Kaikkien rotujen koiranäyttely

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaikkien rotujen koiranäyttely"

Transkriptio

1 Kaikkien rotujen koiranäyttely La Kouvolan ravirata Tervetuloa näyttelyymme! Oheisena näyttelyn ohjeellinen aikataulu ja koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden henkilön sisäänpääsyyn. Koirien tulee saapua näyttelypaikalle tuntia ennen ohjeellista arvosteluaikaa, kuitenkin viimeistään klo Rokotustodistusten tarkastus alkaa klo Arvostelun jälkeen voi halutessaan poistua kaikki muut paitsi ROP-koirat, ROP-veteraanit sekä rotunsa parhaisiin kasvattajaluokkiin kuuluvat koirat. Muistathan ottaa mukaan * näyttelynumeron * rekisterikirjan ja rokotustodistukset * hakaneulan numerolappua varten, vesikupin, näyttelyremmin Ulkoiluta koirasi kunnolla ennen näyttelypaikalle saapumista. Näyttelypaikalla jaetaan kakipusseja, joita toivomme tarvittaessa käytettävän. Tiedustelut: ilmoittautumiset: (ark. klo ja 18-20) Muut tiedustelut: (Virpi Leppälä) (Piritta Keränen) Ajo-ohjeet: Näyttelypaikka on Kouvolan Ravirata, Hevosmiehentie 1 Kouvola. Pääteiltä on opasteet. Parkkeihin ajo Ravikadun puolelta tai VT15 (Ravitallinkuja) puolelta. Sisääntulo Näyttelyalueelle pääsee klo Portit suljetaan iltaisin klo jonka jälkeen alueelle ei pääse. Telttoja voi tuoda alueelle pe klo välisenä aikana. Palkinnot ovat noudettavissa arvostelulipuketta vastaan palkintojenjakopisteestä, ravikatsomon sisältä. Palkintoja ei jälkikäteen toimiteta postitse.

2 Paikalla arvostelujen käännöspalvelu. Rokotukset Näyttelyssä ei ole varsinaista eläinlääkärintarkastusta vaan eläinlääkäri suorittaa pistokokeita. Rokotustodistukset tarkastetaan niinikään pistokokein. Rokotusmääräykset SKL-FKK:n määräysten mukaisesti, jotka on julkaistu Koiramme-lehdessä. Mikäli koira hylätään puuttuvien rokotusten vuoksi, ei toimikunta suorita ilmoittautumismaksua takaisin. Tunnistusmerkintä alkaen tunnistusmerkintä (joko Indexel/Lifechip- tai Datamarsmikrosiru tai tatuointi) on pakollinen Kennelliiton virallisissa näyttelyissä, kokeissa ja kilpailuissa. Mikäli koira on merkitty jollain muulla kuin Indexel/ Lifechip- tai Datamars-mikrosirulla, on sen mukana oltava lukulaite, jolla siru voidaan lukea. Typistetyt koirat Kaikki ennen syntyneet typistetyt koirat voivat osallistua näyttelyyn. Antidoping-valvonta Suomen Kennelliiton valtuuston hyväksymät antidoping-säännöt ovat astuneet voimaan Dopingvalvonta koskee kaikkia Suomen Kennelliiton myöntämiä näyttelyitä, kilpailuja ja kokeita. Ajankohtaista tietoa osoitteessa Mitattavat rodut Ne rodut, joita ei ole virallisesti mitattu, mitataan arvostelukehässä 15 min. ennen arvostelun alkua. Kaikkien tarkastettavien rotujen tarkastus ja mittaus suoritetaan ennen arvostelua, ja koira kilpailee tässä näyttelyssä siinä rodussa mihin se siirretään. (Koskee mm. villakoiria, mäyräkoiria ja spitzejä). Sisäänpääsy 5 Lapset 7-12 v. 2 Lapset alle 7 v. maksutta Perhelippu 10 Luettelo 5 Parkkimaksu 3 (VT15 varrella, ajo Ravitallinkujalta) 5 (Aidattu alue ja kaviouran parkki, ajo ravikadun tai VT15 puolelta) Huom! Tupakointi sallittu ainoastaan merkityillä paikoilla. Seuraa Kouvolan kaikkien rotujen koiranäyttely facebook tapahtumasivuilta viime hetken tiedotuksia!!!! ETHÄN JÄTÄ KOIRAA KUUMAAN AUTOON!!! Huom! Telttojen pystyttäminen kaviouralle on ehdottomasti kielletty! Kavioura on pelastustie!

3 ARVIOITU AIKATAULU (* tuomarimuutos) KEHÄ 1 MARJATTA PYLVÄNÄINEN-SUORSA, FI 84 karjalankarhukoira suomenpystykorva...5 pohjanpystykorva...1 harmaa norjanhirvikoira...7 valkoinen ruotsinhirvikoira...1 jämtlanninpystykorva...15 suomenlapinkoira 3 p, 12 u, 15 n lapinporokoira...3 siperianhusky...13 akita...4 islanninlammaskoira...1 japaninpystykorva...1 KEHÄ 2 SAKARI POTI, FI 73 suomenajokoira italianajokoira lyhytkarvainen...1 sveitsinajokoira, berninajokoira...1 pesukarhukoira...2 beagle...5 dreeveri...4 grand basset griffon vendeen petit basset griffon vendeen...4 basset hound...2 basset artesien normand...4 rhodesiankoira...10 lunnikoira...4 amerikanakita...5 thai ridgeback...2 buhund...3 kainkoira...1 perunkarvatonkoira iso...1 meksikonkarvatonkoira iso...1 KEHÄ 3 ZLATKO KRALJIC, HR 86 basenji saksanpystykorvien mittaus keeshond...5 grosspitz musta, ruskea...1 grosspitz valkoinen...1 mittelspitz musta, ruskea...1 mittelspitz muunväriset...15 mittelspitz valkoinen kleinspitz musta, ruskea...6 kleinspitz muunväriset...17 kleinspitz valkoinen...3 pomeranian...23 KEHÄ 4 ASTRID LUNDAVA, EE 90 alaskanmalamuutti samojedinkoira...16 eurasier portugalinpodengo sileäk. keskikok...1 portugalinpodengo sileäk. pieni...7 portugalinpodengo kark.karv. pieni...3 welsh corgi pembroke...16 welsh corgi cardigan...6 vanhaenglanninlammaskoira...5 brienpaimenkoira...3 bouvier...3 pumi...1 puli muunväriset...1 KEHÄ 5 KIMMO MUSTONEN, FI 63 berninpaimenkoira kääpiöpinseri...19 englanninbulldoggi isosveitsinpaimenkoira...2 * japanese chin...6 KEHÄ 6 MIRA HOLM, FI junior handler vuotiaat junior handler vuotiaat...12 KEHÄ 7 MATTI LUOSO, FI 64 labradorinnoutaja 4 p, 9 u, 16 n barbet...2 kiharakarvainen noutaja...2 clumberinspanieli irlanninvesispanieli...1 sussexinspanieli...1 * glen of imaalinterrieri...10 * norwichinterrieri...11 * dandiedinmontinterrieri...7 KEHÄ 8 LASZLO ERDÖS, HU 80 kultainennoutaja 20 u, 17 n * novascotiannoutaja sileäkarvainen noutaja...25 kooikerhondje...6 chesapeakelahdennoutaja...2

4 KEHÄ 9 JOUKO LEIVISKÄ, FI 83 shetlanninlammaskoira 19 u, 10 n schipperke...2 slovakiancuvac...2 tsekinpaimenkoira englanninkääpiöterrieri...3 brasilianterrieri...3 ceskyterrieri...1 amerikankääpiökettuterrieri...1 silkkiterrieri...5 yorkshirenterrieri...4 tiibetinterrieri...11 lhasa apso...5 shih tzu...2 griffon bruxellois...6 griffon belge...4 petit brabancon...4 KEHÄ 10 RUNE FAGERSTRÖM, FI 82 * länsigöötanmaanpystykorva * faaraokoira...6 * ibizanpodenco lyhytkarvainen...3 * volpino italiano...5 * leonberginkoira...18 * landseer * bernhardinkoira pitkäkarvainen...3 * bernhardinkoira lyhytkarvainen...2 * partacollie...7 * serra de airesinpaimenkoira...1 * owczarek podhalanski...1 * pyreneittenpaimenkoira pitkäkarv...3 * australiankelpie...7 * coton de tulear...9 KEHÄ 11 JURATE BUTKIENE, LT 82 tanskandoggi kelt., tiikerijuov tanskandoggi harlekiini, musta...12 tanskandoggi sininen...4 rottweiler hovawart...12 dobermanni...5 * norfolkinterrieri...6 * bedlingtoninterrieri...4 * borderterrieri...12 KEHÄ 12 HILKKA SALOHALLA, FI 74 walesinspringerspanieli cockerspanieli...22 englanninspringerspanieli amerikancockerspanieli...11 KEHÄ 13 LENA DANKER, FI 74 australianpaimenkoira bordercollie...12 lancashirenkarjakoira...10 villakoirien mittaus isovillakoira mu/ru/va...5 isovillakoira ha/ap/pu...1 keskikok. villakoira mu/ru/va...5 keskikok. villakoira ha/ap/pu...2 kääpiövillakoira mu/ru/va...8 kääpiövillakoira ha/ap/pu...9 toyvillakoira...5 löwchen...5 KEHÄ 14 JUHA PUTKONEN, FI 85 * mopsi 4 p, 12 u, 18 n * tiibetinspanieli 6 p, 16 u, * venäjäntoy pitkäkarvainen...1 * venäjäntoy lyhytkarvainen...1 KEHÄ 15 ZLATKO JOJKIC, CS 88 * espanjanvesikoira * lagotto romagnolo...8 * portugalinvesikoira...9 * fieldspanieli...2 * chihuahua pk 2 p, 9 u, 17 n * ranskanbulldoggi...17 * kingcharlesinspanieli...3 * bostoninterrieri...10 KEHÄ 16 ZORAN BRANKOVIC, CS 90 jackrussellinterrieri 13 u, 15 n parsonrussellinterrieri...19 cairnterrieri australianterrieri...13 skyenterrieri...3 saksanmetsästysterrieri...6 KEHÄ 17 ANNA BRANKOVIC, CS 89 amerikanstaffordshirenterrieri staffordshirenbullterrieri...14 airedalenterrieri...8 valkoinen länsiylämaanterrieri skotlanninterrieri...2 irlanninterrieri...4 kerrynterrieri...3 vehnäterrieri...2 bullterrieri...7 kääpiöbullterrieri...1 kk kettuterrieri...2 sileäkarvainen kettuterrieri...4

5 * saksanpaimenkoira...13 * saksanpaimenkoira pk...11 * beaucenpaimenkoira...1 KEHÄ 18 ANNAMARIA TARJAN, HU 88 kiinanharjakoira 1 p, 13 u, 18 n havannankoira 12 u, 20 n bichon frise...24 KEHÄ 19 BEATA PETKEVICA, LV 90 newfoundlandinkoira schapendoes...10 belgianpaimenkoira tervueren belgianpaimenkoira groenendael...12 belgianpaimenkoira malinois...10 valkoinenpaimenkoira...17 KEHÄ 20 GEORGE SCHOGOL, GE 90 pyreneittenkoira estrelanvuoristokoira pitkäkarvainen...5 pyreneittenmastiffi...5 tiibetinmastiffi...4 venäjänmustaterrieri...1 bullmastiffi...9 pinseri tanskalais-ruotsalainen pihakoira...7 shar pei...5 bordeauxindoggi...3 kaukasiankoira...1 kanariandoggi...1 cane corso...1 dogo argentino...2 bokseri...23 * chow chow...6 KEHÄ 21 BRANISLAV RAJIC, SI 89 cavalier kingcharlesinspanieli 2p,23u,25n chihuahua lyhytkarvainen 3p, 16u, 20n KEHÄ 22 HANS ALMGREN, SE 83 collie pitkäkarvainen 19 u, 13 n collie sileäkarvainen pointteri...3 pienimünsterinseisoja...1 bretoni...2 spinone...1 bracco italiano...1 perdiguero de burgos...1 punainen irlanninsetteri...8 englanninsetteri...2 gordoninsetteri...6 saksanseisoja lyhytkarvainen...3 saksanseisoja karkeakarvainen...3 KEHÄ 23 HELINA SIMBERG, EE 77 mäyräkoirien mittaus pitkäkarvainen kaniinimäyräkoira...5 pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira...12 pitkäkarvainen mäyräkoira...13 karkeakarvainen kaniinimäyräkoira...1 karkeakarvainen kääpiömäyräkoira karkeakarvainen mäyräkoira...15 lyhytkarvainen kaniinimäyräkoira...1 lyhytkarvainen kääpiömäyräkoira...8 lyhytkarvainen mäyräkoira...6 * cirneco dell etna...5 * shiba...3 KEHÄ 24 JELENA KRUUS, EE 76 kääpiösnautseri pippuri ja suola kääpiösnautseri musta-hopea...12 kääpiösnautseri musta kääpiösnautseri valkoinen...12 suursnautseri musta...5 suursnautseri pippuri ja suola...2 snautseri pippuri ja suola...10 snautseri musta...1 apinapinseri...2 KEHÄ 25 LEIF-HERMAN WILBERG, NO 82 whippet 2 p, 14 u, 11 n irlanninsusikoira...10 skotlanninhirvikoira venäjänvinttikoira...6 * dalmatiankoira...26 * stabyhoun...7 KEHÄ 26 MAIJA MÄKINEN, FI 71 kiinanpalatsikoira papillon...8 phalene...3 * maltankoira...7 * bolognese...3 saluki afgaaninvinttikoira...6 englanninvinttikoira...4 italianvinttikoira...4 sloughi...3 * hollanninpaimenkoira pk...3 * hollanninpaimenkoira kk...1 * polski owczarek nizinny...1 * mudi...1

6 RYHMÄKILPAILUT n. klo RYHMÄ 1...Beata Petkevica RYHMÄ 2...Jurate Butkiene RYHMÄ 3...Anne Brankovic RYHMÄ 4...Helina Simberg RYHMÄ 5...Marjatta Pylvänäinen-Suorsa RYHMÄ 6...Sakari Poti RYHMÄ 7...Hans Almgren RYHMÄ 8...Hilkka Salohalla RYHMÄ 9...Juha Putkonen RYHMÄ 10...Maija Mäkinen VETERAANIT...Zoran Brankovic KASVATTAJAT...Annamaria Tarja B I S...Leif-Herman Wilberg <-- KVL-keskusta Ravikatu P Hevosmiehentie TELTAT P5 P5 P-INVA ELÄINLÄÄKÄRI RYHMÄKILPAILUT WC RAVIKATSOMO TOIMISTO PALKINNOT WC MYYNTIPAIKAT P-INVA AIDATTU VARIKKOALUE P 5 PURKU- PAIKKA Aitaamaton hiekkakenttä <-- KVL-keskusta VT 15 (Varikkoalueen os. Ravitallinkuja) P3

7 PERUUTUKSET Näyttelytoimikunta on joutunut tekemään odotettua suuremman koiramäärän vuoksi tuomarimuutoksia, jotka on aikatauluun merkitty * -merkillä. Mikäli koiranomistaja haluaa peruuttaa koiran osallistumisen tuomarimuutoksen vuoksi, on peruutus tehtävä viimeistään postileimatulla kirjeellä os: Kouvolan Koiranäyttely 2016, Leppälä Virpi, Suokuja 2, Inkeroinen. Kirjeessä tulee ilmoittaa koiran rotu ja nimi, omistajan nimi ja pankkiyhteys sekä liittää mukaan koiran numerolappu ja kopio maksetusta ilmoittautumismaksusta. PERUUTAN KOIRANI OSALLISTUMISEN KOUVOLAN KOIRANÄYTTELYYN Tuomarimuutoksen vuoksi (aikataulussa *-merkki rodun edessä) Rotu : Kilpailunumero Koiran nimi : Maksamani ilmoittautumismaksu : voi palauttaa tilille : Saajan nimi : Päiväys Allekirjoitus :

8 ! I S UU Nyt tuoreella lihalla Tuore, tuoreempi, uusi BELCANDO - nyt tuoreella lihalla! Onko koirasi ruoan alkuperä ja koostumus sinulle tärkeää? Siinä tapauksessa kannattaa kokeilla uutta BELCANDO Super-Premiun kuivamuonaa Made in Germany. Uudet reseptit sisältävät nyt tuoretta lihaa Tämä on mahdollista maailmanlaajuisesti ainutlaatuisella BEWITAL-Thermal Mix menetelmällä. Siinä käytetään lähes pelkkää vesihöyryä ravintoaineiden kypsentämiseen. Menetelmän etuina mm. vitamiinit ja raaka-aineiden muut luonnolliset ainesosat pysyvät tallessa. Samalla uusi vähemmän prosessoitu BELCANDO maistuu koirille entistäkin paremmin. BELCANDO Raaka-aineiden laatu ratkaisee! i: Markkinoint ariotukku Espoon Akva 12 Puh: o.fi nd lca be inf o.fi "EWITAL PETFOOD 'MB( #O +' s )NDUSTRIESTR s $ 3àDLOHN s 4EL s WWW BELCANDO COM s -ADE IN 'ERMANY Oy

HEINOLA URHEILUPUISTO - Urheilukatu 2

HEINOLA URHEILUPUISTO - Urheilukatu 2 KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY 23.8.2015 HEINOLA URHEILUPUISTO - Urheilukatu 2 Tervetuloa näyttelyymme! Oheisena näyttelyn ohjeellinen aikataulu ja koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden

Lisätiedot

Kaikkien rotujen koiranäyttely

Kaikkien rotujen koiranäyttely Kaikkien rotujen koiranäyttely La 22.08.2015 Kouvolan ravirata Tervetuloa näyttelyymme! Oheisena näyttelyn ohjeellinen aikataulu ja koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden henkilön sisäänpääsyyn.

Lisätiedot

HEINOLA URHEILUPUISTO - Urheilukatu 2

HEINOLA URHEILUPUISTO - Urheilukatu 2 KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY 21.8.2016 HEINOLA URHEILUPUISTO - Urheilukatu 2 Tervetuloa näyttelyymme! Oheisena näyttelyn ohjeellinen aikataulu ja koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden

Lisätiedot

KEHÄ 2 Boris Chapiro, Ranska 93 rottweiler 46 10:00 pennut 4, urokset 22, nartut 20 leonberginkoira 47 12:30 pennut 1, urokset 24, nartut 22

KEHÄ 2 Boris Chapiro, Ranska 93 rottweiler 46 10:00 pennut 4, urokset 22, nartut 20 leonberginkoira 47 12:30 pennut 1, urokset 24, nartut 22 LAUANTAI KEHÄ 1 Tino Pehar, Kroatia 89 chow chow 36 10:00 pennut 1, urokset 19, nartut 16 volpino italiano 6 cirneco dell'etna 15 12:30 thai ridgeback 1 siperianhusky 14 alaskanmalamuutti 17 KEHÄ 2 Boris

Lisätiedot

KEHÄ 3 TAPIO EEROLA 83 #sileäkarvainen collie 41 10:00 - urokset 20 - nartut 21 bolognese 8 12:30 coton de tuléar 26 maltankoira 4

KEHÄ 3 TAPIO EEROLA 83 #sileäkarvainen collie 41 10:00 - urokset 20 - nartut 21 bolognese 8 12:30 coton de tuléar 26 maltankoira 4 LAUANTAI - 4.5.2013 - SATURDAY * merkityt ovat tuomarinmuutoksia # merkityt ovat siirtoja ennakkoon ilmoitetulle varatuomarille, eivätkä oikeuta maksun palautukseen KEHÄ 1 LYUDMILA TCHISTIAKOVA, RUSSIAN

Lisätiedot

SUVI KARELIA LAUANTAI - KANSALLINEN NÄYTTELY SATURDAY - ALL BREED DOG SHOW

SUVI KARELIA LAUANTAI - KANSALLINEN NÄYTTELY SATURDAY - ALL BREED DOG SHOW SUVI KARELIA 2008 17.5.2008 LAUANTAI - KANSALLINEN NÄYTTELY SATURDAY - ALL BREED DOG SHOW 18.5.2008 SUNNUNTAI - KANSAINVÄLINEN NÄYTTELY SUNDAY - INTERNATIONAL DOG SHOW www.showlink.fi/suvikarelia08 Tervetuloa

Lisätiedot

AIKATAULUTUS - OULU SUNNUNTAI

AIKATAULUTUS - OULU SUNNUNTAI AIKATAULUTUS - OULU SUNNUNTAI KEHÄ 1 Isolde Huber, Germany 58 snautseri, pippuri & suola 16 09:00 snautseri, musta 2 kääpiösnautseri, valkoinen 6 10:00 kääpiösnautseri, pippuri & suola 12 kääpiösnautseri,

Lisätiedot

ROTUKOODIT A C B D E

ROTUKOODIT A C B D E ROTUKOODIT A 186 affenpinseri 228 afgaaninvinttikoira 247 aidi 7 airedalenterrieri 255 akita 243 alaskanmalamuutti 96 alentejonkoira 254 alpenländische dachsbracke 344 amerikanakita 167 amerikancockerspanieli

Lisätiedot

SUNNUNTAI SUNDAY

SUNNUNTAI SUNDAY SUNNUNTAI - 5.5.2013 - SUNDAY KEHÄ 1 ERWIN DEUTSCHER, REPUBLIK ÖSTERREICH 83 *cockerspanieli (pennut ja veteraanit) 8 09:00 *parsonrussellinterrieri (pennut ja veteraanit) 6 berninpaimenkoira 49 - urokset

Lisätiedot

KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY. Helatorstai 5.5.2016. Kangasniemi

KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY. Helatorstai 5.5.2016. Kangasniemi KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY Helatorstai 5.5.2016 Kangasniemi Järjestäjät: Kangasniemen kennelkerho, Kangasniemen Eräveikot, Kangasniemen Paukku, Läpsyöstin Eränkävijät, Sulkulan Erä, Vihaven metsästysseura,

Lisätiedot

Kaikkien rotujen koiranäyttely 19.-20.7.2014

Kaikkien rotujen koiranäyttely 19.-20.7.2014 MÄNTSÄLÄ Kaikkien rotujen koiranäyttely 19.-20.7.2014 ROYDON Mäntsälän keskusurheilupuisto (Markku Niinimäen raitti/urheilutie) Lauantaina 19.7 arvostellaan FCI:n ryhmät 2, 5, 6, 7 ja 9 Sunnuntaina 20.7

Lisätiedot

AIKATAULUTUS - OULU LAUANTAI

AIKATAULUTUS - OULU LAUANTAI AIKATAULUTUS - OULU LAUANTAI KEHÄ 1 Kornelija Butrimova, Liettua 75 kääpiösnautseri, musta 4 10:00 kääpiösnautseri, musta-hopea 21 kääpiösnautseri, pippuri & suola 13 11:30 kääpiösnautseri, valkoinen 6

Lisätiedot

Hyvä näytteilleasettaja

Hyvä näytteilleasettaja Kaikkien rotujen koiranäyttely 12.-13.09.2015 PORVOO Järj. Halkian Metsästysyhdistys, Porvoon Palveluskoirat, Suomen Dobermannyhdistys ja Suomen Rottweileryhdistys. Suiston Kenttä, Meritullinkatu 9-11,

Lisätiedot

Sisääntulo. Pysäköinti

Sisääntulo. Pysäköinti Tervetuloa pentunäyttelyyn! Oheisena näyttelyn arvioitu arvosteluaikataulu sekä koirasi näyttelynumero. Muista ottaa mukaan näyttelyyn koiran rekisteritodistus, rokotustodistukset ja näyttelynumero. Numerolapun

Lisätiedot

Pure Country Weavers - Koira-aiheiset tuotteet

Pure Country Weavers - Koira-aiheiset tuotteet Pure Country Weavers - Koira-aiheiset tuotteet Yleistä kaikista tuotteista: Valmistetaan Jacquard-kudontatekniikalla USA:ssa paikallisista raaka-aineista, 100% puuvillaa. Tuotteet viimeistellään käsin.

Lisätiedot

PORVOO. Suiston kenttä Meritullinkatu 3-7

PORVOO. Suiston kenttä Meritullinkatu 3-7 KAIKKIEN ROTUJEN KANSALLINEN KOIRANÄYTTELY 8.-9.9.2012 PORVOO Suiston kenttä Meritullinkatu 3-7 Lauantaina 8.9. arvostellaan FCI:n ryhmät 2, 4, 5, 7 ja 9 Sunnuntaina 9.9. arvostellaan FCI:n ryhmät 1, 3,

Lisätiedot

Hyvä näytteilleasettaja

Hyvä näytteilleasettaja Kaikkien rotujen koiranäyttely 13.-14.09.2014 PORVOO Järj. Halkian Metsästysyhdistys, Porvoon Palveluskoirat, Suomen Dobermannyhdistys ja Suomen Rottweileryhdistys. Kokonniemen liikuntakeskus, Jääkiekkotie

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY 9.-10.7.2016 OULU Lauantaina 9.7.2016 FCI:n ryhmät 2, 5, 7, 8, 10 Sunnuntaina 10.7.2016 FCI:n ryhmät 1, 3, 4, 6, 9 Järjestäjät: Oulun Seudun Vinttikoiraharrastajat, Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Järjestäjä: Lappeenrannan Metsästäjät, Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys ja Lappeenrannan Seudun Samojediyhdistys

Järjestäjä: Lappeenrannan Metsästäjät, Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys ja Lappeenrannan Seudun Samojediyhdistys Järjestäjä: Lappeenrannan Metsästäjät, Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys ja Lappeenrannan Seudun Samojediyhdistys Tervetuloa Lappeenrantaan! Oheisena näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koirasi näyttelynumero,

Lisätiedot

TERVETULOA TURUN ELONÄYTTELYYN!

TERVETULOA TURUN ELONÄYTTELYYN! TERVETULOA TURUN ELONÄYTTELYYN! Ohessa on näyttelymme arvioitu aikataulu rotukohtaisine koiramäärineen sekä ilmoittamanne koiran numerolappu. Arvostelu kehissä alkaa klo 9.00. Tarkista oman rotusi arvostelun

Lisätiedot

Tervetuloa Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn 23.-24.1.2010!

Tervetuloa Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn 23.-24.1.2010! Tervetuloa Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn 23.-24.1.2010! Oheisena näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden henkilön sisäänpääsyyn. Tarkista koirasi

Lisätiedot

18. 19.5.2013. Kaikkien rotujen koiranäyttely. Tervetuloa näyttelyymme!

18. 19.5.2013. Kaikkien rotujen koiranäyttely. Tervetuloa näyttelyymme! Jämsä Kaikkien rotujen koiranäyttely 18. 19.5.2013 Tervetuloa näyttelyymme! Näyttely pidetään Jämsän raviradalla. Osoitteita navigaattoreita varten on kaksi: Raviradantie 25 tai Kilpakorventie 112. Eri

Lisätiedot

ILOISEN KOIRAN NÄYTTELY 18.5.2014

ILOISEN KOIRAN NÄYTTELY 18.5.2014 OULUN KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY ILOISEN KOIRAN NÄYTTELY 18.5.2014 Tervetuloa näyttelyymme! Ohessa näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koiran näyttelynumero. Otathan mukaan näyttelyyn koiran rekisterikirjan,

Lisätiedot

SUVI-KARELIA Lauantai - Kansallinen näyttely Saturday - National all breed Dog Show

SUVI-KARELIA Lauantai - Kansallinen näyttely Saturday - National all breed Dog Show SUVI-KARELIA 2012 26.5.2012 Lauantai - Kansallinen näyttely Saturday - National all breed Dog Show 27.5.2012 Sunnuntai - Kansainvälinen näyttely Sunday - International all breed Dog Show http://www.showlink.fi/suvikarelia12/

Lisätiedot

Hyvä näytteilleasettaja

Hyvä näytteilleasettaja Kaikkien rotujen koiranäyttely 10.-11.09.2016 PORVOO Järj. Halkian Metsästysyhdistys, Porvoon Palveluskoirat, Suomen Dobermannyhdistys ja Suomen Rottweileryhdistys. Suiston Kenttä, Meritullinkatu 9-11,

Lisätiedot

-harjoituksiin tai luolakokeisiin osallistuessa ei koiran raivotautirokotus saa olla vuotta vanhempi.

-harjoituksiin tai luolakokeisiin osallistuessa ei koiran raivotautirokotus saa olla vuotta vanhempi. Tervetuloa näyttelyymme! Ohessa näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koiran näyttelynumero. Otathan mukaan näyttelyyn koiran rekisterikirjan, rokotustodistuksen, näyttelynumeron ja hakaneulan numerolapun

Lisätiedot

Syysnäyttely TERVETULOA HELSINKIIN MASTERY SYYSNÄYTTELYYN! TUOMARINKARTANON VINTTIKOIRAKESKUKSESSA 1.-2.9.2012. www.showlink.

Syysnäyttely TERVETULOA HELSINKIIN MASTERY SYYSNÄYTTELYYN! TUOMARINKARTANON VINTTIKOIRAKESKUKSESSA 1.-2.9.2012. www.showlink. Syysnäyttely TERVETULOA HELSINKIIN MASTERY SYYSNÄYTTELYYN! TUOMARINKARTANON VINTTIKOIRAKESKUKSESSA 1.-2.9.2012 www.showlink.fi/mastery2012/ TERVETULOA MASTERY SYYSNÄYTTELYYN! Kiitos ilmoittautumisesta

Lisätiedot

BENTO KRONEN SHOW 2008

BENTO KRONEN SHOW 2008 BENTO KRONEN SHOW 2008 Seinäjoki Areena Kirkkokatu 23, 60220 Seinäjoki 25.-26.10.2008 KANSAINVÄLINEN KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY järjestäjä Etelä-Pohjanmaan Kennelpiiri TERVETULOA SEINÄJOELLE! Oheisena

Lisätiedot

PORVOO. 60-v. Juhlanäyttely 14.-15.09.2013

PORVOO. 60-v. Juhlanäyttely 14.-15.09.2013 60-v. Juhlanäyttely 14.-15.09.2013 PORVOO Järj. Halkian Metsästysyhdistys, Porvoon Palveluskoirat, Suomen Dobermannyhdistys ja Suomen Rottweileryhdistys. Kokonniemen liikuntakeskus, Jääkiekkotie 3, Porvoo

Lisätiedot

Liite 6. Rodut, joita on rekisteröity Kennelliitossa viimeisen viiden vuoden aikana (vuodet )

Liite 6. Rodut, joita on rekisteröity Kennelliitossa viimeisen viiden vuoden aikana (vuodet ) 1 Liite 6. Rodut, joita on rekisteröity Kennelliitossa viimeisen viiden vuoden aikana (vuodet 2010 2014) Ryhmä 1 australiankarjakoira australiankelpie australianpaimenkoira beaucenpaimenkoira / beauceron

Lisätiedot

SUPER BEST IN SHOW Rainer Vuorinen

SUPER BEST IN SHOW Rainer Vuorinen Tervetuloa Kuopioon Sorsasalon raviradalle 1.-3.8.2008 KOLME KANSAINVÄLISTÄ NÄYTTELYÄ SAWO SHOW PERJANTAI 1.8. SAWO SHOW LAUANTAI 2.8. SAWO SHOW SUNNUNTAI 3.8. PERJANTAIN RYHMÄKILPAILUT JUNIOR HANDLER...

Lisätiedot

OULU KV ILOISEN KOIRAN NÄYTTELY

OULU KV ILOISEN KOIRAN NÄYTTELY OULU KV ILOISEN KOIRAN NÄYTTELY KAKSI KANSAINVÄLISTÄ KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELYÄ 13.7. JA 14.7.2013 TWO INTERNATIONAL ALL BREED DOG SHOWS 13TH AND 14TH JULY, 2013 Tervetuloa näyttelyymme! Ohessa näyttelymme

Lisätiedot

LAPPEENRANTA ALL BREED DOG SHOW 5. 6.4.2015

LAPPEENRANTA ALL BREED DOG SHOW 5. 6.4.2015 LAPPEENRANTA ALL BREED DOG SHOW 5. 6.4.2015 Avia Sport -areena Ottelukatu 9, 55420 Imatra Sunnuntaina 5.4. FCI ryhmät 2,3,5,6,7 Maanantaina 6.4. FCI ryhmät 1,4,8,9,10 TERVETULOA LAPPEENRANNAN KAIKKIEN

Lisätiedot

PORVOO. Suiston kenttä Meritullinkatu 3-7

PORVOO. Suiston kenttä Meritullinkatu 3-7 KAIKKIEN ROTUJEN KANSALLINEN KOIRANÄYTTELY 10.-11.9.2011 PORVOO Suiston kenttä Meritullinkatu 3-7 Lauantaina 10.9. arvostellaan FCI:n ryhmät 1, 3, 4, 8 ja 10 Sunnuntaina 11.9. arvostellaan FCI:n ryhmät

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW 16.-17.1.2016 TURKU ARVOSTELUAIKATAULU TIDSCHEMA SCHEDULE

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW 16.-17.1.2016 TURKU ARVOSTELUAIKATAULU TIDSCHEMA SCHEDULE KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW 16.-17.1.2016 TURKU LAUANTAI/SATURDAY FCI 1, 3, 4, 5, 7, 10 SUNNUNTAI/SUNDAY FCI 2, 6, 8, 9 WINTER DOG SHOW 2016 ARVOSTELUAIKATAULU TIDSCHEMA SCHEDULE

Lisätiedot

Riihimäki 6. 7.6.2015

Riihimäki 6. 7.6.2015 KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY Riihimäki 6. 7.6.2015 Peltosaaren pallokenttä www.showlink.fi/showlink/riihimaki15 Tervetuloa Riihimäelle Oheisena näyttelyn arvioitu arvosteluaikataulu sekä koirasi näyttelynumero,

Lisätiedot

SAWO SHOW KUOPIO, FINLAND

SAWO SHOW KUOPIO, FINLAND SAWO SHOW 2014 1.8. 2.8. 3.8. KOLME KANSAINVÄLISTÄ KOIRANÄYTTELYÄ THREE INTERNATIONAL DOG SHOWS SAWO SHOW 2014 - KUOPIO, FINLAND www.sawoshow.fi Sawo Show 2014 1 2 Sawo Show 2014 Toimisto sijaitsee raviradan

Lisätiedot

Suiston Kenttä, Meritullinkatu 9-11, Porvoo

Suiston Kenttä, Meritullinkatu 9-11, Porvoo Kaikkien rotujen koiranäyttely 09.-10.09.2017 PORVOO Järj. Halkian Metsästysyhdistys, Porvoon Palveluskoirat, Suomen Dobermannyhdistys ja Suomen Rottweileryhdistys. Suiston Kenttä, Meritullinkatu 9-11,

Lisätiedot

SUNNUNTAIN RYHMÄKILPAILUT JUNIOR HANDLER... Sini Savela PARAS VETERAANI... Kenneth Edh

SUNNUNTAIN RYHMÄKILPAILUT JUNIOR HANDLER... Sini Savela PARAS VETERAANI... Kenneth Edh Tervetuloa Kuopioon Sorsasalon raviradalle 6.-8.8.2010 KOLME KANSAINVÄLISTÄ NÄYTTELYÄ SAWO SHOW PERJANTAI 6.8. SAWO SHOW LAUANTAI 7.8. SAWO SHOW SUNNUNTAI 8.8. Muistathan osallistua numerolapullasi arvontaan!

Lisätiedot

2x Kansainvälinen kaikkien rotujen koiranäyttely 2x International All Breed Dog Show OULU

2x Kansainvälinen kaikkien rotujen koiranäyttely 2x International All Breed Dog Show OULU 2x Kansainvälinen kaikkien rotujen koiranäyttely 2x International All Breed Dog Show OULU Lauantai 15.7.2017 Sunnuntai 16.7.2017 Tervetuloa näyttelyymme! Ohessa näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koiran

Lisätiedot

KOLME KANSAINVÄLISTÄ KOIRANÄYTTELYÄ THREE INTERNATIONAL DOG SHOWS. KUOPIO, FINLAND

KOLME KANSAINVÄLISTÄ KOIRANÄYTTELYÄ THREE INTERNATIONAL DOG SHOWS.  KUOPIO, FINLAND 5.8. 6.8. 7.8. 2016 www.sawoshow.fi KOLME KANSAINVÄLISTÄ KOIRANÄYTTELYÄ THREE INTERNATIONAL DOG SHOWS SAWO SHOW 2016 KUOPIO, FINLAND 2 Sawo Show 2016 TERVETULOA KUOPIOON SORSASALON RAVIRADALLE 5.8., 6.8.

Lisätiedot

Koiranvaatteiden koko-opas. Dogwear Size Manual

Koiranvaatteiden koko-opas. Dogwear Size Manual Koiranvaatteiden kokoopas Dogwear Size Manual opas yleisimmille koiraroduille... 4 Ohjeita oikean koon löytämiseen... Outdoorstuotteiden mitoitus... 4 Outdoors Microfleece haalarin mitoitus... 6 Ohjeita

Lisätiedot

www.showlink.fi/winterdogshow08

www.showlink.fi/winterdogshow08 www.showlink.fi/winterdogshow08 Tervetuloa Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn 26.-27.1.2008! Oheisena näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden henkilön

Lisätiedot

Lauantai - Kansainvälinen näyttely Saturday - International all breed Dog Show

Lauantai - Kansainvälinen näyttely Saturday - International all breed Dog Show ELO-KARELIA 2013 10.8.2013 Lauantai - Kansainvälinen näyttely Saturday - International all breed Dog Show 11.8.2013 Sunnuntai - Kansainvälinen näyttely Sunday - International all breed Dog Show http://www.showlink.fi/elokarelia2013/

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL ALL BREED DOG SHOW JUHANNUS NAPAPIIRIN MESSUALUE ROVANIEMI.

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL ALL BREED DOG SHOW JUHANNUS NAPAPIIRIN MESSUALUE ROVANIEMI. KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL ALL BREED DOG SHOW JUHANNUS 2017 24.- 25.6.2017 NAPAPIIRIN MESSUALUE ROVANIEMI www.juhannusnayttely.com Järjestäjät: Lapin Spanielikerho ry, Rovaniemen Käyttökoirat

Lisätiedot

Tervetuloa Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn 22.-23.1.2011!

Tervetuloa Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn 22.-23.1.2011! Tervetuloa Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn 22.-23.1.2011! Oheisena näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden henkilön sisäänpääsyyn. Tarkista koirasi

Lisätiedot

SAWO SHOW 3.8. 4.8. 5.8.2012. www.sawoshow.fi. Kolme kansainvälistä koiranäyttelyä Three international dog shows

SAWO SHOW 3.8. 4.8. 5.8.2012. www.sawoshow.fi. Kolme kansainvälistä koiranäyttelyä Three international dog shows Sawo Show 2012 1 Kolme kansainvälistä koiranäyttelyä Three international dog shows SAWO SHOW 2012 KUOPIO 3.8. 4.8. 5.8.2012 Toivotamme koiraharrastajat jälleen tervetulleiksi Kuopion Sorsasaloon, jo viidenteen

Lisätiedot

Tuusula. Summer Show KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY Lauantaina 1.7. FCI:n ryhmät 2, 3, 5, 6 ja 8

Tuusula. Summer Show KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY Lauantaina 1.7. FCI:n ryhmät 2, 3, 5, 6 ja 8 Tuusula Summer Show KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY 1.-2.7.2017 Lauantaina 1.7. FCI:n ryhmät 2, 3, 5, 6 ja 8 Sunnuntaina 2.7. FCI:n ryhmät 1, 4, 7, 9 ja 10 Järjestäjät: Tuusulan Kennelkerho ry ja Uudenmaan

Lisätiedot

Koiran mittaaminen. ja mittojen tulkitseminen. 1.Selän pituus. 2. Kaulan. ympärys. 3. Rinnan. ympärys. 4.Vyötärön. ympärys. 5.

Koiran mittaaminen. ja mittojen tulkitseminen. 1.Selän pituus. 2. Kaulan. ympärys. 3. Rinnan. ympärys. 4.Vyötärön. ympärys. 5. Dogwear Size Manual Koiran mittaaminen ja mittojen tulkitseminen. Kaulan ympärys. Etujalan pituus. Rinnan ympärys.selän pituus. Takajalan pituus.vyötärön ympärys. Selän pituus mitataan säkästä hännäntyveen

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW FOR ALL BREEDS

KANSAINVÄLINEN KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW FOR ALL BREEDS KANSAINVÄLINEN KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW FOR ALL BREEDS BENTO KRONEN SHOW 2011 Seinäjoki Areena Kirkkokatu 23, 60220 Seinäjoki 29.-30.10.2011 Järjestäjä: Etelä-Pohjanmaan Kennelpiiri

Lisätiedot

RAUMA SHOW

RAUMA SHOW KAIKKIEN ROTUJEN DRIVE IN NÄYTTELY RAUMA SHOW 14. 15.5.2016 Osoite: Lähdepellon Urheilualue, Kodisjoentie 91, 26660 Rauma Järjestäjät Rauman Käyttö- ja Seurakoirat ry, Rauman Maalaiskunnan Metsästysseura

Lisätiedot

Kajaanin Tamminäyttely Kajaanin Pallohalli, os. Kuntokatu 6

Kajaanin Tamminäyttely Kajaanin Pallohalli, os. Kuntokatu 6 Kajaanin Tamminäyttely 14.-15.1.2017 Kajaanin Pallohalli, os. Kuntokatu 6 Hyvää Uutta Vuotta ja tervetuloa elämysmatkalle Kajaanin Tamminäyttelyyn! Tervetuloa Kajaaniin! Tässä kirjeessä on näyttelymme

Lisätiedot

Asuntoautot TERVETULOA NÄYTTELYYMME!

Asuntoautot TERVETULOA NÄYTTELYYMME! TERVETULOA NÄYTTELYYMME! Kiitos ilmoittautumisesta näyttelyymme, ja tervetuloa Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskukseen Helsinkiin! Näyttelyyn on ilmoittautunut noin 2 900 koiraa. Tutustu huolella tähän

Lisätiedot

Tervetuloa Tampereen kansainväliseen koiranäyttelyyn 12. 13.5.2012

Tervetuloa Tampereen kansainväliseen koiranäyttelyyn 12. 13.5.2012 Tervetuloa Tampereen kansainväliseen koiranäyttelyyn 12. 13.5.2012 Tervetuloa Tampereelle noin 4600 koiran seuraan! Tämän kirjeen mukana saat näyttelyn arvioidun aikataulun ja koirasi numerolapun, jonka

Lisätiedot

RAUMA SHOW

RAUMA SHOW KAIKKIEN ROTUJEN DRIVE IN NÄYTTELY RAUMA SHOW 27.-28.5.2017 Osoite: Lähdepellon Urheilualue, Kodisjoentie 91, 26660 Rauma Järjestäjät Rauman Käyttö- ja Seurakoirat ry, Rauman Maalaiskunnan Metsästysseura

Lisätiedot

KAJAANI 10. 11.1.2015

KAJAANI 10. 11.1.2015 KAJAANI 10. 11.1.2015 Hyvää Uutta Vuotta ja tervetuloa elämysmatkalle 42. Kajaanin Tamminäyttelyyn! Tässä kirjeessä on näyttelymme ohjeellinen aikataulu sekä koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran

Lisätiedot

Jyväskylän kansainvälisen koiranäyttelyn pääyhteistyökumppani on Planet Pet Society.

Jyväskylän kansainvälisen koiranäyttelyn pääyhteistyökumppani on Planet Pet Society. Lauantaina 10.11. FCI:n ryhmät 2,3,4,8,10 Sunnuntaina 11.11. FCI:n ryhmät 1,5,6,7,9 Junior handler molempina päivinä, lauantain kilpailu on samalla SM-osakilpailu ja sunnuntain Keski-Suomen kennelpiirin

Lisätiedot

Oulu / KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW OULUN RAVIRATA ÄIMÄRAUTIONTIE 1, OULU.

Oulu / KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW OULUN RAVIRATA ÄIMÄRAUTIONTIE 1, OULU. KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW Oulu / 12.-13.7.2014 OULUN RAVIRATA ÄIMÄRAUTIONTIE 1, OULU Lauantaina 12.7. arvostellaan FCI:n ryhmät 2, 5, 7, 8, 10 FCI 2 Pinserit, snautserit, molossityypiset

Lisätiedot

Jyväskylän kansainvälisen koiranäyttelyn pääyhteistyökumppani on Planet Pet Society.

Jyväskylän kansainvälisen koiranäyttelyn pääyhteistyökumppani on Planet Pet Society. Jyväskylän kansainvälisen koiranäyttelyn pääyhteistyökumppani on Planet Pet Society. Lauantaina 8.11. FCI:n ryhmät 2, 3, 4, 6, 7, 10 Sunnuntaina 9.11. FCI:n ryhmät 1, 5, 8, 9 Junior handler-kilpailu järjestetään

Lisätiedot

Teksti Katariina Mäki. Lonkkavika on selvästi vähentynyt

Teksti Katariina Mäki. Lonkkavika on selvästi vähentynyt Teksti Katariina Mäki Lonkkavika on selvästi vähentynyt Lonkkavikaa on vastustettu Kennelliiton ja rotujärjestöjen yhteisvoimin jo vuosikymmenten ajan. Kymmeniätuhansia koiria on lonkkakuvattu. Noin sadalla

Lisätiedot

AIKATAULU LAUANTAI (* tuomarimuutos)

AIKATAULU LAUANTAI (* tuomarimuutos) AIKATAULU LAUANTAI 20.05.2017 (* tuomarimuutos) KEHÄ 1 Boris Spoljaric, HR 81 vehnäterrieri...12 10.00 kerrynterrieri...6 brasilianterrieri...5 englanninkääpiöterrieri...2 walesinterrieri...2 lakelandinterrieri...1

Lisätiedot

OULU KV 14.-15.7.2012

OULU KV 14.-15.7.2012 KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW OULU KV 14.-15.7.2012 www.showlink.fi/oulu12/ Lauantai - Saturday 14.7.2012 FCI:n roturyhmät/ FCI groups: FCI 1 - Lammas- ja karjakoirat (paitsi sveitsinpaimenkoirat)

Lisätiedot

Seinäjoen kansainvälinen koiranäyttely 27.-28.10.2012

Seinäjoen kansainvälinen koiranäyttely 27.-28.10.2012 Seinäjoki International All Breed Dog Show Seinäjoen kansainvälinen koiranäyttely 27.-28.10.2012 Järjestäjä: Etelä-Pohjanmaan Kennelpiiri www.showlink.fi/seinajoki12/ Seinäjoen Kansainvälinen Koiranäyttely

Lisätiedot

16. 17.6.2012. Aptus Show 2012 Kansainvälinen koiranäyttely Tuomarinkartanon vinttikoirakeskus. Tervetuloa!

16. 17.6.2012. Aptus Show 2012 Kansainvälinen koiranäyttely Tuomarinkartanon vinttikoirakeskus. Tervetuloa! Aptus Show 16. 17.6.2012 Aptus Show 2012 Kansainvälinen koiranäyttely Tuomarinkartanon vinttikoirakeskus Tervetuloa! Aptus2012_aikataulukirje_12s_2.indd 1 4.6.2012 19.53 Aptus Show 2012 Kansainvälinen

Lisätiedot

AIKATAULU LAUANTAI 21.05.2016 (Muutokset lihavoitu-kursiivi)

AIKATAULU LAUANTAI 21.05.2016 (Muutokset lihavoitu-kursiivi) AIKATAULU LAUANTAI 21.05.2016 (Muutokset lihavoitu-kursiivi) Kehä 2 (Nestorihalli) Barbara Ruth Smith, SE 66 parsonrussellinterrieri...10 10.00 jackrussellinterrieri...22 borderterrieri...14 staffordshirenbullterrieri...10

Lisätiedot

Joensuu KV INT

Joensuu KV INT Joensuu KV INT 28.5.2016 KEHÄ 1 Nemanja Jovanovic, Serbia 90 Australianterrieri Australian terrier 10 9:00 Brasilianterrieri Brazilian terrier 5 Bullterrieri Bull terrier 4 Kääpiöbullterrieri Miniature

Lisätiedot

Ajo-ohjeet Näyttelypaikka on Tuomarinkartanon vinttikoirakeskus, osoite on. Tuomarinkyläntie 1, 00690 Helsinki.

Ajo-ohjeet Näyttelypaikka on Tuomarinkartanon vinttikoirakeskus, osoite on. Tuomarinkyläntie 1, 00690 Helsinki. Ajo-ohjeet Näyttelypaikka on Tuomarinkartanon vinttikoirakeskus, osoite on Tuomarinkyläntie 1, 00690 Helsinki. Kehä I suunnasta tultaessa nouse Tuusulan moottoritieltä nro 45 rampista Tuomarinkylä ja Paloheinä.

Lisätiedot

SUNNUNTAI 29.5.2016 KEHÄ

SUNNUNTAI 29.5.2016 KEHÄ SUNNUNTAI 29.5.2016 KEHÄ 1 John Muldoon, Irlanti 31 * Ranskanbulldoggi French bulldog 17 10:00 * Bostoninterrieri Boston terrier 3 * Japaninpystykorva Japanese spitz 7 * Siperianhusky Siberian husky 4

Lisätiedot

Joensuu KV INT

Joensuu KV INT Joensuu KV INT 28.5.2016 KEHÄ 1 Nemanja Jovanovic, Serbia 90 Australianterrieri Australian terrier 10 9:00 Brasilianterrieri Brazilian terrier 5 Bullterrieri Bull terrier 4 Kääpiöbullterrieri Miniature

Lisätiedot

TERVETULOA TURUN KANSAINVÄLISEEN KOIRANÄYTTELYYN

TERVETULOA TURUN KANSAINVÄLISEEN KOIRANÄYTTELYYN TERVETULOA TURUN KANSAINVÄLISEEN KOIRANÄYTTELYYN 21.-22.1.2017 Oheisena näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden henkilön sisäänpääsyyn. Tarkista koirasi

Lisätiedot

FINDOGS SHOW SEINÄJOKI AREENA Järjestäjä: Etelä-Pohjanmaan kennelpiiri

FINDOGS SHOW SEINÄJOKI AREENA Järjestäjä: Etelä-Pohjanmaan kennelpiiri SEINÄJOEN KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY FINDOGS SHOW 28. 29.10.2017 SEINÄJOKI AREENA Järjestäjä: Etelä-Pohjanmaan kennelpiiri www.showlink.fi/seinajoki17 Tervetuloa Seinäjoelle! Oheisena näyttelyn arvioitu

Lisätiedot

Asuntoautot TERVETULOA NÄYTTELYYMME! Näyttelynumerot ja sisäänpääsy. Liikenneyhteydet ja pysäköinti. Rokotusmääräykset ja tunnistusmerkintä

Asuntoautot TERVETULOA NÄYTTELYYMME! Näyttelynumerot ja sisäänpääsy. Liikenneyhteydet ja pysäköinti. Rokotusmääräykset ja tunnistusmerkintä TERVETULOA NÄYTTELYYMME! Kiitos ilmoittautumisesta näyttelyymme ja tervetuloa Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskukseen Helsinkiin! Näyttelyyn on ilmoittautunut lähes 2700 koiraa. Tämä kirje sisältää tärkeää

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY - INTERNATIONAL DOG SHOW HAMINA NÄYTTELYPAIKKA: Harjun Oppimiskeskus

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY - INTERNATIONAL DOG SHOW HAMINA NÄYTTELYPAIKKA: Harjun Oppimiskeskus KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY - INTERNATIONAL DOG SHOW HAMINA 21.-22.05.2016 NÄYTTELYPAIKKA: Harjun Oppimiskeskus Katariinankuja 19, 49980 Ravijoki, VIROLAHTI Lauantai - Saturday fci ryhmät/groups 1, 3,

Lisätiedot

Koiramme-lehdet. 7-8/Heinäkuu (kannessa australianterrieri) 5/Toukokuu (kannessa espanjanvesikoira) 4/Huhtikuu (kannessa suursnautseri)

Koiramme-lehdet. 7-8/Heinäkuu (kannessa australianterrieri) 5/Toukokuu (kannessa espanjanvesikoira) 4/Huhtikuu (kannessa suursnautseri) 2013 7-8/Heinäkuu (kannessa australianterrieri) Pennuilla isoja hintaeroja Kyytä on syytä varoa Mitä koiraton ajattelee koiranomistajasta? 5/Toukokuu (kannessa espanjanvesikoira) Laadunvarmistusta homekoirille

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW. Kemin Heinänäyttely Järj. Kemin Kennelkerho ja Kemin Seura- ja Palveluskoirakerho

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW. Kemin Heinänäyttely Järj. Kemin Kennelkerho ja Kemin Seura- ja Palveluskoirakerho KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW Kemin Heinänäyttely 21.-22.7.2012 Järj. Kemin Kennelkerho ja Kemin Seura- ja Palveluskoirakerho Tervetuloa Kemiin! Ohessa näyttelymme arvioitu aikataulu

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY - INTERNATIONAL DOG SHOW HAMINA NÄYTTELYPAIKKA: Harjun Oppimiskeskus

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY - INTERNATIONAL DOG SHOW HAMINA NÄYTTELYPAIKKA: Harjun Oppimiskeskus KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY - INTERNATIONAL DOG SHOW HAMINA 20.-21.05.2017 NÄYTTELYPAIKKA: Harjun Oppimiskeskus Katariinankuja 19, 49980 Ravijoki, VIROLAHTI Lauantai - Saturday fci ryhmät/groups 2, 3,

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY - INTERNATIONAL DOG SHOW HAMINA BASTIONI. Raatihuoneentori 16, HAMINA 23.-24.05.2015

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY - INTERNATIONAL DOG SHOW HAMINA BASTIONI. Raatihuoneentori 16, HAMINA 23.-24.05.2015 KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY - INTERNATIONAL DOG SHOW HAMINA BASTIONI Raatihuoneentori 16, HAMINA 23.-24.05.2015 Lauantai - Saturday ryhmät/groups 2, 5, 6, 8 & 10 Sunnuntai - Sunday ryhmät/groups 1, 3,

Lisätiedot

ULKOMUOTOTUOMARILUETTELO

ULKOMUOTOTUOMARILUETTELO ULKOMUOTOTUOMARILUETTELO SUOMEN KENNELLIITTO- FINSKA KENNELKLUBBEN ry THE FINNISH KENNEL CLUB SUOMEN KENNELLIITTO FINSKA KENNELKLUBBEN ry. THE FINNISH KENNEL CLUB www.kennelliitto.fi Tuomareiden arvostelukielet

Lisätiedot

Lappeenrannan kansainvälinen kaikkien rotujen koiranäyttely

Lappeenrannan kansainvälinen kaikkien rotujen koiranäyttely Lappeenrannan kansainvälinen kaikkien rotujen koiranäyttely 15.-16.04.2017 Lauantai 15.4. FCI:n ryhmät 1, 2, 4, 5 ja 7 Sunnuntai 16.4. FCI:n ryhmät 3, 6, 8, 9 ja 10 Järjestäjät : Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys

Lisätiedot

HELSINKI 24.-26-7-2015-1

HELSINKI 24.-26-7-2015-1 HELSINKI 24.-26-7-2015-1 HELSINKI 24.7.-26.7.2015 Perjantaina 24.7.2015 arvostellaan FCI:n ryhmät 4, 5, 6, 7 Lauantaina 25.7.2015 arvostellaan FCI:n ryhmät 2, 3, 8 Sunnuntaina 26.7.2015 arvostellaan FCI:n

Lisätiedot

Summer Show

Summer Show Summer Show 23. 24.7.2011 Kansainvälinen kaikkien rotujen drive-in koiranäyttely Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskus. Tuomarinkyläntie 1, 00690 Helsinki AIKATAULU Lauantaina 23.7.2011 arvostellaan FCI:n

Lisätiedot

ULKOMUOTOTUOMARILUETTELO

ULKOMUOTOTUOMARILUETTELO ULKOMUOTOTUOMARILUETTELO SUOMEN KENNELLIITTO- FINSKA KENNELKLUBBEN ry THE FINNISH KENNEL CLUB SUOMEN KENNELLIITTO FINSKA KENNELKLUBBEN ry. THE FINNISH KENNEL CLUB www.kennelliitto.fi Tuomareiden arvostelukielet

Lisätiedot

ROTUKOHTAISET ERITYISEHDOT 2014

ROTUKOHTAISET ERITYISEHDOT 2014 ROTUKOHTAISET ERITYISEHDOT 2014 Rotukohtaiset erityisehdot täydentävät koirarekisteriohjetta. Määräykset koskevat ehdon voimaantulon jälkeen tapahtuneesta astutuksesta syntyneitä pentueita. Kaikkia rotuja

Lisätiedot

ULKOMUOTOTUOMARILUETTELO

ULKOMUOTOTUOMARILUETTELO ULKOMUOTOTUOMARILUETTELO SUOMEN KENNELLIITTO- FINSKA KENNELKLUBBEN ry THE FINNISH KENNEL CLUB SUOMEN KENNELLIITTO FINSKA KENNELKLUBBEN ry. THE FINNISH KENNEL CLUB www.kennelliitto.fi Tuomareiden arvostelukielet

Lisätiedot

Kennelliiton lonkkaindeksilaskentaan 11 uutta rotua

Kennelliiton lonkkaindeksilaskentaan 11 uutta rotua Kennelliiton lonkkaindeksilaskentaan 11 uutta rotua Katariina Mäki 17.2.2009 Suomen Kennelliiton lonkkaindeksilaskentaan lisättiin alkuvuodesta mukaan 11 uutta rotua: bordercollie, bullmastiffi, chow chow,

Lisätiedot

Nimi Koirarotu Kennelnimi

Nimi Koirarotu Kennelnimi VUOLASVIRTA-PALKINNOT Nimi Koirarotu Kennelnimi 1979 001 Mälkiä Seija & Rauno dobermanni Mustan Voittajan 002 Jokiaho Kalevi suomenpystykorva Jokan 003 Lilja Irene hollanninpystykorva Alkestitan 004 Heikkilä

Lisätiedot

Nimi Koirarotu Kennelnimi

Nimi Koirarotu Kennelnimi VUOLASVIRTA-PALKINNOT Nimi Koirarotu Kennelnimi 1979 001 Mälkiä Seija & Rauno dobermanni Mustan Voittajan 002 Jokiaho Kalevi suomenpystykorva Jokan 003 Lilja Irene hollanninpystykorva Alkestitan 004 Heikkilä

Lisätiedot

ULKOMUOTOTUOMAREIDEN KOULUTUS- JA PÄTEVÖIMISOHJEET Kennelliiton hallitus 23.11.2012, voimassa 1.1.2013 lähtien.

ULKOMUOTOTUOMAREIDEN KOULUTUS- JA PÄTEVÖIMISOHJEET Kennelliiton hallitus 23.11.2012, voimassa 1.1.2013 lähtien. ULKOMUOTOTUOMAREIDEN KOULUTUS- JA PÄTEVÖIMISOHJEET Kennelliiton hallitus 23.11.2012, voimassa 1.1.2013 lähtien. 1. Ulkomuototuomarin yleiset vaatimukset 2. Ulkomuototuomarikoulutukseen valmistautuminen

Lisätiedot

TAMPERE INTERNATIONAL DOG SHOW. kansainvälinen koiranäyttely TAMPEREEN MESSU- JA URHEILUKESKUS

TAMPERE INTERNATIONAL DOG SHOW. kansainvälinen koiranäyttely TAMPEREEN MESSU- JA URHEILUKESKUS TAMPERE INTERNATIONAL DOG SHOW TAMPEREEN 4. 5.5.2013 kansainvälinen koiranäyttely TAMPEREEN MESSU- JA URHEILUKESKUS Tervetuloa Tampereen kansainväliseen koiranäyttelyyn 4. 5.5.2013 Tervetuloa Tampereelle!

Lisätiedot

VAASA 13. 14.4.2013 VASA

VAASA 13. 14.4.2013 VASA VAASA 13. 14.4.2013 VASA Kaikkien rotujen kansainvälinen koiranäyttely Internationell alla rasers hundutställning VAASA - VASA Tervetuloa Vaasan kansainväliseen koiranäyttelyyn 13.-14.4.2013 Oheisena näyttelymme

Lisätiedot

Tervetuloa Jyväskylän kansainväliseen koiranäyttelyyn 16-17.11.2013!

Tervetuloa Jyväskylän kansainväliseen koiranäyttelyyn 16-17.11.2013! Tervetuloa Jyväskylän kansainväliseen koiranäyttelyyn 6-7..03! Jyväskylän kansainvälisen koiranäyttelyn pääyhteistyökumppani on lanet et Society. Lauantaina 6.. FCI:n ryhmät, 5, 6, 7, 8 Sunnuntaina 7..

Lisätiedot

Lahti International Dog Show 2015

Lahti International Dog Show 2015 Lahti International Dog Show 2015 LAHDEN KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY 21. - 22.3.2015 Lahden Messu- ja Suurhalli Salpausselänkatu 7 INTERNATIONAL DOG SHOW Lahti Fair Centre Lauantai - Saturday FCI 2, 4,

Lisätiedot

ROTUKOODIT lista päivitetty

ROTUKOODIT lista päivitetty ROTUKOODIT lista päivitetty 16.9.2013 FCI 1 Lammas- ja karjakoirat 287 australiankarjakoira 293 australiankelpie 342 australianpaimenkoira 351 australian töpöhäntäinen karjakoira 44 beaucenpaimenkoira

Lisätiedot

Kaakon Noutajakoirayhdistyksen epävirallisen kaikkien rotujen pentunäyttelyn tulokset:

Kaakon Noutajakoirayhdistyksen epävirallisen kaikkien rotujen pentunäyttelyn tulokset: Kaakon Noutajakoirayhdistyksen epävirallisen kaikkien rotujen pentunäyttelyn tulokset: RYHMÄ 1 Australianpaimenkoira : ROP Peak River The Truelove Miracle om. Tuovi Suuronen, Kotka Belgianpaimenkoira Malinois:

Lisätiedot

Dogwear Size Manual. Koiranvaatteiden kokotaulukko

Dogwear Size Manual. Koiranvaatteiden kokotaulukko Dogwear Size Manual Koiranvaatteiden kokotaulukko Pakkaus Sisällys Pakkaus... Koiran mittaaminen...3 Micro huomioliivi...4 Twilight huomioliivi...5 Polar huomioliivi...6 Storm huppari...7 Säärystimet...8

Lisätiedot

australianpaimenkoira, Watermark American Dream, om. Servin-Honkasalo Carita, Sipoo

australianpaimenkoira, Watermark American Dream, om. Servin-Honkasalo Carita, Sipoo TULOKSET PORVOON RYHMÄNÄYTTELY 1 & 3 26.7.2014 BEST IN SHOW Päivi Eerola 1. belgianpaimenkoira, malinois, Joliefleur Du Terril Des Loups, om. Juutinen Hanne, Vantaa 2. valkoinen länsiylämaanterrieri, Loving

Lisätiedot

OHJEET TERIEN VALINTAAN:

OHJEET TERIEN VALINTAAN: OHJEET TERIEN VALINTAAN: Terät vartalon leikkaukseen: no 4 karkea 9,5mm no 5 karkea 6,3mm no 7 karkea 3,2mm Yleisterät: no 10 yleisterä 1,6mm (yleiskäyttöön ja vatsapuolen leikkaukseen) no 15 hieno yleisterä

Lisätiedot

DOG SHOW. 28.-29.9.2013 Eckeröhallen, Åland Käringsundsvägen 85, Eckerö. Internationell hundutställning - Kansainvälinen koiranäyttely VIKING LINE

DOG SHOW. 28.-29.9.2013 Eckeröhallen, Åland Käringsundsvägen 85, Eckerö. Internationell hundutställning - Kansainvälinen koiranäyttely VIKING LINE Internationell hundutställning - Kansainvälinen koiranäyttely VIKING LINE DOG SHOW 28.-29.9.2013 Eckeröhallen, Åland Käringsundsvägen 85, Eckerö VÄLKOMMEN TILL ÅLAND! Bifogar utställningens beräknade tidtabell

Lisätiedot

Jyväskylän kansainvälisen koiranäyttelyn pääyhteistyökumppani. Planet Pet Society

Jyväskylän kansainvälisen koiranäyttelyn pääyhteistyökumppani. Planet Pet Society Jyväskylän kansainvälisen koiranäyttelyn pääyhteistyökumppani on lanet et Society Lauantaina.0.4 FCI:n ryhmät, 6, 7, 9, 0 Sunnuntaina 3.0.04 FCI:n ryhmät, 3, 4, 5, 8 Junior handler -kilpailu järjestetään

Lisätiedot

Taulukko1. Saija Juutilainen, Suomi / Finland. Carsten Birk, Tanska / Denmark. Markku Kipinä, Suomi / Finland Michael Leonard, Irlanti / Ireland

Taulukko1. Saija Juutilainen, Suomi / Finland. Carsten Birk, Tanska / Denmark. Markku Kipinä, Suomi / Finland Michael Leonard, Irlanti / Ireland Lauantaina 13.9.2014 FCI ryhmät / groups 1, 3, 4, 8 ja 10 On saturday 13.9.2014 Ryhmä 1 Group 1 Varalla kaikille ryhmä 1 roduille Reserve judge for all group 1 breeds Australiankarjakoira Australian Cattle

Lisätiedot