Töölön seurakunta huhtikuu 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Töölön seurakunta huhtikuu 2014"

Transkriptio

1 Töölön seurakunta huhtikuu

2 Faberge'n pääsiäisyllätys Muutama vuosi sitten yhdysvaltalainen romukauppias osti pienen kultamunan kirpputorilta. Hän maksoi siitä kultamunan sisältämien kullan ja jalokivien hinnan, jonka oli itse arvioinut dollariksi. Itse asiassa hän ei tiennyt ostaneensa kultaseppä Fabergen valmistaman pääsiäismunan, jonka Venäjän keisari Aleksanteri III valmistutti ja lahjoitti vaimolleen Maria Feodorovnalle pääsiäisenä vuonna Kultaseppä Peter Carl Fabergen taitavien käsien valmistama esine oli ollut kadoksissa vuodesta 1922 ja sen arvoksi arvioitiin peräti 24 miljoonaa euroa. Pääsiäismuna asetetaan näytteille Lontoossa nyt maa-liskuussa ensi kertaa 122 vuoteen. Faberge valmisti noin 50 pääsiäismunaa Venäjän tsaareille vuosina Mittaamattoman arvokkailla Fabergen pääsäismunilla on myös vahva kristillinen symboliarvo. Ne viittaavat pääsiäisen suureen salaisuuteen. Kristus nousi kuolleista. Elämä murtautui esiin kuolleen kiven sisältä. Maailmalle koitti uusi ylösnousemuksen aamu. Myös kananmunan kovan kalkkikuoren sisältä syntyy uusi elämä. Siksi kananmuna, pääsiäismuna on uuden elämän vertauskuva. Myös me käymme pääsiäisen suureen juhlaan mittaamattoman arvokkaan yllätyksen kanssa. Koska olemme Kristukseen kastetut, olemme myös hänen ylösnousemuksestaan osalliset. Pääsiäinen tuo meille taivaan ja kaikki Jumalan hyvät lahjat. Joskus tämä aarre jää meiltä unohduksiin tai emme täysin käsitä sen arvoa. Tämä aarre voi olla vuosia kuin kadoksissa ja siitä huolimatta saamme jokaisena pääsiäisenä löytää ja omistaa sen uudelleen. Riemullista löytämisen iloa ja pääsiäisen odotusta Auvo Naukkarinen kirkkoherra 2

3 Messut ja hartaushetket messut Temppeliaukion kirkko, sunnuntaisin ja pyhäpäivinä klo Jari Leinonen, Eero Eskola, Hannu Holma,Tuomas Karjalainen. Helsinginkadun Filharmonikot, joht. Veli-Antti Koivuranta. Pop-messu klo Minna Ruuttunen, Salla Ranta, artistivieraana Timo Kiiskinen Palmusunnuntain perhemessu. Soili Maisila, Jari Leinonen, Leena Tiitu, Tapio Tiitu. Janna Manssila, viulu; Jonni Manssila, kitara; Jemina Manssila, huilu Kiirastorstain messu klo Jari Leinonen, Arja Launis. Töölön kirkon kamariorkesteri, joht. Tuomas Karjalainen Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus klo Otto Alanen, Soili Maisila, Leena Tiitu. Philomela-kuoro, joht. Marjukka Riihimäki Eero Eskola, Soili Maisila, Leena Tiitu, Tapio Tiitu. Temppelivasket Pääsiäisen rukousmessu klo Markus Lehtimäki, Matilda Hakkarainen, Jari Leinonen. Töölön kirkon kamarikuoro, joht. Tuomas Karjalainen Veteraanien sunnuntai. Auvo Naukkarinen, Markus Lehtimäki, Leena Tiitu, Tapio Tiitu. Jousikvartetti, joht. Luis Ramirez. Messun jälkeen kirkkokahvit Ehtoollishetki Keskiviikkoisin klo 18.00, Temppeliaukion kirkko Pappi tavattavissa hartaushetken jälkeen. Voit tulla puhumaan luottamuksellisesti asioistasi ilman ajanvarausta. Rukousjatkot Keskiviikkoisin klo 18.30, Temppeliaukion kirkon morsiuskappeli Tervetuloa rukoilemaan yhteisten ja omien asioiden puolesta. Voit myös tuoda rukouspyyntöjä tai pyytää, että puolestasi rukoillaan. Pappi tavattavissa Kirkkoherranvirastolla Ma, ti, to ja pe klo ja ke klo Temppeliaukion kirkolla messujen ja hartaushetkien jälkeen. Muina aikoina puhelimitse (09)

4 4

5 JJ.S.Bach ohannespassio Vox Lapsus Wähäpaimen Sari Rautio, sopraano David Hackston, altto Mats Lillhannus, tenori Elja Puukko, basso Juha Karvonen, Jeesus Jussi Salonen, evankelista Barokkiorkesteri Storia johtaa Erkki Rautio ke klo 19 Temppeliaukion kirkko, Helsinki pe klo 19 Olarin kirkko, Espoo Liput 17,50 / 12,50 (sis. palvelumaksut) 5

6 Hiljainen viikko ja pääsiäinen Hiljaisen viikon laulukonsertti Maanantai klo 19.00, Temppeliaukion kirkko Händelin oratorio-aarioita Luukkaan evankeliumin äärellä. Soili Maisila, Luukkaan evankeliumin tekstit Otto Alanen, tenori Tuomas Karjalainen, urut Vapaa pääsy Draamaa ja musiikkia Tiistai klo 19, Temppeliaukion kirkko Kärsimysajan raamatuntekstejä draaman ja musiikin keinoin. Tapio Tiitu, Arja Launis, draamaryhmä. Johannespassio Keskiviikko klo 19.00, Temppeliaukion kirkko Johannespassiossa esiintyvät espoolaiskamarikuorot Wähäpaimen ja Vox Lapsus avustajineen sekä barokkiorkesteri Storia. Teoksen johtaa Erkki Rautio. Liput 17,50 ja 12,50 ( Hiljaisen viikon hartaushetki Keskiviikko klo 19.00, Temppeliaukion kirkon takkahuone Arja Launis Vanhusten kiirastorstain ehtoollishetki Torstai klo 13.00, Temppeliaukion kirkko Auvo Naukkarinen, Tuomas Karjalainen, diakoniatyöntekijät. Hartaushetken jälkeen kirkkokahvit. Kiirastorstain messu Torstai klo 19.00, Temppeliaukion kirkko Jari Leinonen, Arja Launis. Töölön kirkon kamariorkesteri, joht. Tuomas Karjalainen. 6

7 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus Perjantai klo 10.00, Temppeliaukion kirkko Otto Alanen, Soili Maisila, Leena Tiitu. Philomela-kuoro, joht. Marjukka Riihimäki. Kuolinhetken musiikkihartaus Perjantai klo 15.00, Temppeliaukion kirkko Otto Alanen. Leila Kurkikangas, sello, Samuli Hyvärinen, sello ja laulu, Tapio Tiitu, urut. Messu Sunnuntai klo 10.00, Temppeliaukion kirkko Eero Eskola, Soili Maisila, Leena Tiitu, Tapio Tiitu. Temppelivasket. pääsiäisen Rukousmessu Maanantai klo 18.00, Temppeliaukion kirkko Markus Lehtimäki, Matilda Hakkarainen. Juonto Jari Leinonen. Töölön kamarikuoro, joht. Tuomas Karjalainen. Lopuksi rukouspalvelu. Toteutetaan yhdessä seurakuntalaisten kanssa. 7

8 Lapset ja perheet avoimet perhekerhot Tiistaisin klo , Temppeliaukion kirkon takkahuone Perjantaisin klo , Temppeliaukion kirkon takkahuone Kerhon ohjelmassa on laulu- ja hartaushetki, leikkiä ja keskustelua lapsiperheen elämään liittyvistä asioista. KOKKIKERHO 1 Maanantaisin klo , Seurakuntakoti 4-7-luokkalaisille tytöille ja pojille. Ryhmä on täynnä. TANSSIKURSSI Tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat 1-6-luokkalaisille tytöille ja pojille. Luvassa liikuntaa, helppoa koreografiaa, yhdessä tekemistä ja hiljentymistä. Ei vaadi aiempaa kokemusta tanssimisesta. Kerho on maksuton. JUNNUKERHIS Tiistaisin klo , Kerhis 1-7-luokkalaisille tytöille ja pojille. Junnukerhis on avoin kerho, johon ei tarvitse erikseen ilmoittautua. Ensimmäisellä käyntikerralla otetaan ylös yhteystiedot. Kerhiksellä voi pelata lautapelejä, bilistä, pingistä, pöytäfudista, viettää aikaa kavereiden kanssa tai tehdä vaikka läksyjä. Tarjolla pientä välipalaa ja päivän päätteeksi iltahartaus. Kokkikerho 2 Keskiviikkoisin klo , Seurakuntakoti 1-4-luokkalaisille tytöille ja pojille. Ryhmä on täynnä. SÄHLYKERHO Torstaisin klo Taivallahden peruskoulu, alatalon jumppasali 2-5 -luokkalaisille tytöille ja pojille. Kerhossa opitaan joukkuepelin ja yhteistyön taitoja pelin, harjoitusten, liikuntaleikkien ja kerhorukouksen kautta. Kerho on maksuton. Ennakko-osaamista ei vaadita. Mukaan sisäliikuntavaatteet ja -kengät sekä juomapullo. Omaa mailaa ei tarvitse ottaa mukaan. 8

9 PÄIVÄKERHO Kerho tarjoaa 3-5 -vuotiaille lapsille turvallisen ja virikkeellisen ympäristön. Päiväkerhoryhmä Nallet kokoontuu seurakunnan päiväkerhotiloissa, Runeberginkatu 31, ma-to klo Lisätietoja päiväkerhon toiminnasta voi tiedustella Sirpa Huhtamäeltä, p , tai Markus Lehtimäeltä, p , markus. Päiväkerhoon ilmoittaudutaan sähköisesti ja lomake aukeaa 7.4. Katso lisää nettisivuiltamme (Töölön seurakunta > Toiminta > Lapset ja perheet > Alle kouluikäisten lasten kerhot). KESÄKERHO ja klo Kesäkerho on tarkoitettu ala-asteikäisille lapsille. Kesäkerho kokoontuu arkipäivisin kesäkuun kahden ensimmäisen viikon ajan. Kesäkerhoon voi tulla joko ensimmäiselle, toiselle tai molemmille viikoille. Lisätiedot Markus Lehtimäki, p , Päiväkerhoon ilmoittaudutaan sähköisesti ja lomake aukeaa 7.4. Katso lisää nettisivuiltamme (Töölön seurakunta > Toiminta > Lapset ja perheet > Kouluikäisten kerhoja). Palmumarkkinat Sunnuntaina Temppeliaukion kirkolla perhemessun jälkeen, klo pääsiäisaskartelua nuorten teatteriesitys tanssikerhon tanssiesitys lauluhetki lapsille myyjäispöytiä, mukana Martat, varhaisnuoret ja diakonia kahvio, jossa keittolounas + kahvia ja leivonnaisia 9

10 Nuoret Peli-ilta Maanantaisin klo , Kerhis Pingistä, lautapelejä, oleilua ja kohtaamisia, Nuortenilta Keskiviikkoisin klo , Kerhis Teemallisen illan aluksi legendaarinen kuulemiskierros, illan päätteeksi hartaushetki. facebook.com/toolonkerhis Tori-café Perjantaisin klo , Kerhis Turvallinen ja päihteetön nuorisokahvila perjantai-illan viettoon. Pe Dresscode black - pukeudu mustiin POP-messu Sunnuntai 6.4. klo 18.00, Temppeliaukion kirkko Liturgia Minna Ruuttunen, saarna Salla Ranta, artistivieraana Timo Kiiskinen. Jatkot srk-salissa, lastenhoito järjestetty. Isoskoulutus ennen messua kirkolla klo Toukokuussa Pop-messu sunnuntaina

11 Musiikki Lauluilta Maanantai klo 18.00, Cafe & Eepos, Runeberginkatu 29 Yhteislaulua kahvilaorkesterin säestyksellä ja yllätysesiintyjä. Teemana Gospel ja hengelliset laulut Bändi Bändi toimii projektikohtaisesti. Soittajiksi sopivat niin vasta-alkajat kuin jo enemmänkin musisoineet nuoret. Laulajat, kitaristit, basistit, kosketinsoittajat ja rumpalit, tervetuloa joukolla mukaan. Vetäjinä bändimusisoinnin konkareita. Kysy lisää Leena Tiitulta, puh Vokaaliyhtye Vokaaliyhtyeeseen voivat ilmoittautua laulu- ja nuotinlukutaitoiset musiikin harrastajat ja ammattilaiset. Ohjelmisto ja harjoitukset projektikohtaisesti. Tiedustelut, ilmoittautuminen ja laulunäytteestä sopiminen Tapio Tiitu, puh Temppelivasket Trumpetti- ja pasuunayhtye harjoittelee projektikohtaisesti. Ohjelmisto muotoutuu esiintymistilanteiden mukaan. Tiedustelut Tapio Tiitu, puh Töölön kirkon kamarikuoro ja -orkesteri Seurakunnassamme toimii Töölön kirkon kamarikuoro ja jousiyhtye,töölön kirkon kamariorkesteri. Uudet laulajat ja soittajat ovat tervetulleita! Koelaulusta ja -soitosta sopiminen ja lisätietoja Tuomas Karjalaiselta puh Diakoniatyö Diakoniaruokailu Tiistaisin ja perjantaisin klo , Seurakuntakoti Ruokailun hinta 3,50. Yhteinen aloitus. Mukana Eva-Maria Liljeström. Tiistaina 8.4. postutustalkoot, ei ruokailua. 11

12 Piirit ja kerhot Piirit ja kerhot eivät kokoonnu hiljaisella viikolla Merimieskirkkopiiri Maanantaisin klo parittomina viikkoina, Temppeliaukion kirkon seurakuntasali Vierailijat kertovat merimieslähetyksestä Suomessa tai ulkomailla. Vetäjänä Aino Kaulen, puh Jaakko Laasio Kitarakurssit Maanantaisin klo , Temppeliaukion kirkon takkahuone Kitaransoittoa, opetusta ja jamittelua hyvässä seurassa. - Alkeisryhmä klo Jonkin aikaa soittaneet klo Jamittelua klo Yhteyshenkilö Jari Leinonen, , opettajana Kari Pulakka. Posliinipiiri Maanantaisin klo , Kerhokeskus Posliininmaalausta Tuula Setälän johdolla. Posliinipiiri soveltuu myös aloittelijoille. Yhteydenotot: Tuula Setälä, puh Jumppakerho Tiistaisin klo , Temppeliaukion kirkon seurakuntasali Eläkeläisille mielen virkistykseksi suunnattua leppoisaa ja kevyttä liikuntaa, tuolijumppaa ja taivu-tuksia.vetäjänä Eeva Murtomaa. Lähetyspiiri Tiistaisin klo 13.15, Seurakuntakoti Kuulumisia lähetyskentiltä, keskustelua, vierailijoita, rukousta, opetusta ja musiikkia. Tarjolla kahvia Jumalalle ei mikään ole mahdotonta, Arja Launis 8.4. postitustalkoot, ei piiriä Kuulumiset lähetyskentiltä ja terveiset meiltä heille, Kika Paukkunen Lähetyksen salaisuus, Eija Kilpi 12

13 Miestenpiiri Keskiviikkoisin klo parillisina viikkoina, Seurakuntakoti Kaikenikäisille miehille suunnattu piiri, jossa keskustellaan niin Raamatusta kuin arjen asioista. Juttelun lomassa keitetään kahvit. Vetäjänä Jari Leinonen. Diakoniapiiri Torstaisin klo 13.00, Seurakuntakoti Mukavaa jutustelua ja käsitöiden tekoa omien mieltymysten mukaan. Vetäjänä Eva-Maria Liljeström. Hopeapiiri Perjantaisin klo 13.15, Seurakuntakoti Eläkeläisille suunnattu keskustelu- ja hartauspiiri. Vetäjinä seurakunnan eri työntekijöitä, vierailevia luennoitsijoita. Muuta toimintaa Raamattuluento Tiistaisin klo 13.00, Temppeliaukion kirkon seurakuntasali Helsingin Raamattukoulun luentosarja. Kevätkaudella käsitellään Jobin kirjaa sekä Pietarin kirjeitä. Hanna-rukousryhmä Tiistaisin klo parillisina viikkoina, Seurakuntakoti Kaikille avoin kansainvälisen rukousverkoston ryhmä Ryhmän vetäjänä Liisa Tojkander. Lisätiedot Kika Paukkunen, puh Katso myös facebook.com/hannatyo. Tuemme taloudellisesti Naiset toivon lähteellä -radioohjelmia Turkissa. Ryhmä ei kokoonnu

14 Virsien aarteita Tiistai-iltaisin klo , Temppeliaukion kirkon seurakuntasali Kertojana Tauno Väinölä 1.4. On Jeesus nimi ihanin. Kuuluisia virsiä Englannista Saavu, Jeesus, suuri armontuoja. Viron ja Unkarin anti virsikirjallemme. Rukousmessun suunnittelupalaveri Keskiviikko 2.4. klo 18.30, Temppeliaukion kirkon takkahuone Kaikki kiinnostuneet tervetuloa! Aamurukous - Morning Prayer Lauantai 5.4. klo 9.00, Arkadia International Bookshop, Nervanderinkatu 11 Aamurukous on kaikille avoin hiljentymishetki. Siinä on mietiskelyä, sanaa, laulua ja kouriintuntuvaa tunnelmaa. Rukoushetken pitää pastori Petri Tikka. Rukoushetki järjestetään joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina. Postitustalkoot Tiistai 8.4. klo 10.00, seurakuntakoti Seurakuntalaisille postitettavan pääsiäistervehdyksen postitustalkoot. Talkoolaisille tarjolla keittolounas ja kahvit. Psalmimusiikki-ilta Lauantai klo 19, Temppeliaukion kirkko Ylistä Herraa Minun Sieluni Psalmeja ja musiikkia. Lukijana Sirkka Liisa Mäki-Fränti. Musiikista vastaa Trio Keski-Karjala. Vapaa pääsy, ohjelma 5. ennakkotieto Kulttuuriklubi Maanantai 5.5. klo 19.00, Temppeliaukion kirkko Vieraana kirjailija Riikka Pelo, joka voitti kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna Lisätiedot Arja Launis, arja.launis@evl.fi, tai

15 Sandelsin lauluilta Näkymä huvila-alueelle Läntisen Viertotien ja Pohjoisen Hesperiankadun kulmasta 1908 Senioritalo Sandels, Välskärinkatu 4 B, 1. krs, kahvilatila Sunnuntai klo Lauluja kevään kynnyksellä Mukana laulattamassa ja säestämässä Kaisa ja Kulkurit sekä Jari Leinonen Vapaa pääsy, iltatee 15

16 Yhteystiedot Kirkkoherranvirasto Runeberginkatu 39 A 7, Helsinki Puh (toolo.srk@evl.fi) Avoinna ma, ti, to, pe klo ja ke klo Portaat, ei hissiä Diakoniatoimisto Runeberginkatu 58 B 14 Ajanvaraus tiistaisin klo , puh krs, hissi Temppeliaukion kirkko Lutherinkatu 3, puh Esteetön kulku kadulta kirkkosaliin, ei portaita Temppeliaukion kirkon seurakuntasali Temppelikatu 16 A Portaat, ei hissiä Temppeliaukion kirkon kerhotilat, takkahuone Temppelikatu 16 B seurakuntakoti Runeberginkatu 39 A Portaat, ei hissiä Töölön kirkko ja seurakuntasali Topeliuksenkatu 4 Suljettu peruskorjauksen vuoksi nuorisotila Kerhis Tykistönkatu 8 Virkatodistukset Helsingin seurakuntayhtymän keskusrekisteri Kolmas linja 22 B Puh Seurakunta verkossa helsinginseurakunnat.fi/toolo facebook.com/toolonseurakunta Muutokset mahdollisia. Kuvat Stock.XCHNG 16

Töölön seurakunta tammikuu 2014

Töölön seurakunta tammikuu 2014 Töölön seurakunta tammikuu 2014 1 Uutta aloittamassa Tammikuun alussa alkaa uusi vuosi. Vuoden 2014 kalenteri noudattaa tuttua muotoa. Samoin kirkkovuosi toistuu joka vuosi samanlaisena mahdollistaen sen,

Lisätiedot

Töölön seurakunta lokakuu 2014

Töölön seurakunta lokakuu 2014 Töölön seurakunta lokakuu 2014 1 Erikoistarjous Sain viime vuosituhannen lopulla ekstrakutsun Töölön seurakunnan diakoniapastoriksi, tosin vain kolmeksi kuukaudeksi. Mutta miten kävikään? Huomaan kolmen

Lisätiedot

Töölön seurakunta Marraskuu 2013

Töölön seurakunta Marraskuu 2013 Töölön seurakunta Marraskuu 2013 1 Turvallisia sanoja Marraskuun 1. päivän Sana on psalmista 119: Minä noudatan sinun liittosi säädöksiä -missä kuljenkin, olen sinun edessäsi. Marraskuu on meille suomalaisille

Lisätiedot

Tammikuu 2016 Tapahtumat loppiaisesta kuun loppuun

Tammikuu 2016 Tapahtumat loppiaisesta kuun loppuun Töölön seurakunta Tammikuu 2016 Tapahtumat loppiaisesta kuun loppuun Kirkkovuosi JOULUJAKSO Adventti Joulu Uusivuosi Loppiainen PÄÄSIÄISJAKSO Laskiaissunnuntai Marianpäivä Palmusunnuntai Kiirastorstai

Lisätiedot

Töölön seurakunta toukokuu 2014

Töölön seurakunta toukokuu 2014 Töölön seurakunta toukokuu 2014 1 Älä pelkää huomista, Jumala on jo siellä! Kevät yllätti jälleen tänäkin vuonna. Jumalan ajoitus oli häikäisevä. Jeesuksen kärsimyksen pimentäessä taivaan hiljaisella viikolla

Lisätiedot

Töölön seurakunta maaliskuu 2014

Töölön seurakunta maaliskuu 2014 Töölön seurakunta maaliskuu 2014 1 Nyt ihmettelen tässä Käyn läpi vanhoja papereita. Nyt on aika. Lähtölaskenta on alkanut. Elämää ymmärretään taaksepäin ja eletään eteenpäin. Käsiini osuu vanha ruutuvihko

Lisätiedot

Seurakunnassa tapahtuu. Joulunaika 2015. Adventista loppiaiseen

Seurakunnassa tapahtuu. Joulunaika 2015. Adventista loppiaiseen Seurakunnassa tapahtuu Joulunaika 2015 Adventista loppiaiseen Arkihuolesi kaikki heitä Näillä sanoilla alkaa tuttu joululaulu. Joulunaika luo kuitenkin monelle paineita ja arkihuolista voi olla vaikea

Lisätiedot

Töölön seurakunta Lokakuu 2015

Töölön seurakunta Lokakuu 2015 Töölön seurakunta Lokakuu 2015 Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Matt. 18:3 Rakas Jeesus, kiitos lapsista jotka auttavat meitä ymärtämään enkelien

Lisätiedot

Töölön seurakunta marraskuu 2014

Töölön seurakunta marraskuu 2014 Töölön seurakunta marraskuu 2014 1 Syksy on muutoksen aikaa Puiden lehdet ovat pudonneet monenkirjavina maahan. Päivän valoisuus on vaihtunut tummiin sävyihin ja sysimustiin öihin. Syksyn tuulet piiskaavat

Lisätiedot

Töölön seurakunta helmikuu 2014

Töölön seurakunta helmikuu 2014 Töölön seurakunta helmikuu 2014 1 Arvokkaat viimeiset päivät Tämän vuoden YV -keräyksen kotimaankohde on haastava aiheeltaan, koska kysymyksessä on saattohoito. Osalla meistä on omia kokemuksia ja ajatuksia

Lisätiedot

Töölön seurakunta Lokakuu 2013

Töölön seurakunta Lokakuu 2013 Töölön seurakunta Lokakuu 2013 1 Kiitos ystävän kädestä Kiitos ystävän kädestä, joka ojentautui avukseni silloin, kun en osannut pyytää apua. Kiitos ystävän ymmärtävistä korvista, jotka eivät väsyneet

Lisätiedot

Töölön seurakunta Toukokuu 2015

Töölön seurakunta Toukokuu 2015 Töölön seurakunta Toukokuu 2015 Ah, kuinka kevät hohtaa Ah, kuinka kevät hohtaa ja kukkii, tuoksuu maa! Näin Luoja meidät kohtaa ja hyvyys valloittaa. Niityllä riemuissansa eläimet hyppivät, ja linnut

Lisätiedot

Töölön seurakunta Adventin ja joulun aika 2014

Töölön seurakunta Adventin ja joulun aika 2014 Töölön seurakunta Adventin ja joulun aika 2014 1 Joulun odotusta Luin päiväkerhossa lapsille muumien joulusta. Tarinassa muumiperhe herää kesken talviunien ja huomaa, kuinka koko muumilaakson väki valmistelee

Lisätiedot

Seurakunnassa tapahtuu. Marraskuu 2015

Seurakunnassa tapahtuu. Marraskuu 2015 Seurakunnassa tapahtuu Marraskuu 2015 Töölön seurakunnan uudet toimitilat Hyvää jaksaa odottaa. Odotus joskus venyy, mutta sinnikkyys myös palkitaan. Seurakunta on saamassa Töölön kirkon uudelleen käyttöönsä

Lisätiedot

Töölön seurakunta Syyskuu 2013

Töölön seurakunta Syyskuu 2013 Töölön seurakunta Syyskuu 2013 1 Muutos, välttämätön!? Syksy on monelle meistä uuden alkamista. kesän joutenolo ja lomailu tuntuu ajattelussa ja vyötäröllä. Mieli ja ruumis kaipaavat jotakin uutta. Mitä

Lisätiedot

Töölön seurakunta kesä 2014

Töölön seurakunta kesä 2014 Töölön seurakunta kesä 2014 Kesä-, heinä- ja elokuu Suvi suloinen Nyt se on tullut, Suvivirren armas aika. Raamatussa on käsky: - Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa

Lisätiedot

Töölön seurakunta Huhtikuu 2015

Töölön seurakunta Huhtikuu 2015 Töölön seurakunta Huhtikuu 2015 Paastosta pääsiäisen iloon Huhtikuun alku osuu keskelle hiljaista viikkoa ja pääsiäinen on kuun ensimmäinen suuri juhla. Samalla siirrytään paastosta pääsiäisen iloon. Oikeastaan

Lisätiedot

Töölön seurakunta Adventin ja joulun aika 2013

Töölön seurakunta Adventin ja joulun aika 2013 Töölön seurakunta Adventin ja joulun aika 2013 1 Aika armoa tulvillaan Aika naurua, laulua, leikkiä Aika rakkautta, lämpöä, kynttilän tuiketta Aika piparin, hyasintin, jouluruokien tuoksua Aika tähtitaivaan

Lisätiedot

Töölön seurakunta Marraskuu 2011

Töölön seurakunta Marraskuu 2011 Töölön seurakunta Marraskuu 2011 1 Kynttilät syttyvät Iltojen pimentyessä sytytämme kynttilöitä. Kynttilä tuo lämmintä valoa ja kertoo hetken rauhasta ja tärkeydestä. Marraskuussa, pyhäinpäivänä, sytytämme

Lisätiedot

Töölön seurakunta. Kesä-, heinä- ja elokuu

Töölön seurakunta. Kesä-, heinä- ja elokuu Töölön seurakunta Kesä-, heinä- ja elokuu Olet vapaa Pekka Simojoki, Anna-Mari Kaskinen N iin kuin linnunpoikaa, joka kurkkii pesästään, meitäkin nyt tuuli kutsuu lentämään. Siivet saimme Jumalalta siivet

Lisätiedot

Töölön seurakunta Helmikuu 2015

Töölön seurakunta Helmikuu 2015 Töölön seurakunta Helmikuu 2015 Yhteisvastuukeräys jälleen ajan hermolla Kirkon suurkeräyksen kohteena vuonna 2015 on kovia kokenut Haiti, jonne tulevina vuosina rakennetaan turvallisia ja ympäristöystävällisiä

Lisätiedot

Töölön seurakunta Tammikuu 2012

Töölön seurakunta Tammikuu 2012 Töölön seurakunta Tammikuu 2012 1 Matkalla... Vuodenvaihde on jännittävää aikaa. Seurakunnassa katse kääntyy kevätkauteen ja sen haasteisiin. Valon lisääntyminen tuo uutta virtaa ja kalenterin lehden kääntämisellä

Lisätiedot

Töölön seurakunta Syyskuu 2015

Töölön seurakunta Syyskuu 2015 Töölön seurakunta Syyskuu 2015 Maan muokkasimme, veimme Nyt hehkuu kauneutta myös lakastuva maa. Puut ruskan kirkkautta kantavat loistavaa. Maa täyteydessänsä tuo sadon ajallaan, se antaa hedelmänsä ja

Lisätiedot

Töölön seurakunta syyskuu 2014

Töölön seurakunta syyskuu 2014 Töölön seurakunta syyskuu 2014 1 Korjuupäivän saapuessa Herra, olet auttajamme, sinun ovat taivas, maa. Sinulta myös elämämme tien ja tarkoituksen saa. Minkä teemme rukoillen, sinuun, Herra, uskoen, saamme

Lisätiedot

Töölön seurakunta Maaliskuu 2015

Töölön seurakunta Maaliskuu 2015 Töölön seurakunta Maaliskuu 2015 Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa Valitusvirret 3: 23 Kirjoitan tätä maaliskuun viestin tervehdystä tietoisena siitä, että lähes 36 vuoden työrupeamani

Lisätiedot

Töölön seurakunta Adventin ja joulun aika 2011

Töölön seurakunta Adventin ja joulun aika 2011 Töölön seurakunta Adventin ja joulun aika 2011 1 Adventus Domini Joulua edeltävää juhlaan valmistautumista kutsutaan adventtiajaksi. Sana tulee latinan sanoista adventus Domini, Herran tuleminen. Adventtiaikana

Lisätiedot

Töölön seurakunta Toukokuu 2012

Töölön seurakunta Toukokuu 2012 Töölön seurakunta Toukokuu 2012 1 Jumalan eväskori herkkuja täynnä Seison kasvimaani reunalla ja katselen juuri lumesta vapautunutta mustaa maata. Kevät on tullut. Pienet vihreät mintun lehdet ja punaiset

Lisätiedot

Töölön ja Meilahden seurakunnissa

Töölön ja Meilahden seurakunnissa Töölön ja Meilahden seurakunnissa Innosta hehkuva sydän Luukkaan pääsiäiskertomuksessa kaksi opetuslasta on matkalla Emmaus nimiseen kylään. He pohtivat, mitä Jerusalemissa pääsiäisjuhlien aikaan on tapahtunut.

Lisätiedot

Huhti- ja toukokuu 2016

Huhti- ja toukokuu 2016 Töölön seurakunta Huhti- ja toukokuu 2016 Kirkkovuosi JOULUJAKSO Adventti Joulu Uusivuosi Loppiainen PÄÄSIÄISJAKSO Laskiaissunnuntai Marianpäivä Palmusunnuntai Kiirastorstai Pitkäperjantai Pääsiäinen Helatorstai

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Helmi- ja maaliskuu Töölön seurakunta

Helmi- ja maaliskuu Töölön seurakunta TÖÖLÖN KIRKKO Töölön seurakunta Helmi- ja maaliskuu 2016 Kirkkovuosi JOULUJAKSO Adventti Joulu Uusivuosi Loppiainen PÄÄSIÄISJAKSO Laskiaissunnuntai Marianpäivä Palmusunnuntai Kiirastorstai Pitkäperjantai

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Helmi- & maaliskuu 2016 Tapahtumat loppiaisesta kuun loppuun. Töölön seurakunta

Helmi- & maaliskuu 2016 Tapahtumat loppiaisesta kuun loppuun. Töölön seurakunta TÖÖLÖN KIRKKO Töölön seurakunta Helmi- & maaliskuu 2016 Tapahtumat loppiaisesta kuun loppuun Kirkkovuosi JOULUJAKSO Adventti Joulu Uusivuosi Loppiainen PÄÄSIÄISJAKSO Laskiaissunnuntai Marianpäivä Palmusunnuntai

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 Usko on valo, joka johdattaa meitä ja loistaa meille pimeydessä. (Martti Luther) Kevätkauden jumalanpalvelukset ja tapahtumat Tuusniemellä Tuusniemen alueseurakunta

Lisätiedot

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Ilon ja valon pääsiäinen Pääsiäinen on ylivoimaisesti suurin juhlan aihe mitä voin kuvitella. Me tavoittelemme sitä ja pelkäämme, ettei se ole totta. Tässä pääsiäisen

Lisätiedot

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Kesä 2016 Messut Sunnuntaisin ja pyhinä klo 10 Huopalahden kirkossa klo 12 Hakavuoren kirkossa. Suvivirren sunnuntain 29.5. messuissa lauletaan Suvivirsi.

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN talvi 2016

KOULUIKÄISTEN talvi 2016 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN talvi 2016 ILLAT KERHOT PARTIO LEIRI TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2015

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2015 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 JOS HUHTIKUUSSA PAITA PÄÄLLÄ HALKOJA HAKATAAN, NIIN TOUKOKUUSSA TURKKI PÄÄLLÄ TOUKOJA KYLVETÄÄN Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Maaliskuu

Halli Toimintakalenteri Maaliskuu Halli Toimintakalenteri Maaliskuu kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 MAALISKUU MAATA NÄYTTÄÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma: vaihtuva

Lisätiedot

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

Joulu. Töölön ja Meilahden seurakunnissa

Joulu. Töölön ja Meilahden seurakunnissa Joulu Joulutervehdys-2018_TOO-MEI_PRINT.indd 1 Töölön ja Meilahden seurakunnissa 13.11.2018 12.52.39 Lämmin joulutervehdys J oulun evankeliumi kutsuu meitä uskon, toivon ja rakkauden äärelle. Maailman

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Kesä 2016 Kesä-, heinä- ja elokuun tapahtumat. Töölön seurakunta

Kesä 2016 Kesä-, heinä- ja elokuun tapahtumat. Töölön seurakunta Töölön seurakunta Kesä 2016 Kesä-, heinä- ja elokuun tapahtumat Kirkkovuosi JOULUJAKSO Adventti Joulu Uusivuosi Loppiainen PÄÄSIÄISJAKSO Laskiaissunnuntai Marianpäivä Palmusunnuntai Kiirastorstai Pitkäperjantai

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013)

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013) kalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013) Menneet tapahtumat W.A. Mozart: Requiem pe 1.11.2013 19 la 2.11.2013 15 Loviisan kirkko Anu Komsi, sopraano, Tuija Knihtilä, altto, Jorma Silvasti, tenori, Jyrki Korhonen,

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

Palmusunnuntaista pääsiäiseen Palmusunnuntaista pääsiäiseen 25.3-2.4.2018 Jumala toimii ennen ihmistä Pääsiäiskertomukset lepäävät kahden peruspilarin varassa. Hauta on tyhjä. Tämä on väkevä tosiasia, jota evankelistat eivät mitenkään

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN syksy 2015

KOULUIKÄISTEN syksy 2015 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN syksy 2015 KERHOT LEIRI PARTIO ILLAT TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 31.5.2019 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Keskiviikko 1.5. VAPPUPÄIVÄ - EI OHJELMAA!

Lisätiedot

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI ALLE KOULUIKÄISET LAPSET PÄIVÄKERHO I 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 4-5-vuotialle klo 12 15 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO I 4-5-vuotialle klo

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

Lapset ja perheet Syksy 2019

Lapset ja perheet Syksy 2019 Lapset ja perheet Syksy 2019 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

KE SÄN JUMALAN PAL VELUKSE T

KE SÄN JUMALAN PAL VELUKSE T KESÄN JUMALANPALVELUKSET Vuosaaren kirkossa vietetään ehtoollisjumalanpalvelus eli messu joka sunnuntai klo 11 ja Katukappelissa Iltakirkko torstaisin klo 18. Myös lapset ovat tervetulleita jumalanpalveluksiin!

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Kirkko kantaa huolta siitä, etteivät kristityt olisi sivullisina ja mykkinä katselijoina tätä

Lisätiedot

Virkatodistukset seurakuntien keskusrekisteristä, p

Virkatodistukset seurakuntien keskusrekisteristä, p 1 Sisällysluettelo Messut 3 Konfirmaatiot 3 Kesäillat Malminkartanon kappelilla 4 Kannelkodin kesäseurat 4 Kesäillan musiikkia 5 Diakonia 5 Raamattua, liikuntaa ja leipää 6 Seurakuntavaalit 6 Yhteystiedot

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

ABI-ryhmille Ylioppilaslehti Abien ryhmänohjaajat jakavat Ylioppilaslehden ryhmälleen (opoilta).

ABI-ryhmille Ylioppilaslehti Abien ryhmänohjaajat jakavat Ylioppilaslehden ryhmälleen (opoilta). Jakoon Kastellin oma Osukki ja kutsu toimittajakuntaan Ryhmänohjaajat vievät (kahviosta) omalle ryhmälleen noin 10 kpl syksyn Osukki-lehteä. Kimppalehtiä on tarkoitus kierrättää kavereiden kesken. Osukin

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 Sunnuntai 1.7. Maanantai 2.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 13.30-14.30 Puistokonsertti: The Swing Eagles

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,

Lisätiedot

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu Kuva: Pixabay/Hans Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Jumalanpalvelukset - To 2.5. klo 18 Arjen hengähdys -rukoushetki ja ehtoollinen - Su 5.5. klo 10 Messu Vox Consolationis

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

Sururyhmät syksyllä 2019

Sururyhmät syksyllä 2019 Sururyhmät syksyllä 2019 Läheisen ihmisen kuolema järkyttää ja koskettaa. Jokainen meistä suree omalla tavallaan ja oman aikansa. Kukaan muu ei voi määrätä, mitä, milloin ja miten pitäisi tuntea. Toipuminen

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista

Lisätiedot

Vireä viisikymppinen. Tervetuloa juhlimaan! PITÄJÄNMÄEN π SEURAKUNTA 50

Vireä viisikymppinen. Tervetuloa juhlimaan! PITÄJÄNMÄEN π SEURAKUNTA 50 Vireä viisikymppinen Tervetuloa juhlimaan! PITÄJÄNMÄEN π SEURAKUNTA 50 Sinulle Menneille kiitos, tuleville tulkaa Pakko on nyt hieman kehua, mutta ehkä se näin juhlavuoden kunniaksi sallitaan. On hienoa

Lisätiedot

Lapset ja perheet Syksy 2018

Lapset ja perheet Syksy 2018 Lapset ja perheet Syksy 2018 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa.

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. TOIMINTA Lapset Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. Perhekerho tiistaisin, alkaen 14.1., viikolla 3. klo 9.30 seurakuntatalossa. RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015

Lisätiedot

TERVEISET. helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET. helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI VAPAUS, MITÄ SE MERKITSEE? Tämä vuosi 2017 on meille suomalaisille juhlavuosi, sata vuotta sitten maamme sai itsenäisyyden.tuohon vuosisataan

Lisätiedot