Valtuuston ylimääräinen kokous (jatkokokous)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtuuston ylimääräinen kokous (jatkokokous)"

Transkriptio

1 1 kokous (jatkokokous) Aika perjantaina alkaen klo Paikka Hotelli Arthur, Vuorikatu 19, Helsinki 1 Kokouksen avaus Klo valtuuston puheenjohtaja Asko Lehtonen totesi alkaneen kokouksen jatkuvan. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3 Esityslistan ja työjärjestyksen hyväksyminen 4 Kahden sihteerin valitseminen Liiton sääntöjen 36 :n 1 b) kohdan mukaan valtuuston ylimääräiseen kokoukseen on toimitettava kirjallisesti kutsu vähintään kolme päivää ennen kokousta. Yhdistyksille ja valtuutetuille on ilmoitettu lähetetyllä sähköpostiviestillä mahdollisesta ylimääräisen valtuuston kokouksen koolle kutsumisesta 3.5. Hallitus on lähettänyt sähköpostilla valtuutetuille ja jäsenyhdistyksille päivätyn kutsun, jolla valtuusto kutsuttiin ylimääräiseen kokoukseen Helsinkiin Liiton sääntöjen 35 :n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun sen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään puolet valtuuston jäsenistä on läsnä. Suoritettiin nimenhuuto. Merkittiin nimenhuudossa läsnä olleet 54 varsinaista jäsentä ja 12 varajäsentä, 11 hallituksen jäsentä ja yhdeksän liiton toimihenkilöä. Koska läsnä oli valtuuston puheenjohtaja ja yli puolet valtuuston jäsenistä, kokous todettiin yksimielisesti laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi Suomen Journalistiliiton valtuuston ylimääräiseksi kokoukseksi. Hyväksyttiin kokouksen esityslista ja työjärjestys. Kokouksen sihteereinä jatkavat Valtteri Aaltonen ja Jessikka Aro.

2 2 Päätös Valtteri Aaltonen, liiton toimisto, ja Jessikka Aro, liiton toimisto, jatkavat sihteereinä. 5 Kahden pöytäkirjantarkastajan valitseminen 6 Kahden ääntenlaskijan valitseminen 7 Valiokuntien asettaminen 8 Lehdistön työehtoneuvottelut Pöytäkirjantarkastajina jatkavat Marko Korhonen, SAL, ja Pekka Niemiaho, RTTL. Ääntenlaskijana jatkaa Raino Hurme, RTTL. Toiseksi ääntenlaskijaksi valittiin Ilkka Hartio, K-SJ. Päätettiin asettaa valiokuntia tarpeen mukaan kokouksen kuluessa. Kuullaan selvitys neuvottelutilanteesta ja tehdään tarvittavat päätökset. Päätösesitys jaetaan kokouksessa, sillä neuvottelut jatkuvat valtuuston kokoukseen saakka. Käsittely: Arto Nieminen, hallituksen puheenjohtaja, esitteli lehdistön työehtosopimusneuvotteluita. Päätös Merkittiin tiedoksi. 9 Lehdistön valmiustilanne Neuvottelutilanteesta riippuen kuullaan selvitys lehdistön valmiusjärjestelyistä ja tehdään tarvittavat päätökset. Lehdistön valmiustilanne: Liittohallituksen asettama järjestövalmiustyöryhmä on valmistellut mahdollisia työtaistelutoimia varten esityksen, joka on käsitelty ja hyväksytty yksimielisesti liiton hallituksessa valtuustolle esitettäväksi. Esittely: Arto Nieminen, hallituksen puheenjohtaja, ja Asko Lehtonen, valtuuston puheenjohtaja ja järjestövalmiustyöryhmän puheenjohtaja esittelivät valmiustilanteen.

3 Ylityökielto 9.2. Lakko Kattava ylityökielto julistetaan alkavaksi lehdistön sopimusalan toimituksissa perjantaina kello ja se on voimassa toistaiseksi. Osastot, luottamusmiehet ja jäsenet ohjeistetaan heti. Lakkovaroitus annetaan siten, että lakko alkaa perjantaina klo seuraavasti: Lakkoon menevät kaikki 7- ja 6-päiväiset sanomalehdet ja niiden verkkotoimitukset sekä STT-Lehtikuva. Lakossa ovat varsinkin suuremmissa konserneissa myös yhteistoimitukset ja verkkotoimitukset. Lakko ulottuu myös lehtitoimituksissa tehtävään televisiotyöhön, mikä käytännössä tarkoittaa Nelosen Uutisia (Sanoma) ja HSS Median käynnistymässä olevaa paikallista tv-toimintaa. Nelosen Uutiset on sopimuksettomassa tilassa. Juuri Nelosen/HS:n järjestelyjen takia SJL:n tes-tavoitteissa on ollut tv-työn ottaminen huomioon lehdistön sopimuksessa. Lakossa on joitakin kaupunkilehtiä suurempien konsernien isojen maakuntalehtien ilmestymispaikkakunnilla (Seinäjoki, Vaasa, Kuopio, Jyväskylä, Kouvola, Lahti, Lappeenranta, Turku, Oulu). Lakon ulkopuolelle jäävät 1-3-päiväiset paikallislehdet lukuun ottamatta neuvottelukunnassa edustettuina olevia yrityksiä, joista myös pienet paikallis- ja ilmaislehdet ovat listalla. Ulkopuolelle jäävissä paikallislehdissä on töissä tyypillisesti 1-5, enimmilläänkin noin 10 SJL:n jäsentä. Ulkopuolella ovat Ahvenanmaan Nya Åland ja Tidningen Åland (ei painostusvaikutusta VKL:n suuntaan). Lakon ulkopuolella ovat poliittiset julkaisut ja järjestölehdet. Jälkimmäisissä ammattiliittojen lehtiin on rinnastettu MTK:n julkaisema Maaseudun Tulevaisuus. Myös Kotimaa kuten muutkin uskonnolliset ja hengelliset julkaisijat ovat ulkopuolella niillä ei ole nähty olevan merkitystä VKL:n ratkaisuihin. Lakon piirissä on noin 2300 liiton jäsentä. Määrä tarkentuu jäsenlista-ajossa. Lakkoavustus (hallituksen esitys) on 60 /päivä jokaiselta lakkopäivältä (seitsemältä päivältä viikossa). Näin yksi lakkopäivä maksaisi euroa, viisi päivää euroa jne. Lakon piiriin kuuluvat yritykset, lehdet ja toimitukset ovat: Oy Suomen Tietotoimisto Finska Notisbyrån Ab (STT-Lehtikuva) Sanoma News Oy: Helsingin Sanomat

4 4 Nelosen Uutiset HS Mesta Ilta-Sanomat Urheilusanomat Taloussanomat Kaupunkilehti Metro Sanoma Lehtimedia Oy: Etelä-Saimaa Kouvolan Sanomat Kymen Sanomat Uutisvuoksi Kaupunkilehti Vartti Etelä-Karjala Kaupunkilehti Vartti Kouvola Sanoma Lehtimedian Imatran toimitus Alma Media Kustannus Oy: Aamulehti Lapin Kansa Pohjolan Sanomat Satakunnan Kansa Porin Sanomat Kainuun Sanomat Alma Median Helsingin toimitus Alma Media Suomi Oy: Iltalehti Kauppalehti Oy: Kauppalehti ja Kauppalehti Optio I-mediat Oy: Ilkka Pohjalainen Etelä-Pohjanmaa Kaupunkilehti Ikkuna Kaleva Oy: Kaleva Forum24 TS-yhtymä Oy: Turun Sanomat Turun Tietotarjonta Oy: Aamuset Salon Seudun Sanomat Oy: Salon Seudun Sanomat Sanomalehti Keskisuomalainen Oy: Keskisuomalainen Savon Sanomat Oy: Savon Sanomat Iisalmen Sanomat Oy: Iisalmen Sanomat Warkauden Lehti Oy: Warkauden lehti Suur-Jyväskylän Lehti Oy: Suur-Jyväskylän Lehti Sisä-Suomen Kaupunkilehdet Oy: Kuopion Kaupunkilehti Viikkosavo Oy: Viikkosavo SLY-Paikallislehdet Oy: Keski-Uusimaa Uusimaa Länsi-Uusimaa

5 5 Aamuposti Esan Kirjapaino Oy: Etelä-Suomen Sanomat Itä-Häme Esan Kaupunkilehdet Oy: Uusi Lahti KSF Media Ab: Hufvudstadsbladet Västra Nyland Borgåbladet Östra Nyland Loviisan Sanomat HSS- Media Ab: Vasabladet Österbottens Tidning Syd-Österbotten Pietarsaaren Sanomat Oy: Pietarsaaren Sanomat Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj: Keskipohjanmaa Kalajokilaakso Sanomalehti Karjalainen Oy: Karjalainen Hämeen Sanomat Oy: Hämeen Sanomat Forssan Kirjapaino Oy: Forssan Lehti Sanomalehti Oy Länsi-Suomi: Länsi-Suomi Etelä-Savon Viestintä Oy: Länsi-Savo Itä-Savo Oy: Itä-Savo Päätösesitys: Valtuusto julistaa ylityökiellon alkaen perjantaina kello koskien lehdistön työehtosopimuksen soveltamisalalla tehtävää toimituksellista työtä sekä lehtiyrityksissä tehtävää televisio- ja televisionomaista työtä. Valtuusto päättää antaa lakkovaroituksen, ja mikäli neuvottelutulosta ja sopimusta ei ole syntynyt, käynnistää työtaistelutoimet perjantaina kello alkaen hallituksen esityksen mukaisesti. Lakkoavustukseksi päätetään 60 euroa jokaiselta lakossaolopäivältä. Tämä avustus maksetaan myös muille lakossa oleville liiton jäsenille, mikäli lakko laajenee. Valtuusto antaa liiton hallitukselle valtuudet laajentaa työtaistelutoimia nyt päätetyn lisäksi. Päätös Asiassa käytettiin 38 puheenvuoroa. Muutosesityksiä ei tehty. Valtuusto hyväksyi päätösesityksen.

6 6 10 Muut asiat 11 Kokouksen päättäminen Muita asioita ei ollut. Kokous keskeytettiin klo Valtuusto kutsutaan koolle tarvittaessa. Tarkistettu Asko Lehtonen valtuuston puheenjohtaja

KMT 2014: lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet

KMT 2014: lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet KMT 2014: lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet Lähde: KMT 2014 määrän (yhtä painetun numeroa lukeneiden ja/tai viikon aikana digitaalisia versioita lukeneiden nettoyhteismäärä). Kokonaistavoittavuus

Lisätiedot

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email:

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email: Julkisuusraportti Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info@observer.fi www.observer.fi Sivu 2(8) Suomen Kiinteistöliitto Marjukka

Lisätiedot

KMT syksy 2014/kevät 2015: lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet

KMT syksy 2014/kevät 2015: lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet KMT syksy 2014/kevät 2015: t ja kokonaistavoittavuudet Sanomalehtien t perustuvat KMT Syksy 2014/Kevät 2015 -aineistoon ja niiden tulokset ovat vertailukelpoisia aikaisempien vuosien tulosten kanssa. Aikakauslehtien

Lisätiedot

Julkisuusraportti+ 24579 Maaliskuu 2011 Oy Cision Finland Ab

Julkisuusraportti+ 24579 Maaliskuu 2011 Oy Cision Finland Ab Julkisuusraportti+ 24579 Maaliskuu 2011 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com Sivu 2(8)

Lisätiedot

KMT syksy 2013/kevät 2014: lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet

KMT syksy 2013/kevät 2014: lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet KMT syksy 2013/kevät 2014: t ja kokonaistavoittavuudet Lähde: KMT syksy 2013/kevät 2014 määrän (yhtä painetun numeroa lukeneiden ja/tai viikon aikana digitaalisia versioita lukeneiden nettoyhteismäärä).

Lisätiedot

Julkisuusraportti+ 24579 Kesäkuu 2010 Oy Cision Finland Ab

Julkisuusraportti+ 24579 Kesäkuu 2010 Oy Cision Finland Ab Julkisuusraportti+ 24579 Kesäkuu 2010 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com Sivu 2(8) 24579

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Tammikuu 2009

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Tammikuu 2009 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Tammikuu 2009 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Kesäkuu 2007

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Kesäkuu 2007 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Kesäkuu 2007 Oy Cision Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info.fi@cision.com www.cision.com Sivu

Lisätiedot

LIITE: KMT LUKIJA SYKSY 2012/KEVÄT 2013

LIITE: KMT LUKIJA SYKSY 2012/KEVÄT 2013 LIITE: KMT LUKIJA SYKSY 2012/KEVÄT 2013 Tässä taulukossa ilmoitetut luvut ovat painettujen lehtien lukijamääriä. Kokonaistavaoittavuusluvut löytyvät osoitteesta www.levikintarkastus.fi Lukijamäärät on

Lisätiedot

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email:

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email: Julkisuusraportti Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info@observer.fi www.observer.fi Sivu 2(8) Suomen Kiinteistöliitto Marjukka

Lisätiedot

KMT 2015: lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet

KMT 2015: lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet KMT 2015: t ja kokonaistavoittavuudet Aikakauslehtien lukijamääriä ei saa verrata aiempien vuosien tuloksiin, koska tutkimusmenetelmää on muutettu. Sanomalehtien ja kaupunki- ja noutopistelehtien kysymysmenetelmä

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Lokakuu 2007

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Lokakuu 2007 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Lokakuu 2007 Oy Cision Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info.fi@cision.com www.cision.com Sivu

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Huhtikuu 2009

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Huhtikuu 2009 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Huhtikuu 2009 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

1. AAMULEHTI 2. AAMUPOSTI 3. AAMUSET 4. AKAAN SEUTU 5. ALASATAKUNTA 6. ALAVIESKA 7. ALUELEHTI SAIMAA 8. ALUESANOMAT 9. ALUEVIESTI 10.

1. AAMULEHTI 2. AAMUPOSTI 3. AAMUSET 4. AKAAN SEUTU 5. ALASATAKUNTA 6. ALAVIESKA 7. ALUELEHTI SAIMAA 8. ALUESANOMAT 9. ALUEVIESTI 10. 1. AAMULEHTI 2. AAMUPOSTI 3. AAMUSET 4. AKAAN SEUTU 5. ALASATAKUNTA 6. ALAVIESKA 7. ALUELEHTI SAIMAA 8. ALUESANOMAT 9. ALUEVIESTI 10. ANNONSBLADET FÖR KIMITOBYGDEN 11. AURANMAAN VIIKKOLEHTI 12. BORGÅBLADET

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Joulukuu 2008

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Joulukuu 2008 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Joulukuu 2008 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Kesäkuu 2009

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Kesäkuu 2009 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Kesäkuu 2009 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email:

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email: Julkisuusraportti Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info@observer.fi www.observer.fi Sivu 2(8) Suomen Kiinteistöliitto Marjukka

Lisätiedot

Valtuuston ylimääräinen kokous

Valtuuston ylimääräinen kokous 1 kokous Aika tiistaina 16.9.2014 alkaen klo 10.00 Paikka 1 Kokouksen avaus Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen rautatienkatu 4, Helsinki Valtuuston puheenjohtaja Asko Lehtonen avasi kokouksen. 2 Kokouksen

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Toukokuu 2008

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Toukokuu 2008 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Toukokuu 2008 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

Digilukeminen lisää lehtien kokonaistavoittavuutta

Digilukeminen lisää lehtien kokonaistavoittavuutta TIEDOTUSVÄLINEILLE Kansallinen Mediatutkimus KMT KMT 2012 Tilaaja: Levikintarkastus Oy 29.4.2013 Toteuttaja: TNS Gallup Oy Digilukeminen lisää lehtien kokonaistavoittavuutta Painettujen lehtien sisältöjen

Lisätiedot

PRINTIN HINNASTO 2016

PRINTIN HINNASTO 2016 PRINTIN HINNASTO 2016 SANOMALEHDET 2,5 miljoonaa lukijaa VERKKOSIVUSTOT 2,4 miljoonaa kävijää viikottain MOBIILI Yli 2,0 TABLETTI Yli 240 000 lukijaa viikottain miljoonaa kävijää viikottain VIDEO Yli 1

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Heinäkuu 2009

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Heinäkuu 2009 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Heinäkuu 2009 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email:

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email: Julkisuusraportti Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info@observer.fi www.observer.fi Sivu 2(7) Suomen Kiinteistöliitto Marjukka

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.50. Todettiin läsnäolijat.

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.50. Todettiin läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 4 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 1.2.2011 kello 17.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Piirainen Maria varapuheenjohtaja Holopainen Tiina jäsen

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Kärkimedia Digihinnasto 2016. Voimassa 1.6.2016 alkaen

Kärkimedia Digihinnasto 2016. Voimassa 1.6.2016 alkaen Kärkimedia Digihinnasto 2016 Voimassa 1.6.2016 alkaen Desktop Hinnat (+alv) 1.6.2016 alkaen Hinnat /CPM Paraati 980x400 Tapetti +paraati * Maksiparaati 980x552 Videoparaati 980x400 Panorama 980x120 Tuplaboksi

Lisätiedot

puheenjohtaja, kirkkoherra jäsen jäsen puheenjohtaja varajäsen jäsen jäsen jäsen varajäsen jäsen

puheenjohtaja, kirkkoherra jäsen jäsen puheenjohtaja varajäsen jäsen jäsen jäsen varajäsen jäsen Aika: 11.10.2012 klo 21-21.30 Paikka: Seurakuntatalossa Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Eronen Heikki Sokk Margus Luukkaala Liisa Marttila Raija Savitaipale

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 10.3.2015 klo 18:00 1/6 Paikka Wanha WPK, Koskitie 1, Huittinen LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Esittelijä ja sihteeri Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Friberg

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 3/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 13.1.2010 klo 18.00 Paikalla: Hallitus: Sisä- ja urheilumestari, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

Uranus Oy. Nostetta urallesi - osaajia työpaikoille!

Uranus Oy. Nostetta urallesi - osaajia työpaikoille! Uranus Oy Nostetta urallesi - osaajia työpaikoille! Uranus Oy:n liikeidea Uranus Oy on asiakkaidensa kumppani sähköisessä rekrytoinnissa. Toimimme kahdella liiketoiminta-alueella eli osaajien tavoittamisessa

Lisätiedot

Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 6/2007 Seurakuntaneuvosto 13.11.2007 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh.

Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 6/2007 Seurakuntaneuvosto 13.11.2007 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 6/2007 Aika: tiistaina 13.11.2007 klo 18.00 19.55 Paikka: Virastotalo (ent.suom.pappila), Kirkonkylä ASIALISTA 67 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 1 (9) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Käsiteltävät asiat 209 Kokouksen avaus 210 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 211 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 212 Ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Elokuu 2009

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Elokuu 2009 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Elokuu 2009 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

Julkisuusraportti+ 24579 Joulukuu 2010 Oy Cision Finland Ab

Julkisuusraportti+ 24579 Joulukuu 2010 Oy Cision Finland Ab Julkisuusraportti+ 24579 Joulukuu 2010 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com Sivu 2(8) 24579

Lisätiedot

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5)

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PÖYTÄKIRJA Piraattipuolue ry Hallituksen kokous 11/2008 Aika: 15.9.2008 kello 18.30 Paikka: Läsnä: #hallituskokous PirateNet-IRC-verkossa Pasi Palmulehto (pj) Ahto Apajalahti

Lisätiedot

19.8.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 16.18. Myönnettiin David Hauserille läsnäolo- ja puheoikeus.

19.8.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 16.18. Myönnettiin David Hauserille läsnäolo- ja puheoikeus. PÖYTÄKIRJA 12 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA 12/2010 Aika: 17.8.2010 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Kutsutut: Räsänen Joona puheenjohtaja läsnä Oksanen Riku varapuheenjohtaja läsnä

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 6.10.2014 klo 16.30 Paikka Oamkin Kotkantien kampus, Kotkantie 1, auditorio 3. Paikalla Matti Haarala Tuomas Tikkala Johanna Väyrynen

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Syyskuu 2009

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Syyskuu 2009 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Syyskuu 2009 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 18.9. 2013 Kirkkovaltuusto 4/2013 47-58/2013

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 18.9. 2013 Kirkkovaltuusto 4/2013 47-58/2013 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika 18.9.2013 klo 18.05-19.05 Paikka Seurakuntakeskus Leipomo (Vanhatie 7, 21290 RUSKO) Kirkkovaltuusto 2011-2014: Lähteenmäki Antero puheenjohtaja Tuominen Mauri varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Toukokuu 2009

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Toukokuu 2009 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Toukokuu 2009 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015 Sivu 1/4 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Tiistai 14.04.2015 klo 18.00 Paikka LÄSNÄ Virastotalo Jarmo Arvola Leena Hafrén Timo Isotalo Pekka Kalmi Outi Leino Kaija Mäki Taina Mäkinen Eila Saari Taru Sahla

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Kokoustiedot Aika Torstai 22.5.2014 klo 10.07 10.10 Perjantai 23.5.2014 klo 9.02 10.06 ja 13.31 14.39 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen

Lisätiedot

16.9.2011. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.08. Todetaan läsnäolijat.

16.9.2011. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.08. Todetaan läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 16 (1/5) HALLITUS ESITYSLISTA Aika: 10.8.2011 kello 17.00 Paikka: Saikolo, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Lempiäinen Mika varapuheenjohtaja Hannonen Maiju jäsen Holopainen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. PÖYTÄKIRJA 02/2012 Aika: Tiistai 23.10.2012 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, nuortentila Vaihde Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen

Lisätiedot

Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/2007 Seurakuntaneuvosto 23.8.2007 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720

Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/2007 Seurakuntaneuvosto 23.8.2007 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2007 Aika: Torstaina 23.08.2007 klo 18.30-20.00 Paikka: Virastotalo (ent.suom.pappila), Kirkonkylä ASIALISTA 53 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 22.1.2015. Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 22.1.2015. Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki Aika 22.1.2015 kello 18.30 18.52 Paikka Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki Läsnä Ahvenjärvi Seppo Elo Irmeli, varajäs. Elo Joonas Hakala Pentti Hietanen Sari Ilmarinen Liisa Kiukkonen

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2015 25 KIRKKONEUVOSTO 23.3.2015

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2015 25 KIRKKONEUVOSTO 23.3.2015 YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2015 25 Aika Maanantaina 23.3.2015 klo 16.30-18.16 Paikka Läsnä Lagus Timo Määttä, puheenjohtaja Juhani Alaranta Jukka Hautala Kirsi Herranen-Somero, poissa Marja

Lisätiedot

Kirkkovaltuutettu Raimo Sulonen avasi kokouksen.

Kirkkovaltuutettu Raimo Sulonen avasi kokouksen. 1(7) PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2015 Aika Keskiviikkona 7.1.2015 kello 18.00-19.54 Paikka Läsnä Seurakuntatalo Aaltonen Annika Alanen Hannele Allen Pipsa Arikka Heikki Vanto Jukka Haavisto

Lisätiedot

Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 2/2007 Seurakuntaneuvosto 7.2.2007 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720

Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 2/2007 Seurakuntaneuvosto 7.2.2007 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 2/2007 Aika: Keskivikkona 7.2.2007 klo 18.00 19.15 Paikka: Virastotalo (ent.suom.pappila), Kirkonkylä KÄSITELTÄVÄT ASIAT 12 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Kokoustiedot Aika: 10.4.2014 klo 10.00 13.23 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2012

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2012 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2012 Aika: Maanantaina 13.2.2012 klo 18.00 18.55 Paikka: Salon seurakunta, Juhlasali, Torikatu 6, Salo Osallistujat: Jäsenet Läsnä Poissa Varajäsenet

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. jäsen jäsen

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. jäsen jäsen VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Aika: 20.5.2013 klo 17.30-18.00 Paikka: Seurakuntatalo Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kesola Anneli Luukkaala

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email:

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email: Julkisuusraportti Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info@observer.fi www.observer.fi Sivu 2(7) Suomen Kiinteistöliitto Marjukka

Lisätiedot

Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/2008 Seurakuntaneuvosto 30.1.2008 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720

Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/2008 Seurakuntaneuvosto 30.1.2008 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720 Seurakuntaneuvosto 30.1.2008 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2008 Aika: keskiviikkona 30.1.2008 klo 18.00 20.00 Paikka: Virastotalo (ent.suom.pappila), Kirkonkylä

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

LT-LEVIKKITILASTO 2014

LT-LEVIKKITILASTO 2014 LT-LEVIKKITILASTO 21 Päivitetty 29.9.215 TILASTON SISÄLLYSLUETTELO: SANOMALEHDET: - 7-päiväiset sanomalehdet - -päiväiset irtonumerosanomalehdet - -päiväiset sanomalehdet - 5-päiväiset sanomalehdet - -päiväiset

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 1 1 (5) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2013 Aika: noin kello 16.30 Paikka: Läsnä: Neuvotteluhuone Kummeli, Skinnarila, Lappeenranta Eskelinen Patrik, puheenjohtaja Borgström Toni Huhtiranta

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 12.1.2015 1(6)

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 12.1.2015 1(6) Kirkkovaltuusto 12.1.2015 1(6) Aika maanantaina 12.1.2015 klo 18.00-18.35, 18.45-18.51. kokous keskeytettiin klo 18.35-18.45 Paikka seurakuntatalo Läsnä Frosti-Nenonen, Sirpa Hammaren, Terho vara Hanhisalo,

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 11.3.2014 klo 18:00 Paikka Cumulus Rauma, Aittakarinkatu 9 1/5 LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Friberg Harri Haapala Heikki

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA/ 2013-03 PÖYTÄKIRJA

Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA/ 2013-03 PÖYTÄKIRJA Aihe KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Maanantaina klo 17.00 18.20. Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuoneessa läsnä / poissa Osanottajat Ylikangas Kimmo, kirkkoherra Grönlund Reino, jäsen Hartikainen

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kirkkoneuvosto 102-116 28.10.2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kirkkoneuvosto 102-116 28.10.2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkeuvosto 102-116 28.10.2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 28.10.2014 kello 18.00 19.45 Paikka: Rusk seurakuntakeskuksen (Vanhatie 7, 21290 Rusko) kokoustilassa Kirkkeuvost jäsenet Pasi Salminen,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 1 / 2013

PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 1 / 2013 23.1.2013 PL 1627 70211 KUOPIO hallitus@serveriry.fi serveriry.fi Aika: Keskiviikko 23.01.2013 Paikka: Serverin Koppi Hallituksen kokous 1 / 2013 Läsnä: Aino Aholainen, hallituksen PJ Mikko Koponen Paavo

Lisätiedot

Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 5.8.2016

Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 5.8.2016 KOKOUSKUTSU Helsinki 19.5.2016 Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 5.8.2016 Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous pidetään perjantaina 5.8.2016 klo 14.00 Kajaanissa. Kokouspaikka on Kaukametsän kongressi-

Lisätiedot

Tiedätkö, mikä on kustannustehokkain ja modernein tapa tavoittaa osaavia työnhakijoita kaikkialta Suomesta? Se on Uranus.fi:n monikanavarekrytointi!

Tiedätkö, mikä on kustannustehokkain ja modernein tapa tavoittaa osaavia työnhakijoita kaikkialta Suomesta? Se on Uranus.fi:n monikanavarekrytointi! Tiedätkö, mikä on kustannustehokkain ja modernein tapa tavoittaa osaavia työnhakijoita kaikkialta Suomesta? Se on Uranus.fi:n monikanavarekrytointi! Monikanavarekrytointi Yksi kontakti Uranukseen ja tavoitat

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/3 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6

SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/3 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6 Aika: Keskiviikko 25.3.2015 klo 11.45 14.30 Paikka: Suomen Kotiseutuliiton toimisto Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander ( ) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas ( ) Jäsenet: Annukka

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 13/2014 Kirkkoneuvosto 13.11.2014 150. KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 13/2014 Kirkkoneuvosto 13.11.2014 150. KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014 150 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 13/2014 KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014 KOKOUSPAIKKA JÄSENET Seurakuntatalo/takasali Sari Heiskanen Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula Karppinen Ellen

Lisätiedot

Esityslista. Asiakirja 5

Esityslista. Asiakirja 5 Esityslista kirja 5 ESITYSLISTA AIKA 17.-18.11.2012, kokous alkaa lauantaina 17.11. klo 11.30 PAIKKA Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10 45100 Kouvola LÄSNÄ Valtuutetut kokousedustajat, yhdistyksen puheenjohtajat

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 10/2009 Kirkkoneuvosto 29.7.2009 108 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 10/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 10/2009 Kirkkoneuvosto 29.7.2009 108 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 10/2009 Kirkkoneuvosto 29.7.2009 108 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 10/2009 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 29. päivänä heinäkuuta 2009 kello 10.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET Seurakuntatalo Sari Heiskanen Markku Huttunen Tuula Kauppinen,

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 Kirkkoneuvosto 48-59 09.06.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 Kirkkoneuvosto 48-59 09.06.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkeuvosto 48-59 09.06.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 09.06.2015 kello 18.00 19.10 Paikka: Rusk seurakuntakeskus, kokoustila (Vanhatie 7 21290 Rusko) Kirkkeuvost jäsenet Pasi Salminen, kirkkoherra,

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Hannu Ryöppönen avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin oikeustieteen kandidaatti Mikko Vasko.

Hallituksen puheenjohtaja Hannu Ryöppönen avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin oikeustieteen kandidaatti Mikko Vasko. 1(5) TIIMARI OYJ ABP (y-tunnus 0106264-1) VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2010 Aika: Paikka: 30.3.2010, kello 13.00 alkaen Scandic Marski hotelli, Mannerheimintie 10, 00100 Helsinki 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA 29.9. 2009 Kirkkovaltuusto Pöytäkirja 4/2009

RUSKON SEURAKUNTA 29.9. 2009 Kirkkovaltuusto Pöytäkirja 4/2009 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Tiistaina 29.9.2009 klo 19.00-20.40 Paikka Vahdon seurakuntatalo Kirkkovaltuusto: Eskola Reima Lähimmäisvastuun seurakuntaväki Rusko Hiironen Timo Keskustan ja sitoutumattomien

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 1 (6) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2012 Aika: 14.12.2011 kello 17.00 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone, Skinnarila, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Borgström Toni

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 2 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: Paikka: 9.1.2012 kello 16.00 alkavan perehdytyksen jälkeen Opiskelijakunnan neuvotteluhuone, Skinnarila, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 1(5) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 1(5) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 1(5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 17.36 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj. 15 Ainali Päivi

Lisätiedot

FINLAND Distribution Points

FINLAND Distribution Points FINLAND Distribution Points Distribution to major consumer, business and trade press, news agencies, magazines, newspapers, television and radio stations, and websites in Finland. Includes Finnish translation.

Lisätiedot

Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa 1/3 talteen ry. PÖYTÄKIRJA. Paikka: Kalannin Säästöpankin Uudenkaupungin konttorin kokoushuone, Sepänk.

Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa 1/3 talteen ry. PÖYTÄKIRJA. Paikka: Kalannin Säästöpankin Uudenkaupungin konttorin kokoushuone, Sepänk. Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa 1/3 talteen ry. Yhdistyksen ylimääräinen kokous PÖYTÄKIRJA Aika: maanantai 30.12.2013 kello 14.00...14.40 Paikka: Kalannin Säästöpankin Uudenkaupungin konttorin kokoushuone,

Lisätiedot

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email:

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email: Julkisuusraportti Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info@observer.fi www.observer.fi Sivu 2(7) Suomen Kiinteistöliitto Marjukka

Lisätiedot

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous PÖYTÄKIRJA Kokousaika Keskiviikkona 29.04.2015 klo 18.00-19.13 Kokouspaikka Osuuskunnan toimisto, Keiteleentie 11, 44200 Suolahti Läsnä: Risto Jormalainen,

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki PÖYTÄKIRJA 1(10) EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasila, tila 2004 KUTSUTUT 1 Salla Korhonen paikalla 2 Juhani Sillanpää paikalla 3 Teemu Tiilikainen paikalla 4 Tiina Hiltunen paikalla

Lisätiedot

Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/2007 Seurakuntaneuvosto 07.06.2007 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh.

Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/2007 Seurakuntaneuvosto 07.06.2007 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2007 Aika: Torstaina 07.06.2007 klo 18.00 Paikka: Kesäkoti, Koskensuuntie 31, 07820 PORLAMMI ASIALISTA 38 KOKOUKSEN AVAUS 39

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005 1(6) Aika 3.2.2005 Paikka Läsnä Poissa Ravintola Teatteri, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Suvi Hirvonen, hallituksen jäsen

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 2015 03 1 / 6 7.5.2015

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 2015 03 1 / 6 7.5.2015 1 / 6 Aihe KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina klo 17.00 - Paikka Pytynlahden kesäkoti (HUOM. PAIKKA) Osanottajat Asioiden esittelijä: Ylikangas Kimmo, kirkkoherra, p. 040 591 8415 läsnä

Lisätiedot

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email:

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email: Julkisuusraportti Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info@observer.fi www.observer.fi Sivu 2(7) Suomen Kiinteistöliitto Marjukka

Lisätiedot

Läsnä jäsenet Murto Eija vs. kirkkoherra, pj., Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja. Mörsäri Sirkku. Raskinen Marjatta jäsen

Läsnä jäsenet Murto Eija vs. kirkkoherra, pj., Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja. Mörsäri Sirkku. Raskinen Marjatta jäsen ANJALANKOSKEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ Nro 1/2013 Sivu 1 (6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstaina 17.1.2013 klo 17.00 19.14 Paikka Myllykosken seurakuntatalo Läsnä et Murto Eija vs. kirkkoherra, pj.,

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 11.5.2015 klo 17:00 1/5 Paikka Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto, Tuijussuontie 10, Raisio LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Esittelijä ja sihteeri Tervakangas Matti Tenhunen

Lisätiedot

TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/5) NEUVOSTO 21.06.2011

TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/5) NEUVOSTO 21.06.2011 TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/5) TORNION KYLIEN NEUVOSTON KOKOUS Aika: 14.6.2011 klo 18.00-20.15 Paikka: Arpelan nuorisoseurantalo Läsnä: Osmo Huhta Arpela Arto Kanto Arpela Jari Kauppila Arpela Kirsti

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kirkkoneuvosto 33-47 26.05.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kirkkoneuvosto 33-47 26.05.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkeuvosto 33-47 26.05.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 26.05.2015 kello 19.00 20.40 Paikka: Rusk seurakuntakeskus, kokoustila (Vanhatie 7 21290 Rusko) Kirkkeuvost jäsenet Pasi Salminen, kirkkoherra,

Lisätiedot

Ehdotus: Hallituksen puheenjohtaja Risto Jormalainen avaa kokouksen. Päätös:Risto Jormalainen avasi kokouksen.

Ehdotus: Hallituksen puheenjohtaja Risto Jormalainen avaa kokouksen. Päätös:Risto Jormalainen avasi kokouksen. SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous PÖYTÄKIRJA 05.04.2009 Kokousaika Tiistaina 31.03.2009 klo 18.00-20.10 Kokouspaikka Suolahtisali Läsnä: Osuuskunnan jäsenet ( 43 ) liitteen nro 1. mukaisesti

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2011 1 Finlands Kommunförbund rf. Aika: 20.4.2011 klo 9.30 13.32, kokous keskeytettynä klo 13.25 13.

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2011 1 Finlands Kommunförbund rf. Aika: 20.4.2011 klo 9.30 13.32, kokous keskeytettynä klo 13.25 13. Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2011 1 Kokoustiedot Aika: 20.4.2011 klo 9.30 13.32, kokous keskeytettynä klo 13.25 13.29 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto

Lisätiedot

8.12.2011. Esitys: Valitaan kokouksen ääntenlaskijoiksi Vigrén ja Lempiäinen. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

8.12.2011. Esitys: Valitaan kokouksen ääntenlaskijoiksi Vigrén ja Lempiäinen. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi PÖYTÄKIRJA 26 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 2.12.2011 kello 14 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Lempiäinen Mika varapuheenjohtaja Kurronen Laura jäsen (saapui

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Kirkkovaltuusto 07.01.2015

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Kirkkovaltuusto 07.01.2015 PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikona klo 18.00 18.25 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 6/2010 Kirkkoneuvosto 3.6.2010 52 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 6/2010

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 6/2010 Kirkkoneuvosto 3.6.2010 52 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 6/2010 Kirkkoneuvosto 3.6.2010 52 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 6/2010 KOKOUSAIKA torstaina 3. päivänä kesäkuuta 2010 kello 10.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo, takasali Sari Heiskanen Markku

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Borgström Toni, edustajiston varapuheenjohtaja

Borgström Toni, edustajiston varapuheenjohtaja Pöytäkirja 15 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 15/2014 Aika: 24.9.2014 kello 16.00 Paikka: Kutsutut: Neuvottelutila Kummeli, Lappeenranta Paakki Pauliina, hallituksen puheenjohtaja Huhtiranta Sonja Hämäläinen

Lisätiedot