Tammikuu 2016 Tapahtumat loppiaisesta kuun loppuun

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tammikuu 2016 Tapahtumat loppiaisesta kuun loppuun"

Transkriptio

1 Töölön seurakunta Tammikuu 2016 Tapahtumat loppiaisesta kuun loppuun Kirkkovuosi JOULUJAKSO Adventti Joulu Uusivuosi Loppiainen PÄÄSIÄISJAKSO Laskiaissunnuntai Marianpäivä Palmusunnuntai Kiirastorstai Pitkäperjantai Pääsiäinen Helatorstai HELLUN- TAIJAKSO Helluntai Kolminaisuudenpäivä Juhannus Helluntain jälkeiset sunnuntait Enkelienpäivä Pyhäinpäivä Tuomiosunnuntai

2 Maa hohtaa lumivaipassansa Maa hohtaa lumivaipassansa, on Luoja itse luonut hangen, jään. Maa Herran on myös roudassansa ja lepää talven hänen kädessään. On ankara ja pitkä talviyö, vaan läpi senkin jatkuu Luojan työ. Taas kaamos saartaa, painaa mieltä, vaan Herra meidän lähellämme on. Yön valta väistyy päivän tieltä, ja kevät nousee, juhla auringon. Näin tunturit ja järvet, erämaa valoa toivon saavat heijastaa. Nyt vaikka nukkuu siemen, multa, työn äänet kaikkialta kuuluvat. Me saamme hoitaa hengen tulta, ja kätten töihin päivät kutsuvat. Ja hohtavilla talvihangilla suot, Herra, mielen, ruumiin iloita 2 Virsi 576, Niilo Rauhala Virsikirjaan 1986

3 messut ja hartaushetket messut Sunnuntaisin ja pyhäpäivinä klo 10, Temppeliaukion kirkko Kasteen lahja Matilda Hakkarainen, Sami Mustakallio, Eija Kilpi, Maija Åker, Tuomas Karjalainen, Leena Tiitu. Eva Tanskanen, huilu Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa Jari Leinonen, Matilda Hakkarainen, Henri Hersta, Leena Tiitu. Pop-messu klo 18. Rippikoulun aloitus. Markus Lehtimäki, Tuomas Meurman. Artistivieraana Paleface Ansaitsematon armo Auvo Naukkarinen, Tuomas Karjalainen, Leena Tiitu. Rukousmessu klo 18. Eija Kilpi, Kari Pulakka Band Kristus, Jumalan kirkkauden säteily Juhlamessu, Sibafest. Tuomas Meurman, Matilda Hakkarainen. Musiikki Kent Tritle. Messun jälkeen kirkkokahvit. KESKIPÄIVÄN RUKOUSHETKI - DAILY PRAYER Ma, ti, to ja pe klo 12, Temppeliaukion kirkko Englanninkielinen rukoushetki. RUKOUSETKOT Keskiviikkoisin klo , alkaen 20.1., Temppeliaukion kirkon morsiushuone Tule rukoilemaan yhteisten ja omien asioiden puolesta. Voit myös tuoda rukouspyyntöjä, tai pyytää että puolestasi rukoillaan. Rukousetkot siirtyy Töölön kirkolle. Kuunteleva rukous Keskiviikko klo 17.15, Temppeliaukion kirkon morsiushuone Opettelemme kuuntelemaan Jumalaa. Omien rukousten lisäksi olemme myös hiljaa kuunnellen ja jaamme kokemaamme toisillemme. Kuunteleva rukous siirtyy helmikuussa Töölön kirkolle. Töölön seurakunta Tammikuu 2016 Ehtoollishetki Keskiviikkoisin klo 18, Temppeliaukion kirkko Pappi tavattavissa hartaushetken jälkeen. 3

4 Aamurukous - Morning Prayer Kuukauden 1. lauantai klo 9, Arkadia International Bookshop, Nervanderink. 11 Hiljentymishetkessä on mietiskelyä, sanaa, laulua ja kouriintuntuvaa tunnelmaa. Vetäjänä pastori Petri Tikka. Seuraava aamurukous on 6.2. Pop-messu Sunnuntai klo 18, Temppeliaukion kirkko Liturgi Markus Lehtimäki, saarna Tuomas Meurman, artistivieraana Paleface. Jatkot messun jälkeen seurakuntasalissa, lastenhoito järjestetty. Rukousmessu Sunnuntai klo 18, Temppeliaukion kirkko Armon varassa uuteen vuoteen. Eija Kilpi. Kari Pulakka Band. Rukouspalvelua, iltakahvit. lapset ja perheet AVOIMET PERHEKERHOT Kerhon ohjelmassa on laulu- ja hartaushetki, leikkiä ja keskustelua lapsiperheen elämään liittyvistä asioista. Tiistaisin klo , alkaen Olaus Petrin kirkon kerhotilat, Minervankatu 6 Tiistain perhekerho siirtyy Temppeliaukion kirkon Takkahuoneelle tiistaina 9.2. Perjantaisin klo 10-12, alkaen Temppeliaukion kirkon takkahuone Perjantain perhekerho siirtyy Töölön kirkolle pe Koululaisten kerhotoiminta Katso seurakunnan nettisivuilta lisätietoja kerhoista: kirkkohelsingissa.fi/toolo Toiminta Lapset ja perheet Kouluikäisten kerhoja nuoret Peli-ilta Maanantaisin klo 18-21, Kerhis Pingistä, lautapelejä, oleilua ja kohtaamisia. 4

5 Nuortenilta Keskiviikkoisin klo 18-21, Kerhis Teemallisen illan aluksi legendaarinen kuulemiskierros, illan päätteeksi hartaushetki. Tori-café Perjantaisin klo 18-23, Kerhis Turvallinen ja päihteetön nuorisokahvila perjantai-illan viettoon. musiikki TÖÖLÖN KIRKON KAMARIKUORO JA -ORKESTERI Seurakunnassamme toimii Töölön kirkon kamarikuoro sekä Töölön kirkon kamariorkesteri. Koelaulusta ja -soitosta sopiminen ja lisätietoja Tuomas Karjalaiselta puh BÄNDIIN SOITTAMAAN Haluaisitko viritellä nuoruuden taitoja kitara kädessä tai basso kainalossa? Rumpalillekin löytyy tilaa. Soittimet, muut bändikamat ja harjoituspaikka löytyvät meiltä. Omankin soittimen voit ottaa mukaan. Jos kiinnostuit bändimusisoinnista yksin tai vaikkapa porukalla, ota yhteyttä: Leena Tiitu ( , tai Tuomas Meurmann ( , Lauluillat Maanantai klo 18-19, Cafe & Eepos, Runeberginkatu 29 Kuningaskobra Mombasassa. Yhteislaululla lämpöä talven pakkasiin. Yhteislaulua kahvilaorkesterin säestyksellä, yllätysvieraita. Tule hyvissä ajoin nauttimaan talon antimista, myynti loppuu ennen lauluillan alkua klo 18. Töölön seurakunta Tammikuu 2016 diakoniatyö Diakoniaruokailu Tiistaisin ja perjantaisin klo 12-13, Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Ruokailu alkaa Töölön kirkolla helmikuussa Tammikuussa ei järjestetä ruokailua. Diakoniatyön järjestämä toiminta jatkuu Töölön kirkolla helmikuussa

6 piirit ja kerhot MERIMIESKIRKKOPIIRI Maanantaisin klo 16.30, parittomina viikkoina, alkaen 4.1. Temppeliaukion kirkon seurakuntasali Vierailijat kertovat merimieslähetyksestä Suomessa tai ulkomailla. Vetäjänä Aino Kaulen, puh KITARAKURSSIT Maanantaisin klo 17 21, alkaen 1.2., Temppeliaukion kirkon takkahuone Kitaransoittoa, opetusta ja jamittelua hyvässä seurassa. Klo 17 aloittelijat, klo 18 pidemmälle ehtineet ja klo 19 jammailua. Yhteyshenkilö Jari Leinonen, puh , opettaja Kari Pulakka. POSLIINIPIIRI Maanantaisin klo 13-20, Kerhokeskus Posliininmaalausta Tuula Setälän johdolla. Posliinipiiri soveltuu myös aloittelijoille. Yhteydenotot: Tuula Setälä, puh JUMPPAKERHO ELÄKELÄISILLE Tiistaisin klo , alkaen 12.1., Temppeliaukion kirkon seurakuntasali Eläkeläisille mielen virkistykseksi suunnattua leppoisaa ja kevyttä liikuntaa, tuolijumppaa ja taivutuksia. Vetäjinä Eeva Murtomaa ja Eeva Jalonen. LÄHETYSPIIRI Keskiviikkona klo 13 vierailu Lähetysiltapäivään Annankulmaan, Annankatu 14 D; Hanna Lindbergin aiheena Israel. Tiistaina ei piiriä; postitustalkoot ke Tiistaina 2.2. ja 9.2. piiri kokoontuu Seurakuntakodilla klo alkaen Lähetyspiiri kokoontuu Töölön kirkolla tiistaisin klo Miestenpiiri Keskiviikkoisin klo 16-18, parillisina viikkoina, alkaen 13.1., Seurakuntakoti Kaikenikäisille miehille suunnattu piiri, jossa keskustellaan niin Raamatusta kuin arjen asioista. Juttelun lomassa keitetään kahvit. Piiri siirtyy Töölön kirkolle TÖÖLÖN KIRKKO Töölön kirkon avajaiset ja Yhteisvastuu -tapahtuma sunnuntaina klo 14

7 muuta toimintaa ja tulevaa RAAMATTULUENTO Tiistaisin klo 13, alken 12.1., Temppeliaukion kirkon seurakuntasali Helsingin Raamattukoulun luentosarja. Teemana Jeesuksen opetukset. Keskustelua luennoitsijan alustuksen pohjalta. Luentokahvit. HANNA-RUKOUSRYHMÄ Tiistaisin klo parillisina viikkoina, alkaen 12.1., Seurakuntakoti Naisten kansainvälisen verkoston rukousryhmä. Vetäjänä Liisa Tojkander, lisätiedot Kika Paukkunen, puh Ryhmä siirtyy Töölön kirkolle Parents & Toddlers Keskiviikkoisin klo 10-12, alkaen 13.1., Temppeliaukion kirkon kerhotilat Kansainvälisen seurakunnan (IEC) äiti-lapsi -piiri. Vetäjänä Vida Kessey, puh , lisätietoja Kika Paukkunen puh Rukousmessun suunnittelukokous Keskiviikko klo 18.30, Temppeliaukion kirkon seurakuntasali Tule mukaan ideoimaan sunnuntaina pidettävää Rukousmessua! POstitustalkoot Keskiviikko klo 10-15, Seurakuntakoti Vuoden 2016 Yhteisvastuu-kampanjan materiaalin sekä Töölön kirkon avajaisjuhlan kutsujen postitustalkoot. Talkoolaisille on tarjolla lounas ja kahvit. Nuorten postitustalkoot seurakuntakodilla alkavat klo 18. RAAMATTUA KUUNNELLEN Perjantaisin klo 17, alkaen 22.1., Temppeliaukion kirkon Takkahuone Pidämme illan aluksi lyhyen kahvihetken, jonka jälkeen luemme yhden tulevan sunnuntain Raamatuntekstin. Pidämme hiljaisen hetken ja jaamme sen, mitä teksti on meille nostanut mieleen. Jakamista emme kommentoi. Töölön seurakunta Tammikuu 2016 Parisuhdeillat Töölön seurakunta järjestää alkuvuonna luentosarjan yhteistyössä Kataja Parisuhdekeskuksen kanssa. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja maksuttomia eikä niihin tarvitse erikseen ilmoittautua. Seniorit ja parisuhteen voima Luennot torstaisin klo Temppeliaukion kirkolla

8 Hoitava rukous -kurssi Torstaisin Töölön kirkolla klo 18, ei hiljaisella viikolla Opettajina Mikko Matikainen, Marja Mäkelä ja Päivi Peittola. Lisätiedot ja ilmoittautuminen mennessä, Kika Paukkunen, puh Kurssi järjestetään yhteistyössä Kansan Raamattuseuran kanssa. rukousmessu Sunnuntai klo 18 Temppeliaukion kirkko Armon varassa uuteen vuoteen Eija Kilpi, Kari Pulakka Band. Rukouspalvelua, iltakahvit. Tapahtuu Töölön kirkolla keväällä 2016 Perhemessu sunnuntaina 6.3. Pääsiäisen puuhapäivä koko perheelle lauantaina Vappurieha & perhemessu sunnuntaina 1.5. Pop-messu kirkon pihalla sunnuntaina

9 kulttuuriklubi Kevätkausi 2016, Temppeliaukion kirkko Tiistai klo 19 Mika Waltari, Tunturikatu 13 Kirjailija, filosofian tohtori Panu Rajala kertoo. Klo keskustelua aiheesta iltateen äärellä. Tiistai klo 19 Mitä sosiaali- ja terveyspalveluille kuuluu? Vieraana terveystieteitten tohtori, dosentti Seija Muurinen. Klo keskustelua aiheesta iltateen äärellä. Keskiviikko klo 19 Säveliä koko ikä Kapellimestari, säveltäjä Kari Tikka 70 v. Jenni Lättilä, Esa Ruuttunen ja Henri Hersta esittävät töölöläissäveltäjän musiikkia. Klo pieni, mutta maukas iltapala juhlan kunniaksi. Tiistai klo 19 Fiori con amore Keväinen kukkaistapahtuma äitienpäivän ja Floran päivän tuntumassa. Floristi Tanja Lähdeaho johdattaa kauneuden maailmaan kukkasidonnan keinoin. Klo koristamme seurakuntasalin pöydät. Töölön seurakunta Tammikuu 2016 Etsimme vapaaehtoistyöntekijöitä helmikuusta alkaen diakoniaruokailun ja diakonian aulakahvilan vetäjiksi Töölön kirkolle. Katso rekrytointi-ilmoituksemme vapaaehtoistyo.fi -sivustolta! Lisätietoja saat diakoni Minna Valkiaiselta, puh

10 Sunnuntai klo 18 Temppeliaukion kirkko Liturgi Markus Lehtimäki, saarna Tuomas Meurman, artistivieraana Paleface. Bändin kapellimestari Make Perttilä ja solisti Mirkka Paajanen, messuisäntänä Mikko Saari. Jatkot messun jälkeen seurakuntasalissa, lastenhoito järjestetty. Rippikoulun aloitusmessu. Kaikki vuoden 2016 riparilaiset perheineen ovat lämpimästi tervetuleita mukaan! Töölön seurakunta somessa Töölön seurakunta Temppeliaukion kirkko - Temppeliaukio Church Nuorten Kerhis Nuorten Kerhis; toolokerhis Töölön srk:n varhaisnuorisotyö; toolojunnut 10

11 TÖÖLÖN KIRKKO Ystävänpäivänä sunnuntaina Töölön kirkon avajaiset ja Yhteisvastuu-tapahtuma Töölön seurakunta Tammikuu 2016 Kirkossa ja kirkonmäellä toimintaa kaikenikäisille alkaen klo 14 Yhteisvastuu-tapahtuma ja partiotoiminnan esittelyä klo Avajaispäivä huipentuu klo 17 juhlamessuun Avajaispäivää valmistellaan kirkolla perjantaina klo Tule mukaan talkoisiin! 11

12 yhteystiedot KIRKKOHERRANVIRASTO Runeberginkatu 39 A Helsinki Puh (toolo.srk@evl.fi) Avoinna ma, ti, to, pe klo ja ke klo Portaat, ei hissiä DIAKONIATOIMISTO Runeberginkatu 58 B 14 Ajanvaraus tiistaisin klo Puh krs, hissi TEMPPELIAUKION KIRKKO Lutherinkatu 3, puh Esteetön kulku kadulta kirkkosaliin, ei portaita TEMPPELIAUKION KIRKON KERHO- TILAT, TAKKAHUONE Temppelikatu 16 B SEURAKUNTAKOTI Runeberginkatu 39 A Portaat, ei hissiä TÖÖLÖN KIRKKO JA SEURAKUNTA- SALI Topeliuksenkatu 4 Kirkko otetaan käyttöön KERHOKESKUS KERHIS Tykistönkatu 8 TEMPPELIAUKION KIRKON SEURA- KUNTASALI Temppelikatu 16 A Portaat, ei hissiä Pappi tavattavissa Temppeliaukion kirkolla Lutherinkatu 3 Ma, ti, to ja pe klo 10-14, sekä messujen ja hartaushetkien jälkeen Kirkkoherranvirastolla Runeberginkatu 39 A 7 Ke klo Puhelin (09) Seurakunnan verkkosivut Facebook-sivu facebook.com/toolonseurakunta Virkatodistukset Helsingin seurakuntayhtymän keskusrekisteri, Kolmas linja 22 B Puh (virkatodistuksia & sukuselvityksiä ei laadita kirkkoherranvirastossa) muutokset mahdollisia

Seurakunnassa tapahtuu. Joulunaika 2015. Adventista loppiaiseen

Seurakunnassa tapahtuu. Joulunaika 2015. Adventista loppiaiseen Seurakunnassa tapahtuu Joulunaika 2015 Adventista loppiaiseen Arkihuolesi kaikki heitä Näillä sanoilla alkaa tuttu joululaulu. Joulunaika luo kuitenkin monelle paineita ja arkihuolista voi olla vaikea

Lisätiedot

Töölön seurakunta Lokakuu 2015

Töölön seurakunta Lokakuu 2015 Töölön seurakunta Lokakuu 2015 Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Matt. 18:3 Rakas Jeesus, kiitos lapsista jotka auttavat meitä ymärtämään enkelien

Lisätiedot

Seurakunnassa tapahtuu. Marraskuu 2015

Seurakunnassa tapahtuu. Marraskuu 2015 Seurakunnassa tapahtuu Marraskuu 2015 Töölön seurakunnan uudet toimitilat Hyvää jaksaa odottaa. Odotus joskus venyy, mutta sinnikkyys myös palkitaan. Seurakunta on saamassa Töölön kirkon uudelleen käyttöönsä

Lisätiedot

Töölön seurakunta tammikuu 2014

Töölön seurakunta tammikuu 2014 Töölön seurakunta tammikuu 2014 1 Uutta aloittamassa Tammikuun alussa alkaa uusi vuosi. Vuoden 2014 kalenteri noudattaa tuttua muotoa. Samoin kirkkovuosi toistuu joka vuosi samanlaisena mahdollistaen sen,

Lisätiedot

Töölön seurakunta lokakuu 2014

Töölön seurakunta lokakuu 2014 Töölön seurakunta lokakuu 2014 1 Erikoistarjous Sain viime vuosituhannen lopulla ekstrakutsun Töölön seurakunnan diakoniapastoriksi, tosin vain kolmeksi kuukaudeksi. Mutta miten kävikään? Huomaan kolmen

Lisätiedot

Töölön seurakunta Toukokuu 2015

Töölön seurakunta Toukokuu 2015 Töölön seurakunta Toukokuu 2015 Ah, kuinka kevät hohtaa Ah, kuinka kevät hohtaa ja kukkii, tuoksuu maa! Näin Luoja meidät kohtaa ja hyvyys valloittaa. Niityllä riemuissansa eläimet hyppivät, ja linnut

Lisätiedot

Töölön seurakunta huhtikuu 2014

Töölön seurakunta huhtikuu 2014 Töölön seurakunta huhtikuu 2014 1 Faberge'n pääsiäisyllätys Muutama vuosi sitten yhdysvaltalainen romukauppias osti pienen kultamunan kirpputorilta. Hän maksoi siitä kultamunan sisältämien kullan ja jalokivien

Lisätiedot

Töölön seurakunta Syyskuu 2015

Töölön seurakunta Syyskuu 2015 Töölön seurakunta Syyskuu 2015 Maan muokkasimme, veimme Nyt hehkuu kauneutta myös lakastuva maa. Puut ruskan kirkkautta kantavat loistavaa. Maa täyteydessänsä tuo sadon ajallaan, se antaa hedelmänsä ja

Lisätiedot

Töölön seurakunta marraskuu 2014

Töölön seurakunta marraskuu 2014 Töölön seurakunta marraskuu 2014 1 Syksy on muutoksen aikaa Puiden lehdet ovat pudonneet monenkirjavina maahan. Päivän valoisuus on vaihtunut tummiin sävyihin ja sysimustiin öihin. Syksyn tuulet piiskaavat

Lisätiedot

Huhti- ja toukokuu 2016

Huhti- ja toukokuu 2016 Töölön seurakunta Huhti- ja toukokuu 2016 Kirkkovuosi JOULUJAKSO Adventti Joulu Uusivuosi Loppiainen PÄÄSIÄISJAKSO Laskiaissunnuntai Marianpäivä Palmusunnuntai Kiirastorstai Pitkäperjantai Pääsiäinen Helatorstai

Lisätiedot

Töölön seurakunta kesä 2014

Töölön seurakunta kesä 2014 Töölön seurakunta kesä 2014 Kesä-, heinä- ja elokuu Suvi suloinen Nyt se on tullut, Suvivirren armas aika. Raamatussa on käsky: - Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa

Lisätiedot

Töölön seurakunta. Kesä-, heinä- ja elokuu

Töölön seurakunta. Kesä-, heinä- ja elokuu Töölön seurakunta Kesä-, heinä- ja elokuu Olet vapaa Pekka Simojoki, Anna-Mari Kaskinen N iin kuin linnunpoikaa, joka kurkkii pesästään, meitäkin nyt tuuli kutsuu lentämään. Siivet saimme Jumalalta siivet

Lisätiedot

Töölön seurakunta Marraskuu 2013

Töölön seurakunta Marraskuu 2013 Töölön seurakunta Marraskuu 2013 1 Turvallisia sanoja Marraskuun 1. päivän Sana on psalmista 119: Minä noudatan sinun liittosi säädöksiä -missä kuljenkin, olen sinun edessäsi. Marraskuu on meille suomalaisille

Lisätiedot

Töölön seurakunta Adventin ja joulun aika 2014

Töölön seurakunta Adventin ja joulun aika 2014 Töölön seurakunta Adventin ja joulun aika 2014 1 Joulun odotusta Luin päiväkerhossa lapsille muumien joulusta. Tarinassa muumiperhe herää kesken talviunien ja huomaa, kuinka koko muumilaakson väki valmistelee

Lisätiedot

Töölön seurakunta Huhtikuu 2015

Töölön seurakunta Huhtikuu 2015 Töölön seurakunta Huhtikuu 2015 Paastosta pääsiäisen iloon Huhtikuun alku osuu keskelle hiljaista viikkoa ja pääsiäinen on kuun ensimmäinen suuri juhla. Samalla siirrytään paastosta pääsiäisen iloon. Oikeastaan

Lisätiedot

Töölön seurakunta Helmikuu 2015

Töölön seurakunta Helmikuu 2015 Töölön seurakunta Helmikuu 2015 Yhteisvastuukeräys jälleen ajan hermolla Kirkon suurkeräyksen kohteena vuonna 2015 on kovia kokenut Haiti, jonne tulevina vuosina rakennetaan turvallisia ja ympäristöystävällisiä

Lisätiedot

Töölön seurakunta maaliskuu 2014

Töölön seurakunta maaliskuu 2014 Töölön seurakunta maaliskuu 2014 1 Nyt ihmettelen tässä Käyn läpi vanhoja papereita. Nyt on aika. Lähtölaskenta on alkanut. Elämää ymmärretään taaksepäin ja eletään eteenpäin. Käsiini osuu vanha ruutuvihko

Lisätiedot

Töölön seurakunta Lokakuu 2013

Töölön seurakunta Lokakuu 2013 Töölön seurakunta Lokakuu 2013 1 Kiitos ystävän kädestä Kiitos ystävän kädestä, joka ojentautui avukseni silloin, kun en osannut pyytää apua. Kiitos ystävän ymmärtävistä korvista, jotka eivät väsyneet

Lisätiedot

Töölön seurakunta toukokuu 2014

Töölön seurakunta toukokuu 2014 Töölön seurakunta toukokuu 2014 1 Älä pelkää huomista, Jumala on jo siellä! Kevät yllätti jälleen tänäkin vuonna. Jumalan ajoitus oli häikäisevä. Jeesuksen kärsimyksen pimentäessä taivaan hiljaisella viikolla

Lisätiedot

Töölön seurakunta helmikuu 2014

Töölön seurakunta helmikuu 2014 Töölön seurakunta helmikuu 2014 1 Arvokkaat viimeiset päivät Tämän vuoden YV -keräyksen kotimaankohde on haastava aiheeltaan, koska kysymyksessä on saattohoito. Osalla meistä on omia kokemuksia ja ajatuksia

Lisätiedot

Töölön seurakunta Syyskuu 2013

Töölön seurakunta Syyskuu 2013 Töölön seurakunta Syyskuu 2013 1 Muutos, välttämätön!? Syksy on monelle meistä uuden alkamista. kesän joutenolo ja lomailu tuntuu ajattelussa ja vyötäröllä. Mieli ja ruumis kaipaavat jotakin uutta. Mitä

Lisätiedot

Helmi- & maaliskuu 2016 Tapahtumat loppiaisesta kuun loppuun. Töölön seurakunta

Helmi- & maaliskuu 2016 Tapahtumat loppiaisesta kuun loppuun. Töölön seurakunta TÖÖLÖN KIRKKO Töölön seurakunta Helmi- & maaliskuu 2016 Tapahtumat loppiaisesta kuun loppuun Kirkkovuosi JOULUJAKSO Adventti Joulu Uusivuosi Loppiainen PÄÄSIÄISJAKSO Laskiaissunnuntai Marianpäivä Palmusunnuntai

Lisätiedot

Töölön seurakunta Marraskuu 2011

Töölön seurakunta Marraskuu 2011 Töölön seurakunta Marraskuu 2011 1 Kynttilät syttyvät Iltojen pimentyessä sytytämme kynttilöitä. Kynttilä tuo lämmintä valoa ja kertoo hetken rauhasta ja tärkeydestä. Marraskuussa, pyhäinpäivänä, sytytämme

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Töölön seurakunta syyskuu 2014

Töölön seurakunta syyskuu 2014 Töölön seurakunta syyskuu 2014 1 Korjuupäivän saapuessa Herra, olet auttajamme, sinun ovat taivas, maa. Sinulta myös elämämme tien ja tarkoituksen saa. Minkä teemme rukoillen, sinuun, Herra, uskoen, saamme

Lisätiedot

Töölön seurakunta Maaliskuu 2015

Töölön seurakunta Maaliskuu 2015 Töölön seurakunta Maaliskuu 2015 Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa Valitusvirret 3: 23 Kirjoitan tätä maaliskuun viestin tervehdystä tietoisena siitä, että lähes 36 vuoden työrupeamani

Lisätiedot

Töölön seurakunta Adventin ja joulun aika 2013

Töölön seurakunta Adventin ja joulun aika 2013 Töölön seurakunta Adventin ja joulun aika 2013 1 Aika armoa tulvillaan Aika naurua, laulua, leikkiä Aika rakkautta, lämpöä, kynttilän tuiketta Aika piparin, hyasintin, jouluruokien tuoksua Aika tähtitaivaan

Lisätiedot

Helmi- ja maaliskuu Töölön seurakunta

Helmi- ja maaliskuu Töölön seurakunta TÖÖLÖN KIRKKO Töölön seurakunta Helmi- ja maaliskuu 2016 Kirkkovuosi JOULUJAKSO Adventti Joulu Uusivuosi Loppiainen PÄÄSIÄISJAKSO Laskiaissunnuntai Marianpäivä Palmusunnuntai Kiirastorstai Pitkäperjantai

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Töölön seurakunta Tammikuu 2012

Töölön seurakunta Tammikuu 2012 Töölön seurakunta Tammikuu 2012 1 Matkalla... Vuodenvaihde on jännittävää aikaa. Seurakunnassa katse kääntyy kevätkauteen ja sen haasteisiin. Valon lisääntyminen tuo uutta virtaa ja kalenterin lehden kääntämisellä

Lisätiedot

Kesä 2016 Kesä-, heinä- ja elokuun tapahtumat. Töölön seurakunta

Kesä 2016 Kesä-, heinä- ja elokuun tapahtumat. Töölön seurakunta Töölön seurakunta Kesä 2016 Kesä-, heinä- ja elokuun tapahtumat Kirkkovuosi JOULUJAKSO Adventti Joulu Uusivuosi Loppiainen PÄÄSIÄISJAKSO Laskiaissunnuntai Marianpäivä Palmusunnuntai Kiirastorstai Pitkäperjantai

Lisätiedot

Töölön seurakunta Toukokuu 2012

Töölön seurakunta Toukokuu 2012 Töölön seurakunta Toukokuu 2012 1 Jumalan eväskori herkkuja täynnä Seison kasvimaani reunalla ja katselen juuri lumesta vapautunutta mustaa maata. Kevät on tullut. Pienet vihreät mintun lehdet ja punaiset

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Töölön seurakunta Adventin ja joulun aika 2011

Töölön seurakunta Adventin ja joulun aika 2011 Töölön seurakunta Adventin ja joulun aika 2011 1 Adventus Domini Joulua edeltävää juhlaan valmistautumista kutsutaan adventtiajaksi. Sana tulee latinan sanoista adventus Domini, Herran tuleminen. Adventtiaikana

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12. Päiväohjelma 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.00 Minijumis 13.40 Oppitunnit 16.00 Välipala (huom. omat eväät!) 18.25 Kokoontuminen luokkaan

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 Usko on valo, joka johdattaa meitä ja loistaa meille pimeydessä. (Martti Luther) Kevätkauden jumalanpalvelukset ja tapahtumat Tuusniemellä Tuusniemen alueseurakunta

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Kirkkovuoden juhlat Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Adventin jälkeen seuraava juhla on Suomen itsenäisyyspäivä 6.12$ Kirkossa rukoillaan

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Maaliskuu

Halli Toimintakalenteri Maaliskuu Halli Toimintakalenteri Maaliskuu kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 MAALISKUU MAATA NÄYTTÄÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma: vaihtuva

Lisätiedot

OLD CHURCH. VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6. Syyskuu 2014. MESSU su klo 10

OLD CHURCH. VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6. Syyskuu 2014. MESSU su klo 10 Syyskuu 2014 VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6 MESSU su klo 10 PÄIVÄMUSIIKKI ti klo 12 AAMUMESSU ke klo 8 AVOINNA ma pe 12 15 lisäksi to 12 20.30 OLD CHURCH HOLY MASS SUN 10 am (handout available in English)

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Ensimmäinen oksa - nimi.

Ensimmäinen oksa - nimi. Kirkon lapsityönohjaajien ja lapsityön teologien neuvottelupäivät. Torstai 11.4.2013. PIENI PYHIINVAELLUS Laajavuoren luonnossa Kuljetaan kuiskaten. Hengitetään rukoillen. Kuljetaan pareittain ja pysähdytään

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Kesä 2016 Messut Sunnuntaisin ja pyhinä klo 10 Huopalahden kirkossa klo 12 Hakavuoren kirkossa. Suvivirren sunnuntain 29.5. messuissa lauletaan Suvivirsi.

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

TERVEISET. helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET. helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI VAPAUS, MITÄ SE MERKITSEE? Tämä vuosi 2017 on meille suomalaisille juhlavuosi, sata vuotta sitten maamme sai itsenäisyyden.tuohon vuosisataan

Lisätiedot

Töölön ja Meilahden seurakunnissa

Töölön ja Meilahden seurakunnissa Töölön ja Meilahden seurakunnissa Innosta hehkuva sydän Luukkaan pääsiäiskertomuksessa kaksi opetuslasta on matkalla Emmaus nimiseen kylään. He pohtivat, mitä Jerusalemissa pääsiäisjuhlien aikaan on tapahtunut.

Lisätiedot

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

SU1.1. UUDENVUODEN PÄIVÄN SANAJP KLO 11, VVG, KIRKKOKAHVIT JA PRESIDENTIN PUHE TV:STA

SU1.1. UUDENVUODEN PÄIVÄN SANAJP KLO 11, VVG, KIRKKOKAHVIT JA PRESIDENTIN PUHE TV:STA 86/ Liite Sivu 1 / 6 KEVÄT 2017 TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNNAN TOIMINTAA VÄRIT: NAISTENPIIRI (LEHTEEN) MIESTEN SAUNAILTA (LEHTEEN) SANAN JA RUKOUKSEN ILTA (LEHTEEN) SIIONIN VIRSI SEURAT (LEHTEEN) RY SUNNUNTAISEURAT

Lisätiedot

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Ilon ja valon pääsiäinen Pääsiäinen on ylivoimaisesti suurin juhlan aihe mitä voin kuvitella. Me tavoittelemme sitä ja pelkäämme, ettei se ole totta. Tässä pääsiäisen

Lisätiedot

lapsi- ja perhetyön kevät 2012

lapsi- ja perhetyön kevät 2012 Herttoniemen seurakunnan lapsi- ja perhetyön kevät 2012 Ilmoittelemme lapsityön tapahtumista myös tekstiviestinlistan avulla. Jos haluat mukaan, ilmoita yhteystietosi Jennille. Seuraa myös nettisivujamme

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Haagan seurakunnan syksy 2015

Haagan seurakunnan syksy 2015 Haagan seurakunnan syksy 2015! JUMALANPALVELUS- ELÄMÄÄ MESSUT Seurakunnan tärkein yhteinen kokoontuminen on sunnuntain ehtoollisjumalanpalvelus eli messu, joka tarjoaa mahdollisuuden hiljentymiseen, rauhoittumiseen

Lisätiedot

Sururyhmät syksyllä 2019

Sururyhmät syksyllä 2019 Sururyhmät syksyllä 2019 Läheisen ihmisen kuolema järkyttää ja koskettaa. Jokainen meistä suree omalla tavallaan ja oman aikansa. Kukaan muu ei voi määrätä, mitä, milloin ja miten pitäisi tuntea. Toipuminen

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2015

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2015 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 JOS HUHTIKUUSSA PAITA PÄÄLLÄ HALKOJA HAKATAAN, NIIN TOUKOKUUSSA TURKKI PÄÄLLÄ TOUKOJA KYLVETÄÄN Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät)

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät) 91, liite 2 / Sivu 1 / 6 Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa 1.1. 31.5.2018 (punaisella alueneuvoston päätettävät) ma 1.1. la 6.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Loppiainen Jeesus, maailman

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

SYYSKUU Tervetuloa! Puh

SYYSKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Kevät 2015

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Kevät 2015 S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I Kevät 2015 VIIKKO-OHJELMA Sunnuntai klo 12 Messu Maanantai klo 17.30 Siltamäen naiskuoro 12.1. 11.5. klo 19 Hengellisten laulujen ilta kerran kuukaudessa:

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

KE SÄN JUMALAN PAL VELUKSE T

KE SÄN JUMALAN PAL VELUKSE T KESÄN JUMALANPALVELUKSET Vuosaaren kirkossa vietetään ehtoollisjumalanpalvelus eli messu joka sunnuntai klo 11 ja Katukappelissa Iltakirkko torstaisin klo 18. Myös lapset ovat tervetulleita jumalanpalveluksiin!

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

Lapset ja perheet Syksy 2018

Lapset ja perheet Syksy 2018 Lapset ja perheet Syksy 2018 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.

Lisätiedot

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot