KEAJ YLITUOMAREIDEN JATKOKOULUTUSPAKETTI 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KEAJ YLITUOMAREIDEN JATKOKOULUTUSPAKETTI 2016"

Transkriptio

1 SUOMEN AJOKOIRAJÄRJESTÖ RY KEAJ YLITUOMAREIDEN JATKOKOULUTUSPAKETTI 2016 MAAILMAN PARHAAT AJAVAT KOIRAT - Suomen Ajokoirajärjestö Kettukoulutustoimikunta -

2 KETUNAJOKOKEEN TARKOITUS Suomen Ajokoirajärjestö - Koirien ketunajo-ominaisuuksien selville saaminen jalostusta varten Harrastajien ja heidän yhteistoimintansa kehittäminen Kilpailumahdollisuuden tarjoaminen Ketunajokokeissa ei ole tarkoitus vahingoittaa riistaeläintä eikä koiraa

3 YLITUOMARIN TEHTÄVÄT: Toimia ketunajokokeissa tarkoin SKL- FKK:n ketunajokokeiden sääntöjen ja ohjeiden sekä hyvän kenneltavan mukaisesti Ei omia tulkintoja Ainoastaan SAJ:n vahvistamat säännöt ja tulkinnat. Tietojen oikeellisuuden varmistaminen

4 ARVOSTELUN MUUTTAMINEN Ylituomarin on valvottava, että kokeissa noudatetaan Kennelliiton hyväksymiä sääntöjä ja ohjeita Ylituomarin velvollisuus on muuttaa palkintotuomareiden arvostelua, jos hän erää seurattuaan tai selostuksen kuultuaan on vakuuttunut ettei arvostelu ole oikeassa suhteessa koiran suoritukseen. PÄIVÄN LINJA MUODOSTUU ENSIMMÄISEN KORTIN MUKAAN!

5 AIKOJEN KULUMINEN Mikään työskentelyaika ei kulu koiran ollessa kytkettynä!!! Ajon aikana tapahtunut muun eläimen hakuun ja ajoon käytetty aika lasketaan hukaksi eli kellot käy! KOIRA KIINNI -> KELLO KIINNI

6 TOIMINTA-AJAT! Liian lyhyillä toiminta-ajoilla sekä matkoilla tulee tuloksia, tarkennettava/painotettava kriteereitä! PIDETÄÄN KIINNI SÄÄNTÖKIRJAN AIKA- JA MATKARAJOISTA! TULISI HUOMOIDA JOKA HAKUOSIOKOHDASSA!

7 AIKOJEN KÄYTTÖ JOS TYHJÄ HAKU -> HAKUAIKA 240 MIN. KÄYTETTÄVÄ LOPPUUN! MIKÄLI TUOMARIRYHMÄ PYSTYY ARVOSTELEMAAN KOIRAN TYÖSKENTELYN KAIKILTA OSIN NIIN AIKOJEN EI TARVITSE OLLA TÄYNNÄ.

8 ESIM. 1 KOIRA HAKEE 120 MIN. KIITETTÄVÄSTI. LÄHTEE AJO, JOKA MENEE LOUHEEN 70 MIN. JÄLKEEN. OTETAAN LISÄHAKU, JOKA JOHTAA AJOON. TÄSSÄ TAPAUKSESSA AJATETAAN AJOAIKA 120 MIN. 70 MIN. ELI 50 MIN. TÄYTEEN. ESIM. 2 KOIRA HAKEE 120 MIN. KIITETTÄVÄSTI. LÄHTEE AJO, JOKA MENEE LOUHEEN 70 MIN. JÄLKEEN. OTETAAN LISÄHAKU. JOS RYHMÄ ON VAKUUTTUNUT KOIRAN TYÖSKENTELYSTÄ KAIKILTA OSIN KOIRA VOIDAAN RYHMÄN PÄÄTÖKSELLÄ KYTKEÄ JA PÄÄTTÄÄ KOETTELU. TÄSSÄ TESTATTIIN KOIRAN METSÄSTYSINTO (LISÄHAKUUN LÄHTEMINEN). ESIM. 3 KOIRA HAKEE 200 MIN. KIITETTÄVÄSTI. LÄHTEE AJO, JOKA MENEE LOUHEEN 80 MIN. JÄLKEEN. KOIRANOHJAAJA EI OTA LISÄHAKUA. JOS RYHMÄ ON VAKUUTTUNUT KOIRAN TYÖSKENTELYSTÄ KAIKILTA OSIN KOE VOIDAAN KESKEYTTÄÄ KOIRANOHJAAJAN NIIN HALUTESSA.

9 PAIKANNUSLAITTEEN KÄYTTÖ Paikannuslaitetta saa käyttää tarvittaessa Suomen Ajokoirajärjestö - Ennen koetta koiranohjaaja päättää käytetäänkö sitä arvostelun apuna vai ei Ryhmän tulee varmistua ennen irtilaskua laitteen toiminnasta soittamalla pantaan Käytetään todetun tukena haun ja haukun arvostelussa. Mikäli ajo menee kuulumattomiin, voidaan paikannuslaitteeseen soittamalla kuunnella ajoa ja kirjata se ylös Paikannuslaitteiden haukunilmaisimia ei hyväksytä -> vain soittamalla pantaan ja kuuntelemalla!

10 LUOPUMINEN Koiranohjaaja voi luopua kokeesta missä vaiheessa tahansa koetteluajan päättymiseen saakka. Koesuoritus arvostellaan luopumiseen saakka

11 KESKEYTTÄMINEN Suomen Ajokoirajärjestö - Milloin keskeytetään? Päätöksen kokeen keskeyttämisestä tekee ylituomari, maastossa ryhmänjohtaja, ellei ylituomari ole heti tavoitettavissa. Ryhmänjohtajan on perusteltava keskeyttäminen ylituomarille ensi tilassa. Koe keskeytetään seuraavissa tapauksissa: - - Olosuhteet muuttuvat sellaisiksi, että kokeen jatkaminen olisi eläinsuojelumääräysten vastaista. - Tällaisia olosuhteita ovat - koiraa vahingoittava jääkuori - jäätynyt lumikerros - kova pakkanen tai helle

12 - Koira vahingoittuu kokeen aikana niin, että sen koetteleminen voidaan katsoa eläinsuojelumääräysten vastaiseksi. - Luonnon olosuhteet muuttuvat sellaisiksi, ettei koiran työskentelyä voida arvioida (esim. myrsky). - Pimeän tulo estää kokeen jatkamisen. (Katso kohta 4.1. Kohtuuton häiriö) - Mikäli ajoerä päättyy kohtuuttomaan häiriöön, koe voidaan keskeyttää koiranohjaajan niin halutessa.

13 SULKEMINEN Suomen Ajokoirajärjestö - Koira suljetaan kokeesta kun: Koira kieltäytyy työskentelemästä Koira on tottelematon, (ei anna kytkeä) Koira on niin löysä, ettei tiedetä hakeeko vai ajaako Koira antaa niin vähän ääntä, ettei ajoa voi seurata Koira ajaa sorkkaeläintä yhteensä 30 minuuttia, esim: (useita ajoja) Koira jättää toistuvasti ketun yöjäljen ja alkaa hakea tai ajaa muuta eläintä siten, että se joudutaan hakea pois, (jänis) haulla 3 ja ajossa 2 kertaa Koiranohjaaja rikkoo tahallisesti sääntöjä

14 TULOKSEN LASKEMINEN Tulos lasketaan: Loppuun viedyssä kokeessa Keskeytetyssä kokeessa Tulosta ei lasketa: Jos koira suljetaan Omistaja luopuu

15 KOHTUUTON HÄIRIÖ Haun tai ajon aikana voi sattua koirasta riippumaton häiriö, joka keskeyttää koiran koettelemisen Kohtuuton häiriö on pyrittävä viipymättä toteamaan Mahdolliset suurpedot tai petolinnut häiritsevät koiran toimintaa. Eläimen laji merkitään koirakohtaiseen pöytäkirjaan

16 Kohtuuttomaksi häiriöksi katsotaan esimerkiksi seuraavat tilanteet: Ajettava menee louheen Koira joutuu hengen vaaraan Koira saavuttaa ajettavan ketun Joku sivullinen ampuu ajettavan ketun Vieras koira keskeyttää haun tai ajon Vieras koira yhtyy ajoon ennen 60 minuuttia Alueella oleva suurpeto tai petolintu häiritsee koiran toimintaa Ajo alkaa niin myöhään, ettei valoisa aika riitä ajon seuraamiseen, koe keskeytetään pimeyden tultua. Illalla alkanutta ajoa ei keskeytetä ennen määräaikaa, jos 60 minuuttia ko. ajattamisajasta on tapahtunut valoisana aikana Jos kohtuuton häiriö aiheuttaa koiran kytkemisen, koiranohjaaja saa valita irtilaskupaikan Jos kohtuuttoman häiriön jälkeen jatketaan samalla ketulla ei ajopisteitä voida korottaa Muu koirasta riippumaton, palkintotuomareiden hyväksymä tilanne voidaan katsoa kohtuuttomaksi häiriöksi.

17 KOHTUUTTOMAN HÄIRIÖN VIEMÄ AIKA Häiriön aiheuttama keskeytys ei kuluta koiran työskentelyaikaa Arvostelu jatkuu koiran kytkemiseen saakka vaikka kello onkin pysäytetty SORKKAELÄIN EI OLE KOHTUUTON HÄIRIÖ!

18 MIKÄ TYÖSKENTELYAIKA KULUU? Tilanne: Koira vaihtaa kesken ketunajon sorkkaan (ei villisika). Koira kytketään. Suomen Ajokoirajärjestö - Pyritään jatkamaan ajoa samalla ketulla mikäli mahdollista. Jos se ei ole mahdollista -> päästetään koira hakemaan uutta kettua. Mikä työskentelyaika kuluu? Vastaus: Koska sorkkaeläimen ajo ei ole kohtuuton häiriö, koiran hakiessa uutta kettua ajattamisaika kuluu, vaikka arvostellaan hakuna!

19 KOIRANOHJAAJA Suomen Ajokoirajärjestö - Koiranohjaajalla tarkoitetaan koiranomistajaa tai hänen edustajaansa Koiranohjaaja ei saa millään tavalla auttaa koiraansa, eikä ilman tuomarin lupaa puuttua koiransa työskentelyyn, eikä kytkeä koiraansa muulloin kuin luopuessaan, koiran ollessa vaarassa tai luvan saatuaan Koiraanohjaajalla on oikeus esittää palkintotuomarille kohtuullisina pidettäviä toivomuksia Luopuessaan kokeesta, hänen on ilmoitettava heti ryhmänjohtajalle Erilaisesta näkemyksestä tapahtumien kulusta, hänen on ilmaistava käsityksensä maastossa palkintotuomareille ja keskuspaikalla ylituomarille. Kokeen aikana on vallittava hyvä ja luottamuksellinen yhteishenki

20 OMINAISUUDET JA LISÄTIEDOT Koepäivän päätyttyä koiran ominaisuuksista annetaan numeroarvostelu ja merkitään lisätiedot Kukin palkintotuomari merkitsee ominaisuuspisteet täysillä numeroilla Ryhmän pisteiksi tulee tuomareiden antamien numeroiden keskiarvo

21 KOHDAT 21 JA 22 HAKU ILMAN YÖJÄLKEÄ: ARVOSTELLAAN VAIN KUN OLLAAN PYSTYTTY TOTEAMAAN KOIRAN HAKUTYÖSKENTELYÄ ILMAN KETUN YÖJÄLKEÄ VÄHINTÄÄN 30 MINUUTTIA MUKAANLUKIEN HAKU JA LISÄHAKU

22 KOHTA 31 TYÖ YÖJÄLJELLÄ. JOS KOIRAN INNOSSA EI OLE MITÄÄN HUOMAUTETTAVAA ON NRO 5. VÄHÄISESTÄKIN HUOMAUTTAMISESTA NUMERO PUTOAA.

23 HAUKUN ARVOSTELU JOS KOIRA SAA KIITETTÄVÄN HAUKKUNUMERON (9-10) KUULUVUUS TULEE OLLA KOHDASSA 60=5 MIKÄLI HAUKUN KUULUVUUS ON 2 -> MAX. HAUKKUNUMERO ON 4.

24 KIITOS!

1. Keskuspaikka Kokeelle tulee järjestää tarkoituksenmukainen keskuspaikka, joka on sijainniltaan mahdollisimman keskeinen koemaastoihin nähden.

1. Keskuspaikka Kokeelle tulee järjestää tarkoituksenmukainen keskuspaikka, joka on sijainniltaan mahdollisimman keskeinen koemaastoihin nähden. AJOKOKEEN DRAJ YLEISOHJE Hyväksytty Kennelliitossa 00.00.0000 Voimassa 00.00.0000 alkaen. 1. Keskuspaikka Kokeelle tulee järjestää tarkoituksenmukainen keskuspaikka, joka on sijainniltaan mahdollisimman

Lisätiedot

DREEVERIEN AJOKOKEIDEN YLEISOHJE Hyväksytty Kennelliitossa Voimassa alkaen.

DREEVERIEN AJOKOKEIDEN YLEISOHJE Hyväksytty Kennelliitossa Voimassa alkaen. DREEVERIEN AJOKOKEIDEN YLEISOHJE Hyväksytty Kennelliitossa 00.00.0000 Voimassa 00.00.0000 alkaen. 1. Järjestämisluvan myöntäminen Näitä sääntöjä ja ohjeita noudatetaan FCI:n, Kennelliiton ja kennelpiirien

Lisätiedot

KETUNAJOKOESÄÄNNÖT SÄÄNNÖT OHJEET LISÄTIEDOT TULKINNAT

KETUNAJOKOESÄÄNNÖT SÄÄNNÖT OHJEET LISÄTIEDOT TULKINNAT Suomen Ajokoirajärjestö Finska Stövarklubben KETUNAJOKOKEIDEN KOULUTUSPAKETTI 2011 Suomen Ajokoirajärjestö Kettukoulutustoimikunta KETUNAJOKOESÄÄNNÖT SÄÄNNÖT OHJEET LISÄTIEDOT TULKINNAT 1 Ketunajokokeen

Lisätiedot

DREEVERIEN AJOKOKEEN (DRAJ) JA DREEVERIEN KETUNAJOKOKEEN (DKAJ) SÄÄNNÖT

DREEVERIEN AJOKOKEEN (DRAJ) JA DREEVERIEN KETUNAJOKOKEEN (DKAJ) SÄÄNNÖT DREEVERIEN AJOKOKEEN (DRAJ) JA DREEVERIEN KETUNAJOKOKEEN (DKAJ) SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 00.00.0000 Voimassa 00.00.0000 alkaen 1. Kokeen tarkoitus Ajokokeiden tarkoituksena on selvittää

Lisätiedot

1. Ajokokeiden tarkoitus

1. Ajokokeiden tarkoitus 1 AJOKOKEEN ( Ajok ja Beaj ) SÄÄNNÖT Hallituksen 05.08.2004 hyväksymä sääntöehdotus, johon tehty tarvittavat korjaukset palkintotuomariohjeen hyväksymisen 18.11.2004 jälkeen. 1. Ajokokeiden tarkoitus Ajokokeiden

Lisätiedot

Koetoimikunnan ja ylituomarin on tarkistettava osallistumisoikeus. Koe voidaan järjestää vain, jos siihen osallistuu vähintään kolme ( 3 ) koiraa.

Koetoimikunnan ja ylituomarin on tarkistettava osallistumisoikeus. Koe voidaan järjestää vain, jos siihen osallistuu vähintään kolme ( 3 ) koiraa. KETUNAJOKOKEEN KEAJ SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa xx.xx.xxxx Voimassa xx.xx.xxx alkaen 1. Ketunajokokeiden tarkoitus Ketunajokokeiden tarkoituksena on ajavien koirien ketun ajo-ominaisuuksien

Lisätiedot

3.1 Oikeudet. 3.2 Rajoitukset

3.1 Oikeudet. 3.2 Rajoitukset DREEVERIEN AJOKOKEEN JA DREEVERIEN KETUNAJOKOKEEN SÄÄNNÖT ( DRAJ / DKAJ ) Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 00.00.0000 Voimassa 00.00.0000 alkaen 1. Kokeiden tarkoitus Ajokokeiden tarkoituksena on dreeverin,

Lisätiedot

DREEVERIEN AJOKOKEEN (DRAJ) JA DREEVERIEN KETUNAJOKOKEEN (DKAJ) SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 00.00.0000 Voimassa 00.00.

DREEVERIEN AJOKOKEEN (DRAJ) JA DREEVERIEN KETUNAJOKOKEEN (DKAJ) SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 00.00.0000 Voimassa 00.00. DREEVERIEN AJOKOKEEN (DRAJ) JA DREEVERIEN KETUNAJOKOKEEN (DKAJ) SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 00.00.0000 Voimassa 00.00.0000 alkaen 1. Kokeen tarkoitus Ajokokeiden tarkoituksena on saada

Lisätiedot

KETUNAJOKOKEEN KEAJ YLEISOHJE Hyväksytty Kennelliitossa Voimassa alkaen.

KETUNAJOKOKEEN KEAJ YLEISOHJE Hyväksytty Kennelliitossa Voimassa alkaen. KETUNAJOKOKEEN KEAJ YLEISOHJE Hyväksytty Kennelliitossa 29.3.2016. Voimassa 1.8.2016 alkaen. Hyväksytty Kennelliitossa 29.3.2016. Voimassa 1.8.2016 alkaen. 1. KESKUSPAIKKA Kokeelle tulee järjestää tarkoituksenmukainen

Lisätiedot

1. Keskuspaikka Kokeelle tulee järjestää tarkoituksenmukainen keskuspaikka, joka on sijainniltaan mahdollisimman keskeinen koemaastoihin nähden.

1. Keskuspaikka Kokeelle tulee järjestää tarkoituksenmukainen keskuspaikka, joka on sijainniltaan mahdollisimman keskeinen koemaastoihin nähden. AJOKOKEEN AJOK / BEAJ YLEISOHJE Hyväksytty Kennelliitossa 20.12.2010. Voimassa 1.8.2011 alkaen 1 1. Keskuspaikka Kokeelle tulee järjestää tarkoituksenmukainen keskuspaikka, joka on sijainniltaan mahdollisimman

Lisätiedot

1. Keskuspaikka Kokeelle tulee järjestää tarkoituksenmukainen keskuspaikka, joka on sijainniltaan mahdollisimman keskeinen koemaastoihin nähden.

1. Keskuspaikka Kokeelle tulee järjestää tarkoituksenmukainen keskuspaikka, joka on sijainniltaan mahdollisimman keskeinen koemaastoihin nähden. AJOKOKEEN AJOK / BEAJ YLEISOHJE Hyväksytty Kennelliitossa 20.12.2010. Voimassa 1.8.2011 alkaen 1 1. Keskuspaikka Kokeelle tulee järjestää tarkoituksenmukainen keskuspaikka, joka on sijainniltaan mahdollisimman

Lisätiedot

ILVEKSENAJOKOKEEN (IAJ0K) SÄÄNNÖT

ILVEKSENAJOKOKEEN (IAJ0K) SÄÄNNÖT ILVEKSENAJOKOKEEN (IAJ0K) SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 23.11.2014 Voimassa 1.8.2015 alkaen 1. Ilveksenajokokeiden tarkoitus Ilveksenajokokeiden tarkoituksena on ajavien koirien ilveksen

Lisätiedot

Kokeelle tulee järjestää tarkoituksenmukainen keskuspaikka, joka on sijainniltaan mahdollisimman keskeinen koemaastoihin nähden.

Kokeelle tulee järjestää tarkoituksenmukainen keskuspaikka, joka on sijainniltaan mahdollisimman keskeinen koemaastoihin nähden. KETUNAJOKOKEEN KEAJ YLEISOHJE Hyväksytty Kennelliitossa xx.xx.xxxx Voimassa xx.xx.xxx alkaen 1. KESKUSPAIKKA Kokeelle tulee järjestää tarkoituksenmukainen keskuspaikka, joka on sijainniltaan mahdollisimman

Lisätiedot

palkintotuomarikurssi

palkintotuomarikurssi Mäyräkoirien ajokokeiden (MÄAJ) palkintotuomarikurssi Kajaanissa 25.-26.08.2012 SUOMEN MÄYRÄKOIRALIITTO Ylituomari Timo Nurmiluoto 1 Kurssiohjelma Teoreettinen osa kokeiden tarkoitus ja yleiset säännöt

Lisätiedot

7) Koira on kytkettävä ensimmäisen ajoerän jälkeen ja vietävä hakemaan eri jänistä.

7) Koira on kytkettävä ensimmäisen ajoerän jälkeen ja vietävä hakemaan eri jänistä. AJOKOKEIDEN PALKINTOTUOMAREIDEN OHJEET Hallituksen 18.11.2004 hyväksymä ehdotus 1 1. Koeryhmä Koeryhmän muodostavat palkintotuomarit ja koiranohjaaja. Ryhmän jäseniä ovat myös nimetyt 1-2 palkintotuomariharjoittelijaa

Lisätiedot

1. KESKUSPAIKKA Kokeelle tulee järjestää tarkoituksenmukainen keskuspaikka, joka on sijainniltaan mahdollisimman keskeinen koemaastoihin nähden.

1. KESKUSPAIKKA Kokeelle tulee järjestää tarkoituksenmukainen keskuspaikka, joka on sijainniltaan mahdollisimman keskeinen koemaastoihin nähden. KETUNAJOKOKEEN KEAJ YLEISOHJE Hyväksytty Kennelliitossa 29.3.2016. Voimassa 1.8.2016 alkaen. 1. KESKUSPAIKKA Kokeelle tulee järjestää tarkoituksenmukainen keskuspaikka, joka on sijainniltaan mahdollisimman

Lisätiedot

Palkintotuomaritoiminta

Palkintotuomaritoiminta Palkintotuomaritoiminta Rehellinen ja oikeudenmukainen palkintotuomaritoiminta on onnistuneen ajokoetoiminnan perusedellytys Tulosten luotettavuus ja ajokoirien jalostukseen kerätyt tiedot ajokokeista

Lisätiedot

SISÄLLYS. Kokonaishakuaika...10. Tyhjä haku ja muun eläimen haku...12 Eräkohtainen hakuaika...12-13

SISÄLLYS. Kokonaishakuaika...10. Tyhjä haku ja muun eläimen haku...12 Eräkohtainen hakuaika...12-13 PALKINTOTUOMAREIDEN PERUSKURSSI KOULUTUSAINEISTO 1 (41) SISÄLLYS AJOKOKEIDEN TARKOITUS...sivu 3 KOELAJIT...3 OSALLISTUMISOIKEUDET JA RAJOITUKSET...4 JÄÄVIYS...4 KOKEEN SIIRTO JA PERUUTTAMINEN...5 YLITUOMARI

Lisätiedot

Kulloinkin voimassa oleva Kennelliiton yleinen jääviyssääntö ( Liitevihko )

Kulloinkin voimassa oleva Kennelliiton yleinen jääviyssääntö ( Liitevihko ) AJOKOKEEN SÄÄNNÖT ( Ajok ja Beaj ) Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 29.05.2011 Voimassa 01.08.2011 alkaen 1. Ajokokeiden tarkoitus Ajokokeiden tarkoituksena on ajavien koirien jäniksen ajo-ominaisuuksien

Lisätiedot

DREEVERIEN AJOKOKEEN (DRAJ) JA DREEVERIEN KETUNAJOKOKEEN (DKAJ) SÄÄNNÖT

DREEVERIEN AJOKOKEEN (DRAJ) JA DREEVERIEN KETUNAJOKOKEEN (DKAJ) SÄÄNNÖT DREEVERIEN AJOKOKEEN (DRAJ) JA DREEVERIEN KETUNAJOKOKEEN (DKAJ) SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 26.11.2017 Voimassa 1.8.2018 alkaen 1. Kokeen tarkoitus Ajokokeiden tarkoituksena on selvittää

Lisätiedot

DREEVERIEN AJOKOKEIDEN PALKINTOTUOMAREIDEN OHJEET Hyväksytty Kennelliitossa XX.XX.XXXX. Voimassa XX.XX.XXXX alkaen

DREEVERIEN AJOKOKEIDEN PALKINTOTUOMAREIDEN OHJEET Hyväksytty Kennelliitossa XX.XX.XXXX. Voimassa XX.XX.XXXX alkaen DREEVERIEN AJOKOKEIDEN PALKINTOTUOMAREIDEN OHJEET Hyväksytty Kennelliitossa XX.XX.XXXX. Voimassa XX.XX.XXXX alkaen 1. Koeryhmä Koeryhmän muodostavat palkintotuomarit ja koiranohjaaja. Ryhmän jäseniä ovat

Lisätiedot

Ohjeita ensimmäiseen ajokokeeseen aikovalle

Ohjeita ensimmäiseen ajokokeeseen aikovalle Ohjeita ensimmäiseen ajokokeeseen aikovalle Sinunkin ajavan Beaglesi perinnölliset metsästysominaisuudet ovat jalostustoiminnan ansiota. Tuomalla Beaglesi ajokokeeseen annat oman arvokkaan panoksesi tämän

Lisätiedot

DREEVERIEN AJOKOKEEN (DRAJ) JA DREEVERIEN KETUNAJOKOKEEN (DKAJ) SÄÄNNÖT

DREEVERIEN AJOKOKEEN (DRAJ) JA DREEVERIEN KETUNAJOKOKEEN (DKAJ) SÄÄNNÖT DREEVERIEN AJOKOKEEN (DRAJ) JA DREEVERIEN KETUNAJOKOKEEN (DKAJ) SÄÄNNÖT HYVÄKSYTTY KENNELLIITON VALTUUSTOSSA 26.11.2017. VOIMASSA 1.8.2018 ALKAEN. SUOMEN KENNELLIITTO - FINSKA KENNELKLUBBEN RY. Sisältö

Lisätiedot

AJOKOKEEN AJOK / BEAJ SÄÄNNÖT JA OHJEET Hyväksytty SKL-FKK:n valtuustossa 5.5.2005 Voimassa 1.8.2005 alkaen

AJOKOKEEN AJOK / BEAJ SÄÄNNÖT JA OHJEET Hyväksytty SKL-FKK:n valtuustossa 5.5.2005 Voimassa 1.8.2005 alkaen AJOKOKEEN AJOK / BEAJ SÄÄNNÖT JA OHJEET Hyväksytty SKL-FKK:n valtuustossa 5.5.2005 Voimassa 1.8.2005 alkaen Ajokokeiden sääntökirjan sisällysluettelo Ajokokeiden ( Ajok ja Beaj ) säännöt s. 4 1. Ajokokeiden

Lisätiedot

AJOKOKEEN PALKINTOTUOMAREIDEN OHJEET 15. 1 KOERYHMÄ 15 1.1 Palkintotuomarin tehtävät 1.2 Ryhmänjohtajan tehtävät 1.3 Koiranohjaajaa koskevia ohjeita

AJOKOKEEN PALKINTOTUOMAREIDEN OHJEET 15. 1 KOERYHMÄ 15 1.1 Palkintotuomarin tehtävät 1.2 Ryhmänjohtajan tehtävät 1.3 Koiranohjaajaa koskevia ohjeita SISÄLLYSLUETTELO 1 AJOKOKEIDEN TARKOITUS 5 2 KOELAJIT 5 3 OSALLISTUMISOIKEUDET JA RAJOITUKSET 5 Oikeudet Rajoitukset 4 JÄÄVIYS 6 SKL-FKK:n yleinen jääviyssääntö liite 1 33 5 JÄRJESTÄMISLUVAN MYÖNTÄMINEN

Lisätiedot

7) Koira on kytkettävä ensimmäisen ajoerän jälkeen ja vietävä hakemaan eri ajoeläintä.

7) Koira on kytkettävä ensimmäisen ajoerän jälkeen ja vietävä hakemaan eri ajoeläintä. DREEVERIEN AJOKOKEIDEN PALKINTOTUOMAREIDEN OHJEET Hyväksytty Kennelliitossa XX.XX.XXXX. Voimassa XX.XX.XXXX alkaen 1. Koeryhmä Koeryhmän muodostavat palkintotuomarit ja koiranohjaaja. Ryhmän jäseniä ovat

Lisätiedot

9) Koira on kytkettävä ensimmäisen ajoerän jälkeen ja vietävä hakemaan eri ajoeläintä.

9) Koira on kytkettävä ensimmäisen ajoerän jälkeen ja vietävä hakemaan eri ajoeläintä. DREEVERIEN AJOKOKEIDEN PALKINTOTUOMAREIDEN OHJEET 1. Koeryhmä Koeryhmän muodostavat palkintotuomarit, joista toisen on ylituomari nimennyt ryhmänjohtajaksi, ja koiranohjaaja. Ryhmän jäseniä ovat myös nimetyt

Lisätiedot

Kå 20.9.10 KETUNAJOKOKEIDEN SÄÄNNÖT JA OHJEET

Kå 20.9.10 KETUNAJOKOKEIDEN SÄÄNNÖT JA OHJEET KETUNAJOKOKEIDEN SÄÄNNÖT JA OHJEET Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 20.11.1999 Voimassa alkaen 1.8.2000 KETUNAJOKOKEIDEN SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 20.11.1999 Voimassa alkaen 1.8.2000

Lisätiedot

Koekauden kestävä koe AJOK KEAJ

Koekauden kestävä koe AJOK KEAJ Koekauden kestävä koe AJOK KEAJ Liite 2 Koekauden kestävän ajokokeen järjestämisohje 1. Koe kestää koko koekauden 20.8. - 28. 2.(29.2.) 2. Kokeen järjestäjänä toimii kennelpiiri. Kennelpiiri voi siirtää

Lisätiedot

AJOKOKEEN SÄÄNNÖT ( AJOK ja BEAJ ) Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa Voimassa alkaen

AJOKOKEEN SÄÄNNÖT ( AJOK ja BEAJ ) Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa Voimassa alkaen AJOKOKEEN SÄÄNNÖT ( AJOK ja BEAJ ) Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 29.5.2016 Voimassa 1.8.2016 alkaen 1. Ajokokeiden tarkoitus Ajokokeiden tarkoituksena on ajavien koirien jäniksen ajo-ominaisuuksien

Lisätiedot

AJOKOKEEN SÄÄNNÖT ( AJOK ja BEAJ ) Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa Voimassa alkaen

AJOKOKEEN SÄÄNNÖT ( AJOK ja BEAJ ) Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa Voimassa alkaen AJOKOKEEN SÄÄNNÖT ( AJOK ja BEAJ ) Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 29.5.2016 Voimassa 1.8.2016 alkaen 1. Ajokokeiden tarkoitus Ajokokeiden tarkoituksena on ajavien koirien jäniksen ajo-ominaisuuksien

Lisätiedot

Kulloinkin voimassa oleva Kennelliiton yleinen jääviyssääntö ( Liitevihko )

Kulloinkin voimassa oleva Kennelliiton yleinen jääviyssääntö ( Liitevihko ) AJOKOKEEN SÄÄNNÖT ( Ajok ja Beaj ) Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 29.5.2016 Voimassa 1.8.2016 alkaen 1. Ajokokeiden tarkoitus Ajokokeiden tarkoituksena on ajavien koirien jäniksen ajo-ominaisuuksien

Lisätiedot

KARHUNHAUKKUTAIPUMUSKOKEEN (KARH) SÄÄNNÖT JA OHJEET Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 23.11.2014 Voimassa 1.8.2015 alkaen

KARHUNHAUKKUTAIPUMUSKOKEEN (KARH) SÄÄNNÖT JA OHJEET Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 23.11.2014 Voimassa 1.8.2015 alkaen KARHUNHAUKKUTAIPUMUSKOKEEN (KARH) SÄÄNNÖT JA OHJEET Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 23.11.2014 Voimassa 1.8.2015 alkaen 1 Nämä säännöt korvaavat aikaisemmat KARH säännöt. 1. KOKEIDEN TARKOITUS Karhunhaukkutaipumuskokeiden

Lisätiedot

Koira liikkuu ripeästi, hakee 100-200m:n etäisyydeltä ohjaajasta. Pitää yhteyttä 10 30 min välein, ellei yöjälkeä löydy.

Koira liikkuu ripeästi, hakee 100-200m:n etäisyydeltä ohjaajasta. Pitää yhteyttä 10 30 min välein, ellei yöjälkeä löydy. VINKKEJÄ DREEVEREIDEN AJOKOKEIDEN OMINAISUUSPISTEIDEN ARVOSTELUUN. Ominaisuuspisteiden arvostelun tulee tapahtua ajokoesääntöjen mukaisesti, mutta seuraavassa esimerkinomaisia vinkkejä aloitteleville tuomareille

Lisätiedot

HIRVIKOIRIEN JÄLJESTÄMISKOKEIDEN KOEOHJEET Hyväksytään Kennelliiton hallituksessa 7.10.2004 Voimassa 1.8.2005 alkaen. Muutokset 8.12.2011 alkaen.

HIRVIKOIRIEN JÄLJESTÄMISKOKEIDEN KOEOHJEET Hyväksytään Kennelliiton hallituksessa 7.10.2004 Voimassa 1.8.2005 alkaen. Muutokset 8.12.2011 alkaen. HIRVIKOIRIEN JÄLJESTÄMISKOKEIDEN KOEOHJEET Hyväksytty Kennelliiton hallituksessa 7.10.2004 Muutos hyväksytty 8.12.2011 HIRVIKOIRIEN JÄLJESTÄMISKOKEIDEN KOEOHJEET Hyväksytään Kennelliiton hallituksessa

Lisätiedot

Metsästysinto Mitä metsästysinto on? Myönteinen ominaisuus

Metsästysinto Mitä metsästysinto on? Myönteinen ominaisuus Metsästysinto Mitä metsästysinto on? - Myönteinen ominaisuus, jonka arvostelu suoritetaan samoin kuin muidenkin positiivisten ominaisuuksien arvostelu. Annetut metsästysintopisteet lisäävät loppupisteitä

Lisätiedot

MÄYRÄKOIRIEN AJOKOKEIDEN SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa Tulee voimaan

MÄYRÄKOIRIEN AJOKOKEIDEN SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa Tulee voimaan MÄYRÄKOIRIEN AJOKOKEIDEN SÄÄNÖT JA OHJEET Hyväksytty Kennelliiton hallituksessa 12.6.2003 Voimassa 1.8.2003 alkaen Painos vuodelta 2017 MÄYRÄKOIRIEN AJOKOKEIDEN SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa

Lisätiedot

Seuraavilla sivuilla on esitetty luonnos hirvenhaukkukokeiden uusiksi yhteispohjoismaisiksi säännöiksi.

Seuraavilla sivuilla on esitetty luonnos hirvenhaukkukokeiden uusiksi yhteispohjoismaisiksi säännöiksi. 1 Seuraavilla sivuilla on esitetty luonnos hirvenhaukkukokeiden uusiksi yhteispohjoismaisiksi säännöiksi. Näiden arvosteluohjeluonnosten lisäksi julkaistaan myöhemmin luonnokset varsinaiseksi sääntöosaksi

Lisätiedot

Kurssin yhteydessä käytännön harjoittelua maastossa tai erillinen maastokortintäyttöharjoitus

Kurssin yhteydessä käytännön harjoittelua maastossa tai erillinen maastokortintäyttöharjoitus Hirvenhaukkukoe Kurssin ohjelma ja koulutus Harjoitusarvostelut Kurssin yhteydessä käytännön harjoittelua maastossa tai erillinen maastokortintäyttöharjoitus Kokelasharjoittelut vähintään kahdessa kokeessa

Lisätiedot

Arvostelu ja tulkintaohjeet Villisianhaukkutaipumuskokeeseen

Arvostelu ja tulkintaohjeet Villisianhaukkutaipumuskokeeseen Arvostelu ja tulkintaohjeet Villisianhaukkutaipumuskokeeseen 1. Haku. Kerroin 1,0. (Max 1.) Arvostellaan koiran halu hakea villisikaa maastosta. Hakulenkit on sopeutettava maaston mukaan. Tuomarin on pyrittävä

Lisätiedot

Maastokortti (15) 1 Versio

Maastokortti (15) 1 Versio Maastokortti (15) 1 Maastokortti Suojaa kortti maastossa kosteudelta. Käytä kortin täytössä lyijykynää ja tukevaa alustaa Täytä kortti maastossa kokeen tapahtumien mukaisesti itsenäisesti Selvitä arvosteluun

Lisätiedot

VAHINGOITTUNEEN HIRVIELÄIMEN JÄLJESTÄMISKOKEEN OHJEET Hyväksytty Kennelliitossa 9.3.2011. Voimassa 1.1.2012 alkaen.

VAHINGOITTUNEEN HIRVIELÄIMEN JÄLJESTÄMISKOKEEN OHJEET Hyväksytty Kennelliitossa 9.3.2011. Voimassa 1.1.2012 alkaen. VAHINGOITTUNEEN HIRVIELÄIMEN JÄLJESTÄMISKOKEEN OHJEET Hyväksytty Kennelliitossa 9.3.2011. Voimassa 1.1.2012 alkaen. A. Vahingoittuneen hirvieläimen jäljestämiskokeen järjestäminen 1. Yleistä Koska koiran

Lisätiedot

MÄYRÄKOIRIEN AJOKOKEIDEN SÄÄNNÖT JA PALKINTOTUOMAREIDEN OHJE Sääntöehdotus

MÄYRÄKOIRIEN AJOKOKEIDEN SÄÄNNÖT JA PALKINTOTUOMAREIDEN OHJE Sääntöehdotus MÄYRÄKOIRIEN AJOKOKEIDEN SÄÄNNÖT JA PALKINTOTUOMAREIDEN OHJE Sääntöehdotus 28.02.2019 Sääntötyöryhmä: Markku Kivistö (pj), Jari Iisakkala (siht) Ingmar Jaatinen, Mika Koponen, Kai Nybonn, Ainomari Sillanpää

Lisätiedot

MÄYRÄKOIRIEN AJOKOKEIDEN SÄÄNNÖT Hyväksytty SKL-FKK:n valtuustossa Astuu voimaan

MÄYRÄKOIRIEN AJOKOKEIDEN SÄÄNNÖT Hyväksytty SKL-FKK:n valtuustossa Astuu voimaan 1 AJOKOKEIDEN TARKOITUS MÄYRÄKOIRIEN AJOKOKEIDEN SÄÄNNÖT Hyväksytty SKL-FKK:n valtuustossa 17.11.2001. Astuu voimaan 1.8.2002 1.1 Ajokokeiden tarkoituksena on mäyräkoirien ajo-ominaisuuksien selville saaminen

Lisätiedot

Suomen Ajokoirajärjestö Suomen Beaglejärjestö

Suomen Ajokoirajärjestö Suomen Beaglejärjestö Suomen Ajokoirajärjestö Suomen Beaglejärjestö Jatkokoulutus 2016 Ajotaito Taustaa Ajokoesäännössä ajon pituutta arvostetaan Ajon laadusta riippumatta koira saa ajoajasta noin 0,3 pistettä / minuutti On

Lisätiedot

HIRV-säännöt ja arvosteluohjeet koulutus

HIRV-säännöt ja arvosteluohjeet koulutus HIRV-säännöt ja arvosteluohjeet koulutus Pisteet 1. Haku 0-10 x 1,5 = 15 2. Löytötehokkuus 0-10 x 1,0 = 10 3. Löytöhaukku 0-10 x 1,5 = 15 4. Haukkutyöskentelyn laatu 0-10 x 1,5 = 15 5. Seuraaminen 0-10

Lisätiedot

Ryhmänjohtajan on oltava ylituomarin puhuttelussa, ellei ylituomari ole erityisestä syystä antanut hänelle erivapautta. Palkintotuomarin tulisi

Ryhmänjohtajan on oltava ylituomarin puhuttelussa, ellei ylituomari ole erityisestä syystä antanut hänelle erivapautta. Palkintotuomarin tulisi Koulutusaiheet 2009 Kahden viikon koe Koirien arvostelussa noudatetaan kaikilta osin ajokokeen sääntöjä ja ohjeita. Järjestämisohjeella kokeen järjestelyt on raamitettu selkeäksi ja yhdenmukaiseksi koetapahtumaksi.

Lisätiedot

KARHUNHAUKKUTAIPUMUSKOKEEN SÄÄNNÖT JA OHJEET Voimassa 1.8.2015 alkaen. Nämä säännöt korvaavat aikaisemmat KARH säännöt.

KARHUNHAUKKUTAIPUMUSKOKEEN SÄÄNNÖT JA OHJEET Voimassa 1.8.2015 alkaen. Nämä säännöt korvaavat aikaisemmat KARH säännöt. KARHUNHAUKKUTAIPUMUSKOKEEN SÄÄNNÖT JA OHJEET Voimassa 1.8.2015 alkaen. Nämä säännöt korvaavat aikaisemmat KARH säännöt. 1. KOKEIDEN TARKOITUS Karhunhaukkutaipumuskokeiden tarkoitus on saada selville koirien

Lisätiedot

Erikoistilanteiden kirjaaminen maastokokeissa

Erikoistilanteiden kirjaaminen maastokokeissa Erikoistilanteiden kirjaaminen maastokokeissa 6.6.2017 1(6) Erikoistilanteiden kirjaaminen maastokokeissa Jos koiran omistaja on luovuttanut koiran kilpailukirjan toimistoon on koira siinä kohtaa kirjattu

Lisätiedot

Hirvikoirien jäljestämiskokeen palkintotuomarikoulutus (15)

Hirvikoirien jäljestämiskokeen palkintotuomarikoulutus (15) Hirvikoirien jäljestämiskokeen palkintotuomarikoulutus (15) 1 KOKEEN JÄRJESTÄMINEN JA KOKEESEEN OSALLISTUVAT KOIRAT Kokeen tulee tapahtua siten, että rauhoitettuja riistaeläimiä ei häiritä järjestäjänä

Lisätiedot

1 SM-hirvenhaukkukokeiden valintasääntö

1 SM-hirvenhaukkukokeiden valintasääntö Jarmo Poikela 14.6.2013 1 (6) MUUTOSESITYS SM-, KALINKA- SEKÄ ERRAUSHAUKKUJEN VALINTASÄÄNTÖIHIN Esitän, että hallitus ryhtyy jatkotoimenpiteisiin järjestön hirvenhaukun mestaruuskokeiden sääntöjen muuttamiseksi.

Lisätiedot

SUOMEN KENNELLIITTO - FINSKA KENNELKLUBBEN RY. DREEVERIEN AJOKOESÄÄNNÖT

SUOMEN KENNELLIITTO - FINSKA KENNELKLUBBEN RY. DREEVERIEN AJOKOESÄÄNNÖT SUOMEN KENNELLIITTO - FINSKA KENNELKLUBBEN RY. DREEVERIEN AJOKOESÄÄNNÖT DRAJ_saantovihko-08.indd 1 11.11.2008 14:43:51 (Hyväksytty Suomen Dreeverijärjestön kokouksessa 19.3.1977 ja Kennelliiton valtuustossa

Lisätiedot

VESIPELASTUSKOKEEN (VEPE) SÄÄNNÖT JA OHJEET

VESIPELASTUSKOKEEN (VEPE) SÄÄNNÖT JA OHJEET VESIPELASTUSKOKEEN (VEPE) SÄÄNNÖT JA OHJEET EHDOTUS UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI 1.1.2017 alkaen. VERSIO 25.10.2015, EI HYVÄKSYTTY Hyväksytty Kennelliiton Valtuustossa xx.xx, voimassa xx.xx alkaen. VESIPELASTUSKOKEIDEN

Lisätiedot

Erikoistilanteiden kirjaaminen ajuekokeissa

Erikoistilanteiden kirjaaminen ajuekokeissa Erikoistilanteiden kirjaaminen ajuekokeissa 11.6.2017 1(5) Erikoistilanteiden kirjaaminen ajuekokeissa Jos koiran omistaja on luovuttanut koiran kilpailukirjan toimistoon on koira siinä kohtaa kirjattu

Lisätiedot

KUTSUKOKEET, VALINNAT JA OHJEET, voimassa alkaen

KUTSUKOKEET, VALINNAT JA OHJEET, voimassa alkaen KUTSUKOKEET, VALINNAT JA OHJEET, voimassa 1.4.2019 alkaen Kennelpiirien väliset ottelut AJOK KOLMEN KILPA, (pitoaika 1-2 viikkoa Kilvasta) KIERTO: Pohjois-Savo (2016, 2019, 2022) Kainuu (2017, 2020, 2023)

Lisätiedot

PAIMENNUSTAIPUMUSKOKEEN SÄÄNNÖT

PAIMENNUSTAIPUMUSKOKEEN SÄÄNNÖT PAIMENNUSTAIPUMUSKOKEEN SÄÄNNÖT Hyväksytty SCY:n hallituksen kokouksessa 2.6.2011 1. YLEISTÄ Nämä säännöt kattavat lampaiden paimennustaipumuskoetilaisuuksien ohjeet ja järjestelyt. Paimennustaipumuskokeella

Lisätiedot

AJOKOKEEN KOIRAKOHTAINEN PÖYTÄKIRJA

AJOKOKEEN KOIRAKOHTAINEN PÖYTÄKIRJA Koekunta Kajaani Aika KOE-T 1 2 Koira Huuhkajan Niilo Rek. numero Koiran isä Konttikuusen Jeppe Rek. numero 23370/04 12. Lumikeli (cm) Koiran emä Huuhkajan Venla Rek. numero 33642/05 13. Koht/kova tuuli(x)

Lisätiedot

KARHUNHAUKKUTAIPUMUSKOKEIDEN SÄÄNNÖT JA OHJEET Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa Voimassa alkaen.

KARHUNHAUKKUTAIPUMUSKOKEIDEN SÄÄNNÖT JA OHJEET Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa Voimassa alkaen. KARHUNHAUKKUTAIPUMUSKOKEIDEN SÄÄNNÖT JA OHJEET Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 3.5.2003 Voimassa 1.8.2003 alkaen. KARHUNHAUKKUTAIPUMUSKOKEIDEN SÄÄNNÖT JA OHJEET Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa

Lisätiedot

SHHJ, SPJ, SLJ koulutusvaliokunta. HIRV-säännöt ja arvosteluohjeet koulutus

SHHJ, SPJ, SLJ koulutusvaliokunta. HIRV-säännöt ja arvosteluohjeet koulutus HIRV-säännöt ja arvosteluohjeet koulutus Pisteet 1. Haku 0-10 x 1,5 = 15 2. Löytötehokkuus 0-10 x 1,0 = 10 3. Löytöhaukku 0-10 x 1,5 = 15 4. Haukkutyöskentelyn laatu 0-10 x 1,5 = 15 5. Seuraaminen 0-10

Lisätiedot

RALLY-TOKOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT

RALLY-TOKOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT RALLY-TOKOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 23.11.2013 Voimassa 1.5.2014 lähtien 1 RALLY-TOKON KILPAILUSÄÄNTÖ A. RALLY-TOKOKILPAILUN SÄÄNNÖT... 2 1. RALLY-TOKOKILPAILUJEN TARKOITUS...

Lisätiedot

VINTTIKOIRIEN AJUEKOKEEN JÄRJESTÄMIS- JA TUOMARIOHJE

VINTTIKOIRIEN AJUEKOKEEN JÄRJESTÄMIS- JA TUOMARIOHJE VINTTIKOIRIEN AJUEKOKEEN JÄRJESTÄMIS- JA TUOMARIOHJE Hyväksytty Suomen Vinttikoiraliitto ry:n (SVKL) yleiskokouksessa 24.3.2013 Hyväksytty Suomen Kennelliitto ry:ssä (Kennelliitto) 30.5.2013 Voimassa alkaen

Lisätiedot

PAIMENNUSKOE JA PAIMENNUSTAIPUMUSKOESÄÄNNÖT (paimentaville roduille FCI:n roturyhmistä 1, 2 ja 5, poissulkien bordercolliet ja kelpiet) Hyväksytty

PAIMENNUSKOE JA PAIMENNUSTAIPUMUSKOESÄÄNNÖT (paimentaville roduille FCI:n roturyhmistä 1, 2 ja 5, poissulkien bordercolliet ja kelpiet) Hyväksytty PAIMENNUSKOE JA PAIMENNUSTAIPUMUSKOESÄÄNNÖT (paimentaville roduille FCI:n roturyhmistä 1, 2 ja 5, poissulkien bordercolliet ja kelpiet) Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 27.11.2011. Voimassa 1.5.2012

Lisätiedot

Erikoistilanteiden kirjaaminen ratakokeissa

Erikoistilanteiden kirjaaminen ratakokeissa Erikoistilanteiden kirjaaminen ratakokeissa 29.6.2017 1(5) Erikoistilanteiden kirjaaminen ratakokeissa Jos koiran omistaja on luovuttanut koiran kilpailukirjan toimistoon on koira siinä kohtaa kirjattu

Lisätiedot

VINTTIKOIRIEN AJUEKOKEEN JÄRJESTÄMIS- JA TUOMARIOHJE

VINTTIKOIRIEN AJUEKOKEEN JÄRJESTÄMIS- JA TUOMARIOHJE VINTTIKOIRIEN AJUEKOKEEN JÄRJESTÄMIS- JA TUOMARIOHJE Hyväksytty Suomen Vinttikoiraliitto ry:n (SVKL) yleiskokouksessa 24.3.2013 Hyväksytty Suomen Kennelliitto ry:ssä 22.4.2013 Voimassa alkaen 1.3.2014

Lisätiedot

Koetallennus Esa Kukkonen

Koetallennus Esa Kukkonen Koetallennus 2018 Esa Kukkonen Miksi sähköinen tallennus? Rotujärjestö haluaa eritellyt tiedot tietokantaan koesuorituksista Kennelliitto haluaa tiedot jalostustietojärjestelmään Muiden sidosryhmien tarpeet

Lisätiedot

Alustavat säännöt 30.8.2012.

Alustavat säännöt 30.8.2012. Alustavat säännöt 30.8.2012. Huom! nämä on siis alustavat ja niitä viilataan vielä palautteen ja kehitysehdotusten mukaisesti. Kuitenkin jotain mistä lähteä liikkeelle ja lähellä esityskelpoisuutta myös

Lisätiedot

näätä, minkki, kärppä, supikoira, kettu ja mäyrä.

näätä, minkki, kärppä, supikoira, kettu ja mäyrä. PIENPETOTESTI Sisällys Yleistä Pienpetotestistä Pienpetotestin vaatimukset Pienpetotestin arvostelu Haku ja Jäljitys Haun ja jäljityksen arvostelu Haukkutyöskentely ja merkintä Pakenevan riistan seuraaminen

Lisätiedot

Suomen Pystykorvajärjestö /20 LINNUNHAUKKUKOKEIDEN KOEPAPEREIDEN TÄYTTÖOHJEET

Suomen Pystykorvajärjestö /20 LINNUNHAUKKUKOKEIDEN KOEPAPEREIDEN TÄYTTÖOHJEET 1 Suomen Pystykorvajärjestö 1.8.2018 1/20 LINNUNHAUKKUKOKEIDEN KOEPAPEREIDEN TÄYTTÖOHJEET 2 LINT-MAASTOKORTIN TÄYTTÄMINEN Päivämäärä Muotoa 1/9/2018 Koepaikkakunta Paikkakunta, johon koe on myönnetty Pitkässä

Lisätiedot

TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019

TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019 TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019 Hyväksytty Kennelliitossa 29.2.2019. Voimassa 4.4.2019 alkaen. Tokon Suomen mestaruuskilpailussa noudatetaan lisäksi SPKL:n SM-kilpailujen

Lisätiedot

METSÄSTYSLINJAISTEN JACK RUSSELL TERRIEREIDEN METSÄSTYSKOKEEN SÄÄNNÖT

METSÄSTYSLINJAISTEN JACK RUSSELL TERRIEREIDEN METSÄSTYSKOKEEN SÄÄNNÖT JACK RUSSELL TERRIER CLUB OF GREAT BRITAIN SUOMI FINLAND METSÄSTYSKOKEEN JÄRJESTÄMISOHJEET METSÄSTYSLINJAISTEN JACK RUSSELL TERRIEREIDEN METSÄSTYSKOKEEN SÄÄNNÖT TUOMARIOHJESÄÄNTÖ JACK RUSSEL TERRIERIN

Lisätiedot

Hirvenhaukkukoe (35) Palkintotuomarikoulutus

Hirvenhaukkukoe (35) Palkintotuomarikoulutus Hirvenhaukkukoe (35) Palkintotuomarikoulutus Kurssin ohjelma ja koulutus 1. Hirvenhaukkukoe Hirvenhaukkukokeiden historiaa Hirvikoirarodut Hirvenhaukkukokeiden tarkoitus ja järjestelyt Säännöt Arvosteluohjeet

Lisätiedot

HIRVENHAUKKUKOKEEN JA HIRVIKOIRIEN JÄLJESTÄMISKOKEEN SÄÄNNÖT JA OHJEET

HIRVENHAUKKUKOKEEN JA HIRVIKOIRIEN JÄLJESTÄMISKOKEEN SÄÄNNÖT JA OHJEET HIRVENHAUKKUKOKEEN JA HIRVIKOIRIEN JÄLJESTÄMISKOKEEN SÄÄNNÖT JA OHJEET Sisällysluettelo Hirvenhaukkukokeen säännöt Hirvenhaukkukokeen arvostelu- ja tulkintaohjeet Rastitus Palkintotuomarin toimintaohje

Lisätiedot

AJOKOKEEN KOIRAKOHTAINEN PÖYTÄKIRJA

AJOKOKEEN KOIRAKOHTAINEN PÖYTÄKIRJA Koira Huuhkajan Niilo Rek. numero Sukupuoli Uros ROKOTUS: OK TUNNISTUS: OK 11. Paljas maa (X) X x Koiran isä Konttikuusen Jeppe Rek. numero 23370/04 12. Lumikeli (cm) Koiran emä Huuhkajan Venla Rek. numero

Lisätiedot

KOETOIMITSIJAKURSSI, OSA 2, AJOK, KEAJ 1. KOKEIDEN SUUNNITTELU JA JÄRJESTÄMISMAHDOLLISUUDET

KOETOIMITSIJAKURSSI, OSA 2, AJOK, KEAJ 1. KOKEIDEN SUUNNITTELU JA JÄRJESTÄMISMAHDOLLISUUDET SISÄLLYSLUETTELO KOETOIMITSIJALLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET KURSSIN TARKOITUS PÄTEVÖINTI VELVOLLISUUDET JA VASTUUT 1. KOKEIDEN SUUNNITTELU JA JÄRJESTÄMISMAHDOLLISUUDET 2. TOIMENPITEET KOKEEN AIKANA JA SEN

Lisätiedot

Päivitetty 15.7.2011 / JF S A J - F S K 1. KOETOIMITSIJAKURSSI, OSA 2, AJOK, KEAJ

Päivitetty 15.7.2011 / JF S A J - F S K 1. KOETOIMITSIJAKURSSI, OSA 2, AJOK, KEAJ Päivitetty 15.7.2011 / JF S A J - F S K 1. KOETOIMITSIJAKURSSI, OSA 2, AJOK, KEAJ SISÄLLYSLUETTELO KOETOIMITSIJALLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET 2 KURSSIN TARKOITUS 2 PÄTEVÖINTI 2 VELVOLLISUUDET JA VASTUU 2

Lisätiedot

VIIRIÄISKOIRIEN METSÄSTYSKOKEEN SÄÄNNÖSTÖ. Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa Voimassa alkaen.

VIIRIÄISKOIRIEN METSÄSTYSKOKEEN SÄÄNNÖSTÖ. Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa Voimassa alkaen. VIIRIÄISKOIRIEN METSÄSTYSKOKEEN SÄÄNNÖSTÖ Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 27.11.2011. Voimassa 1.8.2012 alkaen. VIIRIÄISKOIRIEN METSÄSTYSKOKEEN SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 27.11.2011.

Lisätiedot

VAHINGOITTUNEEN HIRVIELÄIMEN JÄLJESTÄMISKOKEEN SÄÄNTÖ ja OHJEET Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa Voimassa alkaen.

VAHINGOITTUNEEN HIRVIELÄIMEN JÄLJESTÄMISKOKEEN SÄÄNTÖ ja OHJEET Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa Voimassa alkaen. VAHINGOITTUNEEN HIRVIELÄIMEN JÄLJESTÄMISKOKEEN SÄÄNTÖ ja OHJEET Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 29.5.2011. Voimassa 1.1.2012 alkaen. 1. Kokeen tarkoitus Vahingoittuneen hirvieläimen jäljestämiskokeen

Lisätiedot

LINNUNHAUKKUKOKEIDEN KOEPAPEREIDEN TÄYTTÖOHJEET

LINNUNHAUKKUKOKEIDEN KOEPAPEREIDEN TÄYTTÖOHJEET 16.4.2013 1/16 LINNUNHAUKKUKOKEIDEN KOEPAPEREIDEN TÄYTTÖOHJEET 16.4.2013 2/16 LINT-MAASTOKORTIN TÄYTTÄMINEN Päivämäärä - muotoa 15/9/2012 Koepaikkakunta - paikkakunta, johon koe on myönnetty - koko kauden

Lisätiedot

PALKINTOTUOMARIKOULUTUS ARVOSTELUOHJE

PALKINTOTUOMARIKOULUTUS ARVOSTELUOHJE PALKINTOTUOMARIKOULUTUS ARVOSTELUOHJE Arvostelun osa-alueet ja maksimipistemäärät alueittain. 1. Nopeus 2. Innokkuus 3. Älykkyys 4. Ketteryys 5. Kestävyys Yhteensä 20 pistettä 20 pistettä 20 pistettä 20

Lisätiedot

Karhunhaukku taipumuskoe (45) palkintotuomari koulutus

Karhunhaukku taipumuskoe (45) palkintotuomari koulutus Karhunhaukku taipumuskoe (45) palkintotuomari koulutus Karhunhaukkutaipumuskokeen(KARH) palkintotuomaripätevyys Myönnetään henkilölle jolla on: voimassa oleva metsästyskoirien käyttökokeenpalkintotuomarikortti

Lisätiedot

VANHAT, NYKYISIN OLEMASSA OLEVAT SÄÄÄNNÖT ESITYKSET SÄÄNTÖJEN MUUTTAMISEKSI, MUUTOKSET MERKITTY VIHREÄLLÄ VÄRILLÄ

VANHAT, NYKYISIN OLEMASSA OLEVAT SÄÄÄNNÖT ESITYKSET SÄÄNTÖJEN MUUTTAMISEKSI, MUUTOKSET MERKITTY VIHREÄLLÄ VÄRILLÄ ESITYKSET SÄÄNTÖJEN MUUTTAMISEKSI, MUUTOKSET MERKITTY VIHREÄLLÄ VÄRILLÄ 3. OSALLISTUMISOIKEUDET JA RAJOITUKSET 3.1 Oikeudet Osallistumisoikeus on Kennelliiton tai sen hyväksymään koirarekisteriin merkityillä

Lisätiedot

SPKL tuomarikoulutusohje

SPKL tuomarikoulutusohje Suomen Palveluskoiraliitto (SPKL) ry TUOMARIKOULUTUS Koulutusohjelma: - peruskurssi - lajikurssi - ylituomarikurssi - koearvostelut - loppuarvostelu tuomarikollegiolle Jäsenyhdistykset anovat tuomarikurssin

Lisätiedot

HIRVENHAUKKUKOKEEN SÄÄNNÖT Hyväksytty kennelliiton valtuustossa xx.xx.xxxx

HIRVENHAUKKUKOKEEN SÄÄNNÖT Hyväksytty kennelliiton valtuustossa xx.xx.xxxx HIRVENHAUKKUKOKEEN SÄÄNNÖT Hyväksytty kennelliiton valtuustossa xx.xx.xxxx 1 KOKEEN TARKOITUS Hirvenhaukkukokeiden tarkoituksena on saada selville koirien hirvenmetsästysominaisuudet jalostusta varten,

Lisätiedot

Mäyräkoirien ajokokeen (MÄAJ) koirakohtaisen pöytäkirjan täytettävän ja tallennettavan PDF-version käyttöohjeet

Mäyräkoirien ajokokeen (MÄAJ) koirakohtaisen pöytäkirjan täytettävän ja tallennettavan PDF-version käyttöohjeet Mäyräkoirien ajokokeen (MÄAJ) koirakohtaisen pöytäkirjan täytettävän ja tallennettavan PDF-version käyttöohjeet - VERSIO 16.12.2012 - Tämä mäyräkoirien ajokokeen koirakohtaisen pöytäkirjan täyttöohjelma

Lisätiedot

LINNUNHAUKKUKOKEEN PALKINTOTUOMAREIDEN JA YLITUOMAREIDEN KOULUTUSOHJE

LINNUNHAUKKUKOKEEN PALKINTOTUOMAREIDEN JA YLITUOMAREIDEN KOULUTUSOHJE LINNUNHAUKKUKOKEEN PALKINTOTUOMAREIDEN JA YLITUOMAREIDEN KOULUTUSOHJE Hyväksytty Suomen Pystykorvajärjestön hallituksessa 16.2.2014. Voimassa 17.2.2014 alkaen. LINNUNHAUKKUKOKEEN PALKINTOTUOMARI 1. PALKINTOTUOMARILLE

Lisätiedot

SUOMEN KENNELLIITTO - FINSKA KENNELKLUBBEN RY DREEVERIEN AJOKOESÄÄNNÖT (Hyväksytty Suomen Dreeverijärjestön kokouksessa ja Kennelliiton

SUOMEN KENNELLIITTO - FINSKA KENNELKLUBBEN RY DREEVERIEN AJOKOESÄÄNNÖT (Hyväksytty Suomen Dreeverijärjestön kokouksessa ja Kennelliiton SUOMEN KENNELLIITTO - FINSKA KENNELKLUBBEN RY DREEVERIEN AJOKOESÄÄNNÖT (Hyväksytty Suomen Dreeverijärjestön kokouksessa 19.3.1977 ja Kennelliiton valtuustossa 7.5.1977, 24.11.2007 ja 31.5.2008) 1 SÄÄNTÖJEN

Lisätiedot

Ajoajan pisteet Ansiopisteiden keskiarvot Tappiopisteiden summat. Hyväksytyn ajoajan minuutit yhteensä. Ansiopisteet yhteensä 54,79

Ajoajan pisteet Ansiopisteiden keskiarvot Tappiopisteiden summat. Hyväksytyn ajoajan minuutit yhteensä. Ansiopisteet yhteensä 54,79 Koira Huurteen Nipsu Rek.nro 45721/02 uros Isä Jarrumiehen Rimi Rek.nro 2650/96 Emä Piernamäen Sale Rek.nro 158/9 Omistaja Kari Hännikäinen Kotikunta Joutseno Erä alkoi 07:0 11.0 Haku min 42 6 Ajo min.

Lisätiedot

PELASTUSKOIRATOIMIKUNTA TIEDOTE 5/2011 Yhdistysten puheenjohtajat, ryhmänjohtajat ja peko-vastaavat

PELASTUSKOIRATOIMIKUNTA TIEDOTE 5/2011 Yhdistysten puheenjohtajat, ryhmänjohtajat ja peko-vastaavat PELASTUSKOIRATOIMIKUNTA TIEDOTE 5/2011 Yhdistysten puheenjohtajat, ryhmänjohtajat ja peko-vastaavat VUODEN 2012 SM-KILPAILUT, MM-KARSINTAKOKEET JA JOUKKUEKATSELMUS Kaipaamme edelleen ensi vuoden SM-kilpailuille,

Lisätiedot

Ajavien koirien metsästyskokeiden säännöt Norjan jäniskoirayhdistysten liiton (NHKF) alaisille roduille. Voimassa 1.9.2014 31.3.

Ajavien koirien metsästyskokeiden säännöt Norjan jäniskoirayhdistysten liiton (NHKF) alaisille roduille. Voimassa 1.9.2014 31.3. Ajavien koirien metsästyskokeiden säännöt Norjan jäniskoirayhdistysten liiton (NHKF) alaisille roduille Voimassa 1.9.2014 31.3.2019 1 Ajavien koirien metsästyskokeiden säännöt Norjan jäniskoirayhdistysten

Lisätiedot

Arvostelun aikataulusta ja arvosteltavista koiramääristä tulee sopia tuomarin kanssa.

Arvostelun aikataulusta ja arvosteltavista koiramääristä tulee sopia tuomarin kanssa. B TOTTELEVAISUUSKOKEEN KOEOHJEET Tottelevaisuuskokeissa (TOKO) noudatetaan tottelevaisuuskokeiden sääntöjä (A) ja koeohjeita (B). Tottelevaisuuskokeen säännöt on hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 23.11.2014

Lisätiedot

Säännöt on hyväksytty Palveluskoiraliiton kokouksessa ja Kennelliiton valtuuston kokouksessa.

Säännöt on hyväksytty Palveluskoiraliiton kokouksessa ja Kennelliiton valtuuston kokouksessa. KOIRIEN TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SÄÄNNÖT JA KOEOHJEET Tottelevaisuuskokeissa (TOKO) noudatetaan tottelevaisuuskokeiden sääntöjä (A) ja koeohjeita (B). Koeohjeet käsittävät osat B1 järjestämisohjeet

Lisätiedot

Tällä lomakkeella voit pyytää nartullesi urossuositusta, tai ilmoittaa uroksesi jalostustoimikunnan jalostusurosrekisteriin.

Tällä lomakkeella voit pyytää nartullesi urossuositusta, tai ilmoittaa uroksesi jalostustoimikunnan jalostusurosrekisteriin. Jalostuskysely Tällä lomakkeella voit pyytää nartullesi urossuositusta, tai ilmoittaa uroksesi jalostustoimikunnan jalostusurosrekisteriin. 1. Lomakkeen käyttötarkoitus Pyydän urossuositusta nartulle Ilmoitan

Lisätiedot

AJOKOKEEN KOIRAKOHTAINEN PÖYTÄKIRJA

AJOKOKEEN KOIRAKOHTAINEN PÖYTÄKIRJA KOKEEN KOIRAKOHTAINEN PÖYTÄKIRJA Koira Harringan Serenade Rek. numero Sukupuoli narttu ROKOTUS: OK TUNNISTUS: OK 11. Paljas maa (X) x x Koiran isä Huuhkajan Nero Rek. numero 20/08 12. Lumikeli (cm) Koiran

Lisätiedot

KETUNAJOKOKEEN (KEAJ) SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 29.5.2011 Voimassa 1.8.2011 alkaen

KETUNAJOKOKEEN (KEAJ) SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 29.5.2011 Voimassa 1.8.2011 alkaen KETUNAJOKOKEEN (KEAJ) SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 29.5.2011 Voimassa 1.8.2011 alkaen 1. Ketunajokokeiden tarkoitus Ketunajokokeiden tarkoituksena on ajavien koirien ketun ajo-ominaisuuksien

Lisätiedot

MÄÄRÄAIKAISILMOITUKSET Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 8.5.1997, Voimassa alkaen 1.1.1998. Muutettu ohjeeksi valtuustossa 21.5.

MÄÄRÄAIKAISILMOITUKSET Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 8.5.1997, Voimassa alkaen 1.1.1998. Muutettu ohjeeksi valtuustossa 21.5. MÄÄRÄAIKAISILMOITUKSET Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 8.5.1997, Voimassa alkaen 1.1.1998. Muutettu ohjeeksi valtuustossa 21.5.2009 B. KOETOIMINTA 1. KENNELLIITOLTA ANOTTAVAT KOKEET 1.1. KOTIMAISTEN

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISEN HAUKKU-OTTELUN VALINTAKOKEIDEN JÄRJESTÄMISOHJE Hyväksytty Kennelliitossa 22.5.2014, voimassa 1.8.2014 alkaen.

VALTAKUNNALLISEN HAUKKU-OTTELUN VALINTAKOKEIDEN JÄRJESTÄMISOHJE Hyväksytty Kennelliitossa 22.5.2014, voimassa 1.8.2014 alkaen. VALTAKUNNALLISEN HAUKKU-OTTELUN VALINTAKOKEIDEN JÄRJESTÄMISOHJE Hyväksytty Kennelliitossa 22.5.2014, voimassa 1.8.2014 alkaen. 1. KENNELPIIRIN KARSINTAKOE ELI KOIRIEN VALINTA LOHKON VALINTAKOKEESEEN 1.1.

Lisätiedot

VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT

VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT Vuoden holskut palkitaan yhdistyksen kevätkokouksessa. Kilpailuun saavat osallistua Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n jäsenet hollanninpaimenkoira-rotuisella koiralla. Vuoden käyttö-,

Lisätiedot

VIHIKOIRIEN JÄLKIKOKEEN OHJEET Hyväksytty Kennelliitossa Voimassa alkaen.

VIHIKOIRIEN JÄLKIKOKEEN OHJEET Hyväksytty Kennelliitossa Voimassa alkaen. VIHIKOIRIEN JÄLKIKOKEEN OHJEET Hyväksytty Kennelliitossa 16.8.2011. Voimassa 1.5.2012 alkaen. VIHIKOIRIEN JÄLKIKOE 1/6 OHJEET VIHIKOIRIEN JÄLKIKOKEEN JÄRJESTÄMISESTÄ Hyväksytty Kennelliitossa 16.8.2011.

Lisätiedot

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta.

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta. 1(5) SALIBANDY 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton salibandymestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Salibandyliiton sääntöjä ( www.salibandy.net ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin

Lisätiedot

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT Kilpailuihin voi osallistua: - Suomessa vakituisesti asuva ja Pinserit ry:n jäsen. - Pinseri joka on rekisteröity Suomen Kennelliiton FIN, FI, ER tai EJ rekisteriin.

Lisätiedot