Orimattilan seurakunta ja Artjärven kappeliseurakunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Orimattilan seurakunta ja Artjärven kappeliseurakunta"

Transkriptio

1 Orimattilan seurakunta ja Artjärven kappeliseurakunta

2 Tervetuloa Orimattilan seurakuntaan! Seurakunta on Jumalan perheväki. Niin kuin perheissä aina, on tässäkin perhekunnassa erilaisia jäseniä, eri-ikäisiä, eri elämäntilanteissa eläviä. Joillakin on väljempi side perheeseensä, joillakin tiiviimpi. Kuulumme kuitenkin samaan joukkoon: olemme kastettuja, olemme kristittyjä. Jumala on luonut meidät elämään yhdessä. Tarvitsemme muita, ja jokaiselle on annettu vastuuta myös lähimmäisistä. Teemme samaa matkaa ja elämisen ehdot ovat samat. Kristillinen uskokaan ei ole yksityisajattelua. Uskontunnustus sanoittaa yhteisen uskomme. Meidät on kastettu sen ilmaisemaan uskoon ja samalla kaikkien uskontunnustukseen sisältyvien lupausten omistamiseen. Meille suomalaisille kirkon jäsenyys ja sen usko nousevat yleensä tärkeiksi elämänkaaren taitekohdissa ja suurina juhlapyhinä. Elämän haurauden ja vajavaisuuden keskellä tarvitaan uskon ja toivon eväitä, joita seurakunnassa on tarjolla. Yhteinen usko kantaa silloinkin, kun oma usko on heikkoa ja epäilyjen varjostamaa. Ajattele siis rohkeasti itsestäsi, että olet kristitty. Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa kantaa sinuakin. Luota siihen. Ensin tulee siis oleminen, sitten vasta toimiminen. Kristittynä eläminen ei ole suorittamista se on rukousta ja työn tekemistä Jumalan kunniaksi ja lähimmäisen parhaaksi oman arjen keskellä. Tähän saa voimia pyhästä; yhteisestä jumalanpalveluksesta ja sanan ja ehtoollisen tarjoamista eväistä. Tule kirkkoon. Kotiseurakunta tarjoaa myös osallistumista ja monia vastuunkannon paikkoja niitä haluaville. Orimattilan seurakunta muodostuu emäseurakunnasta ja Artjärven kappeliseurakunnasta. Tämä vihkonen kertoo yleisellä tasolla kotiseurakuntamme toiminnasta ja vähän työntekijöistäkin Orimattilassa ja Artjärvellä. Löydä paikkasi. Pidetään yhteyttä! Annakaisa Rantala kirkkoherra Toimittanut: Orimattilan seurakunta Graafinen suunnittelu & luontokuvat: Kubanne / Anni Lahti 3

3 Seurakunnan toiminta MESSUT Orimattilan ja Artjärven kirkossa on messu pääsääntöisesti joka sunnuntai klo 10. Kuivannon kirkossa on jumalanpalvelus noin kerran kuukaudessa. Messu on ehtoollisjumalanpalvelus, sanajumalanpalveluksessa ei vietetä ehtoollista. Seurakunnassa järjestään myös perhemessuja ja muita erityisjumalanpalveluksia, esim. kummikirkkoja, vauvakirkkoja, nuorten messuja ja kyläkirkkoja. Näistä saa tietoa kotisivuilta tai seurakunnan lehti-ilmoituksista. KIRKOLLISET TOIMITUKSET Keskeisimpiä kirkollisia toimituksia ovat kaste, konfirmaatio, vihkiminen ja hautaan siunaaminen. Kodin siunaaminen voi myös olla tärkeä juhlahetki, samoin eri tilanteiden yhteydessä vietettävät rukoushetket. Kaikki kirkon jäsenet ovat oikeutettuja kirkollisiin toimituksiin. Omia toiveitaan saa ja kannattaa kertoa papille. Kirkollisten toimitusten nykyiset kaavat löytyvät kirkon nettisivujen kautta tai uudempien virsikirjojen jumalanpalvelusliitteestä. Kirkkoherranvirastossa autetaan toimituksiin liittyvissä asioissa. Siellä sinua neuvotaan käytännön järjestelyissä sekä papin, kanttorin ja tilojen varaamisessa. Pappiin voi ottaa yhteyttä myös arjen ilojen ja surujen keskellä. Yhteystiedot Orimattilan kirkkoherranvirasto ma-pe klo 9-15, to 9-17, p Artjärven seurakuntatoimisto ma-ke 10-12, to 16-18, p artjarvenseurakunta.fi Papisto Kirkkoherra Annakaisa Rantala, p Kappalainen Hannu Rantala, p Kappalainen Anna-Mari Rintaniemi, p Kappalainen Jouko Rintaniemi, p , Artjärvi Seurakuntapastori Tuomas Niskanen, p Seurakuntapastori Outi Vainio, p Musiikki Musiikki on olennainen osa jokaista jumalanpalvelusta ja kirkollista toimitusta. Musiikki elävöittää ja rikastuttaa, mutta samalla se myös julistaa ilosanomaa Vapahtajastamme. Seurakuntaan mahtuu monenlaista musiikkia. Musiikki soi yhtä lailla lasten ja nuorten kuin vanhusten kokoontuessa. Seurakunnassa on kolme kanttoria, jotka johtavat myös seurakunnan erilaisia kuoroja. KUOROJA JA LAULURYHMIÄ Kirkkokuoro Tiistaisin klo 18 seurakuntakodilla. kanttori Suvi Aalto, p Hopeakuoro Maanantaisin klo seurakuntakodilla. kanttori Suvi Aalto, p Gospel-lauluryhmä Tuula Lehtinen, p Lauluryhmä ictus spei Antero Taavila, p Veljeskuoro Vaalii sotaveteraaniperinnettä kokoontuen tarvittaessa. Suvi Aalto, p , Jorma Simola, p ARTJÄRVEN KAPPELISEURA- KUNNAN KUOROT Kirkkokuoro Torstaisin klo 19. Mieskuoro Tiistaisin klo 18 Psalmonella-lauluryhmä Kokoontuu tarpeen mukaan. Kaikista Artjärven kuoroista lisätietoja Martti Kuittinen, p Suvi Aalto, p Rita Honti, p Martti Kuittinen, p , Artjärvi Rita Honti 4 Vasemmalta: Outi Vainio, Annakaisa Rantala, Jouko Rintaniemi, Hannu Rantala, Keskellä: Tuomas Niskanen, alhaalla oikealla: Anna- Mari Rintaniemi Suvi Aalto 5

4 Lapset ja perheet Lapsiperheille joissa on alle kouluikäisiä lapsia on monipuolista kerhotoimintaa, perhekirkkoja, tapahtumia, loma-ajan toimintaa, retkiä ja perheleirejä. Pikkulapsityössä 1-4 -vuotiaille lähetetään postitse onnittelukortti kotiseurakunnasta. 5 -vuotiaat kutsutaan syksyllä yhteisille 5-vuotissynttäreille. Vauvakerho kokoontuu ma klo Vanhassa Pappilassa. Vauvakerho on tarkoitettu ensimmäisen lapsen vanhemmille ja vauvalle. Perhekerhoon ovat tervetulleita kaikenikäiset lapset ja aikuiset. Niihin ei ole ikärajaa tai ilmoittautumista, mutta lapset voivat osallistua vain yhdessä aikuisen kanssa. Päiväkerhot on tarkoitettu 3-6 -vuotiaille lapsille. Päiväkerhoon ilmoittaudutaan keväisin ilmoittautumislomakkeella. Vapaita kerhopaikkoja voi tiedustella myös kerhovuoden aikana. Päiväkerho kokoontuu kerhopaikasta riippuen 1 tai 2 kertaa viikossa, kahden tai kolmen tunnin ajan. Päiväkerhot ovat maksuttomia. Avoin päiväkerho on tarkoitettu lapsille ja aikuisille. Lisäksi 3-6-vuotiaat lapset voivat tulla kerhoon myös ilman vanhempiaan. Etukäteisilmoittautumista ei tarvita, mutta yksin kerhoon tulevasta lapsesta pitää täyttää ilmoittautumislomake. Pyhäkoulu. Lasten kirkkovartti Orimattilan kirkossa perjantaisin klo Nettipyhäkoulu löytyy osoitteesta: Verkostoyhteistyö. Lastenohjaajat käyvät toteuttamassa hyviä hetkiä ja mentoroimassa 14 päivä-hoidon yksikössä. Lisäksi on yhteistyötä mm. neuvolan ja eri järjestöjen kanssa. Vasen ala: Sanna Vahlberg, Marketta Seilo, Outi Vainio, Kirsi Kosola, Sari Vahter, Ritva Haakana. Vasen ylä: Sirkka Ranttila, Tarja Manninen, Terttu Tomminen, Marja- Leena Saarinen, Toini Häyrynen. Outi Vainio, lapsityön pappi, p Kirsi Kosola, lapsityönohjaaja, p Lastenohjaajat Ritva Haakana, p Toini Häyrinen, p Tarja Manninen, p Sirkka Ranttila, p , Artjärvi Marja-Leena Saarinen, p Marketta Seilo, p Terttu Tomminen, p ( asti) Sanna Vahlberg, p Sari Vahter, p Kouluikäiset tytöt ja pojat Toiminta painottuu kerhoihin sekä leiri- ja retkitoimintaan. Kerhoja on eri puolilla Orimattilaa sekä omissa tiloissa että kouluilla. Moniste seurakunnan varhaisnuorten tapahtumista jaetaan kaikissa Orimattilan kouluissa. Kotisivuilta on nähtävänä luettelo varhaisnuorten kerhotoiminnasta. Iltapäiväkerho toimii muutamalla koululla paikkana mukavalle tekemiselle ja yhdessäololle. Seurakunnan iltapäiväkerho on tarkoitettu eka- ja tokaluokkalaisille koululaisille, mutta myös kolmasluokkalaisia voi osallistua jos ryhmässä on tilaa. Kerho kokoontuu kerran viikossa kahdeksi tunniksi kerrallaan oppituntien päätyttyä koulun tiloissa. Koululainen voi tulla suoraan koulusta kerhoon, jossa hänestä huolehtii seurakunnan varhaisnuorisotyöntekijä. Marja Salo, nuorisotyönohjaaja, p Kirsti Torila, nuoriso-ohjaaja, p , ip-kerhot 6 7

5 Vasemmalta: Kirsti Torila, Marja Salo, Ulla Laine, Tuomas Niskanen 8 Nuoret Isoskoulutusta, nuorteniltoja, oloiltoja, retkiä, leirejä ja konsertteja, osallistumista valtakunnallisiin nuorisotapahtumiin. Nuorison kokoontumispaikka on Mispa, os. Puistotie 10. Toiminnasta tiedotetaan nuorten omassa esitteessä sekä kotisivulla. Ulla Laine, nuorisotyönohjaaja, p ullakko@evl.fi RIPPIKOULU Rippikoulun käy Orimattilassa vuosittain noin 180 nuorta ja aikuista. Nuori voi tulla rippikouluun sinä vuonna kun hän täyttää 15 vuotta. Pääosa rippikouluista on leiririppikouluja, vuosittain järjestetään myös yksi päivärippikoulu. Rippikouluihin hakuaika on syys-lokakuussa. Kaikille 15 vuotta täyttäville lähetetään kotiin kirje rippikouluista. Muut voivat tilata kirjeen kirkkoherranvirastosta. Aikuisena rippikoulun voi suorittaa joko aikuisryhmässä tai yksityisrippikouluna, kirkkoherranvirastosta saa lisätietoja. Kehitysvammaisille on omat rippikoulunsa. Tuomas Niskanen, seurakuntapastori, rippikoulut, p tuomas.niskanen@evl.fi Aikuiset Aikuistyö kokoaa yhteen eri ikäisiä aikuisia, jotka etsivät paikkaansa seurakunnassa ja haluavat kokoontua keskustelemaan erilaisista elämänkysymyksistä ja perehtyä Raamatun sanomaan. Aikuisille tarkoitettuja pienryhmiä on: raamattu- ja rukouspiirejä ja sururyhmä. Nais- ja miestyö kokoaa seurakuntalaisia omiin teemapäiviinsä, keskustelu- ym. tilaisuuksiin ja retkille. Tietoa piirien kokoontumisista ja eri tapahtumista saa kotisivuilta tai seurakunnan lehti-ilmoituksista. Anna-Mari Rintaniemi, kappalainen, aikuistyön pappi, p anna-mari.rintaniemi@evl.fi Diakonia Seurakunnan diakoniatyöntekijöihin voit ottaa yhteyttä kun haluat keskustella tai tarvitset tukea elämänkriisien keskellä. Työntekijän tavoittaa päivystysaikoina tai hänen kanssaan voi sopia tapaamisajan. Diakoniatyöntekijän voit tarvittaessa myös pyytää kotikäynnille. Diakoniatyöntekijöitä sitoo vaitiolovelvollisuus. Diakonia on lähimmäisen rakastamista. Diakoniatyön tehtävänä on huolehtia kristillisen lähimmäisenrakkauden toteuttamisesta seurakunnassa ja auttaa erityisesti niitä, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa. Lähimmäisen rakastaminen on jokaisen kristityn tehtävä. Tässä meille on jokapäiväisessä arjessa jatkuvasti työtä. Jos sinulla on mahdollisuus antaa aikaasi myös seurakunnan yhteiseen vapaaehtoistyöhön niin ota yhteyttä Anninkammarin toimintaa ohjaavaan diakonissa Teija Peltolaan tai tule käymään Anninkammarilla, Erkontie 26. Diakonian kirpputori on kirkkoherranviraston kellarissa, ja sen tuotto käytetään diakoniatyön hyväksi. Se on avoinna ma-ke klo 10-16, to Diakoniatyöntekijät päivystävät diakoniatoimistossa, os. Pappilantie 1, ma klo 9-10 ja to klo (kesä-heinäkuussa ei to), Artjärven seurakuntakoti, ke klo 9-10, os. Kirkkotie 23. Vapaaehtoistoiminnasta vastaava työntekijä päivystää Anninkammarilla, os. Erkontie 26 ti ja ke klo Hannu Rantala, kappalainen, diakoniatyön pappi, p Sirkka Kekki, diakoni, Artjärven kappeliseurakunta, p Teija Peltola, diakonissa, vapaaehtoiset, Anninkammari, p Leena Savolainen, diakonissa, vanhustyö, mielenterveys- ja vammaistyö, p Johanna Vesamäki, diakonissa, päihdetyö, kansainvälinen diakonia, p Diakonian kirpputori, Pappilantie 1, p Huom! leena.k.savolainen@evl.fi Vasemmalta: Johanna Vesamäki, Sirkka Kekki, Leena Savolainen, Teija Peltola 9

6 Lähetys Miksi lähetystyötä? Sanoma Jumalan rakkaudesta on tarkoitettu kaikille kansoille. Lähetystyö on evankeliumin viemistä kaikkialle maailmaan Jeesuksen antaman lähetyskäskyn mukaisesti. Lähetystyön tavoitteena on antaa ihmisille eri puolilla maailmaa mahdollisuus parempaan elämään. Se antaa myös toivon iankaikkisesta elämästä. Lähetystyö korostaa ihmisten tasavertaisuutta Jumalan edessä. Toiminnassaan lähetystyö pyrkii kunnioittamaan kaikkia ihmisiä. Työalan tehtävänä on myös huolehtia lähetys- ja kansainvälisyyskasvatuksesta kotimaassa. Jos haluat mukaan vapaaehtoiseksi vastuunkantajaksi lähetystyöhön, niin ota yhteyttä lähetyssihteeriin. Lähetyspiirit Anninkammarin lähetyspiiri kerran kuukaudessa, os. Erkontie 26. Niinikosken lähetyspiiri kaksi kertaa kuukaudessa kodeissa. Heinämaan -, Kenian -, Tietävälän - ja Terriniemen lähetyspiiri muutaman kerran kaudessa. Artjärven kappeliseurakunnan lähetyspiirit Hietanan -, Hiitelän -, Homeno-Villikkalan - ja Japanin lähetyspiirit muutaman kerran kaudessa. Marja Huuhtanen Lähetystyöntekijät ja kohteet Orimattilan seurakunnan tukemat lähetystyöntekijät (nimikkolähetit) Katriina Mäkelä (SLS) on työskennellyt Senegalissa v alkaen. Katriina tekee päätyönään Senegalin luterilaisen kirkon kirjallisuustyötä yhdessä ryhmänsä kanssa. Viime aikoina on valmistunut mm. diakonian käsikirja kirkon käyttöön sekä oppimateriaalia lukutaitoluokille ja kouluihin. Pauliina ja Janne Hatakka perheineen (SLS) ovat Namibiassa. Janne vastaa eteläisen Afrikan alueedustajana Suomen Lähetysseuran yhteistyöstä paikallisten kumppanuuskirkkojen kanssa. Pauliina toimii vastaavana kirjastonhoitajana Pauliniumin pappisseminaarissa. Orimattilan seurakunta tukee Kenian orpolapsityötä Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen kautta. Matongon ensiapukodissa olevien lasten lisäksi lapsia ja perheitä tuetaan avohoidossa. Halutessasi voit tukea Kenian orpolapsityötä ottamalla kummilapsen, joka valitaan eniten apua tarvitsevien joukosta. Kummityön yhdyshenkilönä Keniassa toimii Sleyn lähetti, diakonissa Maikki Ochieng. Lindholmit työssä (SEKL) Etu-Aasiassa. Pia Antikainen (ELK). Seurakunnan tukemat kohteet (nimikkokohteet) Elämän siiville hanke (SLS) Pietarin Pyhän Marian seurakunnassa. Projektin tarkoituksena on tukea nuorten siirtymistä lastenkodista omaan elämään. Raamattu Suomen Suvuille hanke on Suomen Pipliaseuran suurin yksittäinen hanke, joka toteuttaa raamatunkäännöstä 12:lle Venäjän alueella puhuttavalle suomensukuiselle kielelle. Haluatko lähetystyöntekijöiden kirjeitä suoraan kotiisi? Ota yhteys lähetyssihteeriin! Marja Huuhtanen, lähetyssihteeri, p Anna-Mari Rintaniemi, lähetystyöstä vastaava pappi, p

7 Seurakunnan toimitilat Kirkkoherranvirasto, Orimattila Kirkkoherranvirasto, taloustoimisto ja seurakunnan toimistot Pappilantie 1, p Avoinna: ma,ti,ke,pe klo 9-15;to 9-17 Orimattilan kirkko Kuva: Martti Ovaska Kuivannon kirkko Koskustentie 1346, p (suntio). Kirkkoon mahtuu 160 h. Seurakuntasalin tilat on vuokrattavissa muistotilaisuuksiin, perhejuhliin ja kokouskäyttöön. Seurakuntasaliin mahtuu 40 h. Varaukset ja lisätiedot: kirkkoherranvirastosta p Heinämaan rukoushuone Heinämaan rukoushuone Heinämaanraitti 82 Heinämaan rukoushuoneen tilat on vuokrattavissa muistotilaisuuksiin ja erilaisiin perhejuhliin. Tiloihin mahtuu 100 h. Jos tilaisuuteen sisältyy tarjoilu, niin se on mahdollista järjestää n h. Varaukset ja lisätiedot: Pertti Laaksonen, p Diakonian kirpputori Diakonian kirpputori (kirkkoherranviraston alakerta) Pappilantie 1, p ja kappeli Orimattilan kirkko Kirkkopuisto 4, p Kirkkoon mahtuu 1200 h, kappeliin 30 h. Kuivannon kirkko Orimattilan seurakuntakoti Seurakuntakoti Kirkkopuisto 1, p Seurakuntakodin tilat on vuokrattavissa muistotilaisuuksiin, perhejuhliin ja kokouskäyttöön. Yläsaliin mahtuu 120 h, alasaliin 70 h. Varaukset ja lisätiedot: kirkkoherranvirastosta p Anninkammari ja Lähetyspuoti Anninkammari ja Lähetyspuoti Erkontie 26, p Avoinna: ti-to klo Anninkammarin kahvion ja salin tilat vuokrattavissa muistotilaisuuksiin, erilaisiin perhejuhliin ja kokouskäyttöön. Kahvion puolelle mahtuu 15 h, salin puolelle 20 h, yhteensä 35 h. Varaukset ja lisätiedot kirkkoherranvirastosta puh Vanha Pappila Vanha Pappila Pappilantie 1, p Vanhan Pappilan salin tilat on vuokrattavissa muistotilaisuuksiin, erilaisiin perhejuhliin ja kokouskäyttöön. Saliin mahtuu 40 h. Varaukset ja lisätiedot kirkkoherranvirastosta puh

8 ARTJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA SEURAKUNNAN HAUTAUSMAAT Hautausmaan toimisto Puistotie 10, p Avoinna: ma-to klo 12-14; pe Mispa, Artjärven kirkko Kirkkotie 23, p Kirkkoon mahtuu 600 h. Orimattilan hautausmaa Puistotie 10 p (toimisto), ma-to 12-14, pe seurakuntapuutarhuri, p Hautausmaan toimisto, nuortentila Mispa nuorten kokoontumistila Puistotie 10 Artjärven kirkko, jonka pihapiirissä seurakunnan muut toimitilat Seurakuntakoti Kirkkotie 23, p Seurakuntakodin tilat on vuokrattavissa muistotilaisuuksiin, perhejuhliin ja kokouskäyttöön. Kuva Orimattilan hautausmaalta Mallusjoen leirikoti Kuivannon hautausmaa Mallusjoen leirikoti Mallusjoentie 385 B, p Leirikoti on tarkoitettu ympärivuotiseen käyttöön. Majoitustilaa on 40 hengelle, neljän ja viiden hengen huoneissa. Ruokasalissa on tilaa 40 ruokailijalle. Ulkopuolisille tiloja vuokrataan mahdollisuuksien mukaan. Varaukset ja lisätiedot: seurakunnan kirkkoherranvirastosta, puh Koskustentie 1346, p (suntio) Arjärven kappeliseurakunnan hautausmaa Kirkkotie 23, p (suntio) 14 15

9 Yhteystietoja IK-itella Orimattilan seurakunta, kirkkoherranvirasto Pappilantie 1, Orimattila toimistonhoitaja, toimistosihteeri, p , faksi , ma-pe 9-15, to 9-17 Taloustoimisto talouspäällikkö, p , taloussihteeri, p palkanlaskija, p kirjanpitäjä, p Tiedotus p Keittiö Orimattilan seurakuntakodin emännät, p , p Mallusjoen leirikodin emäntä, p Suntiot Orimattilan kirkon suntio, p Kuivannon kirkon suntio, p Artjärven kirkon suntio, p Erityisammattimies p Siistijä Vanhan pappilan siistijä, p Artjärven kappeliseurakunta, seurakuntatoimisto Kirkkotie 23, Artjärvi p , faksi ma-ke 10-12, to

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista

Lisätiedot

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Tuomas Niskanen 050 5546531 kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat: Marja Salo 050 33 99 128

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kysely on tarkoitettu kaikille seurakuntalaisille. Tavoitteena on kartoittaa vastaajien tietämystä ja ajatuksia Kuusamon ev.lut. seurakunnan

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Katja Kerkkänen 050 5546531 katja.kerkkanen@evl.fi kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat:

Lisätiedot

http://www.jokioinen.fi/fi/harrastajat/seurakunta

http://www.jokioinen.fi/fi/harrastajat/seurakunta JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄT 2015 http://www.jokioinen.fi/fi/harrastajat/seurakunta JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄTOHJELMA 2015 JUMALANPALVELUS klo 10 sunnuntaisin. Ehtoollinen useimmissa jumalanpalveluksissa.

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. DIAKONIATYÖN syksy 2015 DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. Diakonia toteuttaa ja kutsuu toteuttamaan

Lisätiedot

Opas vihkimisen järjestelyihin

Opas vihkimisen järjestelyihin Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Joh. 15:9 12 Jyväskylän seurakunnan Opas vihkimisen järjestelyihin Avioliittoon vihkiminen K ristillisen uskomme mukaan

Lisätiedot

ARTJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 3/2016 Kirkkotie Artjärvi. Allekirjoitus

ARTJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 3/2016 Kirkkotie Artjärvi. Allekirjoitus 1 ARTJÄRVEN KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina 27.10.2016 klo 18.00 Paikka Varsinaiset jäsenet Artjärven seurakuntakoti Anttila Ari, estynyt Jarmo Koskinen, poissa Mauri Kyöstilä Koskelainen Arja Metso

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

iso ilo! .. Pienesta Orimattilan seurakunnan varhaiskasvatussuunnitelma

iso ilo! .. Pienesta Orimattilan seurakunnan varhaiskasvatussuunnitelma ilo! Pienestä iso ilo! Pienestä iso ilo! Pienestä iso ilo! stä iso ilo! Pienestä iso ilo! Pienestä iso ilo! Pienestä iso ilo! Pienestä iso ilo! Pienestä iso ilo! Pienestä iso ilo! Pienestä iso ilo! P il

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

Lapset ja perheet Syksy 2018

Lapset ja perheet Syksy 2018 Lapset ja perheet Syksy 2018 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

Seurakuntalaisuudella on merkitystä

Seurakuntalaisuudella on merkitystä Seurakuntalaisuudella on merkitystä Näin lukee seurakuntamme strategiapaperissa. Ajatuksena on, että kun kohtaamme oikeasti isoja asioita elämä, kuolema, rakkaus, läheiset, Jumala, oikea, väärä, toivo,

Lisätiedot

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta.

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta. Lapsi- ja perhetyö SYKSY 2016 Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta. Toimintamuodot Perhekerho Avoin päiväkerho Vauva- ja perhemuskarit Perheleiri

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Pidetään yhteyttä! voisi olla. Seurakunnasta löydät myös keskustelukumppanin, kun kaipaat toista ihmistä jakamaan elämäsi asioita.

Pidetään yhteyttä! voisi olla. Seurakunnasta löydät myös keskustelukumppanin, kun kaipaat toista ihmistä jakamaan elämäsi asioita. Pidetään yhteyttä! kirjoitettiin seurakuntamme strategiapaperin kanteen. Ajatuksena yhteyden pitäminen toinen toiseemme me tarvitsemme toisia ihmisiä ja toiset tarvitsevat meitä. Samalla ajatuksena yhteyden

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Lapset ja perheet Syksy 2019

Lapset ja perheet Syksy 2019 Lapset ja perheet Syksy 2019 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄT 2017 SEURAKUNNAN NETTISIVUT LÖYDÄT OSOITTEESTA: http://www.jokioistenseurakunta.fi JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄTOHJELMA 2017 JUMALANPALVELUS klo 10 sunnuntaisin. Ehtoollinen

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄT 2017 SEURAKUNNAN NETTISIVUT LÖYDÄT OSOITTEESTA: http://www.jokioistenseurakunta.fi JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄTOHJELMA 2017 JUMALANPALVELUS klo 10 sunnuntaisin. Ehtoollinen

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat

Lisätiedot

R I P P I K O U L U T. R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa

R I P P I K O U L U T. R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa R I P P I K O U L U T R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa YLEISTÄ RIPPIKOULUSTA Miksi rippikoulu? Kun sinut noin viisitoista vuotta sitten kastettiin saivat vanhempasi, kummisi ja seurakunta tehtäväkseen

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017! Laukaan seurakunta tervetuloa 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2017. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 2 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 12.6. klo 10 su 19.6. klo 10 la 25.6. klo 10 su 26.6. klo 18 su 17.7. klo 10 su 31.7. klo 10

Lisätiedot

SYKSY ORIMATTILAN SEURAKUNTA ja ARTJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA

SYKSY ORIMATTILAN SEURAKUNTA ja ARTJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA SYKSY 2019 ORIMATTILAN SEURAKUNTA ja ARTJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA ELOKUUN LOPUSSA 2019 Kevät on luomakunnassa monella tavalla uusien alkujen aikaa. Luonto herää kasvuun. Seurakunnan toiminnassa taas syksy

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat monipuolista,

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

ARTJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2018 Kirkkotie Artjärvi

ARTJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2018 Kirkkotie Artjärvi ARTJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2018 Kirkkotie 23 16200 Artjärvi ARTJÄRVEN KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina 27.9.2018 klo 17.00 Paikka Artjärven seurakuntakoti, Kirkkotie 23, 16200 Artjärvi

Lisätiedot

Akaan seurakunnan strategia

Akaan seurakunnan strategia Akaan seurakunnan strategia 2017-2021 ARVOT Pyhä: Kunnioitamme kolmiyhteistä Jumalaa, näemme Jumalan kuvan ihmisessä Vastuullisuus: Huolehdimme lähimmäisistämme ja varjelemme luomakuntaa Oikeudenmukaisuus:

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015 S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I Syksy 2015 VIIKKO-OHJELMA Sunnuntai klo 12 Messu Maanantai klo 17.30 Siltamäen naiskuoro 31.8. 7.12. klo 19 Hengellisten laulujen ilta kerran kuukaudessa:

Lisätiedot

Sinä kannat. - Vapaaehtoisten työkalupakki - Outokummun seurakunta Kummunkatu 19 83500 Outokumpu Puh. 0400 248 770 www.outokummunseurakunta.

Sinä kannat. - Vapaaehtoisten työkalupakki - Outokummun seurakunta Kummunkatu 19 83500 Outokumpu Puh. 0400 248 770 www.outokummunseurakunta. Sinä kannat - Vapaaehtoisten työkalupakki - Outokummun seurakunta Kummunkatu 19 83500 Outokumpu Puh. 0400 248 770 www.outokummunseurakunta.fi MIKÄ TAI KUKA ON SEURAKUNTA? En yksin minä etkä yksin sinäkään,

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Opas kastejärjestelyihin

Opas kastejärjestelyihin Perheeseenne on syntynyt pieni vauva. Kotiseurakuntanne toivottaa teille onnea ja Jumalan siunausta lapsen syntymän johdosta. Tämän vihkosen kautta tahdomme auttaa Teitä kastejuhlan valmistelussa. Jyväskylän

Lisätiedot

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ Avioliittoon vihkiminen Rakkauden suojassa Vihkimisessä luvataan rakastaa toista ja sitoudutaan jakamaan elämä hänen kanssaan. Siinä on jotain ihmeellistä ja hienoa. Kirkossa voitte

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Avioliiton merkitys Avioliiton esteiden tutkinta Vihkimisen varaaminen Tapaaminen papin kanssa Avioliittoon vihkiminen vai morsiusmessu? Häämusiikki

Lisätiedot

Nimikkolähetit. Minna Aro Mongolia (Kylväjä) alkusyksystä 2018

Nimikkolähetit. Minna Aro Mongolia (Kylväjä) alkusyksystä 2018 Lähetys kevät 2018 Nimikkolähetit Minna Aro Mongolia (Kylväjä) alkusyksystä 2018 Minna on sairaanhoitaja (AMK), diakonissa. Tehtävä Mongoliassa sisältää työtä viittomakielen ja vammaistyön parissa. Satu

Lisätiedot

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat NAVIGOINTIA PARISUHTEESSA 28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat ulkoiset tekijät 23.11. Love Boat Seksuaalisuus parisuhteessa

Lisätiedot

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta.

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta. Lapsi- ja perhetyö SYKSY 2016 Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta. Toimintamuodot Perhekerho Avoin päiväkerho Vauva- ja perhemuskarit Perheleiri

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2017 PERHEMESSUT 6.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 3.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 Usko on valo, joka johdattaa meitä ja loistaa meille pimeydessä. (Martti Luther) Kevätkauden jumalanpalvelukset ja tapahtumat Tuusniemellä Tuusniemen alueseurakunta

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Syksy 2015 Sisällysluettelo Lapsityön johtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

SISÄLLYS& Vuosikertomuksen)toimitus:)Karoliina)Vidgrén) ) ) Kiitos, että johdatat minua, viet eteenpäin, näytät suunnan.

SISÄLLYS& Vuosikertomuksen)toimitus:)Karoliina)Vidgrén) ) ) Kiitos, että johdatat minua, viet eteenpäin, näytät suunnan. Vuosikertomus 2014 SISÄLLYS& KIRKKOHERRANTERVEHDYS 3 JUMALANPALVELUSELÄMÄ 4 KIRKKOHERRANVIRASTO 4 VIESTINTÄ 5 KIRKONPALVELUSKUNTA 5 KIRKKOMUSIIKKI 6 KASVATUS Lapset 6>7 Varhaisnuoretjanuoret 8 JULISTUSJAPALVELU

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

Menovinkkilista Naarila 4

Menovinkkilista Naarila 4 Menovinkkilista 2017 2018 Naarila 4 Aloituspäivä Mahlakankareen seurakuntakodissa la 20.1. klo 10 16 Osoite on Palomäenkatu 2. Ohjelmassa tutustumista toisiimme, kasteeseen, ehtoolliseen, jumalanpalvelukseen,

Lisätiedot

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta I) Hyvinvointityön paikka kirkon elämässä - teologinen näkökulma II) Paikallisseurakunnan toiminta

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA SYKSY

HAUHON SEURAKUNTA SYKSY HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2017 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 17.9. Sanajumalanpalvelus, liturgia ja saarna Katja Verho, kanttori Päivi Ikäheimonen. 24.9. Eräkirkko Sappeen juhlakodalla

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Maarian seurakunta A.D. 2012 Maarian seurakunta on laaja ja monimuotoinen. Seurakuntamme työtä tehdään neljällä alueella: etelässä, lännessä, idässä ja pohjoisessa.

Lisätiedot

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Sopimus yhteydestä, esirukouksesta ja taloudellisesta tuesta Keminmaan seurakunnalla on maailman lähetyskentillä omia nimikkokohteita. Seurakunta on tehnyt

Lisätiedot

JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 SEURAKUNNAN UUDET NETTISIVUT LÖYDÄT OSOITTEESTA: http://www.jokioistenseurakunta.fi JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄTOHJELMA 2016 JUMALANPALVELUS klo 10 sunnuntaisin. Ehtoollinen

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015 LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 31.5. klo 10 su 7.6. klo 10 su 14.6. klo 10 la 20.6. klo 10 su 21.6. klo 18 su 19.7. klo 10 su

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2017 PERHEMESSUT 15.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi klo 9.30 alk. 19.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30

Lisätiedot

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PERUSTEHTÄVÄ / MISSIO Seurakunta kutsuu ihmisiä armollisen ja kolmiyhteisen Jumalan yhteyteen, julistaa evankeliumia ja rohkaisee

Lisätiedot

Taustatietoa ja ajankohtaista: sekä torstaisin Forssan Lehden kirkollisista

Taustatietoa ja ajankohtaista:   sekä torstaisin Forssan Lehden kirkollisista JOKIOISTEN SEURAKUNNAN SYKSY 2018 Taustatietoa ja ajankohtaista: www.jokioistenseurakunta.fi sekä torstaisin Forssan Lehden kirkollisista JUMALANPALVELUS klo 10 sunnuntaisin. Ehtoollinen useimmissa jumalanpalveluksissa.

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2018!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2018! Laukaan seurakunta tervetuloa 2018! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2018. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

Käsivarret vahvemmat pienokaista kantavat, saakoot Herran kädet näin lasta hoitaa päivittäin. Virsi 218:2. Kastetilaisuus. Maskun seurakunnassa

Käsivarret vahvemmat pienokaista kantavat, saakoot Herran kädet näin lasta hoitaa päivittäin. Virsi 218:2. Kastetilaisuus. Maskun seurakunnassa Käsivarret vahvemmat pienokaista kantavat, saakoot Herran kädet näin lasta hoitaa päivittäin. Virsi 218:2 Kastetilaisuus Maskun seurakunnassa Lämpimät onnittelut kotiseurakunnasta vauvanne syntymän johdosta!

Lisätiedot

Taustatietoa ja ajankohtaista: sekä torstaisin Forssan Lehden kirkollisista

Taustatietoa ja ajankohtaista:   sekä torstaisin Forssan Lehden kirkollisista JOKIOISTEN SEURAKUNNAN SYKSY 2019 Taustatietoa ja ajankohtaista: www.jokioistenseurakunta.fi sekä torstaisin Forssan Lehden kirkollisista JOKIOISTEN SEURAKUNNAN SYYSOHJELMA 2019 JUMALANPALVELUS klo 10

Lisätiedot

Talousarvio: Seurakuntaneuvostoon kuuluu kymmenen jäsentä puheenjohtajan lisäksi ja sihteeri.

Talousarvio: Seurakuntaneuvostoon kuuluu kymmenen jäsentä puheenjohtajan lisäksi ja sihteeri. 206 KÄLVIÄN SEURAKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 026101 SEURAKUNTANEUVOSTO Johtaa kirkkolainsäädännön mukaisesti seurakunnan toimintaa, edistää hengellistä elämää ja toimia seurakunnan perustehtävän toteuttamiseksi

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2018 PERHEMESSUT 21.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi klo 9.30 alk. 25.3. Hyvinkään kirkossa klo 10.00, (palmusunnuntai) 15.4. Vehkojan

Lisätiedot

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA KOTI - yhteinen tehtävämme Kontiolahden seurakunnan strategia 2017-2020 ARVOMME Usko Yhteys Jumalaan on kristityn elämän kestävä perusta Jo 500 vuotta jatkunut luterilainen reformaatio on muokannut kirkkoamme

Lisätiedot

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Jouluevankeliumi Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki Sisällysluettelo SUVIVIRSI... 3 JUMALANPALVELUKSET... 4 KOHTAAMISIA KESÄSSÄ... 4 LÄHETYSJUHLAT HELSINGISSÄ... 5 KESÄTORSTAIT... 6 NUORET... 7 LASTEN KURSSIT JA RETKET... 7 DIAKONIA TUKEA SINULLE... 8 YHDESSÄ

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2018 PERHEMESSUT 5.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (ekaluokkalaisten siunaaminen) 9.9. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30 alk.

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot