Pohjois-Italian puutarha-, luonto- ja kulttuurimatka
|
|
- Niilo Mäkinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LAGO MAGGIORE LOCARNO(SVEITSI) PAVIA BERGAMO Oppaana Silja Tuominen Pohjois-Italian puutarha-, luonto- ja kulttuurimatka 1. pv ma Varesen Sacro Monte Stresa Lähtö Finnairin reittivuorolla AY 793 Helsingistä Milanoon klo Saapuminen klo Milanon Malpensan lentokentälle, jossa oppaamme Silja Tuominen on ryhmää vastassa. Jatkamme bussilla noin puolen tunnin matkan päähän Lombardian alppijärvimaisemiin. Ajamme Varesen läheisyydessä vajaan 900 metrin korkeuteen kohoavalle Sacro Montelle, Unescon kulttuuriperintökohteeseen. Huipulla sijaitsevan kirkon Santa Maria del Monte ympärille kasvaneen pikkukeskustan liepeillä nautimme lounaan ravintolassamme, josta avautuu hieno näköala. Lounaan jälkeen halukkaat voivat lähteä jalan laskeutumaan hyväkulkuisia rappusia n. 300 metriä. Kaikkiaan n. 2 km pitkä pyhiinvaellustie rakennettiin 1600-luvulla vastauskonpuhdistuksen hengessä kuvaamaan 14 kappelin avulla Kristuksen elämän eri vaiheita. Kierroksen jälkeen jatkamme Piemonten maakunnan puolelle, Italian toiseksi suurimman järven Lago Maggioren rannalle jo 1700-luvulla syntyneeseen lomakeskukseen Stresaan. Majoittuminen tasokkaaseen hotelliimme, 4 yötä. 2. pv ti Lago Maggioren risteily Isola Bella Isola dei Pescatori Aamiaisen jälkeen lähdemme hotellimme edustalta veneellä Borromeon saarille. Vajaa puoli km vastapäätä Stresaa sijaitsee kuuluisin Isola Bella. Kreivi Carlo III Borromeo rakennutti 1632 vaimonsa kunniaksi huvimajan, jota ympäröi suurenmoinen barokkipuutarha. Italian tunnetuimpiin kuuluvan puutarhan 10 järveä kohden laskeutuvaa terassia koristelevat veistokset ja suihkulähteet sekä harvinaiset kasvit. Osallistumme opastetulle kierrokselle sisätiloissa ja kiertelemme sen jälkeen puutarhoissa. Jatkamme veneellä viiden minuutin päähän pienelle Isola dei Pescatorelle. Pysyvästi asutun pikkukylän kapeilla kujilla voi pysähtyä putiikkeihin ja lounastauolle. Vapaa-ajan jälkeen jatkamme vielä kolmannelle saarelle Isola Madre, jossa kierrämme laajimmassa, harvinaisten puiden ja pensaiden koristelemassa englantilaistyyppisessä puutarhassa. Valtavien atsalea- ja rhododendronpensaiden keskellä voimme ihailla valkoisten riikinkukkojen keimailua. Yhteinen hotelli-illallinen. 3. pv ke Villa Taranto - Lago d Orta Isola di San Giulio Arona Aamiaisen jälkeen lähdemme kaunista rantatietä Stresaa vastapäätä sijaitsevaan Pallanzaan, jossa vierailemme Villa Taranton kasvitieteellisessä puutarhassa. Skotti Neil McEacharnin luvulla perustamassa n. 20 ha suuruisessa puutarhassa on laaja eksoottisten kasvien kokoelma vaihtelevassa terassien, suihkulähteiden ja lammikoiden elävöittämässä ympäristössä. Kierroksen jälkeen jatkamme runsaan puolen tunnin ajon päähän tutustumaan idylliseen Ortan järveen, jota on nimitetty harmaaksi helmeksi vihreässä rasiassa. Saavuttuamme järvelle siirrymme yksityisveneellä pienelle, yhden vakioasukaan asuttamalle San Giulion saarelle. Heti rannasta kohoaa meren äärellä varhaiskristillinen, luvulla romaaniseen tyyliin jälleenrakennettu San Giulion basilika. Nautimme yhteisen lounaan pienessä rannalla olevassa terassiravintolassa, jonka jälkeen palaamme veneellä saarta vastapäätä olevaan Orta San Giulion pikkukylään. Vapaata pikkuostoksille ja kahvitauolle. Palaamme Lago Maggioren eteläpäässä sijaitsevaan Aronaan, jossa näemme kuuluisan San Carlonen, 31 metriä korkean pronssipatsaan. San Carlo Borromeo syntyi vuonna 1538 Aronassa. Hän oli katolisen reformin merkittävä edustaja, jonka vaikutus tuntui kaikkialla katolisen maailman piirissä. 4. pv to Alppijunalla Valle Vigezzo(Piemonte) Centovalli(Sveitsi) Ascona Locarno Stresan taustalla lähes metrin korkeuteen kohoavat Piemonten Alpit voitettiin jo 1805 rakennetulla Sempionen solan lävistävällä rautatietunnelilla. Ajamme aluksi bussillamme Toce-joen laaksoa vajaan 300 metrin korkeudessa sijaitsevan Ossolan laakson keskustaan Domodossolaan, joka on vuosituhansien ajan ollut tärkeä kauppakeskus. Nousemme siellä Panoramajunaan, joka yhdistää Italian Valle Vigezzinan taiteilijoiden ja nokikolarien
2 laakson Sveitsin Centovalleen ja päättyy Locarnoon, Sveitsiin. 52 km. pituisella, parin tunnin junamatkalla noustaan parhaimmillaan yli 800 metrin korkeuteen, jylhien pyökki- ja kastanjametsien, vuoristopurojen ja -putouksien, 83 sillan ja 31 tunnelin kautta tulemme takaisin alas Lago Maggioren rannalle. Pienen kävelykierroksen jälkeen Locarnon keskustassa tulemme viehättävän turistikeskuksen Asconan rannalle, jossa vapaata nauttia lounas jossain rantabulevardin lukuisista ravintoloista (myös euro käy maksuvälineenä). Palaamme bussilla Lago Maggioren kaunista rantatietä n. puolentoista tunnin matkan päässä olevaan Stresaan. Yhteinen hotelli-illallinen. 5. pv pe Certosa di Pavian Kartusiaaniluostari Lähdemme ajamaan takaisin Lombardian puolelle, ja saavumme runsaan puolentoista tunnin jälkeen Ticino-ja Pojokien tärkeään yhtymäkohtaan Paviaan, jonka Kartusiaainluostari on Italian tunnetuimpia nähtävyyksiä. Milanon herttua Gian Galeazzo Visconti aloitti vuonna 1396 luostarin rakennuttamisen, ja se valmistui lähes 150 vuotta myöhemmin. Rakennus vaikutti merkittävästi koko Pohjois-Italian arkkitehtuuriin. Luostarikierroksen jälkeen nautimme lounaan Pavian halki virtaavan joen rannalla. Lounaan jälkeen jatkamme iltapäivällä kohti Bergamoa vajaan parin tunnin ajomatkan päähän. Majoitumme Bergamon uudemmassa liikekeskustassa sijaitsevaan hotelliimme 2 yötä. 6. pv la Bergamo Aamupäivällä tutustumme Bergamon vanhaan kaupunkiin. Kävelemme runsaan 10 min. matkan päässä olevalle funicolare-hissille, jolla nousemme nk. Ylä-Bergamoon luvulla rakennettu muuri ympäröi ainutlaatuista keskiaikaisten kujien ja renessanssirakennusten muodostamaa harmonista vanhaa kaupunkia, jossa teemme kävelykierroksen. Näemme Tuomiokirkon, keskiaikaisen Santa Maria Maggioren kirkon, Kastekappelin sekä kuuluisan condottieren, sotapäällikön Colleonin mausoleumin. Yhteinen lounas, jonka jälkeen vapaata aikaa. 7. pv su Milano/Malpensa Helsinki Vapaata aikaa Bergamossa. Lähtiäislounas. Lähtö iltapäivällä noin puolentoista tunnin ajomatkan päähän Malpensan lentokentälle, josta Finnairin reittivuoro AY 796 lähtee klo ja saapuu Helsinkiin klo Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään. Aikataulut ovat paikallista aikaa ja sitoumuksetta. Vastuullinen matkanjärjestäjä on Helin Matkat Oy. Valmismatka Noudatamme Suomen Matkatoimistoalanliiton yleisiä valmismatkaehtoja, jotka ovat luettavissa web. sivultamm kohdassa valmismatkaehdot HINTA 1740/2 hengen huoneessa/henkilö; 235 euroa 1 hengen huoneen lisämaksu HINTAAN -Finnairin lennot Helsinki Milano ( Mxp ) Helsinki, turistiluokassa SISÄLTYY - majoitus matkaohjelmassa mainituissa hotelleissa, 4* buffetaamiainen hotelleissa matkaohjelmassa mainitut ruokailut, 7 ateriaa viineineen, joista kaksi hotellissa matkaohjelmassa mainitut bussikuljetukset, retket sekä sisäänpääsymaksut
3 Silja Tuomisen opaspalvelut lentokenttäverot ja arvonlisäverot Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään. Vastuullinen matkanjärjestäjä on Helin Matkat Oy. Kaikki aikataulut ovat paikallisia ja sitoumuksetta.
4
5
6
7
Adventtimatka Roomaan joulukuun pimeydestä Rooman valoon 04.12 09.12.2016
Adventtimatka Roomaan joulukuun pimeydestä Rooman valoon 04.12 09.12.2016 Matkaoppaana legendaarinen Italian asiantuntija Silja Tuominen Matkaemäntänä Hanna Ekola, musiikissa Hannan tilaisuuksissa mukana
Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta
Kevätretki Maltalle 23 27.4.2017 Matkalla nähdään pääsaaren lisäksi Gozon vihreämpää luontoa ja tutustutaan monipuolisesti historiaan ja nähtävyyksiin. Saaren etelä-osan retkellä nähdään mm. Zurrieq laakso
KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN
KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia
Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä
Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Vietä pitkä viikonloppu kesäisessä Krakovassa Finnairin suorilla lennoilla Helsingistä! Krakovan värikäs historia ja eloisa nykypäivä, hyvin säilynyt UNESCO:n maailmanperintökohteisiin
Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7
Sivu 1 / 7 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa
RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16
RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja
Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja
Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja 22. 28.5.2017 Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja Ajankohta: 22. 28.5.2017 Norwegianin
Travellers Club Finland KARDINAALIEN JA YLHÄISTEN PUUTARHAT
Travellers Club Finland KARDINAALIEN JA YLHÄISTEN PUUTARHAT 23-29.4.2020 Matka Roomaan ja sen ympäristön huviloihin kertoo meille kardinaalien, aateliston ja mesenaattien historiasta. Tällä matkalla tututkin
Villa Arcadio Gardajärven maisemissa 8.-12.6.2016
Villa Arcadio Gardajärven maisemissa 8.-12.6.2016 Kauniille maisemille, italialaisille herkuille ja kiireettömälle tunnelmalle on helppo menettää sydämensä. Gardajärven maisemissa pääset tutustumaan upeisiin
Tarjoamme ilolla ryhmällenne matkaa Milanoon. 20 maksavaa henkilöä 30 maksavaa henkilöä
Järvi Pirjo TARJOUS 1 K-piiri Lions Suntionkatu 18 74100 Iisalmi 28.11.2018 044 5641211 pippi.jarvi@gmail.com MILANON MATKA Matkakohde Tarjoamme ilolla ryhmällenne matkaa Milanoon. MILANO, ITALIA Ajankohta
Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa
Senioriliiton jäsenmatka ITALIAN JÄRVIALUE JA ETELÄ-SVEITSIN HURMAAVAT KAUPUNGIT
Senioriliiton jäsenmatka ITALIAN JÄRVIALUE JA ETELÄ-SVEITSIN HURMAAVAT KAUPUNGIT 13. 17.4.2018 Alustava matkaohjelma: 13.4. perjantai Klo 06.00 Kokoontuminen Helsingin lentoasemalla ja lähtöselvitys. Klo
Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE
Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE 21.-28.3.2020 Suomi-Portugali yhdistyksen jäsenmatka Vastuullinen matkanjärjestäjä: SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi) - Nazaré, Portugali Ryhmän
Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013
Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Lähtöpaikat: Lapinlahti Siilinjärvi Kuopio Hinta: 32 / henkilö (edellyttää 30 lähtijää) Sitovat ilmoittautumiset 9.2 mennessä: Jaana Neuvonen p.044-5640
KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ
www.matkarasti.fi KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, Viehättävä ja satumaisen kaunis Alsace sijaitsee Ranskassa, Saksan ja Sveitsin rajalla. Alue tunnetaan keskiaikaisista kylistään, värikkäästä
MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5)
MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5) Matka 14: Myanmar (11 pvä/ 10 yötä) 1 yö Yangon- 1 yö Bagan- 2 yötä Mandalay- 2 yötä Inle-järvi- 1 yö Yangon- 3 yötä Ngpali Hotellit: Summit Park View Hotel (Yangon), Thazin
Matkaraportti: Italia
Matkaraportti: Italia Noora Heikkonen Vietimme Italiassa neljä viikkoa ja viisi päivää. Tässä ajassa ehdimme tutustua sekä asuinkaupunkiimme Padovaan että muihinkin Pohjois- Italian tunnetuimpiin kaupunkeihin.
Saapuminen Tukholmaan, josta jatketaan välittömästi kohti Kalmaria ja Öölantia
Sunnuntai 11.6.2017 klo 16.30 klo 20.55 Lähtö Nurmijärven kirkon parkkipaikalta kohti Turkua Lähtee m/s Viking Grace kohti Maarianhaminaa ja Tukholmaa Maanantai 12.6.2017 klo 6.30 klo 13.00 klo 16.00 klo
MATKA APULIAAN JA CAMPANIAAN APULIAN VIINIÄ, GASTRONOMIAA JA KULTTUURIA HELSINGIN EKONOMIT YHDESSÄ SUOMEN KAUPPAOPETTAJA SENIORIEN KANSSA
MATKA APULIAAN JA CAMPANIAAN APULIAN VIINIÄ, GASTRONOMIAA JA KULTTUURIA HELSINGIN EKONOMIT YHDESSÄ SUOMEN KAUPPAOPETTAJA SENIORIEN KANSSA 23.4. 30.4.2016 Oppaana Silja Tuominen Italian saappaankoron, idän
MatkaMajakan 30-vuotisjuhlamatka Saksaan Satumaiset Rein-Mosel ja Luxemburg-
MatkaMajakan 30-vuotisjuhlamatka Saksaan 11.-15.9.2019 -Satumaiset Rein-Mosel ja Luxemburg- Elämäniloinen ja Saksan Riviera kuvaavat parhaiten tätä osaa maasta, joka on Saksan viininviljelyn tärkeimpiä
MTK UUSIMAA Jäsenmatka Tšekkiin 7. 11.4.2013
MTK UUSIMAA Jäsenmatka Tšekkiin 7. 11.4.2013 ALUSTAVA MATKAOHJELMA: Sunnuntai 7.4.2013: Postitamme lentoliput ilmoittamaanne osoitteeseen noin kaksi viikkoa ennen lähtöpäivää. Suosittelemme saapumaan Helsinki-Vantaan
Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Budapestin kaupunkiloma, 4pv Budapest on yksi Keski-Euroopan aurinkoisimmista kaupungeista. Monien mielestä kevätkausi Budapestissä on kauneinta aikaa, kun kaupunki herää talven jälkeen
Sveitsi patikointia. 6 päivää
Sveitsi patikointia Alpeilla Ihastu mahtaviin Alppimaisemiin vuorten, jäätiköiden ja jokien kera, patikoi Jungfraun alueella sekä rentoudu päivän päätteeksi hotellilla 6 päivää 10.6.2019-15.6.2019 26.8.2019-31.8.2019
Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016
Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 24.10. 31.10.2015 Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme
Saapuminen Allbaniaan Tiranan lentokentälle kello 19.45, jossa suomea puhuva opas ja bussi vastassa.
BALKANIN KIERROS 3-10.10.2015 : Albania, Makedonia, Kosovo Kuvassa Tirana 1. matkapäivä 3.10.2015 Helsinki - Tirana Saapuminen Allbaniaan Tiranan lentokentälle kello 19.45, jossa suomea puhuva opas ja
Pohjois-Italian ihanat puutarhat
Pohjois-Italian ihanat puutarhat Keväinen matka tutustuttaa meidät Pohjois-Italian ihastuttaviin puutarhoihin, järvialueisiin ja upeisiin palatseihin. Jylhien vuorten suojassa järven rannalla sijaitsee
Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka?
Sivu 1 / 6 Esittely Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Lähde jännitämään suomalaisten menestystä Hungaroringin radalle! Tällä matkalla pääset seuraamaan harjoituksia, aika-ajoja sekä tietenkin itse
Matkaohjelma. A- Beach Links Kohti rantalomaa. Yrjö Tervakangas
Matkaohjelma A- Beach Links Kohti rantalomaa Yrjö Tervakangas 2 1. Päivä: Saapuminen Siem Reapiin valitsemastanne kohteesta. Kuljetus hotellille ja sisäänkirjautuminen. Päivällinen paikallisessa ravintolassa.
ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa
ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella
ProMarttojen Milano
1 ProMarttojen Milano 4.-7.5.2017 Ajankohta 4. 7.5.2017, torstai-sunnuntai, 4 pv, 3 yötä Lentoaikataulut to 4.5. AY 793 Helsinki-Milano klo 08.00 10.05 su 7.5. AY 609 Milano-Helsinki klo 19.00 22.55 Majoitus
THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2
THAIMAA SPECIAL BANGKOK - KWAI-JOKI HUA HIN GOLF KIERROS 14 päivää / 13 yötä Upea yhdistelmämatka, jossa koet Thaimaan eri puolet ja pelaat Thaimaan upeimmilla kentillä. Voit hankkia edullisia golfvarusteita
ROMANTTINEN ITÄVALTA. Wien-Wachau-Salzburg-Salzkammergut-Graz- Burgenland-Neusiedlersee-Eisenstadt
OHJELMALLINEN KIERTOMATKA ROMANTTINEN ITÄVALTA Wien-Wachau-Salzburg-Salzkammergut-Graz- Burgenland-Neusiedlersee-Eisenstadt Tiesitkö, että Mozart sai yhden etunimistään Wolfgangsee -järven mukaan? Tai
Cerviniaan vaeltamaan 1520, o Sveitsin rajalla sijaitseva pieni Cervinian kylä on LänsiEuroopan ja Alppien huippujen välissä
10.-17.8.2019 Cerviniaan vaeltamaan o Sveitsin rajalla sijaitseva pieni Cervinian kylä on LänsiEuroopan ja Alppien huippujen välissä o Aurinko paistaa ja lämpötila nousee suhteellisen korkealle o Vaeltajan
Ryhmässä Fuengirolaan. v v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu
Ryhmässä Fuengirolaan v 14. -28.04.2018 v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu 30.11.2017 mennessä Mirja ; 0407635528 mirja.hanninen@hyvame.fi Tuomas ; 0400242686 tuomas.samuel@gmail.com
Visbyn risteily Helsingistä
Visbyn risteily Helsingistä Reitti: Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä (menoon mahdollista saada liityntäkuljetukset myös Keuruulta ja Petäjävedeltä -> kysy lisää toimistoistamme!) Lähdöt: 3.7 ja 24.7
Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016
Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat
JCI WORLD CONGRESS 2015
Japani kutsuu Lähde Nuorkauppakamarien maailmankokoukseen ja tutustu samalla lumoavaan Kiotoon ja Okinawan trooppisiin saariin! Yhteistyössä Suomen Nuorkauppakamarit ja SMT. Tarjolla on kuusi erilaista
Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen
Alkusarja 9 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI BUSSIMATKA KATOWICEEN 31.8. 8.9.2014 9 KULJETUS: LAUTTA + BUSSI HINTAAN SISÄLTYY LAUTTAMATKAT
ClubOne-alennus edellyttää 1 kortti / hytti. Samaa korttia ei voi hyödyntää useammassa hytissä.
Ikaalisten Matkatoimisto Taru Malmström 03-4580203 taru.malmstrom@ikaalistenmatkatoimisto.fi Matti Ristimäki 040-5025917 matti.ristimaki@luukku.com Tässä tarjouksemme Visbyn risteilystä 7.-9.8.2016 Matkaohjelma
KAUNEINTA ITALIAA JA SVEITSIN ALPPEJA. Gattinara Como Bergamo Maggiore Tirano St. Moritz Milano
OHJELMALLINEN KIERTOMATKA KAUNEINTA ITALIAA JA SVEITSIN ALPPEJA Gattinara Como Bergamo Maggiore Tirano St. Moritz Milano Pohjois-Italian järvet kimaltavat helminauhan tavoin kilpaa lumihuippuisten vuorten
Australiasta UuteenSeelantiin
Jouluristeily Australiasta UuteenSeelantiin Tutustu kauniiseen Sydneyyn, nauti Bay of Islandin maisemista, näe upea Auckland ja vieraile maorien Rotoruassa. Doha 1 yö Sydney 2+1 yötä/10 yön risteily alkaa
IPY:n Puutarha- ja kulttuurimatka Etelä-Ruotsiin ja Tanskaan 4 vrk
IPY:n Puutarha- ja kulttuurimatka Etelä-Ruotsiin ja Tanskaan 4 vrk aika: 14.6.- 18.6.2018 torstai-maanantai lennot: 14.6. Helsinki - Göteborg AY 863 11.55-12.20 18.6. Kööpenhamina - Helsinki AY960 20.20-22.50
Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit...
Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme viinin valmistukseen, maistelemme viinejä sisilialaisen
Kroatia-Montenegro, 6pv. Esittely. Kroatia ja Montenegro, 6pv. Kohdetietoa. Dubrovnik. Montenegro. Miksi valita tämä matka?
Sivu 1 / 7 Esittely Kroatia ja Montenegro, 6pv Etsitpä sitten kulttuuria, historiaa, rantoja tai hyvää ruokaa, Kroatian Dubrovnikista ja Montenegrosta löydät sen varmasti. Näille Adrianmeren helmille on
Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE
Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE 24.-30.3.2019 Suomi-Portugali yhdistyksen jäsenmatka Vastuullinen matkanjärjestäjä: SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi) - Nazaré, Portugali Ryhmän
Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA. 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm
Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm Reki nro 1. Reykjavík Opastettu kierros Reykjavikissa Kerrotaan ja nähdään eri paikkoja kaupungissa Retken
Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen
Alkusarja 8 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P1 ALKUSARJA, PITKÄ 1 8.9.2014 8 CHARTER LENNOT HKI, TRE JA KUOPIO HINTAAN SISÄLTYY
Pyöräilymatka Toscanassa
Pyöräilymatka Toscanassa Sähköpyöräile Toscanan kauniissa luonnossa, tutustu Firenzen nähtävyyksiin ja Chiantin viinialueeseen sekä nauti paikallisruuasta Raffaello Tesin johdolla 5 päivää 4.9.2019-9.9.2019
Kappale kauneinta Suomea
Kappale kauneinta Suomea Kapeat mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät ja vanhat kanavat tekevät Heinäveden reitistä ainutlaatuisen elämyksen, joka kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokea.
Eksoottinen Balkanin kiertomatka Albaniassa ja Makedoniassa 30.9. 5.10.2016
Hämeenlinnan kansalliset seniorit ry Eksoottinen Balkanin kiertomatka Albaniassa ja Makedoniassa 30.9. 5.10.2016 Matkaohjelma Perjantai 30.9. Matkapäivä, Skopje, 25 km Lennämme Helsingistä klo 13.05 Istanbuliin,
Alkusarja 4 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen
Alkusarja 4 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 8 WWW.AIKAMATKAT.FI P2 ALKUSARJA, LYHYT 5 8.9.2014 4 VRK ALK 790 SUORA LENTO HELSINGISTÄ HINTAAN SISÄLTYY
Oy Kon-Tiki Tours Ltd Fredrikinkatu 25 A 10, 00120 Helsinki, Finland Tel. +358 (0)9 466 300 www.kontiki.fi
Amsterdam tunnetaan kuvauksellisista kanavistaan ja polkupyöristään. Museoitakin on yli viisikymmentä, joten valinnanvaraa riittää. Amsterdamin paikalle nousivat ensimmäiset puutalot jo 1200-luvulla, jolloin
Lomalla Raamatun historiaa
Lomalla Raamatun historiaa Yhdistelmämatka Israeliin 03.-11.09.2018 v Asumme Tel Avivissa Leonardo Art- hotellissa v Teemme kaksi retkipäivää Jerusalemiin v Kaksi retkipäivää Tiberiakseen v Oppaana Ariel
LEN European Short Course Swimming Championships Copenhagen, 13/
