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Lähde jännitämään suomalaisten menestystä Hungaroringin radalle! Tällä matkalla pääset seuraamaan harjoituksia, aika-ajoja sekä tietenkin itse

Lisätiedot

Kappale kauneinta Suomea

Kappale kauneinta Suomea Kappale kauneinta Suomea Kapeat mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät ja vanhat kanavat tekevät Heinäveden reitistä ainutlaatuisen elämyksen, joka kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokea.

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Villa Arcadio Gardajärven maisemissa 8.-12.6.2016

Villa Arcadio Gardajärven maisemissa 8.-12.6.2016 Villa Arcadio Gardajärven maisemissa 8.-12.6.2016 Kauniille maisemille, italialaisille herkuille ja kiireettömälle tunnelmalle on helppo menettää sydämensä. Gardajärven maisemissa pääset tutustumaan upeisiin

Lisätiedot

Perhelomat. Hinnasto 2013. Lapsihintaiset paikat ovat varattavissa vain suoraan Ikaalisten Matkatoimistosta, p. 03 45 800, avoinna ma-pe klo 9-17.

Perhelomat. Hinnasto 2013. Lapsihintaiset paikat ovat varattavissa vain suoraan Ikaalisten Matkatoimistosta, p. 03 45 800, avoinna ma-pe klo 9-17. Perhelomat Hinnasto 2013 Visit Denmark 06 Lapsihintaiset paikat ovat varattavissa vain suoraan Ikaalisten Matkatoimistosta, p. 03 45 800, avoinna ma-pe klo 9-17. Ikaalisten Matkatoimisto 2013 - Pidätämme

Lisätiedot

Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6

Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Budapestin kaupunkiloma, 4pv Budapest on yksi Keski-Euroopan aurinkoisimmista kaupungeista. Monien mielestä kevätkausi Budapestissä on kauneinta aikaa, kun kaupunki herää talven jälkeen

Lisätiedot

Eritrea kirjaston kulmasta

Eritrea kirjaston kulmasta Eritrea kirjaston kulmasta Posted on 9.12.2014 by helehilt 1 Suomen ulkoministeriö suuntaa kohdennetun hankehaun Suomen ja Eritrean välisille korkeakoulujen kehittämishankkeille. Koska Suomen ja Eritrean

Lisätiedot

Saapuminen Allbaniaan Tiranan lentokentälle kello 19.45, jossa suomea puhuva opas ja bussi vastassa.

Saapuminen Allbaniaan Tiranan lentokentälle kello 19.45, jossa suomea puhuva opas ja bussi vastassa. BALKANIN KIERROS 3-10.10.2015 : Albania, Makedonia, Kosovo Kuvassa Tirana 1. matkapäivä 3.10.2015 Helsinki - Tirana Saapuminen Allbaniaan Tiranan lentokentälle kello 19.45, jossa suomea puhuva opas ja

Lisätiedot

Hotellimatka Vihulan kartanoon. Esittely. Vihulan hotellimatka 3 päivää. Vihulan kartano, Vihula Manor Country Club & SPA

Hotellimatka Vihulan kartanoon. Esittely. Vihulan hotellimatka 3 päivää. Vihulan kartano, Vihula Manor Country Club & SPA Sivu 1 / 7 Esittely Vihulan hotellimatka 3 päivää Tervetuloa Lahemaan kansallispuiston alueella sijaitsevaan Vihulaan, noin 95 km päähän Tallinnasta itään. Vihula on yksi Viron kauneimmista paikoista ja

Lisätiedot

PARIISI YLIOPISTOKAUPUNKI

PARIISI YLIOPISTOKAUPUNKI PARIISI YLIOPISTOKAUPUNKI Helsingin ja Tampereen yliopiston alumnit järjestävät yliopistomatkan Pariisiin 18. 22.9.2019 Helsingin ja Tampereen yliopiston alumnit tekevät ainutlaatuisen matkan Pariisiin

Lisätiedot

MTK UUSIMAA Jäsenmatka Tšekkiin 7. 11.4.2013

MTK UUSIMAA Jäsenmatka Tšekkiin 7. 11.4.2013 MTK UUSIMAA Jäsenmatka Tšekkiin 7. 11.4.2013 ALUSTAVA MATKAOHJELMA: Sunnuntai 7.4.2013: Postitamme lentoliput ilmoittamaanne osoitteeseen noin kaksi viikkoa ennen lähtöpäivää. Suosittelemme saapumaan Helsinki-Vantaan

Lisätiedot

Rotaryn ystävyysvaihto eli RFE Rotary Friendship Exchange Suomi-Intia 2014. Mikko Ruohonen (RFE) mikko.ruohonen@rotarysalo.fi

Rotaryn ystävyysvaihto eli RFE Rotary Friendship Exchange Suomi-Intia 2014. Mikko Ruohonen (RFE) mikko.ruohonen@rotarysalo.fi Rotaryn ystävyysvaihto eli RFE Rotary Friendship Exchange Suomi-Intia 2014 Mikko Ruohonen (RFE) mikko.ruohonen@rotarysalo.fi Mitä on RFE? Perustettu vuonna 1984 edistämään kansainvälistä yhteisymmärrystä

Lisätiedot

Käpylän elävä keskipiste

Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskus Amerin talona tunnettu Mäkelänkatu 91 uudistuu. Siitä tulee viihtyisä ja inhimillisen kokoinen kaupunginosan keskus. Kiinteistössä on tilaa erilaisille toimijoille:

Lisätiedot

Tähän kaupunkiin haluat aina uudestaan!

Tähän kaupunkiin haluat aina uudestaan! Euroopan mielenkiintoisimpia kaupunkikohteita! Venäjän toiseksi suurin kaupunki, entinen Venäjän keisarikunnan pääkaupunki 1712-1918 Dramaattinen historia kolme maailmansotaa ja kolme vallankumousta UNESCON

Lisätiedot

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Lähtöpaikat: Lapinlahti Siilinjärvi Kuopio Hinta: 32 / henkilö (edellyttää 30 lähtijää) Sitovat ilmoittautumiset 9.2 mennessä: Jaana Neuvonen p.044-5640

Lisätiedot

Etelä-Intia ja Sri Lanka 19.1.-2.2.2014 14 vrk 12 yötä perillä

Etelä-Intia ja Sri Lanka 19.1.-2.2.2014 14 vrk 12 yötä perillä Etelä-Intia ja Sri Lanka 19.1.-2.2.2014 14 vrk 12 yötä perillä Intiassa kuukin on kuumempi, oo-hiio-hei näin on laulettu jo vuosikymmeniä sitten. Lähde paikan päälle toteamaan asia opastetulla kiertomatkallamme

Lisätiedot

Patikoi Kiinan muurilla jylhässä vuoristossa, järven rannalla ja vehreässä kanjonissa sekä tutustu Kiinan historiaan, maaseutuun ja ruokakulttuuriin.

Patikoi Kiinan muurilla jylhässä vuoristossa, järven rannalla ja vehreässä kanjonissa sekä tutustu Kiinan historiaan, maaseutuun ja ruokakulttuuriin. Patikointia Kiinan muurilla 50plus Patikoi Kiinan muurilla jylhässä vuoristossa, järven rannalla ja vehreässä kanjonissa sekä tutustu Kiinan historiaan, maaseutuun ja ruokakulttuuriin. Chengde Mutianyu

Lisätiedot

Georgian kiertomatka

Georgian kiertomatka Georgian kiertomatka Nauti georgialaisen keittiön antimista, tutustu Tbilisin nähtävyyksiin ja ihastu Kaukasuksen maisemiin sekä Batumin rantabulevardiin Mustanmeren rannalla 8 päivää 15.5.2020-23.5.2020

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Iran vaellusta Elbursvuoristossa

Iran vaellusta Elbursvuoristossa Iran vaellusta Elbursvuoristossa Lumoudu Elbursvuoriston henkeäsalpaavista maisemista vaelluksella Larin kansallispuistossa ja näe Teheranin ja Isfahanin huikeat kulttuurinähtävyydet. Teheran - Larin kansallispuisto

Lisätiedot

Patruuna Waldenin historiallinen virkaasunto

Patruuna Waldenin historiallinen virkaasunto Antinkärki Patruuna Waldenin historiallinen virkaasunto Valkeakoskella Suomalaista teollisuushistoriaa Antinkärki sijaitsee keskellä kauneinta suomalaista järvimaisemaa. Se on puolen tunnin matkan päässä

Lisätiedot

Luomuviinimatka Andien juurille

Luomuviinimatka Andien juurille Luomuviinimatka Andien juurille 24.02. - 08.03.2017 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan loistavampia nähtävyyksiä. Matkamme alkaa

Lisätiedot

AALTO-passi. Oma nimi:

AALTO-passi. Oma nimi: AALTO-passi Oma nimi: Kiertele Aalto-keskuksessa ulkona ja niissä sisätiloissa, jotka ovat avoinna. Etsi kuvista näkyvät kohdat. Kun löydät kohteen ja keksit vastauksen kysymyksiin, piirrä rasti kuvan

Lisätiedot

MAINOS: Tule mukaan ainutlaatuiselle IMYn linja-automatkalle Belgiaan kansainväliseen Sanicolen 40-vuotis juhlalentonäytökseen.

MAINOS: Tule mukaan ainutlaatuiselle IMYn linja-automatkalle Belgiaan kansainväliseen Sanicolen 40-vuotis juhlalentonäytökseen. MAINOS: Tule mukaan ainutlaatuiselle IMYn linja-automatkalle Belgiaan kansainväliseen Sanicolen 40-vuotis juhlalentonäytökseen. Sisällys MAINOS: Tule mukaan ainutlaatuiselle IMYn linja-automatkalle Belgiaan

Lisätiedot

KALASTUSMATKAT MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 1-17.4.2014 ja 7-23.4.2015

KALASTUSMATKAT MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 1-17.4.2014 ja 7-23.4.2015 KALASTUSMATKAT MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 1-17.4.2014 ja 7-23.4.2015 Yleisön, eli aikaisemmin Playa del Carmenissa mukana olleiden toiveesta järjestämme yllämainittuina ajankohtina kalastusmatkat.

Lisätiedot

Pyöräilymatka Toscanassa

Pyöräilymatka Toscanassa Pyöräilymatka Toscanassa Sähköpyöräile Toscanan kauniissa luonnossa, tutustu Firenzen nähtävyyksiin ja Chiantin viinialueeseen sekä nauti paikallisruuasta Raffaello Tesin johdolla 5 päivää 4.9.2019-9.9.2019

Lisätiedot

9.5 15.5.2016. Pohjois-Italian puutarha-, luonto- ja kulttuurimatka

9.5 15.5.2016. Pohjois-Italian puutarha-, luonto- ja kulttuurimatka LAGO MAGGIORE LOCARNO(SVEITSI) PAVIA BERGAMO 9.5 15.5.2016 Oppaana Silja Tuominen Pohjois-Italian puutarha-, luonto- ja kulttuurimatka 1. pv. 9.5.2016 ma Varesen Sacro Monte Stresa Lähtö Finnairin reittivuorolla

Lisätiedot

Ylöjärven seniorit ry:n KULTTUURIMATKA LONTOOSEEN 9. 13.4.2015

Ylöjärven seniorit ry:n KULTTUURIMATKA LONTOOSEEN 9. 13.4.2015 30.9.2014 Ylöjärven seniorit ry:n KULTTUURIMATKA LONTOOSEEN 9. 13.4.2015 Lontoo, yksi maailman kiehtovimmista metropoleista, tarjoaa elämyksiä laidasta laitaan. Kaupungin kiihkeä elämänrytmi ei hiljene

Lisätiedot

KALASTUS- JA/TAI METSÄSTYSMATKA PORT ELIZABETHIIN - YSTÄVYYDEN KAUPUNKIIN - ETELÄ-AFRIKKAAN 12.02.2013-25.02.2013

KALASTUS- JA/TAI METSÄSTYSMATKA PORT ELIZABETHIIN - YSTÄVYYDEN KAUPUNKIIN - ETELÄ-AFRIKKAAN 12.02.2013-25.02.2013 Bonus-Matkat KALASTUS- JA/TAI METSÄSTYSMATKA PORT ELIZABETHIIN - YSTÄVYYDEN KAUPUNKIIN - ETELÄ-AFRIKKAAN 12.02.2013-25.02.2013 Jälleen on tullut aika suunnistaa uusille vesille. Tällä kertaa olemme valinneet

Lisätiedot

Adventtimatka Romaniaan

Adventtimatka Romaniaan Adventtimatka Romaniaan Nauti tunnelmallisista joulutoreista Sibiussa, Brasovissa ja Bukarestissa, ihastu keskiaikaiseen Draculan Sighisoaraan ja lumisiin maisemiin Transilvaniassa 7 päivää 1.12.2019-7.12.2019

Lisätiedot

PARIISI YLIOPISTOKAUPUNKI

PARIISI YLIOPISTOKAUPUNKI PARIISI YLIOPISTOKAUPUNKI Helsingin ja Tampereen yliopiston alumnit järjestävät yliopistomatkan Pariisiin 11. 15.9.2019 Helsingin ja Tampereen yliopiston alumnit tekevät ainutlaatuisen matkan Pariisiin

Lisätiedot

Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA. 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm

Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA. 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm Reki nro 1. Reykjavík Opastettu kierros Reykjavikissa Kerrotaan ja nähdään eri paikkoja kaupungissa Retken

Lisätiedot

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 24.10. 31.10.2015 Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme

Lisätiedot

Tutustu moderniin ja trendikkääseen Tel Aviviin, menneen ajan tunnelmaa huokuvaan Jaffaan sekä Betlehemiin ja koe Jerusalemin hengellinen tunnelma

Tutustu moderniin ja trendikkääseen Tel Aviviin, menneen ajan tunnelmaa huokuvaan Jaffaan sekä Betlehemiin ja koe Jerusalemin hengellinen tunnelma Viikonloppumatka Tel Aviviin Tutustu moderniin ja trendikkääseen Tel Aviviin, menneen ajan tunnelmaa huokuvaan Jaffaan sekä Betlehemiin ja koe Jerusalemin hengellinen tunnelma 4 päivää 4.10.2019-8.10.2019

Lisätiedot

Alkusarja 4 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 4 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 4 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 8 WWW.AIKAMATKAT.FI P2 ALKUSARJA, LYHYT 5 8.9.2014 4 VRK ALK 790 SUORA LENTO HELSINGISTÄ HINTAAN SISÄLTYY

Lisätiedot

Laatokan kierros. Leppävirta (A) - Sortavala (B) - Aunus - Pietari (D) - Skuoritsa (E) - Leppävirta (F)

Laatokan kierros. Leppävirta (A) - Sortavala (B) - Aunus - Pietari (D) - Skuoritsa (E) - Leppävirta (F) 1 Laatokan kierros Leppävirran seurakunta järjestää 20. - 23. toukokuuta 2019 neljän päivän matkan Aunukseen, Pietariin ja Inkerinmaan Skuoritsaan ja kutsuu Sinua, mutta myös puolisoasi tai ystävääsi matkalle

Lisätiedot

Kivipolku Lappeenrannan linnoituksessa

Kivipolku Lappeenrannan linnoituksessa Kivipolku Lappeenrannan linnoituksessa Aloitetaan matkamme yllä olevan kuvan osoittaman muistomerkin luota. Pohditaan ensin hetki Lappeenrannan ja linnoituksen historiaa: Lappeenrannan kaupungin historia

Lisätiedot

Hyvä tietää. Uusi-Seelanti. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Uusi-Seelanti. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Uusi-Seelanti Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Uudesta-Seelannista Pääkaupunki Kielet Asukasluku Wellington Englanti ja maori Kristinusko ja Uudenuseita Seelannin pienempiä dollari

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta

Lisätiedot

Opintoretkeilypäivä , ilta Kirjurina P-J. Kuitto

Opintoretkeilypäivä , ilta Kirjurina P-J. Kuitto Opintoretkeilypäivä 23.9.2011, ilta Kirjurina P-J. Kuitto Stora Enson puunkorjuutyömaiden jälkeen retkiporukka suuntasi Falunista kohti Siljan järveä. Järvi on Falunista 45 km ja Tukholmasta noin 260 km

Lisätiedot

Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 9 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI BUSSIMATKA KATOWICEEN 31.8. 8.9.2014 9 KULJETUS: LAUTTA + BUSSI HINTAAN SISÄLTYY LAUTTAMATKAT

Lisätiedot

Kroatia-Montenegro, 6pv. Esittely. Kroatia ja Montenegro, 6pv. Kohdetietoa. Dubrovnik. Montenegro. Miksi valita tämä matka?

Kroatia-Montenegro, 6pv. Esittely. Kroatia ja Montenegro, 6pv. Kohdetietoa. Dubrovnik. Montenegro. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7 Esittely Kroatia ja Montenegro, 6pv Etsitpä sitten kulttuuria, historiaa, rantoja tai hyvää ruokaa, Kroatian Dubrovnikista ja Montenegrosta löydät sen varmasti. Näille Adrianmeren helmille on

Lisätiedot

HyväMe- lomaristeily. Kroatiaan Matkan hinta 1445,00. Ilmoittaudu marraskuun 2017 loppuun mennessä

HyväMe- lomaristeily. Kroatiaan Matkan hinta 1445,00. Ilmoittaudu marraskuun 2017 loppuun mennessä HyväMe- lomaristeily Kroatiaan 2018 18. 25.8.2018 Matkan hinta 1445,00 Ilmoittaudu marraskuun 2017 loppuun mennessä Mirja : mirja.hanninen@hyvame.fi puh : 040765528 1 2 HyväMe- ryhmä Makarskassa merenrannalla

Lisätiedot

Lomamatka. Turkin Sideen Lento Jyväskylästä Anatalyaan. Matkan hinta Supertäysihoidolla

Lomamatka. Turkin Sideen Lento Jyväskylästä Anatalyaan. Matkan hinta Supertäysihoidolla Lomamatka Turkin Sideen 3.5. 10.5.2018 Lento Jyväskylästä Anatalyaan Matkan hinta 699.00 Supertäysihoidolla Hotelli La Grande Resort & Spa on iso, monipuolinen kylpylähotelli joka sijaitsee ranta-alueella

Lisätiedot

Lomalla Raamatun historiaa

Lomalla Raamatun historiaa Lomalla Raamatun historiaa Yhdistelmämatka Israeliin 03.-11.09.2018 v Asumme Tel Avivissa Leonardo Art- hotellissa v Teemme kaksi retkipäivää Jerusalemiin v Kaksi retkipäivää Tiberiakseen v Oppaana Ariel

Lisätiedot

6 päivää. Mahtava Dnepr, Kiovan ja Lvivin tärkeimmät nähtävyydet, Pirohovon ulkoilmamuseo ja Oleskon linna ihastuttavat Ukrainassa. retki.

6 päivää. Mahtava Dnepr, Kiovan ja Lvivin tärkeimmät nähtävyydet, Pirohovon ulkoilmamuseo ja Oleskon linna ihastuttavat Ukrainassa. retki. Länsi-Ukrainan kierros Mahtava Dnepr, Kiovan ja Lvivin tärkeimmät nähtävyydet, Pirohovon ulkoilmamuseo ja Oleskon linna ihastuttavat Ukrainassa 6 päivää 3.5.2019-9.5.2019 28.9.2019-4.10.2019 Kiova - Pirohovo

Lisätiedot

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 8 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P1 ALKUSARJA, PITKÄ 1 8.9.2014 8 CHARTER LENNOT HKI, TRE JA KUOPIO HINTAAN SISÄLTYY

Lisätiedot