PSORI-TIEDOTE 1/2006
|
|
- Tiina Ahola
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KUOPION SEUDUN PSORIASISYHDISTYS RY PSORI-TIEDOTE 1/2006 Pyöreä vartalo, pyöreä pää. Kaksi on silmää niin hymyilevää. Hiilestä tehty ne on, samoin suu. Kukapa siinä on muu. Hei, se on lumiukko tietenkin, päässä on musta hattu kuhmuisin.
2 Puheenjohtajan terveiset Aloitamme taas toiveikkaina uuden vuoden ja toivomme, että se toisi tulleessaan kaikkea hyvää. Olen Seija Ålander ja aloitan uutena puheenjohtajana. Aikaisempaa kokemusta minulla ei ole; hallituksessa olen toiminut vuoden verran jäsenenä. Kaikki on siis uutta ja niin ihmeellistä. Meidän yhdistyksessä on paljon vuosien varrella kertynyttä tietotaitoa, jota voin hyödyntää opetellessani uusia asioita, sillä apua sekä neuvoja tulen tarvitsemaan jatkossakin. Tämän vuoden teemana on Psoriasis kansansairautena. Perinteistä Psori-viikkoa vietetään viikolla viisi. Tavoitteena on edelleen välittää tietoa psoriasiksesta sairautena, sen yleisyydestä ja hoidosta. Vertaistuki ja yhteistyö muiden vammaisjärjestöjen kanssa nousee tänä päivänä esille. Reumayhdistyksellä on kiinnostusta lähteä mukaan yhteistyöhön luentojen tai muun vastaavan tilaisuuden järjestämiseksi ajatellen nivelpsoriaatikoita. Yhteiskunnan palvelujen heiketessä kolmannen sektorin työ nousee vielä tulevina vuosina arvostetuksi palvelumuodoksi. Vaalikeräys teemalla TUETAAN TOISIAMME on saanut taas monet yhdistyksemme jäsenet tekemään arvokasta vapaaehtoista työtä lipasvahteina ja yhdyshenkilöinä eri kunnissa. KAUNIS KIITOS KAIKILLE! Pitkäaikaisen vaalikeräysvastaavan Raili Vartiaisen poismenon johdosta muistamme häntä kiitollisena hänen yhdistykselle tekemästä monipuolisesta työstä. Haluaisin rohkaista teitä hakemaan liiton järjestämille kursseille, tuetuille lomille ja kuntoutukseen. Omaehtoinen kunnon ylläpitäminen ja positiivinen asenne elämään auttaa perussairauden kanssa kamppaillessamme. Tulkaa joukolla mukaan tapahtumiin ja ottakaa rohkeasti yhteyttä. Kuuntelen mielelläni teidän toiveita ja uusia ideoita. Yhteistyötä toivoen Seija Aluesihteerin tiedotuksia Aurinkoinen pakkaspäivän tervehdys Kuopion aluetoimistolta! Sinulle, yhdistyksen jäsen, toivotan hyvää alkanutta vuotta. On ilo kertoa, että jäsenmäärä Psoriasisliitossa jatkaa kasvuaan. Vuoden 2005 lopussa jäsenmäärä oli kaikkiaan Liittoon liittyi viime vuonna 1068 uutta jäsentä, mikä on hieno määrä. Näin alkuvuodesta on hyvä tarkastella mitä kuntoutuspalveluja Psoriasisliitto yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa tarjoaa psoriasista sairastaville ja heidän läheisilleen. Kuntoutumiskeskus IHO järjestää entiseen malliin sopeutumisvalmennus- ja kuntoutuskursseja Kelan lääkinnällisenä kuntoutuksena eri ihopotilasryhmille. Sopeutumisvalmennuksen peruskurssit ovat tarkoitettu pitkäaikaista iho- tai nivelsairautta sairastaville, joilla on tiedon, hoidon ohjauksen tai vertaistuen tarve. Sairauden vaikeusasteella ei sinänsä ole merkitystä vaan tärkeämpää on oma kokemus ohjauksen ja tuen tarpeesta. Peruskurssille voi siis hakeutua niin vasta sairastunut kuin vuosikymmeniäkin sairastanut
3 kuntoutuja. Sopeutumisvalmennuksen jatkokurssit on tarkoitettu peruskurssin käyneille ikään kuin jatko-opinnoiksi. ennen kaikkea ehkäisemään hoitoväsymystä. Hakuaika on jatkuva, kunnes kurssit täyttyvät. Kursseille haetaan Kelan paikallistoimiston kautta. Täytä kuntoutushakemus ja kuntoutushakemusliite sekä liitä hakemukseen myös lääkärin B- lausunto. Kuntoutuspalveluihin kuuluvat myös RAY:n tuella järjestettävät kohdennetut kurssit eri ryhmille kuten perheille, ikääntyville ja nuorille. Nämä kurssi pidetään sekä Kuntoutumiskeskus IHOssa että eri puolella Suomea. Psoriasista sairastavien lasten perhekurssi järjestetään Lapsen psoriasis herättää monta kysymystä hoidoista, lapsen harrastuksista ja tulevaisuudesta. Vanhempien mahdollisuus keskustella arjen tuomista haasteista ja vaihtaa kokemuksia muiden kanssa lisää perheen voimavaroja ja mahdollisuutta tukea lapsen pitkäaikaisen iho- ja nivelsairauden kanssa pärjäämistä. Kurssille otetaan mukaan 6-8 perhettä. Hakuaika päättyy Parit ja psorit kurssilla pohditaan pitkäaikaisen iho- ja nivelsairauden merkitystä ja siihen liittyvien kysymysten kohtaamista parisuhteessa. Viikonloppukurssi on tarkoitettu psoriasista sairastaville ja heidän puolisoilleen. Kurssille otetaan 5 paria ja kurssi pidetään Kuntoutumiskeskus IHOssa. Hakuaika päättyy Seniorikurssit (60+) toteutetaan Kunnonpaikassa Siilinjärvellä ja Oulun alueella Ikääntyneille psoriaatikoille järjestettävien hoidonohjaus- ja virkistyskurssien tavoitteena on tukea osallistujien motivaatiota omahoidon ja toimintakyvyn ylläpitämiseen hoidonohjauksen ja terveysliikunnan avulla. Kurssit ovat tarkoitettu niin vasta sairastuneille kuin pitempään sairastaneille. Hakuaika päättyy 3 viikkoa ennen kurssin alkua. Huom! Hakemukseen voi mielellään liittää kopio ed. sairaskertomuksesta tai hoitavan lääkärin B-lausunto (ei tarvitse hakea uutta). Liikettä niveliin omahoidolla varhaiskuntoutuksella toimintakykyä kurssin toteuttavat yhdessä Invalidisäätiön Kuntoutus Orton ja Kuntoutumiskeskus Iho työikäisille nivelpsoriaasista sairastaville. Hakemukseen tulee liittää lääkärin B-lausunto. Tiedustelut Sonja Bäckmanilta puh. (09) , s-posti sonja.backman@psori.fi Hakeminen kursseille Lisätietoja kursseista antaa Gunilla Öller puh (09) , gunilla.oller@psori.fi tai aluesihteerit. Hakemuslomakkeen voi hakea nettisivuilta tai tilata Psoriasisliiton toimipisteistä. Hakemuksen voi lähettää sähköisesti tai postitse: Gunilla Öller, Kuntoutumiskeskus IHO, Fredrikinkatu 27 A 3, Helsinki. Kurssit ovat osallistujille maksuttomia ja matkoista omavastuuosuus on 25 e, ylimenevät matkustuskustannukset korvataan halvimman kulkuyhteyden mukaan. Kurssit toteutetaan yhteistyössä Rahaautomaattiyhdistyksen (RAY) kanssa. Hei nupsolainen (29 v. tai nuorempi), lähde yksin, ystäväsi tai perheesi kanssa viettämään viisi tapahtumarikasta päivää toisten nupsolaisten kanssa Lomasaari Marttiselle Virroilla Osallistumismaksu on yli 18-vuotiailta 30 e, vuotiailta 25 e ja alle 12-vuotiailta 15 e. Leirille otetaan 24 ensin ilmoittautunutta. Ilmoittautumiset 1.3. mennessä osoitteella gunilla.oller@psori.fi. tai puh. (09) Hoito- ja kuntoutumismatkat mahdollistavat ilmastohoitoon hakeutumisen vaikeaa psoriasista sairastaville. Hoitomatkojen omavastuuosuus pysyy ennallaan eli aikuisilta se on
4 252 euroa ja nuorilta (16 25 v.) 168 euroa. Kotimaan matkakulut korvataan omavastuuosuuden (18,50 e) ylittävältä osalta edullisimman matkustustavan mukaan. Kevään 2006 aikana järjestetään neljä hoitomatkaa Gran Kanarialle. Nuorten (16-25v) hoitomatka ja nivelpsoriaatikoiden hoitomatka suuntautuvat Teneriffalle maaliskuussa. Hakuajat päättyvät kevään matkojen osalta 1.2. Syksyn hoito- ja kuntoutumismatkoista tiedotetaan myöhemmin. Lisätietoja esim. Ihonaika 1/2006. Vuonna 2006 toteutetaan Raha-automaattiyhdistyksen tuella kaiken kaikkiaan yhdeksän teemalomaa eri puolella Suomea yhteistyössä lomajärjestöjen kanssa. Teemalomista asiakas maksaa omavastuuosuuden. Tarkemmat tiedot teemalomista julkaistaan Ihonaikalehden numerossa 1/06. Yhdistyksiin on koulutettu valohoitovastaavia, jotka huolehtivat valohoitolaitteiden vuokrauksesta ja neuvonnasta. Psoriasisliitto järjestää sekä uusille että vanhoille UVBlamppuvastaaville tarkoitetun koulutustilaisuuden Kuopiossa. Lisätietoja antaa valotoimintavastaava Gunilla Öller puh. (09) , gsm Hyvät jäsenet kurssit on suunniteltu teitä varten. Näin teillä on mahdollisuus saada tietoa, ohjausta ja vertaistukea psoriasiksen omahoitoon. Lisää tietoa saa mm. Ihonaika-lehdestä, liittotoimistosta, aluesihteeriltä, internetistä, yhdistyksesi hallituksen jäseniltä ja muilta toimijoilta. Pirteitä alkuvuoden päiviä ja hyvää kevään odotusta! Pirjo Ruotsalainen, aluesihteeri ts. Kuopion Seudun Psoriasisyhdistys ry järjestää ohjattua ALLASJUMPPAA maanantai-iltaisin klo Suokadun palvelutalolla (sisään pääsee Suokadun palvelutalon sisäpihan ovesta klo alkaen). Kertamaksu on 2,30 euroa. Tervetuloa mukaan kuntoutumaan ja rentoutumaan! Pirkko Ollikainen p
5 Liikuntavastaavien koulutus- ja virkistyspäivät Lomakeskus Kuusistossa Marraskuun lopulla minulla oli ilo osallistua yhdistysten liikuntavastaaville tarkoitettuun koulutus- ja liikuntatapahtumaan Turun lähellä, meren rannalla sijaitsevassa Kuusiston Lomakeskuksessa. Tapahtuman järjesti Psoriasisliitto ry yhdessä SoveLi ry:n *) kanssa ja ohjelma oli laadittu niin, että sekä tiukkaa asiaa että rentouttavaa ja virkistävää liikuntaa oli sopivasti mukana. Perjantai-iltana kokoonnuimme yhteen ja aloitimme tutustumalla kouluttajiin, Psoriasisliitto ry:n projektipäällikköön, Sonja Bäckströmiin, SoveLi ry:n toiminnanjohtajaan Raija Luona- Helmiseen ja Suomen MS-liitto ry:n liikunnan suunnittelijaan, Riitta Samsténiin. Samalla tutustuimme myös toisiimme ja kävimme läpi viikonlopun ohjelman. Illan päätteeksi pukeuduimme lenkkivaatteisiin ja lähdimme pimentyvään iltaan sauvakävelylenkille oppaanamme oli Lomakeskus Kuusiston vastaava, liikunnanohjaaja Vesa Virtanen. Saimme sauvakävelyyn sekä uusia tekniikkavinkkejä että lämmittely- ja venyttelyliikkeitä. Yön aikana Turun seudulla oli satanut uutta lunta ja lauantaiaamu alkoi lumisia maisemia ihaillen. Suggestoterapeutti Henri Valkama aloitti kanssamme aamun ohjelman ja sai meidät kaikki rentoutumaan niin, että puolen tunnin aamutorkut maistuivat kaikille. Sen jälkeen siirryimme tiukkaan asiaan: kuulimme luentoja ja kävimme keskusteluja Liikkeelle koulutukseen liittyvistä asioista liikuntavastaavan roolista, tehtävistä, lakiasioista ja suunnittelusta. Päivän koulutuksen jälkeen saimme tutustua Pehmis-Pomppis lentopallopeliin Lentopalloliiton lentiskehittäjän Hanna Vähäsarjan opastuksella. Pallona meillä oli pehmeä, ns. soft-pallo, joka on pienempi kuin normaali lentopallo ja pehmeytensä ja kokonsa ansiosta helppo käsitellä. Harjoittelimme heittoja, kiinniottoja ja leikimme pallolla. Moni aiemmin lentopalloa vierastanut sai uuden kipinän lajiin, niin hauskaa pehmeällä pallolla heittely oli. Sauna ja iltapala päättivät mukavasti sujuneen lauantain. Sunnuntaiaamuna varustauduimme metsägolfiin, jota pelattiin Lomakeskus Kuusiston ympäristössä. Pelivälineenä olivat luonnonpuista tehdyt mailat ja joko tennis- tai sählypallot. Haastetta antoivat uusi lumi, jota oli pelikentällä ja muut luonnonesteet, mm. pensasaidat... Hauskaa oli ja monen mielestä ko. laji vähän sovellettuna olisi mukava lisä vaikkapa yhdistysten tapahtumiin. Liikuntaosuus jatkui vielä sauvakävelyllä läheisessä metsämaastossa, jossa haastetta antoivat kallioinen jyrkkä nousu ja takaisin tullessa liukas alastulo. Sunnuntaiaamu jatkui vielä koulutuksen merkeissä Sonja Bäckströmin kanssa kävimme läpi liikuntatoiminnan yhteistyökuvioita eri yhdistyksissä. Palautekeskustelussa tuli esille, että moni liikuntavastaava tunsi saaneensa uusia eväitä yhdistyksen jäsenten liikuntamahdollisuuksien parantamiseen ja kotimatkalle lähdettiin sekä kouluttautuneina että virkistyneinä. Lomakeskus Kuusistossa virkistäytynyt Pirkko Ollikainen *) SoveLi ry on valtakunnallisten, soveltavaa liikuntaa järjestävien järjestöjen asiantuntija-, yhteistoiminta- ja palvelujärjestö, johon Psoriasisliitto ry on liittynyt mukaan edistääkseen jäsenyhdistystensä liikuntatoimintaa ja paikallista verkostoitumista. SoveLi ry on Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n eli SLU:n jäsenjärjestö
6 Vesijuoksua ja erilaisia jumpparyhmiä Vesijuoksua ja erilaisia jumpparyhmiä tarjolla jäsenillemme SUONENJOELLA! Mukaan voivat tulla myös RAUTALAMMILLA JA TERVOSSA asuvat. Tiedustelkaa tarkemmin hintoja ja ajankohtia ohjaajilta: Seija Paananen, p tai Anna-Mari Paananen, p Kylpylämatka Saarenmaalle Varkauden seudun Psoriasisyhdistys järjestää kylpylämatkan Saarenmaalle, Kuresaareen (sunnuntai sunnuntai). Matkan hinta Hintaan sisältyy Lisämaksusta 285 euroa/henkilö bussikuljetus Varkaus Helsinki Varkaus Matka-Vekan saattajan palvelut satamassa laivamatka Helsinki Tallinna Helsinki kansipaikoin (M/S Melodia) bussikuljetus Tallinna Saarenmaa Tallinna 1 viikon majoitus Saarenmaan Valssissa 2-hengen huoneessa puolihoito uima-altaan ja kuntosalin käyttö päivittäin lääkärin tulotarkastus 6 päivänä 2 hoitoa */päivä arvonlisävero muut kuin yllä olevat palvelut 1-hengen huonelisämaksu 135 euroa/henkilö täysihoito 50 euroa/henkilö * yrtti-, hiilihappo- ja porekylvyt, muta-, sähkö- ja lämpöhoidot, pyörrekylpy jaloille, vedenalainen suihkuhieronta, hieronta 20 min, osokeriitti, parafango käsille, valohoito, voimistelu salissa ja altaassa, sauvakävely Lisätietoja Varkauden seudun Psoriasisyhdistyksen puheenjohtaja Irma Kolehmaiselta, p Terveyttä edistävä kevätkurssi Tukipilari järjestää kevätkurssin Suokadun palvelutalolla alkaen klo (3 kk joka keskiviikko). Ohjelmassa on mm. rentoutusjoogaa, vesivoimistelua, ravitsemustietoa, hierontaa, sauvakävelyä ja mielikuvista energiaa. Kurssimaksu 10 euroa. Ilmoittautuminen mennessä, p tai
7 TAPAHTUMAKALENTERI KEVÄTKAUSI 2006 Ti 7.2. Valon päivä klo Palvelutalo Akuliina, Siilinjärvi: sosiaalityöntekijä Lea Ruotsalainen: psoriasista sairastavan sosiaaliturva, apteekkari Irja Launonen: SV-laki ja lääkekorvaukset, aluesihteeri Pirjo Ruotsalainen: Psoriasisliiton palvelut psoriasista sairastavan tukena. Ti Su Ti 9.5. Vuosikokous klo 18.00, Majakka Ulkoilupäivä klo alkaen Koko perheen tapahtuma: pilkkikilpailu (omat varusteet mukaan), ulkoilua, makkaranpaistoa ja mukavaa yhdessäoloa ym. Niuvanniemen sairaalan rantasaunalla (tarkemmat ajo-ohjeet ilmoittautumisen yhteydessä). Ilmoittautumiset mennessä puheenjohtajalle tai sihteerille. Porukalla liikkeelle klo 17.30, Majakka Aluksi reippailua Vänärillä, jonka jälkeen aluesihteeri Pirjo Ruotsalainen ohjaa venytys- ja rentoutusjumpan. TULE MUKAAN!!! KUOPION SEUDUN PSORIASISYHDISTYS RY VUOSIKOKOUSKUTSU Sääntömääräinen kevätvuosikokous pidetään liittotoimiston tiloissa Majakassa, osoitteessa Minna Canthin katu 4 C, 3. krs Tiistaina klo Käsitellään sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat. TERVETULOA! Hallitus
8 KUOPION SEUDUN PSORIASISYHDISTYS RY Yhdistyksen syysvuosikokouksessa Majakassa, Minna Canthin katu 4 C, 3. krs on valittu seuraavalle toimikaudelle uusi HALLITUS: Puheenjohtaja: Varapuheenjohtaja: Jäsenet: Seija Ålander Hiihtäjäntie 6 C 4, KUOPIO p , sähköposti: seija.alander@luukku.com Taisto Issukka Keltuntie 21, TOIVALA p , (sähköposti taisto.issukka@dnainternet.net) Hannu Heiskanen Päivärannantie 4, KUOPIO p Pia Juntunen, sihteeri/tiedottaja Saarijärventie 23 E 65, KUOPIO p sähköposti: Sirkka-Liisa Kalstela Puijonsarventie 13 B 7, KUOPIO p Heikki Laaksonen Annikintie 2 A 3, KUOPIO p Mirja-Anneli Tuovinen Varpaisjärventie 1330, SIILINJÄRVI p Varajäsenet: Martti Miettinen Ukkokodintie 11, KUOPIO p , Pirkko Ollikainen Vuorikatu 22 A 38, KUOPIO p , sähköposti: pirkko.ollikainen@gmail.com Koulutettuja tukihenkilöitä ovat Ritva Karppinen (PPP/psoriasis), p , Mirja- Anneli Tuovinen (PPP/SAPHO) ja Seija Ålander (psoriasis).
PSORI-TIEDOTE 1/2007
KUOPION SEUDUN PSORIASISYHDISTYS RY PSORI-TIEDOTE 1/2007 On helppoa olla samaa mieltä, on helppoa olla mieletön, vaan enemmän löytää, kun poikkeaa tieltä ja oikaisee läpi metsikön. -Juice Leskinen Puheenjohtajan
PSORI-TIEDOTE 2/2006
KUOPION SEUDUN PSORIASISYHDISTYS RY PSORI-TIEDOTE 2/2006 Elämä paiskoo joskus ovia kiinni aivan nenäsi edestä, mutta älä välitä. Vain niin saat selville ne ovet, jotka ovat auki sinua varten. Puheenjohtajan
PSORI-TIEDOTE 2/2007
KUOPION SEUDUN PSORIASISYHDISTYS RY PSORI-TIEDOTE 2/2007 Moni osaa neuvoa meille tien, mutta ystävän tunnistaa siitä, että hän kulkee sitä kanssamme jonkin matkaa. Puheenjohtajan terveiset 2 Hyvä yhdistyksemme
PSORI-TIEDOTE 1/2010
KUOPION SEUDUN PSORIASISYHDISTYS RY PSORI-TIEDOTE 1/2010 On asioita, joita kuunnellaan korvilla. On asioita, joita kuunnellaan silmillä. Ja on asioita, joita kuulee vain sydämellä, myötäelämisellä. Puheenjohtajan
PSORI-TIEDOTE 1/2008
KUOPION SEUDUN PSORIASISYHDISTYS RY PSORI-TIEDOTE 1/2008 Kun aamulla nouset ylös, sinulla on kaksi vaihtoehtoa olla joko onnellinen tai onneton. Päätä olla onnellinen! Puheenjohtajan terveiset 2 Kädessäsi
Sopeutumisvalmennuskurssit 2017
-2016 Meri-karinan kurssi- ja neuvontapalvelut Seiskarinkatu 35, 20900 Turku lounais-suomen syöpäyhdistyksen Sopeutumisvalmennuskurssit 2017 KELAN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAT JA LÄHEISET
PIENI PALVELUOPAS 2011
PIENI PALVELUOPAS 2011 Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki Puh. 09-5407540, fax. 09-54075460 toimisto@cp-liitto.fi AIKUISTOIMINTA Aikuistoiminnan tarkoituksena on kehittää vammaisille aikuisille toimintoja
Täyttä elämää psorista huolimatta
Täyttä elämää psorista huolimatta Koska psoriasis on varsin yleinen sairaus, se on tuttu vaiva monille, vaikkei siitä välttämättä pidetä suurta ääntä. Vaikka psoriasiksesta vaietaan usein, se vaikuttaa
PSORI-TIEDOTE 2/2009
KUOPION SEUDUN PSORIASISYHDISTYS RY PSORI-TIEDOTE 2/2009 Toivoisin muistavani auringonkukan lailla kääntää kasvoni kohti valoa silloinkin kun maailma vaikuttaa pimeältä. Puheenjohtajan terveiset 2 Lämmin
KUOPION SEUDUN PSORIASISYHDISTYS RY PSORI-TIEDOTE 2/2012. Onni ei ole kultakimpale. Se on pieniä hippuja arjen harmaassa savessa.
KUOPION SEUDUN PSORIASISYHDISTYS RY PSORI-TIEDOTE 2/2012 Onni ei ole kultakimpale. Se on pieniä hippuja arjen harmaassa savessa. 2 Puheenjohtajan mietteitä Nyt kun kesä mennyt on Vai tuliko se ollenkaan,
PSORI-TIEDOTE 2/2011
KUOPION SEUDUN PSORIASISYHDISTYS RY PSORI-TIEDOTE 2/2011 Elä elämää, ettei se elämättä jää. - Timo Tissari Puheenjohtajan mietteitä 2 Lämmin kesä on takanapäin ja uutta toimintakautta aloittelemme innolla.
KUOPION SEUDUN PSORIASISYHDISTYS RY PSORI-TIEDOTE 2/2014
KUOPION SEUDUN PSORIASISYHDISTYS RY PSORI-TIEDOTE 2/2014 2 Puheenjohtajan terveiset Tervehdys Syyskeltaiset lehdet maan peittää... lauletaan eräässä vanhassa iskelmässä, niinpä se kesäaika on taas muisto
NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014
NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014 Toiminta- ja palvelukeskus MERI-KARINA Seiskarinkatu 35, Turku www.lssy.fi Tervetuloa sopeutumisvalmennuskursseille Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskukseen
KUOPION SEUDUN PSORIASISYHDISTYS RY PSORI-TIEDOTE 1/2016
KUOPION SEUDUN PSORIASISYHDISTYS RY PSORI-TIEDOTE 1/2016 Puheenjohtajan terveiset 2 Arvoisat jäsenet Kyllä nyt varapuheenjohtaja on puheenjohtajaa parempi. Vertaan Seija Ålanderin kymmenen vuoden puheenjohtajapestiä
YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010
YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010
KUOPION SEUDUN PSORIASISYHDISTYS RY PSORI-TIEDOTE 1/2013
KUOPION SEUDUN PSORIASISYHDISTYS RY PSORI-TIEDOTE 1/2013 Puheenjohtajan mietteitä 2 Vuosi 2013 on alkanut, ja toivottelenkin kaikille jäsenillemme oikein hyvää kuluvaa vuotta. Tuokoon se teille kaikille
Tampereen Seudun Atopiayhdistys. Jäsenkirje syksy 2014
Tampereen Seudun Atopiayhdistys Jäsenkirje syksy 2014 Syyskokous / jäsentapaaminen Aika Torstai 30.10.2014 klo 18.00 Paikka Tampereen Pääkirjasto Metso 2. krs, kokoushuone Kokouksessa käsitellään syyskokoukselle
KUNTOUTUSTA JA TUETTUJA LOMIA OMAISHOITAJILLE
KUNTOUTUSTA JA TUETTUJA LOMIA OMAISHOITAJILLE 26.3.2018 MERJA JÄNTTI TOIMINNANSUUNNITELIJA TALOUDEN JA TOIMINNAN TUKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA KELAN KUNTOUTUSKURSSIT KENELLE: KAIKENIKÄISILLE OMAISHOITAJINA
JÄSENTIEDOTE 2 / 2017
JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 Tervetuloa Jytyliiton jäsenille suunnatulle toimisto- ja hallintotyöntekijöiden KIILA- kuntoutuskurssille 2017 Mikä KIILA kuntoutus (kurssi numero 69310) Kuntoutuksessa saat tukea
NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014
NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014 Toiminta- ja palvelukeskus MERI-KARINA Seiskarinkatu 35, Turku Tervetuloa sopeutumisvalmennuskursseille Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskukseen
KUOPION SEUDUN PSORIASISYHDISTYS RY PSORI-TIEDOTE 1/2011
KUOPION SEUDUN PSORIASISYHDISTYS RY PSORI-TIEDOTE 1/2011 2 Puheenjohtajan turinat Hyvä yhdistysväki, Lunta tulla tupruttaa, ja sitäpä onkin riittänyt tänä talvena ihan joka puolelle. Liikkuminen on ollut
Psoriasisliiton. palvelut
Psoriasisliiton palvelut PSORIASISLIITON PALVELUT Psoriasisliitto Psoriasisförbundet ry on valtakunnallinen potilas- ja kansanterveysjärjestö. Psoriasisliitto toimii psoriasista sairastavien palveluiden
Vuoden 2016 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit
Vuoden 2016 kurssit Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2016 kurssit Neuroliiton Avokuntoutus Aksoni tarjoaa valtakunnallisesti ryhmämuotoisia sopeutumisvalmennuskursseja
Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä.
Pohjois-Savon AVH-yhdistys JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 52 (II kerros) 1/2016 70110 KUOPIO 15.1.2016 HYVÄT JÄSENET Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen
A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous
A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous 24. 25.10.2015 Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi Kokouksen asialista on tämän kutsun liitteenä. A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 24. 25.10.2015
Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET
Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET PÄIVYSTYSAJAT TOIMISTOLLA Kuukauden ensimmäinen maanantai klo 12.00-14.00
Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:
Tärkeää: Kevätkokouksen kannanotto Aivovammanuoret Instagramissa Tulevia tapahtumia Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Aivovammaliiton kevätkokouksen kannanotto... 2 Aivovammanuoret Instagramissa...
Sopeutumisvalmennuskurssit 2015. Aivoverenkiertohäiriöt
Sopeutumisvalmennuskurssit 2015 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikka Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, f. 02 2138 210, www.aivoliitto.fi Lisätietoja (ma pe klo
ME-kävely - kannustiko liikkumaan enemmän?
ME-kävely - kannustiko liikkumaan enemmän? Hyvän hoidon puolesta maailmanennätyskävely oli Suomen Reumaliiton ja Roche Oy:n yhteinen hanke Hanke koostui Suomen Reumaliiton paikallisyhdistysten liikuntavastaavien
A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous
Valtakunnalliset A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskus, Lomatie 12, Nurmes A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään ja niiden yhteydessä A-Kiltojen Liitto ry:n
Enemmän kuin pintaa - harjoitteluita ja opinnäytteitä Psoriasisliittossa. SoveLi-messut 11.3.2011
Enemmän kuin pintaa - harjoitteluita ja opinnäytteitä Psoriasisliittossa SoveLi-messut 11.3.2011 Psoriasis on tulehduksellinen, pitkäaikainen iho ja tai nivelsairaus, jota sairastaa n. 2,5 3 % väestöstä
Diabeteskeskus Diabetesliiton keskustoimisto ja kurssikeskus sijaitsee n. 25 km Tampereen keskustasta Näsijärven rannalla Aitolahdessa
Diabetesliiton terveiset Vastaava diabeteshoitaja Anneli Jylhä Diabeteskeskus Diabetesliiton keskustoimisto ja kurssikeskus sijaitsee n. 25 km Tampereen keskustasta Näsijärven rannalla Aitolahdessa 1 Diabeteskeskus
Sopeutumisvalmennuskurssit 2016. Aivoverenkiertohäiriöt
Sopeutumisvalmennuskurssit 2016 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikka Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, f. 02 2138 210, www.aivoliitto.fi Lisätietoja (ma pe klo
Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan
Paremman avioliiton jatkoseminaari Hartolassa 26.-27.11.2011 Ilmoittaudu www.parempiavioliitto.fi www.hnmky.fi Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Linna-hotelliin ja Hartolaan 26.-27.11.2011. Nyt on
Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)
Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.
Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!
Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine
1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1
OTA OTA TALTEEN! HYVINVOINTIISI. TUTUSTU JA HAE WWW.PHT.FI AIKUISILLE PERHEILLE Hyvinvointijaksot 1 VUODEN -HYVINVOINTIJAKSOJEN HAKU HAKU ALKAA 15.10.2013 TUTUSTU UUSIIN JAKSOIHIN JA TARJONTAAMME VERKKOSIVUILLAMME
Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014
Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jäsentiedote 1 Hallituksen kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Jyty Varkaus ry:n jäsenkampanja 4 Itä-Suomen alueen Työhyvinvointi-seminaari 22. - 23.11.2014 Vuorelan
Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen
Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,
Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille
HAKUOHJE Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille Norio-keskus järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään Helsingissä Norio-keskuksen tiloissa, jossa
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3
1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET
A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous
A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous 28. 29.10.2017 Puhjonrannan kurssikeskus, Puhjonrannantie 80, Valkeala A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 28. 29.10.2017 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen
SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.
SISÄLLYSLUETTELO Yleistä 2 Hallituksen jäsenet 2 Jäsenedut 3 Hoitovuorokausikorvaus 3 Kuntoutus/Kurssitoiminta 4 Tukihenkilötoiminta 5 Keskusteluillat 6 Osaston toiminta 7 Liikuntaa syöpäpotilaille 8 Yhteystiedot
Sopeutumisvalmennuskurssit Aivoverenkiertohäiriöt
Sopeutumisvalmennuskurssit 2017 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikka Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, www.aivoliitto.fi Lisätietoja (ma pe klo 9 15) Kurssisuunnittelija
Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.
KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014
Kuntoutus-Auris toteuttaa vuonna 2014 Valkeassa talossa Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuksen perhekursseja sekä lasten yksilöllisiä
KUNTOUTUSKALENTER I 2014 Kuntoutus-Auris toteuttaa vuonna 2014 Valkeassa talossa Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuksen perhekursseja sekä lasten yksilöllisiä kuntoutuksen perhejaksoja. Kuntoutuspäätöstä
Vuoden 2017 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit
Vuoden 2017 kurssit Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2017 kurssit Neuroliiton Avokuntoutus Aksoni tarjoaa valtakunnallisesti ryhmämuotoisia sopeutumisvalmennuskursseja
KELAN TULES-AVOKURSSIT
KELAN TULES-AVOKURSSIT KUNTOUTUSTA TYÖELÄMÄSSÄ OLEVILLE TUKI- JA LIIKUNTAELINOIREISILLE HERTTUAN KUNTOUTUSKESKUKSESSA Tules-avokursseja selkäoireisille niska-hartiaoireisille lonkka-polviniveloireisille
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:
JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee
A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous
A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous 22. 23.10.2016 Vesalan kurssi- ja leirikeskus, Vesalantie 136, Vesanka A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 22. 23.10.2016 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2019 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa 50 Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...
Kuva: www.kiteenmatikaiset.fi TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...3 KAHVITILAISUUS JA
Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012
Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012 KOPOLAN KURSSIKESKUKSEN TOIMINTA 2012 1. SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT Kuuroutuneiden ja vaikeasti huonokuuloisten sopeutumisvalmennuskurssit.
HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus
HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus Outi Ståhlberg outi.stahlberg@mtkl.fi 050 3759 199 Laura Barck laura.barck@mtkl.fi 050 4007 605 Mielenterveyden keskusliitto, kuntoutus ja sopeutumisvalmennus
Saapuminen Peurunkaan ja majoittuminen Tuloinfo, tutustuminen, ryhmäyttäminen ja loman tavoitteet
MTLH Hyvinvointia työikäisille loma 5 vrk Malliohjelma 1. Päivä klo 15.00 klo 15.15-17.00 klo 17.15-19.00 2. Päivä klo 7.00-9.00 klo 9.30-10.30 klo 11.30-12.30 klo 13.00-14.00 klo 14.30-15.30 3. Päivä
Suomen Iktyoosiyhdistys ry TIEDOTE 2/2014 1 (2)
Suomen Iktyoosiyhdistys ry TIEDOTE 2/2014 1 (2) Vertaistukitapaaminen 4.10. Helsingissä Pidämme jälleen vapaamuotoisen vertaistukitapaamisen lauantaina 4.10. klo 12-15 Helsingin Ihopisteellä, osoite Messeniuksenkatu
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2018 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
Anne Taulu toiminnanjohtaja, FT, TtM. Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija, ft (AMK), liikunnanohjaaja.
Anne Taulu toiminnanjohtaja, FT, TtM Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija, ft (AMK), liikunnanohjaaja Mikko Vähäniitty Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toimii SoveLi 20 vuotta - Liiku
Sopeutumisvalmennuskurssit Aivoverenkiertohäiriöt
Sopeutumisvalmennuskurssit 2018 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikka Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, www.aivoliitto.fi Lisätietoja (ma pe klo 9 15) Kurssisuunnittelija
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2019 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa 50 Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
Yhdistyksen toiminnan esittely
Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat
Avokuntoutusta palvelukeskusten ja järjestön yhteistyönä
Avokuntoutusta palvelukeskusten ja järjestön yhteistyönä Avokuntoutusfoorumi 30.11.2016, Tampere Vuokko Mäkitalo, omahoidon suunnittelija, Suomen Luustoliitto ry Veera Sillanpää, toimintaterapeutti, Helsingin
Soluku. Soluku-luontolomat vuonna 2014
Soluku-luontolomat vuonna 2014 Yleistä Soluku-lomista Sosiaalisella luontolomatoiminnalla (Soluku) edistetään pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia ja harrastaa erilaisia luontoaktiviteetteja.
Hämeenlinnan Reumayhdistys ry
Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi
Ohjatut vertaistukiryhmät. menetyksen kokeneille 2013
Ohjatut vertaistukiryhmät traumaattisen menetyksen kokeneille 2013 Sisällysluettelo Ohjatut vertaistukiryhmät traumaattisen menetyksen kokeneille... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Valtakunnalliset
Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille
1(5) Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille Norio-keskus järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään Helsingissä Norio-keskuksen tiloissa, jossa osallistujat
Pohjois-Savon aivohalvausyhdistys ry JÄSENKIRJE 2/2012 Tulliportinkatu 25 B 20 II krs ( pihan puoli) 70100 KUOPIO 21.3.2012
1 Pohjois-Savon aivohalvausyhdistys ry JÄSENKIRJE 2/2012 Tulliportinkatu 25 B 20 II krs ( pihan puoli) 70100 KUOPIO 21.3.2012 HYVÄT JÄSENET Kaunista kevätaikaa teille kaikille. Jatkamme toukokuun loppupuolelle
Atopialiiton avoin valokuvauskilpailu facebookissa
puheenjohtaja ja vertaistukihenkilö varapuheenjohtaja ja vertaistukihenkilö sihteeri rahastonhoitaja varsinainen jäsen Varajäsen varajäsen varajäsen YHDISTYKSEN HALLITUS KAUDELLA 2013 Tony Kallioinen Pia
OULUN STEINERKOULU. kuukausitiedote. maaliskuu Rentouttavaa hiihtolomaa!
OULUN STEINERKOULU kuukausitiedote maaliskuu 2017 Rentouttavaa hiihtolomaa! TAPAHTUMAKALENTERI vk 10 talviloma ti 14.3. laskettelu- ja ulkoilupäivä la 8.4. pääsiäismyyjäiset vk 15 V luokan näytelmän esitykset
Minäkö omaishoitaja? Anne-Maria Halmesmäki 20.5.14
Minäkö omaishoitaja? Anne-Maria Halmesmäki 20.5.14 Neuvoja, neuvoja omaishoitajuus oli minulle aivan uusi asia. En ollut varmaan edes kuullut koko sanaa. Työikäinen puoliso-omaishoitaja Kun omaishoitajuus
Omaishoito Kittilässä. Alaotsikko Toinen alaotsikko
Omaishoito Kittilässä Alaotsikko Toinen alaotsikko Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot Omaishoitajan työn arvostaminen lähtee omaishoitajan roolin tunnistamisesta ja tunnustamisesta Tehokas
KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI
KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI Viestikyyhkysen sisältö: Puheenjohtajan pulinoita.3 Perhehoidon rekrykamppanaja...4-5 Jäsentuotteemme: Mustaharakka,pelikortit..6 Hupparit,T-paidat...7 Miltä
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa
Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen
Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015 kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Jämsänkatu 2, Vallila FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden
Syöpäyhdistyksestä tukea rintasyöpäpotilaille
Syöpäyhdistyksestä tukea rintasyöpäpotilaille Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry. V.1951 perustettu kansanterveysjärjestö ja Suomen Syöpäyhdistyksen jäsenjärjestö Toimialue Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Yhdistyksen
Sopeutumisvalmennuskurssit 2014. Aivoverenkiertohäiriöt
Sopeutumisvalmennuskurssit 2014 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikat Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, f. 02 2138 210, www.aivoliitto.fi Kuntoutuskeskus Kankaanpää
TYÖT TAKANA LOMA 5 VRK
TYÖT TAKANA LOMA Orientoidu uuteen elämänvaiheeseen meillä Lahdessa keskellä kaupunkia. Kaupungin tapahtumatarjonta sekä monipuoliset ostosmahdollisuudet ovat lähellä, mutta niin myös monet ulkoilu- ja
ampereen seudun Atopiayhdistys
ampereen seudun Atopiayhdistys Jäsenkirje syksy 2011 Syyskokous/ jäsentapaaminen Aika Torstaina 27.10.2011 klo 17.30 Paikka IHOPISTE, Hämeenkatu 25 B 4 krs. Kokouksessa käsitellään syyskokoukselle kuuluvat
PIENI PALVELUOPAS 2012
PIENI PALVELUOPAS 2012 Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki Puh. 09-5407540, fax. 09-54075460 toimisto@cp-liitto.fi, www.cp-liitto.fi AIKUISTOIMINTA Aikuistoiminnan tarkoituksena on kehittää vammaisille
8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:
8/2018 Tärkeää Liittopäivien teemana oli viestintä ja vaikuttaminen Avoimet ovet Aivovammaliiton toimistolla 12.12.2018 Nuori, anna äänesi kuulua! Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Liittopäivien
Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015
Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015 Sisällysluettelo Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Valtakunnalliset intensiivikurssit...
lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.
lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),
Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa. vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt
Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa yhdistysten vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt Ryhmätyöt 1. Puheenjohtajan tärkein tehtäväon uuden puheenjohtajan löytäminen, jatkon varmistaminen,
Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi
Hyvinvoiva Sinä - Kehon ja Mielen vireyttä ja lepoa pe 1.3.- su 3.3.2013 Tervetuloa nauttimaan hyvinvoinnista! Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Mitä voit saada?
Pohjois-Savon aivohalvausyhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 1/2015 70100 KUOPIO 8.1.2015 HYVÄT JÄSENET
Pohjois-Savon aivohalvausyhdistys ry JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 1/2015 70100 KUOPIO 8.1.2015 HYVÄT JÄSENET Innostunutta osallistumisen vuotta 2015. Aloitamme yhdistyksemme toimintoja
Crohnin tauti ja colitis ulcerosa Aikuisten ja lasten kurssit
Crohnin tauti ja colitis ulcerosa Aikuisten ja lasten kurssit Palveluntuottajien koulutus 14.11.2018 Arita Goh Crohnin tauti ja colitis ulcerosa -kurssit vuoden 2019 alusta alkaen Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi
Mikäli numerosta ei vastata, jätä yhteistietosi merkkiäänen jälkeen vastaajaan, niin soitamme sinulle.
Pohjois-Savon aivohalvausyhdistys ry JÄSENKIRJE 3/2013 Tulliportinkatu 25 B 2.krs. pihan puoli 70100 Kuopio 27.8.2013 Hyvät jäsenet Aurinkoinen, lämmin kesä alkaa olla muistoissamme. Toivon, että olette
Kelan sopeutumisvalmennus 2010-luvulla. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 10.3.2015
Kelan sopeutumisvalmennus 2010-luvulla Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 10.3.2015 2 Kuntoutustilastot, Kelan järjestämä kuntoutus vuonna 2014 3 Ennuste 2014 Kelan sopeutumisvalmennus Kela järjestää sopeutumisvalmennusta
Keväinen tervehdys Palovammayhdistyksestä
Keväinen tervehdys Palovammayhdistyksestä Talvi on osoittautunut tänäkin vuonna kylmäksi ja lumiseksi, vaikka talven ja lumen tulemista saimmekin odotella pitkään. Nyt on kevät kuitenkin jo vääjäämättä
Muistipalvelut. Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu Hämeenlinna p
Muistipalvelut Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu 12 13100 Hämeenlinna p. 044 726 7400 info@muistiaina.fi Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry tarjoaa Muistipalveluita Hämeenlinnan alueella asuville
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2018 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008
SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina
Syksyn 2018 kurssit. MS-tautia tai harvinaista neurologista sairautta sairastaville. kuntoutukseen.fi
Syksyn 2018 kurssit MS-tautia tai harvinaista neurologista sairautta sairastaville kuntoutukseen.fi Neuroliitto tarjoaa valtakunnallisesti kursseja MStautia ja harvinaisia neurologisia sairauksia sairastaville,
Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,
30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta
Sopeutumisvalmennuskurssit 2013. Aivoverenkiertohäiriöt
Sopeutumisvalmennuskurssit 2013 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikat Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, f. 02 2138 210, www.aivoliitto.fi Kuntoutuskeskus Kankaanpää
JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa
Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...
Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk
Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Kohderyhmä: Kurssi on tarkoitettu Pohjois-Suomessa asuville 16-25 vuotiaille, joille sairaus tai vamma aiheuttaa työkyvyn olennaisen heikentymisen tai työkyvyttömyyden