LEN European Short Course Swimming Championships Copenhagen, 13/15.-17.12.2017 KOE VAIVATON FANIMATKA UINNIN EM- KISOIHIN! Viiden tai kolmen päivän fanimatka, jonka aikana näet kaikki tapahtumat ja myös
Hotellimatka Vihulan kartanoon. Esittely. Vihulan hotellimatka 3 päivää. Vihulan kartano, Vihula Manor Country Club & SPA
Sivu 1 / 7 Esittely Vihulan hotellimatka 3 päivää Tervetuloa Lahemaan kansallispuiston alueella sijaitsevaan Vihulaan, noin 95 km päähän Tallinnasta itään. Vihula on yksi Viron kauneimmista paikoista ja
... Alppien alta Adrialle
Itävallan, Unkarin, Italian ja Kroatian syleilyssä sijaitseva pieni Slovenia on mantereemme monipuolisimpia maita. Sen maalaukselliset maisemat ulottuvat Alpeilta Adrianmerelle tarjoten lukuisia maailmanluokan
Islanti 22.10.- 26.10.2012
Matkatoimisto PT-Matkat Tapiontie 4 34800 Virrat ALV rek Puhelin / Fax 03 4755161 GSM +358 40 5559161 Y-tunnus 1126019-0 Sähköposti pt-matkat@phpoint.fi KUVI 3484 / 00 MJM MTK-Virrat Islanti 22.10.- 26.10.2012
Pyöräilymatka Tšekistä Saksaan
Pyöräilymatka Tšekistä Saksaan Tutustu pyöräillen ja patikoiden Tšekin pikkukaupunkeihin, vehreään luontoon ja historiallisiin linnoihin sekä ihastu Prahan ja Dresdenin nähtävyyksiin 7 päivää 31.8.2019-6.9.2019
SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY
RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta
SAIMAAN SEUDUN AARTEET , 3 PÄIVÄÄ
www.matkarasti.fi SAIMAAN SEUDUN AARTEET 23.-25.7.2019, 3 PÄIVÄÄ Suomen suurin vesistö ja Euroopan 4. suurin järvi tunnetaan maisemiensa kauneudesta ja luonnon rauhasta. Lappeenranta nähtävyyksineen ja
Joogamatka Italiaan Maggiorejärvelle
Joogamatka Italiaan Maggiorejärvelle Tämä matka ei juuri nyt ole ohjelmassamme. Muut Italian matkamme löydät täältä! Lago di Maggiore - Milano 4 yötä retki www.olympia.fi Tallennettu 12.05.2019 1 Vain
BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007
BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 tourwiseireland 1 Hotelli Dublinissa: Academy Hotel * * * Academy hotelli on mukava kolmen tähden hotelli aivan Dublinin keskustassa O Connell Street
COMO-JÄRVEN KIMALLUS. Gattinara Como Bergamo Maggiore Tirano St. Moritz Milano
OHJELMALLINEN KIERTOMATKA COMO-JÄRVEN KIMALLUS Gattinara Como Bergamo Maggiore Tirano St. Moritz Milano Tänäkin vuonna Pohjois-Italian järvet kimaltavat helminauhan tavoin kilpaa lumihuippuisten vuorten
KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY. Matka Kannakselle ja Pietariin -metsäasiaa, kulttuuria, nähtävyyksiä
KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY Matka Kannakselle ja Pietariin -metsäasiaa, kulttuuria, nähtävyyksiä Keski-Suomen metsänhoitajat ry suunnittelee kolmipäiväistä matkaa Kannaksen ja Pietarin suuntaan syksyllä,
vaellusta Dolomiiteilla
Pohjois-Italia vaellusta Dolomiiteilla Vaella Cortina d'ampezzon Dolomiiteilla ja ihastu huikeisiin vuoristomaisemiin Sorapis- ja Misurinajärvillä sekä Cristallon ja Tofane di Mezzon rinteillä 6 päivää
Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015. www.lagooncharter.fi
Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015 OHJELMA*: Lauantai Lauantai 4:30 kokoontuminen Helsinki-Vantaa lentokentälle 6:30-8:30 omakustanteinen lento Helsinki-Split* 9:00-9:30 kuljetus satamaan 10-12 lounas
Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkanjohtajat;
Matkatoimisto PT-Matkat Tapiontie 4 34800 Virrat ALV rek Puhelin / Fax 03 4755161 GSM +358 40 5559161 Y-tunnus 1126019-0 Sähköposti pt-matkat@phpoint.fi KUVI 3484 / 00 MJM MTK-Virrat Islanti 22.10.- 26.10.2012
Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA. 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm
Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm Retki nro 1. Reykjavík - pääkaupungin kiertoajelu Opastettu kierros Reykjavikissa. Retken pituus n. 2,5
BRASILIA / Antti Vauhkonen
1 BRASILIA / Antti Vauhkonen Lennot: ( huom. Pariisin menoaikataulu saattaa muuttua ) 27.11 AF1099 Helsinki- Pariisi klo 12.15 14.20 27.11 AF442 Pariisi Rio de Janeiro klo 23.20 07.35 06.12 AF443 Rio de
Illallinen hotellin ravintolassa.
1 Lähettäjä Forssan matkatoimisto oy / Leila Rauhaniemi puh. 0207 75 77 22 sähköposti. leila.rauhaniemi@fmtours.fi Attn: Pekka Heikkilä sähköposti: pekkah09@gmail.com Talinkorvantie 11B49, 20320 Turku,
Tarjous 15 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen
Tarjous 15 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P9 ALKUSARJA, PITKÄ 1. 15.9.2014 15 VRK ALK 1450 LENNOT HKI-KTW, KRK-HEL HINTAAN SISÄLTYY
MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti
MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti Tervetuloa MYS:in vuoden 2014 kesäiselle veneretkelle, joka suuntautuu itäiselle Suomenlahdelle Porvoosta Pyhtäälle. Kokoonnumme
Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015
Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015 Unelmamatka Kaukoitään niille, jotka pitävät kalastuksesta ja yleensä luonnossa liikkumisesta! Kalastusmuotoina ovat vetouistelu ja pohjaonginta. Varaa ja maksa
Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7
Sivu 1 / 7 Esittely Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv Huikeiden vastakohtien Islanti on kuumien lähteiden, jäätiköiden, tulivuorien ja mahtavien putousten maa. Islannista löytyy niin satojen vuosien historiaa
https://www.sokoshotels.fi/en/st-petersburg/sokos-hotel-olympia-garden
03.05.2018 10:00-14:30 Allegro juna lähtee Helsinki-Pietari 3,5 tuntia 14:30-17:00 Saapuminen Pietariin, Pietari kiertoajelu bussilla 17:00-18:30 Pietari-Paavalin linnoitukseen Neva-joen Jänissaarelle
Su su Kiehtova Peking
Su 4.11. su 11.11.2018 Kiehtova Peking Keisarien valtakunnassa koet hämmästyttävän Kiinan muurin yhden maailman seitsemästä ihmeestä, Kielletyn kaupungin lohikäärmevaltaistuimineen sekä Taivaallisen rauhan
On visite la Bretagne!
On visite la Bretagne! Bretagne sijaitsee niemimaalla ja rajaa Atlanttiin. Rantaviivaa on yhteensä noin 1300 kilometriä. Bretagnen pääkaupunki on Rennes. Muita kaupunkeja alueella ovat muun muassa St.Malo,
TERVETULOA MUKAAN! Karjatilallisten opintomatkalle Yhdysvaltoihin (10 pv)
TERVETULOA MUKAAN! Karjatilallisten opintomatkalle Yhdysvaltoihin 22. 31.10.2018 (10 pv) Yhdysvaltojen keskilännessä maisemaa hallitsevat lännenelokuvista tutut laajat preeriat, joilla karja laiduntaa.
Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita
Sivu 1 / 7 Esittely Hotellimatka Tallinna / Viking Line Tallinnan hotellimatkallamme ehdit tutustua nähtävyyksiin, shoppailla, nauttia kulttuurista ja hemmotella itseäsi. Lukuisat kansainväliset ravintolat
RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN , 3 PÄIVÄÄ
www.matkarasti.fi RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN 13.-15.9.2019, 3 PÄIVÄÄ Ruskamatkamme suuntaa Varangin vuonolle; Pykeijaan ja Kirkkoniemeen. Perehdymme oppaan johdolla alueen historiaan ja nykypäivään,
Perhelomat. Hinnasto 2013. Lapsihintaiset paikat ovat varattavissa vain suoraan Ikaalisten Matkatoimistosta, p. 03 45 800, avoinna ma-pe klo 9-17.
Perhelomat Hinnasto 2013 Visit Denmark 06 Lapsihintaiset paikat ovat varattavissa vain suoraan Ikaalisten Matkatoimistosta, p. 03 45 800, avoinna ma-pe klo 9-17. Ikaalisten Matkatoimisto 2013 - Pidätämme
REININ JOKIRISTEILY
REININ JOKIRISTEILY 8.4. 15.4.2019 Rentoudu, inspiroidu ja herkuttele viikko Reinillä! Tunnelmoi jokilaakson keväisillä maisemilla ja sen varrella olevien kaupunkien rattoisalla elämänmenolla. Matkan aloittaa
Iki-ihana Sisilia, Välimeren helmi! !
Iki-ihana Sisilia, Välimeren helmi! 24.04. 28.04.2020! Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme luomuviinitiloilla, tutustumme viinin
Tarjous 5 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen
Tarjous 5 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P9 ALKUSARJA, LYHYT 1 5.9.2014 5 VRK ALK 650 SUORA LENTO HELSINKI HINTAAN SISÄLTYY SUORA
Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen
Alkusarja 8 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P1 ALKUSARJA, PITKÄ 31.8. 7.9.2014 8 VRK ALK 990 SUORAT CHARTER LENNOT HKI, TRE JA
Maantiepyöräilyä ja ryhmäliikuntaa Italian kauniissa maisemissa
09.09.2019 Matkan ajankohta: 9.-15.9. 2019 Lento / bussimatka Tervetuloa mukaan ikimuistoiselle matkalle liikkumaan kauniin Gardajärven ympäristössä. Matkan aikana luvassa neljä maantiepyöräretkeä Teemu
LENTOPALLON EM-2015 Viralliset fanimatkat 9. 18.10.2015
LENTOPALLON EM-2015 Viralliset fanimatkat 9. 18.10.2015 Milano // Como // Busto Arsizio // Sofia turnauksen kaupungit Busto Arsizio // Como // Milan // Sofia COMO Busto arsizio MILANO sofia PALAYAMAMAY
S-CLUBIN KUUBA. Matka-aika , 13 pv, maanantai - lauantai. Matkapaketin hinta 2 300,00 / henkilö
S-CLUBIN KUUBA Matka-aika 28.1.2019-9.2.2019, 13 pv, maanantai - lauantai Matkapaketin hinta 2 300,00 / henkilö Matkapakettimme hintaan sisältyvät palvelut lennot Helsinki - Havana - Helsinki Finnairin
McDonald s Cup 2014. 17-19.10.2014, Västerås
McDonald s Cup 2014 17-19.10.2014, Västerås Matka-aika 16-20.10.2014, To-Ma (Turnauspäivät Pe-Su) McDonald s Cup 2014 - Järjestävä seura: BK-30 Västerås - Min 4 ottelua per joukkue - 99-01 11 vs 11 (2
Balaton patikointia. 6 päivää
Balaton patikointia Unkarissa 50plus Balatonjärven lukuisilla kävelyllä tutustut Unkarin kauniiseen luontoon, värikkääseen talonpoikaiskulttuuriin, perinneruokaan ja kylpyläkulttuuriin. 6 päivää 28.4.2019
Matka SFC :n suviseuroihin
"Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!" Mark. 9:7 Matka SFC :n suviseuroihin Bussi - ja laivamatka Tukholmaan 30.5. - 3.6.2019 Täydenpalvelun hinta 425,00 & Ilmoittadu : Mirja : 0407635528 mirja.hanninen@hyvame.fi
Matka Sortavala - Valamo Käkisalmi Viipuri. 01. päivä 23.8.
23. 25.8.2018 Matka Sortavala - Valamo Käkisalmi Viipuri 01. päivä 23.8. Matkamme alkaa torstaina klo 7.30 Marolankadun pysäkiltä. Lappeenrannan tienoilla pidämme pienen kahvi- ja jaloittelutauon. Täältä
Matka-aika 3.-19.6.2012
Rotary YEO Eurotour 2012 MATKAOHJELMA Matka-aika 3.-19.6.2012 3.6 su Lähtöselvitys Viking Linen Turun terminaalissa klo 17.00 alkaen (2. kerros) Klo 19.30 kokoontuminen busseille; Juhani-matkat ky Siirtyminen
MASTERS-LEIRI RICCIONESSA, ITALIASSA 9.-16.6.2013
MASTERS-LEIRI RICCIONESSA, ITALIASSA 9.-16.6.2013 Odotettu masters-uimarien etelän leiri järjestetään kesällä 2013 uudessa mastersleirikohteessa, Italian Riccionessa. Matkatoimistona toimii Aurinkomatkat.
Balaton patikointia. 6 päivää
Balaton patikointia Unkarissa Balatonjärven lukuisilla kävelyllä tutustut Unkarin kauniiseen luontoon, värikkääseen talonpoikaiskulttuuriin, perinneruokaan ja kylpyläkulttuuriin. 6 päivää 9.9.2019-14.9.2019
SIL SENIOREIDEN MATKA KEVÄISEEN ANDALUSIAAN CÁDIZ-JEREZ-MÁLAGA-GIBRALTAR-GRANADA-ALHAMBRA-SEVILLA
SIL SENIOREIDEN MATKA KEVÄISEEN ANDALUSIAAN 2.-9.4.2018 CÁDIZ-JEREZ-MÁLAGA-GIBRALTAR-GRANADA-ALHAMBRA-SEVILLA Lentoaikataulu / Lufthansa: 2.4.2018 LH2467 Helsinki München 06:00-07:30 2.4.2018 LH1822 München
Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016
Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan loistavampia nähtävyyksiä.
Färsaaret - luontomatka
Färsaaret - luontomatka Pohjois-Atlantilla Ihastu pystysuoriin kalliojyrkänteisiin, värikkäisiin pikkukyliin, runsaaseen linnustoon, Kirkjubøuriin sekä Tórshavnin vanhaan kaupunkiin Tinganesiin Tórshavn
Lähdöt To- Ma: / / /
Varaa paikkasi -pian tv-katsojamatkalle Yorkshireen Emmerdalen, Sydämen Asialla, Vielä Virtaa, Kyläsairaala sarjojen jäljillä Yorkshiren vetovoima on tv-sarjojen ja elokuvien kuvauspaikkana on vertaansa
MTK-UUSIMAA JÄSENMATKA 7.-11.4.2015
OHJELMALLINEN JÄSENMATKA MTK-UUSIMAA JÄSENMATKA 7.-11.4.2015 Alustava matkaohjelma: 7.4. tiistai Postitamme lentoliput ilmoittamaanne osoitteeseen noin kaksi viikkoa ennen lähtöpäivää. Suosittelemme saapumaan