Kesä 2016 Kesä-, heinä- ja elokuun tapahtumat. Töölön seurakunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kesä 2016 Kesä-, heinä- ja elokuun tapahtumat. Töölön seurakunta"

Transkriptio

1 Töölön seurakunta Kesä 2016 Kesä-, heinä- ja elokuun tapahtumat Kirkkovuosi JOULUJAKSO Adventti Joulu Uusivuosi Loppiainen PÄÄSIÄISJAKSO Laskiaissunnuntai Marianpäivä Palmusunnuntai Kiirastorstai Pitkäperjantai Pääsiäinen Helatorstai HELLUNTAIJAKSO Helluntai Kolminaisuudenpäivä Juhannus Helluntain jälkeiset sunnuntait Enkelienpäivä Pyhäinpäivä Tuomiosunnuntai

2 S uo Luoja suven kaikille, hän nuorille ja vanhoille rakkauttansa tuhlaa. Hän siunaa meitä kaikin säin ja koko luomakuntaa näin vie kohti korjuujuhlaa. Saan kasvaa Hengen hoivissa, kuin sateella ja poudalla puu varttuu tuulten alla. Saan kantaa hyvää hedelmää, kun armon suvi kypsyttää näin meitä kaikkialla. Ja viimein paratiisissa myös minun anna kukkia pyhien puutarhassa. Sinua tahdon palvella puhtaalla rakkaudella, toivossa valoisassa. P. Gerhardt 1653, suom. Anna-Maija Raittila 1996, Ruotsin kirkon virsikirjan virrestä 200 Kolehdit 5.6. Lähetystyöhön Suomen Lähetysseuran kautta Kirkko puhuu syrjäytettyjen puolesta Töölön srk:n jumalanpalveluselämään Töölön srk:n nuorten aikuisten työlle Taloudellisessa ahdingossa olevien köyhien ihmisten auttamiseen Suomessa Kirkon diakoniarahaston kautta Opiskelijoiden ja koululaisten tavoittamiseen ja kouluttamiseen Suomessa Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen kautta 3.7. avoin avoin Naisten toimeentulon parantamiseen kehitysmaissa Kirkon Ulkomaanavun kautta avoin Seurakuntien nuoriso-, erityisnuoriso- ja rippikoulutyön tukemiseen ja kehittämiseen Nuorten Keskuksen kauta 7.8. avoin Myanmarin luterilaisen kirkon oman työntekijäkoulutuksen käynnistämiseen Yangoniussa Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhd. kautta avoin Kristillseen nuoriso- ja opiskelijatyöhön kansan Raamattuseuran kautta

3 MESSUT JA HARTAUSHETKET MESSUT Sunnuntaisin ja pyhäpäivinä klo 10, Temppeliaukion kirkko 5.6. Matilda Hakkarainen, Markus Lehtimäki, Leena Tiitu Auvo Naukkarinen, Jari Leinonen, Tuomas Karjalainen Jari Leinonen, Soili Maisila, Leena Tiitu Juhannuspäivän messu. Soili Maisila, Tuomas Meurman, Leena Tiitu Tuomas Meurman, Soili Maisila, Leena Tiitu Metallimessun 10-vuotismessu klo 19. Haka Kekäläinen, Jukka Valkama, Mikko Saari, Henriika Steidel-Luoto, Ilari Lähteenmäki, Pekka Posio, Vili Itäpelto Sami Mustakallio, Tuomas Meurman, Henri Hersta Markus Lehtimäki, Matilda Hakkarainen, Henri Hersta Soili Maisila, Markus Lehtimäki, Henri Hersta Konfirmaatiomessu. Tuomas Meurman, Tilda Tiljander, Henri Hersta Jari Leinonen, Matilda Hakkarainen, Tuomas Karjalainen. Century Voice Choir Taiwanista esiintyy Jari Leinonen, Henri Hersta Konfirmaatiomessu. Markus Lehtimäki, Matilda Hakkarainen, Mikko Saari, Tuomas Karjalainen Matilda Hakkarainen, Tuomas Karjalainen Leena Tiitu, Henri Hersta. Messun jälkeen on kirkkokahvit tarjolla seurakuntasalissa. Töölön kirkossa ei pidetä messuja kesäsunnuntaisin. Muutokset mahdollisia JUHANNUSAATON HARTAUS Perjantai klo 18, Hietaniemen uuden kappelin luona Jari Leinonen. EHTOOLLISHETKI Keskiviikkoisin klo 18, Töölön kirkko Ehtoollisen jälkeen pappi tavattavissa. AAMURUKOUS MORNING PRAYER Kuukauden 1. lauantai klo 9, Arkadia International Bookshop, Nervanderinkatu 11 Arkadia Laudes on kaikille avoin hiljentymishetki. Siinä on mietiskelyä, sanaa, laulua ja tunnelmaa. Hetket järjestetään Arkadian ja Töölön seurakunnan yhteistyönä, vetäjänä pastori Petri Tikka. Kesäkaudella 4.6., 2.7. ja 6.8. VIRSILAULUILLAT Sunnuntaisin klo 18, Soutustadion, Merikannontie 4 Kanttorit laulattavat yleisön toivomia virsiä ja papit pitävät iltahartauden. Virsilauluillat järjestetään , mutta ei 26.6.

4 LAPSET JA PERHEET KOULUUNLÄHTEVIEN LASTEN SIUNAAMINEN Keskiviikko klo 18, Töölön kirkko Suuremman suojassa. Mukana Markus Lehtimäki, Tilda Tiljander. Kirkkohetken jälkeen mehu- ja kahvitarjoilu seurakuntasalissa. Tapahtuu syksyllä AVOIMET PERHEKERHOT Tiistaisin klo , Temppeliaukion kirkon takkahuone Perjantaisin klo 10 12, Töölön kirkko Syyskausi alkaa tiistaina 6.9. Kerhon ohjelmassa on laulu- ja hartaushetki, leikkiä ja keskustelua lapsiperheen elämään liittyvistä asioista. KOULUIKÄISTEN KERHOJA luokkalaisten kerhot jatkuvat syksyllä viikolla 35. Tietoa kerhoista tulee seurakunnan nettisivuille ja ilmoittautuminen tapahtuu sieltä löytyvän linkin takaa: Töölön seurakunnan nettisivut Toiminta Lapset ja perheet Kouluikäisten kerhot. Lisätietoja antaa nuorisotyönohjaaja Tilda Tiljander, p NUORET KERHIKSEN VIIKKOTOIMINTA on kesätauolla. Tietoja pop-up henkisistä nuorten Kesäkerhis-illoista saa Facebookin Kerhis sivustoista. Säännöllinen viikkotoiminta alkaa jälleen perjantaina Lisätietoja nuorisotyönohjaaja Mikko Saarelta, p AIKUISET & NUORET AIKUISET AIKUISTEN NUORTENILTA 9.6. ja klo 18.30, Kerhis Ilta on suunnattu tavallisille aikuisille, jotka kokevat kaipaavansa jonkinlaista seurakuntakytköstä, haluavat olla tekemisissä henkevien ja hengellisten aiheiden kanssa, ja haluavat keskustella ja kuunnella. Lue lisää Facebookin avoimesta sivusta Aikuisten nuortenillat. Lisätietoja nuorisotyönohjaaja Mikko Saarelta, p

5 MUSIIKKI KESÄMUSIIKKIA VIERAILIJOILLE Maanantaista perjantaihin klo ja 13-15, Temppeliaukion kirkko Kesä- elokuun ajan, SUNNUNTAIMUSIIKKI Sunnuntaisin klo 12, Temppeliaukion kirkko Vapaa pääsy. MUSIIKKILEIKKIKOULU syyskaudella Ryhmät kokoontuvat keskiviikkoisin Temppeliaukion kirkon takkahuoneessa, Temppelikatu 16. Syyskausi alkaa keskiviikkona Ilmoittaudu mukaan mennessä nettisivumme kautta: Toiminta Musiikkityö Musiikkiryhmät Hinta on 65 /lapsi ja 55 /seuraava sisarus Vauvamuskari (3-12 kk) Muskari 1-2 -vuotiaat Muskari 2-3 -vuotiaat (täynnä) Muskari 3-4 -vuotiaat (täynnä) Muskarikuoro 4-6 -vuotiaat Muskareita on syksyn aikana 15 kertaa. Syyslomalla keskiviikkona ei pidetä muskaria. Kausi päättyy kaikille yhteiseen joulujuhlaan keskiviikkona klo 16 Temppeliaukion kirkossa. TEMPPELIAUKION LAPSIKUORO Kuoro on tarkoitettu kaikille vuotiaille laulamisesta ja esiintymisestä innostuneille lapsille ympäri Helsingin kantakaupunkia. Kuoro harjoittelee Temppeliaukion kirkon seurakuntasalissa keskiviikkoisin klo Mukaan ovat tervetulleita kaikki lapset aiempaan musiikkitaustaan katsomatta. Pääsykokeita ei ole, mutta ihan varmasti jokaiselle löytyy kuorosta oma paikka. Kuoro on ilmainen. Kuoron syyslukukausi starttaa 7.9. Kuorossa lauletaan, leikitään, rytmitellään, tanssitaan, esiinnytään ja tietenkin nauretaan! Ohjelmisto koostuu pääosin yksi- ja kaksiäänisistä lasten hengellisistä lauluista, afromusiikista, laululeikeistä sekä ketjulauluista. Kuoro esiintyy kotikirkossaan, Temppeliaukion kirkossa, jumalanpalvelusten yhteydessä sekä muissa seurakunnan tapahtumissa. Kuoroa johtaa KM Miina Meurman. Ilmoittautuminen mennessä: leena.tiitu@evl.fi. DIAKONIATYÖ DIAKONIAVASTAANOTTO Kesällä ajanvaraus vastaanotolle p Vastaanotto torstaisin kirkkoherranvirastossa os. Runeberginkatu 39 A 7.

6 DIAKONIARUOKAILU Diakoniaruokailu jatkuu klo 12 Töölön kirkolla. PIIRIT JA KERHOT KESÄPIIRI Torstaina ja klo 13 Temppeliaukion kirkon kesäkahvilassa Torstaina ja klo 13, Töölön kirkon seurakuntasalissa Luvassa mukavaa yhdessäoloa ja keskusteluja kahvikupin ääressä. Kesäpiiriä vetää seurakunnan vapaaehtoinen Tuula Sysimies. Töölön kirkon kesäpiiriläiset retkeilevät Mustasaareen, hinta 10. Tarkemmat tiedot retkestä ja ilmoittautumisohjeet kohdassa Muuta toimintaa. MUUTA TOIMINTAA HANNA-RUKOUSRYHMÄ Tiistaisin klo 18 parillisina viikkoina, Töölön kirkko Kansainvälisen naisten rukousverkoston ryhmä. Vetäjänä on Liisa Tojkander. Lisätiedot Kika Paukkunen, p Ensimmäinen kokoontuminen on tiistaina 9.8. TORILLA TAVATAAN! Pappi ja diakoniatyöntekijä ovat tavattavissa Töölön torilla perjantaisin klo Tule juttelemaan! RAAMATTUA KUUNNELLEN Perjantaisin klo 17, Töölön kirkko Pidämme illan aluksi lyhyen kahvihetken, jonka jälkeen luemme yhden tulevan sunnuntain Raamatuntekstin. Pidämme hiljaisen hetken ja jaamme sen, mitä teksti on meille nostanut mieleen. Jakamista emme kommentoi. Kesäkauden viimeinen kokoontuminen on perjantaina TIISTAIKÄVELIJÄT Tunnin lenkillä yhdessä liikkumisen iloa. Lähtö tiistaisin Töölön kirkon edestä Topeliuksenkadun puolelta klo 10 (ajalla ) Tiedustelut diakoni Minna Valkiainen p RETKI LÄHETYSJUHLILLE VIHTIIN Lauantaina lähtö klo 9 ja paluu klo 22 Menopaluu 10, hinta sisältää vain matkat. Vapaita paikkoja voi tiedustella Kika Paukkuselta p

7 KESÄRETKI MUSTASAAREEN Torstai klo , Mustasaari Diakonian kesäretki alkaa klo 9.45, jolloin kokoonnutaan Mustasaaren laiturille, Hiekkarannantie 5, Taivalsaari. lautta lähtee klo 10. Retken ohjelmassa on saaren esittely ja hartaus, luontorastit, lounas, yhteislaulua, päiväkahvit ja vapaata oleskelua. Lautta lähtee takaisin klo Ilmoittautuminen retkelle 8.6. mennessä diakoni Minna Valkiaiselle p Jos sinulla ruoka-aineallergioita tai olet kasvisyöjä, niin kerrothan niistä ilmoittautumisen yhteydessä. Mikäli et pääse lauttarantaan omin avuin niin ilmoitathan siitä 3.6. mennessä niin järjestämme sinulle sinne kuljetuksen. Retken hinta on 10 ja siihen sisältyy edestakaiset lauttamatkat & ruokailut. Retkimaksu maksetaan käteisellä ennen retkelle lähtöä kirkkoherranvirastossa, Runeberginkatu 39 A 7. Virasto on auki, ma, ti, to, pe klo ja ke klo TEMPPELIAUKION KIRKON KESÄKAHVILA Temppeliaukion kirkon takkahuone muuttuu jälleen kesäkaudella kahvilaksi ja myymäläksi. Matkailijoita sekä alueella asuvia, työssäkäyviä ja kirkolle tulevia vierailijoita palveleva kahvila on avoinna ma-la klo 9-16 ja sunnuntaisin 5.6., ja klo TÖÖLÖN KIRKON KESÄKAHVILA Tiistaisin klo 11 14, Töölön kirkon kesäterassilla ja aulatilassa. Tule nauttimaan edullisista kahvilatuotteista ja grillaamaan! Voit tuoda mukanasi myös omat makkarat. Kesäkahvilassa on aluksi hartaushetki ja joka kerta vaihtuvaa ohjelmaa. Kahvilaa pitävät seurakunnan vapaaehtoiset sekä diakoniatyö. MARY & SPIRITUALITY Maanantai klo 17, Arkadia International Bookshop, Nervanderinkatu 11 Keskustelutilaisuus. Ennakkotietoa syksyn toiminnasta Pop-messu sunnuntaina 4.9. klo 17 Töölön kirkolla. Rukousmessu sunnuntaina klo 17 Töölön kirkolla. Messun suunnittelukokous keskiviikkona klo Kulttuuriklubi tiistaina klo 19 Temppeliaukion kirkolla. Teemana Elävien runoilijoiden ilta. Varhaisnuorten syysleiri Kellokoskella Tuusulassa v tytöille ja pojille. Tule viettämään hauskaa viikonloppua hyvässä seurassa! Monenlaista puuhaa luvassa sisällä ja ulkona. Hinta 40. Ilmoittautuminen elokuun loppuun mennessä: Töölön seurakunnan nettisivut Toiminta Lapset ja perheet Kouluikäisten kerhot. Lisätiedot nuorisotyönohjaaja Tilda Tiljander, tilda.tiljander@evl.fi, p

8 YHTEYSTIEDOT KIRKKOHERRANVIRASTO Runeberginkatu 39 A Helsinki Puh. (09) (toolo.srk@evl.fi) Avoinna ma, ti, to, pe klo ja ke klo Portaat, ei hissiä DIAKONIATOIMISTO Runeberginkatu 58 B 14, vastaanotto kirkkoherranvirastossa torstaisin os. Runeberginkatu 39 A 7 Puh. (09) TEMPPELIAUKION KIRKKO Lutherinkatu 3, puh. (09) Esteetön kulku kadulta kirkkosaliin, ei portaita TEMPPELIAUKION KIRKON SEURAKUNTASALI Temppelikatu 16 A Portaat, ei hissiä TEMPPELIAUKION KIRKON KERHOTILAT, TAKKAHUONE Temppelikatu 16 B TÖÖLÖN KIRKKO JA SEURAKUNTASALI Topeliuksenkatu 4 Puh. (09) Portaat, luiska kirkon takana KERHIS Tykistönkatu 8 PAPPI TAVATTAVISSA Temppeliaukion kirkolla, Lutherinkatu 3 Ma, ti, to ja pe klo 10 14, sekä messujen ja hartaushetkien jälkeen Kirkkoherranvirastolla, Runeberginkatu 39 A 7 Ke klo Puhelin (09) VIRKATODISTUKSET Helsingin seurakuntayhtymän keskusrekisteri Kolmas linja 22 B Puh SEURAKUNNAN VERKKOSIVUT FACEBOOK-SIVU facebook.com/toolonseurakunta Muutokset mahdollisia

Töölön seurakunta. Kesä-, heinä- ja elokuu

Töölön seurakunta. Kesä-, heinä- ja elokuu Töölön seurakunta Kesä-, heinä- ja elokuu Olet vapaa Pekka Simojoki, Anna-Mari Kaskinen N iin kuin linnunpoikaa, joka kurkkii pesästään, meitäkin nyt tuuli kutsuu lentämään. Siivet saimme Jumalalta siivet

Lisätiedot

Töölön seurakunta kesä 2014

Töölön seurakunta kesä 2014 Töölön seurakunta kesä 2014 Kesä-, heinä- ja elokuu Suvi suloinen Nyt se on tullut, Suvivirren armas aika. Raamatussa on käsky: - Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Tammikuu 2016 Tapahtumat loppiaisesta kuun loppuun

Tammikuu 2016 Tapahtumat loppiaisesta kuun loppuun Töölön seurakunta Tammikuu 2016 Tapahtumat loppiaisesta kuun loppuun Kirkkovuosi JOULUJAKSO Adventti Joulu Uusivuosi Loppiainen PÄÄSIÄISJAKSO Laskiaissunnuntai Marianpäivä Palmusunnuntai Kiirastorstai

Lisätiedot

Huhti- ja toukokuu 2016

Huhti- ja toukokuu 2016 Töölön seurakunta Huhti- ja toukokuu 2016 Kirkkovuosi JOULUJAKSO Adventti Joulu Uusivuosi Loppiainen PÄÄSIÄISJAKSO Laskiaissunnuntai Marianpäivä Palmusunnuntai Kiirastorstai Pitkäperjantai Pääsiäinen Helatorstai

Lisätiedot

Töölön seurakunta Toukokuu 2015

Töölön seurakunta Toukokuu 2015 Töölön seurakunta Toukokuu 2015 Ah, kuinka kevät hohtaa Ah, kuinka kevät hohtaa ja kukkii, tuoksuu maa! Näin Luoja meidät kohtaa ja hyvyys valloittaa. Niityllä riemuissansa eläimet hyppivät, ja linnut

Lisätiedot

Töölön seurakunta Lokakuu 2015

Töölön seurakunta Lokakuu 2015 Töölön seurakunta Lokakuu 2015 Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Matt. 18:3 Rakas Jeesus, kiitos lapsista jotka auttavat meitä ymärtämään enkelien

Lisätiedot

Töölön seurakunta tammikuu 2014

Töölön seurakunta tammikuu 2014 Töölön seurakunta tammikuu 2014 1 Uutta aloittamassa Tammikuun alussa alkaa uusi vuosi. Vuoden 2014 kalenteri noudattaa tuttua muotoa. Samoin kirkkovuosi toistuu joka vuosi samanlaisena mahdollistaen sen,

Lisätiedot

Seurakunnassa tapahtuu. Joulunaika 2015. Adventista loppiaiseen

Seurakunnassa tapahtuu. Joulunaika 2015. Adventista loppiaiseen Seurakunnassa tapahtuu Joulunaika 2015 Adventista loppiaiseen Arkihuolesi kaikki heitä Näillä sanoilla alkaa tuttu joululaulu. Joulunaika luo kuitenkin monelle paineita ja arkihuolista voi olla vaikea

Lisätiedot

Töölön seurakunta Syyskuu 2015

Töölön seurakunta Syyskuu 2015 Töölön seurakunta Syyskuu 2015 Maan muokkasimme, veimme Nyt hehkuu kauneutta myös lakastuva maa. Puut ruskan kirkkautta kantavat loistavaa. Maa täyteydessänsä tuo sadon ajallaan, se antaa hedelmänsä ja

Lisätiedot

Helmi- ja maaliskuu Töölön seurakunta

Helmi- ja maaliskuu Töölön seurakunta TÖÖLÖN KIRKKO Töölön seurakunta Helmi- ja maaliskuu 2016 Kirkkovuosi JOULUJAKSO Adventti Joulu Uusivuosi Loppiainen PÄÄSIÄISJAKSO Laskiaissunnuntai Marianpäivä Palmusunnuntai Kiirastorstai Pitkäperjantai

Lisätiedot

Helmi- & maaliskuu 2016 Tapahtumat loppiaisesta kuun loppuun. Töölön seurakunta

Helmi- & maaliskuu 2016 Tapahtumat loppiaisesta kuun loppuun. Töölön seurakunta TÖÖLÖN KIRKKO Töölön seurakunta Helmi- & maaliskuu 2016 Tapahtumat loppiaisesta kuun loppuun Kirkkovuosi JOULUJAKSO Adventti Joulu Uusivuosi Loppiainen PÄÄSIÄISJAKSO Laskiaissunnuntai Marianpäivä Palmusunnuntai

Lisätiedot

Seurakunnassa tapahtuu. Marraskuu 2015

Seurakunnassa tapahtuu. Marraskuu 2015 Seurakunnassa tapahtuu Marraskuu 2015 Töölön seurakunnan uudet toimitilat Hyvää jaksaa odottaa. Odotus joskus venyy, mutta sinnikkyys myös palkitaan. Seurakunta on saamassa Töölön kirkon uudelleen käyttöönsä

Lisätiedot

Töölön seurakunta lokakuu 2014

Töölön seurakunta lokakuu 2014 Töölön seurakunta lokakuu 2014 1 Erikoistarjous Sain viime vuosituhannen lopulla ekstrakutsun Töölön seurakunnan diakoniapastoriksi, tosin vain kolmeksi kuukaudeksi. Mutta miten kävikään? Huomaan kolmen

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Töölön seurakunta huhtikuu 2014

Töölön seurakunta huhtikuu 2014 Töölön seurakunta huhtikuu 2014 1 Faberge'n pääsiäisyllätys Muutama vuosi sitten yhdysvaltalainen romukauppias osti pienen kultamunan kirpputorilta. Hän maksoi siitä kultamunan sisältämien kullan ja jalokivien

Lisätiedot

Töölön seurakunta toukokuu 2014

Töölön seurakunta toukokuu 2014 Töölön seurakunta toukokuu 2014 1 Älä pelkää huomista, Jumala on jo siellä! Kevät yllätti jälleen tänäkin vuonna. Jumalan ajoitus oli häikäisevä. Jeesuksen kärsimyksen pimentäessä taivaan hiljaisella viikolla

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Töölön seurakunta marraskuu 2014

Töölön seurakunta marraskuu 2014 Töölön seurakunta marraskuu 2014 1 Syksy on muutoksen aikaa Puiden lehdet ovat pudonneet monenkirjavina maahan. Päivän valoisuus on vaihtunut tummiin sävyihin ja sysimustiin öihin. Syksyn tuulet piiskaavat

Lisätiedot

Töölön seurakunta Syyskuu 2013

Töölön seurakunta Syyskuu 2013 Töölön seurakunta Syyskuu 2013 1 Muutos, välttämätön!? Syksy on monelle meistä uuden alkamista. kesän joutenolo ja lomailu tuntuu ajattelussa ja vyötäröllä. Mieli ja ruumis kaipaavat jotakin uutta. Mitä

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Töölön seurakunta syyskuu 2014

Töölön seurakunta syyskuu 2014 Töölön seurakunta syyskuu 2014 1 Korjuupäivän saapuessa Herra, olet auttajamme, sinun ovat taivas, maa. Sinulta myös elämämme tien ja tarkoituksen saa. Minkä teemme rukoillen, sinuun, Herra, uskoen, saamme

Lisätiedot

Töölön seurakunta helmikuu 2014

Töölön seurakunta helmikuu 2014 Töölön seurakunta helmikuu 2014 1 Arvokkaat viimeiset päivät Tämän vuoden YV -keräyksen kotimaankohde on haastava aiheeltaan, koska kysymyksessä on saattohoito. Osalla meistä on omia kokemuksia ja ajatuksia

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

Taas kukkasilla kukkulat

Taas kukkasilla kukkulat Töölön seurakunta kesä 2019 1 Taas kukkasilla kukkulat Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

Töölön seurakunta maaliskuu 2014

Töölön seurakunta maaliskuu 2014 Töölön seurakunta maaliskuu 2014 1 Nyt ihmettelen tässä Käyn läpi vanhoja papereita. Nyt on aika. Lähtölaskenta on alkanut. Elämää ymmärretään taaksepäin ja eletään eteenpäin. Käsiini osuu vanha ruutuvihko

Lisätiedot

Töölön seurakunta Adventin ja joulun aika 2013

Töölön seurakunta Adventin ja joulun aika 2013 Töölön seurakunta Adventin ja joulun aika 2013 1 Aika armoa tulvillaan Aika naurua, laulua, leikkiä Aika rakkautta, lämpöä, kynttilän tuiketta Aika piparin, hyasintin, jouluruokien tuoksua Aika tähtitaivaan

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2017 PERHEMESSUT 6.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 3.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Töölön seurakunta Adventin ja joulun aika 2014

Töölön seurakunta Adventin ja joulun aika 2014 Töölön seurakunta Adventin ja joulun aika 2014 1 Joulun odotusta Luin päiväkerhossa lapsille muumien joulusta. Tarinassa muumiperhe herää kesken talviunien ja huomaa, kuinka koko muumilaakson väki valmistelee

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

Töölön seurakunta Marraskuu 2013

Töölön seurakunta Marraskuu 2013 Töölön seurakunta Marraskuu 2013 1 Turvallisia sanoja Marraskuun 1. päivän Sana on psalmista 119: Minä noudatan sinun liittosi säädöksiä -missä kuljenkin, olen sinun edessäsi. Marraskuu on meille suomalaisille

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Maika Vuori, Aino-Maria Ollikainen. Loviisan rippikoululaisten konfirmaatio. Jukka Vanne, Maika Vuori ja Vili Itäpelto + bändi

Maika Vuori, Aino-Maria Ollikainen. Loviisan rippikoululaisten konfirmaatio. Jukka Vanne, Maika Vuori ja Vili Itäpelto + bändi Kesä 2018 KESÄN MESSUT Messu sunnuntaisin klo 10 Pitäjänmäen kirkossa. Messu eli ehtoollisjumalanpalvelus on kuin huoltoasema, josta haetaan virtaa alkavaa viikkoa varten. Messussa saa siis olla yksin

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2018 PERHEMESSUT 5.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (ekaluokkalaisten siunaaminen) 9.9. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30 alk.

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2019 PERHEMESSUT 20.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi alk. klo 9.30 17.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi alk. klo

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Töölön seurakunta Huhtikuu 2015

Töölön seurakunta Huhtikuu 2015 Töölön seurakunta Huhtikuu 2015 Paastosta pääsiäisen iloon Huhtikuun alku osuu keskelle hiljaista viikkoa ja pääsiäinen on kuun ensimmäinen suuri juhla. Samalla siirrytään paastosta pääsiäisen iloon. Oikeastaan

Lisätiedot

Töölön seurakunta Tammikuu 2012

Töölön seurakunta Tammikuu 2012 Töölön seurakunta Tammikuu 2012 1 Matkalla... Vuodenvaihde on jännittävää aikaa. Seurakunnassa katse kääntyy kevätkauteen ja sen haasteisiin. Valon lisääntyminen tuo uutta virtaa ja kalenterin lehden kääntämisellä

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

Töölön seurakunta Lokakuu 2013

Töölön seurakunta Lokakuu 2013 Töölön seurakunta Lokakuu 2013 1 Kiitos ystävän kädestä Kiitos ystävän kädestä, joka ojentautui avukseni silloin, kun en osannut pyytää apua. Kiitos ystävän ymmärtävistä korvista, jotka eivät väsyneet

Lisätiedot

Töölön seurakunta Marraskuu 2011

Töölön seurakunta Marraskuu 2011 Töölön seurakunta Marraskuu 2011 1 Kynttilät syttyvät Iltojen pimentyessä sytytämme kynttilöitä. Kynttilä tuo lämmintä valoa ja kertoo hetken rauhasta ja tärkeydestä. Marraskuussa, pyhäinpäivänä, sytytämme

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista

Lisätiedot

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen.

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen. VUODEN 2016 KIRKKOKOLEHDIT JA HIIPPAKUNNALLISET KOLEHTIKOHTEET su 5.6. 3. sunnuntai helluntaista Kutsu Jumalan valtakuntaan Lähetystyöhön Suomen Lähetysseuran kautta teemalla Kirkko puhuu syrjäytettyjen

Lisätiedot

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Sovellettu kuntosali klo. 9-10 sekä klo.10-11. Ohjattua kuntosaliliikuntaa pienryhmässä. Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen kerho klo. 12, parittoman viikon

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA,

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, ILMAISTA TOIMINTAA MONENIKÄISILLE! ILMOITTAUTUMINEN 1. JA 2.8. kotisivujen kautta! LAULUA, LIIKUNTAA, TOUHUA, MUSIIKKIA, PYHÄKOULUA, KERHOJA PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT,

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot

Hämeenlinnan seudulla toimiva Hyvän Tahdon ruokajakelun verkosto järjestää ruokailuja ja ruokajakelua vähävaraisille.

Hämeenlinnan seudulla toimiva Hyvän Tahdon ruokajakelun verkosto järjestää ruokailuja ja ruokajakelua vähävaraisille. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Matt. 25:35 HÄMEENLINNAN SEUDUN RUOKAJAKELU Hämeenlinnan seudulla toimiva Hyvän Tahdon ruokajakelun verkosto järjestää ruokailuja ja ruokajakelua vähävaraisille.

Lisätiedot

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Ilon ja valon pääsiäinen Pääsiäinen on ylivoimaisesti suurin juhlan aihe mitä voin kuvitella. Me tavoittelemme sitä ja pelkäämme, ettei se ole totta. Tässä pääsiäisen

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

Töölön seurakunta Toukokuu 2012

Töölön seurakunta Toukokuu 2012 Töölön seurakunta Toukokuu 2012 1 Jumalan eväskori herkkuja täynnä Seison kasvimaani reunalla ja katselen juuri lumesta vapautunutta mustaa maata. Kevät on tullut. Pienet vihreät mintun lehdet ja punaiset

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2017 PERHEMESSUT 15.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi klo 9.30 alk. 19.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 Torstai 1.6. 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella TOIVO-yhteisötaide: 10.15-11.00 Yhteislaulua ravintolasalissa

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Töölön ja Meilahden seurakunnissa

Töölön ja Meilahden seurakunnissa Töölön ja Meilahden seurakunnissa Innosta hehkuva sydän Luukkaan pääsiäiskertomuksessa kaksi opetuslasta on matkalla Emmaus nimiseen kylään. He pohtivat, mitä Jerusalemissa pääsiäisjuhlien aikaan on tapahtunut.

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

KE SÄN JUMALAN PAL VELUKSE T

KE SÄN JUMALAN PAL VELUKSE T KESÄN JUMALANPALVELUKSET Vuosaaren kirkossa vietetään ehtoollisjumalanpalvelus eli messu joka sunnuntai klo 11 ja Katukappelissa Iltakirkko torstaisin klo 18. Myös lapset ovat tervetulleita jumalanpalveluksiin!

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Kesä 2016 Messut Sunnuntaisin ja pyhinä klo 10 Huopalahden kirkossa klo 12 Hakavuoren kirkossa. Suvivirren sunnuntain 29.5. messuissa lauletaan Suvivirsi.

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2015

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2015 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 JOS HUHTIKUUSSA PAITA PÄÄLLÄ HALKOJA HAKATAAN, NIIN TOUKOKUUSSA TURKKI PÄÄLLÄ TOUKOJA KYLVETÄÄN Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2018 PERHEMESSUT 21.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi klo 9.30 alk. 25.3. Hyvinkään kirkossa klo 10.00, (palmusunnuntai) 15.4. Vehkojan

Lisätiedot

Töölön seurakunta Helmikuu 2015

Töölön seurakunta Helmikuu 2015 Töölön seurakunta Helmikuu 2015 Yhteisvastuukeräys jälleen ajan hermolla Kirkon suurkeräyksen kohteena vuonna 2015 on kovia kokenut Haiti, jonne tulevina vuosina rakennetaan turvallisia ja ympäristöystävällisiä

Lisätiedot

Haagan seurakunnan syksy 2015

Haagan seurakunnan syksy 2015 Haagan seurakunnan syksy 2015! JUMALANPALVELUS- ELÄMÄÄ MESSUT Seurakunnan tärkein yhteinen kokoontuminen on sunnuntain ehtoollisjumalanpalvelus eli messu, joka tarjoaa mahdollisuuden hiljentymiseen, rauhoittumiseen

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Maaliskuu

Halli Toimintakalenteri Maaliskuu Halli Toimintakalenteri Maaliskuu kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 MAALISKUU MAATA NÄYTTÄÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma: vaihtuva

Lisätiedot

Tikkakosken. alueseurakunnan

Tikkakosken. alueseurakunnan Tikkakosken alueseurakunnan Syksy 2019 TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA Tikkakosken alueseurakunta on yksi Jyväskylän seurakunnan yhdeksästä alueseurakunnasta. Tikkakosken alueseurakuntaan kuuluvat Tikkakosken

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Messut Mikaelinkirkossa. syksyllä SUNNUNTAI HELLUNTAISTA

Messut Mikaelinkirkossa. syksyllä SUNNUNTAI HELLUNTAISTA t Mikaelinkirkossa syksyllä 2012 14. SUNNUNTAI HELLUNTAISTA Su 2.9. klo 11 Lähimmäinen Eva-Lisa Lindström, Aimo Lankinen, Venla Vänskä, Pauli Syrjö, Mari Lamminen, lauluryhmä Melisma, johtaa Kirsi Honkanen-Punkari.

Lisätiedot

Sururyhmät syksyllä 2019

Sururyhmät syksyllä 2019 Sururyhmät syksyllä 2019 Läheisen ihmisen kuolema järkyttää ja koskettaa. Jokainen meistä suree omalla tavallaan ja oman aikansa. Kukaan muu ei voi määrätä, mitä, milloin ja miten pitäisi tuntea. Toipuminen

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015 S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I Syksy 2015 VIIKKO-OHJELMA Sunnuntai klo 12 Messu Maanantai klo 17.30 Siltamäen naiskuoro 31.8. 7.12. klo 19 Hengellisten laulujen ilta kerran kuukaudessa:

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Onnea! Sunnuntain klo 11 messussa siunataan seurakuntamme vapaaehtoistyöntekijät. Hervannan kirkko, Lindforsinkatu 7, p

Onnea! Sunnuntain klo 11 messussa siunataan seurakuntamme vapaaehtoistyöntekijät. Hervannan kirkko, Lindforsinkatu 7, p Kesä 2018 Hervannan kirkko, Lindforsinkatu 7, p. 050 599 7335. 18.6.-1.7.2018 kirkko on avoinna joka päivä klo 9-13. Heinäkuussa kirkko on suljettu muutoin paitsi viikonloppuisin. 1.8.-5.8.2018 kirkko

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 Tiistai 1.8. 13.30-15.00 Filmikammari, katsotaan yhdessä elokuvaa lähitorin olohuoneessa Keskiviikko 2.8. Torstai 3.8. 12.45-13.30 Yhteislaulua ryhmäkodissa

Lisätiedot

Lapset ja perheet Syksy 2018

Lapset ja perheet Syksy 2018 Lapset ja perheet Syksy 2018 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.

Lisätiedot

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Tuomas Niskanen 050 5546531 kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat: Marja Salo 050 33 99 128

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot