KISA-posti Lempäälän Kisa:n tiedotuslehti no:2

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KISA-posti Lempäälän Kisa:n tiedotuslehti 28.2.2014 no:2"

Transkriptio

1 KISA-posti Lempäälän Kisa:n tiedotuslehti no:2 Lempäälän Kisan Kuva: Terhi Kuisma tyttösäbä nosteessa Kaudella Lempäälän Kisa lanseerasi ensimmäistä kertaa 9-14 vuotiaille tytöille salibandyn harrastusryhmän. Kuljussa kerran viikossa kokoontuva ryhmä täyttyi heti ääriään myöten ja tulijoita olisi riittänyt ensimmäisellä kaudella enemmän kuin ryhmään mahtui. Kaiken kaikkiaan ensimmäisellä kaudella mukana oli 25 tyttöä. Kausi toi mukanaan tervetulleen muutoksen toisen salivuoron muodossa. Ikäskaalaa lisättiin molemmissa päissä ja ryhmät jaettiin iän perusteella kahtia, ja näin ollen saatiin mukaan mahtumaan niin edelliskauden tytöt kuin uudet tulokkaat. Tällä hetkellä tyttösäbässä on mukana yhteensä 42 tyttöä. Pitkin kautta tyttöjä on myös tullut mukaan lisää, sillä sana kiirii kaveriporukoissa. Pelaajamäärän lisääntymisen myötä myös ohjaajamäärää on lisätty ja mukana tyttösäbäremmiä ohjaamassa on Perttu Asunta. Tyttösäbätreenit pitävät sisällään erilaisia tekniikkaharjoituksia sekä pelaamista. Myös muutamia harjoitusotteluita on saatu järjestettyä kauden aikana toisia harrastusjoukkueita vastaan, kuten myös viime kevätkauden päättänyt äidit vs. tytöt -ottelu. Tyttösäbätoiminta jatkuu myös ensikaudella ja tavoitteena on lisätä kierroksia. Intoa ja halua pelata salibandyä kun tuntuu tytöistä hienosti löytyvän. Terhi Kuisma, liikunnanohjaaja, Lempäälän Kisa LeKin salibandyjoukkue pojille Joka torstai syyskuusta alkaen on 25 pojan joukkue kokoontunut Liikuntaparkkiin urheilemaan salibandyn parissa. Mukana on ollut lajin vasta-alkajia sekä hieman sarjapelejä pelanneitakin nuoria. Vuoron aluksi on pidetty minuutin harjoitteluosio ja sitten on keskitytty itse Kuva: Jussi Laitinen asiaan eli pelaamiseen. Rehti peli, syöttely, kikkailu ja yhteinen tekeminen on toiminut suuntaviivana harrastukselle. Rankkarikisat, tarkkuusammunta ja pienet lihaskuntoharjoitteet pelin aikana ovat olleet osana harjoittelua. Osallistuminen vuorolle on ollut erittäin aktiivista, mutta valitettavasti ison joukkuekoon vuoksi kaikkia halukkaita ei ole mukaan mahtunut. Toivottavasti ensi kaudelle sama into säilyy, nuoret oppivat ja saavat nauttia salibandyn pelaamisesta sekä joukkuepelin annista. Jussi Laitinen ja Pasi Haapaniemi vetäjät LeKin salibandy toiminta on kasvamassa ja tehostumassa ja siksi lajille muodostettiin vuoden 15 alussa oma jaosto. LeKillä on tällä hetkellä kolme juniorikilpajoukkuetta salibandyn puolella: -00, -01 ja-02 joukkueet perustettiin -00 ja -97 joukkueet, jotka ovatkin menestyneet omissa sarjoissaan hyvin perustettiin -01:lle oma joukkue. Tuorein joukkue on syksyllä 2012 perustettu yhdistetty-02/-01 haastajaporukka, joka muutettiin kaudelle omaksi -02 kilpajoukkueeksi. -97 joukkue lopetti toiminnan -14 keväällä joukkueen hajottua, valitettavasti. LeKin toiminta salibandypuolella on siis kovassa vauhdissa ja menestystäkin on tullut. 01 ja 00 joukkueet on vuoden sisällä olleet kolme kertaa mitalisijoilla kutsuturnauksissa ja 01 pelaa tällä kaudella ylialueellista Eliittisarjaa ainoana Pirkanmaalaisjoukkueena. Tytöille aloitettiin syksyllä -13 oma salibandy-kerho, jossa tarkoitus oppia lajin saloja ja saada Lempääläläiset tytötkin mukaan toimintaan. Syksyllä -14 kovan kysynnän takia perustettiin tytöille toinenkin ryhmä. Nyt jakoa on tehty hieman iän mukaan. Tulevaisuus näyttää tuleeko myös kilpailutoimintaa. Pojille aloitti syksyllä -14 myös oma höntsyryhmä, jossa mukana vuotiaita innokkaita pelaajan alkuja. Suunnitelmissa on perustaa myös toinen vastaava höntsyryhmä syksyllä 15. Nyt siis mennään kolmen junnujoukkueen, poikasäbä- ja tyttösäbäkerhon voimin vauhdilla eteenpäin. Kysyntää tosin olisi muillekin ikäkausijoukkueille, etenkin nuoremmille, mutta tilojen ja valmentajien puute valitettavasti jarruttaa lajin kasvua Lempäälässä tällä hetkellä. Tilojen puutteeseen toivotaan kunnalta vastaantuloa sekä vanhempia ja lajinharrastajia mukaan toimintaan, jotta saadaan joukkueita perustettua ja junnuja hyvän harrastuksen pariin. Jeremy Kurvinen Vääriä kuvia urheilusta s. 2 Johtokunta asemissa s. 2 Lempäälä Hiihto sivakoitiin ensimmäistä kertaa s. 5 Hiihtokampanja herätteli Lempäälässä ja Vesilahdessa s.6 24 tunnin viestihiihto s. 8 Perusharjoittelu kunniaan s. 9 Tulevaa toimintaa aikuisille ja lapsille s Hyvinvoinnin ja vapaa-ajan viikonloppu s. 14

2 2 KISA-posti Vääriä kuvia urheilusta Mitä urheilu on? Kysymystä on pohdittu jo ainakin antiikin olympialaisista asti, siis parituhatta vuotta. Vastauksia on paljon, mutta lopullista ei ole vielä seuloutunut. Eikä seuloudu nytkään. Leikkiä ja ammattilaisuutta - siinä kai urheilun ääripäät. Urheilu on niitä tai jotain niiden väliltä. Edellä sanotusta johtuu, että itse kullakin on omanlaisensa kuva urheilusta. Mielestäni se on usein väärä. Se kuva, minkä saamme urheilusta päiväannoksina tiedotusvälineistä on väärä ja kovin kapea. Urheilua karsastavien tai ymmärtämättömien mielestä urheilua annostellaan kansalle liikaakin. Urheilua harrastavien ja tapahtumien määrä huomioiden annostelu on pikemminkin alimittaista. Se vain kohdistuu silmääniskevästi ammattilaisurheiluun ja sen liepeisiin. Kohisee ja pärskyy.katsotaanpa vaikka telkkarin urheiluruutuja. Ammattilaisurheilijoitten, rikkaitten urheilutyöläisten tekemisiähän siellä enimmin on. Valmentajien puuskahduksia ja vaihdoksia, ihmisten eli urheilijoitten ostamista ja myymistä, henkilöpalvontaa, bisnekseen liittyviä skandaaleja Tätäkö urheilu on? Urheilua oikeasti tuntevat, siis muun muassa Lempäälän Kisan jäsenet ja tukijat, tietävät urheilun olevan sata kertaa muuta kuin mitä edellä yritin kuvailla. Ammattilaisuuden ja amatööriurheilun välillä on tietenkin paljon yhteistä, mutta eri maailmoja ne ovat. Siksi on harmi ja haitallista, jos suuri yleisö muodostaa meistä käsityksensä lähinnä ammattiurheilun perusteella. Lempäälän Kisassa on leegio urheilijoita, jotka ovat osaavia ja hyväkuntoisia kansallisella tasolla, mutta jotka eivät ole edes tähdänneet rahaurheiluun. On onneksi maajoukkuetasoakin. Heidän lompakkonsa naukuu urheilun takia, koska amatööriseura kykenee maksamaan vain osan kaikista kuluista eikä rahoittajia ole jonoksi. Olympialaisissa ja MM -kisoissa eivät urheile läheskään kaikki maailman lahjakkaimmat. Siellä urheilevat nykyisin vain ammattilaiset, ne peruslahjakkaat joilla on ollut tuuria terveydessä ja muutoin, ovat halunneet tai voineet jatkaa juniorivuosien jälkeen. Kisan riveissäkin on vuosikymmenten saatossa ollut monia, joiden lahjat olisivat toisin valinnoin ja mahdollisuuksin riittäneet maailman huipulle. On ehkä nytkin. Liikunta, kuntoilu ja kolmas aste urheilu ovat ihmiselle ja ihmisten yhteisölle niin tärkeitä, että niitä kannattaa harrastaa vaikka kutossarjassa. Ja ummistaa korvansa lompakon naukumiselle, koska ajan oloon tulee melko varmasti bonuksia. Kaikinpuolinen harmi, jos esimerkiksi kuntien päättäjät ja muut vaikuttavat tahot saavat väärän kuvan urheilusta. Todellinen urheilu tapahtuu enimmäkseen muualla kuin televisioruuduissa ja etusivuilla. Ilman massojen, talkoolaisten ja amatöörien todellisuutta ei edes olisi nykymittaista urheiluviihdettä. Antero Korhonen LeKi johtokunta Seuran perämiehet ja tähystäjät vasemmalta: Esa Virtanen (puh.joht.), Antero Korhonen, Vesa Saarinen, Jorma Kunnas (varapj.), Terhi Kuisma (uusi), Tommi Roininen (uusi), Hanna Lehmus (uusi), Mika Heikkilä, Jeremy Kuvinen ja Jenni Kihlström (johtokunnan sihteeri, toimistopäällikkö). Kuvasta puuttuu Juha Aho. Lempäälän Kisan vuodelle 2015 valittu johtokunta piti ensimmäisen kokouksensa Kokous oli poikkeuksellisen pitkä - kolmisen tuntia tiukkaa asiaa ja ilman taukoa. Onneksi oli pullaa ja kahvi riitti. Uuden toimintavuoden kunniaksi saatiin johtokuntaan uusia innokkaita kasvoja paneutumaan seuran toiminnan kehittämiseen. Kaikkia seuran jaostoja edustaa nyt ainakin yksi puuhamies/-nainen, joten tasavertaisissa meiningeissä edetään. Johtokuntatyöskentelyä linjatessa tärkeimmäksi asiaksi nousi koko seuran hyvinvoinnista huolehtiminen, joka taas sitten takaa jaostojen hyvinvoinnin. Keskeisiksi teemoiksi tälle vuodelle nousivat yhteistyö ja avunanto unohtamatta tietenkään urheilullisten edellytysten parantamista sekä kunto/harrasteliikunnan lisäämistä. Uusi vuosi, uudet kujeet. Johtokunta on valmiina tuleviin koitoksiin vahvana ja valmiina kantamaan painavan vastuun liikunnan ja urheilun kehittämiseksi. JOHTOKUNTA ASEMISSA Jäsenet esittelyssä Johtokunnan puheenjohtaja jatkaa jo puolen vuosisadan uran urheiluseuratoimijana vaikuttanut Esa Virtanen. Kivenkovana hiihtoniilona tunnettu Esa pitää porukan tilanteiden tasalla perinpohjaisilla tekstiviesteillä. Toisena hiihdon edustajana paikkansa täyttää Antero Korhonen. Urheilulle sydämensä antanut urheilukonkari tuo touhukkuudellaan eloa niin arkeen kuin juhlaankin. Jääkiekkoa edustavat Vesa Saarinen, Mika Heikkilä Ja Hanna Lehmus. Vesa on pitkän linjan lekiläinen, Lempäälän Kisa tiedotuslehti Julkaisija: s.posti: Puh Painosmäärä: Painopaikka: Taitto: Jakelu: Toimitus: Ilmoitusmyynti: jolle urheiluasiat ovat jokapäiväistä elämää. Mika pitää taas hyppysissään koko jääkiekkojaoston heiluttaessaan siellä puheenjohtajan nuijaa. Hanna edustaa todellista joukkuepelaajaa touhukkaana joukkueenjohtajana. Jorma Kunnas jatkaa ansioituneena varapuheenjohtajana. Kokoustyöskentelyn, yhteiskunnallisten asioiden ja kuntourheilun asiantuntijana Jormalta saa aina neuvot ja ohjeet tilanteeseen kuin tilanteeseen. Esimerkillistä vastuunkantoa ja mallikasta osallistumista johtokunnassa edustaa salibandyjaoston pj Jeremy Kurvinen. Jos jotain pitää suunnitella Lempäälän Kisa ry Urheilukatu 5, Lempäälä kpl Alma Manu Paul s Special Tampereen Ykkösjakelut Oy Jenni Kihlström Kimmo Reiman ja kehittää, on siellä myös Jerkku. Lentopallon tuulahduksia johtokuntaan tuo Tommi Roininen. Kova lentopalloilija ja perheenisä tuo nuorekkaita näkemyksiä pohdittavaksi koko porukalle. Voimaa ja järjestystä saadaan Juha Aholta, joka nostaa melkein yhtä paljon rautaa, kun Roinisen Teemu. Painonnostojaoston puheenjohtajana mobilisoi Juha voimamiehet talkoisiin ja tempauksiin kiitettävällä ahkeruudella. Emo-Lekin näkemyksiä johtokunnassa esittää Terhi Kuisma. Toimiston työmyyrä jaksaa painaa 24/7 LeKi-sydän sykkien siellä missä tekijää tarvitaan.

3 KISA-posti 3

4 4 KISA-posti Viiden kerran hiihtokoulu avasi kuljulaiselle Johanna Kortelahdelle uusia latuja kuntoiluun. Koulun hiihtoihin pakotettuna hän jäi aina viimeiseksi ja alkoi vihata koko lajia. Silloin tällöin hän kokeili aikuisena hiihtoa. - Ei sujunut, joten ajattelin, ettei minun tarvitse hiihtää, kun en siitä pidä. Asiaan vaikutti sekin, etten ollut riittävässä kunnossa. Lähellä latuja asuvana ajattelin, että keski-ikäisen pyöräilijän on syytä ottaa ohjelmaan myös talvinen ulkolaji. Siispä ladulle ja Hiihdon tehokas opiskelu edellyttää hyviä olosuhteita ja asiallisia välineitä. Hakkarissa onneksi oli yleensä hyvät kelit, kaikilla oli oikeat välineet ja voitelukin hoidettiin ensimmäisellä kerralla kuntoon. hiihtokurssille. - Kurssin ensimmäinen eli voitelukerta paljasti että luiston ja pidon laittaminen on paljon helpompaa kuin luulin. Ei se ole rakettitiedettä. Johannan hiihtokurssin ahaa -elämykset jatkuivat ladulle päästessä. Sekä perinteinen että vapaa hiihtotapa tarjosivat lihaksille erilaisia elämyksiä ja aivoille ajateltavaa. Sauvoitta hiihtoa, lajin peruskauraa, harjoitettiin molemmilla hiihtotavoilla. - Etenkin pertsan sauvoitta hiihtelyn jälkeen oli kiva saada sauvat käteensä Ei rakettitiedettä Vapaan hiihto oli vaikeampaa, koska sen tapaisia liikkeitä ei lihasmuistissani ollut. Etenkin rytmin löytyminen vaati keskittymistä ja pohkeissa tuntui. Johanna ymmärsi hiihdellä kurssikertojen välissäkin ja jalostaa uusia taitojaan, kunnes latujen sulaminen lopettaa. Kurssin vapaan tavan kerrat menivät lainavälinein, mutta omien osto on ajankohtainen. Löytyi uutta rytmiä - En tykännyt lapsena ja jäi huono fiilis. Siinä yksi syy, miksi vesilahtelainen Tomi Rantamäki hankkiutui hiihtokurssille. Toinen syy oli tarve johonkin talviseen liikuntalajiin. Sukset mies hankki jo Helsingin vuosinaan, mutta maalle muuton myötä hiihto luonnollisesti lisääntyi. Siinä vaiheessa ilmeni kolmas syy hankkiutua kurssille: - Luisteluhiihto varsinkin oli raskasta, jos kohta kuntokaan ei ollut kohdallaan. Kangasalla lukioikäisenä Tomi pelasi jalkapalloa jopa piirinmestaruuden arvoisesti. Sitten opiskelut ja perheen perustamisen ruuhkavuodet työnsivät kuntoilut taka-alalle. Nyt on hiihdon ohella myös tennistä ja salibändyä. - Olin myönteisesti yllättynyt kurssista ja sen annista juuri minulle. Löysin sekä perinteisen että vapaan hiihtooni uutta rytmiä. Vapaalla hiihtojen jälkeen olen ollut usein sairaan väsynyt, kun se on ollut energiataloudellisesti huonoa. Lopputalven hiihtelyillä ja kurssia muistellen hiihto luultavasti helpponee. En ajattele ainakaan vielä osallistuvani esimerkiksi pitkien matkojen hiihtotapahtumiin. Ehkä jonain vuonna Kuva:Antero Korhonen - Antavinta viiden kerran kurssilla oli itse opetus, joka osoitti minun tehneen asioita monella tapaa väärin. Osallistujajoukko ohjaaja mukaan lukien oli mainio kompus. Samaa mieltä on kurssille osallistunut vaimokin. Minulle olisi käynyt hieman pitempikin kurssi. Antero Korhonen Jäseneksi LeKiin Nyt eletään sitä aikaa vuodesta, kun jäsenmaksupankkisiirrot putoilevat postilaatikoihin. Jos et sellaista saanut, mutta haluaisit jäseneksi liittyä, voit käydä LeKin kotisivuilla täyttämässä sähköisen lomakkeen ja täten päästä nauttimaan melko mukavista LeKi-eduista. Tänä vuonna uutena jäsenyysmuotona on tukijäsenyys. Tukijäseneksi voi liittyä joko yksityinen henkilö taikka sitten yhdistys. Jäsenmaksu kattaa aina yhden toimintakauden kerrallaan. Toiminnassa olevien urheilijoiden, harrastajien ja toimihenkilöiden osalta jäsenmaksu tulee olla maksettuna vuosittain. Se tarkoittaa sitä, että kaikilla on kotiseura, johon kuuluu. Pankkiviitteiden kanssa on taas ollut pikkuista ongelmaa, jota pahoittelemme kovasti. Ongelmatilanteissa ota toimistoon yhteyttä sähköpostitse Jäsenmaksut 2015 Aikuinen 25 Lapsi (v.2000 ja myöhemmin syntyneet) 15 Perhejäsenmaksu (kaikki samassa taloudessa asuvat) 50 Tukijäsenyys: Henkilö 50 Tukijäsenyys: Yhdistys 200

5 KISA-posti 5 Uusi Lempäälä-Hiihto sivakoitiin hyvillä mielin Palkintopöytäkin oli riittoisa. Järjestäjät saivat myös oman palkintonsa, kun hiihtäjät kiitellen ja hymyssä suin lähtivät kotia kohti. Ensi vuonna tapahtumaan voidaankin odottaa jo huomattavasti reilummin hiihtäjiä ja uusia sarjojakin mietitään. Myös sitä on puntaroitava, järjestetäänkö sekä kansallinen pitkien matkojen hiihtokilpailu että kaikille tarkoitettu kuntohiihto samana päivänä tai vaikka perättäisinä. Molempiin on kuitenkin kysyntää. Yksipäiväisyys helpottaisi ainakin huoltoa. Nyt tapahtumat mahtuivat hyvin samalle päivälle, mutta tilanne on ehkä toinen, jos osallistujia on satamäärin. Osaksi Lemmon kieppiä Lempäälä-Hiihdon on jatkossa tarkoitus olla ensimmäinen osa LeKi:n järjestämää ja kuntoilijoille suunnattua kolmiosaista Lemmon kieppiä. Toinen osa on toukokuussa lauantaina 9.5. juostava Ideapark-juoksu, joka juostaan jo yhdeksättä kertaa. Kolmas osa Lemmon kiepistä on syksyllä ensimmäistä kertaa järjestettäväksi kaavailtu pyöräilytapahtuma, josta lisätietoa on luvassa kevään aikana. Kimmo Reiman ja Antero Korhonen Lempäälä-Hiihto hiihdettiin ensimmäistä kertaa loistavissa olosuhteissa lauantaina 7. helmikuuta. Osallistujia oli yhteensä 65 joukossa niin lapsia kuin aikuisiakin. Aamupäivällä hiihdettiin aluksi kansallinen kilpailu ja puolen päivän jälkeen lähetettiin kuntoilijat nautiskelemaan laduille. Tapahtumaa järjestämässä olivat sekä Lempäälän Kisa ry että LeKin hiihtoja kuntojaostot. Lähtö ja maali sijaitsivat Hakkarin yleisurheilukentällä. Pisimmän eli 35 kilometrin lenkin kääntöpaikka oli aina Pirkkalassa asti. Muita matkoja olivat 20 ja 10 kilometriä. Niiden hiihtäjät kääntyivät Kuljussa kaasulinjan yhdysladulla ennen Siisjärven laavua. Kaikki matkat hiihdettiin perinteisellä tyylillä. Suunnitelmien testausta Ensimmäisenä vuonna järjestäjät halusivat toimia matalalla profiililla nähdäkseen, miten suunnitelmat oikeasti toimivat. Lempäälä-Hiihdosta on nimittäin tarkoitus tehdä jokavuotinen, joten kokemusta tarvitaan. Uutta tapahtumaa järjestäessä on aina paljon huomioon otettavia pikku seikkoja, esimerkiksi ovatko huoltopisteet sijoitettu oikein, onko opastekylttejä riittävä määrä, tuleeko ladulla ruuhkia ja onko reitti riittävän mielekäs. Kaikkien pientenkin asioiden toiminta täytyy varmistaa ennen suurten massojen haalimista. Pitkän tapahtumapäivän ja sitä edeltäneiden puuhapäivien jälkeen järjestäjät saattoivat huokaista: selvittiin puhtain paperein ja kokonaisuus toimi jopa odotettua paremmin. Huoltopisteitä oli riittävästi ja niiden sijoittelussa oltiin onnistuttu, ruuhkia ei myöskään syntynyt, reittiä kehuttiin maasta taivaaseen eikä kukaan eksynyt ladulta. Hymyilevät palkitut Liikenneopetusta teille kaikille!

6 6 KISA-posti Hiihtokampanja herättelee Lempäälässäja Vesilahdessa Lempäälässä ja Vesilahdessa on herätelty kansalaisia helmikuussa hiihtämään. Herättäjinä ovat Lempäälän Kisa sekä Lempäälän ja Vesilahden kunnat. Hiihtäjiä on laduilla näkynyt melko paljon, mikä onkin harvinaislaatuisen kampanjan tarkoitus. Takavuosien kansanhiihtoja muisteleva Hiihto -helmikuu aloitettiin jo viime talvena. Erikoisen huono lumitalvi ei saanut väkeä toivotusti suksille, mutta nyt järjestäjät odottavat perustellusti parempaa osallistumista. Valtakunnallisesti erikoisen operaation toimintatapa on yksinkertainen ja vaatimus helppo: hiihtää helmikuussa missä vain viisi kertaa, merkata ne suorituskorttiin, palauttaa se 7.3. mennessä - ja jäädä odottamaan hyviä arpajaisvoittoja. Kortteja saa mm. latuvarsien postilaatikoista, Reppuselkäisiä Nurmen koululaisia, jotka suksivat Saarikonmäen laavulle ja sieltä kotikoululleen. kuntien palvelupisteistä, iltaisin jäähallin kahviosta ja päivisin Kisan samassa osoitteessa sijaitsevasta toimistosta, Sportia-Matista ja muutamista Ideaparkin myymälöistä. Niitä voi tulostaa myös kuntien tai Kisan kotisivuilta. Suorituskortit palautetaan samoiin paikkoihin, ei kuitenkaan postilaatikoihin. Palauttaa voi myös sähköpostilla osoitteeseen Tiettävästi vain Keski-Pohjanmaalla on vastaavaa toimintaa. Siellä maakunnallisen urheilujärjestön masinoimana myös kunnat ja yritykset kilpailevat keskenään kuntosuoritusten määrässä. Lempäälän yrityksistä ainakin Kiilto ja kouluista Moisio ovat mukana helmikuisessa hiihtokampanjassa. Idean isänä Antero Korhonen odottelee jännittyneenä tulosta eli hiihtonsa kirjanneitten määrää. - Hiihtäjien määrä on lisääntynyt. Olen tavannut useita hiihdon uudestaan tänä talvena aloittaneita. Joku hiihti viimeksi sotaväessä, ja monet naiset ovat keksineet hiihdon kuntolajikseen. Aika monet vanhemmat vievät saappaanvarren kokoisia lapsiaankin suksille. - Toinen juttu on, kuinka moni hiihtäjistä innostuu ja rohkenee osallistumaan tähän helmikuun hiihtelyjen kirjaamisleikkiin. Viisi Nurmilainen Eva Aalto ja tyttärensä Aino nappasivat hiihtoladun varresta suorituskortin. kertaa helmikuussa hiihtäviä on Lempäälässä ja Vesilahdessa tuhansittain - onhan peruskouluissakin hiihtoviikot. - Aika moni kuitenkin hiihtelee laatikkojen ohi huomaamatta niiden tarkoitusta. Ehkä ajattelevat ettei se koske häntä parempi olla pysähtymättä Kaikki, joille olen kädestä pitäen ja rautalangasta vääntäen laatikon vieressä esitellyt kampanjan, ovat heti lähteneet mukaan ja kiitelleet. Teksti ja kuvat Antero Korhonen Sataa tai paistaa ja sataa mitä hyvänsä, niin Hakkarissa pääsee hiihtämään taas ensi marraskuussa! Tykkilumivarasto täyttyi helmikuun puolivälissä, juuri sopivasti pakkasen taas vaihtuessa tykitykseen kelpaamattomaksi lauhaksi talveksi. Hakkarin ladun varressa on nyt noin kuution lumikasa. Enempää ei varastoaukiolle sopisikaan eikä yli kilometrisen hiihtopaanan tekemiseen enempää tarvita. Kaivinkone muotoilee muhkuraisen kasan tasaiseksi ja peittää sen puolimetrisellä purukerroksella. Marraskuussa tykkilumiladun tekemiseen liittyy aina arvailuja ja riski. Vaivalla ja kustannuksin tehtyä lunta ei kannata sulattaa sateessa eikä märkään maahan. Lumen säästäminenkin voi olla virhe. Odottaako niin kauan kunnes maa on kohmettunut eikä latu sula alta päin? Tuleeko rankkoja loppuvuoden vesisateita Marraskuun latulumet jo vaivalla ja kustannuksilla tehdyn hiihtoladun surmaksi? Jääkö edellistalven pakkasilla tykitetty lumivarasto käyttämättä, jos oikea talvi yllättääkin jo marraskuussa? Lumi purun alla kestää yhden kesän yli ehkä neljänneksen vähentyneenä, mutta ei kahta kesää. Kisan hiihtojaosto teki tammikuussa hyvän päätöksen: vuokrasi Hämeenlinnasta kunnostetun lumitykin, jonka teho on ainakin kolminkertainen kunnan omistamaan kirahvimalliseen verraten. Muutaman vuorokauden käytön perusteella jaosto harkitsee sen ostamista. Lumen tekoa pitää tarkkailla öisinkin, joten aikaa säästävä uudistus oli kovin tervetullut. Ilman alipaineisen kehätykin hankintaa ensi marraskuun latuaine olisi voinut jäädä vajaaksi. Vaikka Leki/ hiihto osti vuosi sitten Hakkarin hiekkakentän laitaan veden jäähdyttimen, niin kunnollinen tykitys tarvitsee vähintään viisi valmiina Hakkarissa pakkasastetta. Lumetuksen aloittaminen ja lopetus vesiletkuineen on sen verran työlästä, ettei sitä kannata tehdä yhden päivän pakkasjaksoa varten. Onko helmi-maaliskuun vaihteessa päivien pakkasjaksoa? Uuden tykin tehokkuus ja kolme helmikuun puolivälin pakkaspäivää riittivät noin lumikuution tekemiseen. Sitten pakkasjakso lopahti eikä ehkä ennen ensi talvea palaa kuutiota oli tehty jo tammikuussa. Kesän yli säilötystä tykkilumesta tehty hiihtorata on ollut Hakkarissa jo seitsemän kertaa ja avattu aina marraskuussa. Aikoinaan Hakkarin latu oli alkutalven ensimmäinen eteläisessä Suomessa ja kilpakausikin avattiin täällä. Sittemmin on rinnalle tullut muutama muukin säilölumesta etelään tehty latu. LeKi hiihto vuokrasi helmikuun muutamaksi pakkaspäiväksi käytetyn, mutta kunnostetun lumitykin. Kehämallinen alipainelaite on paljon tehokkaampi kuin kirahvitykki. Teksti ja kuva Antero Korhonen

7 KISA-posti 7 IDEAPARKISTA KOHTI KEVÄTTÄ! Kuva: Intersport Kuva: Bikbok TULOSSA MAALISKUUSSA! NAISTENVIIKON- LOPPU Naisellisia tarjouksia, ilmaisia tuotekasseja ja ruusuja... *** HYVINVOINNIN YTIMESSÄ Hyvinvointi ja vapaa-aika kattavasti esillä... *** TASAUSPÄIVÄT Crocs Classic Uudet värit saapuneet! 34,95 Lasten ja aikuisten talvivaatteita, mm. Icepeak, Skila, Luhta %-70% Lifessa remonttiale! Normaalihintaisista tuotteista % Tasattuja hintoja ja pinkkiä fiilistä koko liikekaupungin täydeltä... Bikbok avaa myymälän Ideaparkiin to *** W E L C O M E WESC-hupparit miehille ja naisille 20,- (79,-) Airam termospullot ja pumpputermokset -20% Tarjous voimassa su 8.3. asti Myymälä täynnä kevätuutuuksia! POSTIMERKKI- TAPAHTUMA Postimerkkiharrastajat valtaavat Keskuspuiston... *** Kulttuurikeskus PiiPoossa dinosaurusnäyttely, Dinolandia. Kahvi ja päivän leivos 4,80 Kaikki lasten normaalihintaiset tuotteet Ota 3, maksa 2 Kampanja voimassa 2.3. asti Jalkahoidot Alk. 15,- *** Tsekkaa tapahtumakalenteri netistä >> PiiPoon 60v+ -kulttuurikalenteri jatkuu aina pääsiäiseen asti! Asiakkaiden mielestä Pirkanmaan paras ostoskeskus! (Taloustutkimus, Tampere tänään: Kauppakeskukset 2013) Tiistaisin kauppakeskuskävelyt klo 9.30 alkaen (startti PiiPoolta). Kävelyiden jälkeen kahvit ja infohetkiä. Musiikkituokiot PiiPoossa klo erilaisilla teemoilla. >> Kaikki liikkeet avoinna arkisin 10-20, lauantaisin ja sunnuntaisin (Osalla liikkeistä poikkeavat aukioloajat) ideapark.fi facebook.com/liikekaupunki.ideapark nyt.ideapark.fi

8 8 KISA-posti HAKKARIN 24 TUNNIN VIESTIHIIHTO Viesti hiihdettiin nyt 25. kerran. Vaikeat sääolot ja tykkilumiladun sijainti palautti sen tavallaan talvien Viipaleen, Sinisen kopin ja pitkän valaistun ladun tunnelmiin. 2.4 km pitkän lenkin johdosta joukkueiden kierroslukumäärät eivät ole vertailukelpoisia tuloksiin 2014, mutta kyllä tuloksiin Viestiin osallistui 22 joukkuetta, jota voidaan pitää hyvänä määränä, kun otetaan huomioon tavallisten hiihdon harrastajien kauden aloittamista viivästyttänyt toistuva pakkasten ja vesisuojien vuorottelu sekä hiihtopäivään asti kestänyt luonnonlumipula. Kilpailukeskus oli Viipalekoulussa, jossa oli kanslia ja tulospalvelu, käytäväpukuhuone, WC:t ja taukotilaa. Hiihtäjät kävivät joka kierroksella kääntämässä Viipalekoulun ja Sinisen kopin väliin tehdyssä he klo vosenkengässä. Se oli myös vaihtoalue. Sen välittömässä läheisyydessä oli juomahuolto, kuulutukset, ilmoitustaulut ja kierroslaskenta, joista vastasi Lempäälän Kisa ry:n kuntojaosto - sekä kahvio-makkaragrilli ja (lauantaina) hernesoppatykki, joita hoiti Lempäälän reserviläiset ry. Viesti hiihdettiin taas vaihteeksi alkuperäisenä ajankohtana, kuten mm (2014 kahdella viikolla lykättynä). Kun luonnonlunta ei ollut riittävästi ns. urheilukentän reittiin, niin Hakkarin marras-joulukuista tykkilumilatua jatkettiin viestin tarpeisiin Viipalekoulun ja Sinisen kopin välille. Viestin aloituspäivänä sovittiin yöllisen lumisateen perusteella otettavaksi käyttöön myös valaistu ns. takalenkki. Näin päädyttiin 2.4 km:n reittiin, jonka kestävyyttä ei-tykkilumipohjaisilta osiltaan jännitettiin hiihdon alkutunteina, kun koettiin viestin historiassa ennen näkemättömän pitkä ja rankkakin vesisade! Viestin aikana ilman lämpötila vaihteli +1 ja +3.5 asteen välillä eli viesti oli historiansa lämpimimmissä oloissa hiihdetty. Lämpimintä oli lauantaina heti puolenyön jälkeen ja kylmintä viestin päättyessä. Puolenyön jälkeen hiihtoa tahditti myös 8-9 sekuntimetrin puuskissa m/s lounaistuuli, joka n. 5 mm:n (!) vesisateen jälkeen kuivatti illalla tosi vesikelin raskauttaman reitin. Sitten myöhemmin taivaan seljettyä ja tuulen heiketessä lämpötila lumen pinnassa painui n asteeseen eli latu ja luistelubaana jäätyivät. Niinpä n. klo 12 viestireitti ajettiin latukoneella pehmeämmäksi. Tämä saattoi haitata silloin hiihtäneitä, mutta helpotti kaikkien myöhempien hiihtäjien urakointia. Viestin järjesti Lempäälän Kisa ry:n kuntojaosto apunaan mm. latumestari Raimo Urvanta, makkaragrilliä ja hernesoppatykkiä pyörittäneet Lempäälän reserviläiset ja lukuisat markkinoinnissa, järjestelyissä ja kierroslaskennassa auttaneet tai tiloja käyttöön antaneet yhteistyötahot. Suuret kiitokset heille kaikille! Viesti hiihdettiin Siniseltä kopilta reittiä ensin sillan alta suoraan takalenkille, josta palattiin sitten sillan päältä niin, että Vesitorninmäki oikaistiin alakautta ja palattiin Siniselle kopille. Kierros oli n. 2.4 km. Joukkueita oli 22 ja niissä hiihtäjiä 329. Joukkueiden määrän ennätys on 28 (2006) ja hiihtäjien määrän ennätys 507 (2006). Joukkueen koko oli keskimäärin n hiihtäjää eli niissä oli tilastollisesti n. 8 kahden peräkkäisen tai kahden erillisen tunnin vuoron urakoijaa ja n. 8 vain yhden tunnin nautiskelijaa. Tietysti eri joukkueiden kokoonpano vaihteli keskiarvon molemmin puolin: viidellä joukkueella oli hiihtäjää, mutta yhdessä vain 5 ja yksi joukkue taisteli kasaan 106 kierrosta eli n. 258 km kahden hengen joukkueella, jossa siis kumpikin hiihti n. 130 km. Varsin paljon monessa joukkueessa oli nuoria tai jopa lapsihiihtäjiä, joten konkareiden ikääntyessä osallistujien keski-ikä ei toivottavasti noussut. Viestin kierroslukuennätys 3582 (2006) ja siitä laskettu kilometrimääräennätys 8955 km (2006) eivät olleet uhattuna, kun osaksi vesisateessa, osaksi tuntuvassa tuulessa ja osaksi jäätynyttä reittiä varoen 25. viestihiihdossa hiihdettiin 2837 kierrosta eli kilometreiksi muutettuna 6894 km Hakkarista linnuntietä (yli Siperian) Sapporon tai (yli Rapakon ja Pohjois-Amerikan mantereen) Vancouverin talvikisojen pitopaikoille tai suoraan etelään Päiväntasaajalle Kongon demokraattisessa tasavallassa! Vain yksi viimeksi eli tammikuussa 2014 osallistuneista joukkueista oli nyt pois. Lempäälän Kisan hiihtokoulu ei ollut yhteensattumien vuoksi saanut joukkuetta kokoon. Sen sijaan uusia joukkueita tuli peräti 11. Niistä turkulainen Suvituuli Tiimi, Tampereen maratonklubin ns. ykkösjoukkue, Team Meikäläiset, Team Ahma ja LAA-tytöt, Lions Club Lempäälä ja Yhteiseloa Moisiossa ovat olleet aiemmin viestissä mukana, mutta eivät vuonna Mutta B-rapun Sauvojat, Teiskon Urheilijoiden Ski Team, Tampere Trail Running ja Eeron maratonklubi olivat uusia tuttavuuksia. Tulokset virallisen kierroslaskennan mukaan (sulkeissa sijoitus, kierrokset ja kilometrit vuonna 2014 Huom! Kierroksia 2014 ei voi vertailla kilometrin lyhyemmän reitin vuoksi): 01. ( - ) Suvituuli Tiimi 1) 161 ( - ) kierr. 391 ( - ) km (01.) Team Madshus 2) 161 (246). 391 (344) 03. (02.) Ocean s Fourteen 3) 156 (243) 379 (340) 04. ( - ) Tampereen maratonk. / hiihtoklubi 147 ( - ) 357 ( - ) 05. ( - ) B-rapun Sauvojat 146 ( - ) 355 ( - ) 06. (03.) Sääksjärventien asukasyhdistys ry 4) 145 (241) 352 (337) 07. ( - ) Teiskon Urheilijat / Ski Team 144 ( - ) 350 ( - ) 08. ( - ) Tampere Trail Running 139 ( - ) 338 ( - ) 09. ( - ) Team Meikäläiset 135 ( - ) 328 ( - ) 10. ( - ) Team Ahma ja LAA-tytöt 133 ( - ) 323 ( - ) 11. ( - ) Eeron maratonklubi 131 ( - ) 318 ( - ) 12. ( - ) Lions Club Lempäälä 125 ( - ) 304 ( - ) 13. (06.) 24H-Kiitäjät 5) 124 (187) 301 (262) 14. (10.) Avantouimarit 121 (176) 294 (246) (05.) Tarpian Suunta ry 121 (201) 294 (281) 16. (09.) Tampereen maratonk. / hiihtokoulu 119 (181) 289 (253) 17. (08.) Lempäälän Rotaryklubi 112 (182) 272 (255) 18. (12.) Urheilun ammattilaiset 6) 110 (149) 267 (209) ( - ) Yhteiseloa Moisiossa 110 ( - ) 267 ( - ) 20. (11.) AAC Haurala 7) 106 (159) 258 (227) 21. (07.) Pakkaus Piippo 102 (185) 248 (259) 22. ( - ) Mattilan kyläyhdistys 8) 89 ( - ) 216 ( - ) (2369) 6894 (3317) 1) kirkkovenesoutajaryhmä Turusta oli viestin kaukaisin joukkue 2) 2014 käyttivät nimeä Team Madshus-Toko 3) 2014 käyttivät nimeä Team Ocean s nyt hiihtäjiä oli 16 kpl 4) joukkue oli nyt 25. kertaa mukana viestissä! 5) 2014 käyttivät nimeä Metsokiitäjät 6) koostui Lempäälän Kisan toimiston, urheilutoimittajien, jne. edustajista 7) toinen jäsen hiihti klo ja toinen klo kumpikin sivakoi 12 tunnissa lähes 130 km! 8) aktiivinen osanottaja 80- ja 90-luvulla palasi n. 15 vuoden tauon jälkeen Hiihdon päätyttyä pidettiin lyhyt tulostenjulkistamistilaisuus Viipalekoulun tiloissa. Aluksi muistettiin kun viestissä oli 25. juhlakerta viestin isiä 1980-luvulta: Matti Sinisaloa ja Hannu Turkkista, jotka silloin vaikuttivat Lempäälän Kisa ry:n hiihtojaostossa. Sitten viestin 329 osallistujan keskuudesta arvottiin 3 hiihtäjää, jotka saivat lahjakortin. Lopuksi toivotettiin kaikille rauhallisempaa loppua viikonloppua. Jorma Kunnas Lempäälän Kisa ry / kuntojaosto

9 KISA-posti 9 Perusharjoittelu Suomalaisista jalkapalloilijoista sanottiin 1990-luvulla, että he ovat teknisesti ja taktisesti pahasti jäljessä huippuja, mutta korvaavat puutteitaan hyvällä fyysisellä kunnollaan. Nyt arvostettu jalkapallotoimija pääsarjatasolta sanoo suoraan, että muuten tilanne on sama kuin 90-luvulla, mutta nyt 2010-luvulla olemme fyysiselläkin puolella selvästi huippuja perässä. Tunnettu jääkiekkovaikuttaja, nykyinen NHL-seura Columbuksen toimitusjohtaja, Jarmo Kekäläinen herätti isoa haloota lehtihaastattelussa suomalaisten nuorten kiekkoilijoiden jälkeenjääneisyydestä juuri fyysisellä puolella. Yleisurheilussa pitkän linjan valmentaja manaa, että harjoittelussa pitää taiteilla aivan veitsenterällä levon ja rasituksen suhteen, kun urheilijat eivät kestä tehorääkkiä. Yksilöurheilijoiden iso vammautumisprosentti, oikeastaan lajista riippumatta, selittyy usein juuri pohjakunnon ohuudesta, jatkaa sama meritoitunut yu-puolen valmentaja. Summa summarum; ollaanko suomalaisessa urheiluelämässä menossa siihen, ettei oikeasti harjoitella vaan ollaan kunniaan harjoittelevamme? Käsi sydämelle (nuori) urheilija: Jäävätkö usein yksinäiset ja raskaatkin peruslenkit vähiin tai peräti tyystin väliin? Tuleeko enää tehtyä vähemmän trendikästä kuntopiiriä kotipermannolla punnerruksineen, kyykkyineen, vatsarutistuksineen ynnä muine omalla painolla tehtävine kommervenkkeineen? Lempäälässä kuulee usein, ettei voida harjoitella riittävästi ja mennä eteenpäin, kun ei saada esimerkiksi sali- tai jäävuoroja kuin pari kertaa viikossa. Moinen kuulostaa kummalliselta, suorastaan tekosyyltä. Eikö jalkapallo-, salibandy-, lentopallo- tai jääkiekkosakki tosiaan voi pitää treenejä sillä teemalla, että nyt kehitetään vaikkapa peruskestävyyttä tai lihaskuntoa/voimaa? Usein sanotaan, että yhteistä treeniaikaa ei kannata tuhlata esimerkiksi lenkkeilyyn. Toisaalta asian ymmärtää, että miksi esimerkiksi Vesilahden Narvassa asuvan juniorin pitää tulla Lempäälän Hakkariin lenkille, kun sen voisi kotikonnuillakin tehdä. Usein vaan valmentajan kalenteriin määräämä yhteisharjoitus on ikään kuin ruoska, että treeni tulee ylipäätään tehtyä. Paljon urheiluelämässä on totta kai tapahtunut kehitystäkin. Kuntosalit ovat nykyään huikeita ajanmukaisine laitteineen. Salit ovat lämpimiä, valoisia ja tilavia. Valmentajat ovat oppineita, useimmat osaavat mahtavan ihmiskäsittelyn ja motivoinnin taidon. Siitä ei kuitenkaan päästä mihinkään, että etenkin kilpaurheiluun tähtäävän urheilijan tulee sietää aika-ajoin tylsyyttä, pientä tuskaakin ja ennen muuta tulee ajaa itsensä nykyaikaisittain sanottuna epämukavuusalueelle. Joten rohkeasti vaan valmentajat: Palauttakaa ei lajiharjoituksetkin kunniaan ja arvostakaa niissä käymistä sekä niissä hyvin suoriutumista yhtä korkealle kuin arvostatte lajiharjoittelussa kunnostautuneita. LEKI ULTIMATEN LeKin ultimate jatkaa menestyksekästä kulkuaan. Ensimmäistä kertaa seurahistoriassa LeKi raivasi tiensä hallitourin avoimen finaaliin, jossa pronssiottelussa vastaan astelee Turku Terror. Kauden päätösturnauksen panoksena on siis SM-mitali. Junioripuolella niinikään LeKi taistelee SM-tasolla. Panoksena ei sen vä- Juha Raunio Lempäälän Kisan ikoni ja joka lajin taitaja HALLITOURIN FINAALIIN hempää kuin mestaruus. Molemmat pelit pelataan 21. maaliskuuta Pasilan Urheilutalolla. Juha Raunio Ultimate on nostanut tietoisuutta Lempääläisten keskuudessa hurjalla menestyksellään pikkuhiljaa. Tämä suurelle yleisölle hieman tuntemattomampi laji näkyy parhaiten kesäisillä nurmikentillä. Talvisaikaan pelit pelataan sisähalleissa. Pelivälineenä toimii liitokiekko eli frisbee. Terhi Kuisma

10 10 KISA-posti AIKUISTEN NAISTEN HIP HOPPIA JÄTTIPALLOJUMPPA ALOITTELIJOILLE! Tehokasta treeniä, hauskaa ryhmäliikuntaa ja innostavaa jättipallojumppa on luvassa maaliskuun puolivälistä toukokuun alkuun! Jättipallojumpassa kehittyvät niin keskivartalon hallinta, lihaskunto kuin rytmikykykin, kun jumppaamme hyvällä tempolla menevien kappaleiden tahdissa. Aiempaa kokemusta ei tarvita, kunhan vain tuot oman jättipallon mukanasi. Myös sopivat sisäliikuntavaatteet ja -kengät, jumppamatto ja juomapullo kannattaa ottaa mukaan! Nähdään jättipallojumpan merkeissä! Keskiviikkoisin kello Moision liikuntahallissa (oma jumppapallo mukaan)! Hinta: 35 /8 kertaa Lisätiedot ja ilmoittautumiset: LEMPÄÄLÄN KISA LIIKUNNAN RIEMUA AIKUISET NAISET HOPPAILEMAAN! Lauantaina 7.3. on 25 aikuisella naisella mahdollisuus laittaa kroppansa likoon ja heittäytyä Hiphopin rentoon maailmaan. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita vaan pelkästään intoa lähteä kokeilemaan jotain AIKA: LAUANTAISIN KLO PAIKKA: KUNTOCENTER IDEAPARK HINTA: 35 ILMOITTAUMINEN JA LISÄTIEDOT: uutta sekä pikkuisen pilkettä silmäkulmassa. 10 kerran Hiphoppi lähtee liikkeelle alkeista ja sopii kaiken kokoisille ja -kuntoisille JUOKSU- KOULU ALOITTELIJOILLE klo KEHONPAINOHARJOITTELU ALOITTELIJOILLE! HIIT, Tabata, burpee jne. Kuulostaako tutulta? Jos ei, niin ei hätää, sillä maaliskuussa starttaa uutuutena kehonpainoharjoittelu aloittelijoille, joissa edellä mainitut termit ja paljon muuta tulevat tutuiksi. Kurssi sopii kaikille, jotka haluavat parantaa omaa kuntoa ja suorituskykyään. Treeniliikkeet opetellaan turvallisesti ja tehokkaasti eikä hien määrässä säästellä. Mukaan tarvitset vain sisäliikuntavarusteet, jumppamaton sekä juomapullon. Lähde sinäkin nyt mukaan kohti rautaista kesäkuntoa! Keskiviikkoisin kello Moision liikuntahallissa. Hinta 35 /8 kertaa. Ilmoittautumiset ja lisätiedot Tiistaina 7.4. starttaa viiden kerran juoksukoulu, jossa keskitytään juoksun perustekniikkaan, mäkijuoksuun, lihaskuntoharjoitteluun, sykkeen merkitykseen juoksussa sekä harjoittelun rytmitykseen. Aikaisempaa juoksukokemusta ei tarvita, LEMPÄÄLÄN KISA LIIKUNNAN RIEMUA ANNA JUOKSUKÄRPÄSEN PURAISTA! kunhan kaapista löytyy juoksutossut jalkaan. Sykemittarin jos onnistuu saamaan käsiinsä, niin se kannattaa ottaa mukaan. Nyt vaan odotellaan hetki teiden sulamista ja kasvatellaan juoksuvimmaa! AIKA: TIISTAISIN KLO PAIKKA: HAKKARISSA HINTA: 30 ILMOITTAUMINEN JA LISÄTIEDOT: PESISKOULU 7-16-VUOTIAILLE STARTTAA TOUKOKUUSSA Lempäälän Kisan pesiskoulussa otetaan koppeja tänäkin vuonna! Pesiskoulu on tarkoitettu 7-16-vuotiaille tytöille ja pojille, eikä aiempaa kokemusta lajista tarvita. Mukaan tarvitaan vain sopivat liikuntavaatteet ulkoliikuntaan sekä innokasta pesismieltä! Tervetuloa pesiksen hauskaan maailmaan! Pesiskoulu starttaa toukokuussa! Ilmoittautuminen alkaa maaliskuussa osoitteessa joten ole kuulolla!

11 KISA-posti 11 Kesän kynnyksellä laitetaan taas käyntiin pesishöntsät aikuisille Hakkarin hiekkakentällä. Mukaan voi tulla kuka vaan. Omia varusteita ei tarvita, ei aikaisempaa kokemusta. Kahden euron kertamaksulla harjoitellaan taitoja jokaisen kerran alkuun ja sitten syöksytään pelin tiimellykseen. PESISHÖNTSÄÄ AIKUISILLE Odotettavissa on hauskaa yhdessäoloa, pesistaitojen harjoittelua ja hyvässä hengessä pelaamista. Lisätietoa päivästä ja ajasta tulossa kevään mittaan. Toivotamme kaikki tervetulleiksi! TOSSUT LIIKKEELLE JA PALLO VERKKOON! 9.5. NÄHDÄÄN TAAS VIIVALLA Ideapark-juoksun valmistelut käyvät kuumina. Paidat tilattu, mitalit suunniteltu, juoksupussit sisältöineen viittä vaille valmiit. Kahden viimeisen vuoden aikana kerätty palaute on tarkkaan punnittu ja sen pohjalta tehty suunnitelmat tämän vuoden juoksulle. Odotettavissa on siis melkoisen upea tapahtuma, joka varmasti tarjoaa urheilun ja liikunnan riemua sujuvine huoltoineen ihan jokaiselle. Viime vuonna lanseerattu lasten Minimaraton saa jatkoa, joten perheen pienimmätkin pääsevät juoksutunnelmiin. Tarkemmat suunnitelmat julkaistaan lähempänä tapahtumaa. Ilmoittautumisessa ensimmäinen maksuporras sulkeutuu 31.3., joten vielä on hyvää aikaa ilmoittautua mukaan noilla kaikista edullisimmilla hinnoilla. Tarkemmat tiedot juoksusta löydät osoitteesta Perinteinen Pihapeli Challenge kerää 7.3. kulmakunnan kovimmat joukkueet ottamaan mittaa toisistaan tossulätkän kuninkuudesta. Viime talven huonon jäätilanteen vuoksi jäi titteli jakamatta, mutta nyt taas näyttäisi paremmalta vaikka mittari kovasti plusasteille kohoileekin. Turneella pelataan 4 vastaan 4 periaatteella ilman maalivahteja. Joukkueen maksimikooksi on rajattu 6 peluria. Pakollisina varusteina kypärä ja jääkiekkomaila. Tossuja kannattaa siis käydä testailemassa, jotta löytää ne pidoltaan optimaalisimmat pelikengät. Nastoja näissä peleissä ei tarvita, jokainen pärjätköön siis ilman kepulikonsteja. Sarjoja on tarjolla firmoille, kaveriporukoille, nuorille ja lapsille. Ilmoittautumaan pääsee LeKin kotisivujen kautta www. leki.fi. Palkinnot huimaavat päätä tänäkin vuonna, joten pistä joukkue kasaan. ÄLÄ JÄÄ TOSSUN ALLE!

12 12 KISA-posti Kuntosalin vetäjä hikoilee itsekin neljästi viikossa Suutarin lapsilla ei ole kenkiä, niin aika usein sanotaan. Elävätkö liikunnan ja urheilun parissa työskentelevät kuten toivotaan ja oletetaan? Ideaparkissa toimivan Pirkanmaan FysioCenterin asiakkuuspäällikkö Johanna Vesanen ainakin yrittää. Sitä paitsi hänellä on kengät. Kahdesti viikossa hän nimittäin treenaa kuntosalissaan ennen sen avaamista muille. Se auttaa jaksamaan työssä ja koko muussakin arjessa. Noita kenkiä Johannalla on mistä aamuisin valita. Isossa hallissa on noin 35 laitetta sekä lisäksi vapaita painoja. Osa laitteista on lämmittelyyn, esimerkiksi juoksumatot, soutulaitteet ja crosstrainerit. Kehon huoltoon sopii hyvin solumuovinen rulla, foamroller. Sen pyörittely kehon ja lattian välissä irrottelee tehokkaasti selän ja reisien jumilihaksia. Kuntolaitteisiin voi laittaa vastusta perinteisesti levypakalla tai sitten painesäätimestä. Entä jos joku innostuu liiaksi aiheuttaen itselleen hallaa? - Emme tietystikään voi valvoa kaikkien tekemisiä, mutta tarjoamme palveluna henkilökohtaista kuntosaliohjausta joko liikunnanohjaajan tai fysioterapeutin kanssa. Laadittu ohjelma sitten ladataan korttiin. Se sijoitettuna helppokäyttöiseen paineilmalaitteeseen ohjaa tekemistä. Laite muistaa kunkin harjoituspainot ja - sarjat ja piippaa tauot. Omien tuntemusten tai testin perusteella voimme kätevästi ohjelmoida korttiin Johanna Vesanen uutta. - Vanha mielikuva kuntosaleista on: solakoita tai lihaksikkaita nuoria ihmisiä ankarasti puurtaen. Tässä kuntokeskuksessa on muitakin ryhmiä, esimerkiksi jonkin vamman tai hoito-operaation jälkeen kuntoutuvia. Aamupäivisin on senioreita, vanhimmat yli 70 -vuotiaita. Johanna Vesanen sanoo epäonnistuneensa, jos kuntokuurin jälkeen asia unohtuu. Tavoite on, että kuuri jää päälle vaikka ei jatkuvasti huhkisikaan kuntosalilla. Fysioterapeuttien kuntoutusasiakkaita kannustetaan jatkuvaan kuntosaliharjoitteluun. Fyssarit voivat järjestää diagnoosin mukaisia erityisiä kuntoutusryhmiä, myös vaikeavammaisille. - Oma jatkuva kuurini on neljästi viikossa, joskaan siihen ei perhepyörityksen takia aina yllä. Kahtena aamuna siis täällä ja yksi naisten sählyilta. Mailanaiset ovat työkavereita, Ideaparkin apteekkilaisia ja kavereita muualtakin. Viikon neljäs kuntoilukertani on näihin aikoihin hiihtoa. Tyttösenä harrastelin monia lajeja, mutta vähemmän hiihtoa. Vuosien hiihtämättömyyden jälkeen osallistuin tänä talvena Kisan järjestämään hiihtokouluun. Etenkin eka kerta tuntui reisissä seuraavana päivänä Teksit ja kuva Antero Korhonen Pirkanmaan FysioCenter Ideaparkinkatu 4 A 2.kerros Avoinna: Ma-to 11-19, pe 11-18, la 9:30-12 Pirkanmaan FysioCenter on Lempäälän Kisan jäsenyritys, LeKin jäsenkortilla saat etuja liikkeestä. Kysy tarkemmin tai käy katsomassa edut osoitteessa Lentiskausi huipentuu pudotuspeleihin: Meillä on hyvä sauma tehdä tästä pitkä ja upea kevät, lupaa joukkueen konkarilibero Jussi Niemi Yksi viimeisen puolen vuoden aikainen lempääläissensaatio on ollut, kakki elämänalueet mukaan lukien, Lempäälän kisan lentismiesten huikea menestystarina, jonka loppukaneetit kirjoitetaan maaliskuun aikana pelattavissa pudotuspeleissä maalinaan Suomen pääsarja eli lentopallon Mestaruusliiga. Kisa pelasi ykkössarjaa syksyllä sijoittuen sarjatulokkaana toiseksi kivikovassa etelälohkossa. Tammi helmikuun aikana pelatussa ylemmässä jatkosarjassa Kisa sai kummallisen sarjaohjelman: viisi kotipeliä putkeen ja viisi vieraspeliä heti perään putkeen. Tätä kirjoitettaessa on vielä epäselvää, onko Kisa jatkosarjan kolmas vai neljäs. Pudotuspeleihin selviää siis kahdeksan 1-sarjan parasta, Kisan vastustaja lienee Susiraja-Volley Joensuusta tai Maaningan Mahti Savon sydämestä. - Me olemme voittaneet tällä kaudella jokaisen vastustajamme vähintäänkin kertaalleen, enkä näe yhtään syytä, miksei pudotuspeleissä voi tapahtua samoin. Pleijareissa kokemuksen merkitys kasvaa, sitähän meillä piisaa, näkee Kisan libero ja seuran kasvatti Jussi Niemi, joka toisella urallaan liki nelikymppisenä on noussut nuoruutensa loistotasolle eli samalle levelille, jolla hän pelasi Valkeakosken Isku-Veikoissa sen noustessa Liigaan keväällä Niemi viittasi kommentissaan Kisan nykyjoukkueen huikeaan rutiiniin, pelaajien yhteenlaskettujen liigapelien määrä nousee aivan lähelle hurjaa 2000:n rajapaalua. Yksinomaan joukkueen hakkurilla Anssi Vesasella pelattuja pääsarjapelejä on melkein 600 kappaletta, luku on tänäkin vuonna noussut muutamalla, sillä Anssi on käväissyt farmisopimuksen puitteissa VaLePaa jelppimässä muutaman kerran. Yksi iso ilonaihe on ollut lempääläisen ja vähän kauempaakin tulevan yleisön innostuminen Kisan 1-sarjapeleistä. Yleisökeskiarvo on kirkkaasti yli 200, huippuna syksyinen Akaa-Volleyta vastaan käyty paikallispeli, jonka näki Hakkarissa inan yli 400 silmäparia. Myös vieraspeleihin, kuten vaikkapa juuri Toijalaan, kannustajia on matkustanut isoin joukoin. - Kannustus on ollut joukkueellemme iso voimavara. Pelimme ovat tapahtumia, olemme yrittäneet keksiä niihin kaikenmoista muutakin happeningia yleisön innostamiseksi, lähettää Niemi peukun myötäelävälle lentisväelle. Myös junioreiden suuntaan, sekä Kisan että Jyryn, tekee miesten edustustiimi yhteistyötä. Nuorille lentopallisteille valmentajineen on ilmainen sisäänpääsy peleihin ja kuukauden lentisjunnuja on palkittu kaksi molemmista seuroista. Lentisbuumi on näkynyt harrastajien lisääntymisenä myös nuorisopuolella. Kevään play off-otteluiden maali on siis maan pääsarja, jonne näillä näkymin ei Kisalla ole taloudellisia resursseja lähteä. Nykybudjetti Kisalla huitelee :n huitteissa. Liigassa minimibudjetti kautta kohden on vähintään tai mieluummin Moisiin lukuihin ei Kisalla ole realismia ilman lottovoittoa päästä. - Me haluamme voittaa. Klassisesti sanottuna: katsotaan sitten missä ollaan, kun viimeisen pelin viimeinen tuomarivihellys on vaiennut, teesittää Jussi Niemi ja lähettää vielä terkkunsa urheiluväelle. - Oma kokemukseni isojen panosten pudotuspeleistä on, että ne ratkaistaan henkisellä puolella ja psyykkisen niskalenkin saamisessa kotiyleisön tuki ja myötäelo on äärimmäisen tärkeää eli tervetuloa vielä Hakkariin tukemaan meitä. Kisan ensimmäinen pudotuspeli käytäneen sunnuntaina 1. maaliskuuta kello alkaen, mutta päivä ja kellonaika kannattaa tarkistaa joko LeKin nettisivuilta (www.leki.fi), Kisan miesten facebook-sivuilta tai paikallislehden tuoreimmasta numerosta. Jos Kisa klaaraa avausvastuksensa, alkavat välieräpelit lauantaina 7.maliskuuta kello Hakkarissa. Juha Raunio

13 KISA-posti 13 ARVOMME JOKA PÄIVÄ 3X100 LAHJAKORTTIA OMASSA MYYMÄLÄSSÄSI OSALLISTU JA VOITA! Tarjoukset voimassa pe su saakka tai niin kauan kuin tarjouseriä riittää ellei toisin maininta. Ei jälleenmyyjille. BANAANILETUT 1 YLIKYPSÄ BANAANI 2 KANANMUNAA MUUSSAA BANAANI SAUVASEKOITTIMELLA JA VATKAA MUNAT SEKAAN. MAUSTA JA PAISTA KAIKKI LETTUPANNUT esim. Opa hymynaama lettupannu, norm. 24,95, nyt 19,96-20 % Airam KLASSIKKO TERMOSMUKI 9 95 Airam TERMOSPULLOT JA PUMPPUTERMOKSET -20 % Palvelemme ma pe la 9 18 su Omron CALORISCAN -AKTIIVISUUSMITTARI pinkki, kulta, hopea 24 h energian kulutuksen mittaus askelmittaus (mittaa kuljetun matkan) kalorinkulutus 3 7 päivän muisti takuu 3 vuotta Lempäälä Ideapark Ideaparkinkatu 4, Lempäälä puh (norm. puhelumaksu) /minimani.fi

14 14 KISA-posti Perinteiset Hippo -hiihdot taas lopputalven tapaus HIPPO-hiihdot vuotiaille Hakkarin urheilukentällä lauantaina klo 11 Vuonna syntyneille tytöille ja pojille omat sarjat. Vuonna syntyneet et tytöt ja pojat hiihtävät yhdessä. Lähtönumeroiden jako kilpailupaikalla lupaikalla klo Hiihtojärjestelyistä vastaa Lempäälän Kisa. Pakkasraja -15 astetta. Vapaa aa hiihtotyyli, myös perinteinen sallittu. Kaikille hiihtäjille osallistumispalkinto ja mehutarjoilu! ILMOITTAUTUMISET viimeistään Ei jälki-ilmoittautumisia. Tervetuloa viettämään reipasta ulkoilupäivää koko perhe! Perinteiset Hippo -hiihdot on monelle lapselle yksi hiihtotalven kohokohdista. Näitä Osuuspankin hiihtoja on järjestetty Lempäälässäkin nelisenkymmentä vuotta. Hakkariin lauantaina 7.3. lapsiaan Hippoihin tuovista vanhemmista ehkä monetkin muistavat osallistuneensa. Hippo -hiihtojen säävaraus on: ei pidetä jos pakkasta on 15 astetta tai enemmän. Siitä tokko on maaliskuussa vaaraa, mutta latujen sulamiseen on varauduttava. Hippo -kisailijoita on ollut yli 200. Niin ison määrän hiihdättäminen onnistuu vain urheilukentältä, jonka rataa aurinko pääsee esteettä lämmittämään. Sama varaus koskee heti seuraavana päivänä sunnuntaina järjestettäviä Leijonien nappulahiihtoja. Tätä kirjoitettaessa liipasimella ovat myös kunnan mestaruushiihdot. Latujen ohenemisesta huolimatta kannattaa ilmoittautua Hippo -hiihtoihin. Viimeinen hetki siihen on keskiviikko 4.3. klo 10. Ilmoittautuminen tapahtuu ainoastaan Lempäälän Kisan hiihdon kotisivun kautta osoitteella lekihiihto. fi Sieltä löytyy oma sivu Hippo -hiihdoille ja selkeä ilmoittautumisohje, hiihdettävät matkat ja latukartat syntyneet hiihtävät melko tasaisella 0,4 km, tytöt ja pojat samassa sarjassa syntyneiden matkana on 1 km, syntyneiden 2 km. Hippohengessä saa hiihtää millä tyylillä vaan. Hiihtotyyli on huoleton, mutta muutoin Hipot viedään läpi oikeita kilpailutapoja noudatellen. Kilpailut järjestää LeKi muiden hiihtojensa tapaan. Se tarkoittaa mm. sitä, että ajat otetaan sähköisesti. Siitä taas johtuu, ettei jälki-ilmoittautuneita oteta ja kukin hiihtäjä päästetään ladulle vain omalla ajallaan. Sähköinen ajanotto mahdollistaa, että kuuluttaja voi kertoa, monenneksiko sekunti sitten maaliin tullut hiihtäjä meni. Tulokset voidaan kertoa ja palkinnot jakaa pian kunkin sarjan valmistuttua. Itse Hippokin pyrkii palkintokorokkeelle. Osallistumismitalin saa jokainen osallistuja. Jotta hiihtäjäiset sujuisivat kaikkien kannalta mukavasti, niin osallistujien on oltava ajoissa paikalla. Numeroita aletaan jakaa klo 10 ja lopetetaan Viime tippaan eli ruuhkaan asti ei kannata jättää senkään takia, että ehtii tutkia latukarttoja ja muita ohjeita ilmoitustaululta ja käydä kiertämässä kilpaladun. Antero Korhonen 90 vuotta tulevaisuudessa OP Tampere

15 KISA-posti 15 Loukkaantuneen arki Jokaisen jääkiekkoilijan uraa varjostavat jossain vaiheessa loukkaantumiset. Osalla niitä siunaantuu enemmän, osalla vähemmän. Itselleni arpa osui joulukuun alussa, kun pelissä taklaustilanteessa polveni hajosi. Aluksi ajattelin, että ehkä selvisin venähdyksellä enkä joudu peleistä olemaan sivussa, mutta lääkärin tuomio magneettikuvien jälkeen oli hieman erilainen; 6 viikkoa sivussa peleistä ja mahdollisesti leikkaukseen Täytyy sanoa, että tuolloin otti todella paljon päähän. Onneksi polvi lähti paranemaan hyvin eikä sitä ole tarvinnut operoida. Aloitin jo seuraavana päivänä vamman jälkeen kuntoutuksen lääkärin ja meidän loistavan fysioterapeuttimme ohjeiden mukaan. Jalkaa piti nostella joka päivä suorana 300 kertaa (on muuten yllättävän rankka liike!), jottei voima jalasta kokonaan häviä. Vesijuoksun pystyi melkein heti aloittamaan. Aerobiaa pystyi harjoittelemaan erilaisilla variaatioilla, muun muassa alataljalla kiskomaan soutuliikettä. Pikku hiljaa myös crosstrainerilla ja kuntopyörällä pystyi tekemään kestävyysharjoituksia. Ylävartalon ja keskivartalon voimaan oli mahdollista keskittyä nyt tavallista enemmän. Pientä takapakkia tosin tuli, kun tammikuun loppupuolella pelasin ensimmäisen pelin loukkaantumisen jälkeen. Vastustajan pelaaja kaatui tuon saman jalan päälle ja polvi hajosi osittain uudestaan. Ei auttanut muu kuin hypätä uudestaan vesijuoksualtaaseen nuorentamaan altaan keski-ikää. Onneksi tuonkaan tällin takia polvea ei tarvinnut leikata, milloin koko loppukausi olisi jäänyt väliin. Vaikka kuinka ärsyttää seurata pelejä sivusta ja jäälle tekisi mieli, niin täytyy sanoa, että on loukkaantumisilla hyväkin puoli. Vaikkei ehkä kuvittelisi niin harjoittelu on jopa monipuolisempaa kuin normaalisti. Silloin tekee todella paljon harjoituksia, joita ei muulloin tulisi tehtyä. Kroppa saa erilaisia ärsykkeitä ja tuolloin pystyy keskittymään esimerkiksi ylävartalon voiman kehittämiseen paljon enemmän kuin normaalisti kauden aikana. Tärkeintä on muistaa, että loukkaantumista ei käytä tekosyynä sille, ettei pysty harjoittelemaan. Todellisuudessa silloin täytyy harjoitella kahta kauheammin ja käyttää siihen paljon enemmän aikaa kuin normaalisti. Hieman mielikuvitusta käyttämällä ja varioimalla liikkeitä kaikkia osa-alueita pystyy harjoittelemaan! Ps. Tervetuloa seuraamaan loppukauden tiukkoja Mestis-pelejä, jotka huipentuvat maaliskuussa käyntiin pyörähtäviin playoffseihin! Kirjoittaja on Sami Laakso, omankylän kiekkovirtuoosi ja LeKin Mestis pelaaja JOPA -70% Alennukset normaalihinnoista. VERKKOKAUPAN TUTUSTUMIS- TARJOUS!» KAIKKI vaatteet ja jalkineet -20% Alennuskoodi: VERKKOKAUPPA20 Käytä alennuskoodi tilausvahvistussivulla saadaksesi edun. Etu voimassa verkossa asti. Alennus myös tarjoushinnoista Ilo isosta buffet-pöydästä saakka. Ideapark 8 95 (9,95) Yli 30 vaihtoehtoa! LEMPÄÄLÄ, Ideapark

16 16 KISA-posti Painonnostolle rauta on kevyttä Lempäälän Kisan painonnostojaosto liikuttelee raskaita rautoja tehokkaasti ja tarmokkaasti. Jaoston pienuudesta huolimatta tulosta syntyy niin kilpailulavoilla kuin arjessa. Osaamista löytyy moneen lähtöön Artturi tempaisi ja työnsi peruskoulumestariksi Artturi Häkli otti kultaa peruskoululaisten mestaruuskisoissa Rovaniemellä käydyissä kisoissa. Häkli kilpaili sarjassa alle 40 kg. Voitto tuli tuloksella tempaus 30 kg ja työntö 40 kg. Lempäälän Kisa onnittelee Artturia! Touhukas jaosto mm. järjestysmiestoiminnasta, jossa painonnosto näyttäytyy aktiivisena toimijana. Kilpailumenestystä puolestaan löytyy aina kansainvälisiltä areenoilta kotimaan kilpailuihin saakka. Teemu Roiniselle SM-kultaa Teemu Roininen otti lauantaina SM-kultaa Pirkkahallissa pidetyissä yleisen sarjan SM-kilpailuissa. Voitto irtosi yhteistuloksella 350 kg ( ). Kulta oli Roiniselle jo kolmas putkeen. Tampereentie 12 Gynekologit, gynekologinen ultraääni, yleislääkärit, ihotautilääkäri, korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri. Puh

17 KISA-posti 17 Kausi lähenee loppuaan Jääkiekon kausi on kovaa vauhtia saavuttamassa päätöstään sarjojen osalta. Maaliskuussa mennään vielä vauhdilla mutta kaikki sarjat päättyvät maaliskuun loppuun mennessä, jonka jälkeen osa joukkueista jatkaa vielä kautta osallistumalla turnauksiin. jääharjoittelua jatketaan vielä huhtikuun puolella ja toukokuun puolella aloitetaan jo uusi kausi kesäharjoittelun muodossa. Ammattilaisia leirille Järjestämme tänäkin kesänä suositun kiekkoleirin Lempäälän jäähallilla ja sen ympäristössä. Leiri on suunnattu syntyneille pelureille ja ilmoittautuneita on jo kertynyt mukavasti. Leirillä harjoitellaan sekä jäällä ja sen ulkopuolella erilaisten mukavien oheislajien ja harjoitteiden muodossa. Leirin huipentuma on suomalaisten NHL-, KHL-, Liiga- ja maajoukkuepelaajien vierailu leirillä! Ilmoittautuminen leirille on käynnissä jääkiekon kotisivuilla. Jääkiekon toimintaan on suunniteltu paljon uudistuksia, joita aletaan toteuttamaan heti uuden kauden kynnyksellä. Luvassa on urheilu- ja valmennustoiminnan parannuksia kuin myös muita harrastamiseen liittyvien asioiden päivittämistä ja parantamista. Näistä uudistuksista aiomme tiedottaa mahdollisimman laajasti aina sitä mukaa, kun saamme toimintoja valmiiksi. Joukkueissamme on ensi kaudeksi tilaa uusille pelaajille ja aiomme infota joukkueidemme kesäharjoittelun alusta ja osan joukkueiden kartoitustapahtumista myöhemmin keväällä. Lisäksi aiomme perustaa nykyisille leijonakiekkokoululaisillemme joukkueet ensi kaudelle, johon kaikki halukkaat ovat tervetulleita. Uusia joukkueita Uudet joukkueet perustetaan 2008 ja 2009 syntyneille. Toiminnassamme on myös tilaa jääkiekon parissa toimimiseen kiinnostuneille aikuisille ja nuorille valmennus- ja huoltotehtävien merkeissä. Ville Nurminen valmennuspäällikkö Life ideaparkissa remonttiale, tuotteita poistohinnoin Alennukset -10% -20% -30% Hyvinvoinnin erikoisliike

18 18 KISA-posti Paulś Special LUOTA AMMATTITAITOON Kilpailet huomioarvosta - kuten tuhannet muutkin! Paulś Special -palvelu kattaa laajasti kaiken printtituotannon parissa. Kokonaisten kampanjoiden sisältö ja ulkoasujen toteuttaminen avaimet käteen periaatteella. Kokonaisuudet suunnittelusta tuotantoon kustannustehokkaasti kymmenien vuosien kokemuksella tarvittaessa nopeallakin aikataululla. YHTEYSTIEDOT: Vanamotie Lempäälä puh KAMPANJAT JA PAINOTUOTTEET Mikä tekee mainoksesta huomioarvoisen? Kysy ihmeessä! Kymmenien vuosien kokemus tehokkaasta kampanjoinnista. Lehtimainokset, esitteet, katalogit, folderit, julisteet, yritysilme Purevaa mainontaa - Ideasta toteutukseen TULOSTEET 70% ostopäätöksistä tapahtuu myymälässä! Ei ole samantekevää, minkälaisilla mainoksilla asiakasta puhutellaan. Julisteet ja canvas -tulosteet nopeasti, joustavasti ja edullisesti Ammattitaitoisen joustavasti KUVAUS Kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa! Ei ole samantekevää millaisia kuvia käytetään. Tuotekuvat, yrityskuvat, mainoskuvaus, tapahtumadokumentointi. Tarpeesi mukaiset yksilölliset ratkaisut. Helposti - kuin nappia painamalla Perushammashoito, Nukutushammashoito, Viisaudenhampaan leikkaukset, Laserhoidot (Er:Yag-, ErCr:YSGG-. Nd:Yag- ja diodilaserlaitteilla Keraamiset laminaatit, kruunut ja sillat Cerec AC laiteilla yhdellä käynnillä Hammasimplanttihoidot ( aina kartiokeilatietokonetomografia-tutkimukseen perustuva ja implanttsuuunniteluohjelmistojen avulla tehtävä hoitokokonaisuus) Kiinteät ja iroitettavat hammasproteettiset hoidot Kaikki hammaslääketieteelliset röntgentutkimukset Aikuisten ja lasten oikomishoidot Suuhygienistipalvelut Hammaslääkärit: Sinikka Levonmaa, Sanna Maijala, Kristiina Mäki (oikomishoidon erikoishammaslääkäri), Iiro Niskanen, Klaus Niskanen, Soile Peltoniemi-Niskanen ja Heidi Virtanen. Suuhygienisti Pasi Ahveninen. Nukutushammashoito yhdessä Aiderix Oy:n kanssa Tampereentie 4 (2.krs) Lempäälä puhelin (03) , (nettiajanvaraus) Hammaslääkäri Iiro Niskanen tekee perushammashoitoa ja kirurgisia toimenpiteitä kuten hammasimplantteja

19 KISA-posti 19 HYVINVOINNIN JA VAPAA-AJAN VIIKONLOPPU IDEAPARKISSA Tervetuloa voimaan hyvin. Lauantaina keskuspuistossa on tarjolla hyvinvointiin ja vapaa-aikaan paljon erilaista toimintaa ja tapahtumaa. Liikkeistä löydät teeman mukaisia supertarjouksia myös koko viikonlopun ajan. HYVINVOINNIN YTIMESSÄ Lauantaina ollaan Hyvinvoinnin Ytimessä. Koko keskuspuisto täyttyy liikkeiden pisteistä, erilaisista huikeista näytöksistä sekä liikuntaan ja hyvinvointiin liittyvistä aktiviteeteista. Tule sinäkin tsekkaamaan tärpit ja tarjoukset. Nähdään Ytimessä MAAHANTUOJAN VARASTON TYHJENNYS Laaja valikoima talvimalliston tuotteita huikealla -60% alennuksella! Tule tekemään mahtavia löytöjä myös tasarahahinnoin! GUESS Ideapark. Ideaparkinkatu 4, Lempäälä.

20 20 KISA-posti LeKin yhteistyökumppani Luistimien: teroitukset profiloinnit lämpömuotoilu Suksien: hionnat pohjustukset huollot ONE WAY HIIHTOPUKU takki+housut (249,-) 149,- Tampereentie 24, Lempäälä Avoinna: Ma-Pe klo 9: La klo Puh:

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.

Lisätiedot

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012 KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI TALVEN TAIKAA PAJASANOMAT 1 /2012 Joulukuussa näytti talven tulo jäävän muutamaan pakkasasteeseen ja lumihiutaleeseen, olihan joulukuussa jopa

Lisätiedot

KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU!

KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU! 1 KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU! Hiihtokoulu alkaa Harjumajalla loppiaisen jälkeen ma 10.1.2011 klo 18.00. Kaikki uudet ja vanhat joukolla mukaan! Suunnitelmissa perustaa ainakin 3 ryhmää; alkeisryhmä

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien kokous (Kainuun Ammatti-instituutti)

Joukkueenjohtajien kokous (Kainuun Ammatti-instituutti) KILPAILUOHJEET: KILPAILUJEN AIKATAULU Pe 30.3. Klo 17.00 Klo 19.00 Lehdistötilaisuus: hiihtostadionin lehdistökeskus Joukkueenjohtajien kokous: Kainuun Ammatti-instituutti La 31.3. Klo 09.45 Klo 10.00

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä:

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: SEURATIEDOTE 2/2012 Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012 Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: Kauden avaustilaisuus TestiPäivä syyskuussa Ilmaiset seurakoulutukset

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 26.3.2004 SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 3.-4.4. VANTAALLA! KEVÄTKOKOUS 18.4. KUTSU, ESITYSLISTA JA VALTAKIRJA PELISÄÄNTÖPALAUTE Varaa aikaa ihmisille, jotka ovat Sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Kysymys ka. 1 2 3 4 5

Kysymys ka. 1 2 3 4 5 Kausikyselyn tarkoituksena oli selvittää pelaajien kehitystarpeita ja tavoitteita. Lisäksi kysyttiin osallistumisinnkuutta turnauksiin ja Eerikkilän leirille. Vastausten pohjalta kehitetään joukkueen toimintaa

Lisätiedot

60. Pirkan. Hiihto 1.3.2015 2.3.2014. 90, 52 ja 45 km sekä Kunnia-Pirkka 10 km Niinisalo Tampere perinteisellä tai vapaalla

60. Pirkan. Hiihto 1.3.2015 2.3.2014. 90, 52 ja 45 km sekä Kunnia-Pirkka 10 km Niinisalo Tampere perinteisellä tai vapaalla Vuodesta 1955 lähtien Suomalaisten laturetkien kuningasmatka 60. Pirkan Hiihto 2.3.2014 1.3.2015 90, 52 ja 45 km sekä Kunnia-Pirkka 10 km Niinisalo Tampere perinteisellä tai vapaalla Kuinkas sitten kävikään...

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) 31.5.2010 Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä parantamaan informointia

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

2005-2006. Keilahallit ovat nykyisin täynnä uusia asiakkaita, mutta heidän sitouttamisensa aktiivisiksi keilaajiksi on vaikeata.

2005-2006. Keilahallit ovat nykyisin täynnä uusia asiakkaita, mutta heidän sitouttamisensa aktiivisiksi keilaajiksi on vaikeata. 2005-2006 Keilahallit ovat nykyisin täynnä uusia asiakkaita, mutta heidän sitouttamisensa aktiivisiksi keilaajiksi on vaikeata. Kummikeilailun korvaava Frendi - Kisa alkaa. Mukaan on otettu tulokkaiden

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

Tikkakosken Tikka ry 2015

Tikkakosken Tikka ry 2015 22.6.2015 RINGETEN G-JOUKKUEEN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014 2015 Tikkakosken Tikan G-ringettejoukkueen toiminta oli suunnattu liikunnasta, ringetestä ja joukkuepelistä kiinnostuneille vuonna 2007 ja

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi Vantaan Jukara KARATE JUDO AIKIDO KARATE Kausitiedote Syksy 2006 SHORINJIRYU KARATEN SM KILPAILUT Kokusai Shorinjiryu karaten avoimet SM-kilpailut järjestetään 28.10.2006 Espoossa. Jukarasta kisoihin lähtee

Lisätiedot

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011 Tervarit-j Juventus 04 Vanhempain palaveri 3.11.2011 Asialista Mennyt kausi Yhteenveto kuluneesta kaudesta Tulevan kauden suunnitelmat Harjoittelu Päätapahtumat Varustehankinnat Budjetti, varainkeruu Keskustelua,

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minien ryhmät on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Harjoituksiin sisältyy aina kuivaharjoittelua, jossa verrytellään, jumpataan ja

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja Sb*Somero haastaa seuranne ja joukkueenne mukaan yhteiseen, edulliseen lähiseutukuntien salibandyliigaan. Tarkoituksena on lisätä lähikuntien

Lisätiedot

Kaudella 2014-2015 3-4 laji/liikunnallista treeniä + pelit Harjoituspelit: 1-2 harjoituspeliä per kk kauden aikana per joukkue

Kaudella 2014-2015 3-4 laji/liikunnallista treeniä + pelit Harjoituspelit: 1-2 harjoituspeliä per kk kauden aikana per joukkue VANHEMPAINPALAVERI 5.3.2014 KAUSISUUNNITELMA 2014-2015 JOUKKUEET Koko joukkueen tavoitekoko n. 2+28 (tällä hetkellä 1+22) Dux Titans D2 o Kilpailullisempi ja tavoitteellisempi harjoittelu/pelaaminen o

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää

Lisätiedot

Kansakoulun lukukirjassa joskus ammoisina aikoina oli loru:

Kansakoulun lukukirjassa joskus ammoisina aikoina oli loru: 17.2.2013 Hyvää helmikuuta Häjy! Kansakoulun lukukirjassa joskus ammoisina aikoina oli loru: "Helmikuu on pakkasherran. Maaliskuu maata näyttää. Huhtikuu humahuttaa. Toukokuussa touot tehdään." Jne. Tottahan

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto-

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto- FITLANDIA-TREENIOPAS - Juoksijan lihaskunto- ASIANTUNTIJA Sanna Malinen Sanna Malinen on 27-vuotias viittä vaille valmis lääkäri. Sanna on harrastanut liikuntaa pikkutytöstä lähtien, ja urheilulajeista

Lisätiedot

400m harjoittelu. Seppo Haaviston johdolla 1980 luvulla. Juha Pyy Yrittäjä. Lappajärvi. Urheilu-ura

400m harjoittelu. Seppo Haaviston johdolla 1980 luvulla. Juha Pyy Yrittäjä. Lappajärvi. Urheilu-ura 400m harjoittelu Seppo Haaviston johdolla 1980 luvulla Juha Pyy Yrittäjä Lappajärvi Urheilu-ura 43 SM-tason mitalia Noin 20 Eri sarjojen SE-tulosta Ennätys 400m 45,75 33 maaotteluedustusta 10v ura 1979

Lisätiedot

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia Erotu joukosta Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia Arja Vartia Toimitusten resurssit Urheilutoimituksissa on yleensä viikonloppuisin vain muutama toimittaja Medioiden kustannuspaineet ovat

Lisätiedot

Neljä parasta joukkuetta palkitaan rahapalkinnoin. Varat on tarkoitettu käytettäväksi esim. leirikoulua varten.

Neljä parasta joukkuetta palkitaan rahapalkinnoin. Varat on tarkoitettu käytettäväksi esim. leirikoulua varten. YLÄASTE KEILAA Uudistunut keilailukilpailu yläasteelle! Muodostakaa oma joukkueenne ja osallistukaa! Pääpalkinto 1350 euron stipendi. PALKINNOT: 1. 1350 2. 680 3. 500 4. 340 5.-10. Tavarapalkintoja Neljä

Lisätiedot

Terveiset Panttereilta

Terveiset Panttereilta Terveiset Panttereilta Napapiirin Pantterit ry on rovaniemeläinen jääurheilun erikoisseura, jossa pelataan kaukalopalloa ja jääkiekkoa. Harrastajia seurassamme on iältään 3-vuotiaasta aina n.60-vuotiaaseen;

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Syksy 2013 TERVETULOA!

Syksy 2013 TERVETULOA! Syksy 2013 TERVETULOA! Avaus Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilun erikoisseura Sinettiseura Kaksi

Lisätiedot

KAUSIKIRJE SYKSY 2015

KAUSIKIRJE SYKSY 2015 KAUSIKIRJE SYKSY 2015 Hei kaikki vanhemmat! Toivotamme kaikki vanhat ja uudet seuralaiset tervetulleiksi treenaamaan kanssamme myös ensi kautena. Tästä kirjeestä löydät tärkeitä tietoja syksyä koskien,

Lisätiedot

Hämeenlinnan hiihdot

Hämeenlinnan hiihdot 1 (5) Hämeenlinnan hiihdot Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 7.3.2015 Kilpailuohje 2 (5) KILPAILU Hämeenlinnan hiihdot, hiihtotapa vapaa (V), kilpailunumero 154. KILPAILUKESKUS JA -TOIMISTO Kilpailukeskus

Lisätiedot

KILPAILUVIIKONLOPPU. www.oifbadminton.org

KILPAILUVIIKONLOPPU. www.oifbadminton.org KILPAILUVIIKONLOPPU - ENNEN KISAA HYVISSÄ AJOIN - EDELLINEN PÄIVÄ - KILPAILUPÄIVÄN AAMU - MATKA - KILPAILUPAIKALLA ENNEN PELEJÄ - PELIEN KESTÄESSÄ - PELIEN JÄLKEEN - KOTIMATKA ENNEN KISAA HYVISSÄ AJOIN

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 6/2013

Jalkapallojaoston tiedote 6/2013 Tampereen Kisatoverit Jalkapallojaosto, Roope Nutikka 2013 1 SISÄLTÖ 1) Taito-, kyky- ja maalivahtikoulu 3 2) Jalitsu-hallin talkoot 3 3) Jalkapallojaoston kehityspalaveri 4 4) E-valmentajakurssi 5 5)

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ

JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ Lentopalloa Torniossa, esiintyjinä aikuisjoukkueet, pääosissa junioripalloilijat, tuottajana Tornion Lentis-88, siinä on sitä perinteistä. 23. toimintakausi

Lisätiedot

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Rimmin Räpylä Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Puheenjohtajan palsta Vireä kyläyhdistyksemme on toiminut jo yli 13 vuotta ja aina vaan tekemistä riittää. Vappuna on yhteisiä menoja, äitienpäivän

Lisätiedot

Vanhempainilta 3.5.2016

Vanhempainilta 3.5.2016 Vanhempainilta 3.5.2016 Perustettu 2006 Palloliiton Grassroots-palkinto Vuoden 2014 harraste- ja kasvattajaseura FC Kangasalan kausimaksut ovat mahdollisimman alhaiset Talkootyö Toiminta kasvaa Etenkin

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2008 1. URHEILIJOIDEN TUKEMINEN SEKÄ TOIMINNAN TASON NOSTAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

IV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut

IV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut IV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut Huom. Mikäli tilanne on tasan varsinaisenpeliajan jälkeen (kaikki playoff ottelut) suoritetaan voittomaalikilpailu pareittain. Voittomaali kilpailun

Lisätiedot

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?

Lisätiedot

1 (7) Hämeen Viesti 2015. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015. Kilpailuohje

1 (7) Hämeen Viesti 2015. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015. Kilpailuohje 1 (7) Hämeen Viesti 2015 Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015 Kilpailuohje 2 (7) KILPAILU Hämeen Viesti 2015, 8-henkisin joukkuein, hiihtotapa P ja V, kilpailunumero 624. Kilpailussa hiihdetään

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012 Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012 Aika: 11.9.2012 klo 18.30 Paikka: Kellokosken jäähallin kahvio 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.30 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 (4. ja 5. luokka)

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 (4. ja 5. luokka) Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 3 pistettä 1. Missä kuviossa mustia kenguruita on enemmän kuin valkoisia kenguruita? Kuvassa D on 5 mustaa kengurua ja 4 valkoista. 2. Nelli haluaa rakentaa samanlaisen

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu!

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! Maximen kisakausi on edennyt jo yli puolen välin. Yleensä harrastesarjassa kilpaileva joukkue aloitti kisakautensa Caribia cupin sm-sarjassa. Tavoitteena olivat

Lisätiedot

4) Seuraatteko aktiivisesti Oulun kaupungin liikuntaviraston päätöksiä?

4) Seuraatteko aktiivisesti Oulun kaupungin liikuntaviraston päätöksiä? 17.01.2011 1) Seuran nimi? 2) Laji ja suorituspaikat? 3) Harjoitusolosuhteet ja mahdollisuudet? 4) Seuraatteko aktiivisesti Oulun kaupungin liikuntaviraston päätöksiä? 5) Minkälaisia toiveita seurallanne

Lisätiedot

Marja-Vantaa -turnaus

Marja-Vantaa -turnaus Keimolan Kaiku ry Turnausohje Marja-Vantaa -turnaus 12.-13.2.2011 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Marja-Vantaa -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo Hyvän asian puolesta Auta Meitä Auttamaan Koululaisliikunta on tärkeää? Miksi me haluamme tehdä tätä: Yhteiskunnallinen vastuu koululaisten hyvinvoinnista Liikuntamahdollisuuksien

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Timanttiselle kaudelle 2014-2015!

Tervetuloa mukaan Timanttiselle kaudelle 2014-2015! SB VANTAA TIMANTIT Timantit NEWS on SB Vantaa Timantit-joukkueen tiedotuslehtinen joukkueen pelaajille, toimihenkilöille, vanhemmille, tukijoille ja muille toiminnastamme kiinnostuneille henkilöille. Tervetuloa

Lisätiedot

Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010. 24. kausi, miehet 4-sarja. Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986.

Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010. 24. kausi, miehet 4-sarja. Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986. www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010 24. kausi, miehet 4-sarja Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986 LAPUAN OSUUSPANKKI Ruhan pankki Ruhan lentopalloilun päätukija

Lisätiedot

Nuorten PM-hiihdot 2014, Rovaniemi 31.1.-2.2.2014

Nuorten PM-hiihdot 2014, Rovaniemi 31.1.-2.2.2014 Nuorten PM-hiihdot 2014, Rovaniemi 31.1.-2.2.2014 Kilpailuohjelma: Perjantai 31.1.2014 16.00 karsinta Naiset 1,1 km / Miehet 1,4km vapaa hiihtotapa Alkuerät 17.30 Naisten I alkuerä 17.36 Naisten II alkuerä

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos. Fyysisen harjoittelun opas

Espoon Urheilijat ry Judojaos. Fyysisen harjoittelun opas Espoon Urheilijat ry Judojaos Fyysisen harjoittelun opas 1 Sisällysluettelo 1 KUNNON HARJOITTAMINEN... 3 2 KESTÄVYYSHARJOITTELU... 4 2.1 PERUSKESTÄVYYS... 4 2.2 VAUHTIKESTÄVYYS... 4 2.3 MAKSIMIKESTÄVYYS...

Lisätiedot

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Jäsenlehti, jäsenkirje, jäseneuutiset..ihan miten haluat. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Joulu uusivuosi 2015

Lisätiedot

Lajikokeiluun osallistuminen maksaa 2 / hlö - maksu tasarahalla!

Lajikokeiluun osallistuminen maksaa 2 / hlö - maksu tasarahalla! 2014 LAJIKOKEILUJA SENIOREILLE VIIKOILLA 47 & 48 Lajikokeiluun osallistuminen maksaa 2 / hlö - maksu tasarahalla! Osaan lajikokeiluista on ilmoittautuminen pe 14.11.2014 klo: 12.00 mennessä. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015 Koivukylän Palloseura ry B-juniorit Toimintasuunnitelma kaudella 2015 01.12.2014 Suunnitelma koskee aikaväliä 1.11.2014 31.10.2015. Toimihenkilöt ja yhteystiedot Joukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja:

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 8.-9.3.2014 Indoor Games Lauantaina 8.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 1. TAUSTATIEDOT Kuinka vanha olet? 10 8 6 4 2 58,6 % 31,0 % 10,3 % alle 19 v 19-25 v 26-45 v 45-60 v yli 61 v Kaikki (KA:3.79, Hajonta:0.61)

Lisätiedot

Pelaajaluettelot nähtävissä osoitteessa http://www.finhockey.fi/alueet/kymi-saimaa/tulospalvelu_2011-2012/tilastoitavat_sarjat/

Pelaajaluettelot nähtävissä osoitteessa http://www.finhockey.fi/alueet/kymi-saimaa/tulospalvelu_2011-2012/tilastoitavat_sarjat/ Kuntokiekon lisäohjeet: Pelaajaluettelot Joukkueet toimittavat aluepäällikölle joukkueensa pelaajaluettelot ennen sarjan alkua. Yhteyshenkilö ilmoittaa pelaajamuutokset välittömästi aluepäällikölle. Vain

Lisätiedot

FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana. kesän peleihin. Markku Gardin 1.4.2014

FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana. kesän peleihin. Markku Gardin 1.4.2014 FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana kesän peleihin Markku Gardin 1.4.2014 Mentaalitarinoita "Peliä edeltävänä iltana makaan vuoteessani ja kuvittelen mielessäni, kuinka teen maalin ja kuinka pelaan hyvin.

Lisätiedot

FITLANDIA-TREENIOPAS. - 8 kuukauden maraton-ohjelma

FITLANDIA-TREENIOPAS. - 8 kuukauden maraton-ohjelma FITLANDIA-TREENIOPAS - 8 kuukauden maraton-ohjelma ASIANTUNTIJA Maija Oravamäki Maija Oravamäki on liikuntalahjakkuus, joka on voittanut useita Suomen mestaruuksia eri lajeissa, edustanut Suomea arvokisoissa

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

YAMA-ARASHI RY 3/2007

YAMA-ARASHI RY 3/2007 YAMA-ARASHI RY 3/2007 JUDO Varapuheenjohtajalta Kesä mennyt on ja syksy saapuu. Vai olisiko Vielä on kesää jäljellä. -iskelmän sanat ja ajatukset paremmin kohdallaan raapustaessani alkuvuoden muisteloita

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

Sulkapallojaos 2015/01 2015-02-09/me Jaoksen toiminta:

Sulkapallojaos 2015/01 2015-02-09/me Jaoksen toiminta: Koneen Kerho r.y. Sulkapallojaos 2015/01 2015-02-09/me Jaoksen toiminta: Sulkapallojaoksen jäsenet yhteensä noin 70 pelaajaa - harrastavat kuntoilumuotoista sulkapalloilua. Jaoksella on vakiovuoro keskiviikkoisin

Lisätiedot

Hallisarjan uudistaminen

Hallisarjan uudistaminen Hallisarjan uudistaminen Parin viimeisen vuoden aikana ollessani sarjavastaavana olen havainnut useita ongelmia hallisarjan järjestämiseen liittyen. Järjestämisongelmien lisäksi joukkueiden ja pelaajien

Lisätiedot

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014 SC VANTAA Jäsenkirje 3/2014 1. Katsaus joukkuevoimistelijoiden kevääseen... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. Harrasteliikuntaryhmiin ilmoittautuminen alkanut... 3 4. Valmentajaksi tai ohjaajaksi

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry Jäsentiedote 1/2007 Hyvä KoS:n jäsen. Kos:n hallitus vuodelle 2007 Seuramme syyskokouksessa joulukuussa valittiin KoS:n uusi hallitus. Hallitukseen kuuluvat Simo Kattilakoski (pj.),

Lisätiedot

Kuntokuu. Liiku, osallistu ja voita!

Kuntokuu. Liiku, osallistu ja voita! Liiku, osallistu ja voita! Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n t ovat helmikuu ja syyskuu. Tavoitteena on saada VAU:n jäsenet kuntoilun pariin niin talvella kuin syksylläkin. Raikkaista syys- ja

Lisätiedot

Ammattina, intohimona pyöräily Pia Sundstedt

Ammattina, intohimona pyöräily Pia Sundstedt Ammattina, intohimona pyöräily Pia Sundstedt Pia Pia Pia GIF urheilukipinä syttyy!! -perheurheilu -yleisurheilu -hiihto -pyöräily -duathlon/triathlon PYÖRÄILY AMMATIKSI Träningsplan 1994-1995 Valinta:

Lisätiedot

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 Kilpailutoiminta Liigajoukkueet Naisten ykkösjoukkueen tavoitteena on voittaa tänäkin keväänä kultaa. Sama tavoite on myös vuodelle 2010. Naisten II-joukkue pelaa ykkösdivisioonassa

Lisätiedot

Kaikille avoin, jokamiesluokan Maisema-Triathlon Hämeenkyrössä 26.7.2015 klo 12.00.

Kaikille avoin, jokamiesluokan Maisema-Triathlon Hämeenkyrössä 26.7.2015 klo 12.00. Kaikille avoin, jokamiesluokan Maisema-Triathlon Hämeenkyrössä 26.7.2015 klo 12.00. Kilpailukeskus: Laitilan sillan pielessä, ent. Meijerin tontilla, os. Trossitie Sarjat ja matkat: Miehet yleinen, Naiset

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä lähes 300 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA HALLITUKSEN KOKOUS 30.8.2015 PÖYTÄKIRJA Paikka: YliGon kerhohuone, Mannerheimintie 5 B Osallistujat: Anttoni Maula, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri Henry Hemming

Lisätiedot

Utriainen ei enää yritä Pekingiin

Utriainen ei enää yritä Pekingiin Utriainen ei enää yritä Pekingiin Olympiamaratonille valmistautuva Kirwa täydensi Ahkeran miesten kaksoisvoiton ESS 19.5.2008 Juha Hölttä Jussi Utriainen juoksi sunnuntaina Vammalassa helponoloisesti maastojuoksun

Lisätiedot

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat

Lisätiedot

Mäntsälän Voimistelijat

Mäntsälän Voimistelijat 1 Mäntsälän Voimistelijat Jäsenkyselyn tulokset 2015 Vastaajia N=47 Harrastaja itse Huoltaja 6 henk 41 henk Harrastajan ikä Alle 7v 15 henk 7-10v 17 henk 11-13v 6 henk yli 13v 9 henk Mukana seurassa Alle

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

SISÄLLYS. Jäsenkirje 1/2014

SISÄLLYS. Jäsenkirje 1/2014 SISÄLLYS Hallisarjan tulokset Uusi lisenssikausi alkaa 1.4.2014 Kertalisenssi Jäsen- ja lisenssimaksujen vahvistus sähköpostilla ja tarkistus otteluissa Liiton sääntömääräinen kevätkokous 13.4.2014 U20

Lisätiedot

Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu. HGK:n valmennus 2012

Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu. HGK:n valmennus 2012 Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu HGK:n valmennus 2012 Mitä pelitaktiikalla tarkoitetaan? Omien vahvuuksien hyödyntämistä maksimaalisesti. Omien heikkouksien välttämistä pelissä. Pelin, kentän

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot