SEURE HENKILÖSTÖPALVELUT OY. Visio
|
|
- Ilona Hakala
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ESITTELY 1(6) SEURE HENKILÖSTÖPALVELUT OY Visio Seure Henkilöstöpalvelut Oy on tunnustettu asiantuntija ja vastuullinen kumppani omistajakaupunkiensa henkilöstöhankinnassa. Yhtiön toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa pääosaa toiminnastaan sen omistavien hankintayksiköiden, kuntien ja kuntayhtymien sekä näiden tytäryhteisöjen ja -säätiöiden kanssa tuottamalla niille tilapäisen työvoiman vuokraukseen ja henkilöstöhankintaan liittyviä palveluja, sekä omistaa toimintaansa liittyviä osakkeita ja kiinteistöjä. Yhtiö toimii julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007) tarkoittamassa mielessä omistajiensa sidosyksikkönä. Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa eikä se myöskään jaa osinkoa. Mahdollinen voitto käytetään yhtiön kehittämiseen (yhtiöjärjestys 2 ). Strategiset päämäärät 1. Palveluliiketoiminta, jonka päämäärät ovat Tehokas ja luotettava keikantäyttö Asiakkaiden tarpeita vastaava keikkatyöntekijä Sitoutunut ja motivoitunut keikkatyöntekijä Edullisuutta ja kannattavuutta tukeva myynnin kasvu 2. Asiakkuudet ja kumppanuudet, jonka päämäärät ovat Omistajakaupunkien valinta kumppaniksi henkilöstöhankinnassa Yhdessä asiakkaiden kanssa kehitetyt kumppanuutta edistävät toimintatavat Kontaktiverkot ja suhdepääoma hyötykäytössä Asiakkaaseen kiinnitetty asiakastietämys Selkeästi vastuutettu ja kirkas asiakastietämyksen hallinnan sisäinen toimintamalli 3. Talous ja liiketoiminnan tuki, jonka päämäärät ovat Sujuvat ja virheettömät tilaus- ja palkanmaksuprosessit Toimivat ja käyttäjäystävälliset työkalut Raporttien ja tilastojen tehokas ja monipuolinen käyttö Tuottava ja taloudellinen toiminta
2 ESITTELY 2(6) 4. Osaaminen ja henkilöstö, jonka päämäärät ovat Oikein mitoitettu ja valittu henkilöstö Kannustava, oikeudenmukainen ja johdonmukainen esimies Ammattitaitoinen ja uudistumiskykyinen seurelainen Hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö Arvot Asiakaslähtöisyys Kuuntelemme asiakasta. Asiantuntijuus Arvostamme toistemme osaamista. Uudistuminen Rohkaisemme uuteen ajatteluun ja toiminnan kehittämiseen. Vastuullisuus Toimimme vastuullisesti niin kumppanina, työnantajana kuin työntekijöinäkin. Tehokkuus Työskentelemme tehokkaasti ja tuottavasti. Liiketoimintayksiköt Terveydenhuoltoalan yksikkö Terveydenhuoltoalan yksikkö tarjoaa eripituisia sijaisuuksia pääkaupunkiseudun perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon sekä vanhus- ja päihdetyön yksiköissä. Terveydenhuoltoala työllistää pääasiassa sairaanhoitajia, perus-, lähi- ja mielenterveyshoitajia, mutta myös lääkäreitä ja terveydenhuoltoalan opiskelijoita. Päivähoito- ja nuorisoalan yksikkö Päivähoito- ja nuorisoalan yksikkö huolehtii sosiaalialan sijaisvuokrauksesta. Suurin osa sijaisuuksista on Helsingin, Vantaan ja Espoon kaupunkien päiväkodeissa. Sijaisuuksia on jonkin verran tarjolla myös kehitysvamma- ja lastensuojelulaitoksissa. Päivähoidon työntekijät työskentelevät lastentarhanopettajan, lastenhoitajan, leikinohjaajan sekä erityisavustajan nimikkeillä. Lisäksi päivähoito- ja nuorisoala työllistää kehitysvammahoitajia sekä nuoriso-ohjaajia. Opetus- ja palvelualan yksikkö Opetus- ja palvelualan yksikkö on jaettu toimisto- ja opetusalaan sekä ruoka- ja puhdistuspalvelualaan. Toimisto- ja opetusala tarjoaa töitä sivistys- ja opetusalan työntekijöille sekä hallinto-, toimisto- ja asiakaspalvelualan ammattilaisille. Ruoka- ja puhdistuspalvelualan sijaisuuksien lisäksi työtä on tarjolla kausiluonteisesti koulujen iltavalvontaan ja kiinteistöpalvelun tehtäviin. Toiminta (luvut vuodelta 2011)
3 ESITTELY 3(6) Käsiteltyjä tilauksia kpl Täytettyjä tilauksia 85,58 % Laskutettuja tunteja Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä : omaa henkilöstöä 126 vuokratyöntekijöitä 1258 Yhtiön omistajat osuus% Helsingin kaupunki 59,4 Espoon kaupunki 19,8 Vantaan kaupunki 19,8 Kauniaisten kaupunki 1,0 Talous Liikevaihto Ammattialoittain Terveydenhuolto 31 % Sosiaaliala 29 % Sivistysala 21 % Kiinteistö- ja laitospalvelu 16 % Muut 3 % Toimintamenot vuonna 2011: 61,4 milj. euroa Palkat ja palkkiot 79 % Muut henkilöstökulut 17 % Palvelujen ostot 2 % Muut kulut 2 % Euroina 2011: 61,9 miljoonaa euroa 2010: 51,4 miljoonaa euroa 2009: 48,3 miljoonaa euroa
4 ESITTELY 4(6) Tuloslaskelman tunnusluvut Toimintatuotot/toimintakulut (%) 2011: 100,9 2010: 100,8 2009: 97,4 Taseen tunnusluvut Omavaraisuusaste (%) 2011: 26, : 24, : 29,98 Myyntikate / henkilöstökustannukset (kiinteä henkilöstö) 2011: 1, : 1, : 1,14 Sijoitetun pääoman tuotto (%) 2011: 27, : -7, : -39,43 Rahoituslaskelman tunnusluvut Tase vuonna 2011: 10,7 milj. euroa Quick ratio 2011: 1, : 1, : 1,36 Laskutus vuonna 2011: Helsinki 27,98 miljoonaa euroa Espoo 19,15 miljoonaa euroa Vantaa 13,64 miljoonaa euroa Muut 1,16 miljoonaa euroa Organisaatio Toimitusjoht aja Hallintojohtajayksikkö
5 ESITTELY 5(6) Hallitus ja toimitusjohtaja Hallituksen jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet: Helsinki puheenjohtaja, henkilöstöjohtaja Hannu Tulensalo varajäsen osastopäällikkö Eija Hanni jäsen, kaupunginsihteeri Leena Mickwitz varajäsen kaupunginasiamies Timo Lindén jäsen, erityissuunnittelija Ari Hietamäki varajäsen suunnittelupäällikkö Timo Jaakkola jäsen, johtava asiantuntija Jarmo Räihä varajäsen yksikönjohtaja Päivi Hyvärinen jäsen, kehittämisjohtaja Riitta Simoila varajäsen kehittämisjohtaja Paula Sermilä Espoo jäsen, talous- ja hallintojohtaja Aulis Majuri varajäsen, henkilöstöpäällikkö Marjo Sotala varapuheenjohtaja, va henkilöstöjohtaja Kimmo Sarekoski varajäsen, henkilöstöpalvelujohtaja Auli Hackman Vantaa
6 ESITTELY 6(6) jäsen, henkilöstöjohtaja Kirsi-Marja Lievonen varajäsen, varhaiskasvatuksen johtaja Sole Askola-Vehviläinen jäsen, apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salminen varajäsen, hallinto- ja talousjohtaja Ari Toiva Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n toimitusjohtaja: Harri Virta
Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1
Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1 Yleistä Vuosi 2012 oli Leijona Catering Oy:n perustamisvuosi. Puolustusvoimien kumppanina yrityksemme juuret ulottuvat kuitenkin syvälle
TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla.
1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2011 Konserni Operatiivinen tulos parantunut lähes 4 milj. euroa Hallituksen puheenjohtajaksi Panu Ala-Nikkola Konserniin
AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2006
TIEDOTE 1(6) 28.8.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 46.737.073 euroa (vuonna 2005 vastaavalla
AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus
AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus
TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla
1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina
24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:
Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna
AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009
AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008
KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja
KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet
Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36
Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity
SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.
SALON RAUTA OY Salon Rauta Oy:n perustivat 1.9.1998 Antti ja Timo Salo. Antti Salo toimii yrityksessä toimitusjohtajana sekä talousjohtajana ja Timo Salo hallituksen puheenjohtajana sekä myyntijohtajana.
LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN. Espoossa 9. päivänä maaliskuuta 2015 Länsimetro Oy Hallitus
LÄNSIMETRO OY, VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 31.3.2015 LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Länsimetro Oy:n osakkaat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina
1861/00.04.01.00/2015
18.05.2015 Sivu 1 / 1 1861/00.04.01.00/2015 26 Kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina
TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.
1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla
SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä
SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä 24.4.2015 Sosiaalialan AMK-verkoston valtakunnalliset verkostopäivät Päivi Kiiskinen, erityisasiantuntija SOSTE SOSTE on Suomen suurin
Oy Yritys Ab 1.1.2006-31.12.2010 (TALGRAF ESITTELY) Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet, 13.12.2011
Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet, 13.12.2011 7000 7000 6000 6000 5000 5000 4000 4000 3000 3000 2000 2000 1000 1000 1206 KUM TOT. 1207 KUM TOT. 1208 KUM TOT. 1209 KUM TOT. 1210 KUM
21.3.2016. Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2015. Vuoden 2015 tuloskehitys
Tilinpäätöstiedote vuodelta 2015 1 (6) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2015 Vuoden 2015 tuloskehitys Osuuskunta KPY -konsernin liikevaihto oli 319,7 miljoonaa euroa (323,6
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00
Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA
AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE
1(5) Hallinto ja viestintä 222222222222222222 Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010 ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2012 1 (5) 33 SJ-toimialaan kuuluvien tytär- ja osakkuusyhtiöiden yhtiökokoukset sekä kaupungin edustajien nimeäminen säätiöiden toimielimiin ja tilintarkastajavalinnat
Sisällys. Esipuhe... 11. Mistä on kysymys... 15. Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sisältö... 38
Sisällys 1 2 Esipuhe.................................... 11 Mistä on kysymys............................ 15 1.1 Tilinpäätös ja toimintakertomus mistä ne kertovat.. 15 1.2 Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 89 Sj-toimialaan kuuluvien osakkuus- ja tytäryhtiöiden yhtiökokoukset v.2013 HEL 2013-002641 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto päätti nimetä Metropolia Ammattikorkeakoulu
TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.
1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla
AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007
Espoon kaupunki Pöytäkirja 282. Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 282 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginhallituksen konsernijaoston pöytäkirjat 24.8.2015 ja 7.9.2015
Timo Kaisanlahti Jarmo Leppiniemi Raili Leppiniemi TILINPÄÄTÖKSEN TULKINTA
Timo Kaisanlahti Jarmo Leppiniemi Raili Leppiniemi TILINPÄÄTÖKSEN TULKINTA Alma Talent Helsinki 2017 5., uudistettu painos Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät Kansi: Sirpa Puntti Taitto: NotePad,
Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/
Helsingin kaupunki Esityslista 4/2016 1 (5) 4 Kaupunginjohtajan toimialaan kuuluvien tytäryhteisöjen edustajien nimeäminen Pöydälle 29.02.2016 HEL 2016-000721 T 00 01 05 Päätösehdotus päättää 1 kehottaa
Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH
Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan
Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen
14.03.2016 Sivu 1 / 1 633/2016 00.04.02.00 24 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,
Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen
Osavuosikatsaus Q2/2013 Toimitusjohtaja Jani Nieminen Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuonna 1969 perustettu VVO on Suomen johtava asuntovuokraukseen erikoistunut yritys. Liiketoiminta perustuu asuntojen
Cloetta Fazer -konsernin osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2002
Cloetta Fazer -konsernin osavuosikatsaus tammi- Konsernin tulos rahoituserien jälkeen kasvoi 93 :iin (86 ilman myyntivoittoja) Verrattavien yksiköiden liikevoitto kasvoi 91 :iin (85). Liikevoitto nousi
Hollolan kunta 1/5 Tehtävä
Hollolan 1/5 KV KH lau TYÖNANTAJATOIMINNOT Kunnalle työnantajana kuuluvat tehtävät, ellei niitä ole siirretty muulle viranomaiselle Kunnan henkilöstöpolitiikan ohjaus ja siitä yleisohjeiden antaminen Työnantajan
Varsinainen yhtiökokous tiistaina 15. maaliskuuta 2016 klo 11.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki
Varsinainen yhtiökokous tiistaina 15. maaliskuuta 2016 klo 11.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien
Yrittäjän oppikoulu. Johdatusta yrityksen taloudellisen tilan ymmärtämiseen (osa 2) 23.10.2015. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy
Yrittäjän oppikoulu Johdatusta yrityksen taloudellisen tilan ymmärtämiseen (osa 2) 23.10.2015 Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Sisältö Mitä on yrityksen taloudellinen tila? Tunnuslukujen perusteet
EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 11.4.2013
EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 11.4.2013 Copyright Elektrobit Corporation 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO: 1 HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA
Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan.
TILINPÄÄTÖS 2013 Suomen johtava asuntovuokrausyritys VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. Tilinpäätös 27.2.2014 Meitä on VVO:laista (keskimäärin v. 2013) Toimintaympäristö
P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)
P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00
Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS
AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS
TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12
Espoon kaupunki Pöytäkirja 8
25.01.2016 Sivu 1 / 1 158/2016 02.05.05 8 Medi-It Oy:n osakkeiden ostaminen (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Katariina Kaukonen, puh. 040 527 0294 Jukka Pitkänen, puh. 09 816 84808 Pihla Hynynen,
SATO Oyj. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1
SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1 Sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia 3. SATO 1-3/2011 4. Näkymät vuodelle 2011 Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011
TULOSLASKELMA
TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493
TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola
TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola Turvatiimi lyhyesti Liikevaihto 27,6 meuroa, henkilöstöä 750, toimintaa yli 20 paikkakunnalla Atine Group Oy:n tytäryhtiö (n
Q4/2018 ja vuosi Mika Rautiainen, toimitusjohtaja Markku Pirskanen, talousjohtaja
Q4/2018 ja vuosi 2018 Mika Rautiainen, toimitusjohtaja Markku Pirskanen, talousjohtaja Vuoden 2018 pääfokus: ASIAKASLUOTTAMUKSEN PARANTAMINEN POSITIIVISEN KÄÄNTEEN VUOSI 2 Q4/18: kasvu jatkui, kertaluontoiset
Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Uudenmaan Sairaalapesula Oy:n yhtiökokoukseen 13.3.
23.02.2015 Sivu 1 / 1 798/00.04.02/2015 5 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Uudenmaan Sairaalapesula Oy:n yhtiökokoukseen 13.3.2015 Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. 046 877 3025
Tilinpäätösinfo 2012 Jani Nieminen
Tilinpäätösinfo 2012 Jani Nieminen 1 Sisältö VVO yrityksenä Toimintaympäristö ja vuokraasuntomarkkina VVO katsauskaudella 2012 2 VVO yrityksenä 3 VVO yrityksenä VVO on maanlaajuinen, vuonna 1969 perustettu
Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24
Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity
Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5)
Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Osavuosikatsaus 1.1.2004-31.3.2004 (3 kk) - Liikevaihto: 38,3 miljoonaa euroa (1-3/2003: 40,2) - Liikevoitto: 1,9 (-0,1) miljoonaa euroa - Saatujen tilausten
Jätkäsaaren jätteen putkikeräys Oy
Jätkäsaaren jätteen putkikeräys Oy Jätkäsaaren jätteen putkikeräys Oy Y-Tunnus 2346319-8 Toimitusjohtaja Jarmo Mattila Osoite Kaasutehtaankatu 1 Kirjanpitäjä Matti Silvonen 00540 Helsinki Puhelin 050-431
Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet
Oy Yritys Ab 1.1.2009-31.12.2013 TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet 7000 7000 6000 6000 5000 5000 4000 4000 3000 3000 2000 2000 1000 1000 1209 KUM TOT. 1210 KUM TOT. 1211 KUM
Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen
24.02.2014 Sivu 1 / 1 856/00.04.02/2014 12 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Taija Rönnberg, puh. 09
SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2011. Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011 1
SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2011 Erkka Valkila Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011 1 Sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia 3. SATO 1-6/2011 4. Näkymät vuodelle 2011 Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011
Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25
Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 23 Sivistystoimen toimialaan kuuluvien osakkuus- ja muiden yhteisöjen edustajien nimeäminen HEL 2017-001412 T 00 01 05 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle.
Tilinpäätös 1.1. 31.12.2015
Tilinpäätös 1.1. 31.12.2015 16.2.2016 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinat Liiketoimintaympäristö Maailmantalouden ja rahamarkkinoiden kehityksen epävarmuus jatkui Epävarmuus heijastui myös vaneri-
Oy Höntsy Ab TASEKIRJA 1.7.2014-30.6.2015. Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka: Tampere Y-tunnus: 2352244-2
Oy Höntsy Ab Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka: Tampere Y-tunnus: 2352244-2 TASEKIRJA 1.7.2014-30.6.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 30.6.2025 asti Tilinpäätöksen toteutti: Homeros Oy 1 TILINPÄÄTÖS
TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009
TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan
Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q2/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku)
Julkaisuvapaa 24.8.2016 kello 14:00 Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q2/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku) Lounea konsernin liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani viime vuodesta verkkokaupan
3. Edellisen tilikauden tuloslaskelma tai tuloslaskelman yhteenveto sekä tase.
1. Yhtiön nimi sekä valtion omistus- ja äänivaltaosuus. HAUS kehittämiskeskus Oy Suomen valtio omistaa koko osakekannan. 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä. 2 Yhtiön toimiala Yhtiö toimii julkisia hankintoja
SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä
SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan toisen
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0
Ylimääräinen yhtiökokous 10.12.2013 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja
Ylimääräinen yhtiökokous 10.12.2013 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja - 1 - Sisältö Exel Compositesin tuloskehitys Q1-Q3 2013 Exel Compositesin strategia Hallituksen ehdotus ylimääräisestä pääomanpalautuksesta
TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 LIIKEVAIHTO 7 800 884,11 7 480 643,09
1. a) Yhtiön nimi: Hevosopisto Oy b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 25 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Yhtiön toimialana on hevosalan sekä ravi- ja ratsastusurheilun korkeatasoinen koulutustoiminta,
Tilinpäätös 2005 8.2.2006. www.raute.com
Tilinpäätös 2005 8.2.2006 www.raute.com 2005 M Jatkuvat toiminnot 2005 2004 Liikevaihto Liiketulos 108,6 4,4 73,1 3,6* Uudet tilaukset: projektit teknologiapalvelut 109 23 Tilauskanta 55 Henkilöstö (kirjoilla)
Hewlett-Packard Oy VUOSIKERTOMUS
VUOSIKERTOMUS 1.11.1997 31.10.1998 TOIMINTA LYHYESTI Toiminnan tulos milj. mk 1998 1997 150 100 50 0 Voitto ennen veroja Voitto Liikevaihto mmk 2 227 1 687 Liikevaihdon muutos % +31.9 +28.0 Käyttökate
Sosiaali ja terveysministeriö, Finanssivalvonta ja tilintarkastajat valvovat säätiön toimintaa.
1 YLEISRADION ELÄKESÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Taustaa eläkesäätiöstä Sääntömuutokset Yleisradion eläkesäätiö on yhteiseläkesäätiö, joka vastaa Yleisradio Oy:n ja Yleisradion eläkesäätiön lakisääteisestä
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VAHVA KASVU JATKUI VUONNA 2017 LIIKEVOITTO NELINKERTAISTUI 3 VUOSI 2017 OLI ERINOMAINEN 11,6 % LIIKEVAIHDON KASVU 21,0 % MYYNTIKATTEEN KASVU 312,1% LIIKEVOITON KASVU YLI 40
AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS
TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %
SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-9/
SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2011 Erkka Valkila Osavuosikatsaus 1-9/2011 25.10.2011 1 Sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia 3. SATO 1-9/2011 4. Näkymät vuodelle 2011 Osavuosikatsaus 1-9/2011
AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006
TIEDOTE 1(5) 27.11.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 69.865.140 euroa (vuonna 2005
TAMPEREEN KAUPUNKI. Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2016
Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2016 Toiminta-ajatus Avopalvelut edistävät, tukevat ja hoitavat tamperelaisten terveyttä, psyykkistä hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta sekä valmiuksia sujuvaan
Oriola-KD Oyj Tammi syyskuu 2015
Oriola-KD Oyj Tammi syyskuu 2015 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 22.10.2015 Oriola-KD tammi-syyskuu 2015 Ruotsin liiketoimintojen liikevaihto ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä kasvoi vertailukaudesta.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/ (6) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2011 1 (6) 1147 Seure Henkilöstöpalvelut Oyn omistuspohjan laajentaminen HEL 2011-007823 T 00 01 05 Päätös päätti hyväksyä Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n osakassopimuksen
TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN
TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 19.4.2018 Toimitusjohtajan katsaus Hoivakiinteistöjen, asuntojen ja varainhoidon asiantuntija Titanium on suomalainen, pankkiryhmistä riippumaton
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -
TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 ENSIHOITOPALVELUT TULOSALUE www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi
1 JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY:N YHTIÖJÄRJESTYS
1 JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY:N YHTIÖJÄRJESTYS YHTIÖJÄRJESTYS Liite perustamissopimukseen 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä
Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj
Tammi maaliskuu 2007 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj 2 Uusi nimi sama osaaminen Uusi nimi Outotec otettiin käyttöön 24.4.2007 Hyvä maine ja imago asiakkaiden
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu Sivistyslautakunta Nro 10/2010
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu Nro 10/2010 Kokousaika klo 19.00 20.05 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Valtuustosali Jäsenet Henkilökohtaiset
YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala
Nykyinen OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS Muutosehdotukset OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Omnia koulutus Oy ja kotipaikka Espoo. 1 Toiminimi ja kotipaikka
Liikevaihto 1985-2003
Liikevaihto 1985-23 5 4 Infrastruktuuri & ympäristö 3 Energia 2 Metsäteollisuus 1 1985 1991 1997 22 23 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 2 Liikevaihto markkina-alueittain 22 47, milj.
Espoon kaupunki Pöytäkirja 22
14.03.2016 Sivu 1 / 1 1101/2016 00.04.02.00 22 Espoon kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Länsimetro Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 12.4.2016 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,
Hewlett-Packard Oy VUOSIKERTOMUS
VUOSIKERTOMUS 1.11.1996 31.10.1997 TOIMINTA LYHYESTI Toiminnan tulos milj. mk 80 60 40 20 0 Voitto ennen veroja Voitto 1996 1997 Liikevaihto mmk 1318 1687 Liikevaihdon muutos % +22.0 +28.0 86 88 90 92
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,
Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)
Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 000 euroa 1.1. 31.12.2005 1.1. 31.12.2004 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä
VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 26.1.2016 klo 18.00 Sivu 1 VASA KYRKLIGA SAMFÄLLIGHET Sammantr. kl Sida. Ärendet berett av Behandlat
VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 26.1.2016 klo 18.00 Sivu 1 3 Vaalikelpoisuuden menettäminen ja ero luottamustoimesta yhteisessä kirkkovaltuustossa, Uusikylä, Kari Yhteinen kirkkoneuvosto 14.1.2016 8 Yhteisen
VACON SAAVUTTI HYVÄN KASVUN JA KANNATTAVUUDEN ENSIMMÄISELLÄ VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2003
VACON OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.4.2003 kello 10.00 Osavuosikatsaus tammikuu-maaliskuu 2003 VACON SAAVUTTI HYVÄN KASVUN JA KANNATTAVUUDEN ENSIMMÄISELLÄ VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2003 Tammikuu-maaliskuu yhteenveto
Vantaan sivistystoimi
Vantaan sivistystoimi Paula Ylöstalo-Kuronen Apulaiskaupunginjohtaja 12.9.2012 Sivistystoimen visio ja toiminta-ajatus Vantaa on kasvuun, oppimiseen, uudistumiseen ja sivistykseen luottava lasten, nuorten
Y-tunnus 05925096. Läkkisepäntie 21, Helsinki. Osoite. Puhelinnumero 0440440 Perustamisvuosi 1985. Tilikausi alkaa 01.01. Tilikausi päättyy 31.12.
Yrityksen nimi Yhtiömuoto DNA Oy Osakeyhtiö Y-tunnus 05925096 Osoite Kotisivut Läkkisepäntie 21, Helsinki www.dna.fi Puhelinnumero 0440440 Perustamisvuosi 1985 Yhtiön kotipaikka Helsinki Tilikausi alkaa
Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen
27.02.2017 Sivu 1 / 1 843/2017 00.04.02.00 12 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,
Liite 5 Kesko Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjaan 1/2019
Pääjohtajan katsaus Kesko Oyj:n yhtiökokous 8.4.2019 2 Suurin yhteinen haasteemme on ilmastonmuutoksen pysäyttäminen 3 8.4.2019 Pääjohtajan katsaus Kesko Oyj yhtiökokous 2019 K tarjoaa kestäviä ratkaisuja
VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO
VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase
Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:
Y-tunnus: 0347890- Sivu JOENSUUN PYSAKOINTI OY:N YHTIOJARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Joensuun Pysäköinti Oy ja kotipaikka on Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on maankäyttö- ja rakennuslain sekä
INLOOK GROUP OY. Toimintakertomus tilikaudelta 1.10.2012-30.9.2013
1 INLOOK GROUP OY Toimintakertomus tilikaudelta 1.10.2012-30.9.2013 Toimintaympäristö Päättyneellä tilikaudella kotimaan rakentavat liiketoiminnot pystyivät ylläpitämään volyyminsa ja kannattavuutensa
ASUNTO OY NAANTALIN LINNAVUORI
ASUNTO OY NAANTALIN LINNAVUORI Y 1637708-0 TILINPÄÄTÖS 31.12.2014 TILINPÄÄTÖS KAUDELTA 1.1-31.12.2014 Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot ja lisätiedot tilinpäätökseen 4-5 Luettelo käytetyistä
Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY
Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY 2010 2010 1 Sisältö Sisältö.................................... 2 Hallituksen toimintakertomus.................... 3 Tuloslaskelma...............................
Espoon kaupunki Pöytäkirja 10
23.03.2015 Sivu 1 / 1 1333/00.04.01/2015 10 Espoon kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Länsimetro Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 31.3.2015 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,
LEIPÄÄ LEIVÄSTÄ. 8.12.2015 Leena Hyrylä
LEIPÄÄ LEIVÄSTÄ 8.12.2015 Leena Hyrylä Esityksen sisältö: Leipomoteollisuuden rakenne Markkinoiden kehitys Taloudellinen tilanne Tulevaisuuden näkymiä Pk-yritysbarometri 2/2015 SWOT PK-toimialabarometri