Meidän Pietari. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 1/2008 OMA ETUSI - YHTEINEN ETU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Meidän Pietari. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 1/2008 OMA ETUSI - YHTEINEN ETU"

Transkriptio

1 Meidän Pietari tiedotuslehti 1/2008 = TURHA KOROTUS TURHA KULUTUS OMA ETUSI - YHTEINEN ETU Viihtyisyydestä ei tarvitse tinkiä eikä luopua nykyaikaisen kodin mukavuuksista, sillä säästöä syntyy oikeasta energiankäytöstä.

2 Toimitusjohtajan puheenvuoro Käytä suoria puhelinnumeroita Kuva: Pekka Agarth asiakaspalvelu toivoo, että asukkaat ottaisivat yhteyden Pietarin henkilökuntaan suoria puhelinnumeroita käyttämällä. Suorilla puhelinnumeroilla vältetään puhelinvaihteen ruuhkautuminen eritoten kiireisinä päivinä. Suorat numerot löytyvät puhelinluettelosta sekä Pietarin kotisivuilta osoitteesta ASUKASTOIMIKUNNAT v Talojen yksi keskeisistä hoitomenojen kulueristä on kiinteistöjen lämmitys. Kiinteistömme ovat valtaosin kaukolämpöverkon piirissä. Kaukolämmön hintakehitys on ollut kovaa vuodenalusta toukokuun alkuun kaukolämmönhinta on noussut 14,4 % ja vuodesta 2001 toukokuun 2008 alkuun yli 70 %. Veden hintakehitys on ollut selvästi pienempi, mutta viime vuonna tehty veden taksamallin muutos toi veteen perusmaksun, joka merkitsi kiinteistöissä yli euron kustannuslisää vesikuluihin. Energian kovien hintanousujen johdosta kaikki turha kulutus pitäisi saada pois. Vedenkulutuksen pienentäminen vähentää vesikuluja sekä lämmityskuluja, koska veden käytön yhteydessä käytetään lämmintä vettä, jonka lämmittämiseen kuluu lämpöenergiaa. Yhtiömme asunnoissa vuodesta 2005 vuoteen 2007 keskimääräinen vedenkulutus on vähentynyt 175 l/hlö/vrk 155 l/ hlö/vrk eli 20 litralla henkilöä kohti vuorokaudessa Tavoitetta silti vielä on, sillä Kajaanin kaupungissa kaikkien asuntojen keskimääräinen vedenkulutus on noin 140 l/hlö/vrk. Asukkaiden apuna energiasäästössä ovat energiatiedottajat, joilla on neuvontatilat Lohtajalla Menninkäisentie 6 A-talon kellarikerroksessa. Energiatiedottajat tavoitat myös yhtiömme kotisivujen kautta kohdasta energiansäästäminen ja siitä ota yhteyttä kohdan kautta voit laittaa viestiä energiantiedottajille. Vietämme taas viikolla 41 valtakunnallista energiasäästöviikkoa. Voitte laittaa viikon viettoon liittyviä toiveita yhtiömme kotisivujen yhteydenoton palauteosion kautta. Erityisen innokkaasti odotamme palautetta, siitä minkä muotoinen asukastilaisuus energiasäästöviikolla tulisi pitää. Toukokuussa lumien sulettua järjestetään taas yhtiön ja asukastoimikuntien toimesta perinteiset pihasiivoustalkoot ja toivon mahdollisimman monen asukkaan osallistuvan talkoisiin. Täten saamme mahdollisimman nopeasti pihat mukavaan ja viihtyisään kesäkuntoon. Toivotan kaikille asukkaille viihtyisää ja lämmintä kesää. Toimitusjohtaja Martti Böhm SEURAAVA NUMERO ILMESTYY JOULUKUUSSA Lehteen tuleva materiaali tulee palauttaa viimeistään mennessä Kiinteistö Oy Kajaanin Pietariin. Päätoimittaja: Martti Böhm Sivunvalmistus: Kajaanin Offsetpaino Oy Kajaani 2008 Painopaikka: Punamusta LOHTAJA-PUROLA -ASUKASTOIMIKUNTA: Eero Salonen Kankurintie 4 B 8, KAJAANI Kaarina Asikainen Menninkäisentie 2 B 18, KAJAANI Eila Kyllönen Kankurintie 4 C 12, KAJAANI Hussain Jalal Baker Maahisentie 3 B 24, KAJAANI Anneli Venäläinen Kankurintie 4 B 9, KAJAANI Mikko Palaste Kaikukatu 4 E 71, KAJAANI Sari Leskinen Menninkäisentie 2 A 6, KAJAANI Tarmo Simanainen Menninkäisentie 2 B 17, KAJAANI Sanna-Mari Kovalainen Menninkäisentie 6 A 4, KAJAANI Laura Hujanen Maahisentie 7 B 27, KAJAANI HUUHKAJANVAARA-PIKKU-KETTU-PUISTOLA ASUKASTOIMIKUNTA: Sirpa Heikkinen Samoojantie 5 D 27, KAJAANI Elsa Säisä Nuotiotie 1 A 1, KAJAANI Rauni Rusanen Askeltie 2 D 28, KAJAANI Sisko Kollatsuo Nuotiotie 1 B 16, KAJAANI Juhani Kettunen Ensitaival 2 C 43, KAJAANI Mauno Manninen Askeltie 1 A 2, KAJAANI Mirva Karjalainen Nuotiotie 34 C 22, KAJAANI Kaarlo Palo Rysätie 6 A 3, KAJAANI Toimisto avoinna ma-pe klo klo Puh. (08) Huollon päivystys Huollon päivystys arkisin klo sekä viikonloppuisin puh Päivystysnumerot Vuolijoki ja Otanmäki: puh ja Hodan Adam Jumale Samoojantie 7 B 12, KAJAANI Seija Rantanen Rastitie 2 C 19, KAJAANI Yhtiön hallitus Puheenjohtaja: Juha Kauppinen. Hallituksen jäsenet: Pirjo Ajeti, Onni Rata, Eero Salonen ja Pirkko Lindqvist. Hallituksen varajäsenet: Vesa Kaikkonen ja Sirpa Heikkinen. LAAJANKANGAS-LEHTIKANGAS- VARISKANGAS-ASUKASTOIMIKUNTA: Pirkko Lindqvist Tornikuja 5 B 20, KAJAANI Taimi Klemetti Laajankankaankatu 4 D 35, KAJAANI Pekka Juntunen Laajankankaankatu 7 B 13, KAJAANI Olavi Leinonen Laajankankaankatu 7 C 18, KAJAANI Hannu Salonen Koulukuja 1 B 11, KAJAANI Sari Leikkainen Laajankankaankatu 7 C 24, KAJAANI Risto Rämö Tornikuja 5 A 2, KAJAANI TEPPANA-KUURNA-NAKERTAJA -ASUKASTOIMIKUNTA: Helena Meriläinen Korpikuja 21 B 20, KAJAANI Marjo Björk Marjatanpolku 18 C 12, KAJAANI Ritva Kilpeläinen Korpikuja 21 A 6, KAJAANI Esko Väisänen Oksatie 45 as 5, KAJAANI Sami Häyhä Peltokuja 42 D 15, KAJAANI Aila Tolonen Rekitie 8 B 23, KAJAANI Tarja Mattlin Oksatie 57 H 29, KAJAANI Juha Heikkinen Korpikuja 21 B 19, KAJAANI Mika Huusko Oksatie A 3, KAJAANI Linnankatu 18 A 6 Huolto Vikailmoitukset sekä muut huoltopäivystysasiat pyydetään ilmoittamaan normaalina työaikana suoraan oman alueen huoltomiehelle. 2

3 Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin vuokrat Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari talot ovat pääosin aravarajoitusten alaisia. Tämän johdosta talojen vuokrat tulevat sen mukaan miten paljon talon ylläpidosta tulee kustannuksia. Eli jos kustannuksia saadaan vähenemään vuokrat voivat jopa laskea tai ainakin korotustaso on pienempi. Vuokrat ovat siis omakustannusperiaatteella perusteella määritelty taloittain. Mitä on omakustannusperiaate? Rajoituksien alaisissa aravavuokra-asunnoissa ja -taloissa ja uuden korkotukilain nojalla jälkeen lainoitetuissa vuokra-asunnoissa sekä asumisoikeusasunnoissa vuokrat määritetään omakustannusperiaatteella. Tämä tarkoittaa sitä, että vuokralaisilta saa periä asuinhuoneistosta vuokraa enintään määrän, joka tarvitaan muiden tuottojen lisäksi kattamaan asuntojen ja niihin liittyvien tilojen rahoitus ja hyvän kiinteistönpidon mukaiset menot. Lainan ennenaikainen maksaminen ei vapauta vuokranmäärityksestä eikä muistakaan rajoituksista. Omakustannusvuokran määritys ei koske niin sanottuja jatkorajoituksien alaisia aravavuokra-asuntoja. Kun laina on maksettu takaisin alkuperäisten lainaehtojen mukaisesti tai laina-aika on kulunut loppuun, vuokratalo ei enää kuulu vuokranmäärityksen piiriin, vaan vuokrat määräytyvät vapaasti asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain mukaan. Tällöinkin vuokran tulee olla kohtuullinen. Saman omistajan aravavuokratalojen tai -asuntojen vuokria voidaan tasata. Mitä kuluja vuokraan voi sisältyä Omakustannusperiaatteen mukaisesti määritettävään vuokraan sisältyy alkuperäisen rahoituksen pääomamenot ja hyväksyttävät hyvän kiinteistönpidon edellyttämät hoitomenot, jotka katetaan vuokrilla ja kiinteistön muilla tuotoilla. Asuntorahaston hyväksymä asuntojen hankintaarvo on omakustannusvuokran laskennan lähtöperuste. Hankinta-arvo muodostuu asuntojen rakennuskustannuksista sekä maapohjakustannuksista. Kiinteistön menoina otetaan huomioon mahdollinen tontin vuokra ja omien varojen korko. Lisäksi voidaan kerätä varoja ennakolta tuleviin korjauksiin ns. korjauseuroa. Hyväksyttäviä omakustannusvuokraan sisältyviä eriä ovat muun muassa menot, jotka aiheutuvat: 1) kiinteistön ja rakennusten hankinnasta tai rakentamisesta, 2) kiinteistön ja rakennusten ylläpidosta ja hoidosta, 3) niiden perusparannuskustannuksista, 4) varautumisesta 2 ja 3 kohdan toimenpiteisiin, 5) omalle pääomalle maksettavasta korosta (enintään 8 %) ja 6) omistajalle kuuluvien velvoitteiden hoidosta. Vuokrissa perittäviksi ei hyväksytä eriä, joilla katetaan omistajan muun toiminnan tappioita. Esimerkiksi palvelu- ja vuokraustoiminnan täytyy kummankin kattaa erikseen omat korko- ja pääomakulunsa. Nämä toiminnat on pidettävä erillään taloudellisesti ja kirjanpidollisesti. Yleishyödylliset yhteisöt ja muut vuokratalojen omistajat toimittavat kuntiin vuosittain omakustannusvuokralaskelmat ja tilinpäätösasiakirjat. Valtakunnalliset yhteisöt, jotka voivat tasata vuokriaan koko maan tasolla, toimittavat tiedot omakustannusvuokran valvomiseksi asuntorahastoon. Näin helpotetaan kuntien vuokravalvontaa. Vuokralaskelmien laadinnassa ja tarkastamisessa voi hyödyntää asuntorahaston laatimaa vuokralaskuria ja siihen liittyviä ohjeita. Vuokrientasaus Saman omistajan omistamien aravalain tai uuden korkotukilain nojalla lainoitettujen vuokratalojen ja -asuntojen vuokrat voidaan tasata. Tasaamisen tavoitteena on se, että vuokrat vastaisivat mahdollisimman hyvin asuntojen käyttöarvoa. Vuokrientasauksessa suositellaan pääomamenojen tasausta, jolloin hoitomenot määritetään talokohtaisesti tai vuokranmääritysyksiköittäin. Vuokranmääritysyksiköllä tarkoitetaan fyysisesti lähekkäin sijaitsevia taloja, jotka kuitenkin voivat muodostua useammasta lainoituskohteesta. Pääomamenojen lisäksi omistajakohtaisesti voidaan tasata fuusioituneiden vuokratalojen vuokrat, jaksottaiset korjauskustannukset, liiketilojen vuokratuotot, tontin vuokrat sekä kokonaisvuokra. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarissa on käytössä pääomavuokratasaus järjestelmä, mutta hoitovuokra on talokohtainen. Hoitovuokraan kukin asukas voi vaikuttaa omalla asumisellaan. Vuoden 2008 vuokranmäärityksen mukainen keskimääräinen vuokra: Alustava laskelma tulevasta vuokratasosta Vuosi 2007 vuokrataso Vuodelle 2008 korotusvaikutus Vuosi 2008 vuokra Hoitokulut Henkilöstökulut Hallintopalvelut Käyttö- ja huoltopalvelut Lämmitys Perusmaksut Kulutusmaksu Vesi- ja jätevesi Sähkö Jätehuolto- ja puhtaanapito Vahinkovakuutukset Kiinteistövero Korjaukset ja huolto Kaapeli-TV maksu Muut hoitokulut Oman käytön ALV Hoitovuokra ilman tuottojen oikaisua Autopaikkatuotot Saunamaksut ja pesutupamaksut Korkotuotot Säästöt lämpö-,vesi- ja sähkö 4 % Hoitovuokra oikastuna Pääomakulut Tontivuokra Korkokulut Lyhennykset Oman pääoman korko Pääomavuokra Kokonaisvuokra Perunamaalle tai uimahalliin Huuhkajanvaara-Pikku- Kettu-Puistolan asukastoimikunta järjestää asukkaille jälleen monipuolista tekemistä. Toimikunta on vuokrannut Kajaanin kaupungilta noin 40 aarin verran viljelypalstoja Vimpelinlammen rannalta. Koko palsta on ollut nyt vuoden ajan meillä käytössä. Se ei ole kiinnostanut hirveästi, mutta toivottavasti tänä kesänä tulisi paljon viljelijöitä. Vuosi sitten määrä jäi alle kymmeneen, asukastoimikunnan sihteeri Rauni Rusanen kertoo. Omalla perunapellolla ja kasvimaalla pääsee alkuun myös asukastoimikunnan avustuksella, sillä viljelijän on mahdollista saada toimikunnalta biolannoitteita. Toimikunnalta löytyy myös puutarhavälineitä. Viljelypalstalla voi kasvattaa myös monivuotisia kasveja, pensaita ja marjoja. Palstalta on saatu hyviä kokemuksia muun muassa valkosipulista, joten reippaalla mielellä ja rohkeudella kokeilla uusia yrttejä tai juureksia pääsee jo pitkälle. Pankkiasioiden hoito onnistuu kerhotilan tietokoneella Asukastoimikunnan kerhotiloissa on ollut mahdollista hoitaa vaikkapa pankkiasioita tietokoneen välityksellä reilun vuoden ajan. Toimikunta hankki tuolloin tietokoneen lisäksi kopiokoneen ja tulostimen. Kerhohuoneessa oli jo ennestään kangaspuut, jotka ovat edelleen asukkaiden vapaassa käytössä. Lisäksi kerhotiloissa pelataan maanantaisin tuppea ja järjestetään nukkekursseja. Asukastoimikunta on hankkinut lisäksi uimalippuja työttömille, opiskelijoille ja eläkeläisille. Ne maksavat euron kappale, Rusanen sanoo. Huuhkajanvaara-Pikku-Kettu-Puistolan asukastoimikunta suunnittelee parhaillaan kesän ohjelmaa kuten retkitapahtumia. Rauni Rusanen toivoo kaikkien asukkaiden esittävän toiveita retkikohteiksi. 3

4 Tiimityö ja kohteiden seuranta ovat hyvää kiinteistönhoitoa Lassila & Tikanoja tarjoaa kiinteistöhuoltopalveluja läpi Suomen. Oulun ja Kajaanin talousalueilla asiakkaina on satoja kiinteistöjä, niin asuinkiinteistöjä, liikekiinteistöjä kuin teollisuuttakin. Palvelemme kaikkia yhtä mielellämme, ja pyrimme tekemään palvelun asiakkaan toiveiden mukaiseksi, kertoo yksikönpäällikkö Mika Kurkinen, jonka työkenttä käsittää Pohjois-Suomen kiinteistönhoitotoiminnot. Tiimityö on toiminnan lähtökohta. Huoltomiehet sekä tiimejä pyörittävät työnjohtajat ovat saaneet tiimikoulutuksen. 4-5 hengen tiimeissä kaikki tietävät toistensa tehtävät, joten myös esimerkiksi sairaslomien aikana tehtävät hoituvat joustavasti. Tiimit kootaan niin, että niissä on osaamista kaikilta kiinteistönhoidon osa-alueilta. Periaate on, että tiimin tehtävät on tehty silloin kun yksittäisen tiimin jäsenen työt on tehty. Säännölliset kiinteistökatselmukset Päivittäisellä työllä pyritään pitämään kiinteistöt ja kiinteistöjen tekniikka sellaisessa kunnossa, että kiireellisiä korjauksia ei juuri tulisi. L&T:n huoltomiesten päivä alkaa yleensä ulkoalueiden siistimiskierroksella. Sen jälkeen hoidetaan mahdolliset vikailmoitukset tai korjauspyynnöt. Samalla tehdään päivittäiset yleisvalvontakierrokset ja talotekniikkaan liittyviä määräaikaishuoltoja ja tarkastuksia. Myös asuintalojen porrassiivous kuuluu kiinteistönhoitoon. Pyrimme minimoimaan vikailmoitukset ennakko- ja määräaikaishuolloilla. Peruspalvelupakettiimme kuuluu esimerkiksi kaksi kertaa vuodessa kiinteistökatselmus, Kurkinen kertoo. Kiinteistökatselmuksen tarkoitus on sekä arvioida yrityksen omaa työtä ja mitoituksia että kiinteistön teknisten järjestelmien kuntoa ja korjaustarvetta sekä ulkoalueiden toimivuutta ja mahdollisia korjaus- ja muutostarpeita. Esitämme havainnot ja korjausehdotukset isännöitsijälle tai kiinteistön omistajalle ja tallennamme ne omiin järjestelmiimme, että tiedämme mitä kiinteistössä tapahtuu. Kaikki kiinteistön tiedot tietokoneella L&T:n kiinteistönhoidossa on käytetty vuodesta 1996 lähtien monipuolista Internetpohjaista Kiinteistönetti-ohjelmaa. Ohjelma keskustelee reaaliaikaisesti huoltomiehen kännykän kanssa. Siitä löytyvät kaikki kiinteistöä koskevat asiat kuten energiankulutukset, asiakkaiden palvelupyynnöt, palvelusopimusten sisällöt, asukasluettelot ja autopaikkalistat. Ohjelmasta löytyvät myös kaikki korjaustoimenpiteet, joiden toteutumista voidaan seurata kuin liikennevaloilla. Tullut työtilaus näkyy punaisella pallolla, työn alla oleva keltaisella ja valmis vihreällä. Ohjelmasta voidaan ajaa vuosiraportti, joka on isännöitsijöille ja kiinteistöjen omistajille vuosibudjetointia varten loistava työkalu. Realistinen mitoitus lähtökohta L&T työllistää koko maassa yli 7000 henkeä; Kiinteistöpalvelut on yrityksen toiseksi suurin toimiala Ympäristöpalveluiden jälkeen. Suurella toimijalla on hyvät resurssit, esimerkiksi korkealaatuinen kalusto. Hyvä palvelu alkaa jo tarjouslaskennan vaiheessa. Itse olen esimerkiksi laskenut noin erilaista kiinteistöä, ja myyntineuvottelijat varmaan enemmänkin, joten tiedämme kuinka paljon mikin työ vie aikaa. Asiakkaan kannattaakin olla tarkkana, sillä halvin vaihtoehto ei yleensä ole se paras. Pyrimme tekemään tasaista laatua ja hyvää jälkeä niin, että kiinteistön arvo säilyy ja kaikki ovat tyytyväisiä, Kurkinen toteaa. Henkilökuntaa Pohjois-Suomen yksiköt ovat toistaiseksi löytäneet melko mukavasti. Lisääkin tarvitaan lähitulevaisuudessa, varsinkin tekniikan osaajia, esimerkiksi automaatioasentajia. Henkilökuntamme on sitoutunut yritykseen ja ollut pitkään talossa, tämänhetkiset huoltomiehet keskimäärin kymmenen vuotta. Me pidämme henkilökunnasta hyvää huolta esimerkiksi työterveyshuolto on järjestetty hyvin ja haluamme että työntekijämme itse arvostavat työtään, Kurkinen toteaa. Yhteistyö Pietarin kanssa lähtenyt hyvin käyntiin Mika Kurkinen Lassila & Tikanojasta ja Martti Böhm Koy Kajaanin Pietarista kättelemässä sopimuksen kunniaksi. Lassila & Tikanoja hoitamaan opiskelijakiinteistöjä Sopimuksen teon myötä Lassila&Tikanoja Oyj alkoi hoitamaan kiinteistöhuoltotehtäviä seuraavissa kohteissa: Asemakatu 2, Kaikukatu 8 ja 10, Lohtajankatu 3,5 ja 7, Oravantie 1 ja 3, Timperintie 1a ja Sotkamontie 11. Vastuullisena kiinteistönhoitaja on Pasi Arffman puh Vikailmoitukset hoituvat Kainuun Opiskelija-asunnot Oy:n kotisivujen kautta osoitteesta: Kohteiden päivystykset iltaisin kello sekä viikonloppuisin hoitaa Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin päivystävä huoltomies puh Pietari tehostaa perintää Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari tehostaa perintäänsä ja tekee haastehakemuksen käräjäoikeuteen välittömästi maksukehotuksen eräpäivän mentyä umpeen, mikäli laskua ei ole kokonaisuudessaan maksettu. Kun teemme haastehakemuksen ja käräjäoikeus antaa tuomion, siitä tulee automaattisesti merkintä asiakastietorekisteriin, vuokravalvoja Arja Mäkiaho sanoo. Mäkiahon mukaan Pietari odottaa karhulaskun eräpäivän jälkeen 2-3 pankkipäivää ennen haastehakemuksen tekoa. Haastehakemuksessa Pietari hakee saataviaan ja vuokraoikeuden menettämistä sekä välitöntä häätöä. Maksun laiminlyönti aiheuttaa vuokralaiselle välittömiä lisäkustannuksia, sillä jo pelkkä haastehakemus keventää lompakkoa 220 euron verran. Lisäksi käräjäoikeuden tuomio tuo maksuhäiriömerkinnän Suomen Asiakastieto Oy:n luottotietorekisteriin. Maksuhäiriömerkintä luottotietorekisterissä kestää 3-4 vuotta, eikä sitä voida poistaa vaikka velka tulisikin maksetuksi. Tämän neljän vuoden aikana uuden pankkilainan ja luottokorttien saaminen vaikeutuu, eivätkä osamaksukaupat ole mahdollisia. Luottotiedot voidaan tarkastaa myös, kun hakee vuokraasuntoa tai työpaikkaa. L&T:n kiinteistönhoitaja Pasi Arffman hoitaa Pietarin kiinteistöjä. - Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari on hyvin organisoitu ja ammattimaisesti johdettu laitos, jonka kanssa on ollut helppo tehdä yhteistyötä. Sähköiset huoltokirjat ja hyvä alkuun perehdyttäminen ovat helpottaneet työn aloittamista. Säännölliset palaverit ylläpitävät yhteistyön toimivuutta, Kajaanin alueen kiinteistöhuollon työnjohtaja Jari Loukkola kertoo. Hän kiittääkin toimitusjohtaja Martti Böhmiä ja rakennuttajapäällikkö Hannu Mustosta ammattitaitoisesta johtamisesta. L&T:n siivouksen ja kiinteistöhuollon toimistopiste on Takojankatu 6:ssa. Lisätietoja antaa Jari Loukkola, p Lassila&Tikanoja Vuokra hoituu myös suoraveloituksella asukkailla on mahdollisuus hoitaa vuokransa myös suoraveloituksen kautta. Suoraveloituksessa maksut lähtevät ajallaan suoraan asukkaan pankkitililtä. Lisäksi eräpäivän voi valita vähän pidemmältä ajalta, sillä normaalivuokra maksetaan 10. päivä, ja suoraveloituksessa eräpäivän voi valita 10. ja 26. päivän väliltä, vuokravalvoja Arja Mäkiaho sanoo. Vuokran saa lähtemään suoraveloituksella toimittamalla suoraveloitusvaltakirjan omaan pankkiinsa. Valtakirja kannattaa teh- dä ainakin pari viikkoa ennen kuunvaihdetta. Lisäksi on varauduttava siihen, että tilillä on katetta koko summalle, sillä pankki ottaa joko koko summan tai ei mitään, Mäkiaho ohjeistaa. Mikäli kate puuttuu tililtä, pankki tekee uuden veloitusyrityksen kahtena päivänä eräpäivän jälkeen. Rästiin jääneen vuokran perimisestä Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari veloittaa 4,50 euroa per maksukehoitus. Suoraveloituksen voi irtisanoa koska tahansa ja siirtyä käyttämään haluamaansa maksutapaa. Suoraveloitusvaltakirjaa ei voi antaa vastakirjalliselle tilille. 4

5 Opiskelijapuolelta vanhusten pariin Kiinteistönhoitaja Riitta Heikkinen aloitti uudessa tehtävässään huhtikuun alussa Vuodesta 1981 lähtien opiskelijapuolen kiinteistönhuollossa työskennelleen kiinteistönhoitaja Riitta Heikkisen työuralla kääntyi uusi lehti huhtikuun alussa, jolloin hän siirtyi Oksatielle huolehtimaan vanhusten asuntojen kunnosta. Työskentelen Oikarisen Ullan kaverina kesäkuun loppuun ja aloitan sitten yksin heinäkuun alussa, Heikkinen kertoo. Heikkinen työskenteli helmimaaliskuussa Kainuun opiskelijaasunnot Oy:n kohteissa Lohtajankadulla (3, 5 ja 7), Kaikukadulla (8 ja 10), Oravantiellä (1 ja 3) Asemakadulla (2), Timperintiellä (1) ja Sotkamontiellä (11). Tuolloin hänen tehtävänsä oli opastaa ja valvoa uuden kiinteistöhuollon henkilöstöä tehtävissään. Nyt Heikkisellä on hoidettavanaan 18 rivitaloa ja 99 asuntoa Oksatiellä (43, 45, 46, 47 ja 49) sekä Lehtokujalla (47). Asunnoissa asuu myös jonkinverran työssäkävijöitä ja opiskelijoita. Vaihtelevia työpäiviä tässä on ollut. Alku on lähtenyt liikkeelle mukavasti, ja pieniä korjaustöitä sekä lumi- ja pihatöitä on jo ehditty tekemään. Eroja opiskelijapuoleen verrattuna löytyy, toisaalta töissä on paljon samaakin. Opiskelijapuolella oli kerrostaloja ja täällä rivitaloja. Lisäksi opiskelija-asunnot olivat hajallaan ympäri kaupunkia ja autoa joutui käyttämään paljon. Nyt asunnot löytyvät läheltä, Heikkinen jatkaa. Monipuolinen työpäivä Jäteasiat yhä ongelmana Heikkisen tyypillinen työpäivä pitää sisällään monipuolisia asioita, kuten pieniä korjaustöitä, wc-pönttöjen ja hanojen tiivistämistä, pihatöitä, saunan siivoamista ja asukkaiden auttamista. Asukkaat saavat tulla ottamaan kiinni hihasta. Lisäksi teen yhteistyötä kodinhoitajien kanssa, kun he käyvät katsomassa asukkaita. Asukkaat ovat Heikkisen mukaan ottaneet hänet hyvin vastaan. Hän on jo ehtinyt tutustumaan muutamiin asukkaisiin ja juttelemaan heidän kanssaan. Toivon, että juttusille tullaan rohkeasti, ja kaikista vioista ja vuodoista ilmoitetaan. Lisäksi toivon, että yhteistyö asukkaiden kanssa jatkuu hyvänä vaikka jotain muutoksia tuleekin, kun ihminen vaihtuu, Heikkinen lähettää terveisiä Oksatielle ja Lehtokujalle. Lopuksi Heikkinen toivoo asukkaita poistamaan tavaroitaan varastokäytäviltä ja pesutiloista. Muuten niitä joudutaan kohta poistamaan talon puolesta. Tavarat on kerättävä pois jo paloturvallisuuden takia, hän sanoo. Kiinteistönhoitaja Riitta Heikkisen saa kiinni puhelinnumerosta sekä sähköpostiosoitteesta kajaaninpietari.fi. Vikailmoituksen voi lisäksi laittaa kiinteistönhuoltotilojen oven vieressä olevaan laatikkoon Oksatie 45:ssä. Energiansäästön tarpeellisuus tiedostetaan koko ajan paremmin ja paremmin Energiansäästö on kaikkien yhteinen asia. Ei pelkästään energiatiedottajien, vaan uusien asukastoimikuntien tehtävänäkin on olla mukana energiansäästötalkoissa. Energiatiedottajilla on nippelitieto hallussa ja toimikunnat toimivat tukena, Eero Salonen sanoo. Salonen näkee energiansäästön tavoitteet ja uhatkin monelta eri tasolta, sillä hän toimii Lohtaja Purola-asukastoimikunnan ja asukastoimikuntien neuvotteluvaliokunnan puheenjohtajana sekä energiatiedottajana. Lisäksi Salonen on mukana Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin hallituksessa asukasedustajana. Kun asukastoimikunnat lähtevät mukaan energiatiedottajien avuksi, tietoutta saadaan siirrettyä huomattavasti laajemmalle alueelle ja ihmisiä saadaan toiminnan taakse yhä enemmän, Salonen uskoo. Salosen mukaan energiansäästöön liittyvistä asioista löytyy mielipiteitä sekä puolesta että vastaan. Tunnustaa, että vastustus on koko ajan vähenemässä. On havaittavissa, että ihmiset haluavat jo ottaa asioita huomioon. Muutosvastarintaa on eniten vanhoissa parroissa, joista joku voi ajatella, että mulla on varaa maksaa. Maapallolla ei ole luonnonvaroja loputtomasti, eivätkä monet ajattele, mitä jätetään lapsille ja lapsenlapsille. Vaikutukset koskevat niin laajaa osaa maapallon väestöstä, ettei voi ajatella asiaa vain omalta kohdaltaan, Salonen jatkaa. Energiatiedottajat ovat yrittäneet korostaa neuvoissaan Säästösuuttimet vähentävät vedenkulutusta ekologisia seikkoja. Lyhyellä aikajänteellä mitattuna energiansäästö kannattaa rahansäästön takia, pidemmällä jänteellä mitattaessa pelissä on maapallon tulevaisuus. Tiedottajat ovat mukana yhteisissä tapahtumissa. Pihoilla asioista keskustellaan suusta suuhun, ja sauna on hyvä paikka puida esimerkiksi vedenkulutusta. Pihojen puheet koskevat yleensä sitä kiinteistöä ja kulutustottumuksia, Salonen tietää. Kun energiaa, eli kaukolämpöä, vettä ja sähköä säästetään, kaikki säästö koituu pelkästään asukkaiden hyväksi. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari kohdentaa säästöt aina kiinteistökohtaisesti. Peruslähtökohta on se, että kiinteistössä eli vuokranmääritysyksikössä asuvat saavat hyödyn säästöistään, ja esimerkiksi Lohtajan kaupunginosassa sijaitsevassa Kankurintie 4:ssä asukkaat pystyivät säästämään vuonna 2006 energiaa sen verran, että seuraavan vuoden vuokrien korotuspaine pystyttiin kattamaan säästöillä kokonaan. Viimeisimmässä vuokrankorotuksessa pystyimme säästämään niin paljon, että korotus olisi varmasti ollut kaksinkertainen, mikäli energiaa ei olisi säästetty ollenkaan, Salonen uskoo. Pietari on antanut energiansäästöön myös porkkanan, eli vuokran korotustarpeesta on laskettu ennakkoon neljä prosenttia pois. Säästämisestä on annettu konkreettinen hyöty, jotta säästöt tulisivat reaaliaikaisesti, hän jatkaa. Lajitteluun on kiinnitettävä entistä parempaa huomiota rakennuttajapäällikkö Hannu Mustonen kertoo jäteasioiden olevan Pietarille edelleen melko suuri ongelma. Toivoisin kovasti, että asukkaat kiinnittäisivät huomiota jäteasioihin ja kertoisivat lapsille, miksi jätteitä pitää lajitella. Aikuisten esimerkki opettaa lapsiakin lajittelemaan. Palava jäte, kaatopaikkajäte ja biojäte on lajiteltava omiin astioihinsa, Mustonen sanoo. Jätteiden lajittelu kannattaa, sillä se säästää luonnonvaroja ja vähentää kaatopaikkojen aiheuttamia ongelmia. Lisäksi jätteet aiheuttavat väärin lajiteltuna jätekustannusten nousua. Eniten sekä kukkaroa että ympäristöä kuluttaa lajittelematon sekajäte. Jokainen suomalainen tuottaa vuosittain 450 kiloa yhdyskuntajätettä. Korostamme, että niin sanotut ongelmajätteet pyrittäisiin viemään jätteiden vastaanottokeskukseen eikä niitä jätettäisi lojumaan jätekatoksiin. Jos katoksiin viedään sinne kuulumatonta jätettä, aiheutuu siitä huomattavia lisäkuluja, jotka kaikki asukkaat joutuvat maksamaan, Mustonen muistuttaa. Esimerkiksi sohvat pitää jokaisen asukkaan viedä itse kierrätyskeskukseen, hän jatkaa. Yhtenä ongelmana Pietarin kiinteistöjen jätekatoksissa on ollut jätepussien jättäminen katosten lattialle. Jos ensimmäinen laatikko on ollut täynnä, monet eivät ole katsoneet laatikoita peremmälle vaikka siellä olisi ollut tyhjiä laatikoita, Mustonen kertoo. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari on asennuttanut uudet säästösuutinsuihkun kahvat ja hanoihin on laitettu veden kulutusta vähentävät suuttimet toistaiseksi yhteen kohteeseensa. Huuhkajanvaaran kaupunginosassa sijaitsevan Samoojantie 5:n kokemukset ovat kuitenkin niin hyviä, että jatkoa on luvassa. On todettu, että veden kulutus on vähentynyt ko. kohteessa 20 prosenttia eli yllättävän paljon. Ruotsissa vastaavanlaiset suuttimet on laitettu kahteen miljoonaan asuntoon, Pietarin rakennuttajapäällikkö Hannu Mustonen kertoo. Ruotsalainen CS Energikontroll AB laskee tuotteensa alentavan vedenkulutusta prosenttia, joten Samoojantiellä ollaan päästy hyvin keskiarvoon. Pienempi vedenkulutus säästää myös energiaa, rahaa ja ympäristöä. Säästösuuttimet säästävät vuosittain useita kuutioita vettä. Tavallisiin nykyaikaisiin suihkuihin verrattuna vettä säästyy kolmesta neljään litraan minuutissa. Vanhempiin suihkuihin verrattaessa säästö on vieläkin suurempi. Vesimäärän säästö on CS Energikontrollin mukaan helppoa. Lisäksi normivirtaamista ja mukavuuksista ei tarvitse yrityksen mukaan tinkiä lainkaan virtausnopeutta kohottavan säästösuuttimen ansiosta veden virtaama ei ole vakaa kuten tavallisilla kuristavilla tuotteilla, joten vettä saa halutessaan paljon esimerkiksi vesilasia täyttäessä. 5

6 Perusparannuskohteita harjannostajaisvaiheessa Parvekelaseja tarkoitus uusia perusparannusten ulkopuolella Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin ja Kajaanin Opiskelija-asunnot Oy:n perusparannuksissa on edetty harjannostajaisvaiheeseen. Pietarin kohteista harjannostajaisia on vietetty Lohtajalla Maahisentie 1:ssä ja KOA:n kohteista Asemakatu 2:ssa. Pietarin perusparannuskohteista ovat valmiina jo Lohtajan kaupunginosassa sijaitsevat Menninkäisentie 2, 4 ja 6. Maahisentie 1:n perusparannus valmistuu kesäkuun loppuun mennessä ja on tasoltaan samanlainen kuin Menninkäisentien kohteissa. Maahisentie 1:n jälkeen perusparannusvuorossa ovat vielä Kaikukatu 4 Lohtajalla ja Erätie 18 Teppanassa. Kaikukadulla perusparannus käynnistyy syyskuussa. Pietarin tytäryhtiö KOA:n edellinen ja samalla ensimmäinen perusparannus Timperintiellä valmistui elokuussa Vuodenvaihteessa Asemakatu 2:ssa Kainuun Opiskelija-asunnot oy / Asemakatu 2 asunnot harjannostajaiset , kuvassa pääurakoitsijan puheenvuoro työpäällikkö Esko Härkönen Sotkamon Rakennus Oy käynnistyneen perusparannuksen on tarkoitus valmistua elokuussa Kyseessä on mittava perusparannus, jossa soluasuntoja muutetaan pääasiassa yksiöiksi ja kaksioiksi. Asemakadun jälkeen opiskelija-asuntojen perusparan- nukset siirtyvät Kajaanin ammattikorkeakoulun kampusalueelle Ketunpolku 3:een. Ketunpolulla ei ole tarkoitus luopua soluasunnoista, vaan ne tullaan pääsääntöisesti säilyttämään. Perusparannus alkaa tammikuussa 2009, ja kohde on valmis saman vuoden elokuun loppuun mennessä. Ketunpolku 3:n jälkeen opiskelijapuolen perusparannusvuorossa ovat Ketunpolku 5 sekä Kaikukatu 8:n talot 5 ja 6, jotka ovat KOA:n perusparannuksen viimeiset talot. Pietarin toimitusjohtaja Martti Böhm kertoo yhtiön uusivan 1990-luvun perusparannuksessa asennettuja parvekelaseja kolmessa eri kohteessa. Niiden parvekelasien toimittaja on häipynyt markkinoilta, emmekä saa enää varaosia, Böhm perustelee. Projekti kestää useamman vuoden. On tarkoitus, että lasit olisi vaihdettu kolmeen taloon vuonna Puretuista laseista saadaan varaosia, joita ei enää muualta saataisi, hän jatkaa. Parvekelasit vaihdetaan Lehtikankaantie 5-9:ssä Lumonin laseihin. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari suunnittelee lisäksi parvekkeiden lasitusta ensi vuoden alkupuolella Laajakankaankatu 3:een ja 5:een. Mika Moilanen Pietari siirtyy hissiaikaan myös Lohtajalla Kaikukatu 4:ään tuleva hissi on uusinta mahdollista teknologiaa Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari rakennuttaa hissin syksyllä 2008 alkavan perusparannuksen yhteydessä Lohtajan kaupunginosassa sijaitsevaan Kaikukatu 4:ään. Pietarilla on tällä hetkellä hissikohteita lähinnä Kajaanin keskustassa, joten Kaikukadulle rakennettava hissi on ensimmäinen laatuaan yhtiön lähiökohteissa. Pietarin toimitusjohtaja Martti Böhm kertoo hissin rakentamisen lähtökohtana olevan väestön ikääntymisen huomioiminen. Rakennuttamalla hissin Pietari tarjoaa myös iäkkäämmille ihmisille mahdollisuuden asua tutuksi tulleella asuinalueella. Suunnitelmissa on esimerkkinä KONEEN hissi. KONE Hissit Oy:n myyntipäällikkö Jarmo Tikkinen kertoo Kaikukadun hissiurakan olevan perinteinen hissi hissittömään taloon -tuote. Urakoitsija rakentaa kiinteän betonikuilun ja me rakennamme kuilun sisään hissin, Tikkinen kuvaa ja lisää vastaavia prosesseja olevan Suomessa meneillään satoja. Kajaaniinkin tehtiin vuodenvaihteessa viisi vastaavaa projektia, mutta Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin kohteessa on tarkoitus käyttää uusinta teknologiaa. Hissi tuo esteettömyyttä ja inhimillisyyttä Hissin asentaminen olemassa olevaan kerrostaloon on vaativa projekti. Kiinteistön rakenteet ja talotekniikka tuovat omat erityispiirteensä sekä hankkeen suunnitteluun että toteutukseen. Uusinta teknologiaa edustava KONE MaxiSpace -köysihissi asennetaan Tikkisen mukaan valmiiseen betonikuiluun noin neljässä viikossa. Edistyksellinen hissiratkaisu tarkoittaa sekä jopa 50 prosenttia tilavampaa hissikoria että parantunutta käyttöturvallisuutta ja -mukavuutta. Luotettavana, turvallisena ja esteettömänä pidettävän KONE MaxiSpacen vahvuuksiksi kerrotaan parempi ajomukavuus ja tarkka pysähtyminen, kaksisuuntainen ympärivuorokautinen puheyhteys ja 50 prosenttia pienempi energiankulutus. Hissi on vaikeasti liikkuville ikääntyneille ja liikuntarajoitteisille ihmisille melkeinpä välttämättömyys, mutta se helpottaa huomattavasti liikkumista myös lastenvaunujen ja kantamusten kanssa. Hissi tuo esteettömyyttä ja inhimillisyyttä. Vanhukset pystyvät asumaan pidempään kotona eikä heidän tarvitse sen takia lähteä asumaan kalliisiin palvelutaloihin, Jarmo Tikkinen perustelee hissien tarpeellisuutta. Laskelmien mukaan kiinteistössä oleva hissi pidentää vanhusten asumisaikaa omassa kodissaan 4 7 vuotta. Kaikukatu 4:n perusparannuksen on tarkoitus valmistua kesäkuussa

7 Asukastoiminta - mitä sen tulisi olla? Asukkaiden mukaan saamista päätöksentekoon Asukkaiden vaikutusmahdollisuuden lisääminen Asukkaiden vastuu omasta asumisesta Asukkaiden aktivoiminen Asukkaiden yhteistoiminta Asukkaiden halu vaikuttaa Asukkaiden halu ottaa muut huomioon Asukkaiden halu ottaa muutokset huomioon Asukkaiden tiedonkulun pa-rantaminen Asukkaiden yhteenkuuluvaisuuden tunteen lisääminen Asukkaiden epäluulojen poistaminen Asukkaiden suvaitsevaisuuden lisääminen Asukkaiden halu parantaa omaa asumistaan Edellä esitellyt asiat ovat niitä, jotka onnistunut toiminta tuo mukanaan. Miten näihin tavoitteisiin päästään? Toiminnan olisi oltava laajaa ja koskettaa mahdollisemman useaa asukasta sekä madaltaa osallistumiskynnystä. Siksi Koy Pietarin alueella toimii neljä eri toimikuntaa, jotka toimivat Kuurna-Teppana-Nakertaja, Lehtikangas-Laajankangas- Variskangas, Huuhkajanvaara- Puistola, Pikku-kettu, Lohtaja- Purola alueella. Kukin toimikunta toimii omalla alueellaan laaditun ja asukaskokouksessa hyväksytyn toimintasuunnitelman mukaan, toimintasuunnitelmat laaditaan yhdeksi vuodeksi kerrallaan. Asukastoimikuntien yhteistyötä ohjaamaan valittiin neuvottelukunta Neuvottelukunnan tehtäviin kuuluu yhdenmukaistaa eri toimikuntien toimintaa. Siis asuipa asukas missä tahansa Pietarin kiinteistössä, pitäisi hänellä olla aivan tasapuoliset mahdollisuudet osallistua erilaisiin toimintoihin kuten lentopallo, keilailu, sulkapallotoiminta ja joka keväinen ja syksyinen talkootoiminta. Myös erilaiset retket ja tapahtumat kuuluvat asukastoimikuntien toimintaan. Talkootoimintaa pyritään aktivoimaan, esimerkiksi Kankurintie 5:ssa maalattiin kaikki ulkovarastot asukkaiden toimesta. Kankurintie 4:n pihoihin lisättiin laatoitusta pyykinkuivaus- ja matonkopistelutelineiden alle ja rakennettiin grillirakennus talkoovoimin. Uutena asiana toimintaan on tullut energia-asiat, joihin toimikunnat ovat lähteneet mukaan. Lisäksi on koulutettu energiatiedottajia, joiden tehtävänä yhdessä toimikuntien kanssa, on saada asukkaat mukaan toimintaan (turha kulutus = turha korotus) Toimikuntien työ ei ole pihapoliisina toimiminen vaan esimerkeillä, tiedottamisen ja eri tilaisuuksien järjestelyillä saada asukkaat mukaan toimintaan. Toiminnan onnistuessa myös nuo edellä luetellut asiat toteutuvat, asukkaat saavat aidon mahdollisuuden vaikuttaa omaa asumistaan koskeviin asioihin. Toiminta on pitkäjänteistä ja jatkuvaa, sillä muutokset eivät tapahdu hetkessä. Yhdessä tehden meillä on mahdollisuus saavuttaa tavoitteet. Lohtaja-Purola asukastoimikunnan pj. Eero Salonen Jätteiden lajittelu Jätteiden lajittelu, tuo pakkopulla ja ikuinen riidanaihe on tarpeellinen teko. Miksi minun pitäisi lajitella? Mitä se hyödyttää? Edellämainitut ja vastaavat kysymykset voi lukijaa mietityttää. Miksi minun pitäisi lajitella, eihän sitä muutkaan tee? Lajittelemalla jätteeni voin vaikuttaa muun muassa siihen kuinka vuokrani määräytyy. Jättämällä lajittelematta voin olla kutakuinkin varma, että vuokranikin nousee aina jätemaksujen noustessa. Lisäksi voin samalla toimia esimerkkinä muillekin ja ehkäpä siten saada muut lajittelemaan myös jätteensä (oikein). Hyvät ohjeet jätteiden lajittelusta löytyvät mm. roskakatoksista. Aluksi jätteiden lajittelu tuntui hankalalta ja isotöiseltä puuhalta. Aluksi joutui miettimään mihinkä se tämäkin roska laitetaan, mutta kyllä se on selvinnyt ajan kanssa vaikka virheitä on tullut tehtyä. Lajittelusta on saa- nut mainita melkein joka päivä ja usein myös samoille henkilöille. Olen huomannut myös sen seikan, että usein roskien viejät ovat perheen pienimpiä jäseniä. He eivät yllä tai osaa laittaa roskia oikeisiin laatikoihin, jolloin ne saattavat joutua vääriin astioihin tai jäädä roskakatoksien lattioille lojumaan. Linnut ja eläimet pääsevät repimään lojumaan jätetyt pussit ja levittämään roskat pitkin pihoja. Jätteiden lajittelua on vain jaksettava jatkaa näyttäen samalla esimerkkiä muille. Lisäksi kannattaa puhua ihmisille lajittelusta, vaikka joskus saman asian toistaminen tuntuu tyhjänpäiväiseltä. Nyt on tullut ongelmaksi pahvilaatikoiden jättäminen roskakatoksiin. Onko liian aikaa vievää rutata roskiin menevä laatikko? Useimmille ilmeisesti on. Se ei vie kuitenkaan paljoa aikaa ja samalla saamme mahtumaan roskalaatikkoon enemmän roskaa. Tämä vaikuttaisi taas siihen, ettei laatikoita tarvitsisi tyhjentää niin usein. Hyvää kevään jatkoa ja kesän odotusta Sirpa Heikkinen Energia-asiaa energiatiedottajan näkökulmasta Asumismukavuuteen ja viihtyvyyteen vaikuttaa energian kulutus tai säästö olennaisesti. Taloyhtiö on tehnyt kaikki voitavat energian säästämisen suhteen. Veden virtaukset hanoissa on säädetty normien mukaan, saunan kiuas ei lämpene turhan kuumaksi, pihavalaistus ja rappukäytävien valaistus on asianmukaiset. Jos halutaan ettei vuokrat nousisi pilviin on asukkaiden itse huolehdittava mahdollisesta liiasta energian käytöstä. Energian kulutuksesta ei puhuta milloinkaan liikaa. Varsinkin kesäisin pihalla tulee puheeksi muiden asukkaiden kanssa (aina) energian kulutus. Jokainen voi vaikuttaa energian liikakulutukseen, turha veden käyttö, autojen turha lämmitys talvella, yleisten tilojen valojen käyttö ja jätteiden lajittelu. Nämä asiat kun saadaan kohdalleen ollaan menty eteenpäin huomattavasti energian säästämisessä. Nyt kun kesä lähestyy ja grillikausi alkaa on hyvä jutella pihalla kaikista energia-asioista, ja syödä maukasta grilliruokaa. Toivoisinkin, että asukkaat tulisivat pihalle grillaamaan ja juttelemaan kaikista asumiseen liittyvistä asioista. Olisi mukavaa että saataisiin mahdollisimman paljon erilaisia mielipiteitä esille. Yhdessä saisimme viihtyvyyttä ja asumismukavuutta parannettua. Allekirjoittanut asuu Menninkäisentiellä ja viihtyy erinomaisesti. Nähdään pihalla energiatiedottaja Tarmo Simanainen Veden kulutus Kiinteistöömme (Samoojantie 5) vaihdettiin kokeilumielessä helmikuun puolessa välissä uudet keittiön hanat ja suihkusuuttimet. Olen energiatiedottajana huomannut veden kulutuksen laskun asukasta kohti vuorokaudessa. Vuoden alussa veden kulutus oli noin l/as./vrk. Hanojen vaihdon jälkeen kulutus on laskenut noin l/as/vrk. Onhan tuo kulutus vieläkin joinakin päivinä huomattavaa, mutta toisina päivinä on taas kulutusta vähemmän. Kulutusta nostavat yleiset saunavuorot. Sirpa Heikkinen Askartelua ja sählyn pelaamista Asukastoimikuntamme ylläpitämä lasten askartelukerho kokoontuu torstaisin askartelemaan, kuuntelemaan satuja ja muun mukavan tekemisen merkeissä. Kerho alkaa kello 13 ja päättyy klo 16. Kerhossa on vielä tilaa kaikille innostuneille vuotiaille lapsille. Kokoonnumme Tornikuja 5 kerhohuoneessa. Kerho on maksuton. Maantantaisin on mahdollisuus pelata sählyä Pietari Brahen koululla klo Kaikki vuotiaat tytöt ja pojat ovat tervetulleita pelaamaan. Sähly on maksuton. Mailoja löytyy jonkin verran jos omaa ei ole. Onnea myös äideille tulevan äitienpäivän johdosta. Toimikuntamme järjestää perinteiset äitienpäiväkahvit klo Tornikuja 5 D kerhohuoneessa. Tarjolla on myös mehua, kakkua ja grillimakkaraa. Tervetuloa! Hyvää alkanutta kevättä toivoo Lehti-, Varisja Laajankankaan asukastoimikunta Pikku- Nettilä Pikku-Nettilä siirtyi tämän vuoden alusta Kuurna-Teppana- Nakertaja -asukastoimikunnalle. Pikku-Nettilä toimii maahanmuuttajien ja kantaväestön olohuoneena edistäen asukkaiden kanssakäymistä. Tiloissa on ohjattua ja valvottua toimintaa lapsille ja nuorille arkisin klo Henkilökunta ohjaa, opastaa ja järjestää toimintaa kävijöille. Pikku-Nettilässä on neljä tietokonetta ja Internet-yhteys. Koneet ovatkin ahkerassa käytössä. Päivittäin kävijöitä on 10-20, joista suurin osa maahanmuuttajia. Pikku-Nettilä toimii myös työ- ja harjoittelupaikkana. Helena Meriläinen 7

8 KAJAANIN PIETARI INFORMS The Accommodation office PL 4, KAJAANI Linnankatu 18 A, 2 nd floor Phone (08) Opening times Mon Fri Giving notice Please remember that notice must be given in writing by the tenant at least one calendar month before you are due to move out. It pays to give notice in good time. Your deposit will be repaid within one month after you have moved out, if the apartment is cleaned and in good condition, key has been returned and all payments are up to date. Checking of the students rights to tenancy We are currently checking through students rights to tenancy. Please keep in mind that your right to tenancy only continues to the end of that term you have completed your studies. and web pages Please use our web pages for any messages or feedback you may have for us. Also please make use of the facilities offered by our web pages to file a fault in your apartment or to send an application (appendixes must be send separately by mail). Paying rents Rents for Pietari are to be paid by the 10 th of every month, for student apartments by the 6 th and for Elias by the 2 nd of every month. Always make sure to use the reference number this is always the same. Interest for late payments is currently 9,5 %. Deposit A deposit has to be paid before signing the tenancy agreement. This is a guarantee that the tenant will treat the apartment well. When the tenancy comes to an end, the lessor may, as a result of costs incurred from necessary repairs or cleaning, withhold some or all of this deposit from the tenant. If everything in the apartment is in order, the deposit will be returned to the tenant s account. Postal services To make it easier for your mail to reach you, please make sure that your name is visible on your door or mailbox. The tasks of the occupant Below is a list of things for which the occupants themselves (not the lessor) are responsible: 1. Changing the fuses and light bulbs, also for the oven and the fridge. 2. Putting up a shower curtain and hooks for the curtain, unless these can already be found in the apartment. 3. The installing of a washing machine or a dish washer. If any of the kitchen units have to be taken apart when installing the dishwasher, please contact the maintenance man. Please note that the occupant is responsible for checking that the taps and pipes comply with the requirements, and for making sure that any kitchen units that are dismounted can be and will restored into their original condition when moving out. 4. Oiling of the locks on the door and the windows, and of hinges. 5. Cleansing of the draining units. 6. Cleansing of the automatic defrosting tube around the back of the fridge/freezer, and the vacuum cleaning of the cooling rack around the back. 7. Cleansing the filter on the hood over the stove. 8. Cleansing the air vents. Please note: do NOT adjust the air vents. 9. Checking the gaskets on the doors and the windows. 10. Reporting the faults and defects to the maintenance man or Pietari office. If you are uncertain about how to undertake any of the tasks named above, please ask for guidance from the maintenance man. Faults Any faults should be reported directly to the maintenance man by phone or via internet. Please report also the faults in common areas, so all the unnecessary breaks for example in using a laundry room can be avoided. In urgent cases during evenings (4 p.m. 7 a.m.) and weekends, please contact the maintenance man by phone Saloset voittoihin Villen-päivä turnauksessa henkilökunnan ja asukastoimikuntien perinteinen Villen päivän keilaturnaus pidettiin sunnuntaina 6.4. Kajaanin keilahallissa. Turnauksessa palkittiin paras mies- ja naiskeilaaja sekä kolme parasta joukkuetta. Turnauksessa heitettiin neljä kierrosta. Paras joukkue sai pal- Jäte..Jäte..Jäte Kevät on pitkällä ja kesä on jo melkein ovella. Heräämme talviunilta ja olemme täynnä energiaa erilaisille kevättouhuille. Pian on aika, että pihoilla alkavat kevättalkoot ja pihoille ilmestyvät roskalavat. Samalla kun pihat siistitään niin samalla kannattaa asukkaiden käydä läpi myöskin yhteiset tilat, jonne on kertynyt monenlaista roinaa, mistä kukaan ei välitä. Asukkaat voisivat yhteistyössä oman alueen huoltomiehen kanssa merkitä ne tavarat, jotka katsotaan tarpeelliseksi ja loput merkkaamattomat tavarat viedään roskalavalle ja näin saadaan enemmän tilaa ja paikat siistiytyvät, mikä helpottaa myös siistijän työtä. Samalla asukkailla on erinomainen tilaisuus viedä roskalavalle kodistaan myös sieltä poistettavat huonekalut ym. Viemällä tässä vaiheessa tarpeettomat roinat lavalle, säästetään jätekustannuksissa huomattavia kustannuksia, sillä sekajätekustannukset nousevat tänä vuonna n. 40 %. Jatkossa asukkaiden tulisi viedä jätekatokseen kuulumattomat tavarat ja esineet Ekokymppi Oy:n kierrätyspisteisiin, koska yhtiö on maksanut jokaisesta asunnosta erikseen kierrätys- ja ongelma-jätemaksun ja yhtiön vuosittainen maksu on useita kymmeniä tuhansia euroja. Lapsilla ei saa vietätyttää SOSIAALI-ISÄNNÖITSIJÄ TIEDOTTAA roskia, koska lapset eivät saa jätesäiliöiden kansia auki ja eivät ymmärrä mihin jätesäilöön roskapussit tulisi laittaa. Eläimet..eläimet..eläimet.. Asukkaita muistutetaan myös, että kotieläimet on pidettävä järjestyslain mukaan kytkettynä taajama-alueella. Jokaisen kotieläimen omistajan tulisi korjata eläimen tuottamat jätökset, jos sellaista pääsee kuitenkin tapahtumaan. Häiriö..häiriö..häiriö Kesän lähestyessä ihmiset tarkenevat olla ulkona yhä paremmin, mikä merkitsee myös parvekkeiden lisäkäyttöä. Asukkaan aiheuttaessa meteliä, asukkaita pyydetään ilmoittamaan allekirjoittaneelle. Yhden asukkaan ilmoittaessa häiriöstä häiriönaiheuttajalle lähetetään kirjallinen huomautus. Sitä vastoin kahden asukkaan laatiessa kirjallinen valitus häiriönaiheuttajalle lähetetään kirjallinen varoitus haastemiehen kautta. Asukkaiden ilmoittaessa häiritsevästä elämästä ei ilmoituksenantaja tule julki, joten rohkeasti vaan ilmoittelemaan kun on aihetta. Asukkaan on tietenkin mahdollista ottaa itse myös yhteys häiriönaiheuttajaan, jos haluaa. Häiriön tapahtuessa hiljaisuusaikana tulee asukkaat häiriön loppumiseksi ilmoittaa poliisille. Milloin perheeseen liittyy lapsi/ kinnon lisäksi haltuunsa pokaalin. Turnauksen heittotaso oli noussut edellisestä vuodesta huikeasti, joten ahkera harjoittelu on tuottanut tulosta asukkaiden keskuudessa. Palkinnot turnaukseen oli lahjoittanut Viherpalvelu Piirainen Oy, josta heille kiitos. Tulokset: Miehet: Eero Salonen, 733 pist. Naiset: Raili Salonen, 607 pist. Joukkueet: Lohtaja-Purola I (Eero Salonen, Kaarina Asikainen ja Mikko Palaste), Pietarin toimisto (Olavi Westerinen, Hannu Mustonen ja Amado Perez), Kuurna-Teppana-Nakertaja asukastoimikunta (Päivi Huusko, Mika Huusko ja Mikko Sirviö). lapsia ja elämä perheessä näyttää sopimattomalta, tulisi myös nämä tapaukset ilmoittaa allekirjoittaneelle, jolloin ilmoitusta lastensuojeluviranomaiselle joudutaan harkitsemaan. Autot..autot..autot. Asukkailta on tullut edelleen palautetta siitä, että autoja pysäköidään rappukäytävän tai asunnon eteen, jolloin hälytysajoneuvon vapaa kulku pihatiellä estyy. Sydänkohtauksen sattuessa yksi minuutti voi olla liikaa, kun ambulanssí ei pääse ajamaan asunnon yhteyteen. Tarkoituksena on, että itse allekirjoittanut ja huoltomies soitamme aina lappuliisoille huomatessamme piha-alueella väärin pysäköidyn auton. Väärästä pysäköinnistä seuraa myös huomautus sekä tarvittaessa kirjallinen varoitus. Vain lyhytkestoinen huoltoajo asunnon tai rappukäytävän eteen on sallittu. Pyydän kauniisti, että pysäköisitte autonne oikein, jolloin säästätte aikaani muihin asioihin. Aurinkoista kevättä kaikille toivottaen Olavi Westerinen sosiaali-isännöitsijä puh ja kajaaninpietari.fi 8

Meidän Pietari. mukana. Opiskelijat syyskuussa uusittuihin asuntoihin. Pietari panostaa leikkikenttiin

Meidän Pietari. mukana. Opiskelijat syyskuussa uusittuihin asuntoihin. Pietari panostaa leikkikenttiin Meidän Pietari Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 1/2007 Asukastoimikunnat monessa mukana Asukastoimikunnan kerhotiloissa on ollut mahdollista hoitaa vaikkapa pankkiasioita tietokoneen välityksellä.

Lisätiedot

Meidän Pietari. Asukastoimikunnat kutsuvat asukkaita jälleen talkoisiin. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 1/2009

Meidän Pietari. Asukastoimikunnat kutsuvat asukkaita jälleen talkoisiin. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 1/2009 Meidän Pietari tiedotuslehti 1/2009 Asukastoimikunnat kutsuvat asukkaita jälleen talkoisiin. Talkoot ovat hyvä tilaisuus tutustua naapureihin. Yhdessä tekeminen poistaa epäluuloja, madaltaa puuttumiskynnystä

Lisätiedot

VUOKRALAISPÄIV KUOPIOSSA 30.3.2011. Asukasdemokratia Sosiaali-is Olavi Westerinen Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari

VUOKRALAISPÄIV KUOPIOSSA 30.3.2011. Asukasdemokratia Sosiaali-is Olavi Westerinen Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari VUOKRALAISPÄIV IVÄT KUOPIOSSA 30.3.2011 Asukasdemokratia Sosiaali-is isännöitsijä Olavi Westerinen Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari ASUKASTOIMINTA RASITE VAI RIKKAUS? Laki yhteishallinnosta vuokrataloissa

Lisätiedot

Meidän Pietari. Asukastoimikunnan. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 1/2011. Laajankankaalle uutta vastaavia koteja sivu 3

Meidän Pietari. Asukastoimikunnan. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 1/2011. Laajankankaalle uutta vastaavia koteja sivu 3 Meidän Pietari Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 1/2011 Laajankankaalle uutta vastaavia koteja sivu 3 Rakennusalan ammattilainen arvostaa vuokra-asumista sivu 4 Vuoden Asukastoimikunnan kokoukset

Lisätiedot

Meidän Pietari. Lehtikangas. Vuokrataulukko. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2010. on Pirkon koti sivu 6

Meidän Pietari. Lehtikangas. Vuokrataulukko. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2010. on Pirkon koti sivu 6 Meidän Pietari Pietarin tiedotuslehti 2/2010 Lehtikangas on Pirkon koti sivu 6 Peruskorjaukset nostavat kiinteistön arvoa ja vuokraa sivu 3 Pietari edelläkävijä maalämmössä sivu 5 Vuokrataulukko sivu 7

Lisätiedot

Meidän Pietari. Asukastoimikunnat kutsuvat asukkaita jälleen talkoisiin. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 1/2010

Meidän Pietari. Asukastoimikunnat kutsuvat asukkaita jälleen talkoisiin. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 1/2010 Meidän Pietari Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 1/2010 Asukastoimikunnat kutsuvat asukkaita jälleen talkoisiin. Talkoot ovat hyvä tilaisuus tutustua naapureihin. Yhdessä tekeminen poistaa

Lisätiedot

Meidän Pietari. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2008

Meidän Pietari. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2008 Meidän Pietari Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2008 Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2009! Toivoo Pietarin väki Toimitusjohtajan puheenvuoro KOA ja Elias fuusioituivat Pietariin

Lisätiedot

Meidän Pietari. Seppo Nyyssönen viihtyy Pietarin asunnoissa. Kosovosta Pietariin - esittelyssä uusi huoltomies Mika Halonen. Perusparannusprojektit

Meidän Pietari. Seppo Nyyssönen viihtyy Pietarin asunnoissa. Kosovosta Pietariin - esittelyssä uusi huoltomies Mika Halonen. Perusparannusprojektit Meidän Pietari Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 1/2005 Seppo Nyyssönen viihtyy Pietarin asunnoissa Nykyisin vaimonsa kanssa Nakertajan Rasintiellä asuva Nyyssönen on ollut aktiivisesti mukana

Lisätiedot

TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS

TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS NÄIN VIETIMME ENERGIANSÄÄSTÖVIIKKOA Vihreyttä ja energiansäästöä Kajaanista YLEISTÄ Valtakunnallisen Energiasäästöviikon järjestää Motiva Vuoden 2008 energiansäästöviikko onnistui toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Meidän Pietari. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2007

Meidän Pietari. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2007 Meidän Pietari tiedotuslehti 2/2007 Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2008! Toivoo Pietarin väki Toimitusjohtajan puheenvuoro vuokrat vuonna 2008 Vuosi 2007 on päättymässä ja vuoden 2008 vuokrat

Lisätiedot

Meidän Pietari. Huoltomiesten työasujen malli muuttuu. Energiatiedottajat. auttavat asukkaita. Peruskorjaukset. jatkuvat

Meidän Pietari. Huoltomiesten työasujen malli muuttuu. Energiatiedottajat. auttavat asukkaita. Peruskorjaukset. jatkuvat Meidän Pietari Pietarin tiedotuslehti 1/2006 Huoltomiesten työasujen malli muuttuu Huoltomiesten uudet työasut tulevat katukuvaan syksyllä. Energiatiedottajat auttavat asukkaita Kuvassa energiatiedottajat

Lisätiedot

TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS

TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS 2013 TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS YLEISTÄ Kauppa ja Teollisuusministeriön alainen Motiva järjestää valtakunnallisen energiansäästöviikon Vuoden 2012

Lisätiedot

Asukkaille tietoa tulevasta remontista

Asukkaille tietoa tulevasta remontista Meidän Pietari Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 1/2013 Asukkaille tietoa tulevasta remontista sivu 3 Suuret jätekulut tuntuvat vuokrissa sivu 7 HENKILÖSTÖASIAA Kiinteistösihteeri Raija Rautio

Lisätiedot

Musiikki sai myös Hilla Härkösen, sekä Kaika Partasen tanssin pyörteisiin.

Musiikki sai myös Hilla Härkösen, sekä Kaika Partasen tanssin pyörteisiin. Meidän Pietari Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2005 Perinteinen syystapahtuma Perinteeksi muodostunutta syystapahtumaa vietettiin jälleen iloisissa merkeissä lohtajan torilla 24.9.2005.

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 1/2016. Vuoden asukasvaikuttajat. sivut 10 13. Nuorille tukea asumiseen ja elämään.

Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 1/2016. Vuoden asukasvaikuttajat. sivut 10 13. Nuorille tukea asumiseen ja elämään. Meidän Pietari Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 1/2016 Vuoden asukasvaikuttajat sivut 10 13 Nuorille tukea asumiseen ja elämään sivu 6 Kotivakuutus turvaa omaisuuden Kotivakuutus on tarpeen

Lisätiedot

Tariffit 2011 (versio 2/29.11.2010)

Tariffit 2011 (versio 2/29.11.2010) Tariffit 2011 (versio 2/29.11.2010) Arvoisat yhteistyökumppanit, Ensi vuoden tariffit ovat nyt selvillä. Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan piiraan mukainen: 1. Kaukolämpö

Lisätiedot

Mauri Niemelä. Mauri Niemelä, Pohjois-Suomen Kiinteistö yhdistys ry.

Mauri Niemelä. Mauri Niemelä, Pohjois-Suomen Kiinteistö yhdistys ry. Mauri Niemelä Isännöitsijä vuodesta 1981 Vuoden isännöitsijä 2011, Isännöintiliitto ry Oulun Isännöitsijätoimisto Oy, yrittäjä, isännöitsijä, toimitusjohtaja, AIT Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry I-

Lisätiedot

OPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN

OPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN 1 7 6 7 2 3 4 5 Kun tiedät mitä kulutat, tiedät mitä voit säästää OPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN Suomalainen käyttää vettä keskimäärin 160 litraa vuorokaudessa. Tällä kulutuksella vesimaksun pitäisi olla

Lisätiedot

TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS

TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS 2014 TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS YLEISTÄ Kauppa ja Teollisuusministeriön alainen Motiva järjestää valtakunnallisen energiansäästöviikon Vuoden 2013

Lisätiedot

TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS

TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS VUODEN 2012 ENERGIANSÄÄSTÖVIIKKO 41 ASUKASTOIMIKUNTIEN VÄLINEN KILPAILU PARAS ESITELMÄ ENERGIANSÄÄSTÖJEN TAVOTTELUSSA Kilpailusäännöt: Asukastoimikunnat

Lisätiedot

Mieti ennen kuin muutat

Mieti ennen kuin muutat Mieti ennen kuin muutat Millä rahoitat asumisen? vuokra (300-700 /kk) vuokravakuus (1-3 kk vuokra) kotivakuutus (alle 10 /kk) sähkö- ja vesilasku (40 /kk) huonekalut, astiat, ruoka, puhelin- ja nettiyhteydet

Lisätiedot

Meidän Pietari. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 1/2012. Pietarin toiminta laajentui sivu 3

Meidän Pietari. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 1/2012. Pietarin toiminta laajentui sivu 3 Meidän Pietari Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 1/2012 T sivut 4-5 Pietarin toiminta laajentui sivu 3 Romaneilla tyypillisiä ja erikoisia asumisongelmia sivu 6 Asukastoimikunnat v. 2012 Toimitusjohtajan

Lisätiedot

Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2014!

Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2014! Meidän Pietari Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2013 Elämän kokoisia koteja sivu 3 Vuokrataulukko sivut 8-9 Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2014! KIINTEISTÖ OY KAJAANIN PIETARI

Lisätiedot

TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS =TURHA KOROTUS

TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS =TURHA KOROTUS 2015 TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN YLEISTÄ Kauppa jateollisuusministeriön alainen Motiva järjestää valtakunnallisen energiansäästöviikon Vuoden 2014 energiansäästöviikko onnistui

Lisätiedot

Tariffit 2014 (versio 14.11.2013)

Tariffit 2014 (versio 14.11.2013) Tariffit 2014 (versio 14.11.2013) Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan piiraan mukainen: 1. Kaukolämpö (2014) Elenian kaukolämmön kulutukseen perustuvat hinnat ovat vuonna 2014

Lisätiedot

Tariffit 2012 (versio 5.12.2011)

Tariffit 2012 (versio 5.12.2011) Tariffit 2012 (versio 5.12.2011) Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan piiraan mukainen: 1. Kaukolämpö Vattenfallin kaukolämmön kulutukseen perustuvat hinnat ovat vuonna 2012

Lisätiedot

Asukastoiminta. Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä

Asukastoiminta. Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä Asukastoiminta Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä Asukastoiminnan tärkeimpiä tehtäviä Asumisviihtyvyyden lisääminen asuinkiinteistössäsi Osallistumista Olet asumisesi paras asiantuntija - voit vaikuttaa

Lisätiedot

As.oy Taavinmaja. Tilinpäätökset ja graafinen esitys

As.oy Taavinmaja. Tilinpäätökset ja graafinen esitys As.oy Taavinmaja Tilinpäätökset ja graafinen esitys Taloyhtiön tuotot ja kulut 27 28 29 21 211 212 Hoitovastike /os/kk,42,42,46,55,58,58 Ullakkovastike 1 /m2/kk 1,84 1,84 1,977 2,364 2,364 2,364 Ullakkovastike

Lisätiedot

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen 7.10.2015 Lauri Penttinen 2 Miksi energiaa kannattaa säästää? Energia yhä kalliimpaa ja ympäristövaikutuksia täytyy vähentää

Lisätiedot

Lainaehtojen määräaikainen muuttaminen

Lainaehtojen määräaikainen muuttaminen Valtiokonttori Rahoitus Hakulomake 3/2013 Lainaehtojen määräaikainen muuttaminen Lainansaaja Isännöitsijän nimi Yritys- ja yhteisötunnus Sähköpostiosoite Kunta Lähiosoite Talon osoite Postitoimipaikka

Lisätiedot

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed Online Meeting Guest Online Meeting for Guest Participant Lync Attendee Installation Online kokous vierailevalle osallistujalle Lync Attendee Asennus www.ruukki.com Overview Before you can join to Ruukki

Lisätiedot

ENERGIANSÄÄSTÖVIIKKO 11.10-16.10.2010 TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS

ENERGIANSÄÄSTÖVIIKKO 11.10-16.10.2010 TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS ENERGIANSÄÄSTÖVIIKKO 11.10-16.10.2010 TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS YLEISTÄ Valtakunnallisen Energiasäästöviikon järjestää Motiva Vuoden 2009 energiansäästöviikko onnistui toimintasuunnitelman mukaisesti

Lisätiedot

Meidän Pietari. Menninkäisentien. Saaripäivillä on suuri merkitys. Huuhkajanvaaran asukkaille omat kerhotilat

Meidän Pietari. Menninkäisentien. Saaripäivillä on suuri merkitys. Huuhkajanvaaran asukkaille omat kerhotilat Meidän Pietari Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2004 Menninkäisentien perusparannus Pieni pakkanen ei katontekoa haittaa. Vastaava mestari Tero Kyllönen (oik.) ja rakennuttajapäällikkö Hannu

Lisätiedot

ARA-asuntojen omakustannusvuokrajärjestelmän toimivuus ja kehittämistarpeet

ARA-asuntojen omakustannusvuokrajärjestelmän toimivuus ja kehittämistarpeet ARA-asuntojen omakustannusvuokrajärjestelmän toimivuus ja kehittämistarpeet Hanna Kaleva KTI Kiinteistötieto Oy 10.4.2013 KTI Kiinteistötieto Oy Raportti ladattavissa osoitteesta www.ym.fi Hankkeen tavoitteet

Lisätiedot

ETELÄESPLANADI 2 00130 HELSINKI

ETELÄESPLANADI 2 00130 HELSINKI 00130 HELSINKI MODERNIA TOIMISTOTILAA Noin VUOKRATAAN Ainutlaatuinen tilaisuus vuokrata huipputason Helsingin näköalapaikalta Toimi pian! Lisätietoja KALLE JASKARA Myyntijohtaja +358 50 324 0404 kalle.jaskara@tkoy.fi

Lisätiedot

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki Write down the Temporary Application ID. If you do not manage to complete the form you can continue where you stopped with this ID no. Muista Temporary Application ID. Jos et onnistu täyttää lomake loppuun

Lisätiedot

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Taloyhtiön varautuminen asukkaiden ikääntymiseen seminaari, Oulu 23.05.2016 Pasi Orava Pohjois-Suomen paikallisasiamies Suomen Vuokranantajat ry www.vuokranantajat.fi

Lisätiedot

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013 Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN

Lisätiedot

Romaniperhe arvostaa vuokra-asuntoa kuin omaansa

Romaniperhe arvostaa vuokra-asuntoa kuin omaansa Meidän Pietari Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 1/2014 Romaniperhe arvostaa vuokra-asuntoa kuin omaansa sivu 4 Suljettu korvausilmaventtiili ei vaihda ilmaa sivu 8 KIINTEISTÖ OY KAJAANIN PIETARI

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa TOIMINNALLASI ON ISO VAIKUTUS YMPÄRISTÖÖN Suurin osa ympäristövaikutuksista syntyy kiinteistöjen käytönaikaisista päivittäisistä toiminnoista,

Lisätiedot

Vuoden asukasvaikuttajat

Vuoden asukasvaikuttajat Meidän Pietari Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 1/2015 Vuoden asukasvaikuttajat sivut 12 13 Kodinhoidon muistilista sivut 8 9 KIINTEISTÖ OY KAJAANIN PIETARI MUUTOKSIA TOIMISTON AUKIOLOAJOISSA

Lisätiedot

Tariffit 2015 (22.12.2014)

Tariffit 2015 (22.12.2014) Tariffit 2015 (22.12.2014) Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan kaavion mukainen: 1. Kaukolämpö Elenian kaukolämmön kulutukseen perustuvat hinnat eivät nouse vuonna 2015. Hämeenlinna

Lisätiedot

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp -

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp - EV 306/1998 vp - HE 274/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi aravalain, vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Tietoja yrityksestä. Keskeisiä tunnuslukuja

Tietoja yrityksestä. Keskeisiä tunnuslukuja 85 LOMAKE Päivämäärä Nimi ja osoite: Kestävän kehityksen ohjelma 31.1.2010 Tietoja yrityksestä Vuokrataloyhtiö Oy Kiinteistökatu 10 A, 00000 ASUNTOLA erk ki KESTÄVÄN KEHITYKSEN OHJELMA JAYMPÄRISTÖOHJELMA

Lisätiedot

Miksi rajoittaa omaa veden ja energian kulutustaan? Vinkkejä energian säästöön Vinkkejä veden säästöön

Miksi rajoittaa omaa veden ja energian kulutustaan? Vinkkejä energian säästöön Vinkkejä veden säästöön HARAKATKIN HIKOILEVAT Asumisen veden- ja energiansäästö Sisältö Miksi rajoittaa omaa veden ja energian kulutustaan? Vinkkejä energian säästöön Vinkkejä veden säästöön Omien kokemusten vaihto ja keskustelu

Lisätiedot

Asukastyytyväisyyskysely

Asukastyytyväisyyskysely Asukastyytyväisyyskysely toukokuu 2016 305 vastaajaa vuokra-asukkaiden vastausprosentti 31% Halusimme selvittää Mikä on asumisessa tärkeää? Miten hyvin se nykyisessä asumisessa toteutuu? Tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

Meidän Pietari. Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2012! Vuokrataulukko. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2011

Meidän Pietari. Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2012! Vuokrataulukko. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2011 Meidän Pietari Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2011 Kiinteistön elinkaaressa asukas on tärkeä sivu 3 Vesimaksu kulutuksen mukaan sivu 6 Vuokrataulukko sivu 7 Rauhallista Joulua ja Onnellista

Lisätiedot

ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET

ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET Asumisviihtyvyyden parantaminen Asukkaiden aktiivisuuden ja kiinnostuksen lisääminen omaan asumiseensa ja asuinympäristöönsä Yhteistyön, avoimuuden ja vuorovaikutuksen lisääminen

Lisätiedot

Rane energianeuvonta. Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen

Rane energianeuvonta. Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Rane energianeuvonta Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Ranen henkilöstöä Antero Mäkinen Rakentaminen Katja Räsänen Harjoittelija Petri Mäkelä Rakentajan opas Tiina Hakala Asuminen Ilari

Lisätiedot

Päätösseminaari 4V Keke kuuluu kaikille- paikalliset toimijat kestävää. tiistai 23.11.2010 Hotel Arthur

Päätösseminaari 4V Keke kuuluu kaikille- paikalliset toimijat kestävää. tiistai 23.11.2010 Hotel Arthur Päätösseminaari 4V Keke kuuluu kaikille- paikalliset toimijat kestävää ää kehitystä edistämäss ssä tiistai 3..00 Hotel Arthur Asukasosallisuuden kehittäminen vuokrataloyhtiöss ssä Terhi Toppinen-Häyrinen

Lisätiedot

TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS

TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS 2013 TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS YLEISTÄ Kauppa ja Teollisuusministeriön alainen Motiva järjestää valtakunnallisen energiansäästöviikon Vuoden 2012

Lisätiedot

TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 ASUINKIINTEISTÖPOLITIIKKA

TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 ASUINKIINTEISTÖPOLITIIKKA AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 27.8.2010 hyväksyttäväksi 1 (8) TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 ASUINKIINTEISTÖPOLITIIKKA 1. KIINTEISTÖOMAISUUS 1.1. Asuinkiinteistökanta 1.1.2010 1.2. Asuinkiinteistöjen

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.

Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto. Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 4.11.2015 Lauri Penttinen Hoitokuluista energiaan ja veteen

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS VUOKRA-ASUNTOLAINOJEN JA ASUMISOIKEUS- TALOLAINOJEN KORKOTUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS VUOKRA-ASUNTOLAINOJEN JA ASUMISOIKEUS- TALOLAINOJEN KORKOTUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 31.12.2015 Ville Koponen VALTIONEUVOSTON ASETUS VUOKRA-ASUNTOLAINOJEN JA ASUMISOIKEUS- TALOLAINOJEN KORKOTUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA

Lisätiedot

Meidän Pietari. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2009. Toivoo Pietarin väki

Meidän Pietari. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2009. Toivoo Pietarin väki Meidän Pietari Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2009 Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2010! Toivoo Pietarin väki Toimitusjohtajan puheenvuoro Vuoden 2010 vuokrat on vahvistettu.

Lisätiedot

Kiinteistöjen kasvavat ylläpitokustannukset

Kiinteistöjen kasvavat ylläpitokustannukset Kiinteistöjen kasvavat ylläpitokustannukset Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry KTI Kiinteistötieto Oy Ylläpitokustannusten kehitys kerrostalokiinteistöissä Kaikki kuluerät (ml. korjaukset)

Lisätiedot

OP-Pohjola. Pankin rahoituspalvelut taloyhtiöille ja yksityishenkilöille 04.11.2014 Jouko Kuningas Päijät-Hämeen Osuuspankki

OP-Pohjola. Pankin rahoituspalvelut taloyhtiöille ja yksityishenkilöille 04.11.2014 Jouko Kuningas Päijät-Hämeen Osuuspankki Pankin rahoituspalvelut taloyhtiöille ja yksityishenkilöille 04.11.2014 Jouko Kuningas Päijät-Hämeen Osuuspankki 2 Taloyhtiön valmistautuminen remonttiin Tee korjaussuunnitelma ja noudata sitä Aloita ennakkosäästäminen

Lisätiedot

Mestariasunnot 2 / 2013. Jarkko Kankkunen

Mestariasunnot 2 / 2013. Jarkko Kankkunen Mestariasunnot 2 / 2013 Jarkko Kankkunen Mestariasunnot konserni.... Järvenpään Mestariasunnot Oy Kiinteistö Oy Järvenpään Tilat Levysepänkatu 13 kiinteistö JMA:n 65,30 %, JL Kiinteistötaito 17,15 %, Caves

Lisätiedot

TARMOn energiaekspertti ilta 1 Tausta ja ekspertin rooli

TARMOn energiaekspertti ilta 1 Tausta ja ekspertin rooli TARMOn energiaekspertti ilta 1 Tausta ja ekspertin rooli Emilia Olkanen & Lauri Penttinen TARMO Asuinalueiden viihtyisyys Asumisen mukavuus Yhteisöllisyys Rakennusten toiminnallisuus Energiatehokkuuden

Lisätiedot

Windows Phone 7.5 erilainen ja fiksu älypuhelin. Vesa-Matti Paananen Liiketoimintajohtaja, Windows Phone Microsoft Oy vesku@microsoft.

Windows Phone 7.5 erilainen ja fiksu älypuhelin. Vesa-Matti Paananen Liiketoimintajohtaja, Windows Phone Microsoft Oy vesku@microsoft. Windows Phone 7.5 erilainen ja fiksu älypuhelin Vesa-Matti Paananen Liiketoimintajohtaja, Windows Phone Microsoft Oy vesku@microsoft.com Agenda 29.11.2011 Microsoftin strategia pähkinän kuoressa Kuluttajat

Lisätiedot

Energiaekspertti. Tietoa taloyhtiön ja asukkaiden energiankäytöstä

Energiaekspertti. Tietoa taloyhtiön ja asukkaiden energiankäytöstä Energiaekspertti Tietoa taloyhtiön ja asukkaiden energiankäytöstä Sisällys Mihin energiaa ja vettä kuluu Mihin kiinnittää huomiota asumisen arjessa Mihin kiinnittää taloyhtiön toiminnassa Lämmitysjärjestelmä

Lisätiedot

LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ ESTEETTÖMYYS - TYÖRYHMÄ. Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus 04.11.2014 Lahti

LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ ESTEETTÖMYYS - TYÖRYHMÄ. Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus 04.11.2014 Lahti LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ ESTEETTÖMYYS - TYÖRYHMÄ Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus 04.11.2014 Lahti Esteettömyys on asumisen kehittämistä - seminaarisarja Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö

Lisätiedot

Esa Varho. Veden hallittu kulutus Ekotoimiva koti 19.01.2010

Esa Varho. Veden hallittu kulutus Ekotoimiva koti 19.01.2010 Esa Varho Veden hallittu kulutus Ekotoimiva koti 19.01.2010 Oras Oy, Isometsän tehdas Raumalla Oras lyhyesti Perustettu 1945 100% Oras Invest Oy:n omistama (Oras Invest on perheyritys) Liikevaihto 2008:

Lisätiedot

ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset

ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset 1 Asukasdemokratia Laki yhteishallinnosta vuokrataloissa 16.7.1990/649 eli Yhteishallintolaki : Laki antaa vuokralaisille oikeuden ottaa osaa

Lisätiedot

Mistä saat tietoa taloyhtiösi järjestyssäännöistä? Mistä voi hakea vuokra-asuntoa?

Mistä saat tietoa taloyhtiösi järjestyssäännöistä? Mistä voi hakea vuokra-asuntoa? Mistä voi hakea vuokra-asuntoa? kunnalta kaupungilta Nuorisoasuntoliitolta (NAL) yksityisiltä vuokranantajilta esim. VVO ja SATO yksityisiltä henkilöiltä Mistä saat tietoa taloyhtiösi järjestyssäännöistä?

Lisätiedot

Hissi osana esteettömyyttä 3.3.2015

Hissi osana esteettömyyttä 3.3.2015 Esteettömyys on asumisen kehittämistä seminaarisarja Hissi osana esteettömyyttä 3.3.2015 johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta!

kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta! Paloturvallisuustietoa kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta! Ohjeet asukkaalle Palovaroitin Asunnon jokainen kerros sekä niihin yhteydessä olevat kellarikerrokset ja ullakot on varustettava

Lisätiedot

Kiinteistönpidon laatujärjestelmä hallinnon näkökulmasta. Saarenmaa 08.06.2007

Kiinteistönpidon laatujärjestelmä hallinnon näkökulmasta. Saarenmaa 08.06.2007 Kiinteistönpidon laatujärjestelmä hallinnon näkökulmasta Alustus keskustelulle Saarenmaa 08.06.2007 Risto Hakala Enrocon Oy risto.hakal@enrocon.fi Asunnon/kiinteistön n omistamisen realiteetti Omistus-

Lisätiedot

Hallintaanottomenettelystä säädetään asunto-osakeyhtiölain 8 luvussa, ja sitä voidaan soveltaa automaattisesti kaikissa asunto-osakeyhtiöissä.

Hallintaanottomenettelystä säädetään asunto-osakeyhtiölain 8 luvussa, ja sitä voidaan soveltaa automaattisesti kaikissa asunto-osakeyhtiöissä. 3 Huoneiston hallintaanotto 3.1 Hallintaanotto lyhyesti Huoneiston hallintaanotolla tarkoitetaan sitä, että taloyhtiö ottaa osakkaan huoneiston hallintaansa määräajaksi osakkaan tai esimerkiksi tämän vuokralaisen

Lisätiedot

Tariffit 2013 (versio 2.11.2012)

Tariffit 2013 (versio 2.11.2012) Tariffit 2013 (versio 2.11.2012) Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan piiraan mukainen: 1. Kaukolämpö (2013) Elenian kaukolämmön kulutukseen perustuvat hinnat ovat vuonna 2013

Lisätiedot

Vedenkulutus. Eksperttikoulutus 16.11.2015

Vedenkulutus. Eksperttikoulutus 16.11.2015 Vedenkulutus Eksperttikoulutus 16.11.2015 Vedenkulutus Yleistä vedenkulutuksesta taloyhtiöissä Vedenkulutuksen jakaantuminen Vesivuodot Lämminkäyttövesi Taloyhtiön vesiverkon paine Vedensäästöventtiilit

Lisätiedot

Näytesivut. 8.1 Taloyhtiön tuloslaskelma

Näytesivut. 8.1 Taloyhtiön tuloslaskelma 8 Taloyhtiön tuloslaskelma, tase ja liitetiedot 8.1 Taloyhtiön tuloslaskelma Taloyhtiön tuloslaskelman rakenne poikkeaa huomattavasti liiketoimintaa harjoittavien yritysten tuloslaskelmasta. Kiinteistön

Lisätiedot

Kiinteistöjen ylläpidon kustannusten vertailu Suomessa ja Virossa. KTI Kiinteistötieto Oy 26.05.2008

Kiinteistöjen ylläpidon kustannusten vertailu Suomessa ja Virossa. KTI Kiinteistötieto Oy 26.05.2008 Kiinteistöjen ylläpidon kustannusten vertailu Suomessa ja Virossa KTI Kiinteistötieto Oy 26.05.2008 Agenda KTI:n osaprojekti: kiinteistöjen ylläpitokustannusten vertailu ja tilastointi Kulujen ryhmittely

Lisätiedot

Kiinteistöjen ylläpitokustannusten vertailu ja tilastointi

Kiinteistöjen ylläpitokustannusten vertailu ja tilastointi SVING-hankkeen seminaari, Tartto Kiinteistöjen ylläpitokustannusten vertailu ja tilastointi Kimmo Virtanen KTI Kiinteistötieto Oy 23.11.2006 KTI:n osaprojekti: kiinteistöjen ylläpitokustannusten vertailu

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2015. Koira merkkasi tulipalon rivitalossa. sivu 4. Vuokrataulukko. sivut 8-9

Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2015. Koira merkkasi tulipalon rivitalossa. sivu 4. Vuokrataulukko. sivut 8-9 Meidän Pietari Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2015 Koira merkkasi tulipalon rivitalossa sivu 4 Vuokrataulukko sivut 8-9 Tullaan tutuiksi Avainten haltija Kun puhelin pirahtaa Kajaanin

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi aravarajoituslain, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi aravarajoituslain, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi aravarajoituslain, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain ja asumisoikeusasunnoista annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Oma koti kaukolämpöön. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1

Oma koti kaukolämpöön. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1 Oma koti kaukolämpöön Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1 Kaukolämpö on ympäristöystävällinen, taloudellinen ja turvallinen vaihtoehto omakotitalossa Raumalla 95 prosenttia

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Päättääkö opettaja ohjelmasta? Vai voisivatko opiskelijat itse suunnitella

Lisätiedot

Esteettömyys ja hissiseminaari. Kotka 27.10.2015. Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Esteettömyys ja hissiseminaari. Kotka 27.10.2015. Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Esteettömyys ja hissiseminaari Kotka 27.10.2015 Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 HISSI ESTEETÖN

Lisätiedot

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F

Lisätiedot

Asukastoimikuntien seminaari 16.3.2013 Murikassa Ryhmätöiden yhteenveto

Asukastoimikuntien seminaari 16.3.2013 Murikassa Ryhmätöiden yhteenveto Asukastoimikuntien seminaari 16.3.2013 Murikassa Ryhmätöiden yhteenveto 1) Tulevaisuuden asukastoiminta Millaisessa naapurustossa sinä haluaisit asua? Millainen on toimiva ja tehokas asukastoimikunta?

Lisätiedot

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma Painonnosto 13.5.2016 (kansallinen, CUP) Below in English Paikka: Nääshalli Näsijärvenkatu 8 33210 Tampere Alustava aikataulu: Punnitus 12:00-13:00

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin historiaa ja nykypäivää

Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin historiaa ja nykypäivää Meidän Pietari Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2006 Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin historiaa ja nykypäivää Ensimmäinen osakeyhtiömuotoinen vuokratalo, jossa Kajaanin kaupunki oli mukana

Lisätiedot

Lainaehtojen muuttaminen

Lainaehtojen muuttaminen Valtiokonttori Rahoitus Hakulomake 3/2016 Lainaehtojen muuttaminen Lainansaaja Isännöitsijän nimi Yritys- ja yhteisötunnus Sähköpostiosoite Kunta Lähiosoite Kohteen osoite Postitoimipaikka Valtiokonttorin

Lisätiedot

Kiinteistöjen ylläpidon kustannusten vertailu Suomessa ja Virossa

Kiinteistöjen ylläpidon kustannusten vertailu Suomessa ja Virossa Kiinteistöjen ylläpidon kustannusten vertailu Suomessa ja Virossa KTI Kiinteistötieto Oy Kimmo Virtanen 14.11.2007 14.11.2007 Tallinna 1 Agenda Ylläpidon kustannusten vertailu Suomessa Kulujen ryhmittely

Lisätiedot

Kysely kotona asuville kehitysvammaisille. Seutu III

Kysely kotona asuville kehitysvammaisille. Seutu III Kysely kotona asuville kehitysvammaisille Seutu III Tietoja Vastausmäärä seuduittain 80 60 40 20 0 Seutu I Seutu II Seutu III Kaikki vastaukset 70 44 41 Seutu I Seutu II Seutu III Yhteensä Kotona asuvat

Lisätiedot

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 1 Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 2 Erilaisia asumismuotoja Vuokra-asumisessa vuokralainen maksaa joka kuukausi vuokraa vuokranantajalle. Asunnon voi vuokrata yksityisiltä omistajilta ja yleishyödyllisiltä

Lisätiedot

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA Tilikausi Edellinen tilikausi Kiinteistön tuotot Vastikkeet Hoitovastikkeet 0,00 0,00 Hankeosuussuoritukset 0,00 0,00 Kulutusperusteiset vastikkeet 0,00 0,00 Erityisvastikkeet

Lisätiedot

1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013. Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93

1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013. Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93 Kiint.Oy Peiponaho T U L O S L A S K E L M A Sivu 1 Y-tunnus 9017024-8 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013 Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

Laikas Oy on toimialueensa MARKKINAJOHTAJA konepajateollisuudessa

Laikas Oy on toimialueensa MARKKINAJOHTAJA konepajateollisuudessa Laikas Oy on toimialueensa MARKKINAJOHTAJA konepajateollisuudessa Laikas Oy on vuonna 2005 perustettu tekniseen tukkukauppaan ja huoltopalveluihin erikoistunut perheyritys. Päätoimipaikkamme on Vieremällä

Lisätiedot

Paikka: Varsinais-Suomen ulosottovirasto, Sairashuoneenkatu 2-4, 20100 Turku, käynti oikeustalon pääsisäänkäynnistä, sali 3, 1 krs.

Paikka: Varsinais-Suomen ulosottovirasto, Sairashuoneenkatu 2-4, 20100 Turku, käynti oikeustalon pääsisäänkäynnistä, sali 3, 1 krs. MYYNTIESITE 1 VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Linnankatu 43 20101 TURKU 18.12.2015 Puhelin Vaihde 029 56 26400, Telekopio 029 56 26488 Sähköposti varsinais-suomi.uo@oikeus.fi KERROSTALOHUONEISTO

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA VESIHUOLTOMAKSUTAKSA 1 (4) Hyväksytty teknisessä lautakunnassa 29.10.2013 120 Voimaantulopäivä 1.1.2014

ASIKKALAN KUNTA VESIHUOLTOMAKSUTAKSA 1 (4) Hyväksytty teknisessä lautakunnassa 29.10.2013 120 Voimaantulopäivä 1.1.2014 ASIKKALAN KUNTA VESIHUOLTOMAKSUTAKSA 1 (4) Hyväksytty teknisessä lautakunnassa 29.10.2013 120 Voimaantulopäivä 1.1.2014 1. Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Asikkalan kunnan vesihuoltolaitos

Lisätiedot

Mitä asuminen maksaa nyt ja tulevaisuudessa?

Mitä asuminen maksaa nyt ja tulevaisuudessa? Mitä asuminen maksaa nyt ja tulevaisuudessa? Kiinteistö 2013 14.11.2013 Jukka Kero, Pääekonomisti Suomen Kiinteistöliitto ry Sisältö Taloustilanne ja lähiaikojen näkymät Taloyhtiöiden hoitokulujen kehitys

Lisätiedot