Lestijärven kunta LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS
|
|
- Sakari Koskinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lestijärven kunta Lestintie Lestijärvi puh. (06) Lestijärven kunta LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS Pappilanpuron ja Sammalisniemen asemakaavan laatimisesta pidetään maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 :n mukainen valmisteluvaiheen kuuleminen välisenä aikana (14 vrk) osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Samalla kuulutetaan kaavoitettava alue ja kaavan laatija Jaakko Pöyry Oy. Pappilanpuro alue sijaitsee Lestijärven keskustan pohjoisosassa ja Sammalisniemi taajaman eteläpuolella. Kunnanvirastossa esillä olevan luonnoksen pohjalta voi mielipiteensä lausua kaikki, joita asia koskee. Kirjalliset huomautukset kaavamuutoksen osalta osoitetaan Lestijärven kunnanhallitukselle (Lestintie 39, Lestijärvi). Lestijärvi Kunnanhallitus
2 JÄTEHUOLTO MUUTTUU ALKAEN Lestijärven kunta on liittyy osakkaaksi alueelliseen Millespakka Oy jätehuoltoyhtiöön marraskuun alussa. Siirtymävaiheen muutokset eivät ole kuntalaisten kannalta suuria. Jatkossa yhtiö tulee tiedottamaan käytännöistä tarkemmin koteihin jaettavilla tiedotteilla sekä kylittäin järjestettävissä jätehuollon tiedotus- ja koulutustilaisuuksissa. Tietoa saa myös yhtiön kotisivuilta mistä löytyvät voimassa olevat jätehuoltomääräykset, kompostointiohjeet ja paljon muuta. Kuivan sekajätteen tyhjennykset jatkuvat entiseen tapaan, kuljettajat eivät vaihdu. Jatkossakin astioiden tyhjennyssopimukset tehdään suoraan kuljetuspalveluja tarjoavan jäteyrittäjän kanssa. Biojäte tulee kompostoida kiinteistöllä, mikä on alkuvaiheessa suositeltavin ja edullisin vaihtoehto, tai sille on varattava oma ruskea biojäteastia. Kaava-alueella kompostorin on oltava pohjallinen lämpökompostori, haja-asutusalueella kelpaavat myös muut kompostorit. Biojätettä ei saa laittaa kuivan sekajätteen joukkoon, koska sen vastaanotto kaatopaikoille ei ole enää sallittua. Hyötyjätteitä voi toimittaa kunnassa jo oleviin kolmeen ekopisteeseen eli koulukiinteistöillä oleviin katoksiin tai keväällä 2008 kunnan jätevedenpuhdistamon viereen perustettavalle hyötyjäteasemalle. Ekopisteisiin voi viedä pienempiä eriä paperia ja lasia kuten tähänkin saakka. Jatkossa pisteiden palvelua laajennetaan ja astiakoot kasvavat. Hyötyjäteasemalle voi toimittaa kaikkea ekopisteisiinkin vastaanotettavaa hyötyjätettä sekä lisäksi mm. elektroniikkaromua, metalliromua, lajiteltua rakennusjätettä ja ongelmajätteitä. Lestijärven oman hyötyjäteaseman valmistumista odotellessa kuntalaiset voivat viedä kyseisiä jätteitä mm. Millespakan lähimmälle nykyasemalle Halsualle Ilmarisentie 7:ään. Asema on vasemmalla ennen Halsuan kirkonkylää ja avoinna tiistaisin ja torstaisin Jätemaksut muodostuvat jatkossa kiinteistökohtaisesta ekomaksusta, jolla katetaan hyötyjätteiden keruusta aiheutuvat kustannukset, sekä nykyiselläänkin laskutettavista astiatyhjennyksistä. Koska jätteiden lajittelumahdollisuus paranee jatkossa oleellisesti, voivat kiinteistöt säästää vuotuisissa jätemaksuissa jätteiden tarkalla lajittelulla. VESIMITTARIASIAA TEKNINEN TOIMISTO Vielä on vesimittarilukemia saamatta. Pyydämme teitä kunnan vesi- ja viemärilaitoksen asiakkaat ilmoittamaan vesimittarilukemanne mahdollisimman pian, viimeistään mennessä tekniseen toimistoon puh / Päivi tai Kiitämme vaivannäöstänne etukäteen!. Lestin alakoulun ISÄNPÄIVÄMYYJÄISET ensi viikon perjantaina klo liiketalon edustalla. Myytävänä herkullisia leivonnaisia sekä arpoja. Kannattaa tulla ajoissa, sillä useasti myytävät ovat loppuneet kesken! Tulossa JÄÄKIEKKOREISSU! Varattu 50 lippua KÄRPÄT-JYP peliin la Matka toteutuu, jos lähtijöitä tarpeeksi. Ilmoittautumiset Kirsille, /
3 MAASEUTUTOIMISTO SONNIPALKKION HAKU 4/2007 Hakuaika Tukea haetaan vähintään 7 kk:n ikäisistä sonnivasikoista kerran lomakkeella 105. Liitteenä on palautettava kopio ajan tasalla olevan nautaeläinluettelon niistä sivuista, joissa on hakemuksessa ilmoitettuja eläimiä. MAITOTILANEUVONNAN ASIAKASILTA klo kunnantalon videoneuvotteluhuoneessa ProAgria Keski-Pohjanmaa järjestää maitotilaneuvonnan asiakasillan, jolloin keskustellaan maitotilaneuvonnan ajankohtaisista asioista ja valitaan kuntakohtainen edustaja ProAgria Keski-Pohjanmaan maitotilavaliokuntaan. Tilaisuudessa on mukana myös Raision edustaja kertomassa yleistä tietoa Ylivieskaan valmistuvasta rehutehtaasta ja raaka-aineen hankinnasta. Tilaisuus alkaa kahvitarjoilulla ja lopuksi kaikkien osallistujien kesken arvotaan Raision tuotepaketteja. Ohjelma: Kahvit Miten lisäät tuottoja tai vähennät kustannuksia maitotilallasi, kotieläinagronomi Anna-Riitta Leinonen Maitotilavaliokunnan edustajan valinta Lähirehua Ylivieskan tehtaalta, Tuomas Kuusinen / Kimmo Holmström Rehuraisio Oy Tilaisuus päättyy Tervetuloa kuuntelemaan, keskustelemaan ja vaikuttamaan! KUULUTUS vireillä olevasta ympäristölupakäsittelystä Lestijärven kunta hakee ympäristölupamenettelylain mukaista lupaa hyötyjäteaseman perustamiseen nykyisen jätevedenpuhdistamon alueelle. Hyötyjäteasemalla otetaan kerran tai kahdesti viikossa vastaan kotitalouksien lajiteltua ja kierrätyskelpoista jätettä sekä lajiteltuja ongelmajätteitä. Jätteiden vastaanotto on valvottua ja opastettua. Kierrätysmateriaalit kerätään tarkoitukseen sopiviin kontteihin tai vaihtolavoille, jotka vaihdetaan niiden täytyttyä. Materiaalit noutaa eri jakeiden osalta joko lakisääteinen tuottajayhteisön keruuorganisaatio tai alueellinen jäteyhtiö Millespakka Oy. Samalla paikalla on jo aiemmin otettu vastaan ongelmajätteitä kuten akkuja ja maalijätteitä. Paikalle sijoitetaan 2-3 vaihtolavaa ja alle 10 kpl eri kokoisia pikakontteja tai jäteastioita (0.6-8 m3) hyötyjätteille kuten paperi, lasi, romumetalli, pienmetalli, puutavara ja sähkölaiteromu. Ongelmajätteille on kaksi lukollista metallikonttia. Toiminnasta ei arvioida aiheutuvan päästöjä ilmaan, veteen tai maaperään. Liikenteen Niemeläntien alkupäässä arvioidaan lisääntyvän aseman aukiolopäivinä noin 5-15 henkilöautokäynnillä ja 1-2 traktorikäynnillä. Kuorma-autoliikenne lisääntynee noin 1-2 käynnillä viikossa. Asiaa koskeva hakemus, joka sisältää toiminnan kuvauksen, rakennussuunnitelman sekä arvion hankkeen mahdollisista ympäristöhaitoista, on nähtävissä Lestijärven kunnan teknisessä toimistossa ajalla Niille, joiden asiaa tai etua hanke saattaa koskea tai jotka muutoin haluavat esittää hankkeesta mielipiteensä, varataan mahdollisuus tehdä asiassa kirjallinen muistutus mennessä osoitteeseen: Lestijärven kunta, Tekninen toimisto Lestintie 39, Lestijärvi Myös määräajan jälkeen tehdyt muistutukset voidaan ottaa huomioon, mikäli lupahakemuksen käsittely on vielä kesken. Lestijärvellä Tekninen lautakunta
4 INFLUENSSAROKOTUKSET RISKIRYHMILLE SYKSYLLÄ 2007 Influenssarokotuksia annetaan terveyskeskuksessa ilman ajanvarausta seuraavina rokotuspäivinä: LASTEN INFLUENSSAROKOTUKSET: I rokotuskerta: ma klo II rokotuskerta: ma klo AIKUISTEN INFLUENSSAROKOTUKSET: ma klo ma klo ma klo Yli-Lestillä sairaanhoitajan vastaanoton yhteydessä pe klo Kotisairaanhoidon asiakkaat rokotetaan kotisairaanhoidon käyntien yhteydessä. Edellä mainittuja rokotusaikoja pyydetään ensisijaisesti noudattamaan Jos edellä mainitut ajankohdat eivät sovi, on rokotusajasta sovittava terveyskeskuksen henkilökunnan kanssa erikseen. Jos terveyskeskuksessa asioiminen ei esim. kulkuyhteyksien vuoksi ole mahdollista, voidaan rokotus suorittaa kotona, jolloin siitä laskutetaan kotikäyntimaksu (7 ). Asiasta voi ottaa yhteyttä terveyskeskukseen. Ilmaiseen rokotukseen ovat tänä vuonna oikeutettuja: Kaikki 6-35 kuukauden ikäiset lapset * Lapset tarvitsevat kaksi rokotusta kuukauden välein Kaikki yli 65-vuotiaat (v ja sitä ennen syntyneet) kuntalaiset Ja sen lisäksi alle 65-vuotiaista seuraavat riskiryhmät: 1. Kroonisen sydänsairauden, keuhkosairauden tai sokeritaudin vuoksi säännöllisessä lääkärin hoidossa olevat. 2. Munuaisten toiminnanvajavuutta sairastavat henkilöt. 3. Potilaat, joiden sairastama tauti tai sen hoito heikentää vastustuskykyä 4. Kortisonikorvaushoitoa saavat tai immuunivajavuutta sairastavat 5. Pitkäkestoisessa salisylaattihoidossa olevat lapset ja nuoret. Muut kuin riskiryhmiin kuuluvat henkilöt voivat myös halutessaan ottaa rokotuksen. Reseptin saa terveyskeskuksesta. Lisätietoja saa terveyskeskuksesta, puh HUOM! SAIRAANHOITAJAN VASTAANOTTO YLI-LESTILLÄ KOULUN KIRJASTOSSA PE KLO Lestijärven sivistyslautakunta julistaa haettavaksi määräaikaisen SIIVOOJAN TOIMEN ajalle Tehtävä on periaatteessa osa-aikainen siten, että aina kaksi viikkoa on töitä (38 h 15 min /vko), kaksi viikkoa vapaata. Todennäköistä kuitenkin on, että tehtävää tulee hoitaa kokoaikaisesti koko kevätlukukauden ajan. Hakemukset tulee toimittaa osoitteella Lestijärven sivistyslautakunta, Lestintie 40, Lestijärvi. Haku päättyy klo Lisätietoja koulutoimenjohtajalta, puh
5 SEURAKUNTA Haluaisitko antaa aikaasi, käsiäsi ja jalkojasi, silmiäsi ja korviasi toisten ihmisten palvelemiseen? Vastalahjaksi saat hyvän mielen ja lämpimiä hetkiä lähimmäisten kanssa. *Diakoniatyöryhmiin kaivataan väkeä koko pitäjän alueelta*. Olitpa sitten nuori tai vanha, mies tai nainen, aiemmin toiminnassa mukana ollut tai asian kanssa uusi tuttavuus, sinulle on tilaa. Olet tervetullut mukaan toimintaan, olet arvokas linkki oman asuinalueen ja seurakunnan välillä! Meillä jokaisella on lahjoja, joita voimme käyttää toinen toistemme hyväksi omalla paikallamme. Olet lämpimästi tervetullut diakoniatyöryhmien yhteiseen kokoontumiseen Lestijärven seurakuntakodille *ti klo 18.30*!! Jos kysyttävää, soita Anna-Kaisa Syrjälä, p PS. Ellei työryhmiä saada kaikille kylille kasaan, myös työt (esim. joululehtien jakamiset) jäävät hoitamatta! LESTIJÄRVEN KIISTO Lestijärven Kiisto ry:n SYYSKOKOUS pidetään pe klo Lestin koululla. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 10 :n mukaiset asiat. Kesän parhaat urheilijat palkitaan. Kahvitarjoilu! Lestijärvi Johtokunta Haluatko turvallisesti eroon vanhoista kodinkoneista ja elektroniikasta? Keräysauto kiertää taas! Sähkö- ja Elektroniikkaromun keräysautoon voi tuoda ilmaiseksi vanhoja laitteita kotoa ja pientoimistoista. NERA tuottajayhteisön järjestämän keräyksen kierrätyksestä ja laitteiden tietoturvasta vastaa Stena Technoworld Oy. Keräykseen kelpaavat televisiot, PC:t, pienet ja suuret kodinkoneet, sähköiset työkalut ja laitteet, jääkaapit, pölynimurit, valaisimet jne. Auto pysähtyy Lestijärvellä torstaina klo Kirkonkylän venesatamassa, Rantatiellä. Laitteita saa tuoda ainoastaan auton pysähdysaikana. Kampanja toteutetaan yhteistyössä Suomen 4H-liiton kanssa. Lisätiedot: ja p KIITOKSIA KIITOKSIA Lämmin kiitos Päiväkoti Kissankellon henkilökunnalle ja suloisille pirpanoille kun järjestitte isovanhemmille yhteisen parituntisen. Lapsen suulla sanommekin Lisää, tämä on hyvää. Minä haluan lisää. t. mummot ja papat
6 LESTIJOKI-SEMINAARI Tiistai klo Kannuksen kaupunginvirasto, Asematie 1, Kannus Seminaarissa käsitellään Lestijokiseutua ja sen matkailun kehittämistä Avauskahvit Puheenjohtajana Osmo Kannussaari Seminaarin avaus Kannuksen kaupunginjohtaja Terttu Korte Täältä vettä juurilleni -multimediaesitys Lestijokiseudusta, käsikirjoitus ja ohjaus Erkki Kujala Miten Lestijokiseutu viedään maailman kartalle tai ainakin Suomen matkailukartalle Päätoimittaja Saila-Mari Kohtala, Markkinointi & Mainonta -lehti Tauko Seudun muinaishistoriasta tulevaisuuden matkailuvisioihin Lestijokilaakson historia multimedia (Kotiseudun muisti I hanke) Arkeologi Hans-Peter Schulz Alueellisen matkailun kehittäminen kuinka se tehtiin Kalajoella Hanke-esimies/projektipäällikkö Janne Kyrö, Kalajoen Matkailuinstituutti Keskustelut / yhteenveto / päättäminen Vapaa pääsy! Ennakkoilmoittautumiset: leo.aittomaki@kannus.fi tai puh Järjestäjä: Lestijokiseudun Matkailu -hanke Lomatoimisto Maatalousyrittäjien vuoden 2007 ja 2008 vuosilomat Kuluva lomavuosi alkaa olla lopuillaan ja useilla yrittäjillä on pitämättömiä vuosilomia. Ottakaa yhteys lomatoimistoon ja sopikaa jäljellä olevien lomapäivien pitämisestä. Pitämättömät lomat eivät automaattisesti siirry seuraavalle vuodelle. Maatalousyrittäjien vuoden 2008 vuosilomia tulee hakea maatalousyrityksittäin mennessä. Lomakkeet postitetaan niille yrittäjille, joilla on lomaoikeus tänä vuonna. Tarvittaessa lomakkeita saa lomatoimistosta. Lisätietoja Sanna Niemi p Työtä tarjolla Haemme jatkuvasti palvelukseemme MAATALOUSLOMITTAJIA Toholampi Lestijärvi Ullava alueelle vakinaisiin ja määräaikaisiin työsuhteisiin. Työaika 32,5-38,25 h/vko. Työ voi alkaa sopimuksen mukaan. Edellytämme alan koulutusta ja/tai hyvää käytännön työkokemusta karjanhoito- ja maataloustehtävissä e/kk, josta osa-aikaisen palkka määräytyy osa-aikaisuus-%:n mukaan. Valittujen on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus. Lisäksi tarvitsemme maatalouslomittajia tilapäisiin työsuhteisiin. Palkka alk. 8,93 e/h (+ lauantai-, sunnuntai-, ilta- ja yötyökorvaukset). Perheenjäsenlomittajille maksetaan 7,92 e/h (+ ilta- ja yötyökorvaukset). Mikäli olet vähintään 15-vuotias ja Sinulla on kokemusta karjataloustöistä, ota yhteyttä lomatoimistoon. Lisätietoja lomituspalvelujohtaja Sanna Niemi tai johtava lomittaja Tuula Hjelm
7 Yrittäjien, järjestöjen ja yksityisten PERINTEISET JOULUMYYJÄISET Lestijärven koulukeskuksessa lauantaina klo Myytävänä mm. leivonnaisia, käsitöitä, koristeita ja arpoja ym. Paikalla on myös itse Joulupukki. Chemin soittaa joulumusiikkia. Myyntipöydän hinta on 5. Pöytävaraukset Linda Otsing Järjestelyistä vastaa LC-Ladyt JOULUMYYJÄISET Yli-Lestin työväentalolla sunnuntaina klo Myyntipaikka on ilmainen Kaikkien kävijöiden kesken arvotaan KINKKU. Myyjät ja ostajat Tervetuloa! YLI-LESTI-SEURA YHTEISLAULUILTA keskiviikkona 7.11.klo Yli-Lestin työväentalolla. Säestäjänä Aarre Similä. Kahvitarjoilu. Terveuloa! LESTIJÄRVEN VASEMMISTOLIITTO RY SYYSKOKOUS sunnuntaina klo Yli-Lestin työväentalolla. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa! LESTIJÄRVEN 4H-YHDISTYS Retki Joulupukin pajakylään lauantaina Lähtö klo 5.30 Kauppisen huoltoaseman pihasta, paluukyyti Rovaniemeltä lähtee n. klo Matkan hinta 20 /4H-jäsenet, 30 /ei jäsenet. Ilmoittautumiset mennessä. Kokkikerho maanantaisin klo yläasteen opetuskeittiöllä, tarvikemaksu 1 /4H-jäsenet, 2 /ei jäsenet Liikuntakerho maanantaisin klo yläasteen liikuntasalissa. Koirakerho tiistaisin klo 18.00, kokoontuminen yläasteen opetuskeittiöllä. TOP-tehtäviä voit tehdä myös kotona. Etsi tehtäviä netistä: tee tehtävä ja ota siihen ohjaajan kuittaus esim. vanhemmiltasi. Palauta tehdyt/kuitatut tehtävät 4H-toimistoon. Kaikki vähintään 10 tehtävää vuonna 2007 tehneet 4H-yhdistyksen jäsenet palkitaan! Yrittäjyysstipendejä on ensi vuonna jaossa peräti kaksi, kannattaa osallistua torimyyntitapahtumiin ja tehdä aiheeseen liittyviä tehtäviä. Lisätietoja ja ohjeita saat toiminnanjohtajalta. Torimyyjät!!! Palauttakaa torimyyntiin liittyvät TOP-tehtävät marraskuun aikana! Yhteystiedot: vs. toiminnanjohtaja Henna Honkaperä, p ,
8 DIABETESASIAA Lestijärveläisten diabeetikkojen YLEINEN KOKOUS Kotipirtin Kotikolossa to klo Suunnitellaan tulevaa toimintaa. Myös ei-jäsenet mukaan! Kahvitarjoilu Reisjärven diabeetikot ry:n ja Lestijärven alaosaston SYYSKOKOUS Resijärvellä Palvelutalo Väinölässä klo Toivotaan runsasta osallistumista! Reisjärven ja Lestijärven diabetesväen PIKKUJOULURUOKAILU Urjanlinnassa alkaen klo Hinta 25 sisältää tanssilipun. Ilmoittakaa mennessä Eini Brandt puh LESTIJÄRVEN DIABEETIKOT Lestijärven diabeetikot ovat saaneet leader-hankerahaa muutamaa koulutustilaisuutta varten. Tavoitteena on parantaa diabeetikkojen omaa hyvinvointia. Koulutustilaisuudet: keskiviikkona klo aiheena diabeetikkojen liikunta. Paikka: Kotipirtti Fysioterapeutti Aappo Mikkonen antaa käytännön ohjeita venyttelyyn ja muuhun liikuntaan. Laita joustavat vaatteet päälle, jotta voit harjoitella liikkeitä asiantuntijan opastuksella. Ei hikijumppaa. keskiviikkona klo aiheena diabeetikkojen jalkojen hoito. Paikka: Lestijärven koulukeskus, fysiikan luokka Jalkaterapeutti Linda Nevalainen kertoo aiheesta kuvien välityksellä. Jos haluaa, diabeetikot voivat näyttää omia jalkojaan esityksen jälkeen asiantuntijalle ja saada lyhyen arvion jaloista ja mitä tulisi/voitaisiin tehdä. torstaina klo aiheena diabeetikkojen ravitsemus (rasvat) Paikka: Lestijärven koulukeskus, kotitalousluokka Valmistetaan kasviskeitto ja jauhelihapannari. Ruokaa tehdään osallistujien määrän mukaan. Hinta 5 euroa/osallistuja. Tervetuloa tilaisuuksiin! JOULUPUODIN AVAJAISET LESTIJÄRVELLÄ perjantaina klo Palolan kiinteistössä (valkoinen rivitalo), os. Jukolantie 2 Myytävänä mm. persoonallisia, käsintehtyjä käsitöitä sekä monenlaisia kotileivonnaisia. Joulupuodissa voit istahtaa pöydän ääreen nauttimaan edullisesta päiväkahvista ja tuoreesta kahvileivästä! Joulupuoti on avoinna tiistaisin klo torstaisin klo (ei ) perjantaisin klo (ei ) Tervetuloa! Avajaispäivänä kahvitarjoilu. Joulupuodin myyjien (tervetuloa kaikki lestiläiset, jotka haluatte myydä tuotteitanne) yhteinen palaveri ma klo joulupuodissa. Sisustetaan tiloja ja sovitaan tuotteiden merkitsemisestä, myyntivuoroista ja muista käytännön asioista! Lisätietoja joulupuodista saa Marketta Similältä, puh
JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin. Lestijärven kunta 3.11.2006. Lestin koululla su 12.11.2006 klo 13.00. Johtaa Veronika Ellilä
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. (06) 8889 111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunta 3.11.2006 Lestin koululla su 12.11.2006 klo 13.00 Johtaa Veronika Ellilä
Lestijärven kunta 7.11.2008. AVOIMET OVET LESTIJÄRVEN KUNNANTALOLLA torstaina 13.11. klo 12.00 16.30
Lestijärven kunta 7.11.2008 AVOIMET OVET LESTIJÄRVEN KUNNANTALOLLA torstaina 13.11. klo 12.00 16.30 Tule Lestijärven kunnantalolle keskustelemaan yhteisen kuntamme tulevaisuuden mahdollisuuksista ja kunnan
JOULUMYYJÄISET JULKINEN TIEDOTE. Jaetaan kaikkiin talouksiin
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin JOULUMYYJÄISET PERINTEISET JOULUMYYJÄISET Lestin koululla 20.11.2010 klo 11.00 14.00 Myyntipaikat
LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30 Myytävänä hernekeittoa (paikanpäällä ja
Lestijärven kunta 5.10.2007 LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. (06) 8889 111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunta 5.10.2007 LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS Maankäyttö- ja rakennuslain 200 :n
Lestijärven kunta 30.11.2007. Suomi 90 vuotta ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLALLISUUDET LESTIJÄRVELLÄ torstaina 6.12.2007
Lestijärven kunta 30.11.2007 Suomi 90 vuotta ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLALLISUUDET LESTIJÄRVELLÄ torstaina 6.12.2007 10.00 Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Lestijärven kirkossa Jumalanpalveluksen jälkeen seppeleen
Lestijärven kunta 1.12.2006
Lestijärven kunta 1.12.2006 Lestijärven perusturvalautakunta julistaa haettavaksi 18.12.2006 klo 15.00 mennessä PÄIVÄHOIDONOHJAAJAN VIRAN 1.1.2007 lukien. Viranhaltijan toimenkuvana on vastata päivähoidon
JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunnan tekninen lautakunta julistaa haettavaksi,
HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010
HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO: 1. JÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 3 2. KIINTEISTÖN JÄTEMAKSUT 4-6 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Ankkurikatu 8, 06100 Porvoo Asiakaspalvelu, puh.
PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016
1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto
Kierrätystä ja hyötykäyttöä
Kierrätystä ja hyötykäyttöä Oulun Jätehuolto Oulun Jätehuolto on Oulun kaupungin liikelaitos, joka vastaa toimialueellaan jätteenkäsittelystä, kuljetusten toimivuudesta ja jäteneuvonnasta. Oulun Jätehuollon
HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA
Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista
HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen
HINNASTO 1/2009 1.1.2009 alkaen YHTEYSTIEDOT: DOMARGÅRDIN JÄTEASEMA Ritamäentie 20, 06200 PORVOO AVOINNA: ma-pe 7.00-19.00 Puh 020 637 7080, fax 020 637 7050 la 9.00-14.00 PIENJÄTEASEMAT MÖMOSSENIN PIENJÄTEASEMA
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun
www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi.
www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi. Porin kierrätyskeskus Savipajakatu 8, 860 Pori (Tiiliruukki) Asiakaspalvelu: puh. 0 6 56 Avoinna: maanantai tiistai, torstai 9
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kemijärven kaupunki 1 (6) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Teuvontien varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin
Lestijärven kunta 30.3.2007 SILMÄNPOHJAKUVAUKSET
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. (06) 8889 111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunta 30.3.2007 SILMÄNPOHJAKUVAUKSET Diabeetikkojen silmänpohjakuvaukset järjestetään
Jätehuolto Etelä-Karjalassa
Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy on yhdeksän eteläkarjalaisen kunnan Imatran, Lappeenrannan, Lemin, Luumäen, Parikkalan, Rautjärven, Ruokolahden, Savitaipaleen ja Taipalsaaren omistama jäteyhtiö. Tehtävänämme
PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...
Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt
1 (1) Kaupunkisuunnittelu 2.7.2012 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen ASEMAKAAVAN MUUTOS 002179, Viertola Osa korttelia 63191. Suunnittelualue sijaitsee Viertolan
KAUPUNKITIEDOTE 11/2015
KAUPUNKITIEDOTE 11/2015 Itsenäisyyspäivän su 6.12. juhlatilaisuudet klo 10.00 klo 11.00- Messu kirkossa Kunnianosoitus ja seppeleenlasku sankarihaudalla Juhlakahvit seurakuntatalolla klo 12.00 Itsenäisyyspäivän
TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:
JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee
Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016
Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9
LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS Lestijärven ranta-asemakaavan laajennuksen
HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010
HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1. JÄTTEIDEN VASTAANOTTO TOIMINTAOHJEET 3 2. DOMARGÅRDIN JÄTEASEMAN VASTAANOTTOHINNAT 4 3. PIENJÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 6 4. JÄTEASTIOIDEN TYHJENNYSMAKSUT
Lestijärven kunta 16.1.2009
Lestijärven kunta 16.1.2009 Lestijärven sivistyslautakunta julistaa haettavaksi 30.1.2009 klo 14.00 mennessä VAPAA-AIKAOHJAAJAN OSA-AIKAISEN (4 h/pv)toimen. Tehtävässä vaaditaan valmiutta työskennellä
Kortteli 52125, asemakaavan muutos
Kortteli 52125, asemakaavan muutos Työ nro 002260 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 17.8.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.
Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi
11.10.2012 Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi Juha-Heikki Tanskanen Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Jätehuolto ja ilmastonmuutos (vuosi 2010, lähde Tilastokeskus) Suomen khk-päästöt:
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014
HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta
Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,
Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin
POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!
Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.
IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVA PÄIVÄTOIMINTA HÄMEENLINNASSA
IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVA PÄIVÄTOIMINTA HÄMEENLINNASSA Päivätoiminta on kotihoidon tukipalvelu, joka on tarkoitettu: hoivaa tarvitseville tai muistisairaille virkistykseksi ja vertaistueksi, toimintakykyä
LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi.
KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 21/2014 16.11.2014 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja
Vähennetään jätettä. Jätteen synnyn ehkäisy tarkoittaa
JÄTEOPAS Vähennetään jätettä Jätteen synnyn ehkäisy tarkoittaa toimenpiteitä, joiden ansiosta jätettä ei synny lainkaan haitallisten ja myrkyllisten aineiden käytön vähentämistä tuotteiden uudelleenkäyttöä
Lestijärven kunta Lestintie Lestijärvi puh JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Hyötyjäteasema avoinna perjantaisin ympärivuoden klo 15.00 18.00
Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN
VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 3/2008 Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 3. 10 TALOUDEN TOTEUMA 4. 11
Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1
Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / ASEMANSEUTU 2.14 LIEDON PORTIN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2018 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kemijärven kaupunki 1 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Suopursunmutkan varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin
Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1
Talkootie 1 Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 3.3.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-
Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.
Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011
SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..
Ympäristöasiat taloyhtiössä
Ympäristöasiat taloyhtiössä Ohjelma 30.11.2016 8.45 Tervetuloa! 9.00 Viemärietiketti isännöitsijän näkökulmasta Kouvolan Vesi Oy, Jarno Hujanen 9.30 Turvallista ja toimivaa jätehuoltoa Kymenlaakson Jäte
29.7.2015 KIRKONKYLÄN KANSAKOULU
29.7.2015 KIRKONKYLÄN KANSAKOULU Kärkölän kunta myy Kirkonkylän kansakoulun. Kiinteistöllä sijaitsee kaksi koulurakennusta, joista vanhempi, hirsirunkoinen puukoulu on rakennettu 1905 ja peruskorjattu
SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.
SISÄLLYSLUETTELO Yleistä 2 Hallituksen jäsenet 2 Jäsenedut 3 Hoitovuorokausikorvaus 3 Kuntoutus/Kurssitoiminta 4 Tukihenkilötoiminta 5 Keskusteluillat 6 Osaston toiminta 7 Liikuntaa syöpäpotilaille 8 Yhteystiedot
LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012
LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F
Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019
Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Jätehuollon vastuut Jätelain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluu ympäristöministeriölle ELY-keskus ohjaa ja edistää jätelaissa ja sen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 31.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 18.2.2013 OAS-vaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 luonnosvaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 ehdotusvaiheen nähtävillä
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201
Kydön asemakaavalaajennus ja -muutos, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Alue sijoittuu osin Tammelan
Jätehuolto tärkeä tehtävä
Jätehuolto tärkeä tehtävä Sabina Lindström ympäristökouluttaja Rosk n Roll -jätehuoltopalvelu 2018 Luennon sisältö Luennolla käydään läpi jätteisiin ja kierrätykseen liittyviä asioita Jätehuollon tärkeys
Muista toimittaa hakemuksesi ajoissa, muita hakukertoja ei vuoden 2014 aikana ole!
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin STIPENDEJÄ MUUALLAOPISKELEVILLE NUORILLE Lestijärven kunta on
Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.
Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina
Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos
Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen
UUTISKIRJE MAALISKUU 2016
Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.
Kunnantoimisto on SULJETTU 22.12.2014 6.1.2015
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889 111 lestijaven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Kunnantoimisto on SULJETTU 22.12.2014 6.1.2015 KIRJASTO - Kirjaston
ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.04.2006
Naantalin kaupunki sivu 1 (6) ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.04.2006 NAANTALI, ITÄTAMMISTON ASEMAKAAVAN LAATIMINEN (AK-259) Aloite Aloitteen kaavan laatimisesta on tehnyt maanomistaja.
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin. Lestijärven kunta 2.2.2007 LESTIJÄRVEN KUNTA
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. (06) 8889 111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunta 2.2.2007 LESTIJÄRVEN KUNTA EDUSKUNTAVAALIT Sunnuntaina 18.03.2007 toimitettavien
SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008
SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina
TEKNISEN TOIMEN KESÄTYÖT
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin KOHDEAVUSTUKSET Kunnanhallitus julistaa urheiluseuroille, nuorisojärjestöille
KUNNALLISVAALIT 2017
Halsuan kuntatiedote vko 12 / 2017 Ilmoitukset TORSTAIHIN klo 12 mennessä os. kuntatiedote@halsua.fi hinta 6,15 / cm ja 92,25 / sivu sis ALV 24 % Halsuan kunta ottaa palvelukseensa 16 vuotta täyttäneitä
Jytan lääkärinvastaanottojen toiminta kesällä 2014
1(5) PERUSPALVELULIIKELAITOS JYTAN KESÄAJAN 2014 TOIMINTA Tietoja vastaanottojen toiminnasta, toimipisteiden sulkemisista, vuosilomista. Tiedotetta päivitetään tarvittaessa, viimeksi päivitetty 19.6.14.
Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012
Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012 Seniorit tutustuivat 22.3.2012 Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toimintaan. Toimitusjohtaja Pentti Rantala ja neuvoja Erkki Piippo ottivat meidät
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja
Ympäristöasiat taloyhtiössä
Ympäristöasiat taloyhtiössä Ohjelma 8.12.2016 8.00 Aamiainen 9.00 Tervetuloa! Turvallista ja toimivaa jätehuoltoa Kymenlaakson Jäte Oy, Iida Miettinen ja Virpi Leppälä 10.00 Energiaa nyt ja tulevaisuudessa
Kemijärven kaupunki 1 (7)
Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten
Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013
1 Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 Hyvä yhdistysväki Tässä kirjeessä kerrotaan seuraavista asioista: Liiton organisaatiouudistus Revanssin toimituksen uudet yhteystiedot Yhdistysten juhlista ja tapahtumista
ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon
TIEDOTE 30.12.2015 Vapaa julkaistavaksi Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon Kaatopaikkakielto ei vaikuta asukkaan lajitteluun Biohajoavan eli orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto astuu voimaan
Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?
Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.
LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS Lestijärven asemakaavan laajennuksen
TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN!
KOKOUSKUTSU 16.9.2008 TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! 30 vuotta täyttävä Keski-Uudenmaan Sukeltajat isännöi tänä vuonna Liiton syyskokousta. Ohjelmaa on luvassa koko viikonlopulle juhlaseminaarin,
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:
KAUPUNKITIEDOTE 12/2015
KAUPUNKITIEDOTE 12/2015 Itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta vuonna 2017. Edessä on sukupolviemme merkittävin juhlavuosi. Juhlavuoden pääteema on Yhdessä. Kaikissa Suomi 100 -juhlavuotta koskevissa kysymyksissä
Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos
1(7) HYÖKÄNNUMMEN KOULUN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.9.2014 PROJ. NRO 244 Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti
KAUPUNKITIEDOTE 8/2018
KAUPUNKITIEDOTE 8/2018 Lämmin kesä liikutti väkeä Jucca&Palmut olivat yksi menneen kesän uusi musiikkikokoonpano, jonka korkeatasoinen esiintyminen sykähdytti kuulijat. Kannuksen kesässä on ollut paljon
Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!
Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine
Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SÄKYLÄN KUNTA Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21555 1 (8) Seppänen Pekka Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän
Tekninen ja ympäristötoimiala
Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä
RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän
Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen
JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN
Jätehuollon järjestäminen 1.1.2012 alkaen Jätehuolto siirtyy 1.1.2012 alkaen kokonaisuudessaan Joensuun Seudun jätehuolto Oy:n vastattavaksi. Jäteyhtiö on kilpailuttanut jätteenkuljetuksen kaikkien osakaskuntien
Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014
Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 KEVÄTTÄ KYNTTELISTÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo
Varissuo 3.9. - 9.9.2012
Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Naapurilähiö - digitaalista tarinankerrontaa Työpajoissa tehdään kollaasitekniikalla digitaalinen esitys siitä, miltä Varissuo näyttää asukkaan silmin. Toiminta on kaikille avointa!
Rautatiealueen laajennus, asemakaavan muutos
Rautatiealueen laajennus, asemakaavan muutos Työ nro 002247 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 13.10.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5
Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen
Jäsenlehti, jäsenkirje, jäseneuutiset..ihan miten haluat. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Joulu uusivuosi 2015
RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE 2 KAAVATILANNE
RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Pirilän Kukkatalo Oy:n liiketoiminnan alueella Kerttulan kaupunginosassa
POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT
POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT Posion kunta, Toimintaympäristöpalvelut 01.03.2016 1 Kunta perii järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä kustannuksista jäljempänä