Merimieskirkko. Sjömanskyrkan Merimiehen ystävä vuodesta 1882 * Sjömansvännen från 1882

Transkriptio

1 Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan Merimiehen ystävä vuodesta 1882 * Sjömansvännen från 1882 Piispa Kalliala palaa Rotterdamin merimieskirkolle s. 6 Majakkaseura säilyttää kulttuuria s. 18 Julen till sjöss är något speciellt s. 28 Kirkonkellojen sointi vie keskiaikaiseen tunnelmaan s. 24

2 Jouluksi kotiin nettipuodista Maailma toimittajalta Anne Valtonen 12 Marko Toljamo Joulukoristeet ovat oleellinen osa jouluun valmistautumista ja itse joulujuhlaa. Suomessa joulukoristeita valmistaa Weiste Oy, joka on ainoa alallaan Pohjoismaissa. Helsinkiläinen perheyritys on Euroopan johtavia ja vanhimpia alan tehtaita. Paulig Oy Hinta: 1,20 /kpl. Merimieskirkon tämän vuoden joulukortit on suunnitellut kuvataiteilija Minna L. Immonen. Kortteja on kaksi erilaista: enkeli ja tonttu. Yksiosainen postikortti on painettu hänen maalamasta akvarellista. Kortin takana hyvän joulun ja uudenvuoden toivotus suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kortin koko: A6 (105x148 mm). Käsin kaiverrettu ja leikattu kuviomuna loistaa kauniisti leikkauskohdistaan. Parhaista, puhtaista raaka-aineista, ilman tuoksuja valmistettu kynttilä soveltuu poltettavaksi arkena ja juhlassa. Maria Drockilan Kynttiläpajan kynttilät ovat kaikki uniikkeja taidekynttilöitä. Paloaika: 35 h. Korkeus: 11 cm. Hinta: 15,00 /kpl Hinta: 8 /kpl. Kaunis perinteinen joulukalenteri, jonka aiheet ovat kuvataiteilija Minna L. Immosen käsialaa. Kolme eri kalenteria: tontut, pukki ja muori sekä luisteleva enkeli. Kalenterissa on 25 luukkua, ja kalenteri on mahdollista ripustaa seinälle tai postittaa kirjekuoressa joulutervehdyksenä. Kalenterin alareunaan on painettu Merimieskirkon ristiankkuri. Taustapuolella on hyvän joulun toivotus suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kirjekuori sis. hintaan. Koko: A4 (30 22 cm). Tilaukset: merimieskirkko.fi/nettipuoti Jäsenenalennus syöttämällä maksuvaiheessa alennuskoodikenttään tunnus: MMKJASEN2013 Oletteko huomanneet, että kaikkialla on nykyisin maailmoja? Se taisi alkaa television sisustusohjelmien värimaailmasta. Pian keittiöt muuttuivat keittiömaailmoiksi ja pihat puutarhamaailmoiksi kasvimaailmoineen. Työmatkan varrella näkyy myös automaailma, jossa tietenkin on melkoinen hevosmaailma. Ravintolamaailman ruokamaailma se vasta onkin maailmoja syleilevä. Viereisen liikkeen eläinmaailma taas liikuttaa etenkin lapsimaailmaa. Muuttuako nyt sitten trendikkääksi ja alkaa puhua merimieskirkkomaailman työmaailmasta tai vaikka piirimaailmasta. Entä kuraattorimaailmasta toimistomaailmasta nyt puhumattakaan. Ja pian aukeavat maan mainiot joulumaailmat, joissa tavaramaailmat saanevat taas yliotteen henkimaailmasta. Voi maailma! Kaiken maailmoista huolimatta toivotan kaikille maailman parasta adventtiaikaa ja joulun odotusta. Joulun lapsi on pelastanut maailmamme. Marko Toljamo toimitussihteeri marko.toljamo@merimieskirkko.fi Tämä merkki kertoo, että aiheesta on enemmän lehden lisäsivuilla netissä. Nettilehti (pdf) ilmestyy noin viikko virallisen ilmestymispäivän jälkeen. 16 Kahvin kulutus Suomessa on maailman huippua. Pauligin kahvi on Suomessa käsite, jolla on hyvä maine. Paulig kahveineen on elänyt läpi koko viime vuosisadan vahvasti samassa tempossa kuin Suomen kansa. sisältö 2 Nettipuoti, toimittajalta 4 Pääkirjoitus / ledare 5 Hartaus, pilapiirros 6 Piispa Kalliala / biskop Kalliala 8 Hannu Suihkonen uusi pääsihteeri 10 Uutisia 11 Makeat makeiskääreet 12 Joulukoristeet tuovat tunnelman 14 Kirkkolaiva 15 Meritaide 16 Paulig paahtaa suomalaisten kahvit Merimieskirkko / Sjömanskyrkan Merimiehen ystävä / Sjömansvännen 4/ vuosikerta / 132:e årgången ISSN Julkaisija / Utgivare: Suomen Merimieskirkko ry / Finlands Sjömanskyrka rf. Päätoimittaja / Chefredaktör: Sakari Lehmuskallio sakari.lehmuskallio@merimieskirkko.fi Toimitussihteeri / Redaktionssekreterare: Marko Toljamo marko.toljamo@merimieskirkko.fi Översättningar / Käännökset: Novatext, Mari Nyman 8 18 Majakkaseura vaalii kulttuuria 21 Laivahotelli Sunborn 22 Pensola ja Rönkkö suomalaisen kulttuurin asialla 24 Keskiaikaiset kirkonkellot 26 I kyrkans skepp 27 Den nya generalsekreterare 28 Sjökapten Kaj Laine 30 Kyrkklockorna 31 Kapteeni Carlsen 32 Kirjat 33 Merimiesillat 34 Hjeltin perhe Lontoossa Toimituskunta / Redaktion: Juthas Christina, Karjalainen Jarmo, Lehmuskallio Sakari (pj.), Malmberg Thure, Poutanen Pertti, Toljamo Marko, Tukkimäki Paavo, Valtonen Anne, Varho Liisa Tilaukset, osoitteenmuutokset ja jäsenasiat / Prenumerationer, adressförändringar och medlemsäranden: Albertinkatu 2 B, Albertsgatan 2 B Helsinki, Helsingfors Puh./Tel Fax heidy.egger@merimieskirkko.fi Jäsenmaksu / Medlemsavgift: 50 Katso s. 37 Se på s. 37. Vuosikertahinta 4 numeroa / Prenumerationspris 4 tidskrifter: Diakoniajohtaja, pastori Hannu Suihkonen aloittaa Suomen Merimieskirkon 11. pääsihteerinä Hänet tunnetaan asioita kokonaisuuksien kautta lähestyvänä ja eri näkökulmia kuuntelevana sekä tavoitteellisena ja pitkäjänteisenä johtajana. Merimieskirkon työn tarkoitus on jatkossakin ihmisen kohtaaminen, läsnäolo, kuunteleminen ja lähimmäisen tarpeitten huomioiminen. 36 Perhepiiri 39 Yhteystiedot / kontakt uppgifter 40 Elämän merellä Sydämellinen kiitos kaikille merimieskirkkotyön tukijoille vuodesta Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! God jul och gott nytt år! EU-maihin/till EU länder: 50 Muihin maihin/till andra länder: 55 Irtonumerohinta / Lösnummerpris: 10,00 + pst. Taitto / Layout: Mari Kivi Paino / Tryckeri: Miktor Kansi / Pärm: Kaupunkimaisema Torre Del Mangian tornista (Toscana Italia). Kuva: Lehtikuva / Reporters / Marc Verpoorten / IMAP 2015 aineistopäivät / ilmestymispäivät: Nro 1: 25.1./27.2. Nro 2: 26.4./29.5. Nro 3: 9.8./11.9. Nro 4: 4.11./9.12. Lehteen tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että se voidaan ilman eri korvausta käyttää kaikissa lehden uudelleen julkaisuissa tai muussa käytössä toteutus- ja jakelutavoista riippumatta. 2 Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan Suomessa/i Finland: 50 Merimieskirkko Toimitus 4/2014 ei vastaa tilaamattomasta Sjömanskyrkan aineistosta. Mah- 3 dollinen palkkio maksetaan julkaisemisen / lehden ilmestymisen jälkeen.

3 pääkirjoitus / ledare Johtajana olemisesta Luen mielelläni muistelmakirjoja, varsinkin jos niissä ei moitiskella kanssaihmisiä. Elokuvaohjaaja Krzysztof Kies lovskista ( ) tehty kirja on sellainen (Danusia Stok: Kies lovski on Kies lovski, London 1993, suomenkielinen käännös 1996). Taiteilija kuvailee teoksessa uraansa, elokuviensa ideoita, elokuvan tekemistä eri kulttuureissa ja elämästä oppimaansa. Sitaatti: Etukäteiset huoleni siitä, millaista on tehdä työtä Ranskassa, osoittautuivat ennenaikaisiksi ja tarpeettomiksi. Kuvausryhmän ihmiset halusivat tehdä töitä ja osasivat hommansa. He olivat miellyttäviä ja yllättyneitä siitä, että olin ensimmäisenä kuvauspaikalla kuvaajan kanssa, ja myöhemmin kun pakkasimme tavaroita kokoon, en häipynyt autooni vaan yritin auttaa autojen lastaamisessa. Sitä he eivät antaneet minun tehdä. Teemme kaikki elokuvaa ja toki jokainen on vastuussa omasta osuudestaan, mutta kaikki ovat samalla vastuussa kokonaisuudesta. Sitten on muuan toinen juttu, ja se on hiukan kiusallinenkin. Kuvauspaikalla kaikilla on jotain käsissään. Kamera- miehellä on kamera ja valotusmittari, äänimiehellä on mikrofoni, sähkömiehellä valonsa ja niin edelleen. Minulla ei ole mitään. Annan käsikirjoituksen skriptatytölle heti aamusta ja kuljen sitten loppupäivän tyhjin käsin. Siitä syntyy vaikutelma tavallaan täysin oikeutetusti ettei minulla ole mitään tekemistä. No, minä tietysti ohjaan, puhun kuvaajalle, sanon jotain näyttelijöille, annan ohjeita, muutan dialogia ja joskus jopa ajattelen. Mutta käsissä minulla ei ole mitään. Tein hiljattain töitä erään vanhemmanpuoleisen kuvaajan kanssa teimme Kymmentä käskyä. Hän katseli minua. Teimme ensimmäistä kertaa töitä yhdessä ja kaikki meni hienosti. Kerran hän sitten sanoi: Ohjaaja on tyyppi, joka auttaa kaikkia. Määritelmä on yksinkertainen, mutta pidän siitä. Kerroin sen ranskalaisille tuotantoapulaisille, jotka protestoivat, kun kannoin laatikoita kuorma-autoon. He nyökyttelivät, ja antoivat minun kantaa. Tämä on viimeinen pääkirjoitukseni tähän lehteen. Olen niitä kirjoittanut monta, vuodesta Se on ollut etu- Sakari Lehmuskallio pääsihteeri generalsekreterare oikeus, onhan lehtemme eräs kaikkein vanhimmista yhtäjaksoisesti ilmestyneistä julkaisuista Suomessa. En ole varma, olenko, tai onko Merimieskirkko osannut auttaa kaikkia, mutta kädet ovat edelleen tyhjät. Toivon sopivia tuulia seuraajalleni Hannu Suihkoselle ja koko Merimieskirkon väelle. Itse Jumala taivaassa, maan päällä ja kaikkialla, huolehtikoon meistä kaikista, jokaisesta elämän meren kulkijasta, sillä purteni on niin pieni ja sinun meresi niin suuri. Joulun sävel Ja tapahtuu niinä päivinä, että jokaisessa ihmisessä asuva kaipaus alkaa tulla esiin. Sinä kaipaat, minä kaipaan. Jotain syvempää, jotain todempaa, aitoa ja levollista. Onko niin, että syvimmiltään kaikissa kaipauksissamme kaipaamme Jumalaa, sitä yhteyttä, johon meidät on luotu. Jumalan todellisuus ja usko on syvemmällä kuin silmiin näkyvät asiat. Löytääksemme Jumalan tarvitsemme hiljaisuutta, tarvitsemme kirkkoa, Jumalan sanaa ja rukousta. Anna näiden asioiden olla osa omaa ja perheesi arkipäivää tulevana vuonna. Niin voit viedä joulun lapsen ja syvän siunauksen elämääsi. evl.fi / Jaana Sahamies Nastolan lapsi- ja perhetyön pappi Uolevi Salonen hartaus Om ledarskap Jag läser gärna memoarer, särskilt sådana där man inte ondgör sig över sina medmänniskor. Boken om filmregissören Krzysztof Kies lovski ( ) faller in i den kategorin (Danusia Stok: Kies lovski on Kies lovski, London 1993, finsk översättning 1996, svensk översättning 1994). I boken beskriver mästaren sin karriär, idéerna bakom sina filmer, filmskapandet i olika kulturer och vad han lärt sig om livet. Citat: Mina farhågor om hur det är att arbeta i Frankrike visade sig vara förhastade och onödiga. Personerna i filmteamet ville arbeta och kunde sin sak. De var trevliga och förvånades över att jag var först på inspelningsplatsen med fotografen, och senare när vi packade ihop utrustningen, att jag inte försvann in i min bil utan försökte hjälpa till med lastningen. De lät mig inte göra det. Vi är alla med och skapar filmen och visserligen har var och en ansvar för sin del, men samtidigt är vi alla ansvariga för helheten. Sen finns det en annan sak också, som faktiskt är lite irriterande. På inspelningsplatsen har alla något i händerna. Kameramannen har en kamera och en exponeringsmätare, ljudteknikern har en mikrofon, elektrikern har belysningsutrustning och så vidare. Jag har ingenting. Jag överlämnar manuset till skriptan direkt på morgonen och går sedan resten av dagen med tomma händer. Det ger oftast med rätta ett intryck av att jag inte har något att göra. Givetvis leder jag arbetet, pratar med fotografen, säger något till skådespelarna, ger instruktioner, ändrar i dialogen och ibland rentav tänker. Men jag har inget i händerna. För ett tag sedan arbetade jag med en äldre fotograf vi gjorde Dekalogen. Han studerade mig. Vi arbetade tillsammans för första gången och allt flöt bra. Sedan sade han en gång: Ledaren är en typ som hjälper alla. Definitionen är simpel, men jag gillar den. Jag nämnde den för de franska produktionsassistenterna, som protesterade när jag bar lådor till lastbilen. De nickade och lät mig bära. (Fri översättning av citatet på finska.) Det här är min sista ledare till denna tidning. Jag skrivit många, ända sedan Det har varit ett privilegium; vår tidning är ju en av Finlands allra äldsta publikationer som utgivits utan avbrott. Jag är inte säker på att jag, eller Sjömanskyrkan, har kunnat hjälpa alla, men mina händer är alltjämt tomma. Jag önskar min efterträdare Hannu Suihkonen och alla som arbetar på Sjömanskyrkan gynnsamma vindar. Gud i himmelen, på jorden och överallt, bevara oss alla, var och en som seglar på livets hav, ty min båt är så liten och havet så stort. Ottakaat myös Te, rakkaat, ahkerat ja uhraavaiset merimiesten ystävät, vastaan lämpimät ja vilpittömät kiitokseni merimiesten samoin kuin omastakin puolestani arvokkaista lahjoistanne. Mutta Herra olkoon ennen kaikkia ylistetty ja kiitetty että hän tässäkin suhteessa on antanut Teille armonsa ja vaikuttanut Teissä tahtoa ja tointa! Merimiehen Ystävä12/ Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan 5

4 Jumala ei ole hölmö Sakari Lehmuskallio Järjestelin kesällä kirjahyllyä tosin aivan liian keveällä kädellä. Sain sentään Rotterdamin merimieskirkon vanhat Johtoloisto-lehdet järjestykseen. Ensimmäinen on toukokuulta Tuntuu oudolta, että siitä on lähes 30 vuotta. Saman vuoden viimeiseen numeroon kirjoitin joulutervehdyksen. Tuolloin 4-vuotias poikani oli kysynyt, oliko Jeesus homo habilis. Se sellainen on ihmisen kantamuodoista kaikkein varhaisin. No, ei nyt sentään: ei ollut. Vajaat seitsemän vuotta Rotterdamin merimiespappina olivat oppimisen ja ajattelun kannalta toisenlaiset kuin niitä edeltävät runsaat kolme vuotta dogmatiikan assistenttina Helsingin yliopistossa. Kummassakin ajanjaksossa on silti paljon samaa. Tuli katselluksi ihmisiä ja elämää, keskustelluksi niin kasvokkain kuin tekstejä lukien. Tuli niin kysellyksi kuin koetuksikin, mikä on elämän mieli. Tällaista tuumailin joulun alla 1985, kun kerran oli kysytty: Kuka sitä Jumalan ajatuksista tietää, mutta jo aivan tavallinen ihmisaivoitus löytää ainakin kaksi syytä siihen, ettei Kristus ollut homo habilis eikä sen puoleen vaikkapa homo erectus tai homo neandertalis. Mitä iloa Sanan ensiksikään olisi ollut tulla lihaksi vain hakatakseen kookospähkinöitä kivillä tai tapellakseen paviaanien kanssa banaaneista? Eihän meille ole osoittautunut tärkeäksi vain se, mitä Kristus oli, vaan myös se, mitä hän teki ja mitä puhui. Homo habiliksen teot ja sanat olisivat olleet koko simppeleitä eikä niitä toiseksikaan kukaan tietäisi. Kun ei ollut kunnon puhetta, ei ollut kirjoitustaitoakaan ja Sanan lihaksitulo mitä epäajankohtaisinta. Jumala ei ole hölmö. Siksi hän ei tullut ihmiseksi ennen kuin tilanne oli kypsä, ennen kuin aika oli täyttynyt. Hyvä kysymys homo habiliksesta kuitenkin paljastaa kuinka rutosti hän ihmiseksi tuli: sillä tavoin, että hän jakaa ihmisyytemme koko sen syvyydessä ja laajuudessa. Äitinsä Marian kautta Kristus on yhteydessä myös ihmiskunnan esihistorian hämärään niin kuin hän ristiinnaulittuna on mukana sen nykyhetken pimeydessäkin. Tämän joulun alla palaan taas Rotterdamiin, kun merimieskirkko otetaan peruskorjauksen jälkeen uudelleen käyttöön. Kirkkosalikin näyttää olevan toisin päin ja toinen kuin ennen jotkut muutokset talossa ovat niin suuria, etten kuvista edes tunnista paikkoja. Mutta vaikka myös merenkulku on ihan muuta kuin omina aikoinani ja vaikka liittyminen Euroopan unioniin muutti siirtolaisuutta olennaisesti, kaikki ei ole tyystin toisin. Ja vaikka tietoliikenne on tyystin muuttanut paikan ja osin ajankin kokemuksen ja vaikka Alankomaat on enimmäkseen lässähtänyt uskonnottomuuteen, paikkaa maailmassa ja sijaintia mielen kartalla haetaan edelleen. Edelleen on kristillisessä todistuksessa kysymys lapsesta, joka on laskettu olkien keskelle. Se on heikko ja avuton, murtunut ja naurettavakin. Noin kirjotti 1970-luvulla Tukholman suomalaisen seurakunnan pappi Juhani Rekola kirjassaan Beetlehem on kaikkialla. Juuri tämä edelleen jatkuu. Kristinuskon jouluisa ydin on niin outo, ettei siihen saa tolkkua millään. Kauniisiin kuviin Joulun Lapsesta voi kyllä tottua. Niihin voi jopa turtua. Silti sopii yhä uudestansa kysyä: Onko Kristus homo sapiens? Jos näet on, ihmisenä oleminen ei ole ollenkaan samanlaista kuin jos ei ole. Sitten sillä on horisontti ja mieli. Rotterdamissa ja kaikissa paikoissa, koska Beetlehem on kaikkialla. Kaarlo Kalliala Rotterdamin merimiespastori Gud är inte dum I somras sorterade jag i min bokhylla visserligen med alltför lätt hand. Jag fick dock ordning på de gamla numren av Johtoloisto, som ges ut av sjömanskyrkan i Rotterdam. Det första numret är från maj Det känns konstigt att det snart har gått 30 år sedan dess. I det sista numret samma år skrev jag en julhälsning. Min då fyraårige pojke hade frågat om Jesus var homo habilis. Det är den första arten i människosläktet. Nej, det var han inte. Mina närmare sju år som sjömanspräst i Rotterdam skilde sig från de föregående drygt tre åren som assistent i dogmatik vid Helsingfors universitet i fråga om lärdomar och tänkesätt. Trots det fanns det många likheter mellan de båda perioderna. Jag fick betrakta både människor och livet, föra dialog såväl ansikte mot ansikte som via textläsning. Jag fick både ställa frågan och uppleva vad som är meningen med livet. Sådant här funderade jag på inför julen 1985, eftersom jag hade fått frågan: Vem vet vad Gud tänker, men blott en vanlig människa kan komma på åtminstone två anledningar till att Kristus inte var homo habilis och för den delen inte heller homo erectus eller homo neandertalis. För det första, vilken glädje skulle Ordet ha haft av att bli kött bara för att krossa kokosnötter med en sten eller fajtas med babianer om bananerna? Inte bara det Kristus var, utan också det han gjorde och det han sade, har visat sig vara viktigt för oss. För det andra skulle homo habilis gärningar och ord ha varit mycket simpla och ingen skulle känna till dem. När det inte fanns ordentligt tal, fanns inte heller skrivkonsten och Ordets inkarnation torde ha varit synnerligen inaktuell. Gud är inte dum. Därför blev han inte människa innan situationen var mogen, innan tiden var fullbordad. Frågan om homo habilis är dock bra och avslöjar hur mycket människa han blev: så pass att han delar vår mänsklighet i hela dess djup och omfattning. Genom sin mor Maria kommer Kristus i kontakt även med det dunkla i mänsklighetens förhistoria precis som han på korset också får uppleva mörkret i mänsklighetens nu. Strax före denna jul åker jag tillbaka till Rotterdam då sjömanskyrkan tas i bruk igen efter att ha renoverats. Kyrksalen tycks vara vänd åt andra hållet och se annorlunda ut än förut vissa förändringar i byggnaden är så stora att jag inte ens kan identifiera platserna utifrån bilderna. Fastän också sjöfarten är något helt annat än på min tid och fastän inträdet i EU medförde väsentliga ändringar i migrationen, är inte allting fullkomligt annorlunda. Och fastän datatrafiken helt har ändrat vår rums- och delvis också tidsuppfattning, och fastän Nederländerna till stor del har sjunkit ner i icke-religiositet, söker man fortfarande efter sin plats här i världen och sin position på sinneskartan. I kristen bevisning är det alltjämt fråga om ett barn som har lagts ner i halmen. Det är svagt och hjälplöst, bräckligt och rentav skrattretande. Så skrev prästen för Stockholms finska förening, Juhani Rekola, i sin bok Beetlehem on kaikkialla på 1970-talet. Just detta alltjämt fortsätter. Kristendomens julkärna är så besynnerlig att man inte blir riktigt klok på den. Man kan dock vänja sig vid vackra bilder på Julens Barn, till och med bli avtrubbad av dem. Trots det passar det att än en gång fråga: Är Kristus homo sapiens? Om du anser att svaret är ja, är det inte alls detsamma att vara människa som om svaret är nej. Då finns det en horisont och ett sinne. I Rotterdam liksom på alla andra platser, för Betlehem finns överallt. Kaarlo Kalliala Rotterdams sjömanspastor Kaarlo Kalliala vihittiin piispan virkaan Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan 7

5 Hannu Suihkosen ensimmäisenä pääsihteerivuotenaan 2015 Merimieskirkossa käynnistetään strategiatyö, joka antaa suuntaa tulevaisuuteen. Suihkonen toivoo sen motivoivan paitsi henkilökuntaa myös sidosryhmiä tärkeän merimieskirkkotyön tekemiseen. Hannu Suihkonen Suomen Merimieskirkon pääsihteeriksi Merimieskirkko tekee tärkeää ja merkityksellistä työtä liikkuvien ihmisten parissa. Yhdistyksellä on asiaansa omistautunut ja työtä kantava työntekijä- ja ystäväjoukko. Yhdessä tehden työllä on jatkuvuutta, Merimieskirkon tuleva pääsihteeri Suihkonen sanoo. Hallituksen kokoukseen sisältyi erityistä jännitystä, sillä yhtenä ja samalla tärkeimpänä päätettävänä asiana oli valita yhdistykselle uusi pääsihteeri. Vihdoin illalla päätös oli tehty, ja hallituksen puheenjohtaja Timo Lappalainen sai kunnian soittaa onnittelupuhelun diakoniajohtaja Hannu Suihkoselle, 51. Suihkonen oli puhelimen soidessa kävelemässä rautatieasemalta kotiinsa. Miehet sopivat, että puhelun sisältö kerrotaan vasta sitten, kun Suihkonen on kotona ja istuu tukevasti penkillä. Pääsihteerinä Suihkonen aloittaa Nykyinen pääsihteeri Sakari Lehmuskallio, joka on hoitanut tätä tointa vuodesta 1991 lähtien, jää eläkkeelle ensi vuoden alkupuolella. Hakijoita tehtävään oli kaikkiaan 14. Puheenjohtaja Timo Lappalainen kertoi tuoreeltaan valinnassa painaneen erityisesti Suihkosen strategisen johtamiskokemuksen ja kyvyn luoda merkittäviä yhteyksiä. Suomen Merimieskirkon 11. pääsihteerin toimeen pastori Hannu Suihkonen siirtyy Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän diakoniajohtajan toimesta, jossa hän on työskennellyt vuodesta 2002 lähtien. Papereiden siivous muistuttaa, että tämä on ollut laaja-alainen tehtävä, Suihkonen sanoo tehdessään tilaa omalle seuraajalleen. Hän sanoo olevansa jäävi arvioimaan omaa onnistumistaan, mutta uskoo perustehtävänsä diakonian yleissuunnittelun menneen kaudellaan eteenpäin yhteistyössä seurakuntien kanssa. Täällä on hyvä asiantuntijaorganisaatio ja toimiva tiimityö. Lisäksi meillä on hyviä yhteistyökumppaneita Turun kaupungista lähtien. Yhteiskunta tarvitsee arvokeskustelua Suihkonen tiivistää, että diakonia on kirkon perustyötä ja että hänen noin 13 vuotta kestänyt toimensa on ollut näköalapaikka yhteiskunnan muutoksiin ja kirkon kehitykseen. Hyvinvointiyhteiskunnan kehityksessä on nähtävissä trendi, että sen linjauksissa ja käytännön toimenpiteissä yksilön kannettavaksi tulee entistä enemmän vastuuta hyvinvoinnistaan. Toisin sanoen yhteiskunta on vähentänyt velvoitteitaan. Tämä heijastuu monelle taholle, kuten kirkon diakoniatyölle ja järjestöille. Suihkonen peräänkuuluttaa arvokeskustelua siitä, mikä on yhteiskunnan ja toisaalta yksilön vastuu. Jos halutaan puhua edelleen pohjoismaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta, on kirkolle sälytetty liikaa työtä ja vastuuta. Jos puhutaan toisenlaisesta mallista, silloin pitäisi huolehtia näiden auttavien tahojen rahoituksesta. Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan ihmiset odottavat kirkon yhä auttavan hädässä olevia. Suihkonen puntaroi, että asia liittyy myös siihen, että kirkon hengellisessä kielessä on sanottamisen ongelma, eikä sanallinen viesti välity samalla tavalla kuin viesti lähimmäisen konkreettisesta välittämisestä. Merimieskirkon työnäky viehättää Ihan uutta Merimieskirkon työ ei Hannu Suihkoselle ole. Hän toimi Hampurin merimieskirkon johtajana ja merimiespappina vuosina Kipinä merimieskirkkotyöhön oli syttynyt hänen työskennellessään seurakuntapastorina Lauttasaaressa , jona aikana hän teki laivapappityötä m/s Oihonnalla. Tämä ns. periodilaivapappityö erilaisine koulutuksineen sai Hannun kiinnostumaan Merimieskirkon työstä. Hampurin merimieskirkon johtajana ja merimiespastorina Suihkonen sanoo saaneensa asettaa kykynsä ja taitonsa likoon. Työn haastavuus, Merimieskirkon työote ja -näky viehättivät, ja kipinä merimieskirkkotyötä kohtaan jäi kytemään. Tuleva pääsihteeri sanoo ottavansa toimen vastaan innostuneella ja motivoituneella mielellä. Kun mietin kirkon eri työmuotoja, tunnistan itsessäni diakoniamiehen. Samalla koen omakseni johtamiseen ja vastuunkantoon liittyvät asiat. Diakoniatyössä näkökulma on auttamisesta lähtevä työ. Merimieskirkon työssä kohdataan ihmisiä myös muunlaisista lähtökohdista. Merimieskirkossa ihminen nähdään kokonaisuutena ja hänen tarpeensa tulevat huomioiduksi. Merimieskirkon kynnys on tunnetusti matalalla. Ihminen saa olla siellä omana itsenään. Keskeistä työssä on tekemisen ja asioihin tarttumisen meininki. Merimieskirkoilla uskalletaan ja osataan elää todeksi lähimmäisen hyväksi tehtyä työtä. Tämä on laajalle joukolle merimieskirkoilta tarttunut myönteinen viesti. Merimieskirkolla on hyvä maine. Kun kertoo merimieskirkkotyöstä, se herättää myönteisiä mielleyhtymiä, tuleva pääsihteeri Hannu Suihkonen sanoo. Uudistuksia tarpeen mukaan Millaisen johtajan Merimieskirkko sitten saa? Suihkonen vastaa olevansa asioita kokonaisuuksien kautta lähestyvä ja eri näkökulmia kuunteleva. Tavoitteellisuus ja pitkäjänteisyys mainitaan myös hänen ominaisuuksinaan. Vielä tässä vaiheessa en halua tehdä linjanvetoja, mutta on selvää, että Merimieskirkon työlle on edelleen tarvetta, sillä ihmiset liikkuvat jatkossakin. Järjestö on elinvoimainen, ja sillä on motivoitunut ja asiansa osaava henkilökunta. Merimieskirkon työn tarkoitus on jatkossakin ihmisen kohtaaminen, läsnäolo, kuunteleminen ja lähimmäisen tarpeitten huomioiminen. Liikkuvien ihmisten parissa on jatkuvasti pystyttävä reagoimaan muutoksiin. Suihkonen tietää Merimieskirkon yhdeksi huolenaiheeksi muiden järjestöjen tapaan talouden. Nyt on hyvä sauma tarkastella seuran koko tulo- ja menorakenne. Hän ei lähde kuitenkaan hakemaan uudistuksia uudistusten vuoksi, mutta sanoo tilanteen vaativan niin työntekijöiltä kuin sidosryhmiltä aktiivista työskentelyä asian eteen. Paluumuuttaja Pohjanmaalta Hannulla ja hänen vaimollaan Mari Kinnusella on kaksi täysi-ikäistä lasta. Matilda, 22, opiskelee Turun yliopistossa oikeustieteellisessä tiedekunnassa, joskin on parhaillaan vaihto-oppilaana Wienissä. Johanna, 20, aloitti syksyllä kirkkomusiikkiopintonsa Sibelius-Akatemiassa. Mari Kinnunen työskentelee perheneuvojana Turussa. Hän on koulutukseltaan psykoterapeutti ja pastori. Hannu sanoo olevansa kotoisin Kokkolasta. Hän tosin syntyi Pietarsaaressa, mistä perhe muutti Isonkyrön kautta Kokkolaan. Pohjanmaalta yhtä kaikki. Hänen äitinsä on kotoisin Lapualta ja isänsä Reisjärveltä. Hannua kaksi vuotta vanhempi veli asuu ja työskentelee Vaasassa. Nyt kun Hannun työt vievät hänet Turusta Helsinkiin, on suunnitelma vuokrata pääkaupungista ns. kakkosasunto ainakin alkuun. Muutettuamme Hampurista Turkuun, lupasimme lapsille, että he saavat käydä täällä koulunsa loppuun. Nyt he ovat muuttaneet omilleen, joten pitkän tähtäimen suunnitelmissa voi olla pysyvä muutto pääkaupunkiseudulle. Suihkosen harrastuksiin kuuluvat lenkkeily, lukeminen ja penkkiurheilu. Lenkkipolulla hänet nähdään keskimäärin kolme kertaa viikossa. Penkkiurheiluun sisältyy ennen kaikkea saksalainen jalkapallo bundesliigoineen. Lisäksi hänellä on useita luottamustehtäviä, mm. Turun seudun mielenterveyspalveluyhdistyksen hallituksen puheenjohtajuus. Pidän haasteista ja teen mielelläni työtä motivoivissa tehtävissä. Teksti ja kuvat: Marko Toljamo 8 Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan 9

6 uutisia MERIMIES- KIRKON eläkkeelle jäävän pääsihteerin Sakari Lehmuskallion läksiäisiä vietetään 19. joulukuuta 2014 Bulevardin seurakuntasalissa (Bulevardi 16 B, 2. krs.) Helsingissä klo Tilaisuudessa mm. paljastetaan hänestä maalattu muotokuva. Tervetuloa! TANSKAN KOTIMAAN merimieslähetys on valinnut uuden pääsihteerin lukien. Hän on Nicolaj Wibe, 51. Hän on aikaisemmin toiminut lähetyssihteerinä Evangelisk Luthersk Missionissa sekä eri järjestöjen diakoniaja lähetystehtävissä. ICMA. ICMAN EKSEKUTIIVIKOMITEA on valinnut järjestölle uuden pääsihteerin. Hän on skotlantilainen Aberdeenin episkopaalisen katedraalin provost, The Very Reverend Richard Kilgour, joka aloittaa uudessa tehtävässään ICMA on kansainvälinen kristillinen merenkulkuärjestö. Sømandsmissionen BENELUX- MAIDEN merimieskirkkotyön vt. johtajan Taru Savelius-Latvuksen kausi päättyy Johtajaksi palaa Suomen merimieskirkon nyk. diakoniajohtaja Jarmo Karjalainen (kuvassa). Hän toimi Benelux-maiden johtajana vuosina Lisäksi Benelux-maiden merimiespastorin Heli Huttusen työsuhde päättyy toiminnan uudelleenjärjestelyjen vuoksi. Hänen seuraajaansa ei ole vielä valittu. VUOSAAREN MERIMIESKIRKON johtava satamakuraattori Heikki Huttunen siirtyi vuorotteluvapaalle ajalle Tämän ajan sijaisena toimii Sirpa Tolppanen, joka jatkaa sen jälkeen Vuosaaren merimiespastorina. Molempiin Tolppasen tehtäviin sisältyy myös laivakuraattorityötä. Heikki ja Sirpa vuoronvaihtokahveilla. Va. satamakuraattori Kirsi Hirvonen lopetti työnsä Vuosaaressa marraskuun puolivälissä. Marko Toljamo. Katja Honkala. MERIMIES- KIRKON varainhankintakoordinaattori Katja Honkala jää äitiyslomalle vuodenvaihteessa. Hänen sijaisekseen on kutsuttu Katri Oldendorff (kuvassa), joka luotsasi kesän ajan merenkulkijoiden palvelupistettä Helsingin Hernesaaressa. Hänen toimipaikkanaan on keskustoimisto. EUROOPAN SUURIN käsi- ja taideteollisuusmessutapahtuma Suomen Kädentaidot ja Tampereen Taidemessut kokosi lähes messuvierasta marraskuun puolivälissä Tampereen Messu- ja urheilukeskukseen. Mukana menossa oli myös Merimieskirkko! Tuotteisiin tutustumisen lomassa oli aikaa rupatella Merimieskirkon toiminnasta kotimaan satamissa ja ulkosuomalaisten parissa. TOIVOTAMME iloista joulun odotusta, rauhaisaa joulua ja hyvää uutta vuotta kaikille merimieskirkon ystäville, niin lähellä kuin kaukana! Lämmin kiitos myös teille kaikille, jotka kuljitte tänäkin vuonna yhteistä matkaa kanssamme! Näin toivottaa Pohjois-Saksan merimieskirkon tiimi Lyypekistä ja Hampurista. Marko Toljamo. Uolevi Salonen Vanhat makeiskääreet paljastavat Meripojasta tuli karamelli Vanhojen makeiskäärepapereiden lumovoima perustui paljolti kuvauksellisiin teemoihin. Kääreiden kierrätys antaa niille ikuisen elämän. Antti Kuusisto kuuluu etikettien keräilijöiden kärkeen. Hänen kokoelmissaan on muun muassa makeiskäärettä, joista on syntynyt kaksi kirjaakin. Teosten kuvamäärä on valtava, joten oheistiedot kustakin paperinpalasesta ovat tarpeen. Näin karamelli- ja vähän muidenkin kääreiden kuva-aiheista, nimistä ja teksteistä saa vastauksia ja yhtymäkohtia niiden käytön ajankohtaan.pääasia on kuitenkin tuotetta suojannut käärepaperi ja sen kuvitus. Muun muassa Akseli Gallén-Kallelan monialaisuus ulottui tällaisiin pienteoksiin. Hänen käsialaansa oli Fazers karameller -purkki, jonka kyljessä komeilee kansallispukuinen nainen vuonna Vanhimmat makeiskääreet ovat 1800-luvun lopulta, mutta makean perään päästiin Suomessa viimeistään vuonna 1758, kun Turun Tehtaalla alkoi sokerintuotanto. Apteekista sai ostaa rintasokeria, yskänpastillia ynnä muita nameja paitsi toffeeta ja suklaata. Niiden tie kansan suuhun kulki muuta kautta, tietää Antti Kuusisto. Pietarin karamellimestarit osasivat leipoa erityistuotteina myös hää-, kaste- ja hautajaiskarkkeja. Karl Fazer ehti ensimmäiseksi aloittaa makeisten koneellisen valmistuksen vuonna Vanhimpia tuotteita ovat Kettukarkki eli Pihjala (1895), jota saa edelleen, samoin kuin Kis Kis -karamellia (1897). Monpensier-makeisten elinkaari ylsi vuoteen 2006 asti. Mignon-suklaamunat (1896) ovat aina suosittuja. Alku-karkit ja Da- Capo syntyivät 1900-luvun alussa klassikoiksi, kuten Fazerin Sininen (1922), jota Karl F. luonnehti näin: Väri symboloi Suomen luontoa ja itsenäistä isänmaata. Tuolloin viisivuotias Suomi tarvitsi kyllä kaiken evästyksen. Harvinaisen Titanic-sarjan valmisti tamperelainen A. M. Merikannon karamellitehdas. Merirosvo Salmiakki Panoksia -tukkupakkauksen kansi. Makeita meriaiheita Vanhojen käärepapereiden ja etikettien lumovoima perustui paljolti kuvitusteemoihin, joita olivat esimerkiksi urheilu, politiikka, kulttuuri, matkailu ja merellinen yleisaihe. Niinpä, kun viehkeän meripojan avasi, paljastuikin karamelli. Sama juttu Titanicin tuhosta. Makeispaperit vuodelta 1912 näyttävät tuon uppoamattomaksi julistetun laivan päivällä, yöllä ja vajoamassa pohjaan. Harvinaisen Titanic-sarjan valmisti tamperelainen A. M. Merikannon karamellitehdas. Turkulaisen Källströmin etiketissä Titanicia muistuttava, Astor-varustamon valtamerialus on kuvattu jäävuorta vasten. Tällainen paperinen informaatio ja mieleenpainuvat kuvat olivat tuolloin harvassa, joten niitä säästeltiin ja keräiltiin. Sitä paitsi makeiset olivat kalliita ja aikakausi köyhää. Merellä syntynyt -karamellikääre esittää meripoikaa käsi ruorissa, taustalla merta, purjelaivoja, taivasta. Viisunpätkä tekstinä: Merellä olen minä syntynyt ja laivalla olen minä luotu. Tän on pojan ristiäiset laivan kannella juotu. Rintakaramellin tuotekuvassa on yksinpurjehtija seuranaan lokki, ja teksti lupaa apua tukkoiseen oloon. Wiipurin Karamellitehtaan Amerika Karamellin kuvassa porhaltaa nelipiippuinen valtamerihöyry Parana, kun taas omaan voimaansa luottaa roteva mies kanoottikilpailussa 1920-luvulla. Kokkolalaisen makeistehtaan tukkupakkauksen kuvassa lukee suurin kirjaimin Merirosvo Salmiakki Panoksia ja keskellä on perinneasuinen piraatti papukaija olkapäällään. Fru Nansen s Sångar-Punsch -etiketissä Amor purjehtii pilvenhattaralla, mutta Arracs-Punsch -tuotteen kyljessä etenee myötäisessä kolme purtta peräkkäin. Hyödyllisimmillään käärepaperit ja etiketit välittivät tietoa nykyään tutusta kestävästä kehityksestä, kuten yksikamarisesta eduskunnasta vuonna Tai rakkauden voimasta kuten lemmenkukkakin ohjeistaa. Kestävyysjuoksumme merkkimiehet, Markus-setä ja presidentti valottavat karamellipapereissa yhteiskuntaa eri puolilta. Karkki oli kansanmiehen tietopaketti maalla ja merellä. Teksti: Irmeli Tanttu Etikettikuvat: Makein kirja -teoksen kuvitusta Makein kirja Makean ja makeiskääreiden historiaa (Apali 2013) ja Keräilijän maailma Kokoelmien aarteita I (Apali 2014) 10 Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan 11

7 Joulukoristeet silmäniloa pimeään vuodenaikaan Joulukoristeet ovat oleellinen osa joulujuhlaa. Suomessa joulukoristeita valmistaa Weiste Oy, joka on ainoa alallaan Pohjoismaissa ja samalla Euroopan johtavia ja vanhimpia alan tehtaita. Weisteen perustajan tytär, rouva Kaisu Salmi (os. Weiste) on vuosien varrella kerännyt monipuolisen kokoelman joulukoristeita ja -tekstiilejä sekä pystyttänyt useita julkisia joulukoristenäyttelyjä. Kuhmon seurakunnan kanttoriksi 1887 saapunut Juho Westerlund oli käsistään etevä tekijä. Hän valmisti sekä huonekaluja että urkuharmoneja, joita hän rakensi ensimmäisten joukossa Suomessa. Äänikin oli kanttorilla niin mahtava, että häntä kutsuttiin taivaan pasuunaksi. Kanttorin poika Kaarlo Aimo Westerlund oli kuusivuotias Kuhmoon muutettaessa. 18-vuotiaana hän lähti ammattikouluun Sortavalaan ja sieltä seminaariin Kajaaniin valmistuen opettajaksi Helsinkiin hän muutti 1914, ja tällöin etunimi muuttui Kaarlosta Kalleksi ja sukunimi Westerlundista Weisteeksi. Monitaitoisuus tuntui olevan suvussa periytyvä ominaisuus. Niinpä Kallekin kävi opettajan toimen ohessa monia piirustus-, muovailu- ja metallialan kursseja sekä opetti veistoa toisille opettajille luvun alussa hän aikoi paperikauppiaaksi ja ryhtyi välittämään paperitavaraa koulujen käyttöön. Paperin ohella myynnissä oli myös joulukoristeita. Parin vuoden päästä, vuonna 1924, Kalle perusti yrityksen ja aloitti itse joulukoristeiden tuotannon. Liikeideana oli valmistaa hopealangasta kotimaisia kuusenkoristeita. Alkuaikoina tuotanto oli sesonkiluonteista. Ensin koristeet syntyivät kotona, seuraavaksi työhuoneessa Kluuvikadulla, ja tuotannon lisääntyessä rakennettiin tehdas Pukinmäkeen, lähelle Vantaanjokea, vuonna Weiste Oy on edelleen perheyhtiö, ja sen johdossa on nyt kolmas sukupolvi Weisteitä. Markkina-alueena sillä on koko maailma. Weiste Oy on perustettu 90 vuotta sitten. Sen tehdas sijaitsee Helsingin Pukinmäessä. Joulutähti eli latvatähti on kestosuosikki. Joulutähdestä kaikki alkoi Rouva Kaisu Salmi kertoo, että hänen isänsä osti kerran latvatähden kuuseen ja siitä se sitten lähti. Syntyi kiinnostus tehdä itse kuusenkoristeita. Joulukuusihan on perinteistä kristillistä symboliikkaa, jonka latvatähti muistuttaa meitä Betlehemin tähdestä. Kalle Weiste oli matkaillut Keski-Euroopassa ja tutkiskellut perinteisiä joulukoristeiden valmistustapoja. Esimerkiksi Saksassa pieni Seiffen-niminen kylä Tšekin rajan lähellä on kuuluisa joulukylä. Siellä tehdään käsityönä pikkuverstaissa kaikenlaisia jouluun liittyviä esineitä ja koristeita ympäri vuoden. Seiffen vetää idyllisellä olemuksellaan puoleensa myös turisteja. Weisteen joulukoristeiden materiaalina oli aluksi hopeoitu kuparilanka; valmistusprosessissa materiaali muuttui jouluisiksi nauhoiksi ja tähdiksi. Myös värikkäät lasipallot kiehtoivat Weistettä, sillä ne ovat vanhimpia joulukoristeita ja myös hyvin kauniita valossa välkehtiessään luvulla tehtaalle perustettiin kutomo. Nauhakutomakoneella sekä kehruu- ja punomakoneilla tuotettiin 1930-luvun lopulla noin neljääkymmentä erilaista nauha- ja nyörimallia. Sota-aikana kaikki muuttui, kun joulukoristeet eivät olleet tarvelistan kärkipäässä ja raaka-aineiden saanti oli mahdotonta säännöstelyn vuoksi. Talvisodasta vuoteen 1944 kutomossa valmistettiin kunniamerkki- ja kaluunanauhoja sotaväen tarpeisiin. Sodan jälkeen olot hiljakseen paranivat, mutta edelleen elettiin säännöstelytaloudessa. Suomi tarvitsi kipeästi valuuttaa sotakorvausten maksamiseen, ja niinpä vientikaupan raaka-aineita saatiin Suomeen. Hopealankakoristeiden vientiä varten K A Weiste perusti Hankoon keväällä 1946 tytäryhtiön nimellä Koristevienti Oy. Ensimmäiset tuote-erät menivät Ruotsiin. Muovin valtakausi alkoi 1960-luvulla Jo useita vuosikymmeniä PVC-muovi on ollut koristeiden vakiomateriaali. Muovi taipuu moneksi, ja myös värikkyyttä riittää laidasta laitaan. Koristepallot valmistetaan särkymättöminä kovamuovipalloina. Muovin tulo oli iso muutos, ja samalla se merkitsi luonnonmateriaalien jäämistä pois käytöstä. Tehtaan perustaja, teollisuusneuvos Kalle Aimo Weiste kuoli 82-vuotiaana vuonna Määrätietoista ja säänneltyä muotoilua Tarvitaan jotain uutta ja jotain vanhaa, jotta saadaan juuri oikea somistus ja tunnelma omaan elinympäristöön. Rouva Salmen suosikkikoriste "jääpuikkoja". Joulun värejä ovat tyypillisesti punainen, vihreä, valkoinen sekä kulta ja hopea. Totta puhuen joulusomistuksissa näkee nykyään lähes kaikkia värejä ja hyvinkin erikoisia ratkaisuja perinteisten rinnalla. Tulevan kauden värit, sävyt ja teemat määrittelee aina kansainvälinen värineuvosto. Vuonna 2014 muotia ovat heleät värit perinteisten jouluvärien ohella etenkin eläinfiguureissa (porot, nallet, perhoset ym.). Tämän vuoden teemoina mainitaan muiden muassa Aurora borealis (revontulet), White forest (valkoinen metsä) ja Golden glow (kullanhehku). Suosituimpia koristeita ovat edelleen latvatähti, punokset, pallot ja lametat sekä tontut. Tuotannossa pysyvät myös kranssit, kellot, köynnökset ja pienet tekokuuset. Kaikkien tuntemia tähtisadetikkujakin Weisteen tehdas valmisti aikoinaan 40 vuotta. Tuotteet muuttuvat ja tuotekehitystä tehdään jatkuvasti. Internetin läsnäolosta huolimatta Weiste Oy painattaa joka vuosi tuotekatalogin sisäänostajia varten. Tuotannosta 80 prosenttia menee vientiin. Suurimmat vientialueet ovat Venäjä, Englanti, Ranska ja muu Keski-Eurooppa. Paljon menee tuotteita myös Yhdysvaltoihin sekä Kaukoitään ja jopa Australiaan. Siellähän joulua vietetään keskellä kesää hyvin lämpimässä säässä. Vientimaita on yhteensä 35. Oma joulu on hyvin perinteinen Rouva Kaisu Salmi teki elämäntyönsä Weiste Oy:n kaupallisella puolella, mutta on ollut myös suunnittelemassa joulukoristeita. Hän viettää nykyisin eläkepäiviä puolisonsa kanssa. Perheen joulu on hyvin perinteinen, myös katolisesta kulttuurista tullut pöytäkokoinen seimi pystytetään tilavaan omakotitaloon. Joulun rakentaminen alkaa jo varhaisessa vaiheessa: tärkeää on joulun odotus ja valmistelut. Kaisu Salmi sanoo, että Kauneimmat joululaulut pitää ehdottomasti käydä laulamassa, kun kuorolaulu ja musiikki ovat muutenkin harrastuksena. Joulun valo on Kaisu Salmelle yhtaikaa sekä todellista että symbolista. Joulunpyhinä korostuvat yhdessäolo, joulun tunnelma ja tietysti hyvät jouluruoat. Vuosien varrella hän on kerännyt monipuolisen kokoelman joulukoristeita ja -tekstiilejä sekä pystyttänyt useita julkisia joulukoristenäyttelyjä. Rovaniemellä Joulupukin pajakylässä on pysyvä Weiste Oy:n näyttely, jossa matkailijan kannattaa poiketa. Teksti ja valokuvat: Anne Valtonen Lisätietoja: Viimeistään adventin aikana useimmat alkavat valmistautua jouluun kotia, pihaa ja myös työympäristöä koristellaan joulun valoin ja värein. Kultainen korento ja joulupallo. 12 Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan 13

8 kirkkolaiva Borgå Ångfartygs -yhtiö omisti sekä J.L. Runeberg- että Borgå-nimiset höyrylaivat, joilla se kuljetti matkustajia ja rahtia Porvoon ja Helsingin välillä. Tunnettu saksalainen merimaalari, Suomessa asunut Adolf Bock ( ) teki vuonna 1913 litografiajulisteen. Siinä luetellaan pysähdyspaikat. Runeberg-laivan taustalla siintää tuomiokirkko ja Borgå-laivan taustalla metsämaisema. Bock maalasi asiantuntemuksella laivoja ja oli Suomen Höyrylaiva Oy:n ja laivanvarustaja Nurmisen hovimaalari. Litografiajuliste Suomi/Helsinki Tallinna on jo itsenäisyyden ajalta 1920-luvulta. s/s Suomi on rakennettu vuonna 1910 ja korjattu Suomenlahden siltana mainostettu laiva oli 60-metrinen, ja hyttipaikkoja tarjottiin 85 matkustajalle. Taustalla on Suomen ja Viron vaakunat, tunnelmaa luovat kummankin maan kansallispukuiset kaunottaret. Meritoimi Oy omisti laivan , mutta julisteessa lippujen myyjäksi ja tietojen antajaksi mainitaan John Nurminen Oy. meritaide Tuntemattoman taiteilijan tuote on Päijänne Suomen jylhin järvi -julistelitografia vuodelta Järville olivat 1860-luvulla ilmestyneet matkustaja-alukset. Keski-Suomessa laivaliikenne oli tärkeä liikennemuoto vielä 1920-luvulla. Turisteille matkustamisen iloa mainostettiin korostamalla kauniita maisemia ja rauhallista menoa. Päijänne oli Suomen toiseksi suurin järvi. Uiva hotelli tarjosi elämyksiä Lahdesta Jyväskylään, matkalla piipahdettiin mm. nuotanvedossa Puolakassa ja noustiin Haukkavuorelle. Matkailu ja merenkulkunäyttely järjestettiin syyskesällä 1936 ensimmäisen kerran. Helsingissä järjestettiin myös kansainvälinen merenkulkukongressi. Ulkomaisten turistien määrä kasvoi, ja suuria risteilyaluksia vieraili Helsingissä. Mainospiirtäjä Jorma Suhonen mainostoimisto SEK:sta teki kansainväliseen levitykseen englanninkielisen, koko maailmaa syleilevän sinipohjaisen funkistyylisen julisteen. Siinä on käytetty ilmaperspektiiviä ja retussiruiskutekniikkaa. Liisa Ihmemaassa Marko Toljamo Aloittaessani satamakuraattorina Suomen Merimieskirkko ry:n palveluksessa tänä syksynä, olen tuntenut olevani kuin Liisa Ihmemaassa. Vaikka olen pitkään tehnyt työtä työkseen matkustavien ihmisten parissa, ovat satama, laivat, niiden työkulttuuri ja miehistöt tuoneet paljon uutta asiaa ja ihmeteltävää. Käytännön asioissa on ollut opittavaa jo niinkin alkeellisista asioista lähtien, kuin miten satamassa liikutaan, miten laivoille mennään ja miten siellä ollaan. Ja varsinkin, miten sieltä löydetään pois. Käytännön asioiden lisäksi olen pohtinut paljon satamakuraattorin työn henkistä puolta: miten olen hienovaraisesti läsnä siten, että olen tarvittaessa valmis kuuntelemaan ja juttelemaan, mutta niin, etten ole tiellä, enkä tunkeile. Merimieskirkon arvoja ovat kristillisyys, diakonisuus, ekumeenisuus, yhteisöllisyys, läsnäolo, avoimuus ja dynaamisuus. Hienoja arvoja tässä joskus niin kovien arvojen maailmassa. Arvot auttavat uutta työntekijää hahmottamaan työnkuvaa ja toimivat hyvänä apuna työn tekemisessä. Vaikka arvot kuulostavat aina kovin yleviltä, on ne kuitenkin tarkoitettu ohjeiksi arkipäiväiseen työhön. Kristillisyydestä tulevat äkkiseltään mieleen isot, juhlavat ja vakavat asiat, suuret teot. Kuitenkin kristillisyys tässäkin työssä on ihan tavallista lähimmäisenrakkautta, ystävällisyyttä, kohteliaisuutta ja avuliaisuutta. Diakonisuus, ekumeenisuus ja yhteisöllisyys ovat hyväntekeväisyyttä, pyyteetöntä auttamista, suvaitsevaisuutta ja vieraanvaraisuutta ihmisen uskontoon, ihonväriin tai taustaan katsomatta. Kaikki tulijat toivotetaan tervetulleiksi sellaisina kuin he ovat. Yhteisöllisyyteen kuuluu myös puitteiden tarjoaminen omaehtoiseen kokoontumiseen eli avoinna olevat merimieskirkot. Läsnäolo on toisen ihmisen aitoa kohtaamista, juuri siinä hetkessä olemista, välittämistä ja toisen kuuntelemista. Avoimuus on vuorovaikutuksessa elämistä. Dynaamisuus on sopeutumista muuttuvaan toimintaympäristöön, ajan tasalla pysymistä alati muuttuvassa maailmassa. Arvojen avulla olen selvinnyt suurien saappaiden rimakauhusta. Olen alkanut luottaa siihen, että tekemällä tätä työtä omana itsenäni, arvoja seuraten, olen riittävän hyvä. Kun vielä muistan, että itselläni on pyöräilymatka töistä kotiin, kun taas laivojen miehistöt saattavat olla kymmenenkin kuukautta poissa kotoa, alkavat asiat asettua oikeisiin mittasuhteisiin ja tekemäni työn merkitys pysyy mielessä. Merimieskirkkotyö on jo nyt jättänyt jälkensä minuun. Toivon myös minun jättävän jälkeni Merimieskirkon kautta kohtaamiini ihmisiin. Jäljen ei tarvitse olla suurta ja ihmeellistä, vaan muisto arkisesta läsnäolosta tai avusta, josta jäi saajalle hyvä mieli. Arkista kristillisyyttä parhaimmillaan. Mari Arvela satamakuraattori Juliste julistaa Julisteeseen vaikuttavat monet tekijät riippuen siitä, markkinoidaanko tiettyä tuotetta, sanomaa, aatetta, tapahtumaa tai imagoa. Sillä on puolestapuhujan tai varoittajan rooli. Sen tilaaja on tuottaja, joka antaa suunnittelutehtävän kuvataiteilijalle, valokuvaajalle tai graafiselle muotoilijalle. Toteutukseen tarvitaan useita ammattilaisia ennen kuin juliste on saatettu valmiiksi. Vuoden 2013 parhaana taidekirjana palkittiin Lahden Julistemuseon julkaisu Julisteita Suomesta tekijöinä Ulla Aartomaa ja Kari Savolainen. Siinä suomalaisen julistetaiteen historia esitellään kiintoisasti yli sadan vuoden ajalta. Taideteollisuuskeskuskoulu eli nykyinen Aalto-yliopisto on kouluttanut 20-luvulta lähtien graafisia muotoilijoita. Heistä lähes 70 esitellään kirjassa valittuine tuotteineen, jotka kuuluvat maamme ainoan julistetaiteen museon kokoelmaan. Vuonna 1975 perustettu museo toimii Saimaalle, Suomen järvien helmelle, kutsuttiin matkailijoita nauttimaan kaksikantisen höyrylaivan suomista näkymistä. Olavinlinnan, Punkaharjun, Heinäveden, Mikkelin ym. paikkakuntien nähtävyyksiä ihailtiin tyynesti soljuvilla vesillä. Suurimmillaan matkustajalaivojen määrä oli 240 ja matkustajalaivavarustamojakin oli lähes sata. Laivamatkailu yhdistettiin rengasmatkoihin junien kanssa. Julisteen suunnittelivat vuonna 1939 Paul Söderström ja Göran Englund. Lahden Taidemuseon yhteydessä. Haaveissa toki ovat omat tilat nyt jo yli julisteelle, etiketille ja muille painotuotteille, joista kotimaisia on noin puolet. Lahden julistemuseolla on arvokas historiansa kansainvälisten biennaalien ja näyttelyiden järjestämisessä. Tutkija Kari Savolainen korostaa, että toteutusvihjeitä saatiin kulloisestakin tyylisuunnasta jugendista alkaen. Mahdollisuudet saneli painotekniikkojen kehittyminen. Kohopainosta lähdettiin, sitten otettiin käyttöön litografia ja linotekniikka, pian serigrafiasta siirryttiin offset-painatuksiin kehittyvien teknisten mahdollisuuksien ja mieltymysten mukaisesti. Julistemuseon vanhin kotimainen plakaatti eli affishi on kohopainossa 1851 painettu Åbo Nya Ångfartygs -bolagin laivojen seikkaperäinen aikataulujuliste. Tekijää ei tiedetä. Vinjettikuvassa seilaa höyrylaiva savua tuprutellen. Aikataulut Vuonna 1959 Mainosgraafikot ry käynnisti Finlandia-kilpailun julisteille Suomen matkailun, vientiteollisuuden, kulttuurin ja muotoilun sarjoissa. Kilpailutöitä lähetettiin peräti lähes 1 500, joista matkailujulisteiden sarjassa palkittiin Onni Vuoren litografia. Sisävesilaivajulisteessa valkokylkinen laiva kuvastuu romanttisesti ja levollisesti järven pintaan. kertovat 80-hevosvoimaisen Storfurstenin kuluista ja hinnoista koirien kuljetusmaksua myöten Turusta Helsingin ja Tallinnan kautta Kronstadtiin sekä 100-hevosvoimaisen Furst Menschikoffin reitistä Turusta Degerbyn kautta Tukholmaan. Kirjan viimeisimmät julisteet ovat vuodelta Tutkija Kari Savolainen tuntee julistetaiteen läpikotaisin, koska on toiminut pitkään Julistemuseossa. Museo kartuttaa kokoelmiaan ja ottaa mielellään vastaan lahjoituksia. Juliste on aikansa kuva, joka välittää viestiä taiteellisista pyrkimyksistä ja yhteiskunnan henkisestä ja poliittisesta tilasta, Suomesta osana Eurooppaa ja koko maapalloa. Kansakunnan historiaa voi tarkastella myös julisteiden kautta, päättävät sisältörikkaan kirjansa esipuheen Ulla Aartomaa ja Kari Savolainen. Teksti: Aira Heinänen Kuvat: kirjan kuvitusta Tiina Rekolan valokuvaamina 14 Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan 15

9 Kahvi maistuu suomalaisille Pauligin kahvi on Suomessa käsite. Sillä on hyvä ja laadukas maine. Kahvi kasvaa vain tropiikissa eli kravun ja kauriin kääntöpiirien välisellä alueella. Perinteisellä kahvilla tarkoitetaan tavallisesti arabiankahvia (Coffea arabica), joka menestyy parhaiten tropiikin viileähköillä vuorenrinteillä metrin korkeudella. Kahvikasvi on kylmänarka, alle 13 asteen lämpötila kasvuvaiheessa heikentää satoa, eikä liiallinen kuivuuskaan ole hyväksi. Kahvipuu, joka sadonkorjuun helpottamiseksi leikataan pensaaksi, alkaa tuottaa hedelmää 2 4-vuotiaana. Kukin pensas tuottaa noin g raakakahvia. Sadonkorjuu tehdään usein käsin, koska vuoristoisilla rinteillä, jopa yli kahden kilometrin korkeudessa ei koneista ole hyötyä. Tarkoitus on, että poimija ottaa vain kypsät punaiset marjat eli pavut. Kahvin kulutus Suomessa on maailman huippua, 12 kg/hlö raakakahvia vuodessa. Pauligilla kahvia on kaatanut jo vuodesta 1950 lähtien Paula-tyttö Sääksmäen kansallispuvussa. Vuonna 2013 Paulaksi valittiin Noora Ylikoski. Kahvi valloitti Euroopan Kahvi kuljetettiin löytöpaikastaan Etiopian vuorilta Arabian niemimaalle Jemeniin 1300-luvulla, missä viljely ja kahvijuoman valmistaminen alkoi. Sittemmin 1600-luvulla kahvia tuotiin Eurooppaan pelkästään Arabiasta, Mokan kaupungista. Varsinainen kahvin voittokulku alkoi yllättävästi Englannista, missä 1600-luvun puolivälissä oli tuhansia kahviloita, pääasiassa miesten kohtaamis- ja seurustelupaikkoina. Ruotsiin kahvi tuli 1600-luvun lopulla, ja Suomeen sen tiedetään rantautuneen 1700-luvun alkupuolella turkulaisten laivanvarustajien myötä. Suomi ja Ruotsi olivat samaa valtiota, joten vaikutteet levisivät nopeasti Suomen rannikolle varakkaisiin koteihin ja kartanoihin. Näihin aikoihin raakakahvi paahdettiin kotikutoisesti prännärillä. Tietysti Pauligin! Vuonna 1929, jo 85 vuotta sitten, tulivat markkinoille ikoniset kahvimerkit Juhla Mokka -sekoitus ja Presidentti. Ne ovat yhä tänä päivänä arvostettua laatua ja hyvin suosittuja kauppojen sisäänvetotuotteina. Kahvihankinnassa yrityksellä on vahvat ja pitkäaikaiset suhteet kahvinviljelijöihin. Niiden ansiosta raakakahvi on aina taattua Paulig-laatua. Viljelijät saavat Pauligilta myös tavallista paremman rahakorvauksen. Tärkein kahvintuottajamaa on Brasilia, ja Santos on keskeinen kahvilaji. Santoksen kaupungin satama onkin maailman suurin kahvin vientisatama. Pauligille tulee raakakahvia myös Kolumbiasta, Meksikosta, Venezuelasta, Keniasta ja Etiopiasta. Uudempana maana on mukana Vietnam, jonka tuotanto on noususuunnassa. Vietnamilainen robusta-kahvi sopii hyvin esimerkiksi espressosekoituksiin. Jatkuva laaduntarkkailu Hyvä kahvi on makuasia, ja laaduntarkkailusta huolehditaan pitkin matkaa. Pauligin sisäänostajat pitävät tiiviisti yhteyttä paikallisiin agentteihin. Viljelijöiltä raakakahvi siirtyy isohkoihin aluevarastoihin ja sieltä vientifirmaan agentin hoteisiin. Tässä vaiheessa otetaan ensimmäiset kahvinäytteet Pauligille. Siinä 10 hengen maistotiimi käy läpi noin kahvinäytettä päivittäin. Kun laatu todetaan hyväksi, kahvi jatkaa matkaansa: se pakataan yhteen isoon säkkiin merikontin sisään. Kontissa on tuossa vaiheessa 22 tonnia raakakahvia. Kahvikontti kulkee valtamerilaivalla parisen viikkoa kohti eurooppalaista satamaa, joka Pauligin kahville on Hampuri. Kun kahvi saapuu Eurooppaan, siitä otetaan uudet kahvinäytteet, ja kontit laivataan pienempään feeder-alukseen, joka tuo pavut Vuosaaren satamaan. Rannasta kuljetus hoidetaan kuorma-autolla paahtimoon, jonne matkaa on noin 100 metriä. Laivasta otetaan paahtimoon 8 10 kahvikonttia päivässä (á 22 tn) tuotannon tarpeiden mukaan. Vielä kerran kahvierästä otetaan näyte maistotiimiä varten. Mikäli kaikki on kunnossa, eikä makuvirheitä ole, lasti voidaan purkaa: valtaisan kahvisäkin yksi sivu avataan ja 22 tonnin kuorma valuu suoraan kahvisiiloon. Siiloihin mahtuu jopa kolme miljoonaa kiloa raakakahvia. Kahvipaketti on eri lajien sekoitus Raakakahvi puhdistetaan ennen paahtoa magneeteilla ja tärisyttämällä, jotta mahdolliset epäpuhtaudet saataisiin pois. Jokainen kahvimerkki on sekoitus useista eri laaduista, ja sekoitusten reseptit ovat salaisuuksia. Kahvisekoitus tehdään paahtohuoneessa. Raakakahvin paahto tapahtuu 220 asteessa 6 8 minuutin ajan. Prosessi saadaan loppumaan, kun kuumien papujen päälle ohjataan vesisuihku, jolloin paahtimolta lehahtaa taivaalle höyrypilvi muhevien kahvintuoksujen kera. Jauhatus tehdään ennen kahvin siirtämistä kaasuuntumissäiliöön, jossa siitä poistuu hiilidioksidi. Jäähtymisen jälkeen kahvi pakataan kuluttajapakkauksiin. Paahtimo toimii tavallisesti kahdessa vuorossa, ja päivän paahto on 200 tonnia, josta suurin osa on 500 gramman kuluttajapakkauksia. Tämä tarkoittaa sitä, että liukuhihnalta tulee päivittäin tiiliskivipakettia. Paulig ja Paula-tyttö Paulig kahveineen on elänyt läpi koko viime vuosisadan vahvasti samassa tempossa kuin Suomen kansa. Kahvi on suomalaisille rakas juoma niin kotona, töissä kuin harrastuksissa. Nykyisen hyvinvoinnin aikana ei pidä unohtaa sota-aikaa, jolloin vuosina kahvinsaanti oli mahdotonta. Kekseliäs kansa keitteli kahvin pulavuosina korvikeaineista eli voikukanjuuresta, sikurista ja tammenterhoista. Kun sitten kahvilaiva s/s Herakles saapui Turkuun , oli vastaanottajina tavallisen kansan ohella muun muassa kolme ministeriä. Kahvi oli kortilla aina vuoteen 1954 saakka, mutta siitä huolimatta Helsingin olympialaisten kisavieraille pystyttiin vuonna 1952 tarjoamaan sekä kahvia että Coca Colaa, jotka tulivat Suomeen samassa laivassa. Sodan jälkeen rakennettiin osin myös Pauligin paahtaman kahvin voimalla Töölössä sijaitseva Lastenlinnan sairaala, joka valmistui vuonna Projektia varten lahjoitetulla rahalla ostettiin Ruotsista ylellisyystarvikkeita (kahvi, sokeri, suklaa), jotka myytiin hyvällä hinnalla suomalaisille. Pauligin kahvista ei voi puhua mainitsematta Paula-tyttöä, joista ensimmäinen valittiin vuonna Nykyinen Paula-tyttö on vuonna 2013 valittu Noora Ylikoski jo 17. lajissaan. Paulan työasuna on Sääksmäen kansallispuku, jollaisen nuori Gustav Paulig oli nähnyt Sääksmäellä retkeillessään. Puku oli hänestä suomalaisuutta aidoimmillaan. Kahvi on trendikäs juoma Kahvilaatuja tulee koko ajan lisää, mutta kahvin markkinajohtaja Suomessa on edelleen Pauligin Juhla-Mokka. Vaaleapaahtoinen kahvi on ollut aina suomalaisten mieleen, mutta viime vuosina on valikoimaan tullut myös tummempia sekoituksia. Paahtoasteita on viisi. Juhla-Mokka ja Presidentti ovat keveimmin paahdettuja eli ykkösastetta. Toisessa päässä on Paulig Parisien, erittäin tummaksi paahdettu kahvi. Tämän hetken kahvitrendejä ovat ainakin reilun kaupan kahvit, erikoiskahvien valmistuksen hallitsevat baristat, käsin suodattaminen, alkuperämaakahvit sekä makuparit eli combot. Myös pienpaahtimot yrittävät saada markkinoilla tilaa tuotteilleen. Harrastuksesta hyvään afääriin Vuoristoisilla rinteillä sato korjataan useimmiten käsin. Pauligin kahvipaahtimon tarina alkaa vuodesta 1876, jolloin Lyypekistä tullut nuori Gustav Paulig perusti tukkukaupan Helsinkiin. Perustajan tiedetään todenneen liiketoiminnan alkuvuosina, että kahvin paahtaminen ei ole afääri, Vuoden 2014 Juhla-Mokka kahvirasia-asetelma. mutta kylläkin antoisa harrastus. Ensi alkuun Pauligin toimisto sijaitsi vuokratiloissa Etelä-Helsingissä, mutta vakiintui 1890-luvulla Etelärantaan meren äärelle. Paulig toi maahan muun muassa kahvia, suolaa, jauhoja, mausteita sekä portviiniä ja konjakkia. Varsin pian toimintaa laajennettiin tukkukaupasta elintarviketeollisuuteen. Paulig hankki tilat Katajanokalta, missä kahvin paahtaminen alkoi vuonna Naapuriin Satamakadulle valmistui vuonna 1911 Pauligin paahtimo- ja toimistorakennus, jossa yhtiö viihtyi vuoteen 1967 saakka. Tämän jälkeen Pauligin kahvit on paahdettu Vuosaaressa, ensin Leikosaarentiellä ja vuodesta 2010 alkaen Satamakaarella. Yhtiö on kasvanut kansainväliseksi konserniksi, joka työllistää lähes 2000 ihmistä, ja sen liikevaihto on noin 900 miljoonaa euroa vuodessa. Voinemme tässä hetkessä todeta, että kahvin paahtaminen on myös hyvä afääri. Lisätietoa: paulig.com ja paulig.fi. Teksti: Anne Valtonen Kuvat: Paulig Oy Artikkelia varten haastateltiin Pauligin Kahvi-instituutin johtajaa Harri Hytöstä. Lähteenä on käytetty Arne Rousin teosta Ravintokasvit, auringonkukasta viiniköynnökseen, WSOY Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan 17

10 Majakoilla ei ole enää käyttöä merenkulussa, mutta majakkakulttuurin säilyttäminen ja välittäminen tuleville sukupolville on tärkeää. Märketin ilta. Suomen Majakkaseuran huikea urakka Ahvenanmaan ja Ruotsin välillä sijaitseva Märketin majakka, Suomen läntisin kiinteä maapaikka, on remontoitu valmiiksi. Majakkaseuran vapaaehtoiset talkoolaiset ovat vuodesta 2007 saakka kunnostaneet majakkaa. Viimeiseksi suureksi urakaksi laskettiin sauna, joka valmistui tänä kesänä. Näin kirjoitti Turun Sanomat syyskuun kahdeksantena tänä vuonna. Urakka on valmis, mutta miten kaikki sai alkunsa? Tapasin Suomen Majakkaseuran ensimmäisen puheenjohtajan Pekka Väisäsen Majakkalaiva Relandersgrundin kannella. Kahvia hörppiessään hän kertoo olleensa puheenjohtajana peräti kymmenen vuotta ja olevansa toiminnassa mukana edelleen. Kaikki alkoi Märketistä Märket on ainutlaatuinen, Pekka Väisänen sanoo ja hymyilee. Märket sijaitsee Hammarlandin kunnassa, ja se on Suomen ja Ruotsin rajan halkoma. Raja menee siksakkia, sillä majakan alla oleva maa kuului välillä Ruotsille, mutta vuonna 1985 se palautettiin Suomelle. Ruotsi sai sitten vastaavan pläntin maata. Erikoinen rajaviiva näkyy myös Majakkaseuran t-paidan selässä. Puita ei saarella kasva, mutta joitain kukkia näkyy sinnittelevän kallionkoloissa. Lintuja on paljon, hylkeitäkin näkyy usein. Märketillä on paljon auringonvaloa. Sähkö saadaan aggregaatin avulla, tuulivoimaa käytetään myös. Olin Märketillä ensimmäisen kerran vuonna 2000, jolloin olin töissä Merenkulkulaitoksella. Mutta majakoitahan ei enää merenkulussa tarvita, sillä alusten navigointi tapahtuu digitaalisesti. Niinpä useimmat majakat ovat käyttämättöminä päässeet huonoon kuntoon vuosien saatossa. Märket on kansainvälisestikin merkittävä majakka, sen tuhoutuminen olisi ollut kansallinen häpeä, Väisänen puuskahtaa. Valtio omistaa Märketin, mutta se ei halunnut kunnostaa majakkaa. Ahvenanmaalaisia patistettiin ottamaan majakka vastaan, mutta sekään ei onnistunut. Eihän ahvenanmaalaisia saa edes talkoisiin, kun he eivät halua olla yötä poissa kotoa, Väisänen naurahtaa. Majakkaseura säilyttää perinnettä Talvinen Sälgrund. Kun valtio eivätkä ahvenanmaalaiset olleet kiinnostuneita majakan kunnostamisesta, perustettiin vuonna 2003 Suomen Majakkaseura edistämään Märketin ja muidenkin Suomen majakoiden ja rakennus- ja kulttuuriperinnön säilymistä sekä jakamaan tietoa majakoista ja majakkaperinteestä. Vuonna 2006 Majakkaseurassa syntyi ajatus vuokrata Märket. Merenkulkulaitos antoi rakennukset vuokralle, ja seuraavana kesänä alkoivat majakkarakennuksen kunnostustyöt. Naiset ovat parempia talkoolaisia, väittää Pekka Väisänen. Nykyinen puheenjohtaja on nainen, vastuuarkkitehti on nainen ja koordinoijakin on nainen. Väisänen kertoo, että seuran tyypillinen jäsen on n. 40-vuotias, kaupungissa asuva sinkku tai eronnut, luonnossa viihtyvä nainen. On jäsenistössä toki muunlaisiakin, mutta samanhenkisiä ihmisiä: luonnossa liikkujia, melojia, veneilijöitä, valokuvausta harrastavia, arkkitehtejä, toimistotyöntekijöitä jne. Ja töitä riittää jokaiselle kullekin osaamisensa mukaan. Maalaus on kalleinta, se tehdään käsityönä, ja se onkin ainoa työ, joka teetetään ammattilaisilla. Muu työ tehdään talkootyönä. Alkuun mentiin tuurilla, mutta nyt on jo osaamista. Korjausurakka on valmis, ja tästä eteenpäin työ on majakan ylläpitoa ja toiminnan kehittämistä. Talkoolaistyön organisoimisessa on oma haasteensa. Esim. Märketillä on kahdeksassa kesässä ollut n. 400 talkoolaista, joista suunnilleen puolet on entisiä, puolet uusia. Jotkut tulevat vain kerran, osa useampana vuonna. Heitä työllistetään kunkin mielenkiinnon ja osaamisen mukaan mm. remontti- tai keittiöhommissa, kielitaitoisille on kesällä käyttöä myös vierailijoiden oppaina. Kunnostustöitä on tehty Museoviraston kanssa yhteistyössä. Yksityishenkilöt ovat ostaneet joitakin majakoita ja sisustaneet ne oman makunsa mukaan. Hyvä että majakat säilyvät, mutta historiallista arvoa yksityiset eivät välttämättä ota huomioon. Majakat luonnon armoilla Hotellitoimintaa saarella ei ole, mutta sinne voi tehdä päivän retkiä, myös omalla veneellä. Vieraita Märketillä käy juhannuksesta elokuun alkuun, ja vieraita otetaan mielellään vastaan. Näin tunnettuus lisääntyy. Onpa saarelle joskus menty jopa helikopterilla joulua viettämään. Hyvällä kelillä saarelle voi tulla päivittäin, huonolla ei ollenkaan. Ilmoista ei voi tietää, ja joskus pääsyä voi joutua odottelemaan Ahvenanmaalla. Vapaaehtoisten majakkasaaret Aira Kuvaja on Majakkaseuran innokas talkoolainen. Joitakin vuosia sitten Me naiset -lehden toimittaja vietti viikon Märketillä, joka on Suomen Majakkaseuran pääkohde. Toimittaja kirjoitti kokemuksistaan jutun, Aira Kuvaja luki sen ja sai inspiraation: seuraavana kesänä Märketille keittiöhommiin. Aira on Kotitalousopettajaliiton toiminnanjohtaja, itsekin kotitalousopettaja. Märket on Suomen läntisin paikka, joten luulisi, että se olisi eristäytynyt paikka, mutta ei se ole: talkoolaisia oli 10 henkeä, oli radioamatöörejä, oli ruotsalaisia. Ja päivittäin siellä kävi turisteja: suomalaisia veneilijöitä, saksalaisia melojia ja maarianhaminalaisia vesiskoottereilla. Aira on ollut Märketillä kolme kertaa. Keittiö, jossa on kaasuhella ja -uuni isoäidin tyyliin, on vanhanaikainen, vaikka se on uusittu ja remontoitu. Talousvesi viedään saarelle mukana, merivettä käytetään mihin voidaan. Jokainen ateria on suunniteltava tarkkaan ja tehtävä hankinnat sen mukaan. Ruokaa menee paljon, koska talkoissa tehdään raskasta työtä. Saaristolaisleipä on suosittua, samoin kermainen lohikeitto, räiskäleet, pannukakut ja pizzat. Vierailijoille ei tarjota aterioita, mutta kylläkin kahvit ja tuoretta sämpylää. Märketiin tehdään opastettuja retkiä. Saksalainen mediakin oli kerran paikalla, ja minun kokkauskuviani on jossain saksalaisessa lehdessä, Aira nauraa. Moni tulee toiveikkaana kalastamaan saaren vesille, mutta kalaa tulee huonosti, sillä hylkeet nappaavat parhaat palat. Gustavsvärnissä Aira on käynyt kymmenen kertaa. Sinne on helppo mennä vaikka viikonlopuksi. Kyydin saa vapaaeh- Aira Kuvaja on ollut talkoissa Märketillä kolmena kesänä. toiselta Majakkaseuran jäseneltä, joka kuljettaa Hangosta Gustulle vartissa. Vapaaehtoisena arvokasta työtä Vapaaehtoisille on monenlaista talkootyötä tarjolla: voi opastaa, myydä tuotteita, kirjoittaa päiväkirjaa, tehdä remonttia, ja aina joku neuvoo tehtävissä. Astioiden pesu on haluttua hommaa, joskus on ihan kiistelty siitä, kuka saa tiskata! Tiskauspaikat ovat ulkona. Talkootöitten ohella majakkasaarilla saa uusia elämyksiä, voi vaikkapa kokea telttasaunan. Ja samalla voi tutustua mukaviin ihmisiin. Miksikö lähdin Majakkaseuran vapaaehtoiseksi, Aira toistaa hänelle esitetyn kysymyksen. Rakastan merta, luontoa, arkkitehtuuria ja tykkään talkootyöstä sekä hyvän asian edistämisestä. Seura tekee arvokasta työtä, jonka ansiosta historia säilyy. Talkoolaisena toimiminen on edullinen ja mukava kesänviettotapa, vaikka töitä tehdäänkin. Luontokin on ihan erilaista kuin mantereella. Ystäviänikin on liittynyt Majakkaseuraan, ja olemme yhdessä olleet talkoissa, Aira kertoo ja suunnittelee jo ensi kesän reissua. Teksti: Liisa Varho Kuva: Pekka Väisänen 18 Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan 19

11 Joulupukki merimiehenä Pirkko Vainio: Majakan Jouluvalo. Lasten Keskus Majakka on ehtymätön inspiraation lähde. Tällä kertaa sen näyttää toteen Pirkko Vainio hellyttävässä sadussaan Majakan Jouluvalo kirjan kuvittaja-kertojana. Tapahtumat lähtevät liikkeelle pohjoisten vesien majakkasaarelta, jonne tonttu- Stubbenin tunnusmajakka eli pooki Uudenkaarlepyyn edustalla. Isot rahtilaivat uivat Understenin ja Märketin välistä. Saarelle pääsee parhaiten Majakkaseuran vanhalla luotsiveneellä tai käyttämällä Ahvenanmaan venematkailupalveluja, esim. matka Turusta vuorolaivalla Eckeröön ja aamulla kuljetus Märketille. Luonnonolosuhteiltaan Märketin saari on vaikea, eikä myrskyllä voi olla ulkona. Märketillä on myrskyssä mitattu Suomen kovimmat tuulet. Aallot lyövät joskus yli aallonmurtajan ja huuhtovat koko saarta. Vesimassat ovat joskus menneet jopa talon yli. Majakka on saaren pohjoispäässä, mikä Väisäsen mukaan on väärä paikka: kalliot ovat liian jyrkät, jäät ja aallot ovat joskus noustessaan tehneet tuhoja. Yhtään ihmistä ei kuitenkaan ole sataan vuoteen hukkunut Märketillä. Sen sijaan kilometrin päässä matalikoilla on sattunut haaksirikkoja: osa ihmisistä on pelastettu, mutta kymmeniä on kuollut. Toinen Majakkaseuran kiinnostuksen kohde on Gustavsvärn, tuttavallisemmin Gustu. Aikoinaan siellä on asunut useampia perheitä, sumusireeninhoitajia ja majakanvartijoita. Linnoitus- ja majakkasaari sijaitsee kolme kilometriä Hangosta lounaaseen, lähellä Russarön majakkasaarta. Linnoitusmuurit ovat venäläisten rakentamia. Myös Gustulla toiminta on kasvanut. Majakkaseura on vuokrannut linnoitus- ja majakkasaarella sijaitsevan sumusireeninhoitajan talon vuonna 2005, ja sitä on nyt kunnostettu10 vuotta. Urakka alkaa valmistua. Majakkaseuran monipuolinen toiminta Majakkaseura toimii myös majakoiden ulkopuolella: jäsenille järjestetään matkoja kotimaassa ja ulkomailla, mm. majakkamatkailua sekä konferensseja Pohjoismaiden ja Viron majakkaseurojen kanssa. Ensi kesänä kohteena ovat ehkä Ranskan majakat. joukko on asettunut asumaan. Verstaassa he näpräävät käsitöitä ja pikku tallissa hoitelevat kanoja, vuohia, lehmää ja kahta kissaa. Käytöstä jäänyttä majakkatornia tontut hoitavat yhtä hyvin kuin kotieläimiään. Joulun lähestyessä joulupukki on tilannut tontuilta leikkikaluja lahjoiksi lapsille. Ne hän saapuisi noutamaan laivallaan majakan valon johdattamana. Tästä ongelmat sitten alkavatkin. Tontuista vanhin ei löydä tulitikkuja, niin hyvään piiloon hän on ne laittanut. Lyhdyt ja kynttilät pitäisi sytyttää, mutta tulitikkuja ei vain löydy. Majakka on sysimustana alkavan myrskyn kourissa. Valtavat aallot tyrskivät rantaan, ja joulupukki on jossain tuon kaiken keskellä. Tontuista vanhin etsii tikkujaan kuumeisesti hikikarpalot otsalla. Hän pyytää nenäliinaa lainaksi pyyhkiäkseen kasvojaan. Yhdellä tontulla onkin sellainen taskussa. Silloin joukon vanhin muistaa, että taskussa ne tulitikutkin ovat! Majakoista on valmistettu elokuvia mm. Hankoniemen silmä ja niitä esitetään venemessuilla sekä syksyn elokuva- ja myyntikiertueilla. Parhaillaan on tekeillä 3 4 uutta lyhytelokuvaa, samoin kirja Märketin historiasta. Majakkaseura julkaisee vuosittain upean seinäkalenterin, jonka myynti organisoidaan hyvin: seuralla on satakunta talkoolaismyyjää! Kalentereita menee paljon myös ulkomaille, sillä ulkosuomalainen katselee mielellään suomalaista merimaisemaa. Suomen Majakkaseuran 10-vuotisjuhlanäyttely on esillä Porin Luontotalo Arkissa asti. Toiminnan rahoituksessa ovat jäsenmaksut sekä kalenterin ja seuran muiden tuotteiden myynti merkittäviä tulonlähteitä. Myös Jane ja Aatos Erkon säätiö on tukenut seuran toimintaa huomattavasti. Märket ja Gustavsvärn ovat molemmat valtion omaisuutta, mutta valtiolta emme ole saaneet penniäkään, Väisänen paljastaa. Majakoitten suojelu on ykkösmotiivimme, mutta majakkakulttuurin säilyttäminen ja välittäminen tuleville sukupolville on myös tärkeää, Pekka Väisänen tiivistää. Lisätietoa: majakkaseura.fi Teksti: Liisa Varho Kuvat: Pekka Väisänen Pian majakka oli valaistu juuri sopivasti, että joulupukki havaitsi sen mereltä. Vähitellen myrsky alkoi tyyntyä, ja pukki saattoi ankkuroida purren, jonne lahjat kannettiin. Jouluaattona maailman lapset saisivat niillä leikkiä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Pirkko Vainio on luonut perheen pienimmille lämminhenkisen kuvakertomuksen joulupukin, tonttujen, lahjojen, eläinten ja aavan meren ympärille. Juuri se tekee sadusta erilaisen joulupukkitarinan, olemmehan tottuneet siihen, että pukki tulee reellä ainakin alkumatkan. Joulupukki merimiehenä on ihan uusi aluevaltaus. Vainion kuvat huokuvat jouluhämyä ja hyvää mieltä. Osansa saa aikuinen lukijakin. Irmeli Tanttu Lisää kirja-arvioita ja esittelyjä sivulla 32 ja nettilehdessä Sunborn London -laivahotelli sijaitsee itäisessä Lontoossa modernin bisneskeskuksen ja lentokentän lähellä. Suomalainen Sunbornhotellilaivasto valtaa maailmaa Turkulainen perheyritys Sunborn on jo vuosikymmeniä toiminut suomalaisten kylpylähotellien edelläkävijänä. Nyt yli 800 työntekijän monialakonserniksi kasvanut Sunborn valtaa maailmaa ylellisillä laivahotelleillaan. Ritva ja Pekka Niemen vuonna 1973 aloittamasta yhden hotellin bisneksestä on neljän vuosikymmenen aikana kasvanut maailmanlaajuinen Sunborn-konserni. Nykyään myös Niemien pojat Hans ja Jari ovat mukana perheyhtiön toiminnassa ja johtavat Sunbornia yhdessä vanhempiensa kanssa. Tänä keväänä Sunborn otti suuren askeleen kansainvälisillä matkailualan markkinoilla avatessaan toukokuussa kaksi uutta laivahotellia ulkomailla, toisen Gibraltarilla ja toisen Lontoossa. Sunborn London sijaitsee itäisessä Lontoossa Canary Wharfin modernin bisneskeskuksen ja Lontoon City lentokentän lähellä Royal Victoria Dockissa. Vieressä on kaupungin suurin kansainvälinen messu- ja näyttelykeskus ExCel. Laivahotelli-idea syntyi vanhempieni perustaman Naantalin kylpylän laajennustarpeesta, kertoo Sunbornin operatiivisen puolen johtamisesta vastaava Hans Niemi Lontoon hotellilaivallaan. Ensimmäinen laivahotellimme rakennettiin Suomessa, ja se sijoitettiin Naantalin kylpylän yhteyteen vuonna Tämä oli maailman ensimmäinen tarkoitusta varten rakennettu laivahotelli ja välitön menestys. Samoihin aikoihin 2000-luvun taitteessa Hans Niemi muutti opiskelemaan Lontooseen. Kaupungin uusi kansainvälinen messukeskus ExCel oli juuri valmistunut ja tarvitsi pikaisesti lisää majoitustilaa. Niemi huomasi tässä mahdollisuuden laivahotellin sijoittamiseen Lontooseen. Naantalista Lontooseen siirrettyyn laivahotelliin tehtiin perusteellinen, 20 miljoonaa euroa maksanut uudistus, kertoo Hans Niemi. Tunsin ExCelistä muutamia ihmisiä ja pääsin heidän kanssaan pian sopimukseen laivahotellipaikasta aivan ExCelin kyljessä. Kaikki sujui mutkattomasti, sillä meidän ainutlaatuinen hotellikonseptimme oli juuri se, mitä he tuolloin tarvitsivat. Siirsimme Naantalia varten valmistetun laivahotellin Lontooseen ja rakensimme Suomeen uuden laivan, Sunborn Princessin. Lontoon laivahotelli tuli monelle ulkosuomalaiselle tutuksi Lontoon suomalaisen merimieskirkon järjestäessä siellä joulumyyjäisensä vuonna Tämä laiva on nyt siirretty Nigerian kautta Myanmariin, jossa se toimii hotellina. Naantalin kylpylässä sijainnut Sunborn Princess puolestaan kävi läpi perusteellisen uudistuksen, ennen kuin se siirrettiin Lontooseen tänä keväänä. Käytimme kunnostustöihin 20 miljoonaa euroa. Yhteistyöhön suomalaisen telakkateollisuuden kanssa? Kauniissa ja viihtyisässä Sunborn Londonissa on monipuolisesti tilaa erikokoisille tapahtumille ja kokouksille. Laivan viidestä kerroksesta löytyy 136 hotellihuonetta, joista kaksi on sviittejä suomalaisine saunoineen. Bisnesasiakkaiden lisäksi kohdeasiakkaitamme ovat myös vapaa-ajan viettävät. Tällä Lontoon hotellillamme onkin runsaasti asiakkaita myös viikonloppuisin, vaikka alueen muut hotellit ovat silloin vähemmän suosittuja. Meille tullaan esimerkiksi Mayfairin luksuskaupunginosan hotellien sijaan ainutlaatuisen laivahotellikonseptimme takia. Olemme kaupungin ainoa kelluva hotelli. Kaikki Sunbornin laivahotellit suunnitellaan ja valmistetaan kansainväliseen siirrettävään hotellitoimintaan. Kun aikanaan siirrämme laivahotellimme nykyisiltä paikoiltaan uusiin kohteisiin, niistä jää tuskin minkäänlaista hiilijalanjälkeä. Kaksi viimeisintä laivahotellia rakennettiin Malesiassa, jossa Sunbornilla on nykyään oma laivanrakennusbisnes. Hans Niemen veli Jari Niemi johtaa Sunbornin laivanrakennustoimintaa ja on perheineen asunut Kuala Lumpurissa viimeiset seitsemän vuotta. Haluaisimme tuoda laivanrakennuksen kokonaisuudessaan takaisin Suomeen. Se tosin tietäisi kunnollisten finanssi- ja kaupallisten struktuurien rakentamista kotimaahan. Vaikka olemme päätyneet suunnittelemaan ja rakentamaan omat hotellilaivamme tähän asti itse, olemme yhä halukkaita aloittamaan yhteistyön suomalaisen telakkateollisuuden kanssa. Tänä keväänä lanseerattiin myös Sunborn Gibraltar, maailman ensimmäinen viiden tähden laivahotelli, ja lisää Sunbornin kelluvia hotelleja on luvassa muun muassa Barcelonaan, Miamiin, New Yorkiin ja Abu Dhabiin. Teksti: Anne Lenkkeri Kuvat: Ilpo Musto ja Sunborn 20 Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan 21

12 Lontoon merimieskirkko on Jani Pensolan ja Petra Rönkön perheen kotikirkko. Heidän kaksi nuorinta lasta on kastettukin siellä. Kotikirkkona Lontoon merimieskirkko Kontrabasisti Jani Pensola hyväksyttiin vaihto-opiskelijaksi Royal Academy of Musiciin. Niinpä hän muutti kumppaninsa Petra Rönkön kanssa kolmeksi kuukaudeksi Lontooseen. Siitä on nyt neljätoista vuotta aikaa. Kontrabasisti Jani Pensola ja musiikinopettaja Petra Rönkkö eivät alun perin suunnitelleet asettuvansa pysyvästi Lontooseen. Sibelius-Akatemiassa opiskeleva Pensola hyväksyttiin opiskelijavaihtoon lontoolaiseen musiikkikorkeakouluun, ja vastikään musiikkileikkikoulunopettajaksi valmistunut Rönkkö päätti kokeilla samalla, löytyisikö Lontoosta töitä suomalaiselle musiikkipedagogille. Lontooseen muuttaminen ei sujunut ongelmitta. Aivan ensimmäiseksi kävi ilmi, että Pensolan ja Rönkön Suomesta käsin vuokraamaa asuntoa ei ollut olemassa. Oppilaitoskaan ei suostunut tarjoamaan nuorelle parille asuntoa, koska he eivät olleet naimisissa. Lopulta pariskunta päätyi asumaan väliaikaisesti laukkuvarastossa. Asiat järjestyivät kuitenkin yksi toisensa jälkeen. Rönkkö jatkoi Lontoossa musiikkikasvatuksen opintojaan ja työllistyi lontoolaisen ala-asteen musiikinopettajaksi. Myös Pensola sai opintonsa päätökseen, ja hänet kiinnitettiin maineikkaaseen London Symphony Orchestraan. Perhe osti asunnon Sydenhamista ja sai kolme lasta, Onnin (5v), Alman (3v) ja Oivan (1v). Koko perheen kirkko Lontoon merimieskirkolle Pensola ja Rönkkö löysivät tiensä oikeastaan sattumalta. Lontooseen vasta muutettuaan heillä ei ollut erityistä tarvetta löytää itselleen suomalaista seuraa. Sosiaaliset piirit muodostuivat pääasiassa englantilaisista ja muualta kuin Suomesta Lontooseen muuttaneista kollegoista. Esikoisen synnyttyä Pensola ja Rönkkö päättivät kuitenkin lähteä katsomaan, millainen meininki merimieskirkon juhannusjuhlissa on. Minua viehätti heti se, kuinka vapaasti lapset saivat olla juhlissa, Rönkkö kertoo. Englannissa lasten halutaan olevan usein hajuttomia ja mauttomia. Kirkolla tuli sellainen olo, että täällä lapset saavat olla lapsia. Pensola korostaa myös kirkon työntekijöiden roolia uusien ihmisten vastaanottamisessa. Ensivaikutelma on tärkeä. Työntekijät olivat ystävällisiä ja kiinnostuneita meistä. Se varmaan vaikutti siihen, että kirkolle tuli lähdettyä toisenkin kerran. Satunnaisesta kävijästä vastuunkantajaksi Ensimmäinen säännöllinen kontakti kirkkoon muodostui Merenkurkut-kuoron kautta. Rönkkö alkoi käydä kuoron harjoituksissa, minkä töiltään, lapsenhoidolta ja Pensolan kiertue-elämältä ehti. Toistamiseen äitiyslomalle jäädessään Rönkön kalenterista vapautui tunteja, ja pian hän huomasi olevansa merimieskirkon kuoron taiteellinen johtaja. Kuorosta on tullut Rönkölle tärkeä sosiaalinen yhteisö Lontoossa. Yhdessä laulaminen yhdistää eri taustoista tulevia ihmisiä. Hienointa kuorokavereissa on kuitenkin tunne, että näiden ihmisten kanssa olisin voinut ystävystyä myös Suomessa. Ulkosuomalaisuus ei ole ainoa yhdistävä tekijä, vaan monet kuorokavereista ovat muutenkin samanhenkisiä ihmisiä. Rönkkö on tuttu myös näky Lontoon merimieskirkon messuissa, joissa hän palvelee viulistina ja laulajana. On ollut hauskaa päästä sisälle messuun, oppia enemmän kirkkovuodesta ja jumalanpalveluksen kulusta, Rönkkö kertoo. Lontoon merimieskirkko on perheellemme kotikirkko tässä maailmassa. Kaksi nuorinta lastamme on kastettukin täällä. Muusikon tehtäviensä lisäksi Rönkkö kantaa vastuuta kirkosta kirkkotoimikunnassa. Meille kirkko on ollut mutkaton ja vieraanvarainen paikka. Olemme saaneet täältä paljon ystäviä ja apua. Mukavaa, jos voin antaa jotakin takaisin. Suomalaisen kulttuurin asialla Suomalainen kulttuuri on Pensolalle ja Rönkölle vaalimisen arvoinen asia. Perheen lapset ovat kaksikielisiä, ja vanhemmista on tärkeää, että lapset oppivat oman äidinkielen ja kotikulttuurin. Pensola ja Rönkkö pitävät suomalaista musiikkia mielellään esillä myös ammatillisissa yhteyksissä. Rönkkö ohjaa kirkolla suomalaista muskaria sekä työskentelee aikuisten musiikinharrastajien kanssa kuoroissa, bändeissä ja orkestereissa. Pensola on innostunut suomalais-englantilaisen muusikkoyhteistyön edistämisestä sekä suomalaisten säveltäjien tunnetuksi tekemisestä Lontoossa. Ensi vuosi on suomalaiselle musiikille merkittävä vuosi, kun Sibeliuksen syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta. Sibelius on niin arvostettu sekä Suomessa että Englannissa, että juhlavuoden näkyminen myös Lontoossa on tärkeää, Pensola kertoo. Yhteistyökumppaniksi Sibelius-juhlavuoden konsertteihin löytyi Pensolan pitkäaikainen ystävä, Hämeen läänintaiteilija Jarmo Julkunen. Pensola ja Julkunen ideoivat Alternative Sibelius -konserttisarjan, joka esittelee Sibeliuksen musiikkia tuoreista näkökulmista. Tavoitteemme on luoda Lontooseen pysyvä ja hyvä suomalaisten ja englantilaisten muusikkojen yhteistyömalli, jota voimme hyödyntää myös tulevaisuudessa, Pensola kertoo. Uusia lähestymistapoja Sibeliukseen tuovat myös tapahtumiin osallistuvat suomalaiset visuaalisen taiteen ja designin osaajat. Konserttisarjan tuottaa Lontoon merimieskirkko yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa. Anna Hälli 22 Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan 23

13 Avajaisyleisöä keskiajan hylyistä kertovan näyttelyn avajaisissa Suomen merimuseossa. Yleisön edessä on Egelskärin kirkonkello ja Pyhä Anna kolmantena -veistos. Pyhimyspatsas ei ole hylkylöytö, mutta Someron kirkossa aikanaan ollut patsas on ulkomaista alkuperää ja todennäköisesti siis aikanaan Suomeen laivattu. Egelskärin kirkonkello vitriinissä. Kelloja keskiajalta Kirkkojen esineistöstä kirkonkellot ovat olleet yksi arvokkaimmista esinetyypeistä. Niitä on kuitenkin säilynyt näihin päiviin vain vähän. Keskiaikaiset kivikirkot ovat näkyvin ja parhaiten alkuperäisessä muodossaan ja käytössään säilynyt osa keskiaikaista kulttuuriperintöämme. Suomessa on säilynyt keskiaikaisia kirkonkelloja vain toistakymmentä kappaletta. Se on pieni määrä, kun ottaa huomioon kirkkoja olleen satakunta ja yhdessä kirkossa vähintään yksi, useimmiten kaksi tai useampikin soittokello. Kelloja on takavarikoitu uskonpuhdistuksen aikana. Ne ovat olleet myös haluttua saalista isonvihan aikaan 1700-luvulla, ja siksi niitä kerrotaankin upotetun järviin vihollisilta piiloon. Kelloja on myös vaurioitunut käytössä, mutta toisaalta moni keskiaikainen kello saanut uudelleenvalun ansiosta uuden elämän nykyisenä kellona. Suomen vanhimmat Suomen vanhimpiin säilyneisiin kelloihin kuuluvat Eckerön ja Tenholan kirkkojen kellot. Niiden arvellaan olevan peräisin luvuilta. Vanhimmaksi säilyneeksi kelloksi on kuitenkin nimetty ns. Egelskärin hylyltä löytynyt ja vuonna 2003 nostettu pronssinen kirkonkello luvun loppuun ajoitettu kellolöytö on esillä Suomen merimuseossa Kotkassa. Eckerön ja Tenholan kellot ovat samaa ikäluokkaa. Niiden ajoitus perustuu kellon muotokieleen, ja koska kellot olivat pitkään samankaltaisia, on muoto epätarkka iänmäärittäjä. Egelskärin hylky on pystytty varmuudella ajoittamaan 1200-luvun lopulle sekä luonnontieteellisin menetelmin että esineistönsä perusteella, ja siksi kellonkin ajoitus on varsin tarkka. Kaikki kolme kelloa edustavat romaanista tyyliä ja ovat muodoltaan korkeita, pehmeästi kaartuvia ja suunhalkaisijaltaan pieniä. Ajalle tyypillisesti missään näistä kelloista ei ole valajan merkkejä tai vuosilukuja. Merkinnät yleistyivät vasta keskiajan jälkeen, jolloin myös koristelut monimutkaistuivat. Arvokkaita ulkomaisia tuotteita Egelskärin kellon alkuperää tai määränpäätä ei tiedetä. Keskiaikaisia kauppareittejä silmällä pitäen on mahdollista, että kelloa kuljettanut alus olisi ollut matkalla esimerkiksi Tallinnasta Turkuun. Alus upposi lasteineen melko matalalle. Koska kello on ollut arvokas, olisi pintaan asti näkynyt kello oletettavasti pelastettu, mikäli joku olisi jäänyt haaksirikosta kertomaan. Kello on todennäköisesti ollut tilattu lasti, joten jossain jäi seurakunta odottamaan kelloa saapuvaksi. Kellot kuuluivat kirkon kallisarvoisimpaan omaisuuteen. Esimerkiksi Mynämäen seurakunta myi vuonna 1471 maatilan voidakseen lunastaa tilaamansa ison kellon. Kellojen materiaali oli kallista ja valaminen vaati erikoisosaamista. Keskiajalla Suomessa käytössä olleet kirkonkellot ovat todennäköisesti olleet ulkomaisten valajien työtä. Ulkomainen valaja on voinut tehdä valutyön Suomessa, mutta valmiita kelloja on myös tuotu läpi keskiajan ulkomailta, mm. Tallinnasta ja Lyypekistä. Niin katolinen uskonto, kellot kuin keskiaikaiset pyhimysveistoksetkin tulivat pitkälti laivoilla Suomeen. Kellojen käyttö Kirkonkellojen ensisijainen tehtävä oli kutsua seurakunta jumalanpalvelukseen, ja siksi Ruotsin vanhat maakuntalait määrittelivätkin kellot kirkkojen välttämättömiksi esineiksi. Pohjoismaiden kaupungeissa kelloja on soitettu 1200-luvulta lähtien aamuisin merkiksi siitä, että tulen teko oli sallittu ja että kaupungin portit ja satamat oli avattu. Illalla kellolla ilmoitettiin, kun oli aika sulkea kapakat ja kaupungin portit sekä sammuttaa tulet. Iltasoitto muistutti myös Ave Maria -rukouksen lausumisesta. Kelloilla on ollut tärkeä merkitys myös kuolemantapauksen yhteydessä. Aikanaan uuden uskon mukana Pohjoismaihin tullut tapa soittaa kelloja jumalanpalvelusten yhteydessä elää edelleen. Ehkä jonain hiljaisena sunnuntaina voit silmäsi sulkemalla päästä keskiaikaiseen tunnelmaan kellojen soidessa. Teksti Johanna Aartomaa Kuvat: Taru Laakkonen 24 Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan 25

14 i kyrkans skepp Alice i Underlandet Sedan jag började som hamnkurator hos Finlands Sjömanskyrka rf denna höst, har jag känt mig som Alice i Underlandet. Även om jag länge har arbetat med folk som reser i jobbet, har hamnen, fartygen, arbetskulturen där och besättningarna inneburit mycket nytt att förundras över. När det gäller det praktiska har jag varit tvungen att lära mig så grundläggande saker som hur man rör sig i hamnen, hur man tar sig till fartygen och hur man beter sig där. Och inte minst hur man hittar ut därifrån. Utöver de praktiska detaljerna har jag funderat mycket på den andliga delen av hamnkuratorns arbete: hur kan jag vara diskret närvarande så att jag vid behov finns där för att lyssna och samtala, men ändå inte är i vägen, inte är för närgången? Sjömanskyrkans värden är kristlighet, diakoni, ekumenik, samhällsengagemang, närvaro, öppenhet och dynamik. Fina värden i denna emellanåt ganska hårhudade värld. Värdena hjälper mig som nyanställd att tolka arbetsbeskrivningen och fungerar som ledstjärnor för mitt arbete. Värdena låter alltid så upphöjda, men de är faktiskt avsedda som anvisningar för det vardagliga arbetet. Kristlighet får en osökt att tänka på stora, högtidliga och allvarliga saker, stora dåd. Men även inom detta yrke är kristlighet bara vanlig kärlek till medmänniskor, vänlighet, artighet och hjälpsamhet. Diakoni, ekumenik och samhällsengagemang omfattar välgörenhet, uppriktig hjälp, fördomsfrihet och generositet oavsett vilken religion, hudfärg eller bakgrund en människa har. Alla besökare är välkomna precis så som de är. I samhällsengagemanget ingår också att erbjuda en ram för frivilliga möten, dvs. de öppna sjömanskyrkorna. Närvaro innebär att uppriktigt möta en annan människa, att befinna sig i just det ögonblicket, att bry sig och att lyssna på den andra. Öppenhet är att leva i interaktion, och dynamik är detsamma som att anpassa sig till en Uolevi Salonen varierande arbetsmiljö, att hålla sig à jour i en värld stadd i ständig förändring. Med hjälp av dessa värden har jag undkommit prestationsångest för mina stora skor. Jag har börjat lita på att jag är tillräckligt bra så länge jag är mig själv och följer värdena i mitt arbete. Om jag dessutom tänker på att min arbetsplats ligger en cykeltur hemifrån, medan fartygens besättningar kan vara hemifrån i hela tio månader, då börjar sakerna anta sina rätta proportioner och jag påminns om betydelsen av mitt arbete. Arbetet inom Sjömanskyrkan har redan nu lämnat avtryck hos mig. Jag hoppas att också jag via Sjömanskyrkan lämnar avtryck hos människorna jag möter. Avtrycket behöver inte vara stort och märkvärdigt, bara ett minne om närvaro eller hjälp i vardagen som gjorde mottagaren på gott humör. Vardagskristlighet när den är som bäst. Mari Arvela hamnkurator Hannu Suihkonen till generalsekreterare för Finlands Sjömanskyrka Sjömanskyrkan gör en viktig insats för människor i rörelse. Föreningens anställda och vänner hänger sig åt sin uppgift. Det gemensamma arbetet garanterar verksamhetens kontinuitet, säger Sjömanskyrkans blivande generalsekreterare Hannu Suihkonen. Styrelsemötet den 22 september 2014 var extra spännande, eftersom en av punkterna på dagordningen den viktigaste var att utse en ny generalsekreterare för föreningen. Framåt kvällen var besluten äntligen fattat, och styrelseordförande Timo Lappalainen fick äran att ringa och gratulera diakonichef Hannu Suihkonen, 51. Suihkonen tillträder som generalsekreterare den 1 januari Den nuvarande generalsekreteraren Sakari Lehmuskallio, som har skött uppdraget sedan 1991, går i pension i början av nästa år. Sammanlagt 14 personer sökte tjänsten. Ordförande Timo Lappalainen berättade att Suihkonens erfarenhet av strategisk ledning och hans förmåga att knyta betydelsefulla kontakter vägde tungt vid valet. När pastor Hannu Suihkonen tillträder som Finlands Sjömanskyrkas elfte generalsekreterare lämnar han sin nuvarande befattning som diakonichef för Åbo och S:t Karins kyrkliga samfällighet, där han arbetat sedan Sjömanskyrkans arbete är inte helt nytt för Hannu Suihkonen. Mellan 1997 och 2002 arbetade han som chef och sjömanspräst vid sjömanskyrkan i Hamburg. Intresset för sjömanskyrkoverksamheten väcktes när han jobbade som församlingspastor i Drumsö ( ) och skötte fartygsprästens uppgifter på m/s Oihonna. Den blivande generalsekreteraren säger sig ta emot uppdraget med entusiasm och motivation. När jag tänker på kyrkans olika arbetsformer, identifierar jag mig som diakon. Samtidigt upplever jag frågor om ledarskap och ansvar som mina områden. Diakoniverksamheten utgår från hjälparbete. I arbetet inom Sjömanskyrkan möter man människor även utifrån andra utgångspunkter. Sjömanskyrkan ser människan som en helhet och man måste ta hänsyn till hans eller hennes behov. Sjömanskyrkan har en erkänt låg tröskel. Där får människor vara sig själva. Det Under Hannu Suihkonens generalsekreterarår 2015 inleder Sjömanskyrkan ett strategiarbete som är riktgivande för framtiden. Suihkonen hoppas att det motiverar personalen men också intressentgrupperna att bedriva den viktiga sjömanskyrkoverksamheten. 26 Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan 27

15 centrala i arbetet är syftet med det man gör. Hos sjömanskyrkorna vågar och kan man i sanning uppleva de ansträngningar som gjorts för en medmänniska. Detta är det positiva budskap från sjömanskyrkorna som fått fäste hos den breda massan. Förnyelser efter behov Så vilken typ av ledare får Sjömanskyrkan? Suihkonen svarar att han närmar sig frågor ur ett helhetsperspektiv och tar olika synvinklar i beaktande. Målmedvetenhet och långsiktighet nämns också bland hans egenskaper. I detta skede vill jag ännu inte dra några riktlinjer, men det står klart att Sjömanskyrkans arbete fortfarande behövs eftersom människor kommer fortsätta att vara i rörelse. Föreningen är livskraftig och den har en motiverad och sakkunnig personal. Syftet med Sjömanskyrkans arbete är även fortsättningsvis att möta människan, vara närvarande, lyssna och uppmärksamma medmänniskans behov. Bland människor i rörelse måste man ständigt vara beredd att reagera på förändringar. Suihkonen vet att ekonomin är en källa till oro för Sjömanskyrkan liksom för andra föreningar. Nu är det ett bra tillfälle att granska föreningens intäkts- och utgiftsstruktur. Han tänker inte driva igenom förändringar för sakens skull, men säger att situationen kräver att både arbetstagare och intressentgrupper arbetar aktivt med frågan. Suihkonen och hans fru Mari Kinnunen har två vuxna barn. Matilda, 22, studerar på juridiska fakulteten vid Åbo universitet, men är just nu utbytesstudent i Wien. Johanna, 20, inledde sina studier i kyrkomusik vid Sibelius-Akademin i höstas. Mari Kinnunen arbetar som familjerådgivare i Åbo. Hon är utbildad till psykoterapeut och pastor. Nu när Suihkonens arbete tagit honom Från Åbo till Helsingfors, är planen att åtminstone till en början hyra en s.k. andrabostad i huvudstaden. På fritiden gillar Suihkonen att jogga, läsa och titta på sport. Han kan skymtas i motionsspåret tre gånger i veckan. I sportväg tittar han främst på fotboll i tyska Bundesliga. Därtill har han flera förtroendeuppdrag, bland annat som styrelseordförande i Turun seudun mielenterveyspalveluyhdistys. Jag gillar utmaningar och arbetar gärna med motiverande uppgifter. Text och bild: Marko Toljamo Sjökapten Kaj Laine bläddrar i sina anteckningar från jular till sjöss. Flera dagar förejul doftar det gott ombord Julen till sjöss är alltid något speciellt, avvikande från det normala, berättar sjökapten Kaj Laine. Sjökapten Kaj Laine, 78, är en veteran inom sjöfarten och hann tjäna FÅA, Finncarriers och Finnlines både på land och till sjöss i sammanlagt mer än 40 år. Jag var bara 12 år när jag blev springpojke på FÅA. Efter något år fick jag flytta över till bokföringsavdelningen med bl.a. Bo Åberg, som senare skulle bli bl.a. Finncarriers chef. Det innebar mycket spring på bolagets båtar och jag blev intresserad av sjömanslivet som yrke. Marininspektör Emil Sundqvist på FÅA:s kontor berättade också gärna om sitt eget liv till sjöss, och allt det här gjorde att jag i februari 1955 mönstrade som jungman på AL:s m/s Atalaya. Vi gick ut från Helsingfors för att sedan plocka upp last utmed kusten upp till Kaskö innan vi från Hangö stack till sjöss destinerade till Rio de Janeiro. Det var inte min första utlandsresa, för jag hade som scout varit med om läger i Sverige och Schweiz. Men det var ett tungt jobb. Vi som var yngst fick farliga jobb, som att dra träluckor över skärstockarna på luckorna, men man var ju inte rädd av sig då. En gång senare det var med m/s Orion i storm på Nordatlanten fick jag byta lampa i aktermasten. För att få ett så säkert grepp som möjligt kunde jag inte använda handskar när jag klättrade upp Men sjökapten blev jag 1963 i Åbo och mitt första befäl var som kapten på m/s Sotka Sedan följde flera olika båtar, bl.a. i fyra års tid på m/s Arcturus, tills jag 1996 pensionerades från systerbåten m/s Oihonna, byggd i Raumo 1983, säger kapten Laine. Flera dagar före jul doftar det gott från köket. Då har man börjat baka pepparkakor och jultårtor samtidigt som skinkan steks. På julaftonsmorgonen är allting städat och putsat och då tas julgranarna in i mässrum och salong. Detta var ett uppdrag som tim- mermannen alltid förr utförde. Klockan 12 avslutades allt arbete ombord förutom naturligtvis vakttjänsten. I köket är det fullt pådrag med stekning av potatis, kålrot och morotslådor samt uppläggningar för smörgåsbordet. Min första jul till sjöss upplevde jag 1955 ombord i AL:s m/s Atalaya. Dagen före julafton gick vi ut från Rosario där vi lastat spannmål. Rosario ligger ett gott stycke upp för floden Paraná som rinner ut vid Rio de la Plata i Argentina. I Buenos Aires kompletterade vi med en äppellast och saltade hudar. Ombord var vi totalt drygt 40 man, däribland 16 på däck. Glögg, lutfisk och bandspelare När vi avslutat arbetet på julafton och hela besättningen hunnit tvätta sig samlades vi i salongen för en gemensam glögg. Julhälsningar från rederiet, befraktare och lastägare lästes upp. Bland dem fanns också julhälsningar från privatpersoner och anhöriga. Julvisor på en bandspelare bidrog till att skapa stämning, och sedan bjöds vi till bords, befälet i salongen och besättningen i sin egen mäss. Ofta var det också passagerare med på julresorna, och då kunde de sitta i salongen medan befälet åt i sin egen mäss. Julbordet var fyllt med alla slag av delikatesser, julskinka och lutfisk. En snaps med fisken och rödvin till skinkan gjorde att det verkligen kändes festligt. När också kökspersonalen hunnit njuta av den goda maten och klarat upp i köket samlades besättningen på nytt tillsammans med passagerarna i dagrummet för att tillsammans dricka kaffe. När det någon gång hände att också barn var med ombord var julgubbens ankomst extra efterlängtad. Han kom naturligtvis med helikopter för att dela ut julklapparna, säger kapten Laine. Tropisk storm störde julfriden I paketen fanns det ofta vantar och strumpor som sjömansmissionens syföreningar flitigt samlat in redan långt före jul. Senare på kvällen, då alla redan skingrats till sina hytter, öppnades gåvorna hemifrån. Och om det bara var möjligt, utbytte man redan tidigare i radiotelefon julhälsningar med fruar och barn och andra kära där hemma. För de flesta var den första julen till sjöss något alldeles speciellt; den första julen man var borta hemifrån. Och om vädret var dåligt hände det att man tvingades skjuta upp själva julfirandet tills båten låg i hamn igen. Julen till sjöss är alltid något speciellt, avvikande från det normala. I god tid före jul kompletteras proviantförråden med tanke på den kommande helgen. Det här gäller speciellt fartyg i långfart om det är osäkert om fartyget skall hinna hem till Finland före jul. Så här beskrev kapten Laine sina julminnen för Finncarriers personal på 1980-talet. Någon helt lugn första julhelg ombord blev det inte för honom: När vi förtöjt vid kaj i Buenos Aires var det verkligt hett, upp till +40 C. På julnatten började det blåsa upp. Det var en pampero, den fruktade tropiska stormen i Sydamerika, och förtöjningarna gav sig. Klockan tre på juldagens morgon kallades alla på jobb för att förtöja fartyget på nytt. I hamnen var det kaos med magasinstak som blåste bort och fartyg som slitit sina förtöjningar drev omkring. Den julen glömmer man inte, säger sjökapten Kaj Laine. Text och foto: Thure Malmberg 28 Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan 29

16 Klockor från medeltiden Kyrkklockorna har tillhört de mest värdefulla av kyrkornas föremål. Trots det har få av dem bevarats till dessa dagar. Medeltidskyrkorna i sten är det mest framträdande från vårt medeltida kulturarv och dessutom den del av arvet som bäst behållit sina ursprungliga egenskaper vad gäller form och användningsområde. I Finland finns det bara drygt tio medeltida kyrkklockor bevarade. Det är lite när man tänker på att det har funnits ett hundratal kyrkor och att varje kyrka har haft minst en, men oftast två eller flera klockor. Under reformationen beslagtogs klockor. De var också ett eftertraktat byte under stora ofreden på 1700-talet, och det sägs att man sänkte ner klockorna i sjöarna för att gömma dem för fienden. Klockorna har även blivit utsatta för bruksslitage, men å andra sidan har många medeltida klockor gjutits om och fått nytt liv som klockor i modern tid. Finlands äldsta Klockorna i Eckerö och Tenala kyrkor tillhör de äldsta klockorna som finns bevarade i Finland. De uppskattas vara från till 1300-talet. Den allra äldsta bevarade klockan är dock den kyrkklocka i brons som hittades och lyftes upp från vraket vid Egelskär år Klockfyndet, som daterats till 1200-talets slut, finns på Finlands sjöhistoriska museum i Kotka. Eckerös och Tenalas klockor är från samma tidsålder. Dateringen av dem grundar sig på klockornas formspråk, men eftersom klockorna länge såg likadana ut är formen en oprecis faktor för åldersbestämning. Vraket från Egelskär har med säkerhet kunnat dateras till slutet av 1200-talet; dels med naturvetenskapliga metoder, dels baserat på föremålen. Därför är även dateringen av klockan därifrån tämligen exakt. Alla dessa tre klockor representerar den romanska stilen och är höga, mjukt välvda och har en liten diameter. Gjutarens märke eller årtal finns inte på någon av klockorna, vilket är typiskt för tidsperioden. Märkningar blev vanligt Kyrkklockan från Egelskär i sin monter. först efter medeltiden, då även dekorationerna blev mera komplicerade. Värdefulla utländska produkter Man känner inte till Egelskärklockans ursprung eller slutgiltiga mål. Med tanke på de medeltida handelsrutterna är det möjligt att fartyget som transporterade klockan var på väg till exempel från Tallinn till Åbo. Fartyget sjönk med sin last på ganska grunt vatten. Klockan kunde skymtas från vattenytan och eftersom den har varit värdefull, skulle den sannolikt har räddats om någon berättade om skeppsbrottet. Därför var klockan troligtvis en beställd last: någonstans väntade en församling på att klockan skulle komma fram. Klockorna tillhörde en kyrkas dyrbaraste ägodelar. Till exempel sålde Virmo församling en gård år 1471 för att ha råd att lösa ut den stora klockan som man beställt. Materialet till klockorna var dyrt och gjutningen krävde specialkunskaper. De kyrkklockor som användes i Finland på medeltiden var troligtvis tillverkade av utländska gjutare. En utländsk gjutare kunde göra gjutningsarbetet i Finland, men under hela medeltiden importerades också färdiga klockor från andra länder, bland annat från Tallinn och Lübeck. Såväl den katolska tron som klockorna och de medeltida helgonskulpturerna färdades långväga med fartyg till Finland. Klockornas användningsområde Kyrkklockornas främsta uppgift var att kalla församlingen till gudstjänst, och därför fastslog de gamla landskapslagarna i Sverige att klockor var obligatoriska föremål i kyrkorna. I de nordiska städerna började man ringa i klockorna på 1200-talet: på morgonen som en signal för att det var tilllåtet att göra upp eld och att stadens portar hade öppnats, på kvällen för att meddela att det var dags att stänga krogarna och stadens portar samt att släcka eldarna. Kvällsringningen påminde också om att man skulle läsa bönen Ave Maria. Klockorna har varit betydelsefulla även i samband med dödsfall. Seden att ringa i klockorna vid gudstjänst kom till Norden med den nya religionen och lever ännu kvar. Någon stilla söndag kan du kanske sluta ögonen när klockorna ringer och framkalla atmosfären från medeltiden. Johanna Aartomaa Foto: Taru Laakkonen. Kapteeni joka ei halunnut jättää laivaansa Kurt Carlsen jäi merenkulun historiaan kapteenina, joka ei halunnut jättää laivaansa, ei sitten millään. Joulukuussa 1951 Pohjois-Atlantilla raivosi hirmumyrsky. Laivoja upposi ja ihmisiä menehtyi. Hampurista USA:- han matkalla ollut amerikkalainen Victory-luokan rahtialus s/s Flying Enterprise (6 700 tonnia) joutui merihätään kolmensadan meripeninkulman päässä Irlannista lounaaseen. Myrsky murjoi laivaa, joka oli vaarassa katketa. Miehistö rakensi vaijereista viritelmän, jolla kahteen osaan pyrkivä alus yritettiin pitää kokonaisena. Jättiläisaalto iski kuitenkin niin pahan murtuman runkoon, että alus alkoi ottaa vettä sisäänsä ja sai pahan kallistuman. Laivan kapteeni, tanskalaissyntyinen Kurt Carlsen ( ) määräsi miehistön ja matkustajat, yhteensä 58 ihmistä, poistumaan aluksesta. Nämä hyppäsivät pelastusliiveissä mereen, josta mayday-kutsusta apuun rientäneet laivat onnistuivat poimimaan heidät ylös lukuun ottamatta yhtä matkustajaa, joka menehtyi. Jään laivaan ja yritän pelastaa sen, kapteeni viestitti hirmumyrskyn paiskomasta, 60 astetta kallistuneesta laivastaan. Carlsen oli tiukasti sitä mieltä, että alus voitaisiin pelastaa, kunhan apuun saataisiin riittävän voimakas merihinaaja. Sellaisen löytäminen nopeasti oli kuitenkin vaikeaa, koska havereita oli samaan aikaan useita ja hinaajat työllistettyjä. Maailman uutisten ykköstähti Flying Enterprisen omistaja, amerikkalainen Hans Isbrandtsen ei kehottanut, saatikka maanitellut jukuripäistä kapteenia jättämään alusta. Julkisuuteen on jäänyt kuva, että varustamo seurasi ikään kuin sivusta laivansa ja sen päällikön taistelua merta vastaan. Kyljellään ajelehtivan aluksen luo pääsi vasta tammikuun 4. päivänä englantilainen Turmoil-merihinaaja. Tuohon mennessä laivassa sinnittelevästä merikapteenista oli tullut uutisten ykköstähti maailmalla. Mediaa ja suurta yleisöä kiinnosti suunnattomasti inhimillinen draama, johon ei sisältynyt sotaa eikä ruumiita niistä sodasta toipuva maailma oli saanut kyllikseen. Hinaustouvin kiinnittäminen haverilaivaan oli myrskyssä vaikea operaatio. Seitsemän turhan yrityksen jälkeen Carlsenin oli myönnettävä, etteivät hänen voimansa riittäneet vaijerin liikutteluun. Hän pystyi työskentelemään vain yhdellä kädellä, koska toisella hän roikkui kiinni laivan reelingissä aaltojen lyödessä keulapakalle. Turmoilin kapteeni ohjasi nyt hinaajan aivan lähelle Flying Enterpriseä ja perämies Kenneth Dancy hyppäsi haverilaivaan. Suoritus osoitti huikeaa osaamista hinaajan päälliköltä ja perämieheltä. Kaksissa miehin Carlsen ja Dancy saivat kiskotuksi touvin laivaan, ja hinaaminen Falmouthia kohti alkoi. Touvin pituus oli seitsemänsataa metriä, ja hinausvauhti kolmisen solmua. Kaiken aikaa pauhannut myrsky hieman hellitti, ja merellistä näytelmää median välityksellä seurannut maailma alkoi jo uskoa, että jääräpäisen kapteenin taistelu laivansa pelastamiseksi saattaisi onnistua. Myrsky veti kuitenkin vain henkeä ja meri alkoi pian käydä taas korkeana. Pitkä hinausvaijeri nousi kokonaan merestä kireänä kuin viulunkieli. Laivan kallistuma kasvoi ja lastiluukkujen laidat alkoivat olla jatkuvasti veden sisässä. Kapteeni Kurt Carlsenille tarjottiin monenlaisia pestejä maista, mutta hän palasi takaisin merelle. Huippukallista metallia lastina Tammikuun yhdeksäntenä päivänä touvi katkesi ja hylky ajelehti kyljellään aallokossa. Hinausvaijeria yritettiin vielä saada laivaan, mutta meri oli voittamassa taistelun. Carlsen ja Dancy hyppäsivät 10. tammikuuta 1952 klo mereen, ja heidät poimittiin pelastusalukseen. Flying Enterprise upposi klo Vaikka kapteeni Kurt Carlsen hävisi taistelunsa ja menetti aluksensa, hänestä tuli juhlittu ja palkittu mies. Hän sai Englannissa ja USA:ssa kansallissankarin vastaanoton. Jälkipolvet ovat arvuutelleet, mikä sai Kurt Carlsenin pysymään niin itsepintaisesti aluksessaan. Puhuttiin vanhasta viikinkisuvusta ja velvollisuuden täyttämisen halusta. Oman mausteensa keskusteluun on tuonut tieto, että Flying Enterprisen lastina oli huippukallista Zirkoniumia, ydintekniikassa tärkeää metallia, joka oli tarkoitettu USA:n ydinsukellusvene Nautilukseen. Joitakin vuosia sitten hylkyyn sukeltanut kuvausryhmä havaitsi, että aluksessa oli käyty ja lastia oli nostettu. Zirkoniumia pidetään terroristien käsissä erittäin vaarallisena metallina. Joni Skiftesvik Kuvat: Joni Skiftesvikin kokoelmat Flying Enterprise kuvattuna noin viikko ennen uppoamistaan. Aluksen laaksiida lisääntyi koko ajan. 30 Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan 31

17 kirjat / böcker Kuinka meri kumisee? Jarmo Nieminen: Aarresaaret Helsingin saariston uskomaton luonto. Gummerus Jarmo Nieminen tietää tarkkaan, milloin hänen rakkautensa syttyi Helsingin saariin. Se tapahtui vuonna 1980, kun hän vastavalmistuneena kadettina ylitti Hevossalmen sillan ja astui Santahaminan kamaralle. Sotilassaarten historia ja erityislaatuinen luon- Argo-laivalla antiikissa Jarmo Nieminen: Aarresaaret Helsingin saariston uskomaton luonto. Gummerus Yksi on tarina ylitse muiden silloin, kun kyseessä on Kreikan myyttinen sankariaika vuotta sitten. Tätä argonauttien eli Ar- Möt Skeppsråttan Ruby i fin åländsk museiguide Hanna Hagmark-Cooper: Ålands sjöfartsmuseum, En guide till utställningarna. to hurmasivat oitis Ruokolahdelta lähteneen sotilaspojan. Tuohon ensimmäiseen kosketukseen pääkaupungin vesillä on kertynyt aikamatkaa kolme vuosikymmentä. Niihin sisältyy ura armeijassa, sotahistorian laitoksen johtajuus everstiluutnanttina ja tutkijana. Komea työsarka vaihtui, kun voiton vei vielä komeampi luonto, ja sillä tiellä ollaan. Jarmon opastuksella avautuu kymmenistä saarista uskomattomia asioita. Esimerkiksi Hevoshaanlahdella voi kokea, kuinka meri kumisee. Tämän opetti Jarmolle näkönsä menettänyt, 90-vuotias kalastaja Tammion saaristossa itäisellä Suomenlahdella. Kuminasta kuulee, mistä suunnasta mainingit lyövät. Pitkäaikaiset kovat tuulet saavat rannan kivimassat liikkeelle vuorotellen, niiden äänet sekoittuvat ja syntyy eriäänistä kuminaa. Siitä voi tuulen suunnankin kuulla, Ålands sjöfartsmuseum har gett ut en läcker liten handbok för besökarna. Det är museichefen Hanna Hagmark-Cooper som tillsammans med bl.a. layout-konstnären Rita Jokiranta tagit fram den lilla skriften på 64 sidor. Ålands sjöfartsmuseum, En guide till utställningarna är det anspråkslösa namnet på handboken, som säljs i museet för cirka 9,50 euro. Av tradition har Ålands sjöfartsmuseum visat åländsk segelsjöfart, men besökarnas berättigade krav på att också få se modernare sjöfart gjorde att man vid ombyggnaden satsade hyggligt på att presentera maskindriven sjöfart. Bl.a. installerades en 250 hästkrafters ångmaskin som åländska entusiaster främst fartygsmaskinister restaurerat och nu ibland med hjälp go-laivan merimiesten maailmanympäripurjehdusta pidetään länsimaisen fantasiakirjallisuuden alkulähteenä, sanoo Arto Kivimäki, antiikin tutkija, kääntäjä-kirjailija. Hänen uusin kirjansa sopii myös nuorille ja muille seikkailunhaluisille, ja se kertoo juuri noista pelottomista kreikkalaissankareista. Kuvituksesta vastaa Camilla Pentti. Oikeudentunto, vallanjako, rikkaus ja rakkaus ovat pohjavireenä, kun Iason tulee houkutelluksi vaaralliselle matkalle, josta kukaan ei ole palannut. Kaukaa Kolkhiin maasta pitää noutaa kultainen talja sielun pelastukseksi Iasonin petkuttajalle. Pahaa aavistamaton Iason ryhtyy innoissaan puuhaamaan laivaa, isompaa ja komeampaa purjealusta kuin koskaan ennen. Soutajiakin on puolen sataa. Hankkeesta innostuu moni suuruus, kuten laulaja Orfeus ilmoittautuen oitis matkaan. Pian miehistö kuhisee kuuluisia miehiä ja jumalten poikia. Viikinkilaivan kokoinen Argo (suomeksi nopea) suuntasi Mustanmeren perukoilta jokea pitkin etelään Punaisellemerelle ja sieltä Niilin kautta takaisin. Tai sitten menoreittiä takaisin, kukapa tätä vahvistamaan. Vasta 500-luvulla maantieteilijät alkoivat kuunnella merimiesten juttuja sillä korvalla, että myyttinen matka tarkentuisi. Tarinan kultainen taljakin löytyi, mutta sen jälkeen siitä vaiettiin. Voipi olla salailua ja harhautusta, Kivimäki veikkaa. Argonauttien seikkaillessa puhutaan usein tähdistä. Ennen kompassia taivaankappaleet olivat merenkulkijain suunnistajia ja ajannäyttäjiä. Tähtitaivas oli sitä paitsi myyttisen historian muistikirja, Kivimäki mainitsee. Taivaankannella yhä näkyvät muun muassa Orfeuksen Lyyra, argonauttiveljekset Castor & av en elmotor startas för besökare. Museiguiden är gjord i färg med bra bilder på bra papper. Här presenteras på ett lättillgängligt sätt museets avdelningar. De sista segelfartygen och maskindrivna fartyg har sina kapitel liksom sjösäkerhet och skeppsbyggnad, åländsk allmogeseglation, livet ombord, det maritima Mariehamn och naturligtvis navigation. Ett litet kuriosakabinett kan bl.a. visa upp en cirka 200 år gammal sjörövarflagga. Det är den ena av enligt uppgift bara två bevarade sådana äkta flaggor i hela världen. Eftersom museet finns på Åland har man naturligtvis också ett Kap Horn-rum. En gång hade den åländska sektionen av internationella Kap Horn-klubben den högsta koncentrationen av äkta Kaphornare bland sokea vanhus kertoi. Jarmon valokuvat ja tarinat kulkevat käsi kädessä. Isosaari-Jänissaari -alueen merisavut saavat aikaan pakkaskaudella upean näytelmän, hän toteaa. Jos meriveden ja ilman lämpötilaero on yli 15 astetta, syntyy valkoista sumua. Auringon noustessa se on keltaisen oranssin ja punaisen väristä kuin taiottuna. Santahaminan Itäniemellä ja Suurlahdessa voi seurata merilintujen muuttopuuhia ja bongata esimerkiksi Pohjolan suurimman hanhen. Selma Lagerlöfin sadun Peukaloinen onnistui retkeilemään juuri tällaisella merihanhella. Sen sijaan Jarmo osui todistamaan kamerallaan hanhen kuoleman merikotkan saaliina. 360-vuotiaat kilpikaarnaiset männyt, hehtaarien laajuisten lehtojen valkovuokkomeret, runsas lehtokieloesiintymä ja Vartiosaaressa maamme ainut tunnettu rantaruttojuuren kasvusto sekä lehtomaitikka sinisine ylälehtineen. Luettelo luontoaarteista voisi jatkua vaikka ohdakeperhosilla, jotka toukokuussa 2009 olivat lähteneet Marokon vuoristosta ja tulleet kilometrin lennon Suomenlahden rannikolle. Tuo upea päiväperhonen oli harvinainen vierailija. Niitä tipahteli sakeanaan taivaasta, ja sakeasti oli yleisöäkin. Aarresaaret-kirja on suunnattu kaikenikäisille luontoharrastajille. Päiväkirjamainen, välitön kerronta pitää otteessaan, eikä vähiten venematkalla Tallinnasta Helsinkiin. Hiuskarvan eli Halliluodon varassa oli, että kirjan antia tässä nautimme. Merihädästä selviytyminen risalla veneellä oli lopulta Jarmon merenkulkutaidon huippunäyte. Kokonaisuutena teos on Helsingin saarten ylistys, johon lukija yhtyy. Irmeli Tanttu Pollux ja Oinaan tähtikuvio, oinaastahan se kultainen talja oli peräisin. Argonautit seikkailivat kaukaisena sankariaikana. Vastine sille löytyy meidän keskiajastamme, jossa pyhimykset, ihmeteot, ritarit ja lohikäärmeet mittelivät voimiaan. Argon merimatka on päättymätön siinä mielessä, että tarusto elää kaikkialla mihin vain katsookin: esimerkiksi elokuvissa, sarjakuvissa, tv-sarjoissa ja kirjallisuudessa, kuten tässä Merenkulkijoissa alkuperäistä juonenkulkua noudatellen. Kun kirjan kaukaiseen maailmankuvaan pääsee sisään, niin Argon kyydissä alkaa viihtyä. Sitä olisi lisännyt vähemmän jäyhä ja enemmän irrotteleva kuvitus. Irmeli Tanttu sina medlemmar. Sedan sektionen lagts ned arbetar nu en Kap Horn- förening öppen för alla intresserade av segelsjöfart. Skeppsråttan Ruby då? Var kommer hon in i bilden? Jo, med ombyggnaden tog Ålands sjöfartsmuseum klivet in i en modern museiform, tilltalande också för barn. Här finns bl.a. en mast att klättra i, en livflotte och olika typer av bostäder (skansar eller hytter) ombord att bekanta sig med. Skeppsråttan Ruby har sitt eget rum i museet och där är alla barn är välkomna till fri lek. Thure Malmberg Lue lisää kirja-arvioita ja -esittelyjä nettilehdestä merimieskirkko.fi. Merimiesillat kiinnostavat Vuosaaressa muisteltiin pohjoisessa uponnutta etelänmatkaajaa Merimiesiltojen sarja Helsingin Vuosaaren merimieskeskuksessa jatkui marraskuun alussa. Nyt aiheena oli Finnlinesin Finnpolaris, joka keräsi lastilaivaksi ehkä poikkeuksellisenkin paljon julkisuutta. Alus näet teki 1980-luvulla neljä tutkimusmatkaa etelään Antarktiksen jääkylmille vesille: kaksi retkeä intialaisten ja kaksi italialaisten lukuun. Lisäksi laivan uppoaminen sinkkirikastelastissa Grönlannin vesillä nousi uutiseksi Suomen lisäksi laajemminkin maailmalla. Laivassa oli 18-henkinen miehistö ja yksi matkustaja. He kaikki pelastuivat, mutta joutuivat viettämään tuntikausia pelastusveneessä, ennen kuin tanskalainen säiliöalus poimi turvaan kylmettyneen porukan. Onnettomuuden syynä pidetään ajelehtinutta jäälauttaa, joka osui kahdesti Finnpolariksen kylkeen laivan keinuessa voimakkaassa mainingissa. Illan mittaan käytiin läpi Finnpolariksen historiaa vuodesta 1981 aina telakalta Gijonista Espanjasta laivan uppoamiseen elokuussa Merimiespalvelun (Mepa) Pekka Karppanen esitteli laivan vaiheita kuvin ja etenkin videoin, jotka keskittyivät etelänmatkoihin ja uppoamiseen. Hän myös haastatteli Antarktiksella käynyttä merikapteeni Markku Anttilaa, joka sai muistikuvilleen taustatukea yleisön joukossa olleilta finnpolarislaisilta. Merikapteeni Pentti Kuusinen oli Mepan Pekka Karppanen haastatteli merikapteeni Markku Anttilaa. mukana kahdella Antarktis-matkalla ensin perämiehenä ja sitten neljännellä eli viimeisellä reissulla päällikkönä. Hän kiitteli illan antia: kokonaisuus oli hyvä, laivan vaiheet oli hyvin selvitetty, ja ne tarjosivat hänelle uutta tietoa etenkin aluksen viime vaiheista. Keskeisintä illassa oli Kuusisen mielestä kuitenkin tuttujen tapaaminen, jutustelu ja muistelu. Hän harmitteli, että hänen omat videonsa matkoista ovat tuhoutuneet; nauhoja digitoidessa löytyi vain muutama suttuinen kuva. Finnpolaris-illan olivat järjestäneet Merimiespalvelu Mepa, Merimieskirkko ja Suomen laivahistoriallinen yhdistys, ja paikalla oli runsaat 30 osanottajaa. Paavo Tukkimäki Kokoontumisia myös Turussa ja Raumalla Merimiesiltojen anti kiinnostaa myös muissa satamakaupungeissamme. Turussa joka kuukauden viimeinen torstai klo kokoontuva Wanhat merimiehet muistelevat -ryhmä kokoaa parikymmentä keskustelijaa paikalle. Ryhmää vetää merikapteeni, pastori Mikko Laurén kiireistään huolimatta vapaaehtoispohjalta. Merimieskirkolla kokoontuva ryhmä sai alkunsa siitä, kun yksi merimies tuli viime syksynä sanoneeksi johtavalle satamakuraattorille Arja Suvannolle, että ei enää juurikaan näe muita suomalaisia merimiehiä. Arjan vastaus oli, että perustetaan ryhmä, niin alkaa taas nähdä. Myös Rauman merimieskirkolla pidetään muutaman kerran vuodessa merenkulkuun liittyvä muisteluilta. Tilaisuus on itseohjautuva ja kaikille avoin. Marko Toljamo Wanhat merimiehet muistelivat Turun merimieskirkolla lokakuun viimeisenä torstaina. Ryhmän vetäjä Mikko Laurén toinen oikealta. 32 Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan 33

18 Hjeltin perhe Lontoon merimieskirkolla 1920-luvulla Maisa Virkkusen tyttäret lahjoittivat perheen hallussa olleen kuvataulun Lontoon vanhasta merimieskirkosta Suomen Merimieskirkolle Tampereen Messukylän merimieskirkkopiirissä Vas. diakoniajohtaja Jarmo Karjalainen, Kirsti Virkkunen ja Riikka Ahonen. Riikka Ahosen ja Kirsti Virkkusen isoisä, Lontoon merimiespappi Richard Hjelt Helaseppä ja vaimonsa Linda. Kuva vuodelta Maisa Virkkunen, o.s. Helaseppä, ent. Hjelt täytti 95 vuotta rakauppoja, he tulivat joskus jumalanpalveluksiin. Joku heistä avioitui ja sai lapsia, jotka sitten tietysti kastettiin merimieskirkossa. Äiti ja isä auttoivat suomalaisia myös palveluspaikkojen löytämisessä Lontoossa. Kun perheeseemme oli syntymässä kolmas lapsi, äiti halusi Suomeen, jonne hän palasikin ennen muuta perhettä synnyttämään Olavi-veljeä. Isän sisko Magdaleena-täti tuli auttamaan muutossa, ja niin astuimme laivaan helmikuussa Odottamani merimatka oli pettymys, sillä voin pahoin koko matkan ja jouduin pysyttelemään hytissä. Olin hirveän kateellinen ja vihainen Mikko-veljelle, joka sai kulkea ympäri laivaa terveenä ja pääsi vieläpä kapteenin komentosillalle! Isä oli luullut Suomessa hakeneensa papinvirkaa Suomenlahden rannalle Uuraaseen, jossa olisi voinut jatkaa merimieskirkon työtä, mutta olikin väärinkäsityksen seurauksena hakenut virkaa Uuraisilta Keski-Suomesta. Vaalisaarnaa pitäessään hän oli pyytänyt, ettei häntä valittaisi, mutta tuli siitä huolimatta valituksi. Seurakunta ja Marjoniemen pappila kauniin Sääkspääjärven rannalla osoittautuivat perheellemme ihanteelliseksi kodiksi, suorastaan paratiisiksi. Isäni kuoli suhteellisen nuorena, mutta äitini Linda Hjelt-Helaseppä asui Käpylässä Helsingissä ja oli uskollisista uskollisin ja aktiivinen merimieslähetyspiirin jäsen ja tukija lähes kuolemaansa, 95 vuoden ikään asti. Lontoon merimieskirkon valokuvataulu on ajan tavan mukaan valokuvausliikkeen värittämä. Taiteilijan vapaudella ympäristö on muutettu lehteväksi puistomaisemaksi, mitä se ei aikanaan ollut. Myöhemmin kirkko on palanut, eikä sitä enää ole olemassa. Jääköön tämä taulu muistoksi merimieskirkon arvokkaasta työstä lähes sadan vuoden takaa. Sihteerinä toimi Maisa Virkkusen (o.s. Helaseppä, ent. Hjelt) tytär Riikka Ahonen. Sarja kertoo menneen maailman merenkulun tapahtumista, jotka on kokoelmistaan valinnut Rauman merimuseo. Toim. Paavo Tukkimäki. Kuvat Rauman merimuseo. Perunankeittotaidolla syntyi kokin pesti Ken oletkin ja missä oletkin ammatissa hyvänsä, muista, että työ tekijäänsä kehuu. Ole rehellinen ja muista, että olet ennen kaikkea suomalainen, ja muista myöskin isiensä Jumalaa, joka meitä suomalaisia on johdattanut kautta aikojen milloin sotien, milloin rauhan kausien aikana. Jos teistä joku valitsee merimiehen ammatin, niin muistakaa, ettei merimiehen ammatti ole mikään seikkailijan ammatti, vaan sellainen ammatti, joka edustaa Suomea maailmalla. Karttakaa kapakoita ja yleensä niihin verrattavia paikkoja Merikapteeni Artturi Hakri perheineen. tuliaissi, ja varsinki syksyl oliva Saksa ja Tanska omena mitä suurint herkku. Jo pojankloppina Hakri teki töitä satamassa, tienasi penniä tunnilta ja tuumiskeli, että lukumiestä ei hänestä tule, vaikka oppikouluunkin olisi ollut mahdollista jatkaa. Merel tek miäl. Siin oli merel kesä juossu haminas kattomas laivoi ja kiiven niide mastois. Ollu isän mukan laivois [epäselvää] konstaapelin ja styyrmanni ilma tutkintto. Rauman edustalla oli meneillään merenmittaus, ja Tällaiset neuvot jälkeläisilleen saneli nauhalle merikapteeni Artturi Hakri. Huhtikuussa 1964 päivätty viesti päättyy neuvoon: Ulkomaansatamissa, missä vaan Suomen tai jonkun Pohjoismaan merimieskirkkoja on ja merimieslähetysasemia, käykää niissä. Sieltä saatte hengen ravintoa ja yhteyden kotimaahanne. Muistakaa, että rakastatte kotia, isänmaatanne ja Jumalaa. Merikapteeni Artturi Hakri, entinen Holmberg, oli syntynyt Raumalla Isä Heimo oli merimies eli ammatti siirtyi isältä pojalle tässä merenkulkijain kaupungissa. Isä oli syntynyt Laitilassa 1860, ja tuolloin merimiesten osuus Rauman väestöstä oli Jari Lybeckin väitöskirjan mukaan vajaa kolmannes ja hyvässä kasvussa. Hakri arvioi, että hänen kotinsa oli raumalaisittain keskiverto merimiehen koto. Vanhemmilla oli yksi lehmä, myöhemmin useampiakin luvun loppupuolella kymmenisen prosenttia merimiesperheistä oli lehmällisiä. Isän ko ol merimies, ol hyvin paljon pois kotto, joten me lapse oltti äidi huolenpidon alasen. Kun isä saapui merelt kotti, ol tämä Hakrin meri-intoa lisäsivät vielä mittausalusten päälliköt upeine univormuineen, kunniamerkkeineen, epoletteineen ja pitkine partoineen. Heitä pikkupojat ihmettelivät ja kunnioituksella katselivat. Kaupungista satamaan johtavan tien varressa oli talo, jonka seinässä ilmoitustaululla oli tietoa avoimista merityöpaikoista. Hakri kävi tutkimassa taulua päivittäin, ja sitten tärppäsi: Olga-nimiseen kuunariin etsittiin kokkia. Hakri kipaisi kysymään, ja paikka oli nuoren miehen iloksi yhä auki: mut ko laivan kapteen kysys ikkä, ja saatuan kuul et oon kolmtoistvuotias, ni hän rupes eppäilemä luotta, mut ko vakuuti et kyl mä perunii ossa keittä ja lapskoussi laitta, lupas hän otta mut. Kapteen ilmot et palkka on sit seittemäntoist markka kuukaudes. Äit ensin kauhistus, mut ko en antan hänel periks, alko äiti kokkoilema vaatteitan ja muit tarvikkeit makasiinis oleva kirstuhu. Seuraavan päivän -- muistaaksen heinäkuun viidesttoist päiv nolla viis -- tul kapteen hakema mut. Hevoskyydillä laivalle alkoi Artturi Hakrin meriura. ain suur juhlatapaus. Sillo saatti ulkomaan Äitini Maisa Virkkunen täytti syyskuun lopulla 95 vuotta, mutta on sokeudestaan ja korkeasta iästään huolimatta erittäin hyvämuistinen ja vireä. Hänen hallussaan on vuosikymmeniä ollut taulu Lontoon vanhasta merimieskirkosta. Taulu oli lahja, jonka hänen isänsä Richard Hjelt sai lähtiessään perheineen Lontoosta takaisin Suomeen. Kun ryhdyin kyselemään taulun historiaa äidiltä, hän innostui kertomaan perheensä vaiheista Lontoon ajoilta. Osan hän muisti itse ja osa on myöhemmin hänelle kerrottua. Näin hän muisteli: Isäni Richard Hjelt oli yksi senaattori August Hjeltin pojista. Tietääkseni Hjeltit ovat alun perin norjalaista sukujuurta, mikä selittäisi sen vetovoiman, joka perheen pojilla oli merta kohti. Koulupoikina kaksi heistä halusi välttämättä päästä merille, ja suunnitelma karata salaa oli niin pitkällä, että pojat olivat reppuineen satamassa lähdössä. Toinen oli isäni Richard ja toinen nuorempi veli Eero. Eero lähti, mutta isäni katui aikomustaan ajatellessaan äitiään Lisbeth Hjeltiä ja sitä surua, jonka lähtö aiheuttaisi. Isoäitini Lisbeth oli tunnetun säveltäjän ja urkurin Richard Faltinin tytär. Isä siis palasi kotiin, opiskeli papiksi ja meni naimisiin äitini Linda Appelgren-Kivalon kanssa. Perheeseen syntyi tyttö, siis minä (Maisa Virkkunen). Isä, joka vielä pappinakin tunsi vetoa merelle, päätti lähteä Hailuodon ja Iin seurakunnan työstä merimieskirkkotyöhön Lontooseen. Muutto Lontooseen tapahtui loppukesällä Perheeseen syntyi toinen lapsi, Mikko, ja sen vuoksi Suomesta otettiin mukaan apulaiseksi ja lastenhoitajaksi Anna Junttila (myöh. Krekilä). Perheemme ei asunut merimieskirkolla, vaan lähettyvillä olevassa kerrostalossa, luultavasti ainakin toisessa kerroksessa. En usko, että talossa on ollut vesijohtoa ja WC:tä, joten vedenkantoa ja portaissa juoksemista riitti. Mikko-veli putosi kerran portaita alas ja alkoi sen seurauksena änkyttää. Merimieskirkosta mielikuvani ovat hajanaisia: siellä oli avara tila, sali, jonka yhdessä osassa oli alttari, ja isä kielsi meitä lapsia juoksemasta siellä. Lukusalissa merimiehet lukivat lehtiä ja kirjoja ja vain oleskelivat. Siellä luettiin myös koto-suomesta kirkolle osoitetut kirjeet ja vastattiin niihin. Joskus isä kirjoitti miesten puolesta kirjeitä kotiin, koska kirjoitustaitoa ei kaikilla ollut. Myös palkkarahat lähetettiin joskus kirkolta postin mukana kotiväelle. Isäni, joka oli ystävällinen ja sinisilmäinen, lainasi joskus rahaa omasta kukkarostaankin, eikä yleensä saanut lainarahoja takaisin. Kirkolle tuli aina tieto siitä, milloin laivoja on tulossa Suomesta, ja pappi meni silloin vastaan satamaan. Isä sanoi silloin lähtevänsä tokalle. Sinne me lapset emme päässeet mukaan. Laivojen mukana tuli myös paketteja sukulaisilta Suomesta meidän perheellemme. Laivojen kapteenit olivat mielestäni arvokkaita, partaisia ja turvallisen tuntuisia henkilöitä, jotka leikkivät meidän lastenkin kanssa. Äitini roolista muistan, että hänkin oli paljon kirkolla. Hän oppi puhumaan englantia, mutta ei niin hyvin kuin isä. Äiti oli mukana ompeluseuroissa, raamattupiirissä ja keskustelukerhossa. Äiti oli myös soittotaitoinen, joten on mahdollista, että hän toimi joskus myös kanttorina. Sen muistan, että meillä oli paljon yhteyksiä Hullissa sijaitsevaan merimieskirkkoon. Siellä oli toinen suomalainen pappi, Lennart Helenius (myöh. Heljas) Aino-vaimonsa kanssa. Isä myös vihki heidät siellä. Tapasimme heitä usein, ja muistan miten yhdellä junamatkalla Hullista Lontooseen Mikko-veli oli säilönyt isoa kanamunanpalasta poskessaan koko matkan ajan. Myös Ruotsin kirkon vastaava merimiesasema tuli meille tutuksi. Merimieskirkon väki kutsuttiin myös itsenäisyyspäivän juhlaan Suomen lähetystöön. Koska siellä haluttiin edustaa Suomea, äiti päätti pukeutua kansallispukuun. Hänellä ei itsellään ollut sellaista, vaan hän lainasi sen. Kun isä lähti myöhemmin palauttamaan lainavaatetta maanalaisella, puku varastettiin häneltä matkalla. Merimieskirkko palveli ja auttoi monia muitakin kuin merimiehiä. Kun ihmiset matkustivat Atlantin yli Amerikkaan laivalla, palveli kirkko matkalaisia välietappina. Kun suomalaisia liikemiehiä tuli Englantiin tekemään puutavamerikohtaloita 34 Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan 35

19 perhepiiri Pappilan ikkunasta... Well done, Christian! Kuva: Petra Reynolds Syntymäpäiviä Paljon onnea ja Jumalan siunausta päivänsankareille. Syyskuu oli Muumi-kuukausi Ateenassa. Otimme osaa Tove 100 -tapahtumaan myös täällä Kreikassa. Pidin aiheesta pienen esitelmän kertoen Tove Janssonin mielenkiintoisesta elämästä, muumien synnystä ja maailmanvalloituksesta täällä Ateenassa ja Larissan kaupungissa, jossa tapasin Pohjois-Kreikan suomalaisia. Heitä oli tullut paikalle myös lähikaupungeista eli Thessalonikista ja Voloksesta. Lokakuu oli opastusten kuukausi Ateenassa. Tein mm. kaupunkikierroksen SWEA-ryhmälle (Swedish Women Education Abroad) sekä opastin Kajaanin kirkkokuorolaisia. Kuvissa SWEA-ryhmä Akropolilla ja Kajaanin kirkkokuorolaisia Patran linnakkeella. Kuvat: Mari Hilonen. merimieskirkkouutisia Lontoon merimieskirkon kuoro viime vuoden joulubasaarissa. Anna Hälli kansallispuvussa keskellä. Heinäkuinen lauluilta Rauman Sataman saunalla. Laulattajana oli Jukka Ritakorpi. Kuva: Eija Tuorila. Ensimmäinen kontaktini englantilaiseen joulun viettoon tapahtui vuosia sitten esikoisemme päiväkodin joulujuhlassa. Lapset lauloivat Away in the Mangeria, vanhemmat joivat glögiä ja ottivat valokuvia. Eräs juhlan kohokohdista oli perinteinen juhlaleikki, jonka nimi on Pass the Parcel (suom. Laita paketti kiertämään). Leikissä valtava lahjapaketti kiertää musiikin soidessa sylistä toiseen. Musiikin loppuessa paketti pysähtyy, ja se lapsista, jonka syliin paketti jää, saa avata yhden kerroksen käärepaperista. Käärepaperin kätköistä paljastuu pieni lahja ja uusi kerros käärepaperia, jonka joku toinen lapsi saa vuorostaan avata. Lapset asettuivat piiriin, ja paketti lähti kiertämään. Käärepaperikerrokset hupenivat, ja pienet yllätykset saivat lapset hihkumaan ihastuksesta. Esikoisemme odotti omaa vuoroaan malttamattomana, ja vihdoin paketti pysähtyi hänen kohdalleen. Lapsi repi käärepaperin auki, ravisteli ja käänteli, mutta lahjaa ei löytynyt. Mikä pettymys! Joulumieli oli tiessään. Kyynel meinasi kihota äidinkin silmään. Paketti jatkoi kiertämistään, ja pian oli seuraavan lapsen vuoro avata pakettia. Yllätys oli suuri, kun käärepaperin kätköistä paljastuikin kaksi lahjaa. Lahjat saanut pieni poika katsoi vuoroin lahjojaan ja vuoroin esikoistamme. Lopulta hän meni tytön luokse ja sanoi: Minä sain kaksi lahjaa ja sinä et saanut yhtään. Kumman haluat? Vanhemmat seurasivat lasten kohtaamista liikuttuneina. Pienen pojan äiti taputti lastaan olalle ja kehui: Well done, Christian! (suom. Hyvin tehty, Christian!) Pojan nimi Christian tarkoittaa suomeksi kristittyä. Pieni tapahtuma palaa mieleeni aina joulun alla, kun mietin joulun sanomaa ja sen merkitystä maailmalle. Voisiko joulu opettaa meille myötätuntoa ja elämän hyvien lahjojen jakamista, joka jatkuisi myös juhla-ajan yli? Olisiko joulumielestä pysyväksi elämänasenteeksi, jossa kaksinkertaisen määrän lahjoja saaneet luopuisivat Christianin tavoin omastaan niiden hyväksi, jotka ovat jääneet lahjoja vaille? Sillä jakamiseen, palveluun ja omastaan luopumiseen jouluevankeliumi meitä kutsuu. Jouluevankeliumi kertoo Jumalasta, joka syntyi maailmaan naimattoman nuoren naisen vauvana. Elämän alun olosuhteet olivat monella tapaa vaikeat. Majataloissa ei ollut tilaa, joten maailman vapahtaja syntyi vaatimattomaan eläinten suojaan. Uutisen Jeesuksen syntymästä saivat ensimmäisenä kuulla raskasta työtä tekevät ja väheksytyt paimenet. Kaikella tällä Jumala tahtoo varmasti opettaa meille jotakin. Pienet ovatkin suuria, köyhät rikkaita ja hyljeksityt ilosanoman arvoisia. Jos suljemme ovemme ja elämämme lähimmäisiltämme majatalon pitäjien tavoin, saatamme menettää mahdollisuuden pitää vapahtajaa vieraanamme. Jos hyljeksimme jotakuta hänen syntyperänsä ja asemansa tähden, emme ehkä kuulekaan hyviä uutisia, joita paimenilla oli kerrottavanaan. Nöyryys ja hiljaisuus on valtasi salaisuus. Voimalla, väkivallalla et tahdo hallita. Uskomme vahvista, tuo tiellemme valoa, johdata elämään rikkaaseen, rauhaan ja hyvyyteen. (Adventtivirrestä Tiellä ken vaeltaa 15:1) Anna Hälli Pappi ja pappilan emäntä Lontoon merimieskirkolta 90 vuotta Helena Manninen, Hämeenlinnan merimieskirkkopiiri. Suomen Merimieskirkon kultainen ansiomerkki Sirkka Kari, Haminan lukusalin hoitaja vuotta Taina Isosaari, Hämeenlinnan merimieskirkkopiiri 80 vuotta Inkeri Koitto, Hämeenlinnan merimieskirkkopiiri 75 vuotta Marjatta Paldan, Suomen Merimieskirkon kanslisti ( ) Riitta Perko, Turun Henrikin srk:n merimieskirkkopiiri. 60 vuotta Ritva Lehmann, Pohjois-Saksan merimieskirkon sosiaalikuraattori Toivo Loikkanen, Rotterdamin merimieskirkon johtaja vuotta Heidy Egger, Suomen Merimieskirkon toimistoassistentti. Ismo Peltonen, Lontoon merimieskirkon palveluvastaava Raimo Savolainen, Haminan merimieskirkon johtava merimiespastori Merimieskirkon jäsenedut 2014: Alennushinnat Itämeren laivoilla (Viking Line ja Finnlines) Alennus Suomessa S-ryhmän (Sokos Hotellit, Holiday Club -kylpylähotellit) sekä Radisson Blu -hotelleissa. Alennus Hertz-autovuokraamon vuokrauspalveluista Ilmainen alkuneuvottelu (max. 1 tunti) ja sen jälkeisistä toimenpiteistä 10 %:n alennus asianajotoimisto Tuomanen ja Kreander Oy:n hinnaston mukaisesta veloituksesta Alennus Härkätien hautaustoimiston omista palveluista, p (Turku) ja (Lieto) Alennus Maaseutuhotelli Eevantalossa (Syväniemi), yöpyminen -10 %, p Merimieskirkko-lehti 4 kertaa vuodessa Erikoistarjouksia tuotteistamme ja palveluistamme kaikilla kirkoillamme. Merimiehiä Suomigrachtilta viettämässä iltaa kuin ennen vanhaan Rauman merimieskirkolla. Kuva: Eija Tuorila. Todennäköisesti uusin merimieskirkkopiiri eli Messukylän seurakunnan (Tampere) merimieslähetyspiiri kokoontuu keskiviikkoisin klo 14 parittomilla viikoilla. Tervetuloa mukaan. Tervetuloa jäseneksi hyvään seuraan! Liity Merimieskirkon jäseneksi! Kun liität itsesi tai ystäväsi hyvään seuraamme, osallistut vuoden aikana suoritettaviin arvontoihin, josisa voi voittaa yllätyspalkintoja. Uusi jäsen ja uuden jäsenen ilmoittaja ovat mukana arvonnassa, kun jäsenmaksu on maksettu. Mitä useamman jäsenen hankit, sitä paremmat voittomahdollisuudet sinulla on. Jäsenmaksu on 50 kalenterivuodessa, perhejäsenmaksu 20. Merimieskirkon jäsenedut näet viereisestä tietolaatikosta sekä yksityiskohtaisemmin internet-sivuiltamme. Liity jäseneksi ja palauta alla oleva lomake selkeästi täytettynä Merimieskirkolle. Kiitos sinulle tuestasi, tervetuloa hyvään seuraan. UUDEN JÄSENEN TIEDOT Ilmoitan alla mainitun henkilön Suomen Merimieksirkon jäseneksi. Sukunimi Etunimi Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelin Sähköposti Uuden jäsenen allekirjoitus Uusi jäsen maksaa jäsenmaksunsa paluupostissa saamallaan tilillepanokortilla. Uusi jäsen on mukana kilpailussa maksettuaan jäsenmaksunsa. UUDEN JÄSENEN ILMOITTAJA (tarvittaessa) Sukunimi Etunimi Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelin Sähköposti Ilmoittajan allekirjoitus Kiitos jäsenhankinnasta. Uuden jäsenen ilmoittaja on kilpailussa mukana, kun tämä on maksanut jäsenmaksunsa. Suomen Merimieskirkko ry Finlands Sjömanskyrka rf. Albertinkatu 2 B, Albertsgatan 2 B Helsinki, Helsingfors 36 Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan 37

20 perhepiiri Joulun odotus alkaa Merimieskirkon joulumyyjäisistä. Kuva Hampurista. Joulumyyjäiset 2014 Suomen Merimieskirkko järjestää Euroopan toimipisteissään joka vuosi suositut suomalaisten tuotteiden suurmyyjäiset. Merimieskirkot ovat siten suomalaisen ruokakulttuurin, muotoilun ja käsityöosaamisen näyteikkuna Euroopassa. Joulubasaari järjestettiin jo marraskuussa Ateenassa, Hampurissa ja Lontoossa. Myyjäisiä vielä joulukuussa seuraavasti: Antwerpenin merimieskirkko: Jouluviikko Antwerpenissa Osoite: Italiëlei 67, BE-2000 Antwerpen. Belgia. Brysselin merimieskirkko: klo 12 20, la klo Osoite: 33 Rue Jacques de Lalaing, BE-1040 Bruxelles. Belgia. Lyypekin merimieskirkko (Suomi-koti): ja klo Osoite: Einsiedelstrassa 43, Lübeck. Saksa. Rotterdamin merimieskirkko: klo 12 20, klo Osoite: s-gravendijkwal 64, NL-3014 Rotterdam. Alankomaat. Aasian joulukirkot Merimieskirkon joulukirkko Kaakkois-Aasiassa järjestettiin tänä vuonna kahdella paikkakunnalla: Malesian Kuala Lumpurissa ja Vietnamin Hanoissa. Matkapappina toimi rovasti Sakari Lehmuskallio. Anna lahjaksi lämmin joulumieli Merimieskirkko tarjoa tänäkin vuonna mahdollisuuden lähettää joulupaketteja tuntemattomille merenkulkijoille. Tämä joululahjatraditio elää yhä vahvana. Suomen Merimieskirkon toimipisteet kotimaamme rannikkokaupungeissa sekä Alankomaissa, Belgiassa, Iso-Britanniassa, Kreikassa ja Saksassa välittävät kotoisen joulun tunnelman heille, jotka viettävät joulunsa merellä. Toivomme, että lahjat toimitetaan Vuosaaren merimieskirkolle (Provianttikatu 4, Helsinki) tai lähimmälle merimieskirkolle. Lahjoja voi tuoda aina jouluun saakka. Perinteisen joulupaketin sisällöksi sopivat esimerkiksi villasukat, makeiset (ei suklaa), kirjat sekä musiikkilevyt. Älä paketoi kuitenkaan elintarvikkeita tai kynttilöitä. Merimieskirkon nettipuodin tuotevalikoimasta löytyy myös lahjaideoita. Paketin sijaan voit antaa myös rahalahjoituksen. Kertyneillä varoilla teemme merimieskirkoilla vastaavia joulupaketteja merenkulkijoille. Yhden paketin hinta on tällöin 15 euroa. Rahalahjan voi osoittaa Suomen Merimieskirkon tilille FI Merkitse viitenumeroksi 3052 tai viestikenttään tieto Joululahja merenkulkijalle. Lämmin kiitos kaikille merenkulkijoiden ja merimieskirkkotyön ystäville! Keräysluvat seuraavalla sivulla. TUE JA LAHJOITA MERIMIESKIRKKOTYÖLLE AVUSTUSTILI: FI NDEAFIHH Keräyslupanumerot seuraavalla sivulla. Anna tukesi merimieskirkkotyölle. Lahjoituspuhelin Puhelun hinta 10,26 + pvm. (Keräyslupanro seuraavalla sivulla) Nyt voit tukea Merimieskirkon toimintaa myös tekstiviestillä! Lähetä viesti: 5E TUKI (5 e) tai 10E TUKI (10 e) numeroon ja olet mukana tukemassa! Askarruttaako elämä? Kaipaatko keskustelukumppania? merimieskirkko. fi/nettipappi palvelee ulkosuomalaisia netissä. Lähetä palautetta Merimieskirkot ulkomailla Sjömanskyrkor utomlands BENELUX-MAAT / BENELUX-LÄNDERNA jo. Jarmo Karjalainen p. (BE) , (NL) jsk Piia Lännenpää-De La Cruz, p Belgia / Belgien Foyer Finlandais 33 Rue Jacques de Lalaing, BE-1040 Bruxelles bryssei@merimieskirkko.fi puh pv Heidi Kvist Finse Zeemanskerk ItaIiëlei 67, BE-2000 Antwerpen antwerpen@merimieskirkko.fi puh sk Pekka Wilska pv Heidi Kvist Alankomaat / Nederländerna Finse Zeemanskerk Aleidisstraat 18 c NL-3021 SK Rotterdam rotterdam@merimieskirkko.fi puh fax sk Eeva-Maria Ranta, pv Samuli Kallio Luxemburg luxemburg@merimieskirkko.fi mp Wille Westerholm, p Iso-Britannia / Storbritannien The Finnish Church in London 33 Albion Street, GB-London, SE16 7HZ Iontoo@merimieskirkko.fi puh fax jo. Teemu Hälli p sk Hanna Lindholm pv Mervi Mattila Kreikka / Grekland Skandinaviska kyrkan Daidalou 18, GR Plaka, Athen ateena@merimieskirkko.fi puh fax sk Mari Hilonen, p Saksa / Tyskland jo. Satu Oldendorff p Finnische Seemannsmission Ditmar-KoeI-Starsse 6 DE Hamburg hampuri@merimieskirkko.fi puh fax em. Tiina Ylitalo sk Ritva Lehmann Finnische Seemannsmission Einsiedelstrasse 43, DE Lübeck lyypekki@merimieskirkko.fi puh fax sk Anna Eklund Merimieskirkot Suomessa Sjömanskyrkor i Finland Hamina / Fredrikshamn Gerhardinväylä, PL 13, Hamina hamina@merimieskirkko.fi puh. (05) fax. (05) jsku Jaana Rannikko, p Helsinki (Vuosaari) / Helsingfors (Nordsjö) Provianttikatu 4, Helsinki vuosaari@merimieskirkko.fi puh. (09) fax. (09) (jsku Heikki Huttunen, p vuorotteluvapaalla) jsku Sirpa Tolppanen, p Kemi-Tornio / Kemi-Torneå Ajoksentie 761, Kemi kemi@merimieskirkko.fi fax. (016) jsku Heli Tuokkola, p Kokkola / Karleby Satamakatu 51, Kokkola kokkoia@merimieskirkko.fi puh. (06) , fax. (06) jsku Anu-Marja Kangasvieri, p sku Tero Väliniemi Oulu / Uleåborg Poikkimaantie 4, Oulu ouiu@merimieskirkko.fi jsku Antti Härö os.aik. sku Sanni Sirviö, p Raahe / Brahestad Lapaluodontie 342, Lapaluoto raahe@merimieskirkko.fi puh ja fax. (08) jsku Rea Skog, p Rauma / Raumo Hakunintie 28, Rauma rauma@merimieskirkko.fi jsku Eija Tuorila, p sku Mari Arvela p Turku / Åbo Suikkilantie 2, Turku turku@merimieskirkko.fi puh. (02) jsku Arja Suvanto, p sku Tuure Oldendorff, p AVUSTUSTILI / DONATIONSKONTO: FI NDEAFIHH Keräyslupa / Insamlingstillstånd : 2020/2012/3776. Poliisihallitus : POL Poliisihallitus Ahvenanmaa, Åland. Penninginsamling 2014: ÅLR 2013/7376 Ålands lanskapsregering : ÅLR 2014/7267 Ålands lanskapsregering Suomen Merimieskirkko ry Finlands Sjömanskyrka rf (keskustoimisto, Helsinki centralkansliet, Helsingfors) Albertinkatu 2, Helsinki Albetrsgatan 2, Helsingfors Puh. (09) , fax (09) info@merimieskirkko.fi henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@merimieskirkko.fi Pääsihteeri / Generalsekreterare Sakari Lehmuskallio p Hannu Suihkonen ( alkaen) Hallintosihteeri / Administrativsekreterare Saara-Helena Lindqvist, p. (09) Taloushallinto Talousjohtaja / Ekonomidirektör Kirsi Wallén, Kirjanpitäjä / Bokförare Jouni Rihtniemi, p. (09) Toimistoassistentti / Byråassistent Heidy Egger, p. (09) Varainhankinta Diakoniajohtaja / Diakonidirektör Jarmo Karjalainen, Varainhankintakoordinaattori / Insamlingskoordinator Katja Honkala, (äitiyslomalla) Katri Oldendorff p Viestintäpäällikkö / Kommunikationschef Marko Toljamo, p Toiminta Merenkulkijatyön johtaja / Direktör för arbetet bland sjöfarare Jaakko Laasio, p Laivakuraattori / skeppskurator Sanna Siivonen, p LYHENTEET jo. = johtaja jmp = johtava merimiespastori mp = merimiespastori jsku = johtava satamakuraattori sku = satamakuraattori jsk = johtava sosiaalikuraattori sk = sosiaalikuraattori pk = projektikoordinaattori pv = palveluvastaava MERIMIESPALVELUTOIMISTO SJÖMANSSERVICEBYRÅN Helsinki puh. (09) , fax. (09) Kotka puh. (05) , fax. (05) Gsm Turku Puh. (02) , fax. (02) kirjeitse: MATKAPAPPITYÖ / RESEPRÄSTARBETEN Merimieskirkko-lehti, Puola / Poland AVUSTUSPUHELIN: Albertinkatu 2 B varsova@merimieskirkko.fi (puhelun hinta 10,26 + pvm.) HELSINKI mp Ritva Szarek, p , sähköpostilla: NETTIPAPPI marko.toljamo 38 Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 4/2014 Sjömanskyrkan yhteystiedot myös / / kontakt uppgifter