maininki Satavan sillan kupeessa Tanja ja Petteri Nevalainen viihtyvät elämää saarissa PETRI RUUSUSEN HUUDI-KESKUS ON VALMISTUNUT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "maininki Satavan sillan kupeessa Tanja ja Petteri Nevalainen viihtyvät elämää saarissa PETRI RUUSUSEN HUUDI-KESKUS ON VALMISTUNUT"

Transkriptio

1 maininki elämää saarissa HIRVENSALON, KAKSKERRAN JA SATAVAN OMA LEHTI LOKAKUU 2012 Kuntavaaleissa paikallisella äänellä on painoa. Katso poliitikkojen mietteet saartemme kehittämisestä sivulta 19. PETRI RUUSUSEN HUUDI-KESKUS ON VALMISTUNUT Tanja ja Petteri Nevalainen viihtyvät Satavan sillan kupeessa HIRVENSALON UUSI KOULU ON MODERNI AVAIN REINO HURRIN LOKAKUU maininki 1

2 Äänetönkin ääni kuuluu Äänestä me vain puhumme vaikka tosiasiassa äänestäminen on sangen hiljaista puuhaa. Kynän ja paperin kohtaamisesta ei kovin montaa ääniaaltoa singahda. Vaaleissa annetun äänen voima kajahtaakin ihan muualla kuin eetterissä, ja paikallisissa vaaleissa annetun äänen voima tuntuu lähellä. Ääni siis tulee kuuluviin, vaikka se olisi antohetkellä ihan hiljainen. Kuntavaalit pidetään tämän lokakuun lopulla ja niissä soisi meidän saarelaistenkin peräänkuuluttavan omia asioitamme. Tässä lehdessä on annettu tilaa puolueille kertoa mitkä asiat saarilla ovat heidän mielestään tärkeimpiä ja miten he aikovat näitä asioita seuraavalla vaalikaudella ajaa. Muistammehan laittaa ehdokkaittemme päätöksenteon perusteet lujille: sekä ennen että jälkeen vaalien. Vakavaluontoisen vaalipuhinan ohella Maininki tarjoilee myös toisensorttista ajateltavaa: kuljetamme lukijamme aivot virkistäytymään hiljattain avattuun Huudi-keskukseen, jossa Petri Ruusunen luotsaa meitä huudi-ideologian pariin. Uutta kokeakseen ei näköjään tarvitse lähteä merta edemmäs mihinkään. Riittää, että käännät sivua. Saaresta, Pirjo Huttunen Päätoimittaja Ps. Lokakuun lopussa pian vaalien jälkeen siirretään taas kelloja talviaikaan eli taaksepäin. Kuulemma tasapainon vuoksi vaaka askeltaa saman verran eteenpäin kohti talvipainoa...;) lokakuu 2012 maininki HIRVENSALON, KAKSKERRAN JA SATAVAN OMA LEHTI myynti Tuomas Salo, juttuvinkit ja palaute Maininki, Palokulmantie 8, Turku kustantaja ja julkaisija Maininki-lehti Oy päätoimittaja Pirjo Huttunen taitto Mainoskioski, Mia Honka kansikuva Sini Silván paino Newprint Oy paperi G-Print 100 g painosmäärä 3900 kpl jakelu Kotitaloudet ja yritykset Hirvensalon, Kakskerran ja Satavan alueella LUETTAVAA tässä numerossa 4 Petri Ruususen Huudikeskus on valmis 7 Hirvensalon koulun arkkitehtikilpailu on ratkennut 8 Pienten puolella 10 Oiva runo 12 Minä hirvensalolainen, Tanja ja Petteri Nevalainen 18 Wäiskiläisiä mielipiteitä 19 Poliitikkojen näkemyksiä saarten kehittämisestä 22 Reino Hurrin lokakuu 2 maininki maininki 3

3 Petri Ruusunen esittelee luomuksensa, tarkan rekonstruktion alkuperäisestä gudumetristä. Huudi-keskus on suosittu vierailukohde. Turun mobilistit olivat Petri Ruususen vieraina loppukesällä. Koboltin sinistä hohtava valveuttaja elvyttää alitajuntaa. Kasettisoittimen upottaminen moottoripyörän bensatankkiin oli aika iso haaste. Toisaalta Petri Ruusunen näyttää nauttivan haasteista. Funky Star on Ruususen pajassa syntynyt kulmikas custom-pyörä. Huudin kyllästämä mies Hirvensalosta Lintu vai kala? Mikä mies hirvensalolainen monitaituri Petri Ruusunen oikein on? Ohjaako ulkoavaruus hänen tekemisiään? Muuten tavallisen näköinen talo, mutta ikkunat ovat isot ja pyöreät. Tämä hirvensalolainen rakennus pitää sisällään valtakunnallisen Huudi-museon. Yläkertaan kiivetään jyrkkiä portaita pitkin. Portaiden reisipuut on liimattu vanerista. Kaarevien portaiden muotokieltä on jalostettu suurilla aukoilla reisipuiden kyljissä. Kaikesta näkee, että täällä kaikessa on eri meininki. Museon esineistö kimaltelee komeasti. Rotaatiospektrofotometrillä mitataan kaasujen valoabsorptiota. Kuulostaako vaikeaselkoiselta? Entäpä gudumetri? Tämä laite mittaa polaarista dispersiota gravitaatiokentässä. Gudumetrillä pystytään analysoimaan aika-avaruuden kaarevuutta suhteessa mittalaitteen punnuksen massan käänteiseen neliöön jopa millimetrin sadasosan tarkkuudella. Keskiverto saarelainen taitaa jo pudota kärryiltä. Nämä ja monet muut laitteet ovat aitoja tai tarkkoja rekonstruktioita vanhoista tutkimuslaitteista. Esimerkiksi gudumetri on alun perin tohtori Peter Gudun suunnittelema laite. Hirvensalossa siitä on tarkka kopio. Gudu tutki kollegoineen huudin olemusta. Huudi on kaasumuodossa oleva alkuaine, joka läpäisi 1940-luvulla maan ilmakehän erään planeetan äkkinäisen laajentumisen seurauksena. TOTTA VAI TARUA? Onko huudi yksi niistä kymmenistä ilmiöitä, joita tiedemaailma lakaisee maton alle riittävien todisteiden puuttuessa? Vai onko huudi alusta alkaen rakennettu mielikuvituksen palikoista? Petri Ruusunen mainitsee huudista puhuessaan bonkin, mutta sanoo kehitelleensä näitä ajatuksia jo paljon ennen bonkin syntymistä. Kun hirvensalolaisen Petri Ruususen millimetrin tarkkaa työn tuloksia katselee, kysymys huudin todellisuudesta unohtuu. Ruusunen on onnistunut luomaan kiehtovan ilmapiirin kotinsa piharakennuksen huoneisiin ja se on sinällään jo iso arvo. KULTASEPÄN KÄSI ON TARKKA Petri Ruusunen on ammatiltaan kultaseppä. Se selittää, miksi eri metalleista rakennetut huudi-laitteet ovat sopusointuisen näköisiä ja työn jälki on saumattoman sulavaa. Huudi-teorian mukaan ihmisen käyttäytyminen muuttuu kun hän altistuu huudi-kaasulle. Huudin kyllästämästä tulee luova ihminen, joka muuttaa jatkuvasti tekemiensä esineiden muotoa ja käyttötarkoitusta. Esineet ovat usein niukkaeleisiä mutta muotokieleltään vahvoja. Petri Ruusunen näyttää omaksuvan aika paljon näitä piirteitä. Ruususen intohimona on moottoripyörien rakentelu. Liikkeelle lähdetään moottoripyörän moottorista ja sen päälle rakennetaan täysin uudenmuotoinen menopeli. Näitä itsetehtyjä moottoripyöriä on Ruususen tallissa jo puolisen tusinaa. - Eivätkä ne ole myynnissä, hän jatkaa. Mieluisin käyttöpyörä on Musta Ruusu. Se on kuusisylinterisen Hondan myllyn päälle tehty rosterinkiiltoinen ajopeli. Boomerang on -48 Harrikan päälle tehty kuparinhohtoinen tyylikäs pyörä. Funky Starin erikoisuus on C-kasettisoitin, joka on upotettu bensatankin sisälle. Kaikkia Ruususen pyöriä yhdistää tarkkaan harkittu muotokieli. Hitsaussaumat ovat häkellyttävän tasaisia ja eri metallien yhdistely on tehty ammattimiehen ottein. KITARAMIES JA PUUTARHURI Petri Ruusunen tekee päivätyönä kultasepän hommia Humaistonkadulla. Pyörien ja laitteiden rakentelu vie ison osan vapaa-ajasta. Hän toimittaa tähtitieteellistä ja -taiteellista Huudi-lehteä. Välillä hän soittelee kitaraa ja esiintyy poikiensa kanssa. Petri viihtyy myös kotipalstalla hoitelemassa kasvimaataan. Miten ihmeessä yksi mies saa ajan riittämään kaikkeen tähän? Kuvat ja teksti: Lassi Lähteenmäki Ruusunen on onnistunut luomaan kiehtovan ilmapiirin kotinsa piharakennuksen huoneisiin 4 maininki maininki 5

4 Tee ostopäätöksesi heti! Voit valita tupaantulijaislahjaksi varustepaketin vaihtoehdoistamme. Löydä tyylikäs koti luonnonläheisestä Papinsaaresta Robin jatkaa valloittavalla tiellään Robinin uusi sinkku Puuttuva palanen ilmestyi syyskuun puolella ja nousi heti ensimmäisenä päivänä itunesin ladatuimmaksi kappaleeksi. Robinin toinen täyspitkä albumi julkaistaan huomenna Robin-faneille on luvassa huikea loppuvuosi; uuden levyn jälkeen Robinin tarina julkaistaan kirjana ja Robinista kertova elokuva saa joulukuussa ensi-iltansa joka on Hartwall Areenalla lauantaina Ensi-illan jälkeen Robin vetää kunnon shown keikan merkeissä. Lisätietoja löytyy Robinin virallisilta nettisivuilta osoitteesta Robin hoitaa musiikkihommat koulunkäynnin ohella näin nuori mies itse tuumaa ajankäytön haasteista: Suurin osa levystä työstettiin kesällä, mikä oli tosi hyvä, kun ei tarvinnut miettiä koulujuttuja. Nyt sit taas rauhoitetaan juttuja, kun koulut on alkanu. Kesä oli kyl ihan mahtava, kun nyt sai tehdä sitä mistä tykkää. Totta kai oon myös lomaillut ja mites muuten kuin purjehduksen merkeissä.;) Täytyykin kiittää kaikkia jotka ootte käyneet mun keikoilla ja ostaneet levynkin. Toivottavasti tykkäätte myös tästä uudesta levystä. Hauskaa syksyä ja ei muuta kuin chillaillaan ja ollaan koodis!;) Hirvensalon uuden koulun arkkitehtikilpailu on ratkennut Ilmeikkyyttä! As Oy Papinlähteen Matruusi on juuri valmistunut Hirvensalon Papinsaareen. Kyseessä on 12 paritaloasunnon ja 3 rivitaloasunnon tasokas kokonaisuus. Asuntojen pintamateriaaleissa on panostettu laadukkaisiin materiaaleihin: kivi-/kvartsitasoja, lasitaustoja, valkolakattua parkettia. Viihtyvyyttä! Viihtyisä ja rauhallinen asuinalue sopii niin luonnossa liikkujille kuin lapsiperheillekin. Tontti rajautuu metsään, ja merikin on lähellä. Asukkaalla on myös mahdollisuus ostaa venepaikka läheisestä pienvenesatamasta. Turun keskustaan matkaa on vain 8 kilometriä. Huoneistokoot MYYNTI- VELATON HUONEISTOKOOT HINTA ALK. HINTA ALK. 3h+k+s 87,5 m h+k+s 105,0 m h+k+s 119,0 m Tervetuloa tutustumaan huoneistoihin! Hirvensalon koulun arkkitehtikilvan voitti ehdotus nimeltä Avain. Palkintolautakunta palkitsi Verstas Arkkitehdit Oy:n ehdotuksen yksimielisesti. Voittanutta ehdotusta kiiteltiin tulevien käyttäjien työskentelyn kannalta merkityksellisten asioiden huomioimisesta ja niiden tärkeysjärjestyksen ymmärtämisestä. Rakennusta pidettiin modernina ja tiloja monikäyttöisinä. Uudesta Lauttarantaan sijoittuvasta yhtenäiskoulusta tulee monitoimirakennus, johon tulee 800 oppilasta ja 140 päiväkotilasta. Tiloihin tulee myös kirjasto, nuoriso- ja kouluterveydenhoitaja ja lastenneuvola. Rakennus tulee käyttöön syksyllä Voittajaehdotuksen pohjalta kaavatyötä jatketaan ja Hirvensalossa pidetään koulun asemakaavoitukseen liittyvä asukastilaisuus klo Wäinö Aaltosen koulussa. Valokuvat: Hannu Waher Soita numeroon ja varaa oma esittelyaikasi! MYYNTI: Hartela Kiinteistömyynti Oy Läntinen Rantakatu 53, Turku puhelin Voitokkaan koulusuunnitelman tehneet Verstas arkkitehdit Oy:n edustajat kiittämässä palkinnosta. Wäinö Aaltosen koulun 1. Luokan oppilaat tutustuivat ehdotuksiin. Keskellä voittajaksi valittu Avain -ehdotus 6 maininki maininki 7 Matkapuhelimesta 8,28 snt/puh + 17,04 snt/min, lankapuhelimesta 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min (alv 23 %)

5 Pienten puolella tekstit osuvat ja uppoavat parhaiten ryhmässä ja ääneen luettuna. Kokeile vaikka! SANTERI 7v. Pienten puolella Ei omena kauas puusta tipu. Ei savua ilman häkää. Ruokahalu kasvaa nälästä. Kun kissa on poissa, hiiret tanssivat kaivossa tai jossakin siel maassa. Poissa silmistä, poissa päästä. Rohkea rokan rohkaisee. Aamun virkku, illan irkku. Parempi myöhään kuin aikasi. JONNA 7V. Ei omena kauas puusta vaan pompahtaa maahan. On taottava silloin, kun rauta on kaukana. Poikkeus vahvistaa mestarin. Kun kissa on poissa, hiiret tanssivat balettia! Poissa silmistä, poissa koulusta. Se parhaiten nauraa, joka ei ollut täällä. Aamun virkku, illan nukkumaan. Ei kahta ilman toista. Santeri ja Jonna tietävät mistä mestarit vahvistuvat. Taitavat olla itsekin aika mestareita, ainakin sanankäytössä. Koti jokinäkymillä Telakkarannan paraatipaikalla As. Oy Turun Paraatiranta, Itäinen Rantakatu 80 Myynnissä. Oma tontti. Arvioitu valmistuminen elokuu Huoneistoesimerkkejä mh. vh. 3h+k+s 89,5 m 2 2. krs h+k+s 98,5 m 2 3. krs h+k+s 117 m 2 2. krs h+k+s 131,5 m 2 6. krs Myytävänä liiketila 106,5 m 2, kysy lisää! Visualisointi Mietitkö uuden kodin hankintaa? Saat erikoisedun. Jos vanhan asuntosi myynti tak kuilee, Skanskan KotiTurva TM korvaa uuden kotisi asumis kuluja jopa 1000 kuukaudessa vuoden ajan. Lue lisää KotiTurvasta Kaupunkikodista vain muutama askel joenrantaan Visualisointi As. Oy Turun Androksenranta, Unioninkatu 20 Ennakkomarkkinoinnissa. Oma tontti. Arvioitu valmistuminen loppuvuosi Huoneistoesimerkkejä mh. vh. 1h+kt 35,5 m 2 2. krs h+k+s 53 m 2 2. krs h+k+s 80 m 2 3. krs h+k+s 97 m 2 8. krs Lisätietoja asuntomyynnistämme Itäinen Rantakatu 60, Turku, p (maksuton), ma-pe 8-16, nopein tie herkulliseen arkeen. Nyt on aika luoda lämmintä ja valoisaa tunnelmaa kotiin. Meiltä saat täydellisesti omaan elämääsi sopivat ratkaisut! Tierankatu 8, Turku (02) Avoinna ma-pe 8-17, la maininki maininki 9

6 SININEN SAAPAS Aava ruosteinen suo, karpalohelmillä koristeltu alkava sade vaimentaa suopursujen tuoksun Tiukkailmeinen marjastaja nostaa kohmeisin käsin vettyneen korin hartiansa haarukkaan Sininen haisaapas valittaa joka askeleella edessä häilyy varjo, metsän tummasta rajasta Ryteikkö raapii kumaraista kulkijaa Käsi laskee korin vihreälle sammalpeitolle Mikä tuossa kuusen alla? Katse pälyilee vaaleaa lampaankääpää teerenpesä täynnä nahkamunia! Mädän munan tuoksu jää leijumaan suon reunaan avohakkuun kyntöuraa tapailee sininen saapas Runo: Oiva Kottonen Kuva: Pirjo Huttunen Asunto Oy Kupittaan Pääsky Lenkkipolku 1, Turku Pääsky puiston laidalla Kupittaanpuiston uudessa asuinkorttelissa kaupunki asuminen ja luonnonläheisyys yhdistyvät tyylik käästi. Kupittaan Pääsky valmistuu toukokuussa Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää. Huoneistoesim. myyntihinta velaton hinta 53,5 m 2 / 2 h + kk, 5. krs ,5 m 2 / 2 h + kk, 6. krs ,0 m 2 / 2 h + kk + s, 6. krs ,5 m 2 / 3 h + kk + s, 7. krs Auratum Asunnot Oy Aurakatu Turku Avoinna arkisin 9 16 puh Kuvat vastavalmistuneesta Kupittaan Metsosta. TOIVOA HORISONTISSA IKUISTA TYYLIÄ ARJEN JA JUHLAN LUKSUSTA OPTIMAARISTA Saariston tapahtumaviikko kaikenikäisille Toivon ja touhun sunnuntaina Hirvensalon kirkossa Perheneuvoja, psykologi Saara Kinnunen: klo Murrosikäinen perheessä, tasapainoilua tilan ja rajojen välillä klo Anna mun olla lapsi Samaan aikaan lapsille omaa ohjelmaa klo 17 Missiomessu Perjantaina klo Soppatykki Haarlan K-kaupan pihalla klo Rukous toivon lähteenä - Sanan ja rukouksen ilta Hirvensalon kirkossa, mukana Seppo Juntunen Lauantaina Hennalassa klo Mennään metsään - kaikenikäisten luontoretki ja makkaranpaistoa klo 14 Lauluntekijä ja muusikko Jukka Salmisen konsertti Katso koko viikon muu runsas ohjelma netistä!""#$%%&&&'"()(*+,()-.(**-"'/ (Martinseurakunta) Silmälasien erikoisliike Optimaari 10 maininki maininki 11

7 Marraskuun keskiaukeamalla nähdään Nevalaisten ystävä, vaalea ja vauhdikas nainen... Perhe-elämää minä hirvensalolainen merimaisemassa -Aamut ovat aivan ihania, kun sumu nousee meren päälle, Tanja Nevalainen kuvailee. Nevalaisten kodissa toimittajalle käy hetkessä samoin kuin kaikille vieraille, ja Nevalaisille itselleenkin aikanaan. Avara merimaisema vangitsee katseen. Tanja ja Petteri Nevalaisella oli Piispanristillä jo tontti ja rakennuslupa. Talonrakennus oli vain sähkösopimusta vaille. He tulivat kuitenkin Satavan sillan kupeelle katsomaan vielä yhtä asuntoa. -Kävelimme olohuoneeseen ja emme sen jälkeen varmaan edes kuunnelleet, mitä meille puhuttiin. Maisema vei mennessään, koti oli heidän. Nevalaiset ovat hyödyntäneet sijainnin oivallisesti. Merenpuoleinen seinä muutettiin metallirunkoiseksi ja seinät ovat käytännössä pelkkää ikkunaa. Vuodenaikojen vaihtelu näkyy sisälle; talvella pakkasenhuuruiset puut, kesällä aurinkoinen meri, aamusumut. Kaikki. -Pihalla voi nähdä kettuja ja peuroja, Petteri Nevalainen kertoo. -Kun laiturilla on valot, tykkään katsella sinne iltaisin, Tanja Nevalainen jatkaa. Rannassa on myös vanha sauna, niin lähellä rantaa, ettei sitä nykyisillä rakennusmääräyksillä toteutettaisikaan. Sieltä on käyty lasten kanssa uimassa jopa jouluaattonakin. -Niin kauan on uitu, kun meri on auki. Kun ranta jäätyy, on leikki lopussa, Petteri kertoo. Viisilapsisessa perheessä rajat ovat tärkeitä. YLLÄTTÄVÄ YHTEYS MENNEESEEN Vaikka Nevalaiset tulivat Hirvensaloon aivan uusina asukkaina, juuri samaan paikkaan yhdistyy Petterin perheen historiaa: -Tasan 45 vuotta sitten, vuonna 1967 eli neljä vuotta ennen kuin olin syntynytkään, isäni tuli Keski- Suomesta Suolahdesta tänne Turkuun linja-autolla. Hän oli matkalla Kulhon poikakotiin, jossa hänen siskonsa oli emäntänä. -Oli hauska hetki, kun isäni seisoi tuossa laiturilla ja kertoi, että tuohon sillan kupeelle tuli se bussi aikanaan. SUPERSANKARI JA NELJÄ MUUTA SISARUSTA Tässä kohtaa keskusteluun ottaa osaa perheen juniori Jetro, joka täyttää pian neljä vuotta. Supersankari, jonka päällä on viitta ja yllä hurja naamio. -Rooli vaihtuu viiden minuutin välein, vanhemmat tuumivat. Perheen viidestä lapsesta on kasvanut viisi erilaista persoonaa. -Jo parivuotiaana rupeaa huomaamaan lapsen perusluonteen, temperamentti tulee näkyviin, kun lapsi alkaa juosta. Kuka on palapelin rakentaja ja ketä kiinnostavat rajummat leikit. Samoin näkyy herkkyys, miten asioihin reagoi, Petteri pohtii. -Jasmin, esikoinen on jo 13-vuotias, hän osaa ottaa vaikka ravintolassakin ohjat käsiinsä ja katsoo sisarusten puolesta, että pienemmät saavat mitä haluavat, Tanja kuvailee. 9-vuotias Jade on kolmasluokkalainen, 11-vuotias Julius kuudennella ja 7-vuotias Joanna ensimmäisellä luokalla. -Saarilla on hirveän aktiivista porukkaa, isoja perheitä, joilla on paljon lapsia, lapsilla sosiaaliset piirit ovat ihan huimat. Heti, kun tulee sillan yli, on ihan omassa maailmassa. Identiteetiltään tämä on selkeä alue. Yleisesti kysytäänkin tuttuja tavatessa: Asutko sinäkin saarilla? KAIKKI MUKAAN JA MATKAAN -Meidän on ihan mahdotonta ymmärtää, kun perheet sanovat, etteivät voi esimerkiksi matkustaa, kun lapset ovat pieniä. Me olemme olleet liikkeellä siitä saakka, kun Jasmin oli 1,5 vuotias ja Julius vasta kuusiviikkoinen. Kävin hakemassa passia kastetodistuksen kanssa. Silloin jo tuli selväksi, etteivät lapset matkustamista haittaa, Tanja kertoo. Yhteispeli sujuu ja arki toimii. Perheen viidestä lapsesta on kasvanut viisi erilaista persoonaa 12 maininki KUUKAUDEN SAARELAINEN KAROLIINA JA MIKKO LEHTO ANJA HYYSALO HEIKKI MUURINEN JAANA MAJATIE RAIMO VÄSTINSALO HELENA LINDSTRÖM VIRVE MYLLYMÄKI ILONA HILTUNEN SATU LEPPÄNEN maininki 13 LIISA SEPPÄNEN

8 ISTUTA YHÄ! Saarelainen maaperä on joskus haastava. Vaan saarelainen ilmasto ja kasvuvyöhykepä on parasta mitä kasvi voi toivoa. Lisätään tähän Viherlassilan taimet ja taitavan sympaattinen palvelu, niin saarilla saadaan menestymään mikä tahansa. Jopa kasvit. Terveisin kauppiaspuutarhurit Mika ja Silja Lassila Parasta saarilla: Kyllä se on tämä meri. Ei siitä mihinkään pääse. Vuodenaikojen vaihtelut näkyvät. Seuraan sellaisia asioita, mitä en olisi ikinä itsestäni uskonut: veden korkeuden vaihtelua, aamuisin luontoa. Tuossa keväällä sattui epätodellinen hetki kun olin kävelemässä autolle auringonnousun aikaan ja huomasin, että joku liikkui pihalla ja se olikin peura. Katsoimme toisiamme hetken silmiin ja sitten se läksi. Harrastukset: Petteri käy kaksi-kolme kertaa viikossa jäällä kiekkoilemassa kavereiden kanssa, että pysyy edes jonkinlaisessa fyysisessä kunnossa ja pää kasassa. Petterin ja Juliuksen yhteinen juttu on lähteä Juliuksen nyrkkeilytreeneihin, lapsilla on kipinää myös partioon, Tanjalla on harrastuksenaan Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Talvisin retkeillään yhdessä laskettelemaan Himokselle tai Tahkolle, kesäisin otetaan köydet irti ja lähdetään merelle. Kalastusta voi harrastaa ihan omassa pihassa: Täällä on todellista lähiruokaa, kun ahvenia saa 30 metrin päästä ja ne paistetaan rannan grillissä ja pistetään suoraan suuhun. Julius on perheen kalanperkausmestari. Hän on koulussakin näyttänyt toisille, miten ahvenet perataan. Oma saarihistoria: Olohuoneesta avautuva maisema ei jättänyt miettimisen varaa. Kun maiseman oli nähnyt kerran, tiedettiin että tässä on perheen uusi koti ja edessä oli muutto saarille. -Kun tehdään vaikka ruokaa, niin lapset puuhailevat siinä lähellä jotain. Kun ruoka on melkein valmis, jaetaan tehtävät. Kuka laittaa lasit, kuka lautaset, kuka haarukat ja veitset ja jakaa salaatin lautaselle. Ne asiat tehdään ja silloin saman tien. Ei voi toimia muuten, Petteri sanoo. Yhteispeli toimii loistavasti. -Välillä lapsille sanotaan ääneen, että me vanhemmat emme ole töissä täällä. Jokainen hoitaa osuutensa. tyksen ja että kaikki, mitä tehdään, tehdään yhdessä. Teimme juuri niin kuin neuvotaan, ettei pidä tehdä, kun perustettiin Duell Yhtiöt Oy. Jaettiin omistus tasan 50 / 50. Nyt kaksikolla on kolme myyntiorganisaatiota ja mainostoimisto, sekä muutama muukin projekti alkuvaiheessa. -Lähtöidea oli tietty toimintatapa myynnissä, sekä pyrkimys omien tuotemerkkien rakentamiseen. Toiminta alkoi atk- ja toimistotarvikkeilla ja laajeni sittemmin ensiapu- ja työsuojelutarvikkeiden myyntiin. Mainostoimistosta miehet ostivat enemmistöosuuden huomattuaan olevansa sen suurin asiakas. Työntekijöitä on nyt yrityksissä noin 40. Toimintatavassa tärkeää on motivointi ja seuranta. -Toimitaan niin, että työntekijä tietää, mitä hän menee tekemään ja minne. Myyntityössä menestyminen on tietoinen prosessi, jossa pyrkimys on kaupan tekemiseen mahdollisimman tehokkaasti. Mietitään, miten työ sujuu. Aamulla, kun lähdet, tiedät, minne menet ja mitä teet. Illalla kun työpäivä päättyy, voit heittää aivot narikkaan ja alkaa keskittymään seuraavaan päivään. Työn puolesta Petteri matkustaa paljon, mutta kun on kotona, osallistuu arkeen. -Hän on meidän pihvimestari, eikä ole ollut vaipanvaihtokammoinen, muuten tämä ei olisikaan sujunut. nen kun tullaan rantaan. Olemme sopineet, ettemme ainakaan huuda toisillemme rantautuessa. Muutama potkuri sen sijaan on jo rikottu, kun ei paljoa kokemusta ollut ennen veneen hankintaa. Yksi yhteisistä jutuista on matkustelu, viimeksi perhe oli pari viikkoa Dubaissa, palmujen alla. Tyypillistä on, ettei matkojakaan suunnitella kovin kauaa ennakkoon. -Eletään tätä päivää. Lähdetään sitten kun aikaa on ja alkaa tuntua siltä. Matkat on buukattu usein vasta pari viikkoa etukäteen. Eihän sitä etukäteen tiedä, mitä haluaa, Tanja kertoo. SEURAAVA KUUKAUDEN SAARELAINEN Välillä lapsille sanotaan ääneen, että me vanhemmat emme ole töissä täällä Seuraava kuukauden saarelainen on vaalea ja vauhdikas nainen, jonka voi nähdä iltaisin Haarlassa lenkkeilemässä tai Kupittaalla jalkapallo-ottelussa. Jalkapallossa hän toimii muussakin roolissa kuin katsojana. Tämä aktiivinen kuntoilija on peruspositiivinen ihminen ja monessa mukana muutenkin. Teksti: Sini Silvàn Kuvat: Sini Silvàn ja Nevalaisten arkistot Viherlassilan vinkit onnelliseen elämään: 1. Löydä koti saaresta 2. Jemmaa multaan kasa sipuleita 3. Ota iisisti ja odottele kevättä Kukkasipulit saarelaisille -20 % lokakuun loppuun asti YRITYKSIÄ JOKA LÄHTÖÖN Tanja on kotona vastaanottamassa lapsia koulusta, hän hoitaa kotia ja pyörittää arkea. Petteri on yrittäjä, monella saralla. Yritykset on tehty yhteistyössä Pasi Nousiaisen kanssa. - Se oli keväällä -99 kun aloimme miettiä että asiat voisi tehdä toisinkin. Päätimme perustaa oman yri- PERHE HARRASTAA NORMAALIA PERHE-ELÄMÄÄ. Mökkiä ei ole, sen sijaan kotirannan moottorivene on niin muhkea, että koko perhe mahtuu mukaan. Perheen veneilyharrastuksessa näkyy, miten Nevalaisilla on kyky pohtia asiat ennakkoon. -Tehdään työnjako yhteisesti jo hyvissä ajoin, en-...ja maailmasi kasvaa Tervetuloa arkisin 9 19, la 9 18 & su Alakyläntie 2-4, TURKU (02) maininki MIKKO KOIVU PÄIVI PIETARI PETJA RAASKA PETRA MÄÄTTÄNEN JUSSI LEHTINEN ELINA RUOHONEN JANETTE HÖRKKÖ PETTERI NEVALAINEN maininki 15

9 !"#$%&'()*)("'"(+%,-*..("/(+.0&&())"'$(()%"''(+1231!&')(%3""''"0&0 +(*#4#&/ 5(()+(67.#2(#0&0!&'2(%8((/*( '.#4#00(02.1'(2(-%93 5#)$&0/(+.:/&;)(0%$<2 =(;''()(0'( 0--+'(*/(('()/+%+%,('(%+1+%,( 2&*+,,&3+-$-'1-'/14('56,, !!!"#$%&'(''%%')$)"*+!!!"#$%-'&''./'"*+!"#$#%!#&'()# *"'#+,-%&)#*.#//(#)((01.#'(2(!#*#/(()#!"#$%%&'%(()$*(+%,$-'.()"((/%+ 3()2(''( >&10#"#0&0 Ota hyöty irti ja ilmoittaudu op.fi/turunseutu +(/'&01.#'(2(-%3.#*.#0&0 Tule kuulemaan ajankohtaista tietoa Turun Seudun Osuuspankin maksuttomiin tilaisuuksiin. 7(%,$-'5('-61),$" '.61*$%,( !!!"*'0$122/"02(3('&-'%%'",$4)+'+)$)!!!"#'+,+#+$%'&+"*+ Oletko hankkimassa uutta kotia tai remontoimassa vanhaa? Hyötytietoa ensiasunnon ostajalle Harkitsetko ensiasunnon ostoa? Kaipaatko luotettavaa tietoa turvallisesta asuntokaupasta ja -rahoituksesta? Tule mukaan Turun Seudun OP:n Ensiasunnon ostajan iltaan tiistaina klo Illan aikana kuulet tietoa asuntolainoista, korkovähennyksistä, lakipykälistä, asuntokaupan vaiheista ja vastuista sekä veroasioista ja vakuutuksista. Disco-70 tapaaminen Disco- 70 toimi aikoinaan Satavan saarella Hennalassa, Martin seurakunnan vanhassa aitassa. Nuoret saivat itse osallistua kokoontumistilansa sisustuksen rakentamiseen ja sääntöjen luomiseen. Porukasta kehittyi yhteenkuuluva ja toisistaan huolehtiva porukka. Vielä 42 vuoden perustamisen jälkeenkin entiset nuoret kokoontuvat noin kahden vuoden välein yhteistapaamisiin. Tällä kertaa tapaaminen oli elokuussa Hirvensalon Oriniemessä 13 hengen joukolla. Tapaamista juhlistettiin lipunnostolla sekä kuohujuomalla, mikä nautittiin näköalakalliolla. Vaihdettiin kuulumisia ja muisteltiin menneitä, sekä kuunneltiin 70-luvun musiikkia, jotkut saattoivat jopa tanssiakin. Totta kai myös syötiin hyvin, saunottiin sekä uitiin auringon laskiessa kuin hylkeet. Iltanuotiolla jatkettiin muisteluja makkaranpaiston ohella. Hyvien yöunien jälkeen kokoonnuttiin vielä aamupalalle ja sovittiin seuraavasta tapaamisesta. Kiitos kaikille mukana olleille mukavasta viikonlopusta, nähdään taas! Teksti ja kuvat: Rami Västinsalo Kustannussäästöä maalämmöllä a! sustuskaupp RT V on myös si Oletko kiinnostunut lämmityskustannusten vähentämisestä? Tule kuulemaan maalämmön hyödyistä ja taloudellisuudesta Turun Seudun OP:n Maalämpöiltaan tiistaina klo Tilaisuudessa opit, millainen energialähde maalämpö on sekä millaisilla investoinneilla ja luvilla voit saada siitä käyntivarman ja pitkäikäisen lämmitysvaihtoehdon niin uuteen kuin vanhaankin rakennukseen. Remontti haltuun pikakurssilla Suunnitteletko kotisi sisätilojen remonttia? Kaipaatko hyödyllisiä vinkkejä remonttisi suunnitteluun ja käytännön toteutukseen? Tervetuloa Turun Seudun OP:n Remontti-iltaan tiistaina klo Tilaisuuden aikana kuulet monipuolista asiaa keittiön, kylpyhuoneen ja saunan remontoinnista. Opit myös aikatauluttamaan remonttisi oikein sekä tekemään pitäviä sopimuksia ammattimiesten kanssa. Tilaisuudessa on mukana Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus ry. ät mastamme löyd Laajasta valikoi et! hd le us st at ja sisu ar av at hj la s yö m Turku Satakunnantie 162, p. (02) Kaarina Niemeläntie 2, p. (02) Salo Myllyojankatu 18 20, p. (02) Palvelemme: ma pe 9 18, la 9 14 Noutotukku avoinna ark maininki Maksuttomat infotilaisuudet järjestetään Turun Seudun OP:n Maariankadun konttorissa, Maariankatu 4 (käynti sisäpihalta). Tarjoilu alkaa puoli tuntia ennen tilaisuuden alkua. Ilmoittaudu mukaan tilaisuuksiin viimeistään viikkoa ennen tilaisuutta verkossa op.fi/turunseutu. Lämpimästi tervetuloa! maininki 17

10 Kotoisat herkut juhliinne meiltä, myös erikoisruokavaliot onnistuu. Itseleivottua leipää jokaiseen makuun. Lounas arkisin Tervetuloa! Soitellaan! (02) Suvilinnantie 2 (Ravintola Suvituuli) Hirvensalo Mielipiteet Wäiskin koulun kuutosluokkalaiset olivat kirjoittaneet aika kasan hyvin perusteltuja mielipidekirjoituksia. Tiivistimme mielipiteiden ytimet tähän kolmeen eri kategoriaan: Mikä on hyvin? Metsää ja puistoja on paljon. Ostoskeskuksiakin on riittävästi. Saamme kulkea vapaasti metsissä. Turussa on paljon suoja- ja kävelyteitä. Kiitos te ketkä ette saastuta luontoa ainakaan roskastamalla. Sairaaloissa on nopea päivystys. Minulla on tässä koulussa paljon lempiaineita. Mikä on kehnosti? Autot saastuttavat luontoa. Koulussa kaikki tehdään valmisruoista. Sairaalaan on pitkä jono, ja yksityiset ovat kalliita. Ongelmajätteet ovat myös joutuneet väärään paikkaan eli mereen. Hirvensalossa ei ole kunnon ravintolaa. Roskalavat Kuljetus ja nostotyöt Maanrakennustyöt Jätevesi, sadevesi ja salaojaviemäröinnit sekä suunnitelmat Vihertyöt ja suunnitelmat Pihan ja teiden talvikunnossapito Yhteydenotto: / / Tämmössi Olisi kyllä kivaa, jos pihalle tulisi vaikka toiset keinut. Meremme ovat jo todella saastuneita. Yläaste on niin kiva paikka mutta se on vain vietävän kaukana. Mitä pitäisi saada? Turkuun pitäisi rakentaa pelihalli jossa olisi pelikoneita. Paloasema pitäisi olla lähempänä Hirvensaloa. Nuorien pitäisi saada jotain mitä ei ole. Hirvensaloon saisi rakentaa toinen silta. Voisimme käyttää enemmän luonto-ystävällisiä laitteita. Huvipuisto toisi Turulle tuloja. Benjamin, Jenny, Oskari, Aleksi, Minttu, Laura, Janica, Tatu, Roosa, Tea, Ronja, Julia, Eetu & Pekka O ny valla merkillist aikka, kuttei osat käyttä tämmöstäkä paikka. Vaik kaik pyty ova sopivaste reeras ja framil, kaik ryänä paisketa mäkke vaa, et kaik tuis näkyvil. Kyl tämmöne kua tarttis näyttä lehres, et tarttis vähä ajatel jälkke kans tämmöst tehres. Meil kaikil olis paljo kivampi elää ja ol. Siistil ja oikke kauniil Kultahammasrannikol. Ku yhres saara saari siistisse kuntto, Voira viaraillekki näyttä hiano ja kaunist Hirveluatto. Otos -Matti Äärilä Kuva: Otos -Matti Äärilä SAARET POLIITIKON SILMIN Kuntavaalit järjestetään sunnuntaina Ennakkoon voi äänestää Tämän kuun lopussa on kuntavaalit. Maininki pyysi kaikilta nykyisiltä valtuustopuolueilta näkemyksiä saarten kehittämiseen. 1 Mikä on puolueenne mielestä Hirvensalon, Kakskerran ja Satavan tärkein kehittämiskohde? 2 Miten aiotte käytännössä ajaa seuraavan vaalikauden aikana valitsemanne kohteen kehittämistä? Tässä määräaikaan mennessä saapuneet vastaukset. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, SDP: 1. Turun SDP:n vaaliohjelma pitää sisällään tulevalla vaalikaudella uuden yhtenäiskoulun Hirvensaloon ja uuden alakoulun Kakskertaan, kuten myös kevyen liikenteen reitin Aurajoen rantaa Majakkarantaan saakka ja tulevaisuudessa kevyen liikenteen silta vanhan sillan paikalle yhdistäen keskustan Hirvensaloon. 2. On linjattu, että Hirvensalon koulu on mainituista kiireisempi kohde, mutta myös Kakskertaan lähikoulu tulee saada. Järjestys johtuu tarpeesta ja toistaiseksi ainoan saarilta mantereelle johtavan sillan sijainnista. Hirvensalon koulu tulee toteuttaa liikenteellisesti turvalliseksi ja sujuvaksi jättökaistoineen ja alikulkuineen. Kansallinen Kokoomus, KOK. 1. Saarten kokonaisvaltainen kehittäminen merellisinä, viihtyisinä ja hyvin lähipalveluin varustettuina asuinalueina. Tärkeimpinä painopisteinä: uudet kouluhankkeet Hirvensaloon ja Kakskertaan sekä saarten liikenneolojen parantaminen: toinen yhteys mantereelle, joukkoliikenteen kehittäminen ja kevyenliikenteen väylät. 2. Koulujen rahoituksen ja aikataulujen varmistaminen. Kakskerran uudessa kaavaprosessissa merellisyyden, kylämäisyyden ja yhteisöllisyyden korostaminen. Joukkoliikenteen palvelutason tarkastaminen suhteessa saarten kasvavaan väestömäärään. Liikenneturvallisuutta lisäävien hankkeiden toteuttaminen saarilla. Suomen Keskusta, KESK. 1. Hirvensalon tärkein kehittämishanke on liikenteen sujuvuus. Se on tärkeä myös Kakskerran ja Satavan osalta. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että yhtenäiskoulun toteuttamisesta on jo tehty päätös. Kakskerran ja Satavan tärkein hanke on koulu. 2. Keskusta kannattaa uutta yhteyttä Hirvensaloon, mutta ei anna katteettomia lupauksia sen toteuttamisesta nopealla aikataululla. Haluamme saada nopeasti helpotusta tilanteeseen. Keskitymme siihen, että tie sillalta Haarlan koululle tehdään neljäkaistaiseksi ja risteyksiin tulee valot tai kiertoliittymä. Sen lisäksi jatkamme työtä Vähäheikkiläntien leventämiseksi neljäkaistaiseksi. Keskusta ryhmä esitti jo vuoden 2012 talousarvioon määrärahaa Kakskerran Satavan koulun rakentamiseen. Ponnistelemme edelleen hankkeen puolesta. 18 maininki maininki 19

11 Kuvat: Sini Silvan Saarelaista onnea UUSI SAARELAINEN KUKOLAAN Pienin perheenjäsenemme syntyi ja sai nimen Aston Jermu Jonathan. Onnelliset vanhemmat Mia ja Jouko ja ylpeät isot sisarukset Aku, Alex, Alisa, Sisu ja Leona SAARELAISTA RAKKAUTTA Elina os. Soininen ja Jaakko Satopää saivat toisensa Pyhän Henrikin ekumeenisessa taidekappelissa Vihkimisen toimitti Heikki Suominen ja häämatka suuntautui Irlantiin ja Skotlantiin. Ostetaan/Myydään/Vaihdetaan Kirjastonhoitaja Virven lukuvinkki Kuva Studio Rex Lähetä onnikuvat osoitteeseen Marraskuun lehteen ehtii mennessä. MYYDÄÄN kaksi STOKKEn syöttötuolia (pyökkiä), p MYYTÄVÄNÄ kahdet SÄLEKAIHTIMET, ei standardikokoiset. Väri vaaleanruskea. Anneli Wiberg Ranskalainen esikoisteos kuljettaa lukijaa kahdessa aikakaudessa. Kustannustoimittaja, Camille Werner, jonka äiti on hiljaittain kuollut, alkaa saada kirjeitä Louis-nimiseltä mieheltä, joissa kerrotaan noin 40 vuoden takaisista tapahtumista. Tarina tuntuu kiinnostavalta ja Camille epäilee miehen tarjoavan käsikirjoitusta. Vähitellen Camille tajuaa kirjeiden liittyvän jollain lailla häneen itseensä. Miten tuntemattoman lapsettoman pariskunnan elämä toisen maailmansodan aikana liittyy häneen? Kuinka hyvin hän tunsi vanhempansa? Mitä tekemistä ystävyydellä ja rakkaudella on julman petoksen kanssa? Julman tarinan loppu on lohdullinen. Grémillon, Hélène, suom. Anna-Maija Viitanen: Uskottuni, 2012, 268 s. Lokakuussa tapahtuu Taidekappeli Hartaus joka torstai klo Martin seurakunnan järjestämänä Pyhän kosketus - a Touch of the Sacred keskiviikkona klo Kappeli soi - musiikkia sunnuntaisin klo 13 Kappeli soi klo 13 lauletaan Toivevirsiä to klo 18 Toivoa Horisontissa konsertti - Saariston toimintaviikko, järj. Martinseurakunta su klo 16 Musiikkia kappeleissa, Turun konservatorio, vapaa pääsy pe klo 19 Romantiikan ajan pianomusiikkia, Eeva Mattila, ohjelma 6 euroa Näyttelyt: Professori Dieter Jung- INTO LIGHT Avoinna ti-pe klo 11-15, to klo , la-su klo Kirppiksiä Lastentavarakirpputori Pitkäpellonkatu 6:n päiväkodissa sunnuntaina klo Buffetissa lämpiää kahvipannu. Su klo on Wäinö Aaltosen koululla Wäiskin Wanhempien kirpputori. Myynnissä lasten vaatteita, leluja, pelejä, urheilutarvikkeita ym. löytöjä. Lautturin vanhempainyhdistys järjestää sunnuntaina klo lastenvaatteiden ja tavaroiden kirpputorin Heiton talolla. Tervetuloa tekemään löytöjä! Yökahvilabussi Haarlassa Turun Nuorten (13 17-vuotiaat) Yökahvilabussi Haarlan koululla klo , ja Kirjasto HIRVENSALON KIRJASTO AUKI ma, to ti, ke, pe KIRJASTOAUTO SAARILLA Perjantaisin Haarla, Aamunkoitonkatu 1 (K-Market Deli) (uusi pysäkki!) Satava, Kakskerrantie 679 (Satavan kyläkauppa) Satava, Kakskerrantie Seurakunta 5.10., , , klo 8 Rukouspysäkki Hirvensalon kirkolla Toivoa horisontissa - saariston tapahtumaviikko kaikenikäisille Su Hirvensalon kirkossa klo 14 Saara Kinnusen luennot vanhemmille klo 17 Missiomessu " Ma klo 17 Avoin saunailta Heinänokassa Ti Parisuhteen palikat - ilta pariskunnille Sinapissa Ke klo 13 Senioreiden toivelauluja kahvihetki Villa Hirvensalossa klo 17 Nuortenilta Hirvensalon kirkossa To klo 9.30 Minimessu + meri- Hirvensalon Heitto Naisten kuntojumppaa Hirvensalon urheilutalolla tiistaisin klo 19-20, Haarlan koulussa torstaisin klo Sopii vaikka aloittelijoille! Hirvensaloseura Perinteinen kotiseuturetki lauantaina klo Kaistarniemen Papinsaaren alueelle. Kokoontuminen Kaistarniementien pumppuasemalla (Kaistarniemen ja Papinsaaren välisellä kannaksella). Oppaana tutkija Sanna Kupila Turun Museokeskuksesta Kuvat: Markku Hyvönen aiheiset naamiaiset Hirvensalon kirkon perhekerhossa klo 18 Mikko Salakarin ja Atte Tenkasen konsertti Taidekappelissa Pe klo Soppatykki Haarlan K-kaupan pihalla klo "Rukous toivon lähteenä" - Sanan ja rukouksen ilta Hirvensalon kirkossa La klo Luontoretki Hennalassa klo 14 Jukka Salmisen konsertti Su klo 12 Sadonkorjuun kiitoskirkko Kakskerran kirkossa. MTK tarjoaa kirkkokahvit Pyhäinpäivänä klo 12 Messu Kakskerran kirkossa ja uusien kirkkotekstiilien esittely Su klo 17 Missiomessu: "Taivaasta tuulee" (Oiva Salli) Hirvensalon kirkossa. SPR Hirvensalon osasto Stålarmink. 33 Luento: Ikäihmisten alkoholinkäyttö ma klo Hyvinvointineuvoja Johanna Heiniluoma. Luento on ilmainen. Varaa kahviraha. Maininki Aiemmin ilmestyneet Maininki-lehdet voit lukea osoitteessa!"#$#$%#&'()#*+, Netin välityksellä voit myös lähettää! Tapahtumatiedot! Ostetaan / Myydään / Vaihdetaan -osastoon kuuluvat asiat! Mielipidekirjoitukset! Onnittelut ja terveiset! Vauvakuvat SEURAAVA MAININKI ILMESTYY TORSTAINA MARRASKUUN LEHTEEN EHDIT LÄHETTÄMÄLLÄ TIEDOT MEILLE MENNESSÄ! HOROSKOOPPI Vaaka Lokakuussa juhlivat vaa at. Näin kuntavaalien alla onkin tärkeää, että nimenomaan Vaaka-merkkiset käyvät äänestämässä, vaa ankieliasema on tarkoitettu käytettäväksi ja nautittavaksi. Kaikenlainen muukin kynäily ja kirjoittelu sopii vaaka-luonteelle tähän aikaan mainiosti. Muista Vaakaystävääsi lahjalla, joka auttaa tapahtumarikkaan lokakuun jälkeen rauhoittumaan. LIITY FACEBOOKISSA MAININGIN FANIKSI. (MAININKILEHTI) KAVERISI OVAT JO SIELLÄ maininki maininki 21

12 Reinon lokakuu HIRVENSALON A P T E E K K I Hirvensalon apteekin lokakuun tarjoukset Voimassa Tarjoukset voimassa niin kauan, kuin tavaraa riittää. Omegaa koko perheelle D-vitamiinia syksyyn Eläkeläisen syksy koulussa Kouluvaarit tunnistaa rinnassa pidettävästä nimilapusta. Turun seudulla vaareja on yhteensä seitsemisenkymmentä. Kuva: Minna Uusivirta Haarlan ja Kakskerran koulujen n. 200 oppilasta osallistui polkupyötätapahtumaan. Kouluvaari Reino Hurri (kuvassa keskellä) oli päivään tyytyväinen. Polkupyörän hallitsimisen testaamiseksi oli Hannu Mäkilän toimesta rakennettu rata, jonka jokainen ajoi vaihtelevalla menestyksellä... Kuvat: Tauno Huhtala Reino Hurri on entinen opettaja, joka käy koulussa vielä työuransa jälkeenkin, sillä hän on Haarlan ja Kakskerran koulujen kouluvaari. Reino asuu Kakskerrassa, kesämökistä ympärivuotiseksi kodiksi remontoidussa talossa. Hän on eläkkeellä ja viimeiset kaksi vuotta ollut mukana kouluvaaritoiminnassa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että hän osallistuu yhtenä päivänä viikossa koulun tunneille opettajan apuna. Tänä vuonna olen pelkästään Kakskerran koulun 3 4 luokassa, aiemmin kiersin eka- ja tokaluokissa. Kahdessa vuodessa Reino on ehtinyt kiertää kutakuinkin kaikki eri tunnit läpi. Tarpeen vaatiessa hän on myös sijaistanut opettajia. Olen 74-vuotias. Taidan olla Turun vanhin sijaisopettaja, hän hymyilee. poliisia tarkistaa oppilaiden fillarien kunnon ja kertoo turvallisesta pyörällä liikkumisesta. Lisäksi pihalla on lapsille pujottelurata, joka kierretään pyörillä. Vaarina olon lisäksi Reinon syksyyn kuuluu liikuntaa Aarnen tallissa sekä oman talon remontointia, puutarhan hoitoa sekä verkkokalastusta. Hän on mukana myös Lions-toiminnassa. Lokakuun 16. päivälle osuu myös Reinon kouluvaarina suunnittelema nettipoliisin tietoisku oppilaille. Kouluvaaritoiminnasta kiinnostuneita Reino rohkaisee ottamaan yhteyttä Turun Kouluvaarit ry:hyn. Parasta tässä on lasten välittömyys ja into. Mitä katsot tv:stä? Kaikki mahdolliset luontodokumentit. Katson myös uutiset ja totta kai olympialaiset, mutta en muuten paljon urheilua. Elokuviakin katson, niissä saa olla jännitystä. lajini. Teksti: Minna Uusivirta Aikuisille Lysi Tupla + omega-3 + D-vitamiini triplapakkaus 3 x 100 kapselia 29,00, norm. 34,31 (0,10 /kaps.) Lapsille Lysi Omega-3 FAMILY valmisteessa kalaöljy on pureskeltavassa tuttifrutin makuisessa pehmytkapselissa. Sisältää myös D-vitamiinia. Säästöpakkaus 80 kapselia 13,50, norm. 16,18 (0,17 /kaps.) Avoinna: ma-pe 9-19 la 9-15 Devisol 10 µg kampanjakoko 230 tablettia. Devisol maistuu raikkaalle sitrukselle ja tabletin voi joko niellä, pureskella, imeskellä tai jauhaa. Sopii koko perheelle, myös raskaana oleville ja imettäville. 14,00 norm. 17,15 (0,06 /kaps.) La Roche-Posay -sarja tutustumishintaan OMAT IDEAT KÄYTTÖÖN Mitä luet? Turun Sanomat on pakko lukea. Kirjoissa La Roche-Posay on ihotautilääkäreiden Kouluvaari voi tehdä koulussa monenlaisia asioita myös oppituntien ulkopuolella. Reino on ideoinut Haarlan ja Kakskerran harrastus. Sain joululahjaksi 1000 sudokun kirjan, niitä on olen kaikkiruokainen. Lisäksi sudokut ovat minulle rakas suosittelema sarja herkälle iholle. Sarjasta löytyy tuotteet 3 6-luokkalaisille syksyisen pyöräilytapahtuman, jossa kaksi vielä useampi ratkomatta. monenlaiseen ongelmaan, mm. akne, couperosa ja herkistynyt iho. Mitä kuuntelet? Radiota kuuntelen vain vähän, mieluiten Yle Puhetta. Sieltä tulee hyvää ohjelmaa ja onneksi su suljettu 22 maininki urheiluakin. Musiikkia en juuri kuuntele, se ei ole minun maininki 23 koko sarja 20% Pitkäpellonkatu 2 Moikoisten liikekeskus Turku Puh. (02) Fax. (02)

13 SYKSYN ODOTETUT UUTUUDET FOR MEN & WOMEN 24 maininki DAY BIRGER ET MIKKELSEN FRENCH CONNECTION BY MALENE BIRGER TIGER OF SWEDEN RALPH LAUREN FRED PERRY HUGO BOSS 2ND DAY DIESEL SAND Aurakatu 12 A, Kultatalo Hansa 2 krs. Turku Avoinna ma-pe la su Puh

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

KULHO 10, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KULHO 10, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KULHO 10, TURKU MYYNTIESITE TURKU, MÖKKI TAI HUVILA 2 tupakeittiö+alk+makuutila+wc+vh, saunarakennus, 0 m, 150 000 Vastaava välittäjä Karoliina Siikarla KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, KiAT, PARTNER 040 571

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

TALVI- PÄIVÄT TALVI LÖYTÖJÄ. Muitta mutkitta

TALVI- PÄIVÄT TALVI LÖYTÖJÄ. Muitta mutkitta TALVI- PÄIVÄT Martinlaakson Ostarilla 27.2. 3.3. TALVI ON OIKEA AIKA TEHDÄ LÖYTÖJÄ Muitta mutkitta Tervetuloa talviostoksille Martinlaakson ostarille! Kyllä nykytalvistakin selviää, kun pistää nenän ulos

Lisätiedot

nuottaniemen portti, ESPOO

nuottaniemen portti, ESPOO AUNTO OY nuottaniemen portti, EOO Etuniementie 3, 02230 EOO 10.9.2013 ENNAKKOMARKKINOINTI KUVAA IARYTIÖ NUOTTANIEMEN UITO. TAITEILIJAN NÄKEMY. arasta mahdollista arkea loistavien yhteyksien, palveluiden

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Ilonan ja Haban aamu Pariskunnalle tulee Aamulehti, mutta kumpikaan ei lue sitä aamulla: ei ehdi, eikä jaksa edes lähteä hakemaan lehteä kauempana sijaitsevasta postilaatikosta. Haba lukee Aamulehden aina

Lisätiedot

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit!

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! LUONNOS Sukumuistelupeli Tärkeät paikat Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! Voit myös keksiä itse lisää kysymyksiä! Jokainen

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan. Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY

Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan. Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY Turku 11.9.2014 NUORET LUUPIN ALLA Tuottaa tutkimustietoa lasten

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

Liikkuvan Arjen Design KÄYTTÄJÄPROFIILIT. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen

Liikkuvan Arjen Design KÄYTTÄJÄPROFIILIT. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen KÄYTTÄJÄPROFIILIT Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen KÄYTTÄJÄPROFIILIT TYÖMATKAPYÖRÄILIJÄ SATUNNAINEN PYÖRÄILIJÄ RETKIPYÖRÄILIJÄ MAANTIEPYÖRÄILIJÄ MAASTOPYÖRÄILIJÄ

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Koti Koskelassa kaikki on lähellä

Koti Koskelassa kaikki on lähellä Koti Koskelassa kaikki on lähellä Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Emäpuuntielle Koskelaan, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä. Yliopistoon,

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Suomi toisena kielenä tehtäviä 2.-4. -luokkalaisille: Iso vai pieni alkukirjain? Essi Järvelä/Nummen koulu/turku. 1. Kirjoita sanat oikein: turku

Suomi toisena kielenä tehtäviä 2.-4. -luokkalaisille: Iso vai pieni alkukirjain? Essi Järvelä/Nummen koulu/turku. 1. Kirjoita sanat oikein: turku Iso vai pieni alkukirjain? Essi Järvelä/Nummen koulu/turku Iso alkukirjain seuraaviin: nimet, maat, kaupungit Pieni alkukirjain seuraaviin: viikonpäivät, kielet, kuukaudet 1. Kirjoita sanat oikein: turku

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE NAANTALI, KERROSTALO 3h+kt+s+ph/khh+wc+vh+las.terassi+v+ak, 84 m, 314 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA 040 041 048

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 4h+k+vh+kh+kph+s+erill.wc+las.p., 182 m, 719 000 Vastaava välittäjä Kaarina Nikkanen MYYNTINEUVOTTELIJA, KiAT, PARTNER 040 053 2642 kaarina@bolkv.fi

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Kurrekoti. Ammatillinen perhekoti. Ø koti seitsemälle lapselle. Ø kaksi tukiasuntoa, kun aika on kypsä omien siipien kokeiluun.

Kurrekoti. Ammatillinen perhekoti. Ø koti seitsemälle lapselle. Ø kaksi tukiasuntoa, kun aika on kypsä omien siipien kokeiluun. S Y K S Y 2 0 1 3 Kurrekoti Ammatillinen perhekoti Loistava sijainti! päiväkoti 500 m alakoulu 500 m yläkoulut 6km ja 12 km Lahti 12 km Nastola 12 km Helsinki 100 km E75 moottoritieliittymä 2 km Villähteen

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen.

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen. SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: 1. -ko/-kö -kysymys; vastaus alkaa aina kyllä- tai ei-sanalla esim. Asutko sinä Lahdessa? Autatko sinä minua? Oletko sinä iloinen? Kyllä, minä asun. (positiivinen)

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4.

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4. MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 t i e d o t t a a! Palstamillimetrin hinta 1.1.2013 alkaen 0,99 (sis.alv 24%) LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Laitakarin alue tullaan kaavoittamaan. Tämä tarkoittaa sitä

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Muhoksen Kirkonkylän koulu ja Honkalan koulu Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Vanhemmat 7 13-vuotiaiden lasten osallisuuden edistäjinä Kyselyn toteuttaminen Kysely tehtiin yhteistyössä rehtoreiden

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet

Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet Vinkkejä vanhemmille Nuoret ja päihteet Vinkkejä vanhemmille Päihteiden aiheuttamat terveysongelmat ovat vuosi vuodelta lisääntyneet. Mitä nuorempana päihteiden käyttö aloitetaan, sitä todennäköisemmin

Lisätiedot

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen Vytvoř elativ: Minä olen kotoisin Tšekistä (Tšekki). Hän on kotoisin Suomesta (Suomi). Oletko sinä kotoisin

Lisätiedot

Kim Polamo T:mi Tarinapakki

Kim Polamo T:mi Tarinapakki Kim Polamo T:mi Tarinapakki Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Tässä esitteessä on konkreettisia esimerkkejä työnohjaus -formaatin vaikutuksista. Haluan antaa oikeaa tietoa päätösten

Lisätiedot

TIKKURIN PE LA 28. 2. :n lahjakort ja voita 100

TIKKURIN PE LA 28. 2. :n lahjakort ja voita 100 TIKKURIN S Y Y S S U T E L U U T 9.9. PE LA 28. 2 näyteikkuna ämään paras ti! Tule äänest :n lahjakort ja voita 100 74940_Tikkuri_Syystuuletus_suora_9_12_155x155_UUSI.indd 1 17.9.2012 11.57 NYT ON SYYS-

Lisätiedot

1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA

1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA 1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA 2 (13) TÄLLAINEN MINÄ OLEN (lapsi täyttää vanhempien kanssa) Parhaat kaverini... Tykkään... Hoitopaikassa kivaa on... Olen hyvä...

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

AURINKOKIVENKUJA 4, VANTAA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

AURINKOKIVENKUJA 4, VANTAA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. AURINKOKIVENKUJA 4, VANTAA MYYNTIESITE VANTAA, KERROSTALO 2 4h+k+kph+wc+las.parveke, 75 m, 299 000 Vastaava välittäjä Mia Lehtonen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner, kaupanvahvistaja 0400 369666 mia@bolkv.fi

Lisätiedot

5. Toimittajan Fanny Segerfelt vierailu/haastattelut. 8. Street-tanssi alkaa koulun salissa 18.1.2016

5. Toimittajan Fanny Segerfelt vierailu/haastattelut. 8. Street-tanssi alkaa koulun salissa 18.1.2016 TOIMINTAKAUSI 2016-2017 Leikkipuisto Kesanto Koululaisten talokokous Talokokous 12.1.2016 /1 Asialista: 1. Osallistujalista 2. Edellisen kokouksen muistion kertaus 3. Apuohjaajien ja pihapoliisien tehtävät

Lisätiedot

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2 LINNALA NEWS UUTISIA LINNALASTA GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA Sivu 2 Perjantaina 21. lokakuuta 2011 PÄÄKIRJOITUS OTA KANTAA Linnala News nettisivut on nyt avattu Kysely loi nettisivut Otso H., Casimir

Lisätiedot

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Koulun tutustumispäivä Vinkkejä opettajalle Varaa oppilaille lyijykynät, kumit ja puuvärit (keltainen, sininen, punainen, ruskea). Kouluun ja omaan uuteen

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Asukastoiminta kannattaa

Asukastoiminta kannattaa Asukastoiminta kannattaa Asukastoiminnan edelläkävijä Asukastoiminta on asukkaiden omaehtoista yhteistoimintaa. Se tukee hyvää naapuruutta ja on omiaan luomaan yhteisöllisyyttä. On tutkittua tietoa, että

Lisätiedot

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN Aistikahvilan saattaminen ympärivuotiseksi Deme-passi koulutus 2012-2013 LOMAKOTI ILONPISARA Toiminnan alku Aistikahvila sai alkunsa THL (terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen) Mental healthprojektista,

Lisätiedot

Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille. aktiivinen positiivinen terveellinen taitava

Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille. aktiivinen positiivinen terveellinen taitava 2013 2014 Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille aktiivinen positiivinen terveellinen taitava VOIMISTELUA TANSSIA Pilates BODYTRIM Panosta itseäsi ja perhettäsi järkevällä viikko-ohjelmalla sekä lapsille

Lisätiedot