Jyväskylän kansainvälisen koiranäyttelyn pääyhteistyökumppani on Planet Pet Society.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jyväskylän kansainvälisen koiranäyttelyn pääyhteistyökumppani on Planet Pet Society."

Transkriptio

1 Lauantaina FCI:n ryhmät 2,3,4,8,10 Sunnuntaina FCI:n ryhmät 1,5,6,7,9 Junior handler molempina päivinä, lauantain kilpailu on samalla SM-osakilpailu ja sunnuntain Keski-Suomen kennelpiirin piirinmestaruuskilpailu. Jyväskylän kansainvälisen koiranäyttelyn pääyhteistyökumppani on Planet Pet Society.

2 Tervetuloa Jyväskylän kansainväliseen koiranäyttelyyn ! Ohessa näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden henkilön sisäänpääsyyn. Tarkista koirasi ilmoittautumistiedot numerolapun yläosasta. Muistathan ottaa mukaan koirasi rekisterikirjan, rokotustodistuksen, näyttelynumeron ja hakaneulan numerolapun kiinnittämistä varten. Ota myös koirallesi näyttelyremmi, makuualusta ja vesikuppi. Näyttelypaikka Näyttelypaikka on Jyväskylä Paviljonki (Lutakonaukio 12, WGS 84 -koordinaatit N, E ja UTM-koordinaatit E, N) Jyväskylän keskustan tuntumassa. Näyttelypaikalle pääset moottoritietä seuraamalla Paviljonki-opasteita. Matkakeskuksesta on suora kävelysilta Paviljonkiin. Messukeskuksen välittömässä läheisyydessä on kaksi pysäköintitaloa ja ulkopysäköinti. Keskustan pysäköintitalot ja sataman P-alue ovat kävelymatkan päässä (ks. P-kartta). Purkupaikka sijaitsee Uno Savolan kadun sisäänkäynnin luona. Myös invapysäköinti löytyy Messukeskuksen Uno Savolan kadun puoleiselta seinustalta. Koirien sisääntuloon on varattu kaksi sisäänkäyntiä: Schaumanin puistotieltä B-halliin sekä Uno Savolan kadulta A, C ja D-halleihin (ks. oheinen kehäkartta). Yleisön sisäänkäynti Kongressiaukion, Lutakonaukion sekä Uno Savolankadun sisäänkäynneistä. Rokotustodistusten tarkastus aloitetaan klo Koirien tulee saapua näyttelypaikalle viimeistään tuntia ennen rodun arvioitua arvosteluaikaa, kuitenkin viimeistään klo Vain näyttelyyn ilmoitetuilla koirilla on oikeus päästä näyttelyalueelle! Näyttelyhäkit tulee sijoittaa erillisille häkkialueille, jotka on merkitty kehäkarttaan. Huomaa lisäksi, että isojen huolto-ovien eteen ei missään tapauksessa saa sijoittaa häkkejä. Toivomme kaikkien noudattavan siisteyttä näyttelypaikalla. Ulkoiluta koirasi kunnolla ennen näyttelypaikalle saapumista. Toimisto sijaitsee D-hallin sisääntulossa. Palkinnot ja ruusukkeet on noudettava erillisestä palkintojenjakopisteestä arvostelulipuketta vastaan klo mennessä eikä niitä lähetetä jälkikäteen. Palkintovaihtoehdot ovat joko pokaali tai 6 :n arvoinen ostoseteli näyttelyalueella oleviin myyntipisteisiin. Lista näistä myyntipisteistä löytyy palkintojenjakopisteestä. Lippujen hinnat: Aikuiset... 8 Lapset 4-15 v (alle 4 v ilmaiseksi)... 5 Perhelippu (sis. 2 aikuista ja 2 lasta) Narikka... 2 Luettelo... 6 Ohjelmaa yleisölle: Näyttelyssä on tarjolla näytöksiä ja muuta ohjelmaa yleisölle isossa kehässä B-hallissa. Lauantaina järjestetään kansallinen koiratanssikilpailu, jossa kilpaillaan freestyle -sarjassa alokas-, avoin- ja voittajaluokassa sekä HTM sarjassa alokasluokassa. Lauantaina :45 Venytellen koira vetreäksi tule mukaan koirasi kanssa! 10:00 Koiratanssikilpailu FREESTYLE 12:00 Koiratanssikilpailu HTM 13:00 Poliisikoiranäytös 15:45 Junior handler-finaali 16:00 Ryhmäkilpailut (kokoaminen 15:30)

3 Sunnuntaina Ilmoittautuminen lelukoirakisaan sekä isi ja koira kisaan alkaa klo 10 10:00 Venytellen koira vetreäksi tule mukaan koirasi kanssa! 10:30 Lasten lelukoirakilpailu 11:15 Koiratanssia 11:30 Opaskoiratoiminnan esittelyä 12:00 Kaverikoiratoiminnan esittelyä 12:30 Koiratanssia 12:35 Parhaan Isi & Koira parin valinta 13:00 Mondioring suojelunäytös 15:00 Ansioituneiden kaverikoirien palkitseminen 15:45 Junior handler-finaali 16:00 Ryhmäkilpailut Jyväskylän kaverikoirat ovat paikalla klo molempina päivinä. Koirat ovat kaikkien rapsuteltavissa ja kaverikoiraohjaajat kertovat toiminnasta kiinnostuneille. Ravintolapalvelut Näyttelyalueella myydään virvokkeita kärrymyyntinä. Ruokaravintolat sijaitsevat seuraavasti; pääravintola 2. kerros, sisäänkäynti Paviljongin pääsisäänkäynnistä, lisäksi halleissa A, C2 sekä D on ruokaravintola. Koirien vienti ravintola-alueille on kielletty. Toivomme näytteilleasettajien käyttävän dogsitter-palvelua. Rokotusohjeet, antidoping-valvonta, tunnistusmerkinnät ja koirien mittaus SKL-FKK:n rokotusmääräykset ja antidoping-ohjeet löytyvät Kennelliiton kotisivuilta osoitteesta Näyttelytoimikunta ei suorita takaisin ilmoittautumismaksua, mikäli koira hylätään vanhentuneiden rokotusten tai puuttuvien rokotustodistusten vuoksi. Tunnistusmerkintä (joko Indexel- tai Datamarsmikrosiru tai tatuointi) on pakollinen virallisissa näyttelyissä ja niitä tarkistetaan pistokokein. Mikäli koira on merkitty jollain muulla kuin edellä mainituilla mikrosiruilla, on sen mukana oltava lukulaite, jolla siru voidaan lukea. Näyttelyssä ei ole varsinaista eläinlääkärintarkastusta, vaan eläinlääkäri suorittaa pistokokeita. Ne rodut, joita ei ole virallisesti mitattu, mitataan arvostelukehässä 15 min ennen arvostelun alkua. Kaikkien tarkastettavien rotujen tarkastus ja mittaus suoritetaan ennen arvostelua ja koira kilpailee tässä näyttelyssä siinä rodussa, johon se siirretään. Tiedustelut / Information Näyttelypäivinä tai Lähetettyjä ilmoittautumisia ja koirien tietoja koskevat muutokset: Showtailors Oy / Tailorsnet arkisin ma, ke, to, pe klo ja ti puh , tai info@tailorsnet.com. Toimisto sijaitsee D-hallin sisääntulossa. Ryhmäkilpailut Ryhmäkilpailut alkavat noin klo 16:00, kokoontuminen alkaa n. 15:30. Lauantai Ryhmäkilpailut 2...Carlos Quinones 3... Soile Bister 4...Kim Viksö Nielsen 8... Orietta Zilli Eddie Patterson Paras veteraani... Paavo Mattila Paras kasvattajaryhmä... Jean Lanning Sunnuntai Ryhmäkilpailut 9... Annukka Paloheimo 1... Christine Rossier 5... Jo Schepers 6... Eddie Patterson 7... Heather Timmins Paras veteraani...gunnel Holm Paras kasvattajaryhmä... Ian Rasmussen Best in show...petru Muntean Lauantain ryhmävoittajille tarjotaan tarvittaessa hotellimajoitus Sokos Hotelli Alexandrasta.

4 ARVIOITU AIKATAULU LAUANTAI KEHÄ 1 Jeff Luscott, Iso-Britannia...80 harjoitusarvostelija: Marjatta Pylvänäinen-Suorsa - australianterrieri australianterrieri :00 glen of imaalinterrieri :00 vehnäterrieri KEHÄ 2 Jouko Leiviskä...37 italianvinttikoira :00 brasilianterrieri Annaliisa Heikkinen...41 harjoitusarvostelija: Tarmo Viirtelä - walesinspringerspanieli broholminkoira :00 tanskalais-ruotsalainen pihakoira walesinspringerspanieli KEHÄ 3 Soile Bister...85 manchesterinterrieri :00 englanninkääpiöterrieri irlanninterrieri dandiedinmontinterrieri skyenterrieri skotlanninterrieri ceskyterrieri cairnterrieri :20 pennut 5, urokset 20, nartut 36 KEHÄ 4 Annukka Paloheimo...78 valkoinen länsiylämaanterrieri :00 kettuterrieri, sileäkarvainen :30 kettuterrieri, karkeakarvainen yorkshirenterrieri KEHÄ 5 Attila Áron Czeglédi, Unkari...85 dobermanni :00 pinseri fila brasileiro mastiffi venäjänmustaterrieri bokseri :00 pennut 5, urokset 20, nartut 21 KEHÄ 6 Carlos Quinones, Kolumbia...82 kääpiösnautseri musta :00 kääpiösnautseri pippuri&suola kääpiösnautseri valkoinen apinapinseri :30 # bernhardinkoira, lyhytkarvainen # bernhardinkoira, pitkäkarvainen KEHÄ 7 Maria Ceccarelli, Italia...65 suursnautseri musta :00 snautseri musta snautseri pippuri&suola kääpiösnautseri musta-hopea :30 KEHÄ 8 Petru Muntean, Romania...80 cockerspanieli :00 pennut 4, urokset 32, nartut 31 amerikancockerspanieli :15 KEHÄ 9 Gunnel Holm...66 harjoitusarvostelija: Maija Mäkinen - newfoundlandinkoira pyreneittenkoira :00 # appenzellinpaimenkoira # isosveitsinpaimenkoira newfoundlandinkoira :20 pennut 4, urokset 19, nartut 22 KEHÄ 10 Frederic Maison, Ranska...80 harjoitusarvostelija: Maija Mäkinen - afgaaninvinttikoira afgaaninvinttikoira :00 irlanninsusikoira :30 pennut 1, urokset 24, nartut 26 KEHÄ 11 Erin Brown, Australia...72 whippet :00 pennut 2, urokset 35, nartut 35 KEHÄ 13 Jo Schepers, Alankomaat...62 kooikerhondje :30 kiharakarvainen noutaja chesapeakelahdennoutaja irlanninvesispanieli barbet portugalinvesikoira :10 KEHÄ 14 Heather Timmins, Irlanti...64 englanninspringerspanieli :30 pennut 6, urokset 27, nartut 19 * fieldspanieli :00

5 KEHÄ 15 Ben Karpel, Israel...68 cane corso :00 bullmastiffi bordeauxindoggi shar pei englanninbulldoggi :30 pennut 1, urokset 19, nartut 22 KEHÄ 16 Orietta Zilli, Italia...84 harjoitusarvostelija: Marjatta Pylvänäinen-Suorsa - lagotto romagnolo espanjanvesikoira :00 pennut 2, urokset 21, nartut 22 lagotto romagnolo :20 clumberinspanieli sussexinspanieli KEHÄ 17 Birgitta Svarstad, Ruotsi...55 kääpiöpinseri :30 pennut 5, urokset 23, nartut 27 KEHÄ 18 Ian Rasmussen, Australia...85 parsonrussellinterrieri :00 silkkiterrieri - ei pennut :30 jackrussellinterrieri - ei pen & jun KEHÄ 19 Päivi Eerola...59 # staffordshirenbullterrieri - pen & jun :00 # jackrussellinterrieri - pen & jun bullterrieri :15 kääpiöbullterrieri lakelandinterrieri # silkkiterrieri - pennut KEHÄ 20 Christine Rossier, Sveitsi...81 amerikanstaffordshirenterrieri :00 staffordshirenbullterrieri - ei pen&jun :45 urokset 27, nartut 22 KEHÄT Suomen Cavalierkingcharlesinspanielit ry KEHÄ 24 Maria Grazia Miglietta, Italia...77 * karkeakarvainen kaniinimäyräkoira :00 * lyhytkarvainen kaniinimäyräkoira * lyhytkarvainen kääpiömäyräkoira * pitkäkarvainen kaniinimäyräkoira :15 * pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira KEHÄ 25 Raija Tammelin...78 # labradorinnoutaja - pen & jun :00 # kultainennoutaja - pen &narttujun :45 # pitkäkarvainen mäyräkoira KEHÄ 26 Kim Viksö Nielsen, Tanska...83 mäyräkoirien mittaus karkeakarvainen kääpiömäyräkoira :00 lyhytkarvainen mäyräkoira karkeakarvainen mäyräkoira :50 pennut 4, urokset 18, nartut 26 KEHÄ 27 John Watson, Kypros...78 labradorinnoutaja - ei pen, ei jun :00 urokset 35, nartut 43 KEHÄ 28 Zlatko Jojkic, Serbia...85 kultainennoutaja, ei pen, ei narttujun :00 urokset 40, nartut 45 KEHÄ 29 Gerda F Schaufeli, Alankomaat...84 berninpaimenkoira :00 pennut 1, urokset 28, nartut 55 KEHÄ 30 Dick Rutten, Alankomaat...64 novascotiannoutaja :30 sileäkarvainen noutaja :10 pennut 3, urokset 28, nartut 22 KEHÄ 31 George Schogol, Georgia...69 estrelanvuoristokoira, pitkäkarv :30 dogo argentino espanjanmastiffi kanariandoggi kaukasianpaimenkoira keskiaasiankoira rottweiler :45 pennut 3, urokset 19, nartut 26 KEHÄ 32 Eddie Patterson, Irlanti...78 azawakh :00 englanninvinttikoira puolanvinttikoira sloughi unkarinvinttikoira venäjänvinttikoira # skotlanninhirvikoira :00 # saluki

6 KEHÄ 34 Saija Juutilainen...44 airedalenterrieri :00 kerrynterrieri saksanmetsästysterrieri sealyhaminterrieri walesinterrieri bedlingtoninterrieri :45 KEHÄ 37 Tanya Ahlman-Stockmari...49 harjoitusarvostelija: Juha Putkonen - norfolkinterrieri, norwichinterrieri borderterrieri :00 norfolkinterrieri norwichinterrieri :45 KEHÄ 38 Paavo Mattila...63 hovawart :30 landseer :15 pyreneittenmastiffi KEHÄ 39 Junior Handler - SM osakilpailu Heli Hietaluoma vuotiaat : vuotiaat KEHÄ 40 Jean Lanning, Iso-Britannia...84 tanskandoggi musta/harlekiini :00 tanskandoggi sininen :00 tanskandoggi kelt/tiik KEHÄ 41 Stefan Sinko, Slovenia...85 leonberginkoira :00 pennut 6, urokset 31, nartut 33 entlebuchinpaimenkoira :15 tiibetinmastiffi Iso kehä Koiratanssikilpailu Johanna Saariluoma (ylit.), Heli Nousiainen, Tiina Jounio freestyle... 10:00 HTM... 12:00 SUNNUNTAI KEHÄ 1 Reino Korpela...56 harjoitusarvostelija: Maija Sylgren -itäsiperianlaika, länsisiperianlaika lapinporokoira :00 suomenlapinkoira itäsiperianlaika :00 länsisiperianlaika KEHÄ 2 Soile Bister...75 karjalankarhukoira :00 pohjanpystykorva suomenpystykorva valkoinen ruotsinhirvikoira :00 # portugalinpodengo karkeakarv. keskikok.3... # portugalinpodengo lyhytkarv. keskikok.6... buhund suomenajokoira KEHÄ 3 Kim Viksö Nielsen, Tanska...76 * islanninlammaskoira :00 australiankarjakoira australiankelpie :45 schipperke KEHÄ 4 Eddie Patterson, Irlanti...81 basset hound :00 grand basset griffon vendeen petit basset griffon vendeen :40 rhodesiankoira basenji KEHÄ 5 Attila Áron Czeglédi, Unkari...74 venäjänajokoira :00 * eestinajokoira * amerikankettukoira * baijerinvuoristovihikoira * basset artesien normand * dreeveri * grand griffon vendeen * griffon fauve de bretagne * kreikanajokoira * pesukarhukoira * porcelaine * saukkokoira * bretagnenbassetti * vihikoira karkeakarvainen istrianajokoira dalmatiankoira :45 urokset 23, nartut 20

7 KEHÄ 6 Carlos Quinones, Kolumbia...75 # chihuahua, lyhytkarvainen - pennut :00 isovillakoira, har/apr/pun isovillakoira, mu/ru/va keskikokoinen villakoira, har/apr/pun :30 keskikokoinen villakoira, mu/ru/va KEHÄ 7 Heather Timmins, Irlanti...85 harjoitusarvostelija: Marjatta Pylvänäinen-Suorsa - punainen irlanninsetteri gordoninsetteri :00 punainen irlanninsetteri - ei pennut :30 urokset 26, nartut 34 KEHÄ 8 Raija Tammelin...41 # punainen irlanninsetteri - pennut :00 # punavalkoinen irlanninsetteri # englanninsetteri lancashirenkarjakoira partacollie Tanya Ahlman-Stockmari...15 katalonianpaimenkoira :00 kuvasz maremmano-abruzzese owczarek podhalanski slovakiancuvac KEHÄ 9 Jean Lanning, Iso-Britannia...85 harjoitusarvostelija: Eeva Rautala - japanese chin * japanese chin :00 tiibetinspanieli :00 pennut 1, urokset 26, nartut 38 KEHÄ 10 Erin Brown, Australia...79 Villakoirien mittaus kääpiövillakoira, mu/ru/va :00 pennut 5, urokset 17, nartut 20 kääpiövillakoira, har/apr/pun :15 toyvillakoira KEHÄ 11 Gerda F Schaufeli, Alankomaat...50 akita :00 amerikanakita eurasier :30 grönlanninkoira shiba KEHÄ 13 Annukka Paloheimo...65 harjoitusarvostelija: Kati Kilpeläinen - chihuahua, pitkäkarvainen prahanrottakoira :00 chihuahua, pitkäkarvainen pennut 8, urokset 24, nartut 28 KEHÄ 14 Orietta Zilli, Italia...77 kiinanpalatsikoira :00 bolognese maltankoira chihuahua, lyhytkarvainen - ei pen :45 urokset 25, nartut 18 KEHÄ 15 Iris Urschitz, Itävalta...71 * bostoninterrieri :00 pennut 2, urokset 16, nartut 24 * coton de tulèar :15 KEHÄ 16 Jouko Leiviskä...83 mittelspitz, musta/ruskea :00 mittelspitz, muut värit :00 tiibetinterrieri KEHÄ 17 Paavo Mattila...80 Spitzien mittaus kleinspitz, musta/ruskea :00 kleinspitz, muut värit :15 kleinspitz, valkoinen portugalinpodengo kark.karv. pieni portugalinpodengo lyhytkarv. pieni KEHÄ 18 Robert Blümel, Itävalta...83 * kingcharlesinspanieli :00 * kromfohrländer * havannankoira :45 pennut 5, urokset 27, nartut 37 KEHÄ 19 Gunnel Holm...82 harjoitusarvostelija: Maija Mäkinen - pumi.. pumi :00 puli, muut värit mudi shetlanninlammaskoira :00 pennut 9, urokset 23, nartut 36

8 KEHÄ 20 Junior Handler Frederic Maison Piirinmestaruuskilpailu... 12: vuotiaat vuotiaat KEHÄ 21 Ben Karpel, Israel...66 ranskanbulldoggi :00 pennut 3, urokset 27, nartut 36 KEHÄ 22 Sheena McLaine, Iso-Britannia...72 cavalier kingcharlesinspanieli - nartut :00 KEHÄ 23 Ken Town, Iso-Britannia...57 cavalier kingcharlesinspanieli - urokset, ROP :30 KEHÄ 24 Annaliisa Heikkinen mopsi :00 löwchen :40 venäjäntoy, lyhytkarvainen venäjäntoy, pitkäkarvainen pomeranian KEHÄ 25 Jo Schepers, Alankomaat...84 japaninpystykorva :00 grosspitz, valkoinen :00 thai ridgeback kaanaankoira keeshond KEHÄ 26 Stefan Sinko, Slovenia...84 harjoitusarvostelija: Juha Putkonen - kiinanharjakoiraurokset lhasa apso :00 kiinanharjakoira :30 pennut 7, urokset 29, nartut 34 * beagle KEHÄ 27 Jeff Luscott, Iso-Britannia...82 bordercollie - ei pennut :00 welsh corgi pembroke - ei pennut :00 urokset 15, nartut 30 KEHÄ 28 Päivi Eerola...84 harjoitusarvostelija: Maija Mäkinen - collie, sk. harjoitusarvostelija: Eeva Rautala - welsh corgi cardigan # welsh corgi pembroke - pennut :00 # valkoinenpaimenkoira - pennut # bouvier collie, sileäkarvainen pennut 3, urokset 13, nartut 24 welsh corgi cardigan :30 # bordercollie - pennut # belgianpaimenkoira laekenois # belgianpaimenkoira malinois KEHÄ 29 John Watson, Kypros...65 alaskanmalamuutti :00 australianpaimenkoira :00 urokset 19, nartut 27 KEHÄ 30 Birgitta Svarstad, Ruotsi...83 harjoitusarvostelija: Maija Mäkinen - collie, pitkäkarvainen collie, pitkäkarvainen :00 pennut 3, urokset 27, nartut 32 * phalène :15 KEHÄ 31 Dick Rutten, Alankomaat...85 belgianpaimenkoira groenendael :00 belgianpaimenkoira tervueren :40 hollanninpaimenkoira, karkeakarv hollanninpaimenkoira, lyhytkarv hollanninpaimenkoira, pitkäkarv KEHÄ 32 Zlatko Jojkic, Serbia...75 harjoitusarvostelija: Juha Putkonen - bracco italiano, saksanseisojat * pointteri :00 auvergnenseisoja bourbonnais nseisoja bretoni drentschenpeltopyykoira lyhytkarvainen unkarinvizsla isomünsterinseisoja pienimünsterinseisoja pont-audemerinspanieli spinone stabyhoun :40 * weimarinseisoja, lyhytkarvainen bracco italiano karkeakarvainen saksanseisoja lyhytkarvainen saksanseisoja pitkäkarvainen saksanseisoja

9 KEHÄ 34 Petru Muntean, Romania...70 * papillon :00 polski owczarek nizinny pyreneittenpaimenkoira, lyhytkarv :45 pyreneittenpaimenkoira, pitkäkarv schapendoes vanhaenglanninlammaskoira KEHÄ 36 Maria Ceccarelli, Italia...65 * faaraokoira :30 chow chow cirneco dell etna :15 ibizanpodenco lyhytkarvainen lunnikoira meksikonkarvatonkoira, iso perunkarvatonkoira iso perunkarvatonkoira keskikokoinen perunkarvatonkoira pieni volpino italiano KEHÄ 37 Ian Rasmussen, Australia...79 bichon frisé :00 pennut 3, urokset 22, nartut 22 griffon belge :30 griffon bruxellois petit brabancon * shih tzu KEHÄ 38 Saija Juutilainen...85 harjoitusarvostelija: Maija Sylgren - länsigöötanmaanpystykorva # samojedinkoira - pen, jun, vet :00 # mittelspitz, valkoinen harmaa norjanhirvikoira jämtlanninpystykorva :15 länsigöötanmaanpystykorva KEHÄ 39 Maria Grazia Miglietta, Italia...82 siperianhusky :00 urokset 18, nartut 22 samojedinkoira - ei pen, jun, vet :15 urokset 20, nartut 22 KEHÄ 40 George Schogol, Georgia...52 saksanpaimenkoira, normaalikarv :00 saksanpaimenkoira, pitkäkarvainen etelävenäjänpaimenkoira :40 * beaucenpaimenkoira * picardienpaimenkoira * serra de airesinpaimenkoira KEHÄ 41 Christine Rossier, Sveitsi...85 brienpaimenkoira :00 valkoinenpaimenkoira - ei pennut :10 urokset 30, nartut 34

10 Jyväskylän liikennekartta Paviljongin kulkuyhteydet

11 Kehäkartta

12 Peruutukset ja tuomarimuutokset Olemme joutuneet tekemään muutamia tuomarimuutoksia. Joidenkin rotujen kohdalla on kyse varatuomarin käytöstä, mikä ei oikeuta maksupalautukseen. Ennalta ilmoitettu varatuomari on merkitty aikatauluihin # -merkillä. Mikäli peruutat koiran osallistumisen varsinaisen tuomarimuutoksen vuoksi (*-merkki), ilmoita siitä lähettämällä tämä lomake täytettynä mennessä. Peruutan koirani osallistumisen Jyväskylän kansainväliseen koiranäyttelyyn 2012 Tuomarimuutoksen vuoksi (aikataulussa * -merkki rodun edessä). Postita viimeistään Rotu Koiran nimi. Maksamani ilmoittautumismaksun voi palauttaa tilille: Tilinro Saajan nimi Päiväys Allekirjoitus Liitä tämän kupongin mukaan oheinen numerolappu kokonaisena. Näyttelytoimikunnan on palautettava ilmoittautumismaksut neljän viikon kuluessa näyttelyn päättymisestä, palautuksesta on oikeus vähentää käsittelykulut. Mikäli numerolappu ei ole liitteenä, on toimikunnalla oikeus vähentää palautuksesta myös pääsylipun hinta. Lähetä kirje osoitteella: Jyväskylän kansainvälinen koiranäyttely 2012 / Päivi Nikander Martikaisentie 14 B Palokka Iloista näyttelypäivää!

KEHÄ 2 Boris Chapiro, Ranska 93 rottweiler 46 10:00 pennut 4, urokset 22, nartut 20 leonberginkoira 47 12:30 pennut 1, urokset 24, nartut 22

KEHÄ 2 Boris Chapiro, Ranska 93 rottweiler 46 10:00 pennut 4, urokset 22, nartut 20 leonberginkoira 47 12:30 pennut 1, urokset 24, nartut 22 LAUANTAI KEHÄ 1 Tino Pehar, Kroatia 89 chow chow 36 10:00 pennut 1, urokset 19, nartut 16 volpino italiano 6 cirneco dell'etna 15 12:30 thai ridgeback 1 siperianhusky 14 alaskanmalamuutti 17 KEHÄ 2 Boris

Lisätiedot

HEINOLA URHEILUPUISTO - Urheilukatu 2

HEINOLA URHEILUPUISTO - Urheilukatu 2 KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY 23.8.2015 HEINOLA URHEILUPUISTO - Urheilukatu 2 Tervetuloa näyttelyymme! Oheisena näyttelyn ohjeellinen aikataulu ja koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden

Lisätiedot

KEHÄ 3 TAPIO EEROLA 83 #sileäkarvainen collie 41 10:00 - urokset 20 - nartut 21 bolognese 8 12:30 coton de tuléar 26 maltankoira 4

KEHÄ 3 TAPIO EEROLA 83 #sileäkarvainen collie 41 10:00 - urokset 20 - nartut 21 bolognese 8 12:30 coton de tuléar 26 maltankoira 4 LAUANTAI - 4.5.2013 - SATURDAY * merkityt ovat tuomarinmuutoksia # merkityt ovat siirtoja ennakkoon ilmoitetulle varatuomarille, eivätkä oikeuta maksun palautukseen KEHÄ 1 LYUDMILA TCHISTIAKOVA, RUSSIAN

Lisätiedot

ROTUKOODIT A C B D E

ROTUKOODIT A C B D E ROTUKOODIT A 186 affenpinseri 228 afgaaninvinttikoira 247 aidi 7 airedalenterrieri 255 akita 243 alaskanmalamuutti 96 alentejonkoira 254 alpenländische dachsbracke 344 amerikanakita 167 amerikancockerspanieli

Lisätiedot

SUNNUNTAI SUNDAY

SUNNUNTAI SUNDAY SUNNUNTAI - 5.5.2013 - SUNDAY KEHÄ 1 ERWIN DEUTSCHER, REPUBLIK ÖSTERREICH 83 *cockerspanieli (pennut ja veteraanit) 8 09:00 *parsonrussellinterrieri (pennut ja veteraanit) 6 berninpaimenkoira 49 - urokset

Lisätiedot

Kaikkien rotujen koiranäyttely

Kaikkien rotujen koiranäyttely Kaikkien rotujen koiranäyttely La 22.08.2015 Kouvolan ravirata Tervetuloa näyttelyymme! Oheisena näyttelyn ohjeellinen aikataulu ja koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden henkilön sisäänpääsyyn.

Lisätiedot

SUVI KARELIA LAUANTAI - KANSALLINEN NÄYTTELY SATURDAY - ALL BREED DOG SHOW

SUVI KARELIA LAUANTAI - KANSALLINEN NÄYTTELY SATURDAY - ALL BREED DOG SHOW SUVI KARELIA 2008 17.5.2008 LAUANTAI - KANSALLINEN NÄYTTELY SATURDAY - ALL BREED DOG SHOW 18.5.2008 SUNNUNTAI - KANSAINVÄLINEN NÄYTTELY SUNDAY - INTERNATIONAL DOG SHOW www.showlink.fi/suvikarelia08 Tervetuloa

Lisätiedot

AIKATAULUTUS - OULU SUNNUNTAI

AIKATAULUTUS - OULU SUNNUNTAI AIKATAULUTUS - OULU SUNNUNTAI KEHÄ 1 Isolde Huber, Germany 58 snautseri, pippuri & suola 16 09:00 snautseri, musta 2 kääpiösnautseri, valkoinen 6 10:00 kääpiösnautseri, pippuri & suola 12 kääpiösnautseri,

Lisätiedot

AIKATAULUTUS - OULU LAUANTAI

AIKATAULUTUS - OULU LAUANTAI AIKATAULUTUS - OULU LAUANTAI KEHÄ 1 Kornelija Butrimova, Liettua 75 kääpiösnautseri, musta 4 10:00 kääpiösnautseri, musta-hopea 21 kääpiösnautseri, pippuri & suola 13 11:30 kääpiösnautseri, valkoinen 6

Lisätiedot

KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY. Helatorstai 5.5.2016. Kangasniemi

KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY. Helatorstai 5.5.2016. Kangasniemi KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY Helatorstai 5.5.2016 Kangasniemi Järjestäjät: Kangasniemen kennelkerho, Kangasniemen Eräveikot, Kangasniemen Paukku, Läpsyöstin Eränkävijät, Sulkulan Erä, Vihaven metsästysseura,

Lisätiedot

KEHÄ 1 Monika Halmi, Unkari 97 mäyräkoirien mittaus 8:45

KEHÄ 1 Monika Halmi, Unkari 97 mäyräkoirien mittaus 8:45 KEHÄ 1 Monika Halmi, Unkari 97 mäyräkoirien mittaus 8:4 mäyräkoira, kääpiömäyräkoira karkeakarvainen 3 mäyräkoira, kaniinimäyräkoira karkeakarvainen 1 mäyräkoira, kääpiömäyräkoira lyhytkarvainen 13 mäyräkoira,

Lisätiedot

KEHÄ 1 Anna Lena Angeria, Ruotsi 71 KEHÄ 2 John Hutchison, Australia 97 KEHÄ 3 Patrik Cederlöf, Ruotsi 45 Junior handler KEHÄ 4

KEHÄ 1 Anna Lena Angeria, Ruotsi 71 KEHÄ 2 John Hutchison, Australia 97 KEHÄ 3 Patrik Cederlöf, Ruotsi 45 Junior handler KEHÄ 4 KEHÄ 1 Anna Lena Angeria, Ruotsi 71 * ranskanbulldoggi 40 10:00 - pennut 8 - urokset 9 - nartut 23 11:00 * chihuahua, pitkäkarvainen (vain pennut) 2 12:15 * phalène 13 * papillon 12 * chihuahua, lyhytkarvainen

Lisätiedot

KOIRIEN GEENITUTKIMUSRYHMÄLLE KERÄTYT NÄYTTEET ROTU VARIANTTI LKM

KOIRIEN GEENITUTKIMUSRYHMÄLLE KERÄTYT NÄYTTEET ROTU VARIANTTI LKM KOIRIEN GEENITUTKIMUSRYHMÄLLE KERÄTYT NÄYTTEET 6.11.2017 ROTU VARIANTTI LKM apinapinseri 40 afgaaninvinttikoira 365 airedalenterrieri 395 akita 160 alaskanmalamuutti 467 amerikanakita 224 amerikancockerspanieli

Lisätiedot

PORVOO. Suiston kenttä Meritullinkatu 3-7

PORVOO. Suiston kenttä Meritullinkatu 3-7 KAIKKIEN ROTUJEN KANSALLINEN KOIRANÄYTTELY 8.-9.9.2012 PORVOO Suiston kenttä Meritullinkatu 3-7 Lauantaina 8.9. arvostellaan FCI:n ryhmät 2, 4, 5, 7 ja 9 Sunnuntaina 9.9. arvostellaan FCI:n ryhmät 1, 3,

Lisätiedot

TERVETULOA TUULOSEN RYHMÄNÄYTTELYIHIN

TERVETULOA TUULOSEN RYHMÄNÄYTTELYIHIN TERVETULOA TUULOSEN RYHMÄNÄYTTELYIHIN 06.10.2018 ja 07.10.2018 molempina päivinä ryhmät 2 & 9 ja 3 & 8 Oheisena näyttelyidemme arvioidut arvosteluaikataulut sekä koirasi näyttelynumero. Muista ottaa mukaan

Lisätiedot

Tervetuloa Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn 23.-24.1.2010!

Tervetuloa Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn 23.-24.1.2010! Tervetuloa Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn 23.-24.1.2010! Oheisena näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden henkilön sisäänpääsyyn. Tarkista koirasi

Lisätiedot

Kaikkien rotujen koiranäyttely 19.-20.7.2014

Kaikkien rotujen koiranäyttely 19.-20.7.2014 MÄNTSÄLÄ Kaikkien rotujen koiranäyttely 19.-20.7.2014 ROYDON Mäntsälän keskusurheilupuisto (Markku Niinimäen raitti/urheilutie) Lauantaina 19.7 arvostellaan FCI:n ryhmät 2, 5, 6, 7 ja 9 Sunnuntaina 20.7

Lisätiedot

Järjestäjä: Lappeenrannan Metsästäjät, Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys ja Lappeenrannan Seudun Samojediyhdistys

Järjestäjä: Lappeenrannan Metsästäjät, Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys ja Lappeenrannan Seudun Samojediyhdistys Järjestäjä: Lappeenrannan Metsästäjät, Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys ja Lappeenrannan Seudun Samojediyhdistys Tervetuloa Lappeenrantaan! Oheisena näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koirasi näyttelynumero,

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY 9.-10.7.2016 OULU Lauantaina 9.7.2016 FCI:n ryhmät 2, 5, 7, 8, 10 Sunnuntaina 10.7.2016 FCI:n ryhmät 1, 3, 4, 6, 9 Järjestäjät: Oulun Seudun Vinttikoiraharrastajat, Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Liite 6. Rodut, joita on rekisteröity Kennelliitossa viimeisen viiden vuoden aikana (vuodet )

Liite 6. Rodut, joita on rekisteröity Kennelliitossa viimeisen viiden vuoden aikana (vuodet ) 1 Liite 6. Rodut, joita on rekisteröity Kennelliitossa viimeisen viiden vuoden aikana (vuodet 2010 2014) Ryhmä 1 australiankarjakoira australiankelpie australianpaimenkoira beaucenpaimenkoira / beauceron

Lisätiedot

BENTO KRONEN SHOW 2008

BENTO KRONEN SHOW 2008 BENTO KRONEN SHOW 2008 Seinäjoki Areena Kirkkokatu 23, 60220 Seinäjoki 25.-26.10.2008 KANSAINVÄLINEN KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY järjestäjä Etelä-Pohjanmaan Kennelpiiri TERVETULOA SEINÄJOELLE! Oheisena

Lisätiedot

18. 19.5.2013. Kaikkien rotujen koiranäyttely. Tervetuloa näyttelyymme!

18. 19.5.2013. Kaikkien rotujen koiranäyttely. Tervetuloa näyttelyymme! Jämsä Kaikkien rotujen koiranäyttely 18. 19.5.2013 Tervetuloa näyttelyymme! Näyttely pidetään Jämsän raviradalla. Osoitteita navigaattoreita varten on kaksi: Raviradantie 25 tai Kilpakorventie 112. Eri

Lisätiedot

Hyvä näytteilleasettaja

Hyvä näytteilleasettaja Kaikkien rotujen koiranäyttely 13.-14.09.2014 PORVOO Järj. Halkian Metsästysyhdistys, Porvoon Palveluskoirat, Suomen Dobermannyhdistys ja Suomen Rottweileryhdistys. Kokonniemen liikuntakeskus, Jääkiekkotie

Lisätiedot

TERVETULOA TURUN ELONÄYTTELYYN!

TERVETULOA TURUN ELONÄYTTELYYN! TERVETULOA TURUN ELONÄYTTELYYN! Ohessa on näyttelymme arvioitu aikataulu rotukohtaisine koiramäärineen sekä ilmoittamanne koiran numerolappu. Arvostelu kehissä alkaa klo 9.00. Tarkista oman rotusi arvostelun

Lisätiedot

Järjestäjät: Koillis-Savon Kennelkerho, Soitun Erä-Pojat, Pajumäen Hirvimiehet, Enonsalon Erä

Järjestäjät: Koillis-Savon Kennelkerho, Soitun Erä-Pojat, Pajumäen Hirvimiehet, Enonsalon Erä Järjestäjät: Koillis-Savon Kennelkerho, Soitun Erä-Pojat, Pajumäen Hirvimiehet, Enonsalon Erä Tervetuloa Tuusniemelle! Oheisena näyttelymme arvioitu arvosteluaikataulu sekä koirasi näyttelynumero, joka

Lisätiedot

Hyvä näytteilleasettaja

Hyvä näytteilleasettaja Kaikkien rotujen koiranäyttely 12.-13.09.2015 PORVOO Järj. Halkian Metsästysyhdistys, Porvoon Palveluskoirat, Suomen Dobermannyhdistys ja Suomen Rottweileryhdistys. Suiston Kenttä, Meritullinkatu 9-11,

Lisätiedot

Pure Country Weavers - Koira-aiheiset tuotteet

Pure Country Weavers - Koira-aiheiset tuotteet Pure Country Weavers - Koira-aiheiset tuotteet Yleistä kaikista tuotteista: Valmistetaan Jacquard-kudontatekniikalla USA:ssa paikallisista raaka-aineista, 100% puuvillaa. Tuotteet viimeistellään käsin.

Lisätiedot

Sisääntulo. Pysäköinti

Sisääntulo. Pysäköinti Tervetuloa pentunäyttelyyn! Oheisena näyttelyn arvioitu arvosteluaikataulu sekä koirasi näyttelynumero. Muista ottaa mukaan näyttelyyn koiran rekisteritodistus, rokotustodistukset ja näyttelynumero. Numerolapun

Lisätiedot

Koiria ei saa viedä halliin D. Turistikoirien tuonti näyttelyalueelle on kielletty.

Koiria ei saa viedä halliin D. Turistikoirien tuonti näyttelyalueelle on kielletty. Tervetuloa pentunäyttelyyn! Oheisena näyttelyn arvioitu arvosteluaikataulu sekä koirasi näyttelynumero. Muista ottaa mukaan näyttelyyn koiran rekisteritodistus, rokotustodistukset ja näyttelynumero. Numerolapun

Lisätiedot

SUVI-KARELIA Lauantai - Kansallinen näyttely Saturday - National all breed Dog Show

SUVI-KARELIA Lauantai - Kansallinen näyttely Saturday - National all breed Dog Show SUVI-KARELIA 2012 26.5.2012 Lauantai - Kansallinen näyttely Saturday - National all breed Dog Show 27.5.2012 Sunnuntai - Kansainvälinen näyttely Sunday - International all breed Dog Show http://www.showlink.fi/suvikarelia12/

Lisätiedot

Pysäköinti Pysäköintimaksu 6 Pysäköintilipukkeita myydään lipunmyyntikassoilta,

Pysäköinti Pysäköintimaksu 6 Pysäköintilipukkeita myydään lipunmyyntikassoilta, Tervetuloa pentunäyttelyyn! Oheisena näyttelyn arvioitu arvosteluaikataulu sekä koirasi näyttelynumero. Muista ottaa mukaan näyttelyyn koiran rekisteritodistus, rokotustodistukset ja näyttelynumero. Numerolapun

Lisätiedot

Kaikkien rotujen koiranäyttely

Kaikkien rotujen koiranäyttely Kaikkien rotujen koiranäyttely La 19.08.2017 Kouvolan ravirata Tervetuloa näyttelyymme! Oheisena näyttelyn ohjeellinen aikataulu ja koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden henkilön sisäänpääsyyn.

Lisätiedot

ILOISEN KOIRAN NÄYTTELY 18.5.2014

ILOISEN KOIRAN NÄYTTELY 18.5.2014 OULUN KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY ILOISEN KOIRAN NÄYTTELY 18.5.2014 Tervetuloa näyttelyymme! Ohessa näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koiran näyttelynumero. Otathan mukaan näyttelyyn koiran rekisterikirjan,

Lisätiedot

Pysäköinti Pysäköintimaksu 6 Pysäköintilipukkeita myydään lipunmyyntikassoilta,

Pysäköinti Pysäköintimaksu 6 Pysäköintilipukkeita myydään lipunmyyntikassoilta, Tervetuloa pentunäyttelyyn! Oheisena näyttelyn arvioitu arvosteluaikataulu sekä koirasi näyttelynumero. Muista ottaa mukaan näyttelyyn koiran rekisteritodistus, rokotustodistukset ja näyttelynumero. Numerolapun

Lisätiedot

KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY

KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW 16. 17.6.2018 Armfeltin koulun kenttä Kuruntie 5-7, 24800 Halikko Lauantaina 16.6. arvostellaan FCI:n ryhmät 1, 2, 5, 7 Sunnuntaina 17.6. arvostellaan FCI:n

Lisätiedot

SUPER BEST IN SHOW Rainer Vuorinen

SUPER BEST IN SHOW Rainer Vuorinen Tervetuloa Kuopioon Sorsasalon raviradalle 1.-3.8.2008 KOLME KANSAINVÄLISTÄ NÄYTTELYÄ SAWO SHOW PERJANTAI 1.8. SAWO SHOW LAUANTAI 2.8. SAWO SHOW SUNNUNTAI 3.8. PERJANTAIN RYHMÄKILPAILUT JUNIOR HANDLER...

Lisätiedot

Tervetuloa Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn 22.-23.1.2011!

Tervetuloa Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn 22.-23.1.2011! Tervetuloa Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn 22.-23.1.2011! Oheisena näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden henkilön sisäänpääsyyn. Tarkista koirasi

Lisätiedot

LAPPEENRANTA ALL BREED DOG SHOW 5. 6.4.2015

LAPPEENRANTA ALL BREED DOG SHOW 5. 6.4.2015 LAPPEENRANTA ALL BREED DOG SHOW 5. 6.4.2015 Avia Sport -areena Ottelukatu 9, 55420 Imatra Sunnuntaina 5.4. FCI ryhmät 2,3,5,6,7 Maanantaina 6.4. FCI ryhmät 1,4,8,9,10 TERVETULOA LAPPEENRANNAN KAIKKIEN

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW 16.-17.1.2016 TURKU ARVOSTELUAIKATAULU TIDSCHEMA SCHEDULE

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW 16.-17.1.2016 TURKU ARVOSTELUAIKATAULU TIDSCHEMA SCHEDULE KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW 16.-17.1.2016 TURKU LAUANTAI/SATURDAY FCI 1, 3, 4, 5, 7, 10 SUNNUNTAI/SUNDAY FCI 2, 6, 8, 9 WINTER DOG SHOW 2016 ARVOSTELUAIKATAULU TIDSCHEMA SCHEDULE

Lisätiedot

-harjoituksiin tai luolakokeisiin osallistuessa ei koiran raivotautirokotus saa olla vuotta vanhempi.

-harjoituksiin tai luolakokeisiin osallistuessa ei koiran raivotautirokotus saa olla vuotta vanhempi. Tervetuloa näyttelyymme! Ohessa näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koiran näyttelynumero. Otathan mukaan näyttelyyn koiran rekisterikirjan, rokotustodistuksen, näyttelynumeron ja hakaneulan numerolapun

Lisätiedot

www.showlink.fi/winterdogshow08

www.showlink.fi/winterdogshow08 www.showlink.fi/winterdogshow08 Tervetuloa Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn 26.-27.1.2008! Oheisena näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden henkilön

Lisätiedot

PORIN KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY Porin ravirata

PORIN KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY Porin ravirata PORIN KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY 27.-28.7.2019 - Porin ravirata Oheisena näyttelyn arvioitu arvosteluaikataulu sekä koiran näyttelynumero. Ota mukaan näyttelyyn koiran rekisterikirja, rokotustodistus

Lisätiedot

Palkinnot Palkinnot ovat noudettavissa palkintojenjakopisteestä.

Palkinnot Palkinnot ovat noudettavissa palkintojenjakopisteestä. Tervetuloa pentunäyttelyyn! Oheisena näyttelyn arvioitu arvosteluaikataulu sekä koirasi näyttelynumero. Muista ottaa mukaan näyttelyyn koiran rekisteritodistus, rokotustodistukset ja näyttelynumero. Numerolapun

Lisätiedot

Kaikkien rotujen koiranäyttely

Kaikkien rotujen koiranäyttely HEINOLA Kaikkien rotujen koiranäyttely Heinolan Palvelus- ja Seurakoira ry:n 70v - juhlanäyttely Näyttelypaikka: Heinolan ravirata Mustanportinkatu 19 19.8.2018 Heinolan Metsästysyhdistys ry & Heinolan

Lisätiedot

PORVOO. 60-v. Juhlanäyttely 14.-15.09.2013

PORVOO. 60-v. Juhlanäyttely 14.-15.09.2013 60-v. Juhlanäyttely 14.-15.09.2013 PORVOO Järj. Halkian Metsästysyhdistys, Porvoon Palveluskoirat, Suomen Dobermannyhdistys ja Suomen Rottweileryhdistys. Kokonniemen liikuntakeskus, Jääkiekkotie 3, Porvoo

Lisätiedot

SUNNUNTAIN RYHMÄKILPAILUT JUNIOR HANDLER... Sini Savela PARAS VETERAANI... Kenneth Edh

SUNNUNTAIN RYHMÄKILPAILUT JUNIOR HANDLER... Sini Savela PARAS VETERAANI... Kenneth Edh Tervetuloa Kuopioon Sorsasalon raviradalle 6.-8.8.2010 KOLME KANSAINVÄLISTÄ NÄYTTELYÄ SAWO SHOW PERJANTAI 6.8. SAWO SHOW LAUANTAI 7.8. SAWO SHOW SUNNUNTAI 8.8. Muistathan osallistua numerolapullasi arvontaan!

Lisätiedot

Syysnäyttely TERVETULOA HELSINKIIN MASTERY SYYSNÄYTTELYYN! TUOMARINKARTANON VINTTIKOIRAKESKUKSESSA 1.-2.9.2012. www.showlink.

Syysnäyttely TERVETULOA HELSINKIIN MASTERY SYYSNÄYTTELYYN! TUOMARINKARTANON VINTTIKOIRAKESKUKSESSA 1.-2.9.2012. www.showlink. Syysnäyttely TERVETULOA HELSINKIIN MASTERY SYYSNÄYTTELYYN! TUOMARINKARTANON VINTTIKOIRAKESKUKSESSA 1.-2.9.2012 www.showlink.fi/mastery2012/ TERVETULOA MASTERY SYYSNÄYTTELYYN! Kiitos ilmoittautumisesta

Lisätiedot

Tervetuloa Riihimäen näyttelyihin!

Tervetuloa Riihimäen näyttelyihin! Tervetuloa Riihimäen näyttelyihin! Oheisena näyttelyidemme arvioitu aikataulu sekä koirasi näyttelynumero. Näyttely on drive-in näyttely ja muut paitsi ROP, ROP-veteraani ja ROP-kasvattajaluokkaan kuuluvat

Lisätiedot

Best Friend Puppy Show Kaikkien rotujen pentunäyttely. Marketan puisto, Espoo

Best Friend Puppy Show Kaikkien rotujen pentunäyttely. Marketan puisto, Espoo Best Friend Puppy Show Kaikkien rotujen pentunäyttely Marketan puisto, Espoo 21.7.2019 TERVETULOA BEST FRIEND PUPPY SHOW - PENTUNÄYTTELYYN! Ohessa on näyttelymme arvioitu arvosteluaikataulu, rotukohtaisine

Lisätiedot

OULU KV ILOISEN KOIRAN NÄYTTELY

OULU KV ILOISEN KOIRAN NÄYTTELY OULU KV ILOISEN KOIRAN NÄYTTELY KAKSI KANSAINVÄLISTÄ KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELYÄ 13.7. JA 14.7.2013 TWO INTERNATIONAL ALL BREED DOG SHOWS 13TH AND 14TH JULY, 2013 Tervetuloa näyttelyymme! Ohessa näyttelymme

Lisätiedot

HEINOLA URHEILUPUISTO - Urheilukatu 2

HEINOLA URHEILUPUISTO - Urheilukatu 2 KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY 21.8.2016 HEINOLA URHEILUPUISTO - Urheilukatu 2 Tervetuloa näyttelyymme! Oheisena näyttelyn ohjeellinen aikataulu ja koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL ALL BREED DOG SHOW JUHANNUS NAPAPIIRIN MESSUALUE ROVANIEMI.

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL ALL BREED DOG SHOW JUHANNUS NAPAPIIRIN MESSUALUE ROVANIEMI. KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL ALL BREED DOG SHOW JUHANNUS 2017 24.- 25.6.2017 NAPAPIIRIN MESSUALUE ROVANIEMI www.juhannusnayttely.com Järjestäjät: Lapin Spanielikerho ry, Rovaniemen Käyttökoirat

Lisätiedot

SAWO SHOW KUOPIO, FINLAND

SAWO SHOW KUOPIO, FINLAND SAWO SHOW 2014 1.8. 2.8. 3.8. KOLME KANSAINVÄLISTÄ KOIRANÄYTTELYÄ THREE INTERNATIONAL DOG SHOWS SAWO SHOW 2014 - KUOPIO, FINLAND www.sawoshow.fi Sawo Show 2014 1 2 Sawo Show 2014 Toimisto sijaitsee raviradan

Lisätiedot

HYVINKÄÄ KR KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW Lauantaina FCI 2, 4, 6, 7, 9 Sunnuntaina FCI 1, 3, 5, 8, 10

HYVINKÄÄ KR KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW Lauantaina FCI 2, 4, 6, 7, 9 Sunnuntaina FCI 1, 3, 5, 8, 10 HYVINKÄÄ KR 20.-21.7.2019 KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW Lauantaina FCI 2, 4, 6, 7, 9 Sunnuntaina FCI 1, 3, 5, 8, 10 Tervetuloa Hyvinkään kaikkien rotujen koiranäyttelyyn! Ohessa on

Lisätiedot

Riihimäki 6. 7.6.2015

Riihimäki 6. 7.6.2015 KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY Riihimäki 6. 7.6.2015 Peltosaaren pallokenttä www.showlink.fi/showlink/riihimaki15 Tervetuloa Riihimäelle Oheisena näyttelyn arvioitu arvosteluaikataulu sekä koirasi näyttelynumero,

Lisätiedot

Lauantai - Kansainvälinen näyttely Saturday - International all breed Dog Show

Lauantai - Kansainvälinen näyttely Saturday - International all breed Dog Show ELO-KARELIA 2013 10.8.2013 Lauantai - Kansainvälinen näyttely Saturday - International all breed Dog Show 11.8.2013 Sunnuntai - Kansainvälinen näyttely Sunday - International all breed Dog Show http://www.showlink.fi/elokarelia2013/

Lisätiedot

SAWO SHOW 3.8. 4.8. 5.8.2012. www.sawoshow.fi. Kolme kansainvälistä koiranäyttelyä Three international dog shows

SAWO SHOW 3.8. 4.8. 5.8.2012. www.sawoshow.fi. Kolme kansainvälistä koiranäyttelyä Three international dog shows Sawo Show 2012 1 Kolme kansainvälistä koiranäyttelyä Three international dog shows SAWO SHOW 2012 KUOPIO 3.8. 4.8. 5.8.2012 Toivotamme koiraharrastajat jälleen tervetulleiksi Kuopion Sorsasaloon, jo viidenteen

Lisätiedot

Tervetuloa Haminan NORD-näyttelyyn!

Tervetuloa Haminan NORD-näyttelyyn! Tervetuloa Haminan NORD-näyttelyyn! Oheisena näyttelyn arvioitu arvosteluaikataulu sekä koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa näyttelyyn ilmoitetun koiran ja yhden henkilön sisäänpääsyyn. Muista ottaa

Lisätiedot

HEINOLA. sunnuntaina Näyttelypaikka: Heinolan ravirata, Mustanportinkatu 19, Heinola

HEINOLA. sunnuntaina Näyttelypaikka: Heinolan ravirata, Mustanportinkatu 19, Heinola HEINOLA Kaikkien rotujen koiranäyttely sunnuntaina 18.8.2019 Näyttelypaikka: Heinolan ravirata, Mustanportinkatu 19, Heinola Heinolan Metsästysyhdistys ry & Heinolan Palvelus- ja Seurakoira ry TERVETULOA

Lisätiedot

Kaikkien rotujen koiranäyttely

Kaikkien rotujen koiranäyttely Kaikkien rotujen koiranäyttely La 20.08.2016 Kouvolan ravirata Tervetuloa näyttelyymme! Oheisena näyttelyn ohjeellinen aikataulu ja koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden henkilön sisäänpääsyyn.

Lisätiedot

Tervetuloa Let s Go NORD -näyttelyyn!

Tervetuloa Let s Go NORD -näyttelyyn! Tervetuloa Let s Go NORD -näyttelyyn! Oheisena näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koirasi näyttelynumero. Näyttely on drive-in näyttely ja muut paitsi ROP-veteraani, ROP ja ROP-kasvattajaluokkiin kuuluvat

Lisätiedot

2x Kansainvälinen kaikkien rotujen koiranäyttely 2x International All Breed Dog Show OULU

2x Kansainvälinen kaikkien rotujen koiranäyttely 2x International All Breed Dog Show OULU 2x Kansainvälinen kaikkien rotujen koiranäyttely 2x International All Breed Dog Show OULU Lauantai 15.7.2017 Sunnuntai 16.7.2017 Tervetuloa näyttelyymme! Ohessa näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koiran

Lisätiedot

Hyvä näytteilleasettaja

Hyvä näytteilleasettaja Kaikkien rotujen koiranäyttely 10.-11.09.2016 PORVOO Järj. Halkian Metsästysyhdistys, Porvoon Palveluskoirat, Suomen Dobermannyhdistys ja Suomen Rottweileryhdistys. Suiston Kenttä, Meritullinkatu 9-11,

Lisätiedot

PORVOO. Suiston kenttä Meritullinkatu 3-7

PORVOO. Suiston kenttä Meritullinkatu 3-7 KAIKKIEN ROTUJEN KANSALLINEN KOIRANÄYTTELY 10.-11.9.2011 PORVOO Suiston kenttä Meritullinkatu 3-7 Lauantaina 10.9. arvostellaan FCI:n ryhmät 1, 3, 4, 8 ja 10 Sunnuntaina 11.9. arvostellaan FCI:n ryhmät

Lisätiedot

KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY KEMI

KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY KEMI KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY 20.-21.7.2019 KEMI Lauantaina 20.7. FCI:n ryhmät 1, 3, 5, 7, 10 FCI 1 - Lammas- ja karjakoirat (paitsi sveitsinpaimenkoirat) FCI 3 - Terrierit FCI 5 - Pystykorvat ja alkukantaiset

Lisätiedot

Kaikkien rotujen koiranäyttely. Pilvenmäen ravirata.

Kaikkien rotujen koiranäyttely. Pilvenmäen ravirata. FORSSAN Kaikkien rotujen koiranäyttely 9.-10.6.2018 Pilvenmäen ravirata Lauantaina 9.6. FCI:n ryhmät 1, 3, 5, 7, 8 FCI 1 - Lammas- ja karjakoirat FCI 3 - Terrierit FCI 5 - Pystykorvat ja alkukantaiset

Lisätiedot

Suiston Kenttä, Meritullinkatu 9-11, Porvoo

Suiston Kenttä, Meritullinkatu 9-11, Porvoo Kaikkien rotujen koiranäyttely 09.-10.09.2017 PORVOO Järj. Halkian Metsästysyhdistys, Porvoon Palveluskoirat, Suomen Dobermannyhdistys ja Suomen Rottweileryhdistys. Suiston Kenttä, Meritullinkatu 9-11,

Lisätiedot

SAWO SHOW 2018 KUOPIO, FINLAND

SAWO SHOW 2018 KUOPIO, FINLAND 3.8. 4.8. 5.8. 2018 www.sawoshow.fi KOLME KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELYÄ THREE ALL BREED DOG SHOWS SAWO SHOW 2018 KUOPIO, FINLAND 1 SAWON SHOW 2018 3.-5.8.2018 VT5/E63 2 3 2 1 KOIRIEN ILMOITTAUTUMINEN,

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW FOR ALL BREEDS

KANSAINVÄLINEN KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW FOR ALL BREEDS KANSAINVÄLINEN KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW FOR ALL BREEDS BENTO KRONEN SHOW 2011 Seinäjoki Areena Kirkkokatu 23, 60220 Seinäjoki 29.-30.10.2011 Järjestäjä: Etelä-Pohjanmaan Kennelpiiri

Lisätiedot

KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW

KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW 10. 11.8.2019 Kerttulan Liikuntakeskus Kisakatu 3, Raisio Lauantaina 10.8. arvostellaan FCI:n ryhmät 2, 3, 5, 6, 7 Sunnuntaina 11.8. arvostellaan FCI:n ryhmät

Lisätiedot

KOLME KANSAINVÄLISTÄ KOIRANÄYTTELYÄ THREE INTERNATIONAL DOG SHOWS. KUOPIO, FINLAND

KOLME KANSAINVÄLISTÄ KOIRANÄYTTELYÄ THREE INTERNATIONAL DOG SHOWS.  KUOPIO, FINLAND 5.8. 6.8. 7.8. 2016 www.sawoshow.fi KOLME KANSAINVÄLISTÄ KOIRANÄYTTELYÄ THREE INTERNATIONAL DOG SHOWS SAWO SHOW 2016 KUOPIO, FINLAND 2 Sawo Show 2016 TERVETULOA KUOPIOON SORSASALON RAVIRADALLE 5.8., 6.8.

Lisätiedot

Hyvää uutta vuotta ja tervetuloa elämysmatkalle

Hyvää uutta vuotta ja tervetuloa elämysmatkalle Kajaanin Tamminäyttely 13.-14.1.2018 Kajaanin Pallohalli, os. Kuntokatu 6 Hyvää uutta vuotta ja tervetuloa elämysmatkalle Kajaanin Tamminäyttelyyn! Tervetuloa Kajaaniin! Tässä kirjeessä on näyttelymme

Lisätiedot

Oulu NORD Kaikkien rotujen NORD koiranäyttely

Oulu NORD Kaikkien rotujen NORD koiranäyttely Oulu NORD 12.-13.5.2018 Kaikkien rotujen NORD koiranäyttely Järjestäjät: Oulun Koirakerho, Oulun Palveluskoirayhdistys, Oulun Seudun Noutajakoirayhdistys & Oulun Seudun Terrieriyhdistys Tervetuloa näyttelyymme!

Lisätiedot

Mikkelin ravirata

Mikkelin ravirata MIKKELIN Kansainvälinen koiranäyttely 28.-29.7.2018 Mikkelin ravirata Lauantaina 28.7. FCI:n ryhmät 2, 3, 6, 8, 10 FCI 2 - Pinserit, snautserit, molossit FCI 3 - Terrierit FCI 6 - Ajavat ja jäljestävät

Lisätiedot

Tervetuloa Tampereen kansainväliseen koiranäyttelyyn 12. 13.5.2012

Tervetuloa Tampereen kansainväliseen koiranäyttelyyn 12. 13.5.2012 Tervetuloa Tampereen kansainväliseen koiranäyttelyyn 12. 13.5.2012 Tervetuloa Tampereelle noin 4600 koiran seuraan! Tämän kirjeen mukana saat näyttelyn arvioidun aikataulun ja koirasi numerolapun, jonka

Lisätiedot

Koiran mittaaminen. ja mittojen tulkitseminen. 1.Selän pituus. 2. Kaulan. ympärys. 3. Rinnan. ympärys. 4.Vyötärön. ympärys. 5.

Koiran mittaaminen. ja mittojen tulkitseminen. 1.Selän pituus. 2. Kaulan. ympärys. 3. Rinnan. ympärys. 4.Vyötärön. ympärys. 5. Dogwear Size Manual Koiran mittaaminen ja mittojen tulkitseminen. Kaulan ympärys. Etujalan pituus. Rinnan ympärys.selän pituus. Takajalan pituus.vyötärön ympärys. Selän pituus mitataan säkästä hännäntyveen

Lisätiedot

RAUMA SHOW

RAUMA SHOW KAIKKIEN ROTUJEN DRIVE IN NÄYTTELY RAUMA SHOW 26.-27.5.2018 Osoite: Lähdepellon Urheilualue, Kodisjoentie 91, 26660 Rauma Järjestäjät: Rauman Käyttö- ja Seurakoirat, Rauman Maalaiskunnan Metsästäjät, Rauman

Lisätiedot

Kaikkien rotujen koiranäyttely All breed dog show Helsinki

Kaikkien rotujen koiranäyttely All breed dog show Helsinki Kaikkien rotujen koiranäyttely All breed dog show Helsinki 1.-2.9.2018 Järjestäjä: Suomen Basenjit - Finnish Basenjis ry, Suomen SuurSnautseri- Kerho ry, Springerspanielit ry, Itä-Helsingin Agilityharrastajat

Lisätiedot

Jyväskylän kansainvälisen koiranäyttelyn pääyhteistyökumppani on Planet Pet Society.

Jyväskylän kansainvälisen koiranäyttelyn pääyhteistyökumppani on Planet Pet Society. Jyväskylän kansainvälisen koiranäyttelyn pääyhteistyökumppani on Planet Pet Society. Lauantaina 8.11. FCI:n ryhmät 2, 3, 4, 6, 7, 10 Sunnuntaina 9.11. FCI:n ryhmät 1, 5, 8, 9 Junior handler-kilpailu järjestetään

Lisätiedot

Tervetuloa näyttelyyn!

Tervetuloa näyttelyyn! Tervetuloa näyttelyyn! Oheisena näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koirasi näyttelynumero. Näyttely on drive-in näyttely ja muut paitsi ROP, ROP-veteraani ja ROP-kasvattajaluokkaan kuuluvat koirat saavat

Lisätiedot

Koiranvaatteiden koko-opas. Dogwear Size Manual

Koiranvaatteiden koko-opas. Dogwear Size Manual Koiranvaatteiden kokoopas Dogwear Size Manual opas yleisimmille koiraroduille... 4 Ohjeita oikean koon löytämiseen... Outdoorstuotteiden mitoitus... 4 Outdoors Microfleece haalarin mitoitus... 6 Ohjeita

Lisätiedot

TUURIN MILJOONA KOIRA

TUURIN MILJOONA KOIRA TUURIN MILJOONA KOIRA 8.-9.6.2019 Kaikkien rotujen koiranäyttely JÄRJESTÄJÄ: ETELÄ-POHJANMAAN KENNELPIIRI MiljoonaKoira 2019 - Tuuri Tervetuloa näyttelyymme! Suomen suurimman kyläkaupan kupeessa järjestetään

Lisätiedot

TERVETULOA KOUVOLAN KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELYYN

TERVETULOA KOUVOLAN KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELYYN TERVETULOA KOUVOLAN KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELYYN lauantai 17.8.2019 Näyttelypaikka: Kouvolan ravirata. Hevosmiehentie 1, Kouvola Järjestäjät: Huhdasjärven Eränkävijät, Kouvolan Palveluskoirayhdistys,

Lisätiedot

Kaikkien rotujen KOIRANÄYTTELY

Kaikkien rotujen KOIRANÄYTTELY Kaikkien rotujen KOIRANÄYTTELY Helatorstaina 30.5.2019 Tervetuloa Kangasniemen kaikkien rotujen koiranäyttelyyn! Ohessa on näyttelymme arvioitu arvosteluaikataulu rotukohtaisine koiramäärineen sekä ilmoittamanne

Lisätiedot

Kaikkien rotujen NORD -näyttely Kansainvälinen kaikkien rotujen näyttely

Kaikkien rotujen NORD -näyttely Kansainvälinen kaikkien rotujen näyttely Oulu NORD & INT 13.-14.7.2019 13.7.2019 - Kaikkien rotujen NORD -näyttely 14.7.2019 - Kansainvälinen kaikkien rotujen näyttely Järjestävät yhdistykset: Oulun Koirakerho ry, Oulun Palveluskoirayhdistys

Lisätiedot

Tuusula. Summer Show KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY Lauantaina 1.7. FCI:n ryhmät 2, 3, 5, 6 ja 8

Tuusula. Summer Show KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY Lauantaina 1.7. FCI:n ryhmät 2, 3, 5, 6 ja 8 Tuusula Summer Show KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY 1.-2.7.2017 Lauantaina 1.7. FCI:n ryhmät 2, 3, 5, 6 ja 8 Sunnuntaina 2.7. FCI:n ryhmät 1, 4, 7, 9 ja 10 Järjestäjät: Tuusulan Kennelkerho ry ja Uudenmaan

Lisätiedot

Lauantaina FCI:n ryhmät 2, 4, 7, 8, 9. Sunnuntaina FCI:n ryhmät 1, 3, 5, 6, 10

Lauantaina FCI:n ryhmät 2, 4, 7, 8, 9. Sunnuntaina FCI:n ryhmät 1, 3, 5, 6, 10 KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY 21.-22.7.2018 KEMI Lauantaina 21.7. FCI:n ryhmät 2, 4, 7, 8, 9 FCI 2 - Pinserit, snautserit, molossityypiset ja sveitsinpaimenkoirat FCI 4 - Mäyräkoirat FCI 7 - Kanakoirat

Lisätiedot

KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW

KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW 14. 15.9.2019 Lauantaina 14.9. FCI:n ryhmät 1, 3, 5, 7, 8 FCI 1 - Lammas- ja karjakoirat FCI 3 - Terrierit FCI 5 - Pystykorvat ja alkukantaiset koirat FCI 7

Lisätiedot

AIKATAULUT - SCHEDULE. Kansainvälinen kaikkien rotujen koiranäyttely Turun Messukeskuksessa

AIKATAULUT - SCHEDULE. Kansainvälinen kaikkien rotujen koiranäyttely Turun Messukeskuksessa Kansainvälinen kaikkien rotujen koiranäyttely Turun Messukeskuksessa International All Breed Dog Show at The Turku Fair Center 23.3.2019 FCI 1, 5, 6, 8, 10 24.3.2019 FCI 2, 3, 4, 7, 9 AIKATAULUT - SCHEDULE

Lisätiedot

Asuntoautot TERVETULOA NÄYTTELYYMME!

Asuntoautot TERVETULOA NÄYTTELYYMME! TERVETULOA NÄYTTELYYMME! Kiitos ilmoittautumisesta näyttelyymme, ja tervetuloa Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskukseen Helsinkiin! Näyttelyyn on ilmoittautunut noin 2 900 koiraa. Tutustu huolella tähän

Lisätiedot

KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW

KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW 11. 12.8.2018 Kerttulan Urheilukeskus Kisakatu 3, Raisio Lauantaina 11.8. arvostellaan FCI:n ryhmät 1, 2, 4, 5, 7, 10 Sunnuntaina 12.8. arvostellaan FCI:n ryhmät

Lisätiedot

IISALMI NORD

IISALMI NORD IISALMI NORD 11.-12.5.2019 kaikkien rotujen NORD koiranäyttely NORDIC Dog Show Lauantaina - Saturday FCI 2, 4, 6, 7 & 9 Sunnuntaina - Sunday FCI 1, 3, 5, 8 & 10 Oheisena näyttelyn arvioitu arvosteluaikataulu

Lisätiedot

KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW

KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW 14. 15.9.2019 Lauantaina 14.9. FCI:n ryhmät 1, 3, 5, 7, 8 FCI 1 - Lammas- ja karjakoirat FCI 3 - Terrierit FCI 5 - Pystykorvat ja alkukantaiset koirat FCI 7

Lisätiedot

KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW

KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELY ALL BREED DOG SHOW 8. 9.9.2018 Kaikkien rotujen koiranäyttely 08.-09.09.2018 PORVOO 65-VUOTISJUHLANÄYTTELY www.porvoonkoiranayttely.com Lauantaina 8.9. FCI:n ryhmät 2, 3, 6, 8,

Lisätiedot

KAJAANI 10. 11.1.2015

KAJAANI 10. 11.1.2015 KAJAANI 10. 11.1.2015 Hyvää Uutta Vuotta ja tervetuloa elämysmatkalle 42. Kajaanin Tamminäyttelyyn! Tässä kirjeessä on näyttelymme ohjeellinen aikataulu sekä koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran

Lisätiedot

Seinäjoen kansainvälinen koiranäyttely 27.-28.10.2012

Seinäjoen kansainvälinen koiranäyttely 27.-28.10.2012 Seinäjoki International All Breed Dog Show Seinäjoen kansainvälinen koiranäyttely 27.-28.10.2012 Järjestäjä: Etelä-Pohjanmaan Kennelpiiri www.showlink.fi/seinajoki12/ Seinäjoen Kansainvälinen Koiranäyttely

Lisätiedot

Tervetuloa Espooseen Vermon raviradalle Eukanuba Summer Show -kaikkien rotujen koiranäyttelyyn!

Tervetuloa Espooseen Vermon raviradalle Eukanuba Summer Show -kaikkien rotujen koiranäyttelyyn! Tervetuloa Espooseen Vermon raviradalle Eukanuba Summer Show -kaikkien rotujen koiranäyttelyyn! Eukanuba jakaa näyttelyaamuna numerolappua vastaan 500kpl Eukanuba Intestinal 400g ruokatölkkejä pisteessään!

Lisätiedot

OULU KV 14.-15.7.2012

OULU KV 14.-15.7.2012 KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW OULU KV 14.-15.7.2012 www.showlink.fi/oulu12/ Lauantai - Saturday 14.7.2012 FCI:n roturyhmät/ FCI groups: FCI 1 - Lammas- ja karjakoirat (paitsi sveitsinpaimenkoirat)

Lisätiedot

Kajaanin Tamminäyttely Kajaanin Pallohalli, os. Kuntokatu 6

Kajaanin Tamminäyttely Kajaanin Pallohalli, os. Kuntokatu 6 Kajaanin Tamminäyttely 14.-15.1.2017 Kajaanin Pallohalli, os. Kuntokatu 6 Hyvää Uutta Vuotta ja tervetuloa elämysmatkalle Kajaanin Tamminäyttelyyn! Tervetuloa Kajaaniin! Tässä kirjeessä on näyttelymme

Lisätiedot

Tuusula. Summer Show KAIKKIEN ROTUJEN NORD KOIRANÄYTTELY. Sunnuntaina 7.7. FCI:n ryhmät 1, 3, 5, 7 ja 10

Tuusula. Summer Show KAIKKIEN ROTUJEN NORD KOIRANÄYTTELY. Sunnuntaina 7.7. FCI:n ryhmät 1, 3, 5, 7 ja 10 Tuusula Summer Show KAIKKIEN ROTUJEN NORD KOIRANÄYTTELY 6.-7.7.2019 Lauantaina 6.7. FCI:n ryhmät 2, 4, 6, 8 ja 9 Sunnuntaina 7.7. FCI:n ryhmät 1, 3, 5, 7 ja 10 Järjestäjät: Tuusulan Kennelkerho ry ja Uudenmaan

Lisätiedot