Tervetuloa Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn !

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tervetuloa Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn 23.-24.1.2010!"

Transkriptio

1

2 Tervetuloa Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn ! Oheisena näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden henkilön sisäänpääsyyn. Tarkista koirasi ilmoittautumistiedot numerolapun yläosasta. Muistathan ottaa mukaan koiran rekisterikirjan, rokotustodistuksen, näyttelynumeron ja hakaneulan numerolapun kiinnittämistä varten. Ota myös koirallesi näyttelyremmi, makuualusta ja vesikuppi. Tuomarinmuutokset Aikatauluun on merkitty tähdellä tehdyt tuomarinmuutokset. Peruuttaessasi koiran ilmoittautumisen sairastumisen perusteella tai tähdellä merkityn tuomarinmuutoksen perusteella, käytä takasivulla olevaa lomaketta. # - merkillä merkityt muutokset ovat siirtoja ennakkoon ilmoitetulle varatuomarille, eivätkä siten oikeuta ilmoittautumismaksun palautukseen. Tervetuloa näyttelyyn Näyttelypaikan ovet avataan ja rokotustodistusten tarkastus aloitetaan klo 7. Koirien tulee saapua näyttelypaikalle viimeistään tuntia ennen rodun arvioitua arvosteluaikaa, kuitenkin viimeistään klo Pidä rokotustodistukset esillä numerolapun kanssa sisääntulossa, niin kaikki sujuu joutuisammin! Lippujen hinnat Aikuiset euroa Lapset (5-12)... 5 euroa Perhelippu (2+2) euroa Luettelo... 7 euroa Pysäköinti... 5 euroa Rokotusohjeet SKL-FKK:n rokotusmääräykset löytyvät Kennelliiton kotisivuilta tai Koirammelehdestä. HUOM! Näyttelytoimikunta ei suorita takaisin ilmoittautumismaksua, mikäli koira hylätään vanhentuneiden rokotusten tai puuttuvien rokotustodistusten vuoksi. Tunnistusmerkintä (joko Indexel- tai Datamars-mikrosiru tai tatuointi) on pakollinen virallisissa näyttelyissä, kokeissa ja kilpailuissa. Mikäli koira on merkitty jollain muulla kuin edellä mainituilla mikrosiruilla, on sen mukana oltava lukulaite, jolla siru voidaan lukea. Tunnistusmerkinnät tarkistetaan pistokokein. Koira, jota ei ole tunnistusmerkitty suljetaan pois näyttelystä. Mikäli tatuointi on epäselvä, koira saa osallistua, mutta omistajan on huolehdittava siitä, että koira tunnistusmerkitään uudelleen ja uudesta merkitsemisestä toimitetaan todistus näyttelytoimikunnalle kuukauden sisällä näyttelystä. Näyttelyssä ei ole varsinaista eläinlääkärintarkastusta, vaan eläinlääkäri suorittaa pistokokeita. Tartuntataudit: Jos koira sairastuu penikkatautiin, tarttuvaan maksatulehdukseen, kennelyskään tms. tarttuvaan hengitystieinfektioon, parvovirusripuliin tms. tarttuvaan mahasuolikanavan tulehdukseen, ei se saa osallistua näyttelyyn ennen kuin se on ollut oireeton vähintään kaksi viikkoa. Samaa rajoitusta suositellaan myös saman talouden oireettomille koirille. Loistartunnat on myös hoidettava ennen näyttelyyn osallistumista. Turistikoirat Suuresta koiramäärästä johtuen emme voi ottaa näyttelyymme turistikoiria mutta mikäli koira osallistuu näyttelyymme niin on oiketettu tulemaan toisenakin päivänä näyttelyyn numerolapulla. Koirien mittaus Kaikkien tarkastettavien rotujen tarkastus ja mittaus suoritetaan n. 15 minuuttia ennen arvostelua, ja koira kilpailee tässä näyttelyssä siinä rodussa, mihin se siirretään. (koskee mm. villakoiria, mäyräkoiria ja spitzejä.) Tiedustelut / Information Ennen näyttelyä: Jaana Rantala puh , e- mail:jaana.rantala@kolumbus.fi, Riitta Tamminen puh , Kirsti Sipinen puh

3 Perjantaina klo 16 jälkeen sekä lauantaina että sunnuntaina näyttelyn aukiolo-aikana, eli klo (02) Lähetettyjä ilmoittautumisia ja koirien tietoja koskevat muutokset: Showlink: tai (09) arkisin klo Turvallinen näyttelypäivä Tutustuthan jo etukäteen hallin kehäkarttaan merkittyihin poistumisteihin. Ethän myöskään jätä tavaroitasi tai koiraasi vartioimatta näyttelypäivän aikana. Hätäpoistumisteiden eteen ei saa missään tapauksessa jättää häkkejä. Toimisto sijaitsee sisään-tuloaulassa. Palkinnot ja ruusukkeet on noudettava erillisestä palkintojenjakopisteestä arvostelulipuketta vastaan klo mennessä eikä niitä lähetetä jälkikäteeen.

4 LAUANTAI KEHÄ 1 George Kostopoulos, Kreikka...56 * tanskandoggi mu/har - pennut ja JUN urokset :00 tanskandoggi sininen tanskandoggi kelt/tiik :00 pennut 8, urokset 12 nartut 15 KEHÄ 2 Harry Vella, Malta...97 tanskandoggi mu/har - ei pennut, ei JUN urokset :30 urokset 16 nartut :20 englanninsetteri :45 punainen irlanninsetteri pennut 1, urokset 14, nartut 27 KEHÄ 3 Gert Christensen, Tanska...71 * pointteri :00 * punavalkoinen irlanninsetteri isosveitsinpaimenkoira appenzellinpaimenkoira entlebuchinpaimenkoira berninpaimenkoira :45 pennut 3, urokset 24 nartut :15 KEHÄ 4 Carin Åkesson, Ruotsi...65 tansk.-ruots. pihakoira :00 espanjanmastiffi landseer leonberginkoira :30 pennut 1, urokset 25 nartut 15 KEHÄ 5 Zlatko Kraljic, Kroatia...61 dogo argentino :00 mallorcandoggi cane corso :00 bordeauxindoggi tiibetinmastiffi mastiffi :00 keskiaasianpaimenkoira kaukasianpaimenkoira estrelanvuoristokoira, pk bernhardinkoira, lyhytkarv bernhardinkoira, pitkäkarv KEHÄ 6 Petru Muntean, Romania * rottweiler :00 pennut 10, urokset 20 nartut 21 * snautseri musta :00 * snautseri pippuri&suola * apinapinseri * pinseri KEHÄ 7 Cristian Stefanescu, Romania bullmastiffi :00 suursnautseri musta :40 pyreneittenkoira KEHÄ 8 Birte Scheel, Tanska mäyräkoirien mittaus... 10:00 kk. kaniinimäyräkoira :10 kk. kääpiömäyräkoira kk. mäyräkoira :50 pennut 1, urokset 19 nartut 19 KEHÄ 9 Frank Kane, Iso-Britannia japanese chin :00 * pk. kaniinimäyräkoira * pk. kääpiömäyräkoira * pk. mäyräkoira :30 * lk. kaniinimäyräkoira * lk. kääpiömäyräkoira * lk. mäyräkoira KEHÄ 10 Göran Bodegård, Ruotsi kiinanharjakoira :00 pennut 10, urokset 23 nartut :00 prazky krysarik KEHÄ 11 Hans Lehtinen * mopsi :00 pennut 7, urokset 26 nartut 25 KEHÄ 12 Espen Engh, Norja harjoitusarvostelija: Leila Kärkäs kääpiösnautseri musta :00 kääpiösnautseri p&s :50 newfoundlandinkoira

5 KEHÄ 13 Kresten Scheel, Tanska pyreneittenmastiffi :00 hovawart :00 shar pei kääpiösnautseri valkoinen :30 kääpiösnautseri mu-ho KEHÄ 14 Annika Ulltveit-Moe, Ruotsi harjoitusarvostelija: mittelspitzit, shih tzu: Gunilla Skallman harjoitusarvostelija: shih tzu: Maija Mäkinen pomeranian :30 mittelspitz, valkoinen mittelspitz, musta/ruskea :10 mittelspitz, muut värit :10 shih tzu KEHÄ 15 Joao De Paula Bessa, Portugali Harjoitusarvostelija: Marjo Jaakkola: weimarinseisoja, pk, unkarinvizsla kk & lk, saksanseisoja pk & kk, gordoninsetteri weimarinseisoja, lk :00 weimarinseisoja, pk kk. unkarinvizsla lk. unkarinvizsla pk. saksanseisoja kk. saksanseisoja gordoninsetteri :40 bourbonnais nseisoja bretoni stabyhoun spinone bracco italiano KEHÄ 16 Lotte Jörgensen, Tanska faaraokoira :00 ibizanpodenco kk ibizanpodenco lk cirneco dell etna portugalinpodengo lk. keskikok. 1 11:00 portugalinpodengo lk. pieni portugalinpodengo kk. pieni lhasa apso KEHÄ 17 Markku Mähönen harjoitusarvostelija: chow chow: Pirjo Aaltonen harjoitusarvostelija: keeshond: Kirsi Honkanen keeshond :00 pennut 6, urokset 13 nartut :10 eurasier :40 chow chow jämtlanninpystykorva KEHÄ 18 Marie Petersen, Tanska harmaa norjanhirvikoira :00 siperianhusky alaskanmalamuutti :40 islanninlammaskoira :40 akita amerikanakita KEHÄ 19 Carl-Gunnar Stafberg, Ruotsi harjoitusarvostelija: kleinspitzit: Gunilla Skallman perunkarvatonkoira kk :30 perunkarvatonkoira suuri japaninpystykorva shiba :00 länsigöötanmaanpystykorva :00 pennut 6, urokset 17 nartut 16 kleinspitz, musta/ruskea KEHÄ 20 Rony Doedijns, Alankomaat länsisiperianlaika :00 itäsiperianlaika thai ridgeback volpino italiano buhund :00 lunnikoira meksikonkarvatonkoira, iso :00 basenji KEHÄ 21 Pekka Teini samojedinkoira :00 pennut 4, urokset 26 nartut :00

6 KEHÄ 22 Alexey Belkin, Venäjä löwchen :00 ranskanbulldoggi :15 pennut 8, urokset 29 nartut 35 KEHÄ 23 Johan Juslin valkoinen ruotsinhirvikoira :00 pohjanpystykorva suomenpystykorva lapinporokoira :50 karjalankarhukoira suomenlapinkoira :00 pennut 3, urokset 27 nartut 25 KEHÄ 24 Monika Blaha, Itävalta kingcharlesinspanieli :00 chihuahua, lyhytkarvainen :30 pennut 6, urokset 17 nartut :00 KEHÄ 29 Rob Douma, Alankomaat harjoitusarvostelija: dobermanni: Pirjo Aaltonen mustaterrieri :00 dobermanni bokseri :30 Mille Baek, Tanska harjoitusarvostelija: Juha Putkonen englanninbulldoggi :00 KEHÄ 30 Alex Krasilnikoff, Tanska villakoirien mittaus :00 toyvillakoira :15 kääpiövillakoira, mu/ru/va kääpiövillakoira, ha/ap/pu :45 keskikok. villakoira, ha/ap/pu keskikok. villakoira, mu/ru/va KEHÄ 25 Jochen Eberhardt, Saksa * lyhytkarv. saksanseisoja :00 chihuahua, pitkäkarvainen coton de tulèar :00 pennut 8, urokset 14 nartut 18 KEHÄ 26 Bruce Owen, Kanada harjoitusarvostelija: Saija Juutilainen kiinanpalatsikoira :00 bostoninterrieri griffon bruxellois :00 griffon belge petit brabancon KEHÄ 27 Kitty Sjong, Tanska kääpiöpinseri :00 pennut 5, urokset 24 nartut :00 KEHÄ 28 Ove Germundsson, Ruotsi * kleinspitz, muut värit :00 tiibetinspanieli :10 pennut 4, urokset 23 nartut :40

7 KEHÄ 31 Leif-Herman Wilberg, Norja maltankoira :00 havannankoira :30 pennut 3, urokset 20 nartut :00 venäjäntoy, pitkäkarvainen venäjäntoy, lyhytkarvainen isovillakoira, mu/ru/va isovillakoira, ha/ap/pu KEHÄ 32 Tino Pehar, Kroatia kromfohrländer :00 bolognese bichon frisé :30 pennut 9, urokset 18 nartut :00 KEHÄ 33 Karl-Erik Johansson, Ruotsi cavalier kingcharlesinspanieli :00 pennut 6, urokset 43 nartut :00 KEHÄ 34 Jari Partanen papillon :00 phalène :15 tiibetinterrieri HALLI D kehät 1-7 HALLI C ryhmäkehien alueella 8-9, ja vieressä AUDITORIO kehät HALLI B kehät HALLI A kehät 23-34

8 SUNNUNTAI KEHÄ 1 Alex Krasilnikoff, Tanska labradorinnoutaja - ei pennut :00 urokset 38 nartut :30 KEHÄ 2 Bruce Owen, Kanada * labradorinnoutaja - pennut :00 amerikanstaffordshirenterrieri :40 pennut 2, urokset 18 nartut :50 KEHÄ 3 George Kostopoulos, Kreikka kultainennoutaja :00 pennut 13, urokset 37 nartut :00 KEHÄ 4 Kresten Scheel, Tanska...75 australiankelpie :00 australiankarjakoira beaucenpaimenkoira :00 etelävenäjänpaimenkoira vanhaengl.lammaskoira :45 saksanpaimenkoira KEHÄ 5 Carl-Gunnar Stafberg, Ruotsi cairnterrieri :00 collie, lyhytkarvainen :00 KEHÄ 6 Monika Blaha, Itävalta collie, pitkäkarvainen - ei pennut, ei JUN nartut :00 urokset 31 nartut :00 rhodesiankoira :30 pennut 1, urokset 13 nartut 23 KEHÄ 7 Petru Muntean, Romania * collie, pitkäkarvainen - pennut, JUN nartut :00 * shetlanninlammaskoira :10 pennut 8, urokset 16 nartut :20 * valkoinen länsiylämaanterrieri KEHÄ 8 JUNIOR HANDLER Mille Baek, Tanska vuotiaat : vuotiaat KEHÄ 9 Annika Ulltveit-Moe, Ruotsi saksanmetsästysterrieri :00 parsonrussellinterrieri skyenterrieri :30 kettuterrieri, kk kettuterrieri, sk KEHÄ 10 Harry Vella, Malta kääpiöbullterrieri - ei pennut :00 bullterrieri - ei pennut staffordshirenbullterrieri - ei pennut :00 urokset 28 nartut :40 KEHÄ 11 Karl-Erik Johansson, Ruotsi jackrussellinterrieri :00 pennut 3, urokset 14 nartut :00 * staffordshirenbullterrieri - pennut :30 * kääpiöbullterrieri - pennut * bullterrieri - pennut KEHÄ ERIKOISNÄYTTELY - KÄÄPIÖSNAUTSERIT ja KEESHONDIT KEHÄ 14 Pekka Teini basset hound :00 dalmatiankoira :10 Birte Scheel, Tanska pesukarhukoira :00 smoolanninajokoira vihikoira dreeveri basset artesien normand bretagnenbassetti petit basset griffon vendeen grand basset griffon vendeen

9 KEHÄ 15 Cristian Stefanescu, Romania schapendoes :00 schipperke :50 valkoinenpaimenkoira pennut 3, urokset 13 nartut 20 KEHÄ 16 Jari Partanen harjoitusarvostelija: Tuula Savolainen: walesinspringerspanieli chesapeakelahdennoutaja :00 irlanninvesispanieli clumberinspanieli barbet walesinspringerspanieli :45 KEHÄ 17 Leif-Herman Wilberg, Norja harjoitusarvostelija: Tuula Savolainen: amerikancockerspanieli amerikancockerspanieli :00 welsh corgi pembroke :50 welsh corgi cardigan :00 KEHÄ 18 Joao De Paula Bessa, Portugali harjoitusarvostelija: cockerspanieli: Pirjo Aaltonen portugalinvesikoira :00 espanjanvesikoira :00 cockerspanieli :30 pennut 2, urokset 17 nartut 21 KEHÄ 19 Johan Juslin harjoitusarvostelija: novascotiannoutaja: Gunilla Skallman kiharakarvainen noutaja :00 novascotiannoutaja :30 englanninspringerspanieli KEHÄ 20 Alexey Belkin, Venäjä harjoitusarvostelija: kerrynterrieri, silkkiterrieri: Juha Putkonen... irlanninterrieri :00 vehnäterrieri :00 kerrynterrieri silkkiterrieri :00 walesinterrieri skotlanninterrieri KEHÄ 21 Carin Åkesson, Ruotsi harjoitusarvostelija: lagotto romagnolo: Gunilla Skallman australianpaimenkoira :00 kooikerhondje :00 lagotto romagnolo KEHÄ 22 Tino Pehar, Kroatia fieldspanieli :00 sileäkarvainen noutaja :20 pennut 3, urokset 25 nartut :00 KEHÄ 23 Jochen Eberhardt, Saksa harjoitusarvostelija: Tuula Savolainen: airedalenterrieri airedalenterrieri :00 lakelandinterrieri dandiedinmontinterrieri sealyhaminterrieri ceskyterrieri manchesterinterrieri :00 englanninkääpiöterrieri * bergamasco :00 * katalonianpaimenkoira * picardienpaimenkoira * saarloos wolfhond * ceskoslovensky vlcak * kuvasz * slovakiancuvac KEHÄ 24 Ove Germundsson, Ruotsi harjoitusarvostelija: partacollie: Juha Putkonen owczarek podhalanski :00 bordercollie partacollie :30 KEHÄ 25 Rob Douma, Alankomaat briard :00 bouvier :00 polski owczarek nizinny mudi puli, muut värit puli, valkoinen :00 pumi pyreneittenpaimenkoira, lk pyreneittenpaimenkoira, pk.17...

10 KEHÄ 26 Rony Doedijns, Alankomaat harjoitusarvostelija: bedlingtoninterrieri: Juha Putkonen bedlingtoninterrieri :00 australianterrieri :15 pennut 4, urokset 18 nartut :30 glen of imaalinterrieri KEHÄ 27 Göran Bodegård, Ruotsi harjoitusarvostelija: Saija Juutilainen borderterrieri :00 pennut 3, urokset 12 nartut :00 brasilianterrieri norfolkinterrieri :00 norwichinterrieri KEHÄ 28 Zlatko Kraljic, Kroatia belgianpaimenkoira - tervueren :00 pennut 4, urokset 15, nartut 16 - malinois :10 - laekenois groenendael KEHÄ 30 Lotte Jörgensen, Tanska venäjänvinttikoira :00 skotlanninhirvikoira irlanninsusikoira :00 azawakh :00 sloughi puolanvinttikoira englanninvinttikoira unkarinvinttikoira italianvinttikoira KEHÄ 31 Marie Petersen, Tanska harjoitusarvostelija: Saija Juutilainen yorkshirenterrieri :00 Gert Christensen, Tanska saluki :00 pennut 5, urokset 24 nartut :45 KEHÄ 32 Markku Mähönen harjoitusarvostelija: Leila Kärkäs afgaaninvinttikoira :00 suomenajokoira :30 beagle KEHÄ 29 Kitty Sjong, Tanska lancashirenkarjakoira :00 hollanninpaimenkoira, pk hollanninpaimenkoira, lk whippet :00 pennut 7, urokset 20, nartut 20 Tervetuloa Turkuun!

11 PERUUTAN Koirani osallistumisen Turun näyttelyyn ja liitän mukaan koirani numerolapun. tuomarimuutoksen vuoksi (*:llä merkityt rodut). Mikäli haluat peruuttaa tulosi näyttelyymme tuomarimuutoksen vuoksi, ilmoita siitä meille kirjallisesti viimeistään postileimatulla kirjeellä. Huomaathan että #:llä merkityt rodut ovat siirtoja ennakkoon ilmoitetulle varatuomarille, eivätkä oikeuta peruutukseen. koiran sairastumisen vuoksi. Tällöin mukaan on liitettävä eläinlääkärin todistus, joka on päivätty enintään kaksi päivää näyttelyn jälkeen ja josta ilmenee selvästi peruutuksen syy. Peruutus tulee toimittaa näyttelytoimikunnalle viimeistään 8.2. postitetulla kirjeellä. Rotu Koiran nimi Ilmoittautumismaksun euroa tilille numero Saajan nimi Osoite Päiväys Allekirjoitus Laita kuoreen tämä sivu ja koiran numerolappu sekä mahdollinen eläinlääkärintodistus ja postita osoitteella: Winter Dog Show 2010 / Jaana Rantala Paavuorentie Paimio Näyttelytoimikunnan on palautettava ilmoittautumismaksu neljän viikon kuluessa näyttelyn päättymisestä ja palautuksesta on oikeus vähentää käsittelykulut. Mikäli numerolappu ei ole liitteenä, näyttelytoimikunnalla on oikeus vähentää palautuksesta myös pääsylipun hinta.

